Kirjoittajan huomioita: Tämän luvun alkupuolisko oli taas vaikeaa kirjoitettavaa. FFVII remaken pelaamisesta on vielä niin vähän aikaa, että kaikki pelin aikaiset tunteet puskevat pintaan tosi helposti. Jotkin tapahtumat siinä tuntuivat hirveämmiltä kuin alkuperäistä pelatessa. Osin varmasti sen takia, että olin ekalla pelikerrallani aika nuori eikä kaiken kamaluus välttämättä iskostunut tajuntaan samalla tavalla kuin nykyisin. Toisaalta myös remakessa tiettyihin hahmoihin on panostettu eri tavalla, ja ainakin minulle pelaajana syntyi heihin uudenlainen suhde. Tästä syystä olin valmistellut sydäntäni tulevaan, mutta eihän sillä tavoin pysty sirpaloitumista täysin estämään.
Tämän luvun alussa jouduin palaamaan noihin tunteisiin ja hetkiin. Lukijana sinäkin joudut. En halua pahoitella sitä, mutta ajattelin nyt vain varoittaa. Omasta herkkyydestäsi riippuu, miten sen koet. Itselleni se oli raskasta.
Luvun jälkimmäinen puolisko on kuitenkin sävyltään hyvin toisenlainen. Ei välttämättä kaikkein herkimpien makuun sekään, mutta sen kirjoittaminen oli miellyttävää ja jätti itselleni herkullisen jälkimaun.
Tiedän, että on ristiriitaista yhdistää kaksi tällaista tunnekokemusta samaan lukuun. Mutta elämä on ristiriitaista, minkäs sille voi.
Luku 13
Kokonaisvaltainen lauantai
Elokuvan seuraaminen oli mahdotonta. Tifa makasi Ruden jalkojen välissä ja nojasi päätään miehen vatsaa vasten. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi ollut yhtä rentoutunut. Ei ollut kiire, kukaan ei vaatinut mitään. Olisi saanut vain olla ja keskittyä seuraamaan elokuvan juonenkäänteitä, mutta ajatukset harhailivat liikaa.
Viikonloppu oli alkanut täydellisesti. Aamu, suihku, aamiainen… Ne kaikki olivat olleet enemmän kuin Tifa oli uskaltanut haaveilla. Koko maailma tuntui seisahtuneen hetkeksi, kun hän sai vain olla tässä hetkessä. Ruden kanssa. Paikassa, johon hän ei ollut uskonut koskaan päätyvänsä. Ajatus sai rintakehän humisemaan.
”Mikä sai sinut kiinnostumaan minusta?” Tifa kysyi.
Rude kurotti kätensä pöydälle, tarttui kaukosäätimeen ja napsautti television pois päältä. Hän kiemurteli istuvaan asentoon sohvalle ja veti Tifan kiinni rintaansa. Tifa nojasi päänsä hänen olkaansa vasten ja nautti selkäänsä huokuvasta lämmöstä.
”Kuten sanoin, näin sinut ensimmäistä kertaa, kun astelit ulos 7th Heavenista. Olin kauempana Seiskasektorilla ja tarkkailin tilannetta katolta, joten… vastaus on melko pinnallinen”, Rude sanoi. ”Olit kaunein koskaan näkemäni nainen.”
”On monia kauniita naisia.”
Rude naurahti, ja Tifa heilahti hänen rintansa nytkähtäessä. Kädet kiertyivät hänen ympärilleen, silittivät käsivarsia.
”Totta mutta läheskään kaikki heistä eivät pyri määrätietoisesti kohti päämääriään ja osaa taistella. Kun juoksit rappusia ylös Strifen luokse kesken tulituksen, huouit voimaa, jota en ole monessakaan naisessa nähnyt.”
Tifa räpäytti silmiään eikä hetkeen tajunnut, mistä Rude puhui. Jos hän oli juuri tullut ulos 7th Heavenista, hän ei taatusti ollut juossut rappusia ylös eikä varmasti joutunut tulituksen keskelle.
