Ficcikirjasto

”Hei… oletko nyt ihan varma, että tämä kaninkolo on tie Archadesiin?” Vaan suuntasi epäilevät sanansa Balthierille. Fran kääntyi muiden mukana katsomaan ilmapiraattia, vaikka tiesi varsin hyvin, että he olivat oikealla reitillä.

He olivat lähteneet Phonin rannikon leiristä kolmisen päivää sitten. Alkuun matka oli sujunut hyvin kiusallisissa merkeissä. Frania oli todellakin kaduttanut se, että hän oli ärähtänyt Balthierille syyttä suotta. Mieshän oli vain keskustellut Ashen kanssa. Ei siinä ollut mitään pahaa sen enempää ihmisten kuin vierojenkaan lakien mukaan. Tosin ehkä keskustelua enemmän vieraa oli kiusannut se ilmeinen seikka, että piraatti oli vienyt prinsessan samaan paikkaan, jossa Fran oli pari vuotta sitten istuskellut Balthierin kanssa. Missään ei tietenkään lukenut, että paikka olisi kuulunut Franille, mutta silti vierasta tuntui, että oli väärin viedä toinen nainen sinne.

Balthier ei ollut kysellyt kiusallisesta tilanteesta jälkeenpäin, joten Frankaan ei ollut ottanut sitä puheeksi. Hän halusi yksinkertaisesti vain unohtaa koko välikohtauksen. Hän oli käyttäytynyt lapsellisesti ja typerästi, mikä ei ollut hänen tapaistaan. Hänen olisi pitänyt olla viisaampi.

Päivät olivat kuluneet, ja kiusallisuuden tunne hiljalleen haihtunut. He olivat päässeet kuumalta rannikolta vehreille ja kauniille Thcitan ylängöille. Maisema oli miellyttänyt Frania suunnattomasti, vaikka rauniot täplittivät sitä sieltä täältä. Oli oikeastaan aika erikoista, ettei alueella enää asunut ketään. Maasto sopi hyvin asutukselle. Sitä paitsi, jos Archadialla oli näin paljon tyhjää lääniä, oli mahdotonta ymmärtää uusia aluevaltauksia. Ainakaan niitä ei voinut perustella sillä, että kansalaisilta olisi loppunut elintila kesken.

Nyt neljäs päivä oli jo puolessa välissä. He olivat vihdoin saavuttaneet vuoret ja massiivisen luolan suuaukon. Se näytti luonnonmuodostelmalta, joten oli kieltämättä vaikea uskoa sen olevan muinaisen Sochenin luolapalatsin sisäänkäynti. Fran tiesi – Balthierin kertomuksien perusteella – että luolapalatsi oli rakennettu jossain vaiheessa Galtean Liittokunnan aikaa. Se oli kuitenkin sittemmin hylätty syystä tai toisesta. Nyt sen käytävillä vaelsi ainoastaan aaveita, joista osa kävi mieluiten puhdassydämisten kimppuun.

Sitten teillä kuolevaisilla ei ole mitään hätää, Mateus huomautti.

Mitä tarkoitat?

En tunne yhtäkään kuolevaista, jonka sydän olisi täysin puhdas.

Sinä tunnet tasan kuusi kuolevaista, Fran tuhahti.

Aivan riittävä otos tähän tilanteeseen, esper nauroi. Sen äänetön ääni kuulosti julmalta ja välinpitämättömältä. Vieralle tuli kumma tunne, että olento suorastaan toivoi, että joku heistä olisi puhdassydäminen ja joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.

”Parempi hipsiä paikalle hiljaa kuin jänis porkkanamaalle eikä jäädä rotaksi loukkuun”, Balthier tuhahti. ”Mutta jos haluat mennä kolkuttelemaan kaupungin pääporttia, ole hyvä vain.”
”Entäs kun olemme sisällä? Eivätkö kaupungin vahdit löydä meitä?” Penelo tiedusteli.
”Teemme, mitä pystymme sulautuaksemme massaan. Nimillämme saattaa olla huono kaiku, mutta kasvomme eivät ole kovin tunnetut”, Ashe huomautti väliin.

Franin oli myönnettävä, että prinsessa oli oikeassa. Peneloa ja Vaania tuskin tunnistaisi juuri kukaan – Larsaa lukuun ottamatta. Ashen ja Balthierin tunnistaisivat vain Tuomarit ja keisarin huoneeseen kuuluvat henkilöt. Tohtori Cid toki tunnistaisi poikansa ja luultavasti myös Franin. Baschin saattaisi tunnistaa moni sotilas, mutta mies ei näyttänyt enää samalta riutuneelta vangilta kuin Nalbinassa, joten tämäkin oli todennäköisesti turvassa. Heistä kenelläkään ei ollut varsinaista syytä epäillä, että heidät tunnistettaisiin.

Mutta myös Balthier oli oikeassa, sillä pääportista marssiminen tai lentämällä saapuminen olisi taatusti herättänyt huomiota. Heidän henkilöllisyytensä olisi tarkistettu ja he olisivat päätyneet Archadesin tyrmiin mätänemään Draklorin laboratorion visiitin sijaan.

”Totta, totta”, Vaankin myönteli. ”Sinä olet prinsessamme, emmekä me edes tunnistaneet sinua.”
”Minä huomasin”, Ashe tuhahti happamasti.

Prinsessa kääntyi kannoillaan ja lähti marssimaan syvemmälle luolaan ilmeisen loukkaantuneena. Ashe oli aivan liian tarkka arvostaan, jos Franilta kysyttiin. Oli vain hyvä, ettei juuri kukaan tunnistanut prinsessaa. Jos kaikki olisivat tienneet, miltä tämä näytti, olisi ollut hyvin vaikeaa liikkua kansan parissa tulematta huomatuksi.

”Vaan, annapa kartta minulle. Emme halua, että prinsessamme herättää nukkuvan lohikäärmeen. Tiamatissa oli jo tarpeeksi”, Balthier totesi ja ojensi kätensä pojan suuntaan. Vaan kuitenkin pudisteli päätään.
”Minkä kartan?” tämä kysyi. ”Larsan kartat loppuivat Tchitan ylänköihin. Seuraava kartta kuvaa Cerobin aroa.”
”Pahus”, ilmapiraatti mutisi ja kiirehti Ashen perään. ”Ashe, odota, meidän on edettävä todella varovasti!”

”Mitä hän tarkoitti sillä, ettemme halua herättää lohikäärmettä?” Penelo kysyi, kun Balthier oli ehtinyt kuulomatkan päähän keskustelemaan Ashen kanssa. Tytön äänestä kuulsi selvä huoli.
”Sanotaan, että luolapalatsin uumenissa nukkuu ikiaikainen lohikäärme, kenties Tiamatia vanhempi”, Fran kertoi. ”Se on myös paljon vahvempi. Emme todellakaan halua törmätä siihen.”
”Tämä ei kuulosta ollenkaan turvalliselta”, Penelo tokaisi. Viera puisteli tälle päätään. Ei kuulostanutkaan, mutta heillä ei ollut vaihtoehtoja. Vuoria ei käynyt ylittäminen sen enempää kävellen kuin lentämälläkään. Heidän oli saavuttava kaupunkiin sellaista kautta, jota kukaan ei älynnyt vartioida. Luolapalatsi oli niin vaarallinen kulkureitti, ettei sinne uskaltautunut juuri kukaan. Puhuttiin kyllä, että muutamat metsästäjät olivat lähteneet sinne etsimään joko lohikäärmettä tai jotakin muuta hirviötä, mutta nämä eivät olleet koskaan palanneet. Viera pohti, kannattiko tätä seikkaa kertoa muille.

