Viettelys: Luku 22

Kirjoittajan huomioita: Tämä luku risteää myös paljon Projekti S. R.:n kanssa ja painopiste on alkupuolella Yuffien ja Vincentin selvittelemässä mysteerissä. Lopussa on kuitenkin myös kohtaus, jota kirjoittaessa itse pillitin, sama homma editoidessa. Sydämessäni on aina pieni kolo Tifalle ja Cloudille, vaikka kaikki ei voi mennä samalla tavalla kuin menneisyydessä.

Luku 22

Kun chocobo on vain kynittävä…


Jokin heilautti Tifan päätä, ja hän avasi silmänsä hitaasti. Suu oli kuiva ja vatsa kurisi tyhjyyttään. Olo oli taas kaikin puolin hutera, koska hän oli ollut syömättä aivan liian pitkään. Nykyisin jopa neljä tuntia tuntui olevan liian pitkä aika ilman välipalaa.

”Huomenta”, Rude sanoi ja työnsi Tifan pystympään asentoon.

Tifa vastasi tervehdykseen ja venytteli käsiään. Ruden paita ja takki olivat rypistyneet, ja mies hieroi niskaansa. Vasta nyt Tifa muisti, mihin asentoon oli nukahtanut aamuyöstä. Rude oli taatusti hierojakäynnin tarpeessa, jos oli istunut koko loppuyön sohvalla ja pidellyt häntä.

”Mitä kello on?” Tifa kysyi.

”Lähestyy aamukymmentä”, Rude vastasi. ”Näytät aika kalpealta.”

Tifa nyökäytti päätään ja katui saman tien, kun etova maku nousi suuhun. Hän ryntäsi sohvalta vessaan, vaikka Rude jäi tuijottamaan hänen peräänsä. Vatsassa myllersi siihen malliin, että hän ehti juuri ja juuri kumartua pytyn ylle, kun kakominen alkoi. Silti juuri mitään ei tullut ylös, vaan hän joutui syljeskelemään vatsahappoja suustaan. Kun kakominen ja vatsan kouristukset vihdoin hellittivät, Tifa harjasi hampaansa tarkempaan kuin koskaan. Hän oikoi sotkuiset suortuvansa ja kietoi aamutakin siistimmin ympärilleen. Olisi pitänyt vaihtaa päivävaatteet päälle, mutta ne olivat makuuhuoneessa, jossa Yuffie ja Vincent yhä nukkuivat.

Kun Tifa palasi olohuoneeseen, Rude oli tuonut Renon toimittaman muovipussin sinne.

”Ajattelin, että Valentine ja Kisaragi saattaisivat haluta vaatteensa, kun heräävät”, hän sanoi.

Tifa kiitti ja kävi kiikuttamassa vaatteet makuuhuoneeseen varpaillaan hiipien. Hän kiskoi samalla ylleen ensimmäiset vastaan tulleet vaatteet. Hameen vyötärö kiristi, ja hän joutui jättämään vaatteen hieman vatsan alapuolelle, jotta saattoi olla mukavasti. Turvotusta. Ei kai vatsan vielä pitänyt ilmestyä näkyviin?

Tifa hiippaili pois makuuhuoneesta ja lähti Ruden kanssa alakertaan varmistettuaan, että myös Denzel ja Marlene nukkuivat yhä. Lapset täytyi herättää viimeistään puolilta päivin tai seuraavasta yöstä ei tulisi mitään. Sitä ennen Tifa halusi kuitenkin varastaa itselleen edes pienen hetken.

”Otatko kahvia aamiaisen kanssa?” hän kysyi Rudelta, kun he pääsivät keittiöön.

”Istu sinä alas, minä hoidan meille syötävää”, Rude vastasi ja suorastaan työnsi Tifan istumaan pöydän ääreen. ”En halua, että alat taas huojua kuin olisit pyörtymässä.”

Rude etsi aamiaistarvikkeita jääkaapista ja valmisti kyselemättä muutaman voileivän, laittoi kahvin tippumaan ja kaatoi sen mukeihin. Tifan kahviin päätyi reilummin maitoa kuin tavallisesti.

”Olen lukenut, ettei raskaana olevien naisten pitäisi juoda kovin paljon kahvia, mutta näytät olevan kupillisen tarpeessa”, hän sanoi, kun istui Tifaa vastapäätä.

Tifa kiitti ja iski hampaansa ensimmäisenä voileipään. Kinkun ja salaatin yhdistelmä oli täydellinen sämpylän päällä ja sai olon tuntumaan heti pari astetta paremmalta. Jos oli ajattelematta kaikkea, mitä oli meneillään, saattoi kuvitella, että oli tavallinen aamu. Sellainen, jollaisia hän halusi viettää vielä lukuisia yhdessä Ruden kanssa.

Ensin oli kuitenkin sovittava pelisäännöistä…

”En ole vieläkään saanut puhuttua asioita selviksi Cloudin kanssa”, Tifa sanoi, kun oli syönyt puolet ensimmäisestä leivästään. ”Minun on ollut tarkoitus, mutta Shelken katoaminen… ja Cloud ei halua puhua.”

”Ymmärrän”, Rude sanoi ja maisteli omaa kahviaan. ”Lienee kuitenkin selvää, että Strife ei enää ole tulevaisuuden suunnitelmissasi.”

