Luku 4
Pelastusretki
Balthier maksoi vastaanottotiskille huoneen kalliin vuokran. Fran näki miehen piirteiden kiristyneen, joten tämän täytyi olla hermostunut.
”Ba’Gamnanin viesti voi viitata ainoastaan Lhusun kaivoksiin”, mies sanoi, kun pariskunta jätti Sandsean taakseen.
”Olen samaa mieltä”, Fran vastasi, ”mutta minusta meidän pitäisi tehdä asialle jotain, eikä vain viedä Vaania ja Baschia sinne.”
Piraatti pysyi vaiti ja kulki kohti läntistä Rabanastrea. Hänen kasvoillaan oli synkkä ilme.
”En nyt halua syyllistää, mutta jos et olisi antanut nenäliinaasi Penelolle..”
”Kyllä minä tiedän”, Balthier sanoi.
”Tavallaan se Migelo oli oikeassa”, Fran jatkoi sinnikkäästi. ”On meidän velvollisuutemme pelastaa tyttö tästä sotkusta. Meidän perässämme Ba’Gamnan on.”
”Hän on minun perässäni. Oikeastaan minun pitäisi mennä yksin.”
”Ja ketä se hyödyttäisi? Hän vain leikkaisi pääsi irti ja toimittaisi sen.. Cidille.”
”Olisi yksi huoli vähemmän.”
”Älä viitsi!”
Fran tiesi, että tilanne oli hankala. Hän oli itse kohdannut Ba’Gamnanin ja tämän juoksupojat kerran kaksi vuotta sitten. Hänellä ei ollut ollut aseita tuolloin, mutta jousipyssynkään kanssa hän ei olisi välttämättä pärjännyt neljää vastaan. Viera totesi mielessään, että olisi hyvä hankkia pitkästä aikaa käyttöön jokin lähitaisteluase. Hän piti erityisesti katanoista, joten hän voisi ostaa sellaisen säästöillään, kunhan niitä valmistava aseseppä vain tulisi vastaan.
Joka tapauksessa oli varsin selvää, ettei Ba’Gamnanin tapaaminen ollut mikään pikkujuttu. Palkkionmetsästäjä oli jahdannut Balthieria turhaan kaksi vuotta ja alkoi käydä kärsimättömäksi. Miehen päästä oli taatusti luvattu suuri palkkio. Ba’Gamnan yrittäisi varmasti tappaa Balthierin, eikä välittäisi, kuka muu kuolisi siinä sivussa. Pahimmassa tapauksessa mies oli jo surmannut Penelon, ellei ollut keksinyt tämän varalle jotain vielä kamalampaa. Sitä Fran ei edes halunnut ajatella.
Viera halusi pelastaa tytön bangaajoukon käsistä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. ”Minä menen Vaanin ja Baschin mukaan”, Fran ilmoitti aerodomen luona. Balthier kääntyi katsomaan naista kulmat rypyssä.
”Et siis aio antaa minulle vaihtoehtoja.”
”Ei sinun ole pakko tulla, mutta minä menen. En jätä tyttöä niiden hirviöiden käsiin”, viera totesi.
”Jos sinä menet, niin minunkin on mentävä. En voisi koskaan päästää sinua yksin sinne”, Balthier vastasi ja sipaisi Franin poskea kypärän reunan alapuolelta. Nainen tarttui miehen käteen ja hymyili. Hän oli tiennyt, että Balthier lähtisi mukaan. Hän vain toivoi, ettei mies tehnyt sitä pelkästään siksi, että hän aikoi mennä. Oli vain oikeudenmukaista pelastaa Penelo vaikeuksista, jotka Balthier oli tytölle järjestänyt.
Piraatit joutuivat odottelemaan aerodomen edessä tovin, mutta lopulta Vaan ja Basch ilmestyivät paikalle, kumpikin uutta miekkaa heilutellen. Tarkemmin katsottuna Baschin miekka ei näyttänyt kovinkaan uudelta, mutta sen terä oli kiiltävä ja hyvässä kunnossa. Se oli vanha mutta hyvin huollettu. Kenties se oli miekka, jota Basch oli kantanut ennen petosta.
Fran katseli miehiä, nuorta ja hieman vanhempaa, miettien, mikä oli muuttunut. Vaan suhtautui Baschiin nyt kuin ystävään. Jotain oli selvästikin tapahtunut. Vieran oli vaikea uskoa, että poika oli vain muutamassa tunnissa muuttanut mieltään.
”Bhujerba sijaitsee Dorstoniksen leijuvalla mantereella”, Balthier ryhtyi selittämään Vaanille. ”Magisiittikaivokset, joihin aiomme suunnata, ovat Bhujerbassa. Jos aiomme pelastaa tytön, meidän on mentävä sinne ensin. Oletko valmis lähtöön?”
”Olen valmis”, Vaan vastasi ja asetti miekan vyölleen paremmin.
Balthier lähti kävelemään sisälle aerodomeen. Hän kävi ilmoittamassa Strahlin olevan lähdössä ja suuntasi sitten ilmalaivan luokse muut perässään.
”Menemme Lhusun kaivoksiin. Näyttää siltä, että nappasin mukaani enemmän matkatavaraa Rabanastresta kuin suunnittelin… No, pelastetaan nyt vain tyttösi ja sillä hyvä”, mies jupisi takanaan kävelevälle Vaanille.
Vaikutti kuitenkin siltä, ettei poika edes kuullut hänen sanojaan, sillä yhtäkkiä tämä kiljaisi riemusta ja ryntäsi Balthierin ohitse. Ilmapiraatti jäi katsomaan hänen peräänsä. Kyllähän Strahl näytti kauniilta auringonpaisteessa, mutta Vaanin reaktio… Poika seisoi nyt ilmalaivan vieressä ja pällisteli sitä silmät ja suu selällään. Kenties Vaanista saisi vielä ilmapiraatin. Ainakin poika tiesi, mitä asioita piti arvostaa.
”Tämä on Strahl”, Balthier esitteli. ”Onko tyttö tarpeeksi hyvä sinulle?”
Vaan hipaisi ilmalaivan ovea kunnioittavasti. ”Strahl… Sinä todella olet ilmapiraatti.”
”No, palkkionmetsästäjät ainakin ajattelevat niin”, Balthier vastasi. Tyytyväinen hymy nousi hänen kasvoilleen. Vaanissa oli ehkä sittenkin ainesta, vaikka kloppi oli melkoinen inisijä.
Samassa Strahlin ovi aukesi ja esiin marssi joukko moogleja, Nono viimeisenä. Moogle oli joko pitänyt sukukokouksen tai sitten päättänyt jälleen aloittaa ilmalaivan huoltotyöt. Balthier oli huomannut, että jos jossain viivyttiin yli vuorokausi, Nono käytti aina tilaisuuden hyväkseen ja ryhtyi kunnostamaan jotain olematonta vikaa. Toisaalta taipumus oli hyväkin, sillä ilmalaiva pysyi koko ajan erinomaisessa kunnossa.
Nono ilmoittikin kaiken olevan kunnossa ja jäi hyvästelemään muut mooglet sillä välin, kun Balthier johdatti vieraansa Strahlin ohjaamoon. Hän istahti omalle paikalleen Franin valloittaessa oman penkkinsä. Vaan ja Basch istuivat heidän taakseen.
”Noh, onko tyttö aseistettu? Kuinka nopea se on? Pärjäisikö se Ifritille?” Vaan alkoi ladella kysymyksiä, kun Balthier ryhtyi käynnistämään ilmalaivan konetta.
”Voisin kai kertoa sinulle”, ilmapiraatti totesi ja vilkaisi sitten taakseen virnistäen, ”mutta etkö mieluummin näkisi itse?”
”Jep!” Vaan huudahti.
”Fran, kurssi?” Balthier kysyi.
”Suorinta tietä Bhujerbaan”, viera vastasi katse mittareissa.
Ilmalaivan moottori käynnistyi ja alus syöksyi taivaalle nopeammin kuin olisi välttämättä ollut tarpeellista. Vaan hypähti innoissaan penkillään ja näytti siltä kuin ei olisi tiennyt, miten päin olla.
”No, miten Bhujerballa menee?” Basch tiedusteli omalta paikaltaan.
”Se paikka on niin vapaa kuin voi olla, toistaiseksi”, Balthier tuhahti. ”Archadia otti huomioon, että Bhujerba ilmoitti prinsessan itsemurhasta ja sinun teloittamisestasi.”
”Jos tulee ilmi, että olen elossa, markiisi menettää keisarikunnan suosion”, Basch totesi.
”Yritän välttää sen”, Balthier vastasi miehelle. Ei ollut hyvästä vetää puoleensa yhtään enempää huomiota kuin oli välttämätöntä.
Strahl kiisi aavikon taivaan halki. Balthier kytki lopulta automaattiohjauksen päälle, sillä hänellä oli vahva epäilys, ettei kukaan muu ollut levännyt yhtään sen enempää kuin hänkään. Matka Bhujerbaan veisi oman aikansa, joten kaikkien oli paras hyödyntää se aika keräämällä voimia.
”Täällä ei ole kovinkaan montaa sänkyä, mutta levätkää, missä voitte”, piraatti ilmoitti muille.
”En minä voi levätä tässä tilanteessa”, Vaan protestoi.
”Luuletko todella, että sinusta on apua tytöllesi, jos olet kuolemanväsynyt?” Balthier kysyi. Vaan ei vastannut hänelle. Piraatti nousi paikaltaan ja livahti pieneen hyttiin, jossa hän ja Fran viettivät suurimman osan öistään.
”Balthier on oikeassa”, Fran sanoi pojalle. ”Sinun pitäisi levätä. Ja sinun myös, kapteeni.”
”Kyllä, kunnon torkut tekisivät hyvää”, Basch vastasi ja venytteli käsiään. Vaan tuhahti, mutta asettui mukavampaan asentoon penkillään. Fran hymyili pojalle ja paineli sitten Balthierin perässä hyttiin.
Ilmapiraatti oli ehtinyt jo riisua kenkänsä ja makasi nyt sängyllä kädet päänsä alla. Fran kiskoi omat kenkänsä jaloistaan ja kiepsahti miehen viereen. Balthier kääntyi kyljelleen ja kietoi kätensä naisen ympäri. Viera sulki silmänsä, mutta hänen korvansa erottivat ohjaamosta kantautuvan hiljaisen keskustelun.
”Kiitos, että puolustit minua vastarinnan edessä”, Basch kuului sanovan. ”Tuskin he luottavat minuun yhtään enempää, mutta luulen, että Vossler ainakin sai ajattelemisen aihetta.”
”Reksiä minä puolustin”, Vaan huomautti. ”Kukaan ei väitä minun veljeäni valehtelijaksi! Mutta uskon nyt sinua.”
”Kiitos siis siitä.”
”Aiotko tehdä jotain Amalian suhteen?” Vaan vaihtoi puheenaihetta. Pojan äänessä kuulsi kiusaannus, jonka Fran arveli johtuvan nolostumisesta. Kenelle tahansa oli vaikeaa myöntää olleensa väärässä.
”Vossler hoitaa asiaa, mutta mielelläni olisin itsekin pelastusjoukoissa. Minulla on kuitenkin omat asiani, jotka minun on hoidettava Bhujerbassa.”
”Kunhan Penelo on pelastettu.”
”Niin, olen sinulle paljosta velkaa. Tulen mukaasi hakemaan Penelon takaisin. Minun asiani ovat odottaneet kaksi vuotta, joten ne voivat odottaa vielä tovin.”
Ohjaamoon laskeutui hiljaisuus, mutta Franin korvat olivat napanneet Amalian nimen. Balthier oli ollut oikeassa nimittäessään Amaliaa kapinalliseksi. Ilmeisesti nainen oli myös hyvin tärkeässä asemassa, jos häntä oltiin pelastamassa. Kukaan ei vaarantanut henkeään rivisotilaan vuoksi. Naisen täytyi olla jonkin sortin johtaja tai muuten tärkeä henkilö.
”Ba’Gamnanin viesti voi viitata ainoastaan Lhusun kaivoksiin”, mies sanoi, kun pariskunta jätti Sandsean taakseen.
”Olen samaa mieltä”, Fran vastasi, ”mutta minusta meidän pitäisi tehdä asialle jotain, eikä vain viedä Vaania ja Baschia sinne.”
Piraatti pysyi vaiti ja kulki kohti läntistä Rabanastrea. Hänen kasvoillaan oli synkkä ilme.
”En nyt halua syyllistää, mutta jos et olisi antanut nenäliinaasi Penelolle..”
”Kyllä minä tiedän”, Balthier sanoi.
”Tavallaan se Migelo oli oikeassa”, Fran jatkoi sinnikkäästi. ”On meidän velvollisuutemme pelastaa tyttö tästä sotkusta. Meidän perässämme Ba’Gamnan on.”
”Hän on minun perässäni. Oikeastaan minun pitäisi mennä yksin.”
”Ja ketä se hyödyttäisi? Hän vain leikkaisi pääsi irti ja toimittaisi sen.. Cidille.”
”Olisi yksi huoli vähemmän.”
”Älä viitsi!”
Fran tiesi, että tilanne oli hankala. Hän oli itse kohdannut Ba’Gamnanin ja tämän juoksupojat kerran kaksi vuotta sitten. Hänellä ei ollut ollut aseita tuolloin, mutta jousipyssynkään kanssa hän ei olisi välttämättä pärjännyt neljää vastaan. Viera totesi mielessään, että olisi hyvä hankkia pitkästä aikaa käyttöön jokin lähitaisteluase. Hän piti erityisesti katanoista, joten hän voisi ostaa sellaisen säästöillään, kunhan niitä valmistava aseseppä vain tulisi vastaan.
Joka tapauksessa oli varsin selvää, ettei Ba’Gamnanin tapaaminen ollut mikään pikkujuttu. Palkkionmetsästäjä oli jahdannut Balthieria turhaan kaksi vuotta ja alkoi käydä kärsimättömäksi. Miehen päästä oli taatusti luvattu suuri palkkio. Ba’Gamnan yrittäisi varmasti tappaa Balthierin, eikä välittäisi, kuka muu kuolisi siinä sivussa. Pahimmassa tapauksessa mies oli jo surmannut Penelon, ellei ollut keksinyt tämän varalle jotain vielä kamalampaa. Sitä Fran ei edes halunnut ajatella.
Viera halusi pelastaa tytön bangaajoukon käsistä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. ”Minä menen Vaanin ja Baschin mukaan”, Fran ilmoitti aerodomen luona. Balthier kääntyi katsomaan naista kulmat rypyssä.
”Et siis aio antaa minulle vaihtoehtoja.”
”Ei sinun ole pakko tulla, mutta minä menen. En jätä tyttöä niiden hirviöiden käsiin”, viera totesi.
”Jos sinä menet, niin minunkin on mentävä. En voisi koskaan päästää sinua yksin sinne”, Balthier vastasi ja sipaisi Franin poskea kypärän reunan alapuolelta. Nainen tarttui miehen käteen ja hymyili. Hän oli tiennyt, että Balthier lähtisi mukaan. Hän vain toivoi, ettei mies tehnyt sitä pelkästään siksi, että hän aikoi mennä. Oli vain oikeudenmukaista pelastaa Penelo vaikeuksista, jotka Balthier oli tytölle järjestänyt.
Piraatit joutuivat odottelemaan aerodomen edessä tovin, mutta lopulta Vaan ja Basch ilmestyivät paikalle, kumpikin uutta miekkaa heilutellen. Tarkemmin katsottuna Baschin miekka ei näyttänyt kovinkaan uudelta, mutta sen terä oli kiiltävä ja hyvässä kunnossa. Se oli vanha mutta hyvin huollettu. Kenties se oli miekka, jota Basch oli kantanut ennen petosta.
Fran katseli miehiä, nuorta ja hieman vanhempaa, miettien, mikä oli muuttunut. Vaan suhtautui Baschiin nyt kuin ystävään. Jotain oli selvästikin tapahtunut. Vieran oli vaikea uskoa, että poika oli vain muutamassa tunnissa muuttanut mieltään.
”Bhujerba sijaitsee Dorstoniksen leijuvalla mantereella”, Balthier ryhtyi selittämään Vaanille. ”Magisiittikaivokset, joihin aiomme suunnata, ovat Bhujerbassa. Jos aiomme pelastaa tytön, meidän on mentävä sinne ensin. Oletko valmis lähtöön?”
”Olen valmis”, Vaan vastasi ja asetti miekan vyölleen paremmin.
Balthier lähti kävelemään sisälle aerodomeen. Hän kävi ilmoittamassa Strahlin olevan lähdössä ja suuntasi sitten ilmalaivan luokse muut perässään.
”Menemme Lhusun kaivoksiin. Näyttää siltä, että nappasin mukaani enemmän matkatavaraa Rabanastresta kuin suunnittelin… No, pelastetaan nyt vain tyttösi ja sillä hyvä”, mies jupisi takanaan kävelevälle Vaanille.
Vaikutti kuitenkin siltä, ettei poika edes kuullut hänen sanojaan, sillä yhtäkkiä tämä kiljaisi riemusta ja ryntäsi Balthierin ohitse. Ilmapiraatti jäi katsomaan hänen peräänsä. Kyllähän Strahl näytti kauniilta auringonpaisteessa, mutta Vaanin reaktio… Poika seisoi nyt ilmalaivan vieressä ja pällisteli sitä silmät ja suu selällään. Kenties Vaanista saisi vielä ilmapiraatin. Ainakin poika tiesi, mitä asioita piti arvostaa.
”Tämä on Strahl”, Balthier esitteli. ”Onko tyttö tarpeeksi hyvä sinulle?”
Vaan hipaisi ilmalaivan ovea kunnioittavasti. ”Strahl… Sinä todella olet ilmapiraatti.”
”No, palkkionmetsästäjät ainakin ajattelevat niin”, Balthier vastasi. Tyytyväinen hymy nousi hänen kasvoilleen. Vaanissa oli ehkä sittenkin ainesta, vaikka kloppi oli melkoinen inisijä.
Samassa Strahlin ovi aukesi ja esiin marssi joukko moogleja, Nono viimeisenä. Moogle oli joko pitänyt sukukokouksen tai sitten päättänyt jälleen aloittaa ilmalaivan huoltotyöt. Balthier oli huomannut, että jos jossain viivyttiin yli vuorokausi, Nono käytti aina tilaisuuden hyväkseen ja ryhtyi kunnostamaan jotain olematonta vikaa. Toisaalta taipumus oli hyväkin, sillä ilmalaiva pysyi koko ajan erinomaisessa kunnossa.