Kuva maalautui Tifan mieleen. Torni. Tahtomattaan hän nielaisi, kun muistikuvat pyyhkäisivät mielen ylitse. Wedgen putoaminen, Aerithin apu, epätoivoinen rynniminen ylös portaita, vilaus Biggsistä, joka näytti kuolonkalpealta ja matka yhä ylemmäs. Kunnes Tifa oli saavuttanut tason, jolla Turkien helikopteri tulitti Cloudia. Jos tilannetta ajatteli järjellä, hän oli toiminut typerästi. Jos helikopteri ei olisi juuri sopivasti horjahtanut, Tifa olisi todennäköisesti saanut luodista ja kuollut Cloudin silmien edessä. Maailman pelastamisen marttyyrina, kuten myös Aerith myöhemmin.
”Ennen sektorin ylätason…” Tifa ei kyennyt viemään lausettaan loppuun, ei vieläkään. Hän ei voinut olla ajattelematta kaikkia, jotka olivat kuolleet.
”Kyllä. Nykäisin helikopterin ohjaimia, jottei Reno osuisi sinuun. Olen kuullut siitä häneltä monia kertoja.”
Oli siis ollut Ruden ansiota, että Tifa oli pelastunut. He eivät olleet edes tavanneet kasvotusten tuossa vaiheessa, ja silti Rude oli suojellut Tifaa.
”Sen jälkeen oli ensimmäinen kerta, kun taistelimme toisiamme vastaan”, Tifa sanoi. ”Jessie oli juuri kuollut. Olin varma, etten pystyisi enää mihinkään, että olisin seuraava. Ehkä jopa vähän toivoin sitä, jottei minun olisi tarvinnut kantaa selviytyjän syyllisyyttä.”
”Olen pahoillani ystävistäsi, jotka me veimme sinulta.”
Ruden ääni oli aidosti pahoitteleva. Tifan rintaa puristi. Menneisyyden miettiminen nosti esille totuuden. He olivat taistelleet eri puolilla. Ja heidän taistelunsa takia tuhannet olivat kuolleet. Jos Avalanche ei olisi räjäyttänyt reaktoreita, ei Shinra olisi pudottanut Seiskasektorin ylätasoa. Rude ei olisi pudottanut sitä.
”Kadun monia asioita elämässäni, mutta eniten kadun… jokaista menetettyä sielua. Halusin uskoa, että Shinra pyrki hyvään, vaikka jouduin tekemään pahoja asioita. Ymmärrän kyllä, jos vihaat minua sen takia.”
Tifa pyörähti ympäri ja painautui uudestaan Ruden rintaa vasten.
”Joskus vihasin. Vihasin sinua, Renoa, koko Shinraa. Vihasin niin paljon, että olin haljeta omaan vihaani.”
Ruden kädet silittivät Tifan selkää, ja yöpaita rypistyi ihoa vasten. Tifa näpräsi Ruden paidan kaulusta. Oli niin hyvä olla, vaikka samaan aikaan itketti.
”En pysty sellaiseen vihaan enää”, hän sanoi ja niiskaisi nenäänsä. ”Monet kuolivat Avalanchen takia ja monet Shinran. Monet kuolivat, koska planeetta ei enää kestänyt. Jossain vaiheessa tajusin, ettei viha auta minua eteenpäin vaan pitää paikoillaan. Päästin siitä irti.”
”Ja nyt?”
Ruden ääni värisi, kun hän esitti kysymyksen. Tifa kohotti kasvonsa ja katsoi häntä suoraan silmiin.
”Kaikki tapahtunut on osa minua ja tehnyt minusta sellaisen kuin olen nyt. Jämähdin kaiken jälkeen. Jäin paikoilleni, kun muu maailma meni eteenpäin. Luulen kuitenkin, että nyt on minun vuoroni jatkaa matkaa ja jättää menneisyyden varjot taakse.”
Rude nyökkäsi. Hänen kätensä olivat pysähtyneet Tifan vyötärön tienoille. Hämärään olohuoneeseen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi ainoastaan kummankin hengitys. He olivat tässä ja nyt. Entiset viholliset. Kohtalon punainen nauha oli kietoutunut heidän ympärilleen eikä aikonut enää päästää irti.
”Tifa, minun elämäni ei tule koskaan olemaan tavallista”, Rude sanoi. ”Palvelen Rufus Shinraa, olen omistautunut hänelle. Se määrittää minua aina.”
”Tiedän sen”, Tifa vastasi. ”En vain tiedä enää, kuka Rufus Shinra todella on.”
”Hän on suurmies, jolla on paljon vihollisia, ja nuo viholliset ovat myös minun vihollisiani. Jos valitset minut, heistä voi tulla uhka sinullekin.”
