Ficcikirjasto

Kun Balthier saapui takaisin Strahlille, hän sai todeta, ettei Fran ollut enää nukkumassa. Tieto lisäsi hänen hämmästystään entisestään, sillä hän oli ollut täysin varma, että viera ilmestyisi rannalle herättyään. Ei kai tämä vain ollut lähtenyt leirin suuntaan?

Ei sillä, etteikö Balthier uskonut Franin pärjäävän välillä omillaankin, mutta häntä ärsytti, ettei hän tiennyt, missä nainen oikeastaan oli. Tavallaan hän pelkäsi, että Fran lähtisi sanomatta sanaakaan, eikä hän näkisi tätä enää koskaan. Niin ei saanut päästä käymään ja juuri siksi oli tärkeää, että hän tietäisi, missä viera liikkui. Tuolla hetkellä hän ymmärsi, ettei hänellä ollut aikomustakaan päästää Frania käsistään.

Kävi ilmi, ettei Fran ollut sen enempää ohjaamossa kuin ruumassakaan. Balthier totesi myös, että naisen kengät olivat edelleen pienessä hytissä. Sen sijaan Balthierin edellispäiväinen paita ei enää lojunut siinä, mihin mies oli sen jättänyt. Vuodekin oli sijattu. Olisiko ollut mahdollista, että Fran oli lähtenyt vesirajaan pesemään pyykkiä?

Nuorukainen suunnisti uudelleen rannalle. Hän halusi kertoa Franille suunnitelmansa Nabudikseen lähtemisestä. He voisivat lähteä matkaan kenties tänään illalla tai seuraavan päivän aamuna. Silloin he ehtisivät täydentää kaikki varastot riittävän hyvin, vaikka se ei välttämättä olisi tarpeenkaan. Nabradiaan ei nimittäin ollut pitkä matka.

Balthier kiersi Strahlin toiselle puolelle olettaen näkevänsä Franin rannalla, mutta viera ei kyykkinytkään vesirajassa. Sen sijaan nuorukaisen silmiin osuivat pitkät jalat ja täydellisen pyöreät pakarat, joita lyhytlahkeiset housut vain korostivat. Muuta Franista ei näkynytkään, sillä vieran yläosa oli kadonnut Strahlin kyljen sisäpuolelle.

Hetkeen nuorukainen ei liikkunut minnekään. Hän keskittyi tuijottamaan näkymää, jota oli kyllä jo muutaman kerran tarkkaillut kiinnostuneena. Hän ei kuitenkaan ollut aiemmin saanut näin turvallista ja hyvää tilaisuutta tuijottaa rauhassa. Franin lihakset erottuivat ruskean ihon alta hyvin muodostuneina ja kauniina. Ne olivat jäntevät, mutteivät liian suuret naiselle. Viera seisoi varpaillaan, joten pohkeet näyttivät entistäkin houkuttelevimmilta. Polvitaipeet suorastaan huusivat kosketusta ja reidet värähtelivät haluttavasti aina, kun viera liikahti vähänkään.

Franin pakarat kaareutuivat pyöreinä ja oletettavasti juuri sopivan pehmeinä. Balthier tunsi kiusallista halua hiipiä naisen taakse ja vetää nuo täydelliset pakarat itseään vasten. Hän halusi tietää, miltä ne tuntuisivat, jos…

Samassa Strahlin kyljen sisältä kuului omituinen ääni, jota seurasi suorastaan painokelvoton kiroustenryöppy. Kiukkuiset sanat vapauttivat Balthierin pakaroiden lumouksesta ja hän tajusi, mitä oli tekeillä.

”Hei, hei, hei! Mitä sinä oikein teet minun tytölleni?” nuorukainen huudahti ja kiiruhti paniikissa Franin luokse.

Viera suoristautui ja vetäytyi ulos kyljen sisäpuolelta. Hänellä oli yllään Balthierin  paita, joka ei enää ollut valkoinen, vaan tahriintunut mustaan öljyyn, jota vieralla oli poskellaankin. Näky olisi ollut hellyttävä, ellei nuorimies olisi ollut huolissaan ilmalaivastaan.
”Mitä sinä teet?” hän kysyi varoittavaan sävyyn.
”Tiesitkö, että Strahlissa on paljon mahdollisuuksia? Ajattelin, että…” Fran aloitti.
”Älä satuta minun tyttöäni.”
”En minä sitä satuta”, viera tuhahti. ”Parantelen sitä vain hieman.”
”Tyttöni ei kaipaa parantamista. Se on täydellinen”, Balthier protestoi ja laski kätensä Strahlin auringonvalossa kiiltävää kylkeä vasten.