Kerro toki. Haluan nähdä heidän ilmeensä, Mateus nauroi.

Esperin huomautus sai vieran tekemään päätöksen. Hän ei turhaan pelottelisi muita. He olivat selvinneet jo varsin pahoista paikoista. Raithwallin haudasta ja Miriamin pyhätöstä. Tämä palatsi oli suurin piirtein niiden ikäinen, kenties vähän vanhempi. Ei se voinut olla niin kovin kamala. Ainakin alkupäästään se näytti vain suunnattomalta luonnonmuodostelmalta. Katosta roikkuvat tippukivet olivat jopa kauniita… kunhan ei ajatellut, millaista jälkeä ne saivat aikaan, jos putosivat kulkijan päähän.

Positiivisesta ajattelusta huolimatta Frania karmi. Taas kerran hän joutuisi vaeltamaan paikkaan, jossa hänen päänsä yläpuolella olisi järkyttävän painava kivimassa. Olisi tietysti voinut luulla, että hän olisi jo tottunut kaikkien hautojen ja kaivosten koluamisen jälkeen, mutta niin ei ollut käynyt. Tuttu ahdistus alkoi hiipiä hänen mieleensä. Hän ei koskaan tuntisi oloaan miellyttäväksi maan alla.

”Eiköhän lähdetä!” Balthier huikkasi kauempaa. Muut kävelivät ilmapiraatin ja yhä loukkaantuneelta näyttävän prinsessan luokse. ”Suosittelen kaikille varovaisuutta. Älkää aiheuttako turhaa häiriötä… hmmm, no millekään.”
”Onko täällä oikeasti lohikäärme?” Penelo kysäisi mieheltä.

Balthier kohautti olkapäitään näennäisen huolettomasti. ”Kuka tietää. Saattaa ollakin.”
”Eikö meidän olisi sitten parempi mennä jotain toista kautta?” tyttö intti.
”Ei ole mitään toista tietä, ellemme halua päätyä tyrmiin laskeskelemaan tiilenpäitä”, ilmapiraatti huomautti.
”Taidan kohdata ennemmin sen lohikäärmeen”, Basch naurahti. Miehen nauru kuulosti kuitenkin kireältä. Fran ei ollut ainoa, jota tuleva taipale huolestutti.
”No, joka tapauksessa Archades sijaitsee tästä pohjoiseen. Meidän siis vain kuljettava siihen suuntaan ja pääsemme perille”, Balthier sanoi.
”Miten ihmeessä me tiedämme ilmansuunnat, kun emme näe edes taivasta”, Penelo päivitteli.
”Emme tiedäkään”, ilmapiraatti myönsi.

Miehen sanoja seurasi epäuskoisten huokausten kuoro. He olivat lähtemässä marssimaan kenties loputtomia käytäviä pitkin syvälle vuoren sisälle ilman karttaa ja kompassia. Käytävien varsilla saattoi piileskellä ties mitä hirviöitä, puhumattakaan jossain syvällä vuoren uumenissa nukkuvasta lohikäärmeestä. Archadesiin pääseminen alkoi näyttää epätoivoiselta yritykseltä.

”Vierojen nenät ovat kuitenkin tarkkoja”, Balthier jatkoi, kun muut olivat aikansa manailleet huonoa tilannetta. ”Tietenkään Fran ei nyt haista ulospääsytietä, koska seisomme sellaisen vieressä, mutta kun olemme tarpeeksi syvällä, hänen pitäisi haistaa uusi ulospääsy.”
”Minusta tuo kuulostaa varsin epäluotettavalta keinolta”, Ashe pisti väliin.
”Keksitkö itse parempaa?” Franin oli pakko kysyä. Mikä oikeus prinsessalla oli epäillä hänen kykyjään? Ei sillä, Fran ei itsekään ollut täysin varma, pystyisikö johdattamaan muut pois tästä paikasta. Nalbinassa se oli ollut helpompaa, sillä matka ei ollut ollut kovinkaan pitkä. Nyt oli kuitenkin kyse kokonaisesta vuoresta. He saattaisivat harhailla päiviä, viikkoja, jopa kuukausia – elleivät sitä ennen kuolisi nälkään ja janoon – ennen kuin Fran haistaisi tien ulos. Hän ei silti halunnut myöntää asiaa muille, eikä varsinkaan Ashelle. Sitä paitsi heidän olisi otettava tämä riski, jos he todella halusivat päästä Archadesiin. Vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut.

”No, mitä tässä enää odotellaan?” Vaan tokaisi. ”Franin nenä pelasti meidät Nalbinan tyrmistä, joten varmasti pääsemme Archadesiinkin.”
”Franin nenäkö se olikin?” Penelo nauroi. Tyttö vaikutti nyt jo vähän helpottuneemmalta tai sitten salasi hyvin huolensa. ”Luulin, että selviydyit sieltä omaa nokkeluuttasi.”
”Siihen hetkeen taitaa olla vielä pitkä matka”, Balthier tuhahti. ”Kuten on myös Archadesiin. Suosittelen, että lähdemme liikkeelle emmekä hukkaa enää sekuntiakaan.”

Muut myöntyivät miehen kehotukseen. He marssivat yhtenä ryhmänä syvälle pimeään tunneliin. Hyvin pian se jakautui useammaksi, joten heidän oli vain pakko valita yksi, jota seurata. Ei myöskään kestänyt kauan, kun ulkoa tuleva valo jäi heidän taakseen. Franin oli loihdittava kätensä yläpuolelle tulipallo, jotta he näkivät ylipäätään eteensä kaiken nielevässä pimeydessä. Kukaan ei ollut älynnyt ostaa soihtuja Phonin rannikolta, eikä heillä ollut mitään materiaali, mistä niitä rakentaa. Käytävissä ei näkynyt lyhtyjäkään, mikä tietysti oli luonnollista, sillä paikka oli ollut hylättynä jo kauan.

Alkuun kaikki käytävät näyttivät luonnonmuodostelmilta, mutta kun he olivat vaeltaneet muutamia satoja metrejä syvemmälle, ne muuttuivat. Nyt seinät olivat huolellisesti hakattua kiveä, johon oli kaiverrettu kuvioita. Fran tunnisti tyylin samanlaiseksi, jolla sekä Raithwallin hauta että Miriamin pyhättö oli koristeltu. Oli siis hyvin todennäköistä, että palatsi oli todellakin rakennettu Galtean Liittokunnan aikoihin.

Joukko seurasi yhtä uudenlaisista käytävistä. Se näytti jatkuvan loputtomiin, mutta sen sivulla näkyi myös suuri pariovi. Kuin yhteisestä päätöksestä joukko pysähtyi sen kohdalle.

