Kivien legenda: Luku 21

Luku 21

Keisarikunnan pääkaupungissa


Vanhan Archadesin löyhkä palautti Franin mieleen paljon muistoja. Tämä haju ei lähtisi hänen mielestään koskaan. Viera ei voinut käsittää, miten joku saattoi asua täällä täysipäiväisesti. Jo lepohetki etäisesti majataloa muistuttaneessa tönössä oli aiheuttanut naiselle epämukavan olon. Hän ei tosiaan viihtynyt vanhassa Archadesissa.

”Haisee kyllä hyvin vähän pääkaupungille”, Vaan totesi, kun joukko oli pysähtynyt kadulle tarkastelemaan ympäristöään. Aiemmin kukaan ei ollut jaksanut kiinnittää siihen huomiota, sillä he kaikki olivat olleet uuvuksissa vuoren sisällä vietetystä ajasta. Vasta nyt, kun välittömät tarpeet oli hoidettu, oli aikaa keskittyä oleelliseen. ”Enemmänkin täällä löyhkää viemäri.”

Jos haju oli kamala, myös ihmiset olivat kamalan näköisiä. Useimpien vaatteissa oli enemmän paikkaa kuin varsinaista kangasta. Monet eivät luultavasti olleet peseytyneet päiväkausiin. Lasten kasvot olivat liasta mustat ja heidän jalkansa täynnä mustelmia. Tosin niitä kaiketi oli kaikilla lapsilla yhteiskunnalliseen arvoasemaan katsomatta, mutta näistä lapsista kuitenkin huokui kurjuudessa eläminen.

”Jopa keisarikunnat tarvitsevat omat viemärinsä”, Balthier vastasi. Oli vaikea päätellä, hyväksyikö mies tällaisen elämäntyylin vai ei. Tämän ääni oli väritön ja soinniton kuin tämä olisi vain toistanut jotain, minkä oli aikoinaan opetellut ulkoa. ”Archadian karkulaiset kokoontuvat täällä – he, joilla ei ole tarvittavia papereita – jotta voisivat asua itse kaupungissa. Suuria, jotka ovat sortuneet, sortuneita, jotka saattaisivat olla suuria. Heidän silmänsä seuraavat alati Archadesia.”

”Luulenpa, että sen täytyy olla paljon mukavampi paikka kuin tämä”, Vaan pohdiskeli selvästi piristyneenä. Fran ei viitsinyt vaivautua sanomaan mitään. Kyllä vain, Archades oli hyvin kaunis kaupunki ja hämmästytti teknisellä kehityksellään. Se oli upea paikka elää… jos edusti oikeaa rotua ja yhteiskuntaluokkaa. Fran ei ollut nähnyt kaupungissa yhtään ainutta vieraa, puhumattakaan muiden rotujen edustajista. Archades oli vain ihmisille.

”Tottahan toki”, Balthier naurahti. Nyt mies kuulosti pisteliäältä. ”Archadesissa löyhkää toisenlainen saasta. Aletaanpa painua, voimme seurata neniämme Draklorille.”

Fran epäili, että laboratorio tuoksahti huomattavasti miellyttävämmälle kuin tämä paikka, mutta kenties Balthier oli viitannut johonkin, mitä hän ei vain ymmärtänyt. Joka tapauksessa viera ei sillä hetkellä kyennyt haistamaan mitään muuta kuin katujen kulmissa lainehtivat ihmisten ja kulkukoirien eritteet sekä roskat, joita kukaan ei ilmeisesti edes aikonut kuljettaa pois. Häntä etoi ja pyörrytti, mutta jotenkin hän sai pidettyä itsensä pystyssä.

Myös muut näyttivät pahoinvoivilta. Ainoastaan Vaan yllätti hilpeydellään. Poika pysähtyi aina toisinaan juttelemaan jonkun satunnaisen vastaantulijan kanssa eikä enää valittanut hajusta. Kenties Vaan kykeni paremmin sopeutumaan tähän ympäristöön kuin muut, vaikkei Fran voinut tajuta, miksi näin oli.

Joka tapauksessa viera tiesi, että heillä oli edessään polttavampi ongelma. Vanhasta kaupungista ei vain kävelty pois. Heillä ei ollut tarvittavia papereita sieltä pääsyyn. Se oli ehkä luolapalatsin läpi vaeltamisen jälkeen heikoin lenkki koko suunnitelmassa, sillä Balthier tuskin oli onnistunut hankkimaan papereita etukäteen.

