Ficcikirjasto

Vietin loppupäivän huoneessani maaten sängyllä ja kävellen ympyrää. Lähestyvät häät saivat oloni levottomaksi. Mietin epätoivoisesti, mitä voisin tehdä välttääkseni ne. Karkaaminen vaikutti ainoalta järkevältä ratkaisulta, mutta minulla ei ollut paikkaa, jonne mennä. Jos jäisin Port Royaliin, minut löydettäisiin alta aikayksikön. Muualle en taas päässyt täältä.
   

Söin jälleen illallista herra Smithin ja Philipin kanssa. Miehet keskustelivat tulevista kauppamatkoista, enkä jaksanut kauaa olla kiinnostunut heidän puheistaan. Näykin ruokaani tylsistyneenä ja keskityin lähinnä muistelemaan menneitä. Kuvat kulkivat silmieni editse nauhana. Muistin hetken, jona olin herännyt Pearlilla ja nähnyt Jackin ensimmäistä kertaa. Muistin miekkailutunnit ja rommin juonnin. Ennen kaikkea kuitenkin muistin ensimmäisen suudelmamme ja tapahtumat vesiputouksella. Nuo hetket olivat jättäneet minuun ikuisen jäljen ja tunsin yhä poltetta alavatsassani, kun muistelin kiihkeitä hetkiämme.
   

Vetäydyin heti aterian jälkeen takaisin huoneeseeni. Maria auttoi minua jälleen riisuuntumaan ja puki ylleni valkoisen yöpaidan, vaikka olisin voinut tehdä sen itsekin.
”Pian on tärkeä päivä, neiti”, Maria sanoi. ”Olen erittäin iloinen herra Spearin ja teidän puolestanne. Liitostanne tulee varmasti onnistunut.”
   

Tuhahdin tytölle ja pyysin häntä poistumaan. Ryömin peiton alle masentuneena siitä, että hääpäivä tuli koko ajan vain lähemmäs. Pyörin sängyssä pitkään, kunnes lopulta vajosin levottomaan uneen.


Kylmä viima sai minut havahtumaan hereille. Käänsin päätäni ja näin ikkunan olevan auki. Omituista, en muistanut avanneeni sitä. Oliko joku käynyt huoneessa nukahtamiseni jälkeen?
   

Väristen nousin sängystä ja kävelin ikkunan luokse. Työnsin pääni ulos ja jäin hetkeksi tuijottamaan merta. Maisemassa ei ollut tapahtunut muutoksia sitten viime näkemän. Huokaisin pettyneesti ja vedin ikkunan kiinni. Kun käännyin ympäri, näin tumman hahmon seisovan huoneessa. Vetäisin henkeä kauhistuneena. Taloon oli murtauduttu! Siksi ikkuna oli ollut auki. Ja nyt murtautuja seisoi edessäni.
   

Mietin nopeasti, mitä oli tehtävissä. Voisin huutaa apua, mutta tunkeutujalla saattaisi olla ase. Hän voisi tappaa minut ennen, kuin kukaan ehtisi paikalle. Minulla taas oli miekka ja pistooli vaatekaapissani. Jos vain jotenkin pääsisin tarpeeksi lähelle…
   

Tunkeutuja käveli hitaasti minua kohti. Peräännyin askeleen verran, kunnes törmäsin ikkunan laitaan. Hapuilin viereltäni jotain kättä pidempää, mutta mitään ei löytynyt. Hetken päästä tunkeutuja seisoi aivan edessäni, ja saatoin haistaa rommin. Henkäisin syvään ja tarkastelin miestä pimeässä. Erotin hänen hahmonsa, mutta en yksityiskohtia. Silti olin melkein varma, kuka oli tullut luokseni vierailemaan.
”Jack?” kysyin hiljaa.
   

Tunkeutuja tarttui minuun ja veti lähelleen. Painauduin häntä vasten, olin nyt aivan varma. Kurottauduin ylemmäs ja painon huuleni miehen huulia vasten. Hän suuteli minua intohimoisesti takaisin.
”Mitä sinä täällä teet?” kysyin pitkän ajan kuluttua.
”Etkö olisi halunnut minun tulevan, rakas?” Jack kysyi.
”Totta kai halusin!” huudahdin hiljaa. ”Minä käsitin, ettet sinä halunnut nähdä minua enää. Ja sinun on vaarallista olla täällä.”
”Mikään ei ole liian vaarallista kapteeni Jack Sparrow’lle”, Jack vastasi.
   

