Kirjoittajan huomioita: Jälleen luku risteää Projekti S. R.:n kanssa. Saamme tietää, miten Deepground-tapauksen selvittely on edennyt, mutta oleellisempaa on toki Tifan ihmissuhde-elämä. Vieläkö salaisuudet säilyvät vai romahtavatko viimeisetkin kulissit?
Luku 25
Haukkumasanoja ja kiristyksiä
”Oletko varma, ettet halua minua mukaan?” Rude kysyi, kun pysäytti auton WRO:n toimiston edustalle.
”Olen”, Tifa vastasi ja vilkaisi miestä syrjäkarein.
Valhe. Tietenkin, mutta Tifa ei voinut vastata muuta, sillä hänen ystävänsä eivät olleet valmiita kohtaamaan totuutta. Yuffie ja Cloud ehkä, mutta muille ei voinut vielä kertoa. Liian paljon oli kesken. Jos elämä olisi ollut tasaista, tilanne olisi ollut toinen. Nyt piti kuitenkin keskittyä Shelkeen ja Deepground-tapauksen viemiseen päätökseensä.
”Mene sitten. Sinua odotetaan varmasti. Soita, kun voimme tavata”, Rude sanoi. Hänen sormensa sipaisivat Tifan poskea, ennen kuin hän nosti aurinkolasit silmilleen.
Tifa lupasi ja kampesi itsensä ulos autosta kylmään syysilmaan. Hän kietoi huivin paremmin kaulaansa, kun oli vilkuttanut Rudelle hyvästiksi. Ei, ei hyvästiksi. He sanoivat enää vain näkemiin, sillä uusi kohtaaminen oli varmempi kuin koskaan aiemmin. Yhteinen tie oli avautumassa, kun viimeiset esteet saatiin raivattua. Kyse oli vain ajasta.
Shera-ilmalaivan massiivinen varjo ilmestyi pihalle juuri, kun Tifa oli kävelemässä WRO:n toimistoon sisälle. Hän vaihtoi suuntaa ja kiirehti laskeutumisalueen reunalle. Hänen hiuksensa lennähtivät joka suuntaan, kun Sheran moottorit pöllyttivät ilmaa.
”Hauska nähdä sinua, Tifa!”
Reeve ilmestyi Tifan vierelle ja huusi suoraan hänen korvaansa. Silti oli vaikea kuulla sanoja. Tifa hymyili ja vastasi yhtä kovalla äänellä, mutta sanat hukkuivat Sheran jylinään. Reeven perässä paikalle saapui joukko sotilaita ja lääkintähenkilöstön edustaja, jonka näkeminen sai Tifan nielaisemaan. Joku ei ollut siis kunnossa.
”Reeve, ketä varten -?” Tifa kysyi.
”Barret loukkaantui. Ei kuulemma mitään vakavaa!” Reeve vastasi. Enempää hän ei ehtinyt sanoa, sillä Shera laskeutui alustalleen, moottorit hiljenivät ja ovet avautuivat.
Tifan katse nauliintui pieneen hahmoon, joka seisoi muiden joukossa. Hänen sydämensä muljahti, kädet levittäytyivät ja jalat lähtivät liikkeelle.
”Shelke!”
Shelke pyrähti juoksuun ja miltei tönäisi Yuffieta mennessään. Hän syöksyi Tifan kaulaan. Tifa kietoi kätensä Shelken ympärille. Hetkeen ei ollut mitään muuta kuin tyttö hänen sylissään. Kyyneleet uhkasivat puskea silmiin, kurkkuun kiipesi pala, joka ei nielemällä laskeutunut, ja sydän hakkasi villisti. Shelke olisi saattanut kadota lopullisesti, koska Tifa ei ollut osannut huolehtia hänestä oikein. Jatkossa piti olla parempi, piti olla viisaampi. Olisi opeteltava kunnioittamaan Shelkeä aikuisena ja samalla silti yrittää ohjata elämässä oikeaan suuntaan. Oliko se mahdollista? Pystyisikö Tifa oikeasti siihen kaikkien omien myrskyjensä keskellä?
”Oletko kunnossa?” Cloudin ääni kantautui yläpuolelta.
Tifa rutisti vielä kerran Shelkeä ennen kuin suoristautui. Hän hymyili Cloudille ja pyyhkäisi silmäkulmiaan.
”Hormonit tekevät tunteelliseksi, mutta voin ihan hyvin”, hän sanoi.
Cloud nyökkäsi. Hänen silmiensä alla olivat epätavalliset tummat varjot eikä tukkakaan sojottanut yhtä pystyssä kuin yleensä. Vaatteet olivat ryvettyneet, ja jopa näin matkan päästä pystyi haistamaan metsän.
Tifa pani merkille sivusilmällä, että paikalle ajoi muutamia autoja. Barret ohjattiin yhteen, vaikka hän yritti väittää vastaan. Kiroukset jäivät kuitenkin toiseksi, kun sotilaat kohahtivat. Tifa kääntyi katsomaan, mikä kohahduksen oli saanut aikaan. Sherasta käveli ulos pitkähkö mies, jonka makosilmät erottuivat vähäisessä valossa. Hänen punainen tukkansa tempoili tuulessa, samoin viininpunaisen nahkatakin helmat. Tifa ei muistanut nähneensä miestä koskaan aiemmin, mutta silti yksi sana nousi hänen mieleensä: Soldier. Kylmyys ui luihin ja ytimiin, eikä se tällä kertaa johtunut säästä.
Mies käveli muiden mukana Reeven luokse ja jäi vaihtamaan hänen kanssaan muutaman sanan. Vasta sitten hän istui yhteen autoista. Hän vaikutti säyseältä ja ystävälliseltä, mutta Tifa huomasi kurtun Cloudin kulmien välissä, kun tämä tuijotti miestä.
”Vincent, otin vapauden tuoda autosi tänne”, Reeve sanoi ja viittoi yhteen autoista.
”Meidän pitäisi keskustella tapaamisesta”, Vincent kuitenkin sanoi eikä lähtenyt autolle.
”En usko, että tilanne muuttuu aamuun mennessä tai edes iltapäivään”, Reeve sanoi. ”Olette kaikki uuvuksissa. Tulkaa kolmelta toimistolle, puhumme silloin.”
Alkoi epämääräinen säätö siitä, kuka menisi kenenkin autolla, mutta lopulta Yuffie päätyi Vincentin kyytiin, mihin mies oli yllättävän suostuvainen. Vaikka ei kai enää pitäisi yllättyä, sillä merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään. Tifa päätti olla vaivaamatta asialla mieltään. Jos Shelke oli aikuinen, oli taatusti myös Yuffie. Kaipa hän tiesi, mitä teki, eikä Tifalla ollut varaa kommentoida muiden suhdekommelluksia. Sen sijaan hän tyrkki Shelken samaan autoon Barretin kanssa. Cloud seurasi perässä ja asettui etupenkille.
