Luku 17
Luottamusta
Sepä oli hienosti ratkaistu, Belias huomautti, kun Balthier harppoi portaita alas kapakkaan.
Ole kerrankin hiljaa, Balthier ärähti esperille mielessään. Hän käveli tiskille ja tilasi itselleen tummaa olutta. Tuoppi, jossa se tarjoiltiin, oli taatusti ollut puhdas viimeksi ostettaessa, mutta ilmapiraatti päätti olla välittämättä moisesta pikkuseikasta. Hän maksoi juomansa ja valikoi sitten itselleen pöydän kapakan nurkasta. Paikalla oli muitakin asiakkaita, mutta kukaan ei onneksi kiinnittänyt häneen erityistä huomiota.
Kauaa ilmapiraatti ei kuitenkaan saanut istua yksin, sillä Basch ilmestyi yläkerrasta ja asteli suoraan hänen pöytäänsä. Balthier soi vanhemmalle miehelle lyhyen nyökkäyksen, eikä vaivautunut kysymään, miten huoneongelma oli lopulta ratkaistu. Mitä luultavimmin Ashe ja Penelo olivat päätyneet yhteiseen huoneeseen, vaikka sekään ratkaisu tuskin oli tyydyttänyt Ashea enää siinä vaiheessa, kun nainen oli tajunnut, että huoneessa oli ainoastaan tarjolla kapea parivuode. Mutta se ei todellakaan ollut Balthierin ongelma.
”Olen pahoillani, että olemme laskeneet liikaa sinun varaasi”, Basch avasi keskustelun ja sai Balthierin nostamaan katseensa tuopistaan. ”Itse asiassa minun pitäisi ottaa enemmän vastuuta.”
”Sinä teet jo osasi suojelemalla Ashea”, Balthier sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Ei tämä niin vakavaa ole, hymyilisit välillä, kapteeni.”
”Enpä ole nähnyt sinunkaan hymyilevän viime aikoina”, Basch tuhahti. ”Ajat ovat vakavat.”
”Ja niin ovat aikeemmekin, mutta se ei tarkoita, ettemme voisi toteuttaa niitä virnuillen”, Balthier naurahti. Kyllä, juuri tätä hän oli kaivannut: mutkatonta seuraa, joka osasi keskustella aiheesta kuin aiheesta. Basch oli hieman jäykkä, mutta silti hyvä juttukaveri.
Basch nyökkäsi miehelle ja poistui pöydästä hetkeksi tilatakseen oluen itselleen. Hän vilkaisi jokseenkin epäillen saamaansa tuoppia, muttei kuitenkaan valittanut. Sen sijaan hän palasi pöytään ja istahti uudestaan Balthieria vastapäätä.
”Se sinun puheesi piratismin puolesta oli varsin vaikuttava”, kapteeni huomautti. ”Pidit sen kuitenkin vain peittääksesi todellisen historiasi.”
”Ilmeisesti kahden vuoden vankina viruminen ei haperruttanut aivojasi”, Balthier hymähti, ”mutta pyydän hieman luottamusta. Sinun luulisi tietävän, että miehellä on usein syynsä sille, ettei hän halua paljastaa kaikkia yksityiskohtia menneisyydestään.”
Entinen sotakapteeni kohautti olkapäitään. ”Ei minulla ole salattavaa. Päinvastoin, minun on syytä olla hyvin avoin, ellen halua joutua uudestaan syytetyksi teoista, joita en ole tehnyt.”
”Kenties samasta syystä minä en tarjoile menneisyyttäni kaikkien tarkasteltavaksi”, Balthier sanoi.
”Pyydät luottamusta. Etkö voisi luottaa itse?”
Balthier huokaisi raskaasti ja siemaisi oluttaan. Hän mittaili Baschia katseellaan kuin arvioiden tätä. Hän tunsi vastuun painavan raskaana hartioillaan, mutta myös kapteenilla oli suuri taakka kannettavanaan. Oli ollut typerää kuvitella, ettei kenelläkään muulla ollut vaikeaa.
”Meidän kesken?” Balthier varmisti.
”Suojelen prinsessaa, en toimi hänen juoruämmänään”, Basch tuhahti. Hyvä on, Balthierin oli pakko myöntää, että hän oli epäillyt Baschin ryntäävän kertomaan tietonsa Ashelle, mutta ehkä kapteeni oli sittenkin luotettava myös tässä asiassa.
”Olen isäni puolelta archadialainen, äitini puolelta nabradialainen”, Balthier kertoi vihdoin. ”Äitini kuoli joko synnytykseeni tai pian syntymäni jälkeen, en tiedä tarkemmin. Viimeiset äitini sukulaiset menehtyivät kaksi vuotta sitten, enkä koskaan ehtinyt tavata heitä.”
”Eikö isäsi pitänyt heihin yhteyttä?”
”Tietojeni mukaan ei äitini kuoleman jälkeen, enkä minä ole ollut isäni kanssa tekemisissä viimeiseen kuuteen vuoteen, ellei yhtä satunnaista tapaamista lasketa. Silloinkin hän kolkkasi sekä minut että Franin ja toimitti meidät Archadesin tyrmiin. Ymmärtänet, ettemme ole erityisen lämpimissä väleissä?”
Basch nyökkäsi mietteliäs ilme kasvoillaan. Balthier antoi toiselle aikaa sulatella uusia tietoja ja keskittyi hetkeksi oluensa juomiseen. Oli ehkä parempi, että Basch saisi vähän ajateltavaa. Sillä tavoin mies oppisi luottamaan Balthieriin ja voisi ehkä vakuuttaa muutkin kertomatta koko totuutta. Oli melko varmaa, ettei kukaan Frania lukuun ottamatta enää luottaisi Balthieriin siinä vaiheessa, kun totuus hänen syntyperästään paljastuisi. Siinä vaiheessa piraatti olisi kuitenkin – toivon mukaan – kukistanut oman isänsä, eikä tarvitsisi enää muiden tukea.
”Isäni ja minä tulimme toimeen vielä vuosia sitten, mutta muutuimme molemmat, emmekä enää nähneet maailmaa samalla tavalla. Se tapahtui kai niihin aikoihin, kun minä aloin todella ajatella omilla aivoillani, enkä vain toistellut muiden hienoilta kuulostavia ajatuksia.
”Isällä oli kuitenkin suunnitelmia varalleni ja jotenkin hän sai alistettua minut niihin. Kaipa minä halusin olla kunnollinen poika”, Balthier pohdiskeli.
”Ei ole väärin haluta hyväksyntää vanhemmiltaan”, Basch totesi.
”Mutta on väärin unohtaa totuus. Mukauduin joksikin aikaa isäni tahtoon, mutta sydämeni ei ollut koskaan mukana siinä, mitä tein.. ja niinpä laadin omat suunnitelmani. Sain tietää Strahlin olevan joutumassa romuttamolle, joten pelastin sen vain päivää ennen tuhoa ja lensin pois Archadesista, jonne en palannutkaan seuraavaan neljään vuoteen.
”Balfonheim osoittautui oikeaksi paikaksi minunlaiselleni karkurille. Siitä tuli tietyllä tavalla uusi kotini ja piratismista minun työni. Tietysti 16-vuotiaalla klopilla oli hommaa osoittaa olevansa ilmalaivan arvoinen, et arvaakaan, kuinka moni yritti sen minulta vuosien varrella ryöstää. Lopulta kuitenkin onnistuin keräämään mainetta sen verran, että sain olla rauhassa tyttöni kanssa. Töitä riitti, viini virtasi ja naisiakin oli mukavasti tarjolla. Eipä sitä nuorimies voi paljon enempää pyytää.”
”Melkoinen kertomus”, Basch totesi.
”Ei sen kummempi kuin monen muun ilmapiraatin tarina. Useimmat meistä eivät ole lapsena päättäneet ryhtyä lainsuojattomiksi. Elämä ei vain aina mene niin kuin sen haluaisi menevän.”
”Siinä olet täysin oikeassa”, Basch naurahti ja kohotti tuoppiaan. ”Elämälle.”
Balthier vastasi eleeseen. Hän oli tyytyväinen siihen, ettei Basch esittänyt tarkentavia kysymyksiä, sillä hänen tarinassaan oli yhä joitain aukkoja. Ihan kaikkea hän ei kuitenkaan ollut valmis paljastamaan, vaikka pitikin vanhempaa miestä jos ei ystävänä, niin ainakin toverina.
”Kun nyt aiheeseen päästiin, niin miten olisi pieni tarina siitä, miten päädyit killumaan siihen häkkiin tämän kaupungin alapuolelle?” Balthier tiedusteli tuoppinsa ylitse.
”Tiedäthän sinä. Minua syytettiin kuninkaan murhasta”, Basch hymähti.
”Olet varmasti elänyt ennen tuota kohtalokasta iltaakin.”
”Et siis aio luovuttaa? Tarina tarinasta?”
”Aye.”
Ei tullut kysymykseenkään, että Basch olisi päässyt yhtään vähemmällä kuin Balthier. Jos ilmapiraatilta vaadittiin luottamista, niin hän halusi sitä myös osakseen. Tasapuolisuus kunniaan.
”Noh, jos aloitan alusta, niin minä ja veljeni synnyimme Landiksessa. Perheemme ei ollut erityisen rikas, muttei köyhäkään. Isämme oli armeijan leivissä ja päädyimme molemmat seuraamaan samaa polkua. Koska Landis oli hyvin pieni valtio, me molemmat lopulta pyrimme Nabradian armeijaan paremman leveämmän leivän toivossa. Silti sydämeni ei koskaan ole jättänyt Landista, ei vaikka se on nykyisin vain suota ja Usvaa”, Basch aloitti tarinansa.
”Olimme aina kovin tasaväkisiä ja niinpä kumpikin meistä pääsi lopulta itsensä Nabradian kuninkaan palvelukseen. Noa.. veljeni sai kunniakseen johtaa kaartia, minusta taas tehtiin prinssi Raslerin henkivartija.
”Sitä kautta päädyin lopulta Dalmascaan, kun Rasler naitettiin prinsessa Ashelle. En toiminut enää prinssin henkivartijana, vaan minut palkattiin Dalmascan armeijaan. Nuoripari oli kuitenkin tuolloin hyvin läheinen minulle, sillä olin ystävystynyt nuoren Raslerin kanssa ja hän halusi saada ystävyyden muodostumaan myös minun ja vaimonsa välille. Se oli onnellista aikaa, muttei kestänyt pitkään.”
”Archadia tuhosi ensin Landiksen ja Nabradian ja hyökkäsi sitten Dalmascaan”, Balthier jatkoi Baschin kertomusta. ”Vayne on aiheuttanut melkoista tuhoa yksilötasollakin.”
”Siinä olet oikeassa. Monella meistä on kannettavanaan henkilökohtaista kaunaa häntä kohtaan”, Basch myönsi.
Ole kerrankin hiljaa, Balthier ärähti esperille mielessään. Hän käveli tiskille ja tilasi itselleen tummaa olutta. Tuoppi, jossa se tarjoiltiin, oli taatusti ollut puhdas viimeksi ostettaessa, mutta ilmapiraatti päätti olla välittämättä moisesta pikkuseikasta. Hän maksoi juomansa ja valikoi sitten itselleen pöydän kapakan nurkasta. Paikalla oli muitakin asiakkaita, mutta kukaan ei onneksi kiinnittänyt häneen erityistä huomiota.
Kauaa ilmapiraatti ei kuitenkaan saanut istua yksin, sillä Basch ilmestyi yläkerrasta ja asteli suoraan hänen pöytäänsä. Balthier soi vanhemmalle miehelle lyhyen nyökkäyksen, eikä vaivautunut kysymään, miten huoneongelma oli lopulta ratkaistu. Mitä luultavimmin Ashe ja Penelo olivat päätyneet yhteiseen huoneeseen, vaikka sekään ratkaisu tuskin oli tyydyttänyt Ashea enää siinä vaiheessa, kun nainen oli tajunnut, että huoneessa oli ainoastaan tarjolla kapea parivuode. Mutta se ei todellakaan ollut Balthierin ongelma.
”Olen pahoillani, että olemme laskeneet liikaa sinun varaasi”, Basch avasi keskustelun ja sai Balthierin nostamaan katseensa tuopistaan. ”Itse asiassa minun pitäisi ottaa enemmän vastuuta.”
”Sinä teet jo osasi suojelemalla Ashea”, Balthier sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Ei tämä niin vakavaa ole, hymyilisit välillä, kapteeni.”
”Enpä ole nähnyt sinunkaan hymyilevän viime aikoina”, Basch tuhahti. ”Ajat ovat vakavat.”
”Ja niin ovat aikeemmekin, mutta se ei tarkoita, ettemme voisi toteuttaa niitä virnuillen”, Balthier naurahti. Kyllä, juuri tätä hän oli kaivannut: mutkatonta seuraa, joka osasi keskustella aiheesta kuin aiheesta. Basch oli hieman jäykkä, mutta silti hyvä juttukaveri.
Basch nyökkäsi miehelle ja poistui pöydästä hetkeksi tilatakseen oluen itselleen. Hän vilkaisi jokseenkin epäillen saamaansa tuoppia, muttei kuitenkaan valittanut. Sen sijaan hän palasi pöytään ja istahti uudestaan Balthieria vastapäätä.
”Se sinun puheesi piratismin puolesta oli varsin vaikuttava”, kapteeni huomautti. ”Pidit sen kuitenkin vain peittääksesi todellisen historiasi.”
”Ilmeisesti kahden vuoden vankina viruminen ei haperruttanut aivojasi”, Balthier hymähti, ”mutta pyydän hieman luottamusta. Sinun luulisi tietävän, että miehellä on usein syynsä sille, ettei hän halua paljastaa kaikkia yksityiskohtia menneisyydestään.”
Entinen sotakapteeni kohautti olkapäitään. ”Ei minulla ole salattavaa. Päinvastoin, minun on syytä olla hyvin avoin, ellen halua joutua uudestaan syytetyksi teoista, joita en ole tehnyt.”
”Kenties samasta syystä minä en tarjoile menneisyyttäni kaikkien tarkasteltavaksi”, Balthier sanoi.
”Pyydät luottamusta. Etkö voisi luottaa itse?”
Balthier huokaisi raskaasti ja siemaisi oluttaan. Hän mittaili Baschia katseellaan kuin arvioiden tätä. Hän tunsi vastuun painavan raskaana hartioillaan, mutta myös kapteenilla oli suuri taakka kannettavanaan. Oli ollut typerää kuvitella, ettei kenelläkään muulla ollut vaikeaa.
