Ficcikirjasto

Tuomari Ghis näytti olevan entisellään, vaikka oli aiemmin hävinnyt taistelunsa Ashea ja Baschia vastaan. Mies seisoi tyytyväisenä Leviathanin ohjaussillalla ja keinui kantapäidensä varassa kuin olisi käynyt aivan tavanomaista ja tylsää keskustelua.
”Mikä valtava kunnia tulla jälleen siunatuksi läsnäolollanne, teidän majesteettinne”, tuomari sanoi ja soi Ashelle pienen kumarruksen. Nainen ei vastannut eleeseen millään tavalla. ”Jätitte melkoisen viestin viimeisimmän tapaamisemme yhteydessä, ja minä aloin jo epäillä, että meidän täytyy ottaa se jonkinlaisena loukkauksena.”
”Mikä sydämellinen esitys katumuksesta. Mitä oikein haluatte?” Ashe äyskäisi miehelle.
”Haluan, että annatte minulle nethisiitin”, tuomari vastasi ja hymyili naiselle oudon ystävällisesti.

Penelo veti Larsalta saamansa nethisiitin esille ja näytti sitä tuomarille. ”Nethisiitti”, tyttö sanoi. Hän ei liikkunut kuin olisi olettanut miehen tulevan hakemaan kiven.
”Tuo on pelkkä halpa jäljitelmä!” Ghis ärähti tytölle. ”Etsimme Raithwallin perintöä… dynastiakuninkaan pyhäinjäännöksiä: nethisiittejä, jotka ovat jumalallista alkuperää.” Mies kääntyi katsomaan Vossleria. ”Ettekö kertoneet heille, kapteeni Azelas?”

Balthier olisi voinut kirota ääneen. Vosslerista olisi pitänyt hankkiutua eroon, eikä kuljettaa mukana Raithwallin hautaan saakka. Mies oli kuin olikin petturi. Ja nyt he olivat kahleissa vain tuon miehen takia. Ilmapiraatti seurasi raivosta kiehuen, kun Vossler vapautettiin kahleista.

Koko suunnitelma oli levinnyt käsiin. Balthier oli jälleen kerran keisarikunnan vankina, eikä pakeneminen kolmatta kertaa varmasti onnistuisi kovin helposti. Archadian tyrmät eivät houkutellut miestä lainkaan. Jotain oli keksittävä mahdollisimman pian.

”Majesteetti, hän puhuu Aamunkoiton sirusta. Se on nethisiitti”, Vossler ilmoitti ja käveli Ashen ohitse tuomarin luokse. Balthier vilkaisi prinsessaa syrjäsilmällä. Tämä näytti tyrmistyneeltä. Ei sillä, Balthier oli ollut koko ajan siinä uskossa, että he jahtasivat magisiittia. Toisaalta, oliko mitään väliä, mitä sorttia kivenmurikat edustivat, vaikeuksia ne joka tapauksessa näyttivät vetävän puoleensa.

”Oletko sinä hullu, Vossler?” Basch huudahti kauempaa. Miehen ääni tihkui vihaa.
”Jos olemme aikeissa pelastaa Dalmascan, meidän täytyy hyväksyä totuus”, Vossler selitti entiselle sotatoverilleen. ”Minä en käy hyödytöntä taistelua enää.”
”Kapteeni Azelas on neuvotellut varsin hyvän kaupan”, tuomari Ghis puuttui puheeseen ja keinahti jälleen kantapäidensä varassa. Mies suorastaan puhkui itsetyytyväisyyttä. ”Aamunkoiton sirua vastaan keisarikunta palauttaa lady Ashelle hänen kruununsa ja muodostaa uudelleen Dalmascan valtakunnan. Ajatelkaapa sitä, kokonainen kuningaskunta kiveä vastaan. Teidän täytyy myöntää, että tämä on enemmän kuin reilu vaihtokauppa.”
”Ja kun tämä kaikki on tehty, herrallasi on uusi lemmikki”, Balthier tuhahti ja silmäili Ashea. Ei kai prinsessa aikonut luottaa tuomarin sanoihin? Vaihtokauppa saattoi kuulostaa hyvältä, mutta keisarikunnan tarjoukset eivät koskaan olleet sitä, miltä näyttivät. Pieni präntti oli parasta lukea ajoissa, ellei halunnut kärsiä.

Tuomari Ghis mulkaisi Balthieria vihaisesti. Mies tuijotti takaisin, ja samassa hänen vatsansa pohjassa muljahti ilkeästi. Tuomari taisi olla paremmin perillä asioista kuin olisi sopinut toivoa.
”Lady Ashe, antakaa meidän luovuttaa heidät Dalmascan kansalle. Te ette tiedä, millaisen vaaran he oikein aiheuttavat. On pudotettava päitä”, tuomari totesi ja veti miekkansa esiin. Ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, hän oli jo nostanut sen lähelle Balthierin kaulaa. ”Ja hänen putoaa ensimmäisenä.”
”No, ainakin tiedät, ketä miekallasi osoittelet”, Balthier tuumasi. Hän otti kasvoillaan tyynen ja rauhallisen ilmeen. Ei ollut mitään syytä paljastaa muille todellista syytä tuomarin raivoon. Sillä kun ei ollut mitään tekemistä Aamunkoiton sirun tai prinsessa Ashen kanssa.

Prinsessa huokaisi ja käveli tuomarin luokse. Hän otti Aamunkoiton sirun esiin ja ojensi sen miehelle. Tämä otti kiven vastaan laskien sitten miekkansa. Tuomari näytti edelleen niin tyytyväiseltä itseensä, että olisi varmasti voinut räjähtää tunteeseen.
”Ajatella, että dynastiakuninkaan pyhäinjäännös oli jumalvalmisteinen nethisiitti. Tohtori Cid tulee olemaan hänen paikallaan”, tuomari pohdiskeli kivi kädessään.
”Mitä sinä sanoit?” Balthier huudahti unohtaen kiukkunsa kokonaan. Aikoiko Cid Raithwallin asemaan? Alkoi kuulostaa siltä, että Vayne oli pelkkä nukke, jolla tohtori leikitteli saavuttaakseen ihmiskunnalle haluamansa kohtalon. Mies oli muuttunut yhä hullummaksi, mutta se ei näköjään estänyt häntä toimimasta. Jonkun olisi tehtävä loppu Cidin pelleilystä.

”Kapteeni Azelas, viekää heidät Shivaan. Heidät toimitetaan pian Rabanastreen”, tuomari ilmoitti. Vossler ryhtyi saman tien hätistämään kiukkuista joukkoa pois ohjaussillalta. Mukaansa hän sai pari sotilasta, joiden aseet olivat valmiina siltä varalta, että joku yrittäisi karata.

Matka Shivaan sujui hyvin hiljaisissa merkeissä. Balthier pohdiskeli mahdollisuuksiaan. Lennon aikana oli turha yrittää pakoon ja jos Rabanastreen saavuttaessa julistettaisiin, että he olivat ryöstäneet sekä kuningas Raminasin aarteen että prinsessa Ashen, pakeneminen sieltäkin saattaisi olla toivotonta. Oli kuitenkin mahdollista, että ilmoitusta ei annettaisi heti. Silloin tilaisuus kannattaisi käyttää hyväkseen. Valitettavasti Balthier tiesi, ettei hän voisi paeta kahdestaan Franin kanssa. Niin paljon kuin hän halusikin sanoutua irti tästä sopasta, hänen olisi pakko pelastaa myös Basch, Vaan ja Penelo. He olivat yhtälailla kuolemanvaarassa.

Vossler vei joukon Shivan ruumaan, josta oli ovi auki ohjaamoon. Ilmalaivan ovella mies pysäytti Ashen, joka oli astelemassa vangeista viimeisenä sisälle.
”Kun saavumme Dalmascaan, voimme ilmoittaa, että te olette elossa ja voitte hyvin. Sitten jatkan neuvottelujamme keisarikunnan kanssa”, mies selosti. ”Uskon, että Larsa on avain. Meidän tulisi luottaa häneen.”
”Kuka sinä olet puhumaan luottamuksesta, Vossler”, Ashe tuhahti ja kääntyi katsomaan miestä.
”Dalmascan poika”, Vossler vastasi.

Prinsessa ärähti ääneen ja marssi muiden perässä ilmalaivan ruumaan juuri parahiksi kuulemaan ohjaamosta kantautuvan äänen. Radio oli yhteydessä Leviathaniin ja kantoi äänen nyt kaikkien kuultavaksi.