Tifa puisteli päätään ja jatkoi leivän mutustamista. Koko tulevaisuus näytti kovin epävarmalta. Hän ei edes tiennyt, miten halusi elämänsä järjestää. He olivat yhdessä Cloudin kanssa sopineet Denzelin huoltajuudesta eikä poikaa ja miestä voinut vain riistää erilleen. Silti Denzel ei voisi asua Cloudin kanssa, jos Cloud kulkisi pakettikeikoilla päiväkausia. Tifa taas ei tiennyt, pystyisikö maksamaan yksin 7th Heavenin lainan ja elämisen. Jos hän joutuisi luopumaan baarista, hänellä ei olisi elantoa lainkaan, koska ei hän raskaana voisi ryhtyä työskentelemään WRO:n tehtävissäkään.

Synkät pilvet leijailivat taivaalle, kun asioita ryhtyi ajattelemaan. Kaiken muun yllä häilyi Shelken varjo. Jos häntä ei löydettäisi, Tifa ei pystyisi antamaan itselleen anteeksi. Hän oli laiminlyönyt lupauksensa huolehtia Shelkestä.

”Miten haluat jatkaa tästä eteenpäin?” Rude kysyi, kun Tifa pysytteli hiljaa.

”Minä…”

Mitä sanoa? Tifa loi pitkän katseen Rudeen kahvimukinsa ylitse. Ruskeat silmät huokuivat lämpöä häntä kohti. Miten Rude edes saattoi katsoa häntä tuolla tavoin kaikkien valheiden ja välttelyn jälkeen? Olisi voinut kuvitella, että Rude ei sietäisi Tifaa enää silmissään.

”Jos minä saisin valita, järjestäisin meille yhteisen elämän. Tiedän, että sinulla on monenlaisia kuvioita meneillään, mutta uskon kaiken olevan järjestelykysymys”, Rude sanoi.

”Mikset sinä saisi valita?” Tifa kysyi.

”Koska en voi tehdä tätä päätöstä yksin. Olen tässä, jos haluat minut, mutta voin vetäytyä elämästäsi, jos et kaipaa minua.”

”Minä haluan… haluan sinut, Rude.”

Sydän alkoi paukuttaa rintaa vasten, kun Tifa lausui ajatuksensa ääneen. Järjestelykysymys, Rude oli sanonut. Se saattoi kuulostaa melkein tunteettomalta toteamuksena, mutta Tifan jokainen solu heräsi eloon. Vatsa lämpeni ja pala liukeni kurkusta, olo keveni. Järjestelykysymys.

Rude ojensi kätensä pöydän ylitse ja siveli Tifan kahvimukia pitelevää kättä. Tifa irrotti otteensa mukista ja ujutti sormensa Ruden sormien lomaan.

”Sanoin puhelimessa, että ei enää salaisuuksia”, Rude sanoi. ”Minun on kerrottava vielä jotain.”

”Niin?”

Kuristus palasi kurkkuun, oli hankala hengittää. Tifa ei ollut varma, kestäisikö enää yhtään yllätystä, mutta silti oli mahdotonta olla kuuntelematta, mitä Rudella oli sanottavanaan.

”Marie ei tullut elämääsi sattumalta. Kuten kerroin aikaisemmin, hän on Elenan serkku, joka muutti tänne Junonista. Hän tarvitsi työpaikan ja sinä tarvitsit baariin apua, joten järjestin asian. Hän on myös ilmoittanut Elenalle, milloin on ollut sopiva hetki ilmestyä paikalle tai jos jotain on ollut pielessä”, Rude sanoi ja nielaisi. ”Olen pahoillani. Minun olisi pitänyt kertoa.”

Tifa veti syvään henkeä ja sulki silmänsä hetkeksi. Niin turkmainen tapa toimia. Järjestellä asioita toisen selän takana ja valehdella niistä, jättää totuus kertomatta.

”Arvostan apuasi, mutta seuraavalla kerralla, kun tahdot tehdä jotain hyväkseni, ota asia puheeksi”, Tifa sanoi.

”Lupaan sen.”

Ruden ilme oli vakava, ja hän katsoi Tifaa suoraan silmiin, kun Tifa avasi omansa. Cloud olisi samassa tilanteessa väistänyt katsetta. Oli tietysti epäreilua vertailla, mutta Tifa ei voinut itselleen mitään. Tällaista hän oli kaivannut kauan: suoraselkäisyyttä ja vastuun ottamista. Sen sijaan Turkien salakähmäisyyttä hän ei kaivannut, mutta hän saattoi vain luottaa Ruden sanaan, että se oli ohitse.

”Tifa, minä –”

Ruden lause jäi kesken, kun askeleet kolisivat alas portaita ja Marlene ilmestyi keittiöön kauhistunut ilme kasvoillaan.

”Kello on liikaa! Koulu on jo alkanut!” Marlene sanoi.

Pienet kasvot vääntyivät epätoivosta ja valtavat kyyneleet vierivät Marlenen poskille. Tifa päästi irti Ruden kädestä, kiirehti pois pöydän äärestä ja veti Marlenen halaukseen. Hän silitti tämän tukkaa ja nosti tämän syliinsä ennen kuin istui takaisin pöydän ääreen.