”Viemme herra Wallacen hoidettavaksi. Sen jälkeen voin kuljettaa teidät 7th Heaveniin”, auton kuljettaja sanoi.
Cloud murahti jotain, mutta Tifa kiirehti kiittämään. Autoon laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoivat vain Barretin satunnaiset ähkäisyt. Pian nekin jäivät pois, kun hänet saatiin hoidettavaksi vastalauseista huolimatta. Tifalla oli miljoona kysymystä tapahtuneesta, mutta Cloud ei näyttänyt siltä, että halusi puhua. Ehkä oli parempi odottaa aamuun.
”Olen”, Tifa vastasi ja vilkaisi miestä syrjäkarein.
Valhe. Tietenkin, mutta Tifa ei voinut vastata muuta, sillä hänen ystävänsä eivät olleet valmiita kohtaamaan totuutta. Yuffie ja Cloud ehkä, mutta muille ei voinut vielä kertoa. Liian paljon oli kesken. Jos elämä olisi ollut tasaista, tilanne olisi ollut toinen. Nyt piti kuitenkin keskittyä Shelkeen ja Deepground-tapauksen viemiseen päätökseensä.
”Mene sitten. Sinua odotetaan varmasti. Soita, kun voimme tavata”, Rude sanoi. Hänen sormensa sipaisivat Tifan poskea, ennen kuin hän nosti aurinkolasit silmilleen.
Tifa lupasi ja kampesi itsensä ulos autosta kylmään syysilmaan. Hän kietoi huivin paremmin kaulaansa, kun oli vilkuttanut Rudelle hyvästiksi. Ei, ei hyvästiksi. He sanoivat enää vain näkemiin, sillä uusi kohtaaminen oli varmempi kuin koskaan aiemmin. Yhteinen tie oli avautumassa, kun viimeiset esteet saatiin raivattua. Kyse oli vain ajasta.
Shera-ilmalaivan massiivinen varjo ilmestyi pihalle juuri, kun Tifa oli kävelemässä WRO:n toimistoon sisälle. Hän vaihtoi suuntaa ja kiirehti laskeutumisalueen reunalle. Hänen hiuksensa lennähtivät joka suuntaan, kun Sheran moottorit pöllyttivät ilmaa.
”Hauska nähdä sinua, Tifa!”
Reeve ilmestyi Tifan vierelle ja huusi suoraan hänen korvaansa. Silti oli vaikea kuulla sanoja. Tifa hymyili ja vastasi yhtä kovalla äänellä, mutta sanat hukkuivat Sheran jylinään. Reeven perässä paikalle saapui joukko sotilaita ja lääkintähenkilöstön edustaja, jonka näkeminen sai Tifan nielaisemaan. Joku ei ollut siis kunnossa.
”Reeve, ketä varten -?” Tifa kysyi.
”Barret loukkaantui. Ei kuulemma mitään vakavaa!” Reeve vastasi. Enempää hän ei ehtinyt sanoa, sillä Shera laskeutui alustalleen, moottorit hiljenivät ja ovet avautuivat.
Tifan katse nauliintui pieneen hahmoon, joka seisoi muiden joukossa. Hänen sydämensä muljahti, kädet levittäytyivät ja jalat lähtivät liikkeelle.
”Shelke!”
Shelke pyrähti juoksuun ja miltei tönäisi Yuffieta mennessään. Hän syöksyi Tifan kaulaan. Tifa kietoi kätensä Shelken ympärille. Hetkeen ei ollut mitään muuta kuin tyttö hänen sylissään. Kyyneleet uhkasivat puskea silmiin, kurkkuun kiipesi pala, joka ei nielemällä laskeutunut, ja sydän hakkasi villisti. Shelke olisi saattanut kadota lopullisesti, koska Tifa ei ollut osannut huolehtia hänestä oikein. Jatkossa piti olla parempi, piti olla viisaampi. Olisi opeteltava kunnioittamaan Shelkeä aikuisena ja samalla silti yrittää ohjata elämässä oikeaan suuntaan. Oliko se mahdollista? Pystyisikö Tifa oikeasti siihen kaikkien omien myrskyjensä keskellä?
”Oletko kunnossa?” Cloudin ääni kantautui yläpuolelta.
Tifa rutisti vielä kerran Shelkeä ennen kuin suoristautui. Hän hymyili Cloudille ja pyyhkäisi silmäkulmiaan.
”Hormonit tekevät tunteelliseksi, mutta voin ihan hyvin”, hän sanoi.
Cloud nyökkäsi. Hänen silmiensä alla olivat epätavalliset tummat varjot eikä tukkakaan sojottanut yhtä pystyssä kuin yleensä. Vaatteet olivat ryvettyneet, ja jopa näin matkan päästä pystyi haistamaan metsän.
Tifa pani merkille sivusilmällä, että paikalle ajoi muutamia autoja. Barret ohjattiin yhteen, vaikka hän yritti väittää vastaan. Kiroukset jäivät kuitenkin toiseksi, kun sotilaat kohahtivat. Tifa kääntyi katsomaan, mikä kohahduksen oli saanut aikaan. Sherasta käveli ulos pitkähkö mies, jonka makosilmät erottuivat vähäisessä valossa. Hänen punainen tukkansa tempoili tuulessa, samoin viininpunaisen nahkatakin helmat. Tifa ei muistanut nähneensä miestä koskaan aiemmin, mutta silti yksi sana nousi hänen mieleensä: Soldier. Kylmyys ui luihin ja ytimiin, eikä se tällä kertaa johtunut säästä.
Mies käveli muiden mukana Reeven luokse ja jäi vaihtamaan hänen kanssaan muutaman sanan. Vasta sitten hän istui yhteen autoista. Hän vaikutti säyseältä ja ystävälliseltä, mutta Tifa huomasi kurtun Cloudin kulmien välissä, kun tämä tuijotti miestä.
”Vincent, otin vapauden tuoda autosi tänne”, Reeve sanoi ja viittoi yhteen autoista.
”Meidän pitäisi keskustella tapaamisesta”, Vincent kuitenkin sanoi eikä lähtenyt autolle.
”En usko, että tilanne muuttuu aamuun mennessä tai edes iltapäivään”, Reeve sanoi. ”Olette kaikki uuvuksissa. Tulkaa kolmelta toimistolle, puhumme silloin.”
Alkoi epämääräinen säätö siitä, kuka menisi kenenkin autolla, mutta lopulta Yuffie päätyi Vincentin kyytiin, mihin mies oli yllättävän suostuvainen. Vaikka ei kai enää pitäisi yllättyä, sillä merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään. Tifa päätti olla vaivaamatta asialla mieltään. Jos Shelke oli aikuinen, oli taatusti myös Yuffie. Kaipa hän tiesi, mitä teki, eikä Tifalla ollut varaa kommentoida muiden suhdekommelluksia. Sen sijaan hän tyrkki Shelken samaan autoon Barretin kanssa. Cloud seurasi perässä ja asettui etupenkille.