Balthier silmäili prinsessaa ja pohti, pitäisikö tämäkin ottaa mukaan. Ashe saattaisi saada kuningaskuntansa ja kruununsa takaisin, mutta halusiko tämä todella ryhtyä muiden leikkikaluksi. Ehkäpä prinsessakin halusi vain paeta ja ryhtyä järjestelemään elämäänsä uudelleen.

”Meidän välineistömme täällä on varsin rajallinen, joten käytämme laivan ohjaussysteemiä arvioinnin tekoa varten. Kun olemme yhdistäneet kiven koneeseen, reaktion pitäisi näkyä nopeasti”, naisääni kuului selostavan radion toisessa päässä samalla, kun Vosslerin alaiset olivat sulkemassa Shivan ovea.
”Työtavat eivät kiinnosta minua, vain tulokset”, tuomari Ghis ärähti Leviathanilla.

Ilmeisesti tuomari oli päättänyt välittömästi tehdä kokeita nethisiitillä. Oli oikeastaan hyvä, että piraatit ja prinsessa oli toimitettu ennen sitä pois, sillä Balthier uskoi vakaasti siihen, että kivet saattoivat sekoittaa ihmisen pään.

Miehen ajatukset keskeytyivät kuitenkin täysin, kun selkäpiitä hyytävä kirkaisu tunkeutui hänen tajuntaansa. Hän oli kuullut tuon kirkaisun kerran aiemmin eikä olisi halunnut kuulla sitä enää koskaan. Hän käännähti ympäri ja näki Franin tuijottavan eteensä silmät täynnä kauhua. Nainen näytti siltä, että voisi romahtaa minä hetkenä hyvänsä.

”Fran? Mikä hätänä?” naista lähimpänä seisova Vaan halusi tietää. Balthier silmäili ja ympärilleen toivoen ilmalaivan lähtevän liikkeelle välittömästi. Miksei kukaan tehnyt mitään? Eikö sotilailla ollut kiire päästä Rabanastreen ryyppäämään?
”Tämä kuumuus…” Fran huohotti. ”Usva… se polttaa!”

”6800, 6900 astetta, 7000! Tämän täytyy olla jumalvalmisteinen nethisiitti! Lukema nousee edelleen!” naisääni kiljui.
”Me löysimme sen, jumalvalmisteisen nethisiitin!” Ghis riemuitsi. ”Dynastiakuninkaan voima on minun käsissäni! Veri yksin ei tee keisaria, Vayne!”

Radion ääneen liittyi voimakas varoitussireenin huuto.
”Jotain on vialla!” naisääni tiedotti.
”Mitä nyt?”

Balthier puri hampaitaan yhteen. Mitä tahansa Ghis touhusi nethisiitin kanssa seuraukset eivät voineet olla hyviä. Fran kiljui yhtä soittoa ja murahteli välillä. Lopulta nainen vajosi polvilleen tuskainen ilme kasvoillaan. Ilmapiraatti tiesi, että seuraavaksi oli tiedossa raivokohtaus ja viimeisenä vaiheena tajuttomuus. Tai no, jos tilanne lipsuisi tarpeeksi pitkälle, kuolema. Jotain oli tehtävä.

”Sinä siinä, jaloillesi!” toinen Vosslerin alaisista huusi ja marssi Franin luokse.
Virhe, Balthier ajatteli. Jos hän ei olisi pelännyt vieran puolesta, hän olisi jopa voinut virnistää.

Fran ponnahti jaloilleen ja iski seuraavassa hetkessä sotilasta kierrepotkulla suoraan kaulaan. Mies vajosi lattialle, eikä enää noussut siitä. Fran karjui kuin mielipuoli, eikä hänen katseensakaan puhunut tervejärkisyyden puolesta.
”Pidelkää häntä!” Vossler huusi. Toinen sotilas yritti rynnätä vieran kimppuun, mutta tämä onnistui riuhtomaan kahleensa auki ja hyökkäsi sotilasta vastaan silmittömällä raivolla.
”Mikä hänellä on?” Penelo kysyi kauhuissaan. Balthier oli jo kumartunut lattialla makaavan sotilaan puoleen ja napannut tältä kahleiden avaimen. Hetkessä mies oli vapaa.
”Olen aina tiennyt, ettei Fran pidä sitomisleikeistä”, mies jupisi itsekseen ja ryhtyi vapauttamaan Ashea. Jotain hyvää Franin raivokohtauksessa oli, sillä viera oli pistämässä yksin kumoon jo toista sotilasta. ”En vain koskaan tiennyt, että hän reagoisi noin rajusti. Entä pidätkö sinä?” mies tiedusteli Ashelta kuin mikään ei olisi ollut vikana. Samaan aikaan hän laskeskeli, että jos Vossler voitettaisiin, olisi mahdollista paeta paikalta, ennen kuin Fran ehtisi reagoida vielä vahvemmin.

Kun Balthier oli vihdoin vapauttanut kaikki muut, Fran oli tehnyt toisestakin sotilaasta selvää. Viera vajosi uudestaan lattialle ja kirkui kuolevansa siihen paikkaan. Ilmapiraatin sydäntä kylmäsi, mutta Vossler ei selvästikään aikonut päästää joukkoa menemään.
”Ei askeltakaan!” mies huusi. Valitettavasti, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi yksi vihainen prinsessa ja kolme tämän tukijaa, ei edes hänellä ollut juurikaan mahdollisuuksia. Balthier jäi hetkeksi seuraamaan tilannetta, mutta ryntäsi sitten Franin luokse.

Viera huohotti ja hänen katseensa harhaili epätoivoisesti. Balthier laskeutui toisen polvensa varaan ja kosketti Franin otsaa hyvin varovaisesti. Viera ei hyökännyt hänen kimppuunsa, mutta mutisi jotain, mistä ei kukaan kyennyt saamaan selvää. Nainen oli käymässä kuumaksi.

Balthier ei ymmärtänyt, mistä Franin kohtaus tällä kertaa johtui. Nabradiassa oli tapahtunut jonkinlainen Usvan aiheuttama räjähdys, sillä tiheä Usvakerros oli levittäynyt alueelle vain hetken Balthierin paon jälkeen. Fran ei ollut saanut Usvasta kohtauksia muulloin, ei edes Raithwallin haudassa, jossa oli ollut myös hyvin tiheää Usvaa. Miksi siis nyt? Oliko Aamunkoiton sirulla jotain tekemistä asian kanssa?

Piraatti tarttui vieraa kainaloiden alta ja kiskoi tämän pystyyn. Fran yritti taistella vastaan, mutta nainen oli selvästi lipumassa jo lähemmäs tajuttomuutta. Tosin jos kaikki menisi samalla kaavalla kuin edellisellä kerralla, Balthier saisi pelätä löytävänsä käsivarrestaan uudet vieran hampaanjäljet.

Samaan aikaan Ashe sai kumppaneineen voitettua Vosslerin. Entinen sotakapteeni istui lattialla huohottaen raskaasti. Säälimättömästi prinsessa riensi avaamaan ilmalaivan oven, josta Basch ja Vaan työnsivät miehen Leviathanin puolelle. Seuraa Vosslerille saivat tehdä Franin hoitelemat sotilaat. Oven avaaminen sai vieran riehaantumaan uudelleen, mutta Balthier puristi naisen tiukasti rintaansa vasten, eikä päästänyt tätä mihinkään. Oli ollut pelottavaa nähdä, miten rajusti nainen oli hyökännyt täysin vieraita miehiä vastaan. Sopi vain toivoa, ettei Balthier itse joutuisi koskaan kokemaan samanlaista raivoa.

”Koneiston tehot laskevat rajusti. Ne ovat negatiivisen puolella, mahdotonta!” tuntemattoman miehen ääni kantautui radiosta. ”Emme pysty leijumaan!”
”Minä haluan tietää, mitä täällä tapahtuu!” Ghis raivosi.
”Nethisiitti imee itseensä koneiston tehoja”, aiemminkin puhunut naisääni ilmoitti.
”Irrottakaa se siis välittömästi”, tuomarin komento kuului.
”Emme pysty, vaikka yritämme”, nainen vastasi.
”Ilmalaivan tila on kriittinen, kun asteet putoavat kolmeensataan”, miesääni kertoi.

