Kirjoittajan huomioita: Tämän luvun lopussa on yksi suosikkikohtauksistani! Sitä oli niin ihana kirjoittaa, etten kestä. Toivottavasti myös sinä nautit siitä.
Luku 19
Totuuden hetki
Tifa ei muistanut olleensa Yuffielle koskaan yhtä kiitollinen kuin sinä päivänä. Yuffie oli järjestänyt sekä Denzelin että Marlenen naapuriin hoitoon, soittanut Barretille, että tämän pitäisi palata pikaisesti Edgeen, laittanut baarin oveen ilmoituksen poikkeuksellisesta suljetusta viikonlopusta ja tehnyt Tifalle lounasta. Vaikkei Tifalla ollut varsinaista ruokahalua, hän oli lusikoinut wutailaisen riisimunakkaan kokonaan. Lapsen vuoksi, jos ei mistään muusta syystä.
Päivä oli pitkä. Loputtoman pitkä. Ensimmäistä kertaa aikoihin edes Yuffie ei osannut viihdyttää Tifaa, vaikka oli läsnä jokaisessa hetkessä ja yritti parhaansa mukaan pitää keskustelua yllä.
Iltapäivän hämärtyessä 7th Heavenin ovi vihdoin kävi. Tifa huomasi rutistavansa nenäliinaa käsissään, mutta enää kyyneleitä ei tullut. Luultavasti hän oli itkenyt niin paljon, ettei enää koskaan kykenisi kyynelehtimään.
Reeve tuli sisään ensimmäisenä.
”Olen pahoillani, Tifa”, hän sanoi heti. ”Emme löytäneet vieläkään merkkejä Shelkestä.”
Tifan sydän valahti vatsan tienoille. Oliko Deepground onnistunut nappaamaan Shelken uudestaan? Kenties Yuffien Rosso-teoria oli osunut oikeaan ja punapäinen Soldier käyttänyt tilaisuuden hyväkseen, kun Shelke oli onnistunut livahtamaan ulos.
Baarin ovi kävi jälleen ja sisälle asteli lisää väkeä. Tifa tunnisti etäisesti miehet, jotka oli nähnyt pari kertaa Reeven juttusilla WRO:n tiloissa, mutta ei muistanut heidän nimiään. Sotilaita seurasi kaksi henkilöä, joita Tifa ei ollut uskonut todellakaan näkevänsä.
”Leviathan, miksi toit Turkeja mukanasi Reeve?” Yuffie kiljaisi ja sai kaikki huoneessa säpsähtämään.
”Onko tuo sinun tapasi toivottaa apu tervetulleeksi?” Reno kysyi.
Renon vieressä Rude vaihtoi painoa jalalta toiselle. Tällä kertaa hän ei riisunut aurinkolasejaan mutta tuntui silti katselevan pitkin seiniä. Tifa ruttasi nenäliinan taskuunsa eikä tiennyt, mihin suuntaan hänen olisi pitänyt liikahtaa. Cloud vilkaisi häntä ja loi heti perään murhaavan katseen Rudeen. Reeve rykäisi ja katsoi jokaista vuoron perään.
”Olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että Shelke on löydettävä mahdollisimman pian.”
Kaikki nyökyttelivät. Tifa vilkaisi vielä pikaisesti Rudea mutta livahti sitten baaritiskin taakse, vaikkei tänään ollut odotettavissa asiakkaita. Hän alkoi pyyhkiä tiskiä samalla, kun kuunteli keskustelua.
”Meillä on syytä epäillä, ettei Shelken katoaminen ollut pelkkä sattuma”, Reeve jatkoi. ”Kyllä, saattoi olla sattumaa, että hän ryntäsi ulos juuri sinä iltana, mutta tuskin hän vain haihtui ilmaan sen jälkeen. Emme myöskään usko, että hän on voinut piileksiä näin kauan ilman, että kukaan Edgessä on nähnyt häntä.”
”Perskule, Tuesti, mene jo asiaan”, Cid sanoi ja tuppasi tupakkansa. Hän sytytti saman tien uuden.
”Meidän on laajennettava etsintöjämme, mutta rahoittajatahomme haluaa, että jatkamme myös toisen juttumme parissa”, Reeve sanoi. ”On oletettavaa, että tapaukset liittyvät toisiinsa…”
”Hetkinen, millä saamarin perusteella nämä kaksi paskajuttua muka liittyvät toisiinsa?” Cid kysyi.
”Jos seuraisit aikaasi, saattaisi olla paremmin kartalla”, Reno sanoi.
”Minun ei tarvitse kuunnella tuollaisten kukkakeppien marinaa!”
”Cid esitti aiheellisen kysymyksen”, Cloud sanoi ja mulkaisi Renoa, joka vastasi virnistyksellä.
Tifan katse jäi häilymään Cloudin ja Renon välille. Hän oli ehtinyt unohtaa epäilyksen, joka oli riitayönä hiipinyt hänen mieleensä. Ajattelulle oli ollut liikaa aikaa ja samaan aikaan ei kuitenkaan. Nyt oli helppo nähdä, millaisen katseen miehet vaihtoivat. Tifa oli ollut sokea eikä ollut osannut lukea merkkejä, vaikka nyt ne olivat selviä.
”On erinäisiä tietoja, jotka oletettavasti koskevat Shelkeä ja Deepgroundia ja jotka meidän on otettava huomioon, kun tutkimme hänen kidnappaustaan”, Reeve sanoi ja pakotti Tifan ajatukset polttavaan tilanteeseen.
”Kidnappausta?” Tifa toisti.
