Ficcikirjasto

Perjantain illan hulina oli täydessä vauhdissa, kun Tifa tunsi puhelimen värisevän taskussaan. Hänen sydämensä hypähti kurkkuun, kuten nykyisin aina, kun puhelin päästi pihauksenkin. Hän tarjoili pikaisesti tilatut oluttuopit, huikkasi Marielle pitävänsä pienen tauon ja katosi keittiön puolelle.

Soittajaksi paljastui kuitenkin Reeve. Sydän heitti kiepin, sillä Reeven yhteydenotto ei välttämättä tarkoittanut hyvää Shelken suhteen. Entä jos Shelken terveydentilassa olikin tapahtunut jokin huolestuttava muutos?

”Hei Reeve”, Tifa vastasi ja tavoitteli huolettomuutta ääneensä.

”Hei Tifa, pahoittelut, että soitan näin myöhään ja vielä perjantai-iltana”, Reeve sanoi. ”Onko sinulla hetki aikaa? En saanut Cloudia kiinni…”

”Hän on taas toimittamassa paketteja, ei varmaan pysty moottoripyörän selässä vastaamaan”, Tifa sanoi saman selityksen, jota toisteli myös kovin usein itselleen.

”Niin oletin. Jätin hänelle kyllä viestin, mutta halusin tavoittaa myös sinut.”

Okei, kyse oli siis jostain vakavasta, jos Reeve halusi varmistaa, että Tifa ja Cloud kumpikin saisivat tiedon mahdollisimman nopeasti. Tifa istahti keittiön pöydän ääreen ja veti syvään henkeä. Mitä tahansa oli tulossa, hän kestäisi sen. Hän oli lupautunut tähän tehtävään, auttamaan Shelkeä, ja hoitaisi homman kunnialla maaliin tuli mitä tuli.

”Tiesit varmaan, että Vincent ja Yuffie lähtivät Junoniin jäljittämään Deepgroundia?” Reeve kysyi.

”Tiesin.”

Tifan sydän jätti yhden lyönnin välistä. Hän oli huolissaan Shelkestä muttei edes halunnut ajatella, että jotain sattuisi hänen ystävilleen. Hän ei halunnut menettää enää ketään menetettyään jo oman perheensä, Jessien, Biggsin, Aerithin…

”Vincent on kunnossa, mutta Yuffie… Hänen kimppuunsa käytiin, ja hän sai kolhun niskaansa. Toipuu kyllä, mutta määräsin hänet sairauslomalle”, Reeve sanoi. ”Hän haluaa kuitenkin itsepintaisesti osallistua huomiseen kokoukseen Deepgroudia koskevista asioista.”

”Niin Yuffien tapaista…”

Kädet tärisivät, mutta helpotus pyyhkäisi Tifan ylitse. Pelkkä kolhu. Yuffie paranisi. Ilmeisesti prosessi oli jo vauhdissa, koska hän kykeni esittämään vaatimuksia.

”Päädyimme Vincentin kanssa siihen, että on parempi pitää kokous Yuffien kotona. Muuten hän todennäköisesti raahautuu paikalle, vaikka hänen olisi hyvä vielä levätä muutama päivä”, Reeve jatkoi. ”Ymmärsin viimekertaisesta keskustelustamme, että sinä ja Cloud haluatte myös pysyä ajan tasalla Deepgroundiin liittyvästä tilanteesta?”

”Kyllä. Vaikken ehdi tällä hetkellä osallistua WRO:n toimiin, haluan tietää, mitä on tekeillä”, Tifa vastasi.

”Sinulla on kädet täynnä töitä. Kuulin, että olet hieman väsynyt. Oletko varma, että jaksat huolehtia Shelkestä?”

Miksi ihmeessä Cloud oli puhunut Tifan väsymyksestä Reevelle? Tifa naputti kynnellään pöytää ja huokaisi. Oli tietysti mukavaa, että joku oli vaihteeksi hänestä huolissaan, muttei hän silti voinut kertoa Reevelle, mistä todellisuudessa oli kyse.

”Voin ihan hyvin, ja pidän Shelken mielelläni perheessä. Se on varmasti hyväksi hänelle, jos vaihtoehtona on asua WRO:n tiloissa”, Tifa sanoi.

”Olen samaa mieltä, ja olen sinulle ja Cloudille kiitollinen.”

