Ficcikirjasto

Takavarikoituaan joukkion aseet sotilaat raahasivat heidät pois viemäreistä Rabanastren alakaupunkiin. Dalmascan pääkaupunki koostui useammasta osasta. Maanpäällinen kaupunki oli jaettu seitsemään erilaiseen kaupunginosaan. Esimerkiksi läntisessä osassa sijaitsi aerodome ja sieltä pääsi kulkemaan Dalmascan länsiaavikolle, idästä taas itäiselle aavikolle. Etelässä oli portti Gizan tasangoille, joilla nomadit viihtyivät kuivakauden aikaan. Kaupungissa oli myös kaksi erillistä kauppapaikkaa. Toinen oli itäisellä puolella kaupunkia. Siellä kaupusteltiin lähinnä aseita ja magiakirjoja, kun taas länsipuolella, Muthru basaarissa myytiin ruokatarvikkeita, koruja ja kankaita.

Alakaupunki puolestaan sijaitsi varsinaisen kaupungin ja viemäristön välissä. Siellä asuivat kaupungin köyhimmät, mutta toisaalta siellä oli myös paljon kauppiaita. Aluetta oli ennen käytetty varastotilana, mutta Archadian valloitettua Dalmascan, köyhä väki oli pakotettu asumaan sinne. Monet sanoivat, että sillä tavoin archadilaiset pitivät ihmiset kurissa. Alakaupunki oli helppo piirittää ja ihmiset saattoi tappaa sinne kuin rotat loukkuun, jos heidän käytöksensä ei miellyttänyt suurta konsulia. Elämä alakaupungissa oli vilkasta, usein onnellistakin, mutta sitä kuitenkin varjosti viha ja katkeruus keisarikuntaa kohtaan.

Kädet kahleissa Fran, Balthier, Vaan ja Amalia joutuivat marssimaan alakaupungin halki. Monet uteliaat olivat kokoontuneet katsomaan, kuka tällä kertaa oli rikkonut archadialaisten sanelemia sääntöjä. Rangaistuksestakin lyötiin vetoa.
”He ovat varkaat, jotka murtautuivat palatsiin”, eräs sotilaista selitti toiselle.
”Siitäkö viimeöinen metakka johtui?” tämä tiedusteli toveriltaan.

Amalia sattui kuulemaan käydyn keskustelun ja jupisi itsekseen: ”He kuvittelevat, että olen vain tavallinen varas.” Naisen äänessä oli selvää halveksuntaa, joka kohdistui hänen uusiin tovereihinsa. Fran vilkaisi naista sivusilmällä, eikä voinut ymmärtää tämän asennetta. Kapinallinen tai ei, eikö ollut parempi, jos häntä luultaisiin vähempiarvoiseksi kuin hän olikaan. Jos Vayne tajuaisi napanneensa kapinallisen, naisen kohtalo olisi pahempi kuin varkaan. Miksi Amalia oli niin tarkka asemastaan?
”Parempi niin kuin jos he arvelisivat sinun olevan tavallinen salamurhaaja”, Balthier kuiskasi naiselle.

Fran jäi hetkeksi katsomaan miestä. Tämän kasvoilla oli ilme, jota viera ei osannut tulkita. Omituisinta kuitenkin oli, ettei Balthier ollut edes yrittänyt hurmata Amaliaa. Yleensä Balthier hyödynsi charmiaan jokaisen vastaantulevan naisen kohdalla.

Sotilaat pysäyttivät joukon ja eräs heistä tuli hakemaan Amalian pois muiden luota. Nainen ei edes yrittänyt vastustella, vaan lähti kiltisti mukaan.
”Nämä ihmiset eivät ole tehneet mitään. Vapauttakaa heidät!” hän kuitenkin huusi käskevällä äänellä ja viittoi kahlituilla käsillään kolmen muun suuntaan. Huudahdus yllätti Franin, joka oli ollut varma, etteivät muut olleet merkinneet Amalialle mitään ilmaa kummempaa.

”Mitä sinä yrität?” Vaan kysyi naiselta, kun tätä kuljettanut hämmentynyt sotilas pysähtyi. Ilmeisesti Amalian käskevä sävy sai miehen epävarmaksi.
”Älä keskeytä minua!” Amalia sähähti hyvin turhautuneella äänellä. ”Minä ajattelen.”

Toinen sotilas viittoi Amaliaa kuljettanutta liikkeelle, jolloin tämäkin mies sai jalat uudestaan alleen. Hän vei Amalian pois muiden luota. Vaan ei kuitenkaan suhtautunut tilanteeseen kovinkaan rauhallisesti, vaan yritti rynnätä naisen perään. Eräs sotilaista astui hänen tielleen ja iski häntä vatsaan haarniskoidulla kädellään.
”Viekää heidät pois!” joku sotilaista huudahti, ilmeisesti hän oli muiden johtaja.

”Odottakaa!” nuoren tytön ääni kajahti kauempaa. Samassa kulman takaa ryntäsi vaaleahiuksinen tyttö, jonka silmät olivat laajenneet huolesta. Kaksi sotilasta asui hänen eteensä. ”Hän ei tiennyt, mitä oikein teki! Teidän täytyy päästää hänet menemään, teidän täytyy!” tyttö aneli sotilaita itku kurkussa. Hän oli kaikin puolin säälittävä näky epätoivoisuudessaan.

”Penelo!” Vaan huudahti ja nousi pystyyn. Hän hieraisi vatsaansa, mutta katsoi sitten vaaleaa tyttöä suoraan silmiin. ”Olen pahoillani, mutta se illallinen saa nyt odottaa.”
”Minähän sanoin sinulle!” Penelo huusi takaisin.
”Nyt riittää!” Vaanin vieressä seisova sotilas karjaisi, kun Vaan selvästikin aikoi vastata jotain. Tällä kertaa mies löi poikaa niskaan niin lujaa, että tämä lyyhistyi kadulle.
”Jätä hänet rauhaan!” Penelo huusi. Hänen onnistui livahtaa sotilaiden käsien välistä, ennen kuin nämä ehtivät pysäyttää hänet uudestaan. Hän aikoi rynnätä Vaanin luokse, mutta Balthier astui yllättäen hänen eteensä.

Vaikka miehen kädet olivat kahleissa, hänen onnistui keplotella taskustaan nenäliina, jonka kulmaan oli kirjailtu kirjaimet ”F. B.”. Nenäliina oli hienointa silkkiä, jota Ivalicessa valmistettiin, joten sen täytyi olla melkoisen arvokas. Balthier ojensi nenäliinan nyyhkyttävälle tytölle, joka otti sen hämmästyneenä vastaan.
”Säilytä tätä minulle”, mies pyysi, ”siihen asti, että tuon Vaanin takaisin. Olisitko niin ystävällinen?”

Penelo ei ehtinyt vastata miehelle, sillä sotilaat komensivat tämän liikkeelle yhdessä Franin kanssa. Vaan heitettiin kärryihin ja työnnettiin niissä pois. Sotilaiden haarniskat kolisivat heidän kulkiessa vankiensa rinnalla, edessä ja takana, mutta Fran olisi voinut vaikka vannoa kuulleensa jonkun kauempana olevan henkilön sanovan: ”Mitä tuo elostelija tekee? Minä olin aikeissa tappaa Balthierin, en noita sekopäisiä keisarikunnan sotilaita.” Lause tarttui vieran korviin ehkä siksi, että siinä mainittiin Balthierin nimi, mutta silti hän ei ollut täysin varma kuulemastaan, sillä katu oli täynnä hälinää ja sotilaiden haarniskat kolisivat miesten liikkuessa.

Kolmikko kiikutettiin pois alakaupungista aina aerodomeen asti. Siellä heidät lastattiin pienen archadialaisen ilmalaivan selliin. Balthier otti varsin rennosti ja istahti penkille heti sisälle päästyään. Fran puolestaan jäi seisomaan kalterioven tuntumaan ja tarkkailemaan tilannetta. Toista kertaa elämässään hän oli archadialaisten vankina.

”Kloppi taisi saada kunnon tällin”, Balthier totesi istuttuaan hiljaa pitkän aikaa. Fran vilkaisi lattialla makaavaa ihmispoikaa ja tunsi sääliä tätä kohtaan. Poika ei ollut täyttänyt kahtakymmentä ja oli omien sanojensa mukaan orpo. Hänen ystävänsä oli jäänyt itkemään hänen peräänsä ja… Samassa Franin mieleen muistui, että Balthier oli antanut nenäliinan tytölle. Miten ihmeessä mies saattoi lirkutella jopa tällaisessa tilanteessa? Vai oliko piraatti oikeasti pahoittanut mielensä tyttölapsen puolesta?

Fran tuijotteli ilmalaivan käytävälle, jota reunustivat samanlaiset sellit. Viera laski, että niitä oli yhteensä kuusi, mutta kaikki muut olivat tyhjiä. Ilmeisesti heitä pidettiin melko tärkeinä vankeina, kun heitä ei ollut lukittu vain jonnekin Rabanastren linnan kellareihin siksi aikaa, että kuljetukseen olisi saatu tarpeeksi vankeja.
”Vievätkö he meidät Archadesiin?” viera kysyi ja kääntyi katsomaan Balthieria.
”Tuskin. Olisi melkoista tuhlausta lentää sinne asti kolmen vangin takia”, piraatti vastasi. ”Ei, he heittävät meidät Nalbinan linnoituksen tyrmiin ja toivovat, että muut vangit tekevät meistä selvää.”