”Meidän kesken?” Balthier varmisti.
”Suojelen prinsessaa, en toimi hänen juoruämmänään”, Basch tuhahti. Hyvä on, Balthierin oli pakko myöntää, että hän oli epäillyt Baschin ryntäävän kertomaan tietonsa Ashelle, mutta ehkä kapteeni oli sittenkin luotettava myös tässä asiassa.
”Olen isäni puolelta archadialainen, äitini puolelta nabradialainen”, Balthier kertoi vihdoin. ”Äitini kuoli joko synnytykseeni tai pian syntymäni jälkeen, en tiedä tarkemmin. Viimeiset äitini sukulaiset menehtyivät kaksi vuotta sitten, enkä koskaan ehtinyt tavata heitä.”
”Eikö isäsi pitänyt heihin yhteyttä?”
”Tietojeni mukaan ei äitini kuoleman jälkeen, enkä minä ole ollut isäni kanssa tekemisissä viimeiseen kuuteen vuoteen, ellei yhtä satunnaista tapaamista lasketa. Silloinkin hän kolkkasi sekä minut että Franin ja toimitti meidät Archadesin tyrmiin. Ymmärtänet, ettemme ole erityisen lämpimissä väleissä?”
Basch nyökkäsi mietteliäs ilme kasvoillaan. Balthier antoi toiselle aikaa sulatella uusia tietoja ja keskittyi hetkeksi oluensa juomiseen. Oli ehkä parempi, että Basch saisi vähän ajateltavaa. Sillä tavoin mies oppisi luottamaan Balthieriin ja voisi ehkä vakuuttaa muutkin kertomatta koko totuutta. Oli melko varmaa, ettei kukaan Frania lukuun ottamatta enää luottaisi Balthieriin siinä vaiheessa, kun totuus hänen syntyperästään paljastuisi. Siinä vaiheessa piraatti olisi kuitenkin – toivon mukaan – kukistanut oman isänsä, eikä tarvitsisi enää muiden tukea.
”Isäni ja minä tulimme toimeen vielä vuosia sitten, mutta muutuimme molemmat, emmekä enää nähneet maailmaa samalla tavalla. Se tapahtui kai niihin aikoihin, kun minä aloin todella ajatella omilla aivoillani, enkä vain toistellut muiden hienoilta kuulostavia ajatuksia.
”Isällä oli kuitenkin suunnitelmia varalleni ja jotenkin hän sai alistettua minut niihin. Kaipa minä halusin olla kunnollinen poika”, Balthier pohdiskeli.
”Ei ole väärin haluta hyväksyntää vanhemmiltaan”, Basch totesi.
”Mutta on väärin unohtaa totuus. Mukauduin joksikin aikaa isäni tahtoon, mutta sydämeni ei ollut koskaan mukana siinä, mitä tein.. ja niinpä laadin omat suunnitelmani. Sain tietää Strahlin olevan joutumassa romuttamolle, joten pelastin sen vain päivää ennen tuhoa ja lensin pois Archadesista, jonne en palannutkaan seuraavaan neljään vuoteen.
”Balfonheim osoittautui oikeaksi paikaksi minunlaiselleni karkurille. Siitä tuli tietyllä tavalla uusi kotini ja piratismista minun työni. Tietysti 16-vuotiaalla klopilla oli hommaa osoittaa olevansa ilmalaivan arvoinen, et arvaakaan, kuinka moni yritti sen minulta vuosien varrella ryöstää. Lopulta kuitenkin onnistuin keräämään mainetta sen verran, että sain olla rauhassa tyttöni kanssa. Töitä riitti, viini virtasi ja naisiakin oli mukavasti tarjolla. Eipä sitä nuorimies voi paljon enempää pyytää.”
”Melkoinen kertomus”, Basch totesi.
”Ei sen kummempi kuin monen muun ilmapiraatin tarina. Useimmat meistä eivät ole lapsena päättäneet ryhtyä lainsuojattomiksi. Elämä ei vain aina mene niin kuin sen haluaisi menevän.”
”Siinä olet täysin oikeassa”, Basch naurahti ja kohotti tuoppiaan. ”Elämälle.”
Balthier vastasi eleeseen. Hän oli tyytyväinen siihen, ettei Basch esittänyt tarkentavia kysymyksiä, sillä hänen tarinassaan oli yhä joitain aukkoja. Ihan kaikkea hän ei kuitenkaan ollut valmis paljastamaan, vaikka pitikin vanhempaa miestä jos ei ystävänä, niin ainakin toverina.
”Kun nyt aiheeseen päästiin, niin miten olisi pieni tarina siitä, miten päädyit killumaan siihen häkkiin tämän kaupungin alapuolelle?” Balthier tiedusteli tuoppinsa ylitse.
”Tiedäthän sinä. Minua syytettiin kuninkaan murhasta”, Basch hymähti.
”Olet varmasti elänyt ennen tuota kohtalokasta iltaakin.”
”Et siis aio luovuttaa? Tarina tarinasta?”
”Aye.”
Ei tullut kysymykseenkään, että Basch olisi päässyt yhtään vähemmällä kuin Balthier. Jos ilmapiraatilta vaadittiin luottamista, niin hän halusi sitä myös osakseen. Tasapuolisuus kunniaan.
”Noh, jos aloitan alusta, niin minä ja veljeni synnyimme Landiksessa. Perheemme ei ollut erityisen rikas, muttei köyhäkään. Isämme oli armeijan leivissä ja päädyimme molemmat seuraamaan samaa polkua. Koska Landis oli hyvin pieni valtio, me molemmat lopulta pyrimme Nabradian armeijaan paremman leveämmän leivän toivossa. Silti sydämeni ei koskaan ole jättänyt Landista, ei vaikka se on nykyisin vain suota ja Usvaa”, Basch aloitti tarinansa.
”Olimme aina kovin tasaväkisiä ja niinpä kumpikin meistä pääsi lopulta itsensä Nabradian kuninkaan palvelukseen. Noa.. veljeni sai kunniakseen johtaa kaartia, minusta taas tehtiin prinssi Raslerin henkivartija.
”Sitä kautta päädyin lopulta Dalmascaan, kun Rasler naitettiin prinsessa Ashelle. En toiminut enää prinssin henkivartijana, vaan minut palkattiin Dalmascan armeijaan. Nuoripari oli kuitenkin tuolloin hyvin läheinen minulle, sillä olin ystävystynyt nuoren Raslerin kanssa ja hän halusi saada ystävyyden muodostumaan myös minun ja vaimonsa välille. Se oli onnellista aikaa, muttei kestänyt pitkään.”
”Archadia tuhosi ensin Landiksen ja Nabradian ja hyökkäsi sitten Dalmascaan”, Balthier jatkoi Baschin kertomusta. ”Vayne on aiheuttanut melkoista tuhoa yksilötasollakin.”
”Siinä olet oikeassa. Monella meistä on kannettavanaan henkilökohtaista kaunaa häntä kohtaan”, Basch myönsi.
~o~
”Hän on ärsyttävä! Raivostuttava! Ja luulee tietävänsä kaiken!”
Ashe marssi edestakaisin ällöttävän likaisessa huoneessa. Hän olisi mieluummin yöpynyt jopa teltassa, sillä siellä ollessa ainakin tiesi, mitä otuksia saattoi ryömiä viereen. Majatalon sänky näytti siltä, että se oli ollut jo kuukausia oglopien pesä. Toisekseen huoneessa oli yksi ainoa vuode. Hän joutuisi nukkumaan Penelon vieressä. Tosin parempi sekin kuin Baschin vieressä…
Penelo istui tyynenä ikkunalaudalla, eikä näyttänyt reagoivan millään tavalla prinsessan purkaukseen.
”Kuka hän oikein kuvittelee olevansa? Joku johtaja? Kuka hänestä teki johtajan? Minun ei tarvitse nöyristellä yhtään piraattia. En pyytänyt häntä mukaan. Hän tuli vapaaehtoisesti ja voi lähteä, jos vapaustaistelu ei huvita!” Ashe jatkoi. Hän ei yleensä menettänyt kontrolliaan kenenkään nähden, mutta viime aikojen tapahtumat alkoivat olla yksinkertaisesti liikaa. Mikään ei sujunut niin kuin olisi pitänyt. Ja nyt Balthier tuntui syyttävän häntä kaikesta. Zodiark, hän ei ollut pyytänyt miehen apua.
No, hyvä on. Hän oli pyytänyt, mutta Balthier olisi aina voinut kieltäytyä. Sen sijaan mies roikkui itsepintaisesti mukana, joten tällä ei ollut oikeutta valittaa. Ashe ei ollut missään vaiheessa pakottanut piraattia mukaansa. Ei hänellä ollut sellaista valtaa. Millä hän olisi muka voinut tätä uhata?
”Et kai sinä vain..” Penelo haki sanoja ja sai Ashen pysähtymään.
”En kai minä vain mitä?” prinsessa kysyi turhankin ärtyneeseen sävyyn. Ei hän Penelolle ollut vihainen. Tyttöparka oli täysin viaton.
”No, sinä suhtaudut aika tunteellisesti Balthierin puheisiin.”
”Mitä sitten? Hän on sivistymätön moukka.”
”Onko sivistymättömän moukan puheilla sitten jotain väliä? Minä luulen, että tässä on kyse jostain muusta.”
”Mistä sitten?”
Ashe tuijotti nyt Peneloa ärtyneenä. Hän ei todellakaan ymmärtänyt, mitä tyttö oikein yritti vihjailla. Hän piti Penelosta oikeasti, tämä oli ystävällinen kaikille eikä koskaan loukannut ketään. Silti Ashe ei pitänyt siitä, että hänelle vihjailtiin eikä puhuttu suoraan.
”Sinähän et pidä Franista?” Penelo kysyi yllättäen. Miten Fran liittyi mihinkään? Nyt oli kyse piraatista, ei vierasta.
”En minä häntä vihaa, jos sitä tarkoitat”, Ashe ilmoitti diplomaattisesti. Hän ei epäillyt Penelon juoruavan, mutta koskaan ei voinut olla täysin varma. Jo lapsena hän oli oppinut, että sanat tuli valita harkiten. Valitettavasti hetki sitten hän oli unohtanut tuon ohjeen täysin.
”Et vihaa, muttet pidäkään. Itse asiassa hän ärsyttää sinua. Mutta miksi?” Penelo jatkoi itsepintaisesti.
”No, hän on.. hän.. hän salasi syntyperänsä!” Ashe yritti.
”Niin teit kuulemani mukaan sinäkin alkuunsa. Et voi tuomita toista siitä, mitä olet itse tehnyt.”
”Minä olenkin prinsessa.”
”Mikä Fran sitten on?”
Totta. Fran oli myös prinsessa tai ainakin vastaavassa asemassa. Perustelu oli siis täysin epäonnistunut. Miksi Ashe suhtautui niin nuivasti vieraan? Olihan siihen joku syy oltava.
”Minä en tiedä, miksen pidä hänestä”, prinsessa myönsi lopulta. Kun hän yritti ajatella asiaa järjellä, hän ei löytänyt yhtäkään kunnollista perustetta. Paitsi sen, ettei viera voinut sietää häntä silmissään. Oli vain mahdonta sanoa, kumpi tuli ensin: muna vai chocobo.
”Ehkä hänellä on jotain, minkä sinä haluaisit”, Penelo ehdotti.
”Mitä muka?”
Penelo ei vastannut, vaan soi ainoastaan merkitsevän katseen Ashelle. Prinsessa jäi tuijottamaan tytön ohitse ulos ikkunasta. Franilla ei kerta kaikkiaan ollut mitään, mitä hän olisi voinut haluta. He olivat kumpikin menettäneet kaiken, heillä ei ollut mitään..
Mies. Franilla oli mies. Mutta Ashe ei halunnut miestä. Hän tiesi, että jonain päivänä hänen oli naitava joku perillisten saamisen vuoksi, mutta hän ei halunnut ketään erityistä. Hän aikoi kyllä naida rakkaudesta, mutta ei tiennyt vielä, kuka tämä rakkauden kohde oli. Miksi hän siis kadehtisi Franilta miestä?
”Ehkäpä sinua ärsyttää tapa, jolla hän katselee sinua, koska hän ei kuitenkaan tee mitään asian edistämiseksi”, Penelo heitti jälleen ehdotuksen ilmaan.
”Fran?” Ashe kysyi ja kohotti kulmiaan. Viera kyllä katseli häntä toisinaan vihaisesti, silloin kun ylipäätään loihti jonkin ilmeen yliluonnollisen rauhallisille kasvoilleen, mutta Ashe ei ollut koskaan edes odottanut, että asiasta keskusteltaisiin millään tavalla.
”Balthier”, Penelo huoahti miltei tympääntyneesti.
Ashe käänsi katseensa ikkunasta vaaleahiuksiseen tyttöön. Oliko Balthier katsellut häntä? Milloin muka? Ei hän ollut edes huomannut mitään erityisiä katseita.
”Miten hän sitten muka katselee minua?”
”Alhaalta ylöspäin, mittailee sääriäsi, kun kävelet hänen edellään.. Mietteliäästi, kun puhut vakavista asioista. Virnistellen, kun saa sinut ärtymään jostain”, Penelo kertoi avuliaasti. ”Fran ei pidä sinusta, koska Balthier katselee sinua tietyllä tavalla, mutta älä kerro Franille, että sanoin mitään.”
Prinsessa tuijotti tyttöä edelleen uskomatta korviaan. Puna nousi hiljalleen hänen poskilleen. Katseliko ilmapiraatti todella häntä siinä mielessä? Kuvitteliko se ala-arvoinen mies voivansa kaataa prinsessan, kuten vieran, joka levitti jalkansa jokaiselle vastaantulijalle? No, siinä tapauksessa Balthier saisi uneksia.
”Et voi tarkoittaa tuota”, Ashe sanoi typertyneenä.
”Tarkoitan, enkä pidä siitä. Fran rakastaa Balthieria syvästi, sen näkee jo kauas. Balthierin tunteista en olisi niinkään varma. Toivon vain, ettei hän satuta Frania”, Penelo huoahti.
”Mistä sinä tiedät tämän kaiken?”
”Kukaan ei kiinnitä minuun erityistä huomiota. Minulla on aikaa tarkkailla muita ja olen aina ollut hyvä lukemaan ihmisiä”, Penelo selosti. ”Tiedät itsekin, että Balthier ärsyttää sinua, koska toivot hänen tekevän jotain, eikä vain katselevan. Pyydän silti, ettet tekisi mitään. Fran on ystäväni, enkä halua hänelle pahaa.”
