Kirjoittajan huomioita: Kun kirjoitin tätä lukua kesällä, elin täysillä sen mukana Tifan tunteiden vuoristoradalla. Oli mukava palata lukuun nyt syksyllä ja editoida sitä. En osaa sanoa, millaisia fiiliksiä tämä tarina muissa herättää, mutta itselleni tämä on ollut huikea matka (eikä vielä edes ohitse!). Parastahan on, kun myös itse nauttii jokaisesta hetkestä hahmojen kanssa.
Mukavaa viikonloppua ja antoisia lukuhetkiä!
Luku 9
Uhkavaatimus
Tifa seurasi, kuinka Denzel ja Marlene pelasivat kerrankin lautapeliä 7th Heavenin nurkassa. Barret oli pyytänyt Cloudin mukaan tutkimaan jotain löydöstään ja tyrkännyt tyttärensä Tifalle hoitoon. Vaikka lapset olivat innoissaan toistensa seurasta, Tifa hinkkasi pöytiä puhtaaksi ärtynein liikkein. Marie oli luvannut ottaa lauantaivuoron, joten hän olisi voinut pitää vapaaillan.
”Saanko mennä ulos?”
Tifa säpsähti kysymystä ja suoristautui. Shelke oli jälleen ilmestynyt baariin kuin tyhjästä. Tifa toivoi, että tämä lopettaisi hiippailun, mutta nielaisi sanansa. Sen sijaan hän vilkaisi kelloa, joka kipitti kohti kuutta. Marie tulisi pian ja baarikin avautuisi. Aika ei ollut sopiva lasten ulkoilulle, mutta… Shelke ei periaatteessa ollut lapsi eikä hänen olisi edes tarvinnut kysyä Tifalta asiasta.
”Mitä ajattelit tehdä?” Tifa kysyi ja työnsi puhdistusrätin esiliinansa taskuun.
”Kävellä ja ajatella”, Shelke vastasi.
Shelken katse ei kohdannut Tifan katsetta vaan ajautui ikkunaan. Tifa vaihtoi painoa jalalta toiselle. Jos hän olisi voinut lähteä mukaan, ongelmaa ei olisi ollut, mutta Reeve oli korostanut, ettei Shelkeä kannattanut toistaiseksi päästää yksin ulos. Ei niin kauan kuin oli epäilys, että Deepgroudin jäseniä saattoi yhä olla liikkeellä. Shelke oli loikannut toiselle puolelle, mikä teki hänestä helpon kohteen. Totta kai Shelke kykeni puolustautumaan, mutta oli parempi, ettei hän edes ajautuisi tilanteeseen, jossa taistelutaitoja tarvittiin.
”Voit mennä huomenna, tai voimme mennä silloin kaikki yhdessä”, Tifa sanoi.
Shelken kasvot vääntyivät, ja Tifa pystyi miltei kuvittelemaan, kuinka höyry nousi hänen korvistaan. Hän polkaisi jalkaa, kääntyi kannoillaan ja marssi yläkertaan jokaista rappusta tömistäen. Tifa huokaisi. Kehittyi fyysisesti tai ei, Shelke joka tapauksessa oli alkanut suunnata henkisesti kohti teini-ikää.
Baarin ovi kävi, ja Marie ilmestyi paikalle. Tifa tervehti naista ennen kuin käveli lasten pöytään ja ryhtyi hätistämään kaksikkoa yläkertaan.
”Shelke mököttää siellä kuitenkin…” Denzel sanoi.
”Anna hänen mököttää. Ei sen tarvitse pilata iltaa teiltä”, Tifa sanoi. ”Saatte pelata tunnin ja sitten iltapesulle.”
”Tunnin ja puoli, jos mennään itse sitten petiin?” Marlene ehdotti.
”Hyvä on, mutta tulen tarkistamaan, että niin myös tapahtuu.”
Lapset keräsivät lautapelin mukaansa ja kirmasivat yläkertaan juuri ennen kuin ensimmäiset asiakkaat saapuivat. Tifa tervehti vakikävijöitä mutta jäi itse pyyhkimään lasten käyttämää pöytää. Hän ei oikeastaan olisi halunnut jäädä hääräämään baarin puolelle vapaailtanaan, mutta toinen vaihtoehto oli mennä lasten kanssa yläkertaan. Ei sillä, etteikö hän viihtynyt heidän kanssaan, mutta juuri nyt hän kaipasi jotain muuta. Kunnon juoksulenkkikin olisi auttanut purkamaan viikon aikana kertyneitä paineita.
”Hei Tifa!”
