Kirjoittajan huomiot: Jostain syystä tämä luku on yksi suosikeistani, vaikken koskaan kuvitellut kirjoittavani mitään perhedraamaa. Tosin ei FFVII:n maailmasta tietysti mitään täysin tavallista perhedraamaa synny, joten ehkä se on se juttu, mikä tässä vetää.
Luvun myötä haluan taas toivottaa sinulle hyvää viikonloppua ja mukavia lukuhetkiä!
Luku 17
Turkien tarjoilut
Torstai-iltapäivä oli hiljainen. Tifa järjesteli pulloja hyllyyn ja pyyhki baaritiskiä, kun Denzel saapui koulusta Marlenen kanssa. Barret oli joutunut pari päivää sitten lähtemään Kosmokanjonin suunnalle työtehtävän takia, joten Marlene oli jälleen hoidossa Tifan hoteissa. Tavallaan se oli mukavaa, sillä lapset pitivät mielen ja kädet kiireisinä, mutta samaan aikaan Tifa olisi kaivannut vain hiljaista hetkeä, mahdollisuutta vajota sohvan pohjalle eikä nousta koskaan.
Tifa ehti juuri tarjoilla ruoan lapsille, kun puhelin alkoi soida hänen taskussaan. Sydän hyppäsi kurkkuun, mutta hän haparoi luurin silti esille. Reeve. Sydämen lyönnit tasaantuivat.
”Syökää nätisti”, Tifa sanoi ja karkasi takaovesta ulos. ”Hei Reeve, mitä kuuluu?”
”Deepground-tapaus pitää kiireisenä, mutten soittanut sen takia. Miten sinä voit?”
Tifa istahti aitaa vasten asetetulle penkille ja jäi katselemaan Denzelin pyörää, joka makasi hylättynä keskellä pihaa. Siitä olisi pitänyt taas sanoa, mutta ehkä oli parempi olla naputtamatta jokaisesta pikkuasiasta ja keskittyä niihin hyviin hetkiin, joita Denzelin kanssa oli jäljellä. Kuka tiesi, mihin tilanne vielä kehittyisi? Ehkä Denzel päätyisi Cloudin kanssa jonnekin muualle, ja Tifa jäisi yksin 7th Heaveniin, jos asiat menisivät pahasti pieleen.
”Ihan hyvin”, Tifa vastasi Reevelle.
”Äänensävysi ei varsinaisesti vakuuta. Kenties olet jo kuullut jotain?”
Sydänalassa jysähti. Tifa veti syvään henkeä ja sulki silmänsä hetkeksi. Juuri nyt hän ei kestäisi yhtään onnetonta sattumusta enempää.
”En ole. Onko jotain tapahtunut?”
”Sain juuri sinun ja Cloudin testitulokset, ja valitettavasti ne tukevat aiempaa teoriaa siitä, että Jenova-solut tekevät ihmisen… tuota noin… hedelmättömäksi”, Reeve sanoi. ”Ehkä minun olisi pitänyt tulla tapaamaan sinua, mutta halusin ottaa heti yhteyttä, enkä pääse tänään lähtemään toimistolta ennen kuin myöhään.”
”Tietääkö Cloud jo?”
”Ei. En tavoittanut häntä. Tohtori Clemens yrittää soittaa hänelle myöhemmin.”
Tifa natusti alahuultaan ja yritti sisäistää kuulemansa. Reeve ei voinut puhua totta, ei vain voinut. Vaikka deittihuume olisi vaikuttanut Tifan ehkäisyyn, hän ei ollut maannut muiden kuin Cloudin ja Ruden kanssa.
Sormet alkoivat nyplätä hameen helmaa. Voisiko sittenkin olla, että Johnny oli ehtinyt tehdä jotain, mitä Tifa ei vain muistanut?
”Oletko siellä vielä, Tifa?” Reeve kysyi.
”Olen –”
”Anna ne takaisin!”
Marlenen kiljaisu katkaisi Tifan lauseen. Denzel juoksi ulos jotain kiiltävää kädessään, ja Marlene tuli hänen perässään parkuen täyttä kurkkua.
”Minun pitää lopettaa. Soitan kohta takaisin”, Tifa sanoi ja tyrkkäsi puhelimen penkille.
Tifa säntäsi juoksuun ja nappasi Denzelin kiinni. Marlene säntäsi paikalle ja kirkui omaisuutensa perään. Kun Tifa sai otteen Denzelin kädestä, hän näki pienet sakset, jotka oli jo kertaalleen takavarikoinut Marlenelta. Eikö hän ollut heittänyt niitä vieläkään pois?
