Luku 6
Raithwallin aarre
”Vau!” Vaan ja Penelo huudahtivat yhteen ääneen. Myös Ashe ja Basch tuijottivat vaikuttuneina. Ainoa, joka ei reagoinut mitenkään, oli Fran, mutta vierahan oli jo ajat sitten tiennyt Strahlin kyvystä muuttua näkymättömäksi. Balthier saattoi kiittää naista siitä, että ominaisuus oli saatu käyttöön. Vaikka hän oli itse viritellyt Strahlia hyvän tovin, vasta Fran oli huomannut sen todelliset mahdollisuudet.
”Osoittautuuko tämä ominaisuus yllättävän hyödylliseksi useinkin?” Ashe kysyi ja kohotti kulmiaan miehelle. Balthier virnisti naiselle.
”On vaikeaa olla näin suosittu. En halua, että ihailijat poikkeavat paikalle, kun olemme poissa. Tyttö kun ei pääse tämän pidemmälle”, piraatti vastasi. Häntä huolestutti jättää Strahl keikkumaan kauppiaiden väliaikaisen telttakylän liepeille vaikka Nono pitäisikin aluksesta huolta, eikä se näkymättömänä osuisi kenenkään silmiin. Aina kuitenkin saattoi sattua jotain. ”Edessämme on nyt pelkkää jagdia”, mies lisäsi hetkeä myöhemmin, kun kauppiaat olivat jääneet taakse ja joukko kulki kapean solan halki kahden suhteellisen matalan kukkulan välistä.
”Hiekkameren halki aina Kuolleiden laaksoon ja Raithwallin haudalle asti on meidän kuljettava”, Ashe lausui juhlallisesti.
”Joten, kun olemme jagdilla, taivaskivet eivät toimi ollenkaan. Sen takia meidän täytyy kävellä loppumatka”, Vaan kuului selittävän kauempana Penelolle.
”Hauskaa päästä välillä opettamaan minulle jotain. Vai?” tyttö tuhahti.
”No, jos haluaa olla ilmapiraatti, täytyy tietää tietyt… Hei, mitä tuo ’välillä’ oli tarkoittavinaan?”
Penelo nauroi ja huitaisi Vaania takaraivoon. Sitten hän pyrähti juoksuun solan halki poika perässään.
”Ainakin tuli otettua jotain viihdettä mukaan matkalle”, Balthier hymähti ja vilkaisi Ashea. Nainen huokaisi raskaasti ja lähti kävelemään eteenpäin. Piraatti tuijotti hetken hänen peräänsä, ennen kuin jatkoi matkaa. Prinsessaa oli tietyllä tavalla vaikea tajuta. Hän saattoi hetken olla hyväntuulinen ja kuulostaa sitten taas turhautuneelta. Jos kruunu aiheuttaisi tuollaisen stressin, Balthier ei koskaan haluaisi sellaista kantaa. Ei sillä, että kukaan olisi hänet halunnut kruunata.
Tosin oli itsepäisessä prinsessassa hyvätkin puolensa. Juuri nyt pieni takapuoli keikkui varsin houkuttelevasti lyhykäisen hameen alla. Balthier kyseenalaisti vaatevalinnan sopivuuden vallitseviin olosuhteisiin, kuten myös Franin vähäisen vaatetuksen, sillä hiekkamerellä iho paloi helposti. Piraatti ei halunnut joutua pysähtymään kesken matkan hoitamaan naisten kärähtänyttä ihoa, mutta hän tiesi, ettei näiden pukeutumiseen kannattanut puuttua. Naiset olivat uskomattoman herkkiä vaatevalintojensa suhteen. Niitä kannatti aina kehua, mutta koskaan ei ollut hyvä sanoa, jos piti jotain valintaa huonona.
Franin iho oli kylläkin sen verran tumma, ettei viera välttämättä palaisi. Ashe puolestaan oli vaalea, mutta kenties tämäkin vain ruskettuisi. Punapäät paloivat herkästi, mutta vaaleahiuksiset muuttuivat usein auringonpaisteessa kullanruskeiksi. Ainoa vain, että hiekkamerellä auringonpaiste oli hieman eri asia kuin Rabanastren kaupungissa.
Balthier ei olisi edes suonut ajatustakaan toisessa tilanteessa naisten palovammoille, mutta hän ei halunnut kuunnella valitusta kurjista olosuhteista, saati sitten ryhtyä leikkimään puoskaria. Hän halusi vain päästä haudalle ja hoitaa ryöstöoperaation pois alta. Olisi ollut parempi, jos Ashe ja Fran eivät olisi päättäneet kulkea puolipukeissa. Ilmapiraatin oli tosin pakko myöntää, että ajatus oli hänelle hyvin harvinainen. Joskus kuitenkin työ ajoi naisten tiirailun edelle.
Sola avautui laajaksi hiekkamereksi. Kauempana hiekka näytti melkeinpä vedeltä. Se kimalteli ja aaltoili samalla tavalla. Tosin näky saattoi olla vain kuumuudesta ja auringonpaisteesta johtuva harha, mutta se oli silti hyvin vaikuttava. Edes omituiset pyöreät tornit, joiden välillä kulki siltoja, eivät pilanneet näkymää. Balthier pysähtyi kuitenkin hetkeksi miettimään, mitä rakennukset oikein olivat. Hän ei ollut käynyt täälläpäin aiemmin, joten hän oli odottanut vain hiekkaa, loputtomiin hiekkaa.
Taivasteltuaan aikansa näkymää joukko käveli lähimmän tornin luokse. He nousivat portaita pitkin tornin puoleen väliin saakka ja astuivat sitten käytävälle, joka kiersi sen ympäri. Torniin meni ovi, mutta se oli tiukasti lukossa. Fran kumartui tutkimaan sitä, mutta ilmoitti hyvin pian, että lukko oli niin ruosteessa, että ovi olisi pitänyt räjäyttää auki.
”Tuota, miten kaukana se Raithwallin hauta oikeastaan on?” Penelo tiedusteli muilta.
”Kaukana lännessä. Meidän täytyy ensin ylittää Ogir-Yensa ja sen jälkeen vielä Nam-Yensa. Vasta sitten saavumme haudalle. Hiekkamerien lakeus on suurempi kuin koko Dalmasca. Meidän on vain kuljettava eteenpäin. Jos väsyt, voimme kuitenkin pysähtyä välillä lepäämään”, Basch selitti tytölle rohkaisevasti.
”Ei minusta tarvitse huolehtia. Olen kovempaa tekoa kuin päällepäin näyttää”, Penelo kiirehti sanomaan. Balthier hymähti. Penelolla sentään oli yllään jonkinlainen puoleen reiteen ulottuva sinikeltainen haalari. Luultavasti tyttö oli oikeassa. Hänestä ei tarvinnut huolehtia. Hän oli pukeutunut edes jokseenkin järkevästi.
”Mikä tämä rakennelma tarkalleen ottaen on?” Fran kysyi ja koputti tornin kylkeä nyrkillään. Sisältä kajahti ontto ääni.
”Se on rakennettu imemään öljyä maan sisältä. Tosin nämä tornit on hylätty aikoja sitten”, Basch vastasi.
”Rakensivatko dalmascalaiset nämä kaikki?” Vaan kummasteli. Hän viittaisi kädellään laajassa kaaressa, sillä torneja näytti olevan yhtä loputtomiin kuin hiekkaakin. Ne oli kaikki yhdistetty silloilla toisiinsa niin, että ne muodostivat labyrintin kaltaisen sokkelon. Kaikissa ei edes näyttänyt olevan portaita alas ja osasta portaat olivat romahtaneet.
”Ei suinkaan”, Basch vastasi pojalle. ”Rozarrialaiset rakensivat nämä. Heidän valtakuntansa sijaitsee kaukana, kaukana lännessä. Niin kaukana, ettei Archadian sota ole vielä tavoittanut heitä.” Kapteeni vilkaisi Balthieria, mutta ilmapiraatti käänsi katseensa tornin kylkeen ja raaputti siitä irti ruostetta. ”Rozarria on toistaiseksi säästynyt Dalmascan, Nabradian ja Landiksen kohtalolta.”
Balthier tunsi Franin hätkähtävän vieressään, mutta hän ei katsonut vieraan päin. Nabradia oli asia, josta ei ollut juurikaan keskusteltu. Joitakin ohimeneviä huomautuksia oli kyllä vaihdettu, mutta Balthier ei olisi halunnut muistaa tapahtumia. Ajoittain hän toivoi, ettei olisi koskaan lähtenyt etsimään äitinsä sukulaisia. Hän oli ollut niin lähellä, ja sitten keisarikunta oli tullut ja taas kerran vienyt häneltä kaiken. Eikö ollut riittänyt, että hänen vanhempansa oli riistetty häneltä? Oliko ollut vielä pakko tappaa hänen äitinsä sukukin?
Piraatti tiesi, ettei Nabradiaan oltu hyökätty hänen aikeidensa takia. Tuskinpa Cid oli edes tiennyt hänen olevan Nabudiksessa tuona nimenomaisena hetkenä. Silti henkilökohtainen menetys sai aikaan ikävän kaiun jo pelkälle valtion nimelle. Nabradiaa ei enää ollut, eikä ollut Balthierin sukuakaan. Ihmiset, jotka hän oli toivonut edes näkevänsä vilaukselta, olivat nyt osa Usvaista suota, johon sekä Nabradia että Landis olivat vajonneet. Siellä oli vain aaveita ja hirviöitä, ei mitään elämää.
Mikä pahinta, Balthier oli luullut menettävänsä myös Franin. Hän ja Fran olivat aikoneet hyökätä tuomareiden kimppuun, Vaynen jos olisi ollut mahdollista. Suunnitelma olisi todennäköisesti tappanut heidät molemmat, mutta Fran oli saanut kohtauksen, ennen kuin he olivat ehtineet toteuttaa sitä. Olisi ollut paljon pahempaa, jos Fran olisi kuollut ja Balthier olisi jäänyt henkiin. Se olisi ollut liikaa.
”Kylläpä tämä maailma on pieni”, hämmästyttävän tuttu ääni keskeytti Balthierin itsesääliin vajoamisen. Ilmapiraatti valpastui oitis ja käänsi katseensa tornin kovin kiinnostavasta ja ruosteisesta pinnasta. Vossler asteli käytävää pitkin joukkion luokse. Vaikutti melkein siltä kuin mies olisi odottanut heitä tornin toisella puolella.
”Vossler!” Basch huudahti. ”Mitä sinä täällä teet?”
”Kuvittelepa yllätystäni”, Vossler totesi moittivalla äänellä. ”Palaan Bhujerbaan ja tajuan, että sekä sinä että prinsessa Ashe olette kadoksissa. Luulin, että olette ilmapiraatteihin sekaantumisen yläpuolella.”
”Balthier on luottamuksemme arvoinen”, Basch kommentoi ja onnistui yllättämään ilmapiraatin. Luottamus taisi sitten olla molemminpuolista. ”Ja kyseessä oli lady Ashen päätös. Minun on vain kuuluu auttaa. En pystynyt siihen, kun Rasler kuoli, en kun ladyn kruunu vietiin. En anna sellaisten asioiden tapahtua uudestaan. Puolustan häntä tällä kertaa.”
”Kuljet ritarin polkua”, Vossler totesi. ”Lady Ashe?”
Prinsessa viittoi Vossleria ja Baschia luokseen. He kävelivät vähän matkan päähän muiden luota, riittävän kauas, jotta ihmiskorvat eivät tavoittaisi heidän puhettaan. Vaan ja Penelo kinasivat jostain turhasta portaiden luona, mutta Balthier ei jaksanut kiinnostua lasten touhuista. Hänen katseensa kiinnittyi sen sijaan Franiin, joka nojasi käsillään käytävän kaiteeseen ja tuijotti hiekkamerelle. Vieran kulmien värissä oli huolestunut ryppy.
”Meidän pitää lähteä täältä”, Fran ilmoitti äänellä, joka ei sietänyt vastaväitteitä. Balthier oli oppinut tottelemaan, kun Fran puhui tuolla sävyllä. Mies ei totellut siksi, että nainen olisi alkanut oikutella, vaan siksi, että Fran oli useimmiten oikeassa. Jos viera ilmoitti, että vaara lähestyi, se myös lähestyi ja todennäköisesti hyvin nopeaa vauhtia.
”Anna kun arvaan: hiekkamyrsky?” mies tiedusteli.
”Jotain paljon pahempaa”, Fran vastasi ja osoitti kaukaisuuteen, missä hiekkadyynit näyttivät aaltoilevan.
Balthier tähysti hiekkamerelle, mutta hetkeen hän ei nähnyt mitään. Joskus hän toivoi omistavansa vierojen näön ja kuulon sekä kaikki muutkin aistit. Ne olisivat helpottaneet elämää kummasti. Äkkiä hän ei kuitenkaan tarvinnut niitä, sillä joukko kallokaloja pyrähti esiin vain parin kilometrin päässä torneilta. Niiden selässä ratsasti pieniä, ruskeisiin kaapuihin verhoutuneita olentoja. Tosin Balthierin silmissä olennot näyttivät lähinnä pieniltä ruskeilta möykyiltä, mutta hän tunnisti ne kiitos nuoruuden lukuharrastuksensa.
”Zodiark, urutan-yensoja!” hän huudahti. Kallokalat, jotka elivät hiekassa, olivat jo varsinainen riesa, ne kun sattuivat pitämään ihmislihasta, mutta urutan-yensat olivat kokonaan oma lukunsa. Ne asuttivat hiekkameriä, pitivät niitä omana valtakuntanaan, jonne kellään muulla ei ollut asiaa. Ei ollut ihme, että rozarrialaiset olivat luopuneet öljynporauksesta täällä. Pienestä koostaan huolimatta urutan-yensat olivat väkivaltaisia ja säälimättömiä olentoja. Lisäksi niillä oli ikävä taipumus parveilla. Miekalla olisi helposti pätkinyt pari urutania, mutta olennoilla oli tapana hyökätä vihollistensa kimppuun ylivoiman turvin.
Ilmapiraatti ei välittänyt siitä, että Ashe oli selvästi osoittanut haluavansa hieman yksityisyyttä keskustelulleen. Hän ryntäsi prinsessan ja tämän rohkeiden ritareiden luokse piittaamatta naisen vihaisesta katseesta.
”Me lähdemme välittömästi”, hän ilmoitti. ”Tämä on urutan-yensojen aluetta, eivätkä ne pidä vierailijoista. Näyttää siltä, että olemme saaneet vääränlaista huomiota osaksemme. Jätämme tämän paikan taaksemme, kun vielä voimme.” Kun seurue ei tehnyt elettäkään liikkuakseen, vaikka Fran, Penelo ja Vaan olivat jo juoksemassa siltaa pitkin seuraavalle tornille, Balthier karjaisi: ”Liikettä nyt!”
Mies itse lähti vieran perään. Vossler ja Basch olivat aikeissa seurata häntä, mutta Ashen komentava ääni sai kapteeni Azelaksen pysähtymään.
”Oletko löytänyt keinon pelastaa Dalmascan, Vossler?” prinsessa halusi tietää. Eikö naisella ollut minkäänlaista käsitystä vaarasta? Eikö dalmascalaisille opetettu mitään, edes aatelisille?
”Ensimmäiseksi meidän täytyy saada Aamunkoiton siru”, Vossler vastasi kiireesti. ”Siten saamme pelastusoperaation alkuun.”
Mies tarttui prinsessaa kädestä, mutta tämä riuhtaisi sen pois hänen otteestaan. Kun Ashe vihdoin lähti liikkeelle, Balthier huokaisi helpotuksesta. Olisi ollut hieman liikaa vaadittu, että prinsessa olisi pitänyt raahata väkivalloin torniviidakon halki.
Kallokalat näyttivät etenevän turhankin nopeasti liikkuessaan hiekkameren halki. Ne olivat hiekassa kuin kotonaan, sillä kalamaisesta ulkonäöstään huolimatta ne eivät olleet kaloja. Balthier muisteli, että ne oli kuvattu jonkinlaiseksi kalojen ja liskojen välimuodoksi. Kiduksia niillä ei ainakaan ollut, sillä ne hengittivät ilmaa. Tosin oli täysin yhdentekevää, miten mokomat otukset tulivat toimeen kaiken hiekan keskellä. Piraatti ei halunnut testata, kuinka paljon aikaa edes yhden sellaisen tappamiseen joutui käyttämään aikaa.
Fran johti joukkoa pinkoen pitkillä jaloillaan tornilta toiselle. Muilla oli vaikeuksia pysyä vieran perässä, sillä tämä pystyi juoksemaan ihmisiä nopeammin. Joukko ohitti tornin toisensa jälkeen Franin ohjatessa heitä keskemmälle rakennelmia. Viera kaiketi päätteli, että he olisivat paremmassa turvassa, jos eivät liikkuisi avoimen maaston vierellä.