Fran nyökkäsi. Hänkin oli kuullut, että Nalbinan taistelun jälkeen linnoituksen pohjakerroksesta oli tehty vankila. Kaikki ovet oli suljettu voimakkaalla magialla, eikä huhujen mukaan kukaan ollut onnistunut pakenemaan sieltä. Kerrottiin, että pohjakerroksesta kantautui tuskanhuutoja ja kalmanlemua linnoituksen ylempiin kerroksiin. Kukaan ei halunnut joutua vangituksi sinne.

Viera istahti lattialle ja nojasi selkänsä kaltereihin. Juuri sillä hetkellä tulevaisuus ei vaikuttanut kovin valoisalta. Hän oli nukkunut viimeksi Balfonheimissä. Edellinen yö oli mennyt ryöstöretkellä ja viemäreissä vaeltaessa. Nyt oli vasta aamu, mutta Nalbinan linnoituksessa ei levosta kannattanut uneksia. Siellä oli pakko pysytellä valppaana. Fran vain tunsi olonsa voimattomaksi ja väsyneeksi. Silti hänestä tuntui, että jotain olisi pitänyt tehdä. Vaan olisi pitänyt saada tajuihinsa ja ilmalaivasta olisi pitänyt paeta. Samalla viera tiesi, että ajatus oli mahdoton. Jos heitä pidettiin tärkeinä vankeina, ilmalaiva kuhisisi sotilaita, eikä heillä ollut juuri nyt voimia taistella kovinkaan montaa miestä vastaan.

Balthier nousi ja käveli vieran luokse. Hän istahti naisen viereen ja antoi tämän nojata itseään vasten. Hän ei voinut ottaa naista kainaloonsa, sillä heidän kätensä olivat edelleen kahleissa. Silti toisen läsnäolokin riitti lämmittämään ja tuomaan hetkellistä turvallisuuden tunnetta.
”Sinä olet väsynyt”, mies totesi.
”Niin sinäkin”, Fran vastasi ja vilkaisi piraattia syrjäsilmällä. Balthier yritti juuri salata haukotuksen, varsin epäonnistuneesti.
”Kyllä minä jaksan. Sinun pitäisi nukkua nyt, kun olemme vielä ilmassa. Emme kuitenkaan voi tehdä täältä käsin mitään”, Balthier sanoi saatuaan leukaperänsä kuriin.
”Sinäkin tarvitset lepoa”, viera intti.
”Lento kestää jonkin aikaa. Herätän sinut jossain vaiheessa ja nukun sitten itse.”

Oli selvää, ettei Balthier aikonut luovuttaa mitä tahansa Fran hänelle väittäisikin. Viera päätti antaa periksi ja sulki silmänsä. Tuntui ihanalta antaa pimeyden tulla, sillä yö viemäreissä oli ollut varsin rasittava kokemus.

Balthier hymyili tyytyväisenä, kun Franin hengitys muuttui unisen raskaaksi ja viera rentoutui häntä vasten. Mies oli itsekin väsynyt, mutta hänelle oli kuitenkin tärkeää, että Fran saisi levätä. Hän lepäisi itse, jos vain ehtisi.

Mies alkoi pohdiskella edellisen yön tapahtumia. Alkuun kaikki oli mennyt oikein hyvin, mutta Vaanin ilmestyminen aarrekammioon oli ollut omiaan sotkemaan suunnitelmat. Asiaa ei parantanut se, että ilmeisesti kapinalliset olivat hyökänneet Vaynen joukkojen kimppuun. Balthier oli kyllä ollut varma, että Dalmascassa oli edelleen joukko kapinallisia, mutta hän ei ollut osannut laskeskella, että nämä päättäisivät tehdä iskunsa samana iltana kuin hän omansa. Jälkeenpäin ajateltuna se oli kuitenkin päivänselvää. Ilmeisesti Vayne oli osannut ennustaa syntyvän tilanteen, sillä Ifrit oli ilmestynyt paikalle. Normaalisti sitä pidettiin Archadesissa, ellei tiedossa ollut sotatoimia. Balthierin oli pakko antaa Vaynelle pisteet sodankäyntitaktiikasta. Mies oli nero mitä sotimiseen tuli.

Ja sitten oli Amalia. Nainen ei ollut kertonut itsestään juuri mitään, mutta oli ollut helppo päätellä, että tämä kuului kapinallisiin. Hämmentävää oli se, että nainen oli ylipäätään otettu mukaan taisteluun. Ei sillä, hän käytteli miekkaansa melkein yhtä hyvin kuin Fran mitä tahansa asetta, joten paikkansa hän oli varmasti ansainnut. Balthier ei vain osannut kuvitella, että joku nainen halusi liittyä kapinallisjoukkoihin. Varmasti monet äidit ja vaimot kannattivat joukkoja ja saattoivat lähettää miehensä ja poikansa niiden riveihin, mutta monikaan ei olisi itse tarttunut miekkaan.

Amalia siis erosi tavallisesta naisesta. Balthier palautti mieleensä naisen miekan heilahdukset, mutta samalla hän myös muisti, miten tämän hameenhelma oli taistellessa noussut melkein kriittisen pisteen yläpuolelle. Mutta vain melkein, sen verran, että se jäi kiusaamaan miehen kuin miehen mieltä. Sitä oli näkemäisillään jotain ja sitten ei nähnytkään. Kiusallista kerta kaikkiaan.

Mies jäi tuijottamaan pienen sellin seinää. Hän halusi saada tietää enemmän tästä Amaliasta, sillä nainen kiehtoi hänen mieltään. Kaikki ei ollut kohdallaan, nainen ei ollut kertonut itsestään mitään. Tuntui siltä kuin jotain erittäin tärkeää olisi jäänyt pimentoon.

Toisaalta Balthierilla oli sillä hetkellä tärkeämpiäkin asioita mietittävänään. Oli selvää, ettei kenestäkään heistä kolmesta ollut sillä hetkellä taistelemaan. Vihollisia oli liikaa, eivätkä he olleet täysissä voimissaan. Ainoaksi mahdollisuudeksi näytti jäävän antaa sotilaiden viedä heidät Nalbinan tyrmiin ja paeta sitten sieltä. Olikin aika kirjoittaa uusi lause historian kirjoihin. Ei ollut olemassa sellaista tyrmää, mistä joku ei kykenisi pakenemaan. Jos tyrmästä ei pääsisi ulos voimakeinoin, niin juonittelemalla ainakin. Pitäisi vain keksiä oikea juoni.

~o~

Balthier ja Fran havahtuivat siihen, että sellin ovi avattiin. Vaan makasi edelleen lattialla, vaikka olisi voinut luulla, että hänkin olisi jo herännyt. Sotilaat kiskoivat ilmapiraattikaksikon jaloilleen ja raahasivat Vaanin mukaansa. Kukaan ei edes yrittänyt herättää häntä, kenties sotilaat toivoivat, ettei hän enää heräisikään.

Vangit vietiin ulos ilmalaivasta ja kuljetettiin sitten suorinta tietä Nalbinan linnoitukseen. Balthier laski sotilaita olevan kymmenkunta, joten mitään mahdollisuuksia pakoyrityksiin ei ollut. Mielessään hän kirosi sitä, ettei ollut potkinut Vaania hereille, ennen kuin oli itse nukahtanut. Kolmestaan mahdollisuuksia olisi voinut olla huomattavasti enemmän.

Kahleet avattiin ja ilmapiraatit sekä poika työnnettiin portaisiin, kun eräs koristeellisemmin pukeutunut sotilas oli ensin avannut oven maagisen lukon. Balthier ja Fran saivat juuri ja juuri Vaanista kiinni, ennen kuin tämä olisi kierinyt pää edellä alas. He raahasivat velton nuorukaisen linnoituksen pohjakerrokseen samalla, kun ovi pamahti kiinni heidän takanaan. Lyhyen etsinnän jälkeen he päätyivät pyöreään huoneeseen, jossa ei sillä hetkellä ollut ketään.

Linnoituksen pohjakerroksen huoneista oli irrotettu ovet, joten minkäänlaista yksityisyyttä ei ollut. Vankeja makasi ympäriinsä, lähinnä kuitenkin seinien vierustoilla. Jostain kantautui tappelun ääniä ja ilma haisi ummehtuneelta. Siellä täällä oli myös ruumiita, joita kukaan ei ollut viitsinyt käydä keräämässä pois ja haudata. Jotkut näistä näyttivät siltä kuin niistä olisi leikelty palasia irti.

