Ficcikirjasto

”Saamari, kun on kylmä”, Yuffie sanoi, kun käveli Tifan rinnalla katua pitkin Edgen ostosalueelle, jonne suurin osa vaatekaupoista oli keskittynyt. Hän oli työntänyt kädet takkinsa taskuihin ja haudannut kasvonsa kaulaliinan syövereihin niin, että puhe muuttui mutinaksi.

”Tämä syksy on ollut kieltämättä poikkeuksellinen”, Tifa vastasi ja nyki omaa kaulahuiviaan paremmin paikoilleen. Hänen ajatuksensa askartelivat yhä Denzelin edellisiltaisessa raivokohtauksessa. Jostain syystä Reno oli cool, mutta Rude aivan perseestä, jos lainasi pojan omia sanoja. Lopputulemana Denzel oli lähtenyt viilentämään tunteitaan Cloudin mukana Renon luokse, eikä Tifa ollut aivan varma, oliko se ollut hyvä ajatus.

”Todellakin!” Yuffie sanoi ja puisteli päätään. ”Hei, tuolla myydään muksujen vaatteita. Mennään katsomaan.”

Yuffie tarttui Tifaa käsipuolesta ja raahasi sisälle kauppaan, jollaiseen Tifa ei ollut koskaan kuvitellut heistä kumpaakaan. Oven pieni tiuku helähti, kun he kulkivat sisälle. Lämpö tervehti palelevia poskia, ja joka puolella rönsysi pastellisävyisiä pienen pieniä vaatteita, joiden söpöys ylikuormitti aivot välittömästi.

Myyjä purjehti paikalle, mutta Yuffie hätisti naisen napakasti kauemmas ja raahasi Tifan hyllyjen lomaan hipeltämään… potkuhousujako nuo olivat?

”Miten Mark?” Tifa kysyi samalla, kun pyöritteli käsissään vaatteita. Mistä tiesi, mitä väriä piti ostaa? Miksi oli niin paljon vaaleanpunaista ja vaaleansinistä? Mikä edes oli oikea koko vastasyntyneelle? Kaikista pienin sitten varmaan.

Yuffie huokaisi ja nosti yhdet potkuhousut silmiensä tasolle. Hän jäi hetkeksi tarkkailemaan niihin kirjailtua chocoboa kuin olisi ollut kovinkin kiinnostunut työn laadusta.

”Hänellä on hetkensä. Genesis auttoi saamaan Neron pois hänestä, mutta Mark ei ole ennallaan”, Yuffie sanoi. ”Hän haikailee Weissin perään eikä ole lainkaan kartalla nykyhetkestä. Menee vielä pitkään ennen kuin hän toipuu.”

”Reeve taisi sanoa, että Genesis ja Weiss ottivat jäljityskapselit ja lupasivat työskennellä WRO:lle”, Tifa muisteli ja pakotti ajatuksensa pysymään asiassa, vaikka silmät vaelsivat pastellihelvetissä. ”Ja Rosso kai vangittiin?”

Yuffie nyökkäsi.

”Ja Shelke sitten anoi lupaa hakea yhteistä asuntoa Genesiksen kanssa”, hän sanoi.

Tifa säpsähti ja rutisti potkuhousujen lahkeen käteensä. Hän käänsi katseensa Yuffieen. Nenä meni tukkoon ja sydän kurtistui kasaan.

”Hän ei sanonut minulle siitä mitään, kun söimme tänään yhdessä aamiaista.”

”Ups! Luulin, että tiesit jo.”

Tifa puisteli päätään. Merkit olivat olleet tietysti ilmassa pidemmän aikaa, mutta silti sydäntä puristi, kun koko asiaa mietti. Barret oli riistänyt Marlenen pois Tifan elämästä, Denzel lähtenyt Cloudin matkaan ja nyt myös Shelke muuttaisi pois. Koko perhe vain mureni.