Nono ilmoittikin kaiken olevan kunnossa ja jäi hyvästelemään muut mooglet sillä välin, kun Balthier johdatti vieraansa Strahlin ohjaamoon. Hän istahti omalle paikalleen Franin valloittaessa oman penkkinsä. Vaan ja Basch istuivat heidän taakseen.
”Noh, onko tyttö aseistettu? Kuinka nopea se on? Pärjäisikö se Ifritille?” Vaan alkoi ladella kysymyksiä, kun Balthier ryhtyi käynnistämään ilmalaivan konetta.
”Voisin kai kertoa sinulle”, ilmapiraatti totesi ja vilkaisi sitten taakseen virnistäen, ”mutta etkö mieluummin näkisi itse?”
”Jep!” Vaan huudahti.
”Fran, kurssi?” Balthier kysyi.
”Suorinta tietä Bhujerbaan”, viera vastasi katse mittareissa.
Ilmalaivan moottori käynnistyi ja alus syöksyi taivaalle nopeammin kuin olisi välttämättä ollut tarpeellista. Vaan hypähti innoissaan penkillään ja näytti siltä kuin ei olisi tiennyt, miten päin olla.
”No, miten Bhujerballa menee?” Basch tiedusteli omalta paikaltaan.
”Se paikka on niin vapaa kuin voi olla, toistaiseksi”, Balthier tuhahti. ”Archadia otti huomioon, että Bhujerba ilmoitti prinsessan itsemurhasta ja sinun teloittamisestasi.”
”Jos tulee ilmi, että olen elossa, markiisi menettää keisarikunnan suosion”, Basch totesi.
”Yritän välttää sen”, Balthier vastasi miehelle. Ei ollut hyvästä vetää puoleensa yhtään enempää huomiota kuin oli välttämätöntä.
Strahl kiisi aavikon taivaan halki. Balthier kytki lopulta automaattiohjauksen päälle, sillä hänellä oli vahva epäilys, ettei kukaan muu ollut levännyt yhtään sen enempää kuin hänkään. Matka Bhujerbaan veisi oman aikansa, joten kaikkien oli paras hyödyntää se aika keräämällä voimia.
”Täällä ei ole kovinkaan montaa sänkyä, mutta levätkää, missä voitte”, piraatti ilmoitti muille.
”En minä voi levätä tässä tilanteessa”, Vaan protestoi.
”Luuletko todella, että sinusta on apua tytöllesi, jos olet kuolemanväsynyt?” Balthier kysyi. Vaan ei vastannut hänelle. Piraatti nousi paikaltaan ja livahti pieneen hyttiin, jossa hän ja Fran viettivät suurimman osan öistään.
”Balthier on oikeassa”, Fran sanoi pojalle. ”Sinun pitäisi levätä. Ja sinun myös, kapteeni.”
”Kyllä, kunnon torkut tekisivät hyvää”, Basch vastasi ja venytteli käsiään. Vaan tuhahti, mutta asettui mukavampaan asentoon penkillään. Fran hymyili pojalle ja paineli sitten Balthierin perässä hyttiin.
Ilmapiraatti oli ehtinyt jo riisua kenkänsä ja makasi nyt sängyllä kädet päänsä alla. Fran kiskoi omat kenkänsä jaloistaan ja kiepsahti miehen viereen. Balthier kääntyi kyljelleen ja kietoi kätensä naisen ympäri. Viera sulki silmänsä, mutta hänen korvansa erottivat ohjaamosta kantautuvan hiljaisen keskustelun.
”Kiitos, että puolustit minua vastarinnan edessä”, Basch kuului sanovan. ”Tuskin he luottavat minuun yhtään enempää, mutta luulen, että Vossler ainakin sai ajattelemisen aihetta.”
”Reksiä minä puolustin”, Vaan huomautti. ”Kukaan ei väitä minun veljeäni valehtelijaksi! Mutta uskon nyt sinua.”
”Kiitos siis siitä.”
”Aiotko tehdä jotain Amalian suhteen?” Vaan vaihtoi puheenaihetta. Pojan äänessä kuulsi kiusaannus, jonka Fran arveli johtuvan nolostumisesta. Kenelle tahansa oli vaikeaa myöntää olleensa väärässä.
”Vossler hoitaa asiaa, mutta mielelläni olisin itsekin pelastusjoukoissa. Minulla on kuitenkin omat asiani, jotka minun on hoidettava Bhujerbassa.”
”Kunhan Penelo on pelastettu.”
”Niin, olen sinulle paljosta velkaa. Tulen mukaasi hakemaan Penelon takaisin. Minun asiani ovat odottaneet kaksi vuotta, joten ne voivat odottaa vielä tovin.”
Ohjaamoon laskeutui hiljaisuus, mutta Franin korvat olivat napanneet Amalian nimen. Balthier oli ollut oikeassa nimittäessään Amaliaa kapinalliseksi. Ilmeisesti nainen oli myös hyvin tärkeässä asemassa, jos häntä oltiin pelastamassa. Kukaan ei vaarantanut henkeään rivisotilaan vuoksi. Naisen täytyi olla jonkin sortin johtaja tai muuten tärkeä henkilö.
~o~
Bhujerba näytti yhtä upealta kuin ennenkin. Leijuva manner itsessään oli vaikuttava näky, mutta niin oli myös kaunis pikkukaupunkikin. Kaikkien katseet kääntyivät kuitenkin kaivosten suuntaan. Niiden suuaukkoa ei nähnyt ilmasta käsin, mutta vuori erottui selvästi sekä sinisenä kiiltävät kohdat sen pinnassa siellä, mistä magisiittikivi pyrki läpi.
Balthier komensi Vaanin ilmoittamaan Strahlin aerodomen lennonjohdolle. Hän ja Fran olivat nyt lainsuojattomia, Baschista puhumattakaan. Vaanin nimi oli todennäköisesti ainoa, jota kukaan ei tunnistaisi, vaikka poikakin oli karannut tyrmistä.
Laskeutuminen sujui ongelmitta, mutta sisällä aerodomessa oli pari sotilasta vartiossa. Markiisi Ondore näytti luovuttaneen ison osan vallastaan Archadialle, mutta todellisuudessa hänen huhuttiin olevan yhteyksissä vastarintaan. Samalla hän huolehti, että Bhujerban suhteet Archadiaan olivat hyvät, koska sillä tavoin hän varmisti selustansa molempiin suuntiin, tai niin Balthier ainakin epäili asian olevan.
Joukko kiersi sotilaat parhaan taitonsa mukaan, eikä heihin onneksi kiinnitetty huomiota. Todennäköisesti tavalliset sotilaat olivat saaneet Balthierista vain huonosti piirretyn kuvan, ellei sitten Archadiasta oltu lähetetty maalausta, mutta piraatti epäili sitä. Cidillä ei ollut niin suurta vimmaa saada häntä napatuksi. Oli eri asia, jos keisari alkaisi panostaa ajojahtiin. Tämä oli varmasti myöntänyt jonkinlaisen luvan Cidille käyttää palkkionmetsästäjiä ja nyt armeijaa, sillä Fran mainitsi sotilaiden puhuvan Balthierista. Silti ei ollut todennäköistä, että keisarilla olisi henkilökohtaista kiinnostusta saada yksittäinen ilmapiraatti napattua.
”Sinä olet kuollut mies, muista se”, Balthier sanoi matalalla äänellä Baschille. ”Ei nimiä”, hän huomautti heti perään yhteisesti kaikille. Muut nyökkäilivät. Kukaan heistä ei halunnut tutustua tyrmiin uudestaan.
Balthier johdatti joukon ulos aerodomesta, kun Vaan oli käynyt keskustelemassa vastaanottovirkailijan kanssa. Poika näytti ylpeältä itsestään kuin olisi ollut aito ilmapiraatti, mutta Fran oli pannnut tiskin takana seisovan naisen merkille. Tämä oli tuijottanut Balthieria unelmoiva katse silmissään, kuten muutaman kerran aiemminkin. Oli huonoa tuuria, että sama nainen oli jälleen vuorossa.
Ylittäessään aerodomelta kaupunkiin vievää siltaa Balthier pysähtyi hetkeksi ja heilautti kättään eteenpäin.
”Lhusun kaivokset ovat tuolla suunnassa. Tosin niistä ei ole paljoa enää jäljellä”, hän selitti.
”Olette matkalla kaivoksiin?” nuoren pojan ääni keskeytti hänet, ennen kuin hän ehti jatkaa. Balthier kääntyi ja näki tyylikkäästi pukeutuneen, alle 15-vuotiaan pojan istuvan sillan kaiteella. Tällä oli puolipitkät, tummanruskeat hiukset ja aateliset kasvonpiirteet. Pojassa oli jotain hyvin tuttua, mutta Balthierilla ei ollut aavistustakaan, mitä se oli. Hän tunsi kuitenkin pienen epäilyksen pujahtavan mieleensä. Ilmapiraatti nyökkäsi pojalle.
”Siinä tapauksessa, olkaa niin ystävällisiä ja antakaa minun tehdä teille seuraa.”, poika pyysi. Hänen äänessään oli korostuneen hienostunut sävy kuin hänet olisi opetettu puhumaan täydellisen kohteliaasti jokaiselle vastaantulijalle. ”Minulla on eräs asia hoidettavanani siellä.”
”Millainen asia?” Basch puuttui puheeseen.
”Voisin kysyä teiltä samaa”, poika totesi ja hypähti alas sillan kaiteelta. Hän oli kovin lyhyt. Yllään hänellä oli valkoinen silkkipusero ja samaa kangasta olevat hanskat. Puseron hän oli suojannut tummalla liivillä ja hänen saappaansa ulottuivat puoleen reiteen jättäen näkyville vain pienen kaistaleen sinisistä housuista. Erikoisinta kuitenkin oli pojan kaulassa roikkuva spiraaliriipus, joka oli taatusti omaisuuksien arvoinen. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö poika ollut aatelista sukua. Hän saattoi olla jopa Ondoren vakooja.
”Selvä, tule sitten”, Balthier totesi. Hänestä oli parempi, että poika kulkisi heidän mukanaan kuin seuraisi heitä ja saattaisi usuttaa jonkun heidän kimppuunsa takaapäin. Viholliset tuli pitää lähempänä kuin ystävät.
”Mitä?” Vaan huudahti hyvin epäuskoiseen sävyyn. Selvästikään klopin järjenjuoksu ei kulkenut samaan suuntaan piraatin kanssa.
”Erinomaista”, nuorempi poika vastasi ja hymyili hienostuneesti.
”Tee minulle palvelus ja pysyttele minun näkökentässäni. Ongelmia pitäisi tulla vähemmän”, Balthier sanoi suoraan.
”Kummallekin meistä”, poika lisäsi.
Vaan risti kädet rinnalleen ja mittaili katseellaan nuorempaa poikaa. Klopista näki, että tämä ei juurikaan antanut arvoa uudelle tuttavuudelle. Balthier hymähti mielessään, että Vaan olisi voinut vain tyytyä olemaan kiitollinen siitä, ettei enää ollut joukon nuorin. Toisaalta ilmapiraatista alkoi huolestuttavasti tuntua, että hän oli ryhtynyt lapsenvahdiksi.
”Mikä on nimesi?” Vaan kysyi pojalta.
”Öh… Minä olen… Lamont”, poika vastasi yllättävän epävarmasti. Balthier sai lisää syytä epäillä, ettei poika ollut liikkeellä puhtain sydämin. Vaikka tämä oli nuori, hän saattoi olla hyvin vaarallinen.
Vaan ilmeisesti tulkitsi Lamontin epävarmuuden hyvin eri tavoin kuin Balthier. ”Älä huoli, Lamont. En tiedä, mitä noissa kaivoksissa on, mutta olet hyvissä käsissä”, hän sanoi ja vilkaisi sitten vieressään seisovaa kapteenia. ”Vai mitä, Basch?”
Kapteeni murahti ja lähti harppomaan eteenpäin. Balthier ja Fran vilkaisivat Vaania vihaisesti ja suuntasivat kapteenin perään. He eivät nähneet, kuinka Vaan punastui nolostuksesta. Yllättävää kyllä, poika pysytteli hiljaa koko matkan kaivoksille asti, vaikka kaupungin halki ei kävelty hetkessä.
Kaupungin pohjoislaidalta laskeutui pitkä portaikko kaivosten oviaukolle. Kaarevat oviaukot ulottuivat lähemmäs kymmenen metrin korkeutta ja ne oli koristeltu kaiverruksin.
”Lhusun kaivokset, Ivalicen rikkaimmat suonet”, Balthier esitteli paikan muille. Hänellä oli muistoja tästä paikasta, mutta hän mieluummin painoi ne unholaan.
”Keisarinkunnan valvonnan alaiset ilman muuta”, Basch totesi tutkiessaan kaiverruksia.
”Itse asiassa eivät ole”, Lamont huomautti kapteenille. ”Muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta keisarillinen armeija ei ole sallittu Bhujerbassa. Mutta jatkaisimmeko matkaa?”
Balthier astui yhdessä Franin kanssa kaarevasta oviaukosta sisään. Lamont häiritsi hänen mieltään yhä enemmän. Poika tiesi asioita, joita piraatti ei edes itse tiennyt. Lapsen ei kuulunut olla noin hyvin perillä politiikasta.
Ilmapiraatin pohdinta kuitenkin keskeytyi, kun hän huomasi kauempaa kaivoksista astelevan tuomarin. Kiireesti hän veti Franin varjoihin ja viittoi muita seuraamaan perässä. Kukaan ei sanonut sanaakaan, kun koko joukko piiloutui kaivosten aulan pimeille reunoille. Onneksi aulaan oli laitettu lyhtyjä harvakseltaan, sillä muuten heidät olisi huomattu välittömästi.
”Suokaa anteeksi, että kysyn, mutta te olette aikeissa vierottaa puhtaimman magisiiteista..” tuomari puhui vierellään kulkevalle vanhemmalle miehelle.
”Voin vakuuttaa, että se saapuu Vaynen luokse mitä tahdikkaimmalla tavalla”, mies vastasi tuomarille, ennen kuin tämä sai lopetettua lauseensa.
”Hah! Käytät sanojasi hyvin”, tuomari puuskahti.
”Olkoon niin, sillä minulla ei ole aikomustakaan antaa ohjia pois, teidän korkeutenne”, vanhus tokaisi.
”Pidättekö enemmän ruoskasta sitten?” tuomari ivasi. ”Itsepäisyys ei tule aiheuttamaan vain teidän murtumistanne, vaan vie myös Bhujerban mukananne, ylhäisyys.”
Tuomari ja vanha mies astelivat ulos kaivoksista. Heidän perässään seurasi muutama rivisotilas. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota piileskelijöihin, ja nämä tulivatkin esiin vasta, kun olivat varmoja, ettei sotilaita ollut enää lähistöllä.
”Halim Ondore IV, Bhujerban markiisi”, Lamont kertoi muille. ”Markiisi toimi sovittelijana Dalmascan antautumista koskevissa neuvotteluissa. Näyttäisi siltä, että hän on hieman vähemmän neutraali nyt.”
”Sanotaan, että hän on auttanut vastarintaa”, Balthier huomautti.
”Monia asioita sanotaan”, Lamont vastasi.
”Olet selvästikin hyvin informoitu. Kuka sanoitkaan olevasi?” Balthier kysyi ja silmäili poikaa. Vakooja ei olisi paljastanut niin paljon kuin poika oli. Tämän motiivit olivat hyvin piilossa, mutta Balthier oli varma, että ne aiheuttaisivat vielä ongelmia.
”Mitä väliä sillä on?” Vaan keskeytti. ”Meidän pitää löytää Penelo!”
”Ja Penelo on sinun…?” Lamont tiedusteli.
”Hän on ystäväni. Hänet siepattiin ja tuotiin tänne”, Vaan selitti lyhyesti. Koska hän lähti marssimaan eteenpäin kaivoksissa, muutkin katsoivat aiheelliseksi lähteä liikkeelle.
Lyhdyt valaisivat kaivoskäytäviä, mutta pimeys oli niistä huolimatta valloittanut suurimman osan tilasta. Käytävät risteilivät sinne tänne, eikä kulku niissä ollut yksinkertaista. Eksyminen sen sijaan oli helppoa.
Välillä käytävät vaihtuivat suuremmiksi alueiksi. Seinämissä oli reikiä, joista saattoi nähdä sinisen taivaan. Näillä paikoilla oli huomattavasti valoisampaa, joten siirtyminen jälleen uuteen käytävään sokaisi silmät hetkellisesti.
Lopulta varsinaiset käytävät muuttuivat luonnontunneleiksi. Niitä pitkin oli huomattavasti vaikeampi kulkea, sillä pohja ei ollut tasainen ja välillä katto oli kovin matalalla. Franin korvat hipoivat sitä koko ajan.
Tunneli laajeni suureksi luolaksi, jonka seinämistä hohteli sinistä valoa. Magisiittia oli kaikkialla. Tässä luolassa sitä oli varmasti louhittu melkoisesti, mutta paljon oli yhä tallella.
”Tätä minä tulin katsomaan”, Lamont sanoi. Hän veti taskustaan esiin kauniin jalokiven. Se oli väriltään oranssi, sävyltään melkein samanlainen kuin kivi, jonka Vaan oli varastanut.
”Mikä tuo on?” Vaan kysyikin saman tien.
”Se on nethisiitti. Ihmisen valmistama sellainen”, Lamont vastasi.
”Mikä se on?”
”Toisin kuin tavallinen magisiitti nethisiitti imee magiaa itseensä”, Lamont selitti ja näytti kiveä kaikille. ”Tämä on hedelmä, jonka eteen on tehty töitä. Ihmisen valmistama nethisiitti Draklorin laboratoriosta.”
Balthier tuijotti sanattomana poikaa, joka käveli kivensä kanssa tutkimaan luolan seinämää.
”Täältä he siis saavat magisiittinsa”, Lamont puhui itsekseen.
”Tehtäväsi on ilmeisesti suoritettu”, Balthier kommentoi. Hänen äänensä oli kylmä. Ei Ondoren vakooja, vaan Archadian.
Lamont hymähti. ”Kiitos, korvaan tämän pian”, hän sanoi katsomatta ilmapiraattia. Balthier käveli hänen luokseen.