Reeve kertoi vielä kokouksen aikatauluista, jotka olivat varsin epävirallisia, koska kokoustilakin oli epätavallinen. Tifa raapusti kellonajan muistiin paperilapulle, jonka kiinnitti jääkaapin oveen. Oli oikeastaan mukavaa vaihtelua mennä käymään Yuffien luona. Tifa oli ollut hänen asunnollaan viimeksi silloin, kun Yuffie oli muuttanut Edgeen. Muuten Yuffie oli aina poikennut 7th Heaveniin, koska baarissa oli paremmin tilaa ja hänen mukaansa myös erinomaiset tarjoilut.

”Tuleeko Vincent Valentine kokoukseen?”

Shelken ääni sai Tifan säpsähtämään. Kun hän kääntyi, tämä seisoi keskellä keittiötä kuin olisi koko ajan ollut siinä. Tifa ei ollut kuullut Shelken saapuvan ja oli varma, ettei ollut nähnyt häntä tullessaan itse keittiöön.

”Kyllä”, Tifa vastasi.

”Sitten minä tulen myös.”

”Se kokous…” Tifa oli aikaisessa sanoa kokouksen olevan vain aikuisille mutta tajusi ajoissa nielaista sanansa. ”Käsittelemme Deepground-asioita, joten kokous ei ole välttämättä hyväksi sinulle.”

”Minä olen Deepground-asiantuntija, kokemusasiantuntija”, Shelke sanoi.

Sitä Tifa juuri pelkäsi. Muistojen aktivoitumista, traumojen esille syöksyä, jonka käsittelyyn hänellä ei ollut minkäänlaista ammattitaitoa.

”Sinä lupasit”, Shelke muistutti.

”Voit tavata Vincentiä myöhemmin.”

Shelken tuijotus oli läpitunkeva, suorastaan itsepintainen. Tifan sisimmässä värähti jotain kylmää. Hän ei ollut koskaan nähnyt Shelkeä tuollaisena.

”Ehkäpä minun täytyy sitten sanoa Cloudille, että sinä ja Rude…”

Lauseen loppu jäi leijailemaan ilmaan. Tifa nielaisi. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei Shelke ollut mieleltään 9-vuotias. Tämä saattoi olla pihalla monista sosiaalisista pelisäännöistä, mutta Shelke oli myös opiskellut taistelutilanteissa vaadittavaa strategiaa ja osasi varmasti käyttää hyväkseen vihollisensa heikkouksia.

”Hyvä on sitten, muttet saa häiritä Vincentiä. Hän on työtilanteessa”, Tifa sanoi ja yritti pitää äänensä tasaisena. Miten ihmeessä hän selittäisi muille sen, että Shelke oli mukana, vaikkei tätä ollut kutsuttu?

”Älä ole huolissasi”, Shelke vastasi, käänsi selkänsä ja suuntasi yläkertaan.

Samassa Marie ilmestyi ovelle ja viittoili Tifaa takaisin baarin puolelle. Tifa pakotti ilmeensä tyyneksi ja nosti hymyn huulilleen, kun astui ovesta. Näytelmä jatkuisi ja ympyrä pyörisi, sillä pysähtyminen ei ollut mahdollista.


Yuffien asunto oli vain pieni kerrostalokaksio. Tifa, Cloud ja Shelke kipusivat portaita kolmanteen kerrokseen. Shelke oli poikkeuksellisen hyvällä tuulella ja harppoi edellä kaksi askelmaa kerrallaan.

”Miksi Shelke on mukana?” Cloud kysyi matalalla äänellä.

Tifan vatsaa kouraisi, mutta hän pakotti hymyn kasvoilleen.

”Olin luvannut hänelle, että hän saa tavata Vincentin.”

”Olisit voinut pyytää Vincentin 7th Heaveniin. Shelkelle ei tee välttämättä hyvää kuulla, mitä uutisia Reevellä nyt onkaan.”

Oli suorastaan yllättävää, että Cloud tuli ajatelleeksi tuollaista. Välillä Tifasta tuntui, ettei hän edes huomannut, mitä ympärillä tapahtui, mutta kenties Cloud oli tarkkaavaisempi kuin päällepäin näytti.

”No, hän on jo matkassamme”, Tifa tyytyi sanomaan, ja siihen oli myös Cloudin nyt tyytyminen.