”Hyss, sinä ja Denzel saatte pitää tänään ylimääräisen vapaapäivän”, Tifa sanoi ja keinutti Marlenea sylissään. ”Menette sitten huomenna taas kouluun, ja minä kirjoitan opettajalle lapun.”

”Lupaatko?”

”Kunniasanalla.”

Marlene hieroi märkiä kasvojaan Tifan olkapäähän, mutta nyyhkäykset tyrehtyivät. Tifan katse vaelsi toiselle puolelle pöytää, eikä hän ollut koskaan nähnyt Ruden kasvoilla samanlaista ilmettä. Se oli täynnä ihmetystä ja lempeyttä, jotain niin pehmeää, ettei sellaista osannut millään muotoa yhdistää Turkeihin.

”Mitä sinä olit sanomassa, Rude?” Tifa kysyi samalla, kun Marlene alkoi näprätä hänen tukkaansa.

Rude hieroi kaljuaan ja tyhjensi kahvimukinsa.

”Se voi odottaa. Minun pitäisi varmaan lähteä kodin kautta Rufuksen juttusille. Meidän on tarkistettava tilanne ja mietittävä seuraavaa siirtoa uusien tietojen valossa”, Rude sanoi. ”Haluatko, että tulen illaksi tänne?”

Tifa punnitsi ehdotusta mielessään. Vincent ja Yuffie eivät välttämättä olleet siinä kunnossa, että pystyisivät lähtemään saman tien kotiin. Vaikka molemmat olivat Tifan hyviä ystäviä, nyt ei ollut paras mahdollinen hetki esitellä Rudea hänen… seurustelukumppanina? Lapsen isänä? Minä ihmeenä? Miesystävä tuntui niin kummalliselta sanalta. Tifa oli tottunut olemaan Cloudin avopuoliso, mutta nyt hän oli jotain muuta. Sopivaa sanaa kuvastamaan tilannetta ei tuntunut olevan. Asiaa piti vielä makustella, sille täytyi antaa aikaa.

”Haluaisin, mutta tässä tilanteessa on varmaan parempi, että olen Vincentin ja Yuffien kanssa”, Tifa vastasi.

”Hyvä on”, Rude sanoi ja nousi pöydästä. Hän kumartui Tifan puoleen, sipaisi pikaisesti poskea ja suukotti huulille kevyesti välittämättä Marlenen huudahtamasta protestista. ”Toivottavasti kuulen sinusta kuitenkin pian.”

Tifa nyökkäsi, ja Rude katosi baarin puolelle. Marlene möngersi pois sylistä ja ilmoitti olevansa nälkäinen, joten Tifa komensi hänet yläkertaan herättämään Denzelin sillä välillä, kun hän laittaisi molemmille aamiaista.

Pian molemmat lapset istuivat pöydässä ahmimassa murojaan, Denzel erityisen riemuissaan siitä, ettei joutunut kouluun lainkaan. Tifa oli kiitollinen, ettei Marlene sanonut mitään Rudesta, sillä hän ei olisi halunnut selittää tilannetta Denzelille vielä.

”Tiesitkö, että Yuffie ja Vincent nukkuu Tifan ja Cloudin makkarissa”, Denzel sanoi Marlenelle samalla, kun lapioi muroja suuhunsa.

”Eikä? Oikeastiko?”

”Joo, ne oli ilmestyneet sinne viime yönä jostain. Heräsin keskellä yötä ja menin katsomaan. Arvaa, mitä näin?”

”Noh?”

”Ne tekivät sitä!”

”Hyiii!”

”Joo, näin, kun Vincent makasi Yuffien päällä.”

Tifa kolautti oman uudestaan täytetyn mukinsa pöydälle ja vilkaisi molempia lapsia. Denzel kohotti hehkuvat kasvonsa, ja Marlene oli korviaan myöten punainen.

”Olivatko ne molemmat alasti?” Marlene kuiskasi.

”E-ei.”

”Idiootti, eivät ne sitten tehneet sitä!”

”Nyt riitti!” Tifa sanoi ja mietti, mistä ihmeestä Marlene tiesi jo tuollaisia asioita. Denzel oli epäilemättä kuullut puheita koulussa isommilta pojilta, siltä ei vain voinut välttää. Mutta eivät kai esikouluikäiset vielä tuollaisia jutelleet? Ei Tifa ollut Marlenen ikäisenä tiennyt mitään siitä, mitä aikuiset puuhasivat keskenään. Ainakaan hän ei muistanut sellaista.

Molemmat lapset työnsivät tuolinsa kauemmas pöydästä ja karkasivat paikalta niin vikkelästi kuin pystyivät. Melkein välittömästi Vincent käveli keittiöön, ja Tifan teki mieli puistella päätään. Epäilemättä Vincent oli kuullut keskustelun, mutta Tifa päätti jättää pahoittelematta. Lapset nyt vain puhuivat mitä sattuivat, turha sitä oli pyydellä anteeksi.

Sen sijaan Tifa ei voinut olla kysymättä, mitä yöllä oikein oli tapahtunut. Vincent kertoi heränneensä johonkin, mitä Yuffie oli tehnyt, ja ylireagoineensa luultuaan tätä viholliseksi. Hänen kasvonsa pysyivät miltei ilmeettöminä koko kertomuksen ajan, mikä sai Tifan taas pohtimaan, millaiseksi Yuffien ja Vincentin suhde oli muotoutunut. Oliko yhä kyse Yuffien yksipuolisesta ihastuksesta? Vincentiä oli todella vaikea lukea tällaisissa tilanteissa.

