Ficcikirjasto

Fran puristi tunkkaista peittoa rintaansa vasten ja tuijotti vastapäistä seinää. Balthierin käsivarsi painoi hänen vyötäröllään turvallisena ja lämpöisenä. Viera tunsi poskiensa punoittavan ja häntä kuumotti. Kaikki oli muuttunut yhden yön aikana. Nainen tunsi halua etsiä peilin vain vilkaistakseen, oliko hän muuttunut ulkoisesti. Sisäisesti muutos tuntui valtavalta.

Pelko oli yhä olemassa, mutta Fran oli käärinyt sen nyt pieneksi palloksi ja rutistanut kasaan. Se ei enää hallitsisi häntä. Balthier oli yhä hänen vierellään. Sitä paitsi mies oli pitänyt lupauksensa. Jokainen kosketus oli ollut hellä ja varovainen. Frania oli kyllä sattunut hieman, mutta kipu oli kadonnut yhtä pian kuin se oli tullutkin.

Viera hymyili itsekseen pimeässä. Balthier hengitti hänen niskaansa unisesti. Nuorukainen oli nukahtanut melkein heti rituaalin suorittamisen jälkeen, mutta Fran oli tiennyt, että niin saattaisi käydä. Hieman yli viisikymmentä vuotta sitten hänelle oli opetettu lisääntymisen periaatteet. Hänelle oli kerrottu sekin, että lisääntymisrituaali oli niin raskas toimitus miehelle, että tämä usein nukahti välittömästi sen jälkeen. Jos kerran vieroille kävi siten, niin miksei ihmisillekin?

Balthier ynähti ja kääntyi toiselle kyljelleen. Fran nousi istumaan sängyllä. Jos nuorukainen olikin täysin unessa, vieraa ei väsyttänyt lainkaan. Hän jäi hetkeksi katselemaan Balthieria, jonka vaaleanruskeat hiukset olivat sotkuiset ja jonka kasvoilla oli tyytyväinen hymy. Sitten nainen nousi ja meni etsimään miehen paidan. Hän veti sen päälleen, ennen kuin livahti ulos yöhön.

Tähdet täplittivät avaraa taivasta meren yllä. Viileä tuuli sai veden lainehtimaan ja Franin ihon kananlihalle. Hän kietoi kätensä ympärilleen ja toivoi, että olisi ottanut omat housunsa. Hän ei kuitenkaan viitsinyt palata saman tien takaisin Strahlille, sillä ulkona ei ollut niin kylmä, että hän olisi suorastaan jäätynyt.

Fran vaelsi vesirajaan ja leikitteli viileällä vedellä varpaillaan. Jotain lämmintä valui hänen reittään pitkin, mutta hän vain seisoi hymyillen paikallaan tuntemuksen epämiellyttävyydestä huolimatta.

Balthier ei ollut pyyhkinyt pois menneisyyden menetyksiä, mutta mies oli paikannut monia haavoja Franin mielestä. Mies oli osoittanut, että lisääntymisrituaali ei tarkoittanut välttämättä tuskaa ja kyyneliä, saati sitten pakottamista, eikä hän ollut työntänyt Frania jälkeenpäin luotaan vihaisena. Päinvastoin mies oli sulkenut hänet syliinsä ja nukahtanut. Oli olemassa muutakin kuin Fran oli kuvitellut.

Yön pimeydestä huolimatta maailma näytti valoisalta. Tulevaisuus oli kenties epävarma, mutta ainahan se oli. Fran kuitenkin tunsi löytäneensä ystävän rinnalleen, kenties enemmänkin. Sana partneri sai uuden merkityksen hänen mielessään.

”Balthier…” Fran kuiskasi tuuleen, ja nimi tuntui hyvältä.

”Balthier!” kirkuna kaikui pitkin rantaa. Fran hätkähti, kääntyi ympäri ja ryhtyi varuillaan tutkimaan maisemaa katseellaan. Hän kuuli hätäisten askelten töminän tulevan metsästäjien leirin suunnasta. Kevyempiä askelia seurasivat useat painavammat.

Hetken päästä Milena ryntäsi rannalle hiekkadyynin takaa. Hänen kasvonsa olivat niin kalpeat, että ne näyttivät aivan valkoisilta pimeässä, ja niillä oli paniikin sekainen ilme. Hänen hengityksensä rahisi ja näytti siltä, etteivät hänen jalkansa kantaisi enää kovin kauaa.

Fran sai jalat alleen ja juoksi naista vastaan. Tämä törmäsi hänen rintaansa ja melkein kaatoi molemmat hiekalle. Viera kietoi kätensä puolitutun naisen ympärille.
”Rauhoitu. Mikä hätänä?”
”Balthier…” Milena sai soperrettua hengenvetojen välillä.
”Hän nukkuu ja voi aivan hyvin”, Fran kuiskasi. Hänen korvansa erottivat kauempaa tömiseviä juoksuaskelia ja vihaisia, epäselviä huudahduksia. Äänet saivat hänet huolestumaan entistä enemmän. Hän työnsi Milenan kauemmas itsestään ja puristi lujaa naisen olkapäitä. ”Kuka sinua ajaa takaa?”
”Ba’Gamnan”, Milena sanoi hysteerinen ilme kasvoillaan. Hänen hengityksensä oli jo tasaantunut jonkin verran, mutta nyt huohotuksen tilalle tulivat kyyneleet. ”En voinut varoittaa Balthieria suoraan! Yritin vain ajaa hänet pois, ennen kuin on liian myöhäistä!”

