Viettelys: Luku 27

Kirjoittajan huomioita: Tämän luvun ilmestyessä ficin kirjoittaminen alkaa olla loppusuoralla. Onpahan ollut melkoinen matka tämä. Kärsin pahasta eroahdistuksesta enkä haluaisi hylätä Tifaa ja Rudea. Mielenperukoilla onkin pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia ficcaamisen suhteen, vaikka tiedän, että oikeasti pitäisi jatkaa ns. "vakavia kirjoitusprojekteja" niin kuin esimerkiksi uuden kirjan käsikirjoitusta.

Saa nähdä, mihin oikein joudun näiden kahden kanssa. Tämä fanitus alkaa olla yhtä hullulla tasolla kuin Yuffentine-jutut tai Itachi-jutut aikoinaan, puhumattakaan Fran x Balthier -kaudesta tai Vanille x Fang -ajasta (ihania kaikki edelleen). Eli syvällä kuopassa ollaan. Antakaa minulle vain lisää Tifaa ja Rudea, kiitos!

No joo, se siitä. Tämän luvun osalta taas varoitus aikuisille suunnatusta sisällöstä. ;)


Luku 27

Vastaanotto ja antautuminen


Tuntui mahdottomalta vain lähettää lapset kouluun, kun tiesi, että koko muu Avalanche oli jo matkalla kohtaamaan Vincentin veljen ja tämän rinnalla taistelevat Deepgroundin Soldierit. Silti Tifa pakotti hymyn kasvoilleen ja halasi sekä vastustelevaa Denzeliä että suostuvaisempaa Marlenea ennen kuin kaksikko katosi aamuhämärään. Tifa painoi 7th Heavenin oven kiinni ja nojasi vasten eteisen seinää.

Mitä jos kaikki eivät tulisi ehjinä takaisin? Näitä tilanteita oli ollut helpompi sietää silloin, kun niihin osallistui itse. Kotona odottaminen oli pahinta, vaikka Tifa tiesi, että tässä kohtaa kaikkien kannalta paras vaihtoehto, ettei hän osallistunut taisteluun. Hän veti syvään henkeä kolme kertaa ja puristi kätensä nyrkkiin kahdesti. Avalanche oli selvinnyt niin monesta liemestä, että selviäisi myös tästä. Nyt piti keskittyä arkeen ja odottamiseen.

Tifa raahautui yläkertaan ja kiskoi päälleen löysähkön neulepaidan, jonka seuraksi valitsi ruskean polvimittaisen hameen. Sen, jossa oli vyötärökuminauha vetoketjun sijaan. Sukkahousut eivät asettuneet mukavasti päälle vaan valuivat koko ajan, mikä oli ehkä yksi maailman ärsyttävimmistä pukeutumiseen liittyvistä tunteista.

Rude ilmestyi 7th Heavenin eteen Shinran autolla tasan sovittuna aikana. Päivän ensimmäinen lämmin tuulahdus pyyhkäisi sydäntä, kun Tifa kipusi pelkääjän paikalle. Hän kumartui kiinnittämään turvavyötään, mutta puuha jäi kesken, kun Rude tarttui hänen leukaansa kevyellä otteella ja kohotti hänen kasvojaan. Ruskeat silmät erottuivat tummien lasien takaa juuri ja juuri.

”Kaikki hyvin? Näytät väsyneeltä”, Rude sanoi.

”Olen vain huolissani muista. Tiedän, että minun pitäisi keskittyä omiin asioihini, mutta ajatukseni ajautuvat väkisin ystävieni luokse. He ovat matkalla taisteluun ja minä… Minä vain olen kotona ja käyn lääkärissä.”

Ruden huulille kiipesi pikainen virnistys samalla, kun peukalo siveli Tifan leukapieltä. Olisi ollut mukava nähdä miehen katse kunnolla. Noiden lasien läpi ei tiennyt, mitä Ruden mielessä liikkui.

”Muistelisin, että Avalanche on pannut hanttiin melkoisille vihollisille. Sellaisille, joiden kohtaamisesta en itse välttämättä olisi selvinnyt hengissä”, Rude sanoi.

”Tiedän, että olen typerä –”

”Et ole. Pidän siitä, miten huolehdit muista ja asetat aina muiden tarpeet omiesi edelle. Nyt on kuitenkin aika antaa muiden huolehtia sinusta. Ystäväsi taistelevat, jotta sinä voit olla turvassa.”

Rude painoi kevyen suukon Tifan huulille ja suoristautui. Tifa naksautti turvavyön kiinni ennen kuin nojautui kunnolla selkänojaa vasten. Tietenkin Rude oli oikeassa. Oli vain niin vaikea irrottaa, vaikea hyväksyä, ettei koko ajan tarvinnut olla se, joka kantoi vastuun ja huolehti kaikista muista. Jos sitä yritti, rinnassa alkoi puristaa ja pieni ääni huuteli mielen perukoilta, että nyt oli jotain väärää tekeillä. Ei saanut heittäytyä muiden varaan vaan piti tehdä kaikkensa muiden puolesta.