”Mistä sinä nämä otit?” hän kysyi Denzeliltä.
”En mistään”, Denzel sanoi.
”Sinun laukusta! Denzel otti ne sinun laukusta!” Marlene huusi ja pomppi ylös alas yrittäen napata sakset itselleen.
Tifa veti sakset Denzelin otteesta ja loi pitkän katseen poikaan, jonka kasvoille hiipi nolostunut ilme.
”Kehtaatkin kiusata Marlene tuolla tavoin”, Tifa sanoi.
”Denzel otti sieltä myös jotain muuta. Se on hänen taskussa”, Marlene sanoi.
Tifa päästi irti Denzelistä ja ojensi kätensä. Denzel kiemurteli kuin hänellä olisi ollut muurahaisia pöksyissään. Tifa suoristautui ja jäi odottamaan samalla, kun Marlene tarrautui hänen jalkaansa ja tuijotti Denzeliä silmät salamoiden.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Denzel vei käden taskuunsa ja veti esille pienen, rapisevan esineen, jonka laski Tifan kämmenelle. Jotain kylmää valahti Tifan vatsanpohjalle, kun hän jäi tuijottamaan esinettä.
”Halusin vaan maistaa aikuisten karkkeja”, Denzel sanoi.
”Denzel, toisten tavaroita ei saa penkoa. Olen hyvin pettynyt sinuun”, Tifa sanoi ja puristi kondomin käteensä. ”Ensi kerralla, jos haluat jotain, tulet puhumaan minulle tai Cloudille. Eikö niin?”
Denzelin katse kääntyi kohti varpaita, kun hän nyökkäsi.
”Etkä kiusaa Marlenea”, Tifa jatkoi.
”Saanko minä ne sakset nyt?” Marlene kysyi.
”Et. Teidän piti syödä nätisti. Nyt kumpikin takaisin ruokapöytään.”
Marlene avasi suunsa, mutta Tifa loi tyttöön samanlaisen tiukan katseen kuin aiemmin Denzeliin. Suu napsahti kiinni, ja Marlene kipitti takaisin takaovelle. Denzel maleksi hitaammin perässä. Kun lapset olivat kadonneet sisälle, Tifa avasi kämmenensä ja tuijotti kondomipakkausta sekä saksia. Pakkaus oli rikkoutunut. Oli mahdollista, että se oli hajonnut Denzelin käsissä, mutta toisaalta sakset olivat pyörineet laukussa jo ties kuinka kauan.
Tifa puristi nyrkkinsä uudestaan kiinni ja marssi sisälle lasten perässä. Hän heitti kondomin ja sakset roskikseen ennen kuin tarttui laukkuunsa ja veti esille kaksi vielä jäljellä olevaa kondomia. Kummankin pakkaus oli puhjennut, joten kaiketi oli mahdollista, että myös muut olivat rikkoutuneet.
Oli pakko ottaa tukea tiskipöydästä ja vetää henkeä. Tifan päässä humisi niin, että silmät olivat sumentua. Kyyneleet puskivat ulos silmänurkista, vaikka hän yritti pakottaa ne pysymään sisällään. Tämä ei ollut todellista. Näin ei voinut tapahtua.
Kahdet pienet kädet kiertyivät Tifan ympärille. Denzel painoi päänsä vasten hänen vasenta kylkeään ja Marlene oikeaa.
”Anteeksi, Tifa”, Denzel sanoi.
”Älä itke, me ollaan loppupäivä ihan kiltisti”, Marlene sanoi.
Tifa ehti juuri tarjoilla ruoan lapsille, kun puhelin alkoi soida hänen taskussaan. Sydän hyppäsi kurkkuun, mutta hän haparoi luurin silti esille. Reeve. Sydämen lyönnit tasaantuivat.
”Syökää nätisti”, Tifa sanoi ja karkasi takaovesta ulos. ”Hei Reeve, mitä kuuluu?”
”Deepground-tapaus pitää kiireisenä, mutten soittanut sen takia. Miten sinä voit?”
Tifa istahti aitaa vasten asetetulle penkille ja jäi katselemaan Denzelin pyörää, joka makasi hylättynä keskellä pihaa. Siitä olisi pitänyt taas sanoa, mutta ehkä oli parempi olla naputtamatta jokaisesta pikkuasiasta ja keskittyä niihin hyviin hetkiin, joita Denzelin kanssa oli jäljellä. Kuka tiesi, mihin tilanne vielä kehittyisi? Ehkä Denzel päätyisi Cloudin kanssa jonnekin muualle, ja Tifa jäisi yksin 7th Heaveniin, jos asiat menisivät pahasti pieleen.