”Ashe, meidän pitää lähteä”, Balthier ilmoitti. Prinsessa sulki ilmalaivan oven uudestaan ja nyökkäsi. Hänen kulmiensa välissä oli huolestunut ryppy ja silmissä surullinen katse.

Balthier puolittain kantoi, puolittain raahasi Franin ohjaamoon. Hän pakotti naisen tuoliin ja kiinnitti turvavyöt erityisen huolellisesti. Penelon hän määräsi vahtimaan vieraa.
”Pysy erossa hänen hampaistaan, jos hän riehaantuu uudestaan. Hänet on saatava täältä pian pois”, mies ilmoitti ja kiirehti sitten lentäjän paikalle.
”Kuoleeko hän?”
”Ei.”

Balthier käynnisti pienen ilmalaivan koneen mahdollisimman nopeasti. Onneksi Leviathanilla oli jo varauduttu sen lähtöön, joten tie ulos suuremmasta laivasta oli selvä. Hetken päästä Balthier jo kiisi hyvää vauhtia poispäin.

Vain vähän myöhemmin voimakas räjähdys ravisteli ilmalaivaa. Jokainen kyydissä olija tarttui siihen, mistä nyt vain sattui kiinni saamaan. Syrjäsilmällä Balthier näki Franin retkahtavan penkissään ikävästi ja Penelon lentävän pitkin pituuttaan ohjaamon keskikäytävälle. Itsepäisesti tyttö kuitenkin nousi polvilleen ja konttasi takaisin Franin luokse.
”Tästä voi tulla arpapeliä”, Balthier mutisi ja kaahasi ilman halki pois romahtavan jättimäisen ilmalaivan läheisyydestä.
”Usva, se juhlii nyt…” Fran kuiskasi ja sulki silmänsä.
”Siksikö sitä tätä kutsut?” Vaan kummasteli.

”Hei, mikä tuo on?” Penelo huudahti samassa. Tyttö osoitti tuulilasin lävitse kohti ilmalaivaa, joka putosi taivaalta. Balthier, Basch, Vaan ja Ashe jäivät tuijottamaan näkyä. Oranssinhohtoinen valo lensi kaaressa pois ilmalaivasta ja näytti putoavan jonnekin etelämmäksi.
”Luulen, että se on Aamunkoiton siru!” Ashe huudahti ja pomppasi ylös penkistään.
”Mitä tässä sitten odotellaan”, Balthier totesi väsyneesti ja suuntasi ilmalaivan kohti kiven putoamispaikkaa. Yhtä hyvin kiven voisi hakea nyt, kun Fran oli jo puolittain turvassa.

Edellisellä kerralla Balthier oli ollut hulluna huolesta. Hän oli saanut Franin kannettua Strahliin Nabudiksen kaduilta ja onnistunut pakenemaan kaupungista ennen suurta räjähdystä. Seuraavassa hetkessä hän oli löytänyt itsensä keskeltä valkoista Usvaa ilman tietoakaan siitä, mihin suuntaan hänen olisi pitänyt kulkea. Yksikään Strahlin navigointilaitteista ei ollut toiminut, joten hän oli tuntenut itsensä täysin eksyneeksi.

Kun piraatti oli vihdoin päässyt Usvan yläpuolelle, hän oli kytkenyt automaattiohjauksen päälle ja kiirehtinyt Franin luokse. Viera oli pudonnut hytin sängystä lattialle ja lyönyt kätensä. Naisen iho ei kuitenkaan ollut siinä vaiheessa enää ollut tulikuuma, vaan se alkoi hiljalleen viiletä.

Balthier oli pidellyt Frania pitkän aikaa sylissään peläten naisen kuolevan. Viera oli saanut puhuttua sen verran, että oli luvannut olla jättämättä Balthieria, luvannut, ettei menisi pois. Siitä huolimatta Balthier oli pelännyt. Hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään saavan sellaista kohtausta kuin Fran oli saanut.

Hyvin pitkään ilmapiraatti oli vain pidellyt vieraa ja istunut hytin lattialta. Kun hänen oli ollut pakko mennä tarkistamaan Strahlin lentosuuntaa, hän oli ensin nostanut Franin sänkyyn ja peitellyt tämän huolellisesti. Koko pitkä lento kohti Balfonheimia oli ollut yhtä pelkoa ja tuskaa, sillä viera ei ollut noussut sängystä kertaakaan. Aina toisinaan Fran oli avannut silmänsä ja sanonut Balthierille pari sanaa tai pyytänyt vettä.

Vieran toipuminen oli loppujen lopuksi vienyt vajaan viikon. Balthier oli tarkkaillut naista pitkän aikaa vielä senkin jälkeen, mutta tämä vaikutti olevan kunnossa. Fran oli kuitenkin tivaamisen jälkeen myöntänyt, että Usva oli ollut niin voimakasta, että se olisi voinut tappaa hänet, jos hän olisi joutunut olemaan sen kanssa tekemisissä liian pitkää. Vierat pystyivät kontrolloimaan reagointiaan Usvaan tiettyyn rajaan asti, mutta loputtomiin se ei ollut mahdollista. Ja jos Usva iski yhtäkkiä ja arvaamatta, sen vaikutusten kontrolloiminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin muulloin.

Balthier oli sitä mieltä, että tällä kertaa Fran ei ollut reagoinut yhtä vahvasti kuin viimeksi. Joka tapauksessa jostain oli yhtäkkiä ilmestynyt melkoinen määrä negatiivista Usvaa, sillä muuten viera ei olisi alkanut kirkua. Ilmapiraatti vilkaisi taakseen, ennen kuin ryhtyi laskeutumaan alueelle, jonne Aamunkoiton siru oli luultavasti pudonnut. Fran lepäsi silmät kiinni Penelon silitellessä naisen hiuksia. Vieran hengitys kohoili tasaisesti. Toipumiseen menisi jonkin aikaa, mutta lopulta Fran olisi jälleen kunnossa.

Ilmapiraatin laskeuduttua Penelo jäi pitämään huolta Franista. Vaan lähti yhdessä Ashen ja Baschin kanssa etsimään Aamunkoiton sirua. Balthier puolestaan otti radiolla yhteyttä Strahliin. Linja rätisi ikävästi kuin jokin olisi häirinnyt sitä. Ilmeisesti Usvaa oli ilmassa enemmän kuin tavallisesti, mikä ei välttämättä ollut edes ihme. Leviathanin räjähdys oli vaikuttanut kovin samanlaiselta kuin Nabudiksen vastaava. Se ei vain ollut ollut yhtä voimakas.

Nono vastasi viidennellä yrityskerralla. Moogle tiedotti ensimmäisenä, että oli aloittanut ilmalaivan koneiston huollon, mutta Balthier keskeytti selityksen tylysti.
”Toimita Strahl toistaiseksi Rabanastreen ja odota siellä tarkempia ohjeita. Joudun hoitamaan muutaman asian, ennen kuin otan sen taas käyttöön”, ilmapiraatti neuvoi.
”Rabanastren ilmatilaa valvotaan taatusti”, Nono ilmoitti.

Moogle saattoi olla oikeassa. Oli hyvin todennäköistä, että keisarikunta oli jo selvillä, millä aluksella Balthier liikkui. Oikeastaan Strahlin pelastamisesta purkaamolta oli kulunut jo sen verran paljon aikaa, että oli ihme, jos nokkelat tuomarit eivät olleet päässeet totuudesta perille.
”Jos et pääse Rabanastreen, mene vaikka Balfonheimiin. Kunhan pidät tyttöni erossa Archadian sotilaista. He ovat ennenkin aikoneet satuttaa sitä”, Balthier totesi.

Nono jupisi jotain, mutta suostui lopulta pyyntöön. Balthier arvasi, ettei moogle ollut erityisen innostunut lentämään yksin. Strahl oli suuri alus, jos sitä vertasi moogleen. Nono oli kuitenkin pätevä pilotti, vain turhan pieni hoitamaan tehtävää.

Kesti kauan, ennen kuin kolme muuta palasivat Shivaan. Balthier ehti moneen otteeseen kiroamaan sitä, ettei pikkualuksessa ollut lainkaan nukkumapaikkoja. Penelo kuitenkin keksi, että penkkien selkänojat oli mahdollista saada vaaka-asentoon, jolloin Fran pääsi lepäämään paremmin.