Vähän väliä siltojen alla näkyi kallokaloja, mutta ne eivät päässeet ylös torneihin. Huolestuttavampaa oli, ettei yhdenkään selässä näkynyt enää urutan-yensoja. Olennot olivat varmaankin poistuneet kalojen kyydistä portaiden lähellä ja yrittivät parasta aikaa napata piraattijoukon kiinni.
Päätön juoksu alkoi käydä yhden jos toisenkin voimille. Franin askeleet hidastuivat siinä, missä muidenkin. Edes viera ei jaksanut juosta koko päivää, vaikka oli erinomaisessa kunnossa ja tottunut liikkumaan nopeasti hankalassakin maastossa. Balthier saavutti naisen, kun joukkio oli edennyt keskelle tornien valtakuntaa. Aavaa hiekkamerta ei näkynyt missään, mutta torneja oli joka puolella. Piraatti pelkäsi, että he olivat eksyneet. Pian he varmaankin kiertäisivät ympyrää ja kestäisi ikuisuuden päästä pois tornien seasta. Siinä mielessä rakennelmien laitaa pitkin liikkuminen olisi ollut huomattavasti turvallisempi vaihtoehto.
”Seuraavatko urutanit meitä yhä?” Balthier kysyi hengästyneenä. Jos Baschin puheet hiekkamerten laajuudesta pitivät paikkansa, ei joukolla ollut mitään mahdollisuutta juosta koko matkaa haudalle asti. Kaikki olivat jo nyt uuvuksissa, eikä päivä ollut kuin puolessa.
”Kyllä, mutta he ovat kaukana. Heidän näkönsä ei ole erityisen hyvä, eivätkä he mielellään liiku päiväsaikaan. En kuitenkaan suosittelisi pitämään meteliä, sillä huono näkö on korvattu erinomaisella kuulolla”, Fran vastasi. Piraatti pisti merkille, että nainen hengitti vähintäänkin yhtä raskaasti kuin hän itse. ”Enkä usko, että edes auringonvalo estää heitä hyökkäämästä, jos he saavat sijaintimme selville.”
”Heitä?”
”Urutan-yensat ovat älyllisiä olentoja. He ovat kuten ihmiset ja vierat”, Fran selitti. ”Heillä on kuningatar, jonka käskyjä he tottelevat ehdottomasti, mutta jokainen heistä pystyy myös itsenäiseen ajatteluun. He ovat tietoisia itsestään, joten heitä ei voi luokitella eläimiin.”
”Minä luokittelisin minkä tahansa äärimmäisen verenhimoisen hirviön eläinkuntaan”, Balthier huomautti hölkätessään vieran vierellä.
”No, sitä he eivät kuitenkaan ole.”
”Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä. Enemmän minua kiinnostaa, missä me olemme”, Balthier sovitteli.
”Kulkemassa kohti öljytornialueen reunaa.”
”Minusta näyttää, että olemme keskellä sitä.”
”Emme ole aivan keskellä, läntinen reuna on lähempänä kuin itäinen.”
”Mistä sinä oikein tiedät tuon?”
Fran kohautti olkapäitään. Hän selitti, että vierat vain tiesivät jotain asioita. Usvalla oli varmasti oma vaikutuksensa ja sitä tässä paikassa oli paljon.
”Usvalla? Oletko nyt aivan varma? Etkös sinä.. tuota.. menetä itsekontrollisi sen vaikutuksesta?”
”Joskus”, Fran vastasi niin kylmästi, että Balthier suorastaan hämmästyi. ”Kiitä onneasi, että pystyn nyt hillitsemään itseni. Pystyn kuuntelemaan Usvaa ja tunnen sen virtauksen. Siitä pystyy päättelemään hyvinkin paljon asioita. Vapaalla maalla se virtaa eri tavalla kuin täällä tornien keskellä.”
Balthier nyökkäsi mietteliäänä. Oikeastaan hänelle oli aivan sama, miten Fran löytäisi tien pois torneilta, kunhan niin tapahtuisi ja mieluummin ennen kuin urutanit löytäisivät heidät. Sen sijaan naisen yllättävä kylmyys oli hämmentävää. Fran oli ollut jotenkin erilainen jo Strahlilla, mutta vaikuttanut taas ilmalaivasta poistuttua omalta itseltään. Mikä naisen mielialoja oikein heitteli?
Mies oli valmis pistämään Usvan piikkiin hyvinkin paljon, sillä hän oli jo kahden vuoden ajan seurannut hyvin läheltä, miten Usva vaikutti vierojen elämään. Merkityksellisimpiä kokemuksia olivat olleet Hehku sekä Franin totaalinen sekoaminen Nabradiassa. Ilmapiraatti puisteli päätään. Mikä hänet sai nyt jatkuvasti miettimään Nabradiaa? Tähän asti hän oli vain halunnut unohtaa koko paikan ja siihen liittyvät tapahtumat. Nykyinen seura ei selvästikään tehnyt hänelle hyvää. Vaikka Ashe olisi tosin saattanut olla mukavaa seuraa, jos prinsessa olisi löysännyt kruunuaan hieman. Baschkin oli varsin kohtelias ja korrekti kaveri, ehkä liiankin korrekti Balthierin makuun, mutta mies oli ehdottoman luotettava. Vaan oli hupaisa tapaus silloin, kun ei käynyt hermoille. Penelo puolestaan oli sievä tyttönen, josta ei ollut juurikaan riesaa.
Sen sijaan Vossler hämäsi Balthieria hyvinkin paljon. Mies ilmestyi yllättäen kummallisissa paikoissa. Ensin kapteeni oli pölähtänyt paikalle Leviathanissa, vaikka kukaan ei ollut tiennyt, että hän oli soluttautunut keisarikunnan joukkoihin. No, kenties Ashe oli tiennyt, mutta Basch ei ainakaan ollut mainostanut asiaa, jos oli ollut siitä tietoinen. Nyt Vossler oli ilmestynyt hiekkamerille, mikä oli Balthierista vieläkin hälyttävämpää. Toki mies saattoi tietää, mistä Ashen oli lähdettävä etsimään todisteita syntyperästään, mutta eikö keisarillinen armeija katsoisi pahalla Vosslerin yhtäkkistä poistumista paikalta. Kapteenin olisi vähintäänkin pitänyt antaa kunnollinen selitys poissaololleen.. ja mikäli Balthier armeijan toimintamalleista mitään tiesi, ylimääräiset poissaolot eivät olleet sallittuja edes perheenjäsenen kuollessa. Vosslerin toimissa oli jotain hyvin hämärää. Kenen pussiin mies mahtoi pelata?
Oli jo hämärää, kun Fran vihdoin johdatti joukon pois tornimaailmasta. Päivän kuluessa juoksuaskeleet olivat ensin vaihtuneet hölkäksi, sitten verkkaiseksi kävelyksi. Lopulta pieni joukko oli laahustanut tornien välillä, vaikka Fran oli tehnyt selväksi, että urutan-yensat tuskin olivat luovuttaneet.
Tornialue päättyi vuoren seinämän viereen. Seinämässä näkyi luola, jonne Fran laahusti joukon kärjessä. Balthier ei ollut koskaan tuntenut itseään yhtä väsyneeksi kuin nyt. Hänen, ja kaikkien muidenkin, onneksi viera ilmoitti, että luolaan oli turvallista pysähtyä. Miehen jalkoja särki ja hänen päässään humisi, vaikka hän oli aina pitänyt itseään varsin hyväkuntoisena. Näköjään hänelläkin oli rajansa.
”Urutan-yensat karttavat tulta”, Fran ilmoitti ja viittoi väsyneesti muutaman kitukasvuisen puun suuntaan. Basch ja Vaan kiirehtivät kaatamaan puita miekoillaan, vaikka jokainen tiesi, ettei tuore puu palaisi erityisen hyvin. Balthier lähti miesten mukaan, jotta ei olisi näyttänyt toimettomalta. Vossler kuitenkin jäi pitämään naisille seuraa, kenties vartioimaan prinsessaa.
”Luuletko, että ne olennot hyökkäävät yöllä?” Basch kysyi, kun Balthier saapui paikalle.
”Se on mahdollista, mutta tulen pitäisi pitää ne loitolla”, ilmapiraatti vastasi.
”Jos nyt saamme nämä syttymään”, Vaan huomautti.
”Fran huolehtii siitä.”
Balthier katkoi käsin mahdollisimman monta oksaa ja pientä puuta. Sillä hetkellä häntä harmitti, ettei hänellä ollut miekkaa. Tuliaseella oli melkoisen turhaa yrittää pätkiä puita. Nyt muuta miehet vaikuttivat huomattavasti aikaansaavemmilta kuin hän ja hän oli kuitenkin joukon johtaja. Alfa-uros niin sanotusti. Hänen olisi pitänyt näyttää, miten puiden kanssa tuli toimia.
Ilmapiraatin arvio Franin kyvyistä osoittautui osittain vääräksi. Vieralta meni pitkän aikaa kerätä tarpeeksi energiaa siihen, että hän sai sytytettyä kunnollisen nuotion luolan suuaukolle. Fran oli selvästikin liian uupunut. He kaikki olivat, eikä se ollut ollenkaan hyvä asia. Jokaisen pitäisi pysyä vuoron perään hereillä ja valvoa nuotiota sekä olla valmiina herättämään muut, jos urutanit hyökkäisivät tulesta huolimatta.
Kun nuotio vihdoin paloi, vaitonainen joukko söi illallisensa. Muut päivän ateriat olivatkin jääneet väliin. Balthier istui tulen lähellä ja tuijotti vähän matkan päässä kohoavia torneja. Sivusilmällä hän näki Franin ja Penelon keskustelevan jostain, kunnes tyttö nukahti vieran rinnalle. Myös Vaan ja Basch jaksoivat jutella hetken jostain, samoin Ashe ja Vossler.
Piraatti tuhahti. Hän tunsi itsensä hyvin harvoin yksinäiseksi, mutta nyt hänellä oli kumma tunne, että hänet oli jätetty ulkopuolelle. Hän ei kuitenkaan jaksanut tehdä asialle mitään, sillä hän oli aivan yhtä väsynyt kuin muutkin. Lähinnä hän toivoi muiden nukahtavan pian. Olisi hyvä jos seuraavan vahtivuoron ottaja olisi nukkunut edes vähän.
Mies nojasi selkänsä luolan viileään seinämään ja heitteli nuotioon puunpätkiä tasaisin väliajoin. Tornien luona näkyi liikettä, mutta oli mahdotonta päätellä, oliko siellä jokin eläin vai urutaneja, jotka tosin nekin olivat Balthierin mielestä enemmän eläimiä kuin älyllisiä olentoja sanoi Fran sitten mitä tahansa. Älyllinen olento ei hyökännyt päättömästi kenenkään kimppuun.
Tai no… tarkoittiko se, että Vayne oli eläin? Toki mies teki suunnitelmia hyökkäyksiään varten, mutta hän oli vähintään yhtä verenhimoinen kuin urutanit. Erona oli, että urutanit eivät yrittäneet valloittaa alueita muilta kansoilta. Ne pysyttelivät omalla alueellaan eivätkä halunneet muiden tunkeutuvan sinne. Ehkäpä ne olivat lähempänä ihmisiä kuin Vayne.. noin teoriassa.
”Osoittautuuko tämä ominaisuus yllättävän hyödylliseksi useinkin?” Ashe kysyi ja kohotti kulmiaan miehelle. Balthier virnisti naiselle.
”On vaikeaa olla näin suosittu. En halua, että ihailijat poikkeavat paikalle, kun olemme poissa. Tyttö kun ei pääse tämän pidemmälle”, piraatti vastasi. Häntä huolestutti jättää Strahl keikkumaan kauppiaiden väliaikaisen telttakylän liepeille vaikka Nono pitäisikin aluksesta huolta, eikä se näkymättömänä osuisi kenenkään silmiin. Aina kuitenkin saattoi sattua jotain. ”Edessämme on nyt pelkkää jagdia”, mies lisäsi hetkeä myöhemmin, kun kauppiaat olivat jääneet taakse ja joukko kulki kapean solan halki kahden suhteellisen matalan kukkulan välistä.
”Hiekkameren halki aina Kuolleiden laaksoon ja Raithwallin haudalle asti on meidän kuljettava”, Ashe lausui juhlallisesti.
”Joten, kun olemme jagdilla, taivaskivet eivät toimi ollenkaan. Sen takia meidän täytyy kävellä loppumatka”, Vaan kuului selittävän kauempana Penelolle.
”Hauskaa päästä välillä opettamaan minulle jotain. Vai?” tyttö tuhahti.
”No, jos haluaa olla ilmapiraatti, täytyy tietää tietyt… Hei, mitä tuo ’välillä’ oli tarkoittavinaan?”
Penelo nauroi ja huitaisi Vaania takaraivoon. Sitten hän pyrähti juoksuun solan halki poika perässään.
”Ainakin tuli otettua jotain viihdettä mukaan matkalle”, Balthier hymähti ja vilkaisi Ashea. Nainen huokaisi raskaasti ja lähti kävelemään eteenpäin. Piraatti tuijotti hetken hänen peräänsä, ennen kuin jatkoi matkaa. Prinsessaa oli tietyllä tavalla vaikea tajuta. Hän saattoi hetken olla hyväntuulinen ja kuulostaa sitten taas turhautuneelta. Jos kruunu aiheuttaisi tuollaisen stressin, Balthier ei koskaan haluaisi sellaista kantaa. Ei sillä, että kukaan olisi hänet halunnut kruunata.
Tosin oli itsepäisessä prinsessassa hyvätkin puolensa. Juuri nyt pieni takapuoli keikkui varsin houkuttelevasti lyhykäisen hameen alla. Balthier kyseenalaisti vaatevalinnan sopivuuden vallitseviin olosuhteisiin, kuten myös Franin vähäisen vaatetuksen, sillä hiekkamerellä iho paloi helposti. Piraatti ei halunnut joutua pysähtymään kesken matkan hoitamaan naisten kärähtänyttä ihoa, mutta hän tiesi, ettei näiden pukeutumiseen kannattanut puuttua. Naiset olivat uskomattoman herkkiä vaatevalintojensa suhteen. Niitä kannatti aina kehua, mutta koskaan ei ollut hyvä sanoa, jos piti jotain valintaa huonona.
Franin iho oli kylläkin sen verran tumma, ettei viera välttämättä palaisi. Ashe puolestaan oli vaalea, mutta kenties tämäkin vain ruskettuisi. Punapäät paloivat herkästi, mutta vaaleahiuksiset muuttuivat usein auringonpaisteessa kullanruskeiksi. Ainoa vain, että hiekkamerellä auringonpaiste oli hieman eri asia kuin Rabanastren kaupungissa.
Balthier ei olisi edes suonut ajatustakaan toisessa tilanteessa naisten palovammoille, mutta hän ei halunnut kuunnella valitusta kurjista olosuhteista, saati sitten ryhtyä leikkimään puoskaria. Hän halusi vain päästä haudalle ja hoitaa ryöstöoperaation pois alta. Olisi ollut parempi, jos Ashe ja Fran eivät olisi päättäneet kulkea puolipukeissa. Ilmapiraatin oli tosin pakko myöntää, että ajatus oli hänelle hyvin harvinainen. Joskus kuitenkin työ ajoi naisten tiirailun edelle.
Sola avautui laajaksi hiekkamereksi. Kauempana hiekka näytti melkeinpä vedeltä. Se kimalteli ja aaltoili samalla tavalla. Tosin näky saattoi olla vain kuumuudesta ja auringonpaisteesta johtuva harha, mutta se oli silti hyvin vaikuttava. Edes omituiset pyöreät tornit, joiden välillä kulki siltoja, eivät pilanneet näkymää. Balthier pysähtyi kuitenkin hetkeksi miettimään, mitä rakennukset oikein olivat. Hän ei ollut käynyt täälläpäin aiemmin, joten hän oli odottanut vain hiekkaa, loputtomiin hiekkaa.
Taivasteltuaan aikansa näkymää joukko käveli lähimmän tornin luokse. He nousivat portaita pitkin tornin puoleen väliin saakka ja astuivat sitten käytävälle, joka kiersi sen ympäri. Torniin meni ovi, mutta se oli tiukasti lukossa. Fran kumartui tutkimaan sitä, mutta ilmoitti hyvin pian, että lukko oli niin ruosteessa, että ovi olisi pitänyt räjäyttää auki.
”Tuota, miten kaukana se Raithwallin hauta oikeastaan on?” Penelo tiedusteli muilta.
”Kaukana lännessä. Meidän täytyy ensin ylittää Ogir-Yensa ja sen jälkeen vielä Nam-Yensa. Vasta sitten saavumme haudalle. Hiekkamerien lakeus on suurempi kuin koko Dalmasca. Meidän on vain kuljettava eteenpäin. Jos väsyt, voimme kuitenkin pysähtyä välillä lepäämään”, Basch selitti tytölle rohkaisevasti.
”Ei minusta tarvitse huolehtia. Olen kovempaa tekoa kuin päällepäin näyttää”, Penelo kiirehti sanomaan. Balthier hymähti. Penelolla sentään oli yllään jonkinlainen puoleen reiteen ulottuva sinikeltainen haalari. Luultavasti tyttö oli oikeassa. Hänestä ei tarvinnut huolehtia. Hän oli pukeutunut edes jokseenkin järkevästi.