Fran laittoi kätensä puuskaan. Hän piteli pitkissä sormissaan ruuvimeisseliä ja oli solminut hiuksensa tiukalle nutturalle niskaansa. Balthierin oli pakko myöntää, että näky oli vaikuttava, varsinkin kun viera ojentautui täyteen pituuteensa.
”Sinä halusit minusta partnerin?” Fran kysyi ja kohotti toista kulmaansa merkitsevästi.
”Aye”, Balthier vastasi itsepäinen ilme kasvoillaan.
”Ja minä lupauduin sinulle mekaanikoksi.”
”Totta.”
”Mekaanikot korjaavat ilmalaivoja.”
”Jos niissä on korjattavaa. Olen tehnyt Strahlin kanssa töitä jo pari vuotta… Et usko, miten paljon tyttö on muuttunut sen jälkeen, kun pelastin sen romuttamolta”, Balthier intti. Hänen kasvoillaan oli huolestunut ja rakastava ilme. Strahl oli hänelle erittäin tärkeä.
”Balthier”, Fran sanoi. Mies ei voinut mitään sille, että oli mukavaa kuulla vieran lausuvan hänen nimensä. ”Tiesitkö, että tämä ilmalaiva on alun perin tarkoitettu muuttumaan näkymättömäksi?”
”Mitä?” nuorukainen huudahti.
”Luulisi, että asiasta olisi kerrottu ilmalaivakirjassasi”, viera kommentoi.
”Luulisi sinun tietävän, ettei sellaisesta ominaisuudesta sanota mitään, jos olet kerran kirjan nähnyt”, Balthier huomautti takaisin.

Viera sivuutti miehen kommentin ja ryhtyi selittämään, että oli päättänyt hieman tutkia Strahlia ja löytänyt osan, jonka oli tarkoitus luoda näkymättömyyskenttä ilmalaivan ympärille.
”Se ei toimi oikein, mutta uskoisin saavani sen kuntoon, jos saan hieman aikaa”, Fran sanoi viimein. Balthierin ilme oli jo lientynyt.
”Kuulostaa loistavalta”, hän sanoi, mutta hänen kasvoillaan oli vakava ilme. ”Sinulla ei kuitenkaan ole nyt aikaa. Me lähdemme huomenna.”
”Pari päivää riittäisi. Käyn ostamassa leiristä muutaman osan… luulisin, että niitä saa myös sieltä. Sinä voit lukea kirjaasi, jos et halua olla apuna.”
”Olen lukenut jo tarvittavan, ja meidän on aika lähteä”, Balthier sanoi.

Nuorukainen näki, miten vieran kulmat kurtistuivat, mutta hän ei aikonut antaa periksi. Kyllä, näkymättömyys olisi aivan loistavaa, ja Fran saisi ehdottomasti tehdä työnsä loppuun. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa sellaiselle. Nabradiaan saattoi saapua ihan näkyvänäkin, joten asialla ei olisi edes kiire.

”On toinenkin juttu. Mikrofoniesi rakenne on mielenkiintoinen. Jos muutan sitä hieman, voit tallentaa niillä jonkun toisen ääntä ja sen jälkeen puhua hänen äänellään. Sanot vain jotain ja kuulostaa siltä kuin joku muu sanoisi sen”, viera selitti kiireesti. ”Ajattele mahdollisuuksia. Voisit esiintyä kenenä tahansa, kunhan saat hänet hetkeksi ilmalaivan ohjaamoon ja onnistut äänittämään hänen puhettaan.”
”Olet oikeassa”, Balthier vastasi. ”Sinä olet tosiaan osoittanut taitosi.”
”Niin, anna minulle pari päivää. Sitten tämä tyttö on entistäkin täydellisempi”, Fran sanoi ja jäi katselemaan ilmalaivaa ihastunut ilme kasvoillaan.

