Ficcikirjasto

”Hän heräsi eilen kahdesti, mutta ei tajunnut tästä maailmasta mitään. Hänellä on edelleen kova kuume”, Konan selvitti miehille, jotka olivat kokoontuneet keittiön pöydän ääreen. Keittiötyöntekijät olivat esittäneet vastalauseensa, kun olivat joutuneet poistumaan tilasta ja ilmoittaneet, että heille oli turha valittaa, jos illallinen olisi myöhässä. Kukaan ei ollut välittänyt.

Itachi istui pöydän ääressä selkä suorassa ja pyrki näyttämään mahdollisimman tyyneltä. Todellisuudessa hän olisi halunnut hypätä pystyyn ja syöksyä sairashuoneeseen. Hän ei ollut nähnyt Saedea sen jälkeen, kun oli luovuttanut naisen Deidaralle. Konan ei ollut päästänyt ketään muuta sairashuoneeseen pariin päivään.

”Tämä on kokonaan sinun vikasi, un!” Deidara ärjäisi ja osoitti Itachia omalta puoleltaan pöytää. ”Jos et olisi pistänyt Shitä niin koville, hän olisi edelleen kunnossa! Ja missä myrkyssä sinä kunaisi uitat? Ja minkä takia ylipäätään iskit häntä kunailla, un? Sinä olet sairas!”

Itachi olisi halunnut tappaa blondin siihen paikkaan, mutta sai vaivoin hillittyä itsensä. Deidara oli viime aikoina käyttäytynyt kuin maailman omistaja. Mies saattoi tapailla Saedea, mutta tuollaiseen riehumiseen ei silti ollut syytä.

”Ehkä ensin pitäisi keskustella siitä, miksi sinun naisystäväsi ylipäätään lyöttäytyi meidän seuraamme”, Kisame huomautti. Nyt Itachi olisi halunnut tönäistä haita. Hän ei ollut vieläkään kertonut ystävälleen, että Saede oli tullut tappamaan jommankumman heistä tai molemmat. Tiesikö Deidara siitä? Mahdollisesti. Mutta blondi ei voinut olla niin typerä, että möläyttäisi asian. Kisame otti tappouhkaukset varsin raskaasti, ja Deidara tiesi sen taatusti. Jos blondi välitti Saedesta yhtään, tämä pysyisi vaiti. ”Itachi kertoi, että hän on oikeasti salamurhaaja S”, Kisame jatkoi.

Deidaran kasvoilla käväisi kummallinen ilme, joka sai Itachin kiroamaan mielessään. Tieto ei selvästikään tullut blondille yllätyksenä. Oliko nyt niin, että Deidara oli itse värvännyt Saeden hankkiutumaan heistä eroon? Sellainen käytös ei kylläkään kielinyt aidosta välittämisestä. Täytyihän Deidaran tajuta, ettei Saedesta ollut Itachille vastusta. Nainen pystyi kyllä taistelemaan häntä vastaan hyvinkin pitkään, mutta hävisi lopulta aina. Se oli kuin luonnonlaki. Jostain syystä Saede ei kyennyt nousemaan Itachin tasolle, vaikka läheltä hipoikin. Tosin olihan Deidara saattanut kuvitella, että naisella oli todellisia mahdollisuuksia.

Niin, se kuulosti varsin järkevältä. Saede luultavasti vihasi Itachia. Ja Deidara vihasi aivan varmasti. Nämä olivat saattaneet suunnitella murhan yhdessä. Kostona kummankin kokemista vääryyksistä. Mutta Saedella oli ollut myös Kisamen tiedot. Deidaralla ei ollut varsinaista syytä kantaa Kisamelle kaunaa, mutta ehkä ystävyys Itachin kanssa riitti siihen.

Blondi oli kieltämättä varsin vaarallinen tapaus, mutta tämä ei saisi Itachia hengiltä. Deidara oli suuruudenhullu, jos tosissaan kuvitteli niin.