Yuffien oven avasi Reeve, ja kaikki ahtautuivat pieneen olohuoneeseen matalan pöydän ääreen. Asuntoa ei ollut sisustettu varsinaisesti wutailaiseen tyyliin, mutta kahden istuttavan sohvan lisäksi Yuffie oli hankkinut istuintyynyjä, jotka nyt tulivat totisesti tarpeeseen.

Tifa ei voinut olla huvittumatta, kun Yuffie istua tapitti tyynyllä Reeven tarjoillessa kaikille kahvia, paitsi Yuffielle teetä ja Shelkelle mehua. Tilanne tuntui vinksahtaneelta, mutta todennäköisesti järjestely johtui ainoastaan siitä, että Reeve halusi pitää Yuffien lepotilassa. Pisteet kotiin, että suunnitelma näytti toistaiseksi toimivan.

Yuffie ei onneksi näyttänyt kovin pahalta. Hänellä oli pari mustelmaa ja naarmu poskessa. Havainto nosti aidon hymyn Tifan huulille. Hän oli ehtinyt jo luoda mieleensä kuvan mukiloidusta Yuffiesta, mutta tilanne vaikutti varsin hyvältä.

”Kutsuin teidän kaikki tänne, koska halusitte kuulla, mitä Junonissa tapahtui”, Reeve sanoi.

Kaikkien katseet kääntyivät Yuffien suuntaan. Kaikkien paitsi Shelken, joka keskittyi tuijottamaan Vincentiä lasinsa ylitse. Pieni ääni Tifan mielessä huomautti, että Shelken kanssa pitäisi joskus puhua hänen suhtautumisestaan Vincentiin, mutta tämä ei ollut se hetki.

Reeve kertoi, kuinka Yuffie ja Vincent olivat onnistuneet paikantamaan Junonin viemäriverkkoon kätketyn Deepgroundin tukikohdan, tunkeutumaan sinne yhdessä WRO:n sotilaiden kanssa ja onnistuneet lopulta vangitsemaan kolme miestä.

” He eivät yksinkertaisesti puhu”, Reeve sanoi. ”Toivomme, että vankeus irrottaa vielä kielenkannattimet.”

”Miksette vain kiduta heitä?” Shelke kysyi.

Tifa säpsähti ja irrotti katseensa Reevestä, jonka puhetta oli seurannut.

”Shelke, WRO toimii eri tavoin kuin Deepground”, hän sanoi. ”Me emme satuta ihmisiä vain saadaksemme heistä tietoa ulos.”

”Miksette?”

”Koska se on väärin!” Yuffie sanoi. ”Tuollaisten asioiden pitäisi olla päivänselviä!”

”Älä viitsi, Yuffie. Shelkellä on vielä paljon oppimista”, Tifa sanoi. ”Shelke, jokainen elämä on arvokas, oli kyse sitten ystävästä tai vihollisesta. Emme tapa ketään, ellei se ole välttämätöntä, emmekä satuta, jos meidän ei ole pakko.”

Joskus jopa vale oli parempi kuin totuus, jos siten saattoi säästää toisen osapuolen tuskalta. Sen Tifa jätti kuitenkin sanomatta.

”Mutta ehkä he kertoisivat tietonsa…” Shelke sanoi.

”Ehkä, mutta toisten satuttaminen on silti väärin.”

Toisinaan Shelken kanssa keskusteleminen oli kuin olisi vääntänyt kolmevuotiaan kanssa siitä, miksei kaveria saanut lyödä lapiolla päähän, vaikka kuinka suututti. Joskus taas hänen kanssaan pystyi käymään täysin aikuisia keskusteluja. Ajoittain Tifan mielessä kävi, että hän olisi tarvinnut psykologin koulutuksen osatakseen käsitellä Shelkeä.

”Vai niin”, Shelke sanoi ja hörppäsi mehulasistaan. ”Jatkakaa.”

Reeve rykäisi vaivautunut ilme kasvoillaan mutta palasi takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Hän paljasti, että tukikohdasta oli löydetty kovalevy, jonka sisältö oli salattu. Yuffien alaisena toimiva Mark oli parasta aikaa sen kimpussa. Tietoja ei kuitenkaan voinut odottaa lähiaikoina. Reeve epäili kovalevyllä olevan jonkinlaisia Deepgroundin potilastietoja, sillä se oli saatu terveydenhoidollisesta tilasta.

”Eli käytännössä meillä ei ole mitään, ennen kuin vangit puhuvat tai Mark saa tietoa ulos kovalevyltä?” Cloud kysyi.

