Ficcikirjasto

Balthier havahtui hereille, kun jokin iski häntä kipeästi kasvoihin. Hän räväytti silmänsä auki ja työnsi velton käsivarren pois naamaltaan. Fran ei herännyt, vaikka mies töykki hänet parempaan asentoon sängyn toiselle reunalle, ennen kuin nousi itse.

Nuorukainen venytteli raukeasti ja napitti sitten paitansa auki. Kangas oli rypistynyt yön aikana, eikä tuoksahtanut enää kovinkaan puhtaalta. Pian olisi aika vierailla jossain majatalossa, missä saattoi puhdistuttaa matkan aikana rähjääntyneet vaatteet. Onnekseen Balthier löysi vielä yhden puhtaan paidan varastoistaan. Hän veti sen päänsä ylitse ja tunki sitten housunkauluksesta sisään. Sitten hän kuitenkin veti paidan uudestaan ulos ja jätti sen helman roikkumaan housujen päälle. Se ei ehkä ollut kovin käytännöllistä, koska helma meni osittain vyöllä roikkuvan asekotelon päälle, mutta Balthierin mielestä paita näytti siten paljon paremmalta.

Fran tuhahti unissaan kuin vihjatakseen, että oli yhdentekevää, vaikka mies olisi pukenut paidan nurinpäin päälleen. Balthier jäi hetkeksi katselemaan naista miettien, mitä haamuja tällä menneisyydessään oli. Hän oli ymmärtänyt, että joku mies oli Frania joskus satuttanut, eikä vieran pelko siis johtunut varsinaisesti Balthierista. Ajatus suututti nuorukaista, sillä hän ei voinut ymmärtää, kuinka joku saattoi satuttaa niin kaunista ja herkkää olentoa. Ylipäätään naisten satuttaminen oli Balthierin käsityksen ulkopuolella. Siitäkin huolimatta, että hän oli särkenyt useamman sydämen Archadesin aikoina. Hän ei ollut tehnyt sitä tahallaan. Hän ei vain voinut mitään sille, ettei ollut tuntenut muuta kuin hetken huumaa noita naisia kohtaan.

Balthier jätti Franin nukkumaan ja poistui jälleen ilmalaivasta äitinsä kirja mukanaan. Edellispäivänä hän ei ollut ehtinyt kuin selailla sitä. Sitten Fran oli ilmestynyt rannalle, ja hän oli unohtunut tarkkailemaan vieraa. Niin saattaisi tietysti käydä tänäänkin, mutta hän päätti silti yrittää uudestaan.

Kiven varjossa oli mukavan vilpoisa paikka. Mereltä tuleva tuuli lisäsi ilman raikkautta, eikä aurinkokaan ollut vielä noussut niin korkealle, että se olisi päässyt paahtamaan kunnolla. Balthier nojasi selkänsä kiveen ja avasi sitten äitinsä päiväkirjan satunnaisesta kohdasta. Kirjeet hän asetti huolellisesti vierelleen paikkaan, mistä tuuli ei pääsisi lennättämään niitä karkuun.


3.5.680

Tapasin hiljattain mielenkiintoisen miehen. Hän on aika paljon vanhempi… itse asiassa jo 35-vuotias, mutta hyvin kohtelias, oikea herrasmies. Isän mukaan hän on hyvästä suvusta ja lahjakas tieteellisen tutkimuksen saralla. Minä en juurikaan ymmärrä sellaisista asioista, mutta hän kuulemma tulee vielä tekemään suuria.

Tiedän, että olen aiemmin sanonut, etten koskaan, EN KOSKAAN, suostu edes harkitsemaan isäni ehdottamaa miestä, mutta tämä Cidolfus (mikä nimi, maistele sitä suussasi, se taipuu kielen päälle mitä suloisimmalla tavalla)… No, hän on komea, herkkä, kohtelias. Hän jopa suuteli minua kädelle, kun tapasimme ensimmäisen kerran! Voi, minä luulin, että pyörryn siihen paikkaan.

Feakin sanoi, että Cidolfus on hieno mies. Fea meni itse naimisiin pari vuotta sitten ja hänen mukaansa parempaa elämää ei olekaan kuin avioliitossa vietetty. Silloin kuulemma tuntee itsensä aidosti naiseksi. No, täytän kohta jo 18 vuotta, joten minunkin olisi korkea aika naida joku, tiedän sen. Isä on puhunut jo ainakin kolme vuotta siitä asiasta. Mutta vasta nyt joku kosi minua… tai luulen isän järjestäneen asian.

