Ficcikirjasto

Viidakko alkoi harventua ja muuttua hiljalleen kasvillisuudeltaan enemmän pohjoisen metsien kaltaiseksi. Lopulta puut katosivat kokonaan ja korvautuivat pensailla ja ruohikolla maaston noustessa ylemmäs. Samalla ilma muuttui kostean kuumasta kuivemmaksi ja viileämmäksi. Muutos tapahtui niin hitaasti, ettei sitä alkuun edes tiedostanut. Vasta, kun maisema ja lämpötila olivat ratkaisevasti erilaiset, saattoi havaita, että vierojen maat olivat oikeasti jääneet taakse.

Päivät olivat valuneet ohitse Franin johtaessa joukkoa. Viera oli ollut kovin hiljainen matkan aikana, ei ollut puhunut enemmän kuin oli tarvetta. Balthier oli tarkkaillut häntä eikä tiennyt, miten tilanteeseen olisi pitänyt suhtautua. Hän oli itse käskenyt Franin antaa Mjrnin päättää omasta kohtalostaan. Nainen ei ollut kuunnellut ja vaikutti nyt päätöksensä takia masentuneelta. Oli turha mennä sanomaan hänelle ”mitäs minä sanoin”, siitä ei olisi ollut minkäänlaista hyötyä.

Balthier oli antanut Franin olla omissa oloissaan. Naisella oli varmasti paljon asioita mielessään. Mies piti itse siitä, ettei kukaan kysellyt häneltä liikoja, kun hänellä oli pohdittavaa. Hän halusi ensin järjestää ajatukset omassa päässään, sitten vasta puhua muille, jos vielä koki siihen tarvetta. Yleensä niin ei ollut, ellei asia sitten koskenut jotakuta toistakin.

Fran puhuisi, kun olisi itse päättänyt, mitkä asioista olisivat sen arvoisia. Balthier puolestaan päätti olla puuttumatta vierojen asioihin. Todennäköisesti Fran oli oikeassa siinä, ettei hän ymmärtänyt, eikä välttämättä voisi koskaan ymmärtääkään. Oli parempi, että antoi joidenkin asioiden vain olla niin kuin ne olivat. Se, että niihin yritti vaikuttaa, aiheutti yleensä pelkästään surua kaikille.

Franin keskittyessä omiin mietteisiinsä Balthier oli huomannut, että Basch ja Ashe olivat oivallista seuraa. Prinsessa oli alun perin vaikuttanut melko tyhjäpäiseltä, joskin kiihkeästi asiaansa puolustavalta, tytönhupakolta. Todellisuudessa Ashe oli järkevä nainen, jolla oli paljon yhteiskunnallisia mielipiteitä. Hänen aatelinen verenperintönsä näkyi hänen tavassaan ajatella ja luokitella ympäristöään. Kaikki ominaisuudet eivät karsiutuneet pois edes karuissa olosuhteissa.

Balthier tunsi kapteenin ja prinsessan kanssa jonkinlaista hengenheimolaisuutta. Jokainen heistä oli sukujuuriltaan siniverinen, mutta kukaan heistä ei ollut oikeutettu perintöönsä. Ashen tosin oli tarkoitus saada asemansa takaisin ja siten taata myös Baschin tulevaisuus. Balthierilla puolestaan ei ollut aikomustakaan palata entiseen elämäänsä. Siinä oli heidän eronsa.

Joka tapauksessa Balthier nautti keskusteluista, joita hän saattoi uusien ystäviensä kanssa käydä. Vaan oli tietysti omalla tavallaan hauska tapaus, mutta pojasta puuttui tietty arvokkuus. Se ei ollut paha asia, hänen kanssaan ei vain voinut keskustella samalla tavoin kuin vaikkapa Baschin.

Yllättävää oli ollut myös Larsan aktiivinen osallistuminen poliittisiin keskusteluihin. Toki Balthier oli selvillä siitä, että keisarin poikien koulutus aloitettiin varhain, mutta oli silti vaikea uskoa, että 12-vuotias saattoi olla todella kiinnostunut politiikasta. Balthieria itseään olivat siinä vaiheessa kiinnostaneet enemmän ilmalaivat ja seikkailut, ei sillä, hänellä se vaihe oli kaiketi jäänyt päälle. Joku toinen olisi jopa voinut sanoa, että hän oli niitä miehiä, jotka eivät koskaan aikuistuneet.

Balthierilla oli myös selkeä käsitys siitä, mistä hänen kiinnostuksensa koneita, ja aivan erityisesti ilmalaivoja, kohtaan juonsi juurensa. Oli vaikea myöntää edes itselleen, että hän oli perinyt jotain isänsä ominaisuuksista muutamien ulkonäöllisten piirteiden lisäksi. Jos hän ei olisi ryhtynyt ilmapiraatiksi ja paennut Archadesin aristokraattista elämää, hän olisi luultavasti jossain vaiheessa ryhtynyt opiskelemaan tiedemieheksi.. siitäkin huolimatta, että Cidin mielestä yksi tiedemies perheessä riitti ja Balthierista olisi pitänyt tulla korkea-arvoisin Tuomari.

Tiedemiehen ura oli kuitenkin väistynyt yhtälailla kuin Tuomarinkin. Ilmapiratismi oli lopulta vienyt Balthierin sydämen, vaikka se oli alun perin ollut lapsuuden hassuttelujen toteuttamista. Vapaus, taivas ja Strahl. Siinä oli kolme asiaa, joita Balthier ei enää suostunut antamaan pois.

Ilma alkoi käydä viileäksi. Viidakon kuuman kosteuden jälkeen kirpeä pohjoistuuli tuntui kaikkea muuta kuin mukavalta. Kun joukko pysähtyi illansuussa pystyttämään leirin ruohoarolle vuoriston kupeeseen, Balthier ehdotti, että oli korkea aika siirtyä lämpimämpään vaatetukseen. Kukaan ei vastustanut ajatusta, sillä nuotion lämmöstä huolimatta tuuli tuntui pureutuvan kylmänä aina luuytimiin saakka.

”Missä me olemme nyt?” Vaan tiedusteli. Viidakko näkyi alempana tummanvihreänä massana, josta ei enää voinut erottaa yksittäisiä puita. Se oli jäänyt taakse pari päivää sitten. Edessäpäin puolestaan kohosivat valtavat vuoret, joiden huiput hipoivat pilviä ja olivat lumen peitossa.
”Paraminan aukon lähellä”, Ashe sanoi. ”Minä en ole koskaan käynyt täällä, mutta dalmascan kuninkaalliset kertovat tarinaa Paraminan vuoristosta ja kaikkein pyhimmästä vuoresta, Bur-Omisacesta. Sen huipulla on pyhä kaupunki, joka ei kuulu yhdellekään valtiolle. Se on turvasatama, jonne kuka tahansa voi tulla.”
”Vierat kertovat samaa tarinaa”, Fran myönsi.
”Myös archadialaiset puhuvat siitä”, Larsa totesi.

Balthier ei sanonut mitään. Hänkin oli kuullut tuon kuuluisan tarinan pyhästä vuoresta ja kaupungista sen huipulla. Helgat olivat perustaneet tuon paikan edellisten sotien aikana ja johtivat Kiltian valoa, Ivalicen kirkkoa, sieltä käsin. Helgat muistuttivat hyvin paljon ihmisiä, mutta heillä oli erityinen kyky. He uneksivat toisten unia, näkivät nukkuessaan näkyjä kaikesta, mitä maailmassa tapahtui.