”Mikä hänelle tuli?” Penelo uteli piraatilta, joka ei voinut pitää katsettaan erossa vierasta. Nyt kun ei ollut mitään muuta tekemistä, hän huomasi huolehtivansa jälleen, vaikka hän tiesikin, että Franilla oli nyt jopa paremmat mahdollisuudet toipua kuin viimeksi.
”En tiedä tarkkaan, mutta Usvalla oli jotain tekemistä asian kanssa”, piraatti vastasi. ”Viimeksi räjähdys oli voimakkaampi, samoin Franin reaktio.”
”Viimeksi?”
”Niin, tämä on tapahtunut aiemminkin.”

Penelon katse oli niin täynnä sääliä, että Balthierin teki mieli potkia seinää. Sääli oli asia, jota hän ei kaivannut yhtään keneltäkään, eikä varsinkaan vasta aikuisuuden kynnyksellä olevalta tyttöseltä. Toisaalta Penelo tarkoitti varmasti vain hyvää, joten ilmapiraatti päätti hillitä itsensä. Hän halusi antaa toisille tyynen kuvan itsestään, eikä seinien potkiminen taatusti tukenut sen muodostamista.

”Mistä te puhuitte Franin kanssa, kun olimme hiekkamerillä ja haudassa?” Balthier tiedusteli jotain kysyäkseen. ”Keskustelitte niin intensiivisesti, että olisin melkein voinut kuvitella takana olevan jotain muutakin kuin ystävyyttä.”

Kun Penelo punastui, Balthier jäi tuijottamaan tyttöä epäilevästi. Oliko hän osunut vitsillään oikeaan? Ei kai Fran sentään..
”No, tavallaan siinä onkin”, tyttö mutisi.
”Niinkö?” Balthier kysyi. Harvinaista kyllä, hän tunsi itsensä sanattomaksi.
”Niin.. äh, tämä on ehkä vähän typerää”, Penelo yritti selittää ja vilkaisi Frania. ”Sinä varmaan tiedät, että Fran osaa.. tuota.. harjoittaa magiaa?”
”Tiedän.”
”No, minä olen aina halunnut oppia.. tiedän, etten koskaan voi olla vieran veroinen, koska en elä tarpeeksi kauan, mutta jos tuomaritkin voivat oppia, niin.. ja pystyisin paremmin puolustamaan itseäni”, Penelo puhui nopeasti ja katkonaisesti. Balthier tuijotti tyttöä hetken tajuamatta, mitä tämä oikein yritti sanoa. Kaikki ajatukset tuntuivat jäävän kesken, olevan puolittaisia. Aivan kuin tyttö olisi ollut hirveän hermostunut joko miehen seurasta tai sitten jostain muusta syystä.

Balthier virnisti Penelolle toivoen näyttävänsä rauhoittavalta. Tyttö punastui entistä enemmän ja käänsi katseensa toisaalle.
”Arvasin, että se on typerää.”
”Tuskinpa. Vierat harvemmin tekevät typeriä asioita, vaikkakin Fran osaa olla typerän itsepäinen”, Balthier naurahti. ”Mitä sinä tarkoitat, ettet voi olla koskaan vieran veroinen?”
”Harjoittamaan magiaa”, Penelo mutisi. ”Haluan oppia edes hieman magiaa, jotta voin puolustaa itseäni ja suojella läheisiäni.”
”Eihän siinä ole mitään typerää, vaikka itse mieluummin ammunkin vihollisille kuulan kalloon”, Balthier jatkoi kepeään sävyyn. Hän tunsi olevansa helpottunut. Franin yhtäkkinen ystävyys Penelon kanssa oli ollut hänestä hyvin omituista, sillä viera ei tuntunut ystävystyvän juuri kenenkään kanssa, vaan pikemminkin pitävän etäisyyttä ihmisiin, Balthieria lukuun ottamatta. Itse asiassa Fran ei ollut keskustellut edes yhtä iltaa kenenkään naisen kanssa Nabudiksen jälkeen, Ktjnin jälkeen. Niin, ehkä viera vain kaipasi ystävyyttä. Vaikka Fran oli kyllä joskus vihjannut, että vierat saattoivat toisinaan suorittaa rituaalinen naisenkin kanssa.. Toisaalta Balthier ei tiennyt, kuuluiko Fran niihin vieroihin, jotka tekivät niin.

Mies työnsi ajatuksen mielestään, kun hän tajusi sen mahdollisuudet. Nyt oli täysin väärä ajankohta pohtia Hehkua ja kaikkia uusia ulottuvuuksia, joita siihen voisi saada, jos Fran kuuluisi niihin vieroihin, jotka suorittivat rituaalin yhtä mielellään niin naisen kuin miehenkin kanssa. Ajatus oli kiehtova, mutta se oli tullut väärään aikaan. Se olisi pakko haudata ainakin toistaiseksi.

”Mitä sinä mietit?” Penelo kysyi ja sai Balthierin hätkähtämään.
”Toiset saisivat raahautua pian takaisin, sillä meidän olisi hyvä päästä jonnekin täältä Keskeltä Ei-mitään.”

~o~

Aamunkoiton sirun etsiminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Ashe ei kuullut enää kiven kutsua samalla tavoin kuin oli kuullut sen aiemmin. Aivan kuin kiven ääni olisi hukkunut muuhun kohinaan tai muuten vain kadonnut. Silti prinsessa uskoi kiven olevan jossain lähellä. Balthier vaikutti pätevältä suunnistajalta, joten miksi mies olisi erehtynyt putoamispaikan suhteen kovinkaan paljon.

”Mikähän Franille tuli?” Vaan pohdiskeli ääneen, kun kolmikko haravoi maisemaa.
”Hän puhui Usvasta”, Basch totesi. ”Olen kuullut, että vierat reagoivat Usvaan toisinaan hyvin voimakkaasti.”
”En tiennytkään”, Ashe tuhahti. Totta kai häntäkin pelotti Franin saama reaktio, mutta vieranainen näytti nyt olevan kunnossa, mitä nyt voipunut ja väsynyt. Syytä huoleen ei siis enää ollut. Nyt olisi syytä keskittyä Aamunkoiton sirun löytämiseen, sillä vain sen avulla Ashe pystyisi todistamaan olevansa Raithwallin sukua.

Vaan ja Basch keskustelivat vieroista etsiessään Aamunkoiton sirua, mutta Ashe liikkui yksin ja pysytteli hiljaa. Hän vilkuili miehiä tasaisin väliajoin, eikä voinut olla miettimättä, mitä kohtalo oli hänen eteensä heittänyt.

Ashe muisti ajan, jolloin oli luottanut elämänsä Baschin käsiin. Itse asiassa hän oli luottanut elämänsä miehen Baschin suojelukseen ja menettänyt tämän siitä hyvästä. Toisaalta Ashen oli pakko myöntää itselleen, ettei hän voinut varmasti sanoa Rasleria elämänsä mieheksi, sillä avioliitto oli ollut järjestetty. He olivat molemmat olleet nuoria ja kokemattomia, eivätkä olleet tienneet rakkaudesta mitään.

Rasler oli kuitenkin ollut viehättävä ja kohtelias. Hän oli kunnioittanut Ashen mielipiteitä, eikä ollut koskaan satuttanut prinsessaa. Tietyllä tavalla Ashe tulisi aina rakastamaan miestä, mutta hän epäili vahvasti, ettei ollut vielä kokenut sellaista maata järisyttävää rakkautta, josta puhuttiin kirjoissa. Kai hän nyt olisi itse tiennyt, jos joku mies olisi sillä tavoin vienyt jalat hänen altaan. Raslerin rakastaminen oli ollut tasaista ja turvallista ilman erityisiä riemun tai tuskan hetkiä, lukuun ottamatta miehen kuolemaa, joka oli murtanut Ashen sydämen.

Prinsessa kaipasi puolisoaan edelleen ja aikoi kostaa tämän kuoleman keisarikunnalle. Hän oli sen velkaa Raslerille päästettyään tämän sotimaan eturiviin. Ashe kuitenkin tiesi, että jonain päivänä hänen olisi päästävä eteenpäin. Kun kosto olisi suoritettu ja hän olisi noussut valtakuntansa hallitsijaksi synnyinoikeutensa mukaan, tulisi päivä jona hänen täytyisi ottaa uusi puoliso rinnalleen. Hän ei tiennyt, voisiko hän tälläkään kertaa odottaa ja valita puolison rakkaudesta vai pitäisikö hänen ajatella valta- ja liittosuhteita avioliittoa muodostaessaan. Sitä ei kuitenkaan kannattanut miettiä vielä, sillä sota oli yhä sodittavana.