Jo toisen kerran saman illan aikana Tifa säpsähti. Hän kääntyi ja näki edessään Johnnyn, jolla oli jälleen kerran chocobonpoikasen ilme kasvoillaan. Tällä kertaa temppu ei kuitenkaan tehonnut vaan Tifa painoi kädet lanteilleen ja tuijotti häntä niin tiukasti kuin pystyi siitä huolimatta, että etova maku kipusi kurkkua pitkin suuhun.
”Onko broidi… Onko Cloud täällä?”
Tifa ei vastannut. Hän todellakin toivoi, että Cloud olisi ollut kotona. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut ketään puolustamaan itseään, mutta… Juuri nyt olisi vain tuntunut hyvältä, jos joku olisi seissyt hänen rinnallaan.
”Olen tosi, tosi, tosi pahoillani…” Johnny jatkoi. ”Ei olisi pitänyt, en olisi saanut… Se oli tyhmä idea, enkä keksinyt sitä edes itse.”
”Kaikkiin tyhmiin ideoihin ei tarvitse lähteä mukaan”, Tifa sanoi eikä voinut olla pohtimatta, kuka oli pannut ajatuksen hänen huumaamisestaan Johnnyn päähän.
Johnny rapsutti niskaansa ja kirjaimellisesti kiemurteli Tifan edessä.
”Tapasin reissussa pari uutta kaveria, tosi siistejä tyyppejä. Ne sanoi, että se tavara vaan saa naiset kiim… halukkaiksi… että se on sellaista rakkauskamaa. Olivat kuulemma saaneet sitä testattavaksi joltain kuumalta proffalta”, Johnny sanoi. ”Olen aina tykännyt sinusta, Tifa, ja siksi… Anteeksi.”
Tifa puisteli päätään. Voimattomuus pyyhkäisi hänen ylitseen. Hän ei halunnut käsitellä tätä asiaa nyt eikä ehkä koskaan. Erityisesti hän ei jaksanut ottaa vastaan Johnnyn räiskyvää tunne-elämää ja katumusta. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen, mutta sentään kukaan muu baarissa ei ollut kiinnittänyt huomiota heidän keskusteluunsa. Samalla hän huomasi, että Marie hölpötti puhelimeensa tiskin takana tarjoillessaan olutta. Sekin vielä. Miksei mikään sujunut? Oliko liikaa vaadittu, että palikat pysyisivät pystyssä ilman, että niitä joutui koko ajan pitelemään?
”Tiedän kyllä, että olet yhdessä broidin kanssa”, Johnny jatkoi. ”Se, mitä tein, oli kamalaa. Tajuan sen nyt ja vannon, ettei sitä tapahdu enää koskaan.”
”Johnny…”
Tifa kuuli väsymyksen omassa äänessään. Liikaa, liikaa kaikkea. Ehkä hän ratkeaisi kohta. Putoilisi lattialle pieninä palasina, joita ei enää pystyisi sovittamaan yhteen.
Johnny puhui edelleen, mutta Tifa ei varsinaisesti kuullut sanoja. Hän ajelehti jonnekin, kauas, pois… mihin tahansa, kunhan ei tarvitsisi kestää yhtään selitystä. Hän halusi painaa kädet korvilleen ja huutaa, mutta oli jälleen kykenemätön liikkumaan. Samalla tavalla kuin Cloudin kanssa aiemmin viikolla. Tifa oli vain antanut kaiken tapahtua, lakannut välittämästä. Ehkä se oli ollut oikein hänelle kaiken sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt Cloudin selän takana. Kenties juuri siksi myös Johnny…
”Sinulla on tasan viisi sekuntia häipyä paikalta”, nariseva ääni tunkeutui Tifan tajuntaan.
Katse kirkastui, ja Tifa näki jälleen Johnnyn, jonka ilme vääntyi kauhusta. Reno heilutti taistelupatukkaansa ja seisoi yhdessä Ruden kanssa molemmin puolin 7th Heavenin ovea. Nyt kaikki asiakkaat myös huomasivat, että jotain oli tekeillä. Osa näytti siltä, että aikoi liueta paikalta Johnnya nopeammin.
”Saat anteeksi, Johnny”, Tifa sanoi. ”Mene nyt. En halua, että sinuun sattuu.”
Ilme Renon kasvoilla ei luvannut hyvää. Rudea sen sijaan oli mahdotonta lukea. Hänellä oli aurinkolasit silmillään ja ammatti-ilme kasvoillaan eli partakarvakaan ei värähtänyt. Johnny mutisi jotain ja pinkaisi Turkien välistä kadulle. Reno virnisti ja marssi saman tien tiskille.
”Jou, Marie, heitä jotain tiukkaa. Viikko on ollut perseestä”, Reno sanoi ja istui tiskin ääreen.
Tifa jäi tuijottamaan punatukkaista Turkia, joka jutteli Marielle kuin olisi tuntenut naisen, vaikkei ollut käynyt 7th Heavenissa kertaakaan sen jälkeen, kun Tifa oli Marien palkannut.