”Ei, sinä korvaat tämän nyt. Meillä on liikaa omia ongelmia voidaksemme huolehtia sinun asioistasi”, ilmapiraatti kertoi ääni synkkänä. ”Kerropa nyt, mistä kuulit tämän sadun ’nethisiitistä’. Ja mistä sait tuon näytteen, jota raahaat mukanasi? Mitä sinä tiedät Draklorin laboratoriosta?” Ilmapiraatti asetti kätensä Lamontin olkapäälle ja sai pojan katsomaan itseään. ”Kerro minulle, kuka sinä olet.”
”Balthier!” Vaanin ääni kuitenkin keskeytti keskustelun. Poika alkoi jälleen käydä ilmapiraatin hermoille. Toki Penelon pelastaminen oli tärkeää, mutta niin oli tämäkin. Vaan ei vain ymmärtänyt.
”Annoit meidän odottaa, Balthier”, toinen ääni totesi. Se sai piraatin niskavillat nousemaan pystyyn. Hän päästi irti Lamontin olkapäästä ja käännähti ympäri. Luolan toiselta puolelta asteli Ba’Gamnan joukkoineen.
”Livahdit pois Nalbinasta. Meillä oli ikävä sinua”, Ba’Gamnan jatkoi. ”Ensin tuomari ja nyt tuo poika. Koko jutussa haiskahtaa raha. Luulenpa, että voisin kostuttaa terääni hieman.”
Bangaa heilautti asettaan, jonka päässä oli pyörivä sahanterä. Se ei näyttänyt mitenkään kutsuvalta.
”Pidä kuonosi siellä, minne se kuuluu”, Balthier sanoi liskolle. ”Tuollainen ajattelu sopii sinulle huonosti, Ba’Gamnan.”
”Liian kauan olen saanut kulkea palkkiotta. Kaiverran sen ulos tuosta pojasta!” liskomies uhkasi ja osoitti aseellaan kohti Lamontia.
”Missä Penelo on? Me otamme hänet takaisin!” Vaan karjaisi ja veti miekkansa esille.
”Se tyttökö? Miksi pitää syöttiä, kun kala on jo kuivalla maalla? Me päästimme hänet menemään ja hän juoksi kaivoksiin itkien kuin vauva”, Ba’Gamnan ilmoitti. Balthierin oli pakko myöntää itselleen, että bangaa oli osoittanut omituista armeliaisuutta.
Lamont heitti Ba’Gamnania nethisiitillä suoraan silmään. Bangaa karjaisi ja peitti silmän kädellään. Sillä välin Lamont syöksyi nappaamaan kiven takaisin ja ryntäsi sinne, mistä ilmapiraattijoukko oli luolaan tullut.
”Hei!” Vaan huusi hänen peräänsä.
”Ala tulla”, Balthier sanoi ja tarttui Vaania käsivarresta. Muut eivät tarvinneet kehotusta pakomatkalle.
”Painukaa perään!” Ba’Gamnan kuului huutavan tovereilleen.
Lamont juoksi reilusti muiden edellä ja katosi pian kulman taakse. Vaan huusi hänen peräänsä, mutta poika ei tullut takaisin.
”Me emme pärjää heille”, Balthier ilmoitti muille. ”Taistelkaa vain, jos on pakko. Muussa tapauksessa juoskaa karkuun.”
Ihme kyllä, edes Vaan ei protestoinut ajatukselle. Kaikki neljä juoksivat päätä pahkaa tunneliin toivoen löytävänsä tien ulos kaivoksista mahdollisimman nopeasti. Bangaat tulivat heidän perässään huudellen pilkkahuutoja, joiden arvatenkin toivoivat saavansa toiset pysähtymään taistelemaan.
Balthier kirosi huonoa tuuriaan. Elämä oli tarpeeksi hankalaa ilman perässä roikkuvia palkkionmetsästäjiä. Hän pitäisi ehdottomasti tehdä näistä selvää sopivan tilaisuuden tullen, mutta oli sulaa hulluutta ryhtyä taistelemaan heitä vastaan ilman kunnollista valmistautumista.
Hyvin pian Fran otti ohjat ja lähti juoksemaan ensimmäisenä. Miehillä oli täysi työ pysytellä pitkäjalkaisen vieran perässä, varsinkin kun tämä mutkitteli pitkin käytäviä ja saattoi tehdä äkkikäännöksen jonnekin sivukäytävälle ilman pienintäkään varoitusta. Lopulta viera kuitenkin pysähtyi huohottaen. He olivat jo lähellä kaivoksien uloskäyntiä.
”He eivät taida seurata. Eksytimme heidät”, hän sanoi hymyillen. Hänen korviinsa ei kantautunut sen enempää juoksevia kuin hiipiviä askeliakaan. Ba’Gamnan joukkoineen oli jäänyt kauas taakse. Jos hyvin kävisi, nämä harhailisivat päivän tai pari vanhoilla käytävillä tai tunneleissa.
”Vielä vähän enemmän juoksemista bangaa kannoillani ja olen valmis luopumaan koko ilmapiratismista”, Balthier tuhahti.
Lamontia ei näkynyt missään, joten poika oli joko eksynyt kaivoksiin tai päässyt ulos niistä. Balthier olisi mieluusti kuulustellut tätä lisää, mutta mahdollisuudet siihen näyttivät olevan melkoisen huonot. Hän viittoi muita mukaansa ja suuntasi ovelle. Oli turha yrittää etsiä Peneloa nyt, kun joukko verenhimoisia bangaita saattoi rynnätä niskaan minkä tahansa nurkan takaa. Sitä paitsi tyttö ei välttämättä edes enää olisi kaivoksissa.
Astuttuaan ulos kaivosten ovesta nelikko näki Lamontin harppovan kauempana seisovan tuomarin ja markiisi Ondoren luokse. Ilmapiraatit pysähtyivät niille sijoilleen.
”Huomaan, että olette vaellellut ilman saattuetta, lordi Larsa”, tuomari sanoi ja kumarsi Lamontille.
Pari sotilasta ilmestyi paikalle kuljettaen välissään Peneloa, joka teki kaikkensa päästäkseen näiden otteesta. Vaan aikoi rynnätä tytön luokse, mutta Balthier tarttui häntä liivin kauluksesta ja esti hänen menonsa.
”Älä ole idiootti”, hän kuiskasi pojalle.
”Me nappasimme hänet vaeltamasta kaivoksista”, tuomari huomautti ja viittasi Peneloon. ”Teidän tulee huolehtia, ettei tällaisia ei-toivottuja tapauksia pääse sattumaan.”
”Minut siepattiin!” Penelo huudahti.
”Hiljaa!” tuomari karjaisi tytölle.
”Jos on rikos kulkea yksin, niin minäkin olen syyllinen”, lordi Larsa huomautti. ”Markiisi, uskoisin, että kartanoonne voidaan majoittaa toinenkin vieras?”
”Miksipä ei”, markiisi vastasi hyväntuulisesti.
Larsa nyökkäsi vanhalle miehelle ja käski sotilaita päästämään Penelon. Sitten hän tarttui tyttöä käsipuolesta ja lähti kuljettamaan tätä pois kaivoksilta.
”Tuo oli odottamatonta”, tuomari mutisi, ennen kuin lähti seuraamaan parivaljakkoa yhdessä markiisin ja sotilaiden kanssa.
”Mitä Penelo oikein tekee? Ja mikä tämä Lamont-juttu on?” Vaan meuhkasi Balthierin päästettyä hänet otteestaan.
”Hän ei ole ’Lamont’, vaan Larsa Ferrinas Solidor. Keisari Gramisin neljäs poika ja Vaynen veli”, Balthier huomautti. Nyt hän tiesi, miksi poika oli vaikuttanut tutulta. Hän oli nähnyt tämän kerran. Tosin silloin Larsa oli ollut korkeintaan kahdeksanvuotias. Nyt hänen täytyi olla ainakin kaksitoista.
”Mitä? Tuo kakarako?” Vaan pyrskähti.
”Älä huolehdi. Uskon, että hän kohtelee ystävääsi hyvin”, Fran sanoi ja hymyili pojalle. Kun Vaan loi vieraan epäilevän katseen, Balthier huomautti:
”Kukaan ei tunne miehiä niin hyvin kuin Fran.” Siihenkään kloppi ei sanonut mitään, mutta saivatpahan muiden korvat ainakin levätä jatkuvalta valitukselta.
”Meidän suuntamme on sama: Ondore”, Basch huomautti, kun hiljaisuus oli jatkunut hyvän tovin. ”Meidän täytyy keksiä keino päästä hänen puheilleen.”
”Markiisi jakaa rahaa keisarikunnan vastaisille järjestöille. Niistä on hyvä aloittaa”, Balthier sanoi. Vaikka hän oli ollut sitä mieltä, että häipyisi Bhujerbasta niin nopeasti kuin suinkin, niin nyt hän kuitenkin halusi selvittää jutun loppuun asti. Niin kauan kuin Penelo olisi Ondoren huostassa, ilmapiraatti voisi roikkua mukana ilman erityisempiä selityksiä.
Joukko lähti nousemaan portaita pitkin kohti kaupunkia. Kukaan heistä ei tiennyt, missä järjestöjen päämaja sijaitsi, eikä mistään taatusti löytyisi opaskylttiä. Ihmisiltä oli myös turha kysellä. Sillä tavoin vain sai puukon kylkeensä, ennen kuin ehti saada selville yhtään mitään.
”Markiisi julkisti minun teloitukseni kaksi vuotta sitten”, Basch sanoi yllättäen. ”Jos huhu selviytymisestäni leviäisi, hän saattaisi tuntea asemansa vaarantuneen.”
”Miehet, joiden toimia hän on rahoittanut, ei juuri rakasta keisarikuntaan. He eivät ole haltioissaan tajutessaan, että huhut sinun kuolemastasi olivat reilusti liioiteltuja. Jos järjestämme ison metakan asiasta, saatamme saada heidän huomionsa”, Balthier pohti, vaikka hänen ei ollut missään nimessä halunnut vetää huomiota puoleensa tällä vierailulla.
”Eipä ole ongelma. Minä menen kaupungille levittämään huhua”, Vaan tarjoutui saman tien. ”Miten olisi: Minä olen Dalmascan kapteeni Basch fon Ronsenburg!”
Balthier puisteli hetken päätään, mutta nyökkäsi sitten. Ehkä Vaanin ajatus voisi jopa toimia. Jos poika meuhkaisi yksin, niin kukaan muu ei joutuisi kiusallisen huomion kohteeksi. Ja sitä paitsi hetken rauha olisi tervetullutta, kun kloppi väsyttäisi itsensä.
”No, ainakin tuo täyttää metelöinnin vaatimukset”, ilmapiraatti naurahti. ”Selvä, Vaan. Ala painua. Tytön tähden, eikö niin? Niin ja mitä enemmän ihmisiä saat todistamaan pientä esitystäsi, sen parempi. Markiisin puheille pääseminen on nyt sinusta kiinni.”
Vaan näytti erittäin tyytyväiseltä saadessaan itselleen tehtävän. Hän suorastaan juoksi kaupunkiin huudellen olevansa kapteeni Basch.
”Älkää uskoko Ondoren valheita!” hän karjui vastaantulijoille. Muut kolme seurasivat hänen perässään valmiina puuttumaan tilanteeseen, mikäli tapahtuisi jotain odottamatonta tai väkivaltaista.
”Kloppi on elementissään”, Balthier totesi.
”Hän on hyvä poika, kuten hänen veljensäkin oli. Olen ylpeä saadessani kulkea hänen rinnallaan”, Basch sanoi.
”Hyvä poika, mutta turhankin innokas.”
”Hän on vielä nuori. Hänellä on aikaa oppia. Etkä itsekään taida olla kovin vanha, joten luulisi sinun vielä muistavan intohimon, millä hänen ikäisensä suhtautuu elämään”, Basch huomautti.
”Olen 22 ja nähnyt maailmaa tarpeeksi tietääkseni, että on parempi katsoa kuin katua”, Balthier vastasi. Hänen kasvoillaan käväisi synkkä ilme, joka kuitenkin pyyhkiytyi välittömästi pois, kun hän näki nuoren naisen läimäyttävän Vaania kasvoille. Poika todella oli sosiaalinen ääliö. Ei naisten korvaan pitänyt mennä karjumaan, oli tilanne mikä hyvänsä.
Vaan ehti riehua puolisen tuntia, ennen kuin kaksi miestä ilmestyi nappaamaan hänet mukaansa. Nämä raahasivat pojan sisään tavernaan. Balthier, Fran ja Basch hiipivät perässä ja ehtivät nähdä, kuinka poika vietiin rakennuksen yläkertaan.
”Fran?” Balthier kysyi.
”Kuuntelen”, viera vastasi lyhyesti.
Yläkerrasta kantautui keskustelua, mutta siihen ei ollut helppo päästä mukaan, sillä taverna tarjosi taustahälyä enemmän kuin oli tarpeenkaan.
”Tässä on se kaveri. Hän sanoo olevansa kapteeni Basch”, ilmoitti joku.
”Hmph, hän ei ole kapteenia nähnytkään”, joku toinen vastasi.
”Tiesin, ettei hän ole kapteeni. Ilkeä temppu tehdä noin!” edellinen ääni sätti.
”No, jos se oli vain pelleilyä, niin se on ohitse nyt. Mutta miksi tämä poika ja miksi kapteeni fon Ronsenburg? Selityksen saaminen olisi aiheellista, ja minä haluan kuulla sen nyt. Keisarikunnan kätyrit muuttuvat rohkeammiksi koko ajan.”
Fran toisti nopeasti kuulemansa vieressään seisoville miehille. Balthier nyökkäsi ja juoksi portaat ylös. Viera ja kapteeni seurasivat hitaammin hänen perässään.
”Olisipa häpeä, mikäli he saisivat tietää markiisin rahoittavan teidän toimintaanne”, ilmapiraatti ilmoitti ja työnsi oven auki. Hän astui huoneeseen, joka oli täynnä miehiä. Fran ja Basch tulivat myös sisälle. Katseet kiinnittyivät tunkeilijoihin. ”Agentit naamioituvat oppaiksi. Piilopaikka tavernan perällä? Ei kovin omaperäistä, sanoisinko”, ilmapiraatti tuumasi.
”No, sinäpä sen sanoit!” Vaanin vieressä seisova bangaa ärähti ja lähti etenemään Balthieria päin käsi nyrkkiin puristettuna.
”Odota!” syrjemmällä seisova ihmismies huudahti. Hänen äänessään oli tietynlaista arvokkuutta. Balthier katseli miestä hetken ja päätteli tämän olevan joukon johtaja. Bangaat eivät ottaneet helposti käskyjä vastaan, mutta ilmapiraatin kimppuun aikonut yksilö oli totellut välittömästi.
Johtaja katsoi jonnekin Balthierin ohitse. ”Basch fon Ronsenburg siis elää sittenkin”, hän sanoi aitoa hämmästystä äänessään. Basch astui Balthierin vierelle ja hymyili. Piraatti ei tiennyt, oliko suunnitelma ollut loppujen lopuksi erityisen hyvä. Tosin markiisin asuntoon ei kävelty sisälle noin vain. Se oli tarkkaan vartioitu, eikä heillä ollut minkäänlaista käsitystä, minne Penelo oli viety. Audienssi oli huomattavasti parempi vaihtoehto.
Kapinallisjoukon johtaja astui edemmäs ja kätteli Baschia. Hän esitteli itsensä Havharoksi ja ryhtyi innoissaan kertaamaan muistojaan kahden vuoden takaisesta sodasta. Hän ei voinut millään uskoa, että kuuluisa kapteeni Basch oli todellakin elossa. Tieto tarkoitti kylläkin vaikeuksia markiisille, mutta uutinen oli silti hyvä kapinalisten kannalta.. kunhan tieto ei vain leviäisi Vayne Solidorille tai Archadian keisarille asti.
”Vai haluat sinä markiisia tapaamaan”, Havharo naureskeli. ”On hänen ilmeessään näkemistä.”
”Mitään en tällä hetkellä enempää toivokaan kuin tapaavani hänet henkilökohtaisesti”, Basch vastasi hyvin vakavana.
”Miten ajattelit järjestää sen?” Havharo kysyi.
”Minä järjestän sen”, eräs vastarinnan jäsenistä ilmoitti. ”Tulkaa kartanon edustalle parin tunnin päästä, niin vien teidät markiisin puheille”, hän lisäsi sitten Baschille ja soi tälle kumarruksen. Jos Dalmascan vastarinnan mielestä kapteeniin ei välttämättä voinut luottaa, niin Bhujerban joukot tuntuivat sen sijaan pitävän häntä sankarina.
Joukkoa kehotettiin siirtymään nauttimaan tavernan tarjonnasta odotusajaksi, eikä kukaan vastustanut ajatusta. Aurinkoinen päivä alkoi hiljalleen kääntyä myöhäiseksi iltapäiväksi, eikä päivällinen ollut ollenkaan pahasta.
”Talo tarjoaa teille tänään”, Havharo lupasi, kun hän saatteli joukon pöytään. Hän toi itse ruokalistat ja odotti sitten, että kaikki saivat tilattua ateriansa.
”Mitä oikein aiot sanoa markiisille?” Vaan tiedusteli Baschilta suu täynnä ruokaa. ”Kerrotko hänelle, että haluamme Penelon takaisin?”
”En ole vielä miettinyt tarkkaan, mutta totuus hänen on saatava tietää. En ihmettelisi yhtään, vaikka keisari olisi henkilökohtaisesti vakuuttanut markiisille minun olevan kuollut.”
”Se ei yllättäisi minuakaan”, Balthier puuttui puheeseen. ”Suosittelisin kuitenkin varovaisuutta. Emme voi olla varmoja, mille puolelle markiisi pelaa.”
”Selustaansa hän varmistaa, eikä häneen siis välttämättä voi luottaa”, Fran huomautti.
”Hänen on pakko näyttää ystävällistä naamaa keisarille”, Basch väitti.
”Aye, olet oikeassa siinä, mutta kuinka paljon hän vedättää keisaria, kuinka paljon kapinallisia”, Balthier heitti.
Markiisi saattoi rahoittaa kapinallisten toimia pitääkseen kaupunkinsa kurissa. Oli yleisesti tiedettyä, että tavallinen kansa ei ollut ilahtunut Dalmascan valloituksesta, saati sitten Nabradian tuhosta. Archadialaisia sellaiset uutiset eivät välttämättä hetkauttaneet mihinkään suuntaan. Siellä tavallisille ihmisille sota oli kaukainen asia, se ei koskettanut heitä, sillä se käytiin ’jossain muualla’. Sen sijaan Dalmasca oli saanut kärsiä suuret tappiot, Nabradiaa ei ollut enää olemassakaan. Oli vain Usvan peittämää joutomaata, jonne vain harva uskaltautui vaeltamaan. Sellainen tuho sai kenet tahansa vihaiseksi. Ne nabradialaiset, jotka olivat yhä elossa, elivät pakolaisina ja vihasivat syvästi keisarikuntaa.