Reeve mutisi jotain epämääräistä ja vilkaisi Yuffien suuntaan. Yuffie heilui edestakaisin tyynynsä päällä ja pyöritteli teekuppia käsissään.

”Puhuin totta!” hän sanoi.

”Sairaanhoitaja ja lääkäri ovat molemmat sitä mieltä, että sait kovan iskun takaraivoon”, Reeve sanoi.

Tifa putosi keskustelusta täysin. Sekä Yuffie että Reeve uppoutuivat väittelyyn, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Selvää oli ainoastaan se, ettei Reeve luottanut Yuffien sanaan, vaikkei tällä ollut yleisesti ottaen tarvetta valehdella, ellei ollut ryöstämässä jonkun materioita, eikä Yuffie ollut oikeasti tehnyt sellaista enää aikoihin.

”Mitä Yuffie kertoi?” Vincent kysyi ja sai vihdoin eipäsjuupastelun loppumaan.

”Sanoinhan, että Vince ainakin uskoo minua!”

Yuffien kasvoille levisi virnistys, ja hänen silmänsä säteilivät niin, ettei Tifa voinut kuin epäillä, että jotain oli tekeillä. Vincentin mielipiteellä oli turhan suuri painoarvo Yuffielle. Tifa ei kuitenkaan lausunut epäilyksiään ääneen vaan kannusti Yuffieta kertomaan oman näkemyksensä Deepground-tilanteesta.

”Rosso Crimson oli piilopaikassa.”

Mitä tahansa Tifa oli epäillyt, hän ei ollut osannut paljastusta, joka lipui Yuffien huulilta. Sanoja seurasi hiljaisuus. Jopa Shelken katse irtosi Vincentistä ja siirtyi Yuffieen. Rosso Crimson oli ollut yksi Deepgroundin sotilaista, jotka olivat auttaneet Hojoa Omegan herättämisessä. Nainen oli lyhyessä ajassa niittänyt mainetta murhanhimollaan ja lopulta kuollut taistelussa Vincentiä vastaan.

Vincent liikahti omalla istumapaikallaan. Tifa huomasi, kuinka hänen ohimollaan nyki. Myös Yuffie kääntyi Vincentin puoleen ja anoi hyväksyntää teorialleen.

”Näin Rosson putoavan Midgarin raunioihin. On vaikea kuvitella, että kukaan selviäisi sellaisesta pudotuksesta”, Vincent sanoi.

Kuten arvata saattoi, Yuffie otti kierroksia välittömästi. Vincent yritti tyynnytellä häntä ja sanoi, että mahdollisuus Rosson selviämiseen oli olemassa, joskin vain hyvin pieni sellainen. Tifa ei osannut kuvitella tilannetta, mutta myös hän tiesi, miten vaarallista aluetta Midgarin rauniot olivat. Putoaminen sinne oli ehdottoman kohtalokasta, vaikka pudotus olisi ollut matalakin. Yuffiella kuitenkin oli varmasti syynsä ajatella, että hän oli nähnyt Rosson, joten Tifa kysyi tarkennusta.

Yuffie kertoi, kuinka jotain punaista oli vilahtanut hänen silmäkulmassaan, ennen kuin hoitohuoneen valot olivat sammuneet. Kun hän oli sytyttänyt valot uudestaan, Rosso oli seissyt hänen edessään. Yuffie oli taistellut Rossoa vastaan, kunnes huoneeseen oli tullut myös joku toinen, joka oli lopulta iskenyt häntä niskaan. Toinen henkilö oli sanonut, etteivät tunkeutujat olleet tulleet tappamaan.

Hiljaisuus pisteli ihoa. Tifaa kylmäsi. Hän oli jo ehtinyt toivoa, että rauha oli vihdoin laskeutunut maailmaan ja kaikki vaikeudet oli voitettu, mutta valitettavasti hänen toiveensa oli ollut turha. Silti pieni osa hänestä halusi uppoutua tähän mysteeriin. Keskittyä selvittämään, mitä oli tekeillä.

”Deepground luotiin tappamaan”, Shelke sanoi.

”Sinähän sen tiedät!” Yuffie sanoi.

Tifa vaiensi Yuffien, ennen kuin sanaharkka ehti alkaa. Shelke ei näyttänyt olevan moksiskaan vaan keskittyi jälleen mehunsa juomiseen ja Vincentin tuijottamiseen. Tifaa kylmäsi yhä pahemmin.