Ashe potkiskeli maata saappaillaan ja maleksi eteenpäin. Tuijottaessaan alas hän huomasi valkoisen sumuharson pätkän leijailevan jalkojensa välistä. Usvaa. Hän seurasi harsoa katseellaan ja huomasi lähistöllä olevan kallion, jonka kapeasta solasta Usva virtasi ulos. Kauempaa kuului veden kohinaa.

Prinsessa lähti marssimaan ripein askelin solaan, sillä jokin veti häntä juuri siihen suuntaan. Tuntemukset ja kiven kutsu olivat ohjanneet häntä Raithwallin haudassa, joten ehkä hänen nytkin pitäisi luottaa sisimpäänsä.

Solassa oli viileää. Se oli paikka paikoin niin kapea, että Ashe pelkäsi saavansa paniikkikohtauksen, jos jäisi jumiin. Sola oli myös niin täynnä Usvaa, ettei eteenpäin pystynyt näkemään juuri ollenkaan. Tunne oli ahdistava ja pelottava, mutta siitä huolimatta prinsessa ei kääntynyt takaisin. Toisella puolella oli jotain, mitä hänen oli nähtävä.

Kapea aukko kalliossa laajeni yhä leveämmäksi, kunnes kalliot katosivat Ashen molemmilta puolilta kokonaan. Usva haaleni sen verran, että prinsessa saattoi nähdä ympärilleen. Vain muutaman askeleen päässä oli lammen ranta, ja lammesta itsestään näytti nousevan Usvaa. Paikka oli hyvin kaunis, eikä Ashe ollut edes tiennyt sellaisen olemassa olosta, vaikka hän uskoi tuntevansa Dalmascan ja sen lähiympäristön varsin hyvin.

Ashe asteli veden äärelle ja jäi katselemaan lammelle tietämättä vieläkään, mikä hänet oli tähän paikkaan vetänyt. Hän tarkkaili Usvaa kuin se olisi voinut kertoa jotain, mutta Usva vain lainehti lammen yllä ja vetäytyi kohta rantoja kadoten lopulta kallion koloihin. Hetken ajan prinsessa toivoi olevansa Fran, sillä viera olisi varmasti osannut kertoa, miksi paikassa oli Usvaa. Kenties viera olisi jopa osannut sanoa, mitä Usva niin sanotusti ajatteli ja tahtoi. Tietenkään Usva ei ollut mikään olento, joka saattoi varsinaisesti tahtoa jotain, mutta se sai aikaan ilmiöitä, joten jokin tarkoitus sillä oli. Sitä ei ilmennyt missään tyhjän takia.

Kun Usvan joukosta sitten liukui läpinäkyvä, sinertävä hahmo, Ashe oli kirkaista. Hän ei ollut varautunut näkemäänsä, vaikka oli kohdannut näyn aiemminkin. Hänen sydämensä jyskytti rintaa vasten niin kovaa, että se teki melkein kipeää. Hän tunsi silmiensä täyttyvän välittömästi kyynelistä ja kylmän puistatuksen kulkevan kehonsa läpi.
”Rasler, miksi sinä et lepää?” prinsessa kuiskasi, kun hahmo lipui Usvan läpi aivan hänen eteensä.

Prinssi ei vastannut. Hän vain seisoi Ashen edessä niin lähellä, että prinsessa olisi voinut koskettaa häntä. Ashe ei kuitenkaan uskaltanut, sillä hän pelkäsi näyn katoavan, jos hän vain hipaisisikin sitä. Rasler näytti surulliselta ja pudisteli päätään.
”Sinä et voi levätä?” Ashe yritti. Nyt Rasler nyökkäsi.
”Mikset?” Rasler kohotti vasemman kätensä ja osoitti kohti itää, Ashen arvion mukaan, eli Archadiaan.
”Keisarikunta?” Prinssi nyökkäsi jälleen. Jos Ashe olisi ollut iloisemmalla tuulella, hän olisi väittänyt heidän kommunikointinsa muuttuneen entistäkin sujuneemmaksi Raslerin kuoleman jälkeen, mutta tilanne ei huvittanut häntä pätkän vertaa.
”Minä kostan kuolemasi ja palautan rauhan Dalmascaan. Nabradiaa en voi tuoda takaisin, mutta lupaan kostaa myös kansasi puolesta”, Ashe lausui ääni väristen. Kyyneleet valuivat vuolaina pitkin hänen poskiaan, vaikka hän oli Raslerin hautajaisten jälkeen kieltänyt itseltään oikeuden itkemiseen. Haudassa tietty korrektius oli saanut hänet pitämään suurimman osan kyynelistä silmien takana, mutta nyt hän oli yksin ja Rasler seisoi hänen edessään. Nyt hän saattoi olla oma itsensä, kuten hän oli aina saattanut olla prinssinsä kanssa.

Ashe toivoi, että olisi voinut painautua Raslerin rintaa vasten, mutta hän tiesi miehen olevan pelkkä aave tai harhakuva. Sellaisten syliin ei voinut tunkeutua, sillä silloin ne luisuivat pois, ennen kuin ehti saada otetta. Niinpä prinsessa vain seisoi paikoillaan ja nyyhkytti äänettömästi Raslerin katsellessa häntä hyvin surullisena.

Lammen ranta oli äänetön. Ashe kuuli omat nyyhkäyksensä liiankin hyvin. Itkulla ei tuntunut olevan loppua, sillä nainen oli padonnut tunteita sisälleen liian pitkää. Hautajaisten jälkeen ei ollut jäänyt aikaa suremiseen. Nyt suru sitten purkautui hallitsemattomina nyyhkäyksinä, vaikka Ashe olisi halunnut säilyttää tyynen ulkokuorensa jopa tällaisena yksinäisenä hetkenä.

Nyyhkäykset tyrehtyivät hiljalleen ja vaimenivat lopulta. Ashe pyyhki silmiään tuntien itsensä puhdistuneeksi. Suru ei ollut kadonnut, se ei ollut muuttunut edes laimeammaksi, mutta sen kestäminen tuntui jälleen helpommalta.

Kun prinsessa nosti katseensa, hän näki Raslerin yhä seisovan edessään. Tällä kertaa mies hymyili hänelle. Ashe halusi uskoa, että näky oli todellinen, eikä vain kuvitelma, jolla hän yritti lääkitä särkynyttä sydäntään. Raslerin ilmestymisellä täytyi olla jokin merkitys, olihan mies käväissyt Raithwallin haudassakin.

Kuin vahvistukseksi Ashen toiveella Rasler vei käden selkänsä taakse. Kun hän ojensi sen jälleen eteensä, siinä kimalteli oranssinhohtoinen kivi. Ashe tuijotti kiveä pitkän aikaa kykenemättä todella ymmärtämään näkemäänsä. Jos Rasler olikin todellinen, niin hän oli aave. Miten aave pystyi pitämään kädessään mitään kiinteää?

Vasta pitkän ajan kuluttua Ashe ojensi oman kätensä ja tarttui Aamunkoiton siruun. Hänen sormensa hipaisivat vain lyhyen hetken Raslerin sormia, mutta tunne oli pysäyttävä. Miehen sormet olivat jääkylmät, eivätkä ne varsinaisesti tuntuneet sormilta. Ashe tunsi ne, mutta ne eivät silti olleet mitään kiinteää ainetta. Sitä oli hyvin vaikea selittää. Rasler oli olemassa, muttei ollut kuitenkaan.

Mies katseli Ashea vielä hetken hymyillen. Sitten hän nyökkäsi ja yksinkertaisesti vain haihtui Usvan sekaan. Ashe ojensi vapaan kätensä ja haroi sormillaan tyhjää. Hän ei tavoittanut mitään. Rasler oli poissa.

Prinsessa tunsi surun puristavan rintaansa. Hän tiesi, ettei voisi saada turvallista elämäänsä takaisin aaveen kanssa, mutta joitain asioita ei vain pystynyt ajattelemaan järjellä. Joskus tunne oli niin voimakas, että se sumensi kaiken muun. Ashe kaipasi Rasleria ja halusi tämän takaisin. Oli aivan yhdentekevää, että hän tiesi miehen olevan lopullisesti poissa. Tietysti salaperäisesti erinäisiin paikkoihin ilmestyvä aave ei helpottanut hänen tuskaansa, mutta samaan aikaan Raslerin näkeminen sytytti sydämeen pienen onnenkipinän.