Bhujerba oli aina ollut puolueeton rauhan puolestapuhuja. Silti markiisin suku oli kotoisin Dalmascasta. Hän oli ollut kuningas Raminasin veli, Raithwallin sukua suoraan alenevassa polvessa. Niinpä kansa odotti hänen vastustavan Archadian aikeita ja taistelevan Dalmascan kuningashuoneen kunnian puolesta. Bhujerba oli kuitenkin niin pieni, ettei markiisilla ollut varaa vaarantaa sen tulevaisuutta. Siksi hänen täytyi vähintäänkin esittää olevansa suostuvainen keisarikunnan aikeiden suhteen. Toisaalta kapinalliset olisivat voineet romuttaa hänen valtansa kaupungissa, joten hänen oli pakko myös rahoittaa näiden toimia.
Jos Balthierilta kysyttiin, niin markiisi pelasi erittäin vaarallista peliä. Harva oli voittanut lähtiessään leikkimään Solidorin huoneen kanssa. Erityisesti Vayne oli häikäilemätön leikkikumppani, eikä pelännyt rikkoa sääntöjä ja laatia uusia silloin, kun se oli hänen etunsa mukaista. Kapteeni Baschin pako oli varmasti jo kantautunut Vaynen korviin, mutta jos kävisi ilmi, että samainen kapteeni tapaisi tänä iltana markiisin, niin Bhujerban tulevaisuus olisi hyvin heikoissa kannattimissa.
Balthier tajusi joutuneensa jo melko syvälle soppaan, kun hän huomasi pohtivansa markiisin motiiveja. Ilmapiraatti oli aikonut pysyä erossa Archadian sotapolitiikkaan liittyvistä asioista, mutta hänestä alkoi tuntua, ettei hänelle annettu vaihtoehtoja. Hän oli mukana sotkussa, halusi hän tai ei. Hän kirosi sitä päivää, kun hän oli saanut päähänsä varastaan jumalattaren jalokiven. Ryöstöretki oli sotkenut täydellisesti mukavan elämän.
Mies päätti, että kun Penelo oli saatu pois markiisin vierashuoneista, hän jättäisi kakarat Bhujerbaan. Kyllä nämä aina jotenkin kotiinsa pääsisivät. Basch voisi rauhassa jatkaa kapinan suunnittelua. Balthier aikoi kuitenkin suunnata takaisin Balfonheimin satamaan ja ryhtyä suunnittelemaan uusia seikkailuja, jotka eivät liittyisi millään tavalla keisarikuntaan. Fran voisi itse päättää, tulisiko mukaan vai ei. Balthier tosin toivoi, ettei viera halunnut lähteä hänen viereltään. Heidän välilleen oli muodostunut side, jollaista mies ei ollut aiemmin kokenut. Tietenkään hän ei ollut sanonut naiselle mitään ajatuksistaan, sillä vaikka hän saattoikin lirkutella naisille, lässyttäminen oli asia erikseen. Sitä paitsi Fran varmasti tiesi hänen tunteensa ja ajatuksensa sanomattakin. Olihan viera hyvä ihmistuntija.
Kun joukko viimein jätti tavernan taakseen, oli ilta jo pimentynyt. Katujen varsille oli sytytetty lyhtyjä ja pieni kaupunki oli hiljentynyt. Hiljaisia katuja pitkin pääsi helposti kulkemaan markiisin kartanolle saakka, mutta Franilla oli tunne, että joka puolella oli tarkkailevia silmiä. Aiemmin Bhujerbassa käyminen oli ollut kuin vierailu missä tahansa, mutta nyt kaupunki tuntui pitävän vahtia. Tosin kyseessä saattoi olla vain harhaluulo, mutta Fran epäili sitä. Sota sai ihmiset varuilleen, vaikka Archadia ei ollut vielä seuraavaan valloitusretkeensä ryhtynytkään.
Kartanon edustalla piraatteja odotti sama mies, joka oli lupautunut järjestämään heille tapaamisen. Miehen kasvoilla oli kummallinen hymy, kun hän päästi joukon portista sisään ja selitti markiisin työskentelevän aina auringonlaskuun asti.
Rakennus oli valtava, joskaan ei niin suuri kuin Rabanastren kuninkaallinen linna. Se oli koristeltu upeilla kivikaiverruksilla sekä sinihohtoisilla kivillä. Bhujerbassa täytyi olla todella paljon magisiittia, jos sitä riitti rakennustenkin koristeluun.
Kartanon pihaa ympäröi puutarha, joka vaimensi kaupungin hälyn päivisin ja piti uteliaat katseet loitolla. Tosin siinä auttoi erinomaisesti myös pihaa kiertävä muuri. Fran piti kovasti suuresta puutarhasta. Sellaisen hänkin olisi halunnut, jos olisi asettunut pysyvästi asumaan jonnekin.
Piraatit vietiin sisälle sivuovesta ja heidät johdatettiin hämäriä käytäviä pitkin markiisin työhuoneeseen. Oli selvää, ettei kyseessä ollut missään nimessä virallinen tapaaminen. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään väliä. Pääasia oli päästä keskustelemaan markiisin kanssa.
Kun miehet ja Fran astuivat markiisin huoneeseen, vanha mies nousi pöytänsä takaa ja tervehti heitä kaikkia kohteliaasti. Hyvin pian hänen katseensa kuitenkin kiinnittyi Baschiin.
”Sir Basch fon Ronsenburg, siitä ei ole kovinkaan kauan, kun julistin teidät kuolleeksi”, markiisi lausui.
”Ja vain sen takia vedin henkeä”, Basch vastasi.
”Joten te olette se miekka, jota hän on heilutellut pääni yläpuolella”, markiisi sanoi mietteliäänä. ”Vayne ei ole jättänyt juurikaan vaihtoehtoja. Onko teillä muuta kerrottavaa?”
”Vastarinnan johtaja on joutunut keisarikunnan käsiin. Nainen nimeltä Amalia. Pelastaisin hänet, mutta tarvitsen apuanne”, Basch selitti.
”Tämä vastarinnan johtaja – Amalia.. hänen täytyy olla erittäin tärkeä henkilö.”
Basch kumarsi miehelle pienesti. Tämä vastasi kumarrukseen ja asteli pois pöytänsä takaa vain kääntyäkseen kulkemaan huoneen sivulla sijaitsevalle ovelle.
”Ymmärrätte varmaan, että minun on otettava asemani huomioon”, markiisi sanoi.
”Päästäisitkö meidät tapaamaan Larsaa? Hänellä on ystäväni mukanaan”, Vaan huudahti. Poika ilmeisesti epäili tapaamisen päättyneen.
Markiisi pysähtyi ja vilkaisi Vaania. ”Pelkäänpä, että olette myöhässä. Lordi Larsan saattue on jo liittynyt keisarilliseen joukkueeseen. Minulle on kerrottu, että he suuntaavat Rabanastreen, kunhan laivasto on saapunut.”
”Mitä?”
Vaan ryntäsi kohti vanhaa miestä, mutta Balthier sai hänestä otteen viime tingassa. Fran pudisteli päätään pojan käytökselle. Viera oli joskus vihannut kansansa pakkomielteistä tapaa itsehillinnän äärilleen viemisen suhteen, mutta juuri nyt hän olisi mieluusti ryhtynyt saarnaamaan siitä Vaanille. Ei ollut hyvästä riehua päättömästi. Sillä tavoin ei koskaan saanut tahtoaan läpi. Seurasi vain lisää sotkuja ja ongelmia. Sitä paitsi markiisi oli arvonimi, joka viittasi ihmisillä korkeaan asemaan. Se vastasi kai suunnilleen samaa kuin vierakylissä vanhimmat. Niinpä tämän miehen edessä tuli käyttäytyä kunnioittavasti.
”Mitä me oikein odotamme?!” Vaan meuhkasi ja yritti päästä irti Balthierin otteesta.
”Sitä, että sinä rauhoitut”, ilmapiraatti vastasi ärtyneesti. Fran arvasi, että poika kävi miehen hermoille. Kukapa olisi halunnut joutua lapsenvahdiksi vasten tahtoaan.
Markiisi avasi oven huoneen sivustalla ja käveli sitten takaisin pöytänsä luokse. Hän katsoi suoraan Baschiin, eikä kiinnittänyt juurikaan huomiota muihin.
”Kapteeni Ronsenburg, varmastikaan asemani ei ole menetetty teidän takianne. Miksette siis kohtaisi vihollista kahleissa… sehän on helppo taakka kantaa”, vanha mies sanoi.
Basch tarttui miekkansa kahvaan vihainen ilme kasvoillaan.
”Odota!” Balthier huudahti miehelle. Fran puri huultaan. Tapahtumat eivät kulkeneet toivottuun suuntaan.
”Olen pahoillani, mutta vaihtoehtoja ei ole”, Basch vastasi ja veti miekkansa esille.
”Kutsukaa vartijat!” markiisi huusi välittömästi. Franille oli täysin selvää, että mies oli osannut odottaa tätä. Kenties markiisi oli jopa suunnitellut pidätystä siitä asti, kun oli kuullut Baschin pyrkivän audienssille. Tyrmät saattaisivat tulla pian uudemman kerran tutuksi, vaikkei viera tuntenut mitään mielenkiintoa niitä kohtaan. Kaksi kertaa ihmisten haisevissa tyrmissä riitti hänelle.
Vei vain hetken, kun suuri joukko aseistautuneita miehiä ryntäsi huoneeseen. Heitä oli ainakin kymmenen, kenties enemmänkin. Balthier huokaisi raskaasti ja päästi irti Vaanista.
”Älä edes kuvittele taistelevasi heitä kaikkia vastaan”, ilmapiraatti huomautti. ”Olin alun alkaenkin sitä mieltä, ettei tämä suunnitelma todella toimi.”
”Miksi sitten suostuit siihen?” Vaan äyskähti.
”Oliko minulla vaihtoehtoja?”
”Viekää heidät tuomari Ghisin luokse”, markiisi määräsi, kun vartijat olivat kahlinneet nelikon kädet. Fran tuijotti turhankin tutuksi käyviä kahleita vihaisena. Hän oli edelleen sitä mieltä, että Penelon pelastaminen oli oikein ja kohtuullista. Se oli vähintä, mitä hän ja Balthier saattoivat tehdä. Silti tehtävän suorittaminen alkoi näyttää mahdottomalta.
Nelikko kuljetettiin suuressa saattueessa ulos markiisin kartanosta. Tällä kertaa he pääsivät näkemään niin aulan kuin jylhät ulko-ovetkin, mutta näky ei juuri ilahduttanut. Heidät marssitettiin pihan poikki kadulle ja sieltä aerodomeen. Hyvin pian he löysivät itsensä suurimmasta ilmalaivasta, jonka he olivat koskaan nähneet. Se oli eräs keisarikunnan ylpeyksistä, Leviathan, kahdeksannen laivueen johtoalus.
Piraatit päätyivät komentosillalle, missä heitä odotti keski-iän ylittänyt tuomari, jonka kasvoilla risteili juonteita. Epäilemättä raskaan elämän aiheuttamia. Miehen seurassa oli kaksi sotilasta sekä Amalia, johon piraatit olivat tutustuneet ennen edellistä matkaansa tyrmään.
”Vankeja, herrani”, eräs piraatteja saattanut sotilas ilmoitti.
Amalia kääntyi katsomaan tulijoita. Fran huomasi naisen kasvoilla näkyvän avoimen vihan, mikä sai vieran hämmästymään. Hän oli kyllä aiemmin huomannut Amalian olevan täynnä vihaa ja kiukkua, mutta nainen oli kuitenkin pitänyt sen sisällään. Nyt tämä ei edes vaivautunut salaamaan tunnetilaansa, kun hän käveli Baschin eteen.
”Majesteetti”, Basch sanoi ja oli kumartamassa naiselle. Fran käänsi korviaan miehen suuntaan. Oliko hän kuullut oikein? Viera tuijotti nyt Amaliaa hyvin kiinnostuneena. Majesteettiko? Ja minkä valtion?
Amalia löi Baschia avokämmenellä kasvoihin niin kovaa, että miehen pää heilahti sivulle. Hänen silmissään säteilivät viha ja inho.
”Sen jälkeen, mitä olet tehnyt! Kuinka kehtaat! Sinun pitäisi olla kuollut!” nainen kirkui. Fran katseli häntä ja Baschia. Mikä oli heidän suhteensa toisiinsa? Amalialla oli varmasti syy vihata Baschia, mutta voisiko se olla sama syy, jonka tähden Vaan oli vihannut miestä.
”No niin, no niin”, tuomari Ghis rauhoitteli naista ja käveli tämän luokse. ”Oletteko unohtaneet käytöstapanne? Tällainen on tuskin asianmukaista käytöstä teille, prinsessa Ashelia B’nargin Dalmasca.”
”Prinsessa?” Vaan toisti sanan, joka oli jo muodostumassa Franinkin huulille. Viera tuijotti naista vieläkin suuremmalla mielenkiinnolla. Hän oli nähnyt prinsessan viimeksi vajaat kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin tämä oli ollut pieni ja vaaleanpunainen ja itkenyt paljon. Nyt heidän edessään seisoi vihaa tihkuva nuori aikuinen nainen, jonka olisi pitänyt olla kuollut. Markiisin mukaan prinsessa oli tehnyt itsemurhan lordi Raslerin menehdyttyä sodassa. Oliko prinsessan poismeno ollut yhtä valheellinen uutinen kuin Baschin teloituskin?
Tuomari Ghis astui lähemmäs vankejaan. ”Hän ei luonnollisesti kanna minkäänlaista todistusta aiemmasta asemastaan, mikä tarkoittaa, ettei hän eroa millään tavalla muista kapinallisista.”
”Vastarinnan jäsenistä”, Ashelia korjasi saman tien.
”Hänen erinomaisuutensa konsuli pyysi ministeriötä vapauttamaan Rabanastren kuninkaallisen perheen vallasta taatakseen rauhan Dalmascassa. Ne, jotka vaalivat epävakaisuutta ja levottomuuksia väittämällä olevansa kuninkaallista sukua ilman todisteita, kohtaavat kohtalonsa hirsipuussa. Poikkeuksia ei tehdä”, tuomari selvitti.
”Minä en ala Vaynelle nukeksi”, Ashelia kommentoi kärkkäästi.
”Kuningas Raminas jätti minulle tehtävän”, Basch puuttui puheeseen. Fran näki, kuinka Amalia katseli miestä nenänvarttaan pitkin, mutta Basch ei näyttänyt välittävän. ”Kun aika tulee, hän vannotti minua antamaan sinulle jotain todella tärkeää. Se on synnyinoikeutesi: Iltahämärän siru. Se takaa veresi laadun ja vain minä tiedän, missä se on.”
Amalia oli hetken hiljaa ja mulkoili miestä. Oli selvää, ettei hän luottanut kapteeniin yhtään enempää kuin Vaankaan oli aiemmin luottanut.
”Sinä veit isäni hengen. Miksi säästäisit nyt minun? Joutuisit elämään häpeässä!” hän raivosi miehelle.
”Jos se on velvollisuuteni, niin kyllä”, Basch vastasi.
”Älä viitsi olla noin itsepäinen!” Vaan huusi prinsessalle. Jos tilanne olisi ollut toinen, pojan purkaus olisi huvittanut Frania todella paljon. Ei ollut kauaakaan siitä, kun Vaan oli ollut itse itsepäisempi kuin lauma härkiä. ”Jatka tuolla tavoin ja kuolemme kaikki!”
”Älä sinä keskeytä!” Ashelia äyskähti pojalle takaisin.
Vaan keplotteli kätensä taskuunsa ja sai vedettyä magisiitin ulos sieltä. Fran tuijotti poikaa järkyttyneenä. Mitä ihmettä tämä nyt aikoi? Eikö vaikeuksia ollut jo aivan tarpeeksi? Pitikö magisiitti vielä ojentaa keisarikunnalle kuin tarjottimella?
”Vaan, tuo kivi”, Basch sanoi hämmästyneenä. Hänen äänensä kuvasti Franin tunnetilaa, sillä viera oli tajunnut kiven olevan äärimmäisen arvokas. Sitä ei missään nimessä pitänyt esitellä jokaiselle vastaantulijalle.
”S-se oli palatsin aarteessa”, Vaan mutisi. Ilmeisesti poika itsekin ymmärsi, että oli kaivanut kiven esille täysin väärässä tilanteessa.
”Loistavaa!” tuomari Ghis huudahti. ”Toitte kiven mukananne! Tämä säästääkin meidät paljolta vaivalta.”
Prinsessa Ashelia aikoi rynnätä Vaanin luokse, mutta sotilaat tarttuivat kiinni hänen käsivarsistaan.
”Älä anna sitä heille!” nainen huusi pojalle. Vaan epäröi ja kääntyi katsomaan Balthieria ja Frania. Viera pyyhkäisi oitis epäuskoisen ilmeen kasvoiltaan, kun näki Balthierin ilmeen olevan täysin tyyni. Ehkä oli parempi esittää, ettei kivellä ollut merkitystä. Fran tiesi, ettei Balthier halunnut sen joutuvan Cidin käsiin, mutta tuskinpa mies halusi murikan takia kuollakaan. Ei se niin arvokas ollut.
Lopulta poika astui eteenpäin ja ojensi kiven tuomarille. ”Teidän täytyy luvata, ettei ketään teloiteta.”
”Tuomaria velvoittaa vain laki”, mies vastasi ja otti kiven vastaan. ”Viekää heidät pois. Lady Ashe vangitaan erikseen”, hän ilmoitti sitten sotilaille. Kaksi näistä raahasi prinsessan komentosillan oikealta puolelta lähtevään käytävään. Muut vietiin samaan suuntaan, mistä heidät oli paikan päälle tuotukin.
Kun joukkiota kuljetettiin syvemmälle ilmalaivan uumeniin, Basch siirtyi lähemmäs Vaania ja kuiskasi tälle: ”Se oli siis sinulla koko ajan. Kohtalon ivaa.”
”Kerro tälle sinun kohtalollesi, että jättää minut pois laskuista”, Balthier kuiskasi.