Ei, mitään tällaista ei tarvittu lisämausteeksi tähän soppaan. Reeven kertoma upposi hitaasti tajuntaan. Sen Tifa jo tiesinkin, että Yuffie oli löytänyt Shinran rakennuksen kellareista rikkoutuneen lasiarkun, mutta vasta nyt paljastui, että sieltä oli löytynyt myös suuri musta sulka, samanlaisen kuin Sephirothin siivessä. Kyseessä ei välttämättä ollut Sephiroth itse vaan hänen prototyyppinsä, jolla oli mahdollisesti yhteyksiä Deepground-tapaukseen. Tämä oli paljastunut kovalevyltä, jonka Yuffie ja Vincent olivat tuoneet Deepgroundin Junonin tukikohdasta. Levyllä oli ollut raportteja G:nä tunnetusta Soldierista. Lisäksi oli olemassa mahdollisuus, että Rosso Crimson oli elossa – kuten Yuffie oli useaan otteeseen toistellut – ja teki yhteistyötä tämän prototyypin kanssa.
Reeve oli pitänyt Tifaa tarkoituksella pimennossa, vaikka hän oli aiemmin sanonut, että halusi pysyä kartalla Deepground-tapauksesta. Jos hän oli pettänyt ystävänsä, olivat he myös pettäneet hänet. Oliko luottamus vain silkkaa sanahelinää?
”Miksi ette kertoneet meille?” Cloud kysyi. ”Kuvittelitteko kenties, että minä pimahdan välittömästi, kun joku mainitsee Sephirothin?”
”Helkkari, Reeve, olen työskennellyt sinulle jo reilun vuoden!” Cid sanoi.
”En halunnut vaivata teitä, ennen kuin tiedämme jotain varmaa”, Reeve sanoi. ”Nyt olosuhteet kui-”
”Jotain varmaa?” Tifa toisti. ”Tämä koskettaa meitä yhtä lailla, meillä oli oikeus tietää. Kyse ei ole vaivaamisesta vaan luottamuksesta.”
”Ajattelin teillä kahdella olevan muutenkin paljon mietittävää, ettette kaipaa enempää stressin aiheita”, Reeve sanoi.
”Eli nyt, kun olen jo valmiiksi suunniltani huolesta, minullekin voi taas kertoa asioita?”
Ehkä oli kohtuutonta syytellä muita samaan aikaan, kun itse kantoi suuria salaisuuksia, mutta Tifa ei voinut itselleen mitään. Tämä oli suurempi juttu kuin ihmissuhdesotkut, jotka hän oli itse aiheuttanut.
”En tarkoittanut loukata sinua, Tifa”, Reeve sanoi.
”Mitä sitten?”
”Halusin suojella sinua liialta murehtimiselta, sinua ja Cloudia kumpaakin. Teidän pitäisi nyt keskittyä omaan tilanteeseenne.”
”Mihin ihmeen tilanteeseen?” Yuffie kysyi.
Kaikkien katseet hakeutuivat ensin Tifaan ja heti perään Cloudiin. Kaikkien paitsi Turkien, jotka pysyttelivät taustalla kuin olisivat lakanneet olemasta. Tifa ei halunnut kyniä chocoboa tässä ja nyt, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut. Hän voisi jatkaa valehtelemista, mutta Cloud saattaisi silti tuoda totuuden julki.
Ehkä oli yhdentekevää, mitä muut ajattelisivat Tifasta. Hän oli jo lipsunut reunan ylitse, joten yhtä hyvin voisi heittäytyä vapaaseen pudotukseen. Jos kukaan ei ottaisi koppia, hänestä jäisi vain märkä läiskä pohjalle. Planeetta tiesi, että hän oli sen ansainnut.
Tifa asteli pois baaritiskin takaa mutta katui saman tien, kun kaikkien katseet kohdistuivat jälleen häneen. Oli pakko nojata selkä vasten tiskiä, ja silti hän oli varma, että vajoaisi pian lattiasta läpi tai räjähtäisi kappaleiksi. Miksi ystäville kertominen oli näin vaikeaa? Hän veti syvään henkeä.
”Minä… odotan lasta.”
Hetken oli täysin hiljaista. Ruden aataminomena nytkähti mutta hän ei sanonut mitään. Cidin suu jäi roikkumaan auki, Reeven ilme pysyi peruslukemilla ja Cloudin synkkeni. Yuffie hypähti puolittain ilmaan, mutta Vincentiä oli mahdotonta lukea.
”Minusta pitää sitten tehdä kummi!” Yuffie sanoi.
”Kakara on hengiltä ennen kuin oppii kävelemään, jos sinut päästetään kummiksi”, Cid sanoi ja alkoi hekottaa.
Kukaan muu ei nauranut. Tifa käänsi katseensa lattiaan ja nielaisi. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja muksautti pari kertaa reisiään.
”Heti kun sain tietää, kävin WRO:n lääkärillä tutkittavana”, hän sanoi. ”Olin huolissani, Cloud oli huolissaan, koska… emme voineet tietää, millä tavoin…”
Cloud päästi kummallisen murahduksen, joka sai Tifan nostamaan katseensa. Cloud marssi suoraan ovelle ja tyrkkäsi sen auki. Ovi pamahti kiinni niin kovaa, että Tifan sydän hypähti kurkkuun.
”Minusta otettiin paljon testejä”, hän jatkoi kaikesta huolimatta. ”Cloudista otettiin myös näytteitä siltä varalta, että Jenova-solut tai makokäsittely olisivat jotenkin vaikuttaneet…”
Tifa laski kätensä vatsan päälle. Tuota huolta ei enää ollut. Sen tilalle oli luikerrellut arkisempi suru. Cloud ei kasvattaisi tätä lasta.
