Kirjoittajan huomioita: Tässä luvussa on jälleen mukana käänteitä Projekti S. R. -ficistä, mutta myös paljon uutta. Arjen on jatkuttava, vaikka kulissit ympäriltä kaatuvat.
Luku 20
Arjen palasia
7th Heaven oli tyhjä ja hiljainen ilman Shelkeä. Vaikka Shelke oli asunut siellä vasta vähän aikaa ja viihtynyt usein omissa oloissaan, Tifa tajusi vasta nyt, miten paljon hänen läsnäolonsa oli vaikuttanut arkeen.
”Tuleeko Shelke takaisin?” Marlene kysyi, kun Tifa pakkasi eväitä hänen ja Denzelin koulureppuihin.
”Varmasti tulee”, Tifa sanoi.
”Entä isä? Koska isä tulee?”
”Hän lähti paluumatkalle heti, kun Yuffie soitti hänelle, ja on jo nyt liittynyt etsintäjoukkoihin, joten hän palaa varmaan samaan aikaan Shelken kanssa.”
Marlene mutristi huuliaan muttei sanonut enempää vaan nosti repun selkäänsä. Denzel sieppasi omansa. Hän oli ollut tavallista hiljaisempi viime päivinä. Tifa kyykistyi molempien lasten eteen ja tarttui kumpaakin kädestä. Marlene tapitti suoraan häneen mutta Denzel oli kiinnostuneempi seinistä.
”Tiedän, että Shelken katoaminen on pelottavaa, mutta häntä etsivät Edgen parhaat aikuiset. Cloud on siellä, samoin Barret, Cid, Vincent ja Yuffie. Kuulin, että jopa Nanaki lähti Barretin kanssa Edgeen, ja Turkit auttavat myös. Aikuiset tekevät kaikkensa, jotta Shelke löytyy”, Tifa sanoi.
”Shelke on ihan tyhmä”, Denzel sanoi. ”Vain ääliöt karkaa kotoa.”
Poika pyyhkäisi silmäkulmiaan, ja Tifa puristi hänen kättään hieman lujempaa. Denzel ei suostunut katsomaan sen enempään Tifaan kuin Marleneenkaan.
”Shelke teki tyhmästi muttei ole tyhmä”, Tifa sanoi. ”Kyllä me saamme hänet takaisin.”
”Joo, joo, me myöhästytään koulusta”, Denzel vastasi ja nykäisi kätensä Tifan otteesta. ”Tule, Marlene.”
Baari muuttui vain hiljaisemmaksi, kun lapset olivat lähteneet. Tifa huokaisi ja alkoi pakata omaa laukkuaan. Kaikesta huolimatta hänellä oli tapaaminen tohtori Clemensin kanssa WRO:n toimistolla. Oli vaikea keskittyä itseensä, kun mieli askaroi muualla.
Tifa kiskoi takin ylleen ja heitti laukun olalleen ennen kuin kiirehti ulos syksyiseen säähän. Syyskuu oli juuri alkanut, mutta ilma kävi vain viileämmäksi. Hän tunki kätensä taskuihin lämmitelläkseen ja osui johonkin kovaan. Yllättyneenä hän veti esineen esille. Ruden aurinkolasit.
Miltä maailma näytti Ruden silmin? Tifa nosti lasit silmilleen ja katsoi, kuinka maailma muuttui hieman tummemman sävyiseksi. Lasit olivat laadukkaat mutta sormenjäljet täplittivät niitä. Tifa putsasi linssejä hihallaan ennen kuin nosti lasit uudestaan silmiensä eteen. Yhtä hyvin hän voisi suojata silmänsä syysauringolta. Rude tuntui olevan siten askeleen lähempänä.
Kunhan Shelke olisi löydetty ja tilanne ohitse, olisi puhuttava sekä Ruden että Cloudin kanssa. Tifa tiesi pelanneensa miesten välillä aivan liian pitkään. Toisaalta hän ei ollut ainoa. Kuinka kauan Cloud oli pyörittänyt omia salaisia kuvioitaan? Geostigman jälkeen oli mennyt pari kuukautta ihan mukavasti mutta sitten Cloudin poissaolot olivat alkaneet jälleen venyä. Tifan mieleen ei ollut edes juolahtanut, että kyse olisi voinut olla jostain muusta kuin tavallisesta vetäytymisestä.
Ja silti Cloud kehtasi kiukutella Tifalle! Tifa potkaisi pikkukiven kadulla edelleen. Cloud syytti häntä valehtelusta, vaikka oli salaillut omaa sivusuhdettaan. Ja mitä se puhe lapsien haluamisesta oli? Ei Cloud ollut koskaan sanonut mitään sellaista, nyökytellyt vain, jos Tifa oli sivulauseessa jotain maininnut.