”Minä en pidä tästä paikasta”, Fran sanoi, kun kaksikko laski Vaanin makaamaan hiekkaiselle lattialle. Katossa olevasta pölyisestä ikkunasta paistoi aurinko, joten päivä alkoi lähestyä puoltaväliään.
”Parasta siis etsiä reitti ulos täältä”, Balthier totesi ja aikoi jättää huoneen. ”Vahdi sinä klop-”

Fran tarttui miestä hihasta ja nykäisi tämän takaisin. Balthier lemusi epämiellyttävästi viemärille, mutta niin taisi Fran itsekin haista. Valitettavasti kylpyä ei vain ollut tarjolla.
”Minä menen”, viera sanoi.
”Tajuatko ollenkaan, millaisessa paikassa me olemme?” Balthier ärähti. ”Täällä on enimmäkseen miehiä, joista suurin osa on tehnyt vakavia rikoksia. Seeqejä on tungettu tänne laumoittain. Olet todennäköisesti ensimmäinen nainen kuukausiin, jopa vuosiin, jonka he ovat nähneet…”
”Minulla on tarkempi nenä, ja meidän on tarkoitus päästä ulos täältä”, Fran huomautti.
”Minun on turvallisempaa liikkua täällä kuin sinun”, Balthier intti vastaan.
”Turvallisempaa minun on pysytellä liikkeessä. Olisin umpikujassa tässä huoneessa, jos joku heistä yllättäisi minut”, viera totesi tyynesti.

Balthierin hartiat lysähtivät asteen verran alemmas. Eleestä Fran tiesi, että mies oli luovuttanut. Vierasta oli kyllä mukava tietää, että Balthier halusi pitää hänet turvassa, mutta viera oli myös täysin selvillä siitä, että todennäköisesti mies ei halunnut jäädä huoneeseen istumaan tyhjän pantiksi. Kyse ei ollut siis puhtaasti vain Franin turvallisuudesta. Kumpikin heistä kuitenkin tiesi, että jos joku löytäisi tien ulos tästä loukosta, se olisi nimenomaan Fran.

Viera katosi huoneen oviaukosta Balthierin jäädessä istumaan kaatuneen pylvään päälle. Mies pohti turhautuneena, kuinka kauan he saisivat viettää läävässä, ennen kuin Fran löytäisi pakotien ja he onnistuisivat tunkeutumaan ulos. Oli selvää, ettei pakeneminen tulisi olemaan helppoa, sillä muussa tapauksessa linnoituksen pohjakerros olisi tyhjentynyt jo aikaa sitten.

Ilmapiraatti harkitsi, että olisi vienyt jalokiven Vaanin taskusta. Se olisi ainakin toiminut vaivanpalkkana. Hänen ajoituksensa oli kuitenkin huono, sillä juuri samalla hetkellä Vaan mutisi jotain sekavaa.
”Oletko hereillä?” Balthier kysyi.
”Missä me olemme?” kuului vastakysymys.

Vaan nousi hitaasti istumaan ja puisteli hiekkaa hiuksistaan. Hän pyöritteli hetken ajan päätään ja hieraisi niskaansa, ennen kuin nousi jaloilleen ja kääntyi katsomaan Balthieria.
”Vankilassa tai pikemminkin tyrmässä, mutta sama asiahan se on”, piraatti vastasi.

Poika ei sanonut mitään, vaan jäi tuijottelemaan oviaukolle. Jostain kantautui tuskanhuuto, joka sai hänet perääntymään muutaman askeleen verran. Hänen jalkansa osui lattialla lojuvaan bangaan ruumiiseen. Vaan hätkähti ja hyppäsi kauemmas ruumiista inhoava ilme kasvoillaan.
”Rauhoitu nyt vähän”, Balthier tuhahti. ”Se on vain ruumis. Hypi jokaisen pikkujutun takia ja kulutat itsesi loppuun täällä.” Mies haukotteli leveästi ja venytteli käsiään kuin olisi juuri noussut makoisilta unilta, eikä istunut kaatuneen pölyisen pylvään päällä. ”Ei tämä ole edes kunnon tyrmä. Keisarikunta vain sulki linnoituksen pohjakerroksen. Käy ihmeessä katselemassa ympärillesi. Emme ole ensimmäisiä tänne heitettyjä.”

Vaanin kasvoille nousi hyvin epäilevä ilme. ”Missä Fran on?”
”Hän meni etsimään meille tietä ulos”, Balthier vastasi ja nojautui seinää vasten. Hän otti laiskan ilmeen kasvoilleen, mikä selvästikin ärsytti Vaania. Miestä huvitti pojan avuton ärtymys. Franin poissa ollessa olisi hyvä tilaisuus opettaa klopille hieman miesten tapoja. Ensin oli parasta katsoa, miten Vaan selviytyisi tyrmissä, ja sitten antaa muutama vihje. Kenties pojasta saisi jopa hyvän ilmapiraatin. Tämä käytteli miekkaa jo kohtuullisesti, mutta muissa taidoissa oli jonkin verran puutteita. Tosin sellaiset taidot kuin supliikki sanojen käyttö ja naisten hurmaaminen olivat asioita, jotka kuka tahansa mies saattoi halutessaan oppia.

Poika mittaili hetken ajan miestä katseellaan ja käänsi sitten tälle selkänsä. Vaan lähti astelemaan samaan suuntaan, johon Fran oli poistunut jokin aika sitten. Jostain kantautui taas huutoa, mutta tällä kertaa Vaan ei hätkähtänytkään.
”Muista, mikä kissan tappoi”, Balthier huomautti ja nousi seisomaan. Hän otti vyötäröltään vesileilin, jota hän heilautti Vaanille. Poika katsoi häntä nyt kysyvästi. ”Ihan vain ystävän neuvo”, ilmapiraatti totesi. ”Tässä on muuten kaikki vesi, mitä meillä on, joten sinuna säästäisin voimiani.”

Vaan ei vastannut Balthierille. Hän vain lähti huoneesta jättäen miehen seisomaan keskelle lattiaa. Ilmapiraatti odotti hetken, ennen kuin lähti hänen peräänsä. Ei ollut järkeä jäädä odottelemaan huoneeseen yksin, eikä hän sieltä käsin edes näkisi, miten hyvin Vaan pärjäisi tässä ympäristössä. Rabanastre oli kuitenkin toista verrattuna Nalbinan linnoituksen tyrmiin. Eihän siinä pahaisessa kaupungissa edes tapahtunut mitään. Yksikään taistelu ei ollut ennen edellistä iltaa koskettanut kuninkaallista kaupunkia, vaan kaikki oli käyty sen ulkopuolella. Todennäköisesti Vaan oli heilutellut miekkaansa ensimmäistä kertaa ihmistä vastaan edellisenä yönä viemäreissä.. ja nyt pojalla ei ollut edes sitä.

Franista Balthier ei ollut varsinaisesti huolissaan. Toki oli mahdollista, että vangit piirittäisivät vieran, eikä tämä välttämättä pystyisi voittamaan jokaista. Fran oli kuitenkin nopea liikkeissään, osasi kulkea hiljaa ja huomaamattomasti ja haistoi vaarat ennakolta. Todennäköisesti viera pärjäisi hyvin ja löytäisi Balthierin, kun olisi aika lähteä. Balthierin oli aivan turha vain istua ja tylsistyä yksinäisessä huoneessa. Ajan saattoi käyttää hyödyllisemminkin.

Vaanin askelista näki, ettei poika ollut täysin toipunut saamastaan iskusta. Olisi ollut ehkä viisaampaa lähteä samaa matkaa hänen kanssaan. Vaan kuitenkin kulki urheasti eteenpäin ja vältteli jokaista vähän isompaa joukkoa. Balthier näki hänen vaihtavan muutaman sanan joidenkin yksinäisten vankien kanssa, mutta poika puhui ainoastaan ihmisille. Se saattoi olla viisas veto, mutta aina oli mahdollista, että muiden lajien edustajat saisivat käytöksestä syyn loukkaantua. Tyrmästä harvemmin löytyi pajan terävimpiä miekkoja. Nerokkaat rikolliset osasivat pysytellä poissa sieltä.

Balthier seurasi Vaania ympäri tyrmää sopivan välimatkan päästä. Lopulta poika päätyi suureen saliin, jonka seinustoilla kohosivat katsomot. Sali oli pyöreä ja keskellä sitä oli kehä, jonka reunoilla olivat ovet. Kehään sisälle pääsi alemmasta kerroksesta, sillä se oli ikään kuin upotettu salin lattiaan. Se toi mieleen suuren amfiteatterin, jollaisen Balthier oli kerran nähnyt eräässä kaupungissa.

Ilmapiraatti jäi saliin vievälle ovelle maleksimaan, kun Vaan oli livahtanut huoneeseen. Katsomoissa oli jonkin verran väkeä, joka piti meteliä. Jossain ylempänä tapeltiin, mutta silti Balthierkin hätkähti, kun katsomosta mätkähti lattialle henkihieveriin piesty seeq. Vaan perääntyi askeleen verran, mutta lähtikin sitten tätä kohti. Mitä kloppi oikein aikoi?

Seeq yritti nousta jaloilleen, mutta ei ehtinyt, kun katsomosta hyppäsi alas kolme muuta. Näillä oli käsissään nuijat, jotka oli epäilemättä valmistettu pohjakerroksen puurakenteiden osista. Olisikin ollut ihme, ellei tyrmissä väki olisi varustautunut edes jotenkin. Yksi seeqeistä sanoi Vaanille jotain omalla kielellään. Balthierilla ei ollut aavistustakaan, mitä jättimäinen ja lihaksikas liskomies oli sanonut, mutta päätellen äänensävystä ja nuijan heilautuksesta kyseessä ei ollut mikään kohteliaisuus.