Myös Yuffie ilmestyi keittiöön valittaen vaatteista, jotka Cloud oli hänelle edellisyönä tuonut. Tifan oli myönnettävä, ettei Cloudin pelisilmä ollut pelannut, mutta todennäköisesti tämä oli napannut Yuffien vaatekaapista vain, mitä ensimmäisenä oli käteen tarttunut.

Hyvin pian puhe kääntyi tutkimuksiin. Tifa kertoi Cloudin kolunneen Cidin, Barretin ja Nanakin kanssa Midgarin raunioita, mutta epäili tutkimuksien siirtyneen nyt Yuffien ja Vincentin löytämään vuorikompleksiin. Todennäköisesti Shelke ei ollut siellä ja tuskin oli enää edes Mark oli paikalla. Tifa kuitenkin toivoi, että kompleksista löytyisi vihjeitä Deepgroundin turvapaikasta.

”En vieläkään ymmärrä, miten ihmeessä joku on päässyt tunkeutumaan Markin mieleen”, Yuffie sanoi, kun Mark mainittiin.

”Hän luultavasti teki synaptisen verkkosukelluksen”, Vincent sanoi.

Tifa säpsähti. Synaptinen verkkosukellus oli Shelken erikoistaito, jonka hän oli hionut huippuunsa Deepground-vuosien aikana. WRO oli kuitenkin kieltänyt tekniikan käytön, eikä Shelkeä ollut sen jälkeen edes päästetty lähelle tietokoneita. Tifa muisti, että Shelke oli viihtynyt Markin seurassa Cloudin syntymäpäiväjuhlilla. Voisiko olla, että Mark oli tiennyt Shelken kyvystä ja kysellyt siitä, vaikka tiesi sen käytön kielletyksi?

”Mutta siitähän voi toipua?” Yuffie kysyi. ”Siis siitä, että joku valtaa mielen. Eikö Shelke ole toipunut ihan hyvin?”

”Luulen niin”, Tifa vastasi.

Kun Shelke oli suorittanut viimeisen synaptisen verkkosukelluksensa, hän oli yhdistänyt mielensä Shinran entisen työntekijän, Lucrecia Crescentin, kanssa. Tifa oli kuitenkin siinä käsityksessä, ettei Lucrecian tietoisuus ollut enää osa Shelkeä.

”Hän…” Vincent sanoi ja jäi hakemaan sanoja. ”Shelke ei välttämättä ole toipunut niin hyvin kuin luulette.”

Tifa kohotti kulmiaan Vincentille. Hän lysähti istumaan pöydän ääreen tiskirätti kädessään ja huokaisi. Juuri kun yhdellä suunnalla helpotti, joku pudotti seuraavan pommin hänen niskaansa.

”Hän on puhunut minulle muistoista, jotka… ovat vaivanneet hänen mieltään”, Vincent sanoi. ”Lucrecian muistoista.”

”Hän muistaa edelleen?” Tifa kysyi. ”Minulle hän ei sanonut siitä mitään.”

”En tiedä, miten paljon hän muistaa ja mitä kaikkea, mutta minulle jäi käsitys, että osa muistoista on varsin yksityiskohtaisia.”

Tuttu tykytys hiipi Tifan ohimoille. Hän laski tiskirätin käsistään ja pyöritteli ohimoita sormenpäillään samalla, kun muisteli Shelken kanssa käymiään keskusteluja. Hän oli koko ajan olettanut, että ihastus Vincentiin oli ollut aitoa. Nuoren naisen sydämeen kehittynyt tunne, koska Vincent näyttäytyi Shelken pelastajana, sankarina, joka oli vapauttanut hänet Deepgroundin otteesta.

Vincentin ilme oli suorastaan kärsivä. Tifa olisi halunnut udella tarkemmin, mutta piti suunsa. Yuffie sen sijaan ei vaan vaati saada tietää, mistä tarkalleen ottaen oli kyse.

”Sinä puhuit Lucreciasta viime yönä”, Yuffie sanoi Vincentille. ”Sinä –”

Vincentin huulilta purkautui huokaisu. Tifalla oli omat epäilyksensä Vincentin ja Lucrecian suhteesta. Vincent oli työskennellyt Lucrecian henkivartijana Turk-aikanaan, mutta kenties suhde ei ollut jäänyt ammatilliselle tasolle. Vincentin onneksi Marlene rynnisti takaisin keittiöön ja keskeytti Yuffien utelut vaatimuksella kauppareissusta. Tifa ei olisi halunnut päästää tyttöä, mutta yllättäen Yuffie tarjoutui seuraksi ja karkasi paikalta Marlenen kanssa Tifan puistellessa päätään.

”Haluatko puhua siitä?” Tifa kysyi Vincentiltä, kun he olivat jääneet kaksin.

”En oikeastaan.”

”Joskus puhuminen helpottaa oloa.”

”Ei tässä tapauksessa”, Vincent sanoi, ja Tifa ymmärsi häntä täydellisesti.