Tifan sisällä kupli jotain, mikä nosti happaman maun suuhun. Ehkä hän oli aivan yhtä syyllinen kaikkeen kuin Cloud, mutta… Ei, ei hän tiennyt edes itse, mitä olisi pitänyt ajatella ja kenestä. Hän huokaisi. Liikaa kaikkea. Liikaa vastuuta, liikaa kamalia tapahtumia. Ehkä juuri siksi hänestä ja Cloudista ei ollut koskaan tullut mitään todellista. Yhdessä saattoi kokea myös liikaa vääryyksiä eivätkä ne välttämättä hitsanneet yhteen.
Sinä olet paras ystäväni.
Cloudin sanat kaikuivat yhtäkkiä Tifan mielessä. Kenties tuo oli rehellisin lause, jonka Cloud oli hänelle koskaan sanonut. Ehkäpä jopa kaiken ydin. Cloud näki hänet ystävänä, ei avopuolisona. Siksi heillä ei ollut koskaan ollutkaan tulevaisuutta, pelkkä tämä hetki, joka ei tyydyttänyt kumpaakaan.
Saavuttuaan perille Tifa sujautti Ruden lasit takaisin takkinsa taskuun. WRO:n rakennus oli vielä kolkompi kuin tavallisesti nyt, kun ketään tuttavaa ei tullut käytävillä vastaan. Tifa vaelsi sairaalaosastolle, kävi jo tottuneesti ottamassa virtsanäytteen ja kirjasi tulokset itse ylös ja jäi odottamaan, että tohtori Clemens kutsuisi hänet huoneeseensa.
Odotus jäi lyhyeksi. Tifa pääsi taas tutun pöydän ääreen istumaan ja sai mansetin käsivarteensa jo valmiiksi, vaikka verenpaine mitattaisiin vasta varttia myöhemmin. Tohtorin mukaan tulos olisi totuudenmukaisempi, kun käsi ehti tottua mansettiin ennen mittausta.
”Miten olet voinut? Uutiset taisivat olla melko järkyttäviä…” tohtori sanoi.
”Aamupahoinvointi on edelleen aika kovaa, vessassa saa ravata ja väsyttää”, Tifa vastasi.
Tohtori kirjasi tiedon ylös. Pitkät kynnet rapisivat vasten näppäimistöä, ja Tifa pohti, eivätkö ne haitanneet kaikkea työskentelyä. Hän oli aina pitänyt omansa lyhyinä, koska pitkistä kynsistä oli vain haittaa niin baarissa kuin taistelutilanteissakin.
”Haluaisin vielä tarkentaa aiempaa lausuntoasi lapsen isästä. Nyt kun voimme olla varmoja, ettei herra Strife ole… tuota… voinut siittää tätä lasta.”
Pettymys heijastui tohtori Clemensin jokaiseen sanaan. Sävy sai Tifan värähtämään. Olikohan koko Edgessä sellaista lääkäriä, jonka pakeille saattoi hakeutua ilman, että tämä mietti hänen ja Cloudin taustoja? Tietysti Tifassa itsessään ei ollut mitään erikoista, mutta Cloud herätti paikallisten toimijoiden kiinnostuksen pelkästään olemalla yhä hengissä Sephirothin kohtaamisen jäljiltä.
”Jos vaihtoehtoja on useita, voimme varmasti selvittää isän henkilöllisyyden lapsen syntymän jälkeen. Shinran tietopankki on yhä olemassa ja näyteitä on otettu laajalti myös Midgarin tavallisesta väestöstä, joten jopa jäljittäminen on mahdollista”, tohtori Clemens sanoi.
Tifaa kylmäsi. Teki mieli marssia Rufus Shinran puheille ja vaatia häntä painamaan delete-näppäintä. Millä oikeudelle ihmisten tietoja kerättiin ja säilytettiin edelleen? Ne kuuluivat ihmisille itselleen, eivät Shinra-yhtiölle.
”Se ei ole tarpeen, kiitoksia vain”, Tifa sanoi.
”Mitä siis kirjaan isän kohdalle? Mikäli haluamme isän nimen suoraan syntymätodistukseen, tarvitsen häneltä tunnustuksen.”
Kurkussa oli pala. Rude oli kyllä sanonut kantavansa vastuun, mutta oliko silti oikein kertoa tässä ja nyt… Toisaalta lääkärinä tohtori Clemens oli vaitiolovelvollinen.
”Rude”, Tifa sanoi.
”Rude kuka?”
”Turkien Rude.”
Tohtori Clemensin sormet pysähtyivät näppäimistölle ja hän kääntyi katsomaan Tifaa tarkemmin. Silmiin syttyi jälleen mielenkiinto, joka niistä oli haipunut sen jälkeen, kun oli tullut selväksi, ettei Cloud makoineen ja Jenova-soluineen ollutkaan isä.
”Ja tämä on varmaa tietoa?”
”Olen ollut vain kahden miehen kanssa, ja jos Cloud ei kerran kykene lisääntymään, vaihtoehtoja ei jää.”
Miksi ihmeessä lääkärin kanssa piti vatvoa tätä asiaa? Tifa olisi mieluummin mennyt kotiin ja pyöritellyt tilannetta omassa mielessään kuin puhunut siitä liki tuntemattomalle. Tohtori Clemens lopetti tuijottamisen ja käynnisti verenpainemittarin.