”Mikä tämä rakennelma tarkalleen ottaen on?” Fran kysyi ja koputti tornin kylkeä nyrkillään. Sisältä kajahti ontto ääni.
”Se on rakennettu imemään öljyä maan sisältä. Tosin nämä tornit on hylätty aikoja sitten”, Basch vastasi.
”Rakensivatko dalmascalaiset nämä kaikki?” Vaan kummasteli. Hän viittaisi kädellään laajassa kaaressa, sillä torneja näytti olevan yhtä loputtomiin kuin hiekkaakin. Ne oli kaikki yhdistetty silloilla toisiinsa niin, että ne muodostivat labyrintin kaltaisen sokkelon. Kaikissa ei edes näyttänyt olevan portaita alas ja osasta portaat olivat romahtaneet.
”Ei suinkaan”, Basch vastasi pojalle. ”Rozarrialaiset rakensivat nämä. Heidän valtakuntansa sijaitsee kaukana, kaukana lännessä. Niin kaukana, ettei Archadian sota ole vielä tavoittanut heitä.” Kapteeni vilkaisi Balthieria, mutta ilmapiraatti käänsi katseensa tornin kylkeen ja raaputti siitä irti ruostetta. ”Rozarria on toistaiseksi säästynyt Dalmascan, Nabradian ja Landiksen kohtalolta.”
Balthier tunsi Franin hätkähtävän vieressään, mutta hän ei katsonut vieraan päin. Nabradia oli asia, josta ei ollut juurikaan keskusteltu. Joitakin ohimeneviä huomautuksia oli kyllä vaihdettu, mutta Balthier ei olisi halunnut muistaa tapahtumia. Ajoittain hän toivoi, ettei olisi koskaan lähtenyt etsimään äitinsä sukulaisia. Hän oli ollut niin lähellä, ja sitten keisarikunta oli tullut ja taas kerran vienyt häneltä kaiken. Eikö ollut riittänyt, että hänen vanhempansa oli riistetty häneltä? Oliko ollut vielä pakko tappaa hänen äitinsä sukukin?
Piraatti tiesi, ettei Nabradiaan oltu hyökätty hänen aikeidensa takia. Tuskinpa Cid oli edes tiennyt hänen olevan Nabudiksessa tuona nimenomaisena hetkenä. Silti henkilökohtainen menetys sai aikaan ikävän kaiun jo pelkälle valtion nimelle. Nabradiaa ei enää ollut, eikä ollut Balthierin sukuakaan. Ihmiset, jotka hän oli toivonut edes näkevänsä vilaukselta, olivat nyt osa Usvaista suota, johon sekä Nabradia että Landis olivat vajonneet. Siellä oli vain aaveita ja hirviöitä, ei mitään elämää.
Mikä pahinta, Balthier oli luullut menettävänsä myös Franin. Hän ja Fran olivat aikoneet hyökätä tuomareiden kimppuun, Vaynen jos olisi ollut mahdollista. Suunnitelma olisi todennäköisesti tappanut heidät molemmat, mutta Fran oli saanut kohtauksen, ennen kuin he olivat ehtineet toteuttaa sitä. Olisi ollut paljon pahempaa, jos Fran olisi kuollut ja Balthier olisi jäänyt henkiin. Se olisi ollut liikaa.
”Kylläpä tämä maailma on pieni”, hämmästyttävän tuttu ääni keskeytti Balthierin itsesääliin vajoamisen. Ilmapiraatti valpastui oitis ja käänsi katseensa tornin kovin kiinnostavasta ja ruosteisesta pinnasta. Vossler asteli käytävää pitkin joukkion luokse. Vaikutti melkein siltä kuin mies olisi odottanut heitä tornin toisella puolella.
”Vossler!” Basch huudahti. ”Mitä sinä täällä teet?”
”Kuvittelepa yllätystäni”, Vossler totesi moittivalla äänellä. ”Palaan Bhujerbaan ja tajuan, että sekä sinä että prinsessa Ashe olette kadoksissa. Luulin, että olette ilmapiraatteihin sekaantumisen yläpuolella.”
”Balthier on luottamuksemme arvoinen”, Basch kommentoi ja onnistui yllättämään ilmapiraatin. Luottamus taisi sitten olla molemminpuolista. ”Ja kyseessä oli lady Ashen päätös. Minun on vain kuuluu auttaa. En pystynyt siihen, kun Rasler kuoli, en kun ladyn kruunu vietiin. En anna sellaisten asioiden tapahtua uudestaan. Puolustan häntä tällä kertaa.”
”Kuljet ritarin polkua”, Vossler totesi. ”Lady Ashe?”
Prinsessa viittoi Vossleria ja Baschia luokseen. He kävelivät vähän matkan päähän muiden luota, riittävän kauas, jotta ihmiskorvat eivät tavoittaisi heidän puhettaan. Vaan ja Penelo kinasivat jostain turhasta portaiden luona, mutta Balthier ei jaksanut kiinnostua lasten touhuista. Hänen katseensa kiinnittyi sen sijaan Franiin, joka nojasi käsillään käytävän kaiteeseen ja tuijotti hiekkamerelle. Vieran kulmien värissä oli huolestunut ryppy.
”Meidän pitää lähteä täältä”, Fran ilmoitti äänellä, joka ei sietänyt vastaväitteitä. Balthier oli oppinut tottelemaan, kun Fran puhui tuolla sävyllä. Mies ei totellut siksi, että nainen olisi alkanut oikutella, vaan siksi, että Fran oli useimmiten oikeassa. Jos viera ilmoitti, että vaara lähestyi, se myös lähestyi ja todennäköisesti hyvin nopeaa vauhtia.
”Anna kun arvaan: hiekkamyrsky?” mies tiedusteli.
”Jotain paljon pahempaa”, Fran vastasi ja osoitti kaukaisuuteen, missä hiekkadyynit näyttivät aaltoilevan.
Balthier tähysti hiekkamerelle, mutta hetkeen hän ei nähnyt mitään. Joskus hän toivoi omistavansa vierojen näön ja kuulon sekä kaikki muutkin aistit. Ne olisivat helpottaneet elämää kummasti. Äkkiä hän ei kuitenkaan tarvinnut niitä, sillä joukko kallokaloja pyrähti esiin vain parin kilometrin päässä torneilta. Niiden selässä ratsasti pieniä, ruskeisiin kaapuihin verhoutuneita olentoja. Tosin Balthierin silmissä olennot näyttivät lähinnä pieniltä ruskeilta möykyiltä, mutta hän tunnisti ne kiitos nuoruuden lukuharrastuksensa.
”Zodiark, urutan-yensoja!” hän huudahti. Kallokalat, jotka elivät hiekassa, olivat jo varsinainen riesa, ne kun sattuivat pitämään ihmislihasta, mutta urutan-yensat olivat kokonaan oma lukunsa. Ne asuttivat hiekkameriä, pitivät niitä omana valtakuntanaan, jonne kellään muulla ei ollut asiaa. Ei ollut ihme, että rozarrialaiset olivat luopuneet öljynporauksesta täällä. Pienestä koostaan huolimatta urutan-yensat olivat väkivaltaisia ja säälimättömiä olentoja. Lisäksi niillä oli ikävä taipumus parveilla. Miekalla olisi helposti pätkinyt pari urutania, mutta olennoilla oli tapana hyökätä vihollistensa kimppuun ylivoiman turvin.
Ilmapiraatti ei välittänyt siitä, että Ashe oli selvästi osoittanut haluavansa hieman yksityisyyttä keskustelulleen. Hän ryntäsi prinsessan ja tämän rohkeiden ritareiden luokse piittaamatta naisen vihaisesta katseesta.
”Me lähdemme välittömästi”, hän ilmoitti. ”Tämä on urutan-yensojen aluetta, eivätkä ne pidä vierailijoista. Näyttää siltä, että olemme saaneet vääränlaista huomiota osaksemme. Jätämme tämän paikan taaksemme, kun vielä voimme.” Kun seurue ei tehnyt elettäkään liikkuakseen, vaikka Fran, Penelo ja Vaan olivat jo juoksemassa siltaa pitkin seuraavalle tornille, Balthier karjaisi: ”Liikettä nyt!”
Mies itse lähti vieran perään. Vossler ja Basch olivat aikeissa seurata häntä, mutta Ashen komentava ääni sai kapteeni Azelaksen pysähtymään.
”Oletko löytänyt keinon pelastaa Dalmascan, Vossler?” prinsessa halusi tietää. Eikö naisella ollut minkäänlaista käsitystä vaarasta? Eikö dalmascalaisille opetettu mitään, edes aatelisille?
”Ensimmäiseksi meidän täytyy saada Aamunkoiton siru”, Vossler vastasi kiireesti. ”Siten saamme pelastusoperaation alkuun.”
Mies tarttui prinsessaa kädestä, mutta tämä riuhtaisi sen pois hänen otteestaan. Kun Ashe vihdoin lähti liikkeelle, Balthier huokaisi helpotuksesta. Olisi ollut hieman liikaa vaadittu, että prinsessa olisi pitänyt raahata väkivalloin torniviidakon halki.
Kallokalat näyttivät etenevän turhankin nopeasti liikkuessaan hiekkameren halki. Ne olivat hiekassa kuin kotonaan, sillä kalamaisesta ulkonäöstään huolimatta ne eivät olleet kaloja. Balthier muisteli, että ne oli kuvattu jonkinlaiseksi kalojen ja liskojen välimuodoksi. Kiduksia niillä ei ainakaan ollut, sillä ne hengittivät ilmaa. Tosin oli täysin yhdentekevää, miten mokomat otukset tulivat toimeen kaiken hiekan keskellä. Piraatti ei halunnut testata, kuinka paljon aikaa edes yhden sellaisen tappamiseen joutui käyttämään aikaa.
Fran johti joukkoa pinkoen pitkillä jaloillaan tornilta toiselle. Muilla oli vaikeuksia pysyä vieran perässä, sillä tämä pystyi juoksemaan ihmisiä nopeammin. Joukko ohitti tornin toisensa jälkeen Franin ohjatessa heitä keskemmälle rakennelmia. Viera kaiketi päätteli, että he olisivat paremmassa turvassa, jos eivät liikkuisi avoimen maaston vierellä.
Vähän väliä siltojen alla näkyi kallokaloja, mutta ne eivät päässeet ylös torneihin. Huolestuttavampaa oli, ettei yhdenkään selässä näkynyt enää urutan-yensoja. Olennot olivat varmaankin poistuneet kalojen kyydistä portaiden lähellä ja yrittivät parasta aikaa napata piraattijoukon kiinni.
Päätön juoksu alkoi käydä yhden jos toisenkin voimille. Franin askeleet hidastuivat siinä, missä muidenkin. Edes viera ei jaksanut juosta koko päivää, vaikka oli erinomaisessa kunnossa ja tottunut liikkumaan nopeasti hankalassakin maastossa. Balthier saavutti naisen, kun joukkio oli edennyt keskelle tornien valtakuntaa. Aavaa hiekkamerta ei näkynyt missään, mutta torneja oli joka puolella. Piraatti pelkäsi, että he olivat eksyneet. Pian he varmaankin kiertäisivät ympyrää ja kestäisi ikuisuuden päästä pois tornien seasta. Siinä mielessä rakennelmien laitaa pitkin liikkuminen olisi ollut huomattavasti turvallisempi vaihtoehto.
”Seuraavatko urutanit meitä yhä?” Balthier kysyi hengästyneenä. Jos Baschin puheet hiekkamerten laajuudesta pitivät paikkansa, ei joukolla ollut mitään mahdollisuutta juosta koko matkaa haudalle asti. Kaikki olivat jo nyt uuvuksissa, eikä päivä ollut kuin puolessa.
”Kyllä, mutta he ovat kaukana. Heidän näkönsä ei ole erityisen hyvä, eivätkä he mielellään liiku päiväsaikaan. En kuitenkaan suosittelisi pitämään meteliä, sillä huono näkö on korvattu erinomaisella kuulolla”, Fran vastasi. Piraatti pisti merkille, että nainen hengitti vähintäänkin yhtä raskaasti kuin hän itse. ”Enkä usko, että edes auringonvalo estää heitä hyökkäämästä, jos he saavat sijaintimme selville.”
”Heitä?”
”Urutan-yensat ovat älyllisiä olentoja. He ovat kuten ihmiset ja vierat”, Fran selitti. ”Heillä on kuningatar, jonka käskyjä he tottelevat ehdottomasti, mutta jokainen heistä pystyy myös itsenäiseen ajatteluun. He ovat tietoisia itsestään, joten heitä ei voi luokitella eläimiin.”
”Minä luokittelisin minkä tahansa äärimmäisen verenhimoisen hirviön eläinkuntaan”, Balthier huomautti hölkätessään vieran vierellä.
”No, sitä he eivät kuitenkaan ole.”
”Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä. Enemmän minua kiinnostaa, missä me olemme”, Balthier sovitteli.
”Kulkemassa kohti öljytornialueen reunaa.”
”Minusta näyttää, että olemme keskellä sitä.”
”Emme ole aivan keskellä, läntinen reuna on lähempänä kuin itäinen.”
”Mistä sinä oikein tiedät tuon?”
Fran kohautti olkapäitään. Hän selitti, että vierat vain tiesivät jotain asioita. Usvalla oli varmasti oma vaikutuksensa ja sitä tässä paikassa oli paljon.
”Usvalla? Oletko nyt aivan varma? Etkös sinä.. tuota.. menetä itsekontrollisi sen vaikutuksesta?”
”Joskus”, Fran vastasi niin kylmästi, että Balthier suorastaan hämmästyi. ”Kiitä onneasi, että pystyn nyt hillitsemään itseni. Pystyn kuuntelemaan Usvaa ja tunnen sen virtauksen. Siitä pystyy päättelemään hyvinkin paljon asioita. Vapaalla maalla se virtaa eri tavalla kuin täällä tornien keskellä.”
Balthier nyökkäsi mietteliäänä. Oikeastaan hänelle oli aivan sama, miten Fran löytäisi tien pois torneilta, kunhan niin tapahtuisi ja mieluummin ennen kuin urutanit löytäisivät heidät. Sen sijaan naisen yllättävä kylmyys oli hämmentävää. Fran oli ollut jotenkin erilainen jo Strahlilla, mutta vaikuttanut taas ilmalaivasta poistuttua omalta itseltään. Mikä naisen mielialoja oikein heitteli?
Mies oli valmis pistämään Usvan piikkiin hyvinkin paljon, sillä hän oli jo kahden vuoden ajan seurannut hyvin läheltä, miten Usva vaikutti vierojen elämään. Merkityksellisimpiä kokemuksia olivat olleet Hehku sekä Franin totaalinen sekoaminen Nabradiassa. Ilmapiraatti puisteli päätään. Mikä hänet sai nyt jatkuvasti miettimään Nabradiaa? Tähän asti hän oli vain halunnut unohtaa koko paikan ja siihen liittyvät tapahtumat. Nykyinen seura ei selvästikään tehnyt hänelle hyvää. Vaikka Ashe olisi tosin saattanut olla mukavaa seuraa, jos prinsessa olisi löysännyt kruunuaan hieman. Baschkin oli varsin kohtelias ja korrekti kaveri, ehkä liiankin korrekti Balthierin makuun, mutta mies oli ehdottoman luotettava. Vaan oli hupaisa tapaus silloin, kun ei käynyt hermoille. Penelo puolestaan oli sievä tyttönen, josta ei ollut juurikaan riesaa.
Sen sijaan Vossler hämäsi Balthieria hyvinkin paljon. Mies ilmestyi yllättäen kummallisissa paikoissa. Ensin kapteeni oli pölähtänyt paikalle Leviathanissa, vaikka kukaan ei ollut tiennyt, että hän oli soluttautunut keisarikunnan joukkoihin. No, kenties Ashe oli tiennyt, mutta Basch ei ainakaan ollut mainostanut asiaa, jos oli ollut siitä tietoinen. Nyt Vossler oli ilmestynyt hiekkamerille, mikä oli Balthierista vieläkin hälyttävämpää. Toki mies saattoi tietää, mistä Ashen oli lähdettävä etsimään todisteita syntyperästään, mutta eikö keisarillinen armeija katsoisi pahalla Vosslerin yhtäkkistä poistumista paikalta. Kapteenin olisi vähintäänkin pitänyt antaa kunnollinen selitys poissaololleen.. ja mikäli Balthier armeijan toimintamalleista mitään tiesi, ylimääräiset poissaolot eivät olleet sallittuja edes perheenjäsenen kuollessa. Vosslerin toimissa oli jotain hyvin hämärää. Kenen pussiin mies mahtoi pelata?
Oli jo hämärää, kun Fran vihdoin johdatti joukon pois tornimaailmasta. Päivän kuluessa juoksuaskeleet olivat ensin vaihtuneet hölkäksi, sitten verkkaiseksi kävelyksi. Lopulta pieni joukko oli laahustanut tornien välillä, vaikka Fran oli tehnyt selväksi, että urutan-yensat tuskin olivat luovuttaneet.