Balthier punnitsi tilannetta mielessään. Hän ei ollut koskaan tavannut sukulaisiaan. Hän oli ehtinyt elää kaksikymmentä vuotta tuntematta heitä, tietämättä edes heidän nimiään. Olisiko muutamalla päivällä todella väliä? No, varsinaisesti ei ollut, mutta nuorukainen tunsi, että oli kiire. Kenties hän kuitenkin selviäisi parista päivästä.
”Kaksi päivää. Ei enempää”, Balthier sanoi lopulta. Fran hymyili hänelle niin lämpimästi, että hän pelkäsi muuttuvansa lätäköksi kuumalle hiekalle.
”Minne me menemme sitten?”
”Nabradiaan Nabudikseen.”
”Matkustammeko Salikametsän kautta?” Fran kysyi selvästi innostuneena.
”Sen ylitse”, nuorimies vastasi. Hän näki pettymyksen vieran kasvoilla ja lisäsi: ”Voimme vierailla metsässä myöhemmin, jos todella haluat nähdä sen. Lupaan viedä sinut sinne vielä joskus.”

Fran nyökkäsi. Hän avasi käsivartensa ja seisoi sitten hetken epävarmana paikoillaan. Lopulta hän kuitenkin palasi puuhaamaan, mitä ikinä olikin ollut tekemässä. Saman tien hän alkoi myös luetella tarvikkeita, joita halusi, ja ehdotti, että Balthier menisi hakemaan niitä leiristä.
”Jos ostat minulle uuden paidan”, nuorimies totesi.
”Mitä?”
”Olet pilannut tuon. Öljy ei lähde ikinä. Kaiken lisäksi se on lempipaitani.”

Viera kohottautui uudestaan seisomaan ja pyyhkäisi samalla rasvaisen kätensä toiseen hihaan. ”Niinkö?”
”Niin. Satuin todella pitämään tuosta paidasta”, Balthier jatkoi.
”Hyvä on. Sinä viet minut Salikametsään ja minä ostan sinulle paidan… joskus”, viera totesi tyynesti. Sitten hän katosi jälleen jatkamaan puuhiaan.

Balthier pudisteli päätään. Hänen oli pakko myöntää, että paita puki Frania, vaikka olikin selvästi liian iso. Ajatus siitä, että nainen oli kietoutunut hänen paitaansa sai hänet pohtimaan, missä muussa tilanteessa tämä olisi saattanut tehdä niin. Siinä vaiheessa hänen oli pakko lähteä liikkeelle, sillä naisen pyöreiden pakaroiden katseleminen ja moisten ajatusten ajatteleminen oli yksinkertaisesti liikaa. Kohta hän ei voisi hillitä itseään lainkaan.

Nuorukainen harppoi nopeaan tahtiin koko matkan leiriin. Reipas kävely sai hänen olonsa hieman rauhoittumaan. Hänestä alkoi tuntua, että hän oli käynyt liian monenlaisia tunteita läpi yhden päivän aikana. Miten naiset oikein selvisivät, jos oli totta, että he saattoivat heilahtaa tunteesta toiseen moneen kertaan päivän aikana?

Leirissä oli jälleen hiljaisempaa, koska oli päivä. Yöllä metsästämässä olleet, olivat nyt nukkumassa. Osa taas oli nyt metsästämässä. Loput kärsivät krapulaa tai löysäilivät muuten vaan. Tosin jotkut kauppasivat saalistaan toisilleen. Balthier pisti merkille, että tänään häneen luotiin epäluuloisia, jopa varoittavia katseita. Hänestä käytös oli omituista, sillä vielä edellisenä päivänä häneen oli suhtauduttu aivan ystävällisesti.

Kummastuneena Balthier asteli Milenan kauppaan. Nainen hääri tavalliseen tapaansa tiskin takana ja hymyili nuorukaiselle, kun tämä astui sisälle. Hänen ilmeensä oli kuitenkin varautunut.
”Hyvä on. Onko minulle kasvanut sarvet yön aikana?” Balthier naurahti. Milenakin nauroi, mutta hänen naurunsa oli selvästi väkinäistä.
”Mitä saisi olla tällä kertaa?”

Epäluuloinen ilmapiraatti luetteli naiselle Franin listaamat osat, ja tämä katosi takahuoneeseen mutisten jotain, ettei kaikkea löytyisi hyllyistä. Balthier jäi nojailemaan tiskiin ja pohtimaan, mistä oikein oli kyse. Kaikki ei ollut nyt hyvin. Mitä yöllä oli tapahtunut?

