Luku 9
Jahara
Nuotion valmistuttua matkalaisjoukko kutsuttiin sen äärelle. Suuri Päällikkö istui naamio kasvoillaan teltan oviaukon edessä ja kehotti vieraitaan käymään käsiksi ruokaan. Edes Fran ei ollut koskaan saanut kunniaa puhua hänen kanssaan, joten tilanne oli uusi jopa vieralle. Hän kuitenkin tunsi vanhat tavat, eikä siksi varsinaisesti jännittänyt Suuren Päällikön kohtaamista.
Garifien juhla-ateria ei tarkoittanut samaa kuin tanssiaisillallinen kuninkaallisessa linnassa. Sen sijaan se muodostui runsaasta lihasta, paistetuista vihanneksista, lähdevedestä sekä tummasta mallasjuomasta. Kylässä tavallinen kansa vietti omia juhliaan tanssien ja laulaen nuotioiden ympärillä. Tunnelma oli hyvin erilainen kuin mihin ihmiset olivat omissa juhlissaan tottuneet.
Aterian aikana ei mainittu sanallakaan joukon vierailun syytä. Fran oli jo kertonut tämän muille etukäteen, jotta nämä eivät aiheuttaisi skandaalia rikkomalla ikivanhoja käyttäytymiskaavoja. Keskustelu pysyi yleisellä linjalla. Matkalaiset kertoilivat Gizan säästä ja retkestään Ozmonen tasangon halki. Garifien johtaja puolestaan puhui metsästysonnesta ja vuoden aikana syntyneistä pienokaisista sekä muista kylää koskettaneista asioista. Vasta, kun viimeisetkin ruuanmuruset olivat kadonneet, saatettiin todellinen puheenaihe nostaa esille.
Ashe sai kunnian selittää tilanteen. Hän puhui kohteliaasti ja hienoa kieltä käyttäen kuin olisi keskustellut vertaisensa, toisen kuninkaallisen kanssa. Jos hän pitikin garifeja sivistymättöminä villeinä – mikä oli Franin mielestä täysin mahdollista – hän ei tuonut sitä millään tavalla julki.
Selostuksen päätteeksi Suuri Päällikkö pyysi saada nähdä kuuluisan nethisiitin. Hieman epäröiden Ashe otti sen esille ja ojensi sen garifille. Mies tutkaili sitä pitkän aikaa.
”Sinä olet käyttänyt sitä”, hän totesi viimein.
”Se en ollut minä, joka sitä käytti”, Ashe selitti. ”Itse asiassa toivoin, että te voisitte näyttää minulle, miten se tapahtuu. Siksi olen tullut.”
”Sinä et tiedä kivien toimintatapaa. Sitten emme ole erilaisia”, päällikkö totesi ja ojensi nethisiitin takaisin. Ashe puristi sormensa sen ympärille järkyttynyt ilme kasvoillaan.
”Mitä?”
Garifien johtaja viittasi Ashea istumaan. Prinsessa totteli mukisematta. Mies kohottautui parempaan asentoon ja tarkkaili vieraitaan hyvän tovin naamionsa takaa.
”Menneinä aikoina Jumalat antoivat nethisiitit lahjaksi kansalleni. Mutta niiden käyttötapa pääsi meiltä unohduksiin, siispä Jumalat ottivat lahjansa takaisin. Meidän sijastamme He päättivät antaa ne ihmiskuninkaalle. Dynastiakuninkaaksi kutsuttu toi vaikeina aikoina rauhan niiden avulla. Kivet ovat erikoinen asia. Vaikka kuningas Raithwallin veri virtaa suonissasi, sinä et voi ohjailla nethisiittiä”, garif selosti. Hän näytti ajautuneen jonnekin hyvin kauas. Kenties hän kävi mielessään läpi garifien vanhoja taruja.
”En voi ohjailla sitä?” Ashe toisti. ”Mikäli ymmärrän oikein, te sanotte, ettette pysty neuvomaan minulle, kuinka käyttää kiveä.”
”Onhan se häpeällistä myöntää”, garif vastasi ja tihrusti prinsessaa naamionsa silmäaukoista. ”Edessäni on Raithwallin perillinen, enkä voi tarjota hänelle minkäänlaista apua. Mutta silti, vaikka tietäisit miten käyttää nethisiittiä, siitä olisi vain vähän hyötyä. Usva, jotka kivi on menneinä vuosina kerännyt sisäänsä, on menetetty, ja sen mukana kiven voima. Sinun jälkeläisesi ovat niitä, jotka voivat ohjailla kiveä tulevina päivinä.”
Ashe ei sanonut mitään. Hän tuijotti kädessään olevaa kiveä, kuten kaikki muutkin nuotion ympärillä. Kivi olisi hyödytön kenties satoja vuosia. Kun se jälleen olisi kerännyt itsensä täyteen Usvaa, se voisi aiheuttaa samanlaisen räjähdyksen kuin muutama päivä sitten. Hyvä uutinen oli, että Keskipäivän sirusta ei olisi Archadialle enää hyötyä Vaynen elinaikana. Huono uutinen sen sijaan kertoi, että Aamunkoiton siru oli keisarikunnan käsissä ja heillä saattoi olla varastokaupalla ihmisten valmistamia nethisiittejä.
”Tuo kivi on omistautunut voimalle”, garifien johtajan ääni rikkoi hiljaisuuden, jota vain nuotion räiske oli säestänyt. ”Tyhjä, mutta täynnä janoa. Karmeaa kaipausta imeä maailma kuiviin.”
Suuri Päällikkö kohotti katseensa ja tuijotti jonnekin nuotion ulkopuolelle. Hänen äänessään oli selvästi mietteliäisyyttä, kun hän seuraavan kerran puhui: ”Ihmisten ja magian voimaa. Hyvää ja pahaa. Usein on niin, että ne, jotka himoitsevat nethisiittiä, ovat itse nethisiitin himon kohteena.”
Fran erotti askelia pimeydestä nuotion valopiirin ulkopuolelta. Hän käänsi katseensa samaan suuntaan Suuren Päällikön kanssa. Hyvin nopeasti muut seurasivat hänen esimerkkiään. Piiriä kiersi hämmästynyt huudahdus, kun valoon asteli tyylikkäästi pukeutunut nuorimies, jonka puolipitkät ruskeat hiukset näyttivät suorastaan heräävän eloon tulen loimussa.
”Larsa?” Penelo huudahti ilahtuneesti. ”Mitä sinä täällä teet?”
Nuori prinssilordi istahti Franin ja Penelon väliin tervehdittyään kaikkia kohteliaasti. Vaan soi hänelle mulkaisun, Penelo näytti uteliaalta, samoin Ashe. Balthier tuijotti poikaa tiukasti, Baschia taas ei näyttänyt liiemmälti kiinnostavan. Fran puolestaan oli hyvin utelias, miksi Archadian keisarin poika oli saapunut heidän kanssaan samaan paikkaan.
”Mitäs tämä tarkoittaa? Ihmisiä on tullut vierailemaan luonamme. Hieman isompia tällä kertaa, mutta mitäpä tuosta.”
Fran muisti ylipäällikön sanat. Hän ei ollut aiemmin pysähtynyt pohtimaan niiden merkitystä, mutta nyt se tuntui selvältä. Garifit olivat aiemmin keskustelleet Larsan kanssa, kenties jonkun muunkin archadialaisen kanssa. Kuitenkin tieto oli salattu Franilta ja hänen ystäviltään. Tai ehkä he eivät vain olleet osanneet kuunnella. Monet asiat olivat kenen tahansa saatavilla, jos niitä vain osasi etsiä oikealla tavalla.
”Olen vain ohikulkumatkalla. Pysähdyin tähän viehättävään kylään odottamaan saattajaani, joka ei päässyt lähtemään Archadiasta samaan aikaan kanssani. Uskon, että minun on turvallisempaa jatkaa matkaani nyt hänen kanssaan, sillä en halua viedä sotilaita sinne, minne olen matkalla”, Larsa selitti.
”Tuomarin vieminen sinne on kuitenkin soveliasta. Sitäkö yrität sanoa, kloppi?” Balthier tiedusteli, eikä hänen äänessään ollut häivähdystäkään ystävällisyydestä.
”Ilmapiraatiksi te tunnutte tietävän kovin paljon asioista, joista teidän ei pitäisi tietää. En kuitenkaan aio udella perimmäistä tietolähdettänne, sillä uskon tiedon vain aiheuttavan kiusallisen tilanteen meidän kummankin kannalta”, Larsa huomautti.
”Mikä saa sinut luulemaan, että paljastaisin tietolähteeni?”
”Jokainen totuus tulee joskus ilmi, eikä keisarikunta ole sokea.”
”Balthier, mitä hän tarkoittaa?” Ashe kysyi terävästi. Prinsessan kasvoille oli noussut epäilevä ilme.
Balthier katsoi naista hetken aikaa kulmat kurtussa, ennen kuin vastasi: ”Hän tarkoittaa, että voi joko olla sinun puolellasi tai nousta sinua vastaan. Hänellä on aseita, mutta hän ei mieluusti käytä niitä.”
”Aivan niin. Ja juuri sen takia lähdin tälle matkalle. En etsiäkseni lisää syitä sotaan, vaan löytääkseni keinon sen lopettamiseen rauhanomaisesti”, Larsa selosti. Ashen kasvoille jäi miesten sanoista vaivautunut ilme, sillä hän ymmärsi – kuten kaikki muutkin – että nämä tiesivät jotain, mitä eivät muille paljastaneet. ”Se, että kohtasin teidät tällä matkalla yllättää minut suuresti. Ehkä kohtalo kuitenkin tarkoitti niin tapahtuvaksi.”
Larsa vilkaisi nopeasti Peneloa ja hymyili tälle, mutta kääntyi sitten uudestaan Ashen puoleen. Hänen silmissään oli nyt vaativa katse. Se kertoi, että hän oli tottunut saamaan haluamansa, kuten oli Ashekin. Kuninkaallisissa lapsissa tuntui olevan se paha vika, että heitä hemmoteltiin pienestä asti, heidät opetettiin siihen, että kaikki voitiin ojentaa heille mithril-tarjottimella.
”Lähdemme huomenna”, Larsa ilmoitti prinsessalle. Kyseessä ei ollut kysymys, vaan suora toteamus kuin poika olisi puhunut palvelijalle, eikä vertaiselleen. Silti hänen äänensä oli täysin kohtelias, se ei tuntunut vaativan mitään. Kaikki kuitenkin tiesivät, että hän ei nyt yrittänyt neuvotella, vaan halusi muiden toimivan hänen tavallaan. Balthier tuhahti ärtyneesti, mutta kukaan ei suonut huomiota hänen mielenilmaukselleen. ”Aion tosiaan odottaa saattajani saapumista, mutta teidän tapaamisenne tuo uudenlaisen mahdollisuuden. Tämä kamala sota voidaan pysäyttää, mutta tarvitsen siihen teidän apuanne.” Larsa puhui suoraan Ashelle kuin muita ei olisi ollutkaan.
”Sota”, Ashe toisti.
”Tehän tiedätte, että markiisi Ondore johtaa kapinallisjoukkoa”, Larsa aloitti. Ashen silmissä kävi välähdys, jonka perusteella jokainen paikalla olija pystyi jo arvaamaan seuraavan sanan. Tosin prinsessa ei ehtinyt avata suutaan, sillä Larsa jatkoi kiireesti: ”Pyhimmästi anteeksi, hän johtaa suurta vastarintajoukkoa keisarikuntaa vastaan. Lady Ashe, kumpikaan valtioistamme ei ole valmis tähän nyt. Rozarrian armeija on lähdössä liikkeelle. He liittyvät auttamaan vastarintaa ja käyttävät sitä tekosyynä julistaa sota Archadialle.. ja Archadialla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata julistukseen.”
Ashe ei sanonut mitään. Hänen kasvoillaan oli kuitenkin pohdiskeleva ilme.
”Lady Ashe, menkäämme Bur-Omisaceen. Hänen armonsa Gran Kiltiaksen siunauksella te voitte oikeutetusti käyttää kruunuanne ja julistaa Dalmascan itsenäiseksi valtioksi. Kuningattarena voitte vaatia rauhaa keisarikunnan ja Dalmascan välille. Te voitte pysäyttää markiisi Ondoren”, Larsa selitti anovaan, mutta samalla kovin käskevään sävyyn.
Fran tarkkaili vieressään istuvaa poikaa. Niin, tämä oli pelkkä poikanen ja silti käymässä taisteluun oman kotimaansa puolesta. Larsa oli vasta lapsi, hänen ei olisi pitänyt kantaa harteillaan näin suuria murheita. Toisaalta pojan sanoista paistoi läpi naiivius. Pelkkä Ashen pyyntö – tai edes käsky – saisi keisarikuntaa suostumaan rauhaan. Ei, sen sijaan keisarikunta pitäisi huolen siitä, että tällä kertaa prinsessa kuolisi oikeasti.
”Vai vaatia rauhaa?” Ashe kivahti. ”Kuinka kehtaatte sanoa noin? Keisarikunta hyökkäsi kimppuumme, varasti meiltä kaiken rakkaan ja te pyydätte minua pelastamaan maan sodalta?”
”Dalmasca tulisi olemaan taistelutanner”, Larsa huomautti. ”Entäpä jos nethisiittiä käytettäisiin Rabanastressa? Te tiedätte, että veljeni voisi tehdä niin!”
Hyvä on. Larsa saattoi olla lapsi, mutta hänellä oli myös viisaita ajatuksia. Dalmasca oli täsmälleen Rozarrian ja Archadian välillä. Olisi hyvin todennäköistä, että tuo pieni valtio kärsisi kahden suuremman sodassa pahimmat tappiot.
”Olen pahoillani, että painostan näin pahasti. En vain näe muutakaan keinoa. Jos ette voi luottaa minuun, ottakaa minut panttivangiksenne”, Larsa muutti äänensä jälleen anovaksi.
”Tuota…” Ashe mutisi.
”Minusta meidän ei pitäisi tehdä hätäisiä päätöksiä tällaisesta asiasta”, Balthier ilmaisi vihdoin mielipiteensä ääneen.
”Meidän?” Ashe kysyi ja kohotti kulmakarvojaan.
”Ellei teidän korkeutenne ole vielä huomannut, olemme kaikki samassa sopassa. Sinun päätöksesi vaikuttavat meihin kaikkiin, Ashe”, Balthier selitti ja katsoi naista hetken aikaa suoraan silmiin. Ashe nielaisi ja käänsi katseensa toisaalle.
”Basch?”
”Olen samaa mieltä Balthierin kanssa. Meidän ei pitäisi hätiköidä”, ritari vastasi.
”Fran?”
”Suuria päätöksiä on hyvä pohtia seuraavaan aamuun. Ehkä unet antavat oikean vastauksen”, viera totesi.
Ashe nyökkäsi. ”Ilmoitan teille aamulla, mikä on päätökseni”, hän sanoi Larsalle. Fran kuuli Vaanin mutisevan jotain sensuuntaista, että nuorempienkin mielipiteen olisi toki voinut huomioida.
”Hyvä on”, Larsa sanoi ystävällisesti. ”Siirryn omaan telttaani yöksi. Penelo, olisin kovin iloinen, jos voisit tarjota minulle seuraa tunniksi tai pariksi. Pyydän toki jonkun sotilaista valvomaan keskustelua, ettei kenenkään tarvitse epäillä mitään sopimatonta.”
Penelon vastatessa myöntävästi Balthier jupisi keisarikunnan sotilaiden läsnäolon tällaisessa paikassa olevan jo pelkästään sopimatonta. Vaaleahiuksista tyttöstä huomautus ei näyttänyt haittaavan, kun hän poistui nuotion ääreltä Larsan seurassa.
”Onko aivan viisasta päästää häntä?” Vaan kysyi.
”Ei”, Balthier vastasi.
”Larsa ei julkeaisi yrittää mitään täällä, eikä hän muutenkaan ole nuorimies, joka vahingoittaisi viatonta. Hän kohtelee Peneloa varmasti hyvin”, Ashe pisti väliin. ”En pidä hänen ehdotuksestaan, mutta tiedän, että hänellä on puhdas sydän.”
”Niin, Penelolla ei ole hätää hänen seurassaan”, Frankin vahvisti.
Suuri Päällikkö kohottautui seisomaan ja loi katseen vieraidensa ylitse. ”Teille on järjestetty vierasteltta, jossa voitte yöpyä tämän yön. Siellä on jokaiselle oma nukkumissoppi”, hän ilmoitti.
”Minä kiitän teitä tästä vieraanvaraisuudesta”, Ashe vastasi välittömästi ja nousi hänkin seisomaan. Muut seurasivat prinsessan esimerkkiä. ”Kun olen saanut valtakuntani takaisin, olette aina tervetullut vieraakseni ja saatte parhaimman vierashuoneista käyttöönne.”
”Kiitän sinua, ihmislapsi, mutta garifien paikka ei ole ihmisten kaupungeissa. Sinä kuitenkin voit vierailla luonani”, päällikkö vastasi.
Ashe nyökkäsi. Suuri Päällikkö huusi paikalle erään toisen garifien, jota hän kehotti viemään vieraat telttaan. Oli selvää, että tapaaminen oli nyt ohitse. Väsynyt vierasjoukko suuntasi askeleensa pois nuotion valopiiristä.