Luultavasti ilmapiraatilla oli kuitenkin jonkinlainen suunnitelma, jota tämä ei vain ollut vaivautunut kertomaan sitä muille. Ei olisi mikään ihme, jos tämä halusi esiintyä edukseen tukalassa tilanteessa, tehdä vaikutuksen johonkuhun… kuten Dalmascan omahyväiseen prinsessaan.

Fran muisti hämärästi kulkeneensa samoja katuja aiemmin. He suuntasivat portille, joka erotti vanhan kaupungin uudesta. Porttien välillä oli pitkä silta, jota ei ilman lupaa käynyt ylittäminen. Matkalla portille viera pani merkille ryhmän moogleja, jotka tanssivat vanhan miehen soittaessa sävelmää nuotin vierestä. Mooglet eivät näyttäneet millään muotoa tyytyväisille tilanteeseensa. Viera pohti, olivatko he ryhtyneet työhön edes vapaaehtoisesti. Hänellä oli vaikutelma, että Archadesissa moni joutui elämään omien periaatteidensa vastaisesti. Mooglien luonteeseen ei kuulunut ihmisten viihdyttäminen. Sen sijaan he olivat erinomaisia mekaanikkoja.

”Vai meinasitte mennä pääkaupunkiin?” ilkeänsävyinen ääni keskeytti Franin ajatukset. He olivat saapuneet portille, jota valvoi kaksi haarniskaan pukeutunutta archadialaista sotilasta. Kummankin miehen kasvoilla oli ylimielinen ilme. ”Onko teillä valtakirjaa?” toinen miehistä tuhahti. Oli selvää, että vartijat halveksuivat heitä, vaikka heidän pukeutumisestaan jo näki, etteivät he kuuluneet tähän paikkaan.

”Minulla on”, Vaan ilmoitti vieran hämmästykseksi. Nainen käänsi katseensa poikaan, joka puolestaan katsoi odottavasti Balthieria. Ilmapiraatti kohautti olkapäitään. Se siitä, että tällä olisi ollut jokin suunnitelma. Joskus Franista tuntui, että Balthier luotti liikaa siihen, että kaikki järjestyisi sattumalta parhain päin. Suunnitelmallisuus ei olisi ollut pahasta.

”Niinkö?” vartija halveksui. ”Minäpä en näe sellaista. Emme me voi availla porttia kaiken maailman sivistymättömille moukille, varsinkaan sellaisille, jotka vielä valehtelevat! Hiiteen siitä!”

Vartija kehotti heitä käden liikkeellä häipymään portin läheisyydestä. Fran maleksi muiden kanssa kauemmas. Hän totisesti toivoi, että jollakulla olisi idea, miten vartijat voitiin kiertää herättämättä kohua. Kahden vartijan tainnuttaminen ei ollut temppu eikä mikään, siitä ei ollut kyse. He olisivat voittaneet ylivoiman turvin helposti. Sillä tavoin he kuitenkin vetäisivät huomion itseensä ja hankkisivat peräänsä puoli keisarikuntaa. He olivat päässeet näin pitkälle joutumatta tyrmään, joten sinne ei kannattanut hankkiutua nytkään.

Portista olisi siis päästävä kulkemaan rauhanomaisin keinoin. Kenties he voisivat ostaa väärennetyn valtakirjan joltakulta. Luultavasti se maksaisi luvattoman paljon, mutta muutakaan keinoa vieralle ei tullut mieleen. Sopivan kauppiaan löytäminen saattoi tietysti olla hyvin vaikeaa, mutta tuskin se mahdotonta oli. Osa ihmisistä taatusti elätti itsensä täällä erilaisilla huijauksilla.

”Noh, mitä nyt?” Ashe vaati tietoa muilta. Prinsessa näytti erittäin pahoinvoivalta, mutta Fran ei tuntenut sääliä tätä kohtaan. Tälle tekisi vain hyvää nähdä, millaisessa kurjuudessa jotkut ihmiset joutuivat elämään.

”Kas, kas, kas… siinäpä on näky piinatuille silmille”, nariseva ääni tunkeutui vieran tajuntaan, ennen kuin kukaan ehti vastata Ashelle mitään. Ääni kuulosti vierasta etäisesti tutulta, mutta hän ei kyennyt yhdistämään sitä keneenkään. Paikalle saapui resuisesti pukeutunut mies, joka kuitenkin näytti varsin siistiltä moniin vanhan kaupungin asukkaisiin verrattuna. ”En uskonut näkeväni sinua uudestaan. En täällä”, mies jatkoi, ja Ashe tuijotti tätä hölmistyneenä.

