Pikkujouluaie

Ikäraja: K-11
Kuvaus: Pansy Parkinsonilla on suunnitelmia Draco Malfoyn suhteen luihuisten pikkujouluissa.

Tämä ficci on kirjoitettu tilaustyönä Anniinalle syksyllä 2018.

Jos olet kiinnostunut tilaamaan omaan makuusi sopivan ficin, jätä minulle kommenttia asiasta.


Pikkujouluaie


Oleskeluhuoneen vihreät ja hopeiset koristeet sopivat täydellisesti, kuten aina. Nyt niiden seuraksi oli kiikutettu kuusi, jonka ympärillä hehkuivat hopeiset nauhat ja niin ikään hopeiset pallot, joiden pinnalla suihki pieniä lentotähtiä. Kaikki oli valmista. Täydellistä.

Pansy kiirehti makuusaliin ja kiskoi matka-arkustaan mittatilaustyönä teetetyn mekon, joka myötäili hänen vartaloaan. Se ei ollut liian avoin mutta jätti olkapäätä miltei paljaiksi. Vihreästä violettiin väriä vaihtava silkki oli ollut hävyttömän kallista, ja Pansy oli joutunut polkemaan jalkaansa äidilleen muutamaan otteeseen, ennen kuin tämä oli suostunut sen hankkimaan vain luihuisten perinteisiä pikkujouluja varten. Äidin mukaan 13-vuotiaat saattoivat hyvin juhlia koulukaavuissaan, kun kyse oli vain oman tuvan tapahtumasta, mutta Pansy ei ollut hyväksynyt vastausta. Hän halusi loistaa, olla illan upein tyttö. Hän kiepautti vielä pitkän, mustan tukkansa nutturalle ja ripusti kaulaansa hopeisen käärmeriipuksen.

”Millicent, siirsitkö sinä sen yhden mistelinoksan?” hän kysyi välittömästi, kun ystävä livahti sisään makuusaliin.

”Tietenkin. Se on siinä syvennyksessä, jonne ei näe suoraan oleskeluhuoneesta kuusen takia.”

”Mahtavaa!”

Millicent jäi vaihtamaan vaatteitaan makuusaliin, kun Pansy sujautti jalkansa vihreisiin avokkaisiin ja purjehti takaisin oleskeluhuoneen puolelle. Tilaan oli jo kerääntynyt oppilaita, joista vanhimmat lastasivat pöydille kermakaljapulloja. Pansyn hämmästykseksi kassista nousi myös pari tuliviskiputelia, joiden hankkiminen ja salakuljettaminen kouluun oli varmasti vaatinut taitoa. Jonain päivänä hän olisi se, jonka juhlien järjestystaitoja ihailtaisiin.

Pansy suuntasi muiden kolmasluokkalaisten muodostamaan porukkaan, jonka keskelle Draco oli jo asettunut. Hänen kätensä oli paremmassa kunnossa kuin aiemmin syksyllä, mutta parhaillaan poika silti kertoi, kuinka sitä kolotti tällaisina synkkinä ja sateisina päivinä.

”Toivottavasti se hevoskotka teloitetaan pian”, Pansy sanoi ja työntyi Dracon viereen. Hän ojensi kätensä ja hieroi kevyesti pojan neulepaidan peittämää rannetta. Dracon jäänsininen katse kääntyi, ja Pansy tunsi, kuinka hänen oma sydämensä työntyi rintalastaa vasten kovin lyönnein. Hymy nousi hänen huulilleen.

”Tuo onneksi vähän helpottaa tuskaa”, Draco sanoi.

Pansyn hymy leveni entisestään. Hän jatkoi ranteen sivelyä ja toivoi, ettei neulepaita olisi ollut tiellä. Hän halusi ujuttaa sormensa sen alle, tuntea Dracon ihon. Olisiko se yhtä jäinen kuin hänen katseensa vai kenties sormia polttavan kuuma?

Pojat jatkoivat keskustelua syksyn tapahtumista. Jossain vaiheessa seuraan liittyivät myös Daphne ja Millicent, ja kermakaljapullot lähtivät kiertämään kohti ojennettuja käsiä. Pansykin sieppasi yhden itselleen ja antoi juoman valua kurkustaan alas. Sen täyteläinen maku leikitteli kielellä ja sai hymyn loistamaan entistäkin kirkkaampana. Maku ei silti ollut täysin sama kuin siinä kermakaljassa, jota Pansy oli maistanut Kolmessa Luudanvarressa. Siinä oli jotain terävää ja pisteliästä, jotain mikä ei kuulunut kermakaljaan. Pansy ei kuitenkaan välittänyt omituisesta sivumausta enää, kun suloinen turtumus ja leijaileva olotila levisivät hänen raajoihinsa. Koko illan orastanut hermostus lientyi.
Pansy nojautui lähemmäs Dracoa, joka vilkaisi hänen suuntaansa. Pojasta huokui jokin mausteinen tuoksu, joka sekoittui kermakaljaan. 