Yksi mutta tässä on… muuten olisin jo vastannut kyllä, vaikkei se kai minun päätettävissäni olekaan. Cidolfus asuu Archadiassa. Voitko kuvitella? Ja vielä pääkaupungissa. Uskomatonta. Hänellä on rakenteilla suuri talo, johon tulee useita makuuhuoneita, upea olohuone sekä mahtava kylpyhuone. Hän myös palkkaa palvelijan, jottei minun tarvitse siivota. Äiti kertoi tämän kaiken minulle.

Ajatus ulkomaille muuttamisesta pelottaa minua. Siis eihän Archades ole kuin lentomatkan päässä Nabudiksesta, mutta silti… Fea voi tulla käymään kotona vaikka joka päivä, koska hän asuu käytännössä ihan naapurissa. Minä pääsisin harvoin kotiin, eikä vanhemmillanikaan ole varaa matkustaa monta kertaa vuodessa.

Voi, voi. Tämä on kamalaa. Cidolfus on herkkä herrasmies ja kyllä, voi kyllä, minä haluan naimisiin hänen kanssaan. Tiedän, että olemme tavanneet vain kerran, mutta hän teki minuun suuren vaikutuksen. Isä on sitä mieltä, että minun tulee vastata myöntävästi. Hän on kuulemma nähnyt paljon vaivaa asian eteen. Hän ei kertonut tarkalleen, että mistä on kyse, mutta äiti puhui, että isä oli jo joutunut lupaamaan erään perhekalleuden myötäjäisiksi.

Välillä tuntuu, että isä pitää minua kauppatavarana. Cidolfus käyttäytyi kohteliaasti, mutta olisiko hän huolinut minua ilman myötäjäisiä? Hän kehui kauneuttani ja sanoi toivovansa, että lapsillamme on minun silmäni. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle mitään sellaista! Ehkä hän on oikeasti ihastunut, eikä välitäkään myötäjäisistä. Kenties myötäjäiset vain olivat tapa saada hänet tapaamaan minut, jotta hän tajuaisi, minkälaisen aarteen voi saada. Voi ei! Nyt minä kuulostan itserakkaalta. En tietenkään ajattele, että olisin miehille aarre… mutta hän puhui minulle niin kauniisti. Kuin aarteelle.

Mutta nyt minun pitää mennä kauneusunilleni. Tapaamme taas huomenna ja haluan olla parhaimmillani.

Fatima

Balthier tunsi suorastaan pahoinvointia lukiessaan äitinsä tilitystä. Toisaalta hän tajusi, että hänen äitinsä oli ollut kovin ihastunut nuori nainen. Ainakin suhteen toinen osapuoli oli siis ollut tosissaan. Oli kamalaa ajatella, miten Cid oli puhunut tuosta rakkauttaan hehkuttavasta naisesta. Pikkunarttu. Ei, Balthier ei voinut ajatella äidistään niin.

Nuorukainen harppoi sivuja eteenpäin. Fatima oli vastannut myöntävästi kosintaan. Myötäjäisiksi oli annettu liinavaatteita ja nethisiitiksi kutsuttu kivi. Fatiman isä, Balthierin isoisä siis, oli vannottanut nuorta paria pysymään vaiti kivestä, sillä se oli perheen salaisuus. Fatima ei enää maininnut kiveä myöhemmin, mutta Balthieria vaivasi ajatus, että kivellä oli ollut iso osuus hänen isänsä kosinnassa. Nuorukainen nimittäin tiesi, että hänen isänsä tutkimukset koskivat lähinnä magisiitteja, mutta varmasti tätä olisi kiinnostanut myös nethisiitti. Olivathan ne paljon harvinaisempia.

Mitä pidemmälle kirjaa Balthier selasi, sitä harvemmin hänen äitinsä oli tehnyt merkintöjä. Monet olivat lyhyitä mainintoja uusista hankinnoista kotiin sekä harmia siitä, että Cid teki paljon töitä. Sitten seurasi ilmoitus raskaudesta.