Tifa puisteli päätään, kun ajomatka lääkäriin alkoi. Milloin hänestä oli tullut tällainen? Kyllä hän muisti huolettoman tytön, joka oli rakastanut ajelehtimista päivästä toiseen, pianon soittamista ja kirjoihin uppoutumista vailla huolia. Ehkä kaikki oli alkanut jo äidin kuolemasta.

Tifan rinnassa jysähti. Oli niin kauan siitä, kun hän oli menettänyt oman äitinsä. Osaisiko hän todella olla äiti lapselle, kun hän ei ollut saanut nauttia itse normaalia lapsuutta? Toisaalta Tifa oli onnistunut huolehtimaan Denzelistä, usein Marlenestakin, mutta samalla hän oli epäonnistunut Shelken kohdalla. Oma lapsi saattoi myös olla eri asia… Ei, ei saanut laittaa Denzeliä ja syntymätöntä lasta mihinkään arvojärjestykseen. Molemmat olivat rakkaita ja ansaisivat saman huomion.

”Älä tee noin”, Rude sanoi irrottamatta katsettaan tiestä.

”Miten?”

”Hukuttaudut uhkakuviin. Älä anna niiden viedä sinua vaan ota elämä vastaan sellaisena kuin se tulee. Selvität ongelman kerrallaan niin kuin tähän asti. Kaikki järjestyy, kun vain järjestää asioita.”

Miten Rude teki tuon? Oli niin rauhallinen ja järkevä, osasi katsoa kokonaiskuvaa eikä jäänyt kiinni yksityiskohtiin. Tifa sulki hetkeksi silmänsä ja pyöritteli Ruden sanoja mielessään. Kaikki järjestyy, kun vain järjestää. Se kuulosti viisaalta. Aktiiviselta. Paljon paremmalta kuin huolesta toiseen vellominen.

Kun Rude pysäytti auton WRO:n pihaan, Tifan varpaat kipristelivät jo uudesta syystä. Tähän asti hän oli vieraillut tohtori Clemensin puheilla joko yksin tai Cloudin kanssa. Poskia kuumotti ajatus, että tällä kertaa mukana oli Rude. Tifan sukupuolikäyttäytyminen näytti varmasti holtittomalta tohtorin silmissä. Sillä mitä muut ajattelivat, ei olisi pitänyt olla mitään merkitystä, mutta Tifa ei vain voinut itselleen mitään. Omissa mielikuvissaan hän oli aina ollut vastuullinen, tehnyt asiat niin kuin ne kuuluivat tehdä. Kuluneen vuoden aikana tuo kuva oli ropissut palasina lattialle. Hänestä oli tullut holtiton. Hän oli tehnyt asioita, joita ei ollut koskaan ajatellut tekevänsä. Heittäytynyt suhteeseen Turkin kanssa, pettänyt Cloudia, rikkonut perheen… ja kaikki tuo oli kuitenkin johtanut siihen, että hän oli onnellisempi kuin koskaan.

Ajatus oli pysäyttävä.

Uusi lämpö aaltoili Tifan ylitse, kun Rude avasi hänelle auton oven ja ojensi kätensä. Ei tarvinnut jaksaa yksin. He astelivat yhtä matkaa sisälle, eikä Rude päästänyt irti edes siellä, vaikka muutama WRO:n työntekijä vilkaisi heidän suuntaansa ja kohotteli kulmiaan. Huhumylly pyörisi pian. Oli vain ajan kysymys, milloin se saavuttaisi Avalanchen korvat, joten Tifan oli kerrottava pian. Hän kertoisi, kun toiset palaisivat. Kun kaikki tämä hullutus olisi vihdoin ohitse, olisi aikaa tällaisille arkisille asioille.

Tohtori Clemens oli valmiiksi sairaanhoitotilan aulassa odottamassa ja puolittain säntäsi tervehtimään Rudea, kun Tifa ja Rude pääsivät ovesta sisään. Tohtorin innokkuus ei lakannut hämmentämästä Tifaa. Sen olisi luullut laantuvan viimeistään siinä kohtaa, kun raskaus oli paljastunut täysin tavalliseksi, mutta sen sijaan tohtori näytti puhkuvan intoa sormenpäitään myöten.

”Tänään sitten ultra. Emme yleensä keskity raskauksiin täällä, mutta rahoittajamme suostui hankkimaan WRO:lle tarvittavat laitteet”, tohtori Clemens sanoi Tifalle ja hymyili leveästi. ”En malta odottaa, että näemme pikkuisen.”

Ei Tifakaan olisi malttanut, mutta silti lääkärin käytös alkoi olla jo häiritsevää. Toisekseen ultran oli pitänyt olla vähän myöhemmin ihan toisaalla, joten oli suorastaan kummallista, että tohtori Clemens oli saanut hankittua ultraäänilaitteet WRO:lle. Mitä käyttöä niille olisi enää, kun Tifa olisi synnyttänyt?

Ennen varsinaista tutkimusta tohtori Clemens kätteli Ruden vielä uudestaan ja kysyi pari tarkennusta terveystietoihin, jotka oli kuulemma saanut jo Shinran arkistoista. Tifa ei olisi yllättynyt, vaikka lääkäri olisi vaatinut myös Rudelta siemennestenäytteen, mutta sellaista pyyntöä ei tällä kertaa sentään tullut.

