Viettelys: Luku 11

Kirjoittajan huomioita: Jos edellinen luku oli vaikea kirjoittaa, tämä soljui aika itsestään. Jotenkin tämän kirjoittaminen sai aikaan sellaisen mukavan ja lämpöisen olotila, vaikka luvussa puhutaan myös vakavista asioista.

Muutamat salaisuudet paljastuvat ja luvussa kurkistetaan menneisyyteen.


Luku 11

Kaikuja menneestä


Tifa seisoi kerrostalon edessä olallaan kaksi laukkua: pieni olkalaukku, jota hän käytti aina arkena, ja viikonloppulaukku, johon hän oli sullonut vaihtovaatteet ja hygieniatarvikkeet. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi ollut virallisesti jonkun luona yökylässä – deittihuumeen jälkeistä vierailua Ruden luona ei laskettu, koska hän ei ollut sopinut siitä itse. Kenties lapsena jonkun kaverin luona, jos silloinkaan. Suurin osa hänen ystävistään oli ollut poikia, ja olisi ollut sopimatonta edes kysyä yökyläilystä heidän luonaan.

Tunnelma kotona oli ollut kireä loppuviikon. Oli ollut mahdotonta ottaa mitään vakavampaa puheeksi, joten Tifa oli lähinnä keskittynyt töihin ja lapsiin. Koska Cloud oli toiminut samoin, olivat Denzel ja Shelke saaneet enemmän huomiota kuin olisivat edes kaivanneet.

Tifa tiesi, että hänen olisi pitänyt saapua Ruden luokse hyvien uutisten kera, mutta totuus oli, ettei mitään uutisia ollut. Hän oli jämähtänyt, vaikka pyristeli eteenpäin.

Kun Tifa vihdoin astui alaovelle, hän ei löytänyt asuntojen numeropaneelia vaan yhden ainoan summerin. Sitä painamalla hän pääsi aulatilaan, jonka tiskin takana istuva nuorehko mies silmäili häntä. Sillä samalla hetkellä Tifa tajusi, ettei edes tiennyt Ruden sukunimeä, ainoastaan etunimen ja asunnon numeron. Hän oli päästänyt miehen näkemään alastoman vartalonsa kysymättä sukunimeä. Kuinka alas saattoi vajota?

”Hei, olen menossa asuntoon 53”, Tifa sanoi tiskin takana istuvalle nuorelle miehelle. Hän pyrki saamaan ääneensä varmuutta kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään outoa.

Mies naputteli läppäriään hetken.

”Oletteko neiti Lockhart?”

Tifa nyökkäsi ja näytti lopulta pyynnöstä myös henkilöllisyystodistuksen. Shinra-tason turvallisuus oli yhä todellista, kun mies luki kortin skannerillaan ja vertasi sitä tietokoneelta näkyviin tietoihin. Tifan sydän jyskytti enemmän vanhasta tottumuksesta kuin todellisesta uhasta. Tai kenties vain siitä tiedosta, että hänellä oli kokonainen viikonloppu edessä kahdestaan Ruden kanssa.

”Herra Marcus Stein on ilmoittanut, että olette tervetullut vierailemaan hänen luonaan. Kutsu koskee koko viikonloppua”, mies tiskin takana sanoi.

Tifa avasi suunsa mutta sulki sen saman tien. Marcus Stein? Hän ei esittänyt mieleensä pyrähtäviä kysymyksiä, sillä ne olisivat sulkeneet ovet varmasti. Sen sijaan hän kiitti tiedosta, käveli hissille ja tunki henkilöllisyystodistuksen takaisin lompakkoonsa. Jokin viilsi hänen sormeaan niin, että vinkaus pyrki huulille. Kun hissin ovi sulkeutui, Tifa nosti kätensä ja imaisi sormeensa ilmestynyttä haavaa. Marlenen löytämien saksien täytyi olla yhä laukussa. Pitäisi heittää ne pois, kun palaisi 7th Heaveniin.

Ajatus baarista sai mielen synkkenemään. Hetken Tifa oli ehtinyt ajatella sitä kotinaan, mutta nyt se tuntui… enemmän työpaikalta. Hän asui siellä kyllä, mutta kyräily Cloudin kanssa teki olosta niin ahdistuneen, ettei kotoisesta rentoudesta voinut puhuakaan. Käytännössä Tifalla oli osoite, jossa hän asui, muttei kotia. Hän oli kuin kaarnalaiva suurilla aalloilla.

