Ficcikirjasto

Kesti melko pitkään, ennen kuin saavuimme takaisin Pearlille. Jack kantoi minua koko matkan sylissään, ja muutama ohikulkija vilkaisi meitä virnuillen. En edes halunnut tietää, mitä nuo ihmiset mahtoivat meistä ajatella.

Jack piti minulle kiitettävän saarnan kulkiessaan pitkin Tortugan katuja. Hän puolittain huusi minulle, koska olin lähtenyt luvatta laivasta ja saattanut itseni vaaraan. Kuitenkin minusta tuntui, että hän oli enemmänkin ollut huolissaan kuin vihainen. En oikeastaan edes välittänyt Jackin vihaisista sanoista. Ne vain lämmittivät mieltäni, vaikka kaduinkin sitä, että olin lähtenyt yksin Johnin perään.

Raivottuaan aikansa Jack lopulta hiljeni. Hymähdin pienesti miehen sylissä.

”En tee sitä toiste. Olen oppinut läksyni, usko pois”, sanoin hitusen huvittuneena, mutta onnellisena siitä, että olin selvinnyt suhteellisen vähällä. John olisi halutessaan voinut tappaa minut helposti. Minut ja lapsen…

Hiljaisuuden vallitessa saavuimme satamaan, joka puolestaan oli kaikkea muuta kuin hiljainen. Juopuneita merirosvoja oli melkeinpä jokaisessa kulmauksessa, ja useita tappeluita oli käynnissä ympäri satamaa. Tortuga ei siis ollut juurikaan muuttunut siitä, kun viimeksi olimme sen nähneet.

Pearlin kannella näkyi liikettä, kun saavuimme lähemmäs. Ehdin laskea yhteensä viisi miestä, ennen kuin Jack jo lähti kulkemaan lankkua pitkin. Hetken päästä minut olikin laskettu turvallisesti kannelle.

”Karkulainen siis löytyi?” Gibbs totesi virnistäen, ennen kuin kaivoi taskumattinsa esiin kulauttaen jotain (mitä todennäköisimmin rommia) kurkkuunsa.

Gibbsin sanat saivat poskeni punehtumaan kevyesti häpeästä. Jack näytti siltä, kuin olisi aikonut vastata miehelle jotain. Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan, koska minulle tuntematon naisääni keskeytti hänet.

”Sinä et voi olla tosissasi, Jack.”

Käänsin katseeni äänen suuntaan ja erotin naishahmon hieman kauempana. Oli sen verran hämärää, etten saanut hänen piirteistään selvää, mutta tiesin varmasti, ettei kyseessä ollut Anamaria. Hetken päästä nainen astelikin lähemmäs, jolloin saatoin erottaa hänen pitkät, ruskeat hiuksensa ja sirot kasvonpiirteensä.

”Tuonko takia sinä ryntäsit… ties minne?” nainen jatkoi halveksuvalla äänellä tuijottaen koko ajan minua Jackin sijaan.

Vilkaisin nyt Jackia kysyvästi, mutta rakas kapteenini oli keskittynyt tuijottamaan tuota tuntematonta naista, joten lopulta käännyin itsekin katsomaan tätä uudestaan.

”Olen harvinaisen tosissani, Jane”, kuulin Jackin rauhallisen äänen selkäni takaa. Naisen ilme muuttui astetta tyrmistyneemmäksi. Minulla ei vieläkään ollut minkäänlaista aavistusta, kuka tuo nainen oli ja mitä hän teki Pearlilla… ja vähitellen asia alkoi häiritä minua.

”Tuollaisen naikkosen voisi hyvin heivata saman tien laidan ylitse. Et tarvitse häntä miehistöön”, Jane jatkoi. ”Sinulla on nyt minut.”

Aloin tuntea yhä suurempaa ärtymystä tuota tuntematonta naista kohtaan. Millä oikeudella hän tunki itsensä Pearlille ja käski heittää minut laidan ylitse?

”Ja kukahan sinä luulet olevasi?” tiuskaisin saman tien Janelle. Hänen silmänsä leimahtivat vaarallisesti samalla, kun hän astui lähemmäs minua.

”En ainakaan miehistön kanssa makaava huora”, Jane napautti.

”Minä en todellakaan makaa miehistön kanssa!”

”Etkö todella? Minusta näytät siltä, että se on ainoa keino, jolla voit edes tulla toimeen tällä laivalla. Eihän tuollaisesta äpärästä muuhun ole!”

”Älä puutu asiaan, josta et tiedä yhtään mitään!” sähähdin. Jane sai minut raivon partaalle. Jostain syystä mieleeni tulivat hävyttömyyksiä syytävät teinitytöt omasta ajastani. Jane ei vain tainnut olla aivan samanikäinen kuin nuo etäisesti naista muistuttavat, v-sanaa hokevat älykääpiöt. Todennäköisesti hän oli minun ikäiseni tai korkeintaan vähän nuorempi.