Tornialue päättyi vuoren seinämän viereen. Seinämässä näkyi luola, jonne Fran laahusti joukon kärjessä. Balthier ei ollut koskaan tuntenut itseään yhtä väsyneeksi kuin nyt. Hänen, ja kaikkien muidenkin, onneksi viera ilmoitti, että luolaan oli turvallista pysähtyä. Miehen jalkoja särki ja hänen päässään humisi, vaikka hän oli aina pitänyt itseään varsin hyväkuntoisena. Näköjään hänelläkin oli rajansa.
”Urutan-yensat karttavat tulta”, Fran ilmoitti ja viittoi väsyneesti muutaman kitukasvuisen puun suuntaan. Basch ja Vaan kiirehtivät kaatamaan puita miekoillaan, vaikka jokainen tiesi, ettei tuore puu palaisi erityisen hyvin. Balthier lähti miesten mukaan, jotta ei olisi näyttänyt toimettomalta. Vossler kuitenkin jäi pitämään naisille seuraa, kenties vartioimaan prinsessaa.
”Luuletko, että ne olennot hyökkäävät yöllä?” Basch kysyi, kun Balthier saapui paikalle.
”Se on mahdollista, mutta tulen pitäisi pitää ne loitolla”, ilmapiraatti vastasi.
”Jos nyt saamme nämä syttymään”, Vaan huomautti.
”Fran huolehtii siitä.”
Balthier katkoi käsin mahdollisimman monta oksaa ja pientä puuta. Sillä hetkellä häntä harmitti, ettei hänellä ollut miekkaa. Tuliaseella oli melkoisen turhaa yrittää pätkiä puita. Nyt muuta miehet vaikuttivat huomattavasti aikaansaavemmilta kuin hän ja hän oli kuitenkin joukon johtaja. Alfa-uros niin sanotusti. Hänen olisi pitänyt näyttää, miten puiden kanssa tuli toimia.
Ilmapiraatin arvio Franin kyvyistä osoittautui osittain vääräksi. Vieralta meni pitkän aikaa kerätä tarpeeksi energiaa siihen, että hän sai sytytettyä kunnollisen nuotion luolan suuaukolle. Fran oli selvästikin liian uupunut. He kaikki olivat, eikä se ollut ollenkaan hyvä asia. Jokaisen pitäisi pysyä vuoron perään hereillä ja valvoa nuotiota sekä olla valmiina herättämään muut, jos urutanit hyökkäisivät tulesta huolimatta.
Kun nuotio vihdoin paloi, vaitonainen joukko söi illallisensa. Muut päivän ateriat olivatkin jääneet väliin. Balthier istui tulen lähellä ja tuijotti vähän matkan päässä kohoavia torneja. Sivusilmällä hän näki Franin ja Penelon keskustelevan jostain, kunnes tyttö nukahti vieran rinnalle. Myös Vaan ja Basch jaksoivat jutella hetken jostain, samoin Ashe ja Vossler.
Piraatti tuhahti. Hän tunsi itsensä hyvin harvoin yksinäiseksi, mutta nyt hänellä oli kumma tunne, että hänet oli jätetty ulkopuolelle. Hän ei kuitenkaan jaksanut tehdä asialle mitään, sillä hän oli aivan yhtä väsynyt kuin muutkin. Lähinnä hän toivoi muiden nukahtavan pian. Olisi hyvä jos seuraavan vahtivuoron ottaja olisi nukkunut edes vähän.
Mies nojasi selkänsä luolan viileään seinämään ja heitteli nuotioon puunpätkiä tasaisin väliajoin. Tornien luona näkyi liikettä, mutta oli mahdotonta päätellä, oliko siellä jokin eläin vai urutaneja, jotka tosin nekin olivat Balthierin mielestä enemmän eläimiä kuin älyllisiä olentoja sanoi Fran sitten mitä tahansa. Älyllinen olento ei hyökännyt päättömästi kenenkään kimppuun.
Tai no… tarkoittiko se, että Vayne oli eläin? Toki mies teki suunnitelmia hyökkäyksiään varten, mutta hän oli vähintään yhtä verenhimoinen kuin urutanit. Erona oli, että urutanit eivät yrittäneet valloittaa alueita muilta kansoilta. Ne pysyttelivät omalla alueellaan eivätkä halunneet muiden tunkeutuvan sinne. Ehkäpä ne olivat lähempänä ihmisiä kuin Vayne.. noin teoriassa.
~o~
Seuraavat päivät valuivat ohitse hiekkamerillä vaeltaessa. Urutan-yensoja ei varsinaisesti näkynyt, mutta Fran kuuli ajoittain niiden naksuttavan keskustelun lähistöltä ja öisin oli pakko pitää vartiota. Ihme kyllä urutanit eivät hyökänneet kertaakaan siihen mennessä, kun joukkio vihdoin astui solaan, jonka kautta pääsi Kuolleiden laaksoon.
Laakso oli paljon pienempi kuin Balthier oli odottanut, sillä suuri hautamonumentti vei lähes kaiken tilan sieltä. Laakso muistutti lähinnä pientä koloa vuoren keskellä, mutta hautarakennelma oli niin valtava, ettei laaksokaan oikeasti voinut olla kovin pieni. Se vain kalpeni haudan rinnalla.
Haudalle kuljettiin pylväskäytävää pitkin. Ilmapiraatti mietti, oliko pylväiden päällä kenties joskus ollut katto. Toisaalta missään ei näkynyt murskautuneita kiviä, joten ehkä pylväät vain olivat aina seisoneet yksinäisinä reunustamassa polkua.
Pylväskäytävä päättyi pitkiin portaisiin, jotka nousivat melkein suuren hautarakennuksen huipulle asti. Kunnioitusta tuntien Balthier lähti nousemaan portaita ylös. Hän ei ollut täysin varma, oliko hautaan asteleminen kovinkaan soveliasta, ainakaan se ei ollut kuolleita kunnioittavaa. Ja kyseessä oli sentään dynastiakuninkaan hauta. Raithwall oli ollut maailman mahtavin mies. Tuskin hänen lepoaan pystyi kukaan noin vain häiritsemään. Balthier ei hetkeäkään uskonut, että hautaan saattoi kävellä sisälle kuka tahansa ja napata Raithwallin aarteet. Ei, niitä suojeltiin taatusti erinäisin keinoin. Hauta olisi täynnä ansoja ja kenties magiaa. Ehkä jopa Usvaa.
Ilmapiraatti tiesi, ettei hautaan astuminen ollut turvallista. Siitä saattaisi tulla hänen oma hautansa, eikä ajatus miellyttänyt häntä millään tasolla. Siltä hän ei aikonut olla se, joka ilmaisisi haluttomuutensa kävellä sisälle suureen kivirakennukseen. Hän ei ottaisi otsaansa pelkurin leimaa.
Balthierin hämmästys oli suuri, kun portaiden yläpäässä ei ollutkaan ovea. Hän oli odottanut jonkinlaista massiivista ovirakennelmaa, jonka avaamiseen tarvittaisiin joko voimaa, magiaa tai arvoituksen ratkaisukykyä. Sen sijaan keskellä tasannetta oli piskuinen pylväs, jonka päässä oli kimalteleva valkoinen kristalli. Pylvään alapuolella lattiassa oli täydellinen ympyrä, jonka sisäpuolella oli kiemuraisia kuvioita. Näytti siltä kuin ympyrä olisi maalattu lattiaan. Arvoitus ilman muuta, mutta hyvin erilainen kuin mies oli odottanut.
”Kauan sitten Jumalat soivat kuningas Raithwallille palveluksen, sillä hän oli nähnyt ennalta päihittävänsä maat Ordaliasta Valendiaan. Hän pakotti kansat Galtean liittokuntaan”, Ashe kertoi, kun kaikki olivat kokoontuneet portaiden yläpäähän. Balthier ei sanonut mitään ääneen, mutta hän ei voinut olla pohtimatta, oliko dalmascalainen muinainen kuningas ollut jotenkin Vaynea parempi. Myös Raithwall oli valloittanut maita, ajanlaskunkin se mies oli ominut. Nyt oli vuosi 706 vanhasta Valendiasta. Reilut 700 vuotta sitten Raithwall oli muuttanut maailmaa. Nyt Vayne pyrki samaan. Kuka oli paha? Archadialaiset eivät pitäneet Vaynea pahana, dalmascalaiset ihailivat Raithwallia. Kaikki riippui aina siitä, miltä kannalta asiaa katsoi. Loppujen lopuksi elämä oli turkasen yksinkertaista ja äärimmäisen monimutkaista.
”Vaikka häntä kutsuttiin dynastiakuninkaaksi, vakiinnutettuaan liittokunnan hän osoitti armeliaisuutta kansalleen ja halveksi sotaa”, Ashe jatkoi. Hänen äänessään saattoi kuulla kaihoisan ihailun. Balthierin oli pakko myöntää, että Vayne ei missään nimessä halveksinut sotaa, mutta väittihän tämä kruununperillinen silti olevansa armeliainen valloitettuja kohtaan. Kuka tahansa saattoi sanoa niin tarkoittamatta yhtään mitään. ”Tämä filosofia siirtyi Raithwallin kannattajille ja seuraajille. Hän oli se, joka toi rauhan ja hyvinvoinnin sadoiksi vuosiksi. Tuona aikana sellaiset kaupunkivaltiot kuin Rozarria ja Archadia – kumpikin liittokunnan osasina – juurtuivat ja kukoistivat. Raithwall jätti kolme pyhäinjäännöstä merkitsemään dynastiakuninkaan voimaa. Yksi näistä, Keskipäivän siru, annettiin heille, joita myöhemmin kutsuttiin Nabradian huoneeksi. Iltahämärän siru ojennettiin minun esi-isilleni, Dalmascan perustajille. Viimeinen näistä pyhäinjäännöksistä oli Aamunkoiton siru.”
”Raithwall ei siis ollutkaan Dalmascan kuningas?” Balthier varmisti. Hän oli aina luullut niin.
”Ei, hän oli kaikkien kuningas”, Ashe vastasi ylpeästi. ”Aamunkoiton siru säilytettiin täällä, sen sijainti kerrottiin vain niille, joiden suonissa virtasi kuninkaallinen veri.”
”Aivan kuin dynastiakuningas olisi nähnyt ennalta tämän hetkisen ahdinkomme”, Vossler huomautti.
”Vain hänen perillisensä saavat astua sisään. Jos kuljemme sinne ilman todisteita verestäni…” Ashe selosti.
”Ei ole mitään takeita, että pääsemme ulos elävinä”, Balthier keskeytti vihdoin. Juuri jokin tällainen ongelma oli pyörinyt hänen mielessään. Ansat. Kyllähän moni varmasti ryöstäisi tämän haudan mielellään, mutta jos sisäänpääsyä sitoi magia, se ei ollut ollenkaan turvallista. Kuka takasi, että Ashe periytyi suoraan Raithwallista? ”Vaarallisia petoja, pirullisia ansoja. Jotain sellaista, eikö niin?”
”Niin, mutta täytyy ajatella palkkiota. Aamunkoiton siru on sisällä, kuten myös Raithwallin aarre”, Ashe puolusteli.
”Ja minä kun kuvittelin tämän olevan vaikeaa”, Balthier tuhahti.
Ashe mulkoili miestä, joka ei lopulta voinut olla virnistämättä. Hyvä on, hän marssisi hautaan ja hakisi kivenmurikan nätin tytön vuoksi. Samalla hän saisi maailman mahtavimman miehen aarteen ja eläisi tyytyväisenä ja rikkaana lopun elämäänsä.. jos selviäisi hengissä. Tosin mikään ei taannut, etteikö Ashe voisi vaatia aarretta itselleen. Mikäli naisen puheet omasta syntyperästään olivat totta, hän oli itseoikeutettu aarteen omistaja. Hän saattoi antaa sen kenelle tahtoi, mutta myös olla antamatta.
Balthier katseli prinsessaa mietteliäänä, kun tämä selitti muille, miten kristallipylväs toimi. Kaunis ja nuori nainen, jolla oli suuri tehtävä. Lisäksi Ashe oli turhankin ylpeä, koppava ja itsepäinen. Hän vain oletti, että kaikki toimivat hänen tahtonsa mukaan. Tosin oliko tuo nyt ihmekään. Prinsessahan oli menettänyt äitinsä nuorena ja ollut isänsä hemmottelema ainokainen.
Piraatti hymähti mielessään. Olivat hekin joukko. Jos Vossleria ei laskettu mukaan, he olivat kaikki onnettomia vaeltajia, joiden sillat oli poltettu. Balthier ja Fran olivat polttaneet ne itse. Muut olivat vain olosuhteiden uhreja. Siitä huolimatta heitä kaikkia yhdistivät melkein sietämättömät menetykset. Prinsessa ei eronnut ilmapiraatista, kun puhuttiin inhimillisistä menetyksistä ja surusta.
Oliko hautaan marssiminen siis loppujen lopuksi paha asia? He olivat jo menettäneet kaiken, joten heillä oli vain mahdollisuus saavuttaa nyt jotain. Tosin Balthier ei ollut silti valmis kuolemaan vielä. Ei edes, vaikka kaunis prinsessa häneltä sitä aneli. Franin takia ehkä, ja sekin oli hyvin suuri ehkä, mutta miksi hän olisi uhrautunut Ashen vuoksi. Totta kai Raithwallin aarre houkutteli, eikä Ashekaan ollut hullumpi nainen. Jos hän unohtaisi prinsessahömpötyksensä, hän saattaisi olla hyvinkin mukava tapaus. Ashelle pitäisi kai vain antaa aikaa.
”Balthier, tuletko sinä?” Franin ääni keskeytti piraatin ajatukset. Hän hätkähti ja siirtyi muiden luokse ympyrän sisäpuolelle. Mikä häntä riivasi, kun hän tunsi katoavan omaan sisäiseen maailmansa tätä nykyä jatkuvasti? Nyt, jos koskaan, hänen täytyisi olla valppaana. Hänellä oli kolme naista suojeltavanaan, eikä kukaan voinut varmasti tietää, oliko muista miehistä lainkaan hyötyä haudan sisäpuolella. Ei sillä, etteivätkö he olleet tarjonneet erinomaisen miekkakäden, mutta haudassa saattoi olla vastassa mitä tahansa. Siellä saattoi jopa tulla hulluksi.
Sitä oli kuitenkin parempi olla ajattelematta. Hulluksi tuleminen oli niitä asioita, joita Balthier ei koskaan pohtinut. Siitä lajista hän oli jo saanut tarpeekseen.
Ashe asetti kätensä kristallin päälle. Balthier ehti nähdä vain valon välähdyksen. Seuraavassa hetkessä olikin huomattavasti hämärämpää. Kun mies katsoi ympärilleen, hän tajusi seisovansa haudan sisäpuolella yhdessä muiden kanssa.
He olivat jonkinlaisessa eteishallissa. Missään ei ollut ikkunoita, mutta jostain kuitenkin tuli sen verran valoa, että he näkivät ympärilleen. Balthier oli valmis lyömään vetoa, että valo oli maagista alkuperää, sillä missään ei näkynyt lyhtyjä.
Kristallipylväs seisoi pienellä tasanteella, jonka molemmilta puolilta menivät portaat alemmalle tasolle. Siellä puolestaan oli käytävä, joka johti suurelle ovelle. Hiljaisen vaikuttuneina rakennuksesta joukko laskeutui portaita pitkin käytävälle ja lähti suunnistamaan kohti ovea. He ehtivät käytävän puoleen väliin, kun kirskuva ääni havahdutti heidät. Balthier käännähti ympäri ja näki kauhukseen seinän lähestyvän heitä melkoista vauhtia. Hän ei tiennyt, miten se oli mahdollista, mutta sen hänkin tajusi, että jos ovea ei avattaisi ajoissa, niin he murskautuisivat sen ja seinän väliin.
Ilmeisesti muut tajusivat saman, sillä jokainen otti jalat alleen ja ryntäsi ovelle. Heidän hämmästyksekseen se avautui täysin vaivattomasti. Kun kaikki olivat päässeet sen toiselle puolelle, Balthier paiskasi oven kiinni vain kuullakseen seinän tömähtävän sitä vasten. Se tie olisi siis tukossa. Pahimmassa tapauksessa se oli ainoa tie ulos. Kuinkahan kauan haudassa riittäisi ilmaa, ennen kuin he kaikki tukehtuisivat kuoliaiksi?
Joukko seisoi nyt uudella käytävällä. Oli huomattavasti pimeämpää kuin edellisellä, mutta kun he astuivat pari askelta eteenpäin, jostain alkoi kajastaa valoa. Kävi ilmi, että käytävää reunustivat matalat kaiteet ja niiden toisella puolella näkyi pudotus pimeyteen. Raithwallin hauta näytti ulottuvan todella syvälle maan alle.