”Marie on Elenan serkku”, Rude sanoi ja ilmestyi Tifan vierelle.
Rude laski käden Tifan selälle. Katseet seurasivat heitä, mutta tunnelma baarissa alkoi laueta. Puheensorina täytti ilman ja tuopit nousivat jälleen, kun Turkit eivät enää huokuneet välitöntä uhkaa ympärilleen.
”Oletko kunnossa?” Rude kysyi.
Huokaus karkasi Tifan huulilta. Hän puisteli päätään ennen kuin ehti ajatella asiaa sen tarkemmin.
”Haluatko mennä johonkin?”
”En voi. Olen yksin vastuussa lapsista tämän viikonlopun.”
”Keittiöön edes. Voit puhua niin, etteivät muut kuule.”
Tifa antoi Ruden ohjata hänet kohti keittiön ovea. Mitä tahansa, kunhan hän ei olisi enää huomion keskipisteenä. Valitettavasti Reno huomasi heidän menonsa eikä tapansa mukaan malttanut pitää suutaan kiinni.
”Jou, Lockhart. Koeta olla pyörittämättä liian montaa miestä. Siinä käy vielä ikävästi”, hän sanoi.
”Tuo oli täysin tarpeetonta, Reno”, Rude sanoi ja työnsi Tifan keittiöön. Kun ovi kolahti kiinni heidän perässään, hän nosti lasit silmiltään ja työnsi takin taskuun. ”Olen pahoillani. Reno on ollut perseelle ammuttu behemoth koko viikon.”
”No, ei hän täysin väärässä ole”, Tifa sanoi ja lysähti istumaan keittiönpöydän ääreen.
Rude asettui Tifaa vastapäätä. Hän ei ojentanut kättään, ei koskettanut, oli vain läsnä. Tifa hieroi otsaansa ja yritti saada edes jostain ajatuksesta kiinni. Ja hän oli ollut huolissaan Yuffien ja Shelken ihastuksesta Vincentiä kohtaan! Samaan aikaan hän oli onnistunut sotkemaan omat ihmissuhteensa lopullisesti, ajautumaan sellaiseen solmuun, jota ei ollut mahdollista purkaa.
”En usko, että tästä tulee mitään”, Tifa sanoi.
Ilme Ruden kasvoilla muuttui hiuksenhienosti mutta silti havaittavasti. Silmien lämmin katse kääntyi sulkeutuneemmaksi, suun tiukkeni. Tifa laski kädet pöydälle ja haki sanoja. Yleensä hän oli se, joka osasi puhua muille, laittaa asiat ja sanat järjestykseen, mutta nyt… Nyt näytti siltä, ettei hänestä ollut enää puhumaan kenellekään.
”Tarkoitan Cloudista ja minusta, tästä koko kulissista, jonka olemme rakentaneet”, Tifa sai sanat vihdoin puserrettua ulos. ”En kuitenkaan tiedä, miten… miten pääsen eteenpäin. Olemme molemmat sitoutuneet Denzelin huoltajiksi, minulla on baarista lainaa, meillä on yhteisiä ystäviä… Kaikki liittyy kaikkeen.”
”On paljon perheitä, jotka eivät asu enää yhdessä mutta pystyvät huolehtimaan lapsista”, Rude sanoi. ”Kuulin Renolta, että Strife pärjää lasten kanssa suorastaan yllättävän hyvin.”
”Reno oli täällä, kun minä olin sinun luonasi. Shelke kertoi”, Tifa sanoi.
Jälleen Tifa mietti, kuinka kummallinen koko juttu oli. Hän kuitenkin tyrkkäsi ajatuksen syrjään, sillä hänellä oli tarpeeksi miettimistä omissa asioissaan. Reno sai hengata missä halusi, ei se Tifalle kuulunut. Sitä paitsi Reno oli auttanut peitetarinan ylläpitämisessä, mihin hänen ei olisi tarvinnut ryhtyä. Oli parempi, ettei Tifa ryhtyisi liikaa kritisoimaan.
Tifa ojensi kätensä pöydän ylitse, ja Rude tarttui niihin. Sormet kietoutuivat sormiin, ja kämmenet puskivat lämpöä Tifan ihoa vasten. Kosketus loi uskoa tulevaan, vaikka tällä hetkellä Tifan oli mahdotonta nähdä, missä hän olisi edes seuraavassa kuussa. Varmaa oli vain, ettei hän halunnut roikkua tässä löysässä hirressä loputtomiin.
”Voitko odottaa vielä hetken?” Tifa kysyi. ”Minun täytyy saada asioita selvitettyä Cloudin kanssa…”
Ruden peukalo hieroi Tifan käden syrjää. Pienet väreet lähtivät kulkemaan rannetta pitkin ylöspäin.