”Viemme herra Wallacen hoidettavaksi. Sen jälkeen voin kuljettaa teidät 7th Heaveniin”, auton kuljettaja sanoi.
Cloud murahti jotain, mutta Tifa kiirehti kiittämään. Autoon laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoivat vain Barretin satunnaiset ähkäisyt. Pian nekin jäivät pois, kun hänet saatiin hoidettavaksi vastalauseista huolimatta. Tifalla oli miljoona kysymystä tapahtuneesta, mutta Cloud ei näyttänyt siltä, että halusi puhua. Ehkä oli parempi odottaa aamuun.
~o~
Aamu oli täydellinen härdelli, kun lapsille selvisi, että Cloud ja Shelke olivat palanneet. Lisäksi Marlene kyseli Barretin perään eikä olisi halunnut lähteä kouluun lainkaan. Tifa joutui käyttämään kaikki suostuttelutaitonsa, jotta sai työnnettyä Marlenen ja Denzelin ulos ovesta ja kohti koulua.
Kun lapset olivat lähteneet ja Shelke vielä söi omaa aamiaistaan keittiössä, baariin laskeutui hiljaisuus. Tifa kääri neuletakkia paremmin ympärilleen ja vilkaisi tiskin ääressä istuvaa Cloudia, joka pyöritteli kahvimukia käsissään.
”Denzel sanoi, että haluaa asua kanssani”, Cloud sanoi.
Jotain kylmää valui Tifan vatsaan. Denzel oli toistellut tuota samaa lausetta koko sen ajan, kun Cloud oli ollut poissa. Mikään ei ollut kääntänyt pojan päätä. Hän oli vielä niin nuori, ettei lain mukaan saanut valita, kumman vanhemman luona asui… ja sitten oli vielä sijaisvanhemmuuskuvio. Vaikka Tifa oli puhunut viranomaisten kanssa ja asioiden oli sanottu järjestyvän, mitään ei ollut vielä sovittu. Tifan olisi luultavasti pitänyt olla aktiivisempi ja ryhtyä oikeasti organisoimaan tilannetta, mutta kaikki tuollainen arkinen oli nyt ylivoimaista.
”Ehdotin hänelle, että hän asuisi molempien kanssa. Olen paljon pois pakettikeikkojen takia”, Cloud jatkoi, ja Tifa nosti katseensa lattialankuista, joihin se oli vajonnut.
”Luulin, että ne keikat venyivät Renon takia.”
”Osittain, mutta olen myös oikeasti tehnyt työtä. Jos lastensuojelulle sopii, kävisikö sinulle tuollainen järjestely, jossa Denzel olisi luonasi, kun minä olen poissa, ja tietysti aina silloin, kun hän itse sitä haluaa? Haluaisin, että olemme molemmat tärkeä osa hänen elämäänsä.”
Cloud puhui harvoin yhtä vakavissaan. Sinisten silmien katse tunkeutui Tifan läpi, lävisti jopa sydämen.
”Olemme ehkä molemmat surkeita roolimalleja, mutta me olemme ainoat vanhemmat, jotka hänellä on”, Cloud jatkoi.
Milloin Cloudista oli tullut noin hyvä puhumaan? Oli kuin muurit olisivat vihdoin murtuneet, kuin vapaus olisi vihdoin koittanut. Varjot irrottivat tahmaiset näppinsä.
”Siitä taitaa tulla melkoinen kuvio”, Tifa sanoi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.
”Aiot jatkaa Ruden kanssa?”
Tifa nyökkäsi. ”Ja sinä Renon?”
Oli Cloudin vuoro nyökätä. Baari tihkui hiljaisuutta mutta tällä kertaa se ei ollut jäistä. Se oli kuin lämmin huopa, joka kietoutui kaiken ympärille. Vaikka aikakausi oli tullut päätökseen, uusi alku ei näyttäytynyt hirvittävältä.
”Tiedäthän, että Barret ja Cid repivät pelihousunsa, kun kuulevat tästä?” Cloud sanoi. ”Barret nostaa minut seinälle ja antaa Cidin keihästää minut. Sen jälkeen hän ampuu Renon ja Ruden molemmat.”
Tifa ei voinut mitään sille, että mielikuva sai hänet hörähtämään. Myös Cloudin suupielet nytkähtivät ylöspäin.
”Ehkä meidän on pidettävä kulissit pystyssä vielä hetken”, Tifa sanoi. ”Vain sen aikaa, että saamme Deepground-tilanteen hoidettua. Kun muut eivät stressaa sitä, he ovat vastaanottavaisempia.”
”Kerroin jo Vincentille, että eroamme.”
”Ei se haittaa. Ei kerrota yksityiskohtia.”
Tosin Tifa oli jo paljastanut Yuffielle, kuka oli lapsen isä. Myös muut heidän ystävistään tiesivät, ettei isä ollut Cloud. Oli vain ajan kysymys, koska totuus paljastuisi, mutta silti sen ei tarvinnut paljastua juuri nyt. Niin epäreilua kuin oli pimittää tieto ja pitää Turkeja varjoissa, oli tärkeämpää huolehtia, että Avalanchen yhtenäisyys säilyisi, kunnes viimeinen taistelu olisi käyty.
”Olet varmaan oikeassa”, Cloud sanoi. ”Vaikka Genesis liittyi puolellemme, on vielä asioita… Taisteluita, jotka on voitettava. Muuten tämä ei ole ikinä ohitse.”
Tifa nyökkäsi. Cloudin ei tarvinnut avata tunteitaan tässä kohtaa, sillä Tifa oli käynyt saman läpi monesti. Geostigma, Sephirothin kloonit, Sephirothin paluu, Deepground, Hojon paluu ja Omega. Taistelu liki voittamattomia vihollisia vastaan oli ollut loputonta siitä asti, kun Avalanche oli päättänyt vuosia sitten räjäyttää Shinra-yhtiön reaktorin. Oli käynnistynyt ketjureaktio, jolla ei ollut päätepistettä. Ehkä nyt se kuitenkin häämötti edessä.
”Tiedätkö, mitä me tarvitsemme?” Tifa sanoi ja pakotti hymyn kasvoilleen. ”Juhlat. Me järjestämme illallisen Shelken paluun kunniaksi. Tiedän, että kaikki on vielä kesken, mutta jokainen meistä tarvitsee vähän iloa elämäänsä.”
Cloud tuijotti Tifaa hetken ennen kuin nyökkäsi. Hän tyhjensi kahvimukinsa ja laski sen tiskille kuin pisteeksi keskustelulle.
Kun lapset olivat lähteneet ja Shelke vielä söi omaa aamiaistaan keittiössä, baariin laskeutui hiljaisuus. Tifa kääri neuletakkia paremmin ympärilleen ja vilkaisi tiskin ääressä istuvaa Cloudia, joka pyöritteli kahvimukia käsissään.
”Denzel sanoi, että haluaa asua kanssani”, Cloud sanoi.