Franilla ei ollut aavistustakaan, kuka oli Ba’Gamnan, mutta vaikutti vahvasti siltä, ettei asiasta kannattanut jäädä ottamaan selvää. Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes harkita pakomahdollisuuksia, kun neljä bangaata jo ilmestyi hiekkadyynin huipulle. Fran erotti heidät pimeässä pelottavan selvästi, vaikkei yksityiskohtia voinutkaan nähdä tarkasti. Ensimmäisenä saapuvan hahmon ase kuitenkin riitti vakuuttamaan hänet siitä, että tilanne oli vakava. Ase oli jonkinlainen keihäs, joka päässä oli renkaan muotoinen pyörivä terä. Se tekisi todella pahaa jälkeä, jos pääsisi lähelle.

Fran työnsi Milenan selkänsä taakse ja silmäili ympäristöään hyvin nopeasti. Lähistöllä kasvanut kitukasvuinen puu oli hyvin pian taitettu keihääksi. Kummoinen ase se ei ollut, mutta se toi vieralle valheellista turvallisuuden tuntua.
”Pakene!” nainen sihahti Milenalle.
”Mutta…”
”Juokse, kierrä toista kautta leiriin ja hanki apua.”
”Sinä et pärjää!”
”Olen ollut pahemmissakin tilanteissa. Ala painua jo, en halua kuolemaasi omatunnolleni!”

Milena epäröi, mutta pinkaisi sitten juoksuun pitkin rantaa. Ba’Gamnaniksi kutsuttu joukko oli pysähtynyt hiekkadyynin päälle ja tarkkaili Frania. Milenasta he eivät selvästikään olleet enää kiinnostuneita.
”Hän matkustaa vieran kanssa. Niin sanottiin”, eräs bangaista totesi.
”Missä Balthier on?” etummaisena seisova bangaa, jolla oli äärimmäisen vaarallinen ase, huusi Franille.
”En tunne häntä.”
”Älä valehtele! Tuo on hänen ilmalaivansa ja sinä olet hänen partnerinsa!” bangaa vastasi.
”Mitä haluat hänestä?”
”Tulin vain noutamaan hänen päänsä… ei ole väliä, onko se kiinni ruumiissa vai ei.”

Frania kylmäsi, eikä se tällä kertaa johtunut mereltä puhaltavasta tuulesta. Hän puristi puuta käsissään ja pohti vaihtoehtoja. Hän voisi yrittää rynnätä Strahliin, mutta hän ei taatusti ehtisi saada alusta ilmaan, ennen kuin bangaat olisivat jo hänen kimpussaan. Pitäisikö hänen siis yrittää pidätellä kaikkia neljää ja toivoa Balthierin heräävän meteliin ja pakenevan? Jostain syystä Franilla oli paha aavistus, ettei Balthier pelastaisi omaa nahkaansa, vaan riskeeraisi henkensä, jos sattuisi heräämään.

Etummainen bangaa viittoi muita liikkeelle. Kolme muuta tottelivat ja lähtivät kulkemaan kohti Frania. Eräs heistä heilutteli keihästään uhkaavasti. Viera veti syvään henkeä ja valmistautui ottamaan iskun vastaan. Hän tiesi olevansa nopeampi kuin yksikään bangaa, mutta se tuskin riittäisi.

Bangaa ryntäsi vieraa kohti ja huitaisi tätä keihäällään. Fran torjui iskun puun varrella, joka napsahti rusahtaen kahtia. Viera ei kuitenkaan jäänyt epäröimään, vaan tähtäsi välittömästi potkun kohti bangaan vatsaa. Seuraavaksi hän täräytti tätä kuonoon käsivarrellaan ja hypähti sitten nopeasti kauemmas.

Kaksi muuta bangaata juoksivat nyt vieraa kohti, ja heidän johtajansakin oli lähtenyt liikkeelle. Terä piti kirskuvaa ääntä pyöriessään, eikä Fran pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että se pääsisi kosketuksiin hänen ihonsa kanssa.

Yhtäkkiä Strahlin valot syttyivät. Franin oli pakko siristää silmiään. Niihin suorastaan sattui äkillinen kirkkaus. Myös bangaat näyttivät sokeutuneen väliaikaisesti, sillä he joutuivat nostamaan kätensä silmiensä suojiksi.

Franin takaa kajahti laukaus. Hiekka pölähti hänen lähellään. Laukausta seurasi hyvin pian toinen, jonka oli ilmeisesti tarkoitus osua yhteen bangaista, mutta se meni hitusen verran ohitse.

”Fran!” Balthier huusi Strahlin oviaukosta. Viera kääntyi salamannopeasti ja lähti juoksemaan ilmalaivalle päin. Hän erotti tumman hahmon ovella, mutta se katosi sisätiloihin hyvin äkkiä. Strahlin kone oli jo käynnissä. Balthier aikoi selvästikin nousta ilmaan.

Viera kuuli, kuinka bangaat ryntäsivät hänen peräänsä. Hän viskoi puunkappaleet taakseen ja ponnisti Strahlin ovelle samalla hetkellä, kun ilmalaiva alkoi kohota. Kiroukset seurasivat häntä, mutta kukaan ei napannut kiinni hänestä. Seuraavassa hetkessä keihäs kolahti ilmalaivan runkoon, mutta siinä vaiheessa Fran oli jo turvallisesti sisäpuolella ja vetämässä ovea kiinni.

Nainen lyyhistyi sulkemaansa ovea vasten ilmalaivan lattialle ja hengitti raskaasti. Vaikka hän oli hetkeä aiemmin puolustautunut epätoivoisessa tilanteessa, nyt hän tunsi olonsa voimattomaksi. Järkytys alkoi mennä ohitse ja tilalle tuli pelkkä uupumus.