”No niin, mennäänpä sitten asiaan”, tohtori Clemens sanoi.

Tifa sai kavuta pöydälle ja riisua vatsansa paljaaksi. Geeli, jota hänen iholleen levitettiin, oli viileää ja sai vilunväreet juoksemaan pitkin kehoa. Rude istui tuolille pöydän vieressä ja tarttui jälleen Tifaa kädestä. Hengitys kävi tiheäksi ja sydän alkoi jyskyttää, kun Tifan katse kääntyi mustavalkoiselle näytölle, jolla ei vielä näkynyt mitään. Ruden käsi oli lämmin mutta yllättävän hikinen, mitä Tifa ei muistanut aiemmin kokeneensa.

Tohtori Clemens laski ultraäänilaitteen Tifan vatsaa vasten, ja näytölle piirtyi kuva, josta oli ensin vaikea ottaa minkäänlaista tolkkua. Tifan huomio kiinnittyi ennemminkin villisti väpättävään ääneen.

”Onko tuo tavallista? Tuo ääni?” Rude lausui ääneen kysymyksen, joka pyöri myös Tifan mielessä.

”On. Sikiön sydämen syke on aikuisen sykettä nopeampi”, tohtori Clemens vastasi. ”No niin, tuossa hän nyt on.”

Tohtori Clemens osoitti näytöllä hahmoa, joka toi Tifan mieleen katkaravun. Se oli pitkulainen ja hieman kaareva, mutta pää silti erottui. Ja olivatko nuo käden alut? Ehkäpä.

”Sukupuolta ei vielä voi nähdä, mutta se voidaan selvittää myöhemmin, mikäli haluatte”, tohtori Clemens jatkoi, mutta Tifa tuskin kuuli sanoja. Hän tuijotti katkarapua, jonka sydämen syke täytti huoneen. Katkarapu oli hänen sisällään, se oli oikeasti olemassa. Sen sydän löi, ja kun se kasvaisi, Tifa pystyisi tuntemaan sen liikkeet.

Ihmiselämä oli oikeastaan aika käsittämätöntä. Aivot nyrjähtivät, kun ajatteli, miten elämä alkoi. Poskia kuumotti, päässä humisi ja sydämen kohdalle asettui lämpö, joka peitti kaiken muun alleen. Jos joku olisi aiemmin väittänyt Tifalle, että katkaravun näköisen olennon tuijottaminen aiheuttaisi hänessä tällaisen tunnemylläkän, hän ei totisesti olisi uskonut.

Rude puristi Tifan kättä hieman lujempaa ja nojautui eteenpäin katsomaan näyttöä tarkemmin. Myös tohtori Clemensin katse oli liimautunut näyttöön. Hän näpytteli sen kylkeä ja ulos tulostui muutama kuva. Näkymä katosi näytöltä, kun tohtori nosti laitteen pois Tifan iholta ja ojensi hänelle paperia, jolla geelin saattoi pyyhkiä pois.

Tifan rinnassa kävi ailahdus. Hänen puolestaan tutkimus olisi voinut jatkua pidempään, mutta ilmeisesti tohtori Clemens oli jo saanut kaiken tarvitsemansa tiedon. Lääkäri istui tuoliinsa ja naputti tietoja koneelle, kun Tifa pyyhki vatsaansa puhtaaksi ja asetteli vaatteitaan paremmin päälleen.

”Mitat vastaavat oletettuja viikkoja”, tohtori Clemens sanoi. ”Ensimmäinen kolmannes on pian takana, ja voit odottaa, että vatsa alkaa näkyä enemmän. Olethan noudattanut antamiani ohjeistuksia ruoan ja juoman suhteen?”

”Kyllä. Asetin myös 7th Heaveniin tupakointikiellon, vaikka muutama kanta-asiakas ei siitä ilahtunut”, Tifa vastasi.

Tohtori Clemens nyökytteli ja kertasi jälleen aiempia ohjeistuksiaan. Kuten tavallista hän halusi myös mitata verenpaineen, tarkistaa hemoglobiinin sekä pyysi virtsanäytettä. Tifa huokaisi mielessään muttei sanonut mitään siitä, kuinka rasittavaa jatkuva näytteiden antaminen oli.

Rude jäi keskustelemaan tohtorin kanssa sillä välin, kun Tifa huolehti virtsanäytteestä. Homma kävi onneksi jo rutiinilla ja ajatukset saattoi keskittää toisaalle. Ensimmäistä kertaa Tifa pysähtyi kunnolla ajattelemaan hankintoja. Ei pelkästään omia vaatteitaan vaan kaikkea muuta, mitä hänellä ei ollut. Sanottiin, että vauvat tarvitsisivat vain vähän, mutta samaan aikaan Tifasta tuntui, ettei hän ikinä selviytyisi kaikista hankinnoista. Osaisikohan Yuffie neuvoa, miten ne saisi tilattua verkon kautta? Jos paketit vain saapuisivat kotiin, asiat helpottuisivat kummasti.