Seeqit lähestyivät nuijineen lajitoveriaan, joka uikutti surkeana. Vaan ryntäsi muutaman askeleen eteenpäin.
”Ei, älkää!” poika huudahti ja sai Balthierin kiroamaan ääneti. Oli asioita, joihin oli parempi olla puuttumatta.

Vaan ei kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, kun seeqit olivat jo käyneet nuijineen onnettoman lajitoverinsa kimppuun. Tämä koki todennäköisesti kivuliaan, mutta armeliaan kuoleman hyvin nopeasti. Sitten seeqit kääntyivät katsomaan Vaania murhaavat ilmeet kasvoillaan. Juuri tätä Balthier oli pelännyt. Kyllä häntäkin säälitti seeqien raivon kohteeksi joutunut yksilö, mutta sen verran hän ymmärsi omasta parhaastaan, että jätti puuttumisen jollekulle muulle. Toisinaan välinpitämättömyys pelasti hengen. Ja ainahan kuolleiden puolesta saattoi rukoilla. Jumalat harvoin kuuntelivat ketään, mutta yritys ei maksanut mitään.

”Hän oli puolustuskyvytön…” Vaan yritti sanoa seeqeille, mutta nämä eivät joko ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää. Yksi seeqeistä ryntäsi Vaania kohti, törmäsi hartiallaan tämän keskivartaloon, mikä johti siihen, että he molemmat putosivat taistelukehään.

Kaksi muuta käyttivät tilaisuuden hyväksi ja pudottivat kehän oviaukkojen portit alas, jotta Vaan ei pääsisi pakenemaan. Sitten hekin hyppäsivät alas.
”Zodiark”, Balthier kirosi, kun kaikki kolmet seeqiä olivat käymässä Vaanin kimppuun. Klopista oli enemmän riesaa kuin ilmalaivallisesta humaltuneita moogleja.

Mies käveli kehän reunalle. Seeqit mutisivat Vaanille uhkauksia omalla kielellään ja poika oli joutunut perääntymään seinää vasten.
”Jokin haisee täällä pahemman kerran”, Balthier huudahti. ”Olen muuttanut mieleni; tämä ei ole tyrmä, vaan läävä!”

Seeqit kääntyivät ympäri ja yrittivät sanoa Balthierille jotain omalla kielellään. Tämä sylkäisi lattialle.
”Sanoin, että te täällä haisette. Joko meni perille?” mies ärähti ja kiersi sitten kehän sille laidalle, missä Vaan oli. Hän pudottautui pojan viereen seeqien kääntyessä uudestaan ympäri. Jos nämä jotain olivat, niin hitaita. ”Oletko kunnossa, Vaan?” Balthier kysyi.

Poika ei ehtinyt vastata, sillä seeqit hyökkäsivät kaksikkoa kohti. Balthier väisti nopeasti päähänsä kohdistuneen nuijan iskun ja kierähti kimppuunsa hyökänneen liskomiehen selkäpuolelle. Hän potkaisi tätä alaselkään ja onnistui kaatamaan miehen lattialle. Seuraava potku osui ohimoon, mutta sitten joku tarttui häntä niskasta kiinni ja heitti hänet vuorostaan lattialle.

Balthier joutui kierähtämään uudestaan pois nuijan tieltä. Hän ehti nousta puolittain pystyyn, kun seeq jo rynnisti häntä kohti. Mies pysytteli hetken paikallaan ja väisti seeqiä viime hetkellä, jolloin tämä iski päänsä kipeästi seinään. Balthier suuntasi iskun seeqin niskaan, jolloin tämän otsa iskeytyi uudestaan kiviseen seinämään. Kuului iljettävä rusahdus, ja seeq putosi polvilleen. Ilmapiraatti ei jäänyt tuhlaamaan aikaa, vaan tarttui tämän nuijaan. Siinä vaiheessa liskomiehen ote oli jo kirvonnut aseesta.

Vaan oli puolustautumassa yksin kahta jäljelle jäänyttä seeqiä vastaan. Toisen ohimolta valui verta, eivätkä hänen liikkeensä olleet kovin tarkkoja, mutta Vaan näytti silti olevan alakynnessä. Balthier ryntäsi heikommassa kunnossa olevaa seeqiä päin ja heilautti nuijaa kohti tämän päätä. Kuului jo toinen etova rusahdus. Nuija tärähti Balthierin käsissä. Hän tunsi lievää itseinhoa tekojensa takia, mutta hän myös tiesi, että tällaisissa paikoissa taistelut käytiin elämästä ja kuolemasta. Jos jätti jonkun henkiin taistelussa, hän kosti taatusti. Ylimääräiset viholliset eivät olleet tarpeen juuri sillä hetkellä. Sitä paitsi seeqit olivat raukkamaisia tappajia, jotka kävivät heikompiensa kimppuun saavuttaakseen itse kunnioitusta.

Kaksikko pisti viimeisenkin seeqin maihin yhteisvoimin. Ilmeisesti katsomossa ollut porukka ei pitänyt tilanteen saamasta käänteestä, sillä nyt kehää lähestyi suuri joukko seeqejä, bangaita ja ihmisiä.
”Hieno homma, he eivät osaa luovuttaa”, Balthier mutisi. Franin olisi parasta ilmestyä pian kunnollinen asearsenaali mukanaan, sillä tilanne alkoi kääntyä koko ajan vain huonompaan suuntaan.

Samassa jostain kuului avautuvan oven ääni ja kehää lähestyvä joukko teki täyskäännöksen. Hämmästynyt ilmapiraatti kääntyi katselemaan ympärilleen ja näki keisarikunnan sotilaita ilmestyvän katsoman aitioon. Hän ei tiennyt, olivatko sotilaat parempi vaihtoehto kuin lauma vihaisia vankeja. Todennäköisesti eivät, sillä nämä olivat tunnetusti varustautuneet haarniskoin ja miekoin.

Balthier veti Vaanin sille puolelle kehää, josta sotilaat eivät voineet nähdä heitä. Ilmapiraatti ei kuitenkaan pysynyt paikoillaan, vaan siirtyi sen verran, että näki, mitä aitiossa tapahtui. Hyvin pian hän vetäytyi kalpeana takaisin. Sotilaiden lisäksi aitioon oli ilmestynyt sotilaita johtava ritari ja jotta tilanne olisi kääntynyt mahdollisimman huonoksi, tätä oli seurannut bangaajoukko.
”Nyt oli hyvä aika häipyä täältä”, Balthier kuiskasi Vaanille. Hän kääntyi kohti yhtä kehän kalteriovista, eikä voinut kuin kiittää hyvää onneaan. Fran ilmestyi juuri käytävän päähän ja käveli oven toiselle puolelle.
”Oublietin* kautta kulkee tie ulos”, Fran kuiskasi miehelle. ”Ainoa ongelma on…”
”… että sinä aistit Usvaa”, Balthier jatkoi naisen lausetta. Hän oli jo oppinut näkemään Franin ilmeestä, jos Usvaa oli lähettyvillä.

Usva oli jotain sellaista, mitä Balthier ei ollut tullut edes ajatelleeksi, ennen kuin hän oli törmännyt Franiin. Hän oli tiennyt siitä sen verran, että joillain alueilla sitä oli niin paljon, että se esti ilmalaivojen taivaskivien toiminnan, mikä tarkoitti, ettei näiden alueiden ylitse pystynyt lentämään. Usvaa oli kaikkialla maailmassa, mutta normaalisti sitä ei esiintynyt kovin paljon. Jos sitä oli vain vähäisissä määrin, vieratkaan eivät aistineet sitä. Ihmiset eivät aistineet Usvaa lainkaan, mutta jos sitä oli todella paljon, he saattoivat nähdä sen. Tällöin Usva oli valkoista ja kosteaa pilvimassaa, joka saattoi heijastella ajoittain kulkijan kuvajaista saaden tämän säikähtämään pahemman kerran. Balthier oli kerran joutunut tällaiseen Usvapilveen, eikä hän välttämättä halunnut kokea samaa uudestaan.

Vieroille Usva oli kuitenkin paljon suurempi asia kuin ihmisille. Fran oli selittänyt perinpohjaisesti Balthierille Usvan todellisen merkityksen. Usva ei suinkaan ollut samanlaista aina ja joka paikassa. Tiettyyn aikaan vuodesta se herätti vierojen seksuaaliset halut ja tuolloin vieroilla oli lisääntymisaika, jotka he kutsuivat Hehkuksi. Balthier oli käsittänyt sen olevan samanlainen aika kuin eläinten kiima, mutta hän oli jättänyt mainitsematta tämän päähänpistonsa Franille, sillä hän epäili vahvasti, ettei nainen suhtautuisi siihen kovinkaan positiivisesti. Joka tapauksessa Hehku, joka kesti vain kolme päivää, oli Balthierin mielestä erittäin mukavaa aikaa, eikä hän vastustanut sitä lainkaan. Se oli kenties Usvan parhaita puolia.