”Vieralapsi, haluaisin puhua kanssasi”, Suuri Päällikkö kuitenkin sanoi yllättäen. Fran kääntyi ympäri ja katsoi miestä.
”Jään mielelläni.”
”Minä jään kanssasi”, Balthier sanoi.
”Ei, mene sinä vain. Tulen kohta perässä”, Fran kielsi välittömästi ja tyrkkäsi miehen muiden suuntaan.
”Oletko varma?”
”Olen. Ala painua.”
Balthierin lähdettyä hyvin vastahakoisesti viera käveli takaisin nuotion luokse. Hän istahti garifien johtajan vierelle ja jäi odottamaan, mitä tuleman pitää.
”Minä en näe tulevaa, mutta katsoin prinsessaa silmiin ja tiedän, mitä hän päättää”, garif sanoi. Fran ei vastannut mitään. ”Oletko sinä, vieralapsi, valmis kulkemaan sitä polkua, jolle hän aikoo sinut viedä?”
Frania kylmäsi. Hän oli täysin varma, ettei ollut koskaan tavannut Suurta Päällikköä aiemmin. Silti tämä tuntui tietävän hyvin paljon. Kenties hän oli kuullut kaikki kertomukset vierasta, joka kerran oli asunut garifien parissa.
”Kuljen sitä polkua, jos minun on pakko”, Fran vastasi yksinkertaisesti.
”Vain yksi tie vie Bur-Omisaceen, vain yksi tie vie lumihuippuisille vuorille”, garif totesi. ”Ja se tie kulkee Golmoren viidakon halki. Sinun on aika kohdata menneisyytesi, lapsi.”
Tuntui omituiselta, että garif puhutteli Frania lapseksi, sillä viera oli melko varma, että hän oli joko vanhempi tai samanikäinen kuin mies. Garifin ääni oli kuitenkin vanhan miehen, kun taas Fran oli yhä nuoren näköinen. Ehkä hän todella näytti miehen silmissä lapselta.
Ajatus viidakkoon palaamisesta ei miellyttänyt Frania. Hän tiesi, että Metsä tarkkailisi jokaista kulkijaa. Jokainen viera Eryutin kylässä saisi tietää hänen kulkeneen ohitse. Kuollut marssisi Metsän halki ja herättäisi kauhua sydämissä, jotka olivat halunneet unohtaa viisikymmentä vuotta pystymättä siihen.
Ja miten Franin oma sydän kestäisi matkan? Hän ei kuulisi sanaakaan Metsältä, hän ei voisi astella Eryutin rauhaan ja kauneuteen, vaan hänen olisi kuljettava kostean ja lämpöisen pimeyden halki kuin mitään kylää ei olisi olemassakaan. Hän ei tiennyt, olisiko hän valmis siihen, mutta vaihtoehtoja ei olisi, mikäli Ashe päättäisi lähteä Larsan mukaan. Ja eikö sitä paitsi ollut parempi saattaa Larsa itse Bur-Omisaceen kuin antaa pojan marssia tuomari mukanaan Golmoreen?
”Niin, aika on tullut”, Fran vastasi. Hän nousi ja jätti nuotion taakseen. Hän tiesi, missä vierasteltat sijaitsivat kylässä, joten hänen ei tarvinnut pysähtyä kysymään tietä keneltäkään. Kun hän pääsi oikeaan paikkaan, teltta oli helppo tunnistaa sisältä kuuluvien äänien perusteella.
Fran työnsi oviaukkoa peittävän vuodan pois tieltä ja astui sisälle. Hän joutui kumartumaan, sillä aukko oli niin matala, että hänen korvansa hipoivat sen yläreunaa. Teltan keskellä hän kuitenkin pystyi vaivatta seisomaan suorassa. Pieni nuotio paloi kuopassa aivan keskellä telttaa ja siitä kohosi savuvana kattoaukkoa kohti. Pieniä soppia oli erotettu suuremmasta huoneesta vuodilla. Fran tiesi, että pehmeät vuoteet odottivat vuotien takana. Tässä teltassa nukkuminen olisi huomattavasti mukavampaa kuin Balthierin teltoissa.
”Minä en tiedä, tulisiko minun tarttua tähän tilaisuuteen”, Ashe selitti ja marssi edestakaisin teltan sillä alueella, jolla pystyi seisomaan suorassa. Miehet istuivat nuotion ympärillä ja seurasivat hänen menoaan. Fran istahti Balthierin viereen kuuntelemaan prinsessan pohdintoja. ”Larsa on niin nuori ja naiivi. Miten vanha hän on? Muistaakseni kaksitoista. Hän ei ole vielä edes mies. Enkä minä tunne mitään tarvetta auttaa Archadiaa.”
”Larsa on kuitenkin syytön veljensä tekoihin, kuten myös monet tavalliset archadialaiset. Haluatko, että he kokevat saman kohtalon kuin sinun kansasi?” Fran tiedusteli. Ashe pysähtyi ja mittaili vieraa katseellaan.
”Mistä tiedät, millaisen kohtalon he kohtaisivat? Archadian armeija on valtava. He voivat selvitä säikähdyksellä.”
”Rozarrian joukot eivät ole pienet ja sillä on apuna markiisi sekä vastarinta”, Basch puuttui puheeseen.
”Sittenhän voitto on varma. Archadialaiset saavat maksaa siitä, mitä ovat muille tehneet”, Ashe kiukkusi.
”Mikä takaa, ettei Rozarria ota valtaa Dalmascassa?” Balthier kysäisi. ”Ei sillä, en pidä ajatuksesta, että meidän pitäisi luottaa yhteenkään keisarin perilliseen, mutta en halua myöskään nähdä rozarrialaisten keikareiden hallitsevan Ivalicea.”
”En tiedä”, Ashe mutisi.
”Meillä ei ole vastauksia kysymyksiimme. En tiedä, saammeko niitä Bur-Omisacestakaan, mutta ainakin saamme selville Archadian aikeet Larsan kautta. Matka sinne ei voi olla täysin turha”, Basch totesi. ”Minusta meidän tulisi tarttua tilaisuuteen.”
”Jos Larsa on kerran niin luotettava, kun hän viettää aikaa Penelon kanssa, miksi hän olisi vihollinen muutenkaan?” Vaan kysyi.
”Sinä et vain ymmärrä”, Ashe tuhahti.
”En niin, siksi sinun pitäisi selittää!”
”Äh, minulla ei ole aikaa tähän. Menen ulos ja pyydän, ettette häiritsisi minua”, prinsessa ärähti. Hän marssi oviaukolle ja työnsi vuodan syrjään. Hetkeä myöhemmin hän askeleensa jo katosivat jonnekin kaukaisuuteen.
”Vaan, sanoinko sinulle jotain siitä, miten naisia tulisi kohdella?” Balthier kysäisi. Fran vilkaisi miestä syrjäsilmällä. Minkähänlaisen keskustelun tämä oli mahtanut pojan kanssa käydä?
”Minä ihan totta arvostan Ashea, hän on minun prinsessani, mutta joskus en vain ymmärrä häntä”, Vaan huomautti.
”Naisia voi harvoin ymmärtää. Silti heidän kanssaan on tultava toimeen. He ovat monimutkaisia ja harvoin loogisia. Ashe on kuitenkin siitä loogisimmasta päästä”, Balthier selosti nuorelle miehelle. Fran käänsi katseensa toiseen suuntaan ja pohti, mitä lausahdus oli mahdollisesti sisältänyt. Halusiko Balthier sanoa, ettei kyennyt millään tasolla ymmärtämään häntä? Pitikö mies kenties vieraa täysin epäloogisena? Oliko Ashe jotenkin parempi kuin Fran? ”Sitä paitsi voi olla hyvä, että tyttösi viettää aikaan sen keskenkasvuisen keikarin kanssa. Hän saattaa saada selville jotain, mitä me muut emme saisi.”
”Penelo ei ole minun.. tyttöni”, Vaan mutisi lattiaa tuijottaen.
”Ei tietenkään ja seeqit lentävät”, Balthier naurahti.
”Minun täytyy puhua Ashelle!”
Vaan ryntäsi ulos teltasta sellaisella vauhdilla, että melkein veti oviaukon vuodan mukanaan. Balthierin nauru seurasi häntä vielä hyvän tovin.
”Älä kiusaa poikaa liikaa”, Fran huomautti ja pukkasi piraattia kylkeen.
Garifien juhla-ateria ei tarkoittanut samaa kuin tanssiaisillallinen kuninkaallisessa linnassa. Sen sijaan se muodostui runsaasta lihasta, paistetuista vihanneksista, lähdevedestä sekä tummasta mallasjuomasta. Kylässä tavallinen kansa vietti omia juhliaan tanssien ja laulaen nuotioiden ympärillä. Tunnelma oli hyvin erilainen kuin mihin ihmiset olivat omissa juhlissaan tottuneet.
Aterian aikana ei mainittu sanallakaan joukon vierailun syytä. Fran oli jo kertonut tämän muille etukäteen, jotta nämä eivät aiheuttaisi skandaalia rikkomalla ikivanhoja käyttäytymiskaavoja. Keskustelu pysyi yleisellä linjalla. Matkalaiset kertoilivat Gizan säästä ja retkestään Ozmonen tasangon halki. Garifien johtaja puolestaan puhui metsästysonnesta ja vuoden aikana syntyneistä pienokaisista sekä muista kylää koskettaneista asioista. Vasta, kun viimeisetkin ruuanmuruset olivat kadonneet, saatettiin todellinen puheenaihe nostaa esille.
Ashe sai kunnian selittää tilanteen. Hän puhui kohteliaasti ja hienoa kieltä käyttäen kuin olisi keskustellut vertaisensa, toisen kuninkaallisen kanssa. Jos hän pitikin garifeja sivistymättöminä villeinä – mikä oli Franin mielestä täysin mahdollista – hän ei tuonut sitä millään tavalla julki.
Selostuksen päätteeksi Suuri Päällikkö pyysi saada nähdä kuuluisan nethisiitin. Hieman epäröiden Ashe otti sen esille ja ojensi sen garifille. Mies tutkaili sitä pitkän aikaa.
”Sinä olet käyttänyt sitä”, hän totesi viimein.
”Se en ollut minä, joka sitä käytti”, Ashe selitti. ”Itse asiassa toivoin, että te voisitte näyttää minulle, miten se tapahtuu. Siksi olen tullut.”
”Sinä et tiedä kivien toimintatapaa. Sitten emme ole erilaisia”, päällikkö totesi ja ojensi nethisiitin takaisin. Ashe puristi sormensa sen ympärille järkyttynyt ilme kasvoillaan.
”Mitä?”
Garifien johtaja viittasi Ashea istumaan. Prinsessa totteli mukisematta. Mies kohottautui parempaan asentoon ja tarkkaili vieraitaan hyvän tovin naamionsa takaa.
”Menneinä aikoina Jumalat antoivat nethisiitit lahjaksi kansalleni. Mutta niiden käyttötapa pääsi meiltä unohduksiin, siispä Jumalat ottivat lahjansa takaisin. Meidän sijastamme He päättivät antaa ne ihmiskuninkaalle. Dynastiakuninkaaksi kutsuttu toi vaikeina aikoina rauhan niiden avulla. Kivet ovat erikoinen asia. Vaikka kuningas Raithwallin veri virtaa suonissasi, sinä et voi ohjailla nethisiittiä”, garif selosti. Hän näytti ajautuneen jonnekin hyvin kauas. Kenties hän kävi mielessään läpi garifien vanhoja taruja.
”En voi ohjailla sitä?” Ashe toisti. ”Mikäli ymmärrän oikein, te sanotte, ettette pysty neuvomaan minulle, kuinka käyttää kiveä.”
”Onhan se häpeällistä myöntää”, garif vastasi ja tihrusti prinsessaa naamionsa silmäaukoista. ”Edessäni on Raithwallin perillinen, enkä voi tarjota hänelle minkäänlaista apua. Mutta silti, vaikka tietäisit miten käyttää nethisiittiä, siitä olisi vain vähän hyötyä. Usva, jotka kivi on menneinä vuosina kerännyt sisäänsä, on menetetty, ja sen mukana kiven voima. Sinun jälkeläisesi ovat niitä, jotka voivat ohjailla kiveä tulevina päivinä.”
Ashe ei sanonut mitään. Hän tuijotti kädessään olevaa kiveä, kuten kaikki muutkin nuotion ympärillä. Kivi olisi hyödytön kenties satoja vuosia. Kun se jälleen olisi kerännyt itsensä täyteen Usvaa, se voisi aiheuttaa samanlaisen räjähdyksen kuin muutama päivä sitten. Hyvä uutinen oli, että Keskipäivän sirusta ei olisi Archadialle enää hyötyä Vaynen elinaikana. Huono uutinen sen sijaan kertoi, että Aamunkoiton siru oli keisarikunnan käsissä ja heillä saattoi olla varastokaupalla ihmisten valmistamia nethisiittejä.
”Tuo kivi on omistautunut voimalle”, garifien johtajan ääni rikkoi hiljaisuuden, jota vain nuotion räiske oli säestänyt. ”Tyhjä, mutta täynnä janoa. Karmeaa kaipausta imeä maailma kuiviin.”
Suuri Päällikkö kohotti katseensa ja tuijotti jonnekin nuotion ulkopuolelle. Hänen äänessään oli selvästi mietteliäisyyttä, kun hän seuraavan kerran puhui: ”Ihmisten ja magian voimaa. Hyvää ja pahaa. Usein on niin, että ne, jotka himoitsevat nethisiittiä, ovat itse nethisiitin himon kohteena.”
Fran erotti askelia pimeydestä nuotion valopiirin ulkopuolelta. Hän käänsi katseensa samaan suuntaan Suuren Päällikön kanssa. Hyvin nopeasti muut seurasivat hänen esimerkkiään. Piiriä kiersi hämmästynyt huudahdus, kun valoon asteli tyylikkäästi pukeutunut nuorimies, jonka puolipitkät ruskeat hiukset näyttivät suorastaan heräävän eloon tulen loimussa.
”Larsa?” Penelo huudahti ilahtuneesti. ”Mitä sinä täällä teet?”
Nuori prinssilordi istahti Franin ja Penelon väliin tervehdittyään kaikkia kohteliaasti. Vaan soi hänelle mulkaisun, Penelo näytti uteliaalta, samoin Ashe. Balthier tuijotti poikaa tiukasti, Baschia taas ei näyttänyt liiemmälti kiinnostavan. Fran puolestaan oli hyvin utelias, miksi Archadian keisarin poika oli saapunut heidän kanssaan samaan paikkaan.
”Mitäs tämä tarkoittaa? Ihmisiä on tullut vierailemaan luonamme. Hieman isompia tällä kertaa, mutta mitäpä tuosta.”
Fran muisti ylipäällikön sanat. Hän ei ollut aiemmin pysähtynyt pohtimaan niiden merkitystä, mutta nyt se tuntui selvältä. Garifit olivat aiemmin keskustelleet Larsan kanssa, kenties jonkun muunkin archadialaisen kanssa. Kuitenkin tieto oli salattu Franilta ja hänen ystäviltään. Tai ehkä he eivät vain olleet osanneet kuunnella. Monet asiat olivat kenen tahansa saatavilla, jos niitä vain osasi etsiä oikealla tavalla.
”Olen vain ohikulkumatkalla. Pysähdyin tähän viehättävään kylään odottamaan saattajaani, joka ei päässyt lähtemään Archadiasta samaan aikaan kanssani. Uskon, että minun on turvallisempaa jatkaa matkaani nyt hänen kanssaan, sillä en halua viedä sotilaita sinne, minne olen matkalla”, Larsa selitti.
”Tuomarin vieminen sinne on kuitenkin soveliasta. Sitäkö yrität sanoa, kloppi?” Balthier tiedusteli, eikä hänen äänessään ollut häivähdystäkään ystävällisyydestä.
”Ilmapiraatiksi te tunnutte tietävän kovin paljon asioista, joista teidän ei pitäisi tietää. En kuitenkaan aio udella perimmäistä tietolähdettänne, sillä uskon tiedon vain aiheuttavan kiusallisen tilanteen meidän kummankin kannalta”, Larsa huomautti.
”Mikä saa sinut luulemaan, että paljastaisin tietolähteeni?”
”Jokainen totuus tulee joskus ilmi, eikä keisarikunta ole sokea.”
”Balthier, mitä hän tarkoittaa?” Ashe kysyi terävästi. Prinsessan kasvoille oli noussut epäilevä ilme.
Balthier katsoi naista hetken aikaa kulmat kurtussa, ennen kuin vastasi: ”Hän tarkoittaa, että voi joko olla sinun puolellasi tai nousta sinua vastaan. Hänellä on aseita, mutta hän ei mieluusti käytä niitä.”
”Aivan niin. Ja juuri sen takia lähdin tälle matkalle. En etsiäkseni lisää syitä sotaan, vaan löytääkseni keinon sen lopettamiseen rauhanomaisesti”, Larsa selosti. Ashen kasvoille jäi miesten sanoista vaivautunut ilme, sillä hän ymmärsi – kuten kaikki muutkin – että nämä tiesivät jotain, mitä eivät muille paljastaneet. ”Se, että kohtasin teidät tällä matkalla yllättää minut suuresti. Ehkä kohtalo kuitenkin tarkoitti niin tapahtuvaksi.”
