Viettelys: Luku 18

Kirjoittajan huomioita: Tämän luvun käänne ei tule yllätyksenä, jos olet lukenut Projekti S. R.:n, jossa tapahtumat kuvattiin Yuffien ja Vincentin näkökulmasta. Tällä kertaa nähdään kuitenkin, miltä kaikki näyttää Tifan silmin. Angstivaroitus.


Luku 18

Mureneva maa


Tifan ohimoita jyskytti. Hän hieroi niitä muttei tällä kertaa uskaltanut napata särkylääkettä. Niiden käyttöä piti välttää viimeiseen asti. Juuri nyt hän olisi kuitenkin kaivannut napin tai pari rauhoittamaan niin kipua kuin muutakin olemista.

Cloud ei ollut tullut kotiin. Tifa ei voinut livistää perjantaivuorosta, vaikka Marie oli apuna. Hänen puhelimensa oli myös edelleen hukassa, vaikka hän oli päivän aikana haravoinut koko baarin ja yläkerran. Lopulta hän oli luovuttanut, koska ei ollut ketään, kenelle hän olisi voinut soittaa. Ystävilleen hän ei voinut kertoa tapahtuneesta, ja Rude… Rude tuskin haluaisi kuulla hänestä.

Ilta ei ehtinyt pitkälle, kun Yuffie ja Vincent ilmestyivät baariin ja valloittivat yhden pöydistä itselleen. Tifa tervehti heitä pikaisesti muttei ehtinyt jäädä juttelemaan, sillä asiakkaita riitti eikä Marieta voinut jättää pulaan. Hän tarjoili tuoppeja ja hymyili kuin kaikki olisi ollut ennallaan. Suupielet pyrkivät kuitenkin väkisin alas, ja Tifa joutui tarkkailemaan olemustaan liki taukoamatta. Hän vain odotti, että kello tulisi tarpeeksi ja saisi työntää viimeisenkin asiakkaan pihalle.

”Jaksatko sinä?” Marie kysyi kesken illan.

Tifa pakotti jälleen hymyn huulilleen mutta pyyhkäisi otsaansa. Pahin puristus oli lievittynyt, kun hän oli muistanut juoda riittävästi vettä. Väsymys kuitenkin tuntui jo jokaisessa lihaksessa.

”Jaksan. Väsyttää vain vähän.”

”Kuulin, että… sinulla ja Cloudilla ei ehkä mene kovin hyvin.”

Tifa jäi tuijottamaan Marieta. Hän ei ollut puhunut henkilökohtaisista asioistaan työiltoina. Tietysti tarkkasilmäinen saattoi huomata kitkan ihmisten välillä, mutta Tifa ei jaksanut uskoa, että Mariella olisi ollut aikaa kytätä hänen ja Cloudin vuorovaikutusta.

”Shelke sanoi, että teillä oli riitaa viime yönä”, Marie jatkoi ja väisti Tifan katsetta. ”Jos haluat levätä, pärjään kyllä hetken yksin. Mene vaikka juttelemaan Vincentille. Hän näyttää siltä, että voisi kaivata juttuseuraa.”

Tifa loi viimeisen katseen Marieen mutta vilkaisi sitten Vincentin suuntaan. Toden totta, miehen kasvoilla oli hätääntynyt ilme, jollaista niillä ei yleensä nähnyt. Ehkä olisi aiheellista kysyä, mitä oli tapahtunut. Toivottavasti Yuffie ei ollut tunnustanut tunteitaan, tullut torjutuksi ja järjestänyt kohtausta. Toisaalta kaipa sellaisen olisi kuullut jopa baarin melun ylitse.

”Vincent? Mikä hätänä?” Tifa kysyi, kun ehti pöytään asti.

”Shelke. Hän karkasi juuri ulos”, Vincent vastasi.

Tifa huokaisi sisäisesti mutta piti ilmeensä mahdollisimman rauhallisena. Ei tullut yllätyksenä, että näin oli päässyt käymään. Shelkellä oli syynsä. Ehkä oli parempi antaa liekaa ja katsoa, mitä tapahtuisi.