”Kuinka mahtavaa, katujen kasvatti saapuu paikalle”, Balthier puuskahti ja silmäili miestä selvästi tyytymättömänä, jopa ärtyneenä.
”Piraatille tekisi hyvää hymyillä, ettei maine happane”, paikalle luiminut mies huomautti ja virnisti leveästi. Balthier ei vastannut virneeseen, vaan näytti yhä ärtyneemmältä. Nyt Fran muisti, kuka oli kyseessä. Hän ei muistanut tulijan nimeä, mutta tiesi kohdanneensa tämän ohimennen, kun he olivat edellisen kerran olleet jumissa vanhassa kaupungissa. Miehen ilmestyminen paikalle alkoi vaikuttaa vierasta joltain muulta kuin sattumalta. Tämä piti taatusti tarkasti silmällä, keitä kaupungissa liikkui.

”Tunnetko sinä tämän tyypin?” Vaan kummasteli Balthierille. Myös muut näyttivät hämmästyneiltä. Toisaalta se ei ollut ihme. Piraatti ei ollut vieläkään kertonut taustastaan muille kuin Franille. Edes jossain asiassa viera oli yhä Ashen yläpuolella. Tosin alkoi vaikuttaa siltä, että ennemmin tai myöhemmin Balthierin olisi pakko jakaa taustansa muiden kanssa. Tilanne alkoi käydä liian epäilyttäväksi.

”Vanha… ystävä”, ilmapiraatti vastasi epäröiden. ”Hän on katujen kasvatti – huhujen ja kuulopuheiden kauppias, kutsutaan nimellä Jules. Hän ei luota edes omalta äidiltään saamiinsa gilleihin ja puolittaisi ne maksaakseen tämän hautajaiset.” Balthierin halveksunta miestä kohtaan tihkui jokaisen sanan läpi, mutta Jules ei näyttänyt välittävän.
”Joskus tiukin kukkaron nyörein varustettu korva voi tarjota päivän tilaisuuden”, Jules nauroi. ”Kuten silloin, kun piraatti päättää hekumoida pääsystä ylempään maailmaan.”
”Kaupunkiinko?” Vaan innostui. ”Sinä tiedät tien?”

Balthier tuhahti kuin Julesin sanoilla ei olisi ollut mitään merkitystä. Muut sen sijaan näyttivät kiinnostuneilta. Franin oli pakko myöntää, ettei hän pitänyt Julesista, mutta hän halusi pois vanhasta kaupungista mahdollisimman pian. Tilaisuutta ei kannattanut jättää käyttämättä.

”Archadesissa tieto on voimaa”, Jules totesi Vaanille. ”Ja voimalla on keinonsa avata ovia, poika. Hölmö saattaisi ostaa säkillisen höyheniä tyynynsä täytteeksi, mutta viisas mies… hän ostaisi koko haisevan basiliskin ja täyttäisi vatsansakin. Joten, viisas mies, miltä kuulostaisi 1500 gilliä?”

Penelo henkäisi kuuluvasti, Balthier tuhahti uudemman kerran ja Fran puri huultaan. Se oli paljon rahaa. Heillä saattoi yhteensä olla enemmänkin, sillä Ashe ei asemansa menettämisestä huolimatta ollut köyhä, mutta silti hinta kuulosti kohtuuttomalta. Heille voisi matkan varrella tulla yllättäviä tarpeita. Rahaa ei pitänyt tuhlata päättömättömästi.

Vaan otti rahapussinsa vyötäröltään ja ryhtyi tutkimaan sen sisältöä kulmat kurtussa. Penelo tarttui poikaa käsivarresta.
”Et sinä mitenkään voi, eikä sinulle edes ole niin paljon”, tyttö huomautti. ”Kyllä me keksimme jotain…”
”Tässä”, Ashe kuitenkin tunki Penelon ja Vaanin väliin ja tyrkkäsi pojalle rahaa. Vaan virnisti tyytyväisesti ja ojensi rahat Julesille. Fran vilkaisi sivusilmällä Balthieria, joka näytti siltä, että olisi voinut räjähtää.