”Olkaa hiljaa!” eräs sotilaista karjaisi miehille.
”En voinut tehdä muutakaan ja sinä tiedät sen”, Basch huomautti Balthierille.
”Ah, ymmärrän. Kunnia, velvollisuus ja kaikki muu vastaava. Hmph, en silti voi uskoa, että hän on prinsessa”, Balthier mutisi.
”Käskin olla hiljaa!”
Balthier kohotti kätensä ja iski paksuilla kahleillaan valittavaa vartijaa kypärään. Kaikki muut reagoivat hänen merkistään. Fran otti vauhtia ja hyppäsi ilmaan potkaisten sitten toista sotilasta niin lujaa, että tämän kypärä lensi kaaressa lattialle. Kypärän perässä seurasi sotilas, joka löi päänsä ja jäi makaamaan paikoilleen.
Hyvin pian jäljellä oli vain yksi sotilaista, joka oli kumauttanut viimeisen tovereistaan lattiaan. Hän riisui oman kypäränsä ja virnisti vangeille.
”Vossler”, Basch totesi kuin tehdäkseen selväksi muille, että kyseessä oli ystävä, eikä vihollinen. Fran muisti kuulleensa nimen, kun oli salakuunnellut kapteenin ja Vaanin keskustelua Strahlissa. Hän vinkkasi Balthierille, jonka kasvoilla vielä karehti epäilevä ilme.
”Markiisi on ollut kiireinen”, Basch sanoi sotilaspukuiselle toverilleen.
”Kovin kevyesti en hänen apuaan pyytäisi”, Vossler vastasi. ”Kuulepa, on kulunut kaksi täyttä vuotta. Minä yksin olen pitänyt hänen majesteettinsa piilossa. Epäilin ystäviä ja muita yhtälailla. En voinut luottaa keneenkään.” Mies kaivoi avaimen esille ja vapautti Baschin ensimmäisenä kahleista.
”Suoritit velvollisuutesi ja minunkin siinä ohessa”, Basch sanoi kiitolliseen sävyyn. Vossler tyytyi nyökkäämään vapauttaessaan muita.
”Aion vapauttaa hänet ja tarvitsen apuanne”, mies ilmoitti.
”Ilman muuta”, Basch vastasi.
Kun Vossler oli vapauttanut jokaisen, hän johdatti nämä pieneen huoneeseen, jonne joukon aseet oli jo ehditty lukita. Hyvin pian jokainen oli aseistautunut ja matka jatkui syvemmälle ilmalaivan sisuksiin. Vosslerin kasvoille nousi kuitenkin huolestunut ilme, kun joukko saapui seuraavaan käytävään.
”Varoituksen sananen”, mies totesi ja viittoi käytävään päin. Joissain oviaukoissa näkyi punaisia valoverkkoja, jotka kulkivat aukkojen poikki. ”Näettekö nuo punaiset valot oviaukoissa? Mekanismi suojelee ilmalaivaa tunkeilijoilta. Jos osutte yhteenkään säteeseen, niin hälytys laukeaa ja kutsuu vartijat paikalle. Se hiljenee jonkin ajan kuluttua, mutta on parempi olla vetämättä huomiota puoleensa.”
Muut nyökkäsivät miehelle. Kukaan ei halunnut joutua taistelemaan enempää kuin oli pakko, mutta oli myös hyvin todennäköistä, ettei ilmalaivasta pystyisi pakenemaan noin vain. Säteiden välttäminenkään ei ollut yksinkertaista, sillä ne kulkivat monien oviaukkojen halki, mikä johti siihen, että joukon oli pakko kulkea kiertotietä. Vaikka Vosslerilla oli hallussaan ilmalaivan kartta, suorinta reittiä ei ollut mahdollista käyttää. Monesti joukko joutui pysähtymään ja tutkimaan karttaa löytääkseen vaihtoehtoisen tien ilmalaivan halki.
Matkan aikana Vossler selitti toisille, että hän, Basch ja prinsessa Ashe kuuluivat samaan vastarintaliikkeeseen, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli vapauttaa Dalmasca Archadian ikeestä. Baschin viruessa vankina Vossler oli hoitanut suurimman työn ja pitänyt liikkeen voimissaan. Samalla mies oli suojellut prinsessaa, joka olisi mieluusti osallistunut kaikkiin liikkeen toimiin. Hiljattain Vossler oli jopa onnistunut soluttautumaan Archadian armeijaan. Hän oli aloittanut tavallisena rivimiehenä, mutta oli kuitenkin edennyt urallaan hyvää vauhtia. Nyt hän oli joukkueessa, joka piti yhteyttä markiisi Ondoreen ja toimi välillä Leviathanin miehistössä.
Pitkän ajan kuluttua Vosslerin kasvoille kohosi helpottunut ilme. Hän viittoi muita seuraamaan ja asteli suuren aulatilan halki kumman huolettomasti, vaikka oli koko ajan ollut varuillaan. Hän avasi aulan toisella puolella olevan oven, astui pieneen käytävään, jonka varrella oli monia ovia. Miettimättä hän kulki eräälle niistä ja näppäili sen lukkoon koodin. Ovi päästi piippauksen ja avautui.
Fran katseli miestä mietteliäänä. Vieran mielestä koko pelastusretki sujui liiankin helposti. Toki Vosslerilla oli varmasti paljon tietoa Leviathanista, jos mies kerran lensi toisinaan sen miehistössä, mutta silti naista epäilytti. Vossler oli osunut juuri sopivasti piraattijoukkoa vartioivien sotilaiden sekaan ja lisäksi tällä oli käytössä kartta. Mies oli myös tiennyt prinsessan vankilan ovikoodin, vaikka olisi voinut luulla, että se oli hyvin salaista tietoa. Fran ei kuitenkaan halunnut kylvää epäilyksiä kaikkien mieleen ja aiheuttaa eripuraa kriittisellä hetkellä, joten hän pysytteli hiljaa.
”Olette kunnossa”, Vossler sanoi helpottuneella äänellä, kun prinsessa astui ulos vankikopistaan. Hän yritti kietoa kätensä naisen olkapäiden ympärille, mutta prinsessa työnsi ne pois. ”Teidän majesteettinne, minä…”
”Olen aivan kunnossa”, prinsessa Ashe sähähti. Hänen katseensa kiinnittyi Baschiin. ”Sinä.”
Ennen kuin Basch ehti sanoa mitään, Vaan avasi jo sanaisen arkkunsa: ”Vauhtia nyt! Mitä tässä odotellaan! Penelo on yhä täällä jossain!”
”Meidän tosiaan pitäisi pitää kiirettä”, Balthierkin huomautti.
”Puhumme myöhemmin”, Vossler kuittasi, ja ihme kyllä, Ashe ei väittänyt vastaan. Franille oli lyhyessä ajassa tullut naisesta vaikutelma, että tämä halusi aina tehdä oman päänsä mukaan, eikä sietänyt minkäänlaisia vastaväitteitä.
Yhdellä hengellä kasvanut joukko astui takaisin aulaan. Sireenin ääni oli halkaista Franin korvat, kun ovi avautui. Hälytys oli lauennut, syystä tai toisesta. Viera hädin tuskin erotti kolisevat askeleet, kun haarniskoituneita sotilaita juoksi aulaa kohti. Tästä syystä hän ei ehtinyt varoittaa muita ajoissa. Neljä sotilasta ilmestyi aulaan, ennen kuin viera ehti sanoa sanaakaan.
”Majesteetti, me leikkaamme tienne ulos täältä”, Basch ilmoitti ja veti miekkansa esille.
”Minä en luota petturin miekkaan!” Ashe ärähti miehelle. Hän silmissään leiskahti katkera viha.
”Meidän on luotettava hänen miekkaansa, petturi tai ei”, Vossler huomautti. ”En näe muutakaan keinoa. Me palaamme jälkiämme, otamme laivan haltuun ja pakenemme.”
Neljä sotilasta voitettiin helposti kahden miehen ylivoimalla. Kukaan ei jäänyt odottamaan, ilmestyisikö vartijoita mahdollisesti lisää, vaan Vosslerin johdolla joukko suuntasi omia jälkiään takaisin. Tällä kertaa missään oviaukossa ei näkynyt punaista valoverkkoa, mikä saattoi hyvinkin johtua korvissa huutavasta hälytyksestä.
Yhtäkkiä ääni lakkasi kuulumasta. Franin korvissa soi kuitenkin edelleen, ja viera olisi halunnut pysähtyä ja painaa korvansa alas käsillään. Ehkä sitten ääni olisi lakannut kaikumasta niissä häiritsevästi. Koska viera oli täysin keskittynyt kivuliaisiin korviinsa, hän melkein törmäsi kahteen vastaantulijaan.
”Vaan!” vaaleahiuksinen tyttö huudahti, eikä kiinnittänyt törmäilevään vieraan minkäänlaista huomiota. Hänen mukanaan oli Lamont, Larsa, joka oli tehnyt seuraa piraateille päivällä. Penelo ei näyttänyt välittävän yleisöstä, vaan syöksyi syleilemään Vaania. Fran saattoi erottaa tytön nyyhkyttävän hiljaa, mikä viittaisi siihen, että hänen kuulonsa oli hiljalleen palautumassa normaaliksi ja kipukin katoaisi aikanaan.
”Ei hätää, kaikki on kunnossa”, Vaan mutisi. Pojasta näki päällepäin, että tätä tilanne nolotti. Hetken kuluttua hän työnsikin Penelon hieman kauemmas itsestään.
”Ghis tietää, että te olette paenneet. Teidän on paras pitää kiirettä”, Larsa ilmoitti ja kääntyi sitten katsomaan Vossleria. ”Te olette kapteeni Azelas. Te seuraatte minua. Meidän täytyy tavoittaa muut ilmalaivat ennen heitä.” Fran ei tiennyt, keitä heitä Larsa tarkoitti, mutta hän ei vaivautunut kysymään.
”Annatte meidän mennä tietäen, keitä olemme?” Vossler kysyi hämillään nuorelta lordilta.
Larsa ei vastannut miehelle, sillä hän oli jo kiinnittänyt katseensa tämän vierellä seisovaan prinsessaan. ”Lady Ashe, teidän ei edes pitäisi olla olemassa. Se, että te ja kapteeni Ronsenburg palasitte kuolleista… se on selvästi alkava kierre. Teidän toimenne tästedes vaikuttavat tuohon kierteeseen ja nähtäväksi jää, mitä ne paljastavat. Uskon, että tämä on hyväksi Dalmascalle, mutta myös keisarikunnalle.”
”Hyvä on sitten”, Ashe tuhahti.
”Kiitos vain ’Lamont’”, Vaan puuskahti väliin. Larsa loi katseensa poikaan.
”Minun täytyy pyytää anteeksi.” Nuori lordi soi pojalle kumarruksen, mikä näytti hämmästyttävän tätä suuresti.
Kun Vaan ei sanonut mitään, Larsa vei käden taskuunsa ja veti esiin nethisiitin. Hän ojensi sen Penelolle ja hymyili tytölle hyvin suloisesti.
”Sinulle. Tuokoon se hyvää onnea”, poika sanoi. Penelo otti kiven vastaan pojalta ja hymyili tälle takaisin.
”Kiitos.”
Larsa nyökkäsi tytölle ja viivytteli vielä hetken, aivan kuin ei olisi halunnut päästää tätä silmistään. Hän ei kuitenkaan voinut jäädä seisomaan loppuyöksi käytävään, joten hän viittoi Vosslerin mukaansa ja katosi pian kulman taakse.
”Meidän on paras pitäytyä suunnitelmassa”, Basch totesi. ”Teidän korkeutenne, antakaa minun johtaa tietä.”
”Ja veisitte minut suoraan ansaan”, Ashe tuhahti.
”Ainakaan teidän ei tarvitsisi pelätä saavanne miekkaa selkäänne.”
”Mennään jo. Minä johdan!” Vaan huudahti väliin. Hänen olemuksestaan paistoi selkeä helpotus nyt, kun Penelo oli löytynyt. Fran silti otaksui, että vaikeudet eivät olleet vielä loppuneet. Leviathan tuskin oli noin vain kaapattavissa.
Balthier komensi Vaanin ilmoittamaan Strahlin aerodomen lennonjohdolle. Hän ja Fran olivat nyt lainsuojattomia, Baschista puhumattakaan. Vaanin nimi oli todennäköisesti ainoa, jota kukaan ei tunnistaisi, vaikka poikakin oli karannut tyrmistä.
Laskeutuminen sujui ongelmitta, mutta sisällä aerodomessa oli pari sotilasta vartiossa. Markiisi Ondore näytti luovuttaneen ison osan vallastaan Archadialle, mutta todellisuudessa hänen huhuttiin olevan yhteyksissä vastarintaan. Samalla hän huolehti, että Bhujerban suhteet Archadiaan olivat hyvät, koska sillä tavoin hän varmisti selustansa molempiin suuntiin, tai niin Balthier ainakin epäili asian olevan.
Joukko kiersi sotilaat parhaan taitonsa mukaan, eikä heihin onneksi kiinnitetty huomiota. Todennäköisesti tavalliset sotilaat olivat saaneet Balthierista vain huonosti piirretyn kuvan, ellei sitten Archadiasta oltu lähetetty maalausta, mutta piraatti epäili sitä. Cidillä ei ollut niin suurta vimmaa saada häntä napatuksi. Oli eri asia, jos keisari alkaisi panostaa ajojahtiin. Tämä oli varmasti myöntänyt jonkinlaisen luvan Cidille käyttää palkkionmetsästäjiä ja nyt armeijaa, sillä Fran mainitsi sotilaiden puhuvan Balthierista. Silti ei ollut todennäköistä, että keisarilla olisi henkilökohtaista kiinnostusta saada yksittäinen ilmapiraatti napattua.
”Sinä olet kuollut mies, muista se”, Balthier sanoi matalalla äänellä Baschille. ”Ei nimiä”, hän huomautti heti perään yhteisesti kaikille. Muut nyökkäilivät. Kukaan heistä ei halunnut tutustua tyrmiin uudestaan.
Balthier johdatti joukon ulos aerodomesta, kun Vaan oli käynyt keskustelemassa vastaanottovirkailijan kanssa. Poika näytti ylpeältä itsestään kuin olisi ollut aito ilmapiraatti, mutta Fran oli pannnut tiskin takana seisovan naisen merkille. Tämä oli tuijottanut Balthieria unelmoiva katse silmissään, kuten muutaman kerran aiemminkin. Oli huonoa tuuria, että sama nainen oli jälleen vuorossa.
Ylittäessään aerodomelta kaupunkiin vievää siltaa Balthier pysähtyi hetkeksi ja heilautti kättään eteenpäin.
”Lhusun kaivokset ovat tuolla suunnassa. Tosin niistä ei ole paljoa enää jäljellä”, hän selitti.
”Olette matkalla kaivoksiin?” nuoren pojan ääni keskeytti hänet, ennen kuin hän ehti jatkaa. Balthier kääntyi ja näki tyylikkäästi pukeutuneen, alle 15-vuotiaan pojan istuvan sillan kaiteella. Tällä oli puolipitkät, tummanruskeat hiukset ja aateliset kasvonpiirteet. Pojassa oli jotain hyvin tuttua, mutta Balthierilla ei ollut aavistustakaan, mitä se oli. Hän tunsi kuitenkin pienen epäilyksen pujahtavan mieleensä. Ilmapiraatti nyökkäsi pojalle.
”Siinä tapauksessa, olkaa niin ystävällisiä ja antakaa minun tehdä teille seuraa.”, poika pyysi. Hänen äänessään oli korostuneen hienostunut sävy kuin hänet olisi opetettu puhumaan täydellisen kohteliaasti jokaiselle vastaantulijalle. ”Minulla on eräs asia hoidettavanani siellä.”
”Millainen asia?” Basch puuttui puheeseen.
”Voisin kysyä teiltä samaa”, poika totesi ja hypähti alas sillan kaiteelta. Hän oli kovin lyhyt. Yllään hänellä oli valkoinen silkkipusero ja samaa kangasta olevat hanskat. Puseron hän oli suojannut tummalla liivillä ja hänen saappaansa ulottuivat puoleen reiteen jättäen näkyville vain pienen kaistaleen sinisistä housuista. Erikoisinta kuitenkin oli pojan kaulassa roikkuva spiraaliriipus, joka oli taatusti omaisuuksien arvoinen. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö poika ollut aatelista sukua. Hän saattoi olla jopa Ondoren vakooja.
”Selvä, tule sitten”, Balthier totesi. Hänestä oli parempi, että poika kulkisi heidän mukanaan kuin seuraisi heitä ja saattaisi usuttaa jonkun heidän kimppuunsa takaapäin. Viholliset tuli pitää lähempänä kuin ystävät.
”Mitä?” Vaan huudahti hyvin epäuskoiseen sävyyn. Selvästikään klopin järjenjuoksu ei kulkenut samaan suuntaan piraatin kanssa.
”Erinomaista”, nuorempi poika vastasi ja hymyili hienostuneesti.
”Tee minulle palvelus ja pysyttele minun näkökentässäni. Ongelmia pitäisi tulla vähemmän”, Balthier sanoi suoraan.
”Kummallekin meistä”, poika lisäsi.
Vaan risti kädet rinnalleen ja mittaili katseellaan nuorempaa poikaa. Klopista näki, että tämä ei juurikaan antanut arvoa uudelle tuttavuudelle. Balthier hymähti mielessään, että Vaan olisi voinut vain tyytyä olemaan kiitollinen siitä, ettei enää ollut joukon nuorin. Toisaalta ilmapiraatista alkoi huolestuttavasti tuntua, että hän oli ryhtynyt lapsenvahdiksi.
”Mikä on nimesi?” Vaan kysyi pojalta.
”Öh… Minä olen… Lamont”, poika vastasi yllättävän epävarmasti. Balthier sai lisää syytä epäillä, ettei poika ollut liikkeellä puhtain sydämin. Vaikka tämä oli nuori, hän saattoi olla hyvin vaarallinen.
Vaan ilmeisesti tulkitsi Lamontin epävarmuuden hyvin eri tavoin kuin Balthier. ”Älä huoli, Lamont. En tiedä, mitä noissa kaivoksissa on, mutta olet hyvissä käsissä”, hän sanoi ja vilkaisi sitten vieressään seisovaa kapteenia. ”Vai mitä, Basch?”