”Hän on tehnyt sitä viime aikoina”, Tifa sanoi. ”Luulen hänen saaneen vihdoin ystäviä.”

Taas valhe. Niitä riitti nykyisin. Oli kuitenkin turha huolestuttaa Vincentiä enempää. Shelke ja Yuffie tuottivat Vincentille varmasti ihan riittävästi päänvaivaa, kun hänen olisi pitänyt keskittyä omiin asioihinsa. Valitettavasti miehen kireä olemus ei rentoutunut Tifan sanojen myötä.

”En tiedä, onko silti hyvä ajatus, että hän vaeltelee tähän aikaan yksin ulkona”, Vincent sanoi. ”Hän saattaa olla juuri nyt hyvin herkässä mielentilassa.”

Voi ei. Yuffie ei ollutkaan tunnustanut tunteitaan, mutta Shelke oli tainnut vihdoin avata suunsa ja kertoa Vincentille, mitä ajatteli hänestä. Olisi pitänyt jutella ahkerammin Shelken kanssa, yrittää selittää, miten ihmissuhteet toimivat ja miksei ollut sopivaa, että 9-vuotiaalta näyttävä nainen yritti lämmitellä melkein kuusikymppistä miestä. Ei sillä, että Tifalla olisi varsinaisesti ollut varaa sanoa mitään kenenkään suhteista, mutta johonkin raja täytyi vetää.

”Olen yrittänyt puhua hänelle”, Tifa sanoi. ”Hän taitaa olla hieman ihastunut sinuun, Vincent. Hän näyttää pikkutytöltä mutta on oikeasti lähes kaksikymmentä. Hän käy nyt läpi melkoista murrosta.”

”Tiedän sen.”

”Hänen on vaikea ymmärtää, miten tavallinen maailma toimii, mutta hän on edistynyt todella paljon. Toivon vain, ettei hän kiusannut sinua pahasti.”

”Luulen, että minä kiusasin häntä enemmän kuin hän minua. Pitäisikö hänen peräänsä kuitenkin mennä?”

Tifa puisteli päätään ja sepitti juttua, kuinka Shelke oli alkanut liikkua ulkona enemmän. Olihan se tavallaan totta, mutta ei Tifa oikeasti ollut päästänyt häntä iltaisin omin päin kuljeskelemaan. Ehkä nyt oli kuitenkin aika. Shelke oli aikuinen, ja hänen pitäisi löytää omat rajansa. Sitä paitsi Tifa oli niin väsynyt… Hän suorastaan näki, kuinka korttitalo luhistui. Hän ei jaksanut enää pidellä sitä pystyssä.

Vihdoin Vincentin hartiat rentoutuivat, ja hän jopa siemaisi lasistaan. Tifa istui häntä vastapäätä ja nojasi kyynärpäänsä pöytään.

”Shelke muuten mainitsi, että sinä olet ollut väsynyt viime aikoina”, Vincent sanoi.

Olipa Shelke nyt ryhtynyt puheliaaksi. Ensin hän oli hölpöttänyt Marielle, sitten Vincentille. Tifalle hän ei sen sijaan ollut viime aikoina juuri puhunut. Syy tosin saattoi olla Tifassa itsessään. Oli myönnettävä, että hän oli tuijotellut omaan napaansa vähän turhan ahkerasti.

”Vai niin hän sanoi. Ehkä minä olen ollut. Lapset ovat pistäneet meidät koville nyt, kun joutuivat aloittamaan koulun. Uskon kyllä, että tilanne tasoittuu syksyn myötä”, Tifa sanoi ja käänsi puheen Vincentin kuulumisiin.