”Onko lapsella kaikki hyvin?” Yuffie kysyi ääni väristen.
Tifa nyökkäsi. Toistaiseksi testitulokset olivat olleet normaaleja, kuten olettaa saattoi, kun molemmat vanhemmat olivat terveitä nuoria aikuisia. Tietysti aina saattoi tulla ongelmia matkan varrella, vaikka lähtötilanne olisi mikä, mutta edellytykset olivat hyvät.
”Mikset sitten ole onnesi kukkuloilla? Miksi Cloud häipyi?” Yuffie kysyi.
Tifa pakottautui katsomaan ystäviään mutta vaistomaisesti hänen katseensa lipui heidän taakseen. Rude nojasi seinään aurinkolasit silmillään. Silti Tifa oli varma, että heidän katseensa kohtasivat.
”Cloud ei ole lapsen isä”, Tifa sanoi.
Rude säpsähti hienoisesti. Sitä ei olisi huomannut, jos ei olisi juuri sillä hetkellä osannut katsoa. Tifa näykki alahuultaan. Silmäkulmia kirvelsi uhkaavasti. Ei itkua, ei nyt, ei tässä kaikkien edessä. Hän oli itkenyt tarpeeksi.
Hiljaisuus tihkui jäätä.
”Perskule”, Cid sanoi. ”Taidan polttaa seuraavan tupakan pihalla. Tuesti, ilmoita, kun jatketaan operaatiota.”
Reeve nyökkäsi Cidin sanoille, ja Cid häipyi pihalle. Vincent hymyili Tifalle mutta seurasi Cidiä. Oli mahdotonta sanoa, mitä kummankaan mielessä liikkui.
”Ei kai vaan… Johnny?” Yuffie kysyi, kun molemmat olivat häipyneet.
Tifa puisteli päätään. Vaikkei hän muistanut, mitä oli tapahtunut, hän oli varma, ettei Johnny ollut ehtinyt niin pitkälle. Rude olisi kertonut, jos olisi joutunut repimään Johnnyn hänen kimpustaan.
”Kuka sitten?”
”Yuffie, sinä voisit mennä soittamaan Markille ja käskeä häntä valmistelemaan tutkimusauto. Lähdemme pian skannaamaan Edgen ulkopuolisia alueita siinä toivossa, että löytäisimme merkkejä Shelkestä tai hänen sieppaajistaan”, Reeve sanoi.
Yuffie näytti siltä, että olisi halunnut sanoa paljonkin, mutta Reeven katse oli niin painostava, että sai jopa hänet vaikenemaan. Tifa huokaisi, kun Yuffie loi häneen viimeisen katseen ja karkasi myös pihalle.
”Menen soittamaan Rufukselle”, Reno sanoi. ”Helikopteri pitää varmaan valmistella. Kaksi tuntia, Rude. Ei enempää.”
Rude nyökkäsi. Reeven katse pysähtyi häneen ennen kuin kääntyi jälleen Tifaan, mutta tämä ei esittänyt silmissään välkkyvää kysymystä.
”Pärjäätkö?” Reeve sen sijaan kysyi Tifalta.
”Kaikki hyvin. Denzel ja Marlene ovat hoidossa. Pidän baarin pystyssä sillä välin, kun te muut etsitte Shelkeä.”
”Tiedät, etten tarkoittanut tuota.”
Tifa nyökkäsi.
”En voi puhua muusta nyt.”
”Hyvä on, mutta apua on tarjolla, jos tarvitset sitä. Soitat vain.”
Myös Reeve poistui paikalta WRO:n sotilaat mukanaan. Ilma sakeni entisestään, kun ovi kolahti kiinni heidän perässään. Tifa nojasi edelleen selkäänsä baaritiskiin eikä kyennyt liikkumaan. Henki salpautui ja sydän hakkasi aivan liian kovaa. Vauva oli ehkä vielä olemattoman pieni, mutta tällaiset tunnemylläkät eivät voineet olla hyväksi sen kehitykselle.
Rude veti lasit silmiltään, ja kaikesta huolimatta se oli kiihkeintä, mitä Tifa oli vähään aikaan nähnyt. Ruskeat silmät katsoivat suoraan häneen, mittailivat jokaista senttimetriä kuin Rude ei olisi nähnyt häntä koskaan aiemmin.
”Kuinka kauan olet tiennyt?” Rude kysyi.
”Elokuun alusta.”
Rude laski tapahtumia yhteen, sen näki hänen silmistään. Tifa nieleksi. Tuskan pystyi lukemaan Ruden koko olemuksesta. Se oli samaa kipua, joka korvensi Tifan sisimpää, mutta vielä pahempaa, sillä Tifa oli aiheuttanut sen. Rude ei ollut tehnyt mitään väärin, mutta Tifa oli pettänyt jokaisen ihmisen elämässään ryhtymällä uuteen leikkiin ennen kuin oli lopettanut edellisen.
”Luulit, että lapsi on Strifen?” Rude kysyi.
Tifa nyökkäsi.
”Käytimme kondomeja sinun kanssasi, ja olen käyttänyt myös muuta ehkäisyä. Mahdollisuus oli olemattoman pieni… mutta Johnnyn antama huume… Kuulin, että se vähentää tai jopa poistaa muiden lääkkeiden tehon. Lisäksi minulla oli sakset laukussani. Ne luultavasti rikkoivat kondomit. Löysin myöhemmin useamman rikkinäisen laukusta.”