Jotain kylmää valui Tifan vatsaan. Denzel oli toistellut tuota samaa lausetta koko sen ajan, kun Cloud oli ollut poissa. Mikään ei ollut kääntänyt pojan päätä. Hän oli vielä niin nuori, ettei lain mukaan saanut valita, kumman vanhemman luona asui… ja sitten oli vielä sijaisvanhemmuuskuvio. Vaikka Tifa oli puhunut viranomaisten kanssa ja asioiden oli sanottu järjestyvän, mitään ei ollut vielä sovittu. Tifan olisi luultavasti pitänyt olla aktiivisempi ja ryhtyä oikeasti organisoimaan tilannetta, mutta kaikki tuollainen arkinen oli nyt ylivoimaista.
”Ehdotin hänelle, että hän asuisi molempien kanssa. Olen paljon pois pakettikeikkojen takia”, Cloud jatkoi, ja Tifa nosti katseensa lattialankuista, joihin se oli vajonnut.
”Luulin, että ne keikat venyivät Renon takia.”
”Osittain, mutta olen myös oikeasti tehnyt työtä. Jos lastensuojelulle sopii, kävisikö sinulle tuollainen järjestely, jossa Denzel olisi luonasi, kun minä olen poissa, ja tietysti aina silloin, kun hän itse sitä haluaa? Haluaisin, että olemme molemmat tärkeä osa hänen elämäänsä.”
Cloud puhui harvoin yhtä vakavissaan. Sinisten silmien katse tunkeutui Tifan läpi, lävisti jopa sydämen.
”Olemme ehkä molemmat surkeita roolimalleja, mutta me olemme ainoat vanhemmat, jotka hänellä on”, Cloud jatkoi.
Milloin Cloudista oli tullut noin hyvä puhumaan? Oli kuin muurit olisivat vihdoin murtuneet, kuin vapaus olisi vihdoin koittanut. Varjot irrottivat tahmaiset näppinsä.
”Siitä taitaa tulla melkoinen kuvio”, Tifa sanoi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.
”Aiot jatkaa Ruden kanssa?”
Tifa nyökkäsi. ”Ja sinä Renon?”
Oli Cloudin vuoro nyökätä. Baari tihkui hiljaisuutta mutta tällä kertaa se ei ollut jäistä. Se oli kuin lämmin huopa, joka kietoutui kaiken ympärille. Vaikka aikakausi oli tullut päätökseen, uusi alku ei näyttäytynyt hirvittävältä.
”Tiedäthän, että Barret ja Cid repivät pelihousunsa, kun kuulevat tästä?” Cloud sanoi. ”Barret nostaa minut seinälle ja antaa Cidin keihästää minut. Sen jälkeen hän ampuu Renon ja Ruden molemmat.”
Tifa ei voinut mitään sille, että mielikuva sai hänet hörähtämään. Myös Cloudin suupielet nytkähtivät ylöspäin.
”Ehkä meidän on pidettävä kulissit pystyssä vielä hetken”, Tifa sanoi. ”Vain sen aikaa, että saamme Deepground-tilanteen hoidettua. Kun muut eivät stressaa sitä, he ovat vastaanottavaisempia.”
”Kerroin jo Vincentille, että eroamme.”
”Ei se haittaa. Ei kerrota yksityiskohtia.”
Tosin Tifa oli jo paljastanut Yuffielle, kuka oli lapsen isä. Myös muut heidän ystävistään tiesivät, ettei isä ollut Cloud. Oli vain ajan kysymys, koska totuus paljastuisi, mutta silti sen ei tarvinnut paljastua juuri nyt. Niin epäreilua kuin oli pimittää tieto ja pitää Turkeja varjoissa, oli tärkeämpää huolehtia, että Avalanchen yhtenäisyys säilyisi, kunnes viimeinen taistelu olisi käyty.
”Olet varmaan oikeassa”, Cloud sanoi. ”Vaikka Genesis liittyi puolellemme, on vielä asioita… Taisteluita, jotka on voitettava. Muuten tämä ei ole ikinä ohitse.”
Tifa nyökkäsi. Cloudin ei tarvinnut avata tunteitaan tässä kohtaa, sillä Tifa oli käynyt saman läpi monesti. Geostigma, Sephirothin kloonit, Sephirothin paluu, Deepground, Hojon paluu ja Omega. Taistelu liki voittamattomia vihollisia vastaan oli ollut loputonta siitä asti, kun Avalanche oli päättänyt vuosia sitten räjäyttää Shinra-yhtiön reaktorin. Oli käynnistynyt ketjureaktio, jolla ei ollut päätepistettä. Ehkä nyt se kuitenkin häämötti edessä.
”Tiedätkö, mitä me tarvitsemme?” Tifa sanoi ja pakotti hymyn kasvoilleen. ”Juhlat. Me järjestämme illallisen Shelken paluun kunniaksi. Tiedän, että kaikki on vielä kesken, mutta jokainen meistä tarvitsee vähän iloa elämäänsä.”
Cloud tuijotti Tifaa hetken ennen kuin nyökkäsi. Hän tyhjensi kahvimukinsa ja laski sen tiskille kuin pisteeksi keskustelulle.
~o~
Ennen juhlimista edessä oli kuitenkin vielä Reeven järjestämä kokous WRO:n tiloissa. Tifa arvosti, että myös hänet oli kutsuttu paikalle, vaikka hän oli joutunut jäämään ulkopuolelle kaikesta toiminnasta. Silti oli vaikea keskittyä keskusteluun, jota huoneessa käytiin. Tai oikeammin sanottuna Genesis Raphodos -nimisen Soldierin yksinpuheluun, kun hän kertoi menneisyydestään. Kuten Sephiroth, myös Genesis oli saanut alkunsa Shinran ihmiskokeista. Kuten Sephiroth, myös hänellä oli naksahtanut päässä ja hän oli aiheuttanut tuhoa etsiessään parannusta solurappeumaansa. Erinäisten tapahtumien seurauksena hän oli päätynyt Deepgroundin käsiin ja makotankkiin uinumaan mielessään vain lupaus, jonka hän oli antanut parhaille ystävilleen: Sephirothille ja kolmannelle Soldierille, jonka nimi meni Tifan korvien ohitse. Kun aika olisi oikea, Genesis heräisi unestaan ja ryhtyisi sankariksi, joka pelastaisi planeetan.
Genesis oli luullut ajan koittaneen, kun hän oli herännyt Shinran tornitalon syvimmistä syövereistä rikkinäisestä makotankista. Hän oli löytänyt Deepgroundin Weissin ja Rosson huonossa kunnossa, ottanut heidät mukaansa ja lähtenyt suunnittelemaan sankaritöitään. Ensimmäiseksi tehtäväkseen hän oli ottanut Deepgroundin sotilaiden pelastamisen solurappeumalta, jonka he olivat saaneet taakakseen vain siksi, että olivat syntyneet saman projektin jatkona, joka oli johtanut Genesiksen syntymään.