Hissi kipusi viidenteen kerrokseen yhtä aikaa liian nopeasti ja liian hitaasti. Tifa huomasi naputtavansa jalallaan lattiaa koko matkan ajan. Hänen kämmenensä oli niin hikinen, että se lipsui viikonloppulaukun hihnalla, jota hän puristi kuin viimeistä päivää. Ehkä olisi sittenkin pitänyt soittaa Yuffielle tai Sheralle.

Rude avasi oven, ennen kuin Tifa ehti painaa ovikelloa, ja päästi Tifan sisälle. Kuuliaisesti Tifa riisui kenkänsä etäiseen ja pani samalla merkille, että korjatut siniset korkokengät oli asetettu kenkätelineeseen odottamaan häntä. Jotain lämmintä räiskähti rinnassa, mutta silti hän nosti katseensa kengistä.

”Marcus?” hän sanoi. ”Stein?”

Rude veti oven kiinni ja rapsutti niskaansa.

”Olen pahoillani, etten kertonut. Rude on kuitenkin se nimi, johon olen tottunut. Marcus on… kuollut ajat sitten, vaikka hänen haamunsa kummittelee henkkareissani”, hän sanoi. ”Turkien menneisyys on juuri sitä. Mennyttä ja kadotettua.”

Tifan vatsaa kouraisi muttei syyttämisen halusta. Kaikilla oli salaisuutensa, ja Rudella oikeus omiinsa. Jonain päivänä Tifa halusi silti kuulla Ruden tarinan. Kenties jopa tänään. Oli niin paljon sellaista, mitä hän ei tiennyt. Rude oli kuunnellut hänen valituksiaan lakkaamatta ja valittamatta, mutta Tifa ei ollut korvaansa kallistanut Ruden kertomukselle. Kuinka itsekäs hän oli ollutkaan sekä suhteessaan Cloudiin että Rudeen! Vasta nyt koko kuvio alkoi valottua Tifalle itselleen, ja hän halusi läimäistä itseään poskelle. Edes Yuffie ei kieriskellyt tällä tavoin omassa napanöyhdässään.

Rude poimi viikonloppulaukun Tifan olkapäältä ja vei sen makuuhuoneeseen. Toisen laukun Tifa kuljetti itse olohuoneen puolelle. Yhtäkkiä oli vaikea olla. Oliko sopivaa istua sohvalle vai kenties keittiön puolelle? Pitäisikö tehdä Rudelle iltapalaa?

Lämmin käsi laskeutui Tifan hartioille, kun Tifa tuijotti kirjahyllyä tietämättä, mihin suuntaan olisi liikahtanut.

”Toivoisin, että käyttäisit minusta yhä nimeä Rude”, Rude sanoi. ”Se on nykyinen identiteettini.”

”Pidän siitä nimestä”, Tifa sanoi ja hymyili, vaikka seisoi selin Rudeen. ”Onko se Turkien antama peitenimi?”

”Kyllä. Meillä on kaikilla sellaiset, muttet tiedä sitä.”

”Kuinka paljon tulen tietämään asioita, joita en saisi tietää…”

”Luultavasti niin paljon, että Rufus päättää lopulta rekrytoida sinut Turkeihin, jotta hänen ei tarvitse lähettää salamurhaajaa perääsi.”

Vatsassa muljahti uudestaan. Ei siksi, että Tifa tiesi Ruden sanoissa olevan puolet totuutta vaan siksi, mikä muu merkitys niiden taakse kätkeytyi. Heillä oli tulevaisuus.

Tulevaisuus.

Sana sisälsi suuren lupauksen. Jotain sellaista, mihin Tifa oli joskus uskonut mutta sitten menettänyt uskonsa. Hän oli vain kieppunut oravanpyörässä, joka ei ottanut pysähtyäkseen. Sellainen ei ollut tulevaisuutta vaan loputon jatkumo, jossa samat asiat toistuivat yhä uudestaan ilman, että mikään tuli päätökseen.