”Jos Balthier rakastaa toista, hän ei voi sille mitään. Fran ymmärtää sen kyllä. Hän ei ole typerys”, Ashe tuhahti, mutta tunsi silti omatunnon pistoksen. Samaan aikaan hänen vatsanpohjassaan heräsi kuitenkin uusi tunne. Saattoiko joku mies todella nähdä hänet muunakin kuin prinsessana? Naisena. Ehkä Basch ei sittenkään ollut ainoa, joka kiinnitti häneen huomiota.
Penelo käänsi katseensa ulos. ”Minun ei olisi pitänyt sanoa mitään. En voi pyytää sinua, mutta toivon silti, ettet rohkaisi Balthieria.”
”En näe syytä tehdä niin. Hän on pelkkä piraatti, eikä dalmascalaisten sydämissä ole sijaa rikollisille”, Ashe sanoi kylmästi. ”Tarvitsemme kuitenkin häntä ja hänen tietojaan voittaaksemme sodan, joten suon hänelle vapauden myös valtaannousuni jälkeen.”
Prinsessa jatkoi edestakaisin marssimistaan. Hän pohti, oliko Penelo todella oikeassa väitteidensä kanssa. Saattoiko olla niin, että Balthier todella halusi hänet? Ja oliko hän alitajuisesti tiedostanut asian ja ärsyyntynyt enemmän miehen toimimattomuudesta kuin tämän todellisista toimista? Käytännössähän Balthier ei ollut tehnyt mitään väärää, vaan oli toiminut koko ajan Ashen ja Dalmascan hyväksi, vaikkei tällä ollut minkäänlaisia velvollisuuksia prinsessaa kohtaan. Ja mistä motiivista moinen toiminta oli alun perin lähtöisin? Balthier ei ollut dalmascalainen, joten miehellä tuskin oli valtiota kohtaan velvollisuudentuntoa. Syy täytyi olla siis jossain muualla.
Voisiko todella olla, että syy oli Ashe itse?
”Mitä ihmettä Vaan oikein aikoo?” Penelon huudahdus keskeytti prinsessan pohdinnan. Hän huomasi, että vaaleahiuksinen tyttö tuijotti nyt tiiviisti kadulle. Kun hän kiirehti tämän rinnalle, hän näki Vaanin hipsivän roskakasan takana ja seuraavan kahta keisarikunnan sotilasta.
Ashe marssi edestakaisin ällöttävän likaisessa huoneessa. Hän olisi mieluummin yöpynyt jopa teltassa, sillä siellä ollessa ainakin tiesi, mitä otuksia saattoi ryömiä viereen. Majatalon sänky näytti siltä, että se oli ollut jo kuukausia oglopien pesä. Toisekseen huoneessa oli yksi ainoa vuode. Hän joutuisi nukkumaan Penelon vieressä. Tosin parempi sekin kuin Baschin vieressä…
Penelo istui tyynenä ikkunalaudalla, eikä näyttänyt reagoivan millään tavalla prinsessan purkaukseen.
”Kuka hän oikein kuvittelee olevansa? Joku johtaja? Kuka hänestä teki johtajan? Minun ei tarvitse nöyristellä yhtään piraattia. En pyytänyt häntä mukaan. Hän tuli vapaaehtoisesti ja voi lähteä, jos vapaustaistelu ei huvita!” Ashe jatkoi. Hän ei yleensä menettänyt kontrolliaan kenenkään nähden, mutta viime aikojen tapahtumat alkoivat olla yksinkertaisesti liikaa. Mikään ei sujunut niin kuin olisi pitänyt. Ja nyt Balthier tuntui syyttävän häntä kaikesta. Zodiark, hän ei ollut pyytänyt miehen apua.
No, hyvä on. Hän oli pyytänyt, mutta Balthier olisi aina voinut kieltäytyä. Sen sijaan mies roikkui itsepintaisesti mukana, joten tällä ei ollut oikeutta valittaa. Ashe ei ollut missään vaiheessa pakottanut piraattia mukaansa. Ei hänellä ollut sellaista valtaa. Millä hän olisi muka voinut tätä uhata?
”Et kai sinä vain..” Penelo haki sanoja ja sai Ashen pysähtymään.
”En kai minä vain mitä?” prinsessa kysyi turhankin ärtyneeseen sävyyn. Ei hän Penelolle ollut vihainen. Tyttöparka oli täysin viaton.
”No, sinä suhtaudut aika tunteellisesti Balthierin puheisiin.”
”Mitä sitten? Hän on sivistymätön moukka.”
”Onko sivistymättömän moukan puheilla sitten jotain väliä? Minä luulen, että tässä on kyse jostain muusta.”
”Mistä sitten?”
Ashe tuijotti nyt Peneloa ärtyneenä. Hän ei todellakaan ymmärtänyt, mitä tyttö oikein yritti vihjailla. Hän piti Penelosta oikeasti, tämä oli ystävällinen kaikille eikä koskaan loukannut ketään. Silti Ashe ei pitänyt siitä, että hänelle vihjailtiin eikä puhuttu suoraan.
”Sinähän et pidä Franista?” Penelo kysyi yllättäen. Miten Fran liittyi mihinkään? Nyt oli kyse piraatista, ei vierasta.
”En minä häntä vihaa, jos sitä tarkoitat”, Ashe ilmoitti diplomaattisesti. Hän ei epäillyt Penelon juoruavan, mutta koskaan ei voinut olla täysin varma. Jo lapsena hän oli oppinut, että sanat tuli valita harkiten. Valitettavasti hetki sitten hän oli unohtanut tuon ohjeen täysin.
”Et vihaa, muttet pidäkään. Itse asiassa hän ärsyttää sinua. Mutta miksi?” Penelo jatkoi itsepintaisesti.
”No, hän on.. hän.. hän salasi syntyperänsä!” Ashe yritti.
”Niin teit kuulemani mukaan sinäkin alkuunsa. Et voi tuomita toista siitä, mitä olet itse tehnyt.”
”Minä olenkin prinsessa.”
”Mikä Fran sitten on?”
Totta. Fran oli myös prinsessa tai ainakin vastaavassa asemassa. Perustelu oli siis täysin epäonnistunut. Miksi Ashe suhtautui niin nuivasti vieraan? Olihan siihen joku syy oltava.
”Minä en tiedä, miksen pidä hänestä”, prinsessa myönsi lopulta. Kun hän yritti ajatella asiaa järjellä, hän ei löytänyt yhtäkään kunnollista perustetta. Paitsi sen, ettei viera voinut sietää häntä silmissään. Oli vain mahdonta sanoa, kumpi tuli ensin: muna vai chocobo.
”Ehkä hänellä on jotain, minkä sinä haluaisit”, Penelo ehdotti.
”Mitä muka?”
Penelo ei vastannut, vaan soi ainoastaan merkitsevän katseen Ashelle. Prinsessa jäi tuijottamaan tytön ohitse ulos ikkunasta. Franilla ei kerta kaikkiaan ollut mitään, mitä hän olisi voinut haluta. He olivat kumpikin menettäneet kaiken, heillä ei ollut mitään..
Mies. Franilla oli mies. Mutta Ashe ei halunnut miestä. Hän tiesi, että jonain päivänä hänen oli naitava joku perillisten saamisen vuoksi, mutta hän ei halunnut ketään erityistä. Hän aikoi kyllä naida rakkaudesta, mutta ei tiennyt vielä, kuka tämä rakkauden kohde oli. Miksi hän siis kadehtisi Franilta miestä?
”Ehkäpä sinua ärsyttää tapa, jolla hän katselee sinua, koska hän ei kuitenkaan tee mitään asian edistämiseksi”, Penelo heitti jälleen ehdotuksen ilmaan.
”Fran?” Ashe kysyi ja kohotti kulmiaan. Viera kyllä katseli häntä toisinaan vihaisesti, silloin kun ylipäätään loihti jonkin ilmeen yliluonnollisen rauhallisille kasvoilleen, mutta Ashe ei ollut koskaan edes odottanut, että asiasta keskusteltaisiin millään tavalla.
”Balthier”, Penelo huoahti miltei tympääntyneesti.
Ashe käänsi katseensa ikkunasta vaaleahiuksiseen tyttöön. Oliko Balthier katsellut häntä? Milloin muka? Ei hän ollut edes huomannut mitään erityisiä katseita.
”Miten hän sitten muka katselee minua?”
”Alhaalta ylöspäin, mittailee sääriäsi, kun kävelet hänen edellään.. Mietteliäästi, kun puhut vakavista asioista. Virnistellen, kun saa sinut ärtymään jostain”, Penelo kertoi avuliaasti. ”Fran ei pidä sinusta, koska Balthier katselee sinua tietyllä tavalla, mutta älä kerro Franille, että sanoin mitään.”
Prinsessa tuijotti tyttöä edelleen uskomatta korviaan. Puna nousi hiljalleen hänen poskilleen. Katseliko ilmapiraatti todella häntä siinä mielessä? Kuvitteliko se ala-arvoinen mies voivansa kaataa prinsessan, kuten vieran, joka levitti jalkansa jokaiselle vastaantulijalle? No, siinä tapauksessa Balthier saisi uneksia.
”Et voi tarkoittaa tuota”, Ashe sanoi typertyneenä.
”Tarkoitan, enkä pidä siitä. Fran rakastaa Balthieria syvästi, sen näkee jo kauas. Balthierin tunteista en olisi niinkään varma. Toivon vain, ettei hän satuta Frania”, Penelo huoahti.
”Mistä sinä tiedät tämän kaiken?”
”Kukaan ei kiinnitä minuun erityistä huomiota. Minulla on aikaa tarkkailla muita ja olen aina ollut hyvä lukemaan ihmisiä”, Penelo selosti. ”Tiedät itsekin, että Balthier ärsyttää sinua, koska toivot hänen tekevän jotain, eikä vain katselevan. Pyydän silti, ettet tekisi mitään. Fran on ystäväni, enkä halua hänelle pahaa.”
”Jos Balthier rakastaa toista, hän ei voi sille mitään. Fran ymmärtää sen kyllä. Hän ei ole typerys”, Ashe tuhahti, mutta tunsi silti omatunnon pistoksen. Samaan aikaan hänen vatsanpohjassaan heräsi kuitenkin uusi tunne. Saattoiko joku mies todella nähdä hänet muunakin kuin prinsessana? Naisena. Ehkä Basch ei sittenkään ollut ainoa, joka kiinnitti häneen huomiota.
Penelo käänsi katseensa ulos. ”Minun ei olisi pitänyt sanoa mitään. En voi pyytää sinua, mutta toivon silti, ettet rohkaisi Balthieria.”
”En näe syytä tehdä niin. Hän on pelkkä piraatti, eikä dalmascalaisten sydämissä ole sijaa rikollisille”, Ashe sanoi kylmästi. ”Tarvitsemme kuitenkin häntä ja hänen tietojaan voittaaksemme sodan, joten suon hänelle vapauden myös valtaannousuni jälkeen.”
Prinsessa jatkoi edestakaisin marssimistaan. Hän pohti, oliko Penelo todella oikeassa väitteidensä kanssa. Saattoiko olla niin, että Balthier todella halusi hänet? Ja oliko hän alitajuisesti tiedostanut asian ja ärsyyntynyt enemmän miehen toimimattomuudesta kuin tämän todellisista toimista? Käytännössähän Balthier ei ollut tehnyt mitään väärää, vaan oli toiminut koko ajan Ashen ja Dalmascan hyväksi, vaikkei tällä ollut minkäänlaisia velvollisuuksia prinsessaa kohtaan. Ja mistä motiivista moinen toiminta oli alun perin lähtöisin? Balthier ei ollut dalmascalainen, joten miehellä tuskin oli valtiota kohtaan velvollisuudentuntoa. Syy täytyi olla siis jossain muualla.
Voisiko todella olla, että syy oli Ashe itse?
”Mitä ihmettä Vaan oikein aikoo?” Penelon huudahdus keskeytti prinsessan pohdinnan. Hän huomasi, että vaaleahiuksinen tyttö tuijotti nyt tiiviisti kadulle. Kun hän kiirehti tämän rinnalle, hän näki Vaanin hipsivän roskakasan takana ja seuraavan kahta keisarikunnan sotilasta.
~o~
Vaan jäi tympääntyneenä istumaan tomuiselle sängylle, kun Basch häipyi alakertaan. Hän ei ollut enää ollenkaan varma, että huonejärjestely oli hyvä. Heidän olisi pitänyt kuunnella Balthieria. Nuorukainen päätti nukkua ennemmin vaikka lattialla kuin toisen miehen vieressä. Jos joku saisi tietää…
Tietysti he olivat nukkuneet samassa teltassa melkein kylki kyljessä, mutta se oli eri asia. Yhteinen sänky kuulosti täysin sopimattomalta. Ei Vaan epäillyt, että Basch olisi niitä miehiä, mutta kukaan normaali mies ei missään nimessä suostuisi jakamaan sänkyään toisen miehen kanssa.
Nuorimies työnsi ärsyttävät ajatukset mielestään ja palasi aiempiin tunnelmiin. Kyllä, hänkin oli järkyttynyt kaikesta näkemästään, mutta silti hän tunsi innon kasvavan sisällään. Hän oli vihdoin tekemässä jotain todellista, eikä vain vaellellut Rabanastren alakaupungissa huutelemassa aikovansa ilmapiraatiksi. Sillä mitä hän teki tänään saattoi olla vaikutusta seuraaviin vuosikymmeniin, kenties vuosisatoihin. Hänestä tulisi samanlainen sankari kuin Reksistä.
Ja ehkä hän jonain päivänä ostaisi myös sen ilmalaivan. Piratismi ei ollut täysin poissuljettu vaihtoehto vieläkään. Ensin piti kuitenkin ratkaista sota ja siinä hän aikoi seistä Ashen rinnalla ja pidellä miekkaansa ylpeänä. Hän taistelisi Dalmascan puolesta, kuten Reks oli taistellut. Erona olisi vain se, ettei hän häviäisi. Tällä kertaa Dalmasca saisi voittonsa.