”Sanoisin, että tuo on suurella todennäköisyydellä palatsin sisäänkäynti”, Basch huomautti.
”Sanoisin, että olet suurella todennäköisyydellä oikeassa”, Balthier myönsi ja laski kätensä ovenkahvalle. Piraatti vilkaisi nopeasti muita, ennen kuin painoi kahvan alas. Se liikkui kyllä, mutta ovi ei hievahtanutkaan, vaikka mies yritti sekä vetää että työntää sitä.
”Se on kai ruostunut umpeen”, Basch pohdiskeli.
”Terävä huomio, kapteeni”, Balthier vastasi vanhemmalle miehelle. ”Jotenkin se on kuitenkin saatava auki, sillä muuten emme pääse sisälle palatsiin… tai saatamme päästä, mutta toisen oven löytämiseen voi mennä ikuisuus.”
”Eikö Fran voisi räjäyttää ovea? Jos hän käyttäisi jotain magiaa?” Vaan ehdotti.
”Koko luola voi sortua, jos osun heikkoon kohtaan”, viera huomautti. ”Oven voisi kai yrittää polttaa, mutta en pidä ajatuksesta, että tuhoaisimme jotain näin vanhaa.”
”Entä jos vain yrittäisimme tiirikoida lukon?” Penelo ehdotti. ”Eihän se välttämättä ole ruosteessa..”

Ruostejäljet kuitenkin näkyivät oven metallisissa reunoissa varsin selkeästi. Silti Penelo saattoi olla oikeassa lukon suhteen.

”Teemme näin”, Fran totesi. ”Penelo näyttää minulle valoa, kun tiirikoin lukon. Sen jälkeen joku tunkee miekkansa ovien väliin ja yrittää irrottaa mahdollisimman paljon ruostetta. Kenties se sitten aukeaa.”

Basch, Vaan ja Ashe vilkuilivat toisiaan merkitsevästi. Jokaisen käsi oli automaattisesti asettunut miekankahvalle.
”Minun miekkani on vanhan järjestyksen ajoilta”, Basch huomautti.
”Minä sain omani lahjaksi isältäni”, Ashe sanoi saman tien, ”eikä tule kysymykseenkään, että käyttäisimme Kuninkaiden miekkaa.”
”Vaan?” Fran kysyi. Poika tuijotti varpaitaan ja näytti tyytymättömältä.
”Zodiark sentään, minä ostan sinulle uuden miekan Archadesista!” Balthier ähkäisi. ”Tuo sinun miekkasi on muutenkin kuluneen ja ruosteisen näköinen. Hommataan sinulle ase, joka kelpaa ilmapiraatille.”

Vaan epäröi vielä tovin, mutta suostui sitten. Fran nyökkäsi pojalle kiitollisena ja kääntyi Penelon puoleen.
”Ojennapa kätesi”, hän sanoi tytölle. He eivät olleet harjoitelleet mustaa magiaa läheskään niin paljon kuin valkoista, mutta viera uskoi tytön kuitenkin selviävän yksinkertaisesta tulipallon pitelemisestä. Silti hän pisti merkille, että Penelon käsi tärisi hieman. Valkoisessa magiassa oli se hyvä puoli, ettei sitä harjoitellessa ollut riskiä satuttaa itseään. Tietysti saattoi uupua, jos käytti liikaa omaa energiaansa, mutta muuten harjoitukset olivat vaarattomia. Mustan magian kohdalla sen sijaan leikittiin tuhoavilla voimilla, jolloin saattoi helposti polttaa itsensä rakkuloille, rikkoa ihonsa jääpiikillä, täräyttää itseään salamalla oikein perusteellisesti tai, jos mokasi pahasti, hukuttaa itsensä kuivalla maalla. Riippuen käytettävien elementtien määrästä, riskit kasvoivat.

Piskuisen tulipallon luominen ja piteleminen oli kuitenkin niin yksinkertaista, että Penelon osaamisella sen ei olisi pitänyt olla edes vaikeaa. Fran ei olisi pyytänyt ketään muuta ryhmästä avukseen, sillä näiden taitoihin hän ei luottanut. Penelolla sen sijaan oli taipumusta magian käyttöön luonnostaan. Kuka tahansa pystyi oppimaan magiaa, mutta toiset osoittivat sen hienokäyttöön luontaista taipumusta.

”Keskitä nyt energiasi käteesi. Luo suojaava kenttä sen ympärille”, Fran opasti. ”Et aio heittää tätä tulipalloa, joten sinun on suojattava itsesi.”

Penelo näytti keskittyvän ankarasti. Suojan luominen oli valkoista magiaa, joten tytön saattoi olettaa selviytyvän siitä. Mustaa magiaa olisi ainoastaan tulipallon piteleminen. Sen luomista Franilla ei ollut aikaa nyt opettaa.

”Nyt”, Penelo kuiskasi ääni täristen. Fran katsoi tyttöä silmiin, kunnes tämä nyökkäsi. Kokeilussa oli riskinsä, minkä ilmeisesti jokainen paikallaolija ymmärsi, sillä kukaan ei uskaltautunut sanomaan mitään.
”Lasken tulipallon kätesi yläpuolelle. Pidä suoja koko ajan sen ja kätesi välillä, mutta älä päästä tulta kasvamaan tai leviämään”, viera selosti. ”Sinun täytyy keskittyä kahteen asiaan: tulen hallitsemiseen ja suojan säilyttämiseen. Mutta sinä pystyt siihen kyllä, minä uskon sinuun.”

Penelon käsi tärisi edelleen, kun Fran siirsi hitaasti tulipallon sen yläpuolelle. Pallo jäi värisemään siihen. Ensin se pieneni hieman ja kasvoi sitten.
”Tunnetko sen?” viera varmisti.
”Kyllä. Se lämmittää”, Penelo vastasi. Tyttö näytti tulen loimotuksessa hyvin kalpealta ja hikiseltä. Fran ei voinut olla pohtimatta, riittäisikö tytön keskittymiskyky sittenkään yhtä aikaa kahden erilaisen asian hallitsemiseen. Yleensä kahta magian lajia ei kannattanut käyttää yhtä aikaa kovinkaan varhaisessa vaiheessa koulutusta, sillä se saattoi saada oppilaan hämmennyksen valtaan. Ja se oli sitä paitsi vaikeampaa kuin vaikka kahden valkoisen magian muodon yhtäaikainen hallinta. Penelo joutui nyt hallitsemaan yhtä aikaa sekä tuhoavia että suojaavia voimia, joista ensimmäisiä hän ei ollut oikeastaan käsitellyt lainkaan aiemmin.
”Ole varovainen sen kanssa”, viera varoitti. Hän ei voinut kasvavalle huolelleen mitään. ”Koeta nyt tulla lähemmäs ovea, jotta näen tiirikoida lukon.”