”Saat niin paljon aikaa kuin tarvitset. Ei minulla ole kiire.”
Tifa päästi irti Ruden käsistä, nousi ja kiersi pöydän toiselle puolelle. Rude siirsi tuolia ja kääntyi istumaan häneen päin. Tifa ei epäröinyt vaan liukui hänen syliinsä. Kädet kiertyivät hänen ympärilleen ja tarttuivat ensimmäisenä esiliinan nauhoihin. Sormet nypläsivät ne auki ja kiskoivat esiliinan heidän välistään. Tifa ei välittänyt, että lyhyt hame hankautui reisiä pitkin ylöspäin. Ruden toinen käsi jäi pitelemään kiinni hänen selästään, toinen hakeutui paljastuneelle reidelle.
Rude nojautui eteenpäin ja painoi huulensa vasten Tifan korvaa.
”Se laina voi olla järjestelykysymys”, hän sanoi.
Kylmät ja kuumat väreet kulkivat pitkin Tifan kehoa. Hänen oli vaikea rekisteröidä sanojen merkityksiä, kun Ruden hengitys siveli korvaa ja käsi ujuttautui reittä pitkin hameen alle.
”Tiedät kai, kuka omistaa Edgen pankin”, Rude jatkoi. ”Voin puhua Rufuksen kanssa, jos haluat…”
Huulet suukottivat Tifan kaulaa, ja vaistomaisesti hän taivutti sitä paremmin tarjolle. Silmäluomet painuivat kiinni ja kaikki peittyi utuun.
”Älä… vielä… Haluan ensin… selvitellä asioita.”
Tifan sanat tulivat ulos huohotuksena, kun Ruden kieli liukui pitkin hänen kaulaansa. Voi Ifrit sentään, hän halusi unohtaa kaiken muun ja ottaa Ruden tässä ja nyt. Hame hivuttautui vyötärölle, kun Tifa keinutti lantiotaan vasten Rudea. Miehen reaktio tuntui välittömästi, joten hän tihensi liikettä. Alushousut liimautuivat ihoon, kun Rude liitti hampaat kielensä leikkiin. Keittiössä, joka oli aina ollut vähän viileä, oli yhtäkkiä kovin lämmin, kuuma suorastaan.
Ruden käsi oli jo ehtinyt Tifan toiselle pakaralle. Toinen hieroi selkää yhä vahvemmin ottein. Tifa kietaisi molemmat kätensä Ruden kaulaan ja painoi huulensa miehen huulille. Tällä kertaa Rude ei tarvinnut enempää kehotuksia tai lupia. Suu otti Tifan kielen vastaan ja antautui hänen suudelmalleen.
”Jou, Lockhart, tämä likka yritti karata pudottautumalla ikkunasta. Marie sanoi, ettei hän saisi liikkua ulkona iltaisin.”
Renon ääni kuului, ennen kuin ovi paiskautui auki. Tifa räväytti silmänsä auki samalla hetkellä, kun Turk työnsi Shelken keittiöön ja tuli itse perässä. Tifa tempaisi itsensä pois Ruden sylissä ja kiskoi hamettaan takaisin alemmas.
”Oho, Marie, ota likka takaisin sinne”, Reno sanoi ja tyrkkäsi Shelken uudestaan oven toiselle puolelle. Valitettavasti hän ei itse suostunut poistumaan vaan oli napannut puhelimen käteensä. ”Todistusaineistoa, kaiken varalta.”
”Reno…”
Ruden äänessä oli varoitus, jollaista Tifa ei ollut koskaan kuullut, kun hän puhui Renolle.
”Asia on niin, etten tykkää siitä, mitä puuhaat, Lockhart”, Reno sanoi. ”Rude on työparini ja ystäväni eikä ansaitse mitään pelejä. Ne ovat minun juttuni. Jos et hoida kuviota selväksi Strifen kanssa elokuun loppuun mennessä, minä hoidan.”
”Älä puutu tähän, Reno”, Rude sanoi.
”Rude, älä”, Tifa sanoi. ”Reno on oikeassa. Minä selvitän asiat. Antakaa minulle vähän aikaa. Tähän liittyy paljon kaikkea.”
”Et arvaakaan, kuinka paljon, Lockhart”, Reno sanoi. Hän naksautti puhelimensa kiinni ja työnsi sen avoimena roikkuvan puvuntakkinsa taskuun. ”Ajattelin vaihtaa mestaa. Tuletko mukaan, Rude?”
Rude näytti siltä kuin olisi ollut kahden vaiheilla. Tifa pakotti hymyn huulilleen ja sipaisi hiukset korviensa taakse.