Ainoa tiedettävästi elossa oleva helga oli Gran Kiltias Anastasis, jonka sanaan muun muassa Dalmascan kuningashuone luotti. Ilman Gran Kiltiaksen tunnustusta Ashesta ei koskaan tulisi kuningatarta.

Vaikka Balthier oli kuullut tämän kaiken, hän näytteli yhtä yllättynyttä kuin Vaan ja Penelo olivat Ashen kertoessa tarinaa. Miehellä ei ollut aikomustakaan paljastaa, kuinka paljon hän tiesi Archadian ylimmän vallan piirissä kerrotuista tarinoista, politiikasta ja uskonnosta. Oli asioita, jotka hän mieluusti piti omana tietonaan, ellei niitä ollut pakko jakaa. Tarinan tunteminen olisi herättänyt liikaa kysymyksiä, sillä sitä ei kerrottu kenelle tahansa. Totta kai tavallinen kansa oli kuullut Kiltiaksesta, kukapa ei, mutta todellisen tarinan tunsivat vain tarpeeksi korkeassa asemassa olevat henkilöt.

Mikä siinäkin jutussa oli muka niin salaista? Yksi ikivanha ukko istumassa vuoren huipulla ja hallitsemassa koko maailman kattavaa kirkkoa. Ehkäpä kyseessä oli jälleen yksi keinoista, joilla aateliset mielellään nostivat itsensä muiden yläpuolelle. Oli hienoa tietää jotain, mitä kaikki eivät tienneet. Ainoa, mikä asiassa oikeasti oli erikoista, oli se että vieratkin tunnustivat Gran Kiltiaksen pyhäksi mieheksi.

”Millainen versio tarinasta on liikkeellä vierojen valtakunnassa, Fran?” Ashe tiedusteli kerrottuaan omansa.
”Se ei juuri eroa ihmisten versiosta. 2000 vuotta sitten profeetta Kiltia koki valaistuksen, jonka perusteella hän loi uskonsa. Silloin uskonnolla ei ollut vielä nimeä. Kiltia puhui jumalille ja sai tietää heidän todellisen muotonsa.. tai niin hän uskoi. Näiden puheiden perusteella hän ryhtyi kertomaan muille jumalperheestä ja kaiken isästä, Faramista, jonka nimeen ihmiset yhä vannovat. Faram on kaiken yläpuolella, itse pyhyys, alku ja loppu. Jotkut menevät niin pitkälle, että näkevät hänet ainoana jumalana.

”Kiltia teki Bur-Omisacesta uskonsa keskuksen, jonne asettui asumaan monia muita samoin uskovia. Hänen sanansa levisi hiljalleen kaikkialle ja valloitti ihmisten sydämet. Vielä Kiltian kuolemankin jälkeen uskonto kukoisti ja uudeksi johtajaksi nousi hänen poikansa. Siten johtajuus on periytynyt aina Gran Kiltias Anastasiin asti.”
”Mutta miksi vierat pitävät häntä pyhänä? Eiväthän miehet ole kovin suuressa arvossa teille”, Ashe jatkoi sinnikkäästi.
”Kiltian suvun miehet ovat aina arvostaneet rauhaa siinä missä muut monet muut sotaa. Heillä ei ole ollut tarvetta valloittaa uusia maita, vaan he ovat luoneet turvapaikan kotinsa menettäneille. Lisäksi he asuvat lähellä vieroja, mutteivät koskaan astele maillemme, eivätkä millään tavoin ole loukanneet rauhaamme. Päinvastoin he ovat sanoneet muille, että meidän viidakkomme pitäisi jättää rauhaan kokonaan. Kunnioituksen ansaitsee usein kunnioittamalla”, Fran selitti. Balthier huomasi, ettei nainen vaikuttanut enää yhtä poissaolevalta kuin vielä pari päivää aiemmin. Vieran ääni oli palautunut normaaliksi, eikä hän puhunut kuin sanojen muodostaminen olisi ollut äärimmäisen raskasta. Ehkä poispääsy viidakosta oli helpottanut Franin oloa.
”On siis jotain, mikä yhdistää jopa ihmisiä ja vieroja”, Larsa huomautti sovinnaisesti. ”Ehkäpä kaikki kansat voivat jonain päivänä elää sovussa.”

Balthier ei jaksanut uskoa, että hän näkisi sitä päivää. Jos ihmiset eivät taistelleet toisiaan vastaan, he asettuisivat jotain yhteistä vihollista vastaan. Aina löytyi syy sotia. Jonain päivänä dalmascalaiset ja rozarrialaiset saattaisivat taistella yhdessä vaikkapa urutan-yensoja vastaan kaapatakseen hiekkameret ihmisille. Tahto sotia ja taistella kuului ihmisluontoon samalla tavalla kuin eristyneisyys vieroille. Larsa oli vain niin nuori, ettei vielä ymmärtänyt sitä.

Silti Balthier ei nähnyt taistelua rauhan puolesta turhana. Se, mitä Vayne yritti, oli väärin. Vayne tuhosi monien elämiä vain laajentaakseen Archadian jo entisestään laajoja maa-alueita. Se oli turhaa, sillä archadialaisilla ei ollut pulaa tilasta. Keisari ei tarvinnut johdettavakseen uusia kansoja. Kyseessä oli ainoastaan Vaynen itsekäs halu hallita koko maailmaa. Sellaista typeryyttä Balthier ei voinut ymmärtää.

Tosin selitys löytyi läheltä. Oli olemassa eräs ihminen, jonka vallanhalu meni kaikkien muiden ylitse. Balthier ei ollut tavannut ketään yhtä vallanhimoista kuin tämän mies. Tohtori Cidillä oli Vaynen touhuissa taatusti sormensa pelissä, sillä hän oli ollut Vaynesta kiinnostunut jo vuosia. Vayne oli rahoittanut hänen tutkimuksensa, mutta miesten välillä oli muutakin. Ei olisi ollut mikään ihme, jos Cid olisi lopulta kaiken takana. Mies oli voinut manipuloida Vaynen valloittamaan vieraita maita vain siksi, ettei Cid tuntenut minkäänlaisia rajoja.

Ja juuri siksi Balthierin oli tehtävä osansa tässä sodassa. Ashe voisi leikkiä kuningatarta, mutta se ei pysäyttäisi Vaynea. Oli pysäytettävä Cid. Se olisi Balthierin taakka, tehtävä ja kohtalo, vaikkei hän olisi sellaiseen halunnutkaan uskoa. Beliaksen kohtaaminen oli vakuuttanut hänet lopullisesti siitä, että jotain ihmistä suurempaa oli olemassa. Tosin Franille hän ei myöntäisi sitä siitä yksinkertaisesta syystä, että nainen alkaisi vain turhan omahyväiseksi moisesta tunnustuksesta.