”Nyt sitten hetki hiljaa.”
Tifa keskittyi hengittämään mahdollisimman rauhallisesti samalla, kun tohtori selasi jotain koneeltaan. Mansetti puristui käden ympärille ja puhahti, kun alkoi jälleen löystyä. Numerot juoksivat verenpainemittarissa, mutta Tifa kieltäytyi katsomasta niitä. Hän oli tosin varma, että paineet huitelivat juuri nyt tapissa ihan vain siksi, että kaikki kaatui niskaan samaan aikaan.
”Pikkuisen koholla, mutta ei tässä nyt ole syytä huoleen”, tohtori sanoi ja irrotti mansetin Tifan käsivarresta toisen mittauksen jälkeen. ”Jos paineet nousevat, voimme miettiä lääkitystä. Vielä sitä ei kuitenkaan tarvita.”
Tifa nyökytteli mutta oli varma, että verenpaine kyllä laskisi tavanomaisiin lukemiin, kunhan Shelke palaisi takaisin ja asiat Cloudin kanssa saataisiin selvitettyä. Elämäntilanne oli vain nyt täysin sopimaton raskaudelle. Kaikki räjähti käsiin samaan aikaan.
”Otan vielä sinulta verinäytteen ja painon. Sitten olemme valmiit”, tohtori sanoi.
Tifa nousi kiltisti vaa’alle ja antoi tohtorin ottaa näytteensä, vaikka jatkuva sorkittavana oleminen ei ollut lainkaan mieleen. Se sai vain ajattelemaan kaikkea, mitä hänen ystävänsä olivat joutuneet kokemaan erinäisten tohtorien vastaanotoilla.
”Eikö muuten yleensä sairaanhoitaja huolehdi tällaisista rutiinitarkistuksista?” Tifa kysyi. Jopa Shelke kävi pääasiassa hoitajan vastaanotolla.
”Halusin huolehtia sinusta itse, kun kuulin tapauksesta”, tohtori vastasi. ”Tietysti tilanne on nyt muuttunut, mutten pidä sitä lainkaan vähemmän kiinnostavana. Toki olisi ollut kiehtovaa tutkia Jenova-solujen vaikutusta sikiöön… siis tarkoitan… varmistaa, ettei vaikutuksia tule, mutta olen varma, että nytkin…”
Jos neula ei olisi sillä hetkellä ollut kiinni Tifan käsitaipeessa, hän olisi marssinut ulos saman tien ja mennyt ilmoittamaan Reevelle, että tohtori Clemensin motiivit eivät välttämättä olleet aivan kohdallaan.
”Tarkoitan vain, että on kunnia päästä hoitamaan Avalanchen jäseniä. Teidät tunnetaan ympäri maailmaa”, tohtori sanoi nähtyään Tifan ilmeen.
”Aivan.”
Neula nytkähti irti, ja tohtori painoi sidetaitoksen vasten pistoskohtaa. Tifa sai painaa sitä itse paikalleen siihen asti, että tohtori sai kiinnitettyä sen teipillä. Hän kiskoi vaivalloisesti neuletakin takaisin päälleen ja yritti samalla varoa taivuttamasta kättä liikaa.
”Voit soittaa henkilökohtaiseen numerooni, jos mitä tahansa kysyttävää tulee”, tohtori sanoi ja ojensi Tifalle lapun. ”Mikäli tuloksissasi on jotain erikoista, otan yhteyttä, mutta tuskin niissä mitään poikkeavaa on.”
Tifa sulloi lapun laukkuunsa ja poistui paikalta. Edessä oli pitkä päivä yksin kotona ja yhtä pitkä ilta lasten kanssa. Marie oli lupautunut hoitamaan viikonlopun molemmat vuorot, jotta Tifa voisi keskittyä lapsiin ja itseensä, mutta työ olisi toisaalta pitänyt ajatukset kiireisinä.
”Tuleeko Shelke takaisin?” Marlene kysyi, kun Tifa pakkasi eväitä hänen ja Denzelin koulureppuihin.
”Varmasti tulee”, Tifa sanoi.
”Entä isä? Koska isä tulee?”
”Hän lähti paluumatkalle heti, kun Yuffie soitti hänelle, ja on jo nyt liittynyt etsintäjoukkoihin, joten hän palaa varmaan samaan aikaan Shelken kanssa.”
Marlene mutristi huuliaan muttei sanonut enempää vaan nosti repun selkäänsä. Denzel sieppasi omansa. Hän oli ollut tavallista hiljaisempi viime päivinä. Tifa kyykistyi molempien lasten eteen ja tarttui kumpaakin kädestä. Marlene tapitti suoraan häneen mutta Denzel oli kiinnostuneempi seinistä.
”Tiedän, että Shelken katoaminen on pelottavaa, mutta häntä etsivät Edgen parhaat aikuiset. Cloud on siellä, samoin Barret, Cid, Vincent ja Yuffie. Kuulin, että jopa Nanaki lähti Barretin kanssa Edgeen, ja Turkit auttavat myös. Aikuiset tekevät kaikkensa, jotta Shelke löytyy”, Tifa sanoi.