Milena palasi takaisin mukanaan joukko pienenpieniä osia, jollaisia Balthier ei ollut aiemmin nähnyt, vaikka olikin puuhastellut ilmalaivojen parissa useasti.
”Sinulla tosiaan on täällä kaikkea”, hän totesi.
”Ei aivan. Eräs archadialainen kokeilualus kuitenkin putosi lähelle ja kävin viemässä sieltä kaiken irti lähtevän. Älä kuitenkaan kerro kenellekään”, Milena sanoi nopeasti.
”En tietenkään. Miksi minä niin tekisin? Milloin tämä tapahtui?” Balthier kysyi ja virnisti.
”On siitä jo aikaa, vuosi tai pari. Ajattelin jo, että koko juttu oli turha, koska kukaan ei ole kysellyt ilmalaivan osia”, Milena totesi. ”100 gilliä”, hän lisäsi nopeasti ja ojensi kätensä.
”Erikoistarjouksia tänään?” Balthier kysyi entistäkin kummastuneempana laskiessaan oikean määrän rahaa naisen kämmenelle. Edes ilmapiraatti ei voinut kiistellä noin halvasta hinnasta.
”Haluan vain tavarasta eroon. Ja jos et pahastu, minulla on hitusen kiire… ymmärräthän?” nainen selosti.

Milena kääntyi lähteäkseen takaisin takahuoneeseen, mutta Balthier tarttui naista käsivarresta. Hän kuuli tämän henkäisevän ja näki sitten, kuinka kauhistuneet silmät kohtasivat hänen omansa.
”Anteeksi, mutta minun on saatava tietää, mitä on tekeillä”, hän sanoi aidosti pahoittelevaan sävyyn. Silti hän ei päästänyt naista otteestaan. Hänen yllätyksekseen Milena sieppasi tikarinsa vapaana olevalla kädellään ja kohotti sen uhkaavasti Balthierin käsivarren ylle.
”Päästä minut.”

Balthier irrotti otteensa ja perääntyi askeleen verran. Milena tunki ilmalaivan osat pieneen pussiin toista kättään käyttäen ja viskasi sitten pussin miehelle.
”Ota ne ja häivy!”
”Milena, mikä nyt on?”
”Mene jo, äläkä palaa”, nainen ärähti. ”En halua kertoa Wreckille, että teit minulle ikäviä asioita, hyvin, hyvin ikäviä.”
”Mitä sinä tarkoitat?” Balthier kysyi. Hänen kasvoilleen oli noussut epätietoinen ja hämmentynyt ilme.

Milena leikkasi paidastaan olkaimen poikki ja repäisi sitten kangasta. ”Sinähän teit tämän. Mene nyt, niin en kerro, mitä muuta teit!” Milena huusi melkein hysteerisenä. Balthier perääntyi vielä toisenkin askeleen ja poistui sitten vikkelästi paikalta. Hän ei ymmärtänyt enää yhtään mitään.

Koko leiri tuntui nyt vihamieliseltä. Jotain oli todellakin tapahtunut yön aikana. Milena oli aina ollut ystävällinen Balthierille, mutta nyt tämä käyttäytyi kuin olisi halunnut päästä miehestä epätoivoisesti eroon. Balthier olisi ymmärtänyt, jos hänen ja Milenan välillä olisi joskus ollut jotain, mutta Milena oli ollut naimisissa jo heidän tavatessaan, eikä hän ollut koskaan edes ajatellut naista sillä tavalla. He olivat olleet… jos eivät ystäviä, niin hyvän päivän tuttavia.

Hämmennys alkoi hiljalleen muuttua kiukuksi. Milena oli käytännössä ilmoittanut, että väittäisi miehelleen Balthierin raiskanneen hänet. Balthier tiesi, että pärjäisi Wreckille taatusti taistelussa, mutta ensinnäkään hän ei halunnut joutua taisteluun ilman oikeaa syytä ja toiseksi hän tiesi, miten paljon Milenaa leirissä arvostettiin. Mitään kaksintaistelua ei tulisi, vaan julkinen teloitus, jonka pääosaa Balthier esittäisi. Metsästäjät esittelisivät kaikki saaliintappokeinonsa hänelle henkilökohtaisesti.

Mikä Zodiark Milenaa oikein riivasi?

Fran työskenteli edelleen Strahlin parissa, kun Balthier palasi paikalle. Kun viera oli tarkistanut, mitä pussista löytyi, Balthier sai ryhtyä ojentelemaan naiselle osia yksitellen tämän käskyjen mukaan katsellen samalla, miten tämän pakarat liikkuivat. Yllättävää kyllä, hän ei kyennyt keskittymään näkyyn niin hyvin kuin aiemmin, sillä Milenan käytös vaivasi häntä edelleen.