Naurahdin kevyesti. Jack oli todellakin oma itsensä. Kohotin käteni ja kosketin hänen kasvojaan. Halusin varmistaa, että hän todellakin oli siinä. Jack tarttui käteeni ja suuteli rannettani. Huokaisin ihastuksissani. Hitaasti hän liikutti huuliaan pitkin käsivarttani. Kun hän oli edennyt kaulalleni asti, minä suorastaan huohotin. Miten olinkaan kaivannut hänen kosketustaan!
   

Samassa kuulin koputuksen ovelta. Kauhistuneena vetäydyin irti Jackista ja katsoin häntä. Kun hän ei tehnyt elettäkään liikkuakseen, käskin häntä piiloutumaan jonnekin. Juuri kun huoneen ovi avautui ja kynttilänvalo valaisi huoneen, Jack livahti sängyn alle.
”Kultaseni, onko kaikki hyvin? Miksi olet jalkeilla tähän aikaan?” rouva Roach kysyi.
”Nousin vain katselemaan kaunista yömaisemaa”, sanoin nopeasti ja hymyilin. Jackin sormet leikittelivät varpaillani, ja minun oli vaikea yrittää olla normaalisti.
”Olin kuulevinani puhetta”, vanha taloudenhoitaja mutisi.
”Mutisin varmaan jotain itsekseni. Tuolla ulkona on niin kaunista tähän aikaan yöstä”, selittelin Jackin sivellessä kevyesti nilkkaani ja säärtäni.
”No, ehkä sinun olisi silti parempi käydä takaisin nukkumaan”, rouva Roach sanoi ja siirtyi sängyn vierelle. ”Tulehan, kultaseni, niin peittelen sinut vuoteeseen.”
  

Livahdin nopeasti sänkyyn ja annoin naisen kiskoa peiton päälleni. Hän hymyili minulle vielä kerran ja poistui sitten vieden kynttelikön mukanaan. Jack siirtyi hetkessä sängyn alta sen päälle.
”Mitä tuo oli olevinaan? Olisit voinut jäädä kiinni!” sähähdin niin hiljaa kuin suinkin ja kohottauduin istumaan.
”En vain voinut vastustaa kiusausta”, Jack vastasi.
   

Mulkaisin miestä tekovihaisesti pimeässä, mutta painauduin sitten takaisin hänen syleilyynsä. Olisin halunnut rakastella hänen kanssaan juuri siinä ja silloin, mutta tiesin, että se oli mahdoton ajatus.
”Saitko Pearlisi takaisin?” kuiskasin viimein.
”En vielä. Anamaria ei ole käynyt Tortugassa ainakaan kuukauteen. Tulin tänne erään toisen laivan kyydissä. Liityin väliaikaisesti sen miehistöön”, Jack vastasi. ”Luulen, että Pearl on Kuolleiden saarella tällä hetkellä.”
   

Minun kävi Jackia hieman sääliksi. Tiesin, miten rakas Pearl oli hänelle. Ja toisaalta se laiva oli minunkin kotini.
”Nyt meidän siis pitäisi päästä Kuolleiden saarelle, niinkö?” kysyin.
”Niin, jos haluat lähteä minun mukaani”, Jack vastasi.
”Tietenkin haluan, tyhmä”, kuiskasin. Miten Jack saattoi edes kuvitella muuta? ”Mutta miten me pääsemme sinne?”
   

Jack oli hetken hiljaa ja vain katseli minua. Sitten hän kertoi luvanneensa kapteeni Garterille aikamoisen summan rahaa, jos tämä suostuisi purjehtimaan Kuolleiden saarelle.
”Älä vain sano…” mutisin, ja näin Jackin nyökkäävän.
”Tiedän, ettet erityisemmin pidä hänestä, mutta hän on kuitenkin hyvä ihminen ja hyvä kapteeni”, mies sanoi minulle.
   

Nyökkäsin. Nyt ei ollut aikaa käydä riitelemään asiasta. Nousin sängystä ja riisuin nopeasti yöpaidan päältäni. Näin Jackin katselevan minua, mutta se ei haitannut ollenkaan. Pidin tavasta, jolla hän antoi katseensa liukua pitkin vartaloani.
   