Tifa puisteli päätään. Kaikki oli kovin monimutkaista. Kuvioon liittyi Vincentin veli, jonka olemassaolosta kukaan ei ollut tiennyt. Tohtori Valentine oli väittänyt Shelken olevan ratkaisu solurappeumaan, joten Shelke oli siepattu heti tilaisuuden tullen, mutta jäänyt lopulta vapaaehtoisesti Genesiksen ja tohtori Valentinen seuraan voidakseen auttaa entisiä taistelutovereitaan ja maailmaa.
Mitä ihmettä Shelken mielessä oli liikkunut? Tifa ei voinut käsittää. Hän yritti vain imeä kaiken tiedon itseensä, kunnes ei ollut enää varma, mihin olisi pitänyt uskoa. Samaa mieltä tuntuivat olevan Barret ja Cid, jotka nostivat kokouksessa äläkän.
”Mistä saakutista me tiedämme, että tuohon homppeliin voi luottaa?” Cid kysyi, ja Tifa pani merkille, kuinka Cloud säpsähti.
”Cid on oikeassa, meillä ei ole kuin hänen sanansa. Mistä me tiedämme, ettei hän vain kuseta? Minä en luota yhteenkään Soldieriin!” Barret sanoi, ja ilme Cloudin kasvoilla kävi epätoivoiseksi.
”Barret, älä viitsi. Myös Cloud on ollut Soldier”, Tifa sanoi.
”No, hän osoitti aikoinaan olevansa luottamuksen arvoinen”, Barret vastasi eikä irrottanut katsettaan Genesiksestä, jota mulkoili murhaavasti.
”Tämä rehvastelija sen sijaan ei ole tehnyt mitään muuta kuin häirinnyt WRO:n toimintaa ja järjestänyt ihmisiä ennenaikaiseen hautaan”, Cid sanoi.
Yllättäen Yuffie alkoi meuhata Genesiksen puolesta Cidiä ja Barretia vastaan. Volyymitasot kohosivat yhä korkeammiksi, kun väittely kiihtyi kiihtymistään. Koko ajan Genesiksen kasvoilla oli tyyni ilme, mutta Cloud alkoi sen sijaan näyttää siltä, että räjähtäisi hetkenä minä hyvänsä, kun erilaiset haukkumasanat sinkoilivat pitkin kokoustilaa.
Kun riita alkoi vihdoin laantua, Reeve otti puheenvuoron ja kysyi, mitä mieltä siihen osallistumattomat olivat Genesiksen tarinasta.
”Cloud?” Reeve kysyi.
Cloud säpsähti ja hieroi ohimoitaan eikä irrottanut katsettaan Genesiksestä.
”Menen käymään ulkona”, hän sanoi ja nousi pöydästä. Tuoli kirskahti vasten lattiaa, ja Cloud harppoi huoneen ovelle. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, hän oli jo kadonnut ovesta.
”Olen pahoillani, Reeve. Päättäkää te muut, miten tästä edetään”, Tifa sanoi ja säntäsi Cloudin perään.
Tifa sai kiirehtiä ulos asti. Cloud pysähtyi toimistorakennuksen eteen ja nojasi kätensä vasten etuoven katoksen pylvästä. Hiki helmeili otsalla ja kulmat olivat jälleen kurtussa.
”Johtuuko tämä siitä… Genesiksestä?” Tifa kysyi.
Olisi kai pitänyt sanoa Sephirothista, mutta sana ei juuri nyt suostunut tulemaan ulos suusta. Juuri kun Tifa oli alkanut ajatella, että asiat lähtivät parempaan suuntaan, että ongelmat oli selätetty ja he molemmat voisivat alkaa elää omia elämiään, matto vedettiin jalkojen alta. Miten Tifa voisi lähteä Ruden matkaan, jos Cloud nyt sirpaloituisi? Varmasti Reno oli hauskaa seuraa, mutta pystyisikö hän kokoamaan Cloudin uudestaan, kuten Tifa oli vuosia yrittänyt tehdä.
Cloud kuitenkin pudisteli päätään.
”En tiedä, pystynkö tähän. Jos en pysty, Reno tappaa minut. Jos pystyn, Barret ja Cid tappavat”, Cloud sanoi.
Tifa laski kätensä Cloudin olkapäälle, joka nytkähti kosketuksen alla. Hänen ylitseen pyyhkäisi aalto, joka sai lihakset rentoutumaan ja sydämen lyömään tasaisemmin.
”Eivät he ketään tapa. Heillä vain menee hetki hyväksyä asia.”
”Kuulit, miten he puhuivat Genesiksestä. Homppeli ja Soldier, johon ei voi luottaa. Homppeli Soldier. En minä halua olla sellainen.”
Tifa kiersi Cloudin eteen ja painoi molemmat kätensä hänen poskillaan. Hän nosti Cloudin päätä, pakotti katsomaan häntä eikä maata. Makosilmien katse oli sulkeutunut samalla tavoin kuin monta kertaa aiemmin. Tällä kertaa Tifa ei kuitenkaan aikonut luovuttaa. Hän taisteli parhaan ystävänsä vuoksi, pelastaisi tämän epätoivon kaivosta.
”Kohta yksi. Sinä et oikeasti ollut Soldier ja vaikka olisi ollut, olet tehnyt tämän planeetan puolesta enemmän kuin kukaan muu. Jos sinuun ei voi luottaa, en tiedä keneen voi.”
”Tifa, se ei muuta sitä, että olen –”
”Homo? Vai kenties bi? Ole mikä olet. Pamautan Cidiä ja Barretia kierrepotkulla, jos he eivät tajua, että olet heidän ystävänsä ja sinulla on oikeus rakastaa ketä tahansa.”
Cloudin ilme muuttui hämmennykseksi. Suupielet nytkyivät edestakaisin kuin eivät olisi tietäneet, olisiko niiden pitänyt taipua irvistykseen vai hymyyn.
”Et juuri nyt kuulosta omalta itseltäsi”, Cloud sai sanottua.
Tifa läpsäytti Cloudin poskia kevyesti. Syysilma alkoi puskea vaatteista läpi, takki oli jäänyt kokoushuoneen naulakkoon, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan lähteä nyt hakemaan sitä. Sen sijaan hän katsoi Cloudia suoraan silmiin kaikella sillä rakkaudella, joka heidän välillään oli vallinnut. Sillä rakkaudella, jonka kuului olla tällaista. Tukea vaikeina hetkinä, iloa toisen puolesta, kannustusta, neuvoja ja yhteistä naurua. Rakkaudella, joka ei vaatinut mitään mutta antoi paljon. Rakkaudella, joka sitoi heidät pysyvästi yhteen. Ystävinä.
”Kuulostan miltä tahansa, jos saan sillä kiskottua sinut tuosta suosta. Cloud, sinulla on samanlainen oikeus olla onnellinen kuin muilla. Jos Reno tekee sinut onnelliseksi, olen iloinen puolestasi, ja pidän tarvittaessa huolta, että ystävämme ymmärtävät sen myös”, Tifa sanoi.