24.9.683

Sain tietää, että odotan lasta. Viimeinkin. Pelkäsin jo, ettemme koskaan saisi yhtään ainutta, mutta nyt onni on kohdannut meitä. Kerroin Cidille, ja hän riemastui suuresti. Hän toivoo poikaa. Minulle on yhdentekevää, onko lapsi tyttö vai poika. Olisipa vain terve. Ei kai meitä voi enää rasittaa sairaalla lapsella? Olemmehan toivoneet tätä niin pitkään.

Alan nyt hankkia lapselle vaatteita. Cid lupasi tilata lastenhuoneeseen sängyn ja valmistaa itse leluja. Hän rakastaa väsäillä ihmeellisiä vempaimia silloin, kun ei tutki kiviä. Käytännössä hän tekee aina jotain ja viettää vain yöt minun kanssani... eikä aina niitäkään. Itse asiassa hän vierailee vuoteessani noin kolmena iltana viikossa. Hän on niin poissaoleva! Mutta hän lupasi, että kun lapsi syntyy, niin vietämme yhdessä perheenä aikaa. Tiedän, että hän rakastaa minua. Tiedän sen, sillä hän on sanonut sen minulle monesti. Hän sanoi nytkin, kun kerroin lapsesta.

Cidin työ on kovin tärkeää. Hän on sanonut, että pääsee vielä sillä keisarin suosioon. En tiedä, tapahtuuko niin, mutta toivon sitä, ettei hänen aherruksensa mene hukkaan. Laitteet, joita hän rakentelee, tuottavat meille rahaa, jotta talo voidaan pitää ja palvelijakin. Hänen tutkimuksensa kuitenkaan eivät tietääkseni tuota hirveästi. Ehkä ne vielä alkavat tuottaa. Pelkään kuitenkin, että toisinkin voi käydä.

No, minä olen onnellinen, kunhan olemme yhdessä. Ei tämä upea talo ole niin tärkeä. Cidkin varmasti välittää minusta enemmän kuin työstään. Mutta täytyyhän hänen työtä silti tehdä. Aion kuitenkin pyytää, että kun lapsi syntyy, hän pitäisi ainakin yhden vapaapäivän viikossa. Täytyyhän lapsen oppia tuntemaan isänsä.

Fatima

Kävi ilmi, että Cidin tutkimukset alkoivat herättää kiinnostusta. Rahaa tuli enemmän, mutta aikaa Fatimalle taas ei tuntunut riittävän. Cid pääsi työskentelemään kuuluisaan Draklorin laboratorioon ja vietti entistä enemmän aikaa muualla kuin kotonaan. Viimeiset sivut olivat Balthierin äidin pohdintaa siitä, miten elämä muuttuisi synnytyksen jälkeen. Niin, olihan se muuttunut. Fatiman elämä oli päättynyt ja Balthierin alkanut. Cid oli parantanut tapansa ja viettänyt aikaa Balthierin kanssa. Loputtomiin tuota aikaa ei kuitenkaan ollut kestänyt. Työ oli vienyt Balthierilta hänen isänsä, ensin vähitellen kuin pala palalta ja sitten lopulta kokonaan.

Balthier painoi päiväkirjan kiinni. Hän halusi kyllä lukea sen kokonaan, mutta hän ei pystynyt siihen vielä. Sen sijaan hän tarttui yhteen kirjekuorista ja jäi katselemaan sitä. Sirolla käsialalla kuoreen oli raapustettu Balthierin kotiosoite ja nuorukaisen äidin nimi. Vasemmassa yläkulmassa luki yksinkertaisesti ”Fea”. Äidin sisko, siis Balthierin täti, oli kirjoittanut Fatimalle.

”Rakas sisko,
anteeksi, että kirjeen kirjoittaminen kesti. Olemme rakentaneet uutta taloa aivan Nabudiksen laitamille. Siitä tulee paljon isompi kuin tästä, missä nyt asumme. Tosin tarvitsemmekin paljon tilaa, sillä lääkäri kertoi minun odottavan todennäköisesti kaksosia. Aivan varmasti hän ei tietenkään osannut sanoa, mutta merkit kuulemma viittaavat siihen. Sitten meillä onkin vilskettä, kun kolme pientä pyörii jaloissa. No, tietenkään kaksoset eivät heti pyöri, mutta tiedät, mitä tarkoitan.