Larsa vilkaisi nopeasti Peneloa ja hymyili tälle, mutta kääntyi sitten uudestaan Ashen puoleen. Hänen silmissään oli nyt vaativa katse. Se kertoi, että hän oli tottunut saamaan haluamansa, kuten oli Ashekin. Kuninkaallisissa lapsissa tuntui olevan se paha vika, että heitä hemmoteltiin pienestä asti, heidät opetettiin siihen, että kaikki voitiin ojentaa heille mithril-tarjottimella.
”Lähdemme huomenna”, Larsa ilmoitti prinsessalle. Kyseessä ei ollut kysymys, vaan suora toteamus kuin poika olisi puhunut palvelijalle, eikä vertaiselleen. Silti hänen äänensä oli täysin kohtelias, se ei tuntunut vaativan mitään. Kaikki kuitenkin tiesivät, että hän ei nyt yrittänyt neuvotella, vaan halusi muiden toimivan hänen tavallaan. Balthier tuhahti ärtyneesti, mutta kukaan ei suonut huomiota hänen mielenilmaukselleen. ”Aion tosiaan odottaa saattajani saapumista, mutta teidän tapaamisenne tuo uudenlaisen mahdollisuuden. Tämä kamala sota voidaan pysäyttää, mutta tarvitsen siihen teidän apuanne.” Larsa puhui suoraan Ashelle kuin muita ei olisi ollutkaan.
”Sota”, Ashe toisti.
”Tehän tiedätte, että markiisi Ondore johtaa kapinallisjoukkoa”, Larsa aloitti. Ashen silmissä kävi välähdys, jonka perusteella jokainen paikalla olija pystyi jo arvaamaan seuraavan sanan. Tosin prinsessa ei ehtinyt avata suutaan, sillä Larsa jatkoi kiireesti: ”Pyhimmästi anteeksi, hän johtaa suurta vastarintajoukkoa keisarikuntaa vastaan. Lady Ashe, kumpikaan valtioistamme ei ole valmis tähän nyt. Rozarrian armeija on lähdössä liikkeelle. He liittyvät auttamaan vastarintaa ja käyttävät sitä tekosyynä julistaa sota Archadialle.. ja Archadialla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata julistukseen.”
Ashe ei sanonut mitään. Hänen kasvoillaan oli kuitenkin pohdiskeleva ilme.
”Lady Ashe, menkäämme Bur-Omisaceen. Hänen armonsa Gran Kiltiaksen siunauksella te voitte oikeutetusti käyttää kruunuanne ja julistaa Dalmascan itsenäiseksi valtioksi. Kuningattarena voitte vaatia rauhaa keisarikunnan ja Dalmascan välille. Te voitte pysäyttää markiisi Ondoren”, Larsa selitti anovaan, mutta samalla kovin käskevään sävyyn.
Fran tarkkaili vieressään istuvaa poikaa. Niin, tämä oli pelkkä poikanen ja silti käymässä taisteluun oman kotimaansa puolesta. Larsa oli vasta lapsi, hänen ei olisi pitänyt kantaa harteillaan näin suuria murheita. Toisaalta pojan sanoista paistoi läpi naiivius. Pelkkä Ashen pyyntö – tai edes käsky – saisi keisarikuntaa suostumaan rauhaan. Ei, sen sijaan keisarikunta pitäisi huolen siitä, että tällä kertaa prinsessa kuolisi oikeasti.
”Vai vaatia rauhaa?” Ashe kivahti. ”Kuinka kehtaatte sanoa noin? Keisarikunta hyökkäsi kimppuumme, varasti meiltä kaiken rakkaan ja te pyydätte minua pelastamaan maan sodalta?”
”Dalmasca tulisi olemaan taistelutanner”, Larsa huomautti. ”Entäpä jos nethisiittiä käytettäisiin Rabanastressa? Te tiedätte, että veljeni voisi tehdä niin!”
Hyvä on. Larsa saattoi olla lapsi, mutta hänellä oli myös viisaita ajatuksia. Dalmasca oli täsmälleen Rozarrian ja Archadian välillä. Olisi hyvin todennäköistä, että tuo pieni valtio kärsisi kahden suuremman sodassa pahimmat tappiot.
”Olen pahoillani, että painostan näin pahasti. En vain näe muutakaan keinoa. Jos ette voi luottaa minuun, ottakaa minut panttivangiksenne”, Larsa muutti äänensä jälleen anovaksi.
”Tuota…” Ashe mutisi.
”Minusta meidän ei pitäisi tehdä hätäisiä päätöksiä tällaisesta asiasta”, Balthier ilmaisi vihdoin mielipiteensä ääneen.
”Meidän?” Ashe kysyi ja kohotti kulmakarvojaan.
”Ellei teidän korkeutenne ole vielä huomannut, olemme kaikki samassa sopassa. Sinun päätöksesi vaikuttavat meihin kaikkiin, Ashe”, Balthier selitti ja katsoi naista hetken aikaa suoraan silmiin. Ashe nielaisi ja käänsi katseensa toisaalle.
”Basch?”
”Olen samaa mieltä Balthierin kanssa. Meidän ei pitäisi hätiköidä”, ritari vastasi.
”Fran?”
”Suuria päätöksiä on hyvä pohtia seuraavaan aamuun. Ehkä unet antavat oikean vastauksen”, viera totesi.
Ashe nyökkäsi. ”Ilmoitan teille aamulla, mikä on päätökseni”, hän sanoi Larsalle. Fran kuuli Vaanin mutisevan jotain sensuuntaista, että nuorempienkin mielipiteen olisi toki voinut huomioida.
”Hyvä on”, Larsa sanoi ystävällisesti. ”Siirryn omaan telttaani yöksi. Penelo, olisin kovin iloinen, jos voisit tarjota minulle seuraa tunniksi tai pariksi. Pyydän toki jonkun sotilaista valvomaan keskustelua, ettei kenenkään tarvitse epäillä mitään sopimatonta.”
Penelon vastatessa myöntävästi Balthier jupisi keisarikunnan sotilaiden läsnäolon tällaisessa paikassa olevan jo pelkästään sopimatonta. Vaaleahiuksista tyttöstä huomautus ei näyttänyt haittaavan, kun hän poistui nuotion ääreltä Larsan seurassa.
”Onko aivan viisasta päästää häntä?” Vaan kysyi.
”Ei”, Balthier vastasi.
”Larsa ei julkeaisi yrittää mitään täällä, eikä hän muutenkaan ole nuorimies, joka vahingoittaisi viatonta. Hän kohtelee Peneloa varmasti hyvin”, Ashe pisti väliin. ”En pidä hänen ehdotuksestaan, mutta tiedän, että hänellä on puhdas sydän.”
”Niin, Penelolla ei ole hätää hänen seurassaan”, Frankin vahvisti.
Suuri Päällikkö kohottautui seisomaan ja loi katseen vieraidensa ylitse. ”Teille on järjestetty vierasteltta, jossa voitte yöpyä tämän yön. Siellä on jokaiselle oma nukkumissoppi”, hän ilmoitti.
”Minä kiitän teitä tästä vieraanvaraisuudesta”, Ashe vastasi välittömästi ja nousi hänkin seisomaan. Muut seurasivat prinsessan esimerkkiä. ”Kun olen saanut valtakuntani takaisin, olette aina tervetullut vieraakseni ja saatte parhaimman vierashuoneista käyttöönne.”
”Kiitän sinua, ihmislapsi, mutta garifien paikka ei ole ihmisten kaupungeissa. Sinä kuitenkin voit vierailla luonani”, päällikkö vastasi.
Ashe nyökkäsi. Suuri Päällikkö huusi paikalle erään toisen garifien, jota hän kehotti viemään vieraat telttaan. Oli selvää, että tapaaminen oli nyt ohitse. Väsynyt vierasjoukko suuntasi askeleensa pois nuotion valopiiristä.
”Vieralapsi, haluaisin puhua kanssasi”, Suuri Päällikkö kuitenkin sanoi yllättäen. Fran kääntyi ympäri ja katsoi miestä.
”Jään mielelläni.”
”Minä jään kanssasi”, Balthier sanoi.
”Ei, mene sinä vain. Tulen kohta perässä”, Fran kielsi välittömästi ja tyrkkäsi miehen muiden suuntaan.
”Oletko varma?”
”Olen. Ala painua.”
Balthierin lähdettyä hyvin vastahakoisesti viera käveli takaisin nuotion luokse. Hän istahti garifien johtajan vierelle ja jäi odottamaan, mitä tuleman pitää.
”Minä en näe tulevaa, mutta katsoin prinsessaa silmiin ja tiedän, mitä hän päättää”, garif sanoi. Fran ei vastannut mitään. ”Oletko sinä, vieralapsi, valmis kulkemaan sitä polkua, jolle hän aikoo sinut viedä?”
Frania kylmäsi. Hän oli täysin varma, ettei ollut koskaan tavannut Suurta Päällikköä aiemmin. Silti tämä tuntui tietävän hyvin paljon. Kenties hän oli kuullut kaikki kertomukset vierasta, joka kerran oli asunut garifien parissa.
”Kuljen sitä polkua, jos minun on pakko”, Fran vastasi yksinkertaisesti.
”Vain yksi tie vie Bur-Omisaceen, vain yksi tie vie lumihuippuisille vuorille”, garif totesi. ”Ja se tie kulkee Golmoren viidakon halki. Sinun on aika kohdata menneisyytesi, lapsi.”
Tuntui omituiselta, että garif puhutteli Frania lapseksi, sillä viera oli melko varma, että hän oli joko vanhempi tai samanikäinen kuin mies. Garifin ääni oli kuitenkin vanhan miehen, kun taas Fran oli yhä nuoren näköinen. Ehkä hän todella näytti miehen silmissä lapselta.
Ajatus viidakkoon palaamisesta ei miellyttänyt Frania. Hän tiesi, että Metsä tarkkailisi jokaista kulkijaa. Jokainen viera Eryutin kylässä saisi tietää hänen kulkeneen ohitse. Kuollut marssisi Metsän halki ja herättäisi kauhua sydämissä, jotka olivat halunneet unohtaa viisikymmentä vuotta pystymättä siihen.
Ja miten Franin oma sydän kestäisi matkan? Hän ei kuulisi sanaakaan Metsältä, hän ei voisi astella Eryutin rauhaan ja kauneuteen, vaan hänen olisi kuljettava kostean ja lämpöisen pimeyden halki kuin mitään kylää ei olisi olemassakaan. Hän ei tiennyt, olisiko hän valmis siihen, mutta vaihtoehtoja ei olisi, mikäli Ashe päättäisi lähteä Larsan mukaan. Ja eikö sitä paitsi ollut parempi saattaa Larsa itse Bur-Omisaceen kuin antaa pojan marssia tuomari mukanaan Golmoreen?
”Niin, aika on tullut”, Fran vastasi. Hän nousi ja jätti nuotion taakseen. Hän tiesi, missä vierasteltat sijaitsivat kylässä, joten hänen ei tarvinnut pysähtyä kysymään tietä keneltäkään. Kun hän pääsi oikeaan paikkaan, teltta oli helppo tunnistaa sisältä kuuluvien äänien perusteella.
Fran työnsi oviaukkoa peittävän vuodan pois tieltä ja astui sisälle. Hän joutui kumartumaan, sillä aukko oli niin matala, että hänen korvansa hipoivat sen yläreunaa. Teltan keskellä hän kuitenkin pystyi vaivatta seisomaan suorassa. Pieni nuotio paloi kuopassa aivan keskellä telttaa ja siitä kohosi savuvana kattoaukkoa kohti. Pieniä soppia oli erotettu suuremmasta huoneesta vuodilla. Fran tiesi, että pehmeät vuoteet odottivat vuotien takana. Tässä teltassa nukkuminen olisi huomattavasti mukavampaa kuin Balthierin teltoissa.
”Minä en tiedä, tulisiko minun tarttua tähän tilaisuuteen”, Ashe selitti ja marssi edestakaisin teltan sillä alueella, jolla pystyi seisomaan suorassa. Miehet istuivat nuotion ympärillä ja seurasivat hänen menoaan. Fran istahti Balthierin viereen kuuntelemaan prinsessan pohdintoja. ”Larsa on niin nuori ja naiivi. Miten vanha hän on? Muistaakseni kaksitoista. Hän ei ole vielä edes mies. Enkä minä tunne mitään tarvetta auttaa Archadiaa.”
”Larsa on kuitenkin syytön veljensä tekoihin, kuten myös monet tavalliset archadialaiset. Haluatko, että he kokevat saman kohtalon kuin sinun kansasi?” Fran tiedusteli. Ashe pysähtyi ja mittaili vieraa katseellaan.
”Mistä tiedät, millaisen kohtalon he kohtaisivat? Archadian armeija on valtava. He voivat selvitä säikähdyksellä.”
”Rozarrian joukot eivät ole pienet ja sillä on apuna markiisi sekä vastarinta”, Basch puuttui puheeseen.
”Sittenhän voitto on varma. Archadialaiset saavat maksaa siitä, mitä ovat muille tehneet”, Ashe kiukkusi.
”Mikä takaa, ettei Rozarria ota valtaa Dalmascassa?” Balthier kysäisi. ”Ei sillä, en pidä ajatuksesta, että meidän pitäisi luottaa yhteenkään keisarin perilliseen, mutta en halua myöskään nähdä rozarrialaisten keikareiden hallitsevan Ivalicea.”
”En tiedä”, Ashe mutisi.
”Meillä ei ole vastauksia kysymyksiimme. En tiedä, saammeko niitä Bur-Omisacestakaan, mutta ainakin saamme selville Archadian aikeet Larsan kautta. Matka sinne ei voi olla täysin turha”, Basch totesi. ”Minusta meidän tulisi tarttua tilaisuuteen.”
”Jos Larsa on kerran niin luotettava, kun hän viettää aikaa Penelon kanssa, miksi hän olisi vihollinen muutenkaan?” Vaan kysyi.
”Sinä et vain ymmärrä”, Ashe tuhahti.
”En niin, siksi sinun pitäisi selittää!”
”Äh, minulla ei ole aikaa tähän. Menen ulos ja pyydän, ettette häiritsisi minua”, prinsessa ärähti. Hän marssi oviaukolle ja työnsi vuodan syrjään. Hetkeä myöhemmin hän askeleensa jo katosivat jonnekin kaukaisuuteen.
”Vaan, sanoinko sinulle jotain siitä, miten naisia tulisi kohdella?” Balthier kysäisi. Fran vilkaisi miestä syrjäsilmällä. Minkähänlaisen keskustelun tämä oli mahtanut pojan kanssa käydä?
”Minä ihan totta arvostan Ashea, hän on minun prinsessani, mutta joskus en vain ymmärrä häntä”, Vaan huomautti.
”Naisia voi harvoin ymmärtää. Silti heidän kanssaan on tultava toimeen. He ovat monimutkaisia ja harvoin loogisia. Ashe on kuitenkin siitä loogisimmasta päästä”, Balthier selosti nuorelle miehelle. Fran käänsi katseensa toiseen suuntaan ja pohti, mitä lausahdus oli mahdollisesti sisältänyt. Halusiko Balthier sanoa, ettei kyennyt millään tasolla ymmärtämään häntä? Pitikö mies kenties vieraa täysin epäloogisena? Oliko Ashe jotenkin parempi kuin Fran? ”Sitä paitsi voi olla hyvä, että tyttösi viettää aikaan sen keskenkasvuisen keikarin kanssa. Hän saattaa saada selville jotain, mitä me muut emme saisi.”
”Penelo ei ole minun.. tyttöni”, Vaan mutisi lattiaa tuijottaen.
”Ei tietenkään ja seeqit lentävät”, Balthier naurahti.
”Minun täytyy puhua Ashelle!”
Vaan ryntäsi ulos teltasta sellaisella vauhdilla, että melkein veti oviaukon vuodan mukanaan. Balthierin nauru seurasi häntä vielä hyvän tovin.
”Älä kiusaa poikaa liikaa”, Fran huomautti ja pukkasi piraattia kylkeen.
~o~
Ashe marssi ulos teltasta sekavin ajatuksin. Hän ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt luottaa Larsaan vai ei. Toisaalta hänellä ei ollut minkäänlaisia vihjeitä siitä, mitä hän olisi voinut tehdä. Garifit eivät olleet osanneet auttaa nethisiitin kanssa. Tietenkin tieto siitä, ettei kiveä voinut käyttää pitkään aikaan, oli hyödyllinen, mutta toisaalta se oli saanut Ashen myös pettymään. Hän kantoi mukanaan turhaa murikkaa, jota vasta hänen jälkeläisensä pystyisivät hyödyntämään. Hän oli aseeton sodassa, joka oli syttymässä hänen ympärillään. Täytyi olla jokin keino puolustaa Dalmascaa.