Nappasin merirosvovaatteeni kaapista ja kiskoin ne nopeasti päälleni. Sitten menin ikkunalle ja työnsin sen jälleen auki. Jostain syystä tulin ajatelleeksi rouva Roachia. Tämä arvaisi varmasti, että olin jälleen kerran karannut. Ehkä minun pitäisi selittää asia jotenkin hänelle.
   

Nopeasti sytytin kynttilän ja kaivelin pöytälaatikosta esiin mustepullon, kynän ja palan paperia. Kastoin kynää musteessa ja aloin kirjoittaa.

”Rakkaus ei ehkä tuo leipää pöytään tai takaa turvallista elämää, mutta totuus on se, ettei ole elämää ilman rakkautta. Ole kiltti ja selitä herra Smithille jotain, ettei hän taas lähtisi perääni. Ja pyydä Philipiltä anteeksi puolestani.

Rakkaudella,
    Ann”

Jack kurkisti olkani yli, mitä olin kirjoittanut. Hän siirsi hiukseni syrjään ja suuteli niskaani. Värähdin hänen kosketuksestaan ja huokaisin syvään.
”Kauniita sanoja, rakas”, hän kuiskasi. Vilkaisin häntä hämmentyneenä. Kuinka moni merirosvo osasi lukea? Oli näköjään vielä paljon, mitä en Jackista tiennyt.
”Meidän on parasta lähteä sitten”, sanoin ja jätin lapun sängylle.
   

Jack nyökkäsi minulle ja käveli ikkunalle. Ihmettelin, miten hänen oli onnistunut kiivetä sisään ilman köyttä, mutta toisaalta, hän oli sentään merirosvo. Hän laskeutui ensin alas ja kehotti sitten minua seuraamaan perässä. Varovaisesti heilautin jalkani ikkunasta ulos ja yritin saada jonkinlaista jalansijaa. Hitaasti lähdin laskeutumaan alaspäin. Yhtäkkiä otteeni lipesi ja tunsin putoavani. Jack nappasi minut kuitenkin kiinni. Hymyillen helpotuksesta painoin kevyen suudelman hänen huulilleen.
   

Laskettuaan minut maahan Jack tarttui käteeni ja kiskoi minut pihan poikki. Pian olimme Port Royalin kaduilla matkalla kohti satamaa. Kun saavuimme sinne, näin että Stardust oli ankkuroitu laiturille. Ihmettelin suuresti kapteeni Garterin järjenjuoksua. Eikö ollut aika uhkarohkeaa ankkuroida Port Royaliin?
   

Nousimme laivaan ja kohtasimme sen miehistön tuijotuksen välittömästi. Kapteeni Garter asteli luoksemme ja vilkaisi minua kummissaan.
”Tämäkö on se ’aarre’, jota menit hakemaan? Täytyy sanoa, että olen erittäin yllättynyt, Sparrow”, hän sanoi sitten Jackille. Mies tyytyi ainoastaan virnistämään. Minä puolestani tein kaikkeni, ettei hymyni olisi ulottunut korviini saakka. Oliko Jack kutsunut minua aarteeksi?
”Suosittelisin, että lähdemme täältä mahdollisimman pian, kapteeni”, vanha mies tuli sanomaan Mary Garterille.
”Olet täysin oikeassa, Easton. Käske miesten nostaa purjeet. Lähdemme kohti Kuolleiden saarta”, kapteeni Garter vastasi.
  

Nainen itse meni ruoriin. Jack seurasi hänen perässään, ja minä puolestani Jackin perässä.
”Tiedäthän, ettei Kuolleiden saarta voi löytää, ellei siellä ole itse käynyt?” Jack sanoi Garterille.
”Tiedän. Siksi luovutankin ruorin sinulle heti aamusta, Sparrow”, tämä vastasi.
”Mikäli tunnen sinua yhtään, sinulla on tällä hetkellä muutakin tekemistä”, hän lisäsi ja katsoi minua halveksivasti puhuessaan.
   

Punastuin kevyesti ja tunsin vihaa tuota naista kohtaan. Tapa, jolla hän katsoi minua, oli raivostuttava. Hän oli kuitenkin nyt kapteeni, enkä pitänyt kovin viisaana ajatuksena alkaa riidellä hänen kanssaan. Lankku ei suorastaan houkutellut minua. Niinpä yksinkertaisesti tyydyin seuraamaan Jackia kannen alle miehistön tiloihin.