”Shelke on ihan tyhmä”, Denzel sanoi. ”Vain ääliöt karkaa kotoa.”
Poika pyyhkäisi silmäkulmiaan, ja Tifa puristi hänen kättään hieman lujempaa. Denzel ei suostunut katsomaan sen enempään Tifaan kuin Marleneenkaan.
”Shelke teki tyhmästi muttei ole tyhmä”, Tifa sanoi. ”Kyllä me saamme hänet takaisin.”
”Joo, joo, me myöhästytään koulusta”, Denzel vastasi ja nykäisi kätensä Tifan otteesta. ”Tule, Marlene.”
Baari muuttui vain hiljaisemmaksi, kun lapset olivat lähteneet. Tifa huokaisi ja alkoi pakata omaa laukkuaan. Kaikesta huolimatta hänellä oli tapaaminen tohtori Clemensin kanssa WRO:n toimistolla. Oli vaikea keskittyä itseensä, kun mieli askaroi muualla.
Tifa kiskoi takin ylleen ja heitti laukun olalleen ennen kuin kiirehti ulos syksyiseen säähän. Syyskuu oli juuri alkanut, mutta ilma kävi vain viileämmäksi. Hän tunki kätensä taskuihin lämmitelläkseen ja osui johonkin kovaan. Yllättyneenä hän veti esineen esille. Ruden aurinkolasit.
Miltä maailma näytti Ruden silmin? Tifa nosti lasit silmilleen ja katsoi, kuinka maailma muuttui hieman tummemman sävyiseksi. Lasit olivat laadukkaat mutta sormenjäljet täplittivät niitä. Tifa putsasi linssejä hihallaan ennen kuin nosti lasit uudestaan silmiensä eteen. Yhtä hyvin hän voisi suojata silmänsä syysauringolta. Rude tuntui olevan siten askeleen lähempänä.
Kunhan Shelke olisi löydetty ja tilanne ohitse, olisi puhuttava sekä Ruden että Cloudin kanssa. Tifa tiesi pelanneensa miesten välillä aivan liian pitkään. Toisaalta hän ei ollut ainoa. Kuinka kauan Cloud oli pyörittänyt omia salaisia kuvioitaan? Geostigman jälkeen oli mennyt pari kuukautta ihan mukavasti mutta sitten Cloudin poissaolot olivat alkaneet jälleen venyä. Tifan mieleen ei ollut edes juolahtanut, että kyse olisi voinut olla jostain muusta kuin tavallisesta vetäytymisestä.
Ja silti Cloud kehtasi kiukutella Tifalle! Tifa potkaisi pikkukiven kadulla edelleen. Cloud syytti häntä valehtelusta, vaikka oli salaillut omaa sivusuhdettaan. Ja mitä se puhe lapsien haluamisesta oli? Ei Cloud ollut koskaan sanonut mitään sellaista, nyökytellyt vain, jos Tifa oli sivulauseessa jotain maininnut.
Tifan sisällä kupli jotain, mikä nosti happaman maun suuhun. Ehkä hän oli aivan yhtä syyllinen kaikkeen kuin Cloud, mutta… Ei, ei hän tiennyt edes itse, mitä olisi pitänyt ajatella ja kenestä. Hän huokaisi. Liikaa kaikkea. Liikaa vastuuta, liikaa kamalia tapahtumia. Ehkä juuri siksi hänestä ja Cloudista ei ollut koskaan tullut mitään todellista. Yhdessä saattoi kokea myös liikaa vääryyksiä eivätkä ne välttämättä hitsanneet yhteen.
Sinä olet paras ystäväni.
Cloudin sanat kaikuivat yhtäkkiä Tifan mielessä. Kenties tuo oli rehellisin lause, jonka Cloud oli hänelle koskaan sanonut. Ehkäpä jopa kaiken ydin. Cloud näki hänet ystävänä, ei avopuolisona. Siksi heillä ei ollut koskaan ollutkaan tulevaisuutta, pelkkä tämä hetki, joka ei tyydyttänyt kumpaakaan.
Saavuttuaan perille Tifa sujautti Ruden lasit takaisin takkinsa taskuun. WRO:n rakennus oli vielä kolkompi kuin tavallisesti nyt, kun ketään tuttavaa ei tullut käytävillä vastaan. Tifa vaelsi sairaalaosastolle, kävi jo tottuneesti ottamassa virtsanäytteen ja kirjasi tulokset itse ylös ja jäi odottamaan, että tohtori Clemens kutsuisi hänet huoneeseensa.
Odotus jäi lyhyeksi. Tifa pääsi taas tutun pöydän ääreen istumaan ja sai mansetin käsivarteensa jo valmiiksi, vaikka verenpaine mitattaisiin vasta varttia myöhemmin. Tohtorin mukaan tulos olisi totuudenmukaisempi, kun käsi ehti tottua mansettiin ennen mittausta.