”Minun olisi pitänyt huomata, mutta…”
Tifa nyökkäsi jälleen. Heidän molempien huomio oli ollut jossain aivan muualla. Oli päässyt tapahtumaan jotain sellaista, minkä ei pitänyt olla mahdollista. Se oli järjetöntä ja typerää ja silti totta.
”Strife taisi jo tietää totuuden?”
”Saimme molemmat kuulla eilen, ettei hän voi olla isä. Hän lähti Renon luokse.”
”Siksi Reno siis… Hän ei kertonut minulle mitään. Sanoi vain, ettet ehkä ole kunnossa.”
Tifan oli pakko laskea katseensa mutta hän tunsi yhä Ruden tuijotuksen. Cloud oli kertonut Renolle ainakin jotain, jos ei koko totuutta. Reno ei ollut yllättynyt uutisesta, joten todennäköisesti hän oli jo tiennyt suurimman osan ja osannut laskea loput yhteen.
Cloud ja Reno… Tifa ei kyennyt edes ajattelemaan asiaa, mutta hän huomasi, ettei sydäntä puristanut viha tai mustasukkaisuus. Ehkä Cloud oli löytänyt jotain sellaista, mitä Tifa ei ollut kyennyt hänelle antamaan. Jotain, mitä hän oli etsinyt jo Aerithista, vaikka Reno ja Aerith olivat kuin yö ja päivä.
Pahinta oli puhumattomuus. Juuri se oli johtanut tähän tilanteeseen, josta ei ollut enää tietä ulos. Mennyttä ei voinut muuttaa eikä tehtyä saanut tekemättömäksi. Saattoi vain pyytää anteeksi, mutta sanat olisivat tyhjää kuminaa, sillä eivät ne paikkaisi auki revittyjä haavoja.
Ruden kengät ilmestyivät Tifan näköpiiriin. Käsi tarttui hänen leukaansa ja kohotti kasvoja. Rude oli niin lähellä, että tummapaahtoisen kahvin ja myskisen partaveden yhdistelmä sai Tifan mahan kiertymään kippuraan. Menetyksiä. Elokuu oli ollut täynnä menetyksiä.
”Mitä haluat tehdä?” Rude kysyi.
Kysymys oli pelkkä käheä kuiskaus. Henkäisy pyyhkäisi Tifan kasvoja. Vielä muutama kuukausi hän olisi ajatellut Ruden olevan luvattoman lähellä, nyt tämä ei ollut tarpeeksi.
”Pidän lapsen.”
”Ja Strife?”
”En usko, että meillä on enää tulevaisuutta. Denzelin ja Shelken asioista pitää sopia, mutta…”
”Mitä sinä haluat? Haluatko Strifen?”
Tifa nielaisi. Ruden katse oli vakavampi kuin koskaan. Hän päästi irti Tifan leuasta ja sipaisi poskea kuin hyvästiksi. Tifa tarttui kiinni ranteesta eikä päästänyt kättä karkaamaan poskeltaan.
”Joskus luulin niin. Sitten… näin, että voi olla jotain muuta. Jotain, mikä on oikeasti tarkoitettu minulle”, hän sanoi. ”Tai ainakin luulin niin…”
Rude kiskaisi Tifan syliinsä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Sydämen lyönnit kumisivat kiihkeinä Tifaan korvaan, kun hän painoi päänsä Ruden rintakehää vasten. Käsi silitti hänen takkuisia hiuksiaan, ja hän sulki silmänsä.
”Tiedät varmasti, että elämäni on täynnä vaaroja, mutta haluaisin silti yrittää tarjota sinulle – ja lapselle – kaiken mahdollisen turvan”, Rude sanoi. ”En suunnitellut mitään tällaista näin varhaisessa vaiheessa, mutta… Tämä on vastuu, jonka kannan mielelläni.”
Tifan rinnassa läikähti lämpö ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon. Hän takertui Rudeen kuin tämä olisi ollut ainoa kiintopiste koko maailmassa. Puvun takki rypistyi hänen sormiensa alla, mutta Rude ei valittanut.
Rude työnsi Tifan käsivarren mitan päähän ja tarkasteli häntä päästä varpaisiin. Vaikka aamulla ulkonäöllä ei ollut ollut Tifalle mitään merkitystä, nyt hän tiedosti varsin hyvin, miten ryvettynyt oli. Yöllinen valvominen, hormonien aiheuttama väsymys ja tuntien itkeminen oli jättänyt jäljet, joita ei olisi peittänyt edes meikillä. Silti Ruden katseessa ei ollut tuomiota.
”Ensin minun on kuitenkin mentävä etsimään Shelkeä”, Rude sanoi. ”Ole sillä välin varovainen. Deepground-tapaus ei ole ohitse vaan epäilemme, että taustalla voi olla henkilöitä, joiden uskoimme poistuneen keskuudestamme. Jos nuo henkilöt kuvittelevat, että sinusta voisi saada Strifessa olleita Jenova-soluja, et ole turvassa. Jäisin tänne, jos voisin, mutta Rufus vaatii, että osallistumme operaatioon.”
”Tarkoitatko, että Sephiroth tai Hojo…”
Tifa ei kyennyt edes lausumaan kysymystä loppuun. Hänen ihokarvansa nousivat pystyyn. Rude kuitenkin puisteli päätään.
”Joku muu. Pidä itsestäsi huolta”, hän sanoi. ”Äläkä ryhdy taisteluun, ellei ole äärimmäinen pakko. Tiedän, että pystyt pitämään puolesi, mutta nyt sinun on keskityttävä suojelemaan… tiedäthän?”