Kaikilla asioilla oli kuitenkin kaksi puolta, myös Usvalla. Tietynlainen Usva sai vierat raivon partaalle ja käyttäytymään väkivaltaisesti. Liian suuri määrä tällaista negatiivista Usvaa saattoi jopa tappaa vieran, jos tämä joutui olemaan liian pitkään tekemisissä sen kanssa. Toisaalta viera toipui suhteellisen lyhyessä ajassa, jos pääsi ajoissa pois Usvan vaikutusalueelta.

Franin sanoista päätellen pakoreitin Usva oli nimenomaan negatiivista Usvaa, mutta koska viera ei kuitenkaan vastustanut pakoyritystä, sitä ei voinut olla kovinkaan paljon. Balthier saattoi päätellä naisen kasvoista, ettei tätä pelottanut yrittää pakoa.

Viera pyöritti pientä vipua saadakseen portin nousemaan. Se juuttui alle puoleen väliin, mutta Balthier onnistui kuitenkin ryömimään sen alitse.
”Siinä tapauksessa tarvitsemme aseita”, mies sanoi ja punnitsi nuijaa kädessään. Vierat eivät olleet ainoita, joihin Usva saattoi vaikuttaa. Myös jotkin eläimet reagoivat siihen voimakkaasti ja muuttuivat aggressiivisiksi, vaikka normaalisti välttelivät ihmisiä.

Myös Vaan kömpi portin toiselle puolelle. Kolmikko aikoi jättää taistelukehän, mutta samalla hetkellä kovaääninen puhe kantautui alas asti.
”Miksi sinä minua sanoit! Toista!” sotilaita johtava ritari suorastaan karjui. Bangaan ääni vastasi hänelle. Bangaat puhuivat kaikki samalla tavalla, ainakin muiden lajien edustajien mielestä, joten ääni oli helppo tunnistaa.
”Mitä, onko sinulla kuulossa vikaa?” bangaa ilkkui niin, että kaikki paikalla olevat varmasti kuulivat hänen sanansa. ”Minä vain sanoin, että suurin osa teistä on epäpäteviä ääliöitä. Jos teillä kerran on ilmapiraatti käsissänne, niin missä hän on?”
”Sinäkö sitten olet toiminut paremmin, Ba’Gamnan?” ritari ivasi takaisin. ”Omien sanojesi mukaan keisarillinen armeija nappasi tämän sinun ilmapiraattisi. Me olemme tehneet sinun työsi puolestasi! Me emme vaadi apua saastaisilta palkkionmetsästäjiltä. Keisarikunta palauttaa järjestyksen tänne.”
”Mitä sinä nyt kitiset? Ehkäpä testaan terääni sinuun, ennen kuin käytän sitä Balthieriin!”

”Nyt riittää, Ba’Gamnan!” voimakas miesääni keskeytti riidan. Äänessä oli selvää auktoriteettia.
”Tuomari”, Fran mutisi.
”Mikä?” Vaan kysyi ja katsoi vieraa hämmästyneenä.

Balthier tuhahti halveksuvasti. ”Itsensä valtaan julistaneita Archadian lain ja järjestyksen ylläpitäjiä. He ovat Solidorin huoneen eliittivartijoita, mikä tietenkin tekee heistä keisarillisen armeijan komentajia.” Ilmapiraatti jäi tuijottelemaan aitioon päin kasvoillaan vihaa tihkuva, katkera ilme. ”Jos minulta kysytään, he ovat ennemminkin pyöveleitä kuin tuomareita. Ystävällisiä heistä ei saa tekemälläkään. Mietinpä vain, mitä he täällä tekevät.”

Tuomari lähestyi Ba’Gamnania ja ritaria. ”Keisari on halukas katsomaan sormien läpi lahjakkaimpien palvelijoidensa rotua. Kuitenkaan ne, jotka eivät osoita kunnioitusta, eivät ansaitse minkäänlaista suosiota.”
”Teidän korkeutenne…” Ba’Gamnan mutisi ja soi tuomarille pienen kumarruksen.
”Sinä kuljet ympäri maitamme, koska keisari tahtoo niin”, tuomari jatkoi välittämättä suosionosoituksesta. ”Enkö olekin oikeassa?”

Ba’Gamnan tuhahti, mutta siirtyi kuitenkin. Ilmeisesti jopa bangaa tiesi, ettei tuomareiden kanssa väitelty. Tuomari ei vilkaissutkaan häneen päin, vaan käveli ritarin luokse. Yhdessä nämä lähtivät laskeutumaan alas katsomosta.
”Missä kapteeni on?” tuomari tiedusteli.
”Hän on eristyksessä, teidän korkeutenne. Olemme valmiita kuulusteluun”, ritari ilmoitti.

Tuomari vilkaisi selkänsä taakse ja näki bangaan seisovan edelleen aitiossa. ”Tämä ei koske sinua, palkkionmetsästäjä”, mies ärähti kypäränsä suojista.
”Hän on täällä jossain! Etsikää hänet!” bangaa komensi omaa joukkoaan välittämättä tuomarista. Kolme muuta bangaata tappelivat hetken keskenään, mihin kenenkin piti lähteä, mutta kiirehtivät sitten kukin suuntaansa, sillä heidän johtajansa päästi vihaisen murahduksen.

Fran ja Balthier olivat keskustelleet hiljaiselle äänellä seuratessaan tapahtumia amfiteatterin puolella. Teatterissa oli nyt keisarillisia sotilaita, tuomareita ja palkkionmetsästäjäjoukko, joka oli jo kerran ollut tappaa vieran. Nyt ei tarvittu taistelutaitoa, vaan oveluutta.

”Jäniksen on aika seurata kettua”, Balthier totesi. Vaan vilkaisi pikaisesti Franin suuntaan, mutta käänsi nopeasti katseensa takaisin ilmapiraattiin.
”Siis mitä?”
”Oublietin ovea sitova magia on erittäin voimakasta, liian voimakasta jopa minulle”, viera selitti pojalle. Balthier asetti toisen kätensä Vaanin hartialle ja virnisti.
”Sen takia annamme heidän avata sen puolestamme.”
”Miten paineleminen syvemmällä täällä…” Vaan yritti protestoida suunnitelmaa vastaan. Balthier katsoi poikaa melkein vihaisesti ja keskeytti protestin alkuunsa.
”Mikä mättää? Etkö luota häneen? Vierojen nenät ovat tarkkoja. Jos hän sanoo, että täällä on tie ulos, niin täällä myös on!”

Ilmeisesti Balthierin ääni oli sen verran ärtynyt, ettei Vaan uskaltanut käydä väittämään vastaan. Kolmikko jätti taistelukehän taakseen mahdollisimman äänettömästi miesten seuratessa Franin perässä. Viera mutkitteli pitkin käytäviä, tiirikoi auki yhden oven ja päästi miehet edellään siitä. Hän lukitsi oven uudestaan ja lähti sitten seuraamaan näitä.

Miehet ohittivat avonaisen huoneen, mutta Fran pysähtyi sen kohdalle ja kohotti kulmakarvojaan hämmästyneesti. Tätä hän ei ollut edes huomannut aiemmin.
”Katsokaa”, viera sanoi saaden miehet pysähtymään. Nämä palasivat huoneen luokse ja kurkistivat oviaukosta sisälle.
”Ah, vankilan varasto varastetuille varusteille ja vaatetukselle”, Balthier totesi tyytyväisenä.
”Meidän tavaramme ovat siis täällä?” Vaan kysyi.
”Niinhän minä sanoin”, ilmapiraatti tuhahti ja asteli huoneeseensa. Hän olikin jo ehtinyt kaivata asettaan.

Aseiden ja varusteiden lisäksi huoneessa oli jopa tyrmien kartta. Fran tutki sitä hetken aikaa ja näytti sitten reitin sekä Balthierille että Vaanille. Hyvin pian kolmikko jätti huoneen taakseen, sillä heillä ei ollut aikaa hukattavaksi asti.

Puikkelehtiminen suurelle ovelle, jota Fran oli näyttänyt kartasta ja jota magia sitoi, ei ollut helppo tehtävä. Kolmikon täytyi vältellä sotilaita, joita tuntui olevan kaikkialla. Bangaisiin he eivät onnekseen törmänneet. Kuljettuaan kiertotietä ovelle joukko sai huomata sen olevan sulkeutumassa. Valitettavasti sitä vartioi kaksi sotilasta. Balthier viittasi Franille, joka nyökkäsi saman tien. He hiipivät sotilaiden taakse ja kolkkasivat nämä nopeasti. Viime hetkellä kolmikko livahti sisään ovesta, joka sulkeutui kolahtaen heidän takanaan. Paluuta ei ollut, sillä Fran tuskin olisi pystynyt avaamaan ovea tältäkään puolelta.

Kaikki kolme lähtivät hiipimään eteenpäin. Käytävä vietti alaspäin, eivätkä he selvästikään olleet enää linnoituksen alakerrasta tehdyissä tyrmissä, vaan vanhemmissa, kallioon louhituissa käytävissä. Kulman takaa heille avautui näkymä alemmalle tasolle. Siellä oli käytävä, jota reunusti vanha metallinen aita, sillä käytävä rajautui siltä puolelta jyrkkään pudotukseen. Kuilun yläpuolelle oli ripustettu häkki, jonne oli vangittu riutuneen oloinen mies. Miehen parta hapsotti hoitamattoman ja hänen kasvoillaan oli arpi. Hän oli pukeutunut repaleisiin vaatteisiin, jotka näyttivät ikivanhoilta.
”Täällä on enemmän avaimenhaltijoita kuin laukkuvarkaita, ja minä olen kyllästynyt kahleisiin. Eli edetään varovasti”, Balthier huomautti. Vaihtoehtoisia reittejä vain oli kovin vähän, sillä käytävä vietti suoraan kuilun luokse ja jatkui sen ohitse jonnekin syvälle maan sisään. Sotilaat vain seisoivat kuilun edustalla. Heidän ohitseen olisi todella vaikea päästä.