Istuttuaan pitkään paikoillaan Fran viimein nousi ja vaelsi raskain askelin ohjaamoon. Balthierin kasvoilla oli kireä ilme, aiemmasta tyytyväisestä raukeudesta ei ollut jälkeäkään. Mies puristi ilmalaivan ohjaimia rystyset valkoisina ja tuijotti eteensä.

”Hei…” Fran sanoi varovaisesti ja kosketti nuorenmiehen käsivartta. Balthier ravisti naisen otteen irti. ”Mitä nyt?”

Pelon pallo alkoi kasvaa, vaikka viera oli rutistanut sen pienenpieneksi. Hän istuutui omalle penkilleen ja veti polvet rintaansa vasten välittämättä siitä, että Balthierin paita oli aivan liian lyhyt moisessa asennossa istumiseen.
”Olisit voinut kuolla!” Balthier ärähti pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”En tiennyt heidän tulevan”, Fran puolustautui. ”En ole edes kuullut kenestäkään Ba’Gamnanista aiemmin.”
”Sinä olet ollut metsästäjä! Sinun pitäisi tietää, ettei tuntemattomalla alueella lähdetä ulos keskellä yötä, ei ainakaan ilman aseita!” Balthier jatkoi vihaiseen sävyyn kuin ei olisi kuullutkaan vieran puolustuspuhetta.
”Ei täällä ole aiemminkaan sattunut mitään!” Fran ärähti takaisin.
”Luulitko todella, että isäni jättäisi asian tähän? Antaisi meidän lähteä noin vain?”
”Mistä hän muka tietäisi, minne me menimme?”
”Ei hänen tarvitse tietää, hyvä arvaus riittää. Ja se arvaus oli viedä sinulta hengen! Jos et ala olla varovaisempi, minä…”
”Sinä mitä? Jätät minut? Niinkö?” Fran huusi ja ponnahti seisomaan. ”Niin, niinpä tietenkin. Niinhän kaikki aina tekevät!”

Balthierin katse muuttui kiukkuisesta hämmästyneeksi, melkein avuttomaksi. Hän kytki automaattiohjauksen päälle ja kääntyi katsomaan vieraa. Fran käänsi katseensa pois, mutta Balthier ehti kyllä nähdä kyyneleet hänen silmissään.
”Mistä sinä puhut?” mies kysyi.
”Laskeudu jonnekin, niin häivyn elämästäsi. Sait jo haluamasi, joten miksi pitäisi minua enää matkassasi”, Fran sanoi hyvin hiljaa. ”Ei vieran sovi ihmisen partneriksi ryhtyä. Se ei tiedä muuta kuin harmia.”
”Haluatko sinä jättää minut?” Balthier kuiskasi.

Fran katsoi miestä varovaisesti kulmiensa alta. Hän antoi valkoisten hiuskiehkuroiden valahtaa kasvoilleen. Oliko nuorenmiehen äänessä tuskaa? Pelkoa? Oliko Franilta jäänyt jotain huomaamatta, koska hän pelkäsi itse niin paljon?
”Minä…”
”Jos sinä haluat lähteä, voit vapaasti valita oman polkusi”, Balthier sanoi.
”Olen jo valinnut.”
”Ja minne se vie?”
”Sitä en tiedä. Vain aika voi sen vierallekin kertoa, mutta tiedän, että se kulkee samaan suuntaan sinun polkusi kanssa”, Fran sai vaivoin sanottua. Sanat tuntuivat takertuvan kitalakeen ja tulevan ulos kömpelöinä. Hänestä tuntui siltä, että hän paljasti yhtä aikaa liikaa ja liian vähän. Puhui liian vertauskuvallista kieltä ihmiselle. Vieroille vertaukset olivat arkipäivää, mutta ihmiset olivat suorasukaisempia.

Kumpikin istui pitkän aikaa hiljaa. Fran tuijotti ulos pimeälle taivaalle, Balthierin katse oli kiinnittynyt Franiin.
”Satuitko saamaan selville, keitä he olivat?” mies vaihtoi lopulta puheenaihetta. Fran vilkaisi häntä, mutta käänsi katseensa saman tien takaisin ikkunaan. Hän oli toivonut Balthierin vakuuttavan, että nuorukaisenkin polku kulkisi samaan suuntaan vieran kanssa, mutta ilmeisesti ihmiset eivät tehneet moisia tunnustuksia.
”Ba’Gamnan nimellä heitä kutsuttiin”, Fran vastasi synkkänä.
”Hmmm… palkkionmetsästäjiä”, Balthier mutisi. ”Tappavat ihmisiä käskystä.”
”Heidän johtajansa sanoi, että tuli noutamaan pääsi”, Fran vahvisti.
”Isäni ajatus ilman muuta. No, he eivät voi seurata meitä taivaalle… ja meidän oli muutenkin aika lähteä.”
”Strahl ei ole täysin kunnostettu.”
”Voit rakennella sisätiloissa vapaasti, kunhan et pudota tyttöäni taivaalta. Juuri nyt meidän on parasta paeta Archadiasta. Suuntaamme Nabradiaan.”

Fran nyökkäsi. Balthier alkoi puhua matalalla äänellä. Hän selitti äidistään yhä uudestaan, kertasi päiväkirjan ja kirjeiden sisältöä. Franista tuntui, että mies puhui vain, jottei hänen tarvitsisi palata riidanaiheeseen. Toisaalta saattoi myös olla, että Balthierin todella tarvitsi käydä läpi päässään pyörivät asiat.