Kapteeni murahti ja lähti harppomaan eteenpäin. Balthier ja Fran vilkaisivat Vaania vihaisesti ja suuntasivat kapteenin perään. He eivät nähneet, kuinka Vaan punastui nolostuksesta. Yllättävää kyllä, poika pysytteli hiljaa koko matkan kaivoksille asti, vaikka kaupungin halki ei kävelty hetkessä.
Kaupungin pohjoislaidalta laskeutui pitkä portaikko kaivosten oviaukolle. Kaarevat oviaukot ulottuivat lähemmäs kymmenen metrin korkeutta ja ne oli koristeltu kaiverruksin.
”Lhusun kaivokset, Ivalicen rikkaimmat suonet”, Balthier esitteli paikan muille. Hänellä oli muistoja tästä paikasta, mutta hän mieluummin painoi ne unholaan.
”Keisarinkunnan valvonnan alaiset ilman muuta”, Basch totesi tutkiessaan kaiverruksia.
”Itse asiassa eivät ole”, Lamont huomautti kapteenille. ”Muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta keisarillinen armeija ei ole sallittu Bhujerbassa. Mutta jatkaisimmeko matkaa?”
Balthier astui yhdessä Franin kanssa kaarevasta oviaukosta sisään. Lamont häiritsi hänen mieltään yhä enemmän. Poika tiesi asioita, joita piraatti ei edes itse tiennyt. Lapsen ei kuulunut olla noin hyvin perillä politiikasta.
Ilmapiraatin pohdinta kuitenkin keskeytyi, kun hän huomasi kauempaa kaivoksista astelevan tuomarin. Kiireesti hän veti Franin varjoihin ja viittoi muita seuraamaan perässä. Kukaan ei sanonut sanaakaan, kun koko joukko piiloutui kaivosten aulan pimeille reunoille. Onneksi aulaan oli laitettu lyhtyjä harvakseltaan, sillä muuten heidät olisi huomattu välittömästi.
”Suokaa anteeksi, että kysyn, mutta te olette aikeissa vierottaa puhtaimman magisiiteista..” tuomari puhui vierellään kulkevalle vanhemmalle miehelle.
”Voin vakuuttaa, että se saapuu Vaynen luokse mitä tahdikkaimmalla tavalla”, mies vastasi tuomarille, ennen kuin tämä sai lopetettua lauseensa.
”Hah! Käytät sanojasi hyvin”, tuomari puuskahti.
”Olkoon niin, sillä minulla ei ole aikomustakaan antaa ohjia pois, teidän korkeutenne”, vanhus tokaisi.
”Pidättekö enemmän ruoskasta sitten?” tuomari ivasi. ”Itsepäisyys ei tule aiheuttamaan vain teidän murtumistanne, vaan vie myös Bhujerban mukananne, ylhäisyys.”
Tuomari ja vanha mies astelivat ulos kaivoksista. Heidän perässään seurasi muutama rivisotilas. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota piileskelijöihin, ja nämä tulivatkin esiin vasta, kun olivat varmoja, ettei sotilaita ollut enää lähistöllä.
”Halim Ondore IV, Bhujerban markiisi”, Lamont kertoi muille. ”Markiisi toimi sovittelijana Dalmascan antautumista koskevissa neuvotteluissa. Näyttäisi siltä, että hän on hieman vähemmän neutraali nyt.”
”Sanotaan, että hän on auttanut vastarintaa”, Balthier huomautti.
”Monia asioita sanotaan”, Lamont vastasi.
”Olet selvästikin hyvin informoitu. Kuka sanoitkaan olevasi?” Balthier kysyi ja silmäili poikaa. Vakooja ei olisi paljastanut niin paljon kuin poika oli. Tämän motiivit olivat hyvin piilossa, mutta Balthier oli varma, että ne aiheuttaisivat vielä ongelmia.
”Mitä väliä sillä on?” Vaan keskeytti. ”Meidän pitää löytää Penelo!”
”Ja Penelo on sinun…?” Lamont tiedusteli.
”Hän on ystäväni. Hänet siepattiin ja tuotiin tänne”, Vaan selitti lyhyesti. Koska hän lähti marssimaan eteenpäin kaivoksissa, muutkin katsoivat aiheelliseksi lähteä liikkeelle.
Lyhdyt valaisivat kaivoskäytäviä, mutta pimeys oli niistä huolimatta valloittanut suurimman osan tilasta. Käytävät risteilivät sinne tänne, eikä kulku niissä ollut yksinkertaista. Eksyminen sen sijaan oli helppoa.
Välillä käytävät vaihtuivat suuremmiksi alueiksi. Seinämissä oli reikiä, joista saattoi nähdä sinisen taivaan. Näillä paikoilla oli huomattavasti valoisampaa, joten siirtyminen jälleen uuteen käytävään sokaisi silmät hetkellisesti.
Lopulta varsinaiset käytävät muuttuivat luonnontunneleiksi. Niitä pitkin oli huomattavasti vaikeampi kulkea, sillä pohja ei ollut tasainen ja välillä katto oli kovin matalalla. Franin korvat hipoivat sitä koko ajan.
Tunneli laajeni suureksi luolaksi, jonka seinämistä hohteli sinistä valoa. Magisiittia oli kaikkialla. Tässä luolassa sitä oli varmasti louhittu melkoisesti, mutta paljon oli yhä tallella.
”Tätä minä tulin katsomaan”, Lamont sanoi. Hän veti taskustaan esiin kauniin jalokiven. Se oli väriltään oranssi, sävyltään melkein samanlainen kuin kivi, jonka Vaan oli varastanut.
”Mikä tuo on?” Vaan kysyikin saman tien.
”Se on nethisiitti. Ihmisen valmistama sellainen”, Lamont vastasi.
”Mikä se on?”
”Toisin kuin tavallinen magisiitti nethisiitti imee magiaa itseensä”, Lamont selitti ja näytti kiveä kaikille. ”Tämä on hedelmä, jonka eteen on tehty töitä. Ihmisen valmistama nethisiitti Draklorin laboratoriosta.”
Balthier tuijotti sanattomana poikaa, joka käveli kivensä kanssa tutkimaan luolan seinämää.
”Täältä he siis saavat magisiittinsa”, Lamont puhui itsekseen.
”Tehtäväsi on ilmeisesti suoritettu”, Balthier kommentoi. Hänen äänensä oli kylmä. Ei Ondoren vakooja, vaan Archadian.
Lamont hymähti. ”Kiitos, korvaan tämän pian”, hän sanoi katsomatta ilmapiraattia. Balthier käveli hänen luokseen.
”Ei, sinä korvaat tämän nyt. Meillä on liikaa omia ongelmia voidaksemme huolehtia sinun asioistasi”, ilmapiraatti kertoi ääni synkkänä. ”Kerropa nyt, mistä kuulit tämän sadun ’nethisiitistä’. Ja mistä sait tuon näytteen, jota raahaat mukanasi? Mitä sinä tiedät Draklorin laboratoriosta?” Ilmapiraatti asetti kätensä Lamontin olkapäälle ja sai pojan katsomaan itseään. ”Kerro minulle, kuka sinä olet.”
”Balthier!” Vaanin ääni kuitenkin keskeytti keskustelun. Poika alkoi jälleen käydä ilmapiraatin hermoille. Toki Penelon pelastaminen oli tärkeää, mutta niin oli tämäkin. Vaan ei vain ymmärtänyt.
”Annoit meidän odottaa, Balthier”, toinen ääni totesi. Se sai piraatin niskavillat nousemaan pystyyn. Hän päästi irti Lamontin olkapäästä ja käännähti ympäri. Luolan toiselta puolelta asteli Ba’Gamnan joukkoineen.
”Livahdit pois Nalbinasta. Meillä oli ikävä sinua”, Ba’Gamnan jatkoi. ”Ensin tuomari ja nyt tuo poika. Koko jutussa haiskahtaa raha. Luulenpa, että voisin kostuttaa terääni hieman.”
Bangaa heilautti asettaan, jonka päässä oli pyörivä sahanterä. Se ei näyttänyt mitenkään kutsuvalta.
”Pidä kuonosi siellä, minne se kuuluu”, Balthier sanoi liskolle. ”Tuollainen ajattelu sopii sinulle huonosti, Ba’Gamnan.”
”Liian kauan olen saanut kulkea palkkiotta. Kaiverran sen ulos tuosta pojasta!” liskomies uhkasi ja osoitti aseellaan kohti Lamontia.
”Missä Penelo on? Me otamme hänet takaisin!” Vaan karjaisi ja veti miekkansa esille.
”Se tyttökö? Miksi pitää syöttiä, kun kala on jo kuivalla maalla? Me päästimme hänet menemään ja hän juoksi kaivoksiin itkien kuin vauva”, Ba’Gamnan ilmoitti. Balthierin oli pakko myöntää itselleen, että bangaa oli osoittanut omituista armeliaisuutta.
Lamont heitti Ba’Gamnania nethisiitillä suoraan silmään. Bangaa karjaisi ja peitti silmän kädellään. Sillä välin Lamont syöksyi nappaamaan kiven takaisin ja ryntäsi sinne, mistä ilmapiraattijoukko oli luolaan tullut.
”Hei!” Vaan huusi hänen peräänsä.
”Ala tulla”, Balthier sanoi ja tarttui Vaania käsivarresta. Muut eivät tarvinneet kehotusta pakomatkalle.
”Painukaa perään!” Ba’Gamnan kuului huutavan tovereilleen.
Lamont juoksi reilusti muiden edellä ja katosi pian kulman taakse. Vaan huusi hänen peräänsä, mutta poika ei tullut takaisin.
”Me emme pärjää heille”, Balthier ilmoitti muille. ”Taistelkaa vain, jos on pakko. Muussa tapauksessa juoskaa karkuun.”
Ihme kyllä, edes Vaan ei protestoinut ajatukselle. Kaikki neljä juoksivat päätä pahkaa tunneliin toivoen löytävänsä tien ulos kaivoksista mahdollisimman nopeasti. Bangaat tulivat heidän perässään huudellen pilkkahuutoja, joiden arvatenkin toivoivat saavansa toiset pysähtymään taistelemaan.
Balthier kirosi huonoa tuuriaan. Elämä oli tarpeeksi hankalaa ilman perässä roikkuvia palkkionmetsästäjiä. Hän pitäisi ehdottomasti tehdä näistä selvää sopivan tilaisuuden tullen, mutta oli sulaa hulluutta ryhtyä taistelemaan heitä vastaan ilman kunnollista valmistautumista.
Hyvin pian Fran otti ohjat ja lähti juoksemaan ensimmäisenä. Miehillä oli täysi työ pysytellä pitkäjalkaisen vieran perässä, varsinkin kun tämä mutkitteli pitkin käytäviä ja saattoi tehdä äkkikäännöksen jonnekin sivukäytävälle ilman pienintäkään varoitusta. Lopulta viera kuitenkin pysähtyi huohottaen. He olivat jo lähellä kaivoksien uloskäyntiä.
”He eivät taida seurata. Eksytimme heidät”, hän sanoi hymyillen. Hänen korviinsa ei kantautunut sen enempää juoksevia kuin hiipiviä askeliakaan. Ba’Gamnan joukkoineen oli jäänyt kauas taakse. Jos hyvin kävisi, nämä harhailisivat päivän tai pari vanhoilla käytävillä tai tunneleissa.
”Vielä vähän enemmän juoksemista bangaa kannoillani ja olen valmis luopumaan koko ilmapiratismista”, Balthier tuhahti.
Lamontia ei näkynyt missään, joten poika oli joko eksynyt kaivoksiin tai päässyt ulos niistä. Balthier olisi mieluusti kuulustellut tätä lisää, mutta mahdollisuudet siihen näyttivät olevan melkoisen huonot. Hän viittoi muita mukaansa ja suuntasi ovelle. Oli turha yrittää etsiä Peneloa nyt, kun joukko verenhimoisia bangaita saattoi rynnätä niskaan minkä tahansa nurkan takaa. Sitä paitsi tyttö ei välttämättä edes enää olisi kaivoksissa.
Astuttuaan ulos kaivosten ovesta nelikko näki Lamontin harppovan kauempana seisovan tuomarin ja markiisi Ondoren luokse. Ilmapiraatit pysähtyivät niille sijoilleen.
”Huomaan, että olette vaellellut ilman saattuetta, lordi Larsa”, tuomari sanoi ja kumarsi Lamontille.
Pari sotilasta ilmestyi paikalle kuljettaen välissään Peneloa, joka teki kaikkensa päästäkseen näiden otteesta. Vaan aikoi rynnätä tytön luokse, mutta Balthier tarttui häntä liivin kauluksesta ja esti hänen menonsa.
”Älä ole idiootti”, hän kuiskasi pojalle.
”Me nappasimme hänet vaeltamasta kaivoksista”, tuomari huomautti ja viittasi Peneloon. ”Teidän tulee huolehtia, ettei tällaisia ei-toivottuja tapauksia pääse sattumaan.”
”Minut siepattiin!” Penelo huudahti.
”Hiljaa!” tuomari karjaisi tytölle.
”Jos on rikos kulkea yksin, niin minäkin olen syyllinen”, lordi Larsa huomautti. ”Markiisi, uskoisin, että kartanoonne voidaan majoittaa toinenkin vieras?”
”Miksipä ei”, markiisi vastasi hyväntuulisesti.
Larsa nyökkäsi vanhalle miehelle ja käski sotilaita päästämään Penelon. Sitten hän tarttui tyttöä käsipuolesta ja lähti kuljettamaan tätä pois kaivoksilta.
”Tuo oli odottamatonta”, tuomari mutisi, ennen kuin lähti seuraamaan parivaljakkoa yhdessä markiisin ja sotilaiden kanssa.
”Mitä Penelo oikein tekee? Ja mikä tämä Lamont-juttu on?” Vaan meuhkasi Balthierin päästettyä hänet otteestaan.
”Hän ei ole ’Lamont’, vaan Larsa Ferrinas Solidor. Keisari Gramisin neljäs poika ja Vaynen veli”, Balthier huomautti. Nyt hän tiesi, miksi poika oli vaikuttanut tutulta. Hän oli nähnyt tämän kerran. Tosin silloin Larsa oli ollut korkeintaan kahdeksanvuotias. Nyt hänen täytyi olla ainakin kaksitoista.
”Mitä? Tuo kakarako?” Vaan pyrskähti.
”Älä huolehdi. Uskon, että hän kohtelee ystävääsi hyvin”, Fran sanoi ja hymyili pojalle. Kun Vaan loi vieraan epäilevän katseen, Balthier huomautti:
”Kukaan ei tunne miehiä niin hyvin kuin Fran.” Siihenkään kloppi ei sanonut mitään, mutta saivatpahan muiden korvat ainakin levätä jatkuvalta valitukselta.
”Meidän suuntamme on sama: Ondore”, Basch huomautti, kun hiljaisuus oli jatkunut hyvän tovin. ”Meidän täytyy keksiä keino päästä hänen puheilleen.”
”Markiisi jakaa rahaa keisarikunnan vastaisille järjestöille. Niistä on hyvä aloittaa”, Balthier sanoi. Vaikka hän oli ollut sitä mieltä, että häipyisi Bhujerbasta niin nopeasti kuin suinkin, niin nyt hän kuitenkin halusi selvittää jutun loppuun asti. Niin kauan kuin Penelo olisi Ondoren huostassa, ilmapiraatti voisi roikkua mukana ilman erityisempiä selityksiä.
Joukko lähti nousemaan portaita pitkin kohti kaupunkia. Kukaan heistä ei tiennyt, missä järjestöjen päämaja sijaitsi, eikä mistään taatusti löytyisi opaskylttiä. Ihmisiltä oli myös turha kysellä. Sillä tavoin vain sai puukon kylkeensä, ennen kuin ehti saada selville yhtään mitään.
”Markiisi julkisti minun teloitukseni kaksi vuotta sitten”, Basch sanoi yllättäen. ”Jos huhu selviytymisestäni leviäisi, hän saattaisi tuntea asemansa vaarantuneen.”
”Miehet, joiden toimia hän on rahoittanut, ei juuri rakasta keisarikuntaan. He eivät ole haltioissaan tajutessaan, että huhut sinun kuolemastasi olivat reilusti liioiteltuja. Jos järjestämme ison metakan asiasta, saatamme saada heidän huomionsa”, Balthier pohti, vaikka hänen ei ollut missään nimessä halunnut vetää huomiota puoleensa tällä vierailulla.
”Eipä ole ongelma. Minä menen kaupungille levittämään huhua”, Vaan tarjoutui saman tien. ”Miten olisi: Minä olen Dalmascan kapteeni Basch fon Ronsenburg!”
Balthier puisteli hetken päätään, mutta nyökkäsi sitten. Ehkä Vaanin ajatus voisi jopa toimia. Jos poika meuhkaisi yksin, niin kukaan muu ei joutuisi kiusallisen huomion kohteeksi. Ja sitä paitsi hetken rauha olisi tervetullutta, kun kloppi väsyttäisi itsensä.
”No, ainakin tuo täyttää metelöinnin vaatimukset”, ilmapiraatti naurahti. ”Selvä, Vaan. Ala painua. Tytön tähden, eikö niin? Niin ja mitä enemmän ihmisiä saat todistamaan pientä esitystäsi, sen parempi. Markiisin puheille pääseminen on nyt sinusta kiinni.”
Vaan näytti erittäin tyytyväiseltä saadessaan itselleen tehtävän. Hän suorastaan juoksi kaupunkiin huudellen olevansa kapteeni Basch.
”Älkää uskoko Ondoren valheita!” hän karjui vastaantulijoille. Muut kolme seurasivat hänen perässään valmiina puuttumaan tilanteeseen, mikäli tapahtuisi jotain odottamatonta tai väkivaltaista.
”Kloppi on elementissään”, Balthier totesi.
”Hän on hyvä poika, kuten hänen veljensäkin oli. Olen ylpeä saadessani kulkea hänen rinnallaan”, Basch sanoi.
”Hyvä poika, mutta turhankin innokas.”
”Hän on vielä nuori. Hänellä on aikaa oppia. Etkä itsekään taida olla kovin vanha, joten luulisi sinun vielä muistavan intohimon, millä hänen ikäisensä suhtautuu elämään”, Basch huomautti.
”Olen 22 ja nähnyt maailmaa tarpeeksi tietääkseni, että on parempi katsoa kuin katua”, Balthier vastasi. Hänen kasvoillaan käväisi synkkä ilme, joka kuitenkin pyyhkiytyi välittömästi pois, kun hän näki nuoren naisen läimäyttävän Vaania kasvoille. Poika todella oli sosiaalinen ääliö. Ei naisten korvaan pitänyt mennä karjumaan, oli tilanne mikä hyvänsä.