Penelon siirtyessä hyvin hitaasti lähemmäs Fran etsi pakkauksestaan tiirikan, jota ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän kumartui lukon puoleen ja tunki tiirikan sen sisään. Hänen oli pakko unohtaa Penelo hetkeksi ja keskittyä kuuntelemaan lukosta kantautuvia ääniä. Ne olivat niin hiljaisia, ettei ihmiskorva olisi kyennyt erottamaan niitä ilman apuvälineitä, mutta vieralle kuunteleminen ei ollut mikään ongelma. Erityisen kuulonsa takia Franista oli kaiketi tullutkin tiirikoinnissa suorastaan mestari.

Tämä lukko oli kuitenkin haasteellisempi kuin mikään aiemmista. Fran joutui työskentelemään hyvin pitkään, ennen kuin se naksahti auki.
”Vihdoin”, nainen huokaisi ja suoristautui. Samaan aikaan Penelo kirkaisi ja sinkosi tulipallon kauemmas käytävällä. Kuului sihahdus, kun pallo osui johonkin. Ääntä seurasi leimahdus ja täydellinen pimeys.

”Mitä pirua?” Balthier kirosi. ”Fran, tarvitsemme valoa.”

Vieralta kului hetki, kun hän loi käteensä uuden tulipallon. Hän nosti kätensä mahdollisimman korkealle saadakseen valaistua suuremman osan käytävää. Penelo oli edelleen kalpea ja hikinen. Muut näyttivät säikähtäneiltä.

”Mitä tapahtui?” viera kysyi. ”Alkoiko kättäsi polttaa?” Hän varoi tarkasti liittämästä äänensävyynsä vihjeitä moitteista tai syytöksistä. Penelo oli selvinnyt tulipallon kanssa yllättävän pitkään. Tytössä oli totisesti potentiaalia.
”Ei”, Penelo väitti. ”Minä näin jotain tuolla.” Tyttö osoitti pimeyteen.

Fran nyökkäsi. Hän jätti toiset ovelle ja lähti sydän pamppaillen kulkemaan käytävää eteenpäin. Hän ei kuitenkaan löytänyt mitään. Tulipallo oli iskeytynyt seinään ja irrottanut siitä pienen palasen. Oli toki mahdollista, että se oli osunut johonkin elävään, ja tämä oli paennut, mutta luultavasti elävä olento olisi päästänyt jonkinlaisen äänen kärventyessään… tai ainakin säikähtäessään, jos ei ollut saanut osumaa iskusta. Viera ei tiennyt, mitä uskoa. Hän päätti kuitenkin, ettei kaivelisi asiaa ainakaan nyt enempää.

”Jos siellä oli jotain, se pääsi pakoon. Olkaa valppaina”, viera ilmoitti, kun palasi muiden luokse. Kukaan ei vastannut mitään, mutta heidän ilmeensä kertoivat, etteivät he olleet iloisesti yllättyneitä siitä, että heitä mahdollisesti seurattiin.

”Pidähän kiirettä, Vaan”, Balthier komensi. Miehen olemuksessa oli jotain hyvin hermostunutta. Tosin niin taisi olla heissä kaikissa.

Vaan veti miekkansa esiin selvästi vastentahtoisesti ja vei sen terän pariovien väliin. Ruostetta rapisi lattialle, kun hän ryhtyi kuljettamaan miekkaansa raossa hyvin hitaasti ja vaivalloisesti. Liikkeestä syntyi epämiellyttävä kirskuva ääni, joka vihloi korvissa ja sai kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoa.

Kesti pitkään, ennen kuin Vaan pääsi lukkoon saakka. Miekka pysähtyi lukon kieleen. Poika siirsi miekkansa lukon alle ja lähti viemään sitä uudestaan alaspäin. Franista tuntui, ettei hän kestäisi kirskuntaa enää pitkään. Ehkä tämä ei ollutkaan hyvä ajatus. Jos Penelo oli todella nähnyt jotain, he taatusti herättäisivät sen jonkin mielenkiinnon uudestaan.

”Terä on taatusti piloilla”, Vaan huomautti saatuaan työnsä päätökseen. Poika tutki miekkaansa tarkasti tulipallon heikossa valossa.
”Kyllä sillä vielä huitoo, jos tulee tarvetta”, Balthier esitti oman mielipiteensä. ”Ja sanoinhan ostavani sinulle Archadesista uuden.”

Ilmapiraatti tarttui nyt uudestaan ovenkahvaan, painoi sen alas ja nykäisi ovea. Saranat päästivät ulvahtavan äänen, mutta ovi sentään liikahti vähän. Tarvittiin kuitenkin reilusti voimaa, että se suostui avautumaan kunnolla.

Oven takaa aukeni valtava sali, jonka katto kylpi jonkinlaisessa valkoisessa valossa. Tulipalloa ei enää tarvittu, joten Fran sammutti sen. Salin katto oli todella korkealla, eikä voinut sanoa, että tila olisi ollut kunnolla valaistu, mutta joka tapauksessa siellä näki eteensä samalla tavalla kuin iltahämärissä.

Sali oli pyöreä ja sen kiviseinistä kaikuivat askeleet. Sen toisella puolella näkyi yksi avonainen ja monta suljettua ovea. Fran arvioi, että kyseessä oli palatsin vastaanottoaula. Tosin olisi voinut kuvitella, että siellä olisi ollut edes jonkin verran kalusteita, mutta ne olivat saattaneet muuttua ajansaatossa tomuksi… tai toisaalta ne oli saatettu myös kuljettaa pois palatsin hylkäämisen yhteydessä.

”Vihii!”

Yllättävä huuto kaikui pitkin salin seiniä. Fran höristi korviaan ja haki äänen lähdettä katseellaan. Avoimen oven suunnasta salin toiselta puolelta kantautui useita läpsyttäviä askelia ja epämääräisiä huutoja. Vieralla ei ollut aavistustakaan, mitä sieltä oli tulossa, mutta hän veti jousipyssynsä jo valmiiksi esille. Muut näyttivät reagoivan yllätykseen samoin.

Yhtäkkiä saliin ryntäsi viisi olentoa, joiden päät muistuttivat hyvin pitkälti erilaisia kasviksia, eräskin näytti aivan tomaatilta, johon oli liitetty pikkulapsen vartalo. Fran tuijotti näkyä varsin hämmästyneenä otusten pinkoessa heidän suuntaansa.

”Mandragoria!” Balthier huudahti. ”Ne purevat pirun kovaa, jos pääsevät lähelle!” Mies ojensi aseensa ja ampui yhtä, kurpitsapäistä, suoraan otsaan. Olennon pää kierähti lattialle ja se juoksi ympyrää, kunnes sen toveri nosti pään takaisin sen harteille. Fran ei voinut uskoa silmiään. Kurpitsapään otsassa oli reikä, mutta se näytti voivan edelleen täysin hyvin. Tässä paikassa oli jotain vialla ja pahasti.

”Ehkä on parempi tähdätä pään sijasta sydämeen”, Fran huomautti. Kylmät väreet nostivat hänen ihokarvansa pystyyn. Hän halusi pois luolapalatsista mahdollisimman pian. Viera jännitti jousensa ja päästi nuolen lentoon muiden hyökätessä yhteisvoimin mandragorien kimppuun. Franin kohde vain liikahti sopivasti, ja nuoli jäi töröttämään sen olkapäähän. Otus ei näyttänyt välittävän siitä lainkaan. Se vain pinkoi edelleen ympäriinsä.