”Hei, hei, hei! Älä nyt itke!”

Yuffien kädet kiertyivät Tifan ympärille ja painoivat hänen kasvonsa olkapäätä vasten. Tifa hautautui Yuffien kaulahuiviin, jossa oli omenainen tuoksu. Ainakin Yuffie oli tässä, Tifan rinnalla välittämättä hänen teoistaan.

”Kaikki järjestyy kyllä. Shelke vain kipuilee itsensä kanssa, mutta kyllä hän sinusta edelleen pitää”, Yuffie sanoi ja taputti Tifan selkää. ”Tule, ostetaan nämä chocobo-potkuhousut.”

Tifa pyyhki silmäkulmiaan ja seurasi Yuffieta tiskille. Potkuhousut pakattiin söpöön pussiin ja mukaan sai jonkinlaisen klipsinauhan, johon saattoi kuulemma kiinnittää tutin. Tifa tajusi, ettei tiennyt tällaisista asioista oikeastaan mitään. Hänellä ei ollut sisaruksia eikä hän ollut edes hoitanut naapurustossa vauvoja. Marlenesta ja Denzelistä oli tullut hänen perhettään niin vanhoina, että he olivat osanneet jo huolehtia perusasiat itsenäisesti.

Yuffie roikotti Tifan kohti kauppakeskusta ja höpötteli koko matkan niitä näitä kuin mitään kurjaa ei olisi tapahtunut. Pikkuhiljaa hymy kipusi Tifan huulille. Kaikki ei muuttuisi. Yuffie pysyisi. Cloud pysyisi, vaikkakin eri tavalla. Vincent ei ollut menossa minnekään. Shera oli luvannut olla tukena ja saisi Cidin pään vielä käännettyä.

Yhtäkkiä Yuffie pysähtyi ja jäi tuijottamaan yhtä näyteikkunaa. Tifa seurasi hänen katsettaan, joka oli kiinnittynyt valkoiseen pitsiunelmaan. He seisoivat morsiuspukuliikkeen edessä, eikä Tifa edes muistanut koskaan nähneensä mokomaa kauppaa. Cloudin kanssa naimisiinmenoa oli ollut turha miettiä.

Nyt Yuffie kuitenkin nielaisi kuuluvasti, ja hänen poskipäitään täplittivät punaiset läikät, jotka eivät voineet enää johtua kylmästä ulkoilmasta.

”Kuule, Tifa. Vähän aikaa sitten tapahtui yksi juttu”, Yuffie sanoi.

Tifa loi kysyvän katseen ensin Yuffieen ja sitten uudestaan pitsihörhelöön, joka ei totisesti ollut Yuffien tyyliä.

”Kosiko Vincent?”

Yuffie karahti kauttaaltaan punaiseksi ja puisteli päätään niin kiivaasti, että lyhyet tummat hiukset tanssivat pään ympärillä.

”Mutta väitin isälle, että hän on kosinut, koska isä uhkasi naittaa minut jollekin vanhalle ukolle Wutain takia”, Yuffie selitti.

”Tietääkö Vincent?” Tifa kysyi ja painotti molempia sanoja. Toivon mukaan Yuffie ei sentään ollut jättänyt kertomatta miehelle, mihin oli mennyt hänet sotkemaan.

”Joo, Vince oli paikalla. Hän sanoi, että se on ihan ok.”

’Ihan ok’ ei kuulostanut joltain, mitä Vincent olisi tuollaisessa tilanteessa sanonut, mutta Tifan oli myönnettävä, että jokin Vincentissä oli muuttunut. Ainaisen kireyden tilalle oli lipunut rentous, pimeys väistynyt valon tieltä. Yuffie oli saanut aikaan muutoksen, jollaiseen edes Vincent itse oli tuskin uskonut.

Samassa todellisuus mäiskäisi Tifaa vasten kasvoja.