Viera istui hiljaa ja kuunteli nuorukaisen puhetta. Balthier oli selvästikin rauhaton. Fran todella toivoi, että tämä löytäisi rauhan Nabradian vierailun kautta. Ehkä Balthier saisi jopa perheen itselleen. Tietyllä tavalla ajatus herätti Franissa kateudenpistoksen, mutta toisaalta, jos niin kävisi, hän olisi myös onnellinen miehen puolesta. Hän tiesi, ettei enää koskaan saisi perhettään takaisin, hän ei edes tapaisi heitä tässä maailmassa. Olisi kuitenkin ollut väärin kieltää toiselta mahdollisuus.

”Perheestä puheen ollen…” Balthierin ääni keskeytti Franin ajatukset. Miehen sävy oli muuttunut. Viera kääntyi katsomaan nuorukaista ja kohotti kulmiaan.
”Niin?”
”Tuota… vaikka vierojen miehet ja naiset eivät asu yhdessä, kai he kuitenkin… hmmm… lisääntyvät keskenään?”
”Juuri se on yksi niistä syistä, miksi he eivät asu yhdessä. Lisääntymistä saattaisi tapahtua liikaa”, Fran selitti. Vasta nyt hän ymmärsi, miten oli mahdollista, että niin saattaisi käydä. Lisääntyminen ei ollutkaan niin epämiellyttävää kuin hän oli kuvitellut. Oliko siis ihme, että naiset ja miehet täytyi erottaa toisistaan?
”Ja miten vierat lisääntyvät?” Balthier jatkoi kyselyään. Fran huomasi, että miehen kasvot olivat kalpeammat kuin yleensä.
”Samalla tavoin kuin ihmisetkin. Tosin vain valitut lisääntyjät pääsevät suorittamaan rituaalin kerran vuodessa.”
”Rituaalin?”
”Niin, saman rituaalin, jonka sinä suoritit minun kanssani tänä yönä”, Fran totesi häpeilemättä. Hän ei vielä ymmärtänyt kaikkia kokemiaan tunteita, mutta lisääntymisrituaalia hän ei aikonut enää kammota ja hävetä.
”Ei se ollut mikään rituaali”, Balthier kuitenkin huomautti.

Fran katsoi miestä kysyvästi. Tietenkin kyse oli ollut rituaalista. Se oli kenties tapahtunut väärään aikaan, mutta niin oli käynyt, koska Fran asui ilmalaivassa yhdessä miehen kanssa. Jos he olisivat eläneet vierayhteiskunnassa (miten irrelevantti ajatuskin), lisääntymisrituaali olisi suoritettu asianmukaisesti Hehkun aikaan.
”Tietenkin se oli rituaali. Suoritimme sen väärään aikaan, mutta niin voisi vieroillekin käydä, jos he eläisivät eri sukupuolet samoissa kylissä.”
”Ihmiset eivät kutsu… sitä, mitä juuri teimme, rituaaliksi. Se on kaikkein hienoin tapa näyttää, miten paljon toisesta välittää”, Balthier mutisi ja kääntyi tuijottamaan ulos kuin olisi joutunut juuri selittämään jotain kiusallista. ”Ihmiset eivät harrasta seksiä vain lisääntyäkseen. He haluavat osoittaa rakkautta, ja jotkut harrastavat seksiä vain seksin vuoksi. He nauttivat siitä ja kokeilevat sitä mahdollisimman monen kanssa. Virallisesti seksin tosin sanotaan kuuluvan vain avioliittoon.”
”Teille ihmisillä on kummallisia ja monimutkaisia sääntöjä”, Fran totesi aidon hämmästyneenä. Hän ymmärsi, että seksi tarkoitti samaa kuin lisääntymisrituaali, mutta hän ei tajunnut, miksi sen ympärille oli rakennettu noin suuri kirjoittamattomien sääntöjen muuri.
”En sanoisi vierojenkaan sääntöjä kovin yksinkertaiseksi”, Balthier iski takaisin. ”Mitä te edes teette… hmmm… no sanotaan, että oikea hetki ei ole vielä ja teistä alkaa tuntua, että olisi sopiva aika harras… suorittaa lisääntymisrituaali?”
”Ei meistä tunnu siltä”, Fran totesi yksinkertaisesti.
”Mitä tuo aiempi sitten oli?” Balthier älähti ja kääntyi uudestaan katsomaan Frania.

Viera punastui. Nuorukainen oli täysin oikeassa kysymyksensä kanssa. Jos vieroista ei koskaan Hehkun ulkopuolella olisi tuntunut siltä, että oli aika lisääntyä, niin Fran ei olisi ikinä suostunut Balthierille. Hän oli taistellut vastaan Hehkunkin aikaan, joten ilman Hehkua hän ei ainakaan olisi suostunut… ellei olisi itse halunnut.
”Hyvä on. Meistä voi joskus tuntua siltä, mutta se on ilmeisen harvinaista”, viera korjaili sanojaan. ”En tiedä, mitä miehet kylissään tekevät, mutta pari kertaa kuulin naisista, jotka suorittivat salaa rituaalia keskenään. Sellaista käytöstä tietenkin paheksuttiin, eikä siitä puhuttu ääneen.”

Balthierin kasvoille nousi kiinnostunut ilme, mutta Fran ei jatkanut vierojen keskinäisistä touhuista. Hän ei ollut mitenkään erityisen innostunut setvimään aihetta, koska siitä vain muistui mieleen N’edra… ja N’edran Fran mieluiten vain halusi unohtaa. Tosin viisikymmentä vuotta ei ollut siihen riittänyt. Jotkut muistot eivät vain pyyhkiytyneet pois.