Vaan nyökkäsi itsekseen. Hän oli täynnä intoa ja energiaa. Olisi ollut hienoa päästä jo tänään matkaan, vaikka hän toisaalta ymmärsi sen, että kaikki kaipasivat lepoa. Päiväkausien vaeltaminen epäsuotuisissa ympäristöissä oli verottanut jokaisen voimia. Nytkin edessä oli pitkä matka halki sellaisten maisemia, joista Vaan oli ainoastaan uneksinut. Hän tiesi, että Nalbinan pohjoispuolella avautuisi Morsphoranin joutomaa. Nimi ei ollut täysin kuvaava, sillä kyse ei ollut mistään kuolleesta aavikosta, vaan kumpuilevasta ja viheriöivästä alueesta, jonka halki useimmat kauppiaat kulkivat jatkuvasti. Alueen keskellä oli – sikäli kun Vaan tiesi – pieni leiri, jonne matkalaiset usein pysähtyivät lepäämään. Siellä oli pari virkistävää lähdettä, suojaa auringolta sekä mahdollisuus käydä kauppaa.
Nuorukainen ei ollut koskaan itse vieraillut Morsphoranissa, mutta hän oli kuullut tarinoita työskennellessään Migelon kaupassa. Jotkut kauppiaat toivat tuotteitaan hyvin kaukaa ja Migelon luona vieraili aika ajoin miehiä Archadian rajoilta asti.
Tästä syystä Vaan tiesi myös, että Joutomaa päättyi Salikametsään. Se oli ikivanha metsä, jonka puut olivat niin paksuja, ettei yksi mies pystynyt mitenkään kiertämään käsiään niiden rungon ympärille. Vaanin tietojen mukaan metsän halki kulki samanlaisia puisia polkuja, joita joukko oli nähnyt Golmoren viidakossa. Ne viittasivat siihen, että alueella oli joskus asunut vieroja. Varmaa tietoa pojalla ei silti tästä ollut. Ajatus tuntui kuitenkin kiehtovalta. Ehkäpä he jopa törmäisivät matkallaan johonkuhun Franin kaukaiseen sukulaiseen.
”Sano minun sanoneen, se markiisin pirulainen suunnittelee jotain”, vieras ääni kantautui sisälle avoimesta ikkunasta. Vaan nousi sängyltä ja kiirehti vilkaisemaan ulos. Majatalon edustalla seisoskeli kaksi keisarillista sotilasta.
”Hänhän ilmoitti olevansa sairas ja vetäytyi siksi hallinnosta”, toinen miehistä kommentoi.
”Haha, niin varmaan. Kuinka naiivi sinä oikein olet?”
Hetken mielijohteesta Vaan käännähti ympäri ja suunnisti ulos huoneesta. Hän juoksi portaat alakertaan ja hiippaili sitten majatalon ovelle. Hän raotti sitä varovaisesti ja kurkisti ulos. Sotilaat olivat nyt maleksimassa katua pitkin eteenpäin.
Vaan vilkuili pikaisesti ympärilleen ja pinkaisi sitten miesten perään. Hän pysytteli seinien suomassa varjossa. Aurinko alkoi onneksi olla jo melkein kokonaan painunut taivaanrajan taakse, eikä valoa ollut liikaa. Kirkkaassa päivänvalossa sotilaat olisivat taatusti havainneet hänet heti.
”Etkö sinä kuuntele huhuja ollenkaan?” toinen miehistä tuhahti.
”En, koska ne ovat nimenomaan huhuja. Akkojen hommaa sellainen juoruaminen”, toinen huomautti.
”En sanoisi niinkään. Nykyisin tapahtuu paljon sellaista, mitä meidän rivimiesten ei haluta tietävän. Kuulin jopa, että se Dalmascan huoraprinsessa saattaisi olla elossa ja pyörittäisi yhdessä markiisin kanssa kapinallisliikettä”, toinen jatkoi. ”He voivat piileksiä missä vain. Zertina on hyvä paikka.. tai ne Bhujerban sokkeloiset kaivokset. Kukapa tuollaisista paikoista osaisi etsiä. Suunnittelevat taatusti jotain meidän päämme menoksi. Minusta meidän pitäisi olla valppaina ja tehdä enemmän kuulusteluja.”
”Sano mitä sanot, mutta nämä ihmiset täällä ovat viattomia. Vaikka prinsessa olisikin elossa, mitä epäilen vahvasti, tavallisilla kansalaisilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. On väärin rangaista heitä rikkaiden tekemisistä.”
”Sinä olet niin naiivi ja nuori. Koko Dalmascan kansa on samaa saastaa kuin heidän kuninkaallisensakin! Teloittaa koko sakki pitäisi, jos minulta kysytään. Heidän pitäisi olla kiitollisia siitä, että valloitimme tämän maan. Me voimme antaa heille osuuden archadialaisesta sivistyksestä.. mutta mitä he tekevät? Kapinoivat. Idiootit, haluavat ryömiä mudassa edelleen niin kuin siat!”
Kiivas sotilas heristi nyrkkiään ja mulkoili vihaisesti ympärilleen. Vaan puristi omat kätensä nyrkkiin. Hän olisi halunnut opettaa tuolle ääliölle hieman tapoja, antaa dalmascalaisen voimannäytteen. Millä oikeudella mies oikein kuvitteli olevansa parempi kuin dalmascalaiset? Muka sivistynyt archadialainen, surkimus tämä oli.
”Kyllä dalmascalaiset ovat yhtä sivistyneitä kuin mekin. Ei tämä mikään kehitysmaa ole”, toinen miehistä asettui yhä enemmän puolustuslinjalle.
”Se, että sinä käyt kuksimassa jotain paikallista tyttöä, ei tee tästä kansasta sivistynyttä!” toinen ärähti. ”Heille pitäisi opettaa tapoja, eikä se onnistu kuin miekan ja ruoskan kanssa. Ai, että minä odotan lomaa, jolloin pääsen takaisin Archadesiin sivistyksen pariin!”
”Se tyttö sattuu olemaan morsiameni, joten varokin loukkaamasta häntä!”
”Et sinä oikeasti voi viedä vihille jotain dalmascalaishuoraa, joka ei osaa edes nimeään kirjoittaa! Ne ovat kaikki samanlaisia: ei yhtään ajatusta päässä, mutta jalkansa osaavat levittää kyllä. Panopuuksi kelpaavat, mutteivät juuri muuhun.”
Vaan tuijotti miehiä vihaisena. Hänen kätensä hakeutui automaattisesti miekankahvalle. Hän opettaisi tuolle suurisuulle tapoja. Dalmascalaisten naisten kunniaa ei loukattu ilman, että joutui maksamaan siitä kalliin hinnan.
Samassa nuorukainen tunsi jonkun tarttuvan käsivarteensa. Hän nykäisi kättään ja valmistautui iskuun jo, ennen kuin käännähti puolittain taaksepäin. Penelo tuijotti häntä hätääntynein silmin.
”Vaan, älä”, tytön huulet muodostivat sanat, mutta ääntä ei kuulunut. Tämä puisteli päätään varoittavasti. Vaan vastasi kurtistetuin kulmin ja vilkaisi etääntyviä sotilaita. Hän yritti nykäistä kätensä Penelon otteesta, mutta tämä tarttui vain entistä tiukemmin.
”Minä pyydän, vaarannat meidät kaikki”, tyttö aneli kuiskaten.
”He loukkasivat dalmascalaisia ja heidän tulee kärsiä siitä hyvästä”, Vaan ärähti matalasti.
”Ei se mitään muuta”, Penelo yritti. ”Ei kannata pilata kaikkea nyt.”
”Hei, eikös tuo ole se sinun niin sanottu uskollinen morsiamesi! Toisen miehen kanssa, siinäpä nyt näet. Huoria kaikki!”
Vaan ja Penelo käänsivät yhtä aikaa katseensa sotilaisiin päin. Nämä tuijottivat nyt heitä hämärällä kujalla.
”Sinä, tyttö, tule tänne”, toinen sotilaista huusi. Hän oli se, joka oli koko ajan pitänyt meteliä dalmascalaisten alempiarvoisuudesta. Vaan sysäsi välittömästi Penelon selkänsä taakse.
”Minä puolustan sinua”, nuorukainen ilmoitti.
”Ei, Vaan. Juostaan karkuun. Eivät he saa meitä kiinni noissa haarniskoissaan ja nyt on niin hämärää jo, etteivät he tunnista meitä myöhemmin”, Penelo protestoi.
”Minä olen selvinnyt pahemmistakin taisteluista!”
”Niin olen minäkin, mutta emme voi taistella nyt. Kaupunki on täynnä sotilaita, päädymme tyrmään. Emme voi taistella koko kaupunkia vastaan!”
”Poika, päästä tyttö tänne!”
”Hän ei liiku minnekään!” Vaan vastasi sotilaan huutoon. Hän tunsi Penelon ripustautuvan tiukasti käsivarteensa ja vetävän häntä poispäin. Hän ei halunnut lähteä, sillä tuo mies ansaitsisi saada opetuksen. Toisaalta Penelo oli kuitenkin oikeassa. Vaikka hän onnistuisikin aikeissaan, hän saisi vain kimppuunsa liudan muita sotilaita.
”Tule nyt, Vaan”, Penelo aneli sotilaiden lähestyessä hiljalleen.
”Hyvä on sitten”, Vaan huokaisi.
Nuoret kääntyivät ympäri ja säntäsivät eteenpäin pitkin hämärää kujaa. Vaan piteli nyt tiukasti kiinni edellään juoksevan Penelon kädestä. Sotilaiden huudot kaikuivat seinistä ja raskaat askeleet tömähtelivät heidän perässään. Vaikutti siltä, että koko kaupunki saattaisi havahtua meteliin. Silti missään ei näkynyt ketään, ei edes asunnottomia maleksimassa pimeissä nurkissa.
Penelo juoksi majatalon ohitse ja kääntyi kulmasta. He saapuivat kujalle, joka päättyi seinää ja jonne oli kasattu laatikoita sekä mitä erilaisimpia roskia ja rikkimenneitä tavaroita. Tyttö veti pojan suuren laatikon taakse ja pakotti kyykistymään.
”Sotilaat tulevat. En voi taistella tässä asennossa”, Vaan huomautti.
”Ole nyt hiljaa, minä hoidan tämän!” Penelo ärähti kuiskaten.
Vaanilla ei ollut aavistustakaan, mitä tyttö oikein puuhasi, kun tämä asettui polvilleen likaiseen maahan ja näytti vajoavan miltei transsiin. Penelon sormet tekivät pientä, säännöllistä liikettä ja aina silloin tällöin tämän huulilta karkasi jokunen mutistu sana. Sitten yhtäkkiä tyttö hiljeni ja räväytti silmänsä auki.
Samalla hetkellä sotilaat ryntäsivät kujan päähän. He lähtivät kulkemaan hitaasti eteenpäin ja kurkistelivat roskakasojen sekä laatikoiden taakse. Vaan tarttui miekkansa kahvaan, muttei noussut. Ehkä hän pystyisi työntämään miekan toisen sotilaan haarniskan raosta, kun miehet saapuisivat heidän laatikkonsa kohdalle.
Askeleet lähestyivät. Toinen sotilaista kurkisti Vaanin ja Penelon laatikon taakse. Penelo asetti kätensä rauhoittavasti Vaanin miekkakäden päälle ja pudisti päätään. Sotilas tuijotteli näkyä hetken kulmat kurtussa, mutta kääntyi sitten poispäin.
”Ei täällä ole ketään. Heidän on täytynyt juosta eteenpäin toista kujaa.”
Sotilaat poistuivat kiireesti ja heidän askeleensa hiljenivät sitä mukaa, mitä kauemmas he ehtivät. Kun mitään ei enää kuulunut, Vaan ja Penelo nousivat epämukavista asennoistaan laatikon takaa ja lähtivät hiipimään takaisin majatalolle päin.
”Mitä oikein tapahtui? Miksei se mies nähnyt meitä?” Vaan kysyi hämmästyneenä avatessaan majatalon ovea Penelolle.
”Fran opetti minulle, miten voi luoda näkymättömyyskentän itsensä ympärille. Se ei kestä kovin pitkään, eikä varmaan minun tekemänä ollut edes täydellinen, mutta onneksi oli niin pimeää”, tyttö selitti.
”Aika hieno taito!” Vaan innostui.
”Eikös? Sinun pitäisi luottaa minuun enemmän”, Penelo naurahti ja halasi sitten nuorukaista pikaisesti. ”Kiitos, että halusit suojella minua.”
Vaan kiersi kätensä hämmästyneenä tytön ympärille, mutta tämä vetäytyi jo kauemmas, ennen kuin poika edes kunnolla tajusi, mitä oli juuri tapahtunut.
”Basch näkyy istuvan tuolla Balthierin kanssa”, Penelo huomautti ja viittoi kapakan suuntaan. Miehet istuivat pyöreän pöydän ääressä ja keskustelivat kiihkeästi jostain. ”Ja Ashe on aika rasittavaa seuraa nyt. Voinko tulla teidän huoneeseenne oleskelemaan, kunnes Basch tulee nukkumaan?”
”Miksei”, Vaan naurahti.
Kaksikko kipusi portaat ylös ja livahti Vaanin ja Baschin huoneeseen. Yläkerrassa oli kovin hiljaista alakerran kapakkaan verrattuna. Ilmeisesti majatalossa ei asunut kovinkaan äänekkäitä vieraita tai sitten nämä olivat kaikki viettämässä iltaa jossain muualla.
Tietysti he olivat nukkuneet samassa teltassa melkein kylki kyljessä, mutta se oli eri asia. Yhteinen sänky kuulosti täysin sopimattomalta. Ei Vaan epäillyt, että Basch olisi niitä miehiä, mutta kukaan normaali mies ei missään nimessä suostuisi jakamaan sänkyään toisen miehen kanssa.
Nuorimies työnsi ärsyttävät ajatukset mielestään ja palasi aiempiin tunnelmiin. Kyllä, hänkin oli järkyttynyt kaikesta näkemästään, mutta silti hän tunsi innon kasvavan sisällään. Hän oli vihdoin tekemässä jotain todellista, eikä vain vaellellut Rabanastren alakaupungissa huutelemassa aikovansa ilmapiraatiksi. Sillä mitä hän teki tänään saattoi olla vaikutusta seuraaviin vuosikymmeniin, kenties vuosisatoihin. Hänestä tulisi samanlainen sankari kuin Reksistä.
Ja ehkä hän jonain päivänä ostaisi myös sen ilmalaivan. Piratismi ei ollut täysin poissuljettu vaihtoehto vieläkään. Ensin piti kuitenkin ratkaista sota ja siinä hän aikoi seistä Ashen rinnalla ja pidellä miekkaansa ylpeänä. Hän taistelisi Dalmascan puolesta, kuten Reks oli taistellut. Erona olisi vain se, ettei hän häviäisi. Tällä kertaa Dalmasca saisi voittonsa.