Kesti kauan päästä puremaan yrittävistä mandragorista eroon, sillä ne olivat vikkeliä liikkeissään eivätkä välittäneet saamistaan iskuista. Vasta sydämeen osuminen pysäytti ne lopullisesti. Tämä selvisi Balthierin yritettyä epätoivoisesti pysäyttää otuksia ampumalle eri puolille niiden kehoa. Vasta luoti sydämessä sai ne pysähtymään.

Kun kaikki viisi otusta makasivat liikkumattomina lattialla, Fran huokaisi helpotuksesta. Taistelu oli ollut uuvuttava, sillä mandragorat olivat juosseet ympäriinsä välttääkseen osumat, mutta silti pyrkineet koko ajan lähietäisyydelle. Viera toivoi, ettei samanlaisia vihollisia tulisi enää vastaan.

”Zodiark!” Basch älähti yllättäen. Fran ei ollut koskaan aiemmin kuullut ritarin kiroavan, joten hän kääntyi katsomaan tätä huolestuneena. Basch tuijotti kuolleiden mandragorien suuntaan, mikä sai aikaa epämiellyttävän muljauksen vieran vatsanpohjassa.

Fran käänsi katseensa samaan suuntaan ja veti äkkinäisesti henkeä. Hyvin hitaasti mandragorien ruumiista irtautuivat läpinäkyvät hahmot. Niiden katse oli suunnattu ylöspäin, ja ne leijuivat kohti katosta lankeavaa valoa, kunnes lopulta katosivat sen joukkoon. Vieraa kylmäsi jälleen.

”Yhdenkään elävän ei pitäisi nähdä mitään tuollaista”, nainen totesi.
”Minä en pidä tästä paikasta”, Penelo älähti.
”Älä huoli, minä suojelen sinua!” Vaan ilmoitti. Vaikutti siltä, että poika oli ainoa, joka ei osannut kunnolla stressaantua tilanteesta. Tosin saattoihan olla, että Vaan vain peitti huolehtimisensa hyvin.

”Tämä paikka suorastaan löyhkää vaikeuksilta”, Balthier ärähti. ”Jatketaan matkaa. Jos nuo tulivat tuolta, siellä täytyy olla jotain.” Mies viittoi avonaisen oven suuntaan. Sanaakaan sanomatta joukko lähti vaeltamaan salin poikki ovelle.

~o~

Käytäviä, huoneita, saleja. Loputtomasti. Balthier oli totaalisen kyllästynyt kävelemiseen. He olivat kulkeneet aina Nalbinasta asti jonnekin Sochenin luolapalatsin perukoille. Sitä ennen he olivat kävelleet Rabanastresta Jaharan kautta Eruytiin, sieltä Hennen kaivoksiin ja taas takaisin jatkaen sitten matkaa Bur-Omisacen kautta Miriamin pyhättöön. Zodiark sentään, sellainen ei ollut ilmapiraatin elämää. Balthier ei ollut hankkinut ilmalaivaa antaakseen sen maata Balfonheimissä sillä välin, kun itse hoiti työnsä jalkaisin.

No, totuus oli, ettei Strahl lentänyt jagdilla, joten hän olisi joka tapauksessa joutunut kävelemään ison osan matkasta. Archadian ilmatilassa se olisi kyllä kulkenut, mutta tällä hetkellä ei juurikaan kannattanut lennellä ja herättää huomiota. Rajavartijat olivat tarkkoina. Ja toisekseen… Balfonheimiin olisi ollut vielä pidempi kävelymatka kuin Archadesiin. Tosin sen olisi saanut kulkea sentään avoimen taivaan alla. Tämä loputon pimeys ja kylmät käytävät olivat omiaan tekemään ihmisen hulluksi.

Balthierilla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka kauan he olivat olleet luolapalatsissa. Alkuun hän oli yrittänyt mitata aikaa, mutta jossain vaiheessa hän oli vain luovuttanut. Yöllä ja päivällä ei ollut minkäänlaista eroa, aina oli yhtä pimeää. Suuren salin jälkeen pimeys oli laskeutunut samanlaisena kuin ennen sitä. Se huone oli ollut vain jonkinlainen poikkeus säännössä. Tosin huoneen valaistu katto oli ollut lähinnä pelottava, joten ehkä olikin hyvä, että muualla oli pimeää.

Alkuun joukko oli jutellut keskenään. Jopa Fran oli puhunut, vaikka tämä oli ollut kovin hiljainen ja välttelevä Phonin rannikon välikohtauksen jälkeen. Balthier ei vieläkään tiennyt, mistä siinä oli tarkalleen ottaen ollut kyse, mutta hän oli antanut asian olla. Vieran eleistä oli ollut helppo lukea, ettei asiaa kannattanut ottaa puheeksi. Kyllä nainen sanoisi itse, jos halusi keskustella.

Joka tapauksessa viera oli lakannut mököttämästä hieman ennen kuin he saapuivat luolapalatsiin. Sisällä tämä oli jutellut tasapuolisesti kaikille, vaikka piraatti oli valmis antamaan päänsä pantiksi siitä, että Franin ja Ashen välillä oli kummallista jännitettä. Se oli kuitenkin naisten välinen asia, eikä miesten kannattanut sotkeutua siihen. Miehet eivät koskaan voisi ymmärtää naisten oikutteluja.

Aikaa oli kulunut ja käytävät olivat jatkuneet loputtomiin. Joukko kulki nyt vaitonaisena, kenelläkään ei tuntunut olevan asiaa muille. He olivat kaikki väsyneitä ja turhautuneita. Heidän jalkojaan särki, pimeys ahdisti heitä ja vesi alkoi olla vähissä. Oli vaikea tietää, pitikö sitä säännöstellä vai ei, koska kukaan ei tiennyt varmasti, milloin he pääsisivät ulos luolista.

Fran johti joukkoa tulipallonsa kanssa, mutta sekin alkoi hiipua. Balthier aavisteli, että nainen alkoi väsyä siinä missä muutkin. He olivat kyllä pitäneet lepotaukoja, mutta tuskinpa kukaan pystyisi kunnolla lepäämään tällaisessa paikassa. Ilmapiraatista itsestään tuntui, ettei hän ollut nukkunut hyvin yökausiin. Luultavasti heidän olisi ensimmäisenä Archadesissa etsittävä itselleen sopiva lepopaikka, sillä Draklorin laboratorioon murtautuminen ei ollut mikään pikkujuttu.

Archades. Balthier oli välttänyt tarkasti kaupungin ajattelemista, mutta nyt hän pystyi jo kuvittelemaan mielessään korkeat rakennukset, joiden välissä kiiti ilmatakseja. Archades oli todellisen sivistyksen kehto. Siellä oli kaikkea, mitä älykäs ihminen vain saattoi toivoa. Tosin siellä oli myös paljon huonoja puolia, joita ihmiset eivät kuitenkaan suostuneet näkemään. Hyväosaiselle Archades saattoi olla paratiisi, köyhemmälle se oli helvetti.