”Osaan pitää puoleni.”
”Tarkoittaako tuo…?”
Tällä kertaa Rude ei kyennyt viemään lausettaan loppuun. Tifa ryömi ylemmäs hänen rintaansa pitkin ja kietoi kädet hänen kaulaansa. Hän nojautui likelle, sipaisi nenää omallaan.
”Sisälläni kytee jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin kokenut”, Tifa sanoi. ”Se korventaa rintaani pahemmin kuin syvä viha, jota joskus tunsin. Se saa vereni kiehumaan ja sydämeni hakkaamaan niin kovaa, että välillä minusta tuntuu, etten kestä. En voi enää jäädä paikoilleni.”
”Voisit jäädä tänne.”
Tifa suukotti Rudea pikaisesti huulilleen, vetäytyi hieman kauemmas ja puisteli päätään.
”En vielä. Denzel… Minun on selvitettävä hänen asiansa Cloudin kanssa, samoin Shelken kohtalo.”
Rude huokaisi.
”Tämä asunto on pieni neljälle, mutta voin kysyä Rufukselta muutosta”, hän sanoi.
Tifan rinnassa läikähti. Hän… Hän ei ollut osannut kuvitella, että Rude olisi ollut valmis ottamaan myös Denzelin ja Shelken kaupan päälle. Toisaalta hän ei osannut kuvitella itseään asumassa missään muualla kuin 7th Heavenin yläkerrassa, mutta Ruden asunto oli kieltämättä hulppeampi.
”Tietääkö Rufus Shinra... meistä?”
”En ole puhunut asiasta hänelle, mutta todennäköisesti joku muu on. Jos Turkit tietävät jotain, Rufus tietää saman”, Rude vastasi.
Ajatus ei ollut missään nimessä rauhoittava. Tifa huomasi luottavansa Rudeen, mutta Rufus Shinra ei ollut mikään peruskallio vaan pikemminkin tikittävä pommi, joka oli tuotu paikalle räjäyttämään kallio sijoiltaan. Näitä ajatuksia Tifa ei silti lausunut ääneen. Rude tiesi kyllä, että hänen suhteensa Shinraan, niin yhtiönä kuin henkilönäkin, oli vaikea.
”Älä puhu Shinralle vielä”, Tifa sanoi. ”Reno antoi minulle elokuun loppuun aikaa järjestää asiat. Jaksatko siihen asti?”
Ruden hymy oli haikea. Hän kietoi kätensä entistä tiukemmin Tifan ympärille.
”Vain jos lupaat varastaa minulle muutaman yhteisen hetken lisää”, hän sanoi.
”Cloud haluaa nykyisin viettää enemmän aikaa Denzelin kanssa, joten eiköhän se järjesty”, Tifa vastasi.
”Hyvä. Voimmeko nyt olla puhumatta Strifesta? En mieluiten ajattelisi häntä, sillä…”
Ruden sanat hukkuivat Tifan suudelmaan. Ei Tifakaan halunnut ajatella Cloudia, sillä oli liian kiusallista pohtia koko kuvioita. Hän tiesi tekevänsä väärin kaikkia kohtaan, mutta hän ei osannut muuta. Hän tarvitsi vielä aikaa, jotta voisi järjestellä ensin omat ajatuksensa, sitten lasten asiat ja lopulta asumiskuviot Cloudin kanssa.
Viikonloppu oli alkanut täydellisesti. Aamu, suihku, aamiainen… Ne kaikki olivat olleet enemmän kuin Tifa oli uskaltanut haaveilla. Koko maailma tuntui seisahtuneen hetkeksi, kun hän sai vain olla tässä hetkessä. Ruden kanssa. Paikassa, johon hän ei ollut uskonut koskaan päätyvänsä. Ajatus sai rintakehän humisemaan.
”Mikä sai sinut kiinnostumaan minusta?” Tifa kysyi.
Rude kurotti kätensä pöydälle, tarttui kaukosäätimeen ja napsautti television pois päältä. Hän kiemurteli istuvaan asentoon sohvalle ja veti Tifan kiinni rintaansa. Tifa nojasi päänsä hänen olkaansa vasten ja nautti selkäänsä huokuvasta lämmöstä.
”Kuten sanoin, näin sinut ensimmäistä kertaa, kun astelit ulos 7th Heavenista. Olin kauempana Seiskasektorilla ja tarkkailin tilannetta katolta, joten… vastaus on melko pinnallinen”, Rude sanoi. ”Olit kaunein koskaan näkemäni nainen.”