”Ihan hyvin”, Tifa vastasi Reevelle.
”Äänensävysi ei varsinaisesti vakuuta. Kenties olet jo kuullut jotain?”
Sydänalassa jysähti. Tifa veti syvään henkeä ja sulki silmänsä hetkeksi. Juuri nyt hän ei kestäisi yhtään onnetonta sattumusta enempää.
”En ole. Onko jotain tapahtunut?”
”Sain juuri sinun ja Cloudin testitulokset, ja valitettavasti ne tukevat aiempaa teoriaa siitä, että Jenova-solut tekevät ihmisen… tuota noin… hedelmättömäksi”, Reeve sanoi. ”Ehkä minun olisi pitänyt tulla tapaamaan sinua, mutta halusin ottaa heti yhteyttä, enkä pääse tänään lähtemään toimistolta ennen kuin myöhään.”
”Tietääkö Cloud jo?”
”Ei. En tavoittanut häntä. Tohtori Clemens yrittää soittaa hänelle myöhemmin.”
Tifa natusti alahuultaan ja yritti sisäistää kuulemansa. Reeve ei voinut puhua totta, ei vain voinut. Vaikka deittihuume olisi vaikuttanut Tifan ehkäisyyn, hän ei ollut maannut muiden kuin Cloudin ja Ruden kanssa.
Sormet alkoivat nyplätä hameen helmaa. Voisiko sittenkin olla, että Johnny oli ehtinyt tehdä jotain, mitä Tifa ei vain muistanut?
”Oletko siellä vielä, Tifa?” Reeve kysyi.
”Olen –”
”Anna ne takaisin!”
Marlenen kiljaisu katkaisi Tifan lauseen. Denzel juoksi ulos jotain kiiltävää kädessään, ja Marlene tuli hänen perässään parkuen täyttä kurkkua.
”Minun pitää lopettaa. Soitan kohta takaisin”, Tifa sanoi ja tyrkkäsi puhelimen penkille.
Tifa säntäsi juoksuun ja nappasi Denzelin kiinni. Marlene säntäsi paikalle ja kirkui omaisuutensa perään. Kun Tifa sai otteen Denzelin kädestä, hän näki pienet sakset, jotka oli jo kertaalleen takavarikoinut Marlenelta. Eikö hän ollut heittänyt niitä vieläkään pois?
”Mistä sinä nämä otit?” hän kysyi Denzeliltä.
”En mistään”, Denzel sanoi.
”Sinun laukusta! Denzel otti ne sinun laukusta!” Marlene huusi ja pomppi ylös alas yrittäen napata sakset itselleen.
Tifa veti sakset Denzelin otteesta ja loi pitkän katseen poikaan, jonka kasvoille hiipi nolostunut ilme.
”Kehtaatkin kiusata Marlene tuolla tavoin”, Tifa sanoi.
”Denzel otti sieltä myös jotain muuta. Se on hänen taskussa”, Marlene sanoi.
Tifa päästi irti Denzelistä ja ojensi kätensä. Denzel kiemurteli kuin hänellä olisi ollut muurahaisia pöksyissään. Tifa suoristautui ja jäi odottamaan samalla, kun Marlene tarrautui hänen jalkaansa ja tuijotti Denzeliä silmät salamoiden.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Denzel vei käden taskuunsa ja veti esille pienen, rapisevan esineen, jonka laski Tifan kämmenelle. Jotain kylmää valahti Tifan vatsanpohjalle, kun hän jäi tuijottamaan esinettä.
”Halusin vaan maistaa aikuisten karkkeja”, Denzel sanoi.
”Denzel, toisten tavaroita ei saa penkoa. Olen hyvin pettynyt sinuun”, Tifa sanoi ja puristi kondomin käteensä. ”Ensi kerralla, jos haluat jotain, tulet puhumaan minulle tai Cloudille. Eikö niin?”
Denzelin katse kääntyi kohti varpaita, kun hän nyökkäsi.
”Etkä kiusaa Marlenea”, Tifa jatkoi.
”Saanko minä ne sakset nyt?” Marlene kysyi.
”Et. Teidän piti syödä nätisti. Nyt kumpikin takaisin ruokapöytään.”