”Miten olet voinut? Uutiset taisivat olla melko järkyttäviä…” tohtori sanoi.
”Aamupahoinvointi on edelleen aika kovaa, vessassa saa ravata ja väsyttää”, Tifa vastasi.
Tohtori kirjasi tiedon ylös. Pitkät kynnet rapisivat vasten näppäimistöä, ja Tifa pohti, eivätkö ne haitanneet kaikkea työskentelyä. Hän oli aina pitänyt omansa lyhyinä, koska pitkistä kynsistä oli vain haittaa niin baarissa kuin taistelutilanteissakin.
”Haluaisin vielä tarkentaa aiempaa lausuntoasi lapsen isästä. Nyt kun voimme olla varmoja, ettei herra Strife ole… tuota… voinut siittää tätä lasta.”
Pettymys heijastui tohtori Clemensin jokaiseen sanaan. Sävy sai Tifan värähtämään. Olikohan koko Edgessä sellaista lääkäriä, jonka pakeille saattoi hakeutua ilman, että tämä mietti hänen ja Cloudin taustoja? Tietysti Tifassa itsessään ei ollut mitään erikoista, mutta Cloud herätti paikallisten toimijoiden kiinnostuksen pelkästään olemalla yhä hengissä Sephirothin kohtaamisen jäljiltä.
”Jos vaihtoehtoja on useita, voimme varmasti selvittää isän henkilöllisyyden lapsen syntymän jälkeen. Shinran tietopankki on yhä olemassa ja näyteitä on otettu laajalti myös Midgarin tavallisesta väestöstä, joten jopa jäljittäminen on mahdollista”, tohtori Clemens sanoi.
Tifaa kylmäsi. Teki mieli marssia Rufus Shinran puheille ja vaatia häntä painamaan delete-näppäintä. Millä oikeudelle ihmisten tietoja kerättiin ja säilytettiin edelleen? Ne kuuluivat ihmisille itselleen, eivät Shinra-yhtiölle.
”Se ei ole tarpeen, kiitoksia vain”, Tifa sanoi.
”Mitä siis kirjaan isän kohdalle? Mikäli haluamme isän nimen suoraan syntymätodistukseen, tarvitsen häneltä tunnustuksen.”
Kurkussa oli pala. Rude oli kyllä sanonut kantavansa vastuun, mutta oliko silti oikein kertoa tässä ja nyt… Toisaalta lääkärinä tohtori Clemens oli vaitiolovelvollinen.
”Rude”, Tifa sanoi.
”Rude kuka?”
”Turkien Rude.”
Tohtori Clemensin sormet pysähtyivät näppäimistölle ja hän kääntyi katsomaan Tifaa tarkemmin. Silmiin syttyi jälleen mielenkiinto, joka niistä oli haipunut sen jälkeen, kun oli tullut selväksi, ettei Cloud makoineen ja Jenova-soluineen ollutkaan isä.
”Ja tämä on varmaa tietoa?”
”Olen ollut vain kahden miehen kanssa, ja jos Cloud ei kerran kykene lisääntymään, vaihtoehtoja ei jää.”
Miksi ihmeessä lääkärin kanssa piti vatvoa tätä asiaa? Tifa olisi mieluummin mennyt kotiin ja pyöritellyt tilannetta omassa mielessään kuin puhunut siitä liki tuntemattomalle. Tohtori Clemens lopetti tuijottamisen ja käynnisti verenpainemittarin.
”Nyt sitten hetki hiljaa.”
Tifa keskittyi hengittämään mahdollisimman rauhallisesti samalla, kun tohtori selasi jotain koneeltaan. Mansetti puristui käden ympärille ja puhahti, kun alkoi jälleen löystyä. Numerot juoksivat verenpainemittarissa, mutta Tifa kieltäytyi katsomasta niitä. Hän oli tosin varma, että paineet huitelivat juuri nyt tapissa ihan vain siksi, että kaikki kaatui niskaan samaan aikaan.
”Pikkuisen koholla, mutta ei tässä nyt ole syytä huoleen”, tohtori sanoi ja irrotti mansetin Tifan käsivarresta toisen mittauksen jälkeen. ”Jos paineet nousevat, voimme miettiä lääkitystä. Vielä sitä ei kuitenkaan tarvita.”
Tifa nyökytteli mutta oli varma, että verenpaine kyllä laskisi tavanomaisiin lukemiin, kunhan Shelke palaisi takaisin ja asiat Cloudin kanssa saataisiin selvitettyä. Elämäntilanne oli vain nyt täysin sopimaton raskaudelle. Kaikki räjähti käsiin samaan aikaan.
”Otan vielä sinulta verinäytteen ja painon. Sitten olemme valmiit”, tohtori sanoi.
Tifa nousi kiltisti vaa’alle ja antoi tohtorin ottaa näytteensä, vaikka jatkuva sorkittavana oleminen ei ollut lainkaan mieleen. Se sai vain ajattelemaan kaikkea, mitä hänen ystävänsä olivat joutuneet kokemaan erinäisten tohtorien vastaanotoilla.