”On monia kauniita naisia.”
Rude naurahti, ja Tifa heilahti hänen rintansa nytkähtäessä. Kädet kiertyivät hänen ympärilleen, silittivät käsivarsia.
”Totta mutta läheskään kaikki heistä eivät pyri määrätietoisesti kohti päämääriään ja osaa taistella. Kun juoksit rappusia ylös Strifen luokse kesken tulituksen, huouit voimaa, jota en ole monessakaan naisessa nähnyt.”
Tifa räpäytti silmiään eikä hetkeen tajunnut, mistä Rude puhui. Jos hän oli juuri tullut ulos 7th Heavenista, hän ei taatusti ollut juossut rappusia ylös eikä varmasti joutunut tulituksen keskelle.
Kuva maalautui Tifan mieleen. Torni. Tahtomattaan hän nielaisi, kun muistikuvat pyyhkäisivät mielen ylitse. Wedgen putoaminen, Aerithin apu, epätoivoinen rynniminen ylös portaita, vilaus Biggsistä, joka näytti kuolonkalpealta ja matka yhä ylemmäs. Kunnes Tifa oli saavuttanut tason, jolla Turkien helikopteri tulitti Cloudia. Jos tilannetta ajatteli järjellä, hän oli toiminut typerästi. Jos helikopteri ei olisi juuri sopivasti horjahtanut, Tifa olisi todennäköisesti saanut luodista ja kuollut Cloudin silmien edessä. Maailman pelastamisen marttyyrina, kuten myös Aerith myöhemmin.
”Ennen sektorin ylätason…” Tifa ei kyennyt viemään lausettaan loppuun, ei vieläkään. Hän ei voinut olla ajattelematta kaikkia, jotka olivat kuolleet.
”Kyllä. Nykäisin helikopterin ohjaimia, jottei Reno osuisi sinuun. Olen kuullut siitä häneltä monia kertoja.”
Oli siis ollut Ruden ansiota, että Tifa oli pelastunut. He eivät olleet edes tavanneet kasvotusten tuossa vaiheessa, ja silti Rude oli suojellut Tifaa.
”Sen jälkeen oli ensimmäinen kerta, kun taistelimme toisiamme vastaan”, Tifa sanoi. ”Jessie oli juuri kuollut. Olin varma, etten pystyisi enää mihinkään, että olisin seuraava. Ehkä jopa vähän toivoin sitä, jottei minun olisi tarvinnut kantaa selviytyjän syyllisyyttä.”
”Olen pahoillani ystävistäsi, jotka me veimme sinulta.”
Ruden ääni oli aidosti pahoitteleva. Tifan rintaa puristi. Menneisyyden miettiminen nosti esille totuuden. He olivat taistelleet eri puolilla. Ja heidän taistelunsa takia tuhannet olivat kuolleet. Jos Avalanche ei olisi räjäyttänyt reaktoreita, ei Shinra olisi pudottanut Seiskasektorin ylätasoa. Rude ei olisi pudottanut sitä.
”Kadun monia asioita elämässäni, mutta eniten kadun… jokaista menetettyä sielua. Halusin uskoa, että Shinra pyrki hyvään, vaikka jouduin tekemään pahoja asioita. Ymmärrän kyllä, jos vihaat minua sen takia.”
Tifa pyörähti ympäri ja painautui uudestaan Ruden rintaa vasten.
”Joskus vihasin. Vihasin sinua, Renoa, koko Shinraa. Vihasin niin paljon, että olin haljeta omaan vihaani.”
Ruden kädet silittivät Tifan selkää, ja yöpaita rypistyi ihoa vasten. Tifa näpräsi Ruden paidan kaulusta. Oli niin hyvä olla, vaikka samaan aikaan itketti.
”En pysty sellaiseen vihaan enää”, hän sanoi ja niiskaisi nenäänsä. ”Monet kuolivat Avalanchen takia ja monet Shinran. Monet kuolivat, koska planeetta ei enää kestänyt. Jossain vaiheessa tajusin, ettei viha auta minua eteenpäin vaan pitää paikoillaan. Päästin siitä irti.”
”Ja nyt?”
Ruden ääni värisi, kun hän esitti kysymyksen. Tifa kohotti kasvonsa ja katsoi häntä suoraan silmiin.