Koska vaihtoehtoja ei ollut, kaikki kulkivat hiljaisina käytävää pitkin eteenpäin. Valo heidän takanaan sammui ja syttyi taas heidän edellään. Se, joka haudan oli rakentanut, oli ollut jonkin sortin nero, sillä tuollainen systeemi ei onnistunut kovin yksinkertaisella magialla. Ei sellaisella, jota Fran käytti luodessaan tulipalloja tai jääpatsaita tai salaman tyhjästä. Tässä rakennuksessa piilevä magia oli jotain muinaisempaa ja voimakkaampaa, korkeamman tason magiaa.
Käytävä päättyi uuteen oveen. Myös se aukeni helposti. Ollakseen sallittu paikka vain Raithwallin perillisille, hauta oli yllättävän helppokulkuinen. Vain yksi seinä oli hyökännyt heidän kimppuunsa. Tosin saattoi olla, että Ashen läsnäolo suojeli muitakin.
Oven takana ei ollut enää uutta käytävää, vaan valtava huone täynnä ylös ja alas meneviä portaikkoja. Haudassa olisi tarvinnut kartan, jotta olisi pystynyt suunnistamaan. Ashe kuitenkin näytti tietävän, minne oli menossa, sillä tällä kertaa hän asettui johtoon yhdessä Vosslerin kanssa. Hän lähti kulkemaan portaita alas muiden tullessa perässä.
”Minun tekee pahaa nähdä, kuinka he turmelevat tämän pyhän paikan”, Balthier kuuli Vosslerin mutisevan prinsessalle.
”Ja kuitenkin ilman apua sinä ja minä emme ole mitään. Eikös se olekin niin?” Ashe huomautti pistävästi. Piraatti yllättyi, sillä hän oli kuvitellut prinsessan olevan ylin ystävä Vosslerin kanssa. Kun Vossler ei vastannut mitään, Ashe jatkoi: ”Hän ajattelee aina ja ikuisesti vain omaa hyötyään. Vakuuta hänet siitä, että hän tulee hyötymään ja hän tekee mitä vain haluamme.”
Balthier tunsi muljauksen vatsassaan. Hänkö ajatteli vain omaa parastaan? Hän, joka oli varautunut suojelemaan vaikka yksin kaikkia kolmea naista. Hän, joka oli ottanut aina ensimmäisen vartiovuoron, vaikka oli ollut yhtä väsynyt kuin muutkin. Oli totta, että hän halusi luvatun aarteen itselleen, mutta eikö se ollutkin vain reilu palkkio kaikesta vaivasta. Hetken aikaa Balthier oli luullut, että Ashe oli valmis astumaan alas korokkeeltaan, mutta ilmeisesti niin ei ollut. Prinsessa kuvitteli yhä, että voisi käyttää valtaansa keneen tahansa.
Tosin.. Balthierhan totteli prinsessan käskyjä saadakseen aarteen. Nainen oli tietyllä tavalla oikeassa. Ilmapiraatti oli ilmapiraatti, eikä aarteesta käynyt kieltäytyminen. Tekikö se sitten Balthierista itsekkään oman edun tavoittelijan? Kenties, mutta eivätkö kaikki lopulta tavoitelleet vain omaa parastaan. Kuka saattoi väittää olevansa täysin puhdassydäminen?
”En jaa teidän majesteettinne luottamusta”, Vossler huomautti.
”Puhumme tästä myöhemmin”, Ashe sähähti ja vilkaisi taakseen. Prinsessa oli kaiketi tajunnut, että Balthier oli kuuloetäisyydellä. ”Juuri nyt meidän on keskityttävä löytämään Aamunkoiton siru. Se lepää ja odottaa jossain syvällä.”
”Kuinka voitte olla varma?” Vossler kysyi hämmästyneenä.
”Voin kuulla sen kutsun”, Ashe totesi yksinkertaisesti.
Vai kuuli prinsessa kiven kutsun? Huomio oli varsin huolestuttava, sillä Balthier muisti erään ihmisen, jota kivet olivat vetäneet puoleensa hyvin kauan. Tämä ihminen oli tullut hulluksi, kahminut valtaa ja alkanut puhua mielikuvitusolennoille. Kivien kutsu ei koskaan ollut hyvä asia. Toisaalta kenties Balthierin ei tarvinnut vaivata itseään asialla. Silti olisi ollut sääli menettää kaunis prinsessa hullutuksille.
Ashen johdolla joukko selvisi haudan sokkeloista seuraavalle kristallipylväälle. Naisen oli pakko kuulla jonkinlainen ääni päässään, sillä Balthierilla ei ollut aavistustakaan, miten muuten tämä olisi voinut löytää tien pylvään luokse. Frankaan ei näyttänyt olevan varma reitistä, joten hauta oli todellakin haasteellinen paikka.
Kaikki kerääntyivät pylvään ympärille. Ashe kosketti kristallia ja hetken päästä he olivat uuden portaikon yläpäässä. Balthier huokaisi. Hän oli salaa toivonut, että tämä pylväs olisi heivannut heidät ulos koko haudasta.
Hetkeä myöhemmin hänen huomionsa kiinnittyi kuitenkin johonkin muuhun, kun hän pelästyi omaa heijastustaan valkeassa sumussa.
”Sumua? Sisätiloissa?” Penelo kuului kummastelevan.
”Ei sumua, vaan Usvaa”, Fran korjasi. Balthier kääntyi välittömästi katsomaan naista. Tämä ei ollut hyvä juttu. Näin paljon Usvaa, niin paljon, että ihmiset näkivät sen. Piraatti tuijotti naista kuin olisi odottanut tämän pimahtavan hetkenä minä hyvänsä. Kummallista kyllä, Fran näytti täysin rauhalliselta.
”Voiko Usvan nähdä? Ihmissilmillä?” Penelo kummasteli.
”Jos se on tarpeeksi paksua, niin kyllä”, Fran vastasi. ”Syvällä tässä paikassa on Lähde.”
”No, onko se sitten vaarallista?” Penelo esitti nyt kysymyksen, jota Balthierkin parasta aikaa pohti. Saisiko Fran kohta kohtauksen? Miten naisen edes saisi ulos haudasta ajoissa, kun tie oli tukossa?
”Kyllä, mutta se on myös apu. Tiheä Usva auttaa voimakkaan magian käyttämisessä”, viera selosti tytölle. Franin kasvoilla oli tyyni ilme. Kenties tämä Usva oli positiivista tai neutraalia, vaikka se olikin näkyvää.
”Täytyy pitää se mielessä. En voi olettaa, että Vaan pitää lukua tällaisista asioista”, Penelo selosti ja sai Balthierin ajatukset sivuraiteille. Miksi Vaanin olisi pitänyt välittää Usvasta, vaikka siitä olisikin apua magian käytössä? Piraatilla oli kummallinen tunne, ettei hänelle oltu kerrottu kaikkea. Fran ja Penelo näyttivät ystävystyneen kovin nopeasti suuresta ikäerostaan huolimatta – ei sillä, etteikö Balthierin ja Franin ikäero ollut myös melkoinen – ja nyt naiset puhuivat kuin Fran olisi opettanut Penelolle tarvittavia taitoja. Aikoiko viera tehdä tytöstä piraatin?
Ashe naputti jalkaansa kiviseen lattiaan kärsimättömänä. Balthier vilkaisi vieratoveriaan vielä kerran, mutta koska Franilla ei näyttänyt olevan hätää, mies suuntasi askeleensa portaita alas. Hän tunkeutui kulkemaan ensimmäisenä toivoen, ettei kuulisi enää enempää pilkkapuheita Ashen suusta. Kaikki kunnioitus kuninkaallisille, mutta olisivat piraatitkin voineet saada osansa.
Balthier käveli huomattavasti nopeammin kuin muut ja saapui alhaalla olevaan huoneeseen paljon ennen muita. Huoneen toisella puolella näkyivät valtavat pariovet, mutta mies tuskin kiinnitti niihin huomiota. Huomattavasti kiintoisampi – ja huolestuttavampi – näky oli olento, joka seisoi kädet ristissä rinnalla, niiden edessä.
Olento oli kaksi kertaa Balthierin pituinen. Sillä oli käyrät sarvet ja sen vartaloa peitti oranssinpunainen karvoitus. Se näytti jonkinlaiselta miehen ja pedon yhdistelmältä seisoessaan ovien edessä ryhdikkään miekka toisessa kädessään. Mikä tahansa se olikin, se ilmeisesti vartioi sitä, mitä oli oven takana. Sen täytyi olla Raithwallin aarteen vartija.
Balthierin tuijottaessa olento lähti liikkeelle. Ilmapiraatti nielaisi ja veti aseensa esille. Miksei hän ollut aikoinaan ryhtynyt käyttämään miekkaa tai vaikka sotavasaraa? Pari panosta tuskin heilauttaisivat tätä kaveria mihinkään suuntaan.
Mies kuitenkin kohotti aseensa ja ampui, ennen kuin olento ehti heilauttaa miekkaansa. Hän osui olkapäähän. Ainakin isoon kohteeseen oli helppo tähdätä. Olento ähkäisi, kun luoti pamahti sen ihoon. Sen oikea hartia heilahti hieman, mutta varsinaista vahinkoa se ei näyttänyt kärsivän.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Balthier pelkäsi. Mitä mahdollisuuksia kellään heistä oli olentoa vastaan? Mies ei kuitenkaan liikahtanut, vaan seisoi paikallaan portaiden alapäässä ampuen yhä uudelleen. Hän ei tiennyt, olivatko muut jo lähellä, mutta hänen täytyi suojella näitä. Hän ei todellakaan antaisi tuon karvaisen hirviön koskea Franiin, jos asia oli hänen päätettävissään. Valitettavasti näytti siltä, että häneltä ei juuri kyselty.
Olento asteli Balthierin eteen miekka kädessään, mutta ei vieläkään kohottanut sitä hyökkäykseen. Ilmapiraatti piteli asettaan kädet täristen. Minne hän oli tällä kertaa mennyt työntämään nenänsä? Ehkä joihinkin asioihin oli parasta olla puuttumatta.
Laakso oli paljon pienempi kuin Balthier oli odottanut, sillä suuri hautamonumentti vei lähes kaiken tilan sieltä. Laakso muistutti lähinnä pientä koloa vuoren keskellä, mutta hautarakennelma oli niin valtava, ettei laaksokaan oikeasti voinut olla kovin pieni. Se vain kalpeni haudan rinnalla.
Haudalle kuljettiin pylväskäytävää pitkin. Ilmapiraatti mietti, oliko pylväiden päällä kenties joskus ollut katto. Toisaalta missään ei näkynyt murskautuneita kiviä, joten ehkä pylväät vain olivat aina seisoneet yksinäisinä reunustamassa polkua.
Pylväskäytävä päättyi pitkiin portaisiin, jotka nousivat melkein suuren hautarakennuksen huipulle asti. Kunnioitusta tuntien Balthier lähti nousemaan portaita ylös. Hän ei ollut täysin varma, oliko hautaan asteleminen kovinkaan soveliasta, ainakaan se ei ollut kuolleita kunnioittavaa. Ja kyseessä oli sentään dynastiakuninkaan hauta. Raithwall oli ollut maailman mahtavin mies. Tuskin hänen lepoaan pystyi kukaan noin vain häiritsemään. Balthier ei hetkeäkään uskonut, että hautaan saattoi kävellä sisälle kuka tahansa ja napata Raithwallin aarteet. Ei, niitä suojeltiin taatusti erinäisin keinoin. Hauta olisi täynnä ansoja ja kenties magiaa. Ehkä jopa Usvaa.
Ilmapiraatti tiesi, ettei hautaan astuminen ollut turvallista. Siitä saattaisi tulla hänen oma hautansa, eikä ajatus miellyttänyt häntä millään tasolla. Siltä hän ei aikonut olla se, joka ilmaisisi haluttomuutensa kävellä sisälle suureen kivirakennukseen. Hän ei ottaisi otsaansa pelkurin leimaa.
Balthierin hämmästys oli suuri, kun portaiden yläpäässä ei ollutkaan ovea. Hän oli odottanut jonkinlaista massiivista ovirakennelmaa, jonka avaamiseen tarvittaisiin joko voimaa, magiaa tai arvoituksen ratkaisukykyä. Sen sijaan keskellä tasannetta oli piskuinen pylväs, jonka päässä oli kimalteleva valkoinen kristalli. Pylvään alapuolella lattiassa oli täydellinen ympyrä, jonka sisäpuolella oli kiemuraisia kuvioita. Näytti siltä kuin ympyrä olisi maalattu lattiaan. Arvoitus ilman muuta, mutta hyvin erilainen kuin mies oli odottanut.
”Kauan sitten Jumalat soivat kuningas Raithwallille palveluksen, sillä hän oli nähnyt ennalta päihittävänsä maat Ordaliasta Valendiaan. Hän pakotti kansat Galtean liittokuntaan”, Ashe kertoi, kun kaikki olivat kokoontuneet portaiden yläpäähän. Balthier ei sanonut mitään ääneen, mutta hän ei voinut olla pohtimatta, oliko dalmascalainen muinainen kuningas ollut jotenkin Vaynea parempi. Myös Raithwall oli valloittanut maita, ajanlaskunkin se mies oli ominut. Nyt oli vuosi 706 vanhasta Valendiasta. Reilut 700 vuotta sitten Raithwall oli muuttanut maailmaa. Nyt Vayne pyrki samaan. Kuka oli paha? Archadialaiset eivät pitäneet Vaynea pahana, dalmascalaiset ihailivat Raithwallia. Kaikki riippui aina siitä, miltä kannalta asiaa katsoi. Loppujen lopuksi elämä oli turkasen yksinkertaista ja äärimmäisen monimutkaista.
”Vaikka häntä kutsuttiin dynastiakuninkaaksi, vakiinnutettuaan liittokunnan hän osoitti armeliaisuutta kansalleen ja halveksi sotaa”, Ashe jatkoi. Hänen äänessään saattoi kuulla kaihoisan ihailun. Balthierin oli pakko myöntää, että Vayne ei missään nimessä halveksinut sotaa, mutta väittihän tämä kruununperillinen silti olevansa armeliainen valloitettuja kohtaan. Kuka tahansa saattoi sanoa niin tarkoittamatta yhtään mitään. ”Tämä filosofia siirtyi Raithwallin kannattajille ja seuraajille. Hän oli se, joka toi rauhan ja hyvinvoinnin sadoiksi vuosiksi. Tuona aikana sellaiset kaupunkivaltiot kuin Rozarria ja Archadia – kumpikin liittokunnan osasina – juurtuivat ja kukoistivat. Raithwall jätti kolme pyhäinjäännöstä merkitsemään dynastiakuninkaan voimaa. Yksi näistä, Keskipäivän siru, annettiin heille, joita myöhemmin kutsuttiin Nabradian huoneeksi. Iltahämärän siru ojennettiin minun esi-isilleni, Dalmascan perustajille. Viimeinen näistä pyhäinjäännöksistä oli Aamunkoiton siru.”
”Raithwall ei siis ollutkaan Dalmascan kuningas?” Balthier varmisti. Hän oli aina luullut niin.
”Ei, hän oli kaikkien kuningas”, Ashe vastasi ylpeästi. ”Aamunkoiton siru säilytettiin täällä, sen sijainti kerrottiin vain niille, joiden suonissa virtasi kuninkaallinen veri.”
”Aivan kuin dynastiakuningas olisi nähnyt ennalta tämän hetkisen ahdinkomme”, Vossler huomautti.
”Vain hänen perillisensä saavat astua sisään. Jos kuljemme sinne ilman todisteita verestäni…” Ashe selosti.
”Ei ole mitään takeita, että pääsemme ulos elävinä”, Balthier keskeytti vihdoin. Juuri jokin tällainen ongelma oli pyörinyt hänen mielessään. Ansat. Kyllähän moni varmasti ryöstäisi tämän haudan mielellään, mutta jos sisäänpääsyä sitoi magia, se ei ollut ollenkaan turvallista. Kuka takasi, että Ashe periytyi suoraan Raithwallista? ”Vaarallisia petoja, pirullisia ansoja. Jotain sellaista, eikö niin?”
”Niin, mutta täytyy ajatella palkkiota. Aamunkoiton siru on sisällä, kuten myös Raithwallin aarre”, Ashe puolusteli.
”Ja minä kun kuvittelin tämän olevan vaikeaa”, Balthier tuhahti.
Ashe mulkoili miestä, joka ei lopulta voinut olla virnistämättä. Hyvä on, hän marssisi hautaan ja hakisi kivenmurikan nätin tytön vuoksi. Samalla hän saisi maailman mahtavimman miehen aarteen ja eläisi tyytyväisenä ja rikkaana lopun elämäänsä.. jos selviäisi hengissä. Tosin mikään ei taannut, etteikö Ashe voisi vaatia aarretta itselleen. Mikäli naisen puheet omasta syntyperästään olivat totta, hän oli itseoikeutettu aarteen omistaja. Hän saattoi antaa sen kenelle tahtoi, mutta myös olla antamatta.