”Kyllä yhdestä ikivanhasta äijän käppänästä saadaan melkoinen kohu aikaiseksi”, ilmapiraatti naurahti toisten vaiettua.
”Olin aivan varma, että tietäisit kertomuksen”, Basch hymähti.
”Miksi olisin tiennyt? Suon vain vähän mielenkiintoa vanhoille taruille, vielä vähemmän, jos ne liittyvät uskontoon”, Balthier vastasi.
”No, jos olen oppinut tuntemaan sinua, olet kovin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ilmapiraatiksi.”
”Olen sanonut tämän aiemminkin. Tällä alalla on oltava selvillä olosuhteista. Sen sijaan menneisyydellä ei ole väliä. Tulevaisuus on turvattava, eikä sitä tehdä satuja kuuntelemalla.”
”Kiltiaksen valon synty ei ole mikään satu!” Ashe kivahti. ”Kiltia oli suuri mies, joka ohjasi meidät pois pimeydestä Kaiken Isän luokse. Sellaista ei pidä väheksyä.”
”Isät ovat jokseenkin yliarvostettu juttu, kysykää vaikka Franilta.”
”Se, etten tunne isääni, ei tarkoita, etten arvostaisi isyyttä”, viera kuitenkin huomautti. Balthier huomasi, että naisen kasvoilla käväisi taas kerran synkkä ilme. Pahus, ei olisi pitänyt vetää Frania mukaan juttuun.

Balthierilla oli kumma tunne, että häntä painostettiin uskomaan tai jopa palvomaan jumalia. Hänen uskonsa oli kadonnut kauan sitten. Tosin se oli tullut rymisemällä takaisin viimeisten viikkojen aikana. Oli kuitenkin eri asia uskoa johonkin ja palvoa sitä. Beliasta Balthier kunnioitti, mutta esper palveli häntä, ei hän sitä. Niin päin asian tuli ollakin.

Mitä taas tuli suurempiin jumaliin.. no, heistä mitä ilmeisimmin mukavaa leikitellä ihmisten elämillä ja heitellä ikävyyksiä maailmaan, joten Balthier ei nähnyt mitään syytä palvoa heitä. Hänellä oli parempaakin tekemistä. Jos muut halusivat kumarrella Faramille, johon Balthier ei sanalla sanoen uskonut, he saisivat tehdä sen. Balthier ei kumartaisi ketään, sillä silloin vain pyllisti toiseen suuntaan.

Illallinen osoittautui jokseenkin niukaksi. Kukaan ei valittanut, muttei näyttänyt kovin iloiseltakaan. Balthier pohdiskeli, pitäisikö joukon pysähtyä pariksi päiväksi pyydystämään muutamia unelmajäniksiä vai olisiko parempi jatkaa vuorille ja toivoa, että Kiltias tarjoaisi kunnon aterian. Fran oli kerännyt viidakossa kulkiessa melkoisen määrän erilaisia kasviksia ja juuria, mutta rehusoppa alkoi kyllästyttää miestä pahemman kerran. Lihaa oli kuitenkin jäljellä olemattoman vähän.

”Voisi olla hyvä ajatus, jos käyttäisimme pari päivää metsästämiseen”, ilmapiraatti ehdotti muille. ”Vuorilla on kylmä ja jos emme ole syöneet riittävän tukevasti, se vaikuttaa meihin pahemmin.”
”En haluaisi viivytellä”, Ashe huomautti.
”Meidän on parempi viipyä matkalla pari päivää pidempää kuin nääntyä vuorille, lady”, Basch kuitenkin sanoi. ”Balthier on oikeassa kylmän suhteen. Meidän on hyvä varustautua.”
”Te tarvitsette lihaa. Jäljitämme arolla liikkuvia unelmajäniksiä ja ehkä jonkin isomman eläimen, jos löydämme jälkiä”, Fran totesi kuin asia olisi jo päätetty.
”Eikö jän…” Vaan aloitti.
”Vaan, jätä tällä kertaa loukkaava ja lapsellinen kysymyksesi esittämättä”, Balthier sanoi suoraan. Myös hänellä oli ollut ongelma jäniksen lihan syömisessä Franin seurassa, mutta hän oli huomannut, että vierasta oli huomattavasti loukkaavampaa, jos ihmiset vaivautuivat syömästään ruuasta ja pitivät häntä jäniksen sukulaisena kuin, jos he popsivat pupua hyvällä omatunnolla.

”Minäkin haluisin kiirehtiä vuorille”, Larsa kiirehti takaisin alkuperäiseen aiheeseen, ”mutta uskon, että sinne on parempi matkata vatsat täynnä kuin maha kurnien. Myönnän, että kaipaan kunnon liharuokia. En tarkoita tätä pahalla, Fran.”
”Ihmiset syövät lihaa, ei sitä tarvitse pyydellä anteeksi”, viera totesi kohauttaen olkapäitään.

Sovittiin, että joukko jäisi paikalle kahdeksi päiväksi. Samalla kaikki saisivat lepoa ja toisaalta varastoja pystyttäisiin täydentämään kunnolla. Päätettiin, että Penelo ja Ashe huolehtisivat leiristä, kun Fran, Balthier, Vaan ja Basch menisivät metsästämään. Larsa tarjoutui jäämään päiviksi naisten turvaksi, mikä ei yllättänyt ketään. Pojalla tuntui olevan mukaan loppumaton varasto lääkkeitä, mutta miekkaansa hän ei käytellyt kovin ahkerasti.

~o~

”Tästä on kulkenut peura tai jokin samantapainen eläin. En tunne tätä paikkaa tarpeeksi hyvin”, Fran totesi. Nainen oli kyykistynyt tutkimaan maata. Balthier seisoi aivan hänen takanaan ja tarkkaili maisemaa. Raskaat pilvet näyttivät jämähtäneet kiinni vuorten rinteisiin ja peittivät auringon näkyvistä. Mies oli varma, että vuorilla pyrytti jo, mikä ei ollut ollenkaan hyvä asia. Hän kietoi garifeilta ostamansa takin paremmin ympärilleen ja tähyili, näkyisikö missään eläimiä.

Balthier oli käynyt pohjoisessa parikin kertaa, joten hän ei pelännyt kylmää. Hän ei vain erityisemmin pitänyt siitä. Ajatus vuorille kipuamisesta ei houkutellut, mutta hän tajusi sen olevan välttämätöntä. Olisi järjetöntä kääntyä nyt takaisin.

Fran nousi ja kehotti äänettömästi Balthieria olemaan hiljaa. Nainen oli letittänyt pitkät hiuksensa ja pukenut ylleen lämpimän vaateparren hänkin. Fran näytti viihtyvän kylmässä vielä huonommin kuin Balthier. Oli varmasti erittäin epämukavaa joutua tällaiseen ilmastoon, kun oli asunut suurimman osan elämästään viidakossa.

Viera näytti käsimerkein, minne päin heidän tuli lähteä. Hän kääntyi ja lähti hiipimään eteenpäin. Balthier tuli perässä ja koetti liikkua yhtä hiljaa, mutta se ei ollut helppoa. Franille tällainen oli luonnollista toimintaa. Nainen oli ollut metsästäjä jo vuosia. Balthier sen sijaan oli usein virittänyt vain ansan leirin lähistölle, jos oli edes joutunut yöpymään jossain muualla kuin kaupungissa tai kylässä. Hän ei ollut erityisen tottunut samoilemaan luonnossa ja jäljittämään elukoita. Silti hän ei uskonut, että metsästäminen voisi olla hirveän vaikeaa. Olivathan miehet käyneet metsällä tuhansien vuosien ajan. Sen täytyi olla heillä verissä.