Toisaalta missä koti olisi, kun vauva syntyisi? Siihen oli vielä puolisen vuotta aikaa, eikä Tifa tiennyt, aikoiko silloin asua 7th Heavenin yläkerrassa vai jossain muualla. Baari oli levoton ympäristö kasvattaa lapsia, sen hän oli jo oppinut. Miten se soveltuisi yhteen vastasyntyneen kanssa? Vastaus oli selvä, mikä tarkoitti, että oli jälleen aika keskustella vakavasti Ruden kanssa. Hämmentävää sen sijaan oli, ettei keskustelu saanut enää aikaan sisäistä myllerrystä. Se oli vain… osa luonnollista jatkumoa?

Kun Tifa palautti näytepurkin, tohtori Clemens miltei riisti sen hänen käsistään kuin suurenkin aarteen. Nainen kätteli jälleen Ruden ja saatteli sitten heidät molemmat ulos vastaanotoltaan.

Rude auttoi Tifaa pukemaan takin ja tarttui jälleen hänen kädestään, kun lähti johdattamaan heitä ulos WRO:n tiloista.

”Haluaisitko käydä kahvilla? Ei täällä vaan jossain kunnon paikassa”, Rude sanoi.

”Miten olisi se kahvila, jossa kävimme kesällä?” Tifa ehdotti.

”Ensimmäinen kahvila?”

Tifa nyökkäsi, ja Rude vastasi hymyllä.

~o~

Kahvilan tunnelma oli ennallaan, jopa barista tiskin takana suhtautui Rudeen yhtä kunnioittavan pelokkaasti kuin kesällä. Muita asiakkaita ei tähän aikaan päivästä vielä juurikaan ollut, mutta siitä huolimatta Rude ohjasi Tifan samaan suojaiseen nurkkaan, jossa he olivat kahvitelleet ensimmäisen kerran. Tällä kertaa Tifan latte oli kuitenkin vaihtunut vihreään teehen, vaikka kahvi olisi houkutellut.

”Tiesitkö, että paikalliset teinit käyttävät tätä kuhertelunurkkauksena?” Tifa kysyi. Kuukausia sitten sama kysymys olisi saanut hänet punastumaan, mutta nyt hän onnistui jopa saamaan ääneensä kiusoittelevan sävyn, jota täydensi silmäniskulla.

”Tiesin.”

Tifa oli juuri nostamassa omenapiirakkaa täynnä olevan lusikan suuhunsa, mutta käsi pysähtyi kesken matkan, kun hän kuuli Ruden vastauksen. Hän laski lusikan uudestaan lautaselle.

”Tiesitkö sen jo kesällä?”

”Tiesin.”

”Tiesitkö, että minä tiesin?”

”Siitä en ollut täysin varma, mutta olen aina ollut siinä käsityksessä, että tunnet asuinympäristösi erittäin hyvin. Päättelin, että oli täysin mahdollista, että tiesit.”

Kuumotus kipusi poskille, vaikka Tifa oli kuvitellut, ettei voisi enää punastua Ruden seurassa. Rude oli tuonut hänet tänne täysin tietoisena paikan merkityksestä, vihjaillut jo tuolloin, että halusi enemmän kuin Tifa oli ollut valmis antamaan. Ei silti voinut sanoa, että Rude olisi pakottanut Tifaa mihinkään. Hän oli vain hienovaraisesti raottanut ovea, jonka Tifa oli sitten kiskonut auki ja ottanut vastaan kaiken, mitä sen toiselta puolelta löytyi.

Ruden toinen käsi livahti pöydän alle ja liukui Tifan reidelle. Sormet hapuilivat hameen helmaa, kipittivät sen alle ja sivelivät sukkahousujen pintaa. Tifa vilkaisi Ruden olan ylitse muuta kahvilaa, mutta hämärään nurkkaan ei kurkkinut kukaan.

”Tiesin myös, että tämä olisi ollut täysin sopimatonta kesällä”, Rude sanoi käheyttä äänessään. Käsi eteni ylemmäs, sormet kulkivat sisäreidellä, ja kuumotus Tifan poskilla paheni. Vatsassa lenteli niin paljon perhosia, että niiden joukkoon oli täysin turha yrittää mahduttaa palaakaan omenapiirakkaa.

”Se on täysin sopimatonta myös nyt”, Tifa sanoi ja veti syvään henkeä, kun Ruden sormet liukuivat yhä ylemmäs.

”Haluatko siis, että lopetan?” Rude kysyi täysin vakava ilme kasvoillaan.

Tifa näykkäisi huultaan ja puisteli päätään.

”Oletko varma? Tiedäthän, etten halua tehdä mitään, mikä ei aidosti sovi sinulle?”

Ruden ääni oli pehmeä ja katse täysin rehellinen. Se porautui Tifan sisimpään, yritti kaivaa hänestä totuuden ulos.

”Olen varma”, hän vastasi, ja Rude nojautui lähemmäs. Käsi vaelsi hameen alla, sormet tavoittelivat Tifan herkimpiä paikkoja, jotka kosteus liimasi kiinni alushousuihin. Valitettavasti sukkahousut olivat jälleen valuneet ja niiden haarakiila jäi ikävästi niin, etteivät ne istuneet kunnolla. Ruden sormet törmäsivät kiilaan, joka blokkasi kosketuksen.