Vaan nyökkäsi itsekseen. Hän oli täynnä intoa ja energiaa. Olisi ollut hienoa päästä jo tänään matkaan, vaikka hän toisaalta ymmärsi sen, että kaikki kaipasivat lepoa. Päiväkausien vaeltaminen epäsuotuisissa ympäristöissä oli verottanut jokaisen voimia. Nytkin edessä oli pitkä matka halki sellaisten maisemia, joista Vaan oli ainoastaan uneksinut. Hän tiesi, että Nalbinan pohjoispuolella avautuisi Morsphoranin joutomaa. Nimi ei ollut täysin kuvaava, sillä kyse ei ollut mistään kuolleesta aavikosta, vaan kumpuilevasta ja viheriöivästä alueesta, jonka halki useimmat kauppiaat kulkivat jatkuvasti. Alueen keskellä oli – sikäli kun Vaan tiesi – pieni leiri, jonne matkalaiset usein pysähtyivät lepäämään. Siellä oli pari virkistävää lähdettä, suojaa auringolta sekä mahdollisuus käydä kauppaa.
Nuorukainen ei ollut koskaan itse vieraillut Morsphoranissa, mutta hän oli kuullut tarinoita työskennellessään Migelon kaupassa. Jotkut kauppiaat toivat tuotteitaan hyvin kaukaa ja Migelon luona vieraili aika ajoin miehiä Archadian rajoilta asti.
Tästä syystä Vaan tiesi myös, että Joutomaa päättyi Salikametsään. Se oli ikivanha metsä, jonka puut olivat niin paksuja, ettei yksi mies pystynyt mitenkään kiertämään käsiään niiden rungon ympärille. Vaanin tietojen mukaan metsän halki kulki samanlaisia puisia polkuja, joita joukko oli nähnyt Golmoren viidakossa. Ne viittasivat siihen, että alueella oli joskus asunut vieroja. Varmaa tietoa pojalla ei silti tästä ollut. Ajatus tuntui kuitenkin kiehtovalta. Ehkäpä he jopa törmäisivät matkallaan johonkuhun Franin kaukaiseen sukulaiseen.
”Sano minun sanoneen, se markiisin pirulainen suunnittelee jotain”, vieras ääni kantautui sisälle avoimesta ikkunasta. Vaan nousi sängyltä ja kiirehti vilkaisemaan ulos. Majatalon edustalla seisoskeli kaksi keisarillista sotilasta.
”Hänhän ilmoitti olevansa sairas ja vetäytyi siksi hallinnosta”, toinen miehistä kommentoi.
”Haha, niin varmaan. Kuinka naiivi sinä oikein olet?”
Hetken mielijohteesta Vaan käännähti ympäri ja suunnisti ulos huoneesta. Hän juoksi portaat alakertaan ja hiippaili sitten majatalon ovelle. Hän raotti sitä varovaisesti ja kurkisti ulos. Sotilaat olivat nyt maleksimassa katua pitkin eteenpäin.
Vaan vilkuili pikaisesti ympärilleen ja pinkaisi sitten miesten perään. Hän pysytteli seinien suomassa varjossa. Aurinko alkoi onneksi olla jo melkein kokonaan painunut taivaanrajan taakse, eikä valoa ollut liikaa. Kirkkaassa päivänvalossa sotilaat olisivat taatusti havainneet hänet heti.
”Etkö sinä kuuntele huhuja ollenkaan?” toinen miehistä tuhahti.
”En, koska ne ovat nimenomaan huhuja. Akkojen hommaa sellainen juoruaminen”, toinen huomautti.
”En sanoisi niinkään. Nykyisin tapahtuu paljon sellaista, mitä meidän rivimiesten ei haluta tietävän. Kuulin jopa, että se Dalmascan huoraprinsessa saattaisi olla elossa ja pyörittäisi yhdessä markiisin kanssa kapinallisliikettä”, toinen jatkoi. ”He voivat piileksiä missä vain. Zertina on hyvä paikka.. tai ne Bhujerban sokkeloiset kaivokset. Kukapa tuollaisista paikoista osaisi etsiä. Suunnittelevat taatusti jotain meidän päämme menoksi. Minusta meidän pitäisi olla valppaina ja tehdä enemmän kuulusteluja.”
”Sano mitä sanot, mutta nämä ihmiset täällä ovat viattomia. Vaikka prinsessa olisikin elossa, mitä epäilen vahvasti, tavallisilla kansalaisilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. On väärin rangaista heitä rikkaiden tekemisistä.”
”Sinä olet niin naiivi ja nuori. Koko Dalmascan kansa on samaa saastaa kuin heidän kuninkaallisensakin! Teloittaa koko sakki pitäisi, jos minulta kysytään. Heidän pitäisi olla kiitollisia siitä, että valloitimme tämän maan. Me voimme antaa heille osuuden archadialaisesta sivistyksestä.. mutta mitä he tekevät? Kapinoivat. Idiootit, haluavat ryömiä mudassa edelleen niin kuin siat!”
Kiivas sotilas heristi nyrkkiään ja mulkoili vihaisesti ympärilleen. Vaan puristi omat kätensä nyrkkiin. Hän olisi halunnut opettaa tuolle ääliölle hieman tapoja, antaa dalmascalaisen voimannäytteen. Millä oikeudella mies oikein kuvitteli olevansa parempi kuin dalmascalaiset? Muka sivistynyt archadialainen, surkimus tämä oli.
”Kyllä dalmascalaiset ovat yhtä sivistyneitä kuin mekin. Ei tämä mikään kehitysmaa ole”, toinen miehistä asettui yhä enemmän puolustuslinjalle.
”Se, että sinä käyt kuksimassa jotain paikallista tyttöä, ei tee tästä kansasta sivistynyttä!” toinen ärähti. ”Heille pitäisi opettaa tapoja, eikä se onnistu kuin miekan ja ruoskan kanssa. Ai, että minä odotan lomaa, jolloin pääsen takaisin Archadesiin sivistyksen pariin!”
”Se tyttö sattuu olemaan morsiameni, joten varokin loukkaamasta häntä!”
”Et sinä oikeasti voi viedä vihille jotain dalmascalaishuoraa, joka ei osaa edes nimeään kirjoittaa! Ne ovat kaikki samanlaisia: ei yhtään ajatusta päässä, mutta jalkansa osaavat levittää kyllä. Panopuuksi kelpaavat, mutteivät juuri muuhun.”
Vaan tuijotti miehiä vihaisena. Hänen kätensä hakeutui automaattisesti miekankahvalle. Hän opettaisi tuolle suurisuulle tapoja. Dalmascalaisten naisten kunniaa ei loukattu ilman, että joutui maksamaan siitä kalliin hinnan.
Samassa nuorukainen tunsi jonkun tarttuvan käsivarteensa. Hän nykäisi kättään ja valmistautui iskuun jo, ennen kuin käännähti puolittain taaksepäin. Penelo tuijotti häntä hätääntynein silmin.
”Vaan, älä”, tytön huulet muodostivat sanat, mutta ääntä ei kuulunut. Tämä puisteli päätään varoittavasti. Vaan vastasi kurtistetuin kulmin ja vilkaisi etääntyviä sotilaita. Hän yritti nykäistä kätensä Penelon otteesta, mutta tämä tarttui vain entistä tiukemmin.
”Minä pyydän, vaarannat meidät kaikki”, tyttö aneli kuiskaten.
”He loukkasivat dalmascalaisia ja heidän tulee kärsiä siitä hyvästä”, Vaan ärähti matalasti.
”Ei se mitään muuta”, Penelo yritti. ”Ei kannata pilata kaikkea nyt.”
”Hei, eikös tuo ole se sinun niin sanottu uskollinen morsiamesi! Toisen miehen kanssa, siinäpä nyt näet. Huoria kaikki!”
Vaan ja Penelo käänsivät yhtä aikaa katseensa sotilaisiin päin. Nämä tuijottivat nyt heitä hämärällä kujalla.
”Sinä, tyttö, tule tänne”, toinen sotilaista huusi. Hän oli se, joka oli koko ajan pitänyt meteliä dalmascalaisten alempiarvoisuudesta. Vaan sysäsi välittömästi Penelon selkänsä taakse.
”Minä puolustan sinua”, nuorukainen ilmoitti.
”Ei, Vaan. Juostaan karkuun. Eivät he saa meitä kiinni noissa haarniskoissaan ja nyt on niin hämärää jo, etteivät he tunnista meitä myöhemmin”, Penelo protestoi.
”Minä olen selvinnyt pahemmistakin taisteluista!”
”Niin olen minäkin, mutta emme voi taistella nyt. Kaupunki on täynnä sotilaita, päädymme tyrmään. Emme voi taistella koko kaupunkia vastaan!”
”Poika, päästä tyttö tänne!”
”Hän ei liiku minnekään!” Vaan vastasi sotilaan huutoon. Hän tunsi Penelon ripustautuvan tiukasti käsivarteensa ja vetävän häntä poispäin. Hän ei halunnut lähteä, sillä tuo mies ansaitsisi saada opetuksen. Toisaalta Penelo oli kuitenkin oikeassa. Vaikka hän onnistuisikin aikeissaan, hän saisi vain kimppuunsa liudan muita sotilaita.
”Tule nyt, Vaan”, Penelo aneli sotilaiden lähestyessä hiljalleen.
”Hyvä on sitten”, Vaan huokaisi.
Nuoret kääntyivät ympäri ja säntäsivät eteenpäin pitkin hämärää kujaa. Vaan piteli nyt tiukasti kiinni edellään juoksevan Penelon kädestä. Sotilaiden huudot kaikuivat seinistä ja raskaat askeleet tömähtelivät heidän perässään. Vaikutti siltä, että koko kaupunki saattaisi havahtua meteliin. Silti missään ei näkynyt ketään, ei edes asunnottomia maleksimassa pimeissä nurkissa.
Penelo juoksi majatalon ohitse ja kääntyi kulmasta. He saapuivat kujalle, joka päättyi seinää ja jonne oli kasattu laatikoita sekä mitä erilaisimpia roskia ja rikkimenneitä tavaroita. Tyttö veti pojan suuren laatikon taakse ja pakotti kyykistymään.
”Sotilaat tulevat. En voi taistella tässä asennossa”, Vaan huomautti.
”Ole nyt hiljaa, minä hoidan tämän!” Penelo ärähti kuiskaten.
Vaanilla ei ollut aavistustakaan, mitä tyttö oikein puuhasi, kun tämä asettui polvilleen likaiseen maahan ja näytti vajoavan miltei transsiin. Penelon sormet tekivät pientä, säännöllistä liikettä ja aina silloin tällöin tämän huulilta karkasi jokunen mutistu sana. Sitten yhtäkkiä tyttö hiljeni ja räväytti silmänsä auki.
Samalla hetkellä sotilaat ryntäsivät kujan päähän. He lähtivät kulkemaan hitaasti eteenpäin ja kurkistelivat roskakasojen sekä laatikoiden taakse. Vaan tarttui miekkansa kahvaan, muttei noussut. Ehkä hän pystyisi työntämään miekan toisen sotilaan haarniskan raosta, kun miehet saapuisivat heidän laatikkonsa kohdalle.
Askeleet lähestyivät. Toinen sotilaista kurkisti Vaanin ja Penelon laatikon taakse. Penelo asetti kätensä rauhoittavasti Vaanin miekkakäden päälle ja pudisti päätään. Sotilas tuijotteli näkyä hetken kulmat kurtussa, mutta kääntyi sitten poispäin.
”Ei täällä ole ketään. Heidän on täytynyt juosta eteenpäin toista kujaa.”
Sotilaat poistuivat kiireesti ja heidän askeleensa hiljenivät sitä mukaa, mitä kauemmas he ehtivät. Kun mitään ei enää kuulunut, Vaan ja Penelo nousivat epämukavista asennoistaan laatikon takaa ja lähtivät hiipimään takaisin majatalolle päin.
”Mitä oikein tapahtui? Miksei se mies nähnyt meitä?” Vaan kysyi hämmästyneenä avatessaan majatalon ovea Penelolle.
”Fran opetti minulle, miten voi luoda näkymättömyyskentän itsensä ympärille. Se ei kestä kovin pitkään, eikä varmaan minun tekemänä ollut edes täydellinen, mutta onneksi oli niin pimeää”, tyttö selitti.
”Aika hieno taito!” Vaan innostui.
”Eikös? Sinun pitäisi luottaa minuun enemmän”, Penelo naurahti ja halasi sitten nuorukaista pikaisesti. ”Kiitos, että halusit suojella minua.”
Vaan kiersi kätensä hämmästyneenä tytön ympärille, mutta tämä vetäytyi jo kauemmas, ennen kuin poika edes kunnolla tajusi, mitä oli juuri tapahtunut.
”Basch näkyy istuvan tuolla Balthierin kanssa”, Penelo huomautti ja viittoi kapakan suuntaan. Miehet istuivat pyöreän pöydän ääressä ja keskustelivat kiihkeästi jostain. ”Ja Ashe on aika rasittavaa seuraa nyt. Voinko tulla teidän huoneeseenne oleskelemaan, kunnes Basch tulee nukkumaan?”
”Miksei”, Vaan naurahti.
Kaksikko kipusi portaat ylös ja livahti Vaanin ja Baschin huoneeseen. Yläkerrassa oli kovin hiljaista alakerran kapakkaan verrattuna. Ilmeisesti majatalossa ei asunut kovinkaan äänekkäitä vieraita tai sitten nämä olivat kaikki viettämässä iltaa jossain muualla.
~o~
Fran pujahti mukavan kuumaan kylpyyn. Hän ei ollut vaivautunut tilaamaan sellaista itselleen muistaessaan Balthierin huomautuksen haaleasta vedestä. Sen sijaan hän oli käyttänyt hieman magiaa ja loihtinut kylvyn itselleen. Majatalon omistaja ei varmaankaan olisi arvostanut elettä, mutta tämän ei tarvitsisi tietää asiasta mitään. Veden sai kyllä poistettuakin ilman, että tarvitsi kutsua ketään paikalle sitä varten.
Balthier oli ollut oikeassa ammeen puhtaustasosta. Lika oli kuitenkin onneksi niin pinttynyttä, että se tuskin irtoaisi mihinkään. Fran vajosi syvemmälle rentouttavaan veteen ja sulki silmänsä. Hän oli tottunut matkustellessa siihen, että toisinaan peseytyminen onnistui vain harvoin ja silloinkin vain kylmässä luonnonlähteessä. Silti vielä kertaakaan hän ei ollut joutunut vaeltamaan näin pitkään ilman kunnollista peseytymismahdollisuutta.