Deepground-tapaus ei tuntunut edistyvän, mikä selvästi vaivasi Vincentiä jopa enemmän kuin Yuffien seura. Itse asiassa Vincent puhui Yuffiesta suorastaan huvittuneesti. Tifan rintaa pisti, kun hän näki katseen, joka syttyi miehen silmiin, kun Yuffie mainittiin. Olikohan Vincent itse tajunnut reaktiotaan? Yuffie oli onnekas.

”Sori Tifa, voisinko kuitenkin pitää tauon nyt?”

Marie ilmestyi pöytään ja pyöritteli esiliinan helmaa sormissaan. Tifa nousi pöydästä. Alavatsaa alkoi nipistellä mutta hän yritti pitää ilmeensä kurissa samalla, kun kehotti Marieta lepuuttamaan jalkojaan ja hermojaan. Vincent jäi pöytään pyörittelemään kahvikuppiaan, kun Tifa siirtyi takaisin tiskin taakse.

Tifa tyrkki tuoppeja asiakkaille ja seurasi kellon tikitystä eteenpäin. Ilta oli jo melko pitkällä, ja meno alkoi hiljentyä. Lähialueen asukkaat kävivät usein perjantaisin aloittelemassa 7th Heavenissa ennen kuin siirtyivät yökerhoihin, joiden hinnat olivat huomattavasti kalliimpia. Vain tietty vakioporukka jäi yleensä istumaan iltaa pidemmäksi aikaa.

Samassa baarin ovi kävi ja Cloud käveli sisälle. Tifan kurkku kuroutui umpeen, kun hän seurasi Cloudin askeleita kohti baaritiskiä. Hän oli aivan varma, että tämä kääntyisi ja marssisi yläkertaan, mutta Cloud onnistui pitämään kasvonsa miltei ilmeettöminä.

”Hei”, hän sanoi ja jäi seisoskelemaan tiskin viereen.

”Näkeehän sinuakin”, Tifa sanoi. ”Olen pahoillani eilisestä. Meidän pitäisi varmaan jutella.”

Cloud ei vastannut vaan jäi tuijottelemaan jonnekin kaukaisuuteen. Ei suostumusta. Ei anteeksipyyntöä. Ei mitään. Maa mureni jälleen Tifan jalkojen alla. Miten tästä jatkettaisiin? Hän halusi rakentaa sillan, ei polttaa sellaista. Vaikka heidän tiensä kulkisivat eri suuntiin, hän ei halunnut menettää Cloudia kokonaan. Eikö Cloud ollut sanonut heidän olevan parhaita ystäviä?

”Kuule, Shelke karkasi”, Tifa sanoi.

”Taasko? Ehkä meidän pitäisi… En tiedä… Pyytää Reeveä järjestämään hänelle jonkinlaista… henkistä tukea?”

Kaipa se oli edistystä, että Cloud suostui puhumaan Shelkestä. Tifa ei vain tiennyt, mitä olisi sanonut ehdotukseen.

”En minäkään pidä kallonkutistajista, mutta Shelke…” Cloud jatkoi, ja ilme hänen kasvoillaan kiristyi. Hän haroi tukkaansa ja kurtisteli kulmiaan kuin olisi pohtinut tilannetta. Oli ollut väärin ajatella, ettei Cloud suhtautunut perhe-elämään vakavasti. Itse asiassa hän ajatteli lapsia luultavasti enemmän kuin Tifaa.

”Hän on vain eksyksissä itsensä kanssa”, Tifa sanoi. Hetkeen hän ei ollut varma, puhuiko enemmän Shelkestä vai itsestään, mutta päätti jatkaa Shelkestä. ”Hän tarvitsee aikaa ja välittämistä, turvallisen ympäristön, jossa voi harjoitella elämää. Siksi meidän pitää…”

Tifa ei osannut jatkaa. Mitä heidän pitäisi? Pysyä yhdessä Shelken vuoksi? Ei niin voinut sanoa, ei vaatia Cloudilta enää yhtään enempää.

”Hän vain aiheuttaa jatkuvaa huolta”, Cloud sanoi. ”Ja kuulit, mitä Reeve sanoi stressaamisesta.”