”Pari kysymystä vielä…” Balthier sanoi keskeyttäen Franin ajatukset uudemman kerran. Hänen kasvoillaan oli huolestunut ilme, kun hän tarkkaili naista. ”Kuinka helposti vierat… saavat lapsia?”
”Hehkun jälkeen suurin osa lisääntyjistä on tullut kantaviksi. Toiset tosin joutuvat yrittämään monta kertaa, ennen kuin saavat ensimmäisen lapsensa”, Fran selitti. ”Miksi tämä kaikki kiinnostaa sinua?”
”Et kysy tuota tosissasi!” Balthier huudahti epäuskoinen ilme kasvoillaan. Fran kuitenkin kohotti kulmakarvojaan kysyvästi. ”Hyvä on, selitetäänpä tämä sinun kielelläsi. Nyt ei ole Hehkun aika, mutta sinä suoritit lisääntymisrituaalin minun kanssani. Tuolla rituaalilla on tietty tarkoitus; tuoda maailmaan lisää pikkuvieroja. Kuinka suurella todennäköisyydellä niitä pikkuvieroja on tulossa lähiaikoina?”

Franin kasvoille kohosi häkeltynyt ilme. Hän ei ollut ajatellut ollenkaan lapsia. Tietenkin rituaalin tarkoitus oli saada nainen kantavaksi, mutta jostain syystä seikka oli unohtunut häneltä täysin. Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään erityisen äidillisenä henkilönä, joten tilanne saattoi olla juuri lipsumassa erittäin ei-toivottuun suuntaan.
”En tiedä”, viera vastasi rehellisesti. ”Olen nähnyt vieran ja ihmisen lapsia. Tiedän erään vieran, jolla on kolme lasta, ja hän elää avioliitossa.”
”Kauan hän on elänyt niin?”
”Luulen, että vuosia.”
”Kuulostaisi siltä, ettei raskaus ole sitten niin hirveän todennäköinen vaihtoehto.”

Balthierin äänessä oli selkeää helpotusta, eikä Fran tiennyt, miten siihen olisi pitänyt reagoida.
”Luulen, että eri lajien yhteiset jälkeläiset ovat kuitenkin aika harvassa. Tiedän erään toisen vieran, joka pitää monia miehiä, eikä hänellä ole yhtään lasta”, nainen selitti nopeasti.

Nuorukainen nyökkäsi ja oli pitkään hiljaa. Fran leikitteli hiuskiehkurallaan ja pohdiskeli tilannetta. Ei kantavaksi tuleminen voinut olla niin kovin helppoa, sillä ei kaikilla ihmisilläkään ollut suuria perheitä. Balthier oli kuitenkin juuri kertonut lisääntymisen kuuluvan virallisesti avioliittoon, joten lapsia pitäisi syntyä jokaiseen perheeseen vähintään yksi vuodessa. Viera päätti kysyä asiasta heti, kun törmäisi johonkuhun luotettavan oloiseen ihmisnaiseen. Kenties ihmisillä oli sellainen salaisuus, jota vierat eivät tienneet.

”Jos sinä olet raskaana… sinun kielelläsi, tulet kantavaksi…” Balthier mutisi ja nielaisi kuuluvasti. Sitten hän kohotti katseensa ja katsoi Frania suoraan silmiin. ”Sitten me keksimme jotain. Ei yksi ilmapiraatti lisää pahaa tee. Poikahan voi opetella sekä lentämään että huoltamaan Strahlia. Pääsemme itse vähemmällä.”
”Poika?”
”Tai tyttö.”

Fran hymyili pienesti. Nyt kun vaikea asia oli käsitelty loppuun, oli hänen vuoronsa tuntea helpotusta. Hänen asemansa ei ollut uhattuna, vaikka hän olikin saattanut tulla kantavaksi. Vierayhteiskunnassa mies ei tietenkään pysynyt naisen rinnalla, vaan nainen hoiti kaiken lapseen liittyvän yksin tai yhdessä muiden naisten kanssa. Fran ei kuitenkaan uskonut, että olisi pärjännyt ihmisten maailmassa kovin hyvin yhdessä pienen lapsen kanssa. Hän tiesi tarvitsevansa miestä, jos saisi lapsen. Kantavuus asettaisi hänet ihmisnaisen asemaan, eikä se ollut niin korkea kuin vieranaisen. Täällä nainen tarvitsisi miehen. Yllättävää kyllä, ajatus ei vaivannut Frania enää. Hän halusikin tarvita Balthieria, oli raskaana tai ei.

”Vielä yksi asia”, Balthier kuitenkin jatkoi. ”Siltä varalta, että olet raskaana, saat luvan olla varovaisempi. Ymmärrätkö? Ei mitään uhkarohkeita temppuja.”

Fran nyökkäsi. Hän oli kuullut tästäkin. Ihmismiehet olivat hyvin suojelevia jälkeläisiään kohtaan. Tietysti vieranaisetkin olivat, mutta vieramiehet eivät koskaan saaneet tietää, olivatko edes onnistuneet siittämisessä. Heille jälkeläisillä ei ollut merkitystä. Siksi tuntuikin kummalliselta, että Balthier kehotti Frania olemaan varovainen. Kuitenkin keskustelu auttoi Frania ymmärtämään, miksi Balthier oli suuttunut hänelle niin pahasti Ba’Gamnan-välikohtauksen jälkeen.