Balthier oli itse kuulunut hyväosaisiin, mutta hän ei ollut koskaan hyväksynyt sitä, miten heikompia Archadesissa kohdeltiin. Jos lapsi varasti nälkäänsä, oliko oikein leikata tältä käsi irti tai heittää tämä tyrmään? Oliko oikein pakottaa ihmiset elämään rappeutuvissa rakennuksissa vanhan kaupungin puolella, jos näillä ei ollut varaa ostaa kulkulupaa varsinaiseen Archadesiin? Oliko oikein päästää valtaan Vayne Solidor, jonka taustapiruna toimi itse tohtori Cid? Niin, kaikessa kauneudessaan se kaupunki oli läpimätä.

Ilmapiraatti ei osannut edelleenkään innostua paluustaan. Archades ei ollut tuntunut kodilta vuosiin. Balfonheim ja Strahl olivat hänelle enemmän koti kuin valtakunnan pääkaupunki. Sen sijaan oli ahdistavaa palata paikkaan, joka oli täynnä muistoja. Osa niistä oli toki hyviä, mutta viimeisiä vuosia Archadesissa oli värittänyt pakottava tarve päästä pois sieltä.

Edellinen vierailukaan ei ollut sujunut hyvin. Balthier oli sillä kertaa palannut kaupunkiin saadakseen tietoja edesmenneestä äidistään. Hän oli löytänyt kaipaamansa tiedot, mutta myös törmännyt Cidiin. Tapaaminen ei ollut ollut erityisen mukava tai lämminhenkinen. Sen sijaan se oli vain korostanut sitä, ettei isän ja pojan välillä ollut enää mitään todellisia siteitä.

”Ffamram”, mies sanoi ja virnisti mielipuolisesti. Balthier oli nähnyt tuon virneen aivan liian monta kertaa elämässään eikä olisi halunnut nähdä sitä enää kertaakaan. Se sai hänet jälleen kerran hätkähtämään. Hänen käsivartensa hipaisi Frania hetkellisesti, ja hän veti syvään henkeä.
”Kuinka sopivaa pelkurille piileskellä varjoissa, Ffamran”, mies jatkoi. ”Todellinen mies ei tekisi niin.”
”Nimi on Balthier”, ilmapiraatti vastasi ja astui pois pimeydestä. Fran seurasi hänen perässään ja jäi lopulta seisomaan hänen vierelleen. Heidän edessään seisova mies tarkkaili kumpaakin kiinnostuneena.
”Mielenkiintoisen hintahtava nimivalinta, kun ottaa huomioon, missä seurassa liikut”, punatakkinen mies totesi.
”Tyylitajuttomuutesi yllättää minut yhä uudestaan”, Balthier sanoi. ”Eikö ole varsin epäkorrektia käyttää moista ilmaisua?”

Syntyi hiljaisuus, kun miehet mittailivat toisiaan. Balthier pohti, miten olisi helpoiten päässyt pois tilanteesta. Epäilemättä Cid kantoi asetta mukanaan, joten tälle ei missään nimessä kannattanut kääntää selkäänsä.

”Etkö aio esitellä meitä, Fframran? Se, jos mikä, olisi epäkorrektia”, vanhempi mies sanoi rikkoen hiljaisuuden. ”Ei uskoisi, että hän oli joskus sukua minulle, vai mitä?” mies tokaisi sitten ja vilkaisi pikaisesti olkansa ylitse.
”Hänellä on jotain”, Fran sanoi yllättäen.
”Kuten huono vaatemaku ja mielikuvitusystävä selkänsä takana”, Balthier tuhahti.
”Jotain, joka vihaa”, Fran huomautti ja kurtisti kulmiaan ilmapiraatille.

Vanhemman miehen kasvoille nousi kiinnostunut ilme. Tämä astui lähemmäs pariskuntaa ja ojensi kättään Franille.
”Olet selvästikin liian terävä liikkumaan hylkiöpoikani kanssa. Mitä jos siirtyisit arvoiseesi seuraan?” mies ehdotti. Fran ei tarttunut tämän käteen, vaan tuijotti miestä tyhjin katsein. Mies ei kuitenkaan näyttänyt välittävän. Tämä veti kätensä pois ja kumarsi kättelyn sijaan. ”Tohtori Cidolfus Demen Bunansa, kruununprinssi Vayne Solidorin ystävä ja neuvonantaja”, mies esitteli itsensä. ”On kiehtovaa huomata, että havaitsit sen. Tutkisin tätä ilmiötä mieluusti tarkemminkin.”
”Valitan, mutten ole kiinnostunut tarjouksesta”, Fran vastasi tyynellä ja kylmällä äänellä.
”Eiköhän ole aika päättää tämä iloinen pikku perhetapaaminen”, Balthier sanoi, ennen kuin hänen isänsä ehti huomauttaa mitään. Ilmapiraatti tarttui vieraa vyötäisiltä ja aikoi kääntyä ympäri lähteäkseen samaan suuntaan, josta kaksikko oli tullutkin. Ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kävellä ulos tilanteesta, ellei halunnut kolkata Cidiä.

”Ei niin nopeasti”, tohtori Cid sanoi. Mies vei kätensä uudestaan takin liepeen alle ja veti aseensa esiin. Balthier ja Fran pysähtyivät niille sijoilleen. ”Keisari ei ole erityisen mielistynyt sinuun”, Cid jatkoi puhuen Balthierille, ”mutta minulle ei liene haitaksi, jos teet paluun hänen luokseen kahleissa.”
”Ehken ole järin suostuvainen moiseen ratkaisuun”, Balthier vastasi. Hän irrotti otteensa Franin vyötäröltä ja hyökkäsi isäänsä kohti.

Hyökkäys oli päätynyt johonkin näkymättömään esteeseen. Balthier ei vieläkään tiennyt, mikä se oli ollut, mutta nykyisin hän epäili, että kyse saattoi hyvinkin olla esperistä.

En ole kuullut, että esper voisi suojella isäntäänsä, jos se ei ole fyysisesti läsnä, Belias huomautti. Ilmeisesti olento oli seurannut piraatin henkilökohtaista muistelua turhankin tiiviisti.

Täällä ei tapahdu mitään, ei minulla ole parempaakaan tekemistä, peto puolustautui.

Balthier tuhahti otukselle mielessään, mutta otti huomioon sen sanomiset. Jos kyse ei ollut esperistä, Cid oli onnistunut hankkimaan uusia kykyjä. Cid ei ollut koskaan ollut erityisen näppärä magian kanssa – kuten ei poikansakaan – vaan tämä oli keskittynyt enemmän tekniikkaan. Silti Balthier olisi voinut vannoa, ettei näkymättömiä esteitä rakennettu mitenkään muuten kuin maagisilla kyvyillä.

Ja jos kyseessä olivat Cidin omat kyvyt, eikä esper, päästiin taas olettamukseen, että mies oli hullu. Ellei sitten tämä ollut hankkinut itselleen sekä maagisia kykyjä että esperiä. Tietysti Cid oli saattanut onnistua siinäkin. Olihan tämä työskennellyt vuosia päästäkseen siihen pisteeseen, missä oli nyt.