Ruden katse hipaisi Tifan vatsanseutua.
”Pidän matalaa profiilia”, Tifa sanoi ja kohotti kätensä.
Sänkeä ei nähnyt mutta sen tunsi kämmentä vasten. Tifa nojautui eteenpäin ja painoi Ruden huulille kevyen suudelman.
Päivä oli pitkä. Loputtoman pitkä. Ensimmäistä kertaa aikoihin edes Yuffie ei osannut viihdyttää Tifaa, vaikka oli läsnä jokaisessa hetkessä ja yritti parhaansa mukaan pitää keskustelua yllä.
Iltapäivän hämärtyessä 7th Heavenin ovi vihdoin kävi. Tifa huomasi rutistavansa nenäliinaa käsissään, mutta enää kyyneleitä ei tullut. Luultavasti hän oli itkenyt niin paljon, ettei enää koskaan kykenisi kyynelehtimään.
Reeve tuli sisään ensimmäisenä.
”Olen pahoillani, Tifa”, hän sanoi heti. ”Emme löytäneet vieläkään merkkejä Shelkestä.”
Tifan sydän valahti vatsan tienoille. Oliko Deepground onnistunut nappaamaan Shelken uudestaan? Kenties Yuffien Rosso-teoria oli osunut oikeaan ja punapäinen Soldier käyttänyt tilaisuuden hyväkseen, kun Shelke oli onnistunut livahtamaan ulos.
Baarin ovi kävi jälleen ja sisälle asteli lisää väkeä. Tifa tunnisti etäisesti miehet, jotka oli nähnyt pari kertaa Reeven juttusilla WRO:n tiloissa, mutta ei muistanut heidän nimiään. Sotilaita seurasi kaksi henkilöä, joita Tifa ei ollut uskonut todellakaan näkevänsä.
”Leviathan, miksi toit Turkeja mukanasi Reeve?” Yuffie kiljaisi ja sai kaikki huoneessa säpsähtämään.
”Onko tuo sinun tapasi toivottaa apu tervetulleeksi?” Reno kysyi.
Renon vieressä Rude vaihtoi painoa jalalta toiselle. Tällä kertaa hän ei riisunut aurinkolasejaan mutta tuntui silti katselevan pitkin seiniä. Tifa ruttasi nenäliinan taskuunsa eikä tiennyt, mihin suuntaan hänen olisi pitänyt liikahtaa. Cloud vilkaisi häntä ja loi heti perään murhaavan katseen Rudeen. Reeve rykäisi ja katsoi jokaista vuoron perään.
”Olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että Shelke on löydettävä mahdollisimman pian.”
Kaikki nyökyttelivät. Tifa vilkaisi vielä pikaisesti Rudea mutta livahti sitten baaritiskin taakse, vaikkei tänään ollut odotettavissa asiakkaita. Hän alkoi pyyhkiä tiskiä samalla, kun kuunteli keskustelua.
”Meillä on syytä epäillä, ettei Shelken katoaminen ollut pelkkä sattuma”, Reeve jatkoi. ”Kyllä, saattoi olla sattumaa, että hän ryntäsi ulos juuri sinä iltana, mutta tuskin hän vain haihtui ilmaan sen jälkeen. Emme myöskään usko, että hän on voinut piileksiä näin kauan ilman, että kukaan Edgessä on nähnyt häntä.”
”Perskule, Tuesti, mene jo asiaan”, Cid sanoi ja tuppasi tupakkansa. Hän sytytti saman tien uuden.
”Meidän on laajennettava etsintöjämme, mutta rahoittajatahomme haluaa, että jatkamme myös toisen juttumme parissa”, Reeve sanoi. ”On oletettavaa, että tapaukset liittyvät toisiinsa…”
”Hetkinen, millä saamarin perusteella nämä kaksi paskajuttua muka liittyvät toisiinsa?” Cid kysyi.
”Jos seuraisit aikaasi, saattaisi olla paremmin kartalla”, Reno sanoi.
”Minun ei tarvitse kuunnella tuollaisten kukkakeppien marinaa!”
”Cid esitti aiheellisen kysymyksen”, Cloud sanoi ja mulkaisi Renoa, joka vastasi virnistyksellä.
Tifan katse jäi häilymään Cloudin ja Renon välille. Hän oli ehtinyt unohtaa epäilyksen, joka oli riitayönä hiipinyt hänen mieleensä. Ajattelulle oli ollut liikaa aikaa ja samaan aikaan ei kuitenkaan. Nyt oli helppo nähdä, millaisen katseen miehet vaihtoivat. Tifa oli ollut sokea eikä ollut osannut lukea merkkejä, vaikka nyt ne olivat selviä.
”On erinäisiä tietoja, jotka oletettavasti koskevat Shelkeä ja Deepgroundia ja jotka meidän on otettava huomioon, kun tutkimme hänen kidnappaustaan”, Reeve sanoi ja pakotti Tifan ajatukset polttavaan tilanteeseen.
”Kidnappausta?” Tifa toisti.