Hitaasti varjo alkoi vetäytyä Cloudin silmistä. Tifa huokaisi mielessään muttei päästänyt ääntä karkaamaan huuliltaan. Oli helpompaa seistä Cloudin rinnalla ja vakuuttaa taistelevansa hänen oikeutensa puolesta kuin puolustautua itse. Toivottavasti Barret ja Cid eivät saisi sydänkohtausta, kun koko totuus paljastuisi.
Genesis oli luullut ajan koittaneen, kun hän oli herännyt Shinran tornitalon syvimmistä syövereistä rikkinäisestä makotankista. Hän oli löytänyt Deepgroundin Weissin ja Rosson huonossa kunnossa, ottanut heidät mukaansa ja lähtenyt suunnittelemaan sankaritöitään. Ensimmäiseksi tehtäväkseen hän oli ottanut Deepgroundin sotilaiden pelastamisen solurappeumalta, jonka he olivat saaneet taakakseen vain siksi, että olivat syntyneet saman projektin jatkona, joka oli johtanut Genesiksen syntymään.
Tifa puisteli päätään. Kaikki oli kovin monimutkaista. Kuvioon liittyi Vincentin veli, jonka olemassaolosta kukaan ei ollut tiennyt. Tohtori Valentine oli väittänyt Shelken olevan ratkaisu solurappeumaan, joten Shelke oli siepattu heti tilaisuuden tullen, mutta jäänyt lopulta vapaaehtoisesti Genesiksen ja tohtori Valentinen seuraan voidakseen auttaa entisiä taistelutovereitaan ja maailmaa.
Mitä ihmettä Shelken mielessä oli liikkunut? Tifa ei voinut käsittää. Hän yritti vain imeä kaiken tiedon itseensä, kunnes ei ollut enää varma, mihin olisi pitänyt uskoa. Samaa mieltä tuntuivat olevan Barret ja Cid, jotka nostivat kokouksessa äläkän.
”Mistä saakutista me tiedämme, että tuohon homppeliin voi luottaa?” Cid kysyi, ja Tifa pani merkille, kuinka Cloud säpsähti.
”Cid on oikeassa, meillä ei ole kuin hänen sanansa. Mistä me tiedämme, ettei hän vain kuseta? Minä en luota yhteenkään Soldieriin!” Barret sanoi, ja ilme Cloudin kasvoilla kävi epätoivoiseksi.
”Barret, älä viitsi. Myös Cloud on ollut Soldier”, Tifa sanoi.
”No, hän osoitti aikoinaan olevansa luottamuksen arvoinen”, Barret vastasi eikä irrottanut katsettaan Genesiksestä, jota mulkoili murhaavasti.
”Tämä rehvastelija sen sijaan ei ole tehnyt mitään muuta kuin häirinnyt WRO:n toimintaa ja järjestänyt ihmisiä ennenaikaiseen hautaan”, Cid sanoi.
Yllättäen Yuffie alkoi meuhata Genesiksen puolesta Cidiä ja Barretia vastaan. Volyymitasot kohosivat yhä korkeammiksi, kun väittely kiihtyi kiihtymistään. Koko ajan Genesiksen kasvoilla oli tyyni ilme, mutta Cloud alkoi sen sijaan näyttää siltä, että räjähtäisi hetkenä minä hyvänsä, kun erilaiset haukkumasanat sinkoilivat pitkin kokoustilaa.
Kun riita alkoi vihdoin laantua, Reeve otti puheenvuoron ja kysyi, mitä mieltä siihen osallistumattomat olivat Genesiksen tarinasta.
”Cloud?” Reeve kysyi.
Cloud säpsähti ja hieroi ohimoitaan eikä irrottanut katsettaan Genesiksestä.
”Menen käymään ulkona”, hän sanoi ja nousi pöydästä. Tuoli kirskahti vasten lattiaa, ja Cloud harppoi huoneen ovelle. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, hän oli jo kadonnut ovesta.
”Olen pahoillani, Reeve. Päättäkää te muut, miten tästä edetään”, Tifa sanoi ja säntäsi Cloudin perään.
Tifa sai kiirehtiä ulos asti. Cloud pysähtyi toimistorakennuksen eteen ja nojasi kätensä vasten etuoven katoksen pylvästä. Hiki helmeili otsalla ja kulmat olivat jälleen kurtussa.
”Johtuuko tämä siitä… Genesiksestä?” Tifa kysyi.
Olisi kai pitänyt sanoa Sephirothista, mutta sana ei juuri nyt suostunut tulemaan ulos suusta. Juuri kun Tifa oli alkanut ajatella, että asiat lähtivät parempaan suuntaan, että ongelmat oli selätetty ja he molemmat voisivat alkaa elää omia elämiään, matto vedettiin jalkojen alta. Miten Tifa voisi lähteä Ruden matkaan, jos Cloud nyt sirpaloituisi? Varmasti Reno oli hauskaa seuraa, mutta pystyisikö hän kokoamaan Cloudin uudestaan, kuten Tifa oli vuosia yrittänyt tehdä.
Cloud kuitenkin pudisteli päätään.
”En tiedä, pystynkö tähän. Jos en pysty, Reno tappaa minut. Jos pystyn, Barret ja Cid tappavat”, Cloud sanoi.
Tifa laski kätensä Cloudin olkapäälle, joka nytkähti kosketuksen alla. Hänen ylitseen pyyhkäisi aalto, joka sai lihakset rentoutumaan ja sydämen lyömään tasaisemmin.
”Eivät he ketään tapa. Heillä vain menee hetki hyväksyä asia.”
”Kuulit, miten he puhuivat Genesiksestä. Homppeli ja Soldier, johon ei voi luottaa. Homppeli Soldier. En minä halua olla sellainen.”
Tifa kiersi Cloudin eteen ja painoi molemmat kätensä hänen poskillaan. Hän nosti Cloudin päätä, pakotti katsomaan häntä eikä maata. Makosilmien katse oli sulkeutunut samalla tavoin kuin monta kertaa aiemmin. Tällä kertaa Tifa ei kuitenkaan aikonut luovuttaa. Hän taisteli parhaan ystävänsä vuoksi, pelastaisi tämän epätoivon kaivosta.
”Kohta yksi. Sinä et oikeasti ollut Soldier ja vaikka olisi ollut, olet tehnyt tämän planeetan puolesta enemmän kuin kukaan muu. Jos sinuun ei voi luottaa, en tiedä keneen voi.”
”Tifa, se ei muuta sitä, että olen –”
”Homo? Vai kenties bi? Ole mikä olet. Pamautan Cidiä ja Barretia kierrepotkulla, jos he eivät tajua, että olet heidän ystävänsä ja sinulla on oikeus rakastaa ketä tahansa.”
Cloudin ilme muuttui hämmennykseksi. Suupielet nytkyivät edestakaisin kuin eivät olisi tietäneet, olisiko niiden pitänyt taipua irvistykseen vai hymyyn.