Kenties matka Bur-Omisaceen selvittäisi hänen ajatuksiaan. Tuntui vain hulluudelta talsia viidakon halki ja kivuta korkealle vuorelle. Matka veisi pitkän aikaa, eikä se olisi helppo. Toisaalta se saattoi olla ainoa vaihtoehto. Lisäksi Gran Kiltias oli hyvin viisas mies, ehkä hänellä oli tarjota vastauksia, joita Ashe niin kovasti janosi.
Prinsessa harhaili edestakaisin telttojen väliin jäävillä kujilla. Tähdet täplittivät korkeaa taivasta, mutta kuuta ei näkynyt. Ilmeisesti oli uudenkuun aika. Yö oli lämmin, mutta Ashea hytisytti, kun hän pohti epävarmaa tulevaisuutta. Hänen harteillaan oli niin valtava taakka. Hänen täytyi jotenkin pelastaa oma kotimaansa. Melkein kaikki, jotka olivat taistelleet hänen rinnallaan, olivat kuolleet. Ensimmäisenä oli lähtenyt Rasler, sitten hänen isänsä. Basch oli ollut kuollut Ashelle kaksi vuotta, kunnes mies oli palannut. Kenties hänen kohtalonsa olisi vielä kaatua uudestaan vihollisen miekkaan.
Viimeisimpänä oli kuollut monia vastarinnan sotilaita ja Vossler, jonka Ashe oli itse tuominnut kuolemaan Leviathanilla. Kyyneleet olivat nousta prinsessan silmiin, kun hän muisti, kuinka Vossler työnnettiin pois Shivasta kahden muun sotilaan kanssa. Heidät jätettiin Leviathanille kuolemaan. Kukaan ei voinut selviytyä hengissä sellaisesta räjähdyksestä.
Vosslerin kohtalo oli ollut oikeudenmukainen, sillä hän oli pettänyt oman maansa ja hallitsijansa. Maanpetturi oli tuomittava kuolemaan. Mies oli kuitenkin ollut Ashen luotettu kahden vuoden ajan. Oli vaikea uskoa, että hän olikin ollut petturi. Hän oli vain odottanut tilaisuutta iskeä puukon Ashen selkään.
Toisaalta Vossler oli saattanut ajatella tekevänsä oikein. Ashe kohautti olkapäitään. Hän ei koskaan saisi tietää sitä. Kuolleille ei voinut esittää kysymyksiä. Hänen olisi kuitenkin kannettava syyllisyyttä miehen kuolemasta mukanaan ikuisesti, aivan kuin hän kantoi surua Raslerista.
Prinsessa huomasi ajautuneensa sillalle. Hän ei ollut kiinnittänyt huomiota, minne oli kulkenut, ennen kuin hän tajusi seisovansa puisen sillan edessä. Vartijoita ei nyt näkynyt. Sen sijaan hän näki sinertävän hahmon seisovan sillalla.
”Rasler”, Ashe kuiskasi. Hän ryntäsi miestä kohti tavoittaakseen tämän, ennen kuin tämä taas katoaisi jonnekin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ajoissa, sillä kun hän oli jo melkein kosketusetäisyydessä, hahmo hänen edessään haihtui. Raslerin sijasta hänen edessään seisoi Vaan.
”Sinä näit hänet, etkö nähnytkin?” poika kysyi. ”Ihan niin kuin kuninkaan haudassa.”
”Joten sinäkin näit hänet?” Ashe hämmästyi. Hän oli huomannut Vaanin käyttäytyneen kuin poika olisi nähnyt jotain Raithwallin haudassa, mutta prinsessa oli pannut pojan käytöksen oman mielikuvituksensa piikkiin. ”Miksi? Miten?”
”Se on kieltämättä outoa”, Vaan myönsi.
Vaan käveli keskelle siltaa Ashen seuratessa hänen perässään. He jäivät seisomaan siihen ja nojautuivat sillan kaidetta vasten. Jostain kauempaa kuului heinäsirkkojen siritystä ja kylästä näkyi nuotioiden loistetta. Muutama hahmo istui valopiireissä, mutta hurjat tanssit olivat jo laantuneet.
”Aiemmin en edes tiennyt, miltä sinä näytit”, Vaan kertoi Ashelle. ”Ja prinssi.. tuskinpa edes tiesin, että oli mitään prinssiä.” Poika oli hetken hiljaa, eikä Ashekaan osannut sanoa mitään. ”Kuka tietää? Ehkä näinkin veljeni.”
”Basch kertoi minulle hänestä”, Ashe huomautti. Hän oli saanut moneen kertaan vakuuttaa miehelle, ettei Reksin kuolema ollut tämän vika. Hulluinta oli, että vain vähän aikaa sitten Ashe olisi tuominnut Baschin syylliseksi siitäkin murhasta. Nyt hän kuitenkin oli valmis puolustamaan miestä oman kunniansa uhalla.. tai no.. puolustamaan joka tapauksessa.
”Hän värväytyi vain vähää ennen viimeistä taistelua”, Vaan kertoi. ”Mutta mitä varten? Kyllä hän tiesi, ettemme voisi voittaa.”
”Suojellakseen jotain”, Ashe kuiskasi.
”Miten hän voi suojella mitään, kun hän on kuollut?” Vaan puuskahti katkerasti. ”Oliko se eri juttu prinssi Raslerin kohdalla? Oliko siinä mitään järkeä?”
Kysymykset saivat Ashen hätkähtämään. Rasler oli lähtenyt sotaan, koska Nabradia oli tuhoutunut. Miehen kotimaa oli kärsinyt tappion, eikä Rasler ollut halunnut Dalmascan kärsivän samaa kohtaloa. Kenties Rasler oli halunnut kostaa isänmaansa puolesta, kenties suojella Ashea ja Dalmascaa. Oliko mies tiennyt, ettei voitto ollut mahdollinen vai oliko hän uskonut siihen? Ashe ei osannut sanoa varmasti. Hän ei olisi halunnut päästää Rasleria menemään, mutta ei hän ollut voinut tätä estääkään.
Oliko sodassa koskaan järkeä?
”Keisarikunnan vihaaminen, koston saaminen. Vain sitä minä ajattelin”, Vaan ryhtyi puhumaan, kun Ashe pysytteli vaiti. ”En kuitenkaan tehnyt mitään sanojeni tueksi. Tarkoitan, että tajusin, etten voinut tehdä mitään.” Hän huokaisi raskaasti ja katsoi prinsessaa silmiin. ”Minusta tuli tyhjä ja yksinäinen. Ja lisäksi kaipasin veljeäni. Sanoin sellaisia juttuja kuin ’Minusta tulee ilmapiraatti’.. tai jotain muuta yhtä typerää vain pitääkseni ajatukseni erossa ikävistä asioista. Minä olin vain.. minä pakenin. Minun täytyi päästä eroon hänen kuolemastaan. Sen takia lähdin mukaasi.”
Ashe nyökkäsi vaitonaisena. Hän todella oli aliarvioinut Vaania. Poika oli kokenut paljon tuskaa, ajatellut hyvin samalla tavalla kuin hänkin. Erona kuitenkin oli, että Ashe oli aina tiennyt pystyvänsä tekemään jotain. Vaikka hän oli menettänyt kruununsa, hänellä oli yhä ollut valtaa. Vastarinta oli muodostettu, ennen kuin Vaynen sotilaat olivat laskeneet jalkojaan Rabanastren kaduille.
Prinsessa oli kokenut sodassa kovia menetyksiä, mutta niin oli hänen kansansakin. Vaan ja Penelo edustivat tuota kansaa, kenties myös Fran ja Balthier kuuluivat siihen joukkoon. Piraatit eivät paljastaneet itsestään liikoja, mutta se kuului työnkuvaan. Ashen tuli taistella saadakseen kansansa vapaaksi. Hänen tuli taistella, jotta Vaanin ei tarvitsisi enää kärsiä. Hänen tuli taistella, jotta Reks ei olisi kuollut turhaan.
”Tiedätkö mitä?” Vaan rikkoi jälleen hiljaisuuden. ”Olen saanut tarpeekseni siitä. Olen kyllästynyt pakenemiseen. Olen valmis löytämään tarkoitukseni. Valmis löytämään todellisia vastauksia, syitä. Ja jos pysyttelen mukanasi, uskon että löydänkin.”
”Toivoisin voivani jakaa uskosi”, Ashe sanoi.
”Minä löydän ne”, Vaan sanoi vakaalla äänellä.
Molemmat seisoivat sillalla hiljaa pitkän aikaa. He tuijottelivat tähtiä omiin ajatuksiinsa vaipuneina. Ashe huomasi, että oli mukavaa viettää aikaa tällä tavoin, ilman velvoitteita sanoa mitään.
”Tiedätkö, minäkin elin elämäni tietämättä sinusta”, hän sanoi hyvin pitkän ajan kuluttua. Vaan katsoi prinsessaa hämillään.
”Sinä olet prinsessa ja minä vain tavallinen pulliainen. Tietenkään sinä et tiennyt minusta”, poika sai sanottua.
”Tarkoitan, että elin elämäni palatsissa. Kaikki oli minulle päivänselvää. Kun olin seitsemäntoistavuotias, menin naimisiin Raslerin kanssa. Liitto ei ollut rakkaudesta, vaan sopimuksesta. Siitä oli päätetty jo ennen syntymääni. Minä kuitenkin opin rakastamaan Rasleria”, Ashe kertoi. ”No, joka tapauksessa, se mitä yritän sanoa... Minun elämäni oli hyvin erilaista kuin tavallisen kansalaisen. En juuri koskaan poistunut palatsista, ellen sitten mennyt kirkkoon. Olin isäni rakas pikkutyttö, Raslerin hemmoteltu vaimo ja sotilaiden palvoma prinsessa. Minut oli kasvatettu pumpulissa. En tiennyt, millaista oli toisenlainen elämä.”
”Ehkä sinun ei kuulunutkaan tietää”, Vaan ehdotti.
”Jokaisen hallitsijan tulisi tietää”, Ashe kiisti. ”Tulevankin sellaisen. Vastarinta opetti minulle paljon. Vaikka sen piirissä minua yhä pidettiin hallitsijana, en kuitenkaan voinut enää elää silkkiin käärittyä elämään. Se aika kovetti minut. Mutta vasta sinä opetit minut näkemään kansani. Minun silmissäni sinä edustat kansaa. Ja siksi voin sanoa, etten tiennyt sinusta, koska en tiennyt kansasta. Tiesin heidän olevan olemassa, mutta en kuitenkaan todella käsittänyt sitä. Elin yksityisessä kuplassani ja laskeudun tavallisten ihmisten tasolle vasta, kun keisarikunta saapui puhkaisemaan kuplani.”
Ashe tuijotti kaukaisuuteen. Vaan tuntui jo enemmän ystävältä kuin alamaiselta. Prinsessan oli myös vaikea enää yrittää ajatella poikaa pelkästään nuorempana ja naiivina. Vaan oli osoittanut ansaitsevansa paikkansa tässä joukossa, vaikka hän yhä kävi välillä prinsessan hermoille. Ei sillä, oli muita, jotka ärsyttivät Ashea huomattavasti enemmän.
”Aiommeko lähteä Larsan mukaan?” Vaan kysyi.
”En näe mitään parempaakaan vaihtoehtoa. Se saa kelvata toistaiseksi”, Ashe vastasi.
”Larsa on varmaan ihan mukava. Penelo on hyvä ihmistuntija, enkä usko, että hän olisi lähtenyt Larsan mukaan, jos olisi syytä pelätä”, Vaan pohdiskeli.
”En epäile sitä. Larsa on ehdottomasti suloinen pikkupoika. Pelkään vain, ettei hän näe tilannetta tarpeeksi suurena kokonaisuutena. Sinä puolustat Reksiä loppuun asti, mitä tahansa hän sitten olisi tehnytkin. Eikö niin?”
”Tietenkin. Eihän Reks ole tehnyt mitään väärää!” Vaan huudahti.
”En tarkoittanut, että hän olisi tehnyt”, Ashe sanoi nopeasti. Hän ei halunnut loukata Vaania turhaan. ”Tarkoitan vain, että rakastit häntä syvästi, etkä koskaan tahtoisi ajatella hänestä pahaa.”
”Niin?”
”Larsakin uskoo veljestään parasta ja se voi koitua vielä hänen kohtalokseen.”
”Vayne ja Reks ovat täysin eri asia. Vayne on paha, hänessä ei ole mitään hyvää”, Vaan huomautti.
”Larsa tuskin näkee asiaa niin”, Ashe huokaisi. ”Enkä sinuna menisi möläyttämään asioiden oikeaa laitaa hänelle. Sellainen vain hiertäisi luottamusta välillämme. Jos aiomme toimia hänen suunnitelmansa mukaan, Larsan on voitava uskoa, että me luotamme hänen sanaansa. Ja luotammehan me, emme vain luota Vayneen. Kuitenkin joskus on viisaampaa sulkea suunsa kuin lausua totuus.”
”Olet varmaankin oikeassa”, Vaan myönsi viimein.
Ashe nyökkäsi. Hän kääntyi ympäri ja nosti itsensä istumaan sillan kaiteelle. Hän heilutteli jalkojaan edestakaisin leikitellen ajatuksella, että hän oli vapaa kaikista murheista ja velvollisuuksista. Tällaisessa paikassa oli vaikea uskoa, että jossain suunniteltiin sotaa. Garifien kotimaa oli niin kaunis ja rauhallinen. Ehkä ihmisten tapa elää ei ollut ainoa oikea. Garifit näyttivät viihtyvän hyvin, vaikka heidän tapansa olivat kovin omituisia ja vanhahtavia. Heidän kylänsä oli kuitenkin kaunis ja lähellä luontoa. Kuninkaallisen linnan puutarha ei ollut mitään verrattuna aitoon, villiin ja vapaaseen luontoon.
”Kaunis ilta vai mitä?” Baschin ääni sai sekä Ashen että Vaanin hätkähtämään. Prinsessa miltei putosi alas sillalta, mutta Vaan ehti juuri ajoissa napata kiinni hänen käsivarrestaan, joten Ashe pääsi tasapainoon.
”Basch, mitä sinä täällä?” Vaan kummasteli.
”Tulin katsomaan, ettet saa enempää vahinkoa aikaan”, ritari naurahti.
”Päinvastoin, Vaan on ollut täydellinen herrasmies”, Ashe huomautti.
Baschin katse kulki selvästi Ashesta Vaaniin ja takaisin. Prinsessa näki pienen rypyn miehen vaaleiden kulmien välissä. Basch oli kovin suojeleva Vaania kohtaan, mutta nyt mies näytti jollain tapaa erilaiselta. Ashe ei vain osannut määritellä, mikä tätä oikeastaan vaivasi.
”Menivätkö Balthier ja Fran jo nukkumaan?” Vaan kysäisi.
”No, asian voisi ilmaista niinkin”, Basch vastasi ja hymyili.
”Minäkin taidan sitten mennä.”
Vaan venytteli käsivarsiaan raukeasti ja heilautti sitten kättään Ashelle. Hän ei kuitenkaan edes ehtinyt Baschin ohitse, kun mies oli jo tarttunut häntä olkavarresta.
”Tarkemmin ilmaistuna. Suosittelisin kaikille iltakävelyn jatkamista toistaiseksi”, ritari sanoi.
”Ai…” Vaan mutisi ja tuijotti miestä hölmistyneenä.
”Ei kai sentään? Sehän on kaikille tarkoitettu teltta!” Ashe huudahti. ”Eikö heillä ole minkäänlaisia.. tapoja?”
”No, en minä täysin varma ole, mutta Balthier ystävällisesti pyysi minua poistumaan, jotta he saisivat viettää hetken kahden… Tarkalleen ottaen hän taisi käyttää sanaa neuvotella”, Basch selitti.
”Olisivat itse lähteneet ulos. Pitääkö meidän nyt kykkiä täällä koko yö?” Vaan jupisi. ”Minä ainakin menen sitten katsomaan, mitä Penelo puuhaa Larsan kanssa.”
Vaan lähti suunnistamaan telttojen sekaan löytääkseen oikean teltan. Ashe katseli hetken hänen menoaan, mutta käänsi sitten katseensa Baschiin.
”Vaan on oikeastaan mukava poika. Joskus hän on hieman hidas, joskus rasittava, mutta tavallaan minä pidän hänestä”, prinsessa sanoi.
”Hän muistuttaa kovasti Reksiä”, Basch myönsi. Hän asettui Ashen viereen ja nojasi käsivartensa sillankaidetta vasten.
”Sinä taisit todella välittää siitä pojasta?”
”En tuntenut häntä. Tutustuin häneen vain vähän ennen petosta, mutta hänestä näki, että hän oli urhea ja hyväsydäminen. Toivoin kovasti, ettei hän olisi ollut siellä. Hän oli liian nuori kuolemaan taistelussa. Halusin, että hän voi kävellä pystypäin kotiin ja kertoa veljelleen, että sota on ohitse. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt, koska minä…”
”Sinä teit parhaasi ja taistelit maasi puolesta. Reks päätti itse värväytyä armeijaan, Vaan kertoi minulle. Et olisi voinut mitenkään estää hänen kuolemaansa. Hän itse liittyi joukkoihin, vaikka tiesi, miten epävarmaa voitto oli”, Ashe rohkaisi miestä. Hän näki syrjäsilmällä, että Basch hymyili pienesti. Ehkä mies jonain päivänä lakkaisi syyttämästä itseään kaikesta tapahtuneesta.