”Mutta sinä olet Wutain kruununprinsessa. Tarkoittaako tämä, että teistä tulee Wutain hallitsijapari?” hän kysyi.

Jotenkin aina unohtui, mikä Yuffien todellinen asema oli. Yuffie oli osa Avalanchea, ja Tifan välit hänen kanssaan olivat luonnollisen välittömät. Oikeasti hänen olisi varmasti pitänyt teititellä ja pokkuroida Yuffien edessä, mutta Yuffien seurassa sellaisia seikkoja ei edes osannut ajatella.

”Luovuin kruunusta”, Yuffie sanoi ja kohautti olkiaan kuin olisi puhunut päivällisestä. ”Isukki ei tosin varmaan ole vielä täysin hyväksynyt sitä, mutta ehdotin, että hän nostaa serkkuni valtaan jälkeensä. Ja hän haluaa silti, että menemme Vincen kanssa naimisiin vielä tänä vuonna. Hemmetti, Tifa, en minä halua syyshäitä! En tiedä, haluanko häitä lainkaan!”

Tifa pyöritteli päätään ja yritti pysyä kärryillä ystävänsä tilanteesta. Yuffie tunnettiin nopeista käänteistään, mutta tällä kertaa hän oli totisesti vetänyt maton jalkojen alta. Avioliitto Vincentin kanssa, kruunusta luopuminen… No, toisaalta Yuffie ei olisi ollut Yuffie, jos ei olisi säännöllisesti yllättänyt koko maailmaa tempauksillaan.

”Vincent sanoi hankkivansa minulle sormuksen, vaikka se ei ole perinteistä Wutaissa”, Yuffie jatkoi. ”Että kai se on sitten virallista. En vain viitsinyt aikaisemmin kertoa, koska sinulla ja Cloudilla oli Avalanchelle vähän muuta ilmoitettavaa.”

”Olen pahoillani, että aiheutimme sellaisen kaaoksen”, Tifa sanoi. ”Mutta olen niin iloinen sinun ja Vincentin puolesta!”

”Se kaaos korjautuu vielä”, Yuffie sanoi ja huitaisi kädellään ilmaan. ”Mitä sanoisit tuplahäistä? En ihan tosi halua niitä bileitä, mutta ehkä ne kestäisi paremmin, jos ei olisi ainoa morsian.”

”Emme ole Ruden kanssa puhuneet mitään naimisiinmenosta”, Tifa sanoi ja huokaisi. ”En oikeastaan ole edes ajatellut koko juttua.”

”Aika vanhanaikaistahan se ylipäätään on. Ehkä vain karkaamme Vincentin kanssa Gold Sauceriin ja hoidamme homman siellä pois alta.”

”Luulenpa, että Vincentillä on perinteisemmät käsitykset tuosta asiasta.”

Yuffie huokaisi mutta virnisti heti perään.

”Hän kysyi jo, haluanko tuollaisen valkoisen pitsihirvityksen vai perinteisen wutailaisen hääasun. En kyllä tiedä itsekään. Voisiko vihille mennä farkuissa?”

Tifa nauroi ja läiskäisi Yuffieta käsivarteen.

”Et todellakaan mene vihille farkuissa. Järjestetään teille kunnon juhlat.”

Yuffie näytti kieltään ja nauroi päälle. Tifa nappasi vuorostaan häntä käsipuolesta ja raahasi kohti vaatekauppoja. Tavallinen arki oli juuri nyt parasta, mitä hän tiesi. Hän oli ansainnut muutaman uuden vaatteen ja ison mukillisen lattea Yuffien seurassa.

~o~

Rude ojensi Tifan käsiin höyryävän kuuman teemukin ja istui hänen viereensä sohvalle. Aurinko oli jo painumassa horisonttiin ja värjäsi jälleen sisäpihan upeilla sävyillään. Tifa tuijotti näkymään miettien, voisiko siihen tottua. Tosin myös Ruden asunto oli kovin pieni kolmelle.