”Mitä sanoisit, jos hoitaisimme kahvittelun sittenkin nopeasti pois alta ja jatkaisimme matkaa?” Rude kysyi ja piirteli ympyröitä sormellaan sukkahousujen pinnalle.

”Auto on parkissa sillä hämärällä sivukujalla”, Tifa vastasi eikä uskonut omia sanojaan.

Rude naurahti ja antoi kätensä vetäytyä hameen alta. Hän tarttui omaan lusikkaansa ja lohkaisi ison palan omenapiirakasta.

”Kuulostaa suunnitelmalta.”

~o~

Tifasta tuntui, että kaikkien ympärillä olevien ihmisten katseet liimautuivat häneen ja Rudeen, kun he poistuivat kahvilasta ja kiirehtivät sivukujalle, jonne auto oli jätetty. Vilkaisu ympärille paljasti, että todellisuudessa ketään ei kiinnostanut, mutta silti Tifa ei voinut mitään kuumottaville poskilleen.

Aikoiko hän todella tehdä tämän? Aamupäivällä. Kaupungilla. Autossa. Hän ei ollut mikään teini, jolla ei ollut mahdollisuutta hyödyntää tyhjää asuntoa ja mukavaa suurta vuodetta. Ja silti ajatus kutkutti niin, että hengitys oli salpautua.

”Oletko varma tästä?” Rude kysyi, kun avasi auton ovet lukosta.

Tifa tarttui takapenkin ovenkahvaan ja nykäisi oven auki. Hän istui nahkaiselle penkille ja kumartui avaamaan kenkiään. Ei, ei hän ollut varma, mutta hän halusi. Iho kihelmöi kauttaaltaan, kun hän ajatteli, mihin oli ryhtymässä.

”Olen varma”, hän sanoi. Ääni ei ollut täysin vakaa, mutta ilmeisesti Rude silti uskoi, koska kiersi auton toiselle puolelle, kävi nykimässä kuljettajan penkin eteenpäin, jätti takkinsa sille ja siirtyi sitten myös takapenkille.

”Tällaista en osannut odottaa sinulta”, Rude sanoi.

Tifa kuori takin ja kaulahuivin yltään. Hän heitti laukun etupenkille ja kääntyi katsomaan Rudea, joka oli jättänyt aurinkolasinsa takin taskuun. Silmät välkkyivät kysymyksiä, jotka saivat hymyn nousemaan Tifan huulille. Hän kapusi penkin poikki Ruden luokse, nosti toisen jalkansa miehen jalkojen ylitse ja istui syliin.

”Ehkä haluan vain unohtaa kaiken mieltä vaivaavan”, Tifa sanoi.

”Autan siinä mielelläni, mutta voimme myös vain keskustella”, Rude vastasi.

”Haluatko sitten vain keskustella?”

Rude katsoi Tifaa suoraan silmiin niin, että rinnassa värähti välittömästi. Mikä tuossa katseessa oikein oli? Se sai sydämen vapisemaan ja lämmön vaeltamaan alavatsalta joka puolelle kehoa. Yhtä aikaa se käänsi maailman ympäri ja sulki sisäänsä. Se oli niin vangitseva, että siitä oli miltei mahdoton riistäytyä irti.

”Haluan sinut kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutten halua päätyä vain työntämään tärkeitä ajatuksiasi syrjään. En halua olla pelkkää unohdusta vaan luoda muistoja myös”, Rude sanoi.

”Et sinä ole minulle pelkkää unohdusta”, Tifa sanoi. Hän kuljetti sormeaan Ruden paidan rinnuksella. Se liukui silkkisellä kankaalla vaivattomasti, oli helppo piirrellä ympyröitä ja nippaista hieman kohollaan olevaa nänniä paidan lävitse.

”Mitä minä olen sinulle?”

Ruden ääni värähti tavalla, jolla se ei ollut koskaan aiemmin värissyt. Katse paljasti tuskan, jota se yleensä yritti piilotella. Tifan hengitys salpautui hetkeksi. Kuinka paljon hän oli satuttanut myös Rudea? Salannut raskauden, yrittänyt saada asiat toimimaan Cloudin kanssa ja siksi vain työntänyt Ruden pois. Tifa oli tehnyt haavan, jota mikään parannusmateria ei pyyhkisi pois. Edes hän itse ei pystyisi välttämättä koskaan täydellisesti parantamaan sitä, koska haava oli syntynyt Ruden sieluun ja sydämeen.

”Olit joskus vihollinen”, Tifa vastasi. ”Liitin sinuun kaiken sen, minkä liitin Shinraan yhtiönä. En kuitenkaan tuolloin tuntenut sinua ihmisenä, joten tulkintani sinusta jäi yksiulotteiseksi.”