Nytkö Cloud välitti Tifan stressitasoista? Olisi voinut kuvitella, että viimeöisen paljastuksen jälkeen Cloudille oli yhdentekevää, missä lukemissa Tifan stressi huiteli.

”En minä stressaa, voin ihan hyvin.”

Valheita. Valheita. Valheita. Tifan koko elämä oli yksi suuri valhe.

”Vielä eilen…”

”Cloud, ei nyt. Puhutaan myöhemmin.”

Ei todellakaan tässä kaikkien edessä. Totta kai asiat piti selvittää, mutta Tifa ei voinut käydä tätä keskustelua asiakkaiden kuullen. Vincentkin oli yhä paikalla. Liian paljon romahtaisi kerralla. Vai olisiko niin ollut parempi? Sitten kaikki olisi ohitse. Laastarin nykäiseminen kerralla sattui vähemmän kuin hidas nitkutus, mutta nykäisyliikettä oli silti vaikea tehdä.

~o~

Tifa pyyhki tuoppia samalla, kun Marie puhdisti baaritiskiä. Viimeisetkin asiakkaat nuokkuivat pöydissään. Vincent istui yhä omassaan Cloudin kanssa, kun ovi pamahti auki ja hengästynyt Yuffie säntäsi sisälle.

”Shelke…”

Tifa tyrkkäsi tuopin Marien käteen samalla hetkellä, kun Vincent ja Cloud kapsahtivat jaloilleen.

”Mitä on tapahtunut?” hän kysyi.

”En löydä häntä mistään, etsin vaikka kuinka kauan. Hän juoksi aiemmin ulos, lateli syytöksiä niskaani ja karkasi sitten kadulle. Lähdin hänen peräänsä, mutta hän vain haihtui, katosi… Hän ei saanut edes paljon etumatkaa.”

Tifa puri huultaan. Tämä oli hänen vikansa. Hänen olisi pitänyt tajuta huolestua, ehkä jopa itse lähteä Shelken perään. Tämä oli taatusti taas jossain kadunkulmassa nyyhkyttämässä särkynyttä sydäntään, kaipasi halausta ja lämpöisiä sanoja.

”Yritin oikeasti etsiä häntä ja kolusin varmaan puoli Edgeä läpi. Olen pahoillani, tämä on minun vikani!” Yuffie sanoi.

”Ei tämä ole kenenkään vika”, Tifa sanoi.

Kenenkään muun kuin Tifan. Hän itse oli luvannut Reevelle huolehtivansa Shelkestä muttei ollut kyennyt lunastamaan lupaustaan. Hän oli pettänyt kaikki. Jokaisen ihmisen elämässään.

”Meidän on lähdettävä etsimään häntä”, Tifa jatkoi ja suuntasi kohti naulakkoa, mutta Cloud tarttui hänen käsivarteensa.

”Minä, Vincent ja Yuffie menemme.”

”En voi vain –”

”Jonkun on jäätävä tänne. Lapset nukkuvat yläkerrassa, ja Shelke voi palata.”

”Marie on paikalla.”

”Tifa, hän on töissä baarin puolella. Sinä jäät tänne. Soita minulle heti, jos Shelke tulee takaisin.”

Cloud katosi ulos Vincentin ja Yuffien kanssa ennen kuin Tifa ehti väittää vastaan tai edes sanoa hukanneen puhelimensa. Hän otti tukea naulakosta ja nojasi päänsä seinää vasten. Tätä ei tapahtunut. Kaikki mureni, tuhoutui. Pian hän seisoi yksin raunioiden keskellä.

Tifa ei tiennyt, kuinka kauan oli seisonut naulakoilla. Jossain vaiheessa Marie haki hänet baarin puolelle ja istutti pöydän ääreen. Tifa sai eteensä höyryävän kupillisen teetä.

”Se on vihreää, ei mitään yrttejä. Voit juoda huoletta”, Marie sanoi. ”Minä hoidan sulkuhommat. Ota nyt vain ihan rauhallisesti.”