Seuraavaa tilaisuutta ei tulisi pitkään aikaan. Salikametsän halki virtasi joki, mutta se olisi niin syvällä rotkossa, että sen rantaan oli täysin turha yrittää. Morsphoranissa saattoi ollakin mahdollista nauttia lähteistä ja Phonin rannikko tarjosi mukavan pysähdyspaikan peseytymismahdollisuuksineen. Kylvyistä ei silti kannattanut uneksia.
Fran pohdiskeli kuljettavan reitin mielessään läpi. Hän päätyi aina Tchitan ylängöille asti ja pysähtyi sitten miettimään. Ylänkö päättyi vuoristoon, jossa Archades sijaitsi turvassa kaikilta mahdollisilta vihollisilta. Pääkaupunkiin oli lähes mahdoton päästä, ellei aikonut lentää. Vuoret olivat niin vaikeakulkuisia, ettei juuri kukaan uskaltautunut yrittämään niiden halki vaeltamista.
Joukolla ei kuitenkaan ollut ilmalaivaa käytettävissä, eikä Strahlia olisi voinut muutenkaan nyt viedä Archadesin ilmatilaan. Se olisi ammuttu alas välittömästi.. tai jos heidät haluttiin elävinä, annettu sen laskeutua ja sitten pidätetty koko joukko. Balthier oli oikeassa sen suhteen, että kaupunkia pystyi lähestymään ainoastaan jalan, mikäli halusi päästä sinne turvallisesti.
Ja ainoa käveltävä reitti Archadian pääkaupunkiin kulki Sochenin luolapalatsin kautta. Huhujen mukaan siellä eli nykyisin lohikäärmeitä. Lisäksi kerrottiin, että paikka oli hylätty, koska siellä oli tapahtunut jotain pahaa. Puhdassydäminen ei voinut kulkea siellä joutumatta hyökkäyksen kohteeksi. Fran ei muistanut tarkkaa kertomusta, sillä Balthier oli vain maininnut asiasta lyhyesti noin kaksi vuotta sitten, eivätkä ihmisten legendat varsinaisesti kuuluneet vierojen opintoihin.
Joka tapauksessa Sochen tulisi olemaan vaarallisin etappi pitkällä matkalla. Toki muitakin vaaroja saattoi osua kohdalle, mutta luolapalatsi huolestutti vieraa silti eniten. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että he joutuisivat uudestaan kohtaamaan lohikäärmeen, mutta häntä myös karmi pelkkä aavistus useiden päivien viettämisestä vuoret päänsä yläpuolella.
Te voititte Tiamatin? Mateuksen ääni keskeytti Franin pohdinnat.
Voitimme kyllä, Fran vastasi muistaen tällä kertaa ainoastaan ajatella vastauksen. Vaikka hän oli nyt yksin, oli hyvä harjoitella keskustelemaan esperin kanssa oikealla tavalla.
Varsin kunnioitusta herättävää. Taisin valita seurani oikein, esper hyrisi tyytyväisenä.
Mitä sinä oikein suunnittelet?
En mitään, mutta haluan, että emäntäni on vahva. Halventaisin omaa arvoani, jos suostuisin palvelemaan jotakuta heikkoa.
Fran ei täysin luottanut esperin sanoihin. Hänellä oli kumma tunne, että se hautoi yhä kostoa jumalille, joita ei ollut voittanut aikojen alussa käydyssä taistelussa. Esper ei kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin puhua, jos Fran ei kutsuisi sitä paikalle, joten se olisi vaaraton.
Etkö sitten koskaan aio kutsua minua? Mateus kysyi miltei loukkaantuneesti.
En sanonut niin. Minun on vain ensin opittava tuntemaan sinut.. enkä sitä paitsi ole koskaan kutsunut esperiä, joten en tiedä, miten se tarkalleen ottaen tapahtuu, viera vastasi.
Sinun täytyy vain muodostaa mieleesi kuva minusta ja siirtää se kuva sitten oikeaan ympäristöön. Tosin en ilmesty paikalle, jos en itse halua. Älä yritäkään kutsua minua nyt, tuo sinun kylpysi hohkaa aivan liian kuumana, Mateus selosti.
Niin elementtisi on ilmeisesti jää. Se ei sovi yhteen tulen, eikä muunkaan lämmönlähteen kanssa, Fran totesi.
Aivan. Et selvästikään ole täysin pihalla magiasta.
Olen harjoittanut sitä lapsesta saakka, minkä varmaan tiedätkin, jos olet jo penkonut pääni läpikotaisin.
En koskaan tekisi niin. Ei minulla ole tarve tietää turhuuksista, vain nykyhetki on ratkaiseva.
Oletko sinä aina läsnä?
Olen, mutta osaan olla kuin en olisikaan.
Tiedät kaiken, mitä teen ja ajattelen?
Kyllä. Sinä et kuitenkaan huomaa mitään, jos en puutu asioihin.
Olen tuntenut sinun läsnäolosi siitä asti, kun liityit minuun Miriamin pyhätössä, Fran huomautti. Hän ei ollut tuntenut hetkeäkään yksinäisyyttä paikasta poistumisen jälkeen. Jokin ylimääräinen oli koko ajan läsnä, tirkisteli ja salakuunteli. Aivan kuin joku olisi seisonut hänen takanaan ja tuijottanut tiiviisti hänen selkäänsä. Se oli todella häiritsevää.
Franista tuntui, ettei mikään ollut hänelle enää yksityistä. Sen takia hän ei ollut pyytänyt Balthieriakaan kylpyyn kanssaan. Normaalisti hän nautti yhteisistä kylpyhetkistä, mutta hän ei halunnut ketään tirskistelemään niitä. Eihän hän voisi tehdä mitään, jos esper tarkkailisi koko ajan.
Esper.. myös Balthierilla oli esper. Belias oli jo nähnyt kaiken, ollut läsnä pitkän aikaa. Miten kiusallista!
Belias nyt voi ollakin niin säälittävän utelias, että tirkistelee tuollaisia tapahtumia, mutta minä olen ruumiillisuuden yläpuolella, enkä tunne mitään mielenkiintoa katsella tai kuunnella emäntäni lisääntymisriittejä, Mateus tuhahti.
Fran tunsi kuumotuksen poskillaan, eikä se todellakaan johtunut kylpyvedestä. Hän ei tiennyt, saattoiko luottaa esperin sanaan, mutta ei totisesti halunnut keskustella sen kanssa asiasta.
Pakkohan sinun on minuun luottaa. Miten me muka muuten voimme tehdä yhteistyötä? Mateus ällisteli. Ja muuten, kun nyt Beliaksesta puhuttiin.. katsokin, ettet kutsu minua, jos se on paikalla. En halua kärventyä. Kaveri suorastaan hehkuu kuumuutta.
Viera ei vaivautunut vastaamaan. Hän avasi silmänsä ja kohottautui istumaan. Oli aika hangata iho puhtaaksi. Valitettavasti pesusieni näytti siltä, että se oli kehittänyt oman eliömaailmansa, joten nainen kohottautui sen verran, että sai napattua melkein puhtaan käsipyyhkeen. Sitä voisi aivan hyvin käyttää sienen asemasta.
Pesun jälkeen olisi varmaankin syytä syödä jotain ja sitten Fran menisi nukkumaan. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa oikeaan sänkyyn. Seuraavan yön sitten joutuisikin luultavasti viettämään teltassa.
Balthier oli ollut oikeassa ammeen puhtaustasosta. Lika oli kuitenkin onneksi niin pinttynyttä, että se tuskin irtoaisi mihinkään. Fran vajosi syvemmälle rentouttavaan veteen ja sulki silmänsä. Hän oli tottunut matkustellessa siihen, että toisinaan peseytyminen onnistui vain harvoin ja silloinkin vain kylmässä luonnonlähteessä. Silti vielä kertaakaan hän ei ollut joutunut vaeltamaan näin pitkään ilman kunnollista peseytymismahdollisuutta.
Seuraavaa tilaisuutta ei tulisi pitkään aikaan. Salikametsän halki virtasi joki, mutta se olisi niin syvällä rotkossa, että sen rantaan oli täysin turha yrittää. Morsphoranissa saattoi ollakin mahdollista nauttia lähteistä ja Phonin rannikko tarjosi mukavan pysähdyspaikan peseytymismahdollisuuksineen. Kylvyistä ei silti kannattanut uneksia.
Fran pohdiskeli kuljettavan reitin mielessään läpi. Hän päätyi aina Tchitan ylängöille asti ja pysähtyi sitten miettimään. Ylänkö päättyi vuoristoon, jossa Archades sijaitsi turvassa kaikilta mahdollisilta vihollisilta. Pääkaupunkiin oli lähes mahdoton päästä, ellei aikonut lentää. Vuoret olivat niin vaikeakulkuisia, ettei juuri kukaan uskaltautunut yrittämään niiden halki vaeltamista.
Joukolla ei kuitenkaan ollut ilmalaivaa käytettävissä, eikä Strahlia olisi voinut muutenkaan nyt viedä Archadesin ilmatilaan. Se olisi ammuttu alas välittömästi.. tai jos heidät haluttiin elävinä, annettu sen laskeutua ja sitten pidätetty koko joukko. Balthier oli oikeassa sen suhteen, että kaupunkia pystyi lähestymään ainoastaan jalan, mikäli halusi päästä sinne turvallisesti.
Ja ainoa käveltävä reitti Archadian pääkaupunkiin kulki Sochenin luolapalatsin kautta. Huhujen mukaan siellä eli nykyisin lohikäärmeitä. Lisäksi kerrottiin, että paikka oli hylätty, koska siellä oli tapahtunut jotain pahaa. Puhdassydäminen ei voinut kulkea siellä joutumatta hyökkäyksen kohteeksi. Fran ei muistanut tarkkaa kertomusta, sillä Balthier oli vain maininnut asiasta lyhyesti noin kaksi vuotta sitten, eivätkä ihmisten legendat varsinaisesti kuuluneet vierojen opintoihin.
Joka tapauksessa Sochen tulisi olemaan vaarallisin etappi pitkällä matkalla. Toki muitakin vaaroja saattoi osua kohdalle, mutta luolapalatsi huolestutti vieraa silti eniten. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että he joutuisivat uudestaan kohtaamaan lohikäärmeen, mutta häntä myös karmi pelkkä aavistus useiden päivien viettämisestä vuoret päänsä yläpuolella.
Te voititte Tiamatin? Mateuksen ääni keskeytti Franin pohdinnat.
Voitimme kyllä, Fran vastasi muistaen tällä kertaa ainoastaan ajatella vastauksen. Vaikka hän oli nyt yksin, oli hyvä harjoitella keskustelemaan esperin kanssa oikealla tavalla.
Varsin kunnioitusta herättävää. Taisin valita seurani oikein, esper hyrisi tyytyväisenä.
Mitä sinä oikein suunnittelet?
En mitään, mutta haluan, että emäntäni on vahva. Halventaisin omaa arvoani, jos suostuisin palvelemaan jotakuta heikkoa.
Fran ei täysin luottanut esperin sanoihin. Hänellä oli kumma tunne, että se hautoi yhä kostoa jumalille, joita ei ollut voittanut aikojen alussa käydyssä taistelussa. Esper ei kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin puhua, jos Fran ei kutsuisi sitä paikalle, joten se olisi vaaraton.
Etkö sitten koskaan aio kutsua minua? Mateus kysyi miltei loukkaantuneesti.
En sanonut niin. Minun on vain ensin opittava tuntemaan sinut.. enkä sitä paitsi ole koskaan kutsunut esperiä, joten en tiedä, miten se tarkalleen ottaen tapahtuu, viera vastasi.
Sinun täytyy vain muodostaa mieleesi kuva minusta ja siirtää se kuva sitten oikeaan ympäristöön. Tosin en ilmesty paikalle, jos en itse halua. Älä yritäkään kutsua minua nyt, tuo sinun kylpysi hohkaa aivan liian kuumana, Mateus selosti.
Niin elementtisi on ilmeisesti jää. Se ei sovi yhteen tulen, eikä muunkaan lämmönlähteen kanssa, Fran totesi.
Aivan. Et selvästikään ole täysin pihalla magiasta.
Olen harjoittanut sitä lapsesta saakka, minkä varmaan tiedätkin, jos olet jo penkonut pääni läpikotaisin.
En koskaan tekisi niin. Ei minulla ole tarve tietää turhuuksista, vain nykyhetki on ratkaiseva.
Oletko sinä aina läsnä?
Olen, mutta osaan olla kuin en olisikaan.
Tiedät kaiken, mitä teen ja ajattelen?
Kyllä. Sinä et kuitenkaan huomaa mitään, jos en puutu asioihin.
Olen tuntenut sinun läsnäolosi siitä asti, kun liityit minuun Miriamin pyhätössä, Fran huomautti. Hän ei ollut tuntenut hetkeäkään yksinäisyyttä paikasta poistumisen jälkeen. Jokin ylimääräinen oli koko ajan läsnä, tirkisteli ja salakuunteli. Aivan kuin joku olisi seisonut hänen takanaan ja tuijottanut tiiviisti hänen selkäänsä. Se oli todella häiritsevää.
Franista tuntui, ettei mikään ollut hänelle enää yksityistä. Sen takia hän ei ollut pyytänyt Balthieriakaan kylpyyn kanssaan. Normaalisti hän nautti yhteisistä kylpyhetkistä, mutta hän ei halunnut ketään tirskistelemään niitä. Eihän hän voisi tehdä mitään, jos esper tarkkailisi koko ajan.
Esper.. myös Balthierilla oli esper. Belias oli jo nähnyt kaiken, ollut läsnä pitkän aikaa. Miten kiusallista!
Belias nyt voi ollakin niin säälittävän utelias, että tirkistelee tuollaisia tapahtumia, mutta minä olen ruumiillisuuden yläpuolella, enkä tunne mitään mielenkiintoa katsella tai kuunnella emäntäni lisääntymisriittejä, Mateus tuhahti.
Fran tunsi kuumotuksen poskillaan, eikä se todellakaan johtunut kylpyvedestä. Hän ei tiennyt, saattoiko luottaa esperin sanaan, mutta ei totisesti halunnut keskustella sen kanssa asiasta.