Salikametsien halki kiemurteli joki syvässä rotkossa. Itse metsät toivat vihreää raikkautta keltaisenruskeiden hiekkadyynien jälkeen. Taivaalla roikkui sadepilviä, mutta nekin tuntuivat tervetulleelta näyltä. Fran tuijotteli alas Strahlista ja ihaili näkymiä. Osa hänestä halusi päästä vaeltamaan tuohon metsään. Hän ei kuullut sen ääntä, kuten ei kuullut omankaan Metsänsä, mutta kaipaus ei silti hellittänyt.

Metsän vihreys näytti rauhalliselta, kauniilta ja kutsuvalta. Puut olivat valtavan korkeita, mikä kertoi siitä, että Salikametsät olivat yhtä vanhoja kuin Golmoren viidakko. Fran kuvitteli mielessään sinne vierakylän täynnä veenoja, mutta hän tiesi, ettei sellaista enää ollut. Ihmiset kulkivat metsän halki Nabudikseen, joten vieroilla ei siellä ollut sijaa. Veenat olivat muuttaneet kauemmas pohjoiseen.

”Kumpaa sinä kaipaat enemmän, perhettäsi vai metsän suojaa?” Balthier kysyi vieralta yllättäen.
”En tiedä. Ehkä molempia yhtä paljon.”
”Oletko ajatellut palaavasi?”
”En voi. Viera, joka jättää kylänsä, ei ole viera enää. Olen kansalleni kuollut”, Fran selitti. ”Eikä Metsä enää huolisi minua tyttärekseen. Minä petin Hänet, Hänen silmissään olen kelvoton.”
”Kuinka metsä voi määrätä ketään? Eivät puut tule sinulle kertomaan, että olet kelvoton”, Balthier kummasteli.

Fran huokaisi syvään. Menisi vielä kauan, ennen kuin  Balthier ymmärtäisi vierojen ja Metsän todellisen olemuksen.
”Vierat kuulevat Metsän äänen. Metsä on olennoista suurin tai suurin, jonka me tunnustamme. On olemassa muita jumalankaltaisia olentoja, mutta heidän asiansa eivät kiinnosta vieroja. Me elämme Metsää varten, koska Metsä on antanut meille elämän ja voi myös ottaa sen pois.”
”Metsä ei tappanut sinua, vaikka lähdit.”
”Ei, Hän vain pettyi minuun, koska minun sydämeni ei ollut uskollinen. Ero Metsästä on vieralle pahempi kohtalo kuin kuolema, joten Metsä rankaisi minua julmimmalla mahdollisella tavalla”, Fran selosti. ”Pelkään, että Hän vihaa… ikuisesti.”

Balthierin ilmeestä näki, ettei mies todellakaan ymmärtänyt. Kukapa ihminen olisi voinut ymmärtää? Ihmiset sulloivat jumalansa kirkkoon ja väittivät jumalan välittävän sääntöjä. Todellisuudessa kuka tahansa saattoi ymmärtää, että nuo säännöt olivat ihmisten itsensä sanelemia ja niillä oli vain tarkoitus pitää massoja kurissa. Ihmiset kuvittelivat kirkoillaan hallitsevansa jumalia. Todellisuudessa nuo kirkot vain kumisivat tyhjyyttä. Jumalat olivat muualla ja heillä oli muita huolenaiheita kuin se, kuka lisääntyi kenenkin kanssa ja pitikö varkaan käsi katkaista vai ei. Ihmiset olivat vain niin sokeita, etteivät ymmärtäneet tällaista asiaa.

Fran ei lausunut ajatuksiaan ääneen. Hän oli varma, että Balthier olisi loukkaantunut hänen sanoistaan. Ihmiset eivät sietäneet kritiikkiä kovinkaan hyvin, vaikka heidän yhteiskuntansa ja elintapansa olisivat sitä kovasti vaatineet. Fran kuitenkin ymmärsi, että oli parempi sopeutua kuin arvostella.

”Jos kerran sinusta tuntuu noin pahalta, niin miksi sitten lähdit?” Balthier kysyi hetken päästä.
”En voinut jäädäkään.”
”Ymmärrän. Joskus lähteminen on ainoa vaihtoehto.”
”Niin.”

Ohjaamoon laskeutui hiljaisuus. Fran katseli, kuinka metsä harveni hiljakseen. Tilalle tulivat kukkulat ja kalliot sekä järvi, josta joki sai alkunsa. Kallioiden välissä kasvoi puita ja värikkäitä kukkia. Nabradia oli kaunis maa.

Pikku hiljaa maisemaan alkoi ilmestyä taloja. Niistä puolestaan muodostui asuinalueita. Lopulta, erään suuren kallion takaa, tuli näkyviin kaupunki, joka aerodome oli rakennettu kallion kupeeseen. Balthier kiersi muutaman kierroksen kaupungin yllä, ennen kuin sai luvan laskeutua.

Aerodome ei ollut yhtä iso kuin Archadesin vastaava, mutta upea paikka se oli kuitenkin. Valitettavasti henkilökunta suhtautui tulokkaisiin epäluuloisesti ja esitti näille joukon tiukkoja kysymyksiä, ennen kuin kaksikko sai poistua kaupungin kaduille. Vaikeinta oli saada viedä aseet mukanaan, mutta piraattikaksikko ei ollut suostunut luopumaan niistä. Vaikka oli epätodennäköistä, että palkkionmetsästäjät seuraisivat heitä ulkomaille, riski oli aina olemassa. Neuvottelujen jälkeen Fran oli saanut ottaa jousipyssynsä ja Balthier aseensa. Lippaiden määrä oli kuitenkin rajoitettu kolmeen, mukaan lukien se, joka oli aseessa. Nuorukaisesta rajoitus oli typerä, sillä hän ehtisi kolmella lippaallakin surmata monen monta ihmistä, jos niin olisi halunnut tehdä, ennen kuin hänet saataisiin kiinni.