”Fran?” Balthier kysyi lopulta.
”Niin?” viera esitti vastakysymyksen ja veti päänsä näkyviin Strahlin uumenista. Hänellä oli tavallista enemmän mustaa korvissaan.
”Tuota… miten paljon… miten hyvin sinä ymmärrät naisia?”

Vieran ilme oli kaikin puolin kummastunut. Hän lausui erään piskuisen osan nimen ja saatuaan sen katosi taas korjaamaan ilmalaivaa.
”Kai minä perusjutut ymmärrän”, hän vastasi viimein. ”Miten niin?”
”Sinä muistat Milenan?”
”Kyllä”, vieran ääni vastasi nyt selvästi hieman kylmempänä kuin aiemmin.
”Hän raivostui minulle tänään ilman syytä.”

Fran oli pitkään hiljaa, mutta kysyi lopulta tarkempia yksityiskohtia. Balthier olisi voinut vaikka vannoa, että naisen ääni kuulosti epätavallisen kireältä, mutta hän päätti kuitenkin olla kysymättä siitä. Sen sijaan hän selitti seikkaperäisesti, mitä kaupassa oli tapahtunut.
”Ja sinäkö et tehnyt mitään?”
”Taatusti en.”
”Et yhtään mitään… tai sanonut jotain?”
”En tietääkseni.”
”No, jostain hän on sinulle suuttunut ja pahasti.”
”Sen tiesin itsekin.”
”Pitäisikö minun sitten tietää syy?” Fran kivahti yhtäkkiä ja veti itsensä ulos. ”Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut, jos et saa jotakuta iskettyä?”
”En minä yrittänyt iskeä häntä. Ei hän kiinnosta minua”, Balthier vastasi entistäkin hämmästyneempänä.
”Etkö? Sinähän yrität viedä jokaiselta vastaantulevalta naiselta jalat alta”, viera tuhahti hyvin ärtyneenä. Hän vetäytyi takaisin työhönsä kiukkuinen ilme kasvoillaan. ”En tarvitse enää apua. Voit viedä loput ohjaamoon.”

Balthier tuijotti Franin takapuolta kiukusta mykkänä. Naisia ei voinut todellakaan ymmärtää. Hän puristi pussin suun tiukasti kiinni kädellään ja harppoi pois vieran luota. Mikä Franiakin nyt vaivasi? Mistä viera oli oikein suuttunut?

Nuorukainen asteli sisälle Strahliin ja paiskasi lopulta pussin yhdelle ohjaamon penkeistä. Hän istahti omalle paikalleen ja jäi tuijottamaan ulos. Hän veti syvään henkeä ja yritti rauhoittua. Kaikkeen oli pakko olla looginen selitys. Kenties Milena oli vihainen jostain syystä. Joku oli voinut puhua Balthierista, sillä monet puhuivat hänestä, eivätkä aina hyviä asioita. Kenties Milena oli kuullut jonkun hävyttömän huhun ja loukkaantunut siitä verisesti.

Mikään ei kuitenkaan selittänyt Franin käytöstä. Balthier oli suostunut lykkäämään suunnitelmiaan kahdella päivällä, jotta nainen saisi tehtyä työnsä loppuun. Hän oli jopa lähtenyt kiltisti ostamaan vieran tarvitsemia lisäosia! Hän oli tehnyt kaiken juuri niin kuin Fran oli pyytänyt. Ja silti nainen oli vihainen. Miksi? Balthier ei käsittänyt, vaikka hän pyöritteli tilannetta päässään yhä uudestaan ja uudestaan.

Naiset olivat toivottoman vaikeita. Heitä ei voinut ymmärtää, mutta yksikään terve mies ei voinut elää ilman heitä. Jokainen mies kaipasi naista vähintään vuoteeseen, mutta toiset kaipasivat myös elinikäistä kumppania, jonka kanssa saattoi jakaa kaiken. Naisen kaipuu oli sietämättömintä miehenä olemisessa ja juuri nyt se oli äärimmäisen raivostuttavaa. Balthier halusi todella ymmärtää, muttei kyennyt siihen, eikä hän suoraan sanottuna, uskaltanut mennä kysymään vieralta, mistä oli kyse.

Huokaisten nuorimies jäi silittelemään Strahlin kojelautaa. Siinä oli sellainen tyttö, joka ei pettäisi häntä koskaan. Tyttö, jota hän saattoi ymmärtää. Strahl puhui selvää kieltä. Se hoippui tai huusi, jos jotain oli vialla. Se savutti kohdasta, johon oli loukkaantunut. Sen mittarit kertoivat, missä mätti. Kaikki oli yksinkertaista. Strahl osasi puhua kieltä, jota Balthier ymmärsi. Tuota tyttöä oli helppo rakastaa. Kukapa mies ei olisi sitä halunnut? Strahlissa yhdistyi kauneus, nopeus ja kestävyys. Lisäksi se oli oikein näppärä ja melko hiljainenkin. Täydellinen.

