Karibian kuumat tuulet: Luku 26

Luku 26

(Vaihtelevia tunteita)


Avasin silmäni ja tuijotin kattoa. Suorastaan hyppäsin ylös sängystä ja kiskoin vaatteeni päälleni. Sitten juoksin ulos hökkelistä ja suoraa päätä sen taakse pidellen käsiä suuni edessä. Oksensin maahan ja minua pyörrytti. Mikä helvetti minua vaivasi?
    
Kun pahoinvointini hieman laantui, potkin hiekkaa oksennukseni päälle. Lopulta rojahdin polvilleni maahan. Tämä alkoi jo käydä sietämättömäksi. Olin huolissani itsestäni. Ei kai ollut aivan normaalia voida pahoin joka päivä, saati sitten oksennella jatkuvasti?
    
Nousin varovaisesti jaloilleni ja lähdin hoipertelemaan hökkelikylässä. Hetken päästä löysin varastorakennuksen. Siellä oli muutama vesitynnyri, jokunen rommipullo sekä ruokaa. Kaivelin varastoa aikani ja löysin tyhjän pullon. Täytin sen vedellä ja join kulauksen. Sitten täytin pullon uudestaan kokonaan ja päätin viedä sen taloon, jonka jaoin Jackin kanssa.
    
Jack nukkui edelleen. Jäin hetkeksi katselemaan häntä. Siinä oli elämäni mies. En ollut koskaan uskonut siihen, että jokaiselle oli olemassa yksi ja ainoa oikea ihminen, mutta juuri sillä hetkellä uskoin tuohon naurettavaan väitteeseen. Minun vain oli täytynyt joutua satoja vuosia ajassa taaksepäin, että löysin oman ”oikeani”. Ja nyt kun olin löytänyt hänet, en halunnut enää koskaan menettää häntä.
    
Jack käänsi kylkeään pienehkössä sängyssä. Hymyilin onnellisena hänelle ja poistuin sitten hökkelistä. Hitaasti vaelsin rantaan. Kuljin jälleen samaan paikkaan, jossa olin katsellut edellisenä iltana auringonlaskua. Istahdin rantahietikkoon ja jäin tuijottamaan merelle. Piirtelin paljaalla varpaallani epämääräisiä kuvioita hiekkaan.
    
Muistelin aikaa ennen Jackin menettämistä, ja tulin ajatelleeksi, kuinka kauan oikeastaan olin ollut 1600-luvulla. Laskeskeltuani tulin siihen tulokseen, että aikaa oli kulunut kuutisen viikkoa saapumisestani.
Kuusi viikkoa, ajattelin sitten. Ei helvetti!
    
En ollut ajatellut asiaa aiemmin, mutta minulla ei ollut ollut kuukautisia koko tuona aikana, ja minun kiertoni oli varsin säännöllinen. Olin kai ollut niin hämmentynyt tapahtumista, etten ollut tullut ajatelleeksi asiaa ollenkaan.
    
Nielaisin ja painoin käteni vatsalleni. Katselin vatsaani kuin olisin olettanut sen kasvavan silmissä. Se kuitenkin oli edelleen yhtä litteä kuin aiemminkin. Voisiko olla mahdollista…? Jos olin aivan rehellinen itselleni, niin oli täysin mahdollista, että olin raskaana.
    
Pelkkä ajatus oli pelottava. Nyt kun mietin, niin kaikki merkit viittasivat raskauteen, varsinkin kuukautisten pois jääminen ja aamuiset pahoinvointikohtaukseni. Istuin rannalla ja tuijotin eteeni. Mitä ihmettä minä nyt tekisin? Olin vasta 20-vuotias. Olisiko minusta äidiksi? Ja mitä Jack tästä sanoisi?
    
Niin, kaikista eniten pelkäsin Jackin reaktiota. Hän ei vaikuttanut mieheltä, joka halusi isäksi. Miten ihmeessä voisin kertoa hänelle? Ehkä minun olisi parempi olla kertomatta, ainakin niin pitkään kuin se olisi mahdollista.
    
Huokaisin syvään. Olinpa taas osannut sotkea asiani kunnolla. Tässä ajassa ei voisi edes tehdä aborttia. Ja kun ajattelin asiaa tarkemmin, en kyllä olisi edes pystynyt tekemään sitä. Tunsin olevani täysin sekaisin. Minua pelotti, mutta samalla mielessäni oli myös epämääräinen onnentunne.
    
Heittäydyin selälläni maahan ja tuijotin taivasta. Päätin, etten kertoisi Jackille ihan vielä. Halusin itse ensin varmistua asiasta. Voisihan olla, että aikamatkailu oli vain sotkenut kiertoni. Huokaisin vielä kerran ja suljin sitten silmäni.