”Tiedän paljon enemmän kuin luuletkaan”, Jane vastasi minulle ärsyttävä sävy äänessään.

Tuhahdin hiljaa ja purin huultani yrittäen rauhoittua. En voisi antaa jonkun epämääräisen naikkosen saada minua hermostumaan. Minä olin kuitenkin suhteellisen vahvoilla tässä tilanteessa. Olin ollut laivalla pidempään kuin tuo typykkä… kuka hän nyt sitten olikaan.

”Tuskinpa. Olet vain satunnainen jakorasia, jonka joku miehistön jäsenistä sattui poimimaan viihdykkeeksi illan ajaksi. Sinulla ei juurikaan ole sanomista siihen, kuka tältä laivalta lähtee ja kuka ei”, sanoin yrittäen pitää ääneni rauhallisena.

”Kuulehan madonsyömä, syylänenäinen, miehiä nielevä huora, minä olen tällä purkilla paljon korkeammassa asemassa, kuin osaat kuvitellakaan.”

Tuijotin naista hetken uskomatta korviani, mutta käänsin lopulta katseeni Jackiin.

”Jack, kuka tuo nainen on?”

”Siskoni”, Jack vastasi katsoen ohitseni. Hän näytti nyt aidosti vihaiselta. Ei sillä tavoin, kuin hän oli näyttänyt aiemmin tänään, vaan nyt hän todellakin oli vihainen eikä vain huolestunut.

”Siskosi”, toistin epäuskoisena jääden katsomaan naista tarkemmin. Tässä oli samoja piirteitä kuin Jackissa. He tosiaan taisivat olla sukua toisilleen.

Kannella vallitsi hetken hiljaisuus, kun minä tuijotin Janea ja hän minua. Tiesin, että minun olisi pitänyt yrittää tulla toimeen hänen kanssaan, jos hän todellakin oli Jackin sisko, mutta nyt se tuntui mahdottomalta ajatukselta. En halunnut tulla toimeen hänen kanssaan.

”Hienoa, että asia selvisi”, Jane sanoi lopulta. ”Nyt kun tiedät, kuka olen, voit pakata tavarasi ja häipyä. Kukaan ei jää kaipaamaan sinua täällä… Itse asiassa on ihme, ettei miehistö ole jo tappanut sinua. Eihän noin ruma nainen ansaitse edes elää.”

”Jane…” Jack sanoi varoittavaan äänensävyyn.

”Minä? Luuletko todella, että häivyn täältä vain siksi, että sinä käsket? Jos et ole sattunut huomaamaan, niin sinä et ole tämän laivan kapteeni. Olet ainoastaan mitätön laivatyttö, jos sitäkään.” Ääneni kohosi, vaikka yritin pitää sen normaalina. En voinut mitään sille, että minua raivostutti. Aiemmin illalla kokemani seikkailun jälkeen tämä oli vihonviimeinen asia, mitä kaipasin. ”Minun ei todellakaan tarvitse kuunnella minkään säälittävän lutkan vikinää.”

”Ann”, Jack sanoi nyt takaani.

Käännyin ympäri, jotta saatoin nähdä Jackin. Jostain syystä minua ärsytti, että hän oli puhunut varoittavaan sävyyn myös minulle.

”Et kai anna tuon nartun puhua siskostasi tuolla tavoin?” Jane raivosi. ”Sinuna olisin heivannut hänet Davy Jonesin lokeroon jo ajat sitten.”

”Ann on aivan oikeassa siinä, ettet sinä komenna tätä laivaa, Jane”, Jack sanoi vihaisesti. Virnistin pienesti ja katsoin Janeen päin:

”Siinä kuulit. Jos joku täältä lähtee, se olet sinä, äpärä.”

”Ja en pidä siitä, että puhut siskostani noin, Ann”, Jack lisäsi sitten. Vilkaisin häntä. En ollut nähnyt hänen katsovan minua koskaan aiemmin noin vakavissaan.

Hetken päästä kannella kajahti Janen ivallinen nauru. ”Voit olla veljeni sängyn lämmittäjä, mutta sen ylemmäs et tällä laivalla koskaan pääsekään”, hän sanoi katsoen minua jälleen halveksuvasti.
”No, minun ei ainakaan tarvitse levittää jalkojani jokaiselle miehistön jäsenelle, että löytäisin yösijan itselleni”, tuhahdin katsoen Janea yhtä halveksuvasti takaisin. En halunnut kuulla enää sanaakaan tuolta 1600-luvun teinikanalta. Kävelin kannen poikki suoraan hänen ohitseen kapteenin hyttiin ja paiskasin oven kiinni perässäni.