Ei, mitään tällaista ei tarvittu lisämausteeksi tähän soppaan. Reeven kertoma upposi hitaasti tajuntaan. Sen Tifa jo tiesinkin, että Yuffie oli löytänyt Shinran rakennuksen kellareista rikkoutuneen lasiarkun, mutta vasta nyt paljastui, että sieltä oli löytynyt myös suuri musta sulka, samanlaisen kuin Sephirothin siivessä. Kyseessä ei välttämättä ollut Sephiroth itse vaan hänen prototyyppinsä, jolla oli mahdollisesti yhteyksiä Deepground-tapaukseen. Tämä oli paljastunut kovalevyltä, jonka Yuffie ja Vincent olivat tuoneet Deepgroundin Junonin tukikohdasta. Levyllä oli ollut raportteja G:nä tunnetusta Soldierista. Lisäksi oli olemassa mahdollisuus, että Rosso Crimson oli elossa – kuten Yuffie oli useaan otteeseen toistellut – ja teki yhteistyötä tämän prototyypin kanssa.
Reeve oli pitänyt Tifaa tarkoituksella pimennossa, vaikka hän oli aiemmin sanonut, että halusi pysyä kartalla Deepground-tapauksesta. Jos hän oli pettänyt ystävänsä, olivat he myös pettäneet hänet. Oliko luottamus vain silkkaa sanahelinää?
”Miksi ette kertoneet meille?” Cloud kysyi. ”Kuvittelitteko kenties, että minä pimahdan välittömästi, kun joku mainitsee Sephirothin?”
”Helkkari, Reeve, olen työskennellyt sinulle jo reilun vuoden!” Cid sanoi.
”En halunnut vaivata teitä, ennen kuin tiedämme jotain varmaa”, Reeve sanoi. ”Nyt olosuhteet kui-”
”Jotain varmaa?” Tifa toisti. ”Tämä koskettaa meitä yhtä lailla, meillä oli oikeus tietää. Kyse ei ole vaivaamisesta vaan luottamuksesta.”
”Ajattelin teillä kahdella olevan muutenkin paljon mietittävää, ettette kaipaa enempää stressin aiheita”, Reeve sanoi.
”Eli nyt, kun olen jo valmiiksi suunniltani huolesta, minullekin voi taas kertoa asioita?”
Ehkä oli kohtuutonta syytellä muita samaan aikaan, kun itse kantoi suuria salaisuuksia, mutta Tifa ei voinut itselleen mitään. Tämä oli suurempi juttu kuin ihmissuhdesotkut, jotka hän oli itse aiheuttanut.
”En tarkoittanut loukata sinua, Tifa”, Reeve sanoi.
”Mitä sitten?”
”Halusin suojella sinua liialta murehtimiselta, sinua ja Cloudia kumpaakin. Teidän pitäisi nyt keskittyä omaan tilanteeseenne.”
”Mihin ihmeen tilanteeseen?” Yuffie kysyi.
Kaikkien katseet hakeutuivat ensin Tifaan ja heti perään Cloudiin. Kaikkien paitsi Turkien, jotka pysyttelivät taustalla kuin olisivat lakanneet olemasta. Tifa ei halunnut kyniä chocoboa tässä ja nyt, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut. Hän voisi jatkaa valehtelemista, mutta Cloud saattaisi silti tuoda totuuden julki.
Ehkä oli yhdentekevää, mitä muut ajattelisivat Tifasta. Hän oli jo lipsunut reunan ylitse, joten yhtä hyvin voisi heittäytyä vapaaseen pudotukseen. Jos kukaan ei ottaisi koppia, hänestä jäisi vain märkä läiskä pohjalle. Planeetta tiesi, että hän oli sen ansainnut.
Tifa asteli pois baaritiskin takaa mutta katui saman tien, kun kaikkien katseet kohdistuivat jälleen häneen. Oli pakko nojata selkä vasten tiskiä, ja silti hän oli varma, että vajoaisi pian lattiasta läpi tai räjähtäisi kappaleiksi. Miksi ystäville kertominen oli näin vaikeaa? Hän veti syvään henkeä.
”Minä… odotan lasta.”
Hetken oli täysin hiljaista. Ruden aataminomena nytkähti mutta hän ei sanonut mitään. Cidin suu jäi roikkumaan auki, Reeven ilme pysyi peruslukemilla ja Cloudin synkkeni. Yuffie hypähti puolittain ilmaan, mutta Vincentiä oli mahdotonta lukea.
”Minusta pitää sitten tehdä kummi!” Yuffie sanoi.
”Kakara on hengiltä ennen kuin oppii kävelemään, jos sinut päästetään kummiksi”, Cid sanoi ja alkoi hekottaa.
Kukaan muu ei nauranut. Tifa käänsi katseensa lattiaan ja nielaisi. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja muksautti pari kertaa reisiään.
”Heti kun sain tietää, kävin WRO:n lääkärillä tutkittavana”, hän sanoi. ”Olin huolissani, Cloud oli huolissaan, koska… emme voineet tietää, millä tavoin…”
Cloud päästi kummallisen murahduksen, joka sai Tifan nostamaan katseensa. Cloud marssi suoraan ovelle ja tyrkkäsi sen auki. Ovi pamahti kiinni niin kovaa, että Tifan sydän hypähti kurkkuun.
”Minusta otettiin paljon testejä”, hän jatkoi kaikesta huolimatta. ”Cloudista otettiin myös näytteitä siltä varalta, että Jenova-solut tai makokäsittely olisivat jotenkin vaikuttaneet…”
Tifa laski kätensä vatsan päälle. Tuota huolta ei enää ollut. Sen tilalle oli luikerrellut arkisempi suru. Cloud ei kasvattaisi tätä lasta.
”Onko lapsella kaikki hyvin?” Yuffie kysyi ääni väristen.