”Kaikki tapahtunut on osa minua ja tehnyt minusta sellaisen kuin olen nyt. Jämähdin kaiken jälkeen. Jäin paikoilleni, kun muu maailma meni eteenpäin. Luulen kuitenkin, että nyt on minun vuoroni jatkaa matkaa ja jättää menneisyyden varjot taakse.”
Rude nyökkäsi. Hänen kätensä olivat pysähtyneet Tifan vyötärön tienoille. Hämärään olohuoneeseen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi ainoastaan kummankin hengitys. He olivat tässä ja nyt. Entiset viholliset. Kohtalon punainen nauha oli kietoutunut heidän ympärilleen eikä aikonut enää päästää irti.
”Tifa, minun elämäni ei tule koskaan olemaan tavallista”, Rude sanoi. ”Palvelen Rufus Shinraa, olen omistautunut hänelle. Se määrittää minua aina.”
”Tiedän sen”, Tifa vastasi. ”En vain tiedä enää, kuka Rufus Shinra todella on.”
”Hän on suurmies, jolla on paljon vihollisia, ja nuo viholliset ovat myös minun vihollisiani. Jos valitset minut, heistä voi tulla uhka sinullekin.”
”Osaan pitää puoleni.”
”Tarkoittaako tuo…?”
Tällä kertaa Rude ei kyennyt viemään lausettaan loppuun. Tifa ryömi ylemmäs hänen rintaansa pitkin ja kietoi kädet hänen kaulaansa. Hän nojautui likelle, sipaisi nenää omallaan.
”Sisälläni kytee jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin kokenut”, Tifa sanoi. ”Se korventaa rintaani pahemmin kuin syvä viha, jota joskus tunsin. Se saa vereni kiehumaan ja sydämeni hakkaamaan niin kovaa, että välillä minusta tuntuu, etten kestä. En voi enää jäädä paikoilleni.”
”Voisit jäädä tänne.”
Tifa suukotti Rudea pikaisesti huulilleen, vetäytyi hieman kauemmas ja puisteli päätään.
”En vielä. Denzel… Minun on selvitettävä hänen asiansa Cloudin kanssa, samoin Shelken kohtalo.”
Rude huokaisi.
”Tämä asunto on pieni neljälle, mutta voin kysyä Rufukselta muutosta”, hän sanoi.
Tifan rinnassa läikähti. Hän… Hän ei ollut osannut kuvitella, että Rude olisi ollut valmis ottamaan myös Denzelin ja Shelken kaupan päälle. Toisaalta hän ei osannut kuvitella itseään asumassa missään muualla kuin 7th Heavenin yläkerrassa, mutta Ruden asunto oli kieltämättä hulppeampi.
”Tietääkö Rufus Shinra... meistä?”
”En ole puhunut asiasta hänelle, mutta todennäköisesti joku muu on. Jos Turkit tietävät jotain, Rufus tietää saman”, Rude vastasi.
Ajatus ei ollut missään nimessä rauhoittava. Tifa huomasi luottavansa Rudeen, mutta Rufus Shinra ei ollut mikään peruskallio vaan pikemminkin tikittävä pommi, joka oli tuotu paikalle räjäyttämään kallio sijoiltaan. Näitä ajatuksia Tifa ei silti lausunut ääneen. Rude tiesi kyllä, että hänen suhteensa Shinraan, niin yhtiönä kuin henkilönäkin, oli vaikea.
”Älä puhu Shinralle vielä”, Tifa sanoi. ”Reno antoi minulle elokuun loppuun aikaa järjestää asiat. Jaksatko siihen asti?”
Ruden hymy oli haikea. Hän kietoi kätensä entistä tiukemmin Tifan ympärille.
”Vain jos lupaat varastaa minulle muutaman yhteisen hetken lisää”, hän sanoi.
”Cloud haluaa nykyisin viettää enemmän aikaa Denzelin kanssa, joten eiköhän se järjesty”, Tifa vastasi.
”Hyvä. Voimmeko nyt olla puhumatta Strifesta? En mieluiten ajattelisi häntä, sillä…”
Ruden sanat hukkuivat Tifan suudelmaan. Ei Tifakaan halunnut ajatella Cloudia, sillä oli liian kiusallista pohtia koko kuvioita. Hän tiesi tekevänsä väärin kaikkia kohtaan, mutta hän ei osannut muuta. Hän tarvitsi vielä aikaa, jotta voisi järjestellä ensin omat ajatuksensa, sitten lasten asiat ja lopulta asumiskuviot Cloudin kanssa.