Marlene avasi suunsa, mutta Tifa loi tyttöön samanlaisen tiukan katseen kuin aiemmin Denzeliin. Suu napsahti kiinni, ja Marlene kipitti takaisin takaovelle. Denzel maleksi hitaammin perässä. Kun lapset olivat kadonneet sisälle, Tifa avasi kämmenensä ja tuijotti kondomipakkausta sekä saksia. Pakkaus oli rikkoutunut. Oli mahdollista, että se oli hajonnut Denzelin käsissä, mutta toisaalta sakset olivat pyörineet laukussa jo ties kuinka kauan.
Tifa puristi nyrkkinsä uudestaan kiinni ja marssi sisälle lasten perässä. Hän heitti kondomin ja sakset roskikseen ennen kuin tarttui laukkuunsa ja veti esille kaksi vielä jäljellä olevaa kondomia. Kummankin pakkaus oli puhjennut, joten kaiketi oli mahdollista, että myös muut olivat rikkoutuneet.
Oli pakko ottaa tukea tiskipöydästä ja vetää henkeä. Tifan päässä humisi niin, että silmät olivat sumentua. Kyyneleet puskivat ulos silmänurkista, vaikka hän yritti pakottaa ne pysymään sisällään. Tämä ei ollut todellista. Näin ei voinut tapahtua.
Kahdet pienet kädet kiertyivät Tifan ympärille. Denzel painoi päänsä vasten hänen vasenta kylkeään ja Marlene oikeaa.
”Anteeksi, Tifa”, Denzel sanoi.
”Älä itke, me ollaan loppupäivä ihan kiltisti”, Marlene sanoi.
~o~
Yuffie pölähti illaksi 7th Heaveniin. Tifa hääri tiskin takana, mutta ilta oli onneksi rauhallinen. Myös Cloud oli ilmestynyt työkeikaltaan yllättävän aikaisin. Mistään ei voinut päätellä, että kukaan olisi ehtinyt soittaa hänelle, mutta Tifa tiesi, että asia oli otettava puheeksi. Oli parempi, että Cloud kuulisi totuuden hänen suustaan kuin jonkun toisen.
”Vincent ja Reeve jaksavat väännellä teorioita loputtomiin, mutta minä haluaisin suoraan sanottuna jo kunnon toimintaa. Tämä toimistossa kökkiminen tekee minut hulluksi”, Yuffie sanoi tiskiltä.
Tifa nyökytteli ja yritti vaikuttaa siltä, että kuunteli aidosti. Oli niin vaikea pitää ajatuksia kasassa. Mitä ihmettä hän nyt tekisi? Jos Cloud lähtisi, hän jäisi lasten kanssa yksin. Rude tuskin haluaisi nähdä häntä enää koskaan, eikä sellaista edes voinut pyytää.
”Neiti Lockhart? Oluttoimitus saapui”, miesääni tunkeutui Tifan tajuntaan.
Tifa tuijotti kuljetuspalvelun asuun pukeutunutta miestä hetken tajuamatta kunnolla, mitä tämä oli sanonut. Hän otti vastaan kirjoitusalustan ja tyrkkäsi nimensä paperin alalaitaan.
”Voit viedä ne takatilaan”, hän sanoi.
”Valitan. Tähän tilaukseen ei sisälly kuin toimitus ovelle.”
”Tähän asti –”
”Tiedän, mutta palveluehtomme muuttuivat hiljattain. Jatkamalla tilausta olette hyväksyneet uudet ehdot.”
Tifa huokaisi ja pyyhkäisi käsiään esiliinaan.
”Voitko katsoa baaria hetken, Yuffie?”
Odottamatta vastausta Tifa suuntasi ovesta ulos muttei ehtinyt miehen perään, kun Cloud pysäytti hänet. Kosketus sai hänet säpsähtämään, mutta Cloudin silmissä oli ystävällinen katse.
”Ota rauhallisesti, kuten Reeve on kehottanut. Minä kannan ne kaljat ja laitan kylmään.”
Cloud tarttui Tifaa hartioista ja tyrkkäsi hänet takaisin tiskin suuntaan ennen kuin suuntasi ulos. Kun Tifa ehti palata työhönsä, Cloud kantoi jo ensimmäistä laatikkoa sisälle. Tifa ei edes muistanut, oliko vastaavaa tapahtunut aikaisemmin. Kauppakasseja Cloud oli kantanut pyynnöstä, mutta ei hän ollut aikaisemmin baarissa tarjoutunut auttamaan.