Niin tai näin, Balthier ei lopulta edes halunnut tietää. Hän vain marssisi laboratorioon ja antaisi Ashen tuhota jokaisen nethisiitin, jonka he löytäisivät. Sitten tilit olisivat lähestulkoon tasan. Ei tarvinnut enää kuin voittaa sota.

Suunnitelma kuulosti todella yksinkertaiselta, mutta Balthier tiesi, että sen toteuttaminen tulisi olemaan kaikkea muuta. He saapuisivat vanhaan kaupunkiin, jonne niin sanottu roskasakki oli suljettu. Sieltä ei ollut helppo päästä varsinaisen Archadesin puolelle, jos ei omistanut kulkulupaa.. ja no, Balthier oli jättänyt omansa lähtiessään kotoaan viimeistä kertaa. Sitä paitsi se oli luultavasti mitätöity hänen pakonsa jälkeen, joten siitä olisi tuskin edes ollut hyötyä.

Piraatti kuitenkin uskoi, että he pääsisivät tavalla tai toisella oikealle puolelle kaupunkia. Se saattaisi olla jopa helppo osuus. Sen jälkeen heidän pitäisi onnistua livahtamaan Draklorin laboratorioon, jota vartioitiin tarkasti. Balthier oli joskus vieraillut siellä lyhyesti, mutta hän ei voinut sanoa tuntevansa rakennusta kovinkaan hyvin. Hän tiesi, mistä mentiin sisään, ja pääpiirteittäin, mitä laboratoriossa tehtiin. Valitettavasti hänellä ei ollut aavistustakaan, missä Cid säilytti arvokkaita kivenmurikoitaan.

Tietoa ei kuitenkaan ollut nyt saatavilla, joten asia piti jättää tulevaisuuden murheeksi. Juuri nyt heillä oli isompia ongelmia, sillä vesi oli melkein lopussa, ja he kaikki olivat näännyksissä. Balthier tunsi velvollisuudekseen tehdä jotain, mutta suoraan sanottuna hän ei tiennyt mitä. Hän oli kuitenkin valinnut tämän reitin, hän oli vastuussa, jos he kuolisivat tänne.

Samat ahdistavat ajatukset olivat pyörineet hänen mielessään jo pitkään. Kaikki alkoi olla sekavaa. Vuori tuntui painavan niskaa. Ilmapiraatti suorastaan ihmetteli, ettei kukaan ollut saanut kunnollista paniikkikohtausta koko aikana. Penelo oli tosin pariin otteeseen purskahtanut itkuun, ja kaikki muut olivat olleet todella ärsyyntyneitä, mutta siinä kaikki. Silti mikä tahansa pikkujuttu saattaisi suistaa joukon raiteiltaan lopullisesti. Balthier aisti ilmapiirin olevan kireämpi kuin koskaan aiemmin.

Te ihmiset olette sitten hämmästyttävän heikkoja, Belias huomautti. Ei minusta ole ollenkaan ongelmallista viettää tällaista ohikiitävää hetkeä luolassa.

Sinun ei tarvitsekaan syödä ja juoda. Sinun ei tarvitse pelätä kuolevasi. Sinun ei tarvitse kauhistella ajatusta, ettet ehkä koskaan näe auringonvaloa, Balthier puuskahti.

En silti halua, että kuolet tänne. Tämä on tylsistyttävin luola, missä olen ikinä ollut. Täällä oli paljon kiinnostavampaa satoja vuosia sitten, esper tuumi.

Oletko sinä ollut täällä aiemmin? piraatti kysyi. Hän oli vähällä lausua kysymyksen ääneen, niin hämmästynyt hän oli.

Tietenkin olen. Raithwall kävi täällä muutamaankin otteeseen, Belias vastasi. Sen äänensävy kieli siitä, että asian olisi pitänyt olla Balthierille itsestään selvä.

Mikset sitten sanonut mitään? ilmapiraatti ärähti äänettömästi. Zodiark, esper tunsi tämän paikan, muttei ollut vaivautunut avaamaan turhankin suurta suutaan. Mikä sitä oikein riivasi?

Sinä et missään vaiheessa kysynyt sitä, kuului yksinkertainen vastaus.

Sinä kommentoit kaikkea muutenkin jatkuvasti. Olisit hyvin voinut sanoa tietäväsi, missä olemme. Balthierista alkoi tuntua, että hänen hermonsa pettäisivät pian. Oli raivostuttavaa ajatella, että he olivat harhailleet ties kuinka kauan, vaikka hänen esperinsä oli tiennyt koko ajan oikean tien.

No, sinä olit täysin varma, että viera osaa ulos täältä, esper tuumasi. Et tuntunut kaipaavan apuani. Mutta sivumennen sanoen, jos olisitte kääntyneet edellisestä kulmauksesta, pääsisitte ulos nopeammin. Kyllä te tätäkin kautta pääsette, mutta joudutte kiertämään melkoisen matkan.

”Ja nyt sinä sen sanot!” Balthier äyskäisi.

Muut pysähtyivät ja jäivät tuijottamaan miestä kuin tämä ei olisi ollut järjissään. Kukaan heistä ei ollut sanonut mitään pieneen ikuisuuteen, joten täytyi kuulostaa hyvin omituiselta, että ilmapiraatti yhtäkkiä alkoi raivota.

”Belias”, mies mutisi.
”Puhuuko esper sinulle?” Ashe tiedusteli kuulostaen hyvin epäuskoiselta.
”Puhuu ja se sanoo, että olemme menossa väärään suuntaan. Meidän olisi pitänyt kääntyä edellisestä kulmauksesta”, Balthier kertoi. Hän pakottautui pitämään äänensä rauhallisena, vaikka hän olisi halunnut lisätä puheensa joukkoon muutaman huolella valikoidun kirosanan.
”Voiko sen puheisiin luottaa?” prinsessa jatkoi epäilyään.
”Tietenkin voi”, Fran tuhahti. ”Espereillä ei ole syytä valehdella isännilleen. Sitä paitsi Mateus sanoo olevansa pitkästynyt ja kehottaa meitä kerrankin kuuntelemaan ’räiskyvän rumaa kuumakallea’.”
”Belias sanoo, että Mateus voi pitää mielipiteensä ominaan”, Balthierin oli pakko huomauttaa. Ilmeisesti noilla kahdella esperillä oli jotain keskinäistä selvitettävää. Kummallakin tuntui olevan kova tarve päästä mollaamaan toista aina tilaisuuden tullen.
”Mateus sanoo, että me emme olisi kuitenkaan uskoneet pelkästään Beliasta, joten on parempi, että jokin uskottavampi olento kertoo meille totuuden”, Fran jatkoi.
”Ketä kiinnostaa, mitä ne sanovat?!” Vaan puuskahti. ”Palataan sinne kulmaukseen ja jätetään tämä pölyttynyt tunneli. Minä haluan ulos!”
”Älä viitsi huutaa”, Penelo älähti.
”Vaan on ihan oikeassa. Turha tässä on seisoskella ja odottaa, että jotain tapahtuisi”, Ashe huomautti. ”Mennään nyt. Ei kai se olen sen huonompi vaihtoehto kuin mikään muukaan. Olemme tässä luottaneet vierojen niin sanottuihin tarkkoihin neniin aivan tarpeeksi.”
”Mitä tuo oli tarkoittavinaan?” Fran puuskahti.
”No, mitä luulet? Olemme harhailleet täällä ikuisuuden, eikä se ainakaan minun vikani ole!” prinsessa kivahti vieralle.
”Ei se kyllä Franinkaan vika ole, ainakin hän on yrittänyt tehdä asialle jotain!” Penelo huudahti.
”Toisin kuin sinä. Olet vain itkenyt ja valittanut!” Ashe jatkoi.
”Penelo ei voi mitään sille, että on herkempi kuin sinä!” Vaan puuttui puheeseen.
”Minä kielsin sinua huutamasta!” Penelo kiljahti itkuisella äänellä.