”Pansy, eikö sinun pitänyt näyttää Dracolle se juttu? Se, jonka anastit siltä typerältä kuraveriseltä”, Millicent kysyi yhtäkkiä. 

Oliko jo aika? Ilta tuntui kuluvan nopeammin kuin Pansy oli kuvitellut. Hänen vatsansa jännittyi ja pala nousi kurkkuun, kun hän nyökkäsi.

”Grangerilta?” Draco kysyi. ”No, näytä?”

”Pansy vei sen tuonne”, Millicent kuiskasi ja osoitti kohti kuusen taakse jäävää syvennystä. Dracon ilme oli jotain epäuskoisen ja ärtyneen väliltä. Hän ei tulisi, ei suostuisi jättämään muita. Ei nyt, kun oli huomion keskipisteenä. Se oli toki paikka, jonka Draco ansaitsi, mutta juuri nyt Pansy halusi hänet kokonaan itselleen. 

”Miksi ihmeessä?” Draco kysyi.

”Haluan näyttää sen ensin vain sinulle”, Pansy sanoi, kun uteliaat katseet kohdistuivat häneen. Pettymys valahti muiden luihuisten kasvoille, mutta Draco näytti nyt yllättävän tyytyväiseltä.

”Vilkaistaan sitten”, hän sanoi.

Pansy tunsi jalkojensa hoipperoivan, kun hän suuntasi Dracon edellä kohti syvennystä. Hengitys kulki raskaana. Draco ei pitänyt petetyksi tulemisesta. Hän saattaisi suuttua, kun tajuaisi, ettei Pansy ollut vienyt Grangerilta yhtään mitään.

Syvennyksessä Pansy kääntyi ympäri ja nojasi selkänsä vasten seinää. Draco jäi seisomaan puolen metrin päähän kysymys kasvoiltaan paistaen. 

”Ei täällä ole mitään, Parkinson”, hän sanoi. ”Mitä peliä sinä pelaat?”

Pansy nielaisi. Juuri nyt hän ei pystynyt pitämään yllä kovaa ilmettä, jonka oli jo lapsena osannut asetella kasvoilleen aina, kun joku kyseenalaisti hänet. Draco pääsi kuoren läpi, oli päässyt aina.
Pansyn katse hakeutui ylöspäin. Millicent oli pitänyt lupauksensa, ja kauniin vihreä oksa punaisine marjoineen roikkui katosta ja kiepahteli ympäri ilmavirran tahdissa. Dracon katse seurasi Pansyn katsetta, ja vaaleat kulmakarvat katosivat yhtä vaalean otsatukan taakse. Kun Pansy laski katseensa jälkeen, Draco ei näyttänyt yhtään niin kovanaamaiselta kuin kaveriporukkansa keskellä.

Dracon aataminomena keinahti alas ja takaisin ylös, kun hän nielaisi. Hän näytti melkein ujolta. Pansyn suu tuntui yllättävän kuivalta. Hän oli kuvitellut tämän hetken monesti mutta pystyi nyt hädin tuskin hengittämään. Hän ei halunnut näyttää Dracon silmissä avuttomalta. Draco viihtyi hänen seurassaan, koska hän oli vuosiluokan kovimpia tyttöjä. Hän ei pelännyt mitään. Verinen Paroni sentään, hän ei säikkyisi yhtä pusua.

Pansy nojautui eteenpäin ja heilautti kätensä Dracon olkapäille. Draco ei vastustellut, kun hän painautui pojan syliin ja pusersi huulensa vasten tämän huulia. Jotain lämmintä humahti hänen lävitseen, kun Dracon kädet kiertyivät hänen ympärilleen ja puristivat kevyesti.

Suudelma oli ohitse melkein yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Draco vetäytyi kauemmas ja virnisti. Ujous oli poissa, poika näytti jopa kasvaneen pituutta.

”Aika siisti juttu, Parkinson. Älä paljasta sitä vielä muille”, Draco sanoi äänellä, joka varmasti kantoi oleskeluhuoneen puolelle.

Kun poika livahti takaisin ystäviensä seuraan, Pansy nojasi selkänsä vasten kalseaa kiviseinää. Hän oli tehnyt sen.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!