Kirjoittajan huomioita: Opin edellisviikon virheestäni ja tällä kertaa hoidin editointihommat jo alkuviikosta. Toivotaan, että onnistun pysymään nyt tässä tahdissa ja ettei migreeni vie täysin voimia. Aika monta viikkoa tässä on nyt menty enemmän ja vähemmän päänsärkyisenä nimittäin, ja se vähentää kummasti haluja tehdä ylipäätään yhtään mitään... mutta yritän!
Tässä luvussa Tifa käy läpi aiemmista tapahtumista kumpuavia ajatuksiaan ja tunteitaan, mutta myös Cloudilla on jotain mielessään.
Edelleen arvostan suuresti palautetta. Jokainen kommentti piristää kirjoittajan syksyä kovasti.
Luku 8
Lankeemuksen hyvitys
Maanantaiaamuna Tifa kavahti pystyyn silkkilakanoiden keskeltä. Hän oli yksin Ruden makuuhuoneessa, mutta yöpöydältä löytyi lappu, jossa Rude pahoitteli, että oli joutunut lähtemään kiireesti töihin.
Tifa nojasi selkänsä vasten viileää seinää ja kietoi kädet polviensa ympärille. Edellisyön muistikuvat leijailivat silmien edessä ja saivat hänet yhä värisemään. Paluuta ei ollut, rajat oli ylitetty. Tifa tiesi, että olisi mennyt jopa pidemmälle, jos Rude olisi sen sallinut. Kysymys kuului, miksi Rude oli pidättäytynyt? Johtuiko se siitä, että Tifa oli periaatteessa yhdessä Cloudin kanssa. Toisaalta tieto ei ollut estänyt Rudea…
Kuumotus kohosi Tifan poskille, kun hän kertasi mielessään, mitä kaikkea oli tapahtunut. Cloudin kanssa ei koskaan… ollut samanlaista. Heidän ensimmäinen kertansa oli ollut haparoiva ja kokeileva. Tifa oli melko varma, että se oli ollut ylipäätään Cloudin ensimmäinen kerta. Myöhemmin asiat olivat sujuneet paremmin, kunnes Cloud oli käynyt yhä etäisemmäksi. Jopa Tifa myönsi nyt, että seksi oli Cloudille pelkkä suoritus muiden arkisten velvollisuuksien joukossa.
Ruden otteet sen sijaan olivat olleet varmoja eikä niissä ollut häivääkään velvoitteista. Tifa ei ollut aiemmin kokenut vastaavaa. Hänen koko kehonsa huusi lisää. Sisäinen polte oli muuttunut vain entistä pahemmaksi. Tifa oli astunut ansaan ja jäänyt jumiin. Hän ei nähnyt mitään ulospääsyä tilanteesta, johon oli ajautunut. Hän oli lupautunut Cloudin rinnalle. Heillä oli Denzel kasvatettavanaan ja Shelkekin asui heillä väliaikaisesti. Molemmat lapset tarvitsivat turvallisen perheen, johon kiinnittyä, mutta Tifa oli onnistunut särkemään illuusion. Hän oli hairahtunut polulta, jota hänen oli määrä kulkea elämänsä loppuun saakka. Pelkkä ajatus sai möykyn laskeutumaan vatsaan ja kurkun kuristumaan umpeen. Hän ei voinut jättää Cloudia, ei vain voinut. Vaikka heillä oli vaikeaa, se ei tarkoittanut, että piti vain luovuttaa.
Mutta Rude. Jos Rudea ei olisi ollut, Tifa olisi luultavasti jatkanut arkisessa oravanpyörässään. Hän olisi alistunut kohtaloonsa, odottanut Cloudin muutosta, jota ei välttämättä tulisi koskaan. Oli kuitenkin väärin Rudea kohtaan olla eroamatta Cloudista ja väärin Cloudia kohtaan pelehtiä Ruden kanssa. Se oli julmaa ja itsekästä. Kaikki, mitä Tifa nykyisin teki, oli julmaa ja itsekästä.
Mutta mitä olisi pitänyt tehdä?
Tifa kapusi sängystä, peseytyi ja pukeutui. Hän nappasi keittiöstä sämpylän ja omenan aamiaiseksi samalla, kun raapusti Rudelle viestin.
”Kiitos kaikesta.
Lähdin kotiin.
Viestitellään myöhemmin.
– Tifa”
Tifa kiskoi treenikengät jalkoihinsa ja nappasi mukaan laukun, joka ei sopinut yhteen nykyisen asukokonaisuuden kanssa lainkaan. Hän kiirehti ulos asunnosta ja suuntasi askeleensa 7th Heaveniin. Ajatus Cloudin kohtaamisesta sai pulssin sykkimään korvissa.