”Minun täytyy laittaa lapset nukkumaan ja pitää puhuttelu Shelkelle, joten mene vain”, hän sanoi. ”Laitan viestiä myöhemmin.”
”Lupaatko?” Rude kysyi.
”Lupaan. Tällä kertaa pidän sanani.”
”No niin, kiitos ja hei”, Reno sanoi ja marssi ulos keittiöstä.
Rude nosti lasit silmilleen ja seurasi työpariaan baarin puolelle. Tifa oli näkevinään pienen hymyn karehtivan hänen huulillaan.
”Saanko mennä ulos?”
Tifa säpsähti kysymystä ja suoristautui. Shelke oli jälleen ilmestynyt baariin kuin tyhjästä. Tifa toivoi, että tämä lopettaisi hiippailun, mutta nielaisi sanansa. Sen sijaan hän vilkaisi kelloa, joka kipitti kohti kuutta. Marie tulisi pian ja baarikin avautuisi. Aika ei ollut sopiva lasten ulkoilulle, mutta… Shelke ei periaatteessa ollut lapsi eikä hänen olisi edes tarvinnut kysyä Tifalta asiasta.
”Mitä ajattelit tehdä?” Tifa kysyi ja työnsi puhdistusrätin esiliinansa taskuun.
”Kävellä ja ajatella”, Shelke vastasi.
Shelken katse ei kohdannut Tifan katsetta vaan ajautui ikkunaan. Tifa vaihtoi painoa jalalta toiselle. Jos hän olisi voinut lähteä mukaan, ongelmaa ei olisi ollut, mutta Reeve oli korostanut, ettei Shelkeä kannattanut toistaiseksi päästää yksin ulos. Ei niin kauan kuin oli epäilys, että Deepgroudin jäseniä saattoi yhä olla liikkeellä. Shelke oli loikannut toiselle puolelle, mikä teki hänestä helpon kohteen. Totta kai Shelke kykeni puolustautumaan, mutta oli parempi, ettei hän edes ajautuisi tilanteeseen, jossa taistelutaitoja tarvittiin.
”Voit mennä huomenna, tai voimme mennä silloin kaikki yhdessä”, Tifa sanoi.
Shelken kasvot vääntyivät, ja Tifa pystyi miltei kuvittelemaan, kuinka höyry nousi hänen korvistaan. Hän polkaisi jalkaa, kääntyi kannoillaan ja marssi yläkertaan jokaista rappusta tömistäen. Tifa huokaisi. Kehittyi fyysisesti tai ei, Shelke joka tapauksessa oli alkanut suunnata henkisesti kohti teini-ikää.
Baarin ovi kävi, ja Marie ilmestyi paikalle. Tifa tervehti naista ennen kuin käveli lasten pöytään ja ryhtyi hätistämään kaksikkoa yläkertaan.
”Shelke mököttää siellä kuitenkin…” Denzel sanoi.
”Anna hänen mököttää. Ei sen tarvitse pilata iltaa teiltä”, Tifa sanoi. ”Saatte pelata tunnin ja sitten iltapesulle.”
”Tunnin ja puoli, jos mennään itse sitten petiin?” Marlene ehdotti.
”Hyvä on, mutta tulen tarkistamaan, että niin myös tapahtuu.”
Lapset keräsivät lautapelin mukaansa ja kirmasivat yläkertaan juuri ennen kuin ensimmäiset asiakkaat saapuivat. Tifa tervehti vakikävijöitä mutta jäi itse pyyhkimään lasten käyttämää pöytää. Hän ei oikeastaan olisi halunnut jäädä hääräämään baarin puolelle vapaailtanaan, mutta toinen vaihtoehto oli mennä lasten kanssa yläkertaan. Ei sillä, etteikö hän viihtynyt heidän kanssaan, mutta juuri nyt hän kaipasi jotain muuta. Kunnon juoksulenkkikin olisi auttanut purkamaan viikon aikana kertyneitä paineita.
”Hei Tifa!”
Jo toisen kerran saman illan aikana Tifa säpsähti. Hän kääntyi ja näki edessään Johnnyn, jolla oli jälleen kerran chocobonpoikasen ilme kasvoillaan. Tällä kertaa temppu ei kuitenkaan tehonnut vaan Tifa painoi kädet lanteilleen ja tuijotti häntä niin tiukasti kuin pystyi siitä huolimatta, että etova maku kipusi kurkkua pitkin suuhun.
”Onko broidi… Onko Cloud täällä?”
Tifa ei vastannut. Hän todellakin toivoi, että Cloud olisi ollut kotona. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut ketään puolustamaan itseään, mutta… Juuri nyt olisi vain tuntunut hyvältä, jos joku olisi seissyt hänen rinnallaan.