”Ashe?” Vaanin ääni kuului prinsessan takaa. Ashe vetäisi syvään henkeä ja toivoi, ettei näyttänyt kovin järkyttyneeltä. Hän kääntyi hitaasti ympäri ja jäi katsomaan Vaania. Pojan silmissä oli kysyvä ja utelias katse. Ashe pohti, kuinka paljon poika oli mahtanut nähdä.
”Aina sinä keskeytät minut”, prinsessa tuhahti.
”Anteeksi, en tajunnut, että sinulla oli jotain meneillään”, Vaan vastasi selvästi hämillään. ”Mutta löysit näköjään Aamunkoiton sirun.”
”Niin, se oli täällä rannalla”, Ashe valehteli enemmän tai vähemmän sujuvasti.
”Hieno homma. Nyt voidaan palata Shivalle ja lentää Rabanastreen. Sitten voit julistautua kuningattareksi!”
”Enpä tiedä.”

Ajatus näpäyttää keisarikuntaa ja julistaa itsensä Dalmascan oikeutetuksi valtiaaksi oli Ashesta erittäin kiehtova, mutta samalla hän tiesi, etteivät asiat sillä korjaantuisi. Archadia ei noin vain nielisi tappiotaan, vaan ryhtyisi uuteen sotaan, eikä Ashella ollut armeijaa. Hänellä oli vain neljä ilmapiraattia ja yksi entinen sotakapteeni tukenaan. Oli löydettävä toinen tapa voittaa Dalmasca takaisin. Täytyi olla olemassa jokin toinen keino.

Kuningas Raithwall oli hallinnut maailmaa apunaan kolme nethisiittiä, joista kaksi hän oli myöhemmin lahjoittanut pois. Kivillä oli varmasti jokin salaisuus, jota Ashe ei vain tiennyt. Toki Aamunkoiton siru oli todiste siitä, että Ashe polveutui suoraan Raithwallista, sillä yksin hän pystyi astelemaan hautaan ja hakemaan kiven. Prinsessa uskoi, että kivellä ja sen sisaruksilla oli toinenkin merkitys. Miksi muuten tuomari Ghis olisi halunnut sen itselleen. Mieshän oli vienyt jo Iltahämärän sirun. Yksi nethisiitti oli enemmän kuin tarpeeksi yhdelle hallitsijalle, joten Ghis tarvitsi toisen kiven johonkin muuhun.

”Luulin, että nimenomaan halusit päästä jälleen hallitsemaan Dalmascaa”, Vaan totesi epäuskoisena.
”Ensinkään minä en ole koskaan hallinnut Dalmascaa, toiseksi asiat eivät ole yksinkertaisia. En voi vain julistautua kuningattareksi, sillä keisarikunnan armeija marssisi suorinta tietä Rabanastreen ja hankkiutuisi minusta eroon. Minun täytyy keksiä toinen tapa palauttaakseni kruununi”, Ashe selitti pojalle. Hän ei tiennyt itsekään, miksi luotti Vaaniin, sillä poika oli hänestä tähän asti ollut lähinnä ärsyttävä. Katulapsi, kenties piraatti, muttei kovin välkky sellainen.
”Olet varmaan oikeassa. Joten mitä me teemme?”
”Me?”
”Niin. Minäkin haluan Dalmascan takaisin sellaiseksi kuin se oli ennen sotaa. Se on minunkin kotimaani, Rabanastre on minun kaupunkini. Taistelen sen puolesta, kuten veljeni taisteli ennen minua”, Vaan ryhtyi pauhaamaan.
”Monet nuoret miehet menehtyivät noissa taisteluissa, Vaan”, Ashe huokaisi.
”Mutta sinähän haluatkin löytää toisen tavan, etkä taistella armeijaa vastaan.”
”Mitä tahansa teenkin, kaikki ympärilläni ovat vaarassa.”

Ashe tarkkaili nuortamiestä tietämättä mitä tehdä. Hän tarvitsi apua, mutta Vaan oli niin nuori ja kokematon. Vaikka poika oli vain pari vuotta Ashea itseään nuorempi, prinsessasta tuntui, että heidän ikäeronsa olisi ollut kymmeniä vuosia. Sodan menetykset ja vastarinnassa toimiminen olivat pakottaneet Ashen suhtautumaan elämään vakavammin. Hän oli ollut pakko olla aikuinen niinäkin hetkinä, kun hän olisi vain halunnut kiukutella kuin pahainen kakara ja paiskoa ovia perässään.

Vaanin silmissä oli kuitenkin katse, joka vannoi Ashelle, pojan kokeneen elämässään murheita ja tuskaa yhtälailla kuin prinsessakin. Ashe pysähtyi miettimään, millaista olisi ollut jäädä täysin kodittomaksi viisitoistavuotiaana. Yksin kadulle ilman ruokaa ja turvaa. Ashella oli sentään aina ollut katto pään päällä ja ihmisiä ympärillä. Joku oli aina pitänyt hänen puoliaan ja tuonut hänelle ruokaa, kun hän oli ollut nälissään. Ehkä hänen ei pitäisi ajatella olevansa yhtään sen aikuisempi kuin Vaan tai Penelo. Myös nuo kaksi olivat kokeneet kovan ja kylmän kohtalon.

”Otan sinut mukaani, jos niin haluat, mutta en voi taata turvallisuuttasi”, prinsessa huokaisi.
”Ja minä taistelen Dalmascan puolesta, kunnes kaikki toivo on menetetty. Matkustan vaikka maailman rajalle saakka ja siitä ylitsekin palauttaakseni rauhan”, Vaan vannoi juhlallisesti. Ashe toivoi, ettei hän joutuisi muistuttamaan poikaa tämän sanoista.

”Se oli ritarin puhetta se”, Baschin ääni kantautui kallioiden lomasta. Ashe tuijotti Vaanin taakse, kun taas poika kääntyi sivuttain kohti kallioita. Basch asteli kapeasta solasta lammen rantaan. ”Myös minä aion seisoa rinnallanne, tiedän majesteettinne.”
”Siinä tapauksessa kutsu minua vain Asheksi, kapteeni Basch fon Ronsenburg”, prinsessa sanoi hymyillen.

Maailmassa oli yhä ihmisiä, joihin Ashe saattoi luottaa. Toiset heistä olivat yllättäviä kuin pikkupurot, saattoivat kääntyä hetken päästä toiseen suuntaan vain silkasta uteliaisuudesta tai raivostua kuohuvaksi koskeksi oikeasta ärsykkeestä. Toiset taas olivat luotettavia kuin peruskallio maan uumenissa. He olivat aina vakaita ja tasaisia, mutteivät epäröineet tarttua miekkaan oikealla hetkellä.

Basch ei ollut se petturi, joksi Ashe oli häntä luullut. Kahden vuoden ajan Basch oli puolustanut Ashea kuin se olisi ollut hänen elämäntehtävänsä. Kun Rasler oli päättänyt lähteä sotaan, oli Basch siirtynyt hänen rinnalleen ja lopulta kantanut nuorukaisen takaisin Rabanastreen. Basch oli taistellut pelastaakseen Ashen isän hengen, mutta ei ollut ehtinyt ajoissa. Urhea ritari oli uhrannut Ashen takia elämästään vuosia, eikä valittanut prinsessalle kokemastaan kärsimyksestä, vaikka oli ollut vangittuna syyttömänä kokonaiset kaksi vuotta.

Tuollainen uskollisuus lämmitti nuoren prinsessan sydäntä. Hän hymyili Baschille niin aidosti kuin vain pystyi, sillä hän tiesi, että siinä oli mies, joka seisoi hänen rinnallaan niin kauan, kunnes jompikumpi siirtyisi pois tästä maailmasta.

”Hyvä on, Ashe”, Basch naurahti ja hymyili naiselle takaisin. Hetken aikaa Ashe tunsi olonsa hämmentyneeksi, mutta hän työnsi tunteen sivuun. Tunteiden sivuuttaminen oli prinsessalle keskivertoa helpompaa, sillä hän oli harjoitellut sitä lapsesta saakka. Prinsessojen kuului olla pieniä ja sieviä, eikä saada kiukku- tai muita kohtauksia edes uhmaikäisenä. Tosin Ashella oli ollut toisinaan vaikeuksia hillitä tunteensa yksinäisiin hetkiin saakka. Nykyisin hän tunsi olevansa taidossa melkein mestaritasoa.