Minua hieman jännittää. Edellinen synnytys ei ollut helppo, joten tämäkään tuskin on. Ja nyt joudun kerralla synnyttämään kaksi lasta. Toivottavasti selviän siitä. Lääkärin mukaan en saisi edes ajatella, etten selviäisi. Vaikka jotkut kuolevatkin synnytykseen, niin ei se tarkoita, että minä kuolisin. Olin kuulemma osoittanut edellisessä synnytyksessä sellaista vahvuutta, ettei pelkoon ole syytä.

Joko sinä olet pieniin päin? Et ole maininnut asiasta mitään ja olette kuitenkin olleet naimisissa Cidin kanssa aika pitkään. Minusta olisi ihana päästä tädiksi. Voisitte sitten lapsen kanssa tulla vierailemaan täällä, meillä tulee olemaan tilaa vieraillekin. Ja tietysti mekin voisimme yrittää säästää ja tulla käymään siellä. Tuskin Cid sitä panisi pahakseen.

Sanoit, että hän tekee paljon töitä ja sinua harmittaa, koska yhteistä aikaa on niin vähän. Se on kuule täysin normaalia. Juanhin omistautuu myös usein töille ja nyt talon rakennus vie paljon aikaa. Kyllä hän välillä minutkin muistaa ja on oikein ihana. Miehet vain ovat sellaisia… omistautuvat työlleen. Minä uskon, että se on heidän tapansa sanoa, kuinka paljon he rakastavat. Jonkunhan täytyy tehdä rahaa, kun naiset ovat kotona ja hoitavat lapsia. Mitä kovemmin mies tekee töitä, sitä suurempaa rakkautta hän mielestään osoittaa.

Tietysti me naiset näemme asiat toisin. Haluaisimme vähemmän rahaa ja enemmän aikaa miehiltämme. Olen puhunut tästä naapurien kanssa, kun ulkoilutamme lapsia. Miehet ja naiset vain ovat niin erilaisia, eivätkä miehet siksi ymmärrä, mitä naiset todella haluavat. Meidän kai täytyy tyytyä osaamme ja nauttia miehistämme niinä hetkinä kuin siihen on mahdollisuus.

Kyllä Cid varmasti välillä sinua muistaa. Kerroithan niistä kauniista vaatteista, joita olet saanut. Hän haluaa niillä osoittaa rakkauttaan. Ja ainahan voit tehdä hänelle hyvää ruokaa. Päästä se palvelija välillä vapaalle ja tee ruoka itse. Sinähän olet loistava kokki, kuten itsekin tiedät. Cid varmasti arvostaisi elettä… ja kenties pääsisit vauvantekopuuhassa eteenpäin. Hih, anteeksi, tiedän että äiti on sinullekin opettanut siveyttä, mutta olen puhunut muiden nuorten äitien kanssa, eivätkä he ole ollenkaan niin siveitä kuin meidän äitimme. Toisinaan meillä on oikein hulvattomat jutut, kun lapset ovat kuuloetäisyyden päässä, eikä miehiä taatusti ole lähistöllä. Kunpa kehtaisin kertoa, millaisia hurjia tarinoita olen kuullut!

Onko sinulla siellä ystäviä? Et koskaan mainitse ketään, mutta kai sinä sentään olet uusiin ihmisiin tutustunut. Jos et, niin tutustu naapuritalojen naisiin. Varmasti saat ainakin yhden hyvän ystävän ja voitte jakaa kokemuksia. Usko minua, mikään ei ole niin hauskaa kuin nauraa naisporukassa miesten toivottomuudelle. Miehet ovat ihania, mutta välillä aika hölmöjä.

Minun täytyy kyllä ehdottomasti päästä käymään luonasi! Mennään sitten kaupungille ja ostetaan vaatteita tai kankaita, jos haluat itse ommella. Tutustutaan uusiin ihmisiin ja jutellaan oikein kunnolla. Kysyn Juahinilta, jos meillä olisi varaa lentolippuun. Häntä ei varmastikaan haittaa, jos tulen käymään. Olethan kuitenkin siskoni.

Niin ja kirjoita äidille. Hän on kysellyt kuulumisiasi ja ihmetellyt, miksei sinusta ole kuulunut. Tule myös pian vierailemaan tänne päin, vaikka minä poikkeaisinkin siellä. Sekä isä että äiti kaipaavat sinua. Olisi mukavaa nähdä!