”Vau”, Yuffie sanoi, kun tuijotti Cloudin menoa. ”Mikä Cloudia vaivaa?”
”Ehkä hänellä on vain tylsää, kun kaikki muut ovat jossain”, Tifa vastasi ja iski silmää.
Yuffie nauroi ja jatkoi sitten töistään valittamista. Ilmeisesti Deepground-tapaukseen liittyi paljon pohdittavaa, mutta Tifa ei saanut selkoa, mistä tarkalleen ottaen oli kyse. Sen sijaan Yuffie kuvaili laveasti Reeven ilmeettömyyttä ja Vincentin pieniä eleitä, joita oli havainnoinut pitkien palaverien aikana. Hän mainitsi myös, että Mark oli alkanut olla hieman tavallista etäisempi. Tifa jatkoi nyökyttelyään ja antoi puheen valua toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Onneksi Yuffie ei yleensä kaivannut suurempia välikommentteja.
Ilta soljui eteenpäin. Tuopit siirtyivät Tifan käsistä parempiin suihin. Yuffie karkasi paikalta iltakymmenen jälkeen ja kanta-asiakkaat puolenyön tietämissä. Vain muutama asiakas notkui paikalla vielä puoli kahdelta, kun Tifa nytkäytti valot pikaisesti pois päältä ja laittoi ne takaisin. Ennen kahta viimeinenkin asiakas oli poistunut paikalta.
Cloud oli kadonnut baarin puolelta jo alkuillasta. Tifa ei ollut aivan varma, oliko hän saanut taas äkillisen työkeikan vai ainoastaan livahtanut yläkertaan omaan rauhaansa. Yuffie ja asiakkaat olivat pitäneet riittävän kiireisenä, jottei murheita ollut ehtinyt ajatella tai Cloudin perään ihmetellä.
Nyt Tifa ripusti esiliinansa naulaan ja hiipi keittiön puolelle. Vatsassa kurisi siihen malliin, ettei nukkumisesta tulisi mitään, ellei hän saisi ensin pientä yöpalaa. Kun hän laittoi keittiön valot päälle, pöydän äärestä häntä tuijotti synkeä katse.
Cloud istui ruokapöydässä kahvikuppi edessään. Tifa käsi jäi valokatkaisimelle, ja hän oli varma, että tällä kertaa hänen sydämensä jätti yhden lyönnin välistä.
”Tohtori Clemens soitti minulle”, Cloud sanoi ja nousi pöydästä.
”Mitä hän sanoi?”
”Hän oli hyvin pettynyt. Näytteeni osoittivat aiemman Jenova-teorian oikeaksi.”
Tifa ei vastannut. Hän ei ollut soittanut Reevelle takaisin ja kieltänyt puhumasta Cloudille vielä mitään. Minne hänen puhelimensa oli edes joutunut? Hän tavoitteli sitä taskustaan muttei löytänyt. Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä. Cloud tiesi totuuden.
”Kuka?” Cloud kysyi. ”Johnnyko? Jos se oli hän, minä…”
”Ei se ollut Johnny”, Tifa sanoi.
Cloudin katse lukittautui Tifan silmiin. Sitä oli mahdotonta lukea, se oli samanlainen kuin Aerithin kuoleman jälkeen, läpitunkematon. Mitä ikinä Cloudin mielessä liikkui, Tifa ei pystynyt hänen ajatuksiaan tavoittamaan.
”Kuka sitten?”
Kysymys sai sydämen kylmenemään ja posket kuumenemaan. Cloudin kädet puristuivat nyrkkiin, ja Tifa painautui ovea vasten. Nyrkki iskeytyi kuitenkin tiskipöytään ja jätti siihen lommon.
”Ei sillä ole väliä”, Tifa sanoi.
”On minulle! Sinä olet minun paras ystäväni. En salli, että kukaan satuttaa sinua!”
Tifa nielaisi. Cloudin silmissä paloi nyt ennennäkemätön tuli, joka oli valmis korventamaan kaiken tieltään. Silti reaktio oli odottamaton. Mitään tuollaista Tifa ei ollut osannut aavistaa.
”Rude…”
Vastaus oli pelkkä kuiskaus, mutta sai Cloudin kasvot vääntymään. Nyrkki pamahti tiskipöytään uudestaan.
”Minä… Menen sinne nyt ja näytän hänelle, mitä… Ei naisia…”
Cloud lähti kohti takaovea. Tifa singahti liikkeelle ja tarttui hänen käsivarteensa. Cloudin katse kohosi, tunkeutui jälleen suoraan silmistä läpi ja aina sieluun saakka. Silmäkulmat kimmelsivät.