”Meidän on paras palata Shivalle”, prinsessa sanoi tyynesti ja näytti Aamunkoiton sirua Baschille. ”Fran ei näyttänyt voivan kovin hyvin, joten hänen kannaltaan on varmaankin parasta, että vetäydymme vastarinnan piilopaikkaan pariksi päiväksi. Samalla voimme suunnitella, miten jatkamme tästä.”
”Kuulostaa hyvältä”, Vaan totesi. Ashe nyökkäsi hänelle ja asteli sitten hänen ohitseen. Nainen sujautti Aamunkoiton sirun takaisin pussukkaan, jossa oli jo aiemmin säilyttänyt sitä.

Myös Basch päästi prinsessan edelleen. Ashe tosin ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, sillä hän oli aina saanut kulkea ovista ja muista kulkuaukoista ensimmäisenä. Vain hänen äitinsä oli mennyt hänen edelleen, mutta äidin kuolemasta oli jo vuosia. Siispä Ashe oli tottunut olemaan ensimmäinen nainen, aina ja kaikkialla, jopa vastarinnassa.

Shiva oli jäänyt paljon kauemmas kuin Ashe muistikaan. Kesti hyvän aikaa, ennen kuin kolmikko oli tarponut takaisin sen luokse. Aurinko oli jo katoamassa läntiseltä taivaalta ja varjot muuttuneet pitkiksi. Olisi yö, ennen kuin joukko saapuisi Rabanastreen, mutta niin oli parempikin. Shivalla voisi laskeutua läntiselle aavikolle ja livahtaa sitten kaupunkiin sisään läntisestä portista. Ashe johtaisi joukon alakaupunkiin, ennen kuin kukaan ehtisi tajuta mitään. Hän oli käyttänyt kaksi vuotta elämästään piileskelemällä omassa kotikaupungissaan, joten siellä liikkuminen ei tuottaisi hänelle minkäänlaisia vaikeuksia. Sitä paitsi parhaassa tapauksessa keisarikunta olisi siinä uskossa, että hän oli menehtynyt muiden mukana Leviathanin tuhossa. Menisi vielä pitkään, ennen kuin selviäisi, mitkä pienemmistä ilmalaivoista olivat olleet suuren taistelualuksen sisäpuolella ja mitkä eivät. Siihen saakka Ashella oli hyvää peli- ja miettimisaikaa.

~o~

Ashen suunnitelma oli toiminut erinomaisesti, vaikka Balthier oli epäillyt, että nainen liioitteli kykyään liikkua kaupungissa huomaamattomasti. Vastarinta oli kuitenkin ollut soluttautuneena kaupunkiin kaksi vuotta jäämättä kiinni, joten jonkun siinä joukossa oli täytynyt hallita kulkureittisuunnitelmat. Kenties Ashe oli vain seurannut muiden toimia, kenties jopa vastannutkin jostain. Balthier ei ollut kysellyt, sillä hän oli halunnut saada Franin lepäämään.

Vastarinnan piilopaikka oli yksinkertainen asunto alakaupungissa. Se oli tosin syrjässä ja sijaitsi erään kadun päässä. Kadun varrelle oli kasattu pinoittain puulaatikoita, joissa eräs kauppias säilytti tavaroitaan. Hänen tiskinsä oli kadulle päin, joten kukaan ei päässyt asunnolle tulematta huomatuksi.

Asunto oli pieni ja sen makuuhuoneet olivat täynnä vuoteita. Kolmessa huoneessa oli nukkunut monia miehiä, sillä vuoteiden lisäksi lattialle oli levitetty olkipatjoja. Balthier oli kuitenkin varmistanut, että Fran sai mahdollisimman hyvän vuoteen. Ashe olikin lopulta luovuttanut vieralle omansa, kun ilmapiraatti oli kymmenennen kerran varmistanut, ettei missään vuoteista ollut loiseläjiä.

Vieran toipuminen oli vienyt vajaat neljä päivää. Kaksi ensimmäistä hän oli lähinnä nukkunut, mutta sitten hän oli jo halunnut syödä ja juoda. Pikku hiljaa Fran oli palannut omaksi itsekseen ja saanut Balthierin huokaamaan helpotuksesta. Jo toista kertaa mies oli selvinnyt säikähdyksellä.

Neljännen päivän iltapuoliskolla Fran vaati päästä ylös sängystä keskustelemaan muiden kanssa tulevasta. Balthier olisi mieluusti pitänyt vieran vielä levossa, mutta hän myös tiesi, milloin tämän kanssa ei kannattanut yrittää väitellä.
”Minusta meidän pitäisi lähteä täältä, jos olet riittävän hyvässä kunnossa jo”, mies sen sijaan ehdotti.
”Ei, meidän tulee kuunnella muiden aikeet. Ja haluan tietää, mitä on tapahtunut lähipäivinä. Vasta sitten voimme päättää seuraavan siirtomme”, Fran huomautti.

Balthier huokaisi alistuneesti. Hän oli hämmästynyt siitä, miten tiukasti Fran oli sitoutunut joukkoon melkein tuntemattomia ihmisiä. Ei sillä, Balthier oli itsekin alkanut pitää sekalaisesta seurakunnasta. Joskus vain oli parempi häipyä paikalta kuin hankkiutua syvemmälle suohon. Liika välittäminen saattoi johtaa tuskallisiin tilanteisiin.

Mies kuitenkin suostui vieran pyyntöön päästä muiden luokse. Hän johdatti Franin toiseen huoneeseen, joka toimi yhtä aikaa sekä keittiönä että oleskeluhuoneena. Eniten tilaa vei valtava pöytä, jonka ympärille muut olivat asettuneet istumaan. Penelo ilahtui silminnähden Franin istuttua pöydälle hänen lähelleen.
”Olet taas kunnossa”, tyttö totesi hymyillen.
”Niin olen”, Fran vastasi.

Myös Ashe näytti tyytyväiseltä siihen, että joukko oli vihdoin koossa täysimääräisenä. Hän kulki edestakaisin huoneen päästä päähän ja vilkuili muita mietteliäänä. Balthier oli varma, että prinsessa oli jo onnistunut kehittämään jonkinlaisen suunnitelman. Nainen oli keskustellut Baschin kanssa yötä päivää sen jälkeen, kun he olivat saapuneet asuntoon.

Fran tiedusteli uutisia ja sai lyhyen tilannekatsauksen. Leviathan oli räjähtänyt tuntemattoman voiman vuoksi. Jokainen pöydän ääressä oli kuitenkin varma, että tuntematon voima oli tullut Aamunkoiton sirusta.
”Joten Aamunkoiton siru pudotti kokonaisen keisarikunnan laivaston”, Basch tuumasi.
”Osaat asiasi”, Balthier tuhahti hänelle. Ilmapiraatti ei ollut vieläkään varma, halusiko sotkeutua tilanteeseen yhtään enempää.
”Tuollainen tuhovoima.. olen törmännyt siihen aiemminkin”, Basch selitti ja vilkaisi lattiaa halkovaa prinsessaa. ”Lady Ashe tietää, mistä puhun.”
”Nabudis”, Ashe sanoi lyhyesti ja pysähtyi.
”Nabradian pääkaupunki, lordi Raslerin isänmaa”, Basch selvitti muille. ”Kun joukko keisarikunnan sotilaita tunkeutui kaupunkiin, siellä tapahtui valtava räjähdys. Ystävät ja viholliset kuolivat yhtälailla. Siellä oli jotain, yksi dynastiakuninkaan pyhäinjäännöksistä. Keskipäivän siru oli Nabradiassa.”
”Lisää nethisiittejä. Ei ihme, että he hyökkäsivät”, Balthier pohdiskeli.

Ilmapiraatti oli nyt täysin selvillä siitä, että kohtalo ei antaisi hänen unohtaa Nabudista. Hän voisi kuitenkin ajatella tapahtunutta vain yleiseltä kannalta. Kukaan, paitsi ehkä Fran, ei tulisi kysymään, miltä tuho hänestä henkilökohtaisesti tuntui.

Nethisiitti selitti hyvin paljon piraatille. Hän tiesi, että Vayne janosi valtaa, mutta samalla hän tiesi, että Vaynella oli ystävä, joka oli vielä enemmän vallan perään. Kiero mies, joka antoi mielihalujensa ohjailla häntä. Nabradia oli ollut tuolle miehelle pelkkä koe. Leikkimistä nethisiittien kanssa. Jotenkin uutinen ei yllättänyt Balthieria ollenkaan. Jotain tällaista hänen olisi pitänyt osata odottaa jo kuusi vuotta sitten.

