Kirjoittajan huomioita: Projekti S. R.:n tapahtumien linjassa jatketaan, mutta jälleen tilannetta tarkastellaan Tifan näkökulmasta. Tämänkin luvun kirjoittaminen oli hauskaa ja erityisesti pidän itse luvun loppupuolesta. Tällä kertaa Renokin pääsee vähän enemmän ääneen ja kertomaan omia ajatuksiaan tilanteesta.
Onneksi näin joulupäivälle sattui tällainen vähän iloisemmin päättyvä luku. Toivottavasti joulusi on ollut tähän asti mukava ja saat tästä vielä lisää iloa.
Luku 21
Levoton yö
Tifa ponnahti istumaan sängyssä ja haparoi yöpöytäänsä. Kesti hetken ennen kuin unesta kankeat sormet tavoittivat pöydällä mekastavan puhelimen. Katsomatta soittajaa hän naksautti puhelimen auki ja nosti sen korvalleen.
”Olen pahoillani, että herätän sinut, Tifa”, Reeve sanoi.
”Onko jotain sattunut?”
Vaikka sydän lähti kapuamaan kurkkuun, leveä haukotus sai Tifan sanat muuttumaan pelkäksi muminaksi. Hän vilkaisi kelloa yöpöydällä ja totesi sen kipittävän jo puolenyön tuolla puolen.
”Yuffie ja Vincent löysivät jonkinlaisen luolakompleksin. Emme tiedä vielä, mitä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta lyhyesti sanottuna Turkit joutuivat räjäyttämään oven, ja Yuffie ja Vincent olivat sen takana.”
Yhtäkkiä Tifa oli täysin hereillä. Hän nousi sängystä ja käveli makuuhuoneen ovelle, kunnes kääntyi ympäri ja harppoi ikkunaan. Kadulla ei näkynyt liikettä.
”Heidät on tarkastettu WRO:n tiloissa ja he säilyvät suuremmilta vammoilta. Pystytkö ottamaan heidät sinne?”
”Eikö heidän kannattaisi jäädä sairaalatiloihin?” Tifa kysyi.
”Tiedät, miten Vincent suhtautuu hoitotiloihin… Jos hän herää sellaisesta…”
Tifa nyökkäsi. Kyllä hän tiesi, ja ehkä vammat eivät tosiaan olleet erityisen vakavia, jos kerran Reeve oli varma, että Yuffie ja Vincent pärjäisivät Tifan hoidossa.
”Tiedän. Järjestän heille sänkypaikat tänne”, Tifa vastasi.
Tifa tyrkkäsi puhelimensa takaisin yöpöydälle ja veti aamutakin päälleen ennen kuin ryhtyi vaihtamaan molempiin sänkyihin lakanoita. Hän ei ollut aivan varma, oliko Cloud edes ehtinyt nukkua omissaan, mutta kiikutti ne pyykkikoriin. Omansa hän levitti valmiiksi olohuoneen sohvalle.
Ei mennyt kauaa, kun WRO:n auto pysähtyi 7th Heavenin eteen. Reeve ja Cloud kipusivat kyydistä ja auttoivat muutamaa järjestön sotilasta kantamaan Yuffien ja Vincentin yläkertaan. Kumpikin oli saanut pintapuolisia ruhjeita, mutta tilanne ei näyttänyt niin pahalta kuin Tifa oli pelännyt.
Reeve joutui lähtemään välittömästi mutta Cloud jäi häälymään makuuhuoneen ovelle, kun oli saanut autettua Tifaa vaihtamaan Vincentille ja Yuffielle kevyemmät vaatteet. Tifa peitteli molemmat vuoteisiin. Tätäkään kamaluutta ei olisi tapahtunut, jos Tifa olisi tajunnut heti lähteä Shelken perään eikä luottanut siihen, että tyttö palaisi omia aikojaan. Nyt Yuffie ja Vincent saivat maksaa hinnan Tifan huolimattomuudesta. Ehkä hän ei ansainnut kenenkään huoltajuutta. Miten ihmeessä hän pärjäisi vauvan kanssa, kun ei osannut vastata 19-vuotiaasta?
”Tämä on kamalaa. Ei jälkeäkään Shelkestä, Mark on kateissa ja Vincent ja Yuffie…” Tifa sanoi ja käveli makuuhuoneen ovelle.
Cloud perääntyi olohuoneen puolelle. Tifa veti makuuhuoneen oven kiinni mahdollisimman hiljaa.
”He toipuvat kyllä. Ei Reeve olisi muuten antanut tuoda heitä tänne”, Cloud sanoi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. ”Pärjäätkö nyt? Minun pitäisi mennä…”
”Cloud…”
”Ei nyt, Tifa.”
Cloud rapsutti takaraivoaan ja katseli seinille. Tifa painoi kätensä vyötärölleen ja pakotti tiukan ilmeen kasvoilleen. He eivät voineet vain loputtomiin kierrellä toisiaan. Mikään ei muuttuisi, jos piirileikki jatkuisi eikä kumpikaan ottanut vastuuta tekemisistään.
”Meidän pitäisi puhua.”
”Minun on etsittävä Shelkeä ja joudun tekemään sen Turkien kanssa. Cid ja Barret tarvitsevat lepoa.”
”Olen pahoillani, että päästin hänet karkuun. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että meidän on selvitettävä välimme. Emme voi jat-”
”Tifa, sanoin ei nyt.”
”Mutta…”
”Kun he ovat heränneet ja Shelke on löydetty. Sitten voimme puhua”, Cloud sanoi. ”Nyt minun on keskusteltava Renon kanssa.”
Tifan vatsassa muljahti. Siitä huolimatta, että hän oli viime kuukausina uskoutunut enemmän kuin Rudelle kuin Cloudille, suuhun nousi epämiellyttävä maku, kun Cloud mainitsi Renon. Eikö tätä suhdetta olisi voinut nyt selvittää ja sitten ottaa vasta kolmannet osapuolet mukaan keskusteluun? Ei sillä, että Tifalla oli varaa tuomita, mutta…
”Ihanko totta, Cloud? Renon?”
Cloud säpsähti, ja hänen kasvoilleen kapusi puna, jollaista Tifa ei ollut nähnyt sitten lapsuuden. Tuolla tavoin Cloud oli punoittanut, kun he olivat istuneet vesitornilla ja Tifa oli pyytänyt Cloudia pelastamaan hänet tarvittaessa pulasta.
”Hän räjäytti oven, jonka takana Vincent ja Yuffie olivat”, Cloud sanoi. Hänen kasvoilleen nousi synkkä ilme. Oliko tässä sittenkin kyse jostain muusta kuin Renolle uskoutumisesta? Tifa ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella. Joskus oli helpompaa olla ajattelematta lainkaan ja vain ajelehtia eteenpäin.
