Karibian kuumat tuulet: Luku 25

Luku 25

(Yllätys!)


Makasin Jackin sylissä alastomana. Luolan katon aukoista päättelin, että täytyi olla päivä. Niistä tuli valoa enemmän kuin aiemmin. Pohdin hetken, voisiko niiden kautta kiivetä ulos, mutta ne näyttivät olevan liian korkealla ja osa aukoista oli liian pieniä jopa minullekin.
    
Nousin istumaan ja tartuin vaatteisiini, jotka olivat hujan hajan maassa ympärillämme. Katselin hetken ajan ainoita rintaliivejäni, jotka olivat viime aikoina alkaneet tuntua ahtailta, ja heitin ne lopulta pois. Kiskoin housut jalkaani ja paidan päälleni. Lopulta sujautin saappaat jalkoihini.
    
Jack murahti vieressäni jotain epämääräistä, ilmeisesti hän oli yhä unessa. Haroin sotkuisia hiuksiani ja kaipasin kampaa. Tätä menoa minullakin olisi pian rastat. Naurahdin omalle ajatukselleni. Miltä mahtaisinkaan näyttää silloin? Epäilin vahvasti, etteivät rastat sopisi kasvojeni piirteisiin.
    
Tunsin oloni yksinäiseksi ja käännähdin Jackin puoleen. Sain ravistella häntä hyvän tovin, ennen kuin hän suostui avaamaan silmänsä.
”Mitä nyt, rakas? Kaipaatko uusintakierrosta vai?” hän naurahti. En voinut olla hymyilemättä.
”Itse asiassa ajattelin, että voisimme yrittää etsiä tien ulos täältä. Kai tänne nyt muutenkin pääsee kuin vesitse?” sanoin.
”Hyvinkin mahdollista”, Jack vastasi ja nousi istumaan.
   
Jackin pukiessa vaatteitaan ylleen lähdin vaeltelemaan päämäärättömästi luolassa. Se oli melkoisen suuri ja täynnä aarteita. Yhtäkkiä kompastuin ja kaaduin jonkin päälle. Se jokin rusahti ilkeästi ja siitä lähti kamala lemu. Kohottauduin käsieni varaan ja katsoin tarkemmin, mihin olin kaatunut, ja kirkaisin kauhusta. Täällä oli miehen ruumis! Kavahdin nopeasti kauemmas jähmettyneestä vartalosta.
”Rakas, mikä hätänä?” Jackin ääni kuului kauempaa.
”Tä… täällä on ruumis”, sain sanottua. Minua puistatti, mutta en voinut lopettaa elottoman miehen tuijottamista. Mies oli selvästi ollut merirosvo. Sen näki hänen vaatteistaan.
    
Jack käveli taakseni ja jäi katsomaan ruumista. Hänen kasvoilleen kohosi outo ilme.
”Barbossa. Kukaan ei ole näköjään viitsinyt raahata hänen ruumistaan pois”, hän totesi kuivasti.
”Sinä tunnet… tunsit hänet?” ihmettelin. Miten Jack saattoi olla noin rauhallinen, jos oli tuntenut kuolleen miehen?
”Kyllä. Ammuin hänet itse”, kuului vastaus.
”Teit mitä?” huudahdin. Jotenkin olin kuvitellut, ettei Jack tappaisi ketään, vaikka olikin merirosvo. Hän oli kuitenkin juuri itse sanonut tappaneensa tämän miehen.
”Ammuin hänet. Hän oli ensimmäinen perämieheni, mutta hän petti minut. Pettureille ja kapinoitsijoille on vain yksi paikka”, Jack sanoi kylmästi.
    
Jackin ääni sai minut värisemään. Minusta oli erittäin järkyttävää, että hän oli tappanut miehen. Minun Jackini oli murhaaja, eikä ajatus tuntunut kovin mukavalta. Menisi varmasti aikaa, ennen kuin pystyisin sulattamaan ajatuksen. Toisaalta hän oli merirosvo, ei minun edes pitäisi olettaa hänen olevan mikään pulmunen.
    
Kävelin hitaasti pois miehen ruumiin luota. Sen haju kuvotti minua, ja pelkäsin oksentavani. Hyvin pian Jack tuli perääni.
”Oletko tappanut paljonkin ihmisiä?” kysyin tiukasti. Kun nyt kerran oli alkanut tipahdella luurankoja kaapista, voisin yhtä hyvin kaivaa loputkin esiin.
”En. Barbossa on ainoa”, Jack vastasi. Hänen äänessään oli aitoa vihaa, kun hän lausui kuolleen miehen nimen.
    
En ehtinyt miettiä Jackin sanoja sen enempää, sillä matala ääni kantautui korviimme. Aivan kuin joku olisi puhunut. Jack tarttui käsivarteeni, ja lähdimme kulkemaan hitaasti ääntä kohti. Näin vähän matkan päässä loimuavaa valoa, joka tuli aivan varmasti soihdusta.
”No niin, eiköhän palata takaisin”, matala miehen ääni sanoi.
    
Jackin kasvoille syttyi hymy. Hän käveli reippaasti valoa kohti, ja minä seurasin hänen perässään.
”Langley! Creighton!” Jack huudahti astuttuaan valokeilaan. Soihdun valossa seisovat miehet kavahtivat. He katsoivat meitä epäuskoinen ilme kasvoillaan.
”Sehän on… kapu?” Creighton huudahti.
”Piru vieköön! Luultiin sun ja tyttös kuolleen siellä saarella”, Langley mutisi. ”Tervetuloa takas!”
    