”Sinusta on tullut kovin laiha, Basch”, alhaalla seisova tuomari totesi häkissä kahlittuna olevalle miehelle samalla, kun riisui kypäränsä. Balthier huomasi Vaanin hätkähtävän. Ilmapiraatti rukoili mielessään, ettei poika yrittäisi tälläkin kertaa jotain typerää pelastusoperaatiota, joka aiheuttaisi lisää vaikeuksia.
”Vähäisempi kuin varjo, vähäisempi kuin elämä”, tuomari runoili. ”Tuomittu kuolemaan ja silti elät. Miksi?”
”Vaientaakseni Ondoren”, Baschiksi nimitetty mies vastasi. ”Kuinka monta kertaa se pitää sanoa?” Miehen ääni oli yllättävän vahva, kun sitä vertasi hänen riutuneeseen olemukseensa.
”Siinäkö kaikki?” tuomari kysyi miltei ystävällisesti.
”Mikset kysy Vaynelta itseltään? Eikö hän olekaan yksi herroistasi?”

Tuomari purskahti nauruun, eikä vaivautunut vastaamaan Baschille. ”Me nappasimme kapinallisten johtajan! Nainen tuotiin Rabanastresta. Sanoi nimekseen Amalia. Kukakohan hän mahtaa olla?”

Tällä kertaa Basch ei vastannut. Hän tyytyi tuijottamaan tuomaria ilmeettömästi. Tuomari kohautti olkapäitään ja jatkoi itse: ”Niin typerää roikkua tuolla tavoin kaatuneessa kuningaskunnassa.”
”Parempi niin kuin hylätä se.”

Tuomari tuhahti ja laittoi kypärän takaisin päähänsä. ”Hylätä? Tarkoitatko samalla tavalla kuin sinä hylkäsit kotimaamme?” Tuomari käänsi selkänsä ja lähti johtamaan sotilaitaan syvemmälle tunneliin. Vasta kun he olivat kadonneet näkyvistä, eikä heidän askeliaan enää kuulunut, Balthier viittoi kahta muuta seuraamaan häntä alas.

Kolmikko ei ehtinyt edes kunnolla häkin luokse, kun siellä roikkuva mies nosti päätään.
”Kuka siellä?” hän kysyi. Balthier käveli häkin eteen ja pysähtyi siihen. Hän kurkisti alas kuiluun ja vilkaisi sitten Frania välittämättä miehestä.
”Onko tämä se paikka?” hän kysyi vieralta. Fran nyökkäsi.
”Usva virtaa tämän huoneen läpi. Sen täytyy mennä täältä jonnekin”, viera sanoi. Balthier saattoi nähdä naisen sierainten laajenevan, kun tämä haisteli ilmaa. Joskus Franissa oli eläimellisiä piirteitä, mutta mies työnsi häiritsevän ajatuksen syrjään. Vierat eivät olleet eläimiä, heillä oli vain tarkemmat aistit kuin ihmisillä.

”Te ette ole arcadialaisia!” Basch huudahti häkissään. ”Olkaa niin ystävällisiä ja päästäkää minut…”
”On vastoin tapojani keskustella kuolleiden kanssa”, Balthier totesi hyvin halveksuvasti, eikä edes katsonut Baschiin päin. ”Erityisesti silloin, kun he sattuvat olemaan kuninkaan surmaajia.”
”En minä tappanut häntä”, Basch sanoi voimattomasti.
”Niinkö? Hyvä tietää”, Balthier tuhahti.

Basch käänsi lihattomat kasvonsa kohti Vaania ja osoitti seuraavat sanansa pojalle: ”Ole kiltti ja päästä minut ulos Dalmascan tähden.”

Vaanin kasvot vääristyivät vihasta. Hän otti vauhtia ja hyppäsi häkkiä päin niin lujaa, että se heilahti taaksepäin. Hän tarttui tiukasti kiinni kaltereihin ja tunki kasvonsa niiden välistä päästäkseen mahdollisimman lähelle Baschia. Häkki keikkui katosta vaaralliseen tahtiin. Se ei näyttänyt olevan erityisen kestävää tekoa, kuten ei kiinnityskoukkukaan, josta se roikkui.
”Dalmascan!” Vaan karjui. Hänen kasvonsa punoittivat raivosta. ”Mitä sinä välität Dalmascasta! Kaikki tapahtumat ovat sinun syytäsi! Jokainen kuolema, joka ainoa! Jopa minun veljeni! SINÄ TAPOIT MINUN VELJENI!”
”Hiljaa! Vartijat kuulevat!” Balthier ärähti. Hän olisi halunnut kiskoa Vaanin irti häkistä, mutta ei ylettynyt poikaan kunnolla.

Sivusilmällä Balthier huomasi Franin korvien värisevän. Viera kuuli taatusti kauempaa ääniä.
”Minä pudotan sen”, nainen sanoi aivan yllättäen. Hänkin otti vauhtia ja hyppäsi häkkiä vasten. Katossa oleva koukku päästi mouruavan narahduksen. Balthierille ei juuri jäänyt vaihtoehtoja, joten hän seurasi Franin esimerkkiä.

Koukku ei enää kestänyt ylimääräistä painoa, vaan antoi periksi. Häkki lähti laskeutumaan vinhaa vauhtia alaspäin, kun ketju, jonka varaan se oli ripustettu, luisui pois koukusta. Hetken aikaa Balthier mietti, että oli kenties tehnyt elämänsä tyhmimmän teon. Kyllä he olisivat pari vartijaa hoidelleet. Tosin jos vartijoita oli ollut tulossa vain pari, miksi Fran olisi päättänyt pudottaa häkin? Kyllähän vierakin tiesi, että pari sotilasta oli voitettavissa.

Häkki rysähti kuilun pohjalle. Vaan kierähti sen päältä maahan ja sai nopeasti niskaansa kaksi ilmapiraattia. Kun kolmikko oli selvittänyt itsensä jaloilleen, Basch oli jo ehtinyt kömpiä ulos hajonneesta häkistä. Mies hieroi ranteitaan, jotka olivat varmasti kipeytyneet kahleissa. Balthier puolestaan oli varma, että hän luunsa olivat kärsineet kolhun jos toisenkin. Tosin mitään ei tainnut olla poikki, sillä mihinkään ei sattunut.. ainakaan hirveän paljon. Franilla oli mustelma käsivarressaan, mutta viera oli sen ansainnut. Järjestää nyt tuollainen pudotus. Naisen täytyi olla hullu!

Samassa Vaan yritti hyökätä Baschin kimppuun. Balthier tarttui poikaa kauluksesta ja nykäisi tämän taaksepäin.
”Säästä meidät riehumiseltasi”, ilmapiraatti ärähti. Hän asettui tarkoituksella miehen ja pojan väliin.
”Niin mutta… hän on…” Vaan haki sanoja avuttomana.
”Petturi, minä tiedän”, Balthier sanoi yrittäen pitää äänensä rauhallisena. Hänestä Vaan oli aivan liian kiivas, eikä ajatellut nenäänsä pidemmälle. Joskus täytyi katsoa tilanteita kokonaisuuksina, ennen kuin alkoi heilua ympäriinsä kuin päätön chocobo. ”Jää tänne taistelemaan, jos haluat”, mies tuhahti ja kääntyi sitten puhumaan Baschille: ”Jos pystyt kävelemään, niin lähdetään.”
”Aiotko ottaa hänet mukaamme?” Vaan kysyi ääni täynnä järkytystä.
”Ylimääräinen miekkakäsi ei ole pahasta”, Balthier vastasi.
”Ja sinä saat sen käyttöösi”, Basch sanoi Balthierin takaa.

Vaan näytti siltä kuin olisi voinut räjähtää raivoonsa, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota. Muut kolme jättivät hajonneen häkin taakseen kukin saamiaan vammoja hieroen ja lähtivät etenemään edessä olevaa käytävää pitkin. He saattoivat kuulla Vaanin lähtevän heidän peräänsä.

Käytävä ei ollut erityisen pitkä. Se johti korkean huoneen ylälaitaan. Käytävä jatkui sen seinustaa pitkin ja päättyi sitten huoneen alaosaan vievään portaikkoon. Huoneessa oli hyvin pimeää ja sen keskellä kohosi jonkinlainen pylväs. Sen luokse vei kapea, lankuista tehty käytävä ja keskelle pylväsrakennelmaa oli asetettu vanha laite.

Vaan ryntäsi muiden ohitse kokeilemaan laitetta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka hän paineli näppäimiä ja väänsi vipuja.
”Se ei taida toimia”, hän mutisi.