”Ei hän varmastikaan tiennyt, että he olivat siellä, Cloud”, Tifa sanoi.
”Hänen olisi pitänyt arvioida riskit, mutta ehkäpä koko juttu oli Ruden ajatus.”
”Tuo on epäreilua. Älä vedä meidän ongelmiamme tähän.”
”Sinä sen teit. En minä”, Cloud sanoi. Hänen ilmeensä muuttui itsepäiseksi ja sulkeutuneeksi, samanlaiseksi kuin geostigman aikaan. Tifa olisi karjunut, jos Denzel ja Marlene eivät olisi nukkuneet viereisessä huoneessa.
”Cloud, minä en ole sokea. Sinä olet pelannut tätä peliä minua pidempään.”
Oli mahdotonta pitää kiukku kokonaan pois äänestä. Tifa tuijotti Cloudia, joka väisti katsetta. Puna poskilla näkyi kuitenkin niin selvästi, että kertoi omaa kieltään.
”Minä menen nyt. Soitan, jos löydämme jotain Tsengin ja Elenan kanssa”, Cloud sanoi ja marssi portaisiin ennen kuin Tifa ehti vastata. ”Käyn ensin Vincentin ja Yuffien kämpillä ja tuon heille jotain vaatteita”, kuului vielä portaiden alapäästä.
Tifa erotti etuoven kolahduksen. Hän vilkaisi sohvaa, mutta uni oli ajat sitten karissut silmistä. Sitä paitsi oli parempi odottaa, että Cloud toisi vaatteet, joten yhtä hyvin hän voisi mennä keittämään itselleen kupillisen teetä. Hän kävi hakemassa puhelimensa makuuhuoneesta ja seurasi Cloudin jalanjäljissä alakertaan. Ilman asiakkaita baari oli aavemainen, eikä Tifa voinut olla miettimättä, oliko aika kääntää kokonaan uusi lehti elämässä. Ei hän joka tapauksessa pystyisi pyörittämään baaria vauva sylissään ja oli taloudellisesti täysin mahdotonta palkata Marien lisäksi toinen työntekijä.
”Olen pahoillani, että herätän sinut, Tifa”, Reeve sanoi.
”Onko jotain sattunut?”
Vaikka sydän lähti kapuamaan kurkkuun, leveä haukotus sai Tifan sanat muuttumaan pelkäksi muminaksi. Hän vilkaisi kelloa yöpöydällä ja totesi sen kipittävän jo puolenyön tuolla puolen.
”Yuffie ja Vincent löysivät jonkinlaisen luolakompleksin. Emme tiedä vielä, mitä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta lyhyesti sanottuna Turkit joutuivat räjäyttämään oven, ja Yuffie ja Vincent olivat sen takana.”
Yhtäkkiä Tifa oli täysin hereillä. Hän nousi sängystä ja käveli makuuhuoneen ovelle, kunnes kääntyi ympäri ja harppoi ikkunaan. Kadulla ei näkynyt liikettä.
”Heidät on tarkastettu WRO:n tiloissa ja he säilyvät suuremmilta vammoilta. Pystytkö ottamaan heidät sinne?”
”Eikö heidän kannattaisi jäädä sairaalatiloihin?” Tifa kysyi.
”Tiedät, miten Vincent suhtautuu hoitotiloihin… Jos hän herää sellaisesta…”
Tifa nyökkäsi. Kyllä hän tiesi, ja ehkä vammat eivät tosiaan olleet erityisen vakavia, jos kerran Reeve oli varma, että Yuffie ja Vincent pärjäisivät Tifan hoidossa.
”Tiedän. Järjestän heille sänkypaikat tänne”, Tifa vastasi.
Tifa tyrkkäsi puhelimensa takaisin yöpöydälle ja veti aamutakin päälleen ennen kuin ryhtyi vaihtamaan molempiin sänkyihin lakanoita. Hän ei ollut aivan varma, oliko Cloud edes ehtinyt nukkua omissaan, mutta kiikutti ne pyykkikoriin. Omansa hän levitti valmiiksi olohuoneen sohvalle.
Ei mennyt kauaa, kun WRO:n auto pysähtyi 7th Heavenin eteen. Reeve ja Cloud kipusivat kyydistä ja auttoivat muutamaa järjestön sotilasta kantamaan Yuffien ja Vincentin yläkertaan. Kumpikin oli saanut pintapuolisia ruhjeita, mutta tilanne ei näyttänyt niin pahalta kuin Tifa oli pelännyt.
Reeve joutui lähtemään välittömästi mutta Cloud jäi häälymään makuuhuoneen ovelle, kun oli saanut autettua Tifaa vaihtamaan Vincentille ja Yuffielle kevyemmät vaatteet. Tifa peitteli molemmat vuoteisiin. Tätäkään kamaluutta ei olisi tapahtunut, jos Tifa olisi tajunnut heti lähteä Shelken perään eikä luottanut siihen, että tyttö palaisi omia aikojaan. Nyt Yuffie ja Vincent saivat maksaa hinnan Tifan huolimattomuudesta. Ehkä hän ei ansainnut kenenkään huoltajuutta. Miten ihmeessä hän pärjäisi vauvan kanssa, kun ei osannut vastata 19-vuotiaasta?
”Tämä on kamalaa. Ei jälkeäkään Shelkestä, Mark on kateissa ja Vincent ja Yuffie…” Tifa sanoi ja käveli makuuhuoneen ovelle.
Cloud perääntyi olohuoneen puolelle. Tifa veti makuuhuoneen oven kiinni mahdollisimman hiljaa.
”He toipuvat kyllä. Ei Reeve olisi muuten antanut tuoda heitä tänne”, Cloud sanoi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. ”Pärjäätkö nyt? Minun pitäisi mennä…”
”Cloud…”
”Ei nyt, Tifa.”
Cloud rapsutti takaraivoaan ja katseli seinille. Tifa painoi kätensä vyötärölleen ja pakotti tiukan ilmeen kasvoilleen. He eivät voineet vain loputtomiin kierrellä toisiaan. Mikään ei muuttuisi, jos piirileikki jatkuisi eikä kumpikaan ottanut vastuuta tekemisistään.
”Meidän pitäisi puhua.”
”Minun on etsittävä Shelkeä ja joudun tekemään sen Turkien kanssa. Cid ja Barret tarvitsevat lepoa.”
”Olen pahoillani, että päästin hänet karkuun. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että meidän on selvitettävä välimme. Emme voi jat-”
”Tifa, sanoin ei nyt.”
”Mutta…”
”Kun he ovat heränneet ja Shelke on löydetty. Sitten voimme puhua”, Cloud sanoi. ”Nyt minun on keskusteltava Renon kanssa.”