”Un?” Deidara ynähti ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Blondi risti kätensä rinnalleen ja yritti selvästi näyttää välinpitämättömältä.
”Hän ilmestyi seuraamme ja ilmoitti haluavansa Itachi-saman oppilaaksi. Sikäli kun minä jotain S:stä tiedän, hän ei totisesti tarvitse opetusta”, Kisame ärähti. ”Hän kyllä esitti osansa varsin hyvin, mutta esitystä sen sähellyksen täytyi olla.”
”Kisame-senpai on aivan turhaan ärtynyt”, Tobi huomautti naureskellen omalta paikaltaan. ”Typykkähän on varsinainen hupinumero. Olkoonkin salamurhaaja, hän on melkoinen säheltäjä. Ehkäpä Itachi-senpai olisi pystynyt oikeastikin opettamaan yhtä sun toista.”
”Joka tapauksessa on epäilyttävää, että Deidara lähetti hänet juuri Itachi-saman oppiin”, Kisame jatkoi varsin sinnikkäästi. Oli totta, ettei hai ollut typerys. Juuri tällä hetkellä tämän älykkyys huolestutti Itachia suunnattomasti. Tätä menoa hänen ei tarvitsisi edes kertoa totuutta Saeden aikeista. Hai arvaisi kaiken itse pelkän loogisen päättelyn avulla.
”Deidara-senpai ei vain halua tunnustaa julkisesti, kuinka paljon ihailee Itachi-senpain taistelutaitoja”, Tobi nauroi ja läimäisi partneriaan selkään. Blondi loi naamiomieheen hyvin murhaavan katseen, eikä Itachi ihmetellyt sitä lainkaan. Tosin jos tämä aikoi salata Saeden todelliset aikeet, nyt oli erittäin hyvä hetki myötäillä Tobia.
”Tobi on oikeassa”, blondi sihahtikin hampaidensa välistä Kisamelle. Itachin olo helpottui saman tien hieman. ”Tästä ei sitten keskustella toiste. Älä turhaan ala liian omahyväiseksi, Itachi. Egosi ei kohta mahdu tähän keittiöön.”

”Meidän pitäisi oikeastaan pohtia, mitä teemme seuraavaksi”, Konan huomautti pöydän päästä. Naisen ääni laskeutui muiden ylle rauhallisena. Itachi käänsi katseensa sinihiuksiseen naiseen. Tämä näytti väsyneemmältä kuin koskaan aiemmin. Konan oli totisesti tehnyt töitä salatakseen johtajalta Saeden läsnäolon viimeiset pari päivää. Luultavasti nainen kärsisi siitä vielä kovan rangaistuksen. Itachi ei oikeastaan ymmärtänyt tämän motiiveja. Hänen omansa olivat selvät, samoin Deidaran, mutta Konanilla ei ollut mitään syytä suojella Saedea. Ellei tämä sitten kaivannut toista naista Akatsukin riveihin, mutta jotenkin Itachista tuntui, ettei siitä ollut nyt kyse.

”Eikö hänen tilansa ole parantunut yhtään?” Itachi tiedusteli naiselta. Hän ei voisi antaa itselleen anteeksi, jos Saede kuolisi. Jotain täytyi olla tehtävissä.
”Hän on paremmassa kunnossa, mutta edelleen kuumeessa, kuten sanoin. Uskon, että hän paranee, mutta se ottaa oman aikansa. Hänen vammansa olivat erittäin huonosti hoidetut”, Konan kertoi. Itachi tunsi omatunnon pistoksen. Hänen olisi pitänyt olla tarkempi, huolehtia Saedesta paremmin.
”Mitä sinä välität?” Deidara ärähti Itachille. ”Sinun takiasi hän on tuossa tilassa. Sinun, un! Sinulla ei ole edes oikeutta olla kiinnostunut!”

Itachi ei vaivautunut vastaamaan blondille. Miksi hän olisi myöntänyt syytöksien olevan täysin oikeassa? Hän oli syyllinen, eikä hänellä ollut mitään oikeuksia Saeden suhteen. Silti hän oli huolissaan. Hän ei vain voinut sille mitään.

”Mitäs lähetit likan meidän seuraamme! Hänestä ei ole ollut kuin vaivaa! Ole kiitollinen, ettei Itachi-sama tappanut häntä!” Kisame ärjyi blondille takaisin.
”Älä sinä puutu tähän! Tämä ei koske sinua millään tavalla!” blondi karjui.
”Tasan kuuluu! Sinä järjestit likan meidän niskoillemme. Meidän, eli myös minun! En ole ärsyttävämpää naispuolista otusta vähään aikaan tavannut, anteeksi Konan-sama, sinä et ole ärsyttävä”, Kisame kuittasi.
”Ei mit..” Konan aloitti.

Keittiön ikkunan takana välähti valtava salama. Jyrinä kuului vain pari sekuntia myöhemmin ja vettä alkoi sataa kaatamalla. Sinihiuksisen naisen kasvot kalpenivat välittömästi ja tämä ponnahti ylös tuolistaan. Itachi kurtisti kulmiaan hämmentyneenä.

Keittiön ovi pamahti voimalla auki. Se paukahti seinään niin kovaa, että kahva irtosi ja kolahti lattialle. Jokainen huoneessa kääntyi katsomaan oven suuntaan. Johtajan oranssinpunaiset silmät välähtivät vaarallisesti, kun tämä silmäili alaisiaan. Keittiössä oli yhtäkkiä kuoleman hiljaista, edes Deidara ei tehnyt ylimääräisiä huomautuksia.

”Haluaisiko joku selittää?” johtaja tiedusteli yllättävän rauhallisesti. Itachi yritti tavoittaa miehen mielentilaa. Vastasiko se ulkona juuri alkanutta myrskyä kenties? Johtaja näytti kyllä melkoisen tyyneltä.
”Muistin juuri, että minun piti hoitaa eräs asia”, Tobi uikahti ja kiirehti huoneen toiselle ovelle. Itachia hämmästytti, ettei johtaja tehnyt elettäkään estääkseen tämän lähtöä. Jokin oli nyt vialla. Siis jokin muukin kuin se, että Saeden elinikä oli juuri vähentynyt muutaman minuutin mittaiseksi. Akatsukin kulisseissa oli selvästi jotain, mikä oli jäänyt Itachilta huomaamatta.

Johtaja astui sisälle keittiöön ja paiskasi oven perässään kiinni. Kukaan ei liikahtanutkaan. Itachi pohti kuumeisesti, miten saisi pelastettua Saeden. Luultavasti Deidara kävi mielessään samaa pohdintaa, ehkä jopa Konan. Kisame taas tuskin oli erityisen kiinnostunut asiasta.

”Konan?” Johtajan ääni oli jäätävä ja hyvin pettynyt. Ei ollut epäilystäkään, mistä oli kyse. Itachia kylmäsi.
”Niin?” Sinihiuksiselle naiselle oli pakko antaa pisteitä siitä, että tämä pystyi olemaan täysin rauhallinen kuin ei olisi tehnyt mitään väärin. Mutta tämä oli varmaankin tottunut käsittelemään johtajaa, oli mies sitten millä tuulella tahansa.
”Voisitko mitenkään selittää, mitä S tekee meidän kattomme alla?”

Ukkosmyrsky pihalla riehui niin, että ikkunalasit helisivät. Silti tuntui siltä kuin katosta olisi voinut tipahdella jääpuikkoja. Tunnelma oli kaikkea muuta kuin positiivinen.

”Kärsii kuumehoureista?” Konan ehdotti. Itachi tuijotti naista uskomatta korviaan. Uskalsiko tämä tosiaan puhua johtajalle siihen sävyyn kuin olisi vitsaillut tai ollut jopa hieman sarkastinen? Sellainen käytös ei voinut olla mitenkään erityisen terveellistä. Ilmeisesti johtaja oli myös samaa mieltä, sillä nyt ärtymys alkoi jo näkyä tämän kasvoilla. ”Hän on pelkkä tyttö ja erittäin sairas. En voinut jättää häntä ulos. En varsinkaan, kun Deidara-san…”

Johtajan palavat silmät käännähtivät blondin puoleen. Yllättävää kyllä Deidara nielaisi varsin kuuluvasti. S:stä oltiin puhuttu muutamaan otteeseen eikä koskaan erityisen lämpöiseen sävyyn. Johtaja oli tainnut olla vakavasti sitä mieltä, että tästä oli hankkiuduttava eroon heti, kun joku vain tavoittaisi tämän. Kakuzu oli ainakin innostunut päätöksestä, sillä S:n päästä oli luvattu kiitettävä palkkio. Itachille asia oli ollut yhdentekevä, mutta ei ollut enää. Saede piti jotenkin pystyä pelastamaan.

”Ajattelin hankkiutua hänestä omakätisesti eroon”, Deidara älähti kiireesti, ”mutta huomasin hänen olevan erittäin näppärä taistelija, un. Hänen lähitaistelukykynsä ovat erinomaiset.. ja hänestä oli oppilaana huomattavasti enemmän hyötyä kuin Tobista partnerina. Shi ei sentään juokse karkuun jokaista vastaantulevaa vihollista.”
”Shi?” johtaja toisti.
”Se on hänen oikea nimensä, un”, Deidara selitti hätäisesti. Itachi olisi halunnut huomauttaa, että naisen oikea nimi ei todellakaan ollut Shi, vaan Saede, mutta ehkä maininta oli syytä jättää hänen omaan tietoonsa. Toisaalta tuon nimen käyttäminen viesti myös siitä, ettei Saede luottanut Deidaraan täydellisesti. Muutenhan tämä olisi varmasti kertonut miehelle oikean nimensä.
”Päätit siis omin päin, että Shistä tulee oppilaasi?” johtaja varmisti.
”No niin…” Deidara mutisi.
”Ja sinusta asia oli sillä kunnossa, Konan, niinkö?” Johtajan silmät kääntyivät taas kalpeaksi käyneeseen sinihiuksiseen naiseen.
”No, on tässä muutakin, mutta Deidara-san ei varmaankaan arvosta, jos puhumme tästä kaikkien kuullen.. jospa kahdenkes..” Konan yritti.
”On yhdentekevää, arvostaako hän paljastuksiasi vai ei!” punertavahiuksinen mies ärähti. Itachi ei ollut koskaan nähnyt tätä yhtä raivoissaan. Tosin hän oli ollut johtajan kanssa tekemisissä melkoisen harvoin, joten hän ei oikeastaan tiennyt, kuinka herkästi tämä yleensä hermostui.

Keittiöön laskeutui hyytävä hiljaisuus. Tilanne oli lipsunut hyvin vaaralliseen suuntaan. Johtaja ei ollut saanut asemaansa tyhjän takia. Itachi uskoi pärjäävänsä miehelle, muttei silti halunnut joutua puolustautumaan tätä vastaan. Ei nyt, hänellä oli tärkeämpiäkin asioita mielessään.

”Minä luulen, että Deidara-san on rakastunut Shi-saniin”, Konan sai sanottua. Ilme johtajan kasvoilla oli sanoinkuvaamaton. Deidara sen sijaan näytti hetken siltä, että aikoi protestoida, mutta piti kuitenkin suunsa kiinni. Itachista tuntui yhä enemmän, ettei hän halunnut kuunnella tätä keskustelua. Hän halusi vain hakea Saeden ja viedä tämän jonnekin kauas. Jonnekin, mistä blondi ei löytäisi naista. Jonnekin, missä tämä ei voisi tarttua naiseen saven tahraamilla näpeillään.

”Mitä?” johtaja älähti lopulta, kun oli hieman toipunut järkytyksestään. ”Oletko?”

Jälleen oranssinpunaiset silmät kääntyivät tuijottamaan blondia. Johtaja oli esittänyt kysymyksen, johon Itachikin halusi tietää vastauksen. Kuinka paljon Deidara oikein välitti Saedesta? Entä kuinka paljon nainen välitti miehestä?

Toisaalta vielä tärkeämpää oli, mitä Saede ajatteli Itachista. Mies pelkäsi kuollakseen, että tämä todellakin vihasi häntä. Ehkä olisi parempi vain luovuttaa ja lähteä suorittamaan jotain tehtävää mahdollisimman kauas. Tosin ensin piti kuitenkin varmistaa, että Saede olisi turvassa. Sen hän oli velkaa naiselle. Hoidettuaan asian hän katoaisi tämän elämästä, eikä enää koskaan aiheuttaisi tälle lisää kärsimyksiä. Ehkä siten Saede voisi jonain päivänä antaa hänelle anteeksi.

Deidaran katse harhaili ympäri keittiötä. Itachi pystyi melkein kuulemaan raksutuksen tämän pään sisäpuolelta. Mitä mies oikein mietti? Tässä jutussa oli enemmän hämärää kuin hän oli osannut aavistaakaan.

”Olen.” Vastaus tuli hiljaisena. Kuin pakotettuna. Se kummastutti Itachia. Toisaalta ei hänkään olisi halunnut tehdä tunnustuksia omista tunteistaan tässä seurassa. Ehkä kyse oli vain siitä. Akatsukeja ei tunnettu lämpimistä tunteista. He olivat tunteettomia ja kylmäverisiä tappajia. Oli nöyryyttävää joutua julkisesti myöntämään olevansa jotain muuta.

Seurasi uusi hiljaisuus. Kukaan ei kaiketi tiennyt, mitä sanoa. Ainakaan Itachi ei tiennyt, sillä tilanne oli kaikin puolin hämmentävä. Oikeastaan saattoi olla, että Konanin esille nostama teema ei rauhoittaisi johtajaa lainkaan. Kukaan heistä ei ollut järjestössä solmiakseen ihmissuhteita. Heillä oli aivan toisenlaiset tavoitteet.

”Miksi Itachi ja Kisame ovat täällä?” punertavahiuksinen mies vaihtoi yllättäen puheenaihetta.
”Deidara-sama tyrkkäsi tyttönsä meille oppiin, minkä seurauksena hän päätyi siihen tilaan, missä nyt on”, Kisame vastasi kaikkien puolesta. Itachi oli kiitollinen ystävälleen. Juuri nyt hän ei kokenut olevansa vahvimmillaan, mutta ei totisesti halunnut tuoda sitä julki.
”Kuinka paljon tässä järjestössä tapahtuu sellaista, mistä minä en tiedä yhtään mitään?” johtaja kysäisi kovin maireaan sävyyn. Ääni sai hälytyskellot huutamaan Itachin päässä.
”Tämä taitaa olla enemmän poikkeus kuin sääntö. Ellei sitten lasketa kaikkia niitä rahastuskeikkoja, joita Kakuzu-sama hoitelee omaan laskuunsa”, Kisame selosti. Itachia totisesti hämmästytti se, miten sujuvasti hai hoiti tilanteen. Hän ei ollut koskaan nähnyt Kisamea supliikkina miehenä, vaan pikemminkin toimintaa rakastavana miekanheiluttelijana.
”Hmm..” johtaja tyytyi hymähtämään.

Kukaan ei liikkunut. Myrsky ikkunan takana rauhoittui hieman, mutta sade paukutti edelleen ikkunaa vasten. Se oli ollut viime aikoina raskaampaa kuin sinä iltana, jona he olivat saapuneet majataloon. Mutta olihan aikaakin kulunut muutama päivä.

”Minun pitäisi varmaan mennä tarkistamaan kyseisen neidin kunto”, Konan huomautti varovaisesti.
”Neidin?” johtaja toisti. Eikö mies ollut nähnyt Saedea? Kuka tälle sitten oli laverrellut? Tobiko? Tämähän oli livahtanut pois paikalta heti johtajan ilmestymisen jälkeen. Se mies oli kierompi kuin Itachi oli osannut kuvitellakaan. ”Minä luulin, että Deidara-san on miehiin päin.”
”No, helvetti, en ole, un!” blondi ärähti.
”S on kyllä aivan varmasti nainen”, Konan vakuutteli. ”Ja käsittääkseni häntä ei olla tappamassa ainakaan juuri nyt, joten menen tarkistamaan hänen tilansa.”
”Minä tulen mukaasi”, Itachi ilmoitti välittömästi. Valitettavasti yhtä aikaa Deidaran kanssa.
”Sinä et tasan varmaan tule mukaan”, blondi huomautti. Tämän ääni pysyi yllättävän rauhallisena, mikä johtui todennäköisesti johtajan paikalle ilmestymisen aikaan saamasta järkytyksestä enemmän kuin kunnioituksesta.
”Haluan nähdä, mitä olen aiheuttanut”, Itachi tuhahti yrittäen pysytellä itsekin rauhallisena. Tilanne kävi koko ajan enemmän hänen hermoilleen. Hän halusi nähdä Saeden omin silmin. Hän halusi varmistaa, että nainen oli kunnossa.
”Menemme kaikki”, johtaja määräsi. Äänensävy ei antanut lupaa kapinointiin. Edes Deidara ei uskaltanut kiistää johtajan päätösoikeutta asian suhteen.

Joukko jätti keittiön vaitonaisina. Kaksi kiukkuisen oloista naishenkilöä odotti käytävässä kädet puuskassa. Itachi muisti näiden olleen samoja, jotka Konan oli häätänyt keittiöstä tunnin tai pari aiemmin. Oli mahdollista, että nämäkin olivat kannelleet johtajalle. Silti mies epäili tällä hetkellä Tobia enemmän. Hänestä naamiokaverissa oli aina ollut jotain kovin epäilyttävää.

Kukaan ei puhunut mitään koko matkan aikana. Tällainen kokoontuminen ei Akatsukin parissa ollut tavanomaista. Jäsenet kävivät Sadekylässä vain harvoin. Yleensä joukko kerääntyi hologrammeina sovittuun paikkaan ja piti siten kokouksensa. Lisäksi tilanne oli äärimmäisen kiusallinen.

Konan kulki ensimmäisenä. Avasi oven ja päästi muut sisälle. Saede makasi silmät suljettuina sängyllä. Mustat hiukset roikkuivat osittain naisen kasvoilla, jotka olivat kalpeat. Silmien alla oli tummat rinkulat, vaikka nainen oli oletettavasti nukkunut enimmän aikaa täällä ollessaan.

Saede oli niin hento ja heiveröinen. Jonkun olisi pitänyt pitää naisesta parempaa huolta. Raskas syyllisyys laskeutui Itachin hartioille. Hän oli syössyt naisen tuohon tilaan. Hän oli aloittanut tuhoisan kierteen riistämällä tältä kaiken rakastamisen arvoisen. Hänen olisi korjattava se paha, minkä hän oli saanut aikaan.

Mies katseli, kun Konan siirsi Saeden hiukset syrjään ja kokeili tämän otsaa. Nuorempi nainen liikahti. Tämän luomet räpsähtelivät hitaasti. Kuivat huulet raottuivat.

”Itachi”, kuului käheä kuiskaus, ennen kuin nainen sulki silmänsä uudestaan.

*

Deidaran katse singahti Itachin suuntaan. Miehen kasvoilla näkyi omituinen ilme, joka pyyhkiytyi kuitenkin hyvin nopeasti tyynen naamion taakse. Miksi Shi oli kutsunut Itachia nimeltä? Eihän mies ollut saanut naisen elämässä mitään hyvää aikaiseksi. Ehkä kyse oli vain kuumehoureista. Nainen ei varmaankaan ollut tällä hetkellä täysin järjissään. Muutenhan tämä olisi kiinnittänyt huomionsa Deidaraan. Eikö olisikin?

”Hän ei ole aivan niin kuuma kuin aiemmin”, Konan huomautti. ”Hän ei vain pysy kerralla kovin pitkään hereillä. Pelkään, että hän kuivuu pian, ellen saa häntä juomaan hereillä ollessa. Tai sitten hänelle on laitettava tippa.”
”Vaikea uskoa, että tuossa on salamurhaaja, jonka takia olemme menettäneet tuloja”, johtaja totesi. ”Minkä ikäinen hän edes on? 17?”
”Kaksikymmentäneljä.”

Deidaran katse liimautui uudestaan Itachiin. Siis mitä? Mitä ihmettä korppihiuksinen nyt oikein houri? Oliko tämä lyönyt päänsä? Shi ei mitenkään voinut olla edes kahtakymmentä, ei Deidaraa vanhempi. Se ei vain ollut mahdollista. Sehän olisi tarkoittanut, että Shi olisi ollut melkein Konanin ikäinen, Itachiakin vanhempi. Käsittämätöntä.

”Mistä sinä sen tiedät?” blondi tuhahti korppihiuksiselle. Hän tunsi, kuinka muiden katseet sinkoilivat hänestä Itachiin ja takaisin. Oliko toinen mies Shin kanssa läheisimmissä väleissä kuin oli antanut ymmärtää? Toisaalta siinä ei ollut järkeä.. ellei Itachi sitten pitänyt erityisen sadistisista sänkyleikeistä, joskaan sellainen paljastus ei olisi ollut hirvittävän suuri yllätys. Jotain vikaahan tuossa muka täydellisessä miehessä täytyi olla.

”Tiedänpähän vain. Hän on kaksikymmentäneljä, vaikkei näytä siltä. Ja hän reagoi aina kuumeeseen hyvin voimakkaasti. Pienikin kuume saa hänet heikkoon kuntoon”, Itachi selitti. ”Se tiputus voisi olla hyvä ajatus.”

Kisamekin katsoi Itachia oudosti. Deidara olisi halunnut paiskata friikkisilmän seinään ja pakottaa tämän puhumaan. Tämä tiesi Shistä aivan liikaa siihen nähden, että oli tuntenut naisen vasta kaksi viikkoa. Itachi tiesi aivan liikaa.

Konan oli ainoa, joka ei näyttänyt kummeksuvan Itachin sanoja. Ihmettelyn sijaan nainen ryhtyi järjestämään Saedelle tiputusta. Mustahiuksinen nainen oli jälleen unessa. Deidara toivoi, että tämä heräisi pian. Heillä oli paljonkin selvitettävää, mutta kenties hän selvittäisi asiat ensin Itachin kanssa. Korppihiuksinen tunki juuri nyt aivan liikaa hänen reviirilleen.

”Ilmeisesti aiomme jättää hänet henkiin?” johtaja kysyi. Tämän hämmennys tuntui omituiselta Deidarasta. Hän oli odottanut suurempaa taistelua Shin hengen puolesta, mutta jostain syystä johtaja näytti nyt taipuvan yllättävän helposti. Kenties Konan oli tehnyt jotain, mikä oli jäänyt blondilta huomaamatta. Naisella ja johtajalla oli mahdollisesti keinonsa keskustella äänettömästi. Ainakin nainen tuntui lukevan elekieltä suorastaan käsittämättömän hyvin.

”Minusta Shin pitäisi liittyä Akatsukiin, kun meillä on tilaa seuraavan kerran”, Deidara huomautti.
”Minä kannatan ajatusta”, Itachi sanoi välittömästi.
”En kysynyt mielipidettäsi, un.”

Johtaja silmäili heitä kumpaakin. Tämän kasvoilla oli määrittelemätön ilme. Mies vilkaisi sängyllä makaavaan kalpeaa naista, jonka käteen Konan oli juuri kiinnittämässä tippaletkua. Sillä hetkellä Shi ei näyttänyt salamurhaajien kruunaamattomalta kuningattarelta, vaan nuorelta ja haavoittuvalta tyttöseltä. Oli vaikea uskoa, että sama nainen oli uhkaillut Deidaraa veitsellä vain muutama ilta sitten ja yrittänyt vielä selättää miehen. Aivan kuin Shissä olisi ollut kaksi erilaista puolta.

”Harkitsen asiaa, kunhan hän herää”, johtaja totesi. ”Konan, tule luokseni, kun ehdit.”

Punertavahiuksinen mies käveli muiden ohitse ja poistui sairashuoneesta. Sade ikkunan takana oli jo rauhoittunut hieman, mikä vahvisti Deidaran epäilyksiä sen suhteen, että johtajalla oli jonkinlainen yhteys siihen. Säästä suorastaan pystyi lukemaan tämän mielialoja.

”Meilläkin taitaa olla puhuttavaa, Itachi-sama”, Kisame huomautti, kun johtaja oli kadonnut ovesta. Korppihiuksinen nyökkäsi mietteliäänä toverilleen.
”Minullakin on Itachille asiaa, un!” Deidara älähti kiireesti.
”Myöhemmin, Deidara-sama”, Itachi kuitenkin ilmoitti tyynesti ja seurasi Kisamea ulos huoneesta.

Deidara puristi kätensä kiukkuisesti nyrkkiin. Itachi totisesti kuvitteli olevansa muiden yläpuolella. Mies varjeli salaisuuksiaan ja tipautteli vihjeitä sinne tänne kuin se olisi ollut jotenkin hienoa. Paskat, Itachi oli vain itserakas typerys, josta ei oikeasti ollut mihinkään. Jotakin se mies kuitenkin suunnitteli. Ehkä tämä oli saanut selville Tobin suunnitelman ja aikoi nyt tehdä jotain. Deidaran olisi toimittava pian, muuten Itachi vielä tappaisi Shin.

Tosin mies oli kannattanut naisen liittämistä Akatsukiin. Sekin oli omituista. Oli melkein kuin Itachi olisi halunnut suojella tätä. Mutta eihän asia voinut olla niin. Miksi Itachi olisi halunnut suojella naista, jonka tehtävänä oli murhata tämä? Se ei ollut loogista. Kuviossa oli nyt jotain, mitä Deidara ei tajunnut. Palapelistä puuttui yksi tai kaksi palaa, eikä hän sen takia pystynyt hahmottamaan kuvaa kokonaisuudessaan.

”Sinun onneksesi Peinillä on omat heikkoutensa”, Konan huomautti blondin selän takaa, ”mutta älä kerro, että kerroin sinulle.”
”Un”, Deidara ähkäisi ja kääntyi katsomaan naista. Hän ei halunnut kuulla yksityiskohtia naisen ja johtajan suhteesta. Kyllä hän oli jo ajat sitten tajunnut, että nämä olivat enemmän kuin ystäviä. Se tieto kuitenkin riitti hänelle. Joka tapauksessa Konan oli ilmeisesti onnistunut jotenkin käyttämään johtajan heikkouksia hyväkseen ja siten pelastamaan Shin.. ainakin toiseksi. Tobin suunnitelma vaaransi edelleen naisen hengen, sillä Itachin tappaminen johtaisi taatusti kostotoimenpiteisiin. Kisamella näytti olevan erittäin läheinen suhde partneriinsa, joten tämä ei välttämättä ilahtuisi miehen kuolemasta, saati siitä, että Shille oli luvattu Itachin paikka Akatsukissa. Sehän olisi tarkoittanut, että Shistä ja Kisamesta tulisi partnereita. Jotenkin Deidara ei pystynyt kuvittelemaan mitään sellaista.

Konanin kasvoilla oli pohdiskeleva ilme. Naista selvästi vaivasi jokin. ”Kuule, mikä Shin ja Itachin suhde oikein on?”

No niin, selvää akkojen tarvetta juoruilla. Totta kai tämä halusi tietää jokaisen likaisen yksityiskohdan. Akat olivat niin järjettömän kiinnostuneita muiden asioista ja ihmissuhteista, ettei mitään rajaa. Toisaalta nainen kyllä esitti erittäin hyvän kysymyksen.

”En tiedä, un”, Deidara puhahti. ”Itachi kuvittelee omistavansa hänet, vaikka he ovat tunteneet vain parisen viikkoa.” Ei sillä, että Deidara olisi tuntenut itse Shitä yhtään kauempaa. Joka tapauksessa hän oli heti nähnyt naisessa piilevän potentiaalin. Tästä olisi ehdottomasti hyötyä Akatsukille, ehkäpä Deidaralle itselleen. Jos Tobista pääsisi eroon, Shistä tulisi hänelle hyvä partneri. Hän itse oli pitkän matkan taistelija, Shi taas oli selvää lähitaistelija tyyppiä. Yhdessä he olisivat voittamattomia.

”Vai niin”, Konan hymähti. Nainen kääntyi ja pisti tiputusletkuun neulalla jotain. ”Hän pärjää nyt vähän aikaa. Sinuna kävisin syömässä ja menisin nukkumaan. Minä tarkistan hänen vointinsa yöllä.”
”Katsellaan”, Deidara töksäytti. Hän ei ollut vieläkään tottunut Konanin muuttuneeseen asenteeseen. Oliko hän naisen mielestä yhtäkkiä jokin söpö herkkis, koska tämä kuvitteli hänen rakastuneen? Mikä typerys Konan olikaan, mutta Deidara ei viitsinyt valittaa ääneen. Naisen luulojen takia johtaja oli antanut asian olla. Se oli käsittämätöntä, mutta ilmeisesti johtajakin oli niitä heikkoja yksilöitä, jotka uskoivat rakkauteen. Hah, ehkä sitä heikkoutta voisi jonain päivänä käyttää hyödykseen. Deidara ei ollut liittynyt Akatsukiin vapaaehtoisesti, joten periaatteessa hän voisi kostaa nöyryytyksensä myös johtajalle.

Mutta se hetki ei ollut tänään.

”Anna hänen joka tapauksessa levätäkin. Älä ole täällä koko yötä”, Konan huomautti, ennen kuin katosi ovesta. Deidara kuuli oven sulkeutuvan hiljaa naisen perässä. Hän käveli sängyn luokse ja istahti tuolille sen viereen. Kuinka kauan tätä jatkuisi? Miten ihmeessä nainen oli saanut itsensä noin sairaaksi? Deidara oli yhä varmempi siitä, että Itachi käytti jotain hitaasti vaikuttavaa myrkkyä kunaidensa terissä.

Deidara tarttui Shin toiseen käteen. Se oli hikinen, muttei ollenkaan niin kuuma kuin oli aiemmin ollut. Ehkä nainen oli tosiaan jo paranemaan päin, vaikkei tämä kovin terveeltä silti vielä vaikuttanut. Mutta tuskinpa Konan sentään oli valehdellut asiasta.

”Ei se ollut sinun. En olisi tappanut sitä, jos se olisi ollut sinun…”

Blondi kääntyi tuijottamaan Shin kasvoja. Vaaleat, kuivat huulet liikkuivat, mutta naisen silmät olivat edelleen kiinni. Ääni kuulosti käheältä, aivan kuin tämän kurkku olisi ollut kuiva. Mutta mistä tämä oikein puhui?

”Ketä sinä et olisi tappanut?” Deidara kuiskasi häkeltyneenä. Hän ei ollut varma, oliko nainen hereillä vai unessa, eikä hän oikein tiennyt sitäkään, kenelle tämä luuli puhuvansa.
”Lasta, jos se olisi ollut sinun, en olisi koskaan voinut tappaa sitä”, Shi henkäisi.

Deidaran kulmakarvat katosivat hänen otsasuojansa taakse, kun hän kohotti niitä hämmästyneenä. Oli täysin varmaa, ettei Shi puhunut hänelle. He olivat tunteneet liian vähän aikaa, jotta tuollaiset puheet olisivat olleet loogisia. Kenelle sitten?

Itachi. Nainen oli kutsunut Itachia aiemmin nimellä. Mutta…?

Tämä selitti erittäin paljon. Itachi tunsi naisen entuudestaan. Sen takia Shin kasvoilla oli käväissyt outo ilme jo silloin, kun nainen oli saanut toimeksiantonsa Tobilta. Tällä oli ollut suhde Itachiin. Hah, tämä oli mahtavaa. Itachi käyttäytyi kuin mikäkin mahtailija, koska luuli, että voisi vielä saada Shin takaisin. Mutta koska Shi oli ollut valmis tappamaan korppihiuksisen, nainen ei voinut välittää tästä enää.

Vihdoin Deidara saisi kostonsa. Hän veisi Shin Itachin nenän edestä. Hän tekisi kaikkensa, että nainen rakastuisi häneen, vaikkei hän edes uskonut tunteen olemassa oloon. Riitti, että Shi uskoisi. Ja varmastihan tämä uskoi, koska kaikki naiset uskoivat hömppäjuttuihin.

Deidaran kosto tulisi olemaan täydellinen. Hän veisi Itachilta ainoan naisen, jonka tämä ilmeisesti halusi. Myöhemmin hän voisi ehkä vielä tappaa miehen. Tai vain odotella, että nuorempi Uchiha hoitaisi homman hänen puolestaan. Tobi voisi siirtyä Kisamen partneriksi ja hän pitäisi Shin itsellään. Täydellistä.

Mies silitteli naisen sormia hiljalleen ja odotti, että tämä olisi sanonut enemmän. Shin huulet eivät kuitenkaan enää liikkuneet. Kaiketi nainen oli nukahtanut taas. Nyt Deidara tiesi kuitenkin paljon uutta. Shistä totisesti olisi Akatsukiksi, jos tämä oli kyennyt tappamaan jopa oman lapsensa. Aivan kuka tahansa ei sellaiseen tekoon pystyisi. Lisäksi nainen oli ase, jota voisi käyttää Itachia vastaan, kunhan vain toimisi oikein.

Blondi virnisti itsekseen. Kunhan Shi heräisi kunnolla, hän pitäisi huolen siitä, että Itachi näyttäisi tämän silmissä entistäkin pahemmalta. Samaan aikaan hän kiillottaisi omaa kuvaansa naiselle. Kyllä hän osaisi olla miellyttäväkin, jos niin halusi. Hän vain harvoin halusi olla, eikä se tullut luonnostaan. Mieluummin hän oli dominoivana osapuolena. Joskin Shi oli tarjonnut melkoisen hyvän vastuksen. Mutta nainen oli silti lopulta alistunut. Oikealla käsittelyllä tämä taipuisi taatusti hänen tahtoonsa.

”Minua väsyttää..” Shi kuiskasi yllättäen. Nainen taisi käydä hieman hitaalla, sillä tämän kommentit tipahtelivat huulilta pitkin väliajoin.

Deidara hymyili tahtomattaan. Hän kumartui naisen puoleen ja painoi huulensa tämän huulia vasten. Ne maistuivat miellyttäviltä siitäkin huolimatta, että olivat turhan kuivat. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi ottamaan uuden painimatsin naisen kanssa. Valitettavasti se ei aivan heti ollut mahdollista.
”Nuku sitten, un. Lepää nyt, tarvitset vielä voimia”, hän hymähti tyytyväisesti.

Tilanne ei olisi voinut enää kääntyä paremmaksi.