~o~
Lauantai oli valunut kohti iltaa aivan liian nopeasti. Tifa kaatoi viskiä kahteen lasiin ja laski pullon keittiön pöydälle.
”Haluatko jäitä?” Rude kysyi.
”Mikä ettei.”
Tifa ei vaivautunut kääntymään vaan venytteli käsivarsiaan selin Rudeen sillä välin, kun mies kaivoi jääpalat pakastimesta. Tällaiseen elämään voisi tottua. Kokonainen viikonloppu silkkaa aikuisten aikaa, jolloin saattoi keskittyä itseensä ja toiseen kokonaisvaltaisesti – ja kokonaisvaltainen lauantai oli ollutkin – ilman keskeytyksiä. Tifa tajusi, ettei ollut vielä koskaan aikaisemmin päässyt elämään tällaista vaihetta. Aina oli ollut jotain. Cloudin kaipaaminen, kun hän oli lähtenyt Midgariin pyrkiäkseen Soldieriksi. Sephirothin sekoaminen Nibelheimissa. Kuoleman porteilla käyminen ja sieltä nouseminen, ankara treenaaminen ja Midgariin saapuminen. Avalanche. Shinraa vastaan taisteleminen, Sephirothin etsintä, Jenovan voittaminen, geostigma, Deepground ja Omega. Aina tuli jotain, mikä esti tavallisen elämän.
Nytkin Tifa eli varastettua hetkeä. Huomisen jälkeen oli palattava arkeen 7th Heaveniin ja selvitettävä asiat Cloudin kanssa. Oli tehtävä päätöksiä ennen kuin niitä tehtäisiin hänen puolestaan. Tifa tiesi varsin hyvin, että päätöksen jälkeen, kaikki suistuisi syöksylaskuun. Hänen ystävänsä hermostuisivat, osa jopa saattaisi kääntää hänelle selkänsä. Denzel, Marlene ja Shelke… Lapset kärsisivät erosta.
Ruden käsi pyyhkäisi Tifan niskaa, kun mies siirsi hänen hiuksensa vasemman olan ylitse. Tifa oli jo aikeissa kääntyä muttei ehtinyt, kun jokin hyinen kosketti hänen niskakuoppaansa. Hän henkäisi ja jähmettyi paikoilleen. Jääpala hieroi niskaa ja lähetti kylmiä väreitä kaikkialle. Sulava vesi valui selkärankaa pitkin alemmas.
Sormet tarttuivat Tifan yöpaidan olkaimiin ja kiepsauttivat ne olkapäiden ylitse yksi kerrallaan. Tifa antoi olkainten pudota alemmas ja ujutti kätensä niistä pois. Lämmin käsi siveli hänen selkäänsä samalla, kun nyki paitaa alemmas, kunnes se putosi hänen nilkkoihinsa. Tifa oli jättänyt rintaliivinsä laittamatta, joten nyt hän seisoi Ruden keittiössä pelkissä alushousuissa. Mielessä käväisi, etteivät olohuoneen verhot olleet kiinni ja keittiöstä oli suora näkymä sinne. Periaatteessa joku naapuri olisi voinut kiikaroida sisälle, mutta häiritsevä ajatus karkasi omille teilleen, kun jääpala lähti lipumaan Tifan selkärankaa alaspäin.
Tifa nojasi kätensä ruokapöytään. Rude piteli kiinni hänen lantionsa kaaren kohdalta ja hivutti jääpalaa alemmas, kunnes tavoitti alushousujen vyötärön. Kangas kastui jääpalan kosketuksesta, mutta silti osa vedestä norui pakaroiden väliin. Rude nappasi kiinni housuista ja veti nekin alas. Tifa kohotti jalkojaan vuoron perään ja vapautti itsensä yöpaidan ja alushousujen muodostamasta ansasta.
Samaan aikaan jääpala jatkoi matkaansa alemmas ja seuraili pakaroiden väliä. Tifan selkä jännittyi ja hengitys alkoi kulkea katkonaisemmin, kun pistelevä kylmyys lähestyi hänen herkimpiä paikkojaan. Rude kumartui ja lämmitti suudelmillaan kylmää vanaa, jonka jääpala oli iholle muodostanut.