Tifan vatsassa muljahti. Siitä huolimatta, että hän oli viime kuukausina uskoutunut enemmän kuin Rudelle kuin Cloudille, suuhun nousi epämiellyttävä maku, kun Cloud mainitsi Renon. Eikö tätä suhdetta olisi voinut nyt selvittää ja sitten ottaa vasta kolmannet osapuolet mukaan keskusteluun? Ei sillä, että Tifalla oli varaa tuomita, mutta…
”Ihanko totta, Cloud? Renon?”
Cloud säpsähti, ja hänen kasvoilleen kapusi puna, jollaista Tifa ei ollut nähnyt sitten lapsuuden. Tuolla tavoin Cloud oli punoittanut, kun he olivat istuneet vesitornilla ja Tifa oli pyytänyt Cloudia pelastamaan hänet tarvittaessa pulasta.
”Hän räjäytti oven, jonka takana Vincent ja Yuffie olivat”, Cloud sanoi. Hänen kasvoilleen nousi synkkä ilme. Oliko tässä sittenkin kyse jostain muusta kuin Renolle uskoutumisesta? Tifa ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella. Joskus oli helpompaa olla ajattelematta lainkaan ja vain ajelehtia eteenpäin.
”Ei hän varmastikaan tiennyt, että he olivat siellä, Cloud”, Tifa sanoi.
”Hänen olisi pitänyt arvioida riskit, mutta ehkäpä koko juttu oli Ruden ajatus.”
”Tuo on epäreilua. Älä vedä meidän ongelmiamme tähän.”
”Sinä sen teit. En minä”, Cloud sanoi. Hänen ilmeensä muuttui itsepäiseksi ja sulkeutuneeksi, samanlaiseksi kuin geostigman aikaan. Tifa olisi karjunut, jos Denzel ja Marlene eivät olisi nukkuneet viereisessä huoneessa.
”Cloud, minä en ole sokea. Sinä olet pelannut tätä peliä minua pidempään.”
Oli mahdotonta pitää kiukku kokonaan pois äänestä. Tifa tuijotti Cloudia, joka väisti katsetta. Puna poskilla näkyi kuitenkin niin selvästi, että kertoi omaa kieltään.
”Minä menen nyt. Soitan, jos löydämme jotain Tsengin ja Elenan kanssa”, Cloud sanoi ja marssi portaisiin ennen kuin Tifa ehti vastata. ”Käyn ensin Vincentin ja Yuffien kämpillä ja tuon heille jotain vaatteita”, kuului vielä portaiden alapäästä.
Tifa erotti etuoven kolahduksen. Hän vilkaisi sohvaa, mutta uni oli ajat sitten karissut silmistä. Sitä paitsi oli parempi odottaa, että Cloud toisi vaatteet, joten yhtä hyvin hän voisi mennä keittämään itselleen kupillisen teetä. Hän kävi hakemassa puhelimensa makuuhuoneesta ja seurasi Cloudin jalanjäljissä alakertaan. Ilman asiakkaita baari oli aavemainen, eikä Tifa voinut olla miettimättä, oliko aika kääntää kokonaan uusi lehti elämässä. Ei hän joka tapauksessa pystyisi pyörittämään baaria vauva sylissään ja oli taloudellisesti täysin mahdotonta palkata Marien lisäksi toinen työntekijä.
~o~
Tifa hörppi toista teemukillistaan, kun rappusista kuului askelia. Hän käänsi katseensa keittiön ovelle, jonne Yuffie ilmestyi. Hän ei ollut varmasti koskaan nähnyt Yuffieta yhtä nuutuneena.
”Olet hereillä!” Tifa sanoi ja ponnahti pöydän äärestä. Hän rutisti Yuffien tiiviisti itseään vasten. Sentään kaikkea ei ollut menetetty. ”Olin niin huolissani!”
Yuffie kiersi kätensä Tifan ympärille ja halasi takaisin.
”Olen ihan kunnossa. Miten sinä voit?”
Tifa vetäytyi käsivarren mitan päähän ja puisteli päätään. Hän pyyhkäisi vetistäviä silmäkulmiaan. Loppuisiko itku koskaan? Hän oli niin väsynyt huoleen ja kyynelehtimiseen. Koko alkusyksy oli mennyt alavireisissä tunnelmissa, vaikka aina väitettiin, että raskaus teki naisen onnelliseksi ja sai hehkumaan. Tifa työnsi ajatukset syrjään ennen kuin ehti taas ajautua synkkyyden kehälle ja keskitti huomionsa Yuffieen.
”Haluatko, että laitan sinulle ruokaa? Voisin paistaa munakkaan”, Tifa sanoi.
Yuffie otti tarjouksen ilomielin vastaan ja kaatoi itselleen teetä, kun Tifa ryhtyi kaivamaan paistinpannua esille. Huojennus ui lihaksiin, kun sai vihdoin jotain selkeää tekemistä. Odottaminen oli pahinta.
”Vieläkö Vincent on tajuton?” Tifa kysyi.
”Ei. Hän vain jäi synkistelemään yläkertaan”, Yuffie vastasi. ”Hän näytti kuitenkin voivan hyvin. Tiedätkö sinä, mitä tapahtui?”
Tifa kertasi sen, mitä tiesi tapahtumista, samalla, kun paistoi munakasta Yuffielle. Reeve oli paljastanut, että Turkit olivat saaneet Vincentiltä oudon radioviestin, jonka perusteella olivat etsiytyneet samalle vuorikompleksille kuin Vincent ja Yuffie. Kun heitä ei ollut näkynyt ja ovi oli ollut lukossa, he olivat räjäyttäneet oven. Sitä ennen Turkit olivat kuitenkin löytäneet matkassa mukana olleet WRO:n työntekijän, Kimuran, tajuttomana. Aiemmin Yuffien kimppuun käynyt Mark Howard sen sijaan oli kadonnut.
”Onko Takeo kunnossa?” Yuffie kysyi, ja Tifa oletti hänen tarkoittavan Kimuraa, sillä Takeo on wutailainen etunimi.
”On hän nyt. Reeven mukaan hän oli saanut kovan iskun päähänsä mutta toipuu. Turkit epäilevät, että Mark kävi hänen kimppuunsa. Minun on vaikea uskoa sitä hänestä, mutta hän kuulemma kärsii jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä”, Tifa sanoi.
”Vincent sanoi, että joku on vallannut Markin mielen samalla tavalla kuin Hojo Weissin”, Yuffie sanoi.