Tuossa tytössä oli vain yksi vika. Se ei lämmittänyt öisin, eikä antanut vastarakkautta.

Nälkä alkoi hiljalleen kurista nuorenmiehen vatsassa. Viimein hän nousi ja meni tutkimaan Strahlin varastoja. Kuivalihan ja purkkipapujen lisäksi hän yllättäen löysi tuoreita kasviksia, jotka olivat kuitenkin niin pieniä, että niiden oli täytynyt kasvaa villeinä luonnossa. Fran oli ollut ahkera tänä aamuna. Eniten miestä kuitenkin yllätti kulhollinen tuoretta lihaa. Oliko viera jopa pyydystänyt jonkin otuksen, tappanut ja nylkenyt sen? Liha oli selvästikin marinoitumassa, joten siltä tosiaan vaikutti.

Yllättäen Strahl tuntui enemmän kodilta kuin aiemmin. Balthier ei voinut olla hymyilemättä tuijottaessaan pientä kylmäkomeroa, joka sinne oli rakennettu miehistön muonaa varten. Se ei koskaan ollut ollut yhtä hyvin täytetty. Hän otti lihakulhon ja valikoi huolellisesti yhdelle lautaselle joitain kasviksia. Sitten hän lähti ulos. Hän voisi aivan hyvin tehdä nuotion ja laittaa ruokaa sillä välin, kun Fran puuhaisi omiaan. Hyvällä tuurilla nainen jopa leppyisi, kun haistaisi grillatut kasvikset.

Franista ei edelleenkään näkynyt muuta kuin pitkät jalat ja kauniit pakarat. Balthier jätti näyn suosiolla rauhaan ja meni syrjemmälle kasaamaan nuotiota. Pian tuli jo roihusikin lämmittäen ympäristönsä turhan hyvin. Mies potki kengät jaloistaan ja nautti kuumasta hiekasta ihollaan. Hän asetti ruuan kiven päälle odottamaan ja keskittyi nauttimaan auringonpaisteesta sillä aikaa, kun tuli paloi kipunoiden. Menisi vielä hetki, ennen kuin hänellä olisi sopiva hiillos. Sitten hän voisi nostaa ohuen ja laakean kiven hiilien päälle ja laittaa ruokansa paistumaan sille. Onneksi rannalla oli tuollaisia kiviä hyvin tarjolla. Juuri nytkin ruuat odottivat yhden sellaisen päällä. Etsimiseen ei siis ollut tarvetta.

Oli oikeastaan mukavaa rentoutua välillä ja keskittyä taivaan tuijotteluun. Viime päivät olivat olleet hektisiä ja ahdistaviakin. Balthier oli kyllä tiennyt, ettei ilmapiraatin elämä juuri muuta ollutkaan, mutta viime päivät olivat silti poikenneet tavallisuudesta. Hän tuhahti itselleen ja työnsi ikävät ajatukset pois mielestään. Hän ehtisi kyllä pohtia niitä tarpeeksi myöhemminkin.

Jonkin ajan kuluttua liha tirisi houkuttelevasti kiven päällä. Nautinnollinen tuoksu levisi ympäristöön ja sai Balthierin mahan murisemaan entistäkin vaativammin. Hän ei ollut mikään huippukokki, mutta kyllä hän osasi lihaa nuotiolla paistaa… varsinkin, kun se oli jo valmiiksi marinoitu ja leikattu. Kasvikset tuottivat tosin hieman ongelmia, sillä ne paistuivat lihaa nopeammin.

”En tiennytkään, että osaat laittaa ruokaa”, Balthier kuuli Franin toteavan läheltään. Hän kohotti kasvonsa ja näki naisen vesirajassa pesemässä käsiään. Nuorukaisen entinen paita oli täynnä mustia läikkiä, samoin vieran kasvot ja korvat.
”Yritän parhaani”, Balthier vastasi helpottuneena siitä, ettei nainen kuulostanut enää vihaiselta. ”Sait ilmeisesti homman tehtyä”, hän lisäsi ja kääntyi sitten katsomaan Strahlia. Se oli poissa.