Tifa kyykistyi kirjahyllyn eteen säästyäkseen vastaamiselta ja ryhtyi selaamaan kirjojen selkämyksiä. Alahylly sisälsi tietokirjoja elämänvirrasta ja luonnonsuojelusta. Sitä hän ei ollut osannut odottaa. Ylemmät hyllyt tarjoilivat kuitenkin jotain kevyempää: enimmäkseen tieteisfiktiota, fantasiaa ja historiallisia romaaneja mutta myös ajankohtaisia realistisempia teoksia. Luonnollisesti myös Loveless-runoteos löytyi Ruden kokoelmista ja sen viereen oli aseteltu saman kirjailijan vähemmän tunnetut teokset.

”Sinulla on laaja maku”, Tifa sanoi, kun suoristautui.

”Luetko sinä?” Rude kysyi ja siirtyi hänen viereensä.

”Jonkin verran. Pidän historiallisista romaaneista, erityisesti sellaisista, joissa on romanttisempi juoni.”

”Minä luen hieman toisenlaisia historiallisia romaaneja”, Rude sanoi.

”Huomasin.”

Tifa kääntyi katsomaan Rudea hymy huulillaan. Rude vastasi hymyyn kenties aidommin kuin koskaan aikaisemmin.

”Se ei kuitenkaan tarkoita, etten osaisi arvostaa hyvää romanssia, kun sellainen sattuu kohdalle”, Rude sanoi ja kohotti kätensä.

Sormet sipaisivat Tifan poskea ja lähettivät väreitä kaulaa pitkin alaspäin. Hän tarttui Ruden käteen ja painoi koko kämmenen poskeaan vasten. Lämpö kietoutui hänen ympärilleen päästä varpaisiin saakka. Ehkä koti oli juuri nyt hukassa, mutta silti Tifa oli matkalla kotiin. Piti vain löytää oikea reitti perille.

Rude kiepsautti toisen kätensä Tifan selän taakse ja veti hänet kiinni rintaansa. Tifa painoi päänsä vasten miehen hartiaa ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän hengitti tummapaahtoisen kahvin tuoksua ja mietti, oliko aika siirtyä lattesta espressoon.

”Haluatko kertoa, mitä tapahtui?” Rude kysyi.

Tifa avasi suunsa muttei osannut vastata. Halusiko hän? Oliko mitään kerrottavaa? Hän ei ollut käynyt Cloudin kanssa lopullista keskustelua. He eivät olleet päättäneet mitään, vaikka Cloud oli antanut ymmärtää, että koko suhde oli oikeastaan ollut vain Tifan kuvitelmaa. Tifan unelma, ei Cloudin. Unelma, johon hän oli vain pakottanut Cloudin näyttelijäksi.

”Haluaisin mieluummin kuulla sinusta”, Tifa vastasi ja kiskoi Rudea kohti sohvaa.

Rude seurasi kuuliaisesti mutta sieppasi Tifan heti kainaloonsa, kun he pääsivät istumaan. Käsi silitteli Tifan hiuksia, vaikka Ruden katse harhaili jossain kaukaisuudessa. Ehkä hän katseli näkymää menneisyydestä. Ajasta, jolloin hän oli vielä ollut Marcus.

”En tiedä, mitä kertoisin…” Rude sanoi. ”On paljon asioita, joista en voi puhua ja jotka mieluummin unohtaisin.”

”Mistä sinä olet kotoisin?” Tifa kysyi.

”Mideelistä.”

Tifa henkäisi tahtomattaan. Hän muisti eteläisellä saarella sijaitsevan kaupungin, jossa oli istunut päiväkausia Cloudin seurassa ja rukoillut tämän palaavan elävien kirjoihin. Hän muisti myös Weaponin hyökkäyksen ja kaupungin tuhon. Rudella ei ollut kotipaikkaa, johon palata. Mideeliä ei ollut edes jälleenrakennettu samalla tavalla kuin Tifan kotipaikka Nibelheim.

”Olen pahoillani siitä, mitä kaupungille tapahtui”, Tifa sanoi.

”Niin minäkin, mutta siteeni paikkaan olivat jo löystyneet. En ollut tavannut perhettäni aikoihin, koska sellainen ei sopinut toimenkuvaan. Halusin pitää heidät erossa Shinrasta, etten saattaisi heitä vaaraan.”

Ja juuri Shinran toimien takia planeetta oli joutunut puolustautumaan ihmisiä ja Sephirothia vastaan. Ironia ei mennyt Tifalta ohitse. Hän ei pystynyt edes kuvittelemaan, millaisia ristiriitoja Rude mahtoi sydämessään kantaa.

