Ficcikirjasto

Kiemurtelin Jackin alla ja nauroin vatsalihakseni kipeiksi. Lopulta onnistuin jotenkin pääsemään irti hänen otteestaan ja yritin puolestani kutittaa häntä.

”Rakas, kapteeni Jack Sparrow ei kutia”, hän naurahti.

”Eikö? Oletko aivan varma?” kysyin ja virnuilin. ”Sittenhän minun pitää tutkia joka paikka yksityiskohtaisesti.”

    

Pitkällisen, mutta erittäin miellyttävän, tutkimusmatkan jälkeen totesin, että Jack sittenkin kutisi, jalkapohjista. Kun aloin kutittaa häntä sieltä, hän vetäisi nopeasti jalkansa kauemmas ja kaappasi minut syliinsä. Kiedoin käteni hänen kaulaansa ja suutelin häntä.

    

Tunsin Jackin kielen hipaisevan huuliani ja raotin niitä hieman enemmän. Hän asetti toisen kätensä niskani taakse samalla, kun kielemme kietoutuivat toisiinsa.

    

Siinä suudelmassa oli jotain erilaista kuin aiemmissa. Se oli yhtä aikaa raju ja hellä. Pienet kipinät kulkivat pitkin vartaloani, ja painauduin tiiviisti Jackia vasten. Hänen kätensä liukuivat pitkin selkääni aina vyötärölleni asti. Ne kiskoivat paidanhelman pois housuistani ja painuivat sitten lämpiminä paljasta ihoani vasten. Hitusen vastentahtoisesti irtauduin suudelmastamme ja nostin sitten käteni ylös, jotta Jack saattoi kiskoa löysän paidan pois yltäni. Hämärässä erotin paidan lentävän kaaressa hökkelin maalattialle.

    

Tartuin Jackin paidanhelmaan ja kiskoin sen pois hänen housuistaan. Liu’utin käteni hänen paitansa alle ja hyväilin hänen lihaksikasta vatsaansa. Jack murahti hieman ja kiskoi paitansa pois päältään. Annoin sormieni vaeltaa pitkin hänen rintaansa tutkien hänen ihonsa pintaa huolellisesti.

    

Suutelin Jackin rintalihaksia hänen käsiensä sivellessä selkääni. Hänen ihonsa oli kuin tulessa, ja tunsin omankin kehoni pikku hiljaa lämpenevän. Tartuin Jackin vyönsolkeen ja kiskoin sitä auki. Kesti hetken, ennen kuin se antoi periksi ja suostui aukeamaan. Seuraavaksi aloin näprätä auki hänen vyötärölleen sitomaansa huivia. Miksi hänen piti pukeutua niin monimutkaisesti?

    

Jack tarttui leuastani kiinni ja sai minut kohottamaan kasvoni. Näin tutun virnistyksen.  Kohottauduin hieman ja painoin huuleni hänen huuliaan vasten. Työnsin sormeni Jackin sotkuisiin hiuksiin ja vedin hänet mahdollisimman lähelle itseäni. Hän kuljetti käsiään höyhenen kevyesti selkääni pitkin alas asti. Näppärästi hän avasi vyöni ja liu’utti housujani alaspäin. Liikahdin hieman siten, että hän sai ne kiskottua pois jalastani.

    

Jack irtautui suudelmastamme ja työnsi minut käsivarren mitan päähän itsestään. Näin hänen tarkastelevan minua pimeässä huoneessa. Sydämeni alkoi välittömästi takoa nopeammin, ja hengitykseni kävi kiivaammaksi. Hetkessä oli jotain taianomaista. Katseeni lukkiutui Jackin silmiin, jotka tuntuivat tutkivan koko kehoani. Sitten yhtäkkiä Jack tempaisi minut syliinsä ja suuteli minua rajusti.

    

Suudelma oli kova ja vaativa. Vastasin siihen kaikella intohimollani ja päästin jälleen käteni vaeltelemaan pitkin Jackin vartaloa. Sain vihdoin auki hänen huivinsa solmun ja kiskoin housut pois hänen jalastaan. Jack painoi minut hieman väkivaltaisesti selälleni sängylle ja jatkoi rajua suudelmaamme. Yhtäkkiä hän kuitenkin irtautui suudelmasta ja jäi katselemaan minua huolestuneesti.

”Rakas, oletko aivan varma? Ethän luule, että minä…” Jackin ääni kuulosti todella oudolta. Jäin katselemaan hänen huolestunutta ilmettään. Oliko kapteeni Jack Sparrow epävarma?

”Tietenkin olen”, kuiskasin käheästi. ”Enkä luule mitään.” Vedin Jackin lähemmäs ja kiedoin jalkani hänen vyötärölleen.

    

Vedin jaloillani Jackia hieman lähemmäs ja tunsin hänen uppoavan sisääni hitaasti. Inahdin hieman ja nautin tunteesta. Jokainen työntö tuntui täyttävän minut kokonaan, ja pian huohotin täyteen ääneen.

    

Jack näykki kevyesti leukaani. Taivutin päätäni sivulle antaen hänelle tilaisuuden suudella kaulaani. Hetken päästä tunsin hänen kuumaksi käyneen hengityksensä kaulani herkällä iholla.