Vaan ehti riehua puolisen tuntia, ennen kuin kaksi miestä ilmestyi nappaamaan hänet mukaansa. Nämä raahasivat pojan sisään tavernaan. Balthier, Fran ja Basch hiipivät perässä ja ehtivät nähdä, kuinka poika vietiin rakennuksen yläkertaan.
”Fran?” Balthier kysyi.
”Kuuntelen”, viera vastasi lyhyesti.
Yläkerrasta kantautui keskustelua, mutta siihen ei ollut helppo päästä mukaan, sillä taverna tarjosi taustahälyä enemmän kuin oli tarpeenkaan.
”Tässä on se kaveri. Hän sanoo olevansa kapteeni Basch”, ilmoitti joku.
”Hmph, hän ei ole kapteenia nähnytkään”, joku toinen vastasi.
”Tiesin, ettei hän ole kapteeni. Ilkeä temppu tehdä noin!” edellinen ääni sätti.
”No, jos se oli vain pelleilyä, niin se on ohitse nyt. Mutta miksi tämä poika ja miksi kapteeni fon Ronsenburg? Selityksen saaminen olisi aiheellista, ja minä haluan kuulla sen nyt. Keisarikunnan kätyrit muuttuvat rohkeammiksi koko ajan.”
Fran toisti nopeasti kuulemansa vieressään seisoville miehille. Balthier nyökkäsi ja juoksi portaat ylös. Viera ja kapteeni seurasivat hitaammin hänen perässään.
”Olisipa häpeä, mikäli he saisivat tietää markiisin rahoittavan teidän toimintaanne”, ilmapiraatti ilmoitti ja työnsi oven auki. Hän astui huoneeseen, joka oli täynnä miehiä. Fran ja Basch tulivat myös sisälle. Katseet kiinnittyivät tunkeilijoihin. ”Agentit naamioituvat oppaiksi. Piilopaikka tavernan perällä? Ei kovin omaperäistä, sanoisinko”, ilmapiraatti tuumasi.
”No, sinäpä sen sanoit!” Vaanin vieressä seisova bangaa ärähti ja lähti etenemään Balthieria päin käsi nyrkkiin puristettuna.
”Odota!” syrjemmällä seisova ihmismies huudahti. Hänen äänessään oli tietynlaista arvokkuutta. Balthier katseli miestä hetken ja päätteli tämän olevan joukon johtaja. Bangaat eivät ottaneet helposti käskyjä vastaan, mutta ilmapiraatin kimppuun aikonut yksilö oli totellut välittömästi.
Johtaja katsoi jonnekin Balthierin ohitse. ”Basch fon Ronsenburg siis elää sittenkin”, hän sanoi aitoa hämmästystä äänessään. Basch astui Balthierin vierelle ja hymyili. Piraatti ei tiennyt, oliko suunnitelma ollut loppujen lopuksi erityisen hyvä. Tosin markiisin asuntoon ei kävelty sisälle noin vain. Se oli tarkkaan vartioitu, eikä heillä ollut minkäänlaista käsitystä, minne Penelo oli viety. Audienssi oli huomattavasti parempi vaihtoehto.
Kapinallisjoukon johtaja astui edemmäs ja kätteli Baschia. Hän esitteli itsensä Havharoksi ja ryhtyi innoissaan kertaamaan muistojaan kahden vuoden takaisesta sodasta. Hän ei voinut millään uskoa, että kuuluisa kapteeni Basch oli todellakin elossa. Tieto tarkoitti kylläkin vaikeuksia markiisille, mutta uutinen oli silti hyvä kapinalisten kannalta.. kunhan tieto ei vain leviäisi Vayne Solidorille tai Archadian keisarille asti.
”Vai haluat sinä markiisia tapaamaan”, Havharo naureskeli. ”On hänen ilmeessään näkemistä.”
”Mitään en tällä hetkellä enempää toivokaan kuin tapaavani hänet henkilökohtaisesti”, Basch vastasi hyvin vakavana.
”Miten ajattelit järjestää sen?” Havharo kysyi.
”Minä järjestän sen”, eräs vastarinnan jäsenistä ilmoitti. ”Tulkaa kartanon edustalle parin tunnin päästä, niin vien teidät markiisin puheille”, hän lisäsi sitten Baschille ja soi tälle kumarruksen. Jos Dalmascan vastarinnan mielestä kapteeniin ei välttämättä voinut luottaa, niin Bhujerban joukot tuntuivat sen sijaan pitävän häntä sankarina.
Joukkoa kehotettiin siirtymään nauttimaan tavernan tarjonnasta odotusajaksi, eikä kukaan vastustanut ajatusta. Aurinkoinen päivä alkoi hiljalleen kääntyä myöhäiseksi iltapäiväksi, eikä päivällinen ollut ollenkaan pahasta.
”Talo tarjoaa teille tänään”, Havharo lupasi, kun hän saatteli joukon pöytään. Hän toi itse ruokalistat ja odotti sitten, että kaikki saivat tilattua ateriansa.
”Mitä oikein aiot sanoa markiisille?” Vaan tiedusteli Baschilta suu täynnä ruokaa. ”Kerrotko hänelle, että haluamme Penelon takaisin?”
”En ole vielä miettinyt tarkkaan, mutta totuus hänen on saatava tietää. En ihmettelisi yhtään, vaikka keisari olisi henkilökohtaisesti vakuuttanut markiisille minun olevan kuollut.”
”Se ei yllättäisi minuakaan”, Balthier puuttui puheeseen. ”Suosittelisin kuitenkin varovaisuutta. Emme voi olla varmoja, mille puolelle markiisi pelaa.”
”Selustaansa hän varmistaa, eikä häneen siis välttämättä voi luottaa”, Fran huomautti.
”Hänen on pakko näyttää ystävällistä naamaa keisarille”, Basch väitti.
”Aye, olet oikeassa siinä, mutta kuinka paljon hän vedättää keisaria, kuinka paljon kapinallisia”, Balthier heitti.
Markiisi saattoi rahoittaa kapinallisten toimia pitääkseen kaupunkinsa kurissa. Oli yleisesti tiedettyä, että tavallinen kansa ei ollut ilahtunut Dalmascan valloituksesta, saati sitten Nabradian tuhosta. Archadialaisia sellaiset uutiset eivät välttämättä hetkauttaneet mihinkään suuntaan. Siellä tavallisille ihmisille sota oli kaukainen asia, se ei koskettanut heitä, sillä se käytiin ’jossain muualla’. Sen sijaan Dalmasca oli saanut kärsiä suuret tappiot, Nabradiaa ei ollut enää olemassakaan. Oli vain Usvan peittämää joutomaata, jonne vain harva uskaltautui vaeltamaan. Sellainen tuho sai kenet tahansa vihaiseksi. Ne nabradialaiset, jotka olivat yhä elossa, elivät pakolaisina ja vihasivat syvästi keisarikuntaa.
Bhujerba oli aina ollut puolueeton rauhan puolestapuhuja. Silti markiisin suku oli kotoisin Dalmascasta. Hän oli ollut kuningas Raminasin veli, Raithwallin sukua suoraan alenevassa polvessa. Niinpä kansa odotti hänen vastustavan Archadian aikeita ja taistelevan Dalmascan kuningashuoneen kunnian puolesta. Bhujerba oli kuitenkin niin pieni, ettei markiisilla ollut varaa vaarantaa sen tulevaisuutta. Siksi hänen täytyi vähintäänkin esittää olevansa suostuvainen keisarikunnan aikeiden suhteen. Toisaalta kapinalliset olisivat voineet romuttaa hänen valtansa kaupungissa, joten hänen oli pakko myös rahoittaa näiden toimia.
Jos Balthierilta kysyttiin, niin markiisi pelasi erittäin vaarallista peliä. Harva oli voittanut lähtiessään leikkimään Solidorin huoneen kanssa. Erityisesti Vayne oli häikäilemätön leikkikumppani, eikä pelännyt rikkoa sääntöjä ja laatia uusia silloin, kun se oli hänen etunsa mukaista. Kapteeni Baschin pako oli varmasti jo kantautunut Vaynen korviin, mutta jos kävisi ilmi, että samainen kapteeni tapaisi tänä iltana markiisin, niin Bhujerban tulevaisuus olisi hyvin heikoissa kannattimissa.
Balthier tajusi joutuneensa jo melko syvälle soppaan, kun hän huomasi pohtivansa markiisin motiiveja. Ilmapiraatti oli aikonut pysyä erossa Archadian sotapolitiikkaan liittyvistä asioista, mutta hänestä alkoi tuntua, ettei hänelle annettu vaihtoehtoja. Hän oli mukana sotkussa, halusi hän tai ei. Hän kirosi sitä päivää, kun hän oli saanut päähänsä varastaan jumalattaren jalokiven. Ryöstöretki oli sotkenut täydellisesti mukavan elämän.
Mies päätti, että kun Penelo oli saatu pois markiisin vierashuoneista, hän jättäisi kakarat Bhujerbaan. Kyllä nämä aina jotenkin kotiinsa pääsisivät. Basch voisi rauhassa jatkaa kapinan suunnittelua. Balthier aikoi kuitenkin suunnata takaisin Balfonheimin satamaan ja ryhtyä suunnittelemaan uusia seikkailuja, jotka eivät liittyisi millään tavalla keisarikuntaan. Fran voisi itse päättää, tulisiko mukaan vai ei. Balthier tosin toivoi, ettei viera halunnut lähteä hänen viereltään. Heidän välilleen oli muodostunut side, jollaista mies ei ollut aiemmin kokenut. Tietenkään hän ei ollut sanonut naiselle mitään ajatuksistaan, sillä vaikka hän saattoikin lirkutella naisille, lässyttäminen oli asia erikseen. Sitä paitsi Fran varmasti tiesi hänen tunteensa ja ajatuksensa sanomattakin. Olihan viera hyvä ihmistuntija.
Kun joukko viimein jätti tavernan taakseen, oli ilta jo pimentynyt. Katujen varsille oli sytytetty lyhtyjä ja pieni kaupunki oli hiljentynyt. Hiljaisia katuja pitkin pääsi helposti kulkemaan markiisin kartanolle saakka, mutta Franilla oli tunne, että joka puolella oli tarkkailevia silmiä. Aiemmin Bhujerbassa käyminen oli ollut kuin vierailu missä tahansa, mutta nyt kaupunki tuntui pitävän vahtia. Tosin kyseessä saattoi olla vain harhaluulo, mutta Fran epäili sitä. Sota sai ihmiset varuilleen, vaikka Archadia ei ollut vielä seuraavaan valloitusretkeensä ryhtynytkään.
Kartanon edustalla piraatteja odotti sama mies, joka oli lupautunut järjestämään heille tapaamisen. Miehen kasvoilla oli kummallinen hymy, kun hän päästi joukon portista sisään ja selitti markiisin työskentelevän aina auringonlaskuun asti.
Rakennus oli valtava, joskaan ei niin suuri kuin Rabanastren kuninkaallinen linna. Se oli koristeltu upeilla kivikaiverruksilla sekä sinihohtoisilla kivillä. Bhujerbassa täytyi olla todella paljon magisiittia, jos sitä riitti rakennustenkin koristeluun.
Kartanon pihaa ympäröi puutarha, joka vaimensi kaupungin hälyn päivisin ja piti uteliaat katseet loitolla. Tosin siinä auttoi erinomaisesti myös pihaa kiertävä muuri. Fran piti kovasti suuresta puutarhasta. Sellaisen hänkin olisi halunnut, jos olisi asettunut pysyvästi asumaan jonnekin.
Piraatit vietiin sisälle sivuovesta ja heidät johdatettiin hämäriä käytäviä pitkin markiisin työhuoneeseen. Oli selvää, ettei kyseessä ollut missään nimessä virallinen tapaaminen. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään väliä. Pääasia oli päästä keskustelemaan markiisin kanssa.
Kun miehet ja Fran astuivat markiisin huoneeseen, vanha mies nousi pöytänsä takaa ja tervehti heitä kaikkia kohteliaasti. Hyvin pian hänen katseensa kuitenkin kiinnittyi Baschiin.
”Sir Basch fon Ronsenburg, siitä ei ole kovinkaan kauan, kun julistin teidät kuolleeksi”, markiisi lausui.
”Ja vain sen takia vedin henkeä”, Basch vastasi.
”Joten te olette se miekka, jota hän on heilutellut pääni yläpuolella”, markiisi sanoi mietteliäänä. ”Vayne ei ole jättänyt juurikaan vaihtoehtoja. Onko teillä muuta kerrottavaa?”
”Vastarinnan johtaja on joutunut keisarikunnan käsiin. Nainen nimeltä Amalia. Pelastaisin hänet, mutta tarvitsen apuanne”, Basch selitti.
”Tämä vastarinnan johtaja – Amalia.. hänen täytyy olla erittäin tärkeä henkilö.”
Basch kumarsi miehelle pienesti. Tämä vastasi kumarrukseen ja asteli pois pöytänsä takaa vain kääntyäkseen kulkemaan huoneen sivulla sijaitsevalle ovelle.
”Ymmärrätte varmaan, että minun on otettava asemani huomioon”, markiisi sanoi.
”Päästäisitkö meidät tapaamaan Larsaa? Hänellä on ystäväni mukanaan”, Vaan huudahti. Poika ilmeisesti epäili tapaamisen päättyneen.
Markiisi pysähtyi ja vilkaisi Vaania. ”Pelkäänpä, että olette myöhässä. Lordi Larsan saattue on jo liittynyt keisarilliseen joukkueeseen. Minulle on kerrottu, että he suuntaavat Rabanastreen, kunhan laivasto on saapunut.”
”Mitä?”
Vaan ryntäsi kohti vanhaa miestä, mutta Balthier sai hänestä otteen viime tingassa. Fran pudisteli päätään pojan käytökselle. Viera oli joskus vihannut kansansa pakkomielteistä tapaa itsehillinnän äärilleen viemisen suhteen, mutta juuri nyt hän olisi mieluusti ryhtynyt saarnaamaan siitä Vaanille. Ei ollut hyvästä riehua päättömästi. Sillä tavoin ei koskaan saanut tahtoaan läpi. Seurasi vain lisää sotkuja ja ongelmia. Sitä paitsi markiisi oli arvonimi, joka viittasi ihmisillä korkeaan asemaan. Se vastasi kai suunnilleen samaa kuin vierakylissä vanhimmat. Niinpä tämän miehen edessä tuli käyttäytyä kunnioittavasti.
”Mitä me oikein odotamme?!” Vaan meuhkasi ja yritti päästä irti Balthierin otteesta.
”Sitä, että sinä rauhoitut”, ilmapiraatti vastasi ärtyneesti. Fran arvasi, että poika kävi miehen hermoille. Kukapa olisi halunnut joutua lapsenvahdiksi vasten tahtoaan.
Markiisi avasi oven huoneen sivustalla ja käveli sitten takaisin pöytänsä luokse. Hän katsoi suoraan Baschiin, eikä kiinnittänyt juurikaan huomiota muihin.
”Kapteeni Ronsenburg, varmastikaan asemani ei ole menetetty teidän takianne. Miksette siis kohtaisi vihollista kahleissa… sehän on helppo taakka kantaa”, vanha mies sanoi.
Basch tarttui miekkansa kahvaan vihainen ilme kasvoillaan.
”Odota!” Balthier huudahti miehelle. Fran puri huultaan. Tapahtumat eivät kulkeneet toivottuun suuntaan.
”Olen pahoillani, mutta vaihtoehtoja ei ole”, Basch vastasi ja veti miekkansa esille.
”Kutsukaa vartijat!” markiisi huusi välittömästi. Franille oli täysin selvää, että mies oli osannut odottaa tätä. Kenties markiisi oli jopa suunnitellut pidätystä siitä asti, kun oli kuullut Baschin pyrkivän audienssille. Tyrmät saattaisivat tulla pian uudemman kerran tutuksi, vaikkei viera tuntenut mitään mielenkiintoa niitä kohtaan. Kaksi kertaa ihmisten haisevissa tyrmissä riitti hänelle.
Vei vain hetken, kun suuri joukko aseistautuneita miehiä ryntäsi huoneeseen. Heitä oli ainakin kymmenen, kenties enemmänkin. Balthier huokaisi raskaasti ja päästi irti Vaanista.
”Älä edes kuvittele taistelevasi heitä kaikkia vastaan”, ilmapiraatti huomautti. ”Olin alun alkaenkin sitä mieltä, ettei tämä suunnitelma todella toimi.”
”Miksi sitten suostuit siihen?” Vaan äyskähti.
”Oliko minulla vaihtoehtoja?”
”Viekää heidät tuomari Ghisin luokse”, markiisi määräsi, kun vartijat olivat kahlinneet nelikon kädet. Fran tuijotti turhankin tutuksi käyviä kahleita vihaisena. Hän oli edelleen sitä mieltä, että Penelon pelastaminen oli oikein ja kohtuullista. Se oli vähintä, mitä hän ja Balthier saattoivat tehdä. Silti tehtävän suorittaminen alkoi näyttää mahdottomalta.
Nelikko kuljetettiin suuressa saattueessa ulos markiisin kartanosta. Tällä kertaa he pääsivät näkemään niin aulan kuin jylhät ulko-ovetkin, mutta näky ei juuri ilahduttanut. Heidät marssitettiin pihan poikki kadulle ja sieltä aerodomeen. Hyvin pian he löysivät itsensä suurimmasta ilmalaivasta, jonka he olivat koskaan nähneet. Se oli eräs keisarikunnan ylpeyksistä, Leviathan, kahdeksannen laivueen johtoalus.
Piraatit päätyivät komentosillalle, missä heitä odotti keski-iän ylittänyt tuomari, jonka kasvoilla risteili juonteita. Epäilemättä raskaan elämän aiheuttamia. Miehen seurassa oli kaksi sotilasta sekä Amalia, johon piraatit olivat tutustuneet ennen edellistä matkaansa tyrmään.
”Vankeja, herrani”, eräs piraatteja saattanut sotilas ilmoitti.
Amalia kääntyi katsomaan tulijoita. Fran huomasi naisen kasvoilla näkyvän avoimen vihan, mikä sai vieran hämmästymään. Hän oli kyllä aiemmin huomannut Amalian olevan täynnä vihaa ja kiukkua, mutta nainen oli kuitenkin pitänyt sen sisällään. Nyt tämä ei edes vaivautunut salaamaan tunnetilaansa, kun hän käveli Baschin eteen.