”Ajattelin allekirjoittaa Shinran tarjoaman sopimuksen”, Tifa sanoi ja hörppäsi mukistaan. Vihreän teen pehmeä maku hyväili kieltä, mutta kahvi olisi maistunut paremmalta. Ruden mukista nousi houkutteleva tuoksu.

”Oletko varma? En halua, että tunnet olosi painostetuksi, ja tiedän, että Rufus osaa olla… No, hän on taitava suostuttelija”, Rude sanoi.

”Olen varma. En pysty hoitamaan vauvaa ja baaria yhtä aikaa, eikä minulla ole ilman Shinraa varaa useampaan työntekijään”, Tifa vastasi ja kääntyi katsomaan Rudea. ”Sopimuksen allekirjoittaminen kuitenkin tarkoittaa, että minun on puolen vuoden sisään luovuttava myös asunnostani.”

”Mitä sanoisit, jos luopuisit siitä heti, kun Denzelin ja Shelken asiat ovat selvillä?”

Tifa säpsähti. Rude oli siis jo kuullut tapahtuneesta. Kuullut siitä, että Denzel oli lähtenyt Cloudin kanssa Renolle ja että Shelke halusi muuttaa Genesiksen kanssa samaan asuntoon. Tosin mistäpä Turkit eivät olisi tienneet.

”Ehkäpä…”

Tifa näykkäisi alahuultaan ja antoi katseen kiertää asunnossa. Kaikki oli järjestetty täydellisesti, jokainen nurkka täytetty. Täällä ei ollut suoranaisesti tilaa hänen tavaroilleen, saati vauvalle tai silloin tällöin vierailevalle alakouluikäiselle pojalle.

”Yläkerrasta vapautuu isompi asunto parin viikon päästä. Saatoin jo ilmoittaa Rufukselle, että haluaisin sen”, Rude jatkoi.

Tifan katse ponnahti ruskeisiin silmiin, jotka tarkkailivat häntä. Hän puisteli päätään muttei voinut mitään esille pyrkivälle hymylle.

”Arvostaisin, jos et tekisi näitä päätöksiä omin päin vaan kysyisit mielipidettäni.”

”Parannan tapani. Haluatko mennä huomenna katsomaan asuntoa? Luulen, että saisin näytön järjestettyä. Jos koet, ettei se ole sopiva, voimme tutkia muita vaihtoehtoja.”

”Haluan.”

Jotain lämmintä muhi Tifan sisällä. Hän hörppäsi lisää teetä ja nosti jalkansa sohvalle. Viime päivät olivat olleet vuoristoradassa kulkemista kaikkine tunnemyrskyineen. Vaikka Yuffie oli vakuutellut sekä Barretin että Cidin rauhoittuvan, ajoittain sitä oli vaikea uskoa. Myös Denzelin kipuilu ja Shelken suunnitelmat kaiversivat reikää sydämeen. Kaikessa ihanuudessaan edes Rude ei pystyisi sitä paikkaamaan, mutta silti elämässä oli nyt myös paljon hyvää.

”Minä taas haluaisin tietää, mitä noiden silmien takana juuri nyt tapahtuu”, Rude sanoi. Hän ojensi kätensä, otti Tifan mukin ja laski sen lasipöydälle. Kilahdus kaikui hetkisen korvissa, mutta kun lämpöiset ja karheat kädet tarttuivat Tifan omiin, muut ajatukset karkasivat kauemmas.

”En ole koskaan kokenut tällaista”, Tifa sanoi. Äänen käheys yllätti hänet itsensä. ”En voi sanoa elämäni olleen tasaista, mutta sinun kanssasi on rauha. Tuntuu siltä, että kaikki kyllä järjestyy.”

Rude hymähti.

”Olen Turk, joten rauhasta ei voi varsinaisesti puhua, mutta jokin sinussa on saanut tosiaan elämän vaikuttamaan tasaisemmalta. Nyt minulla on myös muu kiintopiste kuin työ.”