    

Väreet lähtivät alavatsastani reisiäni pitkin kohti varpaita ja vatsaani pitkin ylöspäin aina hiusrajaan asti. Painoin kynteni Jackin selkään ja voihkin. En tuntenut omaa ääntäni, se tuntui kantautuvan jostain muualta. Koko vartaloni tärisi hallitsemattomasti, enkä enää tiedostanut ympäristöäni. Kaikki, mitä oli olemassa, olimme minä ja Jack. Me olimme sillä hetkellä koko maailmankaikkeus.

    

Jackin työnnöt muuttuivat kovemmiksi ja nopeammiksi, kunnes hän menetti rytminsä täysin. Hänen reitensä hakkasivat yhä nopeutuvaan tahtiin omiani vasten, kunnes hän yhtäkkiä pysähtyi ja puristi minut tiukasti itseään vasten. Tunsin hikisten vartaloidemme liimautuvan toisiinsa. Pitelin Jackista kiinni, kuin hän olisi ollut ainoa todellinen asia tässä maailmassa, ja suljin silmäni vajoten rauhalliseen uneen.

~o~

Avasin raukeasti silmäni hämärässä hökkelissä. Makasin yhä selälläni, ja Jackin pää lepäsi rinnallani. Jäin katselemaan suloista ruskeaa hiuspehkoa, enkä voinut olla hymyilemättä. Silittelin hetken Jackin hiuksia, joita ei saisi selvitettyä minkäänlaisella kammalla. Sitten siirryin hyväilemään sormenpäilläni hänen kasvojaan. Jostain syystä olin sillä hetkellä pakahtua onnesta.

    

Katseeni osui vasemman käteni nimettömään. Smaragdisormus koristi sitä edelleen. En halunnut siirtää sitä toiseen sormeen. Toisaalta minua pelotti ajatus, että Jack huomaisi sen. Mitä hänkin mahtaisi sanoa? En osannut millään tavalla kuvitella hänen reaktiotaan. Ehkä olisi parempi pujottaa sormus keskisormeen… Tosin en halunnut tehdä niin.

    

Sormuksesta ajatukseni siirtyivät paljon polttavampaan ongelmaan. Mitä väliä yhdellä sormuksella oli, kun odotin Jackille lasta? Niin, olihan Jack sanonut rakastavansa lapsia ja ehdottanut jopa lapsen hankkimista, mutta en tiennyt, kuinka tosissaan hän oli ollut. Ehkä hän oli vain laskenut leikkiä.

    

Pelko pudotti kiven vatsani pohjalle. Miksen vain voinut luottaa Jackin sanoihin? Minun teki mieleni kirkua. Jotenkin kaikki oli niin kamalan epäselvää ja kummallista. Ajatus, että olin raskaana, ei tuntunut oikein todelliselta. Se oli pelottava, mutta toisaalta huumaava. Oma lapsi. Jackin lapsi. Kenenkään muun lapsi ei voinut olla missään nimessä. Minun sisälläni kasvoi uusi elämä. Se oli yhtä aikaa täysin järjetöntä ja aivan järkeenkäypää. Ennen kaikkea se oli kuitenkin pelottavaa.

    

Miten ihmeessä selviäisin lapsen kanssa tässä ajassa? Eihän täällä ollut edes neuvolaa! Ja minä en tiennyt vauvan hoidosta oikein mitään, enkä uskonut Jackinkaan olevan mikään asiantuntija lapsien suhteen. Sitä paitsi, missä lapsen voisi kasvattaa? Ei kai aivan pientä vauvaa voinut laivallakaan pitää… ja Kuolleiden saarella ei ollut edes kunnollisia taloja. Kyyneleet valuivat hiljaisina noroina pitkin poskiani, kun mietin tilannetta, johon olin itseni saattanut omalla typeryydelläni.

    

Räpyttelin nopeasti silmiäni saadakseni kyyneltulvan loppumaan. En halunnut, että Jack heräisi ja huomaisi minun itkevän. En keksisi varmasti mitään järkevää selitystä moiselle käytökselle. Huokaisin syvään ja suljin silmäni yrittäen rauhoittua. Näin välittömästi väläyksen pienestä ruskeahiuksisesta lapsesta, joka juoksi ympäri Pearlin kantta. Näky sai sydämeni hakkaamaan sekä onnesta että pelosta. En tiennyt, kummasta enemmän.

    

Vedin uudestaan syvään henkeä ja karkotin näyn mielestäni tahdonvoimalla. Keskityin ajattelemaan edellistä yötä. Pieni hymy alkoi hitaasti karehtia huulillani.

”Huomenta, rakas”, kuulin yhtäkkiä Jackin sanovan ja räväytin silmäni auki punastuen hieman.

”Huomenta”, mutisin kapteenin kohottautuessa toisen kätensä varaan. ”Nukuitko hyvin?”

”Paremmin kuin aikoihin, rakas”, Jack vastasi. Nyökkäsin kevyesti. Olin itsekin nukkunut todella hyvin. Nousin istumaan sängyllä ja kiedoin käteni Jackin kaulaan. Suutelin häntä pehmeästi… ja juuri silloin joku ryntäsi sisälle hökkeliin.