Baarissa oli hiljaista, kun Tifa astui ovesta sisään. Seinäkello lähestyi puoltapäivää, joten tuskin Cloud ja Denzel sentään enää nukkumassa olivat. Kun Tifa kapusi yläkertaan, hän löysi Shelken olohuoneesta tv:n äärestä katsomassa jotain niistä päivisin näytettävistä pitkästyttävistä ihmissuhdedraamoista. Sellaisista, joissa kaikki olivat kaikkien kanssa vuoron perään, eikä jutulla ollut mitään yhteyttä tosielämään.
”Hei Shelke”, Tifa sanoi. ”Missä Cloud ja Denzel ovat?”
”Reno vei heidät hakemaan pitsaa”, Shelke vastasi.
Tifa oli ollut aikeissa suunnata makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita mutta pysähtyi nyt kesken matkan ja kääntyi katsomaan Shelkeä.
”Reno?”
”Turkien Reno”, Shelke sanoi. ”Hän tuli tänne lauantaiyönä ja lähti vasta äsken.”
”Tuleeko hän takaisin?”
”Ei. Hänen piti lähteä töihin, mutta hän lupasi viedä Cloudin ja Denzelin hakemaan sitä pitsaa…”
Tifa muisti Ruden maininneen jotain Renosta ja Elenasta, vaatteiden hakemisesta Tifalle ja niin poispäin. Mikään ei selittänyt sitä, että Reno oli viipynyt 7th Heavenissa melkein yhtä pitkään kuin Tifa Ruden luona. Sikäli kun Tifa tiesi, Cloud ei ollut innoissaan Turkien seurasta eikä hänellä ollut mitään syytä pyytää Renoa jäämään paikalle.
”Minusta Reno on hauska”, Shelke jatkoi. ”Hän jutteli kanssani, kun Cloud ja Denzel pelasivat sitä tappelupeliä. Sen jälkeen pieksimme heidät molemmat siinä.”
Käsittämätön kuva maalautui Tifan mieleen. Cloud ja Reno pelaamassa videopelejä Denzelin ja Shelken kanssa kuin… kuin… Tifalla ei ollut sanoja. Hän ei tuntenut Cloudia enää lainkaan. Jossain välissä tämä oli ilmeisesti ystävystynyt Renon kanssa eikä ollut katsonut aiheelliseksi mainita asiasta mitään. Toisaalta eiväthän he nykyisin puhuneet juuri mistään muusta kuin arkiasioista, joten ehkä Cloud ei ollut viitsinyt ottaa asiaa puheeksi.
”Kävimme myös eilen hampurilaisella”, Shelke sanoi, kun Tifa pysytteli hiljaa.
Tifa pakottautui hymyilemään. Shelke oli tavallista paremmalla tuulella, mikä oli sentään positiivista. Samalla hän tunsi pistoksen kylkiluidensa välissä. Jopa Reno pystyi johonkin sellaiseen, missä hän epäonnistui jatkuvasti. Reno sai Cloudin rentoutumaan ja Shelken iloiseksi. Tifa vain rasitti kaikkia.
Alaovi kävi, ja Tifa sai itsensä liikkeelle. Hän sanoi Shelkelle käyvänsä pikaisesti suihkussa ja kipitti makuuhuoneen sijaan kylpyhuoneeseen. Cloud ei saisi haistaa hänestä… Ruden tuoksua. Tifa oli aivan varma, että hänen ihostaan huokui totuus, jos vain tarkasteli riittävän läheltä.
Kylpyhuoneeseen kantautui puheensorina olohuoneesta. Sanoja ei pystynyt erottamaan, mutta selvästi kolmikko viihtyi hyvin yhdessä. Tifa käänsi suihkun kovemmalle ja antoi veden valua ylleen. Kenties häntä ei pian enää tarvitsisi kukaan täällä…
”Oletko kunnossa?” Cloud kysyi.
Tifa vilkaisi sohvan toisessa päässä istuvaa miestä, joka kanavasurffasi eikä katsonut hänen suuntaansa. Ei sillä, Tifa oli itse keskittynyt selaamaan lehteä. Hänellä ei tosin ollut aavistustakaan, mistä hänen muka lukemansa artikkelit olivat kertoneet. Yhtä hyvin hän olisi voinut tuijottaa seinää ja ajatella… Rudea.
”Olen”, hän vastasi.
”Turkien mukaan olit epätavallisen humalassa”, Cloud jatkoi.
Tifa kiinnitti huomiota siihen, ettei Cloud maininnut Renoa nimeltä, mutta päätti olla kysymättä asiasta.
”Join epähuomiossa liikaa. Voin pahoin jo illan aikana, mutta onneksi Yuffie suostui ottamaan minut pariksi yöksi. Olisi ollut ikävää, jos Denzel olisi nähnyt minut siinä tilassa.”