”Olen tosi, tosi, tosi pahoillani…” Johnny jatkoi. ”Ei olisi pitänyt, en olisi saanut… Se oli tyhmä idea, enkä keksinyt sitä edes itse.”
”Kaikkiin tyhmiin ideoihin ei tarvitse lähteä mukaan”, Tifa sanoi eikä voinut olla pohtimatta, kuka oli pannut ajatuksen hänen huumaamisestaan Johnnyn päähän.
Johnny rapsutti niskaansa ja kirjaimellisesti kiemurteli Tifan edessä.
”Tapasin reissussa pari uutta kaveria, tosi siistejä tyyppejä. Ne sanoi, että se tavara vaan saa naiset kiim… halukkaiksi… että se on sellaista rakkauskamaa. Olivat kuulemma saaneet sitä testattavaksi joltain kuumalta proffalta”, Johnny sanoi. ”Olen aina tykännyt sinusta, Tifa, ja siksi… Anteeksi.”
Tifa puisteli päätään. Voimattomuus pyyhkäisi hänen ylitseen. Hän ei halunnut käsitellä tätä asiaa nyt eikä ehkä koskaan. Erityisesti hän ei jaksanut ottaa vastaan Johnnyn räiskyvää tunne-elämää ja katumusta. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen, mutta sentään kukaan muu baarissa ei ollut kiinnittänyt huomiota heidän keskusteluunsa. Samalla hän huomasi, että Marie hölpötti puhelimeensa tiskin takana tarjoillessaan olutta. Sekin vielä. Miksei mikään sujunut? Oliko liikaa vaadittu, että palikat pysyisivät pystyssä ilman, että niitä joutui koko ajan pitelemään?
”Tiedän kyllä, että olet yhdessä broidin kanssa”, Johnny jatkoi. ”Se, mitä tein, oli kamalaa. Tajuan sen nyt ja vannon, ettei sitä tapahdu enää koskaan.”
”Johnny…”
Tifa kuuli väsymyksen omassa äänessään. Liikaa, liikaa kaikkea. Ehkä hän ratkeaisi kohta. Putoilisi lattialle pieninä palasina, joita ei enää pystyisi sovittamaan yhteen.
Johnny puhui edelleen, mutta Tifa ei varsinaisesti kuullut sanoja. Hän ajelehti jonnekin, kauas, pois… mihin tahansa, kunhan ei tarvitsisi kestää yhtään selitystä. Hän halusi painaa kädet korvilleen ja huutaa, mutta oli jälleen kykenemätön liikkumaan. Samalla tavalla kuin Cloudin kanssa aiemmin viikolla. Tifa oli vain antanut kaiken tapahtua, lakannut välittämästä. Ehkä se oli ollut oikein hänelle kaiken sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt Cloudin selän takana. Kenties juuri siksi myös Johnny…
”Sinulla on tasan viisi sekuntia häipyä paikalta”, nariseva ääni tunkeutui Tifan tajuntaan.
Katse kirkastui, ja Tifa näki jälleen Johnnyn, jonka ilme vääntyi kauhusta. Reno heilutti taistelupatukkaansa ja seisoi yhdessä Ruden kanssa molemmin puolin 7th Heavenin ovea. Nyt kaikki asiakkaat myös huomasivat, että jotain oli tekeillä. Osa näytti siltä, että aikoi liueta paikalta Johnnya nopeammin.
”Saat anteeksi, Johnny”, Tifa sanoi. ”Mene nyt. En halua, että sinuun sattuu.”
Ilme Renon kasvoilla ei luvannut hyvää. Rudea sen sijaan oli mahdotonta lukea. Hänellä oli aurinkolasit silmillään ja ammatti-ilme kasvoillaan eli partakarvakaan ei värähtänyt. Johnny mutisi jotain ja pinkaisi Turkien välistä kadulle. Reno virnisti ja marssi saman tien tiskille.
”Jou, Marie, heitä jotain tiukkaa. Viikko on ollut perseestä”, Reno sanoi ja istui tiskin ääreen.
Tifa jäi tuijottamaan punatukkaista Turkia, joka jutteli Marielle kuin olisi tuntenut naisen, vaikkei ollut käynyt 7th Heavenissa kertaakaan sen jälkeen, kun Tifa oli Marien palkannut.
”Marie on Elenan serkku”, Rude sanoi ja ilmestyi Tifan vierelle.
Rude laski käden Tifan selälle. Katseet seurasivat heitä, mutta tunnelma baarissa alkoi laueta. Puheensorina täytti ilman ja tuopit nousivat jälleen, kun Turkit eivät enää huokuneet välitöntä uhkaa ympärilleen.
”Oletko kunnossa?” Rude kysyi.