”Et juuri nyt kuulosta omalta itseltäsi”, Cloud sai sanottua.
Tifa läpsäytti Cloudin poskia kevyesti. Syysilma alkoi puskea vaatteista läpi, takki oli jäänyt kokoushuoneen naulakkoon, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan lähteä nyt hakemaan sitä. Sen sijaan hän katsoi Cloudia suoraan silmiin kaikella sillä rakkaudella, joka heidän välillään oli vallinnut. Sillä rakkaudella, jonka kuului olla tällaista. Tukea vaikeina hetkinä, iloa toisen puolesta, kannustusta, neuvoja ja yhteistä naurua. Rakkaudella, joka ei vaatinut mitään mutta antoi paljon. Rakkaudella, joka sitoi heidät pysyvästi yhteen. Ystävinä.
”Kuulostan miltä tahansa, jos saan sillä kiskottua sinut tuosta suosta. Cloud, sinulla on samanlainen oikeus olla onnellinen kuin muilla. Jos Reno tekee sinut onnelliseksi, olen iloinen puolestasi, ja pidän tarvittaessa huolta, että ystävämme ymmärtävät sen myös”, Tifa sanoi.
Hitaasti varjo alkoi vetäytyä Cloudin silmistä. Tifa huokaisi mielessään muttei päästänyt ääntä karkaamaan huuliltaan. Oli helpompaa seistä Cloudin rinnalla ja vakuuttaa taistelevansa hänen oikeutensa puolesta kuin puolustautua itse. Toivottavasti Barret ja Cid eivät saisi sydänkohtausta, kun koko totuus paljastuisi.
~o~
Ilta sujui paremmin kuin kokouksen välikohtauksen perusteella olisi voinut kuvitella. Koko Avalanche oli paikalla juhlistamassa Shelkeä. Laseja kohoteltiin, juttelu sujui iloisissa päivän erimielisyyksistä huolimatta ja porina jatkui pitkälle yöhön. Hetken tuntui siltä kuin kaikki paha olisi pyyhkäisty pois.
Cloudin lähtö herätti kuitenkin kysymyksiä. Tifa valehteli kerta toisensa jälkeen, että Genesis oli herättänyt Cloudissa jotain. Se oli ollut hänen harhaluulonsa, ja sitä oli helppo käyttää tekosyynä. Se oli myös valhe, jonka Cloud oli hyväksynyt, kun he olivat päivällä puhuneet.
Valheita. Valheita. Valheita. Tifa oli kuvitellut, että niiden aika alkoi olla ohitse, mutta näytelmän täytyi jatkua vielä tovin. Kaikesta tuosta huolimatta näytti siltä kuin osa heidän ystävistään olisi unohtanut kokonaan paljastuksen, ettei Cloudilla ollut osuutta Tifan raskauteen. Ehkä he vain halusivat unohtaa, olla kysymättä mieltä vaivaavia kysymyksiä. Yuffie oli jopa onnistunut säilyttämään Tifan salaisuuden.
Kun 7th Heavenin ovi sulkeutui viimeisten vieraiden poistuessa, Tifa pyyhkäisi otsaansa ja haukotteli leveästi. Viimeinen vuorokausi oli ollut käsittämättömän pitkä. Hän halusi vain heittäytyä vuoteeseen ja nukkua ainakin puoli vuorokautta.
”Mitä tapahtuu, kun Cloud muuttaa pois?” Shelken ääni kuitenkin kysyi Tifan selän takaa.
Tifa kääntyi ympäri ja näki Shelken seisovan keskellä baaria. Hän istui itse jakkaralle tiskin ääreen ja taputti toista vieressään. Shelke kapusi istumaan ja näytti jälleen lapselta, kun heilutteli jalkojaan edestakaisin korkealla tuolilla.
”En tiedä vielä tarkkaan. Joko jään asumaan tänne tai hankin toisen asunnon. Olet kuitenkin tervetullut asumaan kanssani”, Tifa vastasi.
”Minä… haluan oman elämän”, Shelke sanoi.
”Niin on tarkoituskin, kunhan… olet sopeutunut tähän kaikkeen.”
Shelken katse oli paljon puhuva. Tifa tiesi myös itse, että hänen puheensa olivat epämääräisiä. Shelke oli sopeutunut pahempaan. Elänyt kymmenen vuotta sotilaskoulutuksessa ja lääketieteellisten testien uhrina. Sen rinnalla tavallisen elämän saattoi kuvitella olevan helppoa. Toisaalta kokemus oli osoittanut, että tilanne oli juuri päinvastainen. Shelken oli vaikea elää tavallisen 19-vuotiaan elämää tai edes 9-vuotiaan, jolta näytti.
”Tifa, sinä olet tehnyt paljon, mutta minä en ole sellainen kakara kuin Denzel tai Marlene. Olen oikea aikuinen, ja haluan elää. Minulla oli elämä ja aion ottaa sen takaisin.”
”Sinulla on täysi oikeus omaan elämääsi, mutta toivon, ettet aio yrittää mitään… mikä voi satuttaa sinua. Tiedäthän, että Vincent…”
”Vincent Valentine ei suostu näkemään minua sellaisena kuin olen, totta”, Shelke keskeytti Tifan, kun hän jäi epäröimään, miten olisi päättänyt lauseensa. ”Ehkä hän joskus ymmärtää. Genesis ainakin tajuaa minua. Ehkä voisin asua hänen kanssaan.”
”Hän on nyt WRO:n tiloissa. Tuskin haluat sinne”, Tifa sanoi.
Shelkellä oli selvästi yuffiemainen taipumus kiintyä miehiin, jotka olivat häntä reilusti vanhempia. Jos Tifalta kysyttiin, Shelken olisi pitänyt keskittyä itseensä ja ystävien löytämiseen, ei rakentaa parisuhdepilvilinnoja, mutta Tifalta ei kysytty. Eikä hänellä ollut oikeutta kommentoida mitään.
”Hän voisi tulla tänne”, Shelke sanoi.
”Meillä ei ole tilaa.”
”Edes käymään. Tiedäthän, että olisi tosi ikävää, jos minulta lipsahtaisi sinun… tekemisesi Turkin kanssa.”
Uskomatonta! Shelke edelleen yritti kiristää Tifaa Ruden halaamisesta. Muustahan hän ei voinut tietää, koska ei ollut sattunut todistamaan mitään intiimimpää.
”Cloud tietää. Et voi kiristää minua tuolla. Sitä paitsi kiristäminen on huono taktiikka päästä haluamaansa lopputulokseen.”
”Ei minusta. Cloud ehkä tietää, mutta kaikki muut eivät tiedä. Eikö niin?”
Tifa puri hampaansa yhteen. Ehkä Shelke oli mahdotonta sopeuttaa yhteiskuntaan. Ei, ei noin saanut ajatella. Shelke ei vain tiennyt paremmasta. Hän oli taistellut viimeiset kymmenen vuotta, käyttänyt kieroja keinoja saavuttaakseen toivotun lopputuloksen.