Cloud nyökkäsi.
”Sellainen ei ole sinun tapaistasi.”
Miksi Cloudia yhtäkkiä kiinnosti? Juuri nyt, kun Tifa oli jo vajonnut petollisuuden suohon, josta oli mahdoton päästä kampeamaan kuivalle maalle. Ehkä kaikki oli kohtalon julmaa ivaa. Cloud alkoi tulla puolitiehen vastaan, kun Tifa oli karannut vuorostaan kauemmas. Voisiko heillä olla vielä mahdollisuus korjata kaikki?
Tifa ei kuitenkaan tiennyt, mitä olisi vastannut. Hän ei halunnut selittää Johnnysta ja huumausaineesta, jota oli todennäköisesti päätynyt hänen drinkkiinsä. Hän ei halunnut ajatella koko asiaa. Vielä vähemmän hän saattoi kertoa olleensa oikeasti Ruden luona. Se oli vielä epäilyttävämpää kuin Renon luuhaaminen 7th Heavenissa.
”Minä… Tiedän, että joskus on vaikea jaksaa asioita”, Cloud jatkoi. ”En ole ollut tarpeeksi läsnä. Anteeksi. Minä… en aina osaa.”
Tifa ei voinut kuin tuijottaa Cloudia. Ne sanat, joita hän oli odottanut niin kauan. Vihdoin. Nyt ne kuitenkin vain mursivat hänen sydämensä. Rikkoivat sen pieniksi palasiksi lattialle.
Ei, Tifa oli itse aiheuttanut tuhonsa ja kärsimyksensä. Cloudilla ei ollut hänen oloonsa osaa eikä arpaa, oli kohtuutonta syyttää tätä mistään, mitä hän tunsi.
”Olen satuttanut sinua. Yritän jatkossa enemmän.”
”Cloud…”
Tifa ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Myös hänen pitäisi yrittää enemmän mutta hän ei tiennyt, miten. Häntä revittiin kahtaalle. Hän halusi syöksähtää sohvan toiseen päähän ja pusertaa itsensä kiinni Cloudiin. Samaan aikaan hän olisi halunnut karata ovesta ulos takaisin Ruden luokse tutkimaan, mihin se polku voisi viedä.
”Tifa, luulen että sinä olet paras ystäväni”, Cloud sanoi ja kääntyi vihdoin katsomaan Tifaa.
Sinivihreät makosilmät olivat niin vakavat kuin oli ylipäätään mahdollista. Tuo oli Cloud, jonka Tifa muisti vuosien takaa. Cloud, joka oli saanut hänen sydämensä sykkimään kiihkeästi.
”Meidän on yritettävä… Denzelin takia… olla parempia ihmisiä.”
Cloud ei sanonut aivan sitä, mitä Tifa olisi halunnut kuulla. Hän kuitenkin sanoi enemmän kuin oli sanonut kenties vuosiin. Tifan oli otettava, mitä oli tarjolla. Tässä oli askel eteenpäin, jos hän vain suostuisi ottamaan sen.
Tifan puhelin värähti pöydällä. He molemmat vilkaisivat sitä, mutta Tifa ei tehnyt elettäkään poimiakseen sitä käteensä. Sydän jyskytti vasten rintaa. Jos Cloud saisi koskaan tietää… Jos totuus ikinä selviäisi… Kaikki olisi ohitse. Tästä petoksesta Cloud ja heidän suhteensa ei voisi milloinkaan toipua.
Ja silti Tifa halusi siepata puhelimen ja sulkeutua toiseen huoneeseen sen kanssa. Hän halusi lukea saapuneen viestin omassa rauhassaan, vastata siihen huolellisesti, kertoa Rudelle… Mitä? Ei hän tiennyt. Jotain oli kerrottava.
Totuus. Se Tifan olisi kerrottava ennemmin tai myöhemmin.
Ongelma vain oli, ettei totuus ollut yksinkertainen asia. Se oli niin monimutkainen, ettei Tifa tiennyt, mistä kohtaa vyyhteä olisi pitänyt alkaa purkaa.
Muutamaa päivää myöhemmin Tifa makasi sängyllä pelkässä yöpaidassa ja yritti keskittyä lukemaan, vaikka kello oli ehtinyt pikkutunneille. Ilta 7th Heavenissa oli ollut tavallista rauhallisempi, mutta silti väsymys tuntui jokaisessa lihaksessa. Nukahtaminen oli vain nykyisin mahdotonta. Ruskeat silmät kummittelivat Tifalle heti, kun hän sulki omansa. Hän tunsi jälleen kädet ja huulet ihollaan. Sydän alkoi paukuttaa rintaa vasten ja hengitys kiihtyi.