Viera liikkui hyvin hitaasti. Balthier seurasi hänen esimerkkiään ja piti edelleen maisemaa silmällä. Nyt hän erotti kaksi eläintä korkeahkon pusikon toisella puolella. Ne eivät olleet peuroja. Ne olivat huomattavasti pienempiä, toinen oli selvästi vasta poikanen. Balthier ei osannut sanoa, mitä eläimet tarkalleen ottaen olivat. Nisäkkäitä ja hieman peuran näköisiä joka tapauksessa. Niillä oli kuitenkin vain yksi sarvi keskellä otsaa, roikkuvat korvat ja pidempi häntä kuin peuralla.

Fran otti jousipyssynsä esille ja jännitti sen. Balthier tunsi yllättävän omatunnonpistoksen, kun viera valmistautui tappamaan emän. Oli aivan eri asia käydä hakemassa ansaan kuollut eläin tai tilata pihvi majatalossa kuin tappaa ruokansa itse. Tosin jokuhan eläimen oli joka tapauksessa tappanut ja oli osa luonnollista kiertokulkua, että eläimet söivät toisiaan. Ihminen oli ravintoketjun huipulla, joten ihmisellä oli oikeus syödä muita lajeja. Ihmisen yläpuolella olivat vain lohikäärmeet. Oikeastaan muut eläimet eivät syöneet ihmisiä kuin hyvin harvoin, vaikka saattoivatkin hyökätä päälle.

Lohikäärmeiden sanottiin olevan viisaita eläimiä. Silti ne tappoivat ja söivät ihmisen surutta sellaisen kohdatessaan. Oli siis vain luonnollista, että ravintoketjussa korkeammalla oleva tappoi alemman ja sai siitä ravintonsa. Mutta eikö Fran olisi silti voinut valita eläintä, jolla ei ollut poikasta?

Ennen kuin mies ehti sanoa mitään, Fran oli jo laukaissut nuolensa suoraan emän kylkeen. Eläin päästi parkauksen ja poikanen ryntäsi vähän matkan päähän, ei kuitenkaan kovin kauas. Fran ampui nopeasti toisen nuolen ja sai emän kaatumaan maahan.
”Ammu poikanen”, viera sihahti ja pinkaisi pusikon ohitse eläimen luokse. Poikanen kipitti kauemmas, mutta jäi vieläkin lähistölle. Balthier katseli, kuinka Fran vetäisi veitsen esiin ja viilsi emän kurkun auki.

Oliko viera täysin tunteeton? Ja pitäisikö Balthierin muka ampua poikanen? Eikö se ollut väärin? Toisaalta eläinparka todennäköisesti kuolisi joka tapauksessa ilman emoaan. Eihän se edes lähtenyt kauas, vaikka oli vaarassa.

Miehen tuijottaessa Fran otti esille uuden nuolen ja tähtäsi sen poikaseen. Se oli niin pieni, että yksi nuoli riitti mainiosti. Kun Fran oli viiltänyt senkin kurkun auki, viera kääntyi katsomaan Balthieria.
”Mikä sinua vaivaa?” hän tiedusteli mieheltä.
”Miten voit tappaa tuosta noin vain?”

Franin katse kertoi, ettei viera todellakaan tajunnut Balthieria sillä hetkellä. Mies ei oikeastaan tajunnut itsekään itseään. Hän oli aina nauttinut lihasta, eikä ollut koskaan miettinyt, mistä ja miten se oikeastaan hänen lautaselleen tuli. Hän oli myös tarvittaessa ampunut kimppuunsa käyneet eläimet sen enempää miettimättä. Ei ollut ihme, ettei Fran ymmärtänyt hänen hyytymistään nyt.

Tämä ei kuitenkaan ollut taistelutilanne. Ei ollut kyse Balthierin omasta elämästä, vaan pienestä nisäkkään vasasta. Viattomasta otuksesta. Toisaalta miehen oli pakko myöntää, että ilman ruokaa vuoristossa selviytyminen olisi todella taistelu elämästä ja kuolemasta.

”Itse olit sitä mieltä, että te tarvitsette lihaa”, Fran kummasteli. ”En tiedä, mikä eläin tämä on, mutta se näyttää syötävältä. Olen nähnyt ihmisten metsästävän samantapaisia eläimiä.”
”Mutta sillä oli poikanen.”
”Joten saatte enemmän lihaa.”

Fran oli oikeassa. Balthier ei olisi koskaan uskonut, että hän saattaisi kokea ongelmaksi tappaa eläimen. Hemmetti, hän oli mies. Tällaisen käytöksen kuului olla hänen luonteessaan, jopa jossain syvemmällä, veressä.

Mies seisoi edelleen paikoillaan, kun Fran palasi vasan luokse. Nainen kiskoi sen emän viereen ja polvistui sitten pää kumarassa eläinten eteen. Balthier ei kuullut sanoja, mutta hän oli varma, että nainen rukoili.

Ilmapiraatti ei ymmärtänyt, miksi Fran teki niin kuin teki, mutta hänkin painoi päänsä. Jostain syystä vieran käytös tuntui oikealta. Balthier oli joskus kuullut Franin puhuvan kasveille, ennen kuin viera nyhti niistä lehtiä tai kiskoi ne maasta saadakseen lääkejuuria. Ehkä kyseessä oli samantapainen teko. Anteeksipyyntö tappamisesta ja kiitos.

Aiemmin vieran toimintatapa oli Balthierista ollut huuhaata. Eihän yksikään kasvi välittänyt, mitä sille tapahtui. Nyt kuitenkin tuntui kohteliaalta kiittää eläimiä ravinnosta, jonka ne tarjoaisivat ja pyytää anteeksi, että juuri nämä kaksi olivat osuneet kohteeksi. Kasveille Balthier ei silti aikonut ryhtyä puhumaan, mutta tästä lähtien hän päätti olla hyvin kiitollinen jokaisesta ateriastaan.

”Tule auttamaan”, Fran pyysi hetken päästä. Balthier huomasi vieran silmissä huolestuneen katseen, mikä oli omiaan ärsyttämään häntä. Nyt Fran tietysti kuvitteli, ettei hän pystynyt enää tekemään mitään.

Mies käveli eläinten luokse ja kyykistyi vieran vierelle.
”Meidän on paras nylkeä ne ja ottaa vain se, mitä tarvitsemme. Loput jätämme tänne. Tällä tavoin leiriin ei tule turhaa verta.”

Viera nousi sen verran, että kääri lahkeensa ja hihansa mahdollisimman ylös. Balthier seurasi esimerkkiä ja riisui takkinsa. Lopulta hän päätti heittää pois myös valkoisen paitansa. Hän ei antaisi sen mennä piloille nyt. Jos se oli säilynyt verettömänä taisteluissa, hän ei todellakaan pilaisi sitä nylkiessään eläimiä.

Fran oli jo kumartunut pienemmän eläimen puoleen. Balthier katseli, kuinka viera leikkasi eläimen vatsan auki ja päästi elimet valumaan ulos. Viera keräsi ne huolellisesti yhteen kasaan ja pakotti sitten eläimen auki kunnolla veistä apunaan käyttäen.
”Irrotamme lihat ja nahan. Voimme kasata viimeisenä lihan palat nahan sisään ja kantaa ne leiriin. Älä ota maksaa, sillä emme tunne tätä lajia, ja joidenkin eläinten maksaa on vaarallista syödä”, Fran selosti.
”Tiedät tästä paljon kasvissyöjäksi”, Balthier huomautti kumartuessaan emän puoleen. Hän ei ollut vieläkään varma, pitikö tästä työstä, mutta siitä ei päässyt eroon kuin tekemällä.
”Vietin vuosia garifien parissa. Opin nylkemään eläimiä ja irrottamaan niistä syötävät osat. Meidän on parasta toimia mahdollisimman nopeasti, sillä verenhaju houkuttaa varmasti pian petoja tänne.”