”Ei sillä tavoin. Hän ei… satuttanut. Se ei ollut… vastentahtoista.”
Keittiön ilmaa olisi voinut leikata Cloudin miekalla, kun se sakeutui sanojen myötä. Cloud nykäisi kätensä Tifan otteesta muttei pyrkinyt enää ovesta ulos. Sen sijaan hän jäi tuijottamaan Tifaa kuin ei olisi täysin ymmärtänyt sanojen merkitystä. Hyytävä kylmyys nousi lattiasta ja pyyhkäisi Tifan ylitse niin, ettei hän voinut kuin väristä Cloudin katseen alla.
”Minä en voi saada lapsia, ja sinä menet vapaaehtoisesti…” Cloudin lauseen loppu jäi roikkumaan ilmaan. ”Ja vielä kehtaat väittää minua isäksi!”
”Cloud, minä oikeasti luulin…”
”Olet syöttänyt päähäni omaa unelmaasi ja yrität viedä sen loppuun valheilla!”
”Ei, minä vain –”
”Minä oikeasti yritin uskoa! Päätin, että teen kaikkeni, olen hyvä isä, suoriudun velvollisuuksista. Ja koko ajan sinä vain valehtelit!”
Teen kaikkeni. Suoriudun velvollisuuksista. Sitäkö Tifa Cloudille oli? Velvollisuus? Jos tuo oli totuus, heidän koko yhteinen elämänsä perustui ääneen lausumattomille valheille, joiden pohja ropisi nyt lattialle.
”Ei minun ollut tarkoitus…” Tifa sanoi.
”Sinä tiesit, että pidän lapsista! Tiesit, että voisin haluta omia joskus. Ja käytit sitä hyväksesi, saadaksesi minut ansaan!”
”Cloud, ei. Minä oikeasti luulin, että sinä olet isä. Anna minulle anteeksi.”
Cloud pyyhkäisi silmäkulmiaan melkein väkivaltaisella eleellä, joka sai Tifan perääntymään kauemmas. Sinivihreät makosilmät eivät olleet koskaan katsoneet häntä yhtä kylmästi. Jää hyökyi Cloudista Tifaa kohti, ja jos hänellä olisi sillä hetkellä ollut jäämateria käsissään, olisi keittiö todennäköisesti muuttunut talven ihmemaaksi.
”Lähden Renon luokse täksi yöksi”, Cloud sanoi ja marssi takaovelle.
”Renon?” Tifa kysyi, kun Cloudin käsi oli jo ovenkahvalla.
Renon. Ei Ruden. Tifa tuijotti Cloudia eikä ymmärtänyt enää yhtään mitään. Hän olisi halunnut sanoa sata asiaa, mutta mitään järkevää ei tullut mieleen. Oikeat sanat olivat kateissa ja pelkkiä vääriä pyrki tarjolle.
”Kyllähän sinä tiedät, että Turkeilla on paremmat tarjoilut”, Cloud sanoi, nykäisi oven auki ja paineli ulos.
Tifa seisoi yhä keittiössä, kun moottoripyörä pärähti käyntiin takapihalla. Mitä ihmettä hän nyt tekisi?
”Vincent ja Reeve jaksavat väännellä teorioita loputtomiin, mutta minä haluaisin suoraan sanottuna jo kunnon toimintaa. Tämä toimistossa kökkiminen tekee minut hulluksi”, Yuffie sanoi tiskiltä.
Tifa nyökytteli ja yritti vaikuttaa siltä, että kuunteli aidosti. Oli niin vaikea pitää ajatuksia kasassa. Mitä ihmettä hän nyt tekisi? Jos Cloud lähtisi, hän jäisi lasten kanssa yksin. Rude tuskin haluaisi nähdä häntä enää koskaan, eikä sellaista edes voinut pyytää.
”Neiti Lockhart? Oluttoimitus saapui”, miesääni tunkeutui Tifan tajuntaan.
Tifa tuijotti kuljetuspalvelun asuun pukeutunutta miestä hetken tajuamatta kunnolla, mitä tämä oli sanonut. Hän otti vastaan kirjoitusalustan ja tyrkkäsi nimensä paperin alalaitaan.
”Voit viedä ne takatilaan”, hän sanoi.
”Valitan. Tähän tilaukseen ei sisälly kuin toimitus ovelle.”