Kun Reeve kysyi mielipiteitä, Tifa sanoi, ettei uskonut Yuffien valehtelevan. Myös Cloud oli samaa mieltä, ja lisäsi, että kuolleet olivat onnistuneet palaamaan ennenkin. Juttu oli tutkimisen arvoinen, sillä elämänvirrasta palanneet Shinran luomukset tapasivat aiheuttaa hankaluuksia eläville. Tifa ei halunnut toisintoa Sephirothin paluusta, eikä varmasti kukaan mukaan. Hän muisti, että Sephiroth oli hyödyntänyt klooneja päästäkseen palaamaan, joten kenties Rosso oli toiminut samoin. Ei olisi ollut yllättävää, jos Deepground olisi kloonannut kovimpia taistelijoitaan.

”Silmät voivat pettää”, Shelke sanoi. ”Ihmiset osaavat olla kovin sokeita, koska antavat tunteidensa ohjailla itseään.”

Tifa purskahti kahviinsa, mutta kukaan ei huomannut, sillä Yuffie hermostui taas. Shelke oli pelottavan tarkkasilmäinen, ja havainto pisti Tifaa kylkiluiden väliin. Antoiko hän tunteidensa ohjailla omia toimiaan liikaa? Luultavasti. Toisaalta Tifa ei ollut enää edes varma, mitä tunsi. Hänen sisällään velloi kaaos, jonka kaltaista hän ei ollut ennen kohdannut. Vaikka hän oli rämpinyt läpi monenlaisen tuskan, mikään ei ollut valmistanut häntä siihen, mitä hän juuri nyt kävi läpi.

”No niin, eiköhän kaikille tullut selväksi, että uskomme sinua, vaikka emme voi olla varmoja, mitä todella näit”, Tifa sanoi, kun Yuffie jatkoi keuhkoamistaan Shelkelle. Keskity muihin, keskity muihin, hän hoki mielessään.

Yuffie pinkaisi pystyyn ja ilmoitti menevänsä laittamaan pyykit. Reeve esitti välittömästi huolensa Yuffien kireydestä. Tifa oli samaa mieltä, mutta uskoi Yuffien olevan hermostunut vain siksi, että tämä oli joutunut kohtaamaan oman haavoittuvuutensa. Taistelun häviäminen otti aina lujille.

Vincent, Reeve ja Cloud uppoutuivat keskusteluun Deepgroundista, mutta Tifan katse harhaili Yuffien olohuoneessa. Myös täällä oli kirjahylly, mutta se oli täytetty lähinnä erilaisilla koriste-esineillä. Yuffie ei tainnut harrastaa lukemista. Rudella sen sijaan oli ollut paljon kirjoja, joita Tifa olisi mielellään vilkaissut, mutta… noh… illan aikana oli ollut muuta tekemistä. Tifa tiesi, että oli huono ajatus mennä Ruden luokse enää koskaan, mutta samaan aikaan ajatus kutkutti. Eihän heidän tarvitsisi tehdä mitään sopimatonta. Ehkä voisivat juoda hieman viiniä ja keskustella kirjoista. Oli aina mielenkiintoista kuulla, mitä muut lukivat, sillä se kertoi henkilöstä paljon.

Kun keskustelu alkoi hiipua, Tifa pakottautui palaamaan ajatuksistaan tähän hetkeen.

”Ehkä palaamme asiaan myöhemmin”, hän sanoi. ”Reeve, soita vain heti, kun saatte tietää jotain. Tiedät, että olemme käytettävissä koska tahansa. Eikö niin, Cloud?”

Cloud väisti Tifan katsetta ja mutisi jotain, jonka saattoi tulkita myöntäväksi vastaukseksi. Niin, niinpä tietenkin. Ei totisesti ollut sanottua, että Cloud oli käytettävissä koska tahansa. Nykyään oli pikemminkin niin, että häntä oli kovin vaikea tavoittaa.

Reevelle Cloudin mutina näytti kuitenkin riittävän. Kaikki Shelkeä lukuun ottamatta nousivat pöydän äärestä. Cloud kiirehti eteiseen ja Tifa seurasi hänen perässään, kunnes tajusi, ettei Shelke vieläkään noussut vaan joi edelleen mehuaan.

”Aika lähteä kotiin”, Tifa sanoi.

”Haluan puhua Vincent Valentinen kanssa”, Shelke sanoi.