Rude nyökkäsi. Hän kohotti kätensä ja siveli Tifan poskea. Kosketus sai Tifan vetämään henkeä ja sulkemaan silmänsä. Mitä Rude merkitsi hänelle nykyisin? Turvaa ja rauhaa ehdottomasti. Oli omituista löytää nuo tunteet entisen vihollisen sylissä. Tifa ei olisi ikinä voinut uskoa, miten hellästi Rude osasi kohdella naisia. Jokainen ote oli niin kunnioittava, eikä Rude koskaan tehnyt mitään sellaista, mikä olisi saanut Tifan kyseenalaistamaan itseään. Ei kai Cloudkaan niin ollut tarkoituksella tehnyt. Heistä kumpikaan ei ollut vain tiennyt paremmasta.

Tifa oli erottavinaan kevyen punan Ruden kasvoilla, kun hän lausui ajatuksensa ääneen. Ruskeat silmät täyttyivät hellyydestä, joka ui suoraan Tifan sydämeen. Välillä tuntui siltä, että mahdottomasta oli tullut mahdollista, että koko kohtaamisessa oli jotain yliluonnollista, johdatusta suorastaan. Kuin Ruden ja Tifan yhteinen tie olisi ollut kirjoitettuna elämänvirtaan.

Ruden karheat kädet kulkivat Tifan hartioille ja sieltä vyötärölle. Sulkivat syleilyyn ja pitivät paikoillaan, eivät päästäneet karkaamaan. Ei sillä, ei Tifa enää halunnutkaan. Hän oli tullut kotiin.

”Minusta toisinaan tuntuu, etten ole antanut itsestäni sinulle tarpeeksi”, Rude sanoi. ”Ehkä siksi et ole pystynyt luottamaan minuun kaikissa tilanteissa.”

Tifa räpäytti silmiään eikä tiennyt, mitä sanoa. Ei hän syyttänyt Rudea yhtään mistään. Enää. Syytösten aika oli jäänyt menneisyyteen.

”Olet jo antanut enemmän kuin uskaltaisin keneltäkään pyytää”, Tifa sanoi. Ääni tuli ulos kuiskauksena. Rude oli antanut hänelle uuden elämän kaikissa merkityksissä.

”Mutten ole antanut sisintäni”, Rude vastasi. Hänen katseensa kääntyi sivuun ja lopulta sisäänpäin.

Tifa vei kätensä vuorostaan Ruden poskelle ja käänsi hänen kasvonsa uudestaan itseensä päin. Nyt katseesta oli vaikea saada otetta.

”Menneisyyteni on niin rikkonainen, etten puhu siitä mielelläni”, Rude jatkoi. ”Turkit ovat aina seisseet Rufuksen rinnalla, ja olemme maksaneet siitä kovan hinnan. Menetykset ovat… olleet korvaamattomia.”

”Usko pois, minä ymmärrän kyllä.”

Rude nyökkäsi Tifan sanoille. Hänen peukalonsa silittelivät Tifan alaselkää.

”Sitten on se Chelsean tapaus. Siitäkään en halua juuri puhua, mutta luulen, että se oli ensimmäinen kerta, kun annoin itselleni aidosti luvan kokea sellaisia tunteita”, Rude sanoi. ”Se, mitä hän teki… Minussa murtui jotain. Lukitsin itseni, koska en halunnut kokea sitä enää.”

Rude päästi oikealla kädellään irti Tifasta ja pyyhkäisi omaa silmäkulmaansa. Tifa tarttui käteen ja puristi sitä.

”Olen pahoillani, että hän satutti sinua. Ja olen myös pahoillani jokaisesta kerrasta, kun minä olen satuttanut sinua”, Tifa sanoi.

”Teit sen luultavasti omien haavojesi vuoksi”, Rude sanoi. ”Saat anteeksi. Ja minä haluan pyytää anteeksi sitä, etten ole pystynyt täysin luottamaan ja antautumaan.”

”Ei ole mitään anteeksipyydettävää”, Tifa vastasi.

Rude vastasi vihdoin käden puristukseen ja katsoi jälleen Tifaa suoraan silmiin. Koko auto tuntui keikahtavan katseen voimasta.

”Älä sano noin, Tifa. Ota joko anteeksipyyntöni vastaan tai älä, mutta älä huitaise sitä syrjään, sillä sellainen vain alentaa omaa arvoasi.”

Tifa nielaisi.

”Siinä tapauksessa annan sinulle anteeksi. Meillä on koko loppuelämä aikaa ottaa toisistamme selvää ja opetella sekä luottamusta että antautumista.”

”Tarkoitatko tuota todella?”

Sanat tulivat Ruden suusta hyvin hitaasti eikä katse suostunut irrottautumaan Tifan silmistä. Käden puristus oli hellä mutta niin luja, ettei siitä olisi voinut kiemurrella irti, vaikka olisi halunnut.

Tifa nyökkäsi.

”Myös sitä osaa, jossa puhuit loppuelämästä?”

Tifa nyökkäsi jälleen. Hän olisi halunnut sanoa vielä jotain, mutta nyt sanat eivät tulleet. Ne jäivät kummittelemaan kurkun tienoille, pakoilivat suuta ja kieltäytyivät vyörymään huulilta. Tai kenties niitä ei vain ollut. Joskus riitti, että oli läsnä ja hyväksyi.