Rakkaudella,
Fea”

Balthier laittoi kirjeen takaisin kuoreensa. Fea ei ollut kirjoittanut siihen osoitettaan, joten ilmeisesti nuorukaisen äiti oli tiennyt sen jo entuudestaan. Seikka oli sinänsä harmillinen, sillä Balthier olisi mieluusti etsinyt sukulaisensa, mutta hän tiesi, että Nabudis oli suuri kaupunki (ei yhtä suuri kuin Archades, mutta suuri kuitenkin), eikä sieltä taatusti löytäisi ketään ilman sukunimeä ja osoitetietoja.

Nuorimies tarttui seuraavaan kuoreen ja veti kirjeen esille.

”Rakas sisko,
lääkärini kielsi lentämisen. Juanhinilla ei ollut mitään asiaa vastaan, mutta lääkärini sanoi, että lento voisi vahingoittaa lapsia. En oikein ymmärtänyt hänen selitystään, mutta jotain hän puhui paineesta ilmalaivojen sisällä. Kenties sinä voisit kysyä Cidiltä, mitä se oikein tarkoittaa. Cidhän tietää näistä teknisistä asioista paljonkin. Ainakin siitä päätellen, mitä olet kertonut. Eikös hän rakentele kaikenlaisia koneita?

Mutta tärkeämpiin asioihin. Olen todella iloinen, kun kerroit vihdoin olevasi raskaana. Se on todella hienoa. Tietysti nyt on niin, ettet sinäkään voi matkustaa. Älä edes kuvittele vaarantavasi lastasi! Voimme tavata, kun lapsemme ovat syntyneet ja kasvaneet hieman. Sitten on varmasti turvallista taas kulkea ilmalaivalla.

Oletko jo miettinyt nimiä? Tietenkin nimi riippuu siitä, onko lapsi tyttö vai poika, mutta silti. Minulla ja Juanhinilla on todella pitkä lista sopivista nimistä. Tosin viimeksi lista oli ihan turha. Kun Meck syntyi, tiesimme hänen nimensä heti… vaikkakaan Meck ei edes ollut listallamme. Minä uskonkin, että lapsi valitsee nimensä itse ja kertoo sen sanattomasti vanhemmilleen. Silti nimilistaa on ihana kirjoittaa. Samalla voi haaveilla, millaista elämä tulee olemaan lapsen kanssa.

Lähetän sinulle myöhemmin Meckin vanhoja vaatteita. En voi ihan kaikkia lähettää, koska tarvitsen niitä itsekin, mutta haluan antaa jotain. Ne ovat kyllä pojan, mutta kaipa niitä tyttökin voi alkuun käyttää… jos nyt saat tytön. Pojassa on tietysti se etu, että hän pitää vanhemmistaan huolta sitten joskus. Tytöt lähtevät pois kotoa ja heistä täytyy maksaa myötäjäiset. Tosin teillä nyt on helposti varaa myötäjäisiin, vaikka isompiinkin. Cid ilmeisesti tienaa hyvin, jos talonne on niin hulppea kuin olet kertonut. Isä sanoi sen olevan mahtava, vaikkei hän olekaan nähnyt sitä valmiina. Tiesitkö, että isä kävi Archadesissa neuvottelemassa naimakaupastasi?

Ei hän minun kohdallani sellaista tehnyt. Tosin en ole katkera, koska rakastan Juanhinia todella paljon. En vaihtaisi häntä yhteenkään rikkaaseen mieheen. Mutta meillä on välillä ollut vaikeaa. Ehkä isä halusi taata sinulle rikkaan elämän. Sinähän olet aina ollut isän suosikki, joten hän halusi varmaankin valita sinulle rikkaan ja hyvän miehen. Taisi onnistua hyvin. Sinähän todella rakastat Cidiä, etkö vain?

Asiasta toiseen siirtyäkseni kysyit uudesta talostamme. Se on edennyt hyvin. Pääsemme jo pian muuttamaan, joten liitän tämän kirjeen loppuun uuden osoitteemme. Älä kuitenkaan kirjoita siihen vielä kuukauteen, sillä varmaan sen aikaa menee ennen muuttoa. Eli jos kirjoitat aikaisemmin, kirjoita vain tähän vanhaan osoitteeseen.