”Miten on?” Shelke kysyi.
”Pyydetään Genesis kahville, kun käymme seuraavan kerran WRO:n tiloissa”, Tifa sanoi. Samapa tuo. Hän voisi tutustua mieheen, joka oli saanut Shelken huomion. Ehkä niin oli jopa parempi. ”Mutta tämä kiristäminen saa luvan loppua. Tämä on viimeinen kerta, kun taivun tahtoosi.”
Shelke hymyili leveämmin kuin koskaan aiemmin.
”Olen niin pahoillani, että jouduin tekemään tämän, Tifa. Minä oikeasti pidän sinusta.”
Shelke liukui alas tuolilta ja kiirehti yläkertaan. Tifa puisteli päätään. Hänellä oli hulluin perhe, jonka kuvitella saattoi, mutta hän rakasti jokaista siinä. Toivottavasti hän saisi myös pitää tuon hullunkurisen joukon elämässään.
Cloudin lähtö herätti kuitenkin kysymyksiä. Tifa valehteli kerta toisensa jälkeen, että Genesis oli herättänyt Cloudissa jotain. Se oli ollut hänen harhaluulonsa, ja sitä oli helppo käyttää tekosyynä. Se oli myös valhe, jonka Cloud oli hyväksynyt, kun he olivat päivällä puhuneet.
Valheita. Valheita. Valheita. Tifa oli kuvitellut, että niiden aika alkoi olla ohitse, mutta näytelmän täytyi jatkua vielä tovin. Kaikesta tuosta huolimatta näytti siltä kuin osa heidän ystävistään olisi unohtanut kokonaan paljastuksen, ettei Cloudilla ollut osuutta Tifan raskauteen. Ehkä he vain halusivat unohtaa, olla kysymättä mieltä vaivaavia kysymyksiä. Yuffie oli jopa onnistunut säilyttämään Tifan salaisuuden.
Kun 7th Heavenin ovi sulkeutui viimeisten vieraiden poistuessa, Tifa pyyhkäisi otsaansa ja haukotteli leveästi. Viimeinen vuorokausi oli ollut käsittämättömän pitkä. Hän halusi vain heittäytyä vuoteeseen ja nukkua ainakin puoli vuorokautta.
”Mitä tapahtuu, kun Cloud muuttaa pois?” Shelken ääni kuitenkin kysyi Tifan selän takaa.
Tifa kääntyi ympäri ja näki Shelken seisovan keskellä baaria. Hän istui itse jakkaralle tiskin ääreen ja taputti toista vieressään. Shelke kapusi istumaan ja näytti jälleen lapselta, kun heilutteli jalkojaan edestakaisin korkealla tuolilla.
”En tiedä vielä tarkkaan. Joko jään asumaan tänne tai hankin toisen asunnon. Olet kuitenkin tervetullut asumaan kanssani”, Tifa vastasi.
”Minä… haluan oman elämän”, Shelke sanoi.
”Niin on tarkoituskin, kunhan… olet sopeutunut tähän kaikkeen.”
Shelken katse oli paljon puhuva. Tifa tiesi myös itse, että hänen puheensa olivat epämääräisiä. Shelke oli sopeutunut pahempaan. Elänyt kymmenen vuotta sotilaskoulutuksessa ja lääketieteellisten testien uhrina. Sen rinnalla tavallisen elämän saattoi kuvitella olevan helppoa. Toisaalta kokemus oli osoittanut, että tilanne oli juuri päinvastainen. Shelken oli vaikea elää tavallisen 19-vuotiaan elämää tai edes 9-vuotiaan, jolta näytti.
”Tifa, sinä olet tehnyt paljon, mutta minä en ole sellainen kakara kuin Denzel tai Marlene. Olen oikea aikuinen, ja haluan elää. Minulla oli elämä ja aion ottaa sen takaisin.”
”Sinulla on täysi oikeus omaan elämääsi, mutta toivon, ettet aio yrittää mitään… mikä voi satuttaa sinua. Tiedäthän, että Vincent…”
”Vincent Valentine ei suostu näkemään minua sellaisena kuin olen, totta”, Shelke keskeytti Tifan, kun hän jäi epäröimään, miten olisi päättänyt lauseensa. ”Ehkä hän joskus ymmärtää. Genesis ainakin tajuaa minua. Ehkä voisin asua hänen kanssaan.”
”Hän on nyt WRO:n tiloissa. Tuskin haluat sinne”, Tifa sanoi.
Shelkellä oli selvästi yuffiemainen taipumus kiintyä miehiin, jotka olivat häntä reilusti vanhempia. Jos Tifalta kysyttiin, Shelken olisi pitänyt keskittyä itseensä ja ystävien löytämiseen, ei rakentaa parisuhdepilvilinnoja, mutta Tifalta ei kysytty. Eikä hänellä ollut oikeutta kommentoida mitään.
”Hän voisi tulla tänne”, Shelke sanoi.
”Meillä ei ole tilaa.”
”Edes käymään. Tiedäthän, että olisi tosi ikävää, jos minulta lipsahtaisi sinun… tekemisesi Turkin kanssa.”
Uskomatonta! Shelke edelleen yritti kiristää Tifaa Ruden halaamisesta. Muustahan hän ei voinut tietää, koska ei ollut sattunut todistamaan mitään intiimimpää.
”Cloud tietää. Et voi kiristää minua tuolla. Sitä paitsi kiristäminen on huono taktiikka päästä haluamaansa lopputulokseen.”
”Ei minusta. Cloud ehkä tietää, mutta kaikki muut eivät tiedä. Eikö niin?”
Tifa puri hampaansa yhteen. Ehkä Shelke oli mahdotonta sopeuttaa yhteiskuntaan. Ei, ei noin saanut ajatella. Shelke ei vain tiennyt paremmasta. Hän oli taistellut viimeiset kymmenen vuotta, käyttänyt kieroja keinoja saavuttaakseen toivotun lopputuloksen.
”Miten on?” Shelke kysyi.
”Pyydetään Genesis kahville, kun käymme seuraavan kerran WRO:n tiloissa”, Tifa sanoi. Samapa tuo. Hän voisi tutustua mieheen, joka oli saanut Shelken huomion. Ehkä niin oli jopa parempi. ”Mutta tämä kiristäminen saa luvan loppua. Tämä on viimeinen kerta, kun taivun tahtoosi.”
Shelke hymyili leveämmin kuin koskaan aiemmin.
”Olen niin pahoillani, että jouduin tekemään tämän, Tifa. Minä oikeasti pidän sinusta.”
Shelke liukui alas tuolilta ja kiirehti yläkertaan. Tifa puisteli päätään. Hänellä oli hulluin perhe, jonka kuvitella saattoi, mutta hän rakasti jokaista siinä. Toivottavasti hän saisi myös pitää tuon hullunkurisen joukon elämässään.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!