Tifa nyökkäsi ja kippasi munakkaan lautaselle, jonka kiikutti Yuffien eteen. Kylmät väreet kulkivat pitkin hänen käsiään, kun hän edes ajatteli Hojoa. Koko Avalanche oli luullut, että kahelista tohtorista oli päästy, kun Midgar oli tuhoutunut. Myöhemmin oli kuitenkin selvinnyt, että Hojo oli itse asiassa onnistunut siirtämään tietoisuutensa osaksi maailmanlaajuista verkkoa ja synaptisen verkkosukelluksen avulla ujuttautunut Deepgroundin sotilaan, Weissin, mieleen. Sitä kautta Hojo oli organisoinut Deepgroundin hirviöt vapaaksi ja lähtenyt toteuttamaan omaa hullua unelmaansa, johon oli liittynyt koko planeetan tuho. Vincent oli onneksi onnistunut estämään Hojon suunnitelmat, ja nyt Hojosta oli vihdoin päästy. Lopullisesti. Ellei sitten… Ehkä jotain oli yhä jäljellä, ja kenties se jokin piileksi nyt Markin mielessä.
Yuffien mukaan Mark oli ollut vuorikompleksissa, johon hän oli päätynyt Vincentin kanssa, kun joku oli ampunut heitä nukutusnuolilla. Markin lisäksi paikalla oli ollut toinen mies.
”Missä he nyt ovat?” Yuffie kysyi.
”Reeven sanoi, että he pääsivät pakoon. Reno ja Rude keskittyivät räjäytyksen jälkeen sinuun ja Vincentiin. Myöhemmin heitä ei enää löydetty”, Tifa vastasi.
”Olen varma, että he ovat menneet Deepgroundin turvapaikkaan”, Yuffie sanoi. ”Kuulin heidän puhuvan siitä. Luulen, että myös Shelke on siellä.”
Tifan rinnassa läikähti. Vihdoin jokin vihje Shelkestä, vaikka se oli pieni ja epämääräinen. Kukaan ei tiennyt, missä Deepgroundin turvapaikka sijaitsi. Selvää oli vain se, että Shinran salaisella osastolla oli ollut enemmän tiloja kuin kukaan oli osannut arvata. Yuffie myönsi, ettei ollut kuullut mainintaa turvapaikan sijainnista mutta vakuutteli heti perään löytävänsä sen varmasti. Siinä oli oljenkorsi, johon Tifa halusi juuri nyt takertua.
”Sinun pitäisi mennä takaisin lepäämään”, Tifa sanoi, kun Yuffie sai lautasensa tyhjennettyä.
”Sinunkin”, Yuffie vastasi.
”Odotan vielä puhelua. Menen sitten.”
Tifa vilkaisi kännykkäänsä. Cloud oli luvannut soittaa vain, jos jotain löytyisi, eikä ollut todennäköistä, että puhelu tulisi tämän yön aikana. Ajatus nukkumisesta oli silti mahdoton.
”Tifa kuule…” Yuffie aloitti, ja Tifa pakottautui nostamaan katseensa. ”Kuka lapsen isä on?”
Tifa nielaisi ja käänsi katseensa jälleen sivuun. Totta kai hän oli osannut odottaa kysymystä mutta silti se pääsi yllättämään. Vatsassa luikerteli jotain limaista. Yuffie vihasi Turkeja. Hän ei koskaan jättänyt kertomatta, kuinka ärsyttävä Reno oli.
”Sano nyt vaan. En minä tuomitse. Olen varmasti pannut jotakuta pahempaa”, Yuffie jatkoi, kun Tifa pysytteli hiljaa.
”Rude…”
”Okei, tuo on aika paha.”
Tifa uskaltautui vilkaisemaan Yuffieta, jonka kasvoilla oli kerrankin lukematon ilme. Ehkä se oli parempi kuin vihainen ilme, sillä rehellisesti sanottuna Tifa pystyi myös kuvittelemaan, kuinka Yuffie olisi marssinut ulos 7th Heavenista ovet paukkuen.
”Olen pahoillani, Yuffie. En voi selittää tätä niin, etten vaikuttaisi hirviöltä.”
”Ei sinun minulta tarvitse pyytää anteeksi”, Yuffie sanoi ja loi harvinaisen vakavan katseen Tifaan.
”Cloud ei hyväksy koskaan.”
”Aiotteko te jatkaa silti?”
Tifa puisteli päätään ja pyyhkäisi silmäkulmiaan. Keskustelua ei ollut vielä käyty, mutta ainakin hänelle oli selvää, ettei yhteistä tietä eteenpäin Cloudin kanssa ollut. He olivat molemmat harhailleet poluille, joilta ei ollut paluuta. Oli mahdotonta sanoa, mitä Cloudin mielessä juuri nyt pyöri tai mitä hän oli käynyt läpi viimeisten kuukausien aikana, mutta todennäköisesti hän oli vajonnut omaan soppaansa vähintään yhtä syvälle kuin Tifa omaansa.
”Miten pikkuinen jaksaa?” Yuffie vaihtoi puheenaihetta.
”Hyvin, mitään epänormaalia ei ole ilmennyt”, Tifa vastasi. ”Reeve on järjestänyt parhaat lääkärit tarkkailemaan minua, vaikkei siihen ole varsinaisesti aihetta. Turkeja ei ole makobuustattu samalla tavalla kuin Soldiereja.”
Tai mistäpä Tifa sen tiesi. Asiasta pitäisi oikeastaan kysyä Rudelta heti tilaisuuden tullen. Tifa oli kohdannut useamman Turkeista taistelutilanteessa ja tiesi, etteivät he olleet mitään rivisotilaita. Turkit pärjäsivät Soldiereja vastaan ainakin hetken, vaikkakin Tseng oli loukkaantunut pahoin yrittäessään estää Sephirothin aikeita. Ei, Jenovan, Tifa muistutti itseään. Todellinen Sephiroth oli maannut kuolleena jo hyvän tovin, mutta Jenova oli esiintynyt hänenä ja miltei tappanut Tsengin muinaisten temppelillä.
”Sinua huolestuttaa”, Yuffie sanoi.
”No, päivä kerrallaan.”
Tifa kohautti olkapäitään. Oli niin paljon kaikkea, ettei koko vyyhtiä kannattanut ryhtyä avaamaan keskellä yötä.
”Ei sinun tarvitse esittää vahvempaa kuin olet. Me olemme kaikki täällä. Turvaudu meihin, jos tarvitset apua”, Yuffie sanoi. ”Me olemme sinua varten samalla tavalla kuin sinä olet meitä varten.”
Tifa nyökkäsi ja aito hymy kipusi hänen huulilleen. Hän oli ollut kohtuuton ajatellessaan, ettei Yuffie aina kuunnellut vaan näpräsi ainoastaan puhelintaan. Tifa kiirehti halaamaan Yuffieta uudestaan ennen kuin työnsi hänet ovea kohti.
”Nyt takaisin petiin, voimme jutella lisää aamulla.”
”Hyvä on, minä menen, mutta lupaa mennä itsekin lepäämään.”