Balthier katseli prinsessaa mietteliäänä, kun tämä selitti muille, miten kristallipylväs toimi. Kaunis ja nuori nainen, jolla oli suuri tehtävä. Lisäksi Ashe oli turhankin ylpeä, koppava ja itsepäinen. Hän vain oletti, että kaikki toimivat hänen tahtonsa mukaan. Tosin oliko tuo nyt ihmekään. Prinsessahan oli menettänyt äitinsä nuorena ja ollut isänsä hemmottelema ainokainen.
Piraatti hymähti mielessään. Olivat hekin joukko. Jos Vossleria ei laskettu mukaan, he olivat kaikki onnettomia vaeltajia, joiden sillat oli poltettu. Balthier ja Fran olivat polttaneet ne itse. Muut olivat vain olosuhteiden uhreja. Siitä huolimatta heitä kaikkia yhdistivät melkein sietämättömät menetykset. Prinsessa ei eronnut ilmapiraatista, kun puhuttiin inhimillisistä menetyksistä ja surusta.
Oliko hautaan marssiminen siis loppujen lopuksi paha asia? He olivat jo menettäneet kaiken, joten heillä oli vain mahdollisuus saavuttaa nyt jotain. Tosin Balthier ei ollut silti valmis kuolemaan vielä. Ei edes, vaikka kaunis prinsessa häneltä sitä aneli. Franin takia ehkä, ja sekin oli hyvin suuri ehkä, mutta miksi hän olisi uhrautunut Ashen vuoksi. Totta kai Raithwallin aarre houkutteli, eikä Ashekaan ollut hullumpi nainen. Jos hän unohtaisi prinsessahömpötyksensä, hän saattaisi olla hyvinkin mukava tapaus. Ashelle pitäisi kai vain antaa aikaa.
”Balthier, tuletko sinä?” Franin ääni keskeytti piraatin ajatukset. Hän hätkähti ja siirtyi muiden luokse ympyrän sisäpuolelle. Mikä häntä riivasi, kun hän tunsi katoavan omaan sisäiseen maailmansa tätä nykyä jatkuvasti? Nyt, jos koskaan, hänen täytyisi olla valppaana. Hänellä oli kolme naista suojeltavanaan, eikä kukaan voinut varmasti tietää, oliko muista miehistä lainkaan hyötyä haudan sisäpuolella. Ei sillä, etteivätkö he olleet tarjonneet erinomaisen miekkakäden, mutta haudassa saattoi olla vastassa mitä tahansa. Siellä saattoi jopa tulla hulluksi.
Sitä oli kuitenkin parempi olla ajattelematta. Hulluksi tuleminen oli niitä asioita, joita Balthier ei koskaan pohtinut. Siitä lajista hän oli jo saanut tarpeekseen.
Ashe asetti kätensä kristallin päälle. Balthier ehti nähdä vain valon välähdyksen. Seuraavassa hetkessä olikin huomattavasti hämärämpää. Kun mies katsoi ympärilleen, hän tajusi seisovansa haudan sisäpuolella yhdessä muiden kanssa.
He olivat jonkinlaisessa eteishallissa. Missään ei ollut ikkunoita, mutta jostain kuitenkin tuli sen verran valoa, että he näkivät ympärilleen. Balthier oli valmis lyömään vetoa, että valo oli maagista alkuperää, sillä missään ei näkynyt lyhtyjä.
Kristallipylväs seisoi pienellä tasanteella, jonka molemmilta puolilta menivät portaat alemmalle tasolle. Siellä puolestaan oli käytävä, joka johti suurelle ovelle. Hiljaisen vaikuttuneina rakennuksesta joukko laskeutui portaita pitkin käytävälle ja lähti suunnistamaan kohti ovea. He ehtivät käytävän puoleen väliin, kun kirskuva ääni havahdutti heidät. Balthier käännähti ympäri ja näki kauhukseen seinän lähestyvän heitä melkoista vauhtia. Hän ei tiennyt, miten se oli mahdollista, mutta sen hänkin tajusi, että jos ovea ei avattaisi ajoissa, niin he murskautuisivat sen ja seinän väliin.
Ilmeisesti muut tajusivat saman, sillä jokainen otti jalat alleen ja ryntäsi ovelle. Heidän hämmästyksekseen se avautui täysin vaivattomasti. Kun kaikki olivat päässeet sen toiselle puolelle, Balthier paiskasi oven kiinni vain kuullakseen seinän tömähtävän sitä vasten. Se tie olisi siis tukossa. Pahimmassa tapauksessa se oli ainoa tie ulos. Kuinkahan kauan haudassa riittäisi ilmaa, ennen kuin he kaikki tukehtuisivat kuoliaiksi?
Joukko seisoi nyt uudella käytävällä. Oli huomattavasti pimeämpää kuin edellisellä, mutta kun he astuivat pari askelta eteenpäin, jostain alkoi kajastaa valoa. Kävi ilmi, että käytävää reunustivat matalat kaiteet ja niiden toisella puolella näkyi pudotus pimeyteen. Raithwallin hauta näytti ulottuvan todella syvälle maan alle.
Koska vaihtoehtoja ei ollut, kaikki kulkivat hiljaisina käytävää pitkin eteenpäin. Valo heidän takanaan sammui ja syttyi taas heidän edellään. Se, joka haudan oli rakentanut, oli ollut jonkin sortin nero, sillä tuollainen systeemi ei onnistunut kovin yksinkertaisella magialla. Ei sellaisella, jota Fran käytti luodessaan tulipalloja tai jääpatsaita tai salaman tyhjästä. Tässä rakennuksessa piilevä magia oli jotain muinaisempaa ja voimakkaampaa, korkeamman tason magiaa.
Käytävä päättyi uuteen oveen. Myös se aukeni helposti. Ollakseen sallittu paikka vain Raithwallin perillisille, hauta oli yllättävän helppokulkuinen. Vain yksi seinä oli hyökännyt heidän kimppuunsa. Tosin saattoi olla, että Ashen läsnäolo suojeli muitakin.
Oven takana ei ollut enää uutta käytävää, vaan valtava huone täynnä ylös ja alas meneviä portaikkoja. Haudassa olisi tarvinnut kartan, jotta olisi pystynyt suunnistamaan. Ashe kuitenkin näytti tietävän, minne oli menossa, sillä tällä kertaa hän asettui johtoon yhdessä Vosslerin kanssa. Hän lähti kulkemaan portaita alas muiden tullessa perässä.
”Minun tekee pahaa nähdä, kuinka he turmelevat tämän pyhän paikan”, Balthier kuuli Vosslerin mutisevan prinsessalle.
”Ja kuitenkin ilman apua sinä ja minä emme ole mitään. Eikös se olekin niin?” Ashe huomautti pistävästi. Piraatti yllättyi, sillä hän oli kuvitellut prinsessan olevan ylin ystävä Vosslerin kanssa. Kun Vossler ei vastannut mitään, Ashe jatkoi: ”Hän ajattelee aina ja ikuisesti vain omaa hyötyään. Vakuuta hänet siitä, että hän tulee hyötymään ja hän tekee mitä vain haluamme.”
Balthier tunsi muljauksen vatsassaan. Hänkö ajatteli vain omaa parastaan? Hän, joka oli varautunut suojelemaan vaikka yksin kaikkia kolmea naista. Hän, joka oli ottanut aina ensimmäisen vartiovuoron, vaikka oli ollut yhtä väsynyt kuin muutkin. Oli totta, että hän halusi luvatun aarteen itselleen, mutta eikö se ollutkin vain reilu palkkio kaikesta vaivasta. Hetken aikaa Balthier oli luullut, että Ashe oli valmis astumaan alas korokkeeltaan, mutta ilmeisesti niin ei ollut. Prinsessa kuvitteli yhä, että voisi käyttää valtaansa keneen tahansa.
Tosin.. Balthierhan totteli prinsessan käskyjä saadakseen aarteen. Nainen oli tietyllä tavalla oikeassa. Ilmapiraatti oli ilmapiraatti, eikä aarteesta käynyt kieltäytyminen. Tekikö se sitten Balthierista itsekkään oman edun tavoittelijan? Kenties, mutta eivätkö kaikki lopulta tavoitelleet vain omaa parastaan. Kuka saattoi väittää olevansa täysin puhdassydäminen?
”En jaa teidän majesteettinne luottamusta”, Vossler huomautti.
”Puhumme tästä myöhemmin”, Ashe sähähti ja vilkaisi taakseen. Prinsessa oli kaiketi tajunnut, että Balthier oli kuuloetäisyydellä. ”Juuri nyt meidän on keskityttävä löytämään Aamunkoiton siru. Se lepää ja odottaa jossain syvällä.”
”Kuinka voitte olla varma?” Vossler kysyi hämmästyneenä.
”Voin kuulla sen kutsun”, Ashe totesi yksinkertaisesti.
Vai kuuli prinsessa kiven kutsun? Huomio oli varsin huolestuttava, sillä Balthier muisti erään ihmisen, jota kivet olivat vetäneet puoleensa hyvin kauan. Tämä ihminen oli tullut hulluksi, kahminut valtaa ja alkanut puhua mielikuvitusolennoille. Kivien kutsu ei koskaan ollut hyvä asia. Toisaalta kenties Balthierin ei tarvinnut vaivata itseään asialla. Silti olisi ollut sääli menettää kaunis prinsessa hullutuksille.
Ashen johdolla joukko selvisi haudan sokkeloista seuraavalle kristallipylväälle. Naisen oli pakko kuulla jonkinlainen ääni päässään, sillä Balthierilla ei ollut aavistustakaan, miten muuten tämä olisi voinut löytää tien pylvään luokse. Frankaan ei näyttänyt olevan varma reitistä, joten hauta oli todellakin haasteellinen paikka.
Kaikki kerääntyivät pylvään ympärille. Ashe kosketti kristallia ja hetken päästä he olivat uuden portaikon yläpäässä. Balthier huokaisi. Hän oli salaa toivonut, että tämä pylväs olisi heivannut heidät ulos koko haudasta.
Hetkeä myöhemmin hänen huomionsa kiinnittyi kuitenkin johonkin muuhun, kun hän pelästyi omaa heijastustaan valkeassa sumussa.
”Sumua? Sisätiloissa?” Penelo kuului kummastelevan.
”Ei sumua, vaan Usvaa”, Fran korjasi. Balthier kääntyi välittömästi katsomaan naista. Tämä ei ollut hyvä juttu. Näin paljon Usvaa, niin paljon, että ihmiset näkivät sen. Piraatti tuijotti naista kuin olisi odottanut tämän pimahtavan hetkenä minä hyvänsä. Kummallista kyllä, Fran näytti täysin rauhalliselta.
”Voiko Usvan nähdä? Ihmissilmillä?” Penelo kummasteli.
”Jos se on tarpeeksi paksua, niin kyllä”, Fran vastasi. ”Syvällä tässä paikassa on Lähde.”
”No, onko se sitten vaarallista?” Penelo esitti nyt kysymyksen, jota Balthierkin parasta aikaa pohti. Saisiko Fran kohta kohtauksen? Miten naisen edes saisi ulos haudasta ajoissa, kun tie oli tukossa?
”Kyllä, mutta se on myös apu. Tiheä Usva auttaa voimakkaan magian käyttämisessä”, viera selosti tytölle. Franin kasvoilla oli tyyni ilme. Kenties tämä Usva oli positiivista tai neutraalia, vaikka se olikin näkyvää.
”Täytyy pitää se mielessä. En voi olettaa, että Vaan pitää lukua tällaisista asioista”, Penelo selosti ja sai Balthierin ajatukset sivuraiteille. Miksi Vaanin olisi pitänyt välittää Usvasta, vaikka siitä olisikin apua magian käytössä? Piraatilla oli kummallinen tunne, ettei hänelle oltu kerrottu kaikkea. Fran ja Penelo näyttivät ystävystyneen kovin nopeasti suuresta ikäerostaan huolimatta – ei sillä, etteikö Balthierin ja Franin ikäero ollut myös melkoinen – ja nyt naiset puhuivat kuin Fran olisi opettanut Penelolle tarvittavia taitoja. Aikoiko viera tehdä tytöstä piraatin?
Ashe naputti jalkaansa kiviseen lattiaan kärsimättömänä. Balthier vilkaisi vieratoveriaan vielä kerran, mutta koska Franilla ei näyttänyt olevan hätää, mies suuntasi askeleensa portaita alas. Hän tunkeutui kulkemaan ensimmäisenä toivoen, ettei kuulisi enää enempää pilkkapuheita Ashen suusta. Kaikki kunnioitus kuninkaallisille, mutta olisivat piraatitkin voineet saada osansa.
Balthier käveli huomattavasti nopeammin kuin muut ja saapui alhaalla olevaan huoneeseen paljon ennen muita. Huoneen toisella puolella näkyivät valtavat pariovet, mutta mies tuskin kiinnitti niihin huomiota. Huomattavasti kiintoisampi – ja huolestuttavampi – näky oli olento, joka seisoi kädet ristissä rinnalla, niiden edessä.
Olento oli kaksi kertaa Balthierin pituinen. Sillä oli käyrät sarvet ja sen vartaloa peitti oranssinpunainen karvoitus. Se näytti jonkinlaiselta miehen ja pedon yhdistelmältä seisoessaan ovien edessä ryhdikkään miekka toisessa kädessään. Mikä tahansa se olikin, se ilmeisesti vartioi sitä, mitä oli oven takana. Sen täytyi olla Raithwallin aarteen vartija.
Balthierin tuijottaessa olento lähti liikkeelle. Ilmapiraatti nielaisi ja veti aseensa esille. Miksei hän ollut aikoinaan ryhtynyt käyttämään miekkaa tai vaikka sotavasaraa? Pari panosta tuskin heilauttaisivat tätä kaveria mihinkään suuntaan.
Mies kuitenkin kohotti aseensa ja ampui, ennen kuin olento ehti heilauttaa miekkaansa. Hän osui olkapäähän. Ainakin isoon kohteeseen oli helppo tähdätä. Olento ähkäisi, kun luoti pamahti sen ihoon. Sen oikea hartia heilahti hieman, mutta varsinaista vahinkoa se ei näyttänyt kärsivän.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Balthier pelkäsi. Mitä mahdollisuuksia kellään heistä oli olentoa vastaan? Mies ei kuitenkaan liikahtanut, vaan seisoi paikallaan portaiden alapäässä ampuen yhä uudelleen. Hän ei tiennyt, olivatko muut jo lähellä, mutta hänen täytyi suojella näitä. Hän ei todellakaan antaisi tuon karvaisen hirviön koskea Franiin, jos asia oli hänen päätettävissään. Valitettavasti näytti siltä, että häneltä ei juuri kyselty.
Olento asteli Balthierin eteen miekka kädessään, mutta ei vieläkään kohottanut sitä hyökkäykseen. Ilmapiraatti piteli asettaan kädet täristen. Minne hän oli tällä kertaa mennyt työntämään nenänsä? Ehkä joihinkin asioihin oli parasta olla puuttumatta.
Ffamran Bunansa, sinäkö julkeat häiritä isäntäni rauhaa?
Balthier hätkähti. Äänen voima oli yhtä massiivinen kuin olento, jolle se kuului. Silti Balthierilla oli kumma tunne, että hän oli ainoa, joka sen oli kuullut. Aivan kuin olento olisi puhunut hänen päänsä sisällä. Hienoa, hänkin oli tulossa hulluksi. Kenties se kulki suvussa. Hänellä ei tainnut olla juuri toivoa. Tosin siinä tapauksessa hän voisi yhtä hyvin vastata. Jos hän kerran oli hullu, niin saman tien tilanteesta voisi ottaa kaiken irti.
Nimi on Balthier, piraatti huomaisi ajattelevansa. Saman tien ajatus tuntui naurettavalta. Mitä merkitystä nimillä tässä tilanteessa oli?
Balthier hätkähti. Äänen voima oli yhtä massiivinen kuin olento, jolle se kuului. Silti Balthierilla oli kumma tunne, että hän oli ainoa, joka sen oli kuullut. Aivan kuin olento olisi puhunut hänen päänsä sisällä. Hienoa, hänkin oli tulossa hulluksi. Kenties se kulki suvussa. Hänellä ei tainnut olla juuri toivoa. Tosin siinä tapauksessa hän voisi yhtä hyvin vastata. Jos hän kerran oli hullu, niin saman tien tilanteesta voisi ottaa kaiken irti.
Nimi on Balthier, piraatti huomaisi ajattelevansa. Saman tien ajatus tuntui naurettavalta. Mitä merkitystä nimillä tässä tilanteessa oli?
Sinä surkea otus ryömit kolostasi isäntäni viimeiseen lepopaikkaan ja pilkkaat häntä. Pakene vielä, kun voit, tai kohtaa kurja loppusi!
Hyvä on, olennolla oli liukas kieli ja mahtipontinen itseluottamus. Tosin niin oli Balthierillakin yleensä. Jos tätä peliä pelattiin, piraatilla ei ollut hätäpäivää. Kyllä hänkin osasi sanailla.