Rude antoi käsiensä kulkea pitkin Tifan käsivarsia ja kohti hartioita. Hänen peukalonsa sivelivät kaulan ihoa muiden sormien työntyessä hiusten lomaan. Rude nojautui eteenpäin, kunnes heidän nenänsä miltei koskettivat toisiaan. Tumman kahvin ja myskisen partaveden tuoksu ympäröivät Tifan, eikä hän ollut koskaan pitänyt mistään tuoksuista enempää.

Tifa hengitti samaa ilmaa Ruden kanssa, heidän hengityksensä törmäsivät toisiinsa. Huulet olivat niin lähellä, miltei kosketusetäisyydellä. Ruden katse porautui Tifan silmiin ja näki luultavasti sieluun saakka. Se hyväksyi kaiken eikä tuominnut mistään, se otti vastaan ja antoi yhtä aikaa kaiken sen, mitä tässä hetkessä saattoi kaivata.

”Rude, minä ra-”

Ensin alkoi jyrinä, jota seurasi viime vuoden hittibiisi. Rude hätkähti, kun Tifan puhelin alkoi elämöidä sohvapöydällä. Tifa huokaisi ja poimi kapulan käteensä. Hän ei tunnistanut numeroa, josta puhelu tuli, mutta naksautti silti puhelimen kannen auki ja vastasi luoden samalla anteeksipyytävän katseen Rudeen.

”Neiti Lockhart? Denzelin äiti?” puhelimesta kuului täysin vieras naisääni.

”Kyllä.”

Tifa nielaisi. Sydän otti välittömästi kierroksia.

”Denzel on täällä meillä leikkimässä ja nyt hän alkoi oksentaa. Se on varmaan vain jotain mahatautia, mutta hän haluaisi kotiin. En tavoittanut hänen isäänsä, vaikka yritin soittaa monta kertaa, ja etsin sitten sinun numerosi”, nainen selitti.

Tifan silmät laajenivat ja hän ponnahti jaloilleen. Hän alkoi ravata Ruden olohuoneessa edestakaisin kuunnellessaan naisen selostusta, kuinka päivä oli mennyt erinomaisesti, kunnes Denzelin pahoinvointi oli alkanut yhtäkkiä.

”Ei se varmasti mitään vakavaa ole, mutta pääsisitkö hakemaan hänet?” nainen kysyi.

”Tietenkin. Anna vain osoite. Tulen mahdollisimman pian”, Tifa vastasi.

Rude tarttui Tifaa olkapäistä ja ohjasi hänet keittiönpöydän ääreen. Siellä odotti jo kynä ja paperi valmiina, joten Tifa vain kumartui ja kirjoitti itselleen osoitteen ylös ennen kuin päätti puhelun. Ruden katse säteili huolta hänen suuntaansa.

”Denzel on tullut kipeäksi kaverilla”, Tifa sanoi.

”Luulin, että hän oli Renon ja Strifen seurassa.”

”Hänen piti olla. En tiedä, mitä on tapahtunut.”

Rude vilkaisi Tifan kirjoittamaa lappua ja sipaisi perään Tifan poskea.

”Ehkä heille on tullut jokin kiireellinen asia, ja he ovat vieneet Denzelin kaverille leikkimään. Varmasti tähän on jokin järkevä selitys. Reno ei aina vaikuta siltä, mutta hän kantaa oikeasti vastuunsa. Uskon Strifen kantavan myös”, Rude sanoi. ”Tämä paikka on lähellä. Haen vain auton, niin voimme mennä yhdessä.”

”Ei”, Tifa sanoi.

Ruden katse sulkeutui hieman ja käsi laskeutui. Tifa syöksyi tarttumaan siihen ja puristi sitä tiukasti omallaan. Hän nosti vuorostaan vapaan kätensä Ruden poskelle ja nojautui suukottamaan pikaisesti huulille.