Sehän tästä vielä puuttuikin. Balthier joutui leikkelemään kuollutta eläintä kyynärpäitä myöten veressä ja kohta ympärillä saattaisi pyöriä vaikkapa lauma susia. Hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi sellaista mahdollisuutta, kun he olivat aamulla lähteneet metsälle.

Mahtoikohan Baschilla ja Vaanilla olla tällaisia ongelmia? Kummallakaan heistä ei ollut pitkän matkan aseita, vaan ainoastaan miekat, joten he olivat lähteneet virittelemään ansoja lähiympäristöön sekä etsimään mahdollista kalastuspaikkaa. Jokia ja puroja ei kuitenkaan ollut näkynyt, joten sellaista ei välttämättä löytyisi. Tietysti jokin pieni lampikin saattoi tarjota runsaasti kalaa.

”Mitä minä teen nyt?” mies kysyi. Hän oli pinonnut sisäelimet kasaan ja pakottanut emän ruhon auki. Fran vilkaisi omasta työstään miestä huvittunut ilme kasvoillaan. Ilmeisesti vierasta oli hauskaa päästä neuvomaan Balthieria jossain. Miestä ei vain naurattanut sillä hetkellä yhtään.
”Leikkaat nahan irti. Aloita jaloista, mutta varo jänteitä, ettet riko lihaksia. Nahka lähtee helpommin irti muualta, kun olet saanut sen jaloista pois.”
”Miten?”
”Tee viilto pitkittäin ja ala vain sitten irrottaa nahkaa”, Fran selosti kuin kyseessä olisi ollut itsestäänselvyys.

Balthier tunsi jonkin kiertävän vatsastaan, kun hän ryhtyi leikkaamaan eläintä uudestaan. Tähän oli varmasti olemassa paremmatkin työkalut. Hänen veitsensä, jota hän käytti ainoastaan hätätilanteissa – eli panosten loppuessa kesken – ei tuntunut soveltuvan hommaan erityisen hyvin. Franin työskentely näytti kuitenkin paljon nopeammalta, vaikka vieralla oli samanlainen veitsi.

Nahan irrottaminen jaloista ei ollut helppoa. Balthierilla ei ollut kokemusta tällaisesta työstä, eikä hän tuntenut erityistä halua opiskeluunkaan. Toki hän oli silloin tällöin nylkenyt pari jänistä tai muuta pikkueläintä, mutta se toimitus oli käynyt huomattavasti nopeammin ja helpommin kuin tämä.

Balthier oli saanut nahan eläimen takajaloista irti, kun Fran keskeytti hänen puuhansa.
”Eräs asia vielä”, viera sanoi.
”Niin?”
”Kun työskentelet takaruumiin kanssa, varo peräsuolta. Emme tiedä, milloin nämä eläimet ovat ulostaneet viimeksi, mutta todennäköisesti jotain on kuitenkin sisällä.”
”Miksi peräsuolen varominen on tärkeää?”
”Jos puhkaiset sen tai tavara tulee muuten ulos, liha todennäköisesti pilaantuu. Et varmasti halua syödä lihaa, joka..”
”Kiitos, tajusin jo”, Balthier keskeytti vieran. Hän ei olisi halunnut ajatella koko asiaa. Muutenkin juuri tämän eläimen lihan syöminen alkoi tuntua kaiken kaikkiaan epämiellyttävältä. Mies kuitenkin toivoi muuttavansa mielensä viimeistään siinä vaiheessa, kun rasvainen kylkipala tirisisi nuotiolla.

Mies jatkoi nahan irrottamista eläimen etujaloista. Puuha oli yllättävän aikaa vievää ja Balthier huomasi hikoilevansa viileästä ilmasta huolimatta. Kärpäsiä ilmestyi kuin tyhjästä, eikä niiden joka puolella pörrääminen ainakaan helpottanut työtä. Lisäksi oli varmasti vain ajan kysymys, milloin pedot tulisivat paikalle.

Hyvin pitkän ajan kuluttua pari oli saanut kerättyä syötävät osat nahkoihin ja kasattua muut syrjemmälle. He puhdistivat veitsensä kitukasvuisiin ruohoihin ja yrittivät parhaansa mukaan puhdistaa myös kätensä kasvien lehtiin, ennen kuin Balthier puki paidan ja takin päälleen ja Fran kiskoi hihat alas. Ei ollut mitään syytä liata vaatteita yhtään enempää kuin oli pakko.

Fran otti poikasen nahan ja nosti sen varassa lihat ylös. Balthier toimi samoin emän nahan kanssa. He jättivät teurastuspaikan ja parveilevat kärpäset taakseen mahdollisimman ripein askelin Balthierin toivoessa, ettei mikään peto lähtisi nyt seuraamaan heitä. Hän oli saanut tappamisesta tarpeekseen yhdelle päivälle.

Paluumatka sujui hiljaisissa merkeissä. Balthier raahasi lihakasaansa mietteliäänä. Kahdessa eläimessä oli paljon syötävää. Jos Basch ja Vaan saisivat lisäksi muutaman unelmajäniksen ja kalaa, ei ruuasta olisi puutetta pitkään aikaan. Suuremmaksi ongelmaksi saattaisi muodostua sen kantaminen pakkauksissa. Säilyminen oli tietysti myös oma juttunsa. Joukolla ei ollut mukanaan suolaa, jotta lihat olisi voinut suolata. Heillä ei myöskään ollut aikaa jäädä kuivattamaan lihoja moniksi päiviksi. Mitä pikemmin he pääsisivät Bur-Omisaceen, sen parempi.

Balthierilla ei ollut selkeää käsitystä siitä, kuinka kauan kypsennetty liha säilyi. Vuorilla oli tosin kylmää, mikä saattaisi pidentää säilymisaikaa. Ilmapiraatti oli tottunut siihen, että söi Strahlilla kuivatettua ruokaa tai sitten tuoretta lihaa. Yhdestä unelmajäniksestä söi kolmisen päivää oikein mukavasti, eikä se ehtinyt siinä ajassa pilaantua.

Kaikella sitä joutuikin päätään vaivaamaan. Balthier ei tuntenut suurta mielenkiintoa ruuanvalmistusta ja -säilytystä kohtaan. Ensimmäistä kertaa hän matkusti jalan pitkiä matkoja ja joutui vielä itse huolehtimaan ruuastaan. Armeija-aikaan joukoilla oli ollut muonavastaava, joten silloinkaan miehen ei ollut tarvinnut uhrata ajatuksen ajatusta siitä, mistä ruoka tuli ja miten se säilyi.

Mitään tällaista pohdintaa Balthier ei ollut odottanut lähtiessään tälle pelastusretkelle. Hän oli valmistautunut kyllä raskaaseen matkaan, suuriin taisteluihin sekä poliittiseen juonitteluun. Hänen mieltään vaivasivat suuret kuviot. Oli kukistettava Vayne, voitettava Cid ja saatava ehdottomasti lisää tietoa espereistä ja nethisiiteistä. Tuntui hullulta, että kaikki saattoi kuitenkin kaatua ruuanpuutteeseen.

Niin, yksikään sankari ei selvinnyt ilman kunnollisia aterioita. Myös arkisista asioista oli huolehdittava, vaikka aikoi taistella suurempia voimia vastaan. Se tuntui typerältä, mutta oli valitettavan totta.