~o~

”Hei, rakas, tuolla tavalla poltat itsesi auringossa”, itsepäinen ääni tunkeutui uneni läpi. Avasin silmäni ja näin Jackin kasvot. Hymyilin hänelle. Kohottauduin istumaan, venyttelin ja haukottelin leveästi. Torkut olivat rentouttaneet oloani.
”Miksi sinä täällä nukuit, rakas?” Jack kysyi ja kävi itsekin rannalle istumaan. ”Etkö viihtynytkään vieressäni?”
”Heräsin aikaisin ja päätin tulla tänne istuskelemaan”, vastasin. ”Ja sitten kai vain nukahdin…”
    
Jack hymyili minulle ja veti minut kainaloonsa. Painoin pääni häntä vasten ja tunsin oloni turvalliseksi.
”Mitä luulet, rakas, ovatkohan miekkailutaitosi päässeet ruostumaan neljässä viikossa?” Jack kysyi minulta yhtäkkiä. Painoin käteni hänen rintaansa vasten ja työnsin itseni pystynpään asentoon. Katsoin häntä suoraan silmiin ja virnistin.
”Älä unta näe! Olen harjoitellut ahkerasti”, sanoin muka vihaisesti. Olin todellakin käyttänyt osan yksinäisistä hetkistäni Smithien luona askelien ja syöksyn harjoittelemiseen.
    
Jack tarttui leukaani ja painoi suudelman huulilleni.
”Sittenhän voisimme jatkaa harjoittelua. Ehkä voisin opettaa sinulle tällä kertaa ryntäyksen”, hän sanoi mietteliäästi.
”Eikö olisi parempi, että opettelisin puolustautumaan ennen kuin hyökkäämään?” kysyin ihmeissäni. Muistin hyvin, miten oli käynyt, kun olin yrittänyt taistella Johnin kanssa.
    
Jack katsoi minua arvioiden ja näytti miettivän asiaa. Sitten hän puisteli päätään.
”Jos et ensin opi hyökkäysliikkeitä, et opi niitä torjumaankaan. Sinun täytyy tietää, miten vihollisesi liikkuu, ennen kuin voit yrittää puolustautua.” Pohdin hänen sanojaan. Niissä oli oikeastaan järkeä, vaikka minusta oli edelleen outoa opetella ensin hyökkäämään ja sitten vasta puolustautumaan.
”No, mennään sitten harjoittelemaan”, sanoin ja nousin seisomaan. Oli huojentavaa saada jotain tekemistä, ainakaan en ehtisi ajatella liikaa.
    
Jack nousi myös, ja kuljimme yhtä matkaa hökkelikylään. Kävin hakemassa miekkani ja palasin rannalle. Jack katsoi miekkaani ja nyökkäsi sitten.
”Olet pitänyt miekastasi hyvää huolta, rakas”, hän sanoi.
”Millainen merirosvo olisin, jos en huolehtisi aseistani”, sanoin ja virnistin niin jackmaiseen tapaan, että melkein pelästyin. Huh, aloinko jo muistuttaa häntä käytökseltäni?
    
Jack nyökkäsi jälleen ja asettui sitten varoasentoon. Valmistauduin seuraamaan tarkasti hänen liikkeitään.
”Ryntäys on vielä vaarallisempi liike kuin syöksy. Jos aloitat sen liian kaukaa, vastustajasi osaa varautua ja saattaa surmata sinut”
    
Liike alkoi samoin kuin syöksy. Miekan kärki suunnattiin haluttuun osumapisteeseen, tässä tapauksessa minun rintaani. Jack ojentui eteenpäin, ja hetken näytti siltä kuin hän kaatuisi. Miekka melkein hipaisi paitaani, enkä pystynyt keskittymään Jackin seuraamiseen. Seuraavaksi huomasin hänen seisovan hieman minun takanani.
    
Puistelin päätäni epäuskoisena. Tämä liike tulisi olemaan erittäin vaikea. Jack näytti sen minulle uudestaan, tällä kertaa hitaammin. Hän siirsi painonsa etummaisen jalkansa polvelle ja nojautui eteenpäin. Sitten hän tavallaan kaatui hallitusti eteenpäin, mikä aiheutti takimmaisen jalan irtoamisen maasta. Kun hänen takimmainen jalkansa oli täysin irronnut maasta, miekka osoitti rintaani hetken ajan. Tämän jälkeen Jack siirsi nopeasti takimmaisen jalkansa etujalan ohi ja juoksi ohitseni. Tuijotin häntä hetken ajan. Liikesarja tuntui melkein mahdottomalta oppia.

~o~

”Minä en opi tätä ikinä!” puuskahdin vihaisesti lentäessäni ties miten monennen kerran pehmeään hiekkaan mahalleni. Olimme harjoitelleet jo puolisen päivää, enkä ollut edistynyt juuri yhtään. Lisäksi olin väsynyt ja nälkäinen ja lihaksiani kivisti epämukavasti.
”Ei ole tarkoituskaan, että oppisit tuon liikkeen yhdessä päivässä, rakas”, Jack sanoi.
    