Rude kohotti Tifan kättä ja suukotti kämmenselkää. Huulet kävivät jokaisen rystysen läpi yksitellen, kunnes sieppasivat pikkusormen väliinsä. Kieli hieroi sormea, kiepahti sen ympärille, ja Tifa tunsi jokaisen liikkeen navassaan asti. Nimetön sai saman käsittelyn, samoin keskisormi. Etusormen kohdalla Tifa ei enää kestänyt, vaan huokaus purkautui hänen huuliltaan. Rude naurahti vasten hänen kämmentään.

Kieli liukui kämmenen halki, ja huulet suutelivat rannetta. Sen alemmas ne eivät päässeet, sillä neuletakin hiha tuli tielle. Jälleen Ruden katse kohtasi Tifan silmät.

”Kysyn uudestaan. Oletko varma tästä?”

”Olen varma”, Tifa sanoi ja tällä kertaa ei enää kyseenalaistanut itseään. Oli yhdentekevää, kävelisikö joku auton ohitse ja kurkistaisi sisään. Hän ei voinut odottaa siihen saakka, että he pääsisivät jonnekin muualle, sopivampaan paikkaan.

Ruden kädet tarttuivat Tifan neuletakkiin ja riistivät sen hänen päältään. Viileä ilma pisteli käsivarsia siitä, mihin t-paidan hihat loppuivat. Ahnaat huulet jatkoivat matkaa ranteelta kyynärvartta pitkin kohti käsitaivetta. Kieli jätti iholle kostean vanan.

Kun Rude tavoitti t-paidan hihan, hän päästi irti Tifan kädestä ja laski molemmat kädet hänen reisilleen. Hame oli hilautunut ylemmäs ja hädin tuskin peitti sukkahousujen liian alhaalle pyrkineet haarakiilan. Sormet sipsuttivat hameen alle ja etenivät ylemmäs, kunnes tavoittivat sukkahousujen vyötärön.

”Eivätkö nämä ole epämukavat? Ne istuvat huonosti”, Rude kysyi.

”Todellakin ovat”, Tifa vastasi.

”Ehkä niistä pitää siis hankkiutua eroon.”

Tifa otti tukea Ruden hartioista, kun Rude nyki sukkahousuja alemmas. Ne laskeutuivat puoleen reiteen kiltisti, mutta sen jälkeen haara-asento teki etenemisestä mahdotonta. Tifa kohottautui seisomaan ja nosti sitten toista jalkaansa. Kun Rude ryhtyi kiskomaan lahjetta alemmas, Tifa horjahti ja oli kaatua penkille. Kiherrys karkasi hänen huuliltaan. Kuin kaksi kiimaista teiniä lainatun auton takapenkillä.

Vihdoin lahje saatiin pois, ja Rude ruttasi toisen alemmas. Tifa aikoi laskeutua takaisin istualleen, mutta Rude pysäytti liikkeen.

”Ei niin nopeasti”, hän sanoi ja tarttui alushousujen vyötäröön. ”Tiedän, että etenen yleensä hitaammin, mutta tämä on niin hankalaa, että teen tällä kertaa poikkeuksen.”

Jälleen Tifa huojui, kun Rude ujutti alushousujen toisen lahkeen pois hänen päältään ja antoi lopulta vaatteen valua kohti toista nilkkaa. Kostea kangas pyyhkäisi Tifan jalkaa mennessään, ennen kuin alushousut asettuivat yhdeksi mytyksi sukkahousujen kanssa nilkan ympärille.

Vihdoin Tifa pääsi laskeutumaan istualleen. Hänen kätensä hakeutuivat Ruden vyölle ja ryhtyivät nykimään sitä auki. Litisevä kosteus tahrasi todennäköisesti sillä välin housujen lahkeen, joten toivoa sopi, ettei Rudella ollut työkeikkaa tiedossa heti tämän tapaamisen jälkeen.

Ruden kädet hakeutuivat jälleen Tifan reisille, liukuivat niitä ylös ja työnsivät hameen tieltä mennessään. Kangas kasautui Tifan vyötärölle ja paljasti hänet niin, että kuka tahansa kaduntallaaja olisi voinut ikkunasta kurkistella hänen takamustaan. Juuri nyt hän ei kuitenkaan pysähtynyt ajatukseen vaan napsautti Ruden housujen napin auki ja kiskaisi vetoketjua. Kohouman boksereiden etumuksessa erotti helposti.

Sormet sivelivät Tifan pakaroita ja hivuttautuivat niiden alle. Kosteus tervehti niitä niin, ettei Ruden tarvinnut nähdä juuri vaivaa ujuttaakseen yhden sormistaan Tifan sisälle. Se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi. Oli saatava enemmän, jotain täyttävämpää.

Kuka ihme oli keksinyt laittaa boksereiden sepalukseen napit? Tifa ei muistanut koskaan aiemmin törmänneensä moiseen ratkaisuun. Napit lipsahtelivat hänen sormissaan, kun hän yritti nyplätä niitä auki. Keskittymistä eivät helpottaneet Ruden sormet, jotka työntyivät hänen sisäänsä yhä uudestaan tai toiselta puolelta jalkojen väliin työntyvä käsi, jonka sormet tavoittelivat kosketusta huutavaa nypykkää.