Kun jääpala livahti häpyhuulille, Tifa vinkaisi. Kylmyys sai hänet sävähtämään kauttaaltaan, vaikka hän oli osannut odottaa sitä. Ruden liikkeet olivat jälleen hitaita ja vitkuttelevia. Tifa halusi yhtä aikaa kiemurrella karkuun ja painautua lähemmäs viileyttä. Ruden kieli vaelsi hänen pakaroilleen samalla hetkellä, kun jääpala lipsahti miehen sormista ja kieri lattialle.
Rude kyykistyi Tifan taakse ja antoi kielensä vaeltaa jääpalan kylmettämälle iholle. Tifan kynnet raapivat pöydän pintaa, kun lämmin lipaisu värisytti häntä. Kosketus tuntui varpaissa asti ja sai hänen jalkansa tärisemään. Aamu oli jättänyt jälkensä, ja jokainen sopukka oli herkistynyt kosketuksille. Tifa oli ollut suihkun jälkeen varma, ettei jaksaisi enää kertaakaan, mutta nyt hän tunsi jälleen, kuinka kosteus pyrki ulos. Suoraan Ruden huulille.
Kieli liukui jälleen kerran kohti Tifan nipukkaa. Jo ensimmäinen hipaisu sai hänet huohottamaan, seuraava uikuttamaan. Ruden ei tarvinnut kuin vähän kiepauttaa häntä kielellään, ja hän kiisi kohti tähtiä. Jalat muuttuivat huteriksi, selkä taipui kaarelle ja koko vartalo tärisi pöytää vasten. Ruden oli pakko ottaa tiukempi ote Tifan lantiolta, jottei Tifa olisi pudonnut polvilleen lattialle.
Rude lipaisi Tifaa vielä kerran ennen kuin kohottautui ja painautui hänen pakaroitaan vasten.
”Saanko?”
Ruden ääni oli pelkkä henkäys vasten korvaa. Tifan oli vaikea saada koottua itseään, joten hän ainoastaan nyökkäsi.
”Tifa?”
”Saat.”
Rude vetäytyi hetkeksi. Rapsahdus kantautui Tifan korviin, ja pian kondomin kääre putosi lattialle jääpalan seuraksi. Ruden kädet löysivät jälleen Tifan, kun hän ohjasi itsensä tämän jalkojen väliin.
Tifa otti tukea pöydästä, ja Rude työntyi hitaasti hänen sisälleen. Kädet kiertyivät Tifan ympärille. Toinen tarttui rinnasta ja pyöritteli nänniä työntöjen tahdissa, toinen vaelsi alemmas ja etsiytyi klitorikselle. Tifa ei ollut enää varma, pystyisikö pian hengittämään. Rude täytti hänet kokonaan, ja sormi pyöritteli pientä nystyrää niin, että silmissä sumeni. Etäisesti Tifa erotti, kuinka viskilasit tärisivät pöydällä heidän liikkeidensä tahdissa.
Jalat notkahtivat, sydän hakkasi ja hengitys kävi koko ajan kiihkeämmäksi. Räjähdys syntyi alavatsalla ja pyyhkäisi koko kehon läpi salamaa nopeammin. Ruden tahti kiihtyi, ja Tifa sykki hänen ympärillään yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes ei enää kyennyt mihinkään. Heti perään Rude jännittyi häntä vasten, puristi hänet tiivisti kiinni itseensä ja huohotti hänen korvaansa.
”Tifa, minä…”
Lopuista sanoista ei saanut selvää. Rude horjahti Tifaa vasten, ja Tifa melkein kaatoi viskilasit. Hetken he hoippuivat edestakaisin, kunnes Tifa sai työnnettyä molemmat pystyyn. Nauru kupli huulilta, kun Rude vetäytyi.
Tifa käännähti ympäri ja painoi huulensa vasten Ruden huulia. Hänen olonsa oli hutera, mutta Rudeen oli hyvä nojata.
”Jos et anna minun levätä loppuiltaa sohvalla, en kykene huomenna kävelemään kotiin”, hän sanoi ja tökkäisi Ruden paljasta rintaa sormellaan. Rude otti kiinni hänen kädestään.
”Ehkä juuri se on tarkoitukseni.”
Tifan vatsassa muljahti, eikä hän kyennyt salaamaan hymyään.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!