Rudesta ei ollut kuulunut yhteisen yön jälkeen. Puhelimeen saapunut viesti oli ollut vain Yuffielta, joka oli kertonut, ettei Deepground-juttu edennyt. Pari kertaa Tifa oli ajatellut itse lähettää viestin Rudelle mutta oli muuttanut mieltään naputeltuaan muutaman sanan. Hän ei saisi, hänen ei pitäisi. Oli laitettava peli poikki vielä, kun se oli mahdollista. Jos se oli mahdollista…
Tifa käänsi sivua vain tajutakseen, ettei hänellä ollut aavistustakaan, mitä edellisellä oli lukenut. Oli mahdotonta keskittyä mihinkään. Ajatukset ohjautuivat vain yhdelle radalle, vaikka juuri sieltä hänen olisi pitänyt pysyä poissa.
Vaikka Tifa oli mielessään usein soimannut Cloudin poissaolevuutta ja hiljaisuutta, nyt hänellä itsellään ei ollut juuri mitään sanottavaa. Cloud oli useampana iltana tullut järkevään aikaan kotiin, ottanut enemmän vastuuta Denzelistä ja pyrkinyt sanomaan pari sanaa omasta päivästään. Tifa oli pahis, joka vetäytyi omiin oloihinsa ja haahuili haavemaailmoissa.
Miten yhtä aikaa saattoi tuntua kamalan ihanalta ja täysin kamalalta? Tällaisen olon kanssa Shelke oli varmaan paininut silloin, kun oli karannut Yuffien luota. Myös Tifa halusi juosta, kunnes ei enää jaksaisi ottaa askeltakaan. Valitettavasti pakopaikkaa ei ollut, koska itseään ei päässyt karkuun.
Etäisesti Tifa havaitsi, että makuuhuoneen ovi painettiin kiinni, mutta hän tuijotti edelleen samaa aukeamaa kirjassa ja yritti päästä selville, mitä juonessa oli tekeillä. Ehkä olisi vain pitänyt käydä nukkumaan.
Juuri silloin karhea käsi kuitenkin laskeutui Tifan reidelle ja lähti kulkemaan edestakaisin sitä pitkin. Kylmät väreet pyyhkäisivät hänen ylitseen. Hän tunsi tuon käden, tunsi hyvin, vaikkei se ollut hyväillyt häntä aikoihin. Nyt kosketus oli samalla tavalla varovaisen kokeileva kuin vuosia sitten.
Sormet etenivät nopeasti, jopa hätäisesti. Livahtivat yöpaidan alle ja piirtelivät kuvioita pakaralle. Tifa jännittyi paikoilleen tietämättä, mitä ajatella. Kaikki hylätyt toiveet tulvivat mieleen yhtenä toisiinsa sotkeutuneena vyyhtenä. Hän ei kyennyt liikkumaan, ainoastaan vetämään henkeä.
Cloudin toinen käsi löysi toisen pakaran. Tifa yllätti itsensä toivomalla, että olisi vaivautunut laittamaan alushousut jalkaansa suihkun jälkeen. Kädet tungettelivat hänen lantiollaan, siirsivät yöpaidan ylemmäs ja tuntuivat kiskovan aivan väärään suuntaan.
Patja painui, kun Cloud kömpi sängylle ja hivuttautui Tifan jalkojen väliin. Kädet kiskoivat Tifaa kohti Cloudia ilman, että sanaakaan vaihdettiin. Cloud ei ollut koskaan välittänyt petipuheista, ja nyt se vain korostui. Hän sai kuitenkin yllättävän helposti nostettua Tifan syliinsä. Kirja jäi levälleen sängylle, ja Tifan selkä painui Cloudin rintaa vasten. Yöpaita valui heidän väliinsä ja jäi ruttuun takapuolen päälle. Huomiota vaativa erektio tökki Tifan sisäreittä.
Miksi aina näin päin, selkä kohti Cloudia? Tifa kysyi itseltään muttei saanut lausuttua ajatuksiaan ääneen. Myös hän jätti yhä enemmän asioita sanomatta. Ehkä juuri se oli tullut heidän välilleen.
Cloudin toinen käsi kiersi Tifan etupuolelle ja suuntasi yöpaidan helman alle. Sormet etsivät tiensä jalkojen väliin, tutkailivat ja tunnustelivat. Cloud yritti. Yritti oikeasti. Tifa puristi silmänsä kiinni, tarttui Cloudin käteen ja ohjasi sen oikeaan suuntaan. Kosketus ei saanut aikaan sävähdystä, jota hän oli aikoinaan kaivannut.
Silti Tifa antautui Cloudin otteisiin. Hän antoi ajatustensa lentää, kuljettaa hänet toisaalle. Pois, toisille käsivarsille.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!