Vaikka autossa oli hetki sitten ollut viileää, Tifan iho lämpeni. Hiukset hiostivat ja liimautuivat niskakuoppaan. Hengitys kävi raskaaksi ja sormet yhä kömpelömmiksi. Tifa puri alahuultaan ja yritti keskittyä. Vihdoin ensimmäinen nappi suostui livahtamaan pois napinlävestä. Lieneekö sitä avattu koskaan aiemmin?

Toinen nappi pani vastaan yhtä hanakasti, mutta tällä kertaa Tifa sai ujutettua kynnen napin alle ja ujutettua sen nopeammin pois paikoiltaan. Hän auttoi Ruden elimen pois housujen kahleista. Rude ähkäisi ja vaihtoi hieman asentoaan.

”Tiedät, mitä käy, jos etenemme näin nopeasti”, Rude sanoi.

”En ole koskaan ollut näin valmis nopeaan toimintaan”, Tifa vastasi. ”Kyllä sinä sen tunnet.”

Rude virnisti ja liikautti sormiaan vielä kerran edestakaisin ennen kuin antoi niiden vetäytyä ja tarttui Tifaa takapuolesta. Hän auttoi Tifaa kohottautumaan samalla, kun tämä tarttui hänen varteensa ja ohjasi sen sisäänkäynnilleen.

Kun Rude laski Tifan hitaasti alemmas, Tifan selkä taipui kaarelle ja vaikerrus purkautui hänen huuliltaan. Rude täytti hänet niin täydellisesti.

”Katso minuun”, Rude kuiskasi, kun sai laskettua Tifan alemmas. Hänen kätensä pitelivät yhä kiinni Tifan pakaroista.

Tifa laski katseensa Ruden kasvoihin ja hymyili.

”Suutele minua”, Rude sanoi.

Tifa ei tarvinnut toista kehotusta vaan painoi huulensa vasten Ruden huulia. Kieli tunkeutui välittömästi niiden välistä ja pyrki valloittamaan hänen suunsa samalla tavalla kuin mies itse oli valloittanut hänen sisimpänsä. Tifa antoi heidän kielensä kietoutua yhteen ja upottautui suudelmaan, kun Rude alkoi liikuttaa häntä hitaasti ylös alas.

Yhtäkkiä Rude vetäytyi suudelmasta ja kiskoi ilmaa keuhkoihinsa. Myös Tifa keskittyi hengittämiseen. Heidän kasvonsa olivat niin lähekkäin, että Ruden uloshengitykset pyyhkivät Tifan poskia ja tuoksu leijaili mukana yhtä aikaa turvallisena ja kiihkeänä.

”Tifa, tämä tilanne… Minä…” Rude sanoi. Ääni tuli ulos katkonaisena. ”Juuri nyt en halua rakastella. Haluan panna sinua niin kovaa, että kaikki kadulla kuulevat.”

Tifan vatsanpohjasta sieppasi. Hän oli kuvitellut, ettei voisi enää kostua enempää, mutta Ruden sanat saivat aikaan suoranaisen vesiputouksen.

”Pane minua.”

Noita sanoja Tifa ei ollut koskaan kuvitellut sanovansa, mutta nyt ne tulivat hänen suustaan kuin olisivat kuuluneet juuri tähän hetkeen.

Ruden ote Tifan pakaroista kiristyi melkein kivuliaaksi. Sormet kaivautuivat ihoon, kun hän kohotti Tifaa nopeasti ja laski alas työntyen itse samalla ylöspäin. Huudahdus kirahti Tifan huulilta, vaikka hän yritti estää sen. Seuraava työntö oli vielä rajumpi, ja Rude vain kiihdytti tahtiaan. Tifa puristi hänen hartioitaan ja yritti pysyä mukana, mutta hänen mielensä täyttyi jyskyttävästä tuntemuksesta, joka värisytti hänen sisimpäänsä ja sai hänet sykkimään kauttaaltaan. Oli mahdotonta ajatella mitään, oli vain pakko antautua rytmille, joka sai takapenkin nitisemään.

Tifa piti kiinni toisella kädellä Rudesta ja painoi toisen kattoa vasten saadakseen paremmin tukea. Ruden huulet tavoittelivat hänen kaulaansa, mutta työntöjen rytmi oli niin nopea, etteivät ne päässeet suutelemaan kunnolla. Tifa ei ollut enää varma, hengittikö vai oliko muuttunut pelkäksi sykkiväksi haluksi. Hänen suustaan purkautui vaikerrusta, jota hän ei tunnistanut omakseen. Rude täytti hänet kokonaan, otti rajusti ja pyyhki kaiken muun pois. Tifan selkä taipui kaarelle, ja hänen päässään humisi. Poltteleva räjähdys lähti liikkeelle alavatsalta ja levisi aina sormien ja varpaiden päihin asti. Silmissä hämärtyi.

Ruden karjaisu leikkasi ilmaa, ja kaikki liike pysähtyi. Kuuma neste syöksyi Tifan sisälle, ja hän tiesi, ettei sotkulta vältyttäisi, kun hän tästä nousisi.

Mikäli Tifa ikinä kykenisi nousemaan. Juuri nyt hän ei voinut kuin huohottaa ja väristä Ruden käsivarsilla.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!