”Marcus kuoli Mideelin mukana”, Rude jatkoi. ”En halua palata siihen aikaan enää. En muistella… lapsuuttani. Siinä oli paljon hyvää, mutta muistot… Ne…”

Tifa kiepsautti itsensä ympäri ja kohotti katseensa Ruden kasvoihin. Miehen silmäkulmat kimalsivat, ja Tifan oli miltei pakko nostaa kätensä. Hän pyyhki kosteuden sormenpäillään. Hän oli juuri aikeissa pahoitella kysymystään, kun Rude nappasi kiinni hänen oikeasta ranteestaan.

”Mitä sormellesi tapahtui?”

Tifa huomasi itsekin punaisen juovan, jonka ympärille oli kertynyt kuivunutta verta. Haava oli ollut ilmeisesti hieman syvempi kuin hän oli alkuun kuvitellut. Olipa hyvä, että hän oli takavarikoinut sakset Marlenelta.

”Ei mitään vakavaa. Kunhan raapaisin siihen saksilla. En edes huomannut, että haavasta tuli noin paljon verta”, hän vastasi.

”En olisi koskaan arvannut, että olet noin tapaturma-altis”, Rude sanoi ja nousi sohvalta. Hän kävi hakemassa puhdistusaineen ja laastaria ennen kuin istahti jälleen Tifan vierelle.

Tifa puri alahuultaan, kun puhdistusaine kirveli sormessa. Rude laastaroi haavan huolellisesti kuin se olisi ollut suurikin vaara Tifan terveydelle. Tilanne muistutti koomisella tavalla hetkestä, joka oli aloittanut kaiken.

”Jonkun pitäisi pitää sinut erossa terävistä esineistä”, Rude jatkoi.

Tifa naurahti mutta kylmät väreet kulkivat hänen kehonsa läpi. Kenties sanoissa oli ripaus totuutta. Nämä kaksi pikkusattumusta olivat olleet vaarattomia, mutta Tifa oli aikoinaan myös kohdannut Sephirothin nimikkoaseen ja miltei kuollut iskuun, joka oli mennyt hänen sydämensä alapuolelta koko kehon läpi.

”Muistutin sinua jostain”, Rude sanoi. ”Anteeksi.”

Tifa kohautti olkapäitään ja tarkasteli laastaria sormessaan. Kaikkia haavoja ei pystynyt piilottamaan yhtä helposti ja nopeasti. Osasta jäi arpi, joka muistutti tapahtumasta ikuisesti. Silti arpien kanssa saattoi opetella elämään.

”Meillä on kaikilla omat heikot kohtamme”, Tifa vastasi. Hän painoi kätensä hetkeksi rintaansa vasten. ”Huomasit varmaankin… silloin viimeksi…”

”Näin arven aamulla, kun oli valoisampaa”, Rude sanoi. ”Sephiroth?”

Tifa nyökkäsi. Rude kietoi käden hänen ympärilleen ja veti jälleen kainaloonsa. Siihen olisi voinut jäädä ikuisesti ja tuudittautua turvallisuuteen. Jos ei tarvitsisi koskaan astua ulos tästä asunnosta… ei kohdata todellisuutta ja sen tuomia haasteita…

”Minun täytyy tunnustaa jotain”, Rude jatkoi. Tifa vilkaisi häntä ja nyökäytti jälleen päätään. ”Tiedän, mitä Sephiroth teki sinulle, koska… luin tiedostosi sen jälkeen, kun Tseng oli lähettänyt minut tarkkailukeikalle. Tehtäväni oli ottaa selvää Avalanchen uudesta jaostosta, jota Wallace johti. Sitten sinä osuit kiikareihini…”

Jälleen kerran Tifa tiesi, että hänen olisi pitänyt pelästyä. Silti hän ei ollut edes osannut yllättyä, että Shinra oli tarkkaillut Avalanchea jo paljon ennen ensimmäistä reaktori-iskua.

”Reno oli jo kerännyt kattavasti taustoja ennen minua”, Rude jatkoi jälleen. ”Tarkkailin alkuperäistä 7th Heavenia, kun kävelit ulos sieltä… enkä ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Selvitin nimesi ja luin tiedostosi vuoroni päätteeksi samana iltana. Se ei ollut ammattimaista, eikä edes kohteliasta sinua kohtaan. Pyydän anteeksi.”