Huokaus karkasi Tifan huulilta. Hän puisteli päätään ennen kuin ehti ajatella asiaa sen tarkemmin.
”Haluatko mennä johonkin?”
”En voi. Olen yksin vastuussa lapsista tämän viikonlopun.”
”Keittiöön edes. Voit puhua niin, etteivät muut kuule.”
Tifa antoi Ruden ohjata hänet kohti keittiön ovea. Mitä tahansa, kunhan hän ei olisi enää huomion keskipisteenä. Valitettavasti Reno huomasi heidän menonsa eikä tapansa mukaan malttanut pitää suutaan kiinni.
”Jou, Lockhart. Koeta olla pyörittämättä liian montaa miestä. Siinä käy vielä ikävästi”, hän sanoi.
”Tuo oli täysin tarpeetonta, Reno”, Rude sanoi ja työnsi Tifan keittiöön. Kun ovi kolahti kiinni heidän perässään, hän nosti lasit silmiltään ja työnsi takin taskuun. ”Olen pahoillani. Reno on ollut perseelle ammuttu behemoth koko viikon.”
”No, ei hän täysin väärässä ole”, Tifa sanoi ja lysähti istumaan keittiönpöydän ääreen.
Rude asettui Tifaa vastapäätä. Hän ei ojentanut kättään, ei koskettanut, oli vain läsnä. Tifa hieroi otsaansa ja yritti saada edes jostain ajatuksesta kiinni. Ja hän oli ollut huolissaan Yuffien ja Shelken ihastuksesta Vincentiä kohtaan! Samaan aikaan hän oli onnistunut sotkemaan omat ihmissuhteensa lopullisesti, ajautumaan sellaiseen solmuun, jota ei ollut mahdollista purkaa.
”En usko, että tästä tulee mitään”, Tifa sanoi.
Ilme Ruden kasvoilla muuttui hiuksenhienosti mutta silti havaittavasti. Silmien lämmin katse kääntyi sulkeutuneemmaksi, suun tiukkeni. Tifa laski kädet pöydälle ja haki sanoja. Yleensä hän oli se, joka osasi puhua muille, laittaa asiat ja sanat järjestykseen, mutta nyt… Nyt näytti siltä, ettei hänestä ollut enää puhumaan kenellekään.
”Tarkoitan Cloudista ja minusta, tästä koko kulissista, jonka olemme rakentaneet”, Tifa sai sanat vihdoin puserrettua ulos. ”En kuitenkaan tiedä, miten… miten pääsen eteenpäin. Olemme molemmat sitoutuneet Denzelin huoltajiksi, minulla on baarista lainaa, meillä on yhteisiä ystäviä… Kaikki liittyy kaikkeen.”
”On paljon perheitä, jotka eivät asu enää yhdessä mutta pystyvät huolehtimaan lapsista”, Rude sanoi. ”Kuulin Renolta, että Strife pärjää lasten kanssa suorastaan yllättävän hyvin.”
”Reno oli täällä, kun minä olin sinun luonasi. Shelke kertoi”, Tifa sanoi.
Jälleen Tifa mietti, kuinka kummallinen koko juttu oli. Hän kuitenkin tyrkkäsi ajatuksen syrjään, sillä hänellä oli tarpeeksi miettimistä omissa asioissaan. Reno sai hengata missä halusi, ei se Tifalle kuulunut. Sitä paitsi Reno oli auttanut peitetarinan ylläpitämisessä, mihin hänen ei olisi tarvinnut ryhtyä. Oli parempi, ettei Tifa ryhtyisi liikaa kritisoimaan.
Tifa ojensi kätensä pöydän ylitse, ja Rude tarttui niihin. Sormet kietoutuivat sormiin, ja kämmenet puskivat lämpöä Tifan ihoa vasten. Kosketus loi uskoa tulevaan, vaikka tällä hetkellä Tifan oli mahdotonta nähdä, missä hän olisi edes seuraavassa kuussa. Varmaa oli vain, ettei hän halunnut roikkua tässä löysässä hirressä loputtomiin.
”Voitko odottaa vielä hetken?” Tifa kysyi. ”Minun täytyy saada asioita selvitettyä Cloudin kanssa…”
Ruden peukalo hieroi Tifan käden syrjää. Pienet väreet lähtivät kulkemaan rannetta pitkin ylöspäin.
”Saat niin paljon aikaa kuin tarvitset. Ei minulla ole kiire.”
Tifa päästi irti Ruden käsistä, nousi ja kiersi pöydän toiselle puolelle. Rude siirsi tuolia ja kääntyi istumaan häneen päin. Tifa ei epäröinyt vaan liukui hänen syliinsä. Kädet kiertyivät hänen ympärilleen ja tarttuivat ensimmäisenä esiliinan nauhoihin. Sormet nypläsivät ne auki ja kiskoivat esiliinan heidän välistään. Tifa ei välittänyt, että lyhyt hame hankautui reisiä pitkin ylöspäin. Ruden toinen käsi jäi pitelemään kiinni hänen selästään, toinen hakeutui paljastuneelle reidelle.