”Terävä poika”, Jules kehaisi Vaania. ”Huomaan, että opit nopeasti. Minäpä pistän tämän tapaamisen järjestykseen. Sanopa, oletko kuullut mitään juoruja?”
”No, itse asiassa eräs mies kehui löytäneensä pussillisen kolikoita tynnyristä”, Vaan kertoi. Ilmeisesti poika oli tosiaan kuunnellut, mitä ihmiset olivat tälle kertoneet. Tosin Fran ei voinut ymmärtää, miksi Jules kyseli juorujen perään. Mies oli saanut rahansa, nyt oli aika auttaa heidät portin toiselle puolelle.
”Vai pusseja tynnyreissä?” Jules varmisti ja pysähtyi miettimään. ”Olepa nyt kunnon poika ja hae tuo mieheksi liian herkullinen tapaus tänne. Hänen nimensä on Beasley. Kerro hänelle, mitä olet kuullut.”

Jules viittasi kauempana maleksivaan mieheen, joka oli ulkonäöltään kaikkea muuta kuin miellyttävä. Vaan ryntäsi miehen luokse ja saikin pian tämän lähtemään mukaansa. Kun mies tuli lähemmäs, Fran pystyi haistamaan vanhan viinan ja eritteiden lemun tämän iholta ja vaatteista. Viera sai tehdä töitä, ettei olisi nyrpistänyt nenäänsä. Hän kuitenkin huomasi, ettei Ashe edes yrittänyt salata inhoaan. Penelokin vei kätensä nenänsä ja suunsa eteen.

Beasley jutteli tovin Julesin kanssa. Haiseva mies näytti kovin kiukkuiselta ja lähti pian jatkamaan matkaansa.

”En kyllä ymmärrä, mitä tällä on tekemistä ylempään maailmaan pyrkimisen kanssa”, Vaan huomautti Julesille.
”Etkö?” mies hämmästeli. ”No, odotapa, pääset pian todistamaan tiedon voimaa, poikaseni. Kohta se alkaa.”

”Hei, tappelu! Beasley sai hepulin!” joku kiljui kauempana.
”Sä veit mun rahat, nyt sä maksat!” kuului toinen huuto. Väki alkoi ryntäillä sinne, mistä tappelun äänet kantautuivat. Porttia vartioivat miehet vilkaisivat toisiinsa ja juoksivat sitten väkijoukon sekaan käskien näitä hajaantumaan.

”Nyt on meidän tilaisuutemme! Mennään!” Vaan huudahti. Poika tarttui Peneloa kädestä ja kiskoi tämän mukaansa pinkoessaan portille. ”Kiitos, Jules”, hän huikkasi perään.

”Enpä olisi arvannut, että autat ketään noin halpaan hintaan”, Balthier tuhahti Julesille.
”Piraatin pitäisi tietää, että sanojen arvoa ei voi laskea gilleissä”, Jules vastasi. Nyt miehen ääni oli paljon pistävämpi kuin silloin, kun tämä oli puhunut Vaanille. ”Tässä on muutama sana sinulle: Bunansan tuhlaajapoika palaa keisarillisille juurilleen. Arvokkaita nämä sanat.”
”Pyh”, Balthier puhahti ja suuntasi askeleensa portille. Fran kuuli miehen kuitenkin kiroavan miltei äänettömästi.

Vaan ja Penelo odottivat jo sillalla muita malttamattomina. Taakseen vilkuillen joukko lähti kulkemaan pitkää siltaa pitkin. He olivat suojattomia tällä taipaleella. Jos vartijat palaisivat, nämä näkisivät heidät helposti – eikä heidän joukkoaan ollut vaikea olla muistamatta heidät kerran nähtyään.

Ilmeisesti vartijoilla oli kuitenkin aivan riittämiin tekemistä katutappelun hillitsemisessä, sillä kukaan ei huudellut heidän peräänsä, kun he ylittivät sillan. Matkalla totisesti huomasi vanhan kaupungin ja varsinaisen Archadesin eron. Archadesin rakennukset kohosivat upeina kohti taivasta ja niiden välissä suhahteli ilmatakseja, kun taas vanhan kaupungin rakennukset olivat huomattavasti matalampia eikä mitään julkisia kulkuneuvoja ollut. Kun joukko saapui sillan toiseen päähän, he näkivät myös ihmisten olevan tyystin erilaisia täällä. Kaikki olivat pukeutuneet tyylikkäästi, eikä kenestäkään noussut sellaista saastan löyhkää kuin monista vanhan kaupungin asukeista.