Pakkohan sinun on minuun luottaa. Miten me muka muuten voimme tehdä yhteistyötä? Mateus ällisteli. Ja muuten, kun nyt Beliaksesta puhuttiin.. katsokin, ettet kutsu minua, jos se on paikalla. En halua kärventyä. Kaveri suorastaan hehkuu kuumuutta.
Viera ei vaivautunut vastaamaan. Hän avasi silmänsä ja kohottautui istumaan. Oli aika hangata iho puhtaaksi. Valitettavasti pesusieni näytti siltä, että se oli kehittänyt oman eliömaailmansa, joten nainen kohottautui sen verran, että sai napattua melkein puhtaan käsipyyhkeen. Sitä voisi aivan hyvin käyttää sienen asemasta.
Pesun jälkeen olisi varmaankin syytä syödä jotain ja sitten Fran menisi nukkumaan. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa oikeaan sänkyyn. Seuraavan yön sitten joutuisikin luultavasti viettämään teltassa.
~o~
Penelo siisti likaista huonetta sen minkä pystyi sillä välin, kun Vaan poistui alakertaan hankkimaan illallista. Vaikka tyttö oli joutunut asumaan kaduilla, hänestä tämä majatalo oli ala-arvoinen. Penelo ja Filo olivat nukkuneet pienessä kolossa, joka jäi alakaupungilla kahden kaupan väliin ja oli osittain piilossa tarvikelaatikoiden takana. Se kolo oli aina ollut puhdas ja pehmustettu siitä huolimatta, että heillä oli ollut olemattoman vähän rahaa käytössään.
Tyttö väänsi öljylampun päälle, sillä ulkoa tuli enää vain vähän valoa. Huone täyttyi lämpimästi väräjävällä keltaisella valolla, joka jätti kuitenkin nurkat pimentoon. Jos huone olisi ollut siisti, se olisi voinut jopa vaikuttaa kodikkaalta.
Joku potkaisi oveen ja sai Penelon sydämen hypähtämään. Olivatko sotilaat löytäneet heidät sittenkin?
”Avaa, Penelo, minulla eivät riitä kädet!” Vaan kuitenkin huudahti oven toiselta puolelta. Penelo päästi ilmat pihalle keuhkoistaan ja rentoutui uudestaan. Hän kiirehti ovelle ja avasi sen. Vaan tunkeutui hänen ohitseen kantaen suurta, puista tarjotinta. Poika laski sen pienelle pöydälle ja virnisti leveästi. ”Tänään syödään juhla-ateria”, hän ilmoitti.
Tarjottimelle oli kasattu kaksi lautasellista höyryävää muhennosta, kaksi tuopillista simaa sekä muutama hieman nahistunut hedelmä. Astiat eivät näyttäneet kovin puhtailta, mutta Penelo päätti yksinkertaisesti olla välittämättä. Hänellä oli järkyttävä nälkä, joten astiat olivat sivuseikka.
Koska tuoleja ei ollut tarjolla, kumpikin nuorista istui jalkojensa päälle ja ryhtyi lusikoimaan muhennostaan. Penelon oli pakko myöntää, että se oli paljon parempaa kuin hän oli osannut kuvitella. Ilmeisesti majatalon omistajalla oli vaimo, joka osasi laittaa ruokaa. Harmi vain, ettei tämä viihtynyt luudan varressa yhtälailla.
Sima oli lämmintä, eivätkä hedelmät olleet parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta yhtä kaikki ateria täytti mahan ja teki mukavan uneliaan olon. Penelo huomasi hymyilevänsä itsekseen. Pitkästä aikaa hän tunsi olonsa turvalliseksi. Hänellä oli oikea katto pään päällä, oikea vuode, missä nukkua ja ystäviä turvanaan. Toki keisarikunnan uhka roikkui miekkana pään päällä, mutta kaikki suuret poliittiset kuviot tuntuivat sillä hetkellä kaukaisilta.
Tyttö haukotteli leveästi ja venytteli käsivarsiaan. Hän oli todella väsynyt, mutta hyvällä tavalla.
”Sinun pitäisi nukkua”, Vaan huomautti.
”Ashe on varmaan vielä kylvyssä, enkä halua häiritä häntä”, Penelo vastasi silmät suljettuina.
”Voit ottaa torkut täällä. Herätän sinut, kun Basch tulee”, nuorimies ehdotti tytölle.
Ajatus kuulosti mukavalta. Penelo ei kaivannut nyt keskustelua Ashen kanssa, sillä prinsessa oli vaikuttanut pahantuuliselta siitä asti, kun he olivat saapuneet majataloon. Maininta Balthierista oli hieman rauhoittanut tätä, mutta Penelo oli kuitenkin katunut sitä jälkeenpäin. Hänen ei olisi pitänyt sanoa mitään. Eihän hän ollut edes täysin varma, että oli oikeassa.
”Älä nyt siihen kuitenkaan nukahda”, Vaan naurahti ja kiskoi väsähtäneen tytön pystyyn. Penelo seurasi kiltisti, kun poika johdatti hänet sängylle ja rojahti sitten uniseksi mytyksi peiton päälle. Päivä oli ollut pitkä ja raskas. Hän totisesti tarvitsisi kunnon yöunet.
Tyttö tunsi Vaanin käden kiertyvän vyötärönsä ympärille ja pojan lämpöisen hengityksen hyväilevän niskaansa. Hän haukotteli uudestaan ja antoi itselleen luvan nukahtaa.
Tyttö väänsi öljylampun päälle, sillä ulkoa tuli enää vain vähän valoa. Huone täyttyi lämpimästi väräjävällä keltaisella valolla, joka jätti kuitenkin nurkat pimentoon. Jos huone olisi ollut siisti, se olisi voinut jopa vaikuttaa kodikkaalta.
Joku potkaisi oveen ja sai Penelon sydämen hypähtämään. Olivatko sotilaat löytäneet heidät sittenkin?
”Avaa, Penelo, minulla eivät riitä kädet!” Vaan kuitenkin huudahti oven toiselta puolelta. Penelo päästi ilmat pihalle keuhkoistaan ja rentoutui uudestaan. Hän kiirehti ovelle ja avasi sen. Vaan tunkeutui hänen ohitseen kantaen suurta, puista tarjotinta. Poika laski sen pienelle pöydälle ja virnisti leveästi. ”Tänään syödään juhla-ateria”, hän ilmoitti.
Tarjottimelle oli kasattu kaksi lautasellista höyryävää muhennosta, kaksi tuopillista simaa sekä muutama hieman nahistunut hedelmä. Astiat eivät näyttäneet kovin puhtailta, mutta Penelo päätti yksinkertaisesti olla välittämättä. Hänellä oli järkyttävä nälkä, joten astiat olivat sivuseikka.
Koska tuoleja ei ollut tarjolla, kumpikin nuorista istui jalkojensa päälle ja ryhtyi lusikoimaan muhennostaan. Penelon oli pakko myöntää, että se oli paljon parempaa kuin hän oli osannut kuvitella. Ilmeisesti majatalon omistajalla oli vaimo, joka osasi laittaa ruokaa. Harmi vain, ettei tämä viihtynyt luudan varressa yhtälailla.
Sima oli lämmintä, eivätkä hedelmät olleet parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta yhtä kaikki ateria täytti mahan ja teki mukavan uneliaan olon. Penelo huomasi hymyilevänsä itsekseen. Pitkästä aikaa hän tunsi olonsa turvalliseksi. Hänellä oli oikea katto pään päällä, oikea vuode, missä nukkua ja ystäviä turvanaan. Toki keisarikunnan uhka roikkui miekkana pään päällä, mutta kaikki suuret poliittiset kuviot tuntuivat sillä hetkellä kaukaisilta.
Tyttö haukotteli leveästi ja venytteli käsivarsiaan. Hän oli todella väsynyt, mutta hyvällä tavalla.
”Sinun pitäisi nukkua”, Vaan huomautti.
”Ashe on varmaan vielä kylvyssä, enkä halua häiritä häntä”, Penelo vastasi silmät suljettuina.
”Voit ottaa torkut täällä. Herätän sinut, kun Basch tulee”, nuorimies ehdotti tytölle.
Ajatus kuulosti mukavalta. Penelo ei kaivannut nyt keskustelua Ashen kanssa, sillä prinsessa oli vaikuttanut pahantuuliselta siitä asti, kun he olivat saapuneet majataloon. Maininta Balthierista oli hieman rauhoittanut tätä, mutta Penelo oli kuitenkin katunut sitä jälkeenpäin. Hänen ei olisi pitänyt sanoa mitään. Eihän hän ollut edes täysin varma, että oli oikeassa.
”Älä nyt siihen kuitenkaan nukahda”, Vaan naurahti ja kiskoi väsähtäneen tytön pystyyn. Penelo seurasi kiltisti, kun poika johdatti hänet sängylle ja rojahti sitten uniseksi mytyksi peiton päälle. Päivä oli ollut pitkä ja raskas. Hän totisesti tarvitsisi kunnon yöunet.
Tyttö tunsi Vaanin käden kiertyvän vyötärönsä ympärille ja pojan lämpöisen hengityksen hyväilevän niskaansa. Hän haukotteli uudestaan ja antoi itselleen luvan nukahtaa.
~o~
Basch tyhjensi viidennen tuoppinsa ja kolautti sen pöytää vasten. Kyllä vain, dalmascalainen olut oli hyvää. Täkäläinen viini oli pistävää ja sen juominen vaati totuttelemista, mutta olutta saattoi mies juoda mielin määrin. Kun tummaan olueen vielä yhdisti rasvassa käristetyn ruuan, oli illallinen suorastaan täydellinen. Juuri sellainen, millaisia Basch oli sotilasvuosinaan tottunut syömään.
Tämä ilta oli ollut muutenkin onnistunut. Basch oli tuntenut huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut ottanut joukosta tarpeeksi vastuuta, mutta keskustelu Balthierin kanssa oli vakuuttanut hänet siitä, että asiat olivat hyvin. Kukin kantaisi oman vastuunsa ja hoitaisi osuutensa. Balthier oli ainoa, joka tunsi tien Archadesiin, joten matkan johtaminen oli tämän johdolla. Basch taas suojelisi prinsessaa hengellään. Ashe nousisi johtavaan asemaan omalla vuorollaan. Tämän tuli tuhota nethisiitit Draklorin laboratoriossa. Niin, kukaan ei voinut kantaa toisen taakkaa, vaan jokaisella oli oma ristinsä.
Muutenkin Balthier oli osoittanut olevansa kunnon mies. Basch myönsi epäilleensä tämän motiiveja useaan otteeseen, mutta nyt hän ymmärsi, miksi nuorempi mies oli pysytellyt vaiti menneisyydestään. Siihen liittyi paljon kipeitä asioita.. ja lisäksi ilmapiratismi herätti jo sinällään epäilyksiä monissa tavallisissa ihmisissä. Sitä paitsi olihan jokaisella oikeus salaisuuksiinsa. Silti Basch oli tyytyväinen saatuaan kuulla totuuden Balthierista. Nyt mieheen oli helpompi suhtautua todellisena ystävänä ja taistelutoverina.
Ehkäpä juuri sen takia sotakapteeni oli itsekin kertonut tarinansa. Se ei ollut tosin mikään iso salaisuus. Suurin osa dalmascalaisista aatelisista olisivat osanneet kertoa saman, mikäli olisivat olleet vielä elossa. Viime aikoina Basch ei kuitenkaan ollut ollut kovin hyvässä huudossa, joten oli tavallaan luottamuksen osoitus häneltä kertoa itsestään jotain ilmapiraatille. Ja olihan se tietysti myös tasapuolista.
”Huomenna on edessä pitkä kävelymatka Morsphoranin joutomaalla”, Balthier huomautti ja kolautti oman tuoppinsa pöytään. ”Olisi ehkä parempi jättää tämä ilta tähän, vaikka olisin mieluusti vielä muutaman tuopillisen maistellutkin.”
”Olet oikeassa. Tarvitsemme kaikki unta”, Basch vastasi ja rypisti kulmiaan. Hän muisti hyvin huoneen tarjoaman yllätyksen, jonka pohtimisen oli päättänyt jättää myöhemmäksi. Huoneessa oli ainoastaan kapea parivuode, eikä kapteeni ollut erityisen innostunut jakamaan sitä Vaanin kanssa. Ehkä hän voisi ottaa peiton ja nukkua sen päällä lattialla.
Miehet lähtivät yhtä matkaa yläkertaan. Basch ei maininnut mitään ongelmastaan Balthierille, sillä silloin hän olisi joutunut myöntämään toisen miehen olleen oikeassa huonejärjestelyiden suhteen. Sen sijaan hän harppoi tyynesti huoneen ovelle ja kaiveli taskujaan samalla.
”Pahus”, hän ärähti itsekseen.
”Mitä nyt?” Balthier kysäisi oman huoneensa ovelta.
”Avain on Vaanilla.”
”No, koputa. Ehkä hän on vielä hereillä.”
Basch teki työtä käskettyä, mutta useista koputuksista huolimatta Vaan ei tullut avaamaan. Poika taisi olla melkoisen sikeässä unessa.
”Osaatko tiirikoida sen?” Balthier kysäisi. Basch vastasi kieltävästi. Hän ei ollut koskaan vaivautunut opettelemaan moista taitoa, vaikka hänen veljensä oli kyllä muutamaan otteeseen väittänyt, että myös varkaiden taidoista saattaisi olla sotilaalle hyötyä.
Ilmapiraatti mutisi jotain siitä, että joutui tekemään kaiken ja harppoi sitten kapteenin ovelle. Basch väistyi syrjään ja päästi toisen työskentelemään lukon kanssa.
”Tämä on enemmän Franin heiniä. Hän kai kuulee niin paljon paremmin, että pystyy päättelemään, miten tiirikointi onnistuu parhaiten.. tai jotain. Joka tapauksessa häneltä tämä sujuu tuosta noin vain, minulta homma vie enemmän aikaa”, Balthier selosti työskennellessään.
”En usko, että majatalon isäntä ilahtuu, jos sattuu paikalle”, Basch huomautti, vaikka olikin kiitollinen toiselle miehelle.
”Me olemme maksaneet huoneista kiskurihinnan, ei hänellä pitäisi olla valittamista”, ilmapiraatti tuhahti ja suoristautui. ”No, nyt.”
Basch kiitti toveriaan ja työnsi oven hiljaa auki. Öljylamppu valaisi pientä huonetta ja paljasti sängyllä makaavan parin. Vaan oli vetänyt Penelon kiinni itseensä ja näytti itsekin olevan täydessä unessa.