”Ashe?” Basch kuiskasi hetken hiljaisuuden jälkeen. Prinsessa käänsi kasvonsa mieheen päin.
”Niin?”
”Kannatko sinä minulle kaunaa siitä, etten kyennyt pelastamaan Rasleria, enkä isääsi?”
”Kuinka minä voisin? Sinä yritit pelastaa kummankin. Kuka minä olen sinua syyttämään, kun kärsit kaksi vuotta nälkäkuoleman partaalla sillä aikaa, kun minä piileskelin alakaupungissa”, Ashe paasasi. ”Ei, minä en syytä sinua. Saatoin syyttää ennen, mutta nyt tiedän paremmin. Kun olin nuorempi, ajattelin sinun olevan hyvä mies, sellainen josta joku nainen saa hyvän aviomiehen. Vaikka käytin kaksi vuotta elämästäni sinun vihaamiseesi, nyt tiedän, että ensimmäinen vaikutelmani oli oikea.”
”Oletko todella sitä mieltä?” Basch kysyi. Hän suoristautui, jotta saattoi katsoa kaiteella istuvaa prinsessaa paremmin silmiin.
”Olen minä”, Ashe kuiskasi hiljaa ja vastasi miehen katseeseen.
”Siinä tapauksessa seison rinnallasi aina, enkä anna kenenkään tehdä sinulle pahaa, kuningattareni.”
”En ole kuningatar vielä”, Ashe huomautti, mutta ei voinut olla hymyilemättä. Baschin uskollisuus lämmitti hänen sydäntään ja sai vatsan kipristelemään. Vaikka maailma tuntui pahalta paikalta, hyvyyttäkin oli yhä olemassa.
”Olet sinä minulle”, Basch vastasi ja hymyili Ashelle takaisin.
Kenties matka Bur-Omisaceen selvittäisi hänen ajatuksiaan. Tuntui vain hulluudelta talsia viidakon halki ja kivuta korkealle vuorelle. Matka veisi pitkän aikaa, eikä se olisi helppo. Toisaalta se saattoi olla ainoa vaihtoehto. Lisäksi Gran Kiltias oli hyvin viisas mies, ehkä hänellä oli tarjota vastauksia, joita Ashe niin kovasti janosi.
Prinsessa harhaili edestakaisin telttojen väliin jäävillä kujilla. Tähdet täplittivät korkeaa taivasta, mutta kuuta ei näkynyt. Ilmeisesti oli uudenkuun aika. Yö oli lämmin, mutta Ashea hytisytti, kun hän pohti epävarmaa tulevaisuutta. Hänen harteillaan oli niin valtava taakka. Hänen täytyi jotenkin pelastaa oma kotimaansa. Melkein kaikki, jotka olivat taistelleet hänen rinnallaan, olivat kuolleet. Ensimmäisenä oli lähtenyt Rasler, sitten hänen isänsä. Basch oli ollut kuollut Ashelle kaksi vuotta, kunnes mies oli palannut. Kenties hänen kohtalonsa olisi vielä kaatua uudestaan vihollisen miekkaan.
Viimeisimpänä oli kuollut monia vastarinnan sotilaita ja Vossler, jonka Ashe oli itse tuominnut kuolemaan Leviathanilla. Kyyneleet olivat nousta prinsessan silmiin, kun hän muisti, kuinka Vossler työnnettiin pois Shivasta kahden muun sotilaan kanssa. Heidät jätettiin Leviathanille kuolemaan. Kukaan ei voinut selviytyä hengissä sellaisesta räjähdyksestä.
Vosslerin kohtalo oli ollut oikeudenmukainen, sillä hän oli pettänyt oman maansa ja hallitsijansa. Maanpetturi oli tuomittava kuolemaan. Mies oli kuitenkin ollut Ashen luotettu kahden vuoden ajan. Oli vaikea uskoa, että hän olikin ollut petturi. Hän oli vain odottanut tilaisuutta iskeä puukon Ashen selkään.
Toisaalta Vossler oli saattanut ajatella tekevänsä oikein. Ashe kohautti olkapäitään. Hän ei koskaan saisi tietää sitä. Kuolleille ei voinut esittää kysymyksiä. Hänen olisi kuitenkin kannettava syyllisyyttä miehen kuolemasta mukanaan ikuisesti, aivan kuin hän kantoi surua Raslerista.
Prinsessa huomasi ajautuneensa sillalle. Hän ei ollut kiinnittänyt huomiota, minne oli kulkenut, ennen kuin hän tajusi seisovansa puisen sillan edessä. Vartijoita ei nyt näkynyt. Sen sijaan hän näki sinertävän hahmon seisovan sillalla.
”Rasler”, Ashe kuiskasi. Hän ryntäsi miestä kohti tavoittaakseen tämän, ennen kuin tämä taas katoaisi jonnekin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ajoissa, sillä kun hän oli jo melkein kosketusetäisyydessä, hahmo hänen edessään haihtui. Raslerin sijasta hänen edessään seisoi Vaan.
”Sinä näit hänet, etkö nähnytkin?” poika kysyi. ”Ihan niin kuin kuninkaan haudassa.”
”Joten sinäkin näit hänet?” Ashe hämmästyi. Hän oli huomannut Vaanin käyttäytyneen kuin poika olisi nähnyt jotain Raithwallin haudassa, mutta prinsessa oli pannut pojan käytöksen oman mielikuvituksensa piikkiin. ”Miksi? Miten?”
”Se on kieltämättä outoa”, Vaan myönsi.
Vaan käveli keskelle siltaa Ashen seuratessa hänen perässään. He jäivät seisomaan siihen ja nojautuivat sillan kaidetta vasten. Jostain kauempaa kuului heinäsirkkojen siritystä ja kylästä näkyi nuotioiden loistetta. Muutama hahmo istui valopiireissä, mutta hurjat tanssit olivat jo laantuneet.
”Aiemmin en edes tiennyt, miltä sinä näytit”, Vaan kertoi Ashelle. ”Ja prinssi.. tuskinpa edes tiesin, että oli mitään prinssiä.” Poika oli hetken hiljaa, eikä Ashekaan osannut sanoa mitään. ”Kuka tietää? Ehkä näinkin veljeni.”
”Basch kertoi minulle hänestä”, Ashe huomautti. Hän oli saanut moneen kertaan vakuuttaa miehelle, ettei Reksin kuolema ollut tämän vika. Hulluinta oli, että vain vähän aikaa sitten Ashe olisi tuominnut Baschin syylliseksi siitäkin murhasta. Nyt hän kuitenkin oli valmis puolustamaan miestä oman kunniansa uhalla.. tai no.. puolustamaan joka tapauksessa.
”Hän värväytyi vain vähää ennen viimeistä taistelua”, Vaan kertoi. ”Mutta mitä varten? Kyllä hän tiesi, ettemme voisi voittaa.”
”Suojellakseen jotain”, Ashe kuiskasi.
”Miten hän voi suojella mitään, kun hän on kuollut?” Vaan puuskahti katkerasti. ”Oliko se eri juttu prinssi Raslerin kohdalla? Oliko siinä mitään järkeä?”
Kysymykset saivat Ashen hätkähtämään. Rasler oli lähtenyt sotaan, koska Nabradia oli tuhoutunut. Miehen kotimaa oli kärsinyt tappion, eikä Rasler ollut halunnut Dalmascan kärsivän samaa kohtaloa. Kenties Rasler oli halunnut kostaa isänmaansa puolesta, kenties suojella Ashea ja Dalmascaa. Oliko mies tiennyt, ettei voitto ollut mahdollinen vai oliko hän uskonut siihen? Ashe ei osannut sanoa varmasti. Hän ei olisi halunnut päästää Rasleria menemään, mutta ei hän ollut voinut tätä estääkään.
Oliko sodassa koskaan järkeä?
”Keisarikunnan vihaaminen, koston saaminen. Vain sitä minä ajattelin”, Vaan ryhtyi puhumaan, kun Ashe pysytteli vaiti. ”En kuitenkaan tehnyt mitään sanojeni tueksi. Tarkoitan, että tajusin, etten voinut tehdä mitään.” Hän huokaisi raskaasti ja katsoi prinsessaa silmiin. ”Minusta tuli tyhjä ja yksinäinen. Ja lisäksi kaipasin veljeäni. Sanoin sellaisia juttuja kuin ’Minusta tulee ilmapiraatti’.. tai jotain muuta yhtä typerää vain pitääkseni ajatukseni erossa ikävistä asioista. Minä olin vain.. minä pakenin. Minun täytyi päästä eroon hänen kuolemastaan. Sen takia lähdin mukaasi.”
Ashe nyökkäsi vaitonaisena. Hän todella oli aliarvioinut Vaania. Poika oli kokenut paljon tuskaa, ajatellut hyvin samalla tavalla kuin hänkin. Erona kuitenkin oli, että Ashe oli aina tiennyt pystyvänsä tekemään jotain. Vaikka hän oli menettänyt kruununsa, hänellä oli yhä ollut valtaa. Vastarinta oli muodostettu, ennen kuin Vaynen sotilaat olivat laskeneet jalkojaan Rabanastren kaduille.
Prinsessa oli kokenut sodassa kovia menetyksiä, mutta niin oli hänen kansansakin. Vaan ja Penelo edustivat tuota kansaa, kenties myös Fran ja Balthier kuuluivat siihen joukkoon. Piraatit eivät paljastaneet itsestään liikoja, mutta se kuului työnkuvaan. Ashen tuli taistella saadakseen kansansa vapaaksi. Hänen tuli taistella, jotta Vaanin ei tarvitsisi enää kärsiä. Hänen tuli taistella, jotta Reks ei olisi kuollut turhaan.
”Tiedätkö mitä?” Vaan rikkoi jälleen hiljaisuuden. ”Olen saanut tarpeekseni siitä. Olen kyllästynyt pakenemiseen. Olen valmis löytämään tarkoitukseni. Valmis löytämään todellisia vastauksia, syitä. Ja jos pysyttelen mukanasi, uskon että löydänkin.”
”Toivoisin voivani jakaa uskosi”, Ashe sanoi.
”Minä löydän ne”, Vaan sanoi vakaalla äänellä.
Molemmat seisoivat sillalla hiljaa pitkän aikaa. He tuijottelivat tähtiä omiin ajatuksiinsa vaipuneina. Ashe huomasi, että oli mukavaa viettää aikaa tällä tavoin, ilman velvoitteita sanoa mitään.
”Tiedätkö, minäkin elin elämäni tietämättä sinusta”, hän sanoi hyvin pitkän ajan kuluttua. Vaan katsoi prinsessaa hämillään.
”Sinä olet prinsessa ja minä vain tavallinen pulliainen. Tietenkään sinä et tiennyt minusta”, poika sai sanottua.
”Tarkoitan, että elin elämäni palatsissa. Kaikki oli minulle päivänselvää. Kun olin seitsemäntoistavuotias, menin naimisiin Raslerin kanssa. Liitto ei ollut rakkaudesta, vaan sopimuksesta. Siitä oli päätetty jo ennen syntymääni. Minä kuitenkin opin rakastamaan Rasleria”, Ashe kertoi. ”No, joka tapauksessa, se mitä yritän sanoa... Minun elämäni oli hyvin erilaista kuin tavallisen kansalaisen. En juuri koskaan poistunut palatsista, ellen sitten mennyt kirkkoon. Olin isäni rakas pikkutyttö, Raslerin hemmoteltu vaimo ja sotilaiden palvoma prinsessa. Minut oli kasvatettu pumpulissa. En tiennyt, millaista oli toisenlainen elämä.”
”Ehkä sinun ei kuulunutkaan tietää”, Vaan ehdotti.
”Jokaisen hallitsijan tulisi tietää”, Ashe kiisti. ”Tulevankin sellaisen. Vastarinta opetti minulle paljon. Vaikka sen piirissä minua yhä pidettiin hallitsijana, en kuitenkaan voinut enää elää silkkiin käärittyä elämään. Se aika kovetti minut. Mutta vasta sinä opetit minut näkemään kansani. Minun silmissäni sinä edustat kansaa. Ja siksi voin sanoa, etten tiennyt sinusta, koska en tiennyt kansasta. Tiesin heidän olevan olemassa, mutta en kuitenkaan todella käsittänyt sitä. Elin yksityisessä kuplassani ja laskeudun tavallisten ihmisten tasolle vasta, kun keisarikunta saapui puhkaisemaan kuplani.”
Ashe tuijotti kaukaisuuteen. Vaan tuntui jo enemmän ystävältä kuin alamaiselta. Prinsessan oli myös vaikea enää yrittää ajatella poikaa pelkästään nuorempana ja naiivina. Vaan oli osoittanut ansaitsevansa paikkansa tässä joukossa, vaikka hän yhä kävi välillä prinsessan hermoille. Ei sillä, oli muita, jotka ärsyttivät Ashea huomattavasti enemmän.
”Aiommeko lähteä Larsan mukaan?” Vaan kysyi.
”En näe mitään parempaakaan vaihtoehtoa. Se saa kelvata toistaiseksi”, Ashe vastasi.
”Larsa on varmaan ihan mukava. Penelo on hyvä ihmistuntija, enkä usko, että hän olisi lähtenyt Larsan mukaan, jos olisi syytä pelätä”, Vaan pohdiskeli.
”En epäile sitä. Larsa on ehdottomasti suloinen pikkupoika. Pelkään vain, ettei hän näe tilannetta tarpeeksi suurena kokonaisuutena. Sinä puolustat Reksiä loppuun asti, mitä tahansa hän sitten olisi tehnytkin. Eikö niin?”
”Tietenkin. Eihän Reks ole tehnyt mitään väärää!” Vaan huudahti.
”En tarkoittanut, että hän olisi tehnyt”, Ashe sanoi nopeasti. Hän ei halunnut loukata Vaania turhaan. ”Tarkoitan vain, että rakastit häntä syvästi, etkä koskaan tahtoisi ajatella hänestä pahaa.”
”Niin?”
”Larsakin uskoo veljestään parasta ja se voi koitua vielä hänen kohtalokseen.”
”Vayne ja Reks ovat täysin eri asia. Vayne on paha, hänessä ei ole mitään hyvää”, Vaan huomautti.
”Larsa tuskin näkee asiaa niin”, Ashe huokaisi. ”Enkä sinuna menisi möläyttämään asioiden oikeaa laitaa hänelle. Sellainen vain hiertäisi luottamusta välillämme. Jos aiomme toimia hänen suunnitelmansa mukaan, Larsan on voitava uskoa, että me luotamme hänen sanaansa. Ja luotammehan me, emme vain luota Vayneen. Kuitenkin joskus on viisaampaa sulkea suunsa kuin lausua totuus.”
”Olet varmaankin oikeassa”, Vaan myönsi viimein.
Ashe nyökkäsi. Hän kääntyi ympäri ja nosti itsensä istumaan sillan kaiteelle. Hän heilutteli jalkojaan edestakaisin leikitellen ajatuksella, että hän oli vapaa kaikista murheista ja velvollisuuksista. Tällaisessa paikassa oli vaikea uskoa, että jossain suunniteltiin sotaa. Garifien kotimaa oli niin kaunis ja rauhallinen. Ehkä ihmisten tapa elää ei ollut ainoa oikea. Garifit näyttivät viihtyvän hyvin, vaikka heidän tapansa olivat kovin omituisia ja vanhahtavia. Heidän kylänsä oli kuitenkin kaunis ja lähellä luontoa. Kuninkaallisen linnan puutarha ei ollut mitään verrattuna aitoon, villiin ja vapaaseen luontoon.
”Kaunis ilta vai mitä?” Baschin ääni sai sekä Ashen että Vaanin hätkähtämään. Prinsessa miltei putosi alas sillalta, mutta Vaan ehti juuri ajoissa napata kiinni hänen käsivarrestaan, joten Ashe pääsi tasapainoon.
”Basch, mitä sinä täällä?” Vaan kummasteli.
”Tulin katsomaan, ettet saa enempää vahinkoa aikaan”, ritari naurahti.
”Päinvastoin, Vaan on ollut täydellinen herrasmies”, Ashe huomautti.
Baschin katse kulki selvästi Ashesta Vaaniin ja takaisin. Prinsessa näki pienen rypyn miehen vaaleiden kulmien välissä. Basch oli kovin suojeleva Vaania kohtaan, mutta nyt mies näytti jollain tapaa erilaiselta. Ashe ei vain osannut määritellä, mikä tätä oikeastaan vaivasi.
”Menivätkö Balthier ja Fran jo nukkumaan?” Vaan kysäisi.
”No, asian voisi ilmaista niinkin”, Basch vastasi ja hymyili.
”Minäkin taidan sitten mennä.”
Vaan venytteli käsivarsiaan raukeasti ja heilautti sitten kättään Ashelle. Hän ei kuitenkaan edes ehtinyt Baschin ohitse, kun mies oli jo tarttunut häntä olkavarresta.
”Tarkemmin ilmaistuna. Suosittelisin kaikille iltakävelyn jatkamista toistaiseksi”, ritari sanoi.
”Ai…” Vaan mutisi ja tuijotti miestä hölmistyneenä.