Tifa lupasi ja työnsi Yuffien portaikkoon. Hän palasi itse keittiöön vain todetakseen teen jäähtyneen. Kello näytti siirtyneen jo pikkutunneille, ja jalat raahautuivat raskaina eteenpäin, kun hän kävi kippaamassa mukinsa sisällön tiskialtaaseen. Ehkä uni tekisi hyvää. Cloudhan saattaisi tuoda Yuffien ja Vincentin vaatteet vasta aamulla.
Samassa Tifa tajusi, että seuraava aamu olisi kouluaamu. Olisi pitänyt nousta ajoissa, tehdä lapsille eväät ja tyrkkiä heidät kouluun. Ei, totisesti ei. Hän ei menisi kiskomaan Denzeliä ja Marlenea hereille seitsemältä vaan antaisi kummankin nukkua, että saisi itse levätä. Lapset eivät kuolisi, jos menettäisivät yhden koulupäivän. Tifa voisi kirjoittaa poissaoloselvitykseen opettajalle jotain äkillisestä perhetilanteesta. Se ei olisi edes valhe.
Juuri kun Tifa oli aikeissa lähteä yläkertaan, 7th Heavenin etuovelta kuului koputus. Hän kääntyi kannoillaan ja meni avaamaan oven. Normaalisti hän ei olisi reagoinut keskellä yötä, mutta kenties Cloud oli sittenkin tullut.
Cloudin sijaan oven takana seisoivat kuitenkin Rude ja Reno, joka pudotti muovikassin käsistään miltei heti, kun pääsi sisälle.
”Cloud pyysi tuomaan nuo vampyyrille ja wutailaiselle kälättimelle.”
Tifa ei voinut itselleen mitään. Hän astui eteenpäin ja läimäytti Renoa suoraan poskelle niin, että tämän pää heilahti sivulle.
”Puhu kunnioittavammin ystävistäni! Sinä melkein tapoit heidät!” hän sanoi ja puristi kätensä nyrkkiin.
Reno hieroi poskeaan ja perääntyi puoli askelta.
”Jou, rauhoitu, Lockhart. He ovat kunnossa, eikö niin?” hän sanoi. ”Hetken luulin, että tuo oli…”
”Reno, ei nyt”, Rude sanoi.
”Minä tiedän, Rude”, Tifa sanoi ja käänsi katseensa toiseen Turkiin. ”Tiesitkö sinä?”
”Sain tietää… hiljattain”, Rude sanoi.
”Kuinka hiljattain?”
”Viime kuussa.”
Tifa mulkaisi Rudea muttei voinut varsinaisesti syyttää häntä. Siitä asti, kun hän oli tiennyt raskaudestaan, hän oli suorastaan vältellyt Rudea. Heillä oli ollut vain ohimeneviä hetkiä käytettävissään, joten Cloudista puhuminen ei ollut ollut kummallakaan päällimmäisenä mielessä. Silti oli raivostuttavaa, että Tifa sai tietää sivusuhteesta viimeisenä.
Etpä itsekään ollut ensimmäisenä Cloudille kertomassa omastasi, pieni ääni muistutti hänen mielessään.
”Uskotko, jos sanon, että yritin painostaa Chocoboa kertomaan sinulle?” Reno kysyi. ”Sitten sinä aloit pelehtiä Ruden kanssa, mutta kumpikaan ei voinut sanoa toiselle totuutta. Helkkarin kivaa seurata sivusta.”
Chocoboa? Renolla oli siis jo lempinimi Cloudille. Tifa hieroi ohimoitaan ja yritti mahduttaa tiedonmurun mieleensä. Kaikki oli niin sekavaa, kuin olisi seurannut päivädraamaa täynnä ihmissuhdesotkuja.
”Mutta ihan turha kiukutella Cloudille tai minulle”, Reno jatkoi. ”Kun et itse malta pysyä poissa työparini housuista, et voi tuomita muita. Virkistävää huomata, ettet ole sellainen pyhimys kuin annat ymmärtää.”
”Reno, tuo riittää”, Rude sanoi ja riisui aurinkolasinsa. Hän loi työpariinsa pitkän katseen, jonka perusteella oli vaikea uskoa, että Reno oli itse asiassa Turkien arvojärjestyksessä toisena heti Tsengin jälkeen.
Kukaan ei ehtinyt sanoa mitään, kun yläkerrasta kuului ryskettä. Tifan sydän oli pysähtyä. Hän kääntyi ja säntäsi portaisiin. Oliko Deepground hyökännyt? Pyrkikö joku Yuffien ja Vincentin kimppuun tai kenties lapsien? Tifa ei antaisi sen tapahtua! Hän harppoi kaksi askelmaa kerrallaan ylös, tempaisi makuuhuoneen oven auki ja räpsäytti valot päälle.
Yuffie makasi selällään lattialla Vincent päällään. Tifa tuijotti näkyä eikä täysin ymmärtänyt, mitä oli juuri päätynyt todistamaan.
”Mitä ihmettä on tekeillä? Täältä kuului kamalaa ryminää”, hän sai sanottua samalla hetkellä, kun kuuli jonkun nousevan portaita ja toiset askeleet lastenhuoneen suunnalta.
”Tifa, mitä tapahtuu?” Denzel huusi. ”Oho, mitä Vincent ja Yuffie tekevät?”
Denzel ilmestyi Tifan vierelle makuuhuoneen ovelle ja kuikki huoneeseen silmät uteliaisuutta kiiluen.
”Takaisin petiin”, Tifa sanoi hänelle.
”Mitä nuo tekevät täällä?” Denzel jatkoi ja osoitti nyt Rudea ja Renoa, jotka olivat myös sännänneet yläkertaan.
Vincent kampesi itsensä Yuffien päältä, ja Yuffie vääntäytyi istuvaan asentoon lattialla. Hän hieroi takaraivoaan. Rude taas hieroi kaljuaan tuijottaessaan näkyä ja Reno hohotti äänettömästi kippurassa.
”Omaan huoneeseen”, Tifa sanoi Denzelille ja työnsi pojan lastenhuoneen suuntaan.
”Mitä Vincent ja Yuffie tekevät?” Denzel kysyi uudestaan.
”Nyt hiljaa ennen kuin herätät Marlenen”, Tifa sanoi ja pakotti Denzelin takaisin lastenhuoneeseen.
Marlene onneksi tuhisi edelleen patjallaan. Denzel haukotteli ja suostui kömpimään peiton alle mutta uteliaisuus ei kuollut silmistä. Tifa lupasi keskustella hänen kanssaan päivällä, ja toivoi, että poika ehtisi unohtaa koko jutun siihen mennessä. Ei ollut Tifan asia selitellä Yuffien ja Vincentin tekemisiä, joskin he olisivat voineet hieman varoa, kun lapset kuitenkin nukkuivat lähellä.
Kun Tifa palasi lastenhuoneesta, makuuhuoneen ovi oli vedetty kiinni. Reno oli jo menossa portaita alas.