Leiripaikalla savusi nuotio. Vaan ja Larsa pystyttivät parhaillaan jonkinlaista telinettä ja Penelo näytti käsittelevän kaloja. Basch nylki jänistä Ashen katsellessa vieressä. Ei kai ollut syytä olettaa, että prinsessa osasi teurastaa ruokaansa sen paremmin kuin entinen aatelinenkaan. Yllättävää oli, että Basch osasi taidon. Kenties Nabradian armeijalle opetettiin taitoja, joiden tärkeyden Archadia oli unohtanut. Tai sitten mies oli vain yksinkertaisesti kiinnostunut metsästyksestä.

”Meidän täytyy suurentaa nuotiota ja tarvitsemme useamman paistinkiven”, Fran huomautti laskiessaan kantamuksensa maahan. Ashe tuli tutkimaan lihoja ja hymyili tyytyväisesti. Ilmeisesti prinsessa ei pitänyt toimettomuudestaan, sillä hän alkoi välittömästi leikellä ohuempia suikaleita isoista paloista ja asetella niitä kivelle, joka oli varattu lihan paistamista varten.

Balthier laski oman kantamuksensa ja suuntasi askeleensa läheiselle lammelle. Hän halusi pestä veren käsistään. Samalla voisi katsella, jos rannalla olisi jokin paistamiseen soveltuva kivi. Hän kuuli Franin tulevan perässään, eikä ihmetellyt, sillä vierankin käsiin oli tarttunut kuivunutta verta.

”Meillä on oikeastaan ruokaa yli oman tarpeen nyt”, viera totesi, kun he saavuttivat lammenrannan ja ryhtyivät peseytymään.
”Emme voi tietää, kuinka kauan joudumme vaeltamaan vuorilla”, Balthier kommentoi. ”Jos eksymme, ylimääräinen ruoka voi tulla tarpeeseen.”
”Larsalla on vuorien kartta.”
”Se ei takaa mitään. Olen kuullut, että tuolla tulee lunta melkein päivittäin”, ilmapiraatti huomautti ja viittasi horisontissa kohoavaan vuoristoon. ”Polut muuttuvat. Lunta vyöryy alas ja uusi reitti avautuu. Samalla kuitenkin voi toinen reitti tukkeutua.”

Fran nyökkäsi. ”En ole koskaan nähnyt lunta, enkä ole ollut näin kylmässä paikassa.”
”Usko pois, tämä kylmenee tästä vielä huomattavasti.”

Balthier ei ollut riemuissaan siitä, että joutuisi tarpomaan lumisilla vuorilla. Hetkittäin tuntui, ettei tällainen matkaaminen voinut viedä asioita eteenpäin. Kenet he sitten kohtaisivatkaan Bur-Omisacessa, tämä henkilö tuskin pystyisi todella auttamaan heitä. Larsa halusi liittoa Archadian ja Dalmascan välille. Kenties Ashe voisi suostua siihen, mutta Vayne ei suostuisi koskaan. Cid ei alistuisi, eikä Rozarria varmasti laskisi puolustustaan. Oli selvää, että Archadia aikoi vielä jossain vaiheessa hyökätä Rozarriaan, joten oli naurettavaa kuvitella, että rauha syntyisi vain siksi, että Larsa ja Ashe sitä toivoivat.

Tästä syystä vaeltaminen vuoristoon saattoi olla täysin turha. Oli tietysti mahdollista, että Gran Kiltias osaisi antaa jotain luotettavaa tietoa. Samalla mies voisi myös tunnustaa Ashen verenperinnön. Kaikesta tästä huolimatta Balthierista tuntui, että he olivat hukassa, eksyksissä. He eivät tienneet, minne heidän todella tulisi mennä, mistä etsiä vastauksia. Ilmapiraatti oli vakuuttunut, että esperit ja nethisiitit olivat avain voittoon, mutta rauhan etsiminen vei huomion todelliselta tarpeelta. Ei sillä, Balthier ei todellakaan osannut sanoa, mistä vastauksia olisi pitänyt etsiä.

Belias tosin saattoi tietää jotain. Piraatti ei olisi edes yllättänyt, jos esperillä olisi salattua tietoa. Se ei tuntunut jakavan tiedostaan mitään ylimääräistä, ellei sitten Balthier älynnyt esittää oikeita kysymyksiä. Ehkä seuraavana yönä oli aika käydä jälleen keskustelu Beliaksen kanssa. Franin seurassa Balthier ei halunnut sitä tehdä.

Lammenrannalta löytyi suurehko laakea kivi, jonka pari otti mukaansa palatessaan leiriin. Kun sen pinnan rasvaisi ja kiven asettaisi nuotion päälle, olisi lihojen paistaminen helppoa. Ashe paistoi jo toisella kivellä lihasuikaleita. Penelo puolestaan oli ryhtynyt asettelemaan kaloja Vaanin ja Larsan kasaamaan telineeseen, jonka alapuolelle pojat nyt tekivät nuotiota.

”Tänä yönä on varmaankin viisainta jakaa vahtivuorot”, Balthier totesi. ”Lihan tuoksu voi houkutella petoja.”
”Olet varmastikin oikeassa”, Basch myönsi. ”Ottaen huomioon lihan suuren määrän ehdotan vartiointia pareittain.”
”Se on hyvä ajatus. Voimme joutua puolustautumaan vielä tänä yönä, vaikka tuli pitääkin osan eläimistä loitolla.”

Balthier katseli joukon leiriä. Teltat olivat nykyaikaisia, mutta muuten olisi voinut kuvitella siirtyneensä ajassa taaksepäin. Garifien asut olivat kuin suoraan ajalta, jolloin aseissa oli kiviterät, eikä ihminen ollut vielä osannut rakentaa taloja, vaan oli elänyt luolissa. Balthier muisti nähneensä kuvan tuon aikakauden ihmisistä eräässä historian kirjassa. Nyt näytti siltä kuin kuva olisi herännyt henkiin.

Mies kaipasi sivistyksen pariin. Lasillinen viiniä tai tuopillinen olutta olisi nyt tehnyt terää. Sankarikin tarvitsisi rentoutumishetken. Oli sääli, ettei mitään alkoholipitoista juomista ollut tullut mukaan. Illasta olisi tullut huomattavasti hauskempi sen avulla. Ilmapiraatti huomasi kaipaavansa Balfonheimin viininhuuruista tunnelmaa. Se jos mikä olisi ollut paikallaan. Kunhan tämä seikkailu olisi ohi, hän viettäisi pitkän loman Balfonheimissä. Vasta rentouduttuaan oikein kunnolla hän lähtisi etsimään uusia seikkailuja ja aarteita. Ja silloin hän taatusti liikkuisi ilmalaivalla. Kävely oli hullujen hommaa.

”Minä voin ottaa ensimmäisen vahdin!” Larsa ilmoitti hämmästyttäen kaikki. Kukaan ei epäillyt pojan hyviä aikeita, mutta häneen oli vaikea suhtautua minään muuna kuin mukana roikkuvana lapsena.
”Minä tulen pariksesi”, Penelo kommentoi hymyillen kalojen ripustamisen lomasta.
”Entäs minä sitten?” Vaan protestoi.