~o~

7th Heavenissa sujui niin leppoisasti, että puolittain olisi voinut kuvitella arjen alkaneen vihdoin rullata normaalisti. Hetkittäin Tifa pystyi jopa päästämään irti huolestaan mutta ajoittain hänen katseensa valahti oven suuntaan. Hän tiesi, ettei Rude tulisi pyytämättä. Cloud ja muut Avalanchen jäsenet saattaisivat sen sijaan jopa saapua. Shelke valitettavasti ei omin neuvoin enää todennäköisesti palaisi. Oli vain toivottava, että hänet löydettäisiin.

Yuffie istui vahtimassa, kun Marlene teki läksyjään. Kun homma alkoi näyttää valmiilta, Tifa hivuttautui lähemmäs.

”Sait sen valmiiksi?” hän kysyi Marlenelta, joka nyökkäsi. ”Hyvä. Nyt voisit mennä vielä hetkeksi leikkimään Denzelin kanssa ennen iltapalaa.”

Marlene pamautti saman tien kirjan kiinni ja kirmasi yläkertaan niin, että rappuset kumisivat. Tifa katseli hänen peräänsä hetken mutta vilkaisi sitten jälleen ulko-ovea.

”Kunpa he tulisivat pian”, Tifa sanoi.

”Turkit vai Avalanche?”

Yuffien äänessä oli piikki, joka tunkeutui suoraan Tifan sydämeen. Rude-asia ei ollut vielä loppuun käsitelty, vaikka hän oli niin toivonut. Kaiken lisäksi Yuffie oli ensimmäinen ja helpoin este ylitettäväksi. Kunhan Barret ja Cid saisivat tietää, alkaisi pako pohjoiseen kraatteriin tuntua hyvältä ajatukselta.

”Anteeksi, etten kertonut aikaisemmin”, Tifa sanoi.

”Sinulla oli varmaan syysi, mutta aika tympeää silti.”

Tifa tuijotteli varpaitaan. Vaikka Yuffie oli välillä armoton hölösuu, heillä oli jo vuosia ollut keskinäinen luottamus. He olivat jakaneet monia asioita, joista ei voinut Avalanchen muiden jäsenten kanssa keskustella suoraan.

”Jos nyt aloitetaan häpeästä…” Tifa sanoi.

Vihdoin sanat tulivat. Yuffie kuunteli oikeasti, ei edes hipaissut puhelintaan koko aikana. Paino putosi Tifan rinnasta, kun hän sai kerrottua siitä, miten vaikeaa Cloudin kanssa oli ollut ja miten kaikki muut paineet olivat hiljalleen kasautuneet hän hartioilleen. Renosta hän ei maininnut. Sen tarinan Cloud saisi kertoa itse. Sen sijaan Tifa myönsi, että Rude oli oikeasti pysähtynyt kuuntelemaan häntä ja osannut sanoa juuri ne sanat, joita hän oli sillä hetkellä kaivannut. Palaset olivat loksahdelleet paikoilleen kuin vahingossa, kunnes oli tapahtunut oikea vahinko.

”Rude on sentään Turkeista se siedettävin tapaus”, Yuffie sanoi. ”Mutta sinun pitää kertoa Denzelille ja Marlenelle totuus. Ja muillekin, jos kaikki eivät vielä tiedä.”

”Niin. Koskaan ei vain ole hyvä hetki.”

Yuffie myönsi, että juuri nyt tilanne oli päällä liian pahasti. Kenties Shelken löytymisen jälkeen asian voisi ottaa puheeksi. Tifa sai tilaisuuden kääntää keskustelun etsintäoperaatioon ja siihen, missä muut oikein viipyivät tällä hetkellä. Yuffie purpatti siitä, ettei Reeve ollut poikennut paikalle, mutta Tifa oli salaa helpottunut. Reeve olisi saattanut udella jotain lapsen isästä, ellei sitten ollut jo kuullut WRO:n lääkäriltä. Jotenkin Tifalla oli tunne, että vaitiolovelvollisuus falskasi tohtori Clemensin kohdalla.

Tifa jätti Yuffien istumaan pöytään ja siirtyi itse baaritiskin taakse. Rauhalliset hetket olivat tehneet hyvää, ja työskentely sujui nyt tehokkaammin kuin aikoihin. Hän jaksoi jopa jakaa muutaman hymyn asiakkaille. Ilta vierähti yllättävän nopeasti, ja puolenyön jälkeen baarin ovi vihdoin kävi eikä sisälle astellut lisää asiakkaita.

Marie nyökkäsi Tifalle, joka kiirehti tervehtimään ystäviään. Cloud väisti jälleen kerran katsetta mutta Cid ja Barret jopa hymyilivät, vaikka molemmat näyttivät siltä, etteivät olleet nukkuneet pariin vuorokauteen. Reeve ei sentään ollut ryvettynyt mutta väsymys painoi selvästi myös häntä. Tifa johdatti koko porukan baarin puolelta keittiöön ja naksautti kahvinkeittimen päälle samalla, kun muut asettuivat keittiönpöydän ääreen. Myös Vincent ja Yuffie liittyivät seuraan, ja yhtäkkiä keittiö kävi ahtaaksi.

”No niin, kaikki ovat paikalla, joten voimme aloittaa”, Reeve sanoi ja otti vastaan Tifan ojentaman kahvimukin.