Balthier huokaisi turhautuneena. Hän ylitti huojuvan lankkusillan ja tuli itsekin katsomaan laitetta.
”Katsotaanpa”, mies mutisi. Tämä olisi ollut enemmän Franin aluetta, mutta Balthierkin halusi tuntea itsensä hyödylliseksi. Fran oli jo löytänyt tien ulos ja pudottanut häkin. Eiköhän siinä ollut tarpeeksi? Pian muut luulisivat, että viera teki kaiken ja Balthier vain käytti aikansa lorvimiseen. ”Näyttäisi siltä, että sytytin on puhallettu. Se selittää, miksei yhtään virtaa tule virrankytkimiin asti. Jos johdotus todistaa mitään, sanoisin tämän olevan jonkinlainen keskusvirtayksikkö. Ja kun se on kerran tässä kunnossa, en usko, että täällä on virtaa käytössä ollenkaan.”

Sähköisen energian käyttö oli harvinaista useimmissa paikoissa. Yleensä sitä ei tuhlattu rakennuksiin, vaan niissä käytettiin öljylamppuja. Ilmalaivat ja lentotaksit sen sijaan käyttivät sitä taivaskivien lisäksi. Keksintö oli varsin tuore ja teknologia kallista. Balthieria hämmästytti suuresti, että tällaisessa vanhassa kaivoksessa – tai missä he ikinä olivatkaan – edes oli käytössä sähköistä energiaa. Siihen oli varmastikin erittäin hyvä syy, mutta oli kokonaan toinen asia, saisiko hän koskaan tietää sitä.

Joukko jätti toimimattoman laitteen omaan arvoonsa. Siitä ei olisi heille kerta kaikkiaan mitään apua. He kulkivat käytävän päähän ja alas portaita. Hämmästyksekseen he näkivät vanhan seeqin istuvan alhaalla lattialla. Seeqin toisella puolella näkyi suljettu portti ja toisella puolella vipu, jolla sen saisi todennäköisesti auki.

Vanha liskomies kohotti päänsä kuullessaan askelia. Hän hymyili leveästi, jos nyt seeqien kasvoilla saattoi näkyä hymyä siinä mielessä kuin ihmiset sen käsittivät.
”Tääl ei näy paljo vierailijoit”, seeq totesi yllättyneenä ja esitteli itsensä Burroghiksi. Hän oli yksinäinen kauppias. Balthier totesi mielessään, että mies oli päättänyt kaupitella tavaroitaan varsin omituisessa paikassa. Ilmapiraatti kuitenkin kysyi mieheltä, sattuisiko tämä tietämään tietä ulos.
”Vai haluutte pois?” seeq nauroi. ”Portaita ylös vaa ja takas sinne, mistä tulitteki.”
”Se tie on niin sanotusti tukossa”, Balthier vastasi.

Burrogh näytti nyt huolestuneelta ja vilkaisi sivulleen. ”Sitte ei oo muuta mahollisuutta ku kulkea näitten tunneleitten kautta.” Hän viittasi portin toiselle puolelle, missä ei näkynyt juuri muuta kuin pimeyttä. ”Tosin teijän täytyy saada virta takas päälle, ennenku tää portti aukee. Tosin sytytin tuolta ylhääl olevast laitteest on puhallettu… mut mul on jotain, mikä korjaa sen.”

Balthier kohotti kulmiaan epäilevästi, kun mies ojensi hänelle sytyttimen. Tämäpä sattui sopivasti.
”Mä tein sen osista, joita löyty noista tunneleist. Se on yhtä hyvä ku mikä tahansa ja parempiki, sanokaa mun sanoneen”, seeq totesi selittelevään sävyyn.

Ilmapiraatti otti sytyttimen vastaan ja lähti palaamaan ylhäällä olevan laitteen luokse. Hän kuuli muiden tulevan perässään. Vaan väitti kiivaasti, että seeq oli itse vienyt sytyttimen laitteesta. Balthierin oli myönnettävä, että hän oli samaa mieltä. Tosin hän ei syyttänyt kauppiasta. Täytyihän tämänkin jollain hankkia elantonsa. Hämmästyttävää tosin oli, ettei mies ollut vaatinut sytyttimestä minkäänlaista hintaa. Saattoi kuitenkin olla, ettei hän uskonut pärjäävänsä heitä neljää vastaan.

Balthier sai sytyttimen laitettua paikoilleen. Hän oli varma, että Fran olisi selviytynyt tehtävästä puolet nopeammin, joten hän kiitti vieraa mielessään. Ihmisnainen olisi hyvinkin saattanut tehdä muille miehille selväksi, ettei Balthier suinkaan pärjännyt erityisen hyvin. Vieralla sen sijaan ei ollut tarvetta ylentää itseään alentamalla muita. Toisaalta Fran olisi rynnännyt heti apuun, jos Balthier olisi sitä pyytänyt. Jos he olisivat olleet kahdestaan, mies olisi saattanutkin pyytää vieraa hoitamaan tekniset työt.

Kun sytytin oli paikoillaan, valot syttyivät heti vipua vääntämällä. Ne tosin särisivät, eivätkä valaisseet kovinkaan voimakkaasti, mutta enää ei ainakaan ollut pimeää.

He palasivat alas. Portin sai nyt myös helposti auki vipua vääntämällä. Kun joukko oli jo aikeissa astua sen ulkopuolelle, kauppias ryhtyi puhumaan uudestaan.
”Näköjää te saitte portin auki. Nyt on monta reittii ulos. Barheimin kulkuväylä ei oo nii paha ku valot on päällä. Mut oottakaas jos virta pääsee loppumaa ja pari ärhäkkää petoa hiipii esii piiloistaan. Tän portin avaaminen varmaan kulutti jo vähä virtaa. Tuol käytävis on samanlaisii portteja ja ne aukee samalla tavalla. Mut varokaa vaan, jos virta pääsee loppumaa.”

Kukaan ei sanonut kauppiaalle mitään. Balthier kuitenkin pohti tämän sanoja mielessään, kun joukko siirtyi portin takaiseen käytävään. He olivat siis Barheimin kulkuväylällä. Ilmapiraatti ei tiennyt paikasta kovinkaan paljon, mutta sen hän tiesi, että jossain noissa käytävissä oli ollut varsin toimiva kaivoskaupunki. Nykyisin siellä vaelteli vain aaveita ja hirviöitä. Missään nimessä ei ollut kyse turvallisesta paikasta. Olisi viisainta olla eksymättä kaupungin alueelle. Tosin ilman karttaa oli vaikea vältellä jotain, mitä ei halunnut kohdata.

Käytävä päättyi pieneen huoneeseen. Sen yhdestä nurkasta vilisti ison hämähäkin näköinen otus. Se kipitti suoraan toiseen nurkkaan, josta alkoi välittömästi näkyä sähköistä kipinöintiä. Hetken päästä valot alkoivat menettää tehoaan. Oli hyvää vauhtia tulossa pimeää.
”Hei, kuka sammutti valot?” Vaan huudahti. ”Tuoko?” Hän kysyi osoittaen hämähäkkiä.
”Olen kuullut noista: matkijoita”, Balthier kertoi. Hän oli hetken hiljaa ja muisteli, ennen kuin alkoi selittää. ”Ne naamioituvat muiksi olennoiksi ja iskevät, kun vähiten odotat sitä. Jotkin niistä ovat erityisen ihastuneita energiaan, niin minulle on kerrottu. Ne imevät sitä itseensä, kunnes mitään ei ole jäljellä.”
”Mitä sitten tapahtuu?” Vaan tiedusteli. Valot himmenivät edelleen hyvää vauhtia. Jostain kuului iljettävää, limaista ääntä. Kaikki neljä käänsivät katseensa pimeimpään nurkkaan, jonka lattialta oli kohottautumassa zombi.
”Sammuta valot ja pimeys on pahempaa, paljon pahempaa. Eli kun päästät matkijat liian lähelle virtalähteitä, ne imevät ne kuiviin”, Balthier totesi. Vaan tuijotti kalpeana zombia, joka lähtisi jo pian liikkeelle. ”Älä hätäile, jos pyydät kauniisti, ne antavat suurimman osan energiasta takaisin. Miekalla tökkääminen auttaa myös. Kello käy.”

Oli jo melkein pimeää. Balthier vetäisi aseensa esiin ja ampui kerran. Matkija vinkaisi. Se teki sätkivän liikkeen, jolloin valot kirkastuivat jälleen ja pakeni sitten nurkastaan. Balthier ampui toisen kerran ja otus lysähti lattialle. Ei ollut järkeä jättää sitä virtalähteen lähettyville, sillä se olisi varmasti palannut sen luokse ennemmin tai myöhemmin.
”Suosittelisin tappamaan jokaisen yksilön, jonka näette, ettei tuo toistu”, mies sanoi ja viittasi nurkkaan, jonne zombi oli lyyhistynyt takaisin.

Nelikko jätti huoneen taakseen ja jatkoi matkaansa tunneleihin. Ne tuntuivat risteilevän loputtomiin. Matkijoita tuli vastaan yhä uudestaan ja kaikki ne pyrkivät imemään energiaa, mistä vain taisivat. Balthier antoi Vaanin hoidella suurimman osan niistä, sillä hän oli sitä mieltä, että hänen ei kannattanut tuhlata panoksia, jos ei ollut aivan pakko. Siihenkin olisi mennyt aikaa, jos Fran olisi nyhtänyt nuoliaan irti matkijoista.