Nuorukainen ponnahti jaloilleen ja jäi tuijottamaan kohtaa, jossa ilmalaiva oli ollut vielä silloin, kun hän oli siihen suuntaan viimeksi katsonut.
”Vaikuttavaa, eikö vain?” Fran hymähti Balthierin järkyttyneelle ilmeelle. Hän lähti kävelemään poispäin nuotiolta ja jäi hetkeksi haparoimaan siihen, missä Strahlin olisi pitänyt olla. Lopulta nainen kuitenkin katosi tyhjyyteen. Hetken päästä Strahl ilmestyi jälleen näkyviin, ja Fran palasi Balthierin luokse.
”Todella vaikuttavaa”, mies totesi tuijottaen edelleen ilmalaivaansa.

Fran tyytyi naurahtamaan ja poimi sitten kasviksensa pois omatekoisesta grillistä. Osa oli hieman mustunut, mutta kyllä ne kuitenkin syötäviltä näyttivät. Hän istahti hiekalle tulen lähelle lautanen sylissään.

Balthier ihasteli tyttöään vielä tovin, ennen kuin liittyi vieran seuraan syömään omaa ateriaansa. Kävi ilmi, että lihaa oli liikaa jopa hänelle, joten osa jäi säästöön toista kertaa varten.
”Kävitkö metsästämässä tänään?”
”En kovin pitkällä. Kokeilin, ovatko taitoni yhä tallella. Se on jänistä”, Fran kertoi näykkiessään omaa ateriaansa. Balthierin kasvot kalpenivat hitusen. Kyllä hän oli ennenkin jänistä syönyt, mutta jotenkin se tuntui nyt sopimattomalta.
”Eikö sinua loukkaa…”
”En minä ole jänis”, Fran tuhahti. ”Minä olen viera ja se on täysin eri asia. En edes erityisemmin pidä siitä, että minua verrataan jänikseen.”
”Mutta sinun korvasi…”
”Ovat vieran korvat. Sanotko sinä mooglea jänikseksi, koska silläkin on pitkät korvat?”

Balthierin oli pakko myöntää, ettei hän ollut koskaan ajatellut, että moogletkin muistuttivat etäisesti jänistä korviensa takia. Jostain kumman syystä hän halusi siltä ajatella Frania pupusena, mutta päätti pitää sen seikan visusti omana tietonaan. Ainakin toistaiseksi.

Fran nousi hiilloksen äärestä heti syötyään. Hän laski lautasensa maahan ja lähti kävelemään rantaviivaa pitkin.
”Minne sinä menet?” Balthier ei voinut olla kysymättä.
”Peseytymään”, Fran vastasi. Sitten hän pysähtyi ja kääntyi. ”Enkä kaipaa seuraa.”

Balthier katseli hetken vieran loittonevaa selkää. Hän olisi mieluusti tarjoutunut tälle pesuavuksi, muttei halunnut suututtaa Frania jo toista kertaa saman päivän aikana. Sen sijaan hän varmisti, ettei hiillos jäänyt kytemään, pesi astiat ja vei ne pois. Myös kenkänsä hän kantoi sisälle ilmalaivaan. Lopun lihan hän laittoi takaisin Strahlin kylmäkaappiin, missä se säilyisi hyvin seuraavan päivän ateriaksi.

Nuorukainen yritti kaikin tavoin viivytellä sisällä, mutta kiusaus palata rannalle kävi yhä suuremmaksi. Lopulta hän päätti ottaa riskin, että näkisi jotain ja marssi takaisin ulos. Hämärästi hän totesi, että aurinko oli jo ohittanut lakipisteensä, mutta päivä oli silti kuuma. Olisi ollut mukavaa mennä itsekin uimaan.

Niin hullu Balthier ei kuitenkaan ollut, että hän olisi uskaltautunut veteen samaan aikaan Franin kanssa. Hänen oli pakko myöntää, että naisen uusin raivonpurkaus oli saanut hänet varuilleen. Tuollaisina hetkinä hän kaipasi vanhempaa miestä ystäväkseen. Jotakuta, jolta olisi voinut kysyä, miksi naiset olivat niin omituisia ja miten heitä pitäisi käsitellä. Tosin Baltier oli melkoisen varma, että osasi käsitellä naisia ainakin suurin piirtein oikein… valitettavasti riitatilanteista hänellä ei kuitenkaan ollut mainittavaa kokemusta. Hän oli yleensä liuennut paikalta, ennen kuin sellainen oli päässyt kunnolla kehittymään.