”Olen kuullut, että paikalliset ovat ystävällisiä”, Balthier kummasteli, kun kaksikko vihdoin pääsi aerodomesta ulos.
”Kenties käsitys ystävällisyydestä vaihtelee ihmisten välillä”, Fran ehdotti, vaikka oli itsekin kummastunut saamastaan kohtelusta. Hänen oli täytynyt selvittää aikomuksensa Nabradian suhteen kolmelle eri virkamiehelle äärimmäisen tarkasti. Lisäksi hänelle oli vielä huomautettu, että hänen ihonvärinsä oli vähintäänkin epäilyttävä, sillä yleensä täkäläiset vierat olivat vaaleaihoisia. Huomautus oli loukannut Frania erittäin paljon.

Tavalliset kansalaiset eivät kuitenkaan näyttäneet suhtautuvan pariskuntaan kovinkaan erikoisesti. Fran keräsi tapansa mukaan jokusen katseen, mutta nekin olivat vain uteliaita, eivät vihamielisiä.

Kaupunki oli suuri. Talot olivat pääsääntöisesti rakennettu puusta, lukuun ottamatta joitakin julkisia rakennuksia, jotka olivat kiveä. Katujen varsille oli istutettu puita tai kenties niiden oli annettu jäädä siihen, kun kaupunkia oli rakennettu. Franista se oli kovin erikoista, sillä monissakaan ihmisten kaupungeissa kasvillisuutta ei ollut. Tai olihan sitä jonkin verran, muttei todellakaan niin paljon kuin Nabudiksessa.

Fran huomasi pitävänsä kaupungista hyvin paljon. Jos tylyä vastaanottoa ei laskettu, tämä oli paikka, jossa hän saattoi jopa kuvitella asuvansa pidempään. Balfonheimissakin oli kyllä puolensa, merinäköala oli upea. Bhujerbakin oli kaunis. Silti Nabudis tuntui paljon kodikkaammalta kuin kumpikaan noista kiehtovista kaupungeista.

Balthier oli vajonnut mietteisiinsä. Hän ei voinut sanoa, että tuntisi Nabradiaa tai Nabudista erityisen hyvin. Hän ei edes tiennyt, miten yhteiskunta oli järjestäytynyt. Vaikka hän olisi tiennytkin, niin hän ei tiennyt, mihin yhteiskuntaluokkaan tarkalleen ottaen hänen äitinsä sukulaiset kuuluivat. Balthierilla oli vahva epäilys, että he olivat jonkinlaista työväen luokkaa, mutta varmasti ei voinut tietää.

”Meidän pitäisi varmaankin hankkia majapaikka”, nuorukainen ehdotti, kun kaksikko saapui kaupungin suurelle torille. Aukio oli täynnä kojuja ja iloisesti huutelevia myyjiä. Sen laitamilla puolestaan oli kauppoja sekä pari ravintolaa ja majataloa.
”Keskikaupungin majatalot ovat yleensä kalliita”, Fran huomautti.
”Mutta yhteydet joka puolelle ovat hyvät.”
”Toisaalta meitä etsitään, joten syrjäisempi paikka voisi olla turvallisempi.”

Balthier nyökkäsi. Syrjäisemmästä kaupungin osasta oli vaikeampi tehdä tutkimusta, mutta Fran oli täysin oikeassa. Jos Ba’Gamnan jotenkin jäljittäisi heidät Nabradiaan, niin keskikaupungin majatalot tutkittaisiin ensimmäisinä. Cid saattoi luulla, että Balthier arvosti luksusta niin paljon, ettei suostuisi yöpymään vähäisemmässä paikassa kuin kaupungin hienoimmassa majatalossa, joten siitäkin syystä oli viisaampaa valita jokin rähjäisempi paikka.

Tori jäi pian taakse, kun ilmapiraatit mittailivat katuja eteenpäin. Rakennuksia ei ollut niin tiheään kuin Archadesissa ja mitä kauemmas keskustasta he tulivat, sitä useamman talon pihassa oli pieni puutarha.
”Sinä taitaisit pitää tuollaisesta?” Balthier kysyi ja viittoi erään talon pihaan. Siellä kasvoi tiheässä pensaita ja puita, hyvä, että itse rakennus erottui niiden takaa.
”Se näyttää viihtyisältä”, Fran myönsi. Hänen hämmästyksekseen talon ovesta astui kultahiuksinen nainen, jonka korvat hipoivat oven yläkarmia. Nainen vilkaisi Frania ja hymyili tälle ystävällisesti.
”Olisi pitänyt arvata. Vain viera saattaisi asua tuollaisen viidakon keskellä”, Balthier naurahti. Fran tyytyi hymyilemään. Hänestä oli outoa, että viera ylipäätään asui ihmiskaupungissa. Toisaalta hän oli viimeinen ihmettelemään moista päähänpistoa. Itse hän oli ilmapiraatin partneri ja kierteli pitkin taivaita. Ei sekään ollut normaalia käytöstä vieralle.