Syntyi hetken hiljaisuus. Penelo punastui ja kääntyi takaisin kaloihinsa päin. Ashe keskittyi tiiviisti lihan paistamiseen ja Frania tuntuivat kiinnostavan lähistöllä kasvavat kasvit.
”Minä otan Vaanin kanssa toisen vahtivuoron”, Balthier sanoi lopulta.
”Voin minäkin ottaa”, Basch totesi heti.
”Ei, sinähän haluat pitää ladyasi silmällä, joten ota sinä viimeinen vuoro Ashen ja Franin kanssa.”
”Jos olet varma.”
”Älä huoli, ei ole pelkoa, että pääsisin hupinumeromme seurassa nukahtamaan.”

Yöstä tulisi varmasti mielenkiintoinen. Vaan oli silmiinpistävän mustasukkainen Penelon valinnasta, vaikkei sitä ääneen sanonutkaan. Lisäksi kloppi olisi varmasti vähintäänkin kiintoisaa seuraa keskellä yötä. Tosin tilaisuuden saattoi käyttää hyväkseen. Jos Vaan aikoi ilmapiraatiksi, oli hänen hyvä tietää monia asioita. Balthier ei oikeastaan osannut sanoa, miksi koki klopin opettamisen velvollisuudekseen. Hänestä vain tuntui, että niin täytyi tehdä. Ei sillä, että hän olisi osannut selittää kovinkaan monia asioita viime aikoina. Kaikki tuntui tapahtuvan ilman, että hän pystyi juurikaan vaikuttamaan asioiden kulkuun.

~o~

Balthier huokaisi raskaasti samalla, kun tönäisi Vaania noin kymmenennen kerran. Hän ei halunnut korottaa ääntään, ettei Basch heräisi, mutta kloppi tuntui nukkuvan turhankin makeasti. Lopulta Balthier tönäisi Vaania sen verran kovakouraisesti, että poika heilahti kunnolla iskien poskensa yhteen teltan tukikepeistä.

”Mitä hittoa…?!” Vaan ärähti unisesti.
”Ole hiljaa ja ala tulla”, Balthier tiuskaisi takaisin. Hän kömpi ulos teltasta, joka oli viime aikoina tuntunut entistä ahtaammalta. Ilmapiraatti alkoi olla Vaanin kanssa samoilla linjoilla siitä, että naiset saisivat luvan pian luopua suuremmasta teltasta. Miehiä oli nyt neljä ja heillä oli yhä käytössä Balthierin varateltta, jonka koolla ei todellakaan juhlittu.

Penelo ja Larsa nuokkuivat toisen nuotion ääressä. Kumpikin oli laskenut aseensa maahan ja näytti väsyneeltä, kun Balthier saapui liekkien valoon.
”Vuoronvaihto”, mies ilmoitti.
”Missä Vaan on?” Penelo tiedusteli ja tähyili pimeyteen todennäköisesti näkemättä mitään.
”Tulossa. Menkää nyt nukkumaan”, Balthier kehotti. ”Ja Larsa, jos Vaan ei ole noussut ylös, potkaise häntä.”
”Se olisi kovin epäkohteliasta.”

Piraatti ei vaivautunut vastaamaan keisarinpojalle. Hän ei yksinkertaisesti jaksanut selittää, mikä olisi todella epäkohteliasta. Hänen lihaksiaan kolotti päivän aikana suoritetuista epätavallisista töistä. Hän oli jo ehtinyt tottua jatkuvaan vaeltamiseen, eikä jalkoja särkenyt joka ilta, mutta nyt hän löysi jälleen kehostaan täysin uusia lihaksia.

Larsa ja Penelo jättivät nuotion. Vaan ilmestyi paikalle hieman heidän lähtönsä jälkeen ja haukotteli leveästi.
”Lisää nuotioon pari puuta ja tule sitten pois tulen loimusta. Emme näe mitään, jos istumme tässä”, Balthier sanoi hiljaa. Hän käväisi itse toisen nuotion luona ja kohensi sitä. Oli onni, ettei mitään ollut tapahtunut aiemmalla vuorolla, sillä Penelo ja Larsa eivät selvästikään olleet olleet erityisen valppaina.

Toisaalta oli omituista, ettei petoja näkynyt. Vuorilla niillä ei ollut juurikaan syötävää. Ei sillä, että tällainen aromainen maastokaan olisi sitä suuremmalti tarjonnut. Enemmän kuitenkin kuin lumiset rinteet. Olivatko ne kaikki siirtyneet viidakkoon vai olivatko ne jostain syystä oppineet välttelemään ihmisiä? Alue ei näyttänyt siltä, että sitä asuttaisi mikään heimo. Jos siellä oli joskus asunut joku, hänestä ei enää ollut näkyvissä jälkiä.

Petojen puuttuminen huolestutti Balthieria. Se oli epätavallista, sillä siellä, missä oli saalista, oli myös saalistajia. Luonnonlait olivat ehdottomia. Ja saalista oli saatavilla, jos vain osasi etsiä. Heidän haalimansa ruokavarasto puhui ehdottomasti sen puolesta.

”Miten sinusta tuli ilmapiraatti, Balthier?” Vaan yllätti miehen kysymyksellä. Balthier ei vilkaissutkaan poikaan, vaan tähyili kaikessa rauhassa pimeyteen. Kyllä, hän piti Vaania luotettavana. Poika oli toisinaan täydellinen idiootti, mutta sydämeltään uskollinen ja rehellinen. Silti Balthier ei ollut varma, halusiko hän jakaa menneisyytensä klopin kanssa.
”Se on pitkä tarina.”
”Niin sanotaan kaikista hyvistä tarinoista.”
”Kuka sinulle on sellaista väittänyt?”
”Olen huomannut. Kun joku sanoo välttelevästi, että tarina on pitkä, kyseessä on yleensä jokin kunnon seikkailu.”
”No, tämä ei ole sellainen tapaus.”

Tai kai Balthierin menneisyyden olisi voinut seikkailuksikin lukea. Olihan siinä ainakin monia seikkailuun sopivia elementtejä. Velvollisuuksia, valoja, kapinointia, taistelua… Niin, Vaan olisi todennäköisesti pitänyt tapahtumia seikkailuna. Totuus kuitenkin oli, että elämä oli vain elämää. Seikkailuksi se muuttui siinä vaiheessa, kun tarinat kerrottiin muille.

”Meillä on joka tapauksessa reilusti aikaa”, Vaan huomautti. Siinä kloppi ainakin oli oikeassa, sillä menisi vielä jokunen tunti, ennen kuin olisi Baschin, Ashen ja Franin vuoro siirtyä vartioon. Mitähän siitäkin tulisi? Ashen ja Franin välillä oli tietynlaista kireyttä, vaikka naiset näennäisesti tulivat toimeen. Balthier todella toivoi, ettei kumpikaan järjestäisi mitään kohtausta. Hän halusi ehdottomasti nukkua vielä vuoronsa päätteeksi. Tosin Fran järjesti kohtauksia vain harvoin – ja silloinkin usein aiheesta, vaikkei mies sitä tietenkään vieralle myöntänyt. Ashe puolestaan oli nappulasta koulutettu hillitsemään itsensä, joten yö oli melko varmasti turvattu, ellei jokin peto sitten hyökkäisi. Totisesti… missä ne kaikki oikein luuhasivat?