Tifa nyökkäsi. Toistaiseksi testitulokset olivat olleet normaaleja, kuten olettaa saattoi, kun molemmat vanhemmat olivat terveitä nuoria aikuisia. Tietysti aina saattoi tulla ongelmia matkan varrella, vaikka lähtötilanne olisi mikä, mutta edellytykset olivat hyvät.
”Mikset sitten ole onnesi kukkuloilla? Miksi Cloud häipyi?” Yuffie kysyi.
Tifa pakottautui katsomaan ystäviään mutta vaistomaisesti hänen katseensa lipui heidän taakseen. Rude nojasi seinään aurinkolasit silmillään. Silti Tifa oli varma, että heidän katseensa kohtasivat.
”Cloud ei ole lapsen isä”, Tifa sanoi.
Rude säpsähti hienoisesti. Sitä ei olisi huomannut, jos ei olisi juuri sillä hetkellä osannut katsoa. Tifa näykki alahuultaan. Silmäkulmia kirvelsi uhkaavasti. Ei itkua, ei nyt, ei tässä kaikkien edessä. Hän oli itkenyt tarpeeksi.
Hiljaisuus tihkui jäätä.
”Perskule”, Cid sanoi. ”Taidan polttaa seuraavan tupakan pihalla. Tuesti, ilmoita, kun jatketaan operaatiota.”
Reeve nyökkäsi Cidin sanoille, ja Cid häipyi pihalle. Vincent hymyili Tifalle mutta seurasi Cidiä. Oli mahdotonta sanoa, mitä kummankaan mielessä liikkui.
”Ei kai vaan… Johnny?” Yuffie kysyi, kun molemmat olivat häipyneet.
Tifa puisteli päätään. Vaikkei hän muistanut, mitä oli tapahtunut, hän oli varma, ettei Johnny ollut ehtinyt niin pitkälle. Rude olisi kertonut, jos olisi joutunut repimään Johnnyn hänen kimpustaan.
”Kuka sitten?”
”Yuffie, sinä voisit mennä soittamaan Markille ja käskeä häntä valmistelemaan tutkimusauto. Lähdemme pian skannaamaan Edgen ulkopuolisia alueita siinä toivossa, että löytäisimme merkkejä Shelkestä tai hänen sieppaajistaan”, Reeve sanoi.
Yuffie näytti siltä, että olisi halunnut sanoa paljonkin, mutta Reeven katse oli niin painostava, että sai jopa hänet vaikenemaan. Tifa huokaisi, kun Yuffie loi häneen viimeisen katseen ja karkasi myös pihalle.
”Menen soittamaan Rufukselle”, Reno sanoi. ”Helikopteri pitää varmaan valmistella. Kaksi tuntia, Rude. Ei enempää.”
Rude nyökkäsi. Reeven katse pysähtyi häneen ennen kuin kääntyi jälleen Tifaan, mutta tämä ei esittänyt silmissään välkkyvää kysymystä.
”Pärjäätkö?” Reeve sen sijaan kysyi Tifalta.
”Kaikki hyvin. Denzel ja Marlene ovat hoidossa. Pidän baarin pystyssä sillä välin, kun te muut etsitte Shelkeä.”
”Tiedät, etten tarkoittanut tuota.”
Tifa nyökkäsi.
”En voi puhua muusta nyt.”
”Hyvä on, mutta apua on tarjolla, jos tarvitset sitä. Soitat vain.”
Myös Reeve poistui paikalta WRO:n sotilaat mukanaan. Ilma sakeni entisestään, kun ovi kolahti kiinni heidän perässään. Tifa nojasi edelleen selkäänsä baaritiskiin eikä kyennyt liikkumaan. Henki salpautui ja sydän hakkasi aivan liian kovaa. Vauva oli ehkä vielä olemattoman pieni, mutta tällaiset tunnemylläkät eivät voineet olla hyväksi sen kehitykselle.
Rude veti lasit silmiltään, ja kaikesta huolimatta se oli kiihkeintä, mitä Tifa oli vähään aikaan nähnyt. Ruskeat silmät katsoivat suoraan häneen, mittailivat jokaista senttimetriä kuin Rude ei olisi nähnyt häntä koskaan aiemmin.
”Kuinka kauan olet tiennyt?” Rude kysyi.
”Elokuun alusta.”
Rude laski tapahtumia yhteen, sen näki hänen silmistään. Tifa nieleksi. Tuskan pystyi lukemaan Ruden koko olemuksesta. Se oli samaa kipua, joka korvensi Tifan sisimpää, mutta vielä pahempaa, sillä Tifa oli aiheuttanut sen. Rude ei ollut tehnyt mitään väärin, mutta Tifa oli pettänyt jokaisen ihmisen elämässään ryhtymällä uuteen leikkiin ennen kuin oli lopettanut edellisen.
”Luulit, että lapsi on Strifen?” Rude kysyi.
Tifa nyökkäsi.
”Käytimme kondomeja sinun kanssasi, ja olen käyttänyt myös muuta ehkäisyä. Mahdollisuus oli olemattoman pieni… mutta Johnnyn antama huume… Kuulin, että se vähentää tai jopa poistaa muiden lääkkeiden tehon. Lisäksi minulla oli sakset laukussani. Ne luultavasti rikkoivat kondomit. Löysin myöhemmin useamman rikkinäisen laukusta.”
”Minun olisi pitänyt huomata, mutta…”
Tifa nyökkäsi jälleen. Heidän molempien huomio oli ollut jossain aivan muualla. Oli päässyt tapahtumaan jotain sellaista, minkä ei pitänyt olla mahdollista. Se oli järjetöntä ja typerää ja silti totta.
”Strife taisi jo tietää totuuden?”