”Sinähän haukot henkeäsi kuin kala kuivalla maalla”, Penelo nauroi Vaanille, joka tuijotti heidän ympärillään levittäytyvää kaupunkia silmät suurina. Franin oli myönnettävä, että näky oli upea. Hän oli itse hämmästellyt sitä, kun oli ensimmäisen kerran vieraillut Archadesissa. Luultavasti kaupunki oli koko Ivalicen upein ja modernein. Rabanastre jäi näyttävyydessä toiseksi. Sitä paitsi luultavasti missään muualla ei ollut ilmatakseja. Archades oli tekniikan kehittämisen keskus siinä missä sotasuunnitelmien päämajakin.

”Minä vain katselen kaupunkia… vaikka se onkin keisarikuntaa”, Vaan vastasi Penelolle. Pojan äänessä kuului selkeä ihailu.
”Sinä olet muuttunut, Vaan”, vaalea tyttö totesi. Tämä käveli pari askelta eteenpäin tasanteella, jolla he seisoivat, ja nojautui vasten sen kaidetta. ”Sinä marssit aina omaan tahtiisi… kuin olisit ollut kärsimätön jopa. Hyvällä tavalla.”
”Ehkä se johtuu siitä, että olen nähnyt enemmän”, Vaan pohdiskeli. ”Huh, enpä olisi ikinä uskonut päätyväni näin kauas kotoa.”

Penelo nyökkäsi pojalle. Fran hymyili itsekseen katsellessaan kahta nuorta. Molemmat olivat kulkeneet pitkän matkan, eikä nyt puhuttu peninkulmista. Vaan oli muuttumassa äänekkäästä ja levottomasta pojasta ajattelevaiseksi nuoreksi mieheksi.

”Hei, eikös Larsa ole tässä kaupungissa?” nuorukainen muisti. ”Hän on sitkeä, vai mitä? Mietinpä vain, miten hän mahtaa pärjätä.”

Penelo alkoi kikattaa. Tämä pukkasi Vaania kylkeen. ”Sinulla on tuo herkkä kohta, Vaan.” Tyttö kääntyi katsomaan poikaa. ”Tiedätkö mikä on uskomatonta? Minä ajattelin, että elän koko elämäni tapaamatta sellaisia ihmisiä kuin prinsessa tai lordi Larsa. Ja täällä me vain olemme, pääkaupungissa.”
”Minä tiedän!” Vaan huudahti. ”Se menee välillä vähän yli ymmärrykseni.”

Basch käveli Franin ohi nuorten luokse ja laski kätensä Vaanin olkapäälle. ”Hyvä, Vaan. Olet alkanut ymmärtää kuninkaallisten palvelemisen vaikeuden.”
”Hei, minä vain roikun mukana”, Vaan epäröi. Tämä naurahti ja kohautti olkapäitään ritarille.
”Se ei ollut valitusta. Eikö niin, Basch?” Penelo varmisti ja virnisti Vaanille.
”Öhöm, eiköhän lähdetä liikkeelle”, kapteeni totesi ja päästi otteensa Vaanin olkapäästä. Mies lähti kulkemaan alas tasanteelta päästäkseen kaupunkiin.
”Hei, älä vaihda puheenaihetta!” Penelo kiljaisi ja pinkoi miehen perään.
”Selvä, selvä”, Basch kuului mutisevan tytölle.

Vaan aikoi lähteä Penelon perään, mutta Balthier pysäytti pojan. ”Me menemme nyt eri teitä, Vaan. Minulla on hieman asioita hoidettavanani. Tapaamme myöhemmin”, ilmapiraatti ilmoitti. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, tämä oli luikkinut jonnekin sivukujien pimeyteen. Fran tuijotti miehen perään kulmat kurtussa. Mitä asioita Balthierilla oli? Aikoiko tämä vierailla taas vanhassa kodissaan?

Viera ei pitänyt ollenkaan siitä, että Balthier oli lähtenyt omille teilleen. Vielä vähemmän hän piti siitä, ettei piraatti ollut pyytänyt häntä mukaansa. Sellainen ei ollut miehen tapaista. Tietysti oli mahdollista, että Balthierin täytyi todella hoitaa joitain asioita, ja tämä oli jättänyt Franin muiden seuraan, koska viera oli hänen lisäkseen ainoa, joka osasi edes jotenkin liikkua kaupungissa.