”Tarkoitan vain, että Denzel ei ottanut uutisia hyvin. Hän on kipeä, joten hän on varmasti vielä tavallista herkempi. Sinun läsnäolosi voi olla nyt liikaa”, Tifa sanoi.

”Anna minun edes hakea auto sinulle.”

”Kävelen sinne nopeasti ja voin soittaa meille taksin”, Tifa sanoi. ”Älä ole huolissasi. Soitan sinulle heti, kun olen saanut Denzelin lepäämään, ja ehkä voit tulla aamulla käymään, jos et pelkää tartuntaa.”

”Luulen, että minun on syytä opetella sietämään lastentauteja.”

”Ja vaipanvaihtoa. En aio olla ainoa, joka käsittelee tulevaa sinappikonetta”, Tifa vastasi ja sai Ruden naurahtamaan.

”Tiedätkö… vaihdoin pikkusiskoni vaipat monesti, kun hän oli vauva.”

Tifan silmät laajenivat, kun hän tuijotti Rudea. Tuo oli uutta! Toisessa tilanteessa hän olisi kysellyt tarkemmin, mutta juuri nyt sille ei ollut aikaa. Ehkä vielä koittaisi päivä, jolloin Rude olisi valmis puhumaan menneisyydestään tarkemmin. Kertomaan perheestään, joka oli hautautunut Mideelin raunioihin.

”Palataan tuohon vielä”, Tifa sanoi ja suukotti Rudea uudestaan huulille. ”Haluan oppia sinusta kaiken opittavissa olevan, jokaisen pienen yksityiskohdan.”

Tifa työnsi puhelimen uuden hameensa taskuun ja kiirehti keräämään tavaroitaan. Hän päätti jättää mukanaan tuomansa viikonloppulaukun Ruden luokse, mutta käsilaukku lähti matkaan.

”Soitan sinulle”, hän huikkasi vielä ennen kuin katosi rappukäytävään ja kiirehti hissillä alakertaan. Pian hän jo harppoi katua pitkin kohti muutaman korttelin päässä sijaitsevaa omakotitaloaluetta. Hän ei ollut edes tiennyt, että Denzelillä oli kaveri, joka asui niin hyvämaineisella alueella. Oikeastaan se oli todella hyvä asia, koska poika ansaitsi monipuolisen ystäväjoukon. Oli hyvä nähdä erilaisia elämäntapoja, jotta osaisi myöhemmin miettiä, miten halusi oman elämänsä rakentaa.

Ilta ehti pimentyä ennen kuin Tifa ehti oikealle kadulle. Hän pysähtyi hengittämään yksikerroksisen talon eteen. Ikkunat olivat pimeinä, ja näky sai hänet kurtistamaan kulmiaan. Oliko hän muistanut osoitteen väärin? Hän yritti kaivella lappua taskustaan mutta tajusi jättäneensä sen Ruden pöydälle. No, ehkä hän vain soittaisi Rudelle ja tarkistaisi asian.

”Neiti Lockhart?” joku kysyi samalla hetkellä.

Tifa tyrkkäsi puhelimen takaisin taskuunsa ja kääntyi ympäri. Tuntematon mies oli pysäköinyt autonsa kadunvarteen ja nousi juuri kyydistä. Toinen henkilö seisoi jo auton vieressä kadulla.

”Tulin hakemaan Denzeliä”, Tifa sanoi ja ojensi kätensä.

Mies tarttui Tifaa ranteesta ja nykäisi itseään vasten. Tifa ehti tajuta, että jonkinlainen riepu painettiin hänen kasvoilleen. Pistävä haju imeytyi sieraimista sisään ja sai pään kieppumaan. Jalat muuttuivat hyytelöksi ja yö pimeämmäksi. Kaikki katosi, lakkasi olemasta. Ja sitten oli vain tyhjyys.