Kohtaloni on jo tarpeeksi kurja. Mikä sitä enää voisi pahentaa? Ethän sinä ole karvaista möykkyä kummempi. Olen nähnyt hurjempienkin kavereiden kaatuvan omaan nokkeluuteensa.
Typerä ihminen, etkö tuon enempää välitä elämästäsi? Lahjoista arvokkain on sinulle annettu ja olet valmis heittämään sen pois. Olet yhtä säälittävä kuin muutkin kaltaisesi.
Mitä tehdä lahjalla, jos se tuo vain harmia? Ei elämä ole ojentanut minulle onnea, vaan pelkkiä vaikeuksia vaikeuksien perään. Minulla ei ole siis syytä rakastaa elämää.
Se oli kylläkin valhe. Balthierin elämässä oli paljonkin hyviä asioita, eikä hän ollut valmis luopumaan niistä noin vain. Jos hän nyt kuitenkin kohtaisi kuolemansa, hän aikoi tehdä sen tyylikkäästi, eikä armoa anellen. Hän ei lähtisi inisevänä pelkurina.
Mitä tehdä lahjalla, jos se tuo vain harmia? Ei elämä ole ojentanut minulle onnea, vaan pelkkiä vaikeuksia vaikeuksien perään. Minulla ei ole siis syytä rakastaa elämää.
Se oli kylläkin valhe. Balthierin elämässä oli paljonkin hyviä asioita, eikä hän ollut valmis luopumaan niistä noin vain. Jos hän nyt kuitenkin kohtaisi kuolemansa, hän aikoi tehdä sen tyylikkäästi, eikä armoa anellen. Hän ei lähtisi inisevänä pelkurina.
Pelkää sinä kurja, sillä kuolema ei anna onnea enempää kuin elämä, jonka on jättänyt elämättä. Isäntäni hauta on oleva sinun hautasi.
Varsin sopiva hautahan se on tämän näytelmän johtotähdelle. Miksi pelkäisin? Ei kuolema voi olla pahempi kohtalo kuin elämä itse. Paljon pahempaa olisi elää vain seisoakseen typerän oven vartijana. Yksin, ikuisesti ja vailla toivoa. Mitä elämää se on? Vartioida mennyttä miestä, joka ei enää tuota iloa kenellekään. Sinun tässä pitäisi pelätä, kun olet tuomittuna tähän synkkään paikkaan.
Oli hiljaista. Olento seisoi ja tuijotti Balthieria palavilla silmillään. Ilmapiraatti laski aseensa ja työnsi sen koteloon. Mitä sitten hänen kohtalokseen tulisikin, hän ottaisi sen vastaan. Jos kuolema oli ainoa vaihtoehto, hän kohtaisi sen pystypäin. Ainakaan hänen ei enää koskaan tarvitsisi murehtia ihmiselämän murheita. Kenties hän kohtaisi sukulaisensakin vihdoin. Kaikkien aika tulisi joskus, ehkä hänen aikansa oli nyt.
Sinä väität, että minun elämäni on arvotonta, vaikka palvelen isäntääni?
Sinä väität, että minun elämäni on arvotonta, vaikka palvelen isäntääni?
Oliko olennon ajatuksissa epävarmuutta? Vai halusiko se vain pilkata Balthieria, ennen kuin tappaisi hänet?
Itsehän sen sanoit. Elämän lahja on annettu sinullekin ja sinä tuhlaat sen seisomalla vanhassa pölyisessä haudassa. Taidat vain pelätä kuolemaa liiaksi, kun et jätä tätä paikkaa. Katsos, se joka elää, myös kuolee joskus.
Minut on luotu palvelemaan isäntääni.
Kuolluttako sinun pitäisi palvella? Onko isäntäsi täällä sanomassa, että sinun pitää seisoa oven edessä loputtomiin? Naurettavaa suorastaan. Jos palvella haluat, palvele eläviä, äläkä tuhlaa aikaasi kuolleisiin!
Sanotko siis, että minun pitäisi hyljätä entinen isäntäni ja ottaa uusi?
Juuri niin sinun pitäisi tehdä. Lopeta tämä järjettömyys ja väisty tieltäni.
Kyllä, isäntä.
Minut on luotu palvelemaan isäntääni.
Kuolluttako sinun pitäisi palvella? Onko isäntäsi täällä sanomassa, että sinun pitää seisoa oven edessä loputtomiin? Naurettavaa suorastaan. Jos palvella haluat, palvele eläviä, äläkä tuhlaa aikaasi kuolleisiin!
Sanotko siis, että minun pitäisi hyljätä entinen isäntäni ja ottaa uusi?
Juuri niin sinun pitäisi tehdä. Lopeta tämä järjettömyys ja väisty tieltäni.
Kyllä, isäntä.
Olento näytti värjyvän hetken, kunnes se katosi näkyvistä. Balthier tunsi valtavan voiman iskevän lävitseen. Niin valtavan, että hän oli kaatua sen tähden. Jotain asettui hänen sisälleen, jotain uutta ja tuntematonta, jotain suunnatonta.
Kutsu, kun tarvitset minua. Sillä se päivä koittaa vielä, isäntä. Olen nähnyt menneet ajat ja näen tulevat. Belias on sinun palvelijasi tästä päivästä ikuisuuteen.
Balthier vajosi polvilleen ja haukkoi henkeään. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä oli tapahtunut. Olento oli vain kadonnut, mutta sen läsnäolo tuntui yhä. Ilmapiraatti tärisi holtittomasti, eikä tajunnut muita ympärillään, ennen kuin Fran kiskoi hänet pystyyn.
”Mitä tapahtui?” Balthier kysyi.
”Kerro sinä minulle”, Fran totesi ja tuijotti miestä. Naisen punaisissa silmissä näkyi aito huoli.
Balthier selitti naiselle yksityiskohtaisesti, mitä hänen mielestään oli tapahtunut. Koko tarina tuntui hullulta, mutta Fran kuunteli kuin hän olisi puhunut totta. Ehkä muutkin olivat nähneet pedon. Kenties se oli todellinen.
Puhuessaan Balthier tunsi voimiensa palaavan ennalleen. Hänen jokainen sanansa vahvisti sen, että hän todella puhui totta. Peto oli palvellut Raithwallia satoja vuosia sitten. Nyt se palvelisi Balthieria. Hänen tarvitsisi vain kutsua ja Belias seisoisi hänen edessään. Hän oli varma siitä.
”Turhamaisesta ylistyksestä he nousivat karjuen haastavansa Jumalat”, Fran sanoi Balthierin päätettyä kertomuksensa. ”Mutta voittaneet he eivät. Heidän tuomionsa oli kulkea Usvassa aikojen loppuun saakka. Nu Moun legenda.”
”Minun sukuni kertoi tarinaa dynastiakuninkaasta ja Esperistä”, Ashe puuttui puheeseen. Balthier vilkaisi prinsessaa, joka katsoi häntä nyt jopa pienoisella kunnioituksella. ”Tarinan mukaan nuori dynastiakuningas voitti taistelussa kaikkivoivan Gigasin, mikä sai Jumalat suhtautumaan häneen varovaisesti. Sen jälkeen, Gigas, Belias, oli sidottu palvelemaan häntä.”
Ashe käänsi selkänsä muille ja asteli valtaville parioville. Balthier liukui pois Franin otteesta ja seurasi naista. Hän kuuli muiden tulevan perässään.
”Joten kaikki nämä vuodet se on vartioinut Raithwallin aarretta?” piraatti kysyi.
”Ei, vaan Esper on dynastiakuninkaan aarre”, Ashe vastasi vetäessään ovia auki.
”Sekö muka on lupaamasi aarre?” Balthier älähti.
”Esper, jota sinä nyt komennat, on voimiltaan mittaamaton”, Ashe tuhahti kuin häntä olisi ärsyttänyt se, että Balthier oli todella onnistunut saamaan Esperin itselleen. Ehkä naista jopa raivostutti. Piraatti oli koko ajan varmempi, ettei Ashella ollut alun perinkään ollut aikomuksena luovuttaa aarretta hänelle.
”Vai niin. Sano minua vanhanaikaiseksi, mutta odotin aarretta, jonka arvon olisimme voineet mitata”, ilmapiraatti lausahti, mutta virnisti itsekseen. Rahaa ja aarteita oli aina saatavilla. Tällainen voima saattoi kuitenkin osoittautua erittäin hyödylliseksi. Tosin hän ei myöntäisi sitä prinsessalle.
Ashe ei vastannut mitään, sillä hän oli juuri saanut avattua valtavat ovet. Hän astui seuraavaan huoneeseen yhdessä Vosslerin kanssa. Heti ovelta alkoivat korkeat portaat, jotka veivät katon rajassa olevalle tasanteelle. Siellä, yksinkertaisen pylvään päällä, oli oranssinhohtoinen kivi, Aamunkoiton siru.
”Teidän majesteettinne, meidän on lähdettävä”, Vossler sanoi yllättäen juuri, kun kaikki olivat kokoontuneet tasanteelle. Ashe ei näyttänyt kuulevan. Hän tuijotti pylvään suuntaan, muttei katsonut kiveä.
”Rasler”, nainen kuiskasi.
Balthier vilkaisi naista ja sitten suuntaan, johon tämä katsoi. Siellä ei ollut muuta kuin pylväs ja kivi. Tämä paikka oli omiaan tekemään temppuja yhden, jos toisenkin mielelle. Tai sitten kivet olivat oikeasti vaarallisia ja saivat ihmiset hulluiksi.
Vaan astui eteenpäin niin, että oli vain muutaman askeleen päässä prinsessasta. Kloppikin näytti siltä kuin olisi nähnyt jotain. Prinsessa puolestaan oli purskahtamaisillaan itkuun.
”Sinä olet saava kostosi”, nainen mutisi ja pyyhkäisi silmiään.
Nainen astui eteenpäin ja nosti Aamunkoiton sirun käteensä sen hehkuessa oranssina. Balthier melkein odotti, että hauta olisi nyt romahtanut, mutta mitään ei tapahtunut. Ashe tarkasteli vain kiveä hyvän tovin ja piilotti sen sitten vyötäröllään roikkuvaan pussukkaan.
Prinsessa ei sanonut kenellekään mitään, kun hän lähti astelemaan alas portaita. Balthier pohti koko matkan takaisin, mitä nainen oli mahtanut nähdä. Hän ei esittänyt kysymystä ääneen, sillä naisten itkukohtaukset olivat jotain, mitä kukaan mies ei osannut käsitellä. Olisi ollut kamalaa, jos Ashe olisi purskahtanut itkuun keskellä hautaa. Kenties Fran tai Penelo olisi osannut auttaa siinä vaiheessa, mutta kaikki kolme naista olisivat varmasti syyttäneet Balthieria Ashen mielen pahoittamisesta koko loppumatkan Rabanastreen saakka. Ajatus ei ollut erityisen houkutteleva, joten Balthier päätti sen sijaan ottaa Vaanin kuulusteluun myöhemmin. Kloppi oli selvästi nähnyt myös jotain, joten tämä kyllä osaisi kertoa, mistä oli kyse.
”Nyt kun sinulla on Esper, sinun pitäisi oppia hallitsemaan sitä”, Fran huomautti yllättäen. Balthier oli ollut niin ajatuksissaan, ettei hän ollut huomannut vieran siirtyneen vierelleen.
”Mitähän sinä mahdat tarkalleen ottaen tarkoittaa?” piraatti kysäisi. Jos hän keskittyi, hän tunsi Esperin läsnäolon mielessään.
”Sinun tulee osata kutsua sitä, jotta saat sen avuksesi vaikkapa taistelussa tai jossain muussa tiukassa tilanteessa”, Fran selitti.
”Eikö riitä, että kutsun sitä nimeltä?”
”Ei, sinun pitää käyttää tahdonvoimaasi. Esperin kutsuminen ei ole yhtään sen helpompaa kuin magian käyttäminen.”
”Onko sinullakin omasi vai mistä tiedät?”
”Vierat tietävät monia asioita”, Fran vastasi salaperäisesti. ”Sinuna alkaisin harjoitella mahdollisimman pian.”
Balthier oli hetken hiljaa ja pohti asiaa. Olisikin ollut aivan liian helppoa, jos hän olisi vain voinut lausua olennon nimen ja se olisi poksahtanut tyhjästä hänen eteensä toteuttamaan hänen tahtonsa. Hänen olisi pitänyt arvata, että hommaan liittyi jokin jippo. Balthier ei ollut koskaan ollut erityisen kiinnostunut magian harjoittamisesta. Hän oli enemmänkin tekniikan mies. Hänestä oli mukava näperrellä ilmalaivan parissa ja tehdä suunnitelmia ryöstöretkille. Parasta kuitenkin oli lentäminen.
Fran oli pätevä maagi Balthierin silmissä. Viera hallitsi ainakin alemman tason mustaa magiaa sekä pari suojaavaa taikaa. Fran siis tiesi, miten nuo taidot olivat opittavissa. Jos Esperin kutsuminen oli samanlaista kuin magia, Balthier joutuisi todennäköisesti turvautumaan Franin apuun. Ehkäpä naisella oli jopa oma Esperinsä. Fran ei ollut suoraan vastannut kysymykseen. Tosin Balthier ei ymmärtänyt, miksi viera olisi salannut Esperin.
”Miten sinä teet sen?” Balthier kysyi, kun joukko saapui portaikkoja sisältävään huoneeseen ja lähti kiipeämään ylöspäin.
”Teen minkä?” Fran kummasteli.
”No, vaikkapa tulipallon.”
”Kerään energiaa käteeni ja muodostan mieleeni kuvan siitä, mitä haluan tapahtuvan. Se saattaa kuulostaa helpolta, mutta se vaatii ankaraa keskittymistä, eikä onnistu kunnolla, jos on väsynyt”, Fran selitti. ”Uskoisin, että Esperiä kutsuaksesi sinun on keskittyvä todella hyvin. Muodostettava kuva siitä mieleesi kuin se seisoisi edessäsi.”
”Ei mielikuvan luominen niin vaikeaa pitäisi olla”, Balthier naurahti.
”Usko pois, se on yllättävän vaikeaa”, viera hymähti hänelle takaisin.
”Opin taidon, ennen kuin ehdit edes huomata.”
”Sitä odotellessa”, Fran nauroi ja harppoi piraatin ohitse. Hän liittyi jälleen Penelon seuraan ja alkoi jutella tytölle iloisesti. Balthieria hämmästytti, että viera ja tyttö tulivat niin hyvin toimeen keskenään, sillä Fran ei ollut viettänyt aikaa muiden naisten kanssa ollenkaan niin paljon kuin ihmisnaiset tapasivat tehdä. Saattoi tietysti olla, ettei viera vain ollut aiemmin tavannut oikeita ihmisiä.
Joukko saapui ovelle, jonka seinä oli aiemmin sulkenut. Basch tarttui ovenkahvaan ja työnsi kokeilevasti. Kun ovi yllättäen avautuikin, mies oli lentää nenälleen. Hämmästynyt ja huvittunut nauru täytti koko käytävän ikään kuin huolet olisivat yllättäen kadonneet ja maailma muuttunut valoisammaksi paikaksi, kun selvisi, että seinä oli liikkunut takaisin oikealle paikalleen. Ei sillä, Balthierista oli ainakin huomattavasti valoisampaa tietää, että haudassa vaeltelu päättyisi pian. Heidän tarvitsisi vain marssia kristallipylvään luokse ja pian he olisivat ulkona. Edes vaanivat urutan-yensat ja laajat hiekkameret eivät huolestuttaneet miestä, kunhan vain kolkko kivirakennelma jäisi taakse.
Muutkin näyttivät tuntevan samoin, sillä kaikki kiirehtivät kristallipylvään luokse. Vaan taisi jopa huokaista helpotuksesta, kun Ashe painoi kätensä kristallia vasten. Hetkessä joukko oli ulkona hautarakennuksen portaiden luona. Aurinko paistoi matalalta lännestä ja ilta oli jo tulossa. Balthier olisi enemmin veikannut, että tulipallo olisi ollut nousemassa idästä, sillä hänestä haudassa oli kulunut vähintäänkin vuorokausi muutaman tunnin sijaan.
”Eiköhän karisteta tämän paikan pölyt jaloistamme”, mies totesi ja lähti marssimaan portaita alas.
”Minusta meidän kannattaisi leiriytyä laaksoon yöksi”, Fran huomautti. ”Yöhön ei ole pitkä matka, ja urutan-yensat tietävät meidän olevan täällä. He eivät häiritse laakson rauhaa, mutta tilanne on toinen, kun astumme solasta ulos.”
Balthier huokaisi. Kuten tavallista, Fran oli oikeassa. Oli hulluutta kävellä solasta, kun pimeä oli laskeutumassa. Urutan-yensat olivat takuulla ryhmittäytyneet solan edustalle valmiina päästämään tunkeilijat päiviltä. Oli parempi kohdata ne päiväsaikaan, kun auringonvalo sokaisisi niiden silmät. Silloin voitto oli jopa mahdollinen.