Ongelma tosin oli, ettei Fran muistanut kaupungista paljoakaan. Sen verran hän tiesi, että he olivat alueella, jolla asuivat keskiluokkaiset ihmiset. Täällä oli paljon kauppoja, teatteri, kirkko ja kapakoita. Monet ylhäisetkin viihtyivät täällä, mutta eivät asuneet. Ylempänä kaupungissa oli ylhäisten asuinalue. Siellä sijaitsivat myös monet julkiset rakennukset. Luultavasti myös Draklorin laboratorio oli sillä suunnalla. Sinne heidän tulisi siis pyrkiä.

”Hei, miksi hän lähti?” Vaan kääntyi hätääntyneenä Franin puoleen. Myös Ashe tuijotti vieraa vaativasti. Basch ja Penelo palasivat toisten luokse.
”Tutkimattomia ovat ilmapiraatin tiet”, Fran vastasi.
”Mitä tuo nyt oli tarkoittavinaan? Ei hän voi vain häipyä ja jättää mi… meitä!” Ashe ilmaisi mielipiteensä varsin äänekkäästi. Pari ihmistä kääntyi tuijottamaan joukkoa.
”Puhu hiljempaa, älä herätä huomiota”, viera suhahti prinsessalle. ”Näetkö täällä monia vieroja? Olemme outoa joukkoa jo nyt. Emme halua vetää puoleemme vääränlaista huomiota.”

Ashe näytti kiukustuvan Franin sanoista, mutta viera ei välittänyt. Turvallisuus oli tärkeämpää kuin pikkuprinsessan mielenrauha.

”Mutta miksi hän lähti?” Penelokin kysyi.
”Minä en tiedä. Hän sanoi, että hänellä on asioita hoidettavanaan. Luultavasti se on totta”, Fran vastasi. Miksei Balthier ollut voinut kertoa muille olevansa kotoisin täältä? Mies oli noin vain sälyttänyt selitysvelvollisuuden vieran harteille, mutta ei ollut antanut mahdollisuutta totuuden puhumiseen… eikä Fran valehdellut mielellään. Hän teki niin vain pakosta, mutta Balthierin salailunhalu ei ollut hänestä erityisen pätevä syy.
”Mitä me nyt sitten teemme?” Vaan halusi tietää.
”Minä luulen, että Draklorin laboratorio on kaupunkiin niin sanotulla ylemmällä tasolla. Monet tärkeät rakennukset sijaitsevat siellä”, Fran selosti.
”Sinä luulet?” Ashen ääni kohosi taas hälyttävästi. ”Minä en ymmärrä sitä miestä. Jättää nyt meidät tällä tavoin, kun meistä kukaan ei osaa liikkua täällä. Saamaton lurjus, että hän kehtaakin!”
”Balthier varmasti luotti siihen, että meillä on tarpeeksi päättelykykyä, jotta pärjäämme omillamme”, viera ärähti. Hän saattoi olla ilmapiraatille kiukkuinen monestakin asiasta, mutta Ashella ei ollut mitään oikeutta arvostella miestä.

Baschin äärimmäisen raskas huokaus sai prinsessan nielemään seuraavat sanansa. Epäilemättä Ashella olisi ollut Franille paljon sanottavaa, joten viera oli hyvin kiitollinen kapteenille, joka sanattomasti osoitti, että riitelemällä he eivät ainakaan pääsisi määränpäähänsä koskaan.

”Miten me pääsemme sinne?” Penelo johdatteli keskustelua takaisin raiteilleen.
”Meidän on napattava ilmataksi. Käsittääkseni muuta keinoa ei ole”, Fran kertoi. ”Ilmataksit lähtevät kauppa-alueen laitamilta, joten meidän on mentävä sinne.”
”Mistä sinä tiedät tämän kaiken?” Vaan älysi ihmetellä.

Fran kohautti olkiaan pojalle. ”Olen kierrellyt ympäri Ivalicea. Kulkiessa oppii yhtä sun toista.”

”Mennäänpä sitten”, Basch totesi ja viittoi vieraa kulkemaan edellä. Fran asettui johtoon ja lähti laskeutumaan tasanteen portaita. He laskeutuivat vilkkaalle torille, joka oli täynnä erilaisia myyntikojuja ja jota reunustivat kaupparakennukset. Kapeat kadut kulkivat viivasuorina rakennusten välissä.

Muutamat ihmiset