”Nanaki puuttuu”, Yuffie sanoi. ”Sattuiko hänelle jotain?”

Cloud puisteli päätään vastaukseksi ja suostui jopa ottamaan Tifalta mukin. Heidän sormensa hipaisivat vahingossa toisiaan, ja sävähdys kulki Tifan koko kehon läpi. Ei samanlaisena kuin vuosia sitten vaan… Ehkä siinä oli ripaus kaipausta? Tietoisuus siitä, että heidän tarinansa oli ohitse, riipaisi sydäntä, mutta sai silti sielun keventymään.

”Hän jäi jäljittämään miehiä”, Cid sanoi. ”Se saamarin paikka on helkkarinmoinen sokkelo. Hyvä, ettemme eksyneet sinne.”

”Löysimme kuitenkin jotain”, Cloud sanoi ja nosti pöydälle muutaman sulan.

Sulat olivat väriltään kultaisia. Ei ollut epäilystäkään, mistä ne olivat peräisin.

”Heillä on kultainen chocobo”, Vincent lausui ääneen Tifan ajatukset.

”Nanakin mukaan useampi”, Cloud sanoi. ”Nanaki jäljitti Markin hajun chocobotalliin. Seurasimme hajua ulos ja vuorille muttemme nähneet ketään. He ovat luultavasti saaneet reilusti etumatkaa. Nanaki jäi jatkamaan jäljittämistä, kun me lähdimme paluumatkalle.”

Tifa näykki jälleen alahuultaan. Jos Markilla ja toisella miehellä – kuka hän lienee – oli kultainen chocobo, he pystyivät matkustamaan kauas, ylittämään vuoret ja tarvittaessa jopa meren. Tietenkään ei ollut järkevää lähteä vaikkapa Costa del Solille asti chocobon selässä, mutta mantereen etelärannikolla oli useita saaria, joille kultaisella chocobolla pystyi kyllä ratsastamaan.

”Minusta olisi hyvä, jos Vincent ja Yuffie kertoisivat, mitä kuulivat vuorikompleksissa. Ehkä pystymme tietoja yhdistelemällä päättelemään jotain”, Tifa sanoi.

”He puhuivat jostain piilopaikasta, jonne Markin… tai siis sen hänen sisällään olevan tyypin… veli on viety”, Yuffie sanoi.

Barret ja Cid jäivät tuijottamaan Yuffieta pöllämystyneinä, joten Yuffie ja Vincent joutuivat kertaamaan teorian synaptisesta verkkosukelluksesta. Vasta sen jälkeen asiassa päästiin eteenpäin. Vincent oli kuullut Markin mieleen päässeen henkilön puhuneen jonkin P-aineen lisäämisestä itseensä ja sanoneen, ettei ollut vielä saavuttanut täyttä kontrollia Markista.

”Mark on kärsinyt muistinmenetyksistä”, Vincent lisäsi. ”Hän ei muistanut ollenkaan käyneensä Yuffien kimppuun.”

”Shelke ei kärsinyt muistinmenetyksistä, kun…”

Reeve ei sanonut lausettaan loppuun vaan loi pitkän katseen Vincentiin.

”Kenties, koska hän yhdisti mielensä vapaaehtoisesti Lucrecian kanssa. Mark tuskin halusi toista tietoisuutta sisälleen”, Vincent sanoi.

”Onko sinulla mitään käsitystä, kuka tämä toinen tietoisuus on?” Reeve kysyi. ”Ei kai Hojo taas?”

Keittiön yli pyyhkäisi synkkä aalto, kun Hojon nimi mainittiin ääneen. Kylmät väreet kulkivat pitkin Tifan ihoa. Kunpa hänen ei enää koskaan tarvitsisi kuulla tuota nimeä.

”En usko”, Vincent vastasi. ”Hän puhui veljestään ja P-aineesta. Luulen, että kyseessä on Nero Sysimusta. Näin Weissin tappavan hänet, mutta kenties jotain jäi jäljelle. Ehkä kaikkien heidän tietoisuudesta osa on siirretty maailmanlaajuiseen verkkoon.”

Tifa hörppäsi kahviaan ja pyöritteli Vincentin sanoja mielessään. Hän ei ollut itse koskaan nähnyt Nero Sysimustaa, mutta kuullut tästä silti. Nero ja hänen veljensä Weiss olivat Deepgroundissa luotuja Soldiereja, ihmiskodein tuloksia siinä, missä Sephirothkin. Siinä missä Hojo oli ohjaillut Weissia, Nero oli saanut mellastaa vapaasti jollain tavalla pimeyteen liittyvän kykynsä kanssa. Hän oli onnistunut sieppaamaan Yuffien pimeytensä sisälle, mistä Vincent, johon pimeys ei tehonnut, oli nuoren naisen pelastanut. Jos Nero oli nyt onnistunut luikertelemaan Markin mieleen, siitä ei voinut seurata mitään hyvää.

”Minulla on myös epäilykseni toisen miehen henkilöllisyydestä”, Vincent sanoi ja kiemurteli paikoillaan. ”Reeve, hän on se, josta kyselit minulta aiemmin.”

Reeve loi Vincentiin jälleen pitkän katseen. Vincent nyökkäsi eikä näyttänyt siltä, että olisi halunnut sanoa enempää.