”Tähän asti –”
”Tiedän, mutta palveluehtomme muuttuivat hiljattain. Jatkamalla tilausta olette hyväksyneet uudet ehdot.”
Tifa huokaisi ja pyyhkäisi käsiään esiliinaan.
”Voitko katsoa baaria hetken, Yuffie?”
Odottamatta vastausta Tifa suuntasi ovesta ulos muttei ehtinyt miehen perään, kun Cloud pysäytti hänet. Kosketus sai hänet säpsähtämään, mutta Cloudin silmissä oli ystävällinen katse.
”Ota rauhallisesti, kuten Reeve on kehottanut. Minä kannan ne kaljat ja laitan kylmään.”
Cloud tarttui Tifaa hartioista ja tyrkkäsi hänet takaisin tiskin suuntaan ennen kuin suuntasi ulos. Kun Tifa ehti palata työhönsä, Cloud kantoi jo ensimmäistä laatikkoa sisälle. Tifa ei edes muistanut, oliko vastaavaa tapahtunut aikaisemmin. Kauppakasseja Cloud oli kantanut pyynnöstä, mutta ei hän ollut aikaisemmin baarissa tarjoutunut auttamaan.
”Vau”, Yuffie sanoi, kun tuijotti Cloudin menoa. ”Mikä Cloudia vaivaa?”
”Ehkä hänellä on vain tylsää, kun kaikki muut ovat jossain”, Tifa vastasi ja iski silmää.
Yuffie nauroi ja jatkoi sitten töistään valittamista. Ilmeisesti Deepground-tapaukseen liittyi paljon pohdittavaa, mutta Tifa ei saanut selkoa, mistä tarkalleen ottaen oli kyse. Sen sijaan Yuffie kuvaili laveasti Reeven ilmeettömyyttä ja Vincentin pieniä eleitä, joita oli havainnoinut pitkien palaverien aikana. Hän mainitsi myös, että Mark oli alkanut olla hieman tavallista etäisempi. Tifa jatkoi nyökyttelyään ja antoi puheen valua toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Onneksi Yuffie ei yleensä kaivannut suurempia välikommentteja.
Ilta soljui eteenpäin. Tuopit siirtyivät Tifan käsistä parempiin suihin. Yuffie karkasi paikalta iltakymmenen jälkeen ja kanta-asiakkaat puolenyön tietämissä. Vain muutama asiakas notkui paikalla vielä puoli kahdelta, kun Tifa nytkäytti valot pikaisesti pois päältä ja laittoi ne takaisin. Ennen kahta viimeinenkin asiakas oli poistunut paikalta.
Cloud oli kadonnut baarin puolelta jo alkuillasta. Tifa ei ollut aivan varma, oliko hän saanut taas äkillisen työkeikan vai ainoastaan livahtanut yläkertaan omaan rauhaansa. Yuffie ja asiakkaat olivat pitäneet riittävän kiireisenä, jottei murheita ollut ehtinyt ajatella tai Cloudin perään ihmetellä.
Nyt Tifa ripusti esiliinansa naulaan ja hiipi keittiön puolelle. Vatsassa kurisi siihen malliin, ettei nukkumisesta tulisi mitään, ellei hän saisi ensin pientä yöpalaa. Kun hän laittoi keittiön valot päälle, pöydän äärestä häntä tuijotti synkeä katse.
Cloud istui ruokapöydässä kahvikuppi edessään. Tifa käsi jäi valokatkaisimelle, ja hän oli varma, että tällä kertaa hänen sydämensä jätti yhden lyönnin välistä.
”Tohtori Clemens soitti minulle”, Cloud sanoi ja nousi pöydästä.
”Mitä hän sanoi?”
”Hän oli hyvin pettynyt. Näytteeni osoittivat aiemman Jenova-teorian oikeaksi.”
Tifa ei vastannut. Hän ei ollut soittanut Reevelle takaisin ja kieltänyt puhumasta Cloudille vielä mitään. Minne hänen puhelimensa oli edes joutunut? Hän tavoitteli sitä taskustaan muttei löytänyt. Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä. Cloud tiesi totuuden.
”Kuka?” Cloud kysyi. ”Johnnyko? Jos se oli hän, minä…”
”Ei se ollut Johnny”, Tifa sanoi.
Cloudin katse lukittautui Tifan silmiin. Sitä oli mahdotonta lukea, se oli samanlainen kuin Aerithin kuoleman jälkeen, läpitunkematon. Mitä ikinä Cloudin mielessä liikkui, Tifa ei pystynyt hänen ajatuksiaan tavoittamaan.