”Teit työtäsi”, Tifa sanoi. Silti hän ei voinut olla miettimättä, mitä kaikkea Rude oli nähnyt. Hän ei ollut asunut kovin kaukana 7th Heavenista, mutta yhden huoneen kerrostaloasunnon ikkuna oli antanut eri suuntaan kuin baarin etuovi. Jos Rude oli pysytellyt samassa asemapaikassa koko ajan, ei hän varmaankaan… Joka tapauksessa Tifa päätti jättää mielessään pyörivän kysymyksen kysymättä.

”Kuinka kauan sinä olet pitänyt…tuota… minusta?” hän sen sijaan kysyi.

”Siitä päivästä asti. Kun asia myöhemmin paljastui Renolle, hän muistutti minua siitä, ettei Avalancheen kannattanut sekaantua kuin bisnesmielessä ja taisteluvalmiudessa.”

Tifa räpäytti silmiään eikä saanut täysin kiinni Ruden sanoista. Hänen ilmeensä täytyi näyttää kysyvältä, sillä Rude naurahti ja hieroi kaljuaan.

”Tapailin vuosia sitten erästä Chelseaa. Hän työskenteli Avalanchen silloisen jaoston riveissä ja petti minut. Reno jopa sanoi, että heikkouteni on rakkauteni vihollista kohtaan”, Rude sanoi. ”Ehkä hän ei ollut täysin väärässä.”

Tifa ei tuntenut Ruden mainitsemaa naista, hän ei ollut edes koskaan kuullut Chelseasta. Tieto muistutti siitä, että Rudella oli menneisyyttä takanaan vielä paljon enemmän kuin Tifalla.

”Minkäikäinen sinä olet?”

Tifan oli pakko kysyä, vaikka hävetti myöntää, ettei hän tiennyt vastausta edes noin yksinkertaiseen kysymykseen. Ikä, sukunimi, perhesiteet. Ne olivat asioita, joista usein kysyi ensimmäisenä uudelta tuttavuudelta, mutta Tifa oli sivuuttanut moiset seikat kokonaan Ruden kohdalla.

”Täytän tänä vuonna 33… Toivottavasti se ei kuulosta sinusta liian vanhalta.”

Ruden silmissä oli epävarma katse. Tifa möngersi vielä hieman lähemmäs ja jäi leikittelemään hänen t-paidan helmallaan.

”Ei kymmenen vuotta nyt niin paljon minulle ole, mutta minähän olen täysi kakara sinun näkökulmastasi.”

”Aikuisempi kuin moni muu tuntemani henkilö.”

Noh, ehkä jos Renoon vertasi. Niin, itse asiassa myös Renon täytyi olla päälle kolmekymmentävuotias, koska hän työskenteli Ruden työparina. Sitä oli todella vaikea uskoa, koska Tifan silmissä Reno muistutti miespuolista Yuffieta… eikä Yuffie ollut vielä täyttänyt edes kahtakymmentä.

”Mitä kaikkea minusta on kirjoitettu Shinran tiedostoihin?” Tifa kysyi.

”Se on salaista.”

”Ne ovat minun tietojani.”

Rude liikahti. Käsi kietoutui Tifan ympärille ja silitteli hänen käsivarttaan t-paidan hihan alapuolelta. Sormi piirteli kiemuroita iholle ja lähetti väreitä kohti Tifan sormenpäitä.

”Syntymäpaikkasi, syntymäaikasi, sukuhistoriasi, kohtaamisesi Sephirothin kanssa, katoamisesi ja ilmestymisesi Midgariin, yhteytesi Avalancheen sekä huomioita taistelutaidoistasi”, Rude luetteli. ”Myöhemmin tietoihin kirjattiin myös yhteenotot Turkien kanssa.”

Tifa veti syvään henkeä ja antoi silmiensä sulkeutua. Oli turha kysyä, oliko tietopankista luovuttu. Vaikka Rufus Shinra ei ollut isänsä, hän ei ollut pelkkä hyväntekijä vaan bisnesmies, joka laskelmoi jokaisen liikkeensä. Jos Shinra oletti tarvitsevansa tietoja, ne olivat yhä saatavilla. Vaikka virallisesti Avalanchea ei ollut enää olemassa eikä kismaa Shinra-yhtiön kanssa ollut, Rufus Shinra varmisti oman selustansa. Se oli fakta, jonka Tifa joutui hyväksymään. Siihen ei vaikuttaisi edes hänen suhteensa Rudeen.