”Hei!” viera tervehti pysähtynyttä parivaljakkoa.
”Hei!” Fran vastasi hymyillen.
”Ette taida olla paikallisia?”
”Emme. Saavuimme vasta tänään ja etsimme majataloa”, Fran kertoi.
”Matkalaisen tie on niin kova, ei omaa sänkyä koskaan”, tuntematon viera sanoi. ”Nimeni on Ktjn.”
”Fran”, toinen viera esitteli itsensä. ”Ja tässä on…”
”Balthier”, nuorukainen puuttui puheeseen. Hän ojensi kätensä uudelle tuttavalle, joka tarttui siihen hymyillen.  Balthier kohotti naisen käden huulilleen ja suuteli sitä kevyesti, ennen kuin päästi irti.
”Hauska tavata, Fran ja Balthier”, Ktjn sanoi. Fran ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt suhtautua. Häntä ärsytti suunnattomasti Balthierin tervehdys ja samaan aikaan häntä raivostutti se, että hän tiesi, että olisi itse punastunut samassa tilanteessa hiusrajaansa myöten. Ktjn otti tervehdyksen vastaan kuin se olisi ollut täysin normaali tapa kommunikoida ihmisten kanssa.
”Sinä tulet etelästä”, Ktjn kuitenkin totesi, ennen kuin Fran ehti pohtia tapahtunutta pidempään. Kultahiuksinen viera katseli Frania uteliaasti, eikä näyttänyt olevan lainkaan kiinnostunut Balthierista. Seikka, joka sai Franin ajattelemaan naista myönteisemmin.
”Lähdin Golmoren viidakosta viitisenkymmentä vuotta sitten”, Fran kertoi.
”Oi, siellä haluaisin vierailla, vaan ei Metsä ottaisi minua vastaan”, Ktjn totesi. ”Kadehdin kaunista ihoasi.”
”Kateus ei tuota onnea kelleen”, Fran siteerasi vanhaa viisautta, jonka oli oppinut jo lapsena.
”Ei”, Ktjn vastasi. ”Eikä minun muutenkaan pidä sinua kadehtiman. Sinäkin olet menettänyt yhteyden Metsään. Itse lähdin vain kolmekymmentä vuotta sitten… ja yhä kaipuu koskee sydämeeni. Lakkaako sitä koskaan kaipaamasta Vihreää sanaa korvissaan?”
”En usko. Minun korvani yrittävät yhä kuunnella, mutteivät kuule”, Fran selitti surumielisenä.

Toinen viera nyökkäili. Sitten hän kuitenkin hymyili kauniisti ja heilautti pitkät hiuksensa pois olkapäiltä.
”Mikä tuo sinut ja partnerisi Nabudikseen?” hän kysyi ja lisäsi sitten matalammalla äänellä: ”Kai hän on partnerisi? Minulla on omani, enkä halua, että hän tulee mustasukkaiseksi. Hän kiusaantuu aina, kun näkee muita miehiä lähelläni.”

Fran naurahti ja nyökkäsi. Hän vilkaisi sivusilmällä Balthieria, joka oli selvästikin häkeltynyt siitä, ettei saanut naisten jakamatonta huomiota. Voi ilmapiraattiparkaa.
”Etsimme partnerini sukulaisia”, Fran ryhtyi selittämään. ”Tiedämme heidän osoitteensa, mutta olemme ensimmäistä kertaa täällä... Emme siis tiedä, missä päin kaupunkia he asuvat.”

Ktjn nyökkäsi ja kysyi osoitetta. Balthier mutisi sen yhä hämmästynyt ilme kasvoillaan. Viera ryhtyi selittämään seikkaperäisesti, miten paikalle pääsi. Ikävä kyllä Balthierin täti asui toisella puolella kaupunkia. Kävelymatkasta tulisi pitkä.
”Kiitokset sinulle”, Fran sanoi hymyillen.
”On ilo auttaa ystävää”, Ktjn vastasi. ”Ja jos etsitte majataloa, niin tuolla parin kadunkulman päässä on eräs. Se on melko pieni, mutta siellä tarjoillaan erinomaista kasvisruokaa… ja partnerisi tuskin valittaa paikan rasvaisesta lihasta.”

Fran hymyili leveästi. Vierojen tapaaminen oli aina ilo. He olivat niin erilaisia kuin ihmiset. Toki ihmiset olivat usein avuliaita ja ystävällisiä, mutta heillä oli kovin usein taka-ajatuksia. Viera auttoi vieraa puhtaasti ystävyydestä. Jokainen viera oli ystävä toiselle vieralle… ainakin ihmisten maailmassa.

Fran kiitti Ktjniä vielä kerran ja hyvästeli sitten naisen. He painoivat kevyet suudelmat toistensa poskille ja sopivat tapaavansa vielä jonakin päivänä, ennen kuin Fran ja Balthier jatkaisivat matkaansa. Franille jäi kaikin puolin hyvä mieli uudesta tuttavuudesta.

”Olipa siinä outo tapaus”, Balthier totesi, kun kaksikko oli kävellyt kuulomatkan ulkopuolelle.
”Ja jos luulet, ettei hän kuullut tuota, olet pahasti väärässä”, Fran huomautti välittömästi.
”Vierat ja heidän korvansa”, nuorukainen jupisi. ”Et voi kuitenkaan kiistää, etteikö hän ollut melko erikoinen.”
”En huomannut mitään”, Fran sanoi ja virnisti itsekseen. Tietenkin nainen, joka ei langennut Balthierin jalkojen juureen, oli erikoinen. Ei kuitenkaan maksanut vaivaa huomauttaa miehelle asiasta. Mieluummin Fran katseli, kun Balthier joutui itsekseen pähkäilemään tilannetta.