”Ei kai sentään? Sehän on kaikille tarkoitettu teltta!” Ashe huudahti. ”Eikö heillä ole minkäänlaisia.. tapoja?”
”No, en minä täysin varma ole, mutta Balthier ystävällisesti pyysi minua poistumaan, jotta he saisivat viettää hetken kahden… Tarkalleen ottaen hän taisi käyttää sanaa neuvotella”, Basch selitti.
”Olisivat itse lähteneet ulos. Pitääkö meidän nyt kykkiä täällä koko yö?” Vaan jupisi. ”Minä ainakin menen sitten katsomaan, mitä Penelo puuhaa Larsan kanssa.”
Vaan lähti suunnistamaan telttojen sekaan löytääkseen oikean teltan. Ashe katseli hetken hänen menoaan, mutta käänsi sitten katseensa Baschiin.
”Vaan on oikeastaan mukava poika. Joskus hän on hieman hidas, joskus rasittava, mutta tavallaan minä pidän hänestä”, prinsessa sanoi.
”Hän muistuttaa kovasti Reksiä”, Basch myönsi. Hän asettui Ashen viereen ja nojasi käsivartensa sillankaidetta vasten.
”Sinä taisit todella välittää siitä pojasta?”
”En tuntenut häntä. Tutustuin häneen vain vähän ennen petosta, mutta hänestä näki, että hän oli urhea ja hyväsydäminen. Toivoin kovasti, ettei hän olisi ollut siellä. Hän oli liian nuori kuolemaan taistelussa. Halusin, että hän voi kävellä pystypäin kotiin ja kertoa veljelleen, että sota on ohitse. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt, koska minä…”
”Sinä teit parhaasi ja taistelit maasi puolesta. Reks päätti itse värväytyä armeijaan, Vaan kertoi minulle. Et olisi voinut mitenkään estää hänen kuolemaansa. Hän itse liittyi joukkoihin, vaikka tiesi, miten epävarmaa voitto oli”, Ashe rohkaisi miestä. Hän näki syrjäsilmällä, että Basch hymyili pienesti. Ehkä mies jonain päivänä lakkaisi syyttämästä itseään kaikesta tapahtuneesta.
”Ashe?” Basch kuiskasi hetken hiljaisuuden jälkeen. Prinsessa käänsi kasvonsa mieheen päin.
”Niin?”
”Kannatko sinä minulle kaunaa siitä, etten kyennyt pelastamaan Rasleria, enkä isääsi?”
”Kuinka minä voisin? Sinä yritit pelastaa kummankin. Kuka minä olen sinua syyttämään, kun kärsit kaksi vuotta nälkäkuoleman partaalla sillä aikaa, kun minä piileskelin alakaupungissa”, Ashe paasasi. ”Ei, minä en syytä sinua. Saatoin syyttää ennen, mutta nyt tiedän paremmin. Kun olin nuorempi, ajattelin sinun olevan hyvä mies, sellainen josta joku nainen saa hyvän aviomiehen. Vaikka käytin kaksi vuotta elämästäni sinun vihaamiseesi, nyt tiedän, että ensimmäinen vaikutelmani oli oikea.”
”Oletko todella sitä mieltä?” Basch kysyi. Hän suoristautui, jotta saattoi katsoa kaiteella istuvaa prinsessaa paremmin silmiin.
”Olen minä”, Ashe kuiskasi hiljaa ja vastasi miehen katseeseen.
”Siinä tapauksessa seison rinnallasi aina, enkä anna kenenkään tehdä sinulle pahaa, kuningattareni.”
”En ole kuningatar vielä”, Ashe huomautti, mutta ei voinut olla hymyilemättä. Baschin uskollisuus lämmitti hänen sydäntään ja sai vatsan kipristelemään. Vaikka maailma tuntui pahalta paikalta, hyvyyttäkin oli yhä olemassa.
”Olet sinä minulle”, Basch vastasi ja hymyili Ashelle takaisin.
~o~
Kun vuota oli heilahtanut Baschin poistumisen merkiksi, Balthier odotteli vielä hetken ja kohensi tulta pienessä nuotiossa. Tietystikään odottaminen ei taannut, että ketään ei ollut kuuloetäisyydellä, mutta ainakin hän olisi yrittänyt.
Fran istui miehen vieressä ja tuijotti liekkeihin. Monet ajatukset vaivasivat vieran mieltä, mutta hän ei ollut varma, voisiko puhua niistä kenellekään.
”Haluatko sinä katsoa tämän näytelmän loppuun asti?” Balthier tiedusteli naiselta ja sai tämän kohottamaan katseensa.
”Mitä tarkoitat?” viera kysyi.
”Oletko valmis seuraamaan Ashea maailman ääriin ja takaisin? Mahdollisesti taistelemaan koko keisarikuntaa vastaan?” Balthier tarkensi. ”Tämä sotahan ei koske sinua millään tavalla. Se on ihmisten sota ihmisiä vastaan. Sinä et ole minkään maan kansalainen, vaan kuljet vapaasti paikasta toiseen.. omistipa maan kuka tahansa. Olet vapaa sielu, jota sota ja rajat eivät kahlehdi.”
Fran kohautti olkapäitään. Asian saattoi ilmaista noinkin, mutta toisaalta viera mielsi Balfonheimin sataman jonkinlaiseksi päämajaksi, jos nyt ei aivan kodiksi. Strahl oli koti. Kaupunkiin oli hyvä palata ryöstöretkien jälkeen. Ja tuo kaupunki sijaitsi Archadiassa. Jos valta keisarikunnassa vaihtuisi, oli olemassa vaara, että kaupunki menettäisi vapautensa. Fran ei tiennyt, millaista hyötyä Archadian senaatti tarkalleen ottaen sai Balfonheimin piraattikunnasta, sillä Balthier ei halunnut sotkeutua poliitikkoihin. Joka tapauksessa senaatilla täytyi olla oma chocobo ojassa asian kanssa. Archadialla oli tarpeeksi suuret miesvoimat, jotta yksi veroja maksamaton kaupunki olisi saatu kuriin.
Vaikka Fran siis kannatti sydämessään Archadian valtaa, hänestä sen ei tarvinnut ulottua valtion rajojen ulkopuolelle. Ja noilla rajoilla hän tarkoitti pohjoisia vuoria, merta etelässä ja idässä sekä Salikametsän suurta porttia lännessä. Dalmasca ei vieran mielestä kuulunut Archadialle. Toisaalta se ei myöskään kuulunut Rozarrialle, ja yhden suurvallan kaikkoaminen tarkoitti helposti toisen tilalle tulemista.
”Fran?” Balthier sanoi. ”Et olekaan vähään aikaan kadonnut tuolla tavoin. Mikä on hätänä?”
Viera pudisti päätään ja hymyili pienesti. ”Ei mikään. Pohdin vain Balfonheimin sataman asemaa, jos Rozarria valloittaisi Archadian.”
”Niinkö?” Balthier kysyi. Miehen ilme kertoi selvästi, ettei hän täysin luottanut vieran sanoihin.
”Yhmm. Mutta olen sitä mieltä, että tämä sota koskettaa minua. Kenties eri tavalla kuin ihmisiä, mutta koskettaa kuitenkin. Jos ei muusta syystä, niin siitä että haluan pitää Balfonheimin sataman sellaisena kuin se nyt on”, Fran selitti. Hän selvitti Balthierille ajatuksen juoksunsa siitä, millainen vaikutus uudella hallitsijalla saattaisi olla Balfonheimiin. Ilmapiraatti oli vieran kanssa täysin samaa mieltä.
”Kysymyksistäsi voisi päätellä, että sinä haluat katsoa näytelmän loppuun”, Fran totesi hetken päästä.
”Eihän johtotähti voi hypätä kesken pois”, Balthier naurahti.
”Niin, niin. Eiköhän sinulla ole jokin oikeakin syy?”
”Ei mitään erikoisempaa. Himoitsemamme jalokivi on kuitenkin yhä kateissa, enkä haluaisi astella Elzan nenän eteen ilman sitä.”
”Se jalokivi taitaa olla Archadiassa, ellei tuhoutunut Leviathanilla. Jos aiot vielä hankkia sen takaisin, olemme täysin väärässä suunnassa”, Fran huomautti.
”Unohdat, että rakas prinsessamme kuljettaa sen sisarusta mukanaan. Onko sillä nyt suurempaa väliä, kuskaammeko Iltahämärän vai Aamunkoiton sirun Balfonheimiin?”
Fran tuhahti miehelle ja tönäisi tätä. Hän tiesi, että Balthier vältteli jälleen kerran totuutta. Hän halusi ajaa Franin ajatukset väärille teille, työntää mahdolliset kiusalliset kysymykset sivuun. Viera ei tiennyt, pitäisikö hänen antaa asian olla vai pakottaa mies puhumaan. Jatkuisiko tätä ikuisesti?
”Et sinä tosissasi aio Ashea ryöstää”, nainen nauroi. Ilmeisesti hän sitten antoi asian olla. Tai ehkä hän ei halunnut pilata juuri tätä kyseistä hetkeä turhilla uteluilla.
”Entä jos aionkin?”
”En usko sitä. Veit jo sormuksen. Ei sinulla ole sydäntä viedä kiveäkin”, viera tuumasi. ”Ehkäpä roikut mukana vain sen vesirajaminihameen takia?”
Fran ei voinut itselleen mitään. Kyllä hän oli huomannut, että Balthierin katse seurasi tuota ärsyttävää vaaleanpunaista hametta turhankin usein. Hän ei kuitenkaan ikinä myöntäisi miehelle, että tämän käytös oikeasti häiritsi häntä. Sen sijaan jos asian kuittasi huumorilla, hän saisi ehkä tietää, mitä piraatin päässä oikein liikkui. Toisaalta, kertoivatko miehet avoimesti partnereilleen, mitä ajattelivat toisista naisista. Fran toivoi, että olisi perehtynyt parisuhteiden kummalliseen sääntöviidakkoon jo aiemmin. Tällaisissa tilanteissa hän tunsi olevansa hukassa, sillä vieroilla ei ollut parisuhdekulttuuria ollenkaan.
Balthier tuijotti Frania jokseenkin häkeltyneen oloisena ja puisteli hetken päästä päätään.
”Sinä et ehkä ole oikea ihm.. vier.. nainen puhumaan paljastavasta pukeutumisesta.” Mies virnisti leveästi. ”Tosin en sano tätä sillä, että sinun pukeutumisesi millään muotoa haittaisi minua.”
”Tuskinpa haittaa Ashenkaan.”
”Kenties, mutten kuitenkaan näe mitään syytä sekaantua kuninkaallisiin. Siitä ei saa kuin harmia itselleen.”
”Vai niin.”
Valitettavasti Fran huomaisi miettivänsä, oliko Ashen asema ainoa syy Balthierille pysytellä erossa naisesta. Entä jos prinsessa olisikin ollut vaikkapa tarjoilijatar? Olisiko tilanne ollut silloin toinen? Viera tunsi olonsa yllättävän epävarmaksi ja kiukkuiseksi. Hän halusi tietää, mitä Balthierin päässä oikein liikkui ja hän ei kuitenkaan halunnut esittää kiusallisia kysymyksiä. Saattoihan olla, että Batlhier vain roikkui hänen seurassaan, kunnes löytäisi ”jotain arvokkaampaa”. Sitenhän mies tuntui toimivan kaiken muunkin suhteen. Miksei siis myös naisten?
”Fran, mikä nyt on?” Balthier kysyi. Miehen äänessä oli kummastusta.
”Ei mikään”, viera tuhahti. Miten hän olisi muka voinut selittää ajatuksensa miehelle? Hänhän kuulostaisi täysin naurettavalle. Ja sitä paitsi, jos Balthier oli ajatellut vaihtavansa hänet Asheen, niin tuskin mies myöntäisi asiaa, ennen kuin hetki olisi käsillä. Balthier saattoi käydä taisteluun tuosta noin vain mies miestä vastaan, mutta riidellä hän ei halunnut.
Tulisiko siitä riita, jos Balthier ilmoittaisi haluavansa Ashen? Fran ei ollut aivan varma. Hän ei voisi kieltää miestä yrittämästä. Hän ei voisi kahlehtia Balthieria, vaikka olisi halunnutkin. Franin olisi vain päästettävä irti, jos Balthier haluaisi mennä. Kenties elämä ihmisen kanssa olisi miehelle helpompaa. Vaikka ihminen olisikin prinsessa, hän olisi kuitenkin samaa lajia. Fran ei koskaan voisi olla Balthierille ihminen, toivoi hän sitä kuinka paljon tahansa.
”Onpas. En minä sokea ole. Mitä se käyräsarvinen kääpä oikein sanoi sinulle?” ilmapiraatti tivasi.
”Kuka?” Fran kysyi hämmästyneenä.
”No, se garif.. mikä lie päällikkö nyt sitten olikaan.”
”Kysyi samaa kuin sinäkin. Jostain syystä kaikkia tuntuu kiinnostavan, haluanko minä jatkaa tätä matkaa”, Fran selitti. Hän ei käsittänyt, miten Balthier oli onnistunut vetämään garifien johtajan keskustelun mukaan, vaikka he olivat juuri puhuneet Ashesta.
”Miksi hän halusi sen tietää? Mitä se häntä liikuttaa?”
”Garifit ovat kaikkien ystäviä. Minä asuin heidän kanssaan kauan. He pitävät minua jonkinlaisena sukulaisenaan, joten on vain luonnollista huolehtia minusta. Matka Bur-Omisaceen ei ole niitä turvallisimpia”, Fran selitti. Hänen vastauksensa ei ollut täysin totta, sillä hän ei edes tuntenut Suurta Päällikköä henkilökohtaisesti.
”Yhmm, niinpä kai sitten. Miksi se vaivaa sinua?”
”Ei se minua vaivaa”, Fran ärähti.
”No, jokin sinua vaivaa kuitenkin”, Balthier intti itsepäisesti.
Fran huokaisi ja veti heti perään syvää henkeä. Hänellä oli hyvin epämukava olo. Mitä enemmän hän miettiä Ashea, sitä enemmän häntä vaivasi, millaiset tunteet Balthierilla oli naista kohtaan. Ja kuitenkaan hän ei voinut kysyä.
”Koko tämä matka on vain ollut stressaava”, viera valehteli.
”Sinä et yleensä stressaannu helposti.”
”En olekaan ennen matkustanut toisten naisten kanssa. Sillä on vaikutuksensa.”
”Sinä olet asunut kylässä, jossa on vain naisia.”
”Se on eri asia. He olivat perhettä. Ashe ja Penelo ovat.. no, en tiedä, miten heidät pitäisi luokitella, mutta se on erilaista.”
”Pelkäätkö, ettet saakaan miesten jakamatonta huomiota? Siitäkö tuo kiukkuisuus johtuu?” Balthier kysyi varsin suoraan.
Viera räväytti silmänsä täysin auki ja siristi niitä sitten tuijottaessaan vakavakasvoista ilmapiraattia. Aavistiko Balthier jotain? Oliko kysymys vihje vai oliko Balthier vain hipaissut totuutta sattumalta?
”Minä en tarvitse miesten jakamatonta huomiota”, Fran sanoi valiten jokaisen sanansa hyvin huolellisesti. ”Naisten kanssa oleminen on vain erilaista kuin se, että olemme kahden. Koko ajan joutuu olemaan enemmän varuillaan kuin normaalisti.”
”Miksi sinä sitten pukeudut tuolla tavoin?” Balthier tivasi. ”En valita, mutta tuollainen pukeutuminen kerää miesten katseet. Vaankin tuijotti sinua viemäreissä melkoisella mielenkiinnolla.”
”Pukeudun niin, koska vierat eivät häpeä vartaloaan. Ei ole mitään syytä peittää sitä, minkä Metsä on antanut. Toisaalta ei ole mitään syytä tuijottaakaan. En tajua, miksi miesten on pakko pudottaa aivonsa lattialle, kun viera kävelee ohitse.”
”Koska tuollainen pukeutuminen saa miehen ajattelemaan tasan yhtä asiaa”, Balthier ärähti. Mikä miestäkin nyt riepoi? Franinhan piti olla vihainen tälle, koska Balthier kyttäsi Ashen hametta, eikä päinvastoin.
”Ja mikähän se ’yksi asia’ mahtaa olla?” Fran kysyi jäätävästi niin jäätävästi, että Bur-Omisacen lumimyrsky oli pientä hänen äänensä sävyyn verrattuna.
Balthier nojautui eteenpäin ja tarttui vieraa leuasta kiinni. Fran yritti kääntää päänsä toiseen suuntaan, mutta mies ei suostunut päästämään irti. Ilmapiraatti siirtyi lähemmäs ja katsoi naista suoraan silmiin.
”Kun mies näkee sinut pukeutuneena noin, hän ei voi olla miettimättä, millaista olisi riuhtoa nuo olemattomat vaatteet yltäsi ja kaataa sinut vuoteeseen”, piraatti kuiskasi. Fran tunsi jotain valahtavan vatsansa pohjaan. Hetken päästä hän tajusi, että kiukku oli hetkessä pyyhkäisty pois. Viera tiesi, ettei Balthier puhunut kenestä tahansa miehestä – vaikka hänen sanansa pitivätkin varmaan paikkansa monen kohdalla – vaan nimenomaan yhdestä tietystä miehestä. joka ajatteli kyseistä asiaa juuri nyt.