”Majesteetti”, Basch sanoi ja oli kumartamassa naiselle. Fran käänsi korviaan miehen suuntaan. Oliko hän kuullut oikein? Viera tuijotti nyt Amaliaa hyvin kiinnostuneena. Majesteettiko? Ja minkä valtion?
Amalia löi Baschia avokämmenellä kasvoihin niin kovaa, että miehen pää heilahti sivulle. Hänen silmissään säteilivät viha ja inho.
”Sen jälkeen, mitä olet tehnyt! Kuinka kehtaat! Sinun pitäisi olla kuollut!” nainen kirkui. Fran katseli häntä ja Baschia. Mikä oli heidän suhteensa toisiinsa? Amalialla oli varmasti syy vihata Baschia, mutta voisiko se olla sama syy, jonka tähden Vaan oli vihannut miestä.
”No niin, no niin”, tuomari Ghis rauhoitteli naista ja käveli tämän luokse. ”Oletteko unohtaneet käytöstapanne? Tällainen on tuskin asianmukaista käytöstä teille, prinsessa Ashelia B’nargin Dalmasca.”
”Prinsessa?” Vaan toisti sanan, joka oli jo muodostumassa Franinkin huulille. Viera tuijotti naista vieläkin suuremmalla mielenkiinnolla. Hän oli nähnyt prinsessan viimeksi vajaat kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin tämä oli ollut pieni ja vaaleanpunainen ja itkenyt paljon. Nyt heidän edessään seisoi vihaa tihkuva nuori aikuinen nainen, jonka olisi pitänyt olla kuollut. Markiisin mukaan prinsessa oli tehnyt itsemurhan lordi Raslerin menehdyttyä sodassa. Oliko prinsessan poismeno ollut yhtä valheellinen uutinen kuin Baschin teloituskin?
Tuomari Ghis astui lähemmäs vankejaan. ”Hän ei luonnollisesti kanna minkäänlaista todistusta aiemmasta asemastaan, mikä tarkoittaa, ettei hän eroa millään tavalla muista kapinallisista.”
”Vastarinnan jäsenistä”, Ashelia korjasi saman tien.
”Hänen erinomaisuutensa konsuli pyysi ministeriötä vapauttamaan Rabanastren kuninkaallisen perheen vallasta taatakseen rauhan Dalmascassa. Ne, jotka vaalivat epävakaisuutta ja levottomuuksia väittämällä olevansa kuninkaallista sukua ilman todisteita, kohtaavat kohtalonsa hirsipuussa. Poikkeuksia ei tehdä”, tuomari selvitti.
”Minä en ala Vaynelle nukeksi”, Ashelia kommentoi kärkkäästi.
”Kuningas Raminas jätti minulle tehtävän”, Basch puuttui puheeseen. Fran näki, kuinka Amalia katseli miestä nenänvarttaan pitkin, mutta Basch ei näyttänyt välittävän. ”Kun aika tulee, hän vannotti minua antamaan sinulle jotain todella tärkeää. Se on synnyinoikeutesi: Iltahämärän siru. Se takaa veresi laadun ja vain minä tiedän, missä se on.”
Amalia oli hetken hiljaa ja mulkoili miestä. Oli selvää, ettei hän luottanut kapteeniin yhtään enempää kuin Vaankaan oli aiemmin luottanut.
”Sinä veit isäni hengen. Miksi säästäisit nyt minun? Joutuisit elämään häpeässä!” hän raivosi miehelle.
”Jos se on velvollisuuteni, niin kyllä”, Basch vastasi.
”Älä viitsi olla noin itsepäinen!” Vaan huusi prinsessalle. Jos tilanne olisi ollut toinen, pojan purkaus olisi huvittanut Frania todella paljon. Ei ollut kauaakaan siitä, kun Vaan oli ollut itse itsepäisempi kuin lauma härkiä. ”Jatka tuolla tavoin ja kuolemme kaikki!”
”Älä sinä keskeytä!” Ashelia äyskähti pojalle takaisin.
Vaan keplotteli kätensä taskuunsa ja sai vedettyä magisiitin ulos sieltä. Fran tuijotti poikaa järkyttyneenä. Mitä ihmettä tämä nyt aikoi? Eikö vaikeuksia ollut jo aivan tarpeeksi? Pitikö magisiitti vielä ojentaa keisarikunnalle kuin tarjottimella?
”Vaan, tuo kivi”, Basch sanoi hämmästyneenä. Hänen äänensä kuvasti Franin tunnetilaa, sillä viera oli tajunnut kiven olevan äärimmäisen arvokas. Sitä ei missään nimessä pitänyt esitellä jokaiselle vastaantulijalle.
”S-se oli palatsin aarteessa”, Vaan mutisi. Ilmeisesti poika itsekin ymmärsi, että oli kaivanut kiven esille täysin väärässä tilanteessa.
”Loistavaa!” tuomari Ghis huudahti. ”Toitte kiven mukananne! Tämä säästääkin meidät paljolta vaivalta.”
Prinsessa Ashelia aikoi rynnätä Vaanin luokse, mutta sotilaat tarttuivat kiinni hänen käsivarsistaan.
”Älä anna sitä heille!” nainen huusi pojalle. Vaan epäröi ja kääntyi katsomaan Balthieria ja Frania. Viera pyyhkäisi oitis epäuskoisen ilmeen kasvoiltaan, kun näki Balthierin ilmeen olevan täysin tyyni. Ehkä oli parempi esittää, ettei kivellä ollut merkitystä. Fran tiesi, ettei Balthier halunnut sen joutuvan Cidin käsiin, mutta tuskinpa mies halusi murikan takia kuollakaan. Ei se niin arvokas ollut.
Lopulta poika astui eteenpäin ja ojensi kiven tuomarille. ”Teidän täytyy luvata, ettei ketään teloiteta.”
”Tuomaria velvoittaa vain laki”, mies vastasi ja otti kiven vastaan. ”Viekää heidät pois. Lady Ashe vangitaan erikseen”, hän ilmoitti sitten sotilaille. Kaksi näistä raahasi prinsessan komentosillan oikealta puolelta lähtevään käytävään. Muut vietiin samaan suuntaan, mistä heidät oli paikan päälle tuotukin.
Kun joukkiota kuljetettiin syvemmälle ilmalaivan uumeniin, Basch siirtyi lähemmäs Vaania ja kuiskasi tälle: ”Se oli siis sinulla koko ajan. Kohtalon ivaa.”
”Kerro tälle sinun kohtalollesi, että jättää minut pois laskuista”, Balthier kuiskasi.
”Olkaa hiljaa!” eräs sotilaista karjaisi miehille.
”En voinut tehdä muutakaan ja sinä tiedät sen”, Basch huomautti Balthierille.
”Ah, ymmärrän. Kunnia, velvollisuus ja kaikki muu vastaava. Hmph, en silti voi uskoa, että hän on prinsessa”, Balthier mutisi.
”Käskin olla hiljaa!”
Balthier kohotti kätensä ja iski paksuilla kahleillaan valittavaa vartijaa kypärään. Kaikki muut reagoivat hänen merkistään. Fran otti vauhtia ja hyppäsi ilmaan potkaisten sitten toista sotilasta niin lujaa, että tämän kypärä lensi kaaressa lattialle. Kypärän perässä seurasi sotilas, joka löi päänsä ja jäi makaamaan paikoilleen.
Hyvin pian jäljellä oli vain yksi sotilaista, joka oli kumauttanut viimeisen tovereistaan lattiaan. Hän riisui oman kypäränsä ja virnisti vangeille.
”Vossler”, Basch totesi kuin tehdäkseen selväksi muille, että kyseessä oli ystävä, eikä vihollinen. Fran muisti kuulleensa nimen, kun oli salakuunnellut kapteenin ja Vaanin keskustelua Strahlissa. Hän vinkkasi Balthierille, jonka kasvoilla vielä karehti epäilevä ilme.
”Markiisi on ollut kiireinen”, Basch sanoi sotilaspukuiselle toverilleen.
”Kovin kevyesti en hänen apuaan pyytäisi”, Vossler vastasi. ”Kuulepa, on kulunut kaksi täyttä vuotta. Minä yksin olen pitänyt hänen majesteettinsa piilossa. Epäilin ystäviä ja muita yhtälailla. En voinut luottaa keneenkään.” Mies kaivoi avaimen esille ja vapautti Baschin ensimmäisenä kahleista.
”Suoritit velvollisuutesi ja minunkin siinä ohessa”, Basch sanoi kiitolliseen sävyyn. Vossler tyytyi nyökkäämään vapauttaessaan muita.
”Aion vapauttaa hänet ja tarvitsen apuanne”, mies ilmoitti.
”Ilman muuta”, Basch vastasi.
Kun Vossler oli vapauttanut jokaisen, hän johdatti nämä pieneen huoneeseen, jonne joukon aseet oli jo ehditty lukita. Hyvin pian jokainen oli aseistautunut ja matka jatkui syvemmälle ilmalaivan sisuksiin. Vosslerin kasvoille nousi kuitenkin huolestunut ilme, kun joukko saapui seuraavaan käytävään.
”Varoituksen sananen”, mies totesi ja viittoi käytävään päin. Joissain oviaukoissa näkyi punaisia valoverkkoja, jotka kulkivat aukkojen poikki. ”Näettekö nuo punaiset valot oviaukoissa? Mekanismi suojelee ilmalaivaa tunkeilijoilta. Jos osutte yhteenkään säteeseen, niin hälytys laukeaa ja kutsuu vartijat paikalle. Se hiljenee jonkin ajan kuluttua, mutta on parempi olla vetämättä huomiota puoleensa.”
Muut nyökkäsivät miehelle. Kukaan ei halunnut joutua taistelemaan enempää kuin oli pakko, mutta oli myös hyvin todennäköistä, ettei ilmalaivasta pystyisi pakenemaan noin vain. Säteiden välttäminenkään ei ollut yksinkertaista, sillä ne kulkivat monien oviaukkojen halki, mikä johti siihen, että joukon oli pakko kulkea kiertotietä. Vaikka Vosslerilla oli hallussaan ilmalaivan kartta, suorinta reittiä ei ollut mahdollista käyttää. Monesti joukko joutui pysähtymään ja tutkimaan karttaa löytääkseen vaihtoehtoisen tien ilmalaivan halki.
Matkan aikana Vossler selitti toisille, että hän, Basch ja prinsessa Ashe kuuluivat samaan vastarintaliikkeeseen, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli vapauttaa Dalmasca Archadian ikeestä. Baschin viruessa vankina Vossler oli hoitanut suurimman työn ja pitänyt liikkeen voimissaan. Samalla mies oli suojellut prinsessaa, joka olisi mieluusti osallistunut kaikkiin liikkeen toimiin. Hiljattain Vossler oli jopa onnistunut soluttautumaan Archadian armeijaan. Hän oli aloittanut tavallisena rivimiehenä, mutta oli kuitenkin edennyt urallaan hyvää vauhtia. Nyt hän oli joukkueessa, joka piti yhteyttä markiisi Ondoreen ja toimi välillä Leviathanin miehistössä.
Pitkän ajan kuluttua Vosslerin kasvoille kohosi helpottunut ilme. Hän viittoi muita seuraamaan ja asteli suuren aulatilan halki kumman huolettomasti, vaikka oli koko ajan ollut varuillaan. Hän avasi aulan toisella puolella olevan oven, astui pieneen käytävään, jonka varrella oli monia ovia. Miettimättä hän kulki eräälle niistä ja näppäili sen lukkoon koodin. Ovi päästi piippauksen ja avautui.
Fran katseli miestä mietteliäänä. Vieran mielestä koko pelastusretki sujui liiankin helposti. Toki Vosslerilla oli varmasti paljon tietoa Leviathanista, jos mies kerran lensi toisinaan sen miehistössä, mutta silti naista epäilytti. Vossler oli osunut juuri sopivasti piraattijoukkoa vartioivien sotilaiden sekaan ja lisäksi tällä oli käytössä kartta. Mies oli myös tiennyt prinsessan vankilan ovikoodin, vaikka olisi voinut luulla, että se oli hyvin salaista tietoa. Fran ei kuitenkaan halunnut kylvää epäilyksiä kaikkien mieleen ja aiheuttaa eripuraa kriittisellä hetkellä, joten hän pysytteli hiljaa.
”Olette kunnossa”, Vossler sanoi helpottuneella äänellä, kun prinsessa astui ulos vankikopistaan. Hän yritti kietoa kätensä naisen olkapäiden ympärille, mutta prinsessa työnsi ne pois. ”Teidän majesteettinne, minä…”
”Olen aivan kunnossa”, prinsessa Ashe sähähti. Hänen katseensa kiinnittyi Baschiin. ”Sinä.”
Ennen kuin Basch ehti sanoa mitään, Vaan avasi jo sanaisen arkkunsa: ”Vauhtia nyt! Mitä tässä odotellaan! Penelo on yhä täällä jossain!”
”Meidän tosiaan pitäisi pitää kiirettä”, Balthierkin huomautti.
”Puhumme myöhemmin”, Vossler kuittasi, ja ihme kyllä, Ashe ei väittänyt vastaan. Franille oli lyhyessä ajassa tullut naisesta vaikutelma, että tämä halusi aina tehdä oman päänsä mukaan, eikä sietänyt minkäänlaisia vastaväitteitä.
Yhdellä hengellä kasvanut joukko astui takaisin aulaan. Sireenin ääni oli halkaista Franin korvat, kun ovi avautui. Hälytys oli lauennut, syystä tai toisesta. Viera hädin tuskin erotti kolisevat askeleet, kun haarniskoituneita sotilaita juoksi aulaa kohti. Tästä syystä hän ei ehtinyt varoittaa muita ajoissa. Neljä sotilasta ilmestyi aulaan, ennen kuin viera ehti sanoa sanaakaan.
”Majesteetti, me leikkaamme tienne ulos täältä”, Basch ilmoitti ja veti miekkansa esille.
”Minä en luota petturin miekkaan!” Ashe ärähti miehelle. Hän silmissään leiskahti katkera viha.
”Meidän on luotettava hänen miekkaansa, petturi tai ei”, Vossler huomautti. ”En näe muutakaan keinoa. Me palaamme jälkiämme, otamme laivan haltuun ja pakenemme.”
Neljä sotilasta voitettiin helposti kahden miehen ylivoimalla. Kukaan ei jäänyt odottamaan, ilmestyisikö vartijoita mahdollisesti lisää, vaan Vosslerin johdolla joukko suuntasi omia jälkiään takaisin. Tällä kertaa missään oviaukossa ei näkynyt punaista valoverkkoa, mikä saattoi hyvinkin johtua korvissa huutavasta hälytyksestä.
Yhtäkkiä ääni lakkasi kuulumasta. Franin korvissa soi kuitenkin edelleen, ja viera olisi halunnut pysähtyä ja painaa korvansa alas käsillään. Ehkä sitten ääni olisi lakannut kaikumasta niissä häiritsevästi. Koska viera oli täysin keskittynyt kivuliaisiin korviinsa, hän melkein törmäsi kahteen vastaantulijaan.
”Vaan!” vaaleahiuksinen tyttö huudahti, eikä kiinnittänyt törmäilevään vieraan minkäänlaista huomiota. Hänen mukanaan oli Lamont, Larsa, joka oli tehnyt seuraa piraateille päivällä. Penelo ei näyttänyt välittävän yleisöstä, vaan syöksyi syleilemään Vaania. Fran saattoi erottaa tytön nyyhkyttävän hiljaa, mikä viittaisi siihen, että hänen kuulonsa oli hiljalleen palautumassa normaaliksi ja kipukin katoaisi aikanaan.
”Ei hätää, kaikki on kunnossa”, Vaan mutisi. Pojasta näki päällepäin, että tätä tilanne nolotti. Hetken kuluttua hän työnsikin Penelon hieman kauemmas itsestään.
”Ghis tietää, että te olette paenneet. Teidän on paras pitää kiirettä”, Larsa ilmoitti ja kääntyi sitten katsomaan Vossleria. ”Te olette kapteeni Azelas. Te seuraatte minua. Meidän täytyy tavoittaa muut ilmalaivat ennen heitä.” Fran ei tiennyt, keitä heitä Larsa tarkoitti, mutta hän ei vaivautunut kysymään.
”Annatte meidän mennä tietäen, keitä olemme?” Vossler kysyi hämillään nuorelta lordilta.
Larsa ei vastannut miehelle, sillä hän oli jo kiinnittänyt katseensa tämän vierellä seisovaan prinsessaan. ”Lady Ashe, teidän ei edes pitäisi olla olemassa. Se, että te ja kapteeni Ronsenburg palasitte kuolleista… se on selvästi alkava kierre. Teidän toimenne tästedes vaikuttavat tuohon kierteeseen ja nähtäväksi jää, mitä ne paljastavat. Uskon, että tämä on hyväksi Dalmascalle, mutta myös keisarikunnalle.”
”Hyvä on sitten”, Ashe tuhahti.
”Kiitos vain ’Lamont’”, Vaan puuskahti väliin. Larsa loi katseensa poikaan.
”Minun täytyy pyytää anteeksi.” Nuori lordi soi pojalle kumarruksen, mikä näytti hämmästyttävän tätä suuresti.
Kun Vaan ei sanonut mitään, Larsa vei käden taskuunsa ja veti esiin nethisiitin. Hän ojensi sen Penelolle ja hymyili tytölle hyvin suloisesti.
”Sinulle. Tuokoon se hyvää onnea”, poika sanoi. Penelo otti kiven vastaan pojalta ja hymyili tälle takaisin.
”Kiitos.”
Larsa nyökkäsi tytölle ja viivytteli vielä hetken, aivan kuin ei olisi halunnut päästää tätä silmistään. Hän ei kuitenkaan voinut jäädä seisomaan loppuyöksi käytävään, joten hän viittoi Vosslerin mukaansa ja katosi pian kulman taakse.
”Meidän on paras pitäytyä suunnitelmassa”, Basch totesi. ”Teidän korkeutenne, antakaa minun johtaa tietä.”
”Ja veisitte minut suoraan ansaan”, Ashe tuhahti.
”Ainakaan teidän ei tarvitsisi pelätä saavanne miekkaa selkäänne.”
”Mennään jo. Minä johdan!” Vaan huudahti väliin. Hänen olemuksestaan paistoi selkeä helpotus nyt, kun Penelo oli löytynyt. Fran silti otaksui, että vaikeudet eivät olleet vielä loppuneet. Leviathan tuskin oli noin vain kaapattavissa.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!