Balthier tuijotti joukkoa yhä ärtyneempänä. Kaikki huusivat toisilleen yhteen ääneen niin, että koko käytävä raikui. Sanoista alkoi olla yhä vaikeampi saada selvää, sillä kukaan ei vaivautunut odottamaan, että muut saivat sanottua sanottavansa. Riita oli vihdoin leimahtanut ilmiliekkeihin.

”Hiljaa!” Baschin ääni jyrähti kaikkien muiden yläpuolella. Nyt tuijotukset kääntyivät ritarin suuntaan. Äkillinen hiljaisuus suorastaan särki korvia, kun riidan viimeisetkin kaiut katosivat. ”Tuo ei auta ketään. Ette te oikeasti edes ajattele noin, olette vain hermostuneita. Nyt pidätte suunne kiinni joka ainoa. Palaamme sinne kulmaukseen ja kokeilemme uutta reittiä. Fran saa kulkea ensimmäisenä ja näyttää valoa.”

Ashe näytti siltä, että aikoi sanoa jotain, mutta Basch loi prinsessaan pitkän katseen ja sai jopa tämän pitämään suunsa kiinni. Balthierin oli myönnettävä, että hän oli hämmästynyt. Hän ei ollut varsinaisesti pitänyt ritaria johtajatyyppinä, mutta tämä pystyi näköjään halutessaan ottamaan tilanteen haltuunsa. Ja vielä hetkellä, jolloin se näytti aivan mahdottomalta. Miehellä oli kaiketi piileviä taipumuksia johtoasemaan.

Joka tapauksessa Baschin puuttuminen tilanteeseen oli helpotus. Ilmapiraatin ei tarvinnut yksin kantaa vastuuta ajoittain avuttomalta tuntuvasta joukosta. Kapteeni jakoi hänen taakkansa. Balthierin usko poispääsyyn vahvistui hieman, kun hän tajusi, ettei kaikki riippunut hänestä. Jokaisen oli kannettava kortensa kekoon, jotta he selviytyisivät. Myös Basch näytti onneksi tajunneen sen.

Fran siirtyi mitään sanomatta joukon johtoon, ja Basch lähti kulkemaan tämän perässä. Balthier jättäytyi viimeiseksi ja antoi kolmen mököttäjän kulkea heidän välissään. Tosin vain Ashe näytti aidosti kiukkuiselta. Ilmapiraatille tuli vaikutelma, että Vaan ja Penelo olivat lähinnä helpottuneita siitä, että Basch oli ottanut ohjat käsiinsä ja kertonut kaikille, mitä heidän tuli tehdä.

He palasivat omia jälkiään takaisin edelliseen kulmaukseen, johon oli matkaa kiitettävästi, ja kääntyivät siitä. Käytävän lattia alkoi pian kohota. Muutos ei ollut suuren suuri, mutta sen huomasi silti. Ylöspäin meneminen oli jo pelkästään positiivista. Archades sijaitsi vuoren rinteellä, joten nyt suunnan täytyi olla oikea.

Kesti kuitenkin vielä pitkään, ennen kuin maisemassa tapahtui muutoksia. Jossain vaiheessa Balthier oli varma, että oli tuntenut ilmavirran kasvoillaan, mutta tunne katosi nopeasti. Hän oli kuullut, että ilmavirta tarkoitti yleensä ulospääsyä tai suurempaa luolaa, joten sen merkityksestä ei voinut olla varma. Silti oli lohdullista ajatella, että he saattaisivat olla muutaman askeleen päässä auringonvalosta.

Käytävä teki mutkan ja päättyi sitten suureen, pyöreään luolaan, jonka katto kohosi korkeuksiin. Sen keskellä oli jokin tornimainen rakennelma, jonka pohjalla oli oviaukko ja oven vieressä hohteleva pylväs. Tarkalleen ottaen koko pylväs ei hohdellut, vaan sen päällä oli jonkinlainen levy, joka värähteli vihreää valoa. Magiaa epäilemättä.

Joukko lähestyi pylvästä varovaisesti. Lähempää tarkasteltuna pylvään päälle asetettu levy näytti Balthierista samanlaiselta tekniikalta, jota käytettiin Archadesin korkeissa rakennuksissa. Mies kohotti kulmiaan hämmentyneenä. Jos tekniikka oli samaa, se tarkoitti, että täällä oli käyty. Tekniikka oli keksitty vasta muutama vuosikymmen sitten, se ei todellakaan ollut Raithwallin aikaista.

Älä ole varma. Raithwall sai paljon, liian paljon ihmiseksi, jumalilta. Kenties hän sai tiedon tästäkin jo ennen muita, Belias huomautti, mutta Balthier ei edes jaksanut vastata sille. Tokihan tuokin oli mahdollista, mutta miehen oli edelleen vaikea uskoa kaiken maailman jumaluuksiin. Beliaksen hän oli sentään nähnyt, joten hän tiesi olennon olevan todellinen. Sen sijaan yksikään jumala ei ollut koskaan paljastanut kasvojaan hänelle tai edes vaivautunut keskustelemaan hänen kanssaan. Hänellä ei ollut siis mitään syytä uskoa moisiin.

Ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, Balthier asetti kätensä levylle. Se himmeni hetkeksi ja alkoi sitten hohtaa kirkkaammin. Ylempää kantautui kirskuvaa ääntä. Kaikkien katseet kääntyivät vaistomaisesti äänen suuntaan. Myös piraatti nosti katseensa ja virnisti itsekseen. Jotain tuli alas pitkin luolan keskellä seisovaa tornia. Pylvään päällä hohteleva levy oli hissipaneeli, kuten hän oli arvellutkin. Järkevää selitystä hän ei sille kyennyt keksimään, mutta ei oikeastaan edes kaivannut sellaista. Hänelle riitti tieto, että hissit kulkivat ylöspäin ja ylhäällä oli Archades.

Hissi kolahti tornin pohjalle. Balthier marssi oviaukolle ensimmäisenä. Hissi oli pyöreä ja paksu kivi levy, jonka keskellä oli samanlainen pylväs kuin tornin ulkopuolella. Kun mies tutkaili pylvästä, hän totesi sen olevan melko alkeellinen. Kerroksia ei voinut valita mistään. Kun kaikki muutkin olivat tulleet hissiin, mies painoi jälleen kätensä paneelin päälle. Se toimi samoin kuin edellinen, mutta tällä kertaa hissi lähti hitaasti kiipeämään ylöspäin.