Marie teki, minkä lupasi. Heitti ulos viimeiset asiakkaat, siivosi paikat ja kävi jopa varmistamassa, että yläkerrassa tuhistiin kiltisti. Ennen kuin hän lähti, hän laski Tifan eteen pöydälle puhelimen.

”Löysin tämän takapihalta, kun kävin tauolla haukkaamassa happea”, hän sanoi. ”Hyvää yötä, Tifa. Koeta jaksaa.”

”Kiitos”, Tifa mutisi.

Koska muutakaan tekemistä ei ollut, Tifa avasi puhelimensa. Hänelle oli tullut viisi puhelua ja useampi viesti. Reeve oli yrittänyt soittaa kahdesti, tohtori Clemens kerran… ja Rude kahdesti. Yöllä. Tifa nielaisi ja siirtyi selaamaan saapuneita viestejä.

Oletko vielä hereillä? Yritin soittaa…

Reno sanoi, ettet välttämättä ole kunnossa. Vastaathan, kun heräät?

En ole vihainen. Ymmärrän, että halusit yrittää vielä paikata tilannetta Strifen kanssa.

Kuulin toista kautta, että olet kunnossa. En vaivaa sinua enempää. Olen pahoillani, että asiat menivät näin.


Tifa laski puhelimen kädestään eikä edes yrittänyt estää kyyneliä, jotka tulvivat poskille. Hän ei välittänyt ripsiväristä, joka tuhri silmänympärykset. Oli mahdotonta sanoa, itkikö hän enemmän Shelkeä, Rudea vai kenties syntymätöntä lasta, jolla ei ollut isää. Hän vain itki, kunnes ei enää pystynyt.

Kun ovi seuraavan kerran kävi, Tifa istui yhä pöydässä. Hän ei ollut varma, oliko jossain vaiheessa torkahtanut. Kello kävi kuutta. Edellisen kerran se oli ollut puoli neljä, kun hän oli sitä vilkaissut.

Tifa nousi pöydästä, ja Yuffie ryntäsi halaamaan häntä.

”Anteeksi! Anteeksi! Anteeksi! Olen niin pahoillani! En minä tarkoittanut, että näin kävisi!”

Tifa ei ymmärtänyt, miksi Yuffie pyyteli anteeksi. Hän vain rutisti tätä niin lujaa kuin pystyi, ja samalla hetkellä kyyneleet tulvivat jälleen, vaikka hän oli kuvitellut itkeneensä itsensä kuiviin.

”Löysitkö mitään, Vincent?” Cloud kysyi.

”En, en jälkeäkään”, Vincent vastasi.

”En minäkään. Ehkä meidän on soitettava Reevelle. Olemme kaikki valvoneet koko yön, tarvitsemme lepoa ja –”

”En minä voi levätä, jos Shelke on teillä tietämättömillä”, Tifa sanoi nyyhkäyksien lomassa ja suoristautui Yuffien halauksesta.

”Meidän kaikkien on levättävä”, Vincent sanoi. ”Yuffie, menkää Tifan kanssa yläkertaan. Cloud ja minä hälytämme lisää etsijöitä.”

”Mutta – ” Tifa sanoi.

”Vincent on oikeassa. Te väsytte vielä helpommin kuin me, ei teistä ole nyt apua etsinnöissä. Herätän teidät, jos jotain tapahtuu”, Cloud sanoi.

”Mennään. Vince on oikeassa”, Yuffiekin sanoi ja kietoi kätensä uudestaan Tifan ympärille. ”Levätään hetki ja palataan sitten auttamaan etsimisessä.”

Tifa antoi Yuffien taluttaa hänet yläkertaan. Hän potki kengät jaloistaan makuuhuoneen lattialle ja käpertyi sänkyyn täysissä pukeissa. Vaikka hän kuvitteli, ettei pystyisi nukkumaan, pimeys hiipi mielen perukoilta yllättävän nopeasti.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!