Kokonaan oma tarinansa oli, että Rude oli iskenyt silmänsä Tifaan jo vuosia sitten. Tifan mieleen palasi hetki, jolloin Avalanche oli kohdannut Turkit Gongagassa. Ennen varsinaista yhteenottoa Avalanche oli kuullut pätkän Renon ja Ruden keskustelusta, jossa Rude oli paljastanut pitävänsä Tifasta. Myöhemmin Aerith ja Yuffie olivat kiusanneet Tifaa asiasta, kunnes hän oli melkein karannut teltasta, mutta koskaan hän ei ollut ajatellut, että Rude olisi voinut tarkoittaa sanojaan. Hän oli kuvitellut, että Turkit olivat vain vitsailleet keskenään.

Olisi pitänyt tajuta, ettei Rude ollut tyyppiä, joka vitsaili tällaisista asioista. Tuolloin Tifa ei kuitenkaan ollut nähnyt muuta kuin Cloudin. Tai kenties Cloudin, joka oli unohtamassa hänet ja oli vilkuillut yhä useammin Aerithin suuntaan. Kipeä todellisuus oli jo tuolloin muhinut pinnan alla. Tifan mieleen ei ollut mahtunut muita mahdollisuuksia kuin se, joka liukui koko ajan kauemmas. Hän ei ollut pitänyt oveaan avoinna, ei etenkään vihollisille.

”Tiedät minusta kaiken tuon, ja minä en tiedä sinusta juuri mitään”, Tifa sanoi. ”Paitsi sen, että pidät tummasta kahvista ja wutailaisesta ruoasta.”

”Pidän myös hitaista aamuista ja rauhallisista iltapäivistä hyvän kirjan kanssa, kävelylenkeistä luonnon helmassa ja treeneistä, jotka saavat jokaisen lihaksen todella tekemään töitä. Hyvän treenin jälkeen arvostan kuumaa suihkua ja kylmää juomaa ”, Rude sanoi.

”Haluatko mennä joskus treenaamaan yhdessä?” Tifa kysyi.

Ruden sormet lipuivat Tifan sormien lomaan ja painuivat vasten hänen kämmentään. Oli vain hyvä olla ja hengittää. Tällaisia hetkiä Tifa olisi tarvinnut elämäänsä enemmän. Ehkä hän voisi jopa saada niitä, jos…

”Sitten kun voimme näyttäytyä yhdessä, treenaan mielelläni kanssasi.”

”Et ole koskaan näyttänyt minulle, mihin todella pystyt.”

Rude säpsähti.

”Enkä koskaan näytä. En voisi… En halua edes ajatella, että satuttaisin sinua.”

”Minä olen lyönyt sinua.”

”Ja perhanan kovaa löitkin. Rikoit suosikkiaurinkolasini.”

Ruden rinta kohoili, kun nauru kumpusi hänestä. Tifa nytkyi naurun tahdissa eikä lopulta voinut mitään omalle pyrskähdykselleen. Jos keskustelu olisi käyty jonkun toisen kanssa, siinä ei olisi ollut kerrassaan mitään nauramisen arvoista, mutta nyt… Nauru pursusi ulos eikä ottanut loppuakseen.

”Sinun… kaikki… lasisi… ovat… samaa… mallia…”

Tifan sanat tulivat naurun lomassa niin katkonaisina, ettei hän ollut saada niistä itsekään selvää.

”Kun löydän jotain hyvää, en näe syytä vaihtaa sitä”, Rude vastasi. ”Se pätee moneen asiaan…”

Rude valui selälleen sohvalle ja kiepsautti Tifan päälleen. Liikkeet olivat varmoja ja harkittuja, todellisen taistelijan liikkeitä. Koska myös Tifa taisteli ilman aseita, hän tiesi, miten sai itseään isomman korston maihin muutamalla sopivalla liikkeellä. Hän osasi käyttää toisen painoa omana voimanaan. Hän myös tiesi, ettei Rude ollut helppo vastus vaan osasi pyöritellä häntä ja ohjailla taistelutilanteita toivomaansa suuntaan.