”Balthier?”
”Ah, niin… miten minusta tuli ilmapiraatti..” mies mutisi ja karkotti epäilykset ja huolet mielestään. ”En ole syntynyt sellaiseksi, jos sitä kuvittelit. Elin kahden isäni kanssa, sillä äiti kuoli synnytykseen. Meillä oli myös taloudenhoitaja, joka huolehti käytännön asioista, koska kumpikaan meistä ei ollut erityisen hyvä sellaisissa. Noh, sanotaan, että isällä oli suuria suunnitelmia minun tulevaisuuteni varalle ja tiettyyn pisteeseen asti minä yritin jopa toteuttaa niitä.”
”Mitä sitten tapahtui?”
”Ymmärsin, etten voinut elää jonkun toisen unelmaa. Valitettavasti olin jo sen verran syvällä sopassa, etten voinut tuosta noin vain tehdä täyskäännöstä.”
”Mitä sinä sitten silloin teit? Tarkoitan työksesi.. tai mitä nyt isäsi ikinä halusi sinun tekevän?” Vaan uteli.
”Ei se ole oleellista. Se ei vain ollut sellaista hommaa, mitä olisin todella halunnut tehdä. Sydämeni ei ollut todella mukana siinä. Ja usko minua, on tärkeää, että sydämesi on samaa mieltä kanssasi, kun ryhdyt johonkin. Muuten olet hukassa. Pidä se mielessä.”

Vaan nyökkäsi pimeässä. Balthier oli melko varma, ettei kloppi ymmärtänyt, mitä hän oli tarkoittanut. Vaanilla ei siinä mielessä tainnut olla tarpeeksi kokemusta. Balthierille menneisyys oli opettanut, että uskollinen piti olla ensisijaisesti itselleen ja sitten niille, jotka olivat tärkeitä sydämelle. Sillä tavoin saattoi elää hyvän ja kunniallisen elämän.

”No niin, seurailin tilannetta aikani ja tein suunnitelmia. En ryhtynyt mihinkään noin vain. Strahl oli tuolloin joutumassa romuttamolle. Olin aina ihaillut alusta, joten tilaisuus vaikutti liian hyvältä ollakseen totta. Sen romuttamista edeltävänä yönä otin sen haltuuni ja lensimme yhdessä vapauteen. Siitä lähtien olen ollut lainsuojaton.”
”Miten olet välttänyt kiinnijäämisen?”
”Kun tuntee joukon oikeita ihmisiä ja liikkuu oikeissa paikoissa väärien sijaan, pystyy välttelemään virkavaltaa erittäin tehokkaasti. Valitettavasti se on viime aikoina onnistunut huomattavasti huonommin.”
”Ashe tuntuu vetävän Tuomareita puoleensa.. Tarkoitatko siis, että Tuomarit ovat sinun perässäsi?”

Vaan ei ollut tyhmä. Pojan järki tuntui joskus juoksevan hitaasti, mutta hänellä oli selvästi myös kirkkaat hetkensä. Hennen kaivoksissa oli ollut yksi sellainen ja tässä oli toinen.
”Kuka tietää”, Balthier totesi ja kohautti olkapäitään. ”En tiedä, miten laajalti etsintäkuulutusta on levitetty.”

Kloppi ei sanonut mitään, mutta näytti miettivän. Oli parempi, etteivät toiset tienneet kaikkea. Jos joukko jossain vaiheessa jäisi kiinni, eivät muut joutuisi niin suuriin hankaluuksiin, kun eivät tienneet, kenen kanssa olivat oikeasti olleet tekemisissä. Ainoastaan Fran oli selvillä totuudesta, mutta sille ei voinut enää mitään. Basch saattoi epäillä jotain, sillä miehellä oli usein tietynlainen katse, kun he keskustelivat armeijaan liittyvistä asioista ja sotapolitiikasta. Mitään varmaa mies kuitenkaan tuskin tiesi. Nabradian armeija ei ollut koskaan ollut niin hyvissä väleissä Archadian kanssa, että sana olisi levinnyt sinne asti. Ja nyt Basch oli lainsuojaton itsekin. Tuskin kukaan oli ehtinyt hänelle ilmoittaa eräästä tuomarikarkurista.

Penelosta ei ollut huolta, eikä sen puoleen Aseestakaan. Prinsessalla oli riittävästi muuta ajateltavaa. Balthier oli pistänyt merkille, että nainen loi hänen suuntaansa välillä mietteliäitä katseita, mutta tuskinpa prinsessa piraatin menneisyyttä aprikoi. Luultavasti kyse oli enemmänkin kielletystä hedelmästä. Balthier olisi voinut lyödä Strahlista vetoa, että prinsessa halusi jotain, mikä ei ollut ollenkaan soveliasta korkea-arvoiselle naiselle. Luultavasti kyse oli vain siitä.

Ainoa todellinen ongelmatapaus saattoi olla Larsa. Mikäli poika vielä pääsisi omiensa pariin, häntä kuulusteltaisiin luultavasti hyvin huolellisesti. Larsa osaisi antaa riittävän hyvät tuntomerkit Balthierista. Tähän mennessä vain Tuomari Ghis oli saanut selvillä totuuden, mutta mies oli kuollut Leviathanin räjähdyksessä. Valitettavasti Balthier oli hyvin varma siitä, ettei hän enää kovin pitkään voisi salata olinpaikkaansa Cidillä. Varmasti Ba’Gamnanin oli raportoinut jotain.

”Me taidamme olla kaikki aika samanlaisia”, Vaan keskeytti Balthierin pohdinnat.
”Mitä tarkoitat?”
”Me kaikki pakenemme jotain ja etsimme parempaa. Penelo ja minä, meillä ei ole kotia.. menneisyytemme on riistetty meiltä ja pakenemme sen varjoja löytääksemme valon tulevaisuudesta”, kloppi ryhtyi selostamaan. ”Sinä olet myös pakomatkalla. Ilmapiraattina olet vapaa, mutta jonain päivänä he saattavat napata sinut.”
”He?”
”He, jotka ovat sinun perässäsi. Varmasti he haluavat Strahlin takaisin.”
”Hmmm, saatat olla oikeassa.”
”Entä sitten Fran? Hän ei voi palata kotiinsa. Hänen täytyy unohtaa ja jatkaa eteenpäin. Ashe oli naimisissa, eikä voi saada miestään takaisin, mutta hänen on silti noustava ja voitettava kruununsa. Ja Basch, hänen koko kotimaansa on tuhottu.”

Balthier ei vastannut. Häntä hämmästytti yhä enemmän, miten paljon järkeviä ajatuksia Vaanin päässä lopulta liikkuikaan.
”En voi olla ajattelematta, että kohtalo toi meidät yhteen. Sinä päätit ryöstää saman jalokiven kuin minä ja se kivi liittyikin Asheen. Basch on entinen Dalmascan ritari ja Penelo minun lapsuuden ystäväni. Nethisiitti yhdisti meidät kaikki, koska meidän on tarkoitus taistella Dalmascan puolesta, vapauden puolesta.”
”Tai sitten kaikki oli vain sattumaa, mutta me haluamme kuvitella, että kohtalo on koitunut osaksemme, sillä ihmisillä on taipumusta suuruudenhulluuteen ja oman asemansa liioitteluun.”
”Joka tapauksessa me kuusi kuljemme samaa tietä.”
”Koska olemme valinneet kuljettavaksemme. Olisimme voineet valita toisinkin.”
”Olisimmeko?”

Se oli hyvä kysymys. Itse asiassa se oli sama kysymys, joka oli vaivannut Balthieria jo pitkän aikaa.