”Jou, minä lähden. Öitä vain rakastavaisille, kaikille neljälle”, hän sanoi ja katosi näkyvistä.
”He ovat kunnossa”, Rude sanoi ja viittasi makuuhuoneen ovelle.
Tifa nyökkäsi ja päästi huokauksen purkautumaan huuliltaan. Mikä yö! Hänen päässään humisi ja silmissään vilisi. Jos elämä ei kohta tasoittuisi, hän varmaan vain lyhistyisi kaiken edessä. Huone keikahti hänen silmissään, ja seuraavassa hetkessä hän tajusi olevansa Ruden käsivarsilla.
”Sinä tarvitset lepoa”, Rude sanoi ja ohjasi Tifan sohvalle istumaan. Hän riisui kenkänsä, asettautui sohvalle ja kiskoi Tifan vasten rintaansa. ”Et voi pyörittää tätä kaikkea yksin. Sinun olisi pitänyt sanoa Reevelle, että vie Kisaragin ja Valentinen Parantolaan.”
Tifa imi keuhkonsa täyteen tummapaahtoisen kahvin tuoksua ja antoi silmäluomiensa sulkeutua.
”Älä päästä minusta irti”, hän sanoi ja rutisti Ruden puvun takkia sormillaan.
”En päästä. Koeta nyt nukkua. Herätän sinut kyllä, jos jotain tapahtuu.”
Ruden oli ääni lempeä, kun se ui Tifan korvista sisään. Hän tiesi, ettei ansainnut Ruden tarjoamaa lämpöä kaiken tekemänsä jälkeen, mutta otti sen silti vastaan. Hetkeen mikään ei ollut tuntunut yhtä hyvältä.
”Olet hereillä!” Tifa sanoi ja ponnahti pöydän äärestä. Hän rutisti Yuffien tiiviisti itseään vasten. Sentään kaikkea ei ollut menetetty. ”Olin niin huolissani!”
Yuffie kiersi kätensä Tifan ympärille ja halasi takaisin.
”Olen ihan kunnossa. Miten sinä voit?”
Tifa vetäytyi käsivarren mitan päähän ja puisteli päätään. Hän pyyhkäisi vetistäviä silmäkulmiaan. Loppuisiko itku koskaan? Hän oli niin väsynyt huoleen ja kyynelehtimiseen. Koko alkusyksy oli mennyt alavireisissä tunnelmissa, vaikka aina väitettiin, että raskaus teki naisen onnelliseksi ja sai hehkumaan. Tifa työnsi ajatukset syrjään ennen kuin ehti taas ajautua synkkyyden kehälle ja keskitti huomionsa Yuffieen.
”Haluatko, että laitan sinulle ruokaa? Voisin paistaa munakkaan”, Tifa sanoi.
Yuffie otti tarjouksen ilomielin vastaan ja kaatoi itselleen teetä, kun Tifa ryhtyi kaivamaan paistinpannua esille. Huojennus ui lihaksiin, kun sai vihdoin jotain selkeää tekemistä. Odottaminen oli pahinta.
”Vieläkö Vincent on tajuton?” Tifa kysyi.
”Ei. Hän vain jäi synkistelemään yläkertaan”, Yuffie vastasi. ”Hän näytti kuitenkin voivan hyvin. Tiedätkö sinä, mitä tapahtui?”
Tifa kertasi sen, mitä tiesi tapahtumista, samalla, kun paistoi munakasta Yuffielle. Reeve oli paljastanut, että Turkit olivat saaneet Vincentiltä oudon radioviestin, jonka perusteella olivat etsiytyneet samalle vuorikompleksille kuin Vincent ja Yuffie. Kun heitä ei ollut näkynyt ja ovi oli ollut lukossa, he olivat räjäyttäneet oven. Sitä ennen Turkit olivat kuitenkin löytäneet matkassa mukana olleet WRO:n työntekijän, Kimuran, tajuttomana. Aiemmin Yuffien kimppuun käynyt Mark Howard sen sijaan oli kadonnut.
”Onko Takeo kunnossa?” Yuffie kysyi, ja Tifa oletti hänen tarkoittavan Kimuraa, sillä Takeo on wutailainen etunimi.
”On hän nyt. Reeven mukaan hän oli saanut kovan iskun päähänsä mutta toipuu. Turkit epäilevät, että Mark kävi hänen kimppuunsa. Minun on vaikea uskoa sitä hänestä, mutta hän kuulemma kärsii jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä”, Tifa sanoi.
”Vincent sanoi, että joku on vallannut Markin mielen samalla tavalla kuin Hojo Weissin”, Yuffie sanoi.
Tifa nyökkäsi ja kippasi munakkaan lautaselle, jonka kiikutti Yuffien eteen. Kylmät väreet kulkivat pitkin hänen käsiään, kun hän edes ajatteli Hojoa. Koko Avalanche oli luullut, että kahelista tohtorista oli päästy, kun Midgar oli tuhoutunut. Myöhemmin oli kuitenkin selvinnyt, että Hojo oli itse asiassa onnistunut siirtämään tietoisuutensa osaksi maailmanlaajuista verkkoa ja synaptisen verkkosukelluksen avulla ujuttautunut Deepgroundin sotilaan, Weissin, mieleen. Sitä kautta Hojo oli organisoinut Deepgroundin hirviöt vapaaksi ja lähtenyt toteuttamaan omaa hullua unelmaansa, johon oli liittynyt koko planeetan tuho. Vincent oli onneksi onnistunut estämään Hojon suunnitelmat, ja nyt Hojosta oli vihdoin päästy. Lopullisesti. Ellei sitten… Ehkä jotain oli yhä jäljellä, ja kenties se jokin piileksi nyt Markin mielessä.
Yuffien mukaan Mark oli ollut vuorikompleksissa, johon hän oli päätynyt Vincentin kanssa, kun joku oli ampunut heitä nukutusnuolilla. Markin lisäksi paikalla oli ollut toinen mies.
”Missä he nyt ovat?” Yuffie kysyi.
”Reeven sanoi, että he pääsivät pakoon. Reno ja Rude keskittyivät räjäytyksen jälkeen sinuun ja Vincentiin. Myöhemmin heitä ei enää löydetty”, Tifa vastasi.
”Olen varma, että he ovat menneet Deepgroundin turvapaikkaan”, Yuffie sanoi. ”Kuulin heidän puhuvan siitä. Luulen, että myös Shelke on siellä.”
Tifan rinnassa läikähti. Vihdoin jokin vihje Shelkestä, vaikka se oli pieni ja epämääräinen. Kukaan ei tiennyt, missä Deepgroundin turvapaikka sijaitsi. Selvää oli vain se, että Shinran salaisella osastolla oli ollut enemmän tiloja kuin kukaan oli osannut arvata. Yuffie myönsi, ettei ollut kuullut mainintaa turvapaikan sijainnista mutta vakuutteli heti perään löytävänsä sen varmasti. Siinä oli oljenkorsi, johon Tifa halusi juuri nyt takertua.