”Eikö muuten yleensä sairaanhoitaja huolehdi tällaisista rutiinitarkistuksista?” Tifa kysyi. Jopa Shelke kävi pääasiassa hoitajan vastaanotolla.
”Halusin huolehtia sinusta itse, kun kuulin tapauksesta”, tohtori vastasi. ”Tietysti tilanne on nyt muuttunut, mutten pidä sitä lainkaan vähemmän kiinnostavana. Toki olisi ollut kiehtovaa tutkia Jenova-solujen vaikutusta sikiöön… siis tarkoitan… varmistaa, ettei vaikutuksia tule, mutta olen varma, että nytkin…”
Jos neula ei olisi sillä hetkellä ollut kiinni Tifan käsitaipeessa, hän olisi marssinut ulos saman tien ja mennyt ilmoittamaan Reevelle, että tohtori Clemensin motiivit eivät välttämättä olleet aivan kohdallaan.
”Tarkoitan vain, että on kunnia päästä hoitamaan Avalanchen jäseniä. Teidät tunnetaan ympäri maailmaa”, tohtori sanoi nähtyään Tifan ilmeen.
”Aivan.”
Neula nytkähti irti, ja tohtori painoi sidetaitoksen vasten pistoskohtaa. Tifa sai painaa sitä itse paikalleen siihen asti, että tohtori sai kiinnitettyä sen teipillä. Hän kiskoi vaivalloisesti neuletakin takaisin päälleen ja yritti samalla varoa taivuttamasta kättä liikaa.
”Voit soittaa henkilökohtaiseen numerooni, jos mitä tahansa kysyttävää tulee”, tohtori sanoi ja ojensi Tifalle lapun. ”Mikäli tuloksissasi on jotain erikoista, otan yhteyttä, mutta tuskin niissä mitään poikkeavaa on.”
Tifa sulloi lapun laukkuunsa ja poistui paikalta. Edessä oli pitkä päivä yksin kotona ja yhtä pitkä ilta lasten kanssa. Marie oli lupautunut hoitamaan viikonlopun molemmat vuorot, jotta Tifa voisi keskittyä lapsiin ja itseensä, mutta työ olisi toisaalta pitänyt ajatukset kiireisinä.
~o~
Lauantai ei ollut koskaan ollut niin pitkä. Tifa tuijotti sohvalla sammuksissa olevaa tv:tä eikä kyennyt nousemaan. Alakerrasta kantautui etäistä meteliä, kun asiakkaat jatkoivat elämäänsä kaikista katastrofeista välittämättä. Tifa ei suoraan sanottuna tiennyt, mitä olisi tehnyt ilman Marieta. Hän kiskoi vilttiä paremmin jalkojensa päälle ja hieroi ohimoitaan. Voisiko edes päänsärky hellittää?
Puhelin tärähti pöydällä, ja Tifa sieppasi sen käteensä.
R soittaa…
Tifa ei ollut vieläkään vaihtanut Ruden nimeä puhelimensa tiedoissa. Nyt hän naksautti kannen auki ja nosti luurin korvalleen ennen kuin se ehti värähtää kolmatta kertaa.
”Rude? Onko kaikki kunnossa?”
”Voin ihan hyvin”, Rude vastasi. ”Kisaragin osalta tilanne ei kuitenkaan ole aivan niin hyvä.”
Tifan rinnassa jysähti. Ei enää yhtään huonoa uutista. Hänen korttitalossaan ei ollut enää pystyssä edes jokeria. Tuuli oli riepotellut kortit joka suuntaan, ja joku oli heittänyt tulitaian perään.
”Howard kävi hänen kimppuunsa, ja väittää nyt, ettei muista mitään tapahtuneesta”, Rude sanoi. ”Kisaragi on kunnossa mutta järkyttyneessä mielentilassa, vaikkei itse sitä myönnä. Valentine ja Kimura pitävät kuitenkin hänestä huolta, joten sinun ei tarvitse murehtia asiasta. Howard on vangittuna pakettiauton takatilassa.”
Kimura? Tifa ei osannut yhdistää nimeä keneenkään, mutta todennäköisesti kyseessä oli joku WRO:n työntekijöistä. Turk tämä ei voinut olla, sillä silloinhan häntä olisi puhuteltu etunimeä muistuttavalla koodinimellä.
”Halusin kertoa sinulle tämän, vaikkei tämä ole iloista kuultavaa”, Rude jatkoi. ”Oletko siellä, Tifa?”
”Olen. Kuulin kyllä. Yuffie on siis pääosin kunnossa?”
Rude vastasi myöntävästi ja kertoi, että epäili, ettei Yuffien alainen, Mark Howard, ollut täysin oma itsensä. Oli epäselvää, millaisesta mielenhäiriöstä hän kärsi, mutta joka tapauksessa Turkit aikoivat pitää hänet vangittuina yön ja seuraavan päivän, jolloin Shelken etsintöjä oli tarkoitus laajentaa vuoristoon.