Ashe käveli pöydän ääreen ja poimi Aamunkoiton sirun käteensä. Hän asetti sen pöydälle niin, että jokainen saattoi sen nähdä.
”Naurettava sota, ansa rauhansopimusta kirjoittaessa.. kaikki vain sen takia, että Vayne halusi valtaa. Nethisiitti ei saa joutua hänen käsiinsä. Keisarikunta ei koskaan saa pidellä sitä.”
”Niinkö? Heillä on jo sellainen”, Balthier naurahti. Ashen vihainen mulkaisu kuitenkin pyyhki miehen kasvoilta huvittuneen ilmeen hyvin nopeasti. Prinsessa oli yhä ärhäkkä, eikä pitänyt kyseenalaistamisesta. ”Iltahämärän siru, todennäköisesti Keskipäivän siru myös. Ja sitä paitsi, eivätkös he pystykin itse valmistamaan nethisiittejä tätä nykyä?” mies jatkoi sinnikkäästi. Ashen oli pakko oppia jonain päivänä, että prinsessana olo ei tarkoittanut automaattisesti oikeassa olemista. Toisekseen Balthierista oli suorastaan hupaisaa saada nainen ärtymään.

”Hyvä on sitten. Eteemme asetettu polku on selvä”, Ashe totesi ja asettui seisomaan Balthieria vastapäätä. Hänen vasen kätensä lepäsi pöytää vasten kuin hänen olisi tarvinnut ottaa valtavasta huonekalusta tukea. ”Käytämme Aamunkoiton sirua taistellaksemme heitä vastaan!” Nainen asetti oikean kätensä sydämelleen. ”Dalmasca ei unohda hyviä tekoja, muttei pahojakaan. Miekka kädessään se auttaa liittolaisiaan. Miekka kädessään se kaataa vihollisensa. Tämän nethisiitin tulee olla miekkani. Kostan kuolleiden puolesta ja panen keisarikunnan katumaan.”

Balthier tuijotti naista sanattomana. Tämä oli pitänyt melkoisen palopuheen kerta kaikkiaan. Ilmapiraatti oli myös kiinnittänyt puheen ensimmäisissä lauseissa huomion monikon ensimmäiseen persoonaan. Ashe oli selvästi päättänyt jo, että kaikki tässä huoneessa olijat halusivat taistella Dalmascan puolesta. Prinsessa ei tainnut tietää, etteivät kaikki edes olleet dalmascalaisia.

”Osaatko sinä edes käyttää sitä?” Vaan kysyi kysymyksen, joka olisi ollut seuraavaksi Balthierin listalla.
”Minä.. tuota…” Ashe mutisi.
”Garifit saattavat tietää”, Fran puuttui puheeseen. Kaikki kääntyivät katsomaan vieraa. Balthier kohotti tälle kulmiaan kysyvästi. Hän tiesi, että Fran oli viettänyt osan elämästään garifien metsästäjäheimon parissa, mutta viera ei ollut koskaan puhunut asiasta sen enempää. ”Garifien kansa elää vanhojen tapojen mukaan. Magisiittilorismi on osa heidän kulttuuriaan. He saattavat kuulla sen äänen. He huutavat nethisiitin voiman perään, kuulevat sen kuiskaukset tuhosta.”
”Niin vaarallista kuin se saattaa ollakin, me tarvitsemme nyt voimaa”, Ashe totesi. Balthierilla oli tunne, että naiset olivat tekemässä päätöksiä kahdestaan kysymättä lainkaan muiden mielipiteitä. ”Pitäisikö meidän julistaa Dalmasca vapaaksi ilman minkäänlaista aikomusta puolustaa väitettämme. Keisarikunta rusertaisi meidät. Sinun täytyy viedä minut tapaamaan garifeja.”
”He asuvat Ozmonen tasangon takana”, Fran kertoi.
”Eli eivät ihan lähellä”, Balthier huomautti väliin. Jos päätöksiä ryhdyttäisiin tekemään, hän halusi osallistua toimeen. Kukaan ei päättänyt hänen puolestaan, minne hän seuraavaksi astelisi.

”Haluat siis korvauksen vaivoistasi?”Ashe tiedusteli piraatilta. Balthier katsoi naista hetken, ennen kuin vastasi tälle. Prinsessa oli nopea oppimaan.. tai sitten vain piti siitä, että saattoi ostaa ihmisiä tekemään palveluksia hänen korkeudelleen.
”Suoraan asiaan. Pidän siitä. Korvaus kuulostaa oikein hyvältä”, Balthier totesi. Nyt hän saattoi pelata kovilla panoksilla, sillä prinsessa oli heikoilla. Tällä kertaa naisella ei ollut kuolleen kuninkaan aarretta, jonka tämä voisi suoralta kädeltä luvata Balthierille. Sitä paitsi piraatti halusi palkkionsa etukäteen ollakseen varma, ettei häntä yritetty vedättää. Sen tulisi olla jotain arvokasta, mutta myös jotain, josta prinsessa ei mielellään luopuisi. Jos nainen kieltäytyisi, Balthier voisi aina palata Balfonheimiin, mikä ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Mitä siis pyytää?

Mies katseli ympärilleen huoneessa ja jäi lopulta tuijottamaan Ashea. Nainen saattoi olla prinsessa, mutta tämä asunto oli läävä. Vastarinta ei ollut säilyttänyt mitään arvokasta, ainakaan täällä. Sen sijaan Ashella näytti olevan jotain hyvin arvokasta mukanaan.
”Miten olisi tuo sormus?” Balthier tiedusteli ja osoitti Ashen pöydän päälle asetettua vasenta kättä. Nainen katsoi alaspäin ja jäi tuijottamaan vasenta nimetöntään järkyttyneenä.
”Tämäkö?” Ashe kysyi näperrellen sormustaan. Aivan, kuten Balthier oli ajatellutkin, naisen ei ollut helppo luopua siitä. ”Eikö ole mitään muuta?”
”Kukaan ei pakota sinua”, mies totesi huolettomasti.

Balthier ja Ashe tuijottivat toisiaan. Ilmapiraatti näki, että nainen kävi sisäistä taistelua. Prinsessa ei halunnut luopua sormuksesta, muttei myöskään sodastaan. Naisen silmissä kipunoi viha, kun hän vihdoin veti valkokultaisen sormuksen pois nimettömästään ja pudotti sen Balthierin ojennetulle kädelle. Mies oli ollut jo melkein varma, että Ashe olisi kieltäytynyt.

”Annan sen sinulle takaisin, kunhan löydän jotain arvokkaampaa”, Balthier lupasi ja sujautti sormuksen taskuunsa. Se oli liian pieni mahtuakseen hänen sormeensa ja liian käytetty, jotta hän olisi voinut lahjoittaa sen Franille. Sitä paitsi viera ei olisi edes ottanut vastaan toisen naisen käyttämää sormusta. Fran olisi kipittänyt suoraa päätä Ashen luokse ja luovuttanut sormuksen takaisin.

Ashe tuhahti miehelle. Hän kääntyi ympäri ja marssi ulos huoneesta. Hetken päästä makuuhuoneen ovi kolahti kuuluvasti kiinni naisen perässä.

”Mitä tarkoitit ’jollakin arvokkaammalla’?” Vaan tiedusteli Balthierilta.
”Vaikea sanoa. Tiedän sitten, kun se tulee vastaan”, Balthier vastasi ja viittoi Franin luokseen. ”Entä sinä, Vaan? Mitä sinä etsit ja haluat?”

Vaan jäi mutisemaan jotain epäselvää, kun Balthier kaappasi Franin kainaloonsa ja ohjasi tämän takaisin makuuhuoneeseen, josta he olivat vain hetkeä aiemmin tulleet. Hän tiesi, että viera höykyttäisi hänet sormuksen takia, mutta pieni riita ei ollut pahasta. He voisivat sopia sen ennen matkalle lähtöä. Balthierilla oli selvä tunne, että hänen täytyi ehdottomasti päästä riitelemään ja sopimaan Franin kanssa. Ozmonen tasangon ylittäminen kävisi muussa tapauksessa aivan liian rasittavaksi.

~o~