Olen viime aikoina ommellut kovasti. Meck kasvaa hurjaa vauhtia ja tarvitsisi koko ajan uusia vaatteita. Lisäksi pitää tehdä uusia vauvanvaatteita ja tarvitsemme myös muutamat verhot ja lakanat. Työtä on kamalan paljon. Onneksi äiti on auttanut. Hän on kutonut minulle jo pari mattoa. Tiedäthän miten vihaan kutomista? Taivaalle kiitos äidistä, joka rakastaa sitä.

Mutta kerro nyt taas, miten sinä voit. Onko pahoinvointi jo alkanut? Voi, että se on kamalaa, vaikka muuten tykkäänkin olla raskaana. Minulta se on onneksi mennyt jo ohitse. Nyt maha on alkanut painaa kamalasti ja odotan jo, että pääsen synnyttämään. Olen kamalan kömpelö ja maha on aina tiellä. Odota vain, kun pääset siihen vaiheeseen. Yritä nyt sitten tehdä mitään!

Kaipaan sinua kovasti. Toivottavasti tapaamme pian. Haluaisin tavata myös Cidin uudestaan, sillä hän on niin kohtelias mies. Juanhinilla ei ole hänen käytöstapojaan, vaikka toki hänkin on hyvä mies. Sinä olet kyllä onnekas.

Mutta kaikkea hyvää teille molemmille! Kerroin äidille, että olet raskaana, ja hän pyysi kirjoittamaan… Minäkin toivon, että kirjoittaisit hänelle. Olet meille kaikille niin kovin rakas.

Rakkaudella,
Fea”

Balthierin sydän hypähti, kun hän löysi kirjekuoresta vielä erillisen lappusen, johon oli kirjoitettu osoite. Lappu oli haalistunut ja rypistynyt aivan kuin sitä olisi käsitelty paljon, mutta tekstistä sai kuitenkin helposti selvää. Oli mahdollista, että Fea asui vielä samassa osoitteessa ja vaikkei asuisikaan, niin joku naapureista saattaisi tietää, minne hän oli muuttanut.

Nabudis tuntui suorastaan huutavan nyt nuorukaisen korvaan. Siellä oli hänen seuraava määränpäänsä. Kenties hän löytäisi sukulaisensa, löytäisi perheen, jonka hän oli kauan sitten menettänyt. Ajatus tuntui yhtä aikaa pelottavalta ja huumaavalta. Se täytti nuorenmiehen mielen onnella, mutta samalla hän pelkäsi, etteivät äidin sukulaiset hyväksyisi häntä. Cid ei varmaankaan ollut pitänyt heihin mitään yhteyttä Balthierin äidin kuoleman jälkeen, joten Balthier oli jäänyt heille täysin vieraaksi. Heillä ei ollut mitään syytä hyväksyä häntä edes sukulaisekseen.

Vaikka Balthier oli melkein valmis syöksymään heti Nabudikseen, hän hillitsi kuitenkin mielensä ja kaivoi seuraavan kirjeen esille.

”Rakas sisko,
lapset syntyivät. Toinen heistä on todella pieni, mutta hän on terve. Saimme tyttären ja pojan. Onneksi tyttö on se pienempi, sillä poika varmasti kärsisi pienikokoisuudesta. Annoimme heille nimiksi Júli ja Tara, eivätkö olekin kauniit nimet?

Olen niin onnellinen nyt. Väsynyt, mutta onnellinen. En varmaankaan enää saa lapsia. Lääkäri sanoi niin. Synnytys oli todella raju, enkä vieläkään pysty kävelemään normaalisti. Menetin myös paljon verta ja olin heikkona. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista. Huono äiti olisinkin, jos en olisi valmis kärsimään lasteni takia. Huolet ja kivut tuntuivat katoavan, kun sain heidät syliini.

Meck on ollut hieman mustasukkainen… tai no se on aika lievä ilmaisu. Poika sanoi, että minun pitäisi antaa vauvat pois ja että ne ovat ihan tyhmiä. Toivottavasti tuo käytös menee ohitse ja hän oppii rakastamaan sisaruksiaan, kuten isoveljen kuuluu. Tosin minäkin olin kamalan vihainen, kun sinä synnyit, anteeksi nyt kauheasti, ja sitten sinusta tulikin todella rakas. Kaipa lapset vain aina aluksi inhoavat toisiaan. Meck saattaa pelätä menettävänsä minut vauvoille kokonaan. Niin, luulen, että siitä on kyse.