Pari vuotta sitten Fran olisi punastunut tuollaisista sanoista korvanjuuria myöten, mutta nyt hän huomasi hymyilevänsä miehelle. Yleensä Balthier ei ollut noin suora, mutta ehkä muutaman päivän vaellus pitkin tasankoja ja yöpyminen erillisissä teltoissa oli rasittanut häntä. Mistäpä sen tiesi.
Ennen kuin Fran ehti tehdä tai sanoa mitään, Balthier oli jo työntänyt hänet selälleen taljoilla peitetylle lattialle. Miehen rintapassari tuntui kovana ja viileänä Franin ihoa vasten, kun piraatti painoi huulensa kovakouraisesti hänen huuliaan vasten. Viera pääsi nopeasti tilanteen tasalle ja kiersi kätensä miehen ympärille. Hän ryhtyi avaamaan epämukavaa rintapanssaria samalla, kun vastasi Balthierin vaativaan suudelmaan. Nainen tiesi täsmälleen, mihin tilanne johtaisi, joten saattoi vain toivoa, että muut älyäisivät pysytellä pois teltasta vielä jonkin aikaa.
Kun viera sai rintapanssarin auki, hän työnsi Balhierin kauemmas. Mies tajusi vihjeen ja päästi panssarin putoamaan. Fran tyrkkäsi sen sivuun ja tarttui kiireesti piraatin paidan helmaan. Toiset saattaisivat tulla hetkenä minä hyvänsä, tilaisuutta ei saanut ohittaa nyt. Seuraavaan hetkeen saattaisi mennä paljon aikaa.
Fran kiskoi valkoisen paidan Balthierin pään ylitse ja heitti sen lattialle. Kun hän kävi miehen vöiden kimppuun, tämä puolestaan nyöritti hänen asuaan auki. Sillä hetkellä vieraa harmitti, että hän oli päättänyt valita niinkin monimutkaisen asuyhdistelmän, sillä niin paljastava kuin asukokonaisuus olikin, se ei ollut helposti riisuttavissa.
Balthier sai kuitenkin asun yläosan keploteltua pois vieran päältä. Fran potki korkokengät jaloistaan ja vapautti toisenkin vyön soljen. Kiireesti hän riuhtoi auki Balthierin nahkahousujen napit. Jokainen tuntui sillä kertaa olevan haluton aukeamaan, vaikka yleensä temppu kävi vieralta kovin näppärästi. Franin päässä takoi ajatus, että heillä oli kiire. Jostain syystä tieto kiinni jäämisestä kutkutti hänen mieltään ja sai hänet entistäkin innostuneemmaksi tilanteesta.
Kun Fran vihdoin sain napit auki, Balthier oli jo tarttunut hänen housuihinsa. Mies veti niitä alaspäin viivyttelemättä. Viera joutui kohottautumaan, jotta piraatti sai olemattoman vaatekappaleen kiskottua pois. Housut päätyivät päällimmäisiksi taljojen päälle muodostuneeseen kasaan.
Piraatti vapautti itsensä vielä omista housuistaan ja kaappasi sitten vieran syleilyynsä. Fran työnsi sormensa miehen lyhyisiin hiuksiin ja veti tämän pään mahdollisimman likelle omaansa, ennen kuin painoi huulensa miehen huulia vasten. Hän tunsi oman hengityksensä kiihtyvän silkasta jännityksestä. Hän halusi Balthierin tässä ja nyt ilman mitään turhia viivytyksiä. Hän halusi näyttää miehelle, että hänessä oli enemmän naista kuin Ashessa koskaan.
Balthierin kädet liukuivat pitkin Franin selkää. Ne tuntuivat liikkuvan liian hitaasti. Viera pelkäsi ajan loppuvan kesken. Hän painautui tiukasti mieheen kiinni, jotta saattoi tuntea tämän erektion vatsaansa vasten.
Fran päästi kätensä ilmapiraatin hiuksista ja laski ne miehen olkapäille. Sitten hän alkoi hellästi työntää Balthieria alaspäin. Kun mies ei suostunut liikkumaan, viera irrottautui suudelmasta.
”Istu alas”, hän komensi. Mies näytti kovin hämmästyneeltä, mutta antoi lopulta vieran painaa hänet istualleen. Välittömästi Fran kiipesi hänen syliinsä.
”Mitä sinä.. etkö halua ensin..?” Balthier yritti hengästyneenä muotoilla kysymystä.
”En”, Fran vastasi ja ohjasi miehen sisälleen.
Ilmapiraatin huulilta karkasi terävä henkäys ja hänen sormensa puristivat tiukasti Franin pakaroita. Jos vieralla olisi ollut vaaleampi iho, siihen olisi jopa saattanut jäädä mustelmat miehen otteesta.
Viera otti tukea miehen hartioista ja keinutteli itseään tämän sylissä. Hän halusi löytää juuri sopivan, parhaalta tuntuvan asennon. Yleensä hän halusi edetä rauhallisesti, nauttia hitaasti jokaisesta hetkestä, mutta nyt hänen vaistonsa ajoivat häntä toimimaan toisin. Vain Hehkun aikaan hän oli äärimmäisen suorasukainen, joten kieltämättä häntä itseäänkin ihmetytti tämä äkillinen halu suoraan toimintaan. Toisaalta kaikkea ei tarvinnut analysoida puhki. Joskus oli vain parempi unohtaa ajattelu ja toimia.
Meni hetki, ennen kuin Balthier pääsi vieran kanssa samaan rytmiin. Lopulta mies otti tukevamman otteen naisen pakaroista ja auttoi tätä liikkumaan. Franin hengitys kiihtyi entisestään ja hän tunsi liikkeen käyvän reisilihaksiinsa. Balthierin huulet liikkuivat pitkin hänen kaulaansa ja rintaansa. Viera tunsi miehen kuumaksi käyneen hengityksen ihollaan. Hän halusi painaa Balthierin pään rintojaan vasten ja kiihdyttää vauhtia entisestään.
Balthier tuntui menettävän kontrollin. Mies piti tiukasti kiinni Franin pakaroista ja auttoi naista ylöspäin epätasaiseen tahtiin. Hänen hengityksensä oli katkonaista, ja aina toisinaan pieni urahdus karkasi ilmoille. Fran tajusi, että leikki olisi nopeasti ohitse, mutta hän ei silti yrittänyt hidastaa tahtia.
Yhtäkkiä Balthier puristi Franin tiukasti itseään vasten, eikä hetkeen päästänyt irti. Viera hymyili itsekseen, kun mies vähää myöhemmin rojahti selälleen taljoille. Tyytyväisenä Fran kierähti hänen vierelleen ja tunkeutui makaamaan miehen kainaloon. Balthier tuijotti teltan kattoa ja yritti selvästi saada hengitystään tasaantumaan.
”Sanopa, olenko erehtynyt vuodenajasta. Joko tässä on vierähtänyt useampi kuukausi kuin luulinkaan?” piraatti tiedusteli, kun sai vihdoin puhuttua.
”En usko”, Fran naurahti.
”Kumma juttu, sillä olisin voinut vaikka vannoa…”
Fran pelkäsi, että Balthier alkaisi vaatia selitystä hänen käytökselleen, mutta mies vain murahti itsekseen ja jatkoi katon tarkastelua väsähtäneellä katseellaan. Nuotion räiske oli hyvän tovin ainoa ääni teltassa, sillä Frankaan ei tuntenut sillä hetkellä tarvetta puhua.
”Kyllä minä uskon, että sinä olisit halunnut vielä jäädä, mutta meidän täytyy nukkua. Sitä paitsi, mikä Larsan seurassa on niin paljon parempaa kuin minun?” Vaanin ääni kajahti jostain kauempaa. Penelo kuului vastaavan jotain pojalle, mutta Fran ei keskittynyt kuuntelemaan. Sen sijaan hän ponnahti istumaan ja alkoi kiireesti kerätä vaatteita syliinsä.
Balthierkin sai itsensä ylös lattialta ja ryhtyi auttamaan vieraa. Kaikki muut vaatteet oli äkkiä kerätty, mutta rintapanssari sai jäädä nuotion loimuun, kun pariskunta pujahti yhteen makuusopeista. He ryttäsivät vaatteet sopen perälle ja pujahtivat taljojen sekaan makuulle kuin olisivat olleet nukkumassa koko ajan.
”Katso nyt, Ashe ja Baschkaan eivät ole vielä täällä”, Penelo kuului huomauttavan.
”Itse asiassa mekin tulimme juuri”, Basch naureskeli.
”Kävelimme aivan perässänne”, Ashe selosti. ”Ja Vaan on oikeassa. Meidän kaikkien on hyvä nukkua kunnon yöunet ennen huomista. Matkasta tulee pitkä. Larsa myös tarvitsee unensa.”
”Niinpä kai”, Penelo myönsi.
”Sitä paitsi, Balthier ja Fran ovat jo nukkumassa”, Vaan puolusteli.
Teltan yleisellä puolella ryhdyttiin oitis keskustelemaan hiljaisempaan sävyyn. Penelo kummasteli hetken päästä, miksi Balthierin panssari ja Franin toinen korkokenkä olivat jääneet nuotion viereen. Fran erotti Ashen hiljaisen tuhahduksen vastauksena tytön kysymykseen. Viera ei voinut itselleen mitään, vaan hymyili leveästi.
”Ehkä heillä oli niin kiire nukkumaan, että ne unohtuivat”, prinsessa totesi kylmästi. ”Ja minäkin taidan mennä nyt omaan soppeeni.”
”Mikä häntä vaivaa?” Fran kuuli Penelon kysyvän hyvin hiljaa.
”Älä minulta kysy. Aiemmin hän oli ihan hyvällä tuulella, kun juttelimme sillalla”, Vaan vastasi yhtä matalalla äänellä.
”Mennään mekin nukkumaan”, Basch sanoi hieman kovempaa.
”Osaatko sinä olla hiljaa?” Balthier kuiskasi Franin korvaan. Viera käänsi päätään. Sopessa oli hyvin pimeää, joten hän erotti ainoastaan Balthierin kasvojen ääriviivat.
”Minähän olen ollut koko ajan”, nainen vastasi.
”En tarkoittanut aivan sitä”, piraatti hymähti.
Mies työnsi kätensä taljan alle ja lähti kuljettamaan sitä alaspäin pitkin Franin vatsaa. Viera painoi päänsä taljoihin ja sulki silmänsä, kun sormet ohittivat hänen valkoiset karvansa. Hetken päästä hän ja puri alahuultaan ja puristi taljaa molemmin käsin, jottei olisi havahduttanut toisia.
Fran istui miehen vieressä ja tuijotti liekkeihin. Monet ajatukset vaivasivat vieran mieltä, mutta hän ei ollut varma, voisiko puhua niistä kenellekään.
”Haluatko sinä katsoa tämän näytelmän loppuun asti?” Balthier tiedusteli naiselta ja sai tämän kohottamaan katseensa.
”Mitä tarkoitat?” viera kysyi.
”Oletko valmis seuraamaan Ashea maailman ääriin ja takaisin? Mahdollisesti taistelemaan koko keisarikuntaa vastaan?” Balthier tarkensi. ”Tämä sotahan ei koske sinua millään tavalla. Se on ihmisten sota ihmisiä vastaan. Sinä et ole minkään maan kansalainen, vaan kuljet vapaasti paikasta toiseen.. omistipa maan kuka tahansa. Olet vapaa sielu, jota sota ja rajat eivät kahlehdi.”
Fran kohautti olkapäitään. Asian saattoi ilmaista noinkin, mutta toisaalta viera mielsi Balfonheimin sataman jonkinlaiseksi päämajaksi, jos nyt ei aivan kodiksi. Strahl oli koti. Kaupunkiin oli hyvä palata ryöstöretkien jälkeen. Ja tuo kaupunki sijaitsi Archadiassa. Jos valta keisarikunnassa vaihtuisi, oli olemassa vaara, että kaupunki menettäisi vapautensa. Fran ei tiennyt, millaista hyötyä Archadian senaatti tarkalleen ottaen sai Balfonheimin piraattikunnasta, sillä Balthier ei halunnut sotkeutua poliitikkoihin. Joka tapauksessa senaatilla täytyi olla oma chocobo ojassa asian kanssa. Archadialla oli tarpeeksi suuret miesvoimat, jotta yksi veroja maksamaton kaupunki olisi saatu kuriin.
Vaikka Fran siis kannatti sydämessään Archadian valtaa, hänestä sen ei tarvinnut ulottua valtion rajojen ulkopuolelle. Ja noilla rajoilla hän tarkoitti pohjoisia vuoria, merta etelässä ja idässä sekä Salikametsän suurta porttia lännessä. Dalmasca ei vieran mielestä kuulunut Archadialle. Toisaalta se ei myöskään kuulunut Rozarrialle, ja yhden suurvallan kaikkoaminen tarkoitti helposti toisen tilalle tulemista.
”Fran?” Balthier sanoi. ”Et olekaan vähään aikaan kadonnut tuolla tavoin. Mikä on hätänä?”
Viera pudisti päätään ja hymyili pienesti. ”Ei mikään. Pohdin vain Balfonheimin sataman asemaa, jos Rozarria valloittaisi Archadian.”
”Niinkö?” Balthier kysyi. Miehen ilme kertoi selvästi, ettei hän täysin luottanut vieran sanoihin.
”Yhmm. Mutta olen sitä mieltä, että tämä sota koskettaa minua. Kenties eri tavalla kuin ihmisiä, mutta koskettaa kuitenkin. Jos ei muusta syystä, niin siitä että haluan pitää Balfonheimin sataman sellaisena kuin se nyt on”, Fran selitti. Hän selvitti Balthierille ajatuksen juoksunsa siitä, millainen vaikutus uudella hallitsijalla saattaisi olla Balfonheimiin. Ilmapiraatti oli vieran kanssa täysin samaa mieltä.
”Kysymyksistäsi voisi päätellä, että sinä haluat katsoa näytelmän loppuun”, Fran totesi hetken päästä.
”Eihän johtotähti voi hypätä kesken pois”, Balthier naurahti.
”Niin, niin. Eiköhän sinulla ole jokin oikeakin syy?”
”Ei mitään erikoisempaa. Himoitsemamme jalokivi on kuitenkin yhä kateissa, enkä haluaisi astella Elzan nenän eteen ilman sitä.”
”Se jalokivi taitaa olla Archadiassa, ellei tuhoutunut Leviathanilla. Jos aiot vielä hankkia sen takaisin, olemme täysin väärässä suunnassa”, Fran huomautti.
”Unohdat, että rakas prinsessamme kuljettaa sen sisarusta mukanaan. Onko sillä nyt suurempaa väliä, kuskaammeko Iltahämärän vai Aamunkoiton sirun Balfonheimiin?”
Fran tuhahti miehelle ja tönäisi tätä. Hän tiesi, että Balthier vältteli jälleen kerran totuutta. Hän halusi ajaa Franin ajatukset väärille teille, työntää mahdolliset kiusalliset kysymykset sivuun. Viera ei tiennyt, pitäisikö hänen antaa asian olla vai pakottaa mies puhumaan. Jatkuisiko tätä ikuisesti?
”Et sinä tosissasi aio Ashea ryöstää”, nainen nauroi. Ilmeisesti hän sitten antoi asian olla. Tai ehkä hän ei halunnut pilata juuri tätä kyseistä hetkeä turhilla uteluilla.
”Entä jos aionkin?”
”En usko sitä. Veit jo sormuksen. Ei sinulla ole sydäntä viedä kiveäkin”, viera tuumasi. ”Ehkäpä roikut mukana vain sen vesirajaminihameen takia?”
Fran ei voinut itselleen mitään. Kyllä hän oli huomannut, että Balthierin katse seurasi tuota ärsyttävää vaaleanpunaista hametta turhankin usein. Hän ei kuitenkaan ikinä myöntäisi miehelle, että tämän käytös oikeasti häiritsi häntä. Sen sijaan jos asian kuittasi huumorilla, hän saisi ehkä tietää, mitä piraatin päässä oikein liikkui. Toisaalta, kertoivatko miehet avoimesti partnereilleen, mitä ajattelivat toisista naisista. Fran toivoi, että olisi perehtynyt parisuhteiden kummalliseen sääntöviidakkoon jo aiemmin. Tällaisissa tilanteissa hän tunsi olevansa hukassa, sillä vieroilla ei ollut parisuhdekulttuuria ollenkaan.
Balthier tuijotti Frania jokseenkin häkeltyneen oloisena ja puisteli hetken päästä päätään.
”Sinä et ehkä ole oikea ihm.. vier.. nainen puhumaan paljastavasta pukeutumisesta.” Mies virnisti leveästi. ”Tosin en sano tätä sillä, että sinun pukeutumisesi millään muotoa haittaisi minua.”
”Tuskinpa haittaa Ashenkaan.”
”Kenties, mutten kuitenkaan näe mitään syytä sekaantua kuninkaallisiin. Siitä ei saa kuin harmia itselleen.”
”Vai niin.”