Tifan katse kohtasi Vincentin yhtä hämmästyneet punahehkuiset silmät. Reeve karkasi parvekkeelle soittamaan puhelua, ja kun Vincent nyökkäsi, Tifa lupautui odottamaan Cloudin kanssa eteisessä. Tifa tarttui myös odottamaan pysähtynyttä Cloudia käsipuolesta, mutta Cloud hivuttautui välittömästi irti hänen otteestaan.

Eteisessä vallitsi hiljaisuus, kun Tifa nojaili ulko-oveen ja Cloud keittiön ovenpieleen. Jotain olisi pitänyt sanoa, mutta yhtäkkiä tuntui, ettei mitään sanottavaa vain ollut. Kuilu levisi heidän välilleen niin syvänä, että sen ylittäminen oli yhä vaikeampaa. Tifa ei edes tiennyt, mitä oli taas tehnyt väärin. Ei, kyllä hän sen tiesi. Cloud ei vain tiennyt, joten Tifan synnit eivät voineet olla syy miehen vetäytymiseen.

Samassa ilmaa leikkasi kylpyhuoneesta kantautuva kirkaisu. Tifa tunnisti Yuffien äänen ja oli jo tarttumassa kylpyhuoneen ovenkahvaan, kun Vincent ja Reeve säntäsivät eteiseen. Shelke pinkoi Tifan ohitse ja suoraa päätä rappukäytävään kiroten Yuffieta mennessään.

”Cloud, mene hänen peräänsä”, Tifa sanoi roikkuen yhä ovenkahvassa.

”Minä? Sinä osaat puhua hänelle paremmin”, Cloud sanoi.

”Mutta Yuffie…”

”Me hoidamme tilanteen täällä”, Reeve sanoi, ja Tifa sai jalkansa liikkeelle. Äänistä päätellen myös Cloud seurasi häntä.

Alaovi oli juuri painumassa kiinni, kun Tifa ja Cloud ehtivät nollakerrokseen. He säntäsivät kesäiltaan ja pälyilivät ympärilleen, mutta Shelkestä ei näkynyt jälkeäkään. Tifan rintaa puristi jälleen. Hän ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut, mutta jollain tapaa sen täytyi liittyä Shelken keskusteluun Vincentin kanssa. Olisi ollut parempi, jos Tifa ei olisi viime aikoina uppoutunut niin syvästi omiin huoliinsa. Silloin hän olisi ehkä nähnyt tarkemmin, mikä Shelkeä vaivasi. Nyt hänen takiaan myös Shelken tilanne luisui huonompaa suuntaan.


Cloud lähti katua oikealla, ja Tifa pyrähti vasempaan. Hän huuteli Shelken nimeä ja kurkisteli roskisten taakse ja talojen väliin. Lopulta hänen oli pakko hidastaa tahtiaan, sillä hengitys alkoi kulkea puuskittaisena ja kurkkua kuristi.

Oli ollut huono ajatus ottaa Shelke mukaan. Tifa oli suostunut siihen omista itsekkäistä syistään, ja nyt hänen takiaan Shelke joutui kärsimään. Tifa puristi kätensä nyrkkiin. Ei hän ollut tarkoittanut mitään tällaista tapahtuvaksi. Miksei hän enää pystynyt kontrolloimaan itseään? Miksi hän vajosi syvemmälle itse keittämäänsä soppaan?

Olisi ollut helppo syyttää Rudea. Sitä, että mies oli kävellyt Tifan elämään ja sotkenut kaiken. Totuus kuitenkin oli, että Tifa oli lähtenyt leikkiin mukaan. Hän olisi voinut vain ohittaa mahdollisuuden ja jatkaa, kuten aina ennen. Hän oli tarttunut syöttiin ja nielaissut sen koukkuineen päivineen.

Niin. Tifa oli koukussa. Hän janosi lisää katseita, jotka todella näkivät hänet. Hän himosi keskusteluja, joissa hänet kuultiin ja hänelle puhuttiin kuin vertaiselle, joissa ei tarvinnut vääntää tai vängätä. Tifa kaipasi tilanteita, joissa vetovastuu ei ollut yksin hänellä vaan toinen tuli puolitiehen vastaan. Ja ennen kaikkea hänen kehonsa huusi arvostavaa kosketusta, joka sai sydämen lyömään tiheämmin ja hengityksen salpautumaan.

Oliko väärin pyytää kaikkea tuota itselleen?

