Itachi. Kuinka paljon hän rakastikaan! En koskaan ymmärtänyt sitä, mutta tiedän nyt, ettei hän antanut minulle siihen edes mahdollisuutta. Hän halusi näin käyvän. En vain vieläkään ymmärrä, miksi hän veti myös Saede-chanin tähän mukaan. Tiedän hänen rakastaneen tätä paljon, kenties yhtä paljon kuin minua, kenties enemmän. Hänen olisi pitänyt pitää Saede-chan erossa meidän taistelustamme.
Veljeni oli uhri siinä missä minäkin. Hän toimi parhaan kykynsä mukaan. Hän suojeli minua ilman, että koskaan tajusin sitä. Vihaan itseäni siitä hyvästä, etten ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Ja minä tein hänelle saman kuin hän minulle. Riistin hänen perheensä. Zetsu kertoi minulle Saede-chanin odottaneen lasta. Raskaus oli ollut vasta alkuvaiheessa, joten lasta ei ollut voitu pelastaa. Joku voisi sanoa, että olin saanut kostoni. Silmä silmästä, perhe perheestä. Mutta ei. Tunsin ainoastaan katumusta ja syyllisyyttä. Syntymätön lapsi oli ollut mitä syyttömin ja viattomin olento, puhtaampaa saa maailmasta hakea. Kenties hänestä olisi voinut tulla uuden sukupolven ensimmäinen jäsen.
En saa enää veljeäni takaisin, en Saede-chania, en heidän syntymätöntä lastaan. Viimeiset sukulaiseni, Madaraa lukuun ottamatta, ovat nyt poissa. He ovat lähteneet minun käteni kautta. Saavutin tavoitteeni, mutta se ei tehnyt minua onnelliseksi. Päinvastoin, ahdistus puristaa rintaani kovempaa kuin koskaan.
Minun on vietävä tämä taistelu loppuun saakka. Minun on kostettava niille, jotka laittoivat tämän veljesten välisen sodan alulle. Niille, jotka pakottivat Itachin tekemään järjettömän valinnan. Niille, joiden takia monet viattomat kuolivat. Niille, jotka riistivät Uchihoilta oikeuden onneen.
”Ryhmäämme ei tunneta enää ’Käärmeenä’”, sanon. Ääneni ei kuulosta omaltani. Se on saanut uuden, entistäkin synkemmän sävyn. ”Tästä lähtien viittaamme itseemme ’Haukkana’.” Tuijotan vielä hetken kaukaisuuteen, ennen kuin käännyn katsomaan tovereitani. Kohdistan punamustan katseeni vuorollaan jokaiseen heistä tehdäkseni selväksi, kuinka tosissani olen. ”’Haukalla’ on vain yksi tarkoitus, yksi maali: Konohan täydellinen tuho.”
Veljeni oli uhri siinä missä minäkin. Hän toimi parhaan kykynsä mukaan. Hän suojeli minua ilman, että koskaan tajusin sitä. Vihaan itseäni siitä hyvästä, etten ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Ja minä tein hänelle saman kuin hän minulle. Riistin hänen perheensä. Zetsu kertoi minulle Saede-chanin odottaneen lasta. Raskaus oli ollut vasta alkuvaiheessa, joten lasta ei ollut voitu pelastaa. Joku voisi sanoa, että olin saanut kostoni. Silmä silmästä, perhe perheestä. Mutta ei. Tunsin ainoastaan katumusta ja syyllisyyttä. Syntymätön lapsi oli ollut mitä syyttömin ja viattomin olento, puhtaampaa saa maailmasta hakea. Kenties hänestä olisi voinut tulla uuden sukupolven ensimmäinen jäsen.
En saa enää veljeäni takaisin, en Saede-chania, en heidän syntymätöntä lastaan. Viimeiset sukulaiseni, Madaraa lukuun ottamatta, ovat nyt poissa. He ovat lähteneet minun käteni kautta. Saavutin tavoitteeni, mutta se ei tehnyt minua onnelliseksi. Päinvastoin, ahdistus puristaa rintaani kovempaa kuin koskaan.
Minun on vietävä tämä taistelu loppuun saakka. Minun on kostettava niille, jotka laittoivat tämän veljesten välisen sodan alulle. Niille, jotka pakottivat Itachin tekemään järjettömän valinnan. Niille, joiden takia monet viattomat kuolivat. Niille, jotka riistivät Uchihoilta oikeuden onneen.
”Ryhmäämme ei tunneta enää ’Käärmeenä’”, sanon. Ääneni ei kuulosta omaltani. Se on saanut uuden, entistäkin synkemmän sävyn. ”Tästä lähtien viittaamme itseemme ’Haukkana’.” Tuijotan vielä hetken kaukaisuuteen, ennen kuin käännyn katsomaan tovereitani. Kohdistan punamustan katseeni vuorollaan jokaiseen heistä tehdäkseni selväksi, kuinka tosissani olen. ”’Haukalla’ on vain yksi tarkoitus, yksi maali: Konohan täydellinen tuho.”
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!