Valitettavasti Fran huomaisi miettivänsä, oliko Ashen asema ainoa syy Balthierille pysytellä erossa naisesta. Entä jos prinsessa olisikin ollut vaikkapa tarjoilijatar? Olisiko tilanne ollut silloin toinen? Viera tunsi olonsa yllättävän epävarmaksi ja kiukkuiseksi. Hän halusi tietää, mitä Balthierin päässä oikein liikkui ja hän ei kuitenkaan halunnut esittää kiusallisia kysymyksiä. Saattoihan olla, että Batlhier vain roikkui hänen seurassaan, kunnes löytäisi ”jotain arvokkaampaa”. Sitenhän mies tuntui toimivan kaiken muunkin suhteen. Miksei siis myös naisten?
”Fran, mikä nyt on?” Balthier kysyi. Miehen äänessä oli kummastusta.
”Ei mikään”, viera tuhahti. Miten hän olisi muka voinut selittää ajatuksensa miehelle? Hänhän kuulostaisi täysin naurettavalle. Ja sitä paitsi, jos Balthier oli ajatellut vaihtavansa hänet Asheen, niin tuskin mies myöntäisi asiaa, ennen kuin hetki olisi käsillä. Balthier saattoi käydä taisteluun tuosta noin vain mies miestä vastaan, mutta riidellä hän ei halunnut.
Tulisiko siitä riita, jos Balthier ilmoittaisi haluavansa Ashen? Fran ei ollut aivan varma. Hän ei voisi kieltää miestä yrittämästä. Hän ei voisi kahlehtia Balthieria, vaikka olisi halunnutkin. Franin olisi vain päästettävä irti, jos Balthier haluaisi mennä. Kenties elämä ihmisen kanssa olisi miehelle helpompaa. Vaikka ihminen olisikin prinsessa, hän olisi kuitenkin samaa lajia. Fran ei koskaan voisi olla Balthierille ihminen, toivoi hän sitä kuinka paljon tahansa.
”Onpas. En minä sokea ole. Mitä se käyräsarvinen kääpä oikein sanoi sinulle?” ilmapiraatti tivasi.
”Kuka?” Fran kysyi hämmästyneenä.
”No, se garif.. mikä lie päällikkö nyt sitten olikaan.”
”Kysyi samaa kuin sinäkin. Jostain syystä kaikkia tuntuu kiinnostavan, haluanko minä jatkaa tätä matkaa”, Fran selitti. Hän ei käsittänyt, miten Balthier oli onnistunut vetämään garifien johtajan keskustelun mukaan, vaikka he olivat juuri puhuneet Ashesta.
”Miksi hän halusi sen tietää? Mitä se häntä liikuttaa?”
”Garifit ovat kaikkien ystäviä. Minä asuin heidän kanssaan kauan. He pitävät minua jonkinlaisena sukulaisenaan, joten on vain luonnollista huolehtia minusta. Matka Bur-Omisaceen ei ole niitä turvallisimpia”, Fran selitti. Hänen vastauksensa ei ollut täysin totta, sillä hän ei edes tuntenut Suurta Päällikköä henkilökohtaisesti.
”Yhmm, niinpä kai sitten. Miksi se vaivaa sinua?”
”Ei se minua vaivaa”, Fran ärähti.
”No, jokin sinua vaivaa kuitenkin”, Balthier intti itsepäisesti.
Fran huokaisi ja veti heti perään syvää henkeä. Hänellä oli hyvin epämukava olo. Mitä enemmän hän miettiä Ashea, sitä enemmän häntä vaivasi, millaiset tunteet Balthierilla oli naista kohtaan. Ja kuitenkaan hän ei voinut kysyä.
”Koko tämä matka on vain ollut stressaava”, viera valehteli.
”Sinä et yleensä stressaannu helposti.”
”En olekaan ennen matkustanut toisten naisten kanssa. Sillä on vaikutuksensa.”
”Sinä olet asunut kylässä, jossa on vain naisia.”
”Se on eri asia. He olivat perhettä. Ashe ja Penelo ovat.. no, en tiedä, miten heidät pitäisi luokitella, mutta se on erilaista.”
”Pelkäätkö, ettet saakaan miesten jakamatonta huomiota? Siitäkö tuo kiukkuisuus johtuu?” Balthier kysyi varsin suoraan.
Viera räväytti silmänsä täysin auki ja siristi niitä sitten tuijottaessaan vakavakasvoista ilmapiraattia. Aavistiko Balthier jotain? Oliko kysymys vihje vai oliko Balthier vain hipaissut totuutta sattumalta?
”Minä en tarvitse miesten jakamatonta huomiota”, Fran sanoi valiten jokaisen sanansa hyvin huolellisesti. ”Naisten kanssa oleminen on vain erilaista kuin se, että olemme kahden. Koko ajan joutuu olemaan enemmän varuillaan kuin normaalisti.”
”Miksi sinä sitten pukeudut tuolla tavoin?” Balthier tivasi. ”En valita, mutta tuollainen pukeutuminen kerää miesten katseet. Vaankin tuijotti sinua viemäreissä melkoisella mielenkiinnolla.”
”Pukeudun niin, koska vierat eivät häpeä vartaloaan. Ei ole mitään syytä peittää sitä, minkä Metsä on antanut. Toisaalta ei ole mitään syytä tuijottaakaan. En tajua, miksi miesten on pakko pudottaa aivonsa lattialle, kun viera kävelee ohitse.”
”Koska tuollainen pukeutuminen saa miehen ajattelemaan tasan yhtä asiaa”, Balthier ärähti. Mikä miestäkin nyt riepoi? Franinhan piti olla vihainen tälle, koska Balthier kyttäsi Ashen hametta, eikä päinvastoin.
”Ja mikähän se ’yksi asia’ mahtaa olla?” Fran kysyi jäätävästi niin jäätävästi, että Bur-Omisacen lumimyrsky oli pientä hänen äänensä sävyyn verrattuna.
Balthier nojautui eteenpäin ja tarttui vieraa leuasta kiinni. Fran yritti kääntää päänsä toiseen suuntaan, mutta mies ei suostunut päästämään irti. Ilmapiraatti siirtyi lähemmäs ja katsoi naista suoraan silmiin.
”Kun mies näkee sinut pukeutuneena noin, hän ei voi olla miettimättä, millaista olisi riuhtoa nuo olemattomat vaatteet yltäsi ja kaataa sinut vuoteeseen”, piraatti kuiskasi. Fran tunsi jotain valahtavan vatsansa pohjaan. Hetken päästä hän tajusi, että kiukku oli hetkessä pyyhkäisty pois. Viera tiesi, ettei Balthier puhunut kenestä tahansa miehestä – vaikka hänen sanansa pitivätkin varmaan paikkansa monen kohdalla – vaan nimenomaan yhdestä tietystä miehestä. joka ajatteli kyseistä asiaa juuri nyt.
Pari vuotta sitten Fran olisi punastunut tuollaisista sanoista korvanjuuria myöten, mutta nyt hän huomasi hymyilevänsä miehelle. Yleensä Balthier ei ollut noin suora, mutta ehkä muutaman päivän vaellus pitkin tasankoja ja yöpyminen erillisissä teltoissa oli rasittanut häntä. Mistäpä sen tiesi.
Ennen kuin Fran ehti tehdä tai sanoa mitään, Balthier oli jo työntänyt hänet selälleen taljoilla peitetylle lattialle. Miehen rintapassari tuntui kovana ja viileänä Franin ihoa vasten, kun piraatti painoi huulensa kovakouraisesti hänen huuliaan vasten. Viera pääsi nopeasti tilanteen tasalle ja kiersi kätensä miehen ympärille. Hän ryhtyi avaamaan epämukavaa rintapanssaria samalla, kun vastasi Balthierin vaativaan suudelmaan. Nainen tiesi täsmälleen, mihin tilanne johtaisi, joten saattoi vain toivoa, että muut älyäisivät pysytellä pois teltasta vielä jonkin aikaa.
Kun viera sai rintapanssarin auki, hän työnsi Balhierin kauemmas. Mies tajusi vihjeen ja päästi panssarin putoamaan. Fran tyrkkäsi sen sivuun ja tarttui kiireesti piraatin paidan helmaan. Toiset saattaisivat tulla hetkenä minä hyvänsä, tilaisuutta ei saanut ohittaa nyt. Seuraavaan hetkeen saattaisi mennä paljon aikaa.
Fran kiskoi valkoisen paidan Balthierin pään ylitse ja heitti sen lattialle. Kun hän kävi miehen vöiden kimppuun, tämä puolestaan nyöritti hänen asuaan auki. Sillä hetkellä vieraa harmitti, että hän oli päättänyt valita niinkin monimutkaisen asuyhdistelmän, sillä niin paljastava kuin asukokonaisuus olikin, se ei ollut helposti riisuttavissa.
Balthier sai kuitenkin asun yläosan keploteltua pois vieran päältä. Fran potki korkokengät jaloistaan ja vapautti toisenkin vyön soljen. Kiireesti hän riuhtoi auki Balthierin nahkahousujen napit. Jokainen tuntui sillä kertaa olevan haluton aukeamaan, vaikka yleensä temppu kävi vieralta kovin näppärästi. Franin päässä takoi ajatus, että heillä oli kiire. Jostain syystä tieto kiinni jäämisestä kutkutti hänen mieltään ja sai hänet entistäkin innostuneemmaksi tilanteesta.
Kun Fran vihdoin sain napit auki, Balthier oli jo tarttunut hänen housuihinsa. Mies veti niitä alaspäin viivyttelemättä. Viera joutui kohottautumaan, jotta piraatti sai olemattoman vaatekappaleen kiskottua pois. Housut päätyivät päällimmäisiksi taljojen päälle muodostuneeseen kasaan.
Piraatti vapautti itsensä vielä omista housuistaan ja kaappasi sitten vieran syleilyynsä. Fran työnsi sormensa miehen lyhyisiin hiuksiin ja veti tämän pään mahdollisimman likelle omaansa, ennen kuin painoi huulensa miehen huulia vasten. Hän tunsi oman hengityksensä kiihtyvän silkasta jännityksestä. Hän halusi Balthierin tässä ja nyt ilman mitään turhia viivytyksiä. Hän halusi näyttää miehelle, että hänessä oli enemmän naista kuin Ashessa koskaan.
Balthierin kädet liukuivat pitkin Franin selkää. Ne tuntuivat liikkuvan liian hitaasti. Viera pelkäsi ajan loppuvan kesken. Hän painautui tiukasti mieheen kiinni, jotta saattoi tuntea tämän erektion vatsaansa vasten.
Fran päästi kätensä ilmapiraatin hiuksista ja laski ne miehen olkapäille. Sitten hän alkoi hellästi työntää Balthieria alaspäin. Kun mies ei suostunut liikkumaan, viera irrottautui suudelmasta.
”Istu alas”, hän komensi. Mies näytti kovin hämmästyneeltä, mutta antoi lopulta vieran painaa hänet istualleen. Välittömästi Fran kiipesi hänen syliinsä.
”Mitä sinä.. etkö halua ensin..?” Balthier yritti hengästyneenä muotoilla kysymystä.
”En”, Fran vastasi ja ohjasi miehen sisälleen.
Ilmapiraatin huulilta karkasi terävä henkäys ja hänen sormensa puristivat tiukasti Franin pakaroita. Jos vieralla olisi ollut vaaleampi iho, siihen olisi jopa saattanut jäädä mustelmat miehen otteesta.
Viera otti tukea miehen hartioista ja keinutteli itseään tämän sylissä. Hän halusi löytää juuri sopivan, parhaalta tuntuvan asennon. Yleensä hän halusi edetä rauhallisesti, nauttia hitaasti jokaisesta hetkestä, mutta nyt hänen vaistonsa ajoivat häntä toimimaan toisin. Vain Hehkun aikaan hän oli äärimmäisen suorasukainen, joten kieltämättä häntä itseäänkin ihmetytti tämä äkillinen halu suoraan toimintaan. Toisaalta kaikkea ei tarvinnut analysoida puhki. Joskus oli vain parempi unohtaa ajattelu ja toimia.
Meni hetki, ennen kuin Balthier pääsi vieran kanssa samaan rytmiin. Lopulta mies otti tukevamman otteen naisen pakaroista ja auttoi tätä liikkumaan. Franin hengitys kiihtyi entisestään ja hän tunsi liikkeen käyvän reisilihaksiinsa. Balthierin huulet liikkuivat pitkin hänen kaulaansa ja rintaansa. Viera tunsi miehen kuumaksi käyneen hengityksen ihollaan. Hän halusi painaa Balthierin pään rintojaan vasten ja kiihdyttää vauhtia entisestään.
Balthier tuntui menettävän kontrollin. Mies piti tiukasti kiinni Franin pakaroista ja auttoi naista ylöspäin epätasaiseen tahtiin. Hänen hengityksensä oli katkonaista, ja aina toisinaan pieni urahdus karkasi ilmoille. Fran tajusi, että leikki olisi nopeasti ohitse, mutta hän ei silti yrittänyt hidastaa tahtia.
Yhtäkkiä Balthier puristi Franin tiukasti itseään vasten, eikä hetkeen päästänyt irti. Viera hymyili itsekseen, kun mies vähää myöhemmin rojahti selälleen taljoille. Tyytyväisenä Fran kierähti hänen vierelleen ja tunkeutui makaamaan miehen kainaloon. Balthier tuijotti teltan kattoa ja yritti selvästi saada hengitystään tasaantumaan.
”Sanopa, olenko erehtynyt vuodenajasta. Joko tässä on vierähtänyt useampi kuukausi kuin luulinkaan?” piraatti tiedusteli, kun sai vihdoin puhuttua.
”En usko”, Fran naurahti.
”Kumma juttu, sillä olisin voinut vaikka vannoa…”
Fran pelkäsi, että Balthier alkaisi vaatia selitystä hänen käytökselleen, mutta mies vain murahti itsekseen ja jatkoi katon tarkastelua väsähtäneellä katseellaan. Nuotion räiske oli hyvän tovin ainoa ääni teltassa, sillä Frankaan ei tuntenut sillä hetkellä tarvetta puhua.
”Kyllä minä uskon, että sinä olisit halunnut vielä jäädä, mutta meidän täytyy nukkua. Sitä paitsi, mikä Larsan seurassa on niin paljon parempaa kuin minun?” Vaanin ääni kajahti jostain kauempaa. Penelo kuului vastaavan jotain pojalle, mutta Fran ei keskittynyt kuuntelemaan. Sen sijaan hän ponnahti istumaan ja alkoi kiireesti kerätä vaatteita syliinsä.
Balthierkin sai itsensä ylös lattialta ja ryhtyi auttamaan vieraa. Kaikki muut vaatteet oli äkkiä kerätty, mutta rintapanssari sai jäädä nuotion loimuun, kun pariskunta pujahti yhteen makuusopeista. He ryttäsivät vaatteet sopen perälle ja pujahtivat taljojen sekaan makuulle kuin olisivat olleet nukkumassa koko ajan.
”Katso nyt, Ashe ja Baschkaan eivät ole vielä täällä”, Penelo kuului huomauttavan.
”Itse asiassa mekin tulimme juuri”, Basch naureskeli.
”Kävelimme aivan perässänne”, Ashe selosti. ”Ja Vaan on oikeassa. Meidän kaikkien on hyvä nukkua kunnon yöunet ennen huomista. Matkasta tulee pitkä. Larsa myös tarvitsee unensa.”
”Niinpä kai”, Penelo myönsi.
”Sitä paitsi, Balthier ja Fran ovat jo nukkumassa”, Vaan puolusteli.
Teltan yleisellä puolella ryhdyttiin oitis keskustelemaan hiljaisempaan sävyyn. Penelo kummasteli hetken päästä, miksi Balthierin panssari ja Franin toinen korkokenkä olivat jääneet nuotion viereen. Fran erotti Ashen hiljaisen tuhahduksen vastauksena tytön kysymykseen. Viera ei voinut itselleen mitään, vaan hymyili leveästi.
”Ehkä heillä oli niin kiire nukkumaan, että ne unohtuivat”, prinsessa totesi kylmästi. ”Ja minäkin taidan mennä nyt omaan soppeeni.”
”Mikä häntä vaivaa?” Fran kuuli Penelon kysyvän hyvin hiljaa.
”Älä minulta kysy. Aiemmin hän oli ihan hyvällä tuulella, kun juttelimme sillalla”, Vaan vastasi yhtä matalalla äänellä.
”Mennään mekin nukkumaan”, Basch sanoi hieman kovempaa.
”Osaatko sinä olla hiljaa?” Balthier kuiskasi Franin korvaan. Viera käänsi päätään. Sopessa oli hyvin pimeää, joten hän erotti ainoastaan Balthierin kasvojen ääriviivat.
”Minähän olen ollut koko ajan”, nainen vastasi.
”En tarkoittanut aivan sitä”, piraatti hymähti.
Mies työnsi kätensä taljan alle ja lähti kuljettamaan sitä alaspäin pitkin Franin vatsaa. Viera painoi päänsä taljoihin ja sulki silmänsä, kun sormet ohittivat hänen valkoiset karvansa. Hetken päästä hän ja puri alahuultaan ja puristi taljaa molemmin käsin, jottei olisi havahduttanut toisia.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!