Rude nojautui eteenpäin ja painoi huulensa vasten Tifan korvaa.
”Se laina voi olla järjestelykysymys”, hän sanoi.
Kylmät ja kuumat väreet kulkivat pitkin Tifan kehoa. Hänen oli vaikea rekisteröidä sanojen merkityksiä, kun Ruden hengitys siveli korvaa ja käsi ujuttautui reittä pitkin hameen alle.
”Tiedät kai, kuka omistaa Edgen pankin”, Rude jatkoi. ”Voin puhua Rufuksen kanssa, jos haluat…”
Huulet suukottivat Tifan kaulaa, ja vaistomaisesti hän taivutti sitä paremmin tarjolle. Silmäluomet painuivat kiinni ja kaikki peittyi utuun.
”Älä… vielä… Haluan ensin… selvitellä asioita.”
Tifan sanat tulivat ulos huohotuksena, kun Ruden kieli liukui pitkin hänen kaulaansa. Voi Ifrit sentään, hän halusi unohtaa kaiken muun ja ottaa Ruden tässä ja nyt. Hame hivuttautui vyötärölle, kun Tifa keinutti lantiotaan vasten Rudea. Miehen reaktio tuntui välittömästi, joten hän tihensi liikettä. Alushousut liimautuivat ihoon, kun Rude liitti hampaat kielensä leikkiin. Keittiössä, joka oli aina ollut vähän viileä, oli yhtäkkiä kovin lämmin, kuuma suorastaan.
Ruden käsi oli jo ehtinyt Tifan toiselle pakaralle. Toinen hieroi selkää yhä vahvemmin ottein. Tifa kietaisi molemmat kätensä Ruden kaulaan ja painoi huulensa miehen huulille. Tällä kertaa Rude ei tarvinnut enempää kehotuksia tai lupia. Suu otti Tifan kielen vastaan ja antautui hänen suudelmalleen.
”Jou, Lockhart, tämä likka yritti karata pudottautumalla ikkunasta. Marie sanoi, ettei hän saisi liikkua ulkona iltaisin.”
Renon ääni kuului, ennen kuin ovi paiskautui auki. Tifa räväytti silmänsä auki samalla hetkellä, kun Turk työnsi Shelken keittiöön ja tuli itse perässä. Tifa tempaisi itsensä pois Ruden sylissä ja kiskoi hamettaan takaisin alemmas.
”Oho, Marie, ota likka takaisin sinne”, Reno sanoi ja tyrkkäsi Shelken uudestaan oven toiselle puolelle. Valitettavasti hän ei itse suostunut poistumaan vaan oli napannut puhelimen käteensä. ”Todistusaineistoa, kaiken varalta.”
”Reno…”
Ruden äänessä oli varoitus, jollaista Tifa ei ollut koskaan kuullut, kun hän puhui Renolle.
”Asia on niin, etten tykkää siitä, mitä puuhaat, Lockhart”, Reno sanoi. ”Rude on työparini ja ystäväni eikä ansaitse mitään pelejä. Ne ovat minun juttuni. Jos et hoida kuviota selväksi Strifen kanssa elokuun loppuun mennessä, minä hoidan.”
”Älä puutu tähän, Reno”, Rude sanoi.
”Rude, älä”, Tifa sanoi. ”Reno on oikeassa. Minä selvitän asiat. Antakaa minulle vähän aikaa. Tähän liittyy paljon kaikkea.”
”Et arvaakaan, kuinka paljon, Lockhart”, Reno sanoi. Hän naksautti puhelimensa kiinni ja työnsi sen avoimena roikkuvan puvuntakkinsa taskuun. ”Ajattelin vaihtaa mestaa. Tuletko mukaan, Rude?”
Rude näytti siltä kuin olisi ollut kahden vaiheilla. Tifa pakotti hymyn huulilleen ja sipaisi hiukset korviensa taakse.
”Minun täytyy laittaa lapset nukkumaan ja pitää puhuttelu Shelkelle, joten mene vain”, hän sanoi. ”Laitan viestiä myöhemmin.”
”Lupaatko?” Rude kysyi.
”Lupaan. Tällä kertaa pidän sanani.”
”No niin, kiitos ja hei”, Reno sanoi ja marssi ulos keittiöstä.
Rude nosti lasit silmilleen ja seurasi työpariaan baarin puolelle. Tifa oli näkevinään pienen hymyn karehtivan hänen huulillaan.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!