”Haluaisin olla siellä sinun tukenasi”, Rude sanoi. ”Toisaalta juuri täällä minun kuuluu olla. Paitsi, että tämä on työtäni, Shelken löytyminen on myös tärkeää sinulle.”
”Olen itsekäs ja haluaisin myös sinut tänne”, Tifa vastasi.
Pala pyrki kurkkuun jälleen, ja Tifa veti sohvatyynyn syliinsä. Miksei tavallista elämää voinut olla tarjolla? Hetken oli jo näyttänyt siltä, että kaikki järjestyisi, kun vain keskustelisi Cloudin kanssa, päättäisi vanhan elämän ja aloittaisi uuden, mutta nyt kaikki valui kuin hiekka sormien välistä.
”Tämä sattui huonoon aikaan. Jos voisimme puhua kunnolla… ”
Rude ei sanonut lausetta loppuun, mutta Tifa ymmärsi täydellisesti. Kaikki esteet kasaantuivat heidän välilleen kuin maailma ei olisi halunnut asioiden järjestyvän. Koskaan ei ollut hyvä hetki tarttua asioihin ja selvittää niitä lopullisesti, koska aina oli jotain… jokin… tärkeämpi ongelma. Sellaista Tifan elämä oli aina ollut. Hän oli joutunut sivuuttamaan itsensä, koska muut asiat oli vain hoidettava ensin.
Mitään tuosta Tifa ei silti sanonut Rudelle, jonka oli keskityttävä töihinsä. Nyt ei ollut oikea hetki vaivata miestä turhanpäiväisellä valituksella. Oli vain jaksettava vielä vähän, kunnes koittaisi helpompi ja parempi aika.
”Kun palaamme täältä, pyydän Rufukselta vapaata. Voimme viettää vähän aikaa yhdessä, selvittää ajatuksemme ja päättää, mitä teemme”, Rude sanoi. ”Jos se vain sopii sinulle?”
”En juuri nyt mitään toivokaan enempää”, Tifa vastasi. ”Tai ehkä… tiedäthän?”
”Haluan kuulla sinun sanovan sen.”
”En voi. Lapset nukkuvat viereisessä huoneessa.”
”Voit sinä.”
Tifa hieraisi kuumaa poskeaan. Ruden ääni oli matala. Kenties siksi, että Reno ja muut olivat lähistöllä. Ääni aiheutti värinää vatsanpohjassa, muistutti kesän kuumuudesta. Vaikka syksy oli tuonut kylmät tuulet tullessaan, ei poltteen tarvinnut kadota. Se ei ollut kadonnut vaan kyti yhä Tifan sisimmässä. Hän halusi antautua sille. Muistaa, miksi oli ajautunut tähän tilanteeseen. Jos kaikki oli jo kaaoksessa, kannatti vain syleillä kaaosta ja antautua sille.
”Toivon pääseväni vielä käsivarsillesi, tuntevani sinun koskettavan minua kaikkialta ja ottavan minut jälleen piinallisen hitaasti”, Tifa kuiskasi ja suojasi puhelinta kädellään.
”Kenties voisin antaa sinun ottaa ohjat seuraavalla kerralla”, Rude vastasi, ja Tifan henki salpautui. ”Mutta ennen sitä… Haluan tietää, missä menemme. Ei enää salaisuuksia ja välttelyä. Eihän, Tifa?”
”Ei, ei enää. Olen kyllästynyt peleihin.”
”Peleissä ei ole mitään pahaa, jos sovimme yhteiset säännöt”, Rude sanoi. ”Minun on nyt mentävä. Koeta saada unta.”
Tifa toivotti Rudelle hyvät yöt ja sulki puhelimen. Sydän pompahteli rinnassa aiempaa kevyemmin. Ehkä huomenna paistaisi aurinko, ehkä syksyssä voisi olla myös lämpöä. Ja ehkä tulevaisuus oli menneisyyttä parempi.
Puhelin tärähti pöydällä, ja Tifa sieppasi sen käteensä.
R soittaa…
Tifa ei ollut vieläkään vaihtanut Ruden nimeä puhelimensa tiedoissa. Nyt hän naksautti kannen auki ja nosti luurin korvalleen ennen kuin se ehti värähtää kolmatta kertaa.
”Rude? Onko kaikki kunnossa?”
”Voin ihan hyvin”, Rude vastasi. ”Kisaragin osalta tilanne ei kuitenkaan ole aivan niin hyvä.”
Tifan rinnassa jysähti. Ei enää yhtään huonoa uutista. Hänen korttitalossaan ei ollut enää pystyssä edes jokeria. Tuuli oli riepotellut kortit joka suuntaan, ja joku oli heittänyt tulitaian perään.
”Howard kävi hänen kimppuunsa, ja väittää nyt, ettei muista mitään tapahtuneesta”, Rude sanoi. ”Kisaragi on kunnossa mutta järkyttyneessä mielentilassa, vaikkei itse sitä myönnä. Valentine ja Kimura pitävät kuitenkin hänestä huolta, joten sinun ei tarvitse murehtia asiasta. Howard on vangittuna pakettiauton takatilassa.”