”Saimme molemmat kuulla eilen, ettei hän voi olla isä. Hän lähti Renon luokse.”
”Siksi Reno siis… Hän ei kertonut minulle mitään. Sanoi vain, ettet ehkä ole kunnossa.”
Tifan oli pakko laskea katseensa mutta hän tunsi yhä Ruden tuijotuksen. Cloud oli kertonut Renolle ainakin jotain, jos ei koko totuutta. Reno ei ollut yllättynyt uutisesta, joten todennäköisesti hän oli jo tiennyt suurimman osan ja osannut laskea loput yhteen.
Cloud ja Reno… Tifa ei kyennyt edes ajattelemaan asiaa, mutta hän huomasi, ettei sydäntä puristanut viha tai mustasukkaisuus. Ehkä Cloud oli löytänyt jotain sellaista, mitä Tifa ei ollut kyennyt hänelle antamaan. Jotain, mitä hän oli etsinyt jo Aerithista, vaikka Reno ja Aerith olivat kuin yö ja päivä.
Pahinta oli puhumattomuus. Juuri se oli johtanut tähän tilanteeseen, josta ei ollut enää tietä ulos. Mennyttä ei voinut muuttaa eikä tehtyä saanut tekemättömäksi. Saattoi vain pyytää anteeksi, mutta sanat olisivat tyhjää kuminaa, sillä eivät ne paikkaisi auki revittyjä haavoja.
Ruden kengät ilmestyivät Tifan näköpiiriin. Käsi tarttui hänen leukaansa ja kohotti kasvoja. Rude oli niin lähellä, että tummapaahtoisen kahvin ja myskisen partaveden yhdistelmä sai Tifan mahan kiertymään kippuraan. Menetyksiä. Elokuu oli ollut täynnä menetyksiä.
”Mitä haluat tehdä?” Rude kysyi.
Kysymys oli pelkkä käheä kuiskaus. Henkäisy pyyhkäisi Tifan kasvoja. Vielä muutama kuukausi hän olisi ajatellut Ruden olevan luvattoman lähellä, nyt tämä ei ollut tarpeeksi.
”Pidän lapsen.”
”Ja Strife?”
”En usko, että meillä on enää tulevaisuutta. Denzelin ja Shelken asioista pitää sopia, mutta…”
”Mitä sinä haluat? Haluatko Strifen?”
Tifa nielaisi. Ruden katse oli vakavampi kuin koskaan. Hän päästi irti Tifan leuasta ja sipaisi poskea kuin hyvästiksi. Tifa tarttui kiinni ranteesta eikä päästänyt kättä karkaamaan poskeltaan.
”Joskus luulin niin. Sitten… näin, että voi olla jotain muuta. Jotain, mikä on oikeasti tarkoitettu minulle”, hän sanoi. ”Tai ainakin luulin niin…”
Rude kiskaisi Tifan syliinsä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Sydämen lyönnit kumisivat kiihkeinä Tifaan korvaan, kun hän painoi päänsä Ruden rintakehää vasten. Käsi silitti hänen takkuisia hiuksiaan, ja hän sulki silmänsä.
”Tiedät varmasti, että elämäni on täynnä vaaroja, mutta haluaisin silti yrittää tarjota sinulle – ja lapselle – kaiken mahdollisen turvan”, Rude sanoi. ”En suunnitellut mitään tällaista näin varhaisessa vaiheessa, mutta… Tämä on vastuu, jonka kannan mielelläni.”
Tifan rinnassa läikähti lämpö ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon. Hän takertui Rudeen kuin tämä olisi ollut ainoa kiintopiste koko maailmassa. Puvun takki rypistyi hänen sormiensa alla, mutta Rude ei valittanut.
Rude työnsi Tifan käsivarren mitan päähän ja tarkasteli häntä päästä varpaisiin. Vaikka aamulla ulkonäöllä ei ollut ollut Tifalle mitään merkitystä, nyt hän tiedosti varsin hyvin, miten ryvettynyt oli. Yöllinen valvominen, hormonien aiheuttama väsymys ja tuntien itkeminen oli jättänyt jäljet, joita ei olisi peittänyt edes meikillä. Silti Ruden katseessa ei ollut tuomiota.
”Ensin minun on kuitenkin mentävä etsimään Shelkeä”, Rude sanoi. ”Ole sillä välin varovainen. Deepground-tapaus ei ole ohitse vaan epäilemme, että taustalla voi olla henkilöitä, joiden uskoimme poistuneen keskuudestamme. Jos nuo henkilöt kuvittelevat, että sinusta voisi saada Strifessa olleita Jenova-soluja, et ole turvassa. Jäisin tänne, jos voisin, mutta Rufus vaatii, että osallistumme operaatioon.”
”Tarkoitatko, että Sephiroth tai Hojo…”
Tifa ei kyennyt edes lausumaan kysymystä loppuun. Hänen ihokarvansa nousivat pystyyn. Rude kuitenkin puisteli päätään.
”Joku muu. Pidä itsestäsi huolta”, hän sanoi. ”Äläkä ryhdy taisteluun, ellei ole äärimmäinen pakko. Tiedän, että pystyt pitämään puolesi, mutta nyt sinun on keskityttävä suojelemaan… tiedäthän?”
Ruden katse hipaisi Tifan vatsanseutua.
”Pidän matalaa profiilia”, Tifa sanoi ja kohotti kätensä.
Sänkeä ei nähnyt mutta sen tunsi kämmentä vasten. Tifa nojautui eteenpäin ja painoi Ruden huulille kevyen suudelman.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!