Ficcikirjasto

Vetäisin hatun silmiltäni ja nousin seisomaan Jackin vierelle. Laiva ei ollut Pearl. Voisivatko John ja Barcley palata jo nyt?

”Tuo on selvästi kauppalaiva”, Jack sanoi.

”Ja se on selvästi tulossa tänne”, minä jatkoi ihmeissäni. Mitä varten kauppalaiva edes purjehti tämän saaren läheltä?

    

Jäimme rannalle katselemaan, kun laiva purjehti lähemmäs. Hetken päästä laiva ankkuroitiin lähistölle, ja miehistö laski veneen vesille. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin vene karahti rantaan. Kun näin, ketä siitä nousi olin juosta karkuun välittömästi. Herra Smith ja Philip sekä muutama tuntematon mies. Miten hemmetissä he olivat löytäneet minut?

”Annabelle, tämä on naurettavinta, mitä olet ikinä tehnyt!” herra Smith huudahti heti nähtyään minut. ”Onneksi olet sentään kunnossa!”

”Annabelle?” Jack toisti ihmeissään ja katsoi minua kysyvästi. ”Mistä hän oikein puhuu?”

    

Nielaisin kuuluvasti. Minun olisi sittenkin pitänyt kertoa Jackille totuus, mutta en ollut uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Ja nyt oli liian myöhäistä.

”Jouduin perumaan häät tämän typerän karkureissusi takia! Karata nyt merirosvojen matkaan… Mitä päässäsi oikein liikkui, Annabelle?” herra Smith jatkoi.

”Peruit häät? Loistavaa!” naurahdin. ”En olisikaan halunnut naida tuota idioottia! Ja muuten, en todellakaan ole mikään Annabelle.”

”Siitäkö tämä johtuu? Sinun muistinmenetyksestäsi? Luuletko todella kuuluvasi tuon miehen joukkoihin… Annabelle, hän on merirosvo. Hänet tulisi hirttää ja jos se minusta on kiinni, niin tulee myös tapahtumaan”, herra Smith sanoi. Hänen miehensä tulkitsivat ilmeisesti hänen sanansa jonkinlaisena merkkinä ja tarttuivat kiinni Jackiin. He kahlitsivat hänen kätensä, ja ihmettelin, miksei Jack vastustellut yhtään.

”Oletko hullu? Pidä Jack erossa tästä sotkusta!” raivosin niin sanotulle isälleni. ”Hänellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa!”

    

Herra Smith katsoi minua vakavasti. Hänen silmistään paistoi epätoivo, mutta en jaksanut välittää. Olin aivan liian raivoissani. Potkaisin hiekkaa vihaisesti ja kirosin suureen ääneen.

”Ann, rauhoitu! Pian kaikki on hyvin! Me menemme naimisiin, ja sinusta tulee onnellinen”, Philip sanoi ja tarttui käsiini. Riuhtaisin ne välittömästi irti ja tuijotin häntä vihaisesti.

”Minä. En. Ikinä. Nai. Sinua. Tajuatko?” sähisin hiiren hiljaa.

”Mutta sinähän olet sanonut rakastavasi minua!” Philip huudahti. ”Meidät on tarkoitettu yhteen!”

”MINÄ EN VÄLITÄ SINUSTA PASKAN VERTAA, ÄÄLIÖ! MINÄ RAKASTAN JACK SPARROW’TA! EN SINUA!” huusin niin kovaa kuin minusta vain ääntä lähti. En välittänyt, vaikka koko maailma olisi kuullut.

”Tyttö on selvästi sekaisin. Viedään hänet laivaan rauhoittumaan, ja heittäkää tuo merirosvo selliin. Kommodori Norrington tulee ilahtumaan tuliaisistamme”, herra Smith sanoi.

    

Hänen miehensä tarttuivat kiinni minuunkin ja raahasivat väkisin veneeseen. Yritin rimpuilla irti, mutta se oli täysin hyödytöntä. Lopulta alistuin ja istuin paikallani aivan hiljaa. Vilkaisin pari kertaa Jackia varovaisesti, mutta hän tuijotti merelle suomatta minulle edes yhtä ainoaa katsetta.

~o~

Minut oli viety isäni hyttiin rauhoittumaan. Istuin sängyllä ja tuijotin eteeni. Miten kaikki voikin mennä näin totaalisesti pieleen? Ja miten tuo höyrähtänyt idiootti oli oikein löytänyt minut? Koputus ovelta keskeytti ajatukseni, ja näin niin sanotun isäni astuvan sisään hyttiin.

”Mitä sinä tällä kertaa haluat?” tuhahdin. ”Pilata loputkin elämästäni?”

”Mutta Annabelle, miten sinusta on tullut tuollainen? Olet selvästikin viettänyt liikaa aikaa sen merirosvon seurassa”, herra Smith mutisi.