Kimura? Tifa ei osannut yhdistää nimeä keneenkään, mutta todennäköisesti kyseessä oli joku WRO:n työntekijöistä. Turk tämä ei voinut olla, sillä silloinhan häntä olisi puhuteltu etunimeä muistuttavalla koodinimellä.
”Halusin kertoa sinulle tämän, vaikkei tämä ole iloista kuultavaa”, Rude jatkoi. ”Oletko siellä, Tifa?”
”Olen. Kuulin kyllä. Yuffie on siis pääosin kunnossa?”
Rude vastasi myöntävästi ja kertoi, että epäili, ettei Yuffien alainen, Mark Howard, ollut täysin oma itsensä. Oli epäselvää, millaisesta mielenhäiriöstä hän kärsi, mutta joka tapauksessa Turkit aikoivat pitää hänet vangittuina yön ja seuraavan päivän, jolloin Shelken etsintöjä oli tarkoitus laajentaa vuoristoon.
”Haluaisin olla siellä sinun tukenasi”, Rude sanoi. ”Toisaalta juuri täällä minun kuuluu olla. Paitsi, että tämä on työtäni, Shelken löytyminen on myös tärkeää sinulle.”
”Olen itsekäs ja haluaisin myös sinut tänne”, Tifa vastasi.
Pala pyrki kurkkuun jälleen, ja Tifa veti sohvatyynyn syliinsä. Miksei tavallista elämää voinut olla tarjolla? Hetken oli jo näyttänyt siltä, että kaikki järjestyisi, kun vain keskustelisi Cloudin kanssa, päättäisi vanhan elämän ja aloittaisi uuden, mutta nyt kaikki valui kuin hiekka sormien välistä.
”Tämä sattui huonoon aikaan. Jos voisimme puhua kunnolla… ”
Rude ei sanonut lausetta loppuun, mutta Tifa ymmärsi täydellisesti. Kaikki esteet kasaantuivat heidän välilleen kuin maailma ei olisi halunnut asioiden järjestyvän. Koskaan ei ollut hyvä hetki tarttua asioihin ja selvittää niitä lopullisesti, koska aina oli jotain… jokin… tärkeämpi ongelma. Sellaista Tifan elämä oli aina ollut. Hän oli joutunut sivuuttamaan itsensä, koska muut asiat oli vain hoidettava ensin.
Mitään tuosta Tifa ei silti sanonut Rudelle, jonka oli keskityttävä töihinsä. Nyt ei ollut oikea hetki vaivata miestä turhanpäiväisellä valituksella. Oli vain jaksettava vielä vähän, kunnes koittaisi helpompi ja parempi aika.
”Kun palaamme täältä, pyydän Rufukselta vapaata. Voimme viettää vähän aikaa yhdessä, selvittää ajatuksemme ja päättää, mitä teemme”, Rude sanoi. ”Jos se vain sopii sinulle?”
”En juuri nyt mitään toivokaan enempää”, Tifa vastasi. ”Tai ehkä… tiedäthän?”
”Haluan kuulla sinun sanovan sen.”
”En voi. Lapset nukkuvat viereisessä huoneessa.”
”Voit sinä.”
Tifa hieraisi kuumaa poskeaan. Ruden ääni oli matala. Kenties siksi, että Reno ja muut olivat lähistöllä. Ääni aiheutti värinää vatsanpohjassa, muistutti kesän kuumuudesta. Vaikka syksy oli tuonut kylmät tuulet tullessaan, ei poltteen tarvinnut kadota. Se ei ollut kadonnut vaan kyti yhä Tifan sisimmässä. Hän halusi antautua sille. Muistaa, miksi oli ajautunut tähän tilanteeseen. Jos kaikki oli jo kaaoksessa, kannatti vain syleillä kaaosta ja antautua sille.
”Toivon pääseväni vielä käsivarsillesi, tuntevani sinun koskettavan minua kaikkialta ja ottavan minut jälleen piinallisen hitaasti”, Tifa kuiskasi ja suojasi puhelinta kädellään.
”Kenties voisin antaa sinun ottaa ohjat seuraavalla kerralla”, Rude vastasi, ja Tifan henki salpautui. ”Mutta ennen sitä… Haluan tietää, missä menemme. Ei enää salaisuuksia ja välttelyä. Eihän, Tifa?”
”Ei, ei enää. Olen kyllästynyt peleihin.”
”Peleissä ei ole mitään pahaa, jos sovimme yhteiset säännöt”, Rude sanoi. ”Minun on nyt mentävä. Koeta saada unta.”
Tifa toivotti Rudelle hyvät yöt ja sulki puhelimen. Sydän pompahteli rinnassa aiempaa kevyemmin. Ehkä huomenna paistaisi aurinko, ehkä syksyssä voisi olla myös lämpöä. Ja ehkä tulevaisuus oli menneisyyttä parempi.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!