”Tohtori Grimoire Valentine”, Reeve sanoi Vincentin puolesta. ”Hän työskenteli yhdessä tohtori Lucrecia Crescentin kanssa, kunnes yhtäkkiä katosi. Hänen oletettiin kuolleen. Suunnilleen kahdeksan vuotta myöhemmin hänet kuitenkin mainitaan Deepgroundin tiedostoissa. Hän teki aktiivista tutkimusta P-aineen parissa. Hän teki P-aineella kokeita sikiöiden parissa, mutta vain yksi onnistui.”

Reeve ei suostunut paljastamaan, mistä oli saanut tietonsa, mutta Tifan ei ollut vaikea arvata. Rufus Shinra oli laittanut Turkit tutkimaan samaa tapausta WRO:n kanssa, ja hänellä oli varmasti pääsy kaikkiin jäljellä oleviin Shinran tietokantoihin. Joko Rufus tai Turkit olivat kertoneet Reevelle tohtori Grimoire Valentinesta ja hänen yhteyksistään Deepgroundiin. Tifa kuitenkin pysytteli hiljaa ja antoi muiden taivastella Reeven vaitiolovelvollisuutta.

”Tarkoittaako tämä, että Nero Sysimusta on Vincentin isän kokeiden tulos?” Yuffie kysyi, kun vänkääminen vihdoin loppui.

”Siltä ainakin näyttää”, Reeve vastasi.

”Entä Rosso ja muut?” Vincent kysyi.

”He ovat G:n lapsia, eikö se niin mennyt?” Yuffie kysyi.

Reeven kasvoille nousi pohtiva ilme. Tifa kaiveli muististaan, mitä oli kuullut Shelken katoamisen myötä G:stä, mutta tiedot olivat vähäisiä. Kyseessä oli Sephirothin prototyyppi.

”Lähteeni mukaan joku Soldier laitettiin jahtaamaan G:tä vuosia sitten. Hän ei kuitenkaan osannut nimetä kyseistä Soldieria”, Reeve sanoi.

”Minusta tämä kuulostaa etäisesti tutulta”, Cloud sanoi. ”En vain kykene muistamaan…” Hän hieroi otsaansa. Tifa tunnisti tuon ilmeen; Cloud kävi äänetöntä taistelua päänsä sisällä. Yritti tonkia asioita, jotka hänen mielensä torjui aktiivisesti niiden traumaattisuuden vuoksi. Tifa toivoi, että Cloud suostuisi hakemaan ammattiapua, muttei enää ollut hänen asiansa jankata siitä.

”Minä sanon, että etsimme niiden paskiaisten piilopaikan ja pamautamme sen maan tasalle”, Barret sanoi, kun Cloudin muistelut eivät edenneet.

”Ensin meidän on löydettävä heidät”, Tifa sanoi. ”Jos lennämme Sheralla vuorikompl-”

”Sinä et lennä minnekään”, Cloud sanoi ja katsoi Tifaan ensimmäistä kertaa koko yön aikana.

”Tämä koskee minuakin. Totta kai minä tulen mukaan.”

”Et tule. Sinä jäät tänne”, Cloud sanoi. ”Ensinäkin se on sinulle liian vaarallista ja toisekseen minä en halua –”

”Et voi jättää minua ulkopuolelle!”

”Taatusti voin!”

Cloud pamautti mukinsa vähän turhan kovaa tiskipöydälle ja jäi seisomaan sen eteen kädet rinnan päälle ristittyinä. Tifa rekisteröi hämärästi, että muut nousivat pöydän äärestä ja hipsivät pois keittiöstä.

”Niinhän sinä olet yrittänyt tehdä vuosia”, Tifa sanoi ja pakottautui pitämään äänensä rauhallisena. ”Olet jättänyt minut ulkopuolelle. Et koskaan halunnut keskustella Aerithista, et geostigmasta, et mistään, mitä päässäsi liikkuu.”

”Ei minun ole pakko puhua niistä asioista, jos en halua!”

Cloudin silmissä myrskysi. Tifa puristi kätensä nyrkkiin ja veti syvään henkeä. Ohimolla nyki ja oikea jalka halusi naputtaa lattiaa, mutta jotenkin hän sai pidettyä itsensä paikoillaan. Piti muistaa, että baari oli oven toisella puolella eikä valomerkki ollut vielä tullut.

Tifa astui eteenpäin, kunnes seisoi aivan Cloudin nenän edessä.

”Tiedätkö mitä, Cloud? Kun olet parisuhteessa jonkun kanssa, olet jossain määrin tilivelvollinen. Se tie kulkee kahteen suuntaan tai eri suuntiin. Sanon tämän, ettet tee Renon kanssa samoja virheitä kuin minun kanssani.”

Cloud perääntyi ja iski selkänsä tiskialtaan reunaan. Tifa ei suostunut luovuttamaan vaan työntyi jälleen lähemmäs ja tökkäisi Cloudia etusormellaan rintaan.

”Salailu ei sovi suhteeseen. Se työntää toisen pois, ja lopulta jäät yksin. Et sinä sitä halua, Cloud”, Tifa jatkoi. ”Odotin sinua kotiin monena iltana, joskus itkin itseni uniin ja mietin, miksen kelpaa. Olisit voinut sanoa, ettet välitä minusta sillä tavalla!”