Mutta miten sinä voit? Et ole kirjoittanut pitkään aikaan. Onhan kaikki varmasti hyvin? Äitikin kyseli sinusta, enkä tiennyt, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Kerroin hänelle, että sinä ja syntymätön lapsesi voitte erinomaisesti ja kaikki on hyvin. Toivottavasti en valehdellut! Olen huolissani sinusta.

Oletkohan itse huomannut, miten paljon olet muuttunut sen jälkeen, kun muutit Archadesiin? Siis toisaalta olet se sama rakkauttaan hehkuttava tyttönen, joka aikoinaan jakoi kanssani huoneen, mutta toisaalta… sinusta on tullut aikuinen nainen, jolla on oma koti. Samalla olet vajonnut jonnekin. Anteeksi, ei minun pitäisi sanoa noin. Tuntuu vain, että olet niin kovin kaukana, enkä nyt puhu fyysisestä etäisyydestä! Et enää kerro asioitasi samalla tavalla, etkä ole kirjoittanut vanhemmillemme.

En haluaisi kuulostaa vihaiselta, sillä en oikeasti olekaan vihainen. Minua vain pelottaa. En halua menettää sinua, mutta tunnut lipuvan kauemmas. Oletko sinä niin rakastunut Cidiin, ettet enää välitä perheestäsi? Kyllähän minäkin rakastan Juanhinia, mutta käyn silti kotona ja jos en voisi käydä, niin kirjoittaisin. Äiti ja isä ovat minulle hyvin rakkaita. En jättäisi heitä yksinäisyyteen ja epätietoisuuteen. Ei kirjoittaminen vie sinulta kuin hetken… Mikset tee sitä?

Minä nyt jankutan, mutten voi huolelleni mitään. Olet minulle niin rakas ja haluaisin jälleen nähdä sinut. Nyt olen päättänyt, että matkustan heti, kun kaksoset saa viedä ilmalaivaan. Tulemme kaikki kolme, vaikka se maksaisi kaikki rahani. Juanhinin on pakko jäädä tänne töihin, mutta me tulemme luoksesi vierailulle. Korkeintaan pari kuukautta. Sitten voin matkustaa kaksosten kanssa.

Kirjoitathan kuitenkin ennen sitä?

Rakkaudella,
Fea”

Balthier tunki kirjeen kuoreensa ja tarttui välittömästi seuraavaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi nähnyt vilauksen menneisyydestä, muttei kuitenkaan koko kuvaa. Hän halusi epätoivoisesti tietää, mitä hänen äidilleen oli tapahtunut. Miksei tämä kirjoittanut siskolleen?

”Rakas sisko,
suoraan sanottuna en ymmärrä sinua. Kiitos siitä, että kirjoitit, mutta olisit voinut kertoa enemmän. Mukavaa, että voit hyvin ja olet kunnossa, mutta minä haluan tietää kaiken. Miltä sinusta tuntuu nyt, kun olet raskaana? Onko pahoinvointi jo alkanut? Jännittääkö sinua? Joko vauva potkii ja oletko miettinyt nimeä? Minulla on satoja kysymyksiä sinulle, mutten saanut vastausta yhteenkään. Täytyyhän sinun tietää, että kihisen uteliaisuudesta!

Ja miksen voi tulla sinne? Minua ei estä mikään. Se, ettet kerro mitään, on huono merkki. Jos et seuraavassa kirjeessä paljasta salaisuuksiasi, niin taatusti lennän sinne heti, kun mahdollista.

Kirjoita pian!

Rakkaudella,
Fea”


Viimeinen kirjekuori näytti siltä, että sitä oli hypistelty useaan otteeseen. Balthier tutkaili sitä tarkkaan kuin olisi halunnut erottaa äitinsä sormenjäljet siitä, mutta mitään erityistä ei näkynyt. Kirjekuori oli vain kulunut ja osittain rypistynyt.

”Rakas sisko,
kohta minä oikeasti pakkaan tavarat ja tulen sinne! Et ole kirjoittanut kolmeen kuukauteen. Lapsesihan syntyy pian. Mikä sinua vaivaa? Kaikki ovat hulluina huolesta. Kirjoita nyt, ole kiltti.