”No, jopas”, Balthier naurahti. ”Ilmeisesti kloppi on vihdoin oppinut jotain.”
Kapteeni ei vastannut, vaan tuijotti näkyä hetken, kunnes veti oven kiinni. Hän ei missään nimessä halunnut herättää nuoria, sillä nämä olivat varmasti väsyneitä ja ansaitsivat saada nukkua yönsä rauhassa.
”Mitä ajattelit tehdä?” Balthier tiedusteli harppoessaan oman ovensa suuntaan.
”Prinsessa tarvitsee ritarinsa vahtiin”, Basch vastasi ja koputti Ashen ovelle.
”Onnea matkaan sitten vain, siinä onkin sinulla melkoisen sähäkkä yö tiedossa”, piraatti tokaisi, avasi ovensa ja katosi käytävästä.
Basch koputti vielä toisen kerran, ennen kuin kuuli askeleet oven takaa. Ovi avautui hitaasti valojuovan piirtyessä käytävän lattiaan.
”Olisit voinut tulla hieman aiemmin. Minä olisin halunnut jo päästä nukkumaan”, prinsessa tokaisi ensitöikseen. ”Basch!” hän huudahti seuraavaksi ja katsoi miestä hämmästyneenä. ”Missä Penelo on?”
”Nukkuu Vaanin vieressä toisessa huoneessa”, kapteeni vastasi. ”Siellä ei taida oikein olla tilaa minulle.”
”Vai niin…” Ashe lausui hitaasti. Basch alkoi epäillä, ettei prinsessa päästäisi häntä huoneeseensa. Hän tiesi itsekin, että lausumaton pyyntö oli kaikkea muuta kuin sopiva. Kuninkaalliset eivät jakaneet huonettaan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, ellei tämä sattunut olemaan heidän aviopuolisonsa.
Ritari ja prinsessa tuijottivat toisiaan hetken aikaa. Ashen hiukset roikkuivat kosteina pitkin naisen poskia. Hän oli selvästikin kylpenyt vasta hiljattain. Vasta nyt Basch huomasi, että tavanomaisen asunsa sijaan naisella oli vaalea pitkähkö pellavapaita päällään. Prinsessa ei ollut käyttänyt sitä kertaakaan matkan aikana. Oli tietyllä tavalla huvittavaa, että naisen yöasu oli peittävämpi kuin päivän pukineet. Silti Baschista tämä näytti jotenkin puhtaalta ja viattomassa paitulissaan. Sillä hetkellä oli helppo muistaa, että Ashe oli vasta 19-vuotias. Nainen kyllä, mutta kovin nuori sellainen.
”Ei kai tässä ole vaihtoehtoja”, Ashe huokaisi ja astui syrjään ovelta. Basch asteli sisään ja pyysi anteeksi tunkeutumistaan. Prinsessa kohautti olkapäitään ja sulki oven.
”Minä voin nukkua lattialle, niin en häiritse sinua”, Basch ehdotti. Hän irrotti miekan tupen vyöltään ja laski sen lattialle. Kova alusta ei liiemmin houkutellut, mutta toisaalta hän ei missään nimessä voisi tunkeutua Ashen viereen.
Mies tunsi olonsa hyvin kiusaantuneeksi. Hänen lihaksensa suorastaan vaativat päästä vuoteen pehmeyteen. Eikä siinä ollut kaikki, vaikka hän yrittikin kovasti kieltää, että Ashen vieressä nukkuminen olisi saattanut olla erittäin miellyttävä kokemus. Prinsessasta oli vuosien varrella kasvanut viehättävä nainen, ehkä hieman liiankin viehättävä. Ja Baschin ajatukset olivat jo sopimattoman julkeita.
”En minä voi vaatia sinua nukkumaan kovilla lankuilla kaiken sen jälkeen, mitä olet tehnyt. Saat puolet sängystä”, Ashe sanoi ja haukotteli. Hän painoi nopeasti käden suunsa eteen ja pyysi anteeksi. Hyvät tavat eivät olleet matkan aikana unohtuneet, vaikka prinsessa kuulostikin aina toisinaan enemmän tavalliselta tytöltä kuin kuninkaalliselta.
”Se on minulle kunnia”, Basch vastasi.
”Unohdetaanko hetkeksi virallisuus ja ollaan vain ystäviä”, Ashe sanoi yllättäen. Basch pysähtyi miettimään, mitä kaikkea sanoihin mahtoikaan kätkeytyä. Naisilla oli tapana vihjailla enemmän kuin puhua suoraan. Vihjailiko Ashe nyt?
Prinsessa ei kuitenkaan selventänyt tarkoitusperiään, vaan kapusi vuoteeseen ja jäi makaamaan sen vasemmalle reunalle kyljelleen. Basch istahti sängyn reunalle ja kiskoi saappaat jaloistaan, ennen kuin asettui oikealle laidalle selkä Ashen selkää vasten.
Tämä ilta oli ollut muutenkin onnistunut. Basch oli tuntenut huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut ottanut joukosta tarpeeksi vastuuta, mutta keskustelu Balthierin kanssa oli vakuuttanut hänet siitä, että asiat olivat hyvin. Kukin kantaisi oman vastuunsa ja hoitaisi osuutensa. Balthier oli ainoa, joka tunsi tien Archadesiin, joten matkan johtaminen oli tämän johdolla. Basch taas suojelisi prinsessaa hengellään. Ashe nousisi johtavaan asemaan omalla vuorollaan. Tämän tuli tuhota nethisiitit Draklorin laboratoriossa. Niin, kukaan ei voinut kantaa toisen taakkaa, vaan jokaisella oli oma ristinsä.
Muutenkin Balthier oli osoittanut olevansa kunnon mies. Basch myönsi epäilleensä tämän motiiveja useaan otteeseen, mutta nyt hän ymmärsi, miksi nuorempi mies oli pysytellyt vaiti menneisyydestään. Siihen liittyi paljon kipeitä asioita.. ja lisäksi ilmapiratismi herätti jo sinällään epäilyksiä monissa tavallisissa ihmisissä. Sitä paitsi olihan jokaisella oikeus salaisuuksiinsa. Silti Basch oli tyytyväinen saatuaan kuulla totuuden Balthierista. Nyt mieheen oli helpompi suhtautua todellisena ystävänä ja taistelutoverina.
Ehkäpä juuri sen takia sotakapteeni oli itsekin kertonut tarinansa. Se ei ollut tosin mikään iso salaisuus. Suurin osa dalmascalaisista aatelisista olisivat osanneet kertoa saman, mikäli olisivat olleet vielä elossa. Viime aikoina Basch ei kuitenkaan ollut ollut kovin hyvässä huudossa, joten oli tavallaan luottamuksen osoitus häneltä kertoa itsestään jotain ilmapiraatille. Ja olihan se tietysti myös tasapuolista.
”Huomenna on edessä pitkä kävelymatka Morsphoranin joutomaalla”, Balthier huomautti ja kolautti oman tuoppinsa pöytään. ”Olisi ehkä parempi jättää tämä ilta tähän, vaikka olisin mieluusti vielä muutaman tuopillisen maistellutkin.”
”Olet oikeassa. Tarvitsemme kaikki unta”, Basch vastasi ja rypisti kulmiaan. Hän muisti hyvin huoneen tarjoaman yllätyksen, jonka pohtimisen oli päättänyt jättää myöhemmäksi. Huoneessa oli ainoastaan kapea parivuode, eikä kapteeni ollut erityisen innostunut jakamaan sitä Vaanin kanssa. Ehkä hän voisi ottaa peiton ja nukkua sen päällä lattialla.
Miehet lähtivät yhtä matkaa yläkertaan. Basch ei maininnut mitään ongelmastaan Balthierille, sillä silloin hän olisi joutunut myöntämään toisen miehen olleen oikeassa huonejärjestelyiden suhteen. Sen sijaan hän harppoi tyynesti huoneen ovelle ja kaiveli taskujaan samalla.
”Pahus”, hän ärähti itsekseen.
”Mitä nyt?” Balthier kysäisi oman huoneensa ovelta.
”Avain on Vaanilla.”
”No, koputa. Ehkä hän on vielä hereillä.”
Basch teki työtä käskettyä, mutta useista koputuksista huolimatta Vaan ei tullut avaamaan. Poika taisi olla melkoisen sikeässä unessa.
”Osaatko tiirikoida sen?” Balthier kysäisi. Basch vastasi kieltävästi. Hän ei ollut koskaan vaivautunut opettelemaan moista taitoa, vaikka hänen veljensä oli kyllä muutamaan otteeseen väittänyt, että myös varkaiden taidoista saattaisi olla sotilaalle hyötyä.
Ilmapiraatti mutisi jotain siitä, että joutui tekemään kaiken ja harppoi sitten kapteenin ovelle. Basch väistyi syrjään ja päästi toisen työskentelemään lukon kanssa.
”Tämä on enemmän Franin heiniä. Hän kai kuulee niin paljon paremmin, että pystyy päättelemään, miten tiirikointi onnistuu parhaiten.. tai jotain. Joka tapauksessa häneltä tämä sujuu tuosta noin vain, minulta homma vie enemmän aikaa”, Balthier selosti työskennellessään.
”En usko, että majatalon isäntä ilahtuu, jos sattuu paikalle”, Basch huomautti, vaikka olikin kiitollinen toiselle miehelle.
”Me olemme maksaneet huoneista kiskurihinnan, ei hänellä pitäisi olla valittamista”, ilmapiraatti tuhahti ja suoristautui. ”No, nyt.”
Basch kiitti toveriaan ja työnsi oven hiljaa auki. Öljylamppu valaisi pientä huonetta ja paljasti sängyllä makaavan parin. Vaan oli vetänyt Penelon kiinni itseensä ja näytti itsekin olevan täydessä unessa.
”No, jopas”, Balthier naurahti. ”Ilmeisesti kloppi on vihdoin oppinut jotain.”
Kapteeni ei vastannut, vaan tuijotti näkyä hetken, kunnes veti oven kiinni. Hän ei missään nimessä halunnut herättää nuoria, sillä nämä olivat varmasti väsyneitä ja ansaitsivat saada nukkua yönsä rauhassa.
”Mitä ajattelit tehdä?” Balthier tiedusteli harppoessaan oman ovensa suuntaan.
”Prinsessa tarvitsee ritarinsa vahtiin”, Basch vastasi ja koputti Ashen ovelle.
”Onnea matkaan sitten vain, siinä onkin sinulla melkoisen sähäkkä yö tiedossa”, piraatti tokaisi, avasi ovensa ja katosi käytävästä.
Basch koputti vielä toisen kerran, ennen kuin kuuli askeleet oven takaa. Ovi avautui hitaasti valojuovan piirtyessä käytävän lattiaan.
”Olisit voinut tulla hieman aiemmin. Minä olisin halunnut jo päästä nukkumaan”, prinsessa tokaisi ensitöikseen. ”Basch!” hän huudahti seuraavaksi ja katsoi miestä hämmästyneenä. ”Missä Penelo on?”
”Nukkuu Vaanin vieressä toisessa huoneessa”, kapteeni vastasi. ”Siellä ei taida oikein olla tilaa minulle.”
”Vai niin…” Ashe lausui hitaasti. Basch alkoi epäillä, ettei prinsessa päästäisi häntä huoneeseensa. Hän tiesi itsekin, että lausumaton pyyntö oli kaikkea muuta kuin sopiva. Kuninkaalliset eivät jakaneet huonettaan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, ellei tämä sattunut olemaan heidän aviopuolisonsa.
Ritari ja prinsessa tuijottivat toisiaan hetken aikaa. Ashen hiukset roikkuivat kosteina pitkin naisen poskia. Hän oli selvästikin kylpenyt vasta hiljattain. Vasta nyt Basch huomasi, että tavanomaisen asunsa sijaan naisella oli vaalea pitkähkö pellavapaita päällään. Prinsessa ei ollut käyttänyt sitä kertaakaan matkan aikana. Oli tietyllä tavalla huvittavaa, että naisen yöasu oli peittävämpi kuin päivän pukineet. Silti Baschista tämä näytti jotenkin puhtaalta ja viattomassa paitulissaan. Sillä hetkellä oli helppo muistaa, että Ashe oli vasta 19-vuotias. Nainen kyllä, mutta kovin nuori sellainen.
”Ei kai tässä ole vaihtoehtoja”, Ashe huokaisi ja astui syrjään ovelta. Basch asteli sisään ja pyysi anteeksi tunkeutumistaan. Prinsessa kohautti olkapäitään ja sulki oven.
”Minä voin nukkua lattialle, niin en häiritse sinua”, Basch ehdotti. Hän irrotti miekan tupen vyöltään ja laski sen lattialle. Kova alusta ei liiemmin houkutellut, mutta toisaalta hän ei missään nimessä voisi tunkeutua Ashen viereen.
Mies tunsi olonsa hyvin kiusaantuneeksi. Hänen lihaksensa suorastaan vaativat päästä vuoteen pehmeyteen. Eikä siinä ollut kaikki, vaikka hän yrittikin kovasti kieltää, että Ashen vieressä nukkuminen olisi saattanut olla erittäin miellyttävä kokemus. Prinsessasta oli vuosien varrella kasvanut viehättävä nainen, ehkä hieman liiankin viehättävä. Ja Baschin ajatukset olivat jo sopimattoman julkeita.
”En minä voi vaatia sinua nukkumaan kovilla lankuilla kaiken sen jälkeen, mitä olet tehnyt. Saat puolet sängystä”, Ashe sanoi ja haukotteli. Hän painoi nopeasti käden suunsa eteen ja pyysi anteeksi. Hyvät tavat eivät olleet matkan aikana unohtuneet, vaikka prinsessa kuulostikin aina toisinaan enemmän tavalliselta tytöltä kuin kuninkaalliselta.
”Se on minulle kunnia”, Basch vastasi.
”Unohdetaanko hetkeksi virallisuus ja ollaan vain ystäviä”, Ashe sanoi yllättäen. Basch pysähtyi miettimään, mitä kaikkea sanoihin mahtoikaan kätkeytyä. Naisilla oli tapana vihjailla enemmän kuin puhua suoraan. Vihjailiko Ashe nyt?
Prinsessa ei kuitenkaan selventänyt tarkoitusperiään, vaan kapusi vuoteeseen ja jäi makaamaan sen vasemmalle reunalle kyljelleen. Basch istahti sängyn reunalle ja kiskoi saappaat jaloistaan, ennen kuin asettui oikealle laidalle selkä Ashen selkää vasten.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!