Molemmat miehet puristivat Jackin kättä ja paukuttivat hänen selkäänsä. Sitten Langley ojensi myös minulle kätensä. Tartuin siihen epävarmasti, vaikka miehen ele saikin minut tuntemaan oloni kotoisaksi.
”Tervetuloa takas vaan neiti! Ollaan me suakin kaivattu!” mies sanoi ja hymyili puoliksi hampaatonta hymyään. Hymyilin hänelle takaisin ja tartuin sitten Creightonin käteen. Saatoin rehellisesti sanoa kuuluvani Black Pearlin miehistöön.
    
Jack halusi välittömästi tietää, vieläkö John ja Barcley purjehtivat Pearlilla. Langley lähti johdattamaan meitä kapeaan luolaan ja kertoi samalla sekä Barcleyn että Johnin jääneen pois laivasta Tortugassa. Jack puristi käsiään nyrkkiin ja näytti raivostuneelta.
”Lähdemme välittömästi etsimään heitä”, hän sanoi armottomalla äänellä.
”Pelkäänpä, että se on mahdotonta, kapu”, Creighton sanoi. ”Anamaria lähti juuri muutama päivä sitten Tortugaan Pearlilla täydentämään rommi- ja ruokavarastoja. Olemme oleskelleet tällä saarella jo melkoisen pitkään.”
    
Jack näytti entistä vihaisemmalta viivytyksestä. Joutuisimme odottamaan Anamarian paluuta ainakin muutaman päivän tällä Jumalan hylkäämällä saarella. Jackin ilmeessä oli jotain todella pelottavaa, enkä uskaltanut sanoa sanaakaan.
    
Kirkas valo sokaisi silmäni, kun astuimme ulos luolasta. Olimme saapuneet vuoren rinteeseen. Kun silmäni vihdoin tottuivat auringonvaloon, näin alhaalla rannalla pienehkön hökkelikylän. Se näytti siltä, että pysyi hädin tuskin kasassa. Lähdimme kulkemaan kylää kohti vaitonaisina.
    
Kun saavuimme rannalle, näin rakennusten olevan todellakin hataria. En uskonut niiden kestävän myrskyä. En kuitenkaan ehtinyt pitkään miettiä piraattien rakennustaitoja, sillä saarelle jääneet miehet kerääntyivät ympärillemme. Kaikki olivat yhtä aikaa iloisia ja hämmästyneitä saatuaan kapteeninsa takaisin. Hyvin pian meidät suorastaan työnnettiin yhteen rakennuksista. Joku korkkasi rommipullon ja laittoi sen kiertämään. Jack alkoi kertoa, mitä oli tapahtunut. Tosin hän väritti tarinaa melkoisen paljon. En kuitenkaan välittänyt huomauttaa asiasta.
    
Kun miehet kuulivat totuuden Johnista ja Barcleysta, heidänkin kasvoilleen nousi vihainen ilme. Jokainen kirosi tuon kaksikon alimpaan helvettiin. Keskustelu kääntyi siihen, mitä näille kahdelle petturille tehtäisiin, kun heidät saataisiin kiinni. Jäin vielä hetkeksi kuuntelemaan, mutta vaelsin sitten ulos rakennuksesta.
    
Kävelin vedenrajaan, riisuin saappaani ja annoin laineiden huuhtoa jalkojani. Karibianmeren vesi oli lämmintä. Lähdin kulkemaan eteenpäin rantaa pitkin. Housunlahkeeni kastuivat, mutta en jaksanut välittää moisesta pikkuseikasta. Jonkin ajan päästä istahdin hiekalle ja jäin tuijottamaan mereen vajoavaa aurinkoa. Sen kauniimpaa näkyä oli vaikea kuvitella.
    
Nautin luonnonnäytelmästä niin kauan kuin sitä kesti. Kun pimeys alkoi laskeutua, nousin jälleen seisomaan ja lähdin kävelemään takaisin hökkelikylään. Miehet olivat nyt kokoontuneet ulos nuotion ääreen juomaan rommia ja mekastamaan keskenään. Vaikka näky saikin minut hyvälle tuulelle, halusin mennä nukkumaan. Kysyin eräältä miehistä, oliko missään vapaata sänkyä, ja hän ohjasi minut yhteen hökkelirakennuksista. ”Talossa” oli vain yksi huone, eikä siellä ollut sängyn ja pienen pöydän lisäksi muita huonekaluja. Se kuitenkin riitti minulle varsin hyvin. Kun mies poistui hökkelistä, riisuuduin ja pujahdin hitusen homeelta haiskahtavan peiton alle.
    
Muutaman tunnin päästä havahduin siihen, että joku tuli sisälle rakennukseen. Vedin peiton paremmin päälleni ja nousin väsyneenä istumaan sängylläni. Tunnistettuani tulijan Jackiksi huokaisin ja rojahdin takaisin makuulle. Seurasin Jackin liikkeitä, kun hän asetti aseensa pöydälle ja riisui sitten vaatteensa. Vaikka olinkin väsynyt, näky oli sen verran kiinnostava, etten yksinkertaisesti voinut sulkea silmiäni ja palata unten maille. Hetken päästä Jack kömpi viereeni ja kiersi tuttuun tapaan kätensä ympärilleni. Vaikka Jackin ele saikin minut tuntemaan oloni turvalliseksi, en saanut enää unta. En voinut olla miettimättä, mitä meille olisi tapahtunut, jos osa Jackin miehistöstä ei olisi ollut saarella. Tuijotin puisen rakennuksen seinää ajatuksiini vajonneena.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!