Puhuin tänään äidin ja isän kanssa. He ovat sitä mieltä, että jonkun pitää tulla sinun luoksesi. Isä ei voi jättää töitään ja äiti pelkää lentämistä. Juanhin on myös kiireinen, joten vain minä voin tulla. Äiti lupasi jopa ottaa lapset, jos minun tarvitsee lähteä sinne nopeasti. Vastaa nyt ja kerro, mikä on! Tulen avuksesi, jos sinulla on ongelmia.

Rakastan sinua,
Fea”

Balthier jäi tuijottamaan viimeistä kirjettä pitkäksi aikaa. Miksei hänen äitinsä ollut vastannut viesteihin? Mitä oikein oli tapahtunut? Nuorukainen tiesi kyllä, miten hänen äitinsä oli kuollut, mutta kyse ei voinut olla kuolemasta. Ei, sillä Fean mukaan Balthier ei ollut vielä silloin syntynytkään. Hetki oli ollut jo lähenemässä, mutta äiti oli ollut tuolloin vielä elossa.

Nuorukainen olisi maksanut hyvin paljon, jos hän olisi todella voinut matkustaa menneisyyteen ja mennä katsomaan, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Epätietoisuus raastoi hänen mieltään. Oli mahdollista, että Cid oli ainoa, joka tiesi, mitä tuolloin kaksikymmentä vuotta sitten oli tapahtunut. Ja täysin varmaan oli, ettei kukaan saisi Cidiä puhumaan.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi matkustaa Nabudikseen. Todennäköisestä Balthierin sukulaiset olivat yhä elossa. Oli mahdollista, että he tiesivät jotain, vaikka Fean kirjeistä ei mitään selvinnytkään. Varmasti joku oli kertonut heille Balthierin äidin kuolemasta ja sitä edeltävistä tapahtumista. Olihan Balthierkin kuullut sen verran, että äiti oli aina ollut pieni ja heikko, eikä vain ollut kestänyt synnytyksen rasituksia. Eräs isän palvelija oli kertonut tämän Balthierille. Nainen oli myös lisännyt, että nuorukaisen äiti oli ollut hieno nainen, joka oli antanut Balthierille lahjoista suurimman, elämän, vaikka olikin saanut maksaa siitä kalliin hinnan. ”Äitisi rakasti sinua niin paljon, että oli valmis kuolemaan vuoksesi. Sen suurempaa rakkaudenosoitusta et voi kuvitellakaan”, nainen oli sanonut. Sen päivän jälkeen Balthier ei ollut nähnyt häntä enää ikinä. Isä palkkasi uuden naisen siivoamaan taloa.

Oli aika ottaa menneisyyden haamut kiinni ja selvittää, minkälainen ihminen nuorenmiehen äiti oli todella ollut. Balthier keräsi kirjekuoret ja laittoi ne huolellisesti päiväkirjan väliin. Hän veisi ne mukanaan ja näyttäisi Fealle, kun löytäisi tämän. Ne olivat tavallaan todistus hänen henkilöllisyydestään, sillä tuskin Fea tunnistaisi poikaa, jota ei ollut koskaan tavannutkaan.

Nuorukainen nousi kiven varjosta ja lähti kulkemaan takaisin Strahlille. Alkoi olla jo aamiaisaika. Häntä myös hieman kummastutti, ettei Fran ollut tänä aamuna ilmestynyt rannalle. Vieralla ei ollut tapana nukkua kovinkaan myöhään.

Huolestunut ryppy muodostui Balthierin kulmakarvojen väliin. Vieran ajatteleminen sai hänet muistamaan edellisen illan. Vaikka hän halusi kiihkeästi selvittää äitinsä salaisuudet, oli hänen edessään myös toinen arvoitus. Hän halusi ratkoa sekä menneisyyden että tulevaisuuden arvoitukset… kunpa hän vain olisi saanut otteen edes jommastakummasta. Äiti eli vain päiväkirjansa sivuilla, eikä sielläkään paljastanut kaikkea elämästään. Fran taas perääntyi välittömästi, jos häntä pääsi liian lähelle.

Balthier oli jo alkanut ymmärtää Frania ainakin jollain tasolla. Paljon vastauksia oli silti vielä saamatta. Hän huokaisi voipuneesti. Ei hänen elämästään ollut ainakaan helpompaa tullut sen jälkeen, kun hän oli vieran pelastanut.