Hetken aikaa piraatti leikitteli ajatuksella, että kutsuisi Beliaksen hoitamaan kiusallisen ongelman, mutta hän epäili vahvasti, ettei onnistuisi ensimmäisellä yrityksellä. Fran olisi saattanut onnistuakin, koska vieralla oli kokemusta magian käytöstä, mutta Balthier tiesi, ettei hän ollut niin näppärä sillä saralla. Jossain vaiheessa hänen olisi kuitenkin harjoiteltava. Hän vain tekisi sen mieluummin, kun muita ei olisi paikalla todistamassa hänen mokailuaan.
Kun joukko oli portaikon puolessa välissä, tumma pilvi lipui auringonvalon eteen. Yhdessä muiden kanssa Balthier nosti katseensa taivaalle. Hän oli jo valmiina kiroamaan mahdollista sadetta tai hiekkamyrskyä, mutta näky yllätti hänet täysin. Ei ollut kaukana, ettei hän olisi kierinyt loppuja askelmia alas.
”Leviathan”, mies sanoi epäuskoisena.
”Sinä väitit, etteivät taivaskivet toimi jagdilla ja me juoksimme koko matkan tänne!” Vaan huudahti.
”Eivät ne toimikaan”, Fran totesi yhä häkeltyneenä kuin muutkin.
Leviathanilta lähti pienempi ilmalaiva, jonka Balthier tunnisti Shivaksi. Siinä oli jo enemmän tulivoimaa kuin Atomoksessa, jopa ilmapiraatti pystyi myöntämään sen olevan jonkinlainen ilmalaiva. Valitettavasti oli aivan yhdentekevää, minkä sortin lentoalus se sattui olemaan. Se nimittäin laskeutui hyvää vauhtia kohti Kuolleiden laaksoa.
Näytti pahasti siltä, että joku oli järjestänyt kaiken. Jos Balthier ei olisi itse tiennyt saaneensa ajatusta magisiitin, Iltahämärän sirun, ryöstämisestä, hän olisi melkein voinut kuvitella jonkun laittaneen ajatuksen hänen päähänsä vain siksi, että tämä joku pääsisi leikittelemään ihmisten kohtaloilla. Oli suorastaan naurettavaa, että keisarikunta aikoi vangita heidät jälleen. Se vaikutti liian suunnitelmalliselta. Ja miten Leviathan ja Shiva muka pystyivät lentämään täällä?
Jumalat taisivat nauraa Balthierille parasta aikaa. Ehkä heihin oli syytä alkaa oikeasti uskoa.
Kutsu, kun tarvitset minua. Sillä se päivä koittaa vielä, isäntä. Olen nähnyt menneet ajat ja näen tulevat. Belias on sinun palvelijasi tästä päivästä ikuisuuteen.
Balthier vajosi polvilleen ja haukkoi henkeään. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä oli tapahtunut. Olento oli vain kadonnut, mutta sen läsnäolo tuntui yhä. Ilmapiraatti tärisi holtittomasti, eikä tajunnut muita ympärillään, ennen kuin Fran kiskoi hänet pystyyn.
”Mitä tapahtui?” Balthier kysyi.
”Kerro sinä minulle”, Fran totesi ja tuijotti miestä. Naisen punaisissa silmissä näkyi aito huoli.
Balthier selitti naiselle yksityiskohtaisesti, mitä hänen mielestään oli tapahtunut. Koko tarina tuntui hullulta, mutta Fran kuunteli kuin hän olisi puhunut totta. Ehkä muutkin olivat nähneet pedon. Kenties se oli todellinen.
Puhuessaan Balthier tunsi voimiensa palaavan ennalleen. Hänen jokainen sanansa vahvisti sen, että hän todella puhui totta. Peto oli palvellut Raithwallia satoja vuosia sitten. Nyt se palvelisi Balthieria. Hänen tarvitsisi vain kutsua ja Belias seisoisi hänen edessään. Hän oli varma siitä.
”Turhamaisesta ylistyksestä he nousivat karjuen haastavansa Jumalat”, Fran sanoi Balthierin päätettyä kertomuksensa. ”Mutta voittaneet he eivät. Heidän tuomionsa oli kulkea Usvassa aikojen loppuun saakka. Nu Moun legenda.”
”Minun sukuni kertoi tarinaa dynastiakuninkaasta ja Esperistä”, Ashe puuttui puheeseen. Balthier vilkaisi prinsessaa, joka katsoi häntä nyt jopa pienoisella kunnioituksella. ”Tarinan mukaan nuori dynastiakuningas voitti taistelussa kaikkivoivan Gigasin, mikä sai Jumalat suhtautumaan häneen varovaisesti. Sen jälkeen, Gigas, Belias, oli sidottu palvelemaan häntä.”
Ashe käänsi selkänsä muille ja asteli valtaville parioville. Balthier liukui pois Franin otteesta ja seurasi naista. Hän kuuli muiden tulevan perässään.
”Joten kaikki nämä vuodet se on vartioinut Raithwallin aarretta?” piraatti kysyi.
”Ei, vaan Esper on dynastiakuninkaan aarre”, Ashe vastasi vetäessään ovia auki.
”Sekö muka on lupaamasi aarre?” Balthier älähti.
”Esper, jota sinä nyt komennat, on voimiltaan mittaamaton”, Ashe tuhahti kuin häntä olisi ärsyttänyt se, että Balthier oli todella onnistunut saamaan Esperin itselleen. Ehkä naista jopa raivostutti. Piraatti oli koko ajan varmempi, ettei Ashella ollut alun perinkään ollut aikomuksena luovuttaa aarretta hänelle.
”Vai niin. Sano minua vanhanaikaiseksi, mutta odotin aarretta, jonka arvon olisimme voineet mitata”, ilmapiraatti lausahti, mutta virnisti itsekseen. Rahaa ja aarteita oli aina saatavilla. Tällainen voima saattoi kuitenkin osoittautua erittäin hyödylliseksi. Tosin hän ei myöntäisi sitä prinsessalle.
Ashe ei vastannut mitään, sillä hän oli juuri saanut avattua valtavat ovet. Hän astui seuraavaan huoneeseen yhdessä Vosslerin kanssa. Heti ovelta alkoivat korkeat portaat, jotka veivät katon rajassa olevalle tasanteelle. Siellä, yksinkertaisen pylvään päällä, oli oranssinhohtoinen kivi, Aamunkoiton siru.
”Teidän majesteettinne, meidän on lähdettävä”, Vossler sanoi yllättäen juuri, kun kaikki olivat kokoontuneet tasanteelle. Ashe ei näyttänyt kuulevan. Hän tuijotti pylvään suuntaan, muttei katsonut kiveä.
”Rasler”, nainen kuiskasi.
Balthier vilkaisi naista ja sitten suuntaan, johon tämä katsoi. Siellä ei ollut muuta kuin pylväs ja kivi. Tämä paikka oli omiaan tekemään temppuja yhden, jos toisenkin mielelle. Tai sitten kivet olivat oikeasti vaarallisia ja saivat ihmiset hulluiksi.
Vaan astui eteenpäin niin, että oli vain muutaman askeleen päässä prinsessasta. Kloppikin näytti siltä kuin olisi nähnyt jotain. Prinsessa puolestaan oli purskahtamaisillaan itkuun.
”Sinä olet saava kostosi”, nainen mutisi ja pyyhkäisi silmiään.
Nainen astui eteenpäin ja nosti Aamunkoiton sirun käteensä sen hehkuessa oranssina. Balthier melkein odotti, että hauta olisi nyt romahtanut, mutta mitään ei tapahtunut. Ashe tarkasteli vain kiveä hyvän tovin ja piilotti sen sitten vyötäröllään roikkuvaan pussukkaan.
Prinsessa ei sanonut kenellekään mitään, kun hän lähti astelemaan alas portaita. Balthier pohti koko matkan takaisin, mitä nainen oli mahtanut nähdä. Hän ei esittänyt kysymystä ääneen, sillä naisten itkukohtaukset olivat jotain, mitä kukaan mies ei osannut käsitellä. Olisi ollut kamalaa, jos Ashe olisi purskahtanut itkuun keskellä hautaa. Kenties Fran tai Penelo olisi osannut auttaa siinä vaiheessa, mutta kaikki kolme naista olisivat varmasti syyttäneet Balthieria Ashen mielen pahoittamisesta koko loppumatkan Rabanastreen saakka. Ajatus ei ollut erityisen houkutteleva, joten Balthier päätti sen sijaan ottaa Vaanin kuulusteluun myöhemmin. Kloppi oli selvästi nähnyt myös jotain, joten tämä kyllä osaisi kertoa, mistä oli kyse.
”Nyt kun sinulla on Esper, sinun pitäisi oppia hallitsemaan sitä”, Fran huomautti yllättäen. Balthier oli ollut niin ajatuksissaan, ettei hän ollut huomannut vieran siirtyneen vierelleen.
”Mitähän sinä mahdat tarkalleen ottaen tarkoittaa?” piraatti kysäisi. Jos hän keskittyi, hän tunsi Esperin läsnäolon mielessään.
”Sinun tulee osata kutsua sitä, jotta saat sen avuksesi vaikkapa taistelussa tai jossain muussa tiukassa tilanteessa”, Fran selitti.
”Eikö riitä, että kutsun sitä nimeltä?”
”Ei, sinun pitää käyttää tahdonvoimaasi. Esperin kutsuminen ei ole yhtään sen helpompaa kuin magian käyttäminen.”
”Onko sinullakin omasi vai mistä tiedät?”
”Vierat tietävät monia asioita”, Fran vastasi salaperäisesti. ”Sinuna alkaisin harjoitella mahdollisimman pian.”
Balthier oli hetken hiljaa ja pohti asiaa. Olisikin ollut aivan liian helppoa, jos hän olisi vain voinut lausua olennon nimen ja se olisi poksahtanut tyhjästä hänen eteensä toteuttamaan hänen tahtonsa. Hänen olisi pitänyt arvata, että hommaan liittyi jokin jippo. Balthier ei ollut koskaan ollut erityisen kiinnostunut magian harjoittamisesta. Hän oli enemmänkin tekniikan mies. Hänestä oli mukava näperrellä ilmalaivan parissa ja tehdä suunnitelmia ryöstöretkille. Parasta kuitenkin oli lentäminen.
Fran oli pätevä maagi Balthierin silmissä. Viera hallitsi ainakin alemman tason mustaa magiaa sekä pari suojaavaa taikaa. Fran siis tiesi, miten nuo taidot olivat opittavissa. Jos Esperin kutsuminen oli samanlaista kuin magia, Balthier joutuisi todennäköisesti turvautumaan Franin apuun. Ehkäpä naisella oli jopa oma Esperinsä. Fran ei ollut suoraan vastannut kysymykseen. Tosin Balthier ei ymmärtänyt, miksi viera olisi salannut Esperin.
”Miten sinä teet sen?” Balthier kysyi, kun joukko saapui portaikkoja sisältävään huoneeseen ja lähti kiipeämään ylöspäin.
”Teen minkä?” Fran kummasteli.
”No, vaikkapa tulipallon.”
”Kerään energiaa käteeni ja muodostan mieleeni kuvan siitä, mitä haluan tapahtuvan. Se saattaa kuulostaa helpolta, mutta se vaatii ankaraa keskittymistä, eikä onnistu kunnolla, jos on väsynyt”, Fran selitti. ”Uskoisin, että Esperiä kutsuaksesi sinun on keskittyvä todella hyvin. Muodostettava kuva siitä mieleesi kuin se seisoisi edessäsi.”
”Ei mielikuvan luominen niin vaikeaa pitäisi olla”, Balthier naurahti.
”Usko pois, se on yllättävän vaikeaa”, viera hymähti hänelle takaisin.
”Opin taidon, ennen kuin ehdit edes huomata.”
”Sitä odotellessa”, Fran nauroi ja harppoi piraatin ohitse. Hän liittyi jälleen Penelon seuraan ja alkoi jutella tytölle iloisesti. Balthieria hämmästytti, että viera ja tyttö tulivat niin hyvin toimeen keskenään, sillä Fran ei ollut viettänyt aikaa muiden naisten kanssa ollenkaan niin paljon kuin ihmisnaiset tapasivat tehdä. Saattoi tietysti olla, ettei viera vain ollut aiemmin tavannut oikeita ihmisiä.
Joukko saapui ovelle, jonka seinä oli aiemmin sulkenut. Basch tarttui ovenkahvaan ja työnsi kokeilevasti. Kun ovi yllättäen avautuikin, mies oli lentää nenälleen. Hämmästynyt ja huvittunut nauru täytti koko käytävän ikään kuin huolet olisivat yllättäen kadonneet ja maailma muuttunut valoisammaksi paikaksi, kun selvisi, että seinä oli liikkunut takaisin oikealle paikalleen. Ei sillä, Balthierista oli ainakin huomattavasti valoisampaa tietää, että haudassa vaeltelu päättyisi pian. Heidän tarvitsisi vain marssia kristallipylvään luokse ja pian he olisivat ulkona. Edes vaanivat urutan-yensat ja laajat hiekkameret eivät huolestuttaneet miestä, kunhan vain kolkko kivirakennelma jäisi taakse.
Muutkin näyttivät tuntevan samoin, sillä kaikki kiirehtivät kristallipylvään luokse. Vaan taisi jopa huokaista helpotuksesta, kun Ashe painoi kätensä kristallia vasten. Hetkessä joukko oli ulkona hautarakennuksen portaiden luona. Aurinko paistoi matalalta lännestä ja ilta oli jo tulossa. Balthier olisi enemmin veikannut, että tulipallo olisi ollut nousemassa idästä, sillä hänestä haudassa oli kulunut vähintäänkin vuorokausi muutaman tunnin sijaan.
”Eiköhän karisteta tämän paikan pölyt jaloistamme”, mies totesi ja lähti marssimaan portaita alas.
”Minusta meidän kannattaisi leiriytyä laaksoon yöksi”, Fran huomautti. ”Yöhön ei ole pitkä matka, ja urutan-yensat tietävät meidän olevan täällä. He eivät häiritse laakson rauhaa, mutta tilanne on toinen, kun astumme solasta ulos.”
Balthier huokaisi. Kuten tavallista, Fran oli oikeassa. Oli hulluutta kävellä solasta, kun pimeä oli laskeutumassa. Urutan-yensat olivat takuulla ryhmittäytyneet solan edustalle valmiina päästämään tunkeilijat päiviltä. Oli parempi kohdata ne päiväsaikaan, kun auringonvalo sokaisisi niiden silmät. Silloin voitto oli jopa mahdollinen.
Hetken aikaa piraatti leikitteli ajatuksella, että kutsuisi Beliaksen hoitamaan kiusallisen ongelman, mutta hän epäili vahvasti, ettei onnistuisi ensimmäisellä yrityksellä. Fran olisi saattanut onnistuakin, koska vieralla oli kokemusta magian käytöstä, mutta Balthier tiesi, ettei hän ollut niin näppärä sillä saralla. Jossain vaiheessa hänen olisi kuitenkin harjoiteltava. Hän vain tekisi sen mieluummin, kun muita ei olisi paikalla todistamassa hänen mokailuaan.
Kun joukko oli portaikon puolessa välissä, tumma pilvi lipui auringonvalon eteen. Yhdessä muiden kanssa Balthier nosti katseensa taivaalle. Hän oli jo valmiina kiroamaan mahdollista sadetta tai hiekkamyrskyä, mutta näky yllätti hänet täysin. Ei ollut kaukana, ettei hän olisi kierinyt loppuja askelmia alas.
”Leviathan”, mies sanoi epäuskoisena.
”Sinä väitit, etteivät taivaskivet toimi jagdilla ja me juoksimme koko matkan tänne!” Vaan huudahti.
”Eivät ne toimikaan”, Fran totesi yhä häkeltyneenä kuin muutkin.
Leviathanilta lähti pienempi ilmalaiva, jonka Balthier tunnisti Shivaksi. Siinä oli jo enemmän tulivoimaa kuin Atomoksessa, jopa ilmapiraatti pystyi myöntämään sen olevan jonkinlainen ilmalaiva. Valitettavasti oli aivan yhdentekevää, minkä sortin lentoalus se sattui olemaan. Se nimittäin laskeutui hyvää vauhtia kohti Kuolleiden laaksoa.
Näytti pahasti siltä, että joku oli järjestänyt kaiken. Jos Balthier ei olisi itse tiennyt saaneensa ajatusta magisiitin, Iltahämärän sirun, ryöstämisestä, hän olisi melkein voinut kuvitella jonkun laittaneen ajatuksen hänen päähänsä vain siksi, että tämä joku pääsisi leikittelemään ihmisten kohtaloilla. Oli suorastaan naurettavaa, että keisarikunta aikoi vangita heidät jälleen. Se vaikutti liian suunnitelmalliselta. Ja miten Leviathan ja Shiva muka pystyivät lentämään täällä?
Jumalat taisivat nauraa Balthierille parasta aikaa. Ehkä heihin oli syytä alkaa oikeasti uskoa.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!