Tifa tiesi vastauksen. Ei ollut. Oli vain väärin hakea sitä kaikkea toisesta sylistä. Hänen olisi pitänyt kertoa Cloudille toiveistaan ja rakentaa miehen kanssa yhteinen haavemaailma. Sen sijaan yksikään heidän keskusteluistaan ei johtanut mihinkään, koska Cloud vetäytyi.

Ei. Tuo oli rumasti ajateltu. Ei Cloud tahallaan ollut hankala. Tifa tiesi olevansa epäreilu vaatimustensa kanssa.

Taas pyörin tässä kehässä. Nämä ajatukset eivät lopu koskaan, Tifa huokaisi. Oli parempi keskittyä vain etsimään Shelkeä eikä velloa omassa onnettomuudessaan.

Samassa Tifa erotti niiskaisun. Hän pysähtyi kuuntelemaan. Ääni tuli talojen väliin jäävältä kapealta kujalta. Hän hiipi sinne ja näki Shelken kyykistyneenä seinää vasten. Tämä oli painanut kasvot käsiinsä, ja koko pieni ruumis tärisi nyyhkäysten voimasta.

Tifa kyykistyi Shelken vierelle ja kietaisi kätensä hänen ympärilleen. Puolittain Tifa odotti, että Shelke yrittäisi karata, mutta sen sijaan tämä kapsahti hänen kaulaansa ja itki paidan kaulukseen. Tifa silitteli kapeaa selkää mahdollisimman hitaasti kuin olisi käsitellyt säikkyä kissanpoikasta.

”Voit puhua minulle, tiedäthän”, Tifa sanoi.

”En ymmärrä tätä oloa! Miksi silmäni vuotavat? Miksi rintaani sattuu?” Shelke kysyi.

Tifa jatkoi Shelken selän silittämistä. Reisissä kivisti kyykistely, mutta hän vain laskeutui polvilleen ja painoi Shelken tiukasti itseään vasten.

”Joskus kun joku sanoo meille asioita, joita emme halua kuulla, meihin sattuu”, Tifa sanoi. ”Se ei ole samanlaista kipua, joka syntyy taistelussa loukkaantumisen seurauksena, mutta se on yhtä todellista. Se kipu saa rinnan puristumaan kasaan ja kyyneleet nousemaan silmiin.”

”Minä en halua tätä oloa!”

”Ei kukaan halua, mutta joskus on vain kohdattava tunteensa.”

”Minulla on toinenkin tunne”, Shelke sanoi yhtäkkiä ja suoristautui. ”Sekin tuntuu täällä”, hän jatkoi ja kosketti omaa rintaansa.

”Monet tunteet tuntuvat siellä”, Tifa vastasi.

”Minä pakahdun aina, kun katson Vincent Valentinea.”

Mikä Vincentissä oikein oli? Tifan oli pakko pysähtyä pohtimaan asiaa. Miksi Vincent vetosi itseään nuorempiin neitokaisiin ja vielä täysin tahattomasti? Tifa oli halannut myös Yuffieta ja yrittänyt auttaa häntä pääsemään ylitse murtuneesta sydämestä, jonka Vincent oli aiheuttanut. Valitettavasti näytti siltä, että Yuffie oli hyvää vauhtia syöksymässä samaan kaivoon, jossa Shelke juuri parasta aikaa räpiköi. Kunpa Tifa olisi osannut auttaa Shelkeä, mutta hän saattoi vain kuunnella ja yrittää neuvoa. Tunteitaan ei pystynyt pakenemaan vaan ne oli pakko kohdata ennemmin tai myöhemmin. Vaikka olisi juossut kuinka kovaa, tunteet saivat aina kiinni. Ja karkulainen koki niiden hyöyn voimakkaampana kuin se, joka uskaltautui kohtaamaan ne pystypäin.

Tifa ei ollut enää varma, kumpaa hän yritti vakuutella. Itseään vai Shelkeä? Oliko sillä väliäkään?

”Minä en halua…” Shelke sanoi, ja Tifa ymmärsi täydellisesti.

”Tunteet ovat osa elämää, niitä ei voi vältellä loputtomiin”, Tifa sanoi. ”Hengitä syvään ja keskity ajattelemaan jotain sellaista, mikä saa sinut hymyilemään.”

”Muistot Vincent Valentinesta saavat minut hymyilemään.”

Vincent ei ollut se, mitä Shelken olisi nyt kannattanut ajatella, mutta Tifa ei tiennyt, mitä sanoa. Aerith olisi varmaan osannut tämän homman paremmin.