”Mitä mieltä olet hänestä?” Balthier kysyi vieralta, kun he kulkivat Vaanin ja Baschin perässä käytävässä. Ilmapiraatti viittoi vanhemman miehen suuntaan.
”Hän puhuu totta”, Fran vastasi.
”Moni archadialainen sotilas ja yksi tuomari oli todistamassa, kun hän tappoi kuningas Raminasin”, Balthier huomautti.
”Ja kuinka moni heistä voikaan valehdella?” viera kysyi. ”Basch on hyvä mies, minä tunnen sen. Hänen sydämensä on valinnut polkunsa, eikä se polku ole turhia murhia varten.”
”Jos sanot niin…” Balthier mutisi. Hänellä oli omat syynsä epäillä archadialaisen armeijan luotettavuutta. Mikään ei ollut luonnollisempaa tuomareille kuin kieroilu. He kieroilivat jopa toisiaan vastaan päästäkseen Vayne Solidorin suosioon. Ei ollut siis mikään mahdoton ajatus, että he olisivat itse murhanneet kuninkaan ja vierittäneet syyn dalmascalaisen kapteenin niskoille. Itse asiassa juonihan oli lähes täydellinen, sillä Archadia sai siitä syyn olla kohtelematta Dalmascaa niin armollisesti kuin oli alun perin luvannut.
”Entäpä tämä Vaan?” Balthier kysyi sitten. Hän oli oppinut luottamaan Franin mielipiteeseen, sillä vieraksi tämä oli melkoinen ihmistuntija. Ehkä Fran tarkkaili ihmisiä erilaisesta näkökulmasta kuin ihmiset itse.
”Nuori ja täynnä kapinahenkeä”, Fran totesi. Sen Balthier olisi osannut kertoa itsekin. ”Uskon, että hänenkin sydämessään on hyvyyttä. Hänen vain pitäisi päästää irti vihastaan.”
”Pojalle, joka on menettänyt kaiken, se voi olla hankalaa.”
”Tiedän erään, joka on siihen pystynyt.”
”Tiedätkö?” Balthier kysyi ja kohotti kulmakarvojaan. ”En epäile kykyjäsi, mutta voisin sanoa, että saatat olla liian lähellä joitakuita ihmisiä tarkkaillaksesi heitä objektiivisesti.”

Fran ei vastannut mitään. Hän tiesi, ettei Balthier ollut päästänyt irti vihastaan. Mies oli vain haudannut sen sisälleen, mutta se kalvoi häntä yhä. Fran olisi halunnut auttaa Balthieria, mutta mies pysyi vaiti itsepintaisesti. Sota ja tohtori Cidin teot olivat asioita, joista ei vain keskusteltu. Fran saattoi ainoastaan toivoa, että Balthier antaisi anteeksi jonain päivänä. Cidin teot olivat julmia ja anteeksiantamattomia, mutta Balthier ei koskaan pääsisi eteenpäin, jos hän roikkuisi vihassaan ikuisesti.

Tavalliset käytävät veivät lopulta junaraiteille. Takaisinkaan päin ei ollut syytä kääntyä, joten joukko jatkoi matkaansa niitä pitkin. Kuljettuaan aikansa he saapuivat risteyskohtaan. Siellä makasi kuollut sotilas, jonka Basch riisui aseista. Ruosteinen miekkakin oli tyhjää parempi.
”Usva raivoaa”, Fran huomautti. Hän näki Balthierin vilkaisevan häntä hyvin huolestunut ilme kasvoillaan, joten hän lisäsi, ettei hätää ollut. Usvaa ei ollut paljon, vaikka se olikin negatiivista.
”Se löyhkää”, Balthier huomautti hetken päästä. Myös Fran oli haistanut epämiellyttävän hajun, mutta hän ei ollut varma, oliko hajun syynä Usva. Tunneleissa saattoi olla jotain muutakin, joka haisi epämiellyttävälle.
”Täällä on taatusti jotain”, Balthier totesikin vähän myöhemmin ja unohtui sitten katselemaan, kun Basch teki muutaman harjoitusliikkeen uudella miekallaan. ”Hyvät liikkeet, kapteeni.”
”Tarkoitat ’petturi’”, Vaan pisti väliin, ennen kuin Basch ehti vastata kohteliaisuuteen.
”Niin sanotaan”, Balthier totesi mietteliäästi. ”Minä en kuitenkaan nähnyt hänen tappavan ketään.”
”Minun veljeni näki”, Vaan huomautti vihaisesti.
”… Reks”, Basch sanoi.

Vaan tuijotti nyt vanhempaa miestä murhaavasti. Basch ei näyttänyt välittävän hänen vihastaan, vaan pysyi täysin rauhallisena. Kenties mies oli jo tottunut häneen kohdistuneisiin syytteisiin.
”Hän sanoi, että hänellä oli kaksi vuotta nuorempi veli. Ymmärrän, hän tarkoitti sinua. Veljesi, olen pahoillani, että..”
”Hän on kuollut”, Vaan sanoi kylmästi.
”Olen pahoillani”, Basch vastasi. Tällä kertaa hänen ilmeensä muuttui surulliseksi.
”Sinähän hänet tapoit!” Vaan huusi.
”Annan sinulle sanani, ettei niin todellakaan tapahtunut.”

Vaan yritti sanoa jotain, mutta Balthier viittasi Franille. Viera painoi kätensä hellästi pojan suuta vasten, eikä päästänyt tätä liikahtamaankaan. Vaanin ilme muuttui entistäkin raivostuneemmaksi, mutta jostain syystä hän ei pyristellyt karkuun vieralta.
”Tuo ei ole tarpeen”, Basch huomautti.
”Usko pois, pääsemme huomattavasti helpommalla, kun kloppi on poissa pelistä”, Balthier tuhahti.

Basch ei näyttänyt erityisen vakuuttuneelta ilmapiraatin sanoista, mutta ryhtyi kuitenkin puhumaan. Hän kertoi, mitä oli tapahtunut iltana, jona hän oli joukkoineen hyökännyt Nalbinan linnoitukseen yhdessä kapteeni Vosslerin kanssa.
”Hänen veljensä, Reks, oli joukkueessamme. Vain me kolme olimme enää jäljellä. Reks oli ottanut osumaa melkoisesti, mutta hänen haavansa olivat vain pinnallisia. Urhea poika. Vossler meni edeltämme, minä tulin perässä yhdessä Reksin kanssa.”

Kapteeni oli hetken hiljaa kuin olisi vajonnut muistoihin. Sitten hän jatkoi raskaalla äänellä: ”Olimme jo melkein salissa, jossa sopimuksen allekirjoituksen oli määrä tapahtua. Kimppuumme hyökkäsi kolme sotilasta ja aikaa oli vähän. Reks kehotti minua jatkamaan. Hän jäi yksin taistelemaan kolmea vastaan. Sydämeni oli raskas, mutta tiesin, ettei minulla ollut vaihtoehtoja. Kuningas oli pelastettava.

”Juoksin portaat ylös ja käytäviä pitkin saliin. Kohtasin järkyttävän näyn. Joka puolella oli ruumiita, mutta pahinta oli, että kuningas Raminas makasi kuolleena tikari rinnassaan. Hänen vierellään seisoi mies, jota en ollut toivonut näkeväni. Minun veljeni, kaksoisveljeni, pukeutuneena samoin kuin minä, kuin Dalmascan sotilas.

”Tunsin, kuinka archadilaiset tarttuivat minuun. Yritin taistella vastaan, mutta olin voimaton suuren joukon edessä. He raahasivat minut pois. Ehdin vielä nähdä, kun Reks syöksyi huoneeseen ja sai surmansa veljeni tikarista.”
”Kaksoisveli?” Balthier toisti. ”Melkoinen tarina, mutta palat sopivat yhteen. Sen verran voin sanoa puolustukseksesi.”

Fran päästi Vaanin irti. Poika tuijotti entistä sotakapteenia edelleen vihaisena. Hän astui kauemmas tästä kuin olisi pelännyt jotakin epämiellyttävää tartuntaa.
”Minä en usko sinua!” hän julisti kuuluvalla äänellä.
”Et tietenkään. Oli minun vikani, että Reks oli siellä. Olen pahoillani”, Basch sanoi äänellä, joka kertoi, että hän myös tarkoitti sanojaan.
”Veljeni luotti sinuun”, Vaan sanoi heristäen nyrkkiään. ”Hän luotti sinuun ja menetti kaiken. Kuinka voisin uskoa sinua?”
”Älä siinä tapauksessa usko minua, mutta usko veljeesi. Hän oli hyvä sotilas. Hän taisteli viimeiseen asti suojellakseen kotimaataan. Ei, uskon hänen taistelleen suojellakseen veljeään”, Basch selitti.
”Sinä et tiedä mitään!”
”Usko, mitä haluat. Mikä nyt vain tekee sinut onnelliseksi”, Balthier ärähti. Hän lähti kulkemaan oikean puoleiseen tunneliin Fran perässään. Hän pysähtyi hetkeksi ja katsoi Baschia. ”Tehty mikä tehty.”