”Sinun pitäisi mennä takaisin lepäämään”, Tifa sanoi, kun Yuffie sai lautasensa tyhjennettyä.
”Sinunkin”, Yuffie vastasi.
”Odotan vielä puhelua. Menen sitten.”
Tifa vilkaisi kännykkäänsä. Cloud oli luvannut soittaa vain, jos jotain löytyisi, eikä ollut todennäköistä, että puhelu tulisi tämän yön aikana. Ajatus nukkumisesta oli silti mahdoton.
”Tifa kuule…” Yuffie aloitti, ja Tifa pakottautui nostamaan katseensa. ”Kuka lapsen isä on?”
Tifa nielaisi ja käänsi katseensa jälleen sivuun. Totta kai hän oli osannut odottaa kysymystä mutta silti se pääsi yllättämään. Vatsassa luikerteli jotain limaista. Yuffie vihasi Turkeja. Hän ei koskaan jättänyt kertomatta, kuinka ärsyttävä Reno oli.
”Sano nyt vaan. En minä tuomitse. Olen varmasti pannut jotakuta pahempaa”, Yuffie jatkoi, kun Tifa pysytteli hiljaa.
”Rude…”
”Okei, tuo on aika paha.”
Tifa uskaltautui vilkaisemaan Yuffieta, jonka kasvoilla oli kerrankin lukematon ilme. Ehkä se oli parempi kuin vihainen ilme, sillä rehellisesti sanottuna Tifa pystyi myös kuvittelemaan, kuinka Yuffie olisi marssinut ulos 7th Heavenista ovet paukkuen.
”Olen pahoillani, Yuffie. En voi selittää tätä niin, etten vaikuttaisi hirviöltä.”
”Ei sinun minulta tarvitse pyytää anteeksi”, Yuffie sanoi ja loi harvinaisen vakavan katseen Tifaan.
”Cloud ei hyväksy koskaan.”
”Aiotteko te jatkaa silti?”
Tifa puisteli päätään ja pyyhkäisi silmäkulmiaan. Keskustelua ei ollut vielä käyty, mutta ainakin hänelle oli selvää, ettei yhteistä tietä eteenpäin Cloudin kanssa ollut. He olivat molemmat harhailleet poluille, joilta ei ollut paluuta. Oli mahdotonta sanoa, mitä Cloudin mielessä juuri nyt pyöri tai mitä hän oli käynyt läpi viimeisten kuukausien aikana, mutta todennäköisesti hän oli vajonnut omaan soppaansa vähintään yhtä syvälle kuin Tifa omaansa.
”Miten pikkuinen jaksaa?” Yuffie vaihtoi puheenaihetta.
”Hyvin, mitään epänormaalia ei ole ilmennyt”, Tifa vastasi. ”Reeve on järjestänyt parhaat lääkärit tarkkailemaan minua, vaikkei siihen ole varsinaisesti aihetta. Turkeja ei ole makobuustattu samalla tavalla kuin Soldiereja.”
Tai mistäpä Tifa sen tiesi. Asiasta pitäisi oikeastaan kysyä Rudelta heti tilaisuuden tullen. Tifa oli kohdannut useamman Turkeista taistelutilanteessa ja tiesi, etteivät he olleet mitään rivisotilaita. Turkit pärjäsivät Soldiereja vastaan ainakin hetken, vaikkakin Tseng oli loukkaantunut pahoin yrittäessään estää Sephirothin aikeita. Ei, Jenovan, Tifa muistutti itseään. Todellinen Sephiroth oli maannut kuolleena jo hyvän tovin, mutta Jenova oli esiintynyt hänenä ja miltei tappanut Tsengin muinaisten temppelillä.
”Sinua huolestuttaa”, Yuffie sanoi.
”No, päivä kerrallaan.”
Tifa kohautti olkapäitään. Oli niin paljon kaikkea, ettei koko vyyhtiä kannattanut ryhtyä avaamaan keskellä yötä.
”Ei sinun tarvitse esittää vahvempaa kuin olet. Me olemme kaikki täällä. Turvaudu meihin, jos tarvitset apua”, Yuffie sanoi. ”Me olemme sinua varten samalla tavalla kuin sinä olet meitä varten.”
Tifa nyökkäsi ja aito hymy kipusi hänen huulilleen. Hän oli ollut kohtuuton ajatellessaan, ettei Yuffie aina kuunnellut vaan näpräsi ainoastaan puhelintaan. Tifa kiirehti halaamaan Yuffieta uudestaan ennen kuin työnsi hänet ovea kohti.
”Nyt takaisin petiin, voimme jutella lisää aamulla.”
”Hyvä on, minä menen, mutta lupaa mennä itsekin lepäämään.”
Tifa lupasi ja työnsi Yuffien portaikkoon. Hän palasi itse keittiöön vain todetakseen teen jäähtyneen. Kello näytti siirtyneen jo pikkutunneille, ja jalat raahautuivat raskaina eteenpäin, kun hän kävi kippaamassa mukinsa sisällön tiskialtaaseen. Ehkä uni tekisi hyvää. Cloudhan saattaisi tuoda Yuffien ja Vincentin vaatteet vasta aamulla.
Samassa Tifa tajusi, että seuraava aamu olisi kouluaamu. Olisi pitänyt nousta ajoissa, tehdä lapsille eväät ja tyrkkiä heidät kouluun. Ei, totisesti ei. Hän ei menisi kiskomaan Denzeliä ja Marlenea hereille seitsemältä vaan antaisi kummankin nukkua, että saisi itse levätä. Lapset eivät kuolisi, jos menettäisivät yhden koulupäivän. Tifa voisi kirjoittaa poissaoloselvitykseen opettajalle jotain äkillisestä perhetilanteesta. Se ei olisi edes valhe.
Juuri kun Tifa oli aikeissa lähteä yläkertaan, 7th Heavenin etuovelta kuului koputus. Hän kääntyi kannoillaan ja meni avaamaan oven. Normaalisti hän ei olisi reagoinut keskellä yötä, mutta kenties Cloud oli sittenkin tullut.
Cloudin sijaan oven takana seisoivat kuitenkin Rude ja Reno, joka pudotti muovikassin käsistään miltei heti, kun pääsi sisälle.
”Cloud pyysi tuomaan nuo vampyyrille ja wutailaiselle kälättimelle.”
Tifa ei voinut itselleen mitään. Hän astui eteenpäin ja läimäytti Renoa suoraan poskelle niin, että tämän pää heilahti sivulle.