Tuhahdin miehelle. Halusin oppia mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon. Minun täytyi kyetä suojelemaan itseäni ja ennen kaikkea syntymätöntä lastamme. Nielaisin viimeisen ajatuksen kohdalla. Todellakin, minulla oli nyt uusi elämä suojeltavana. Minun täytyi oppia miekkailemaan todella nopeasti.
”Jatketaan. Aion oppia tämän vielä tänään”, sanoin ja nousin hiekalta.
”Ei. Olemme harjoitelleet jo tarpeeksi yhdelle päivälle, rakas. Jatketaan huomenna”, Jack ilmoitti. Katsoin häntä anovasti, mutta hän pudisti päätään. ”Meidän on parasta mennä syömään jotain.”
    
Turhautuneena seurasin Jackia hökkelikylän keskelle. Muutama miehistä keitteli jotain suurehkossa padassa nuotiolla. Vaikka keitos näyttikin hieman epämääräiseltä, nälkä kuitenkin voitti. Nappasin yhden maassa pinossa olevista kulhoista ja täytin sen padasta.
    
Istahdin maahan kulhoni ja puulusikan kanssa. Maiston varovaisesti lientä, jossa lillui lihanpaloja ja kasviksia. Keitto oli yllättävän hyvää, ja pian olinkin tyhjentänyt lautaseni. Otin vielä toisen annoksen ja söin senkin hyvällä ruokahalulla.
    
Loppupäivän käytin maleksimiseen rannalla ja miesten kanssa keskustelemiseen. Useimmat heistä uskoivat Pearlin palaavan muutaman päivän sisään. Odotin jo innokkaasti merille pääsemistä. Kaipasin kovasti aalloilla keikkuvaa laivaa ja tuttuja tuoksuja sen kannen alla.
    
Kun ilta oli jo pimentynyt, palasin hökkeliimme. Jack istui pöydän ääressä ja tyhjensi rommipulloa. Eikö hän voinut olla edes yhtä iltaa ryyppäämättä?
    
Istahdin sängylle ja jäin katselemaan Jackia. Pian hän käänsi katseensa minuun ja ojensi minulle pulloa. Puistelin päätäni. Minä en varmasti joisi alkoholia, en todellakaan. Jack nousi pöydän äärestä ja tuli istumaan vierelleni. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja hyväili käsivarttani. Hän yritti suudella minua, mutta sillä hetkellä romminhaju inhotti minua niin paljon, että työnsin hänet kauemmas.
”Mitä nyt, rakas?” Jack kysyi hämmentyneenä.
”Älä viitsi”, tuhahdin ja käänsin katseeni lattiaan.
    
Jack kiristi otettaan vyötärölläni ja veti minut kiinni itseensä. Hänen toinen kätensä seikkaili pitkin selkääni ja yritti hivuttautua housuistani sisään. Tönäisin hänet voimakkaasti kauemmas ja nousin seisomaan.
”MINÄ SANOIN: ÄLÄ VIITSI! JA TARKOITIN SITÄ MYÖS!” huusin raivoissani.
”Mikä nyt on hätänä, rakas?” Jack kysyi ja näytti todella hämmästyneeltä.
”AI, MIKÄ ON HÄTÄNÄ? SINÄ OLET HELVETINMOISESSA HUMALASSA, ETKÄ OSAA AJATELLA KUIN YHTÄ ASIAA! KÄVIKÖ EDES MIELESSÄSI, ETTEI MINUA HUVITA!” jatkoin oikeastaan aiheetonta raivoamistani.
    
Jack nousi seisomaan ja katsoi minua huolestuneesti. Hän näytti hieman eksyneeltä, mutta jostain syystä se raivostutti minua entistäkin enemmän. Hän hipaisi kädellään poskeani, mutta minä huitaisin käden pois.
”Älä. Koske. Minuun.”
”Mikä helvetti nyt on vialla?” Jack kysyi, ja hänkin alkoi jo pikku hiljaa suuttua.
”JOHAN MINÄ SANOIN. SINÄ OLET KÄNNISSÄ! JA HALUAT VAIN NAIDA! HERÄÄ KYSYMYS, HALUATKO OIKEASTI MINUSTA YHTÄÄN MITÄÄN MUUTA!” huusin edelleen. En oikeastaan käsittänyt, mistä kaikki tämä raivo oikein kumpusi, mutta en mahtanut sille mitään.
”Voithan sinä kuvitella niin, jos kerran haluat!” Jack huudahti, ja näin vihan leimahtavan hänen silmissään.
”Hyvä!” vastasin ja ryntäsin ulos hökkelistä. Juoksin pitkän matkaa rannalla ja lopulta istahdin hiekalle jääden tuijottamaan vihaisena eteeni.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!