”Minusta ei ole tullut tällaista. Minä olen aina ollut tällainen”, totesin kylmän rauhallisesti.

”Onneksi asia korjaantuu, kun toimitamme hänet hirtettäväksi”, herra Smith jatkoi välittämättä sanoistani.

    

Tuntui siltä kuin sydämeni olisi pysähtynyt. Hän siis todellakin aikoi toimittaa Jackin tälle kommodori Norringtonille. Minä en voinut antaa sen tapahtua! Jotakin täytyi olla tehtävissä. Jack ei saanut kuolla, sillä en itse voisi elää, jos niin tapahtuisi. Tiesin, että minulla oli vain yksi, epätoivoinen keino.

”Isä”, sanoin kokeilevasti. Sana ei oikein istunut suuhuni tämän miehen kohdalla.

”Niin, kultaseni?” mies sanoi ja katsoi minua rakastavasti.

”Lupaan naida Philipin yhdellä ehdolla”, kuiskasin sanat aivan hiljaa, sillä jos olisin puhunut kovempaa, olisin varmasti luhistunut.

”Mikä se on? Toteutan kyllä toiveesi, jos se ei ole aivan mahdoton.”

”Haluan, että säästät kapteeni Sparrow’n hengen”, sanoin nopeasti. ”Päästä hänet menemään, isä! Jätetään hänet Tortugaan!”

    

Herra Smith näytti mietteliäältä, eikä kovin halukkaalta toteuttamaan toivettani.

”Sinä lupasit jo”, sanoin ja loin hänen surullisen koiranpennun katseen.

”Hyvä on, jätämme hänet Tortugaan, ja sinä nait Philipin neljän viikon kuluttua”, mies suostui lopulta pyyntööni. Nyökkäsin hyväksynnän merkiksi. En kyennyt puhumaan. Olin juuri pelastanut Jackin hengen, mutta tuhonnut oman elämäni siinä samalla.

~o~

Istuin koko loppupäivän hytissä. Myöhemmin joku tuli tuomaan minulle ruokaa ja ilmoitti, että saisin nukkua hytissä. Isäni nukkuisi miehistön kanssa. Tuijotin ruokatarjotinta haluttomana. En voinut syödä yhtään mitään. Pyörittelin hetken haarukkaa käsissäni ja iskin sen sitten pöytään pystyyn. Minun täytyi saada puhua Jackin kanssa!

    

Odotin myöhään yöhön ennen kuin lähdin liikkeelle. Avasin hytin oven varoen ja hiivin kannelle. Minulle tuntematon mies oli ruorissa, ja todennäköisesti joku olisi myös tähystämässä. Livahdin kannen alle ja kuljin mahdollisimman hiljaa laivan alimpaan kerrokseen. Pilssivesi kasteli kenkäni, mutta en välittänyt siitä. Löysin nopeasti Jackin sellin ja näin hänen tuijottavan seinää vihainen ilme kasvoillaan.

”Jack!” kuiskasin ja nojauduin kaltereita vasten.

    

Kapteeni käänsi päänsä minuun päin, mutta hänen katseensa pysyi kovana.

”Mitä sinä täällä teet? Eikö sinun pitäisi olla viettämässä aikaa sulhasesi kanssa?” hän sanoi katkerasti. Kun en vastannut, hän jatkoi puhumista. ”He kertoivat minulle, että pääsen pois laivasta Tortugassa, ja muistivat myös mainita suostumisestasi pojannulikan kosintaan.”

”Vain pelastaakseni sinut!” huudahdin.

”Todellako, Ann? Et edes kertonut minulle, että olet kihloissa! Miksi puhuisit nyt totta?”

    

Jackin sanat satuttivat minua. Hän oli täysin oikeassa. Olin valehdellut hänelle aiemmin, hänellä ei siis ollut mitään syytä luottaa minuun. Olin pilannut kaiken. Katsoin Jackiin kyyneltynein silmin.

”Minä puhun totta”, sanoin painottaen jokaista sanaa. ”Teen sen sinun vuoksesi. Minä rakastan sinua!”

”Ann, mene pois”, Jack sanoi ja käänsi selkänsä minulle. Sydämeni musertui pieniksi palasiksi. ”Mene pois, äläkä tule enää takaisin.”

”Mutta… Jack…” kuiskasin ääni säristen.

”Mene pois. En halua nähdä sinua enää, tajuatko!” Jack sanoi vaarallisen matalasti. Painoin pääni alas ja vaelsin pois sellin luota. Suolaiset pisarat peittivät poskeni.

~o~

Herra Smithin laiva purjehti pois Tortugan satamasta. Tuijotin tuota rähjäistä kaupunkia kannelta. Jack oli jo aikaa sitten kadonnut sen kaduille vieden mukanaan koko sydämeni. Minulla ei ollut enää mitään. Jackin mukana olin menettänyt kaiken.