”No, sinä olisit voinut kertoa Rudesta etkä pamahtaa hänelle paksuksi!”

”Siinä vaiheessa sinulla oli jo oma juttusi menossa Renon kanssa, oli ollut pitkään!”

Tifa mulkoili Cloudia, ja tämä tuijotti itsepäisesti seinää hänen takanaan. Jälleen Cloudin poskille nousi punaisia pisteitä, jotka laajenivat ja laajenivat, kunnes ulottuivat jo kaulalle asti. Tifan sisällä ei enää poltellut vaan jostain nousi tyhjyys. Sanat oli sanottu. Sillat poltettu. Loppu oli tullut eikä sitä voinut enää peruuttaa.

”Rakastin sinua, Cloud, rakastin oikeasti. Et vain koskaan nähnyt sitä”, hän sanoi ja kääntyi. Hän käveli ikkunan ääreen ja jäi katselemaan takapihalle.

”Näin minä.”

Cloudin sanat olivat pelkkä kuiskaus mutta ne tavoittivat Tifan korvat. Väreet kulkivat pitkin ihoa, ja toisessa hetkessä Tifa olisi saattanut sännätä halaamaan Cloudia. Nyt hän ei edes halunnut. Liian vähän, liian myöhään.

”Kuule… Silloin joskus…” Cloud aloitti. ”En edes nähnyt ketään muuta kuin sinut, mutta sitten tapahtui kaikkea. Kyllä sinä tiedät. Sephiroth… Hojo… Aerith… En ole enää se sama pikkupoika, joka palvoi sinua. Tai siis… Palvon sinua edelleen, mutta olet minun…”

”… paras ystäväsi”, Tifa jatkoi Cloudin lauseen loppuun ja pyyhki silmäkulmiaan. ”Tiedän. Olen tainnut tietää sen jo kauan. Halusin vain kuvitella, että olisi jotain muutakin.”

Askeleet kulkivat keittiön halki ja pysähtyivät Tifan selän taakse. Cloud kiersi kätensä hänen ympärilleen nojaten poskensa vasten hänen tukkaansa. He seisoivat siinä kauan puhumatta mitään. Hengittivät samaan tahtiin ja vain olivat.

”Olen ihan hukassa, Tifa”, Cloud sanoi. ”Barret ja Cid nylkevät minut, kun kuulevat.”

”Sittenhän meitä on kaksi”, Tifa vastasi ja sai Cloudin jopa naurahtamaan. Naurua sävytti nyyhkäys, jonka ansiosta myös Tifan silmät kostuivat uudestaan.

”En halua hylätä sinua”, Cloud jatkoi. ”Ja sen takia minun on mentävä ja sinun päästettävä irti. Jos tukahdutamme toisemme, alamme lopulta vihata toinen toistamme.”

Cloudin sanat iskivät suoraan rintaan juuri siksi, että ne olivat niin totta. Tifa kääntyi ympäri ja kietoi Cloudin tiukempaan halaukseen kuin aikoihin. Tällä kertaa Cloud ei yrittänyt paeta vaan silitti Tifan selkää.

”Voimmeko yhä olla ystäviä? Haluaisin myös puolet Denzelin huoltajuudesta”, Cloud sanoi.

”Voimme, ja järjestetään asia. En tiedä, miten baarin käy, mutta varmasti asumiskuviot onnistuvat jotenkin.”

”Ja Tifa?”

Tifa kohotti katseensa muttei päästänyt irti Cloudista. Makosilmät eivät enää myrskynneet mutta kerrankin ne välittivät tuhat tunnetta yhdellä kertaa.

”Olisin mielelläni saanut lapsen kanssasi. Ei se ollut vain sinun unelmasi, mutta nyt tämä meni näin. Denzel on kuitenkin meidän poikamme, vaikka olisimme kenen kanssa.”

Tifa nielaisi. Enää hän ei pystynyt pidättelemään kyyneleitä, jotka vyöryivät hänen poskilleen. Hän tärisi kauttaaltaan Cloudin käsien tiukassa otteessa.

”Olisimmepa käyneet tämän keskustelun vuosia sitten”, Tifa sanoi nyyhkäysten lomasta. Cloud painoi hänen päänsä olkapäätään vasten ja jatkoi hänen tukkansa silittämistä.

”Emme olleet valmiita. Luulen, että meidän piti käydä tämä kaikki läpi, jotta pystyimme kumpikin löytämään sen, mitä etsimme”, Cloud sanoi. ”Mutta voit olla varma siitä, että jos Rude koskaan satuttaa sinua, tulen täräyttämään hänet planeetan toiselle puolelle.”

”Voit sanoa Renolle samoja terveisiä.”

Tifa nauroi ja itki samaan aikaan, hytkyi Cloudia vasten. Cloudin nauru kumisi syvältä rinnasta, kunnes he molemmat vain tärisivät holtittomasti ja pitelivät toisistaan kiinni. Paras ystävä. Cloud oli Tifan paras ystävä, ja niin oli juuri hyvä.

2 kommenttia

  1. Awwwww, this was such a good chapter. I loved it. I'm glad that Tifa and Cloud finally had a good talk about their feelings and relationship.
    Thanks again for the awesome story!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment (again)! It's so nice to hear that you have been enjoying the story. <3

      Poista

Kiitos palautteestasi!