”Mikä muu hymyilyttää sinua?”

Shelke jäi pohtimaan. He pönöttivät pitkän aikaa kapealla kujalla ja vain katselivat toisiaan. Ilmeet vaihtelivat Shelken yleensä niin totisilla kasvoilla laidasta toiseen. Tifa ei edes pystynyt kuvittelemaan, mitä Shelke kävi juuri nyt läpi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tunteet tekivät elämästä monimutkaista, Shelken kohdalla varmasti vielä keskivertoa monimutkaisempaa.

Tifa muisti, mitä oli sanonut Rudelle monimutkaisuudesta. Mitä hän oli edes tarkoittanut sanoillaan? Miten monimutkaisista asioista tehtiin yksinkertaisia? Tifa oli seurannut senhetkistä tunnettaan ja päätynyt sotkuun, josta ei todennäköisesti ollut kaunista ulospääsyä. Oli mahdotonta räpistellä mihinkään suuntaan. Helpointa oli vain jäädä paikoilleen ja toivoa, että tilanne asettuisi omia aikojaan.

Saattoiko niin sanoa myös Shelkelle? Että tunteet tulivat ja menivät, Vincent unohtuisi vielä ja kipu lakkaisi aikanaan. Silloin, kun puristus sydämen ympärillä kävi tuskaiseksi, oli mahdotonta ajatella, että joskus olisi toisin. Sitä paitsi ajatus siitä, että olisi unohtanut Ruden suudelmat, teki sekin kipeää.

Ei. Tifan piti keskittyä Shelkeen, ei itseensä. Nyt ei ollut kyseessä hänen elämänsä ja ongelmansa. Shelken tilanne oli paljon akuutimpi ja hänen taustansa takia myös huolestuttavampi. Shelke tarvitsi nyt tasaisuutta ympärilleen, ei kaaosta, jonka Vincentiin ihastuminen aiheutti.

”Onko sinulla tällainen tunne Cloudia kohtaan?” Shelke kysyi ja painoi jälleen rintaansa vasten. ”Siksikö sinä asut hänen kanssaan?”

”Minä…”

Sanat kuolivat Tifan huulille.

”Tifa? Shelke?”

Cloudin ääni kantautui kujan päästä. Hän harppoi Tifan ja Shelken luokse. Tifa nousi seisomaan ja puisteli likaa polvistaan.

”Mikset soittanut, että löysit Shelken?” Cloud kysyi.

”Anteeksi. En ehtinyt vielä.”

Cloudin kasvoilla käväisi jotain hapanta, mutta se peittyi pian ilmeettömään naamioon. Oli kuin jokainen heistä olisi näytellyt tiettyä roolia, esittänyt, että kaikki oli hyvin. Joskus Tifasta jopa tuntui, että hän seurasi elokuvaa. Asiat hänen elämässään tapahtuivat jollekulle toiselle. Hän oli ajopuu vailla kontrollia.

Ja silti juuri omien valintojensa takia Tifa oli tässä hetkessä. Jos hän aiemmin oli yrittänyt säilyttää tasapainon, Rudea suutelemalla hän oli huojahtanut kaaoksen suuntaan. Rikkonut jotain pysyvästi. Nyt hänellä oli valtaa tuhota kaikki vain kertomalla totuus. Siksi piti jatkaa näytelmää ja kasata linnoitus valheista.

”Aika mennä kotiin”, Cloud sanoi. Enemmän Shelkelle kuin Tifalle.

Cloud ojensi kätensä, ja Tifan yllätykseksi Shelke tarttui siihen ja antoi vetää itsensä kohti katua. Tifa seurasi parin askeleen verran perässä ja katseli, kuinka varmoin askelin Cloud ohjasi Shelkeä kohti parkissa odottavaa autoa, jonka he olivat lainanneet Barretilta vierailua varten. Cloudissa oli jotain hyvin isällistä aina niinä hetkinä, kun hän ryhtyi aidosti huolehtimaan Denzelistä ja Shelkestä. Joskus vain tuntui, että niitä hetkiä oli kovin vähän, ja muulloin kaikki lepäsi Tifan hartioilla.

Mutta kun Cloud toimi, hän oli hyvä kaikessa, mihin ryhtyi. Juuri sitä puolta Cloudissa Tifa rakasti. Hän ei vain ollut enää varma, ulottuiko rakkaus sen syvemmälle.