”Kuka sitten?”
Kysymys sai sydämen kylmenemään ja posket kuumenemaan. Cloudin kädet puristuivat nyrkkiin, ja Tifa painautui ovea vasten. Nyrkki iskeytyi kuitenkin tiskipöytään ja jätti siihen lommon.
”Ei sillä ole väliä”, Tifa sanoi.
”On minulle! Sinä olet minun paras ystäväni. En salli, että kukaan satuttaa sinua!”
Tifa nielaisi. Cloudin silmissä paloi nyt ennennäkemätön tuli, joka oli valmis korventamaan kaiken tieltään. Silti reaktio oli odottamaton. Mitään tuollaista Tifa ei ollut osannut aavistaa.
”Rude…”
Vastaus oli pelkkä kuiskaus, mutta sai Cloudin kasvot vääntymään. Nyrkki pamahti tiskipöytään uudestaan.
”Minä… Menen sinne nyt ja näytän hänelle, mitä… Ei naisia…”
Cloud lähti kohti takaovea. Tifa singahti liikkeelle ja tarttui hänen käsivarteensa. Cloudin katse kohosi, tunkeutui jälleen suoraan silmistä läpi ja aina sieluun saakka. Silmäkulmat kimmelsivät.
”Ei sillä tavoin. Hän ei… satuttanut. Se ei ollut… vastentahtoista.”
Keittiön ilmaa olisi voinut leikata Cloudin miekalla, kun se sakeutui sanojen myötä. Cloud nykäisi kätensä Tifan otteesta muttei pyrkinyt enää ovesta ulos. Sen sijaan hän jäi tuijottamaan Tifaa kuin ei olisi täysin ymmärtänyt sanojen merkitystä. Hyytävä kylmyys nousi lattiasta ja pyyhkäisi Tifan ylitse niin, ettei hän voinut kuin väristä Cloudin katseen alla.
”Minä en voi saada lapsia, ja sinä menet vapaaehtoisesti…” Cloudin lauseen loppu jäi roikkumaan ilmaan. ”Ja vielä kehtaat väittää minua isäksi!”
”Cloud, minä oikeasti luulin…”
”Olet syöttänyt päähäni omaa unelmaasi ja yrität viedä sen loppuun valheilla!”
”Ei, minä vain –”
”Minä oikeasti yritin uskoa! Päätin, että teen kaikkeni, olen hyvä isä, suoriudun velvollisuuksista. Ja koko ajan sinä vain valehtelit!”
Teen kaikkeni. Suoriudun velvollisuuksista. Sitäkö Tifa Cloudille oli? Velvollisuus? Jos tuo oli totuus, heidän koko yhteinen elämänsä perustui ääneen lausumattomille valheille, joiden pohja ropisi nyt lattialle.
”Ei minun ollut tarkoitus…” Tifa sanoi.
”Sinä tiesit, että pidän lapsista! Tiesit, että voisin haluta omia joskus. Ja käytit sitä hyväksesi, saadaksesi minut ansaan!”
”Cloud, ei. Minä oikeasti luulin, että sinä olet isä. Anna minulle anteeksi.”
Cloud pyyhkäisi silmäkulmiaan melkein väkivaltaisella eleellä, joka sai Tifan perääntymään kauemmas. Sinivihreät makosilmät eivät olleet koskaan katsoneet häntä yhtä kylmästi. Jää hyökyi Cloudista Tifaa kohti, ja jos hänellä olisi sillä hetkellä ollut jäämateria käsissään, olisi keittiö todennäköisesti muuttunut talven ihmemaaksi.
”Lähden Renon luokse täksi yöksi”, Cloud sanoi ja marssi takaovelle.
”Renon?” Tifa kysyi, kun Cloudin käsi oli jo ovenkahvalla.
Renon. Ei Ruden. Tifa tuijotti Cloudia eikä ymmärtänyt enää yhtään mitään. Hän olisi halunnut sanoa sata asiaa, mutta mitään järkevää ei tullut mieleen. Oikeat sanat olivat kateissa ja pelkkiä vääriä pyrki tarjolle.
”Kyllähän sinä tiedät, että Turkeilla on paremmat tarjoilut”, Cloud sanoi, nykäisi oven auki ja paineli ulos.
Tifa seisoi yhä keittiössä, kun moottoripyörä pärähti käyntiin takapihalla. Mitä ihmettä hän nyt tekisi?
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!