Mies istahti rantahietikkoon ja jäi odottamaan vieraa. Kului ikuisuus, ennen kuin tämä vihdoin ilmestyi paikalle. Naisen hiukset valuivat märkinä pitkin selkää ja hän oli jälleen omissa vaatteissaan. Balthier oli melko varma, että Fran oli pitänyt oman paitansa hänen paitansa alla. Nuorukainen nousi seisomaan ja jäi katselemaan lähestyvää naista.

Fran tuli Balthierin luokse ja ojensi tämän paidan takaisin. ”Kiitos lainasta.” Paita oli öljyinen ja kaiken lisäksi märkä.
”Se on piloilla”, Balthier sanoi myrtyneellä äänellä.
”Kyllä se vielä työpaidaksi käy. Ja minähän lupasin sinulle uuden”, Fran kommentoi.
”Paras ollakin hyvä paita”, Balthier tuhahti ja levitti paidan kuivumaan kiven päälle. Häntä harmitti oikeasti, ettei Fran ollut voinut ottaa jotain toista vaatekappaletta suojakseen.

Kun viera ei vastannut mitään, nuorukainen kääntyi katsomaan tätä uudemman kerran. Sillä hetkellä vihaisena oleminen oli hyvin vaikeaa. Fran seisoi lyhyen matkan päässä nojaten painoaan oikealle jalalle. Asento sai hänen lantionsa näyttämään erittäin houkuttelevalta. Balthier käveli naisen luokse ja kohotti kätensä koskettaakseen tämän kasvoja. Fran kavahti. Nuorimies tunsi lievää ärtymystä, mutta ei antanut sen näkyä kasvoiltaan.
”Sinulla on jotain tuossa”, hän väitti sen sijaan.
”Missä?” Fran kysyi ja pyyhkäisi kasvojaan kädellään.
”Tuossa”, Balthier vastasi. Hän vei oman kätensä vieran kasvoille ja pyyhki sormellaan pois olemattoman öljyläikän. Sitten hän astui vielä hieman lähemmäs ja kietoi nopeasti toisen kätensä vieran vyötärön ympärille.

Fran jäykistyi miehen sylissä, muttei yrittänyt karkuun. Sen saattoi kai laskea edistysaskeleeksi. Nuorukaisen mieli palasi edelliseen iltaan ja hän tunsi ärtymyksensä sulavan. Viimeisen vuorokauden aikana hän oli päässyt yllättävän lähelle Frania, jos hän oli ymmärtänyt oikein, mitä tälle oli tapahtunut.

Samassa viera rentoutui yllättäen ja livahti sitten pois Balthierin otteesta. Hän pinkaisi Strahlille, minne hämmästynyt mies seurasi häntä. Mistäpäin nyt tuuli?

Fran löytyi ilmalaivan ohjaamosta. Hän istui penkillä ruuvimeisseli kädessään ja oli avaamassa mikrofonia huvittunut ilme kasvoillaan. Balthier huokaisi ja istahti naista vastapäätä.
”Etkö voisi tehdä tuota huomenna? Lupasin sinulle pari päivää.”
”Huomenna aion tarkistaa, että kaikki varmasti toimii niin kuin pitääkin”, Fran vastasi.
”Sinulle jää silti yksi päivä aikaa.”
”Silloin on tehtävä koelento.”
”Ei se koko päivää vie. Ja sitä paitsi, en usko, että tuo sinun äänittävä mikrofonisi vaikuttaa Strahlin lentokykyyn millään lailla”, Balthier intti.

Kuului hiljainen tuhahdus, mutta Fran ei edes nostanut katsettaan mikrofonista, jonka oli juuri saanut auki. Seuraavaksi hän ryhtyi penkomaan Balthierin aiemmin tuomaa pussia, kunnes löysi etsimänsä ja jatkoi sitten toimiaan mikrofonin parissa. Balthier katseli vieran toimia pohtien edelleen, mistä oikein oli kyse. Miksi Fran oli niin saavuttamaton?

Olisi ollut paljon helpompaa, jos naiset olisivat olleet kuin ilmalaivat. Maailma vain ei valitettavasti ollut niin yksinkertainen. Tarkemmin sanottuna naiset eivät olleet. Miesten tehtävä oli ilmeisesti kärsiä naisten päättömistä päähänpistoista ja yrittää jotenkin luovia niin, etteivät onnistuisi loukkaamaan naisia. Se vain oli turkasen vaikeaa.