”Puhu kunnioittavammin ystävistäni! Sinä melkein tapoit heidät!” hän sanoi ja puristi kätensä nyrkkiin.
Reno hieroi poskeaan ja perääntyi puoli askelta.
”Jou, rauhoitu, Lockhart. He ovat kunnossa, eikö niin?” hän sanoi. ”Hetken luulin, että tuo oli…”
”Reno, ei nyt”, Rude sanoi.
”Minä tiedän, Rude”, Tifa sanoi ja käänsi katseensa toiseen Turkiin. ”Tiesitkö sinä?”
”Sain tietää… hiljattain”, Rude sanoi.
”Kuinka hiljattain?”
”Viime kuussa.”
Tifa mulkaisi Rudea muttei voinut varsinaisesti syyttää häntä. Siitä asti, kun hän oli tiennyt raskaudestaan, hän oli suorastaan vältellyt Rudea. Heillä oli ollut vain ohimeneviä hetkiä käytettävissään, joten Cloudista puhuminen ei ollut ollut kummallakaan päällimmäisenä mielessä. Silti oli raivostuttavaa, että Tifa sai tietää sivusuhteesta viimeisenä.
Etpä itsekään ollut ensimmäisenä Cloudille kertomassa omastasi, pieni ääni muistutti hänen mielessään.
”Uskotko, jos sanon, että yritin painostaa Chocoboa kertomaan sinulle?” Reno kysyi. ”Sitten sinä aloit pelehtiä Ruden kanssa, mutta kumpikaan ei voinut sanoa toiselle totuutta. Helkkarin kivaa seurata sivusta.”
Chocoboa? Renolla oli siis jo lempinimi Cloudille. Tifa hieroi ohimoitaan ja yritti mahduttaa tiedonmurun mieleensä. Kaikki oli niin sekavaa, kuin olisi seurannut päivädraamaa täynnä ihmissuhdesotkuja.
”Mutta ihan turha kiukutella Cloudille tai minulle”, Reno jatkoi. ”Kun et itse malta pysyä poissa työparini housuista, et voi tuomita muita. Virkistävää huomata, ettet ole sellainen pyhimys kuin annat ymmärtää.”
”Reno, tuo riittää”, Rude sanoi ja riisui aurinkolasinsa. Hän loi työpariinsa pitkän katseen, jonka perusteella oli vaikea uskoa, että Reno oli itse asiassa Turkien arvojärjestyksessä toisena heti Tsengin jälkeen.
Kukaan ei ehtinyt sanoa mitään, kun yläkerrasta kuului ryskettä. Tifan sydän oli pysähtyä. Hän kääntyi ja säntäsi portaisiin. Oliko Deepground hyökännyt? Pyrkikö joku Yuffien ja Vincentin kimppuun tai kenties lapsien? Tifa ei antaisi sen tapahtua! Hän harppoi kaksi askelmaa kerrallaan ylös, tempaisi makuuhuoneen oven auki ja räpsäytti valot päälle.
Yuffie makasi selällään lattialla Vincent päällään. Tifa tuijotti näkyä eikä täysin ymmärtänyt, mitä oli juuri päätynyt todistamaan.
”Mitä ihmettä on tekeillä? Täältä kuului kamalaa ryminää”, hän sai sanottua samalla hetkellä, kun kuuli jonkun nousevan portaita ja toiset askeleet lastenhuoneen suunnalta.
”Tifa, mitä tapahtuu?” Denzel huusi. ”Oho, mitä Vincent ja Yuffie tekevät?”
Denzel ilmestyi Tifan vierelle makuuhuoneen ovelle ja kuikki huoneeseen silmät uteliaisuutta kiiluen.
”Takaisin petiin”, Tifa sanoi hänelle.
”Mitä nuo tekevät täällä?” Denzel jatkoi ja osoitti nyt Rudea ja Renoa, jotka olivat myös sännänneet yläkertaan.
Vincent kampesi itsensä Yuffien päältä, ja Yuffie vääntäytyi istuvaan asentoon lattialla. Hän hieroi takaraivoaan. Rude taas hieroi kaljuaan tuijottaessaan näkyä ja Reno hohotti äänettömästi kippurassa.
”Omaan huoneeseen”, Tifa sanoi Denzelille ja työnsi pojan lastenhuoneen suuntaan.
”Mitä Vincent ja Yuffie tekevät?” Denzel kysyi uudestaan.
”Nyt hiljaa ennen kuin herätät Marlenen”, Tifa sanoi ja pakotti Denzelin takaisin lastenhuoneeseen.
Marlene onneksi tuhisi edelleen patjallaan. Denzel haukotteli ja suostui kömpimään peiton alle mutta uteliaisuus ei kuollut silmistä. Tifa lupasi keskustella hänen kanssaan päivällä, ja toivoi, että poika ehtisi unohtaa koko jutun siihen mennessä. Ei ollut Tifan asia selitellä Yuffien ja Vincentin tekemisiä, joskin he olisivat voineet hieman varoa, kun lapset kuitenkin nukkuivat lähellä.
Kun Tifa palasi lastenhuoneesta, makuuhuoneen ovi oli vedetty kiinni. Reno oli jo menossa portaita alas.
”Jou, minä lähden. Öitä vain rakastavaisille, kaikille neljälle”, hän sanoi ja katosi näkyvistä.
”He ovat kunnossa”, Rude sanoi ja viittasi makuuhuoneen ovelle.
Tifa nyökkäsi ja päästi huokauksen purkautumaan huuliltaan. Mikä yö! Hänen päässään humisi ja silmissään vilisi. Jos elämä ei kohta tasoittuisi, hän varmaan vain lyhistyisi kaiken edessä. Huone keikahti hänen silmissään, ja seuraavassa hetkessä hän tajusi olevansa Ruden käsivarsilla.
”Sinä tarvitset lepoa”, Rude sanoi ja ohjasi Tifan sohvalle istumaan. Hän riisui kenkänsä, asettautui sohvalle ja kiskoi Tifan vasten rintaansa. ”Et voi pyörittää tätä kaikkea yksin. Sinun olisi pitänyt sanoa Reevelle, että vie Kisaragin ja Valentinen Parantolaan.”
Tifa imi keuhkonsa täyteen tummapaahtoisen kahvin tuoksua ja antoi silmäluomiensa sulkeutua.
”Älä päästä minusta irti”, hän sanoi ja rutisti Ruden puvun takkia sormillaan.
”En päästä. Koeta nyt nukkua. Herätän sinut kyllä, jos jotain tapahtuu.”
Ruden oli ääni lempeä, kun se ui Tifan korvista sisään. Hän tiesi, ettei ansainnut Ruden tarjoamaa lämpöä kaiken tekemänsä jälkeen, mutta otti sen silti vastaan. Hetkeen mikään ei ollut tuntunut yhtä hyvältä.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!