He olivat taistelleet toisiaan vastaan ensimmäistä kertaa Seiskasektorin yläpuolella juuri ennen ylätason pudottamista. Cloud ja Barret olivat saaneet osansa Ruden ja Renon taistelutaidoista, mutta Tifa… Hän oli päässyt vähällä. Silloin hän ei ollut pysähtynyt ajattelemaan asiaa, mutta oikeastaan Rude oli suojellut häntä Renolta keskittymällä häneen ja jättämällä miehet Renon huoleksi.

Kun Tifa oli yrittänyt estää ylätason pudottamisen, Rude oli joutunut valitsemaan hänen ja työnsä välillä. Silloinkin tämä oli tullut puoliväliin vastaan ja ainoastaan iskenyt Tifan tainnoksiin. Tifa tunsi kyseisen keinon itsekin. Oikeanlaisella napakalla iskulla sai vastustajan tajuttomaksi satuttamatta häntä.

”Toivon, että saan kuulla naurusi vielä monesti”, Rude sanoi samalla, kun silitteli Tifan selkää ja katkaisi menneisyyden muistelun. ”Tulitko jäädäksesi?”

Selkää pitkin vilahti yksittäinen kylmä väre Ruden kysymyksen myötä. Tifa joutui puistelemaan päätään.

”Asiat eivät ole vielä… selviä. Tiedän, ettei Cloudilla ja minulla ole yhteistä tulevaisuutta, mutta Denzel ja Shelke… He ovat molemmat herkkiä.”

Denzelin kotiutuminen ei ollut käynyt helposti. Oikeastaan poika oli alkanut asettua vasta, kun geostigmasta oli päästy ja elämä oli alkanut tasoittua. Denzel oli myös syvästi kiintynyt Cloudiin, joten Tifa ei missään nimessä voisi repiä heitä erilleen. Silti hän ei ollut itse valmis luopumaan sijaishuoltajuudestaan.

Shelke taas oli kokonaan oma juttunsa. Hän ei ollut vielä löytänyt paikkaansa maailmasta ja tarvitsisi apua pitkään. Välillä Tifasta tuntui, että Shelke osasi olla paremmin Cloudin kuin hänen kanssaan. Tifa ei silti halunnut luovuttaa vaan työskennellä, kunnes pystyisi tarjoamaan turvaa myös Shelkelle tai edes ohjaamaan tämän oikeaan suuntaan.

”Arvostan todella sitä, että haluat ottaa lapset huomioon”, Rude sanoi Tifan pohdintoihin. ”Olen valmis odottamaan, kunnes saat asiat järjestymään. Kuulosti vain siltä, ettei sinun ole kovin hyvä olla kotona.”

”Ei Cloud ole vaaraksi tai mitään sellaista”, Tifa sanoi.

”Puhuin henkisestä voinnistasi. Kun näin sinut ensimmäistä kertaa, silmissäsi oli hohto. Hehkuit elämän iloa siitä huolimatta, että olit osa ekoterroristijoukkoa. Vielä Aerithin kuoleman ja geostigmankin jälkeen olin näkevinä saman voiman sinussa, mutta viimeisen puolentoista vuoden aikana se on hiipunut.”

Tifa nielaisi. Rude saattoi olla oikeassa. Kun maailman ongelmat olivat pikkuhiljaa hellittäneet otettaan, oli ollut enemmän aikaa keskittyä omaan elämään ja toimimattomaan suhteeseen.

”Olet seurannut minua pelottavan tarkasti.”

”Vannon, etten ole tarkkaillut sinua enää Shinran uuden suunnan jälkeen”, Rude vastasi. ”Mutten ole voinut itselleni mitään, kun tiemme ovat sattumalta kohdanneet. Valo silmissäsi himmeni joka tapaamisella, mutta nyt viime aikoina olen nähnyt siitä uusia pilkahduksia.”

”Jollakulla on saattanut olla vaikutusta asiaan…” Tifa sanoi ja piirteli sormellaan Ruden t-paidan rintamukseen.

Rude tarttui Tifaa vyötäröltä ja veti häntä ylöspäin. Molempien t-paidat ruttaantuivat, ja Tifa tunsi värinän sisimmässään, kun paljas vatsa osui Ruden vatsalihaksiin. Tunne vain syveni, kun käsi hakeutui hänen takaraivolleen ja painoi päätä suudelmaan, joka olisi vienyt jalat alta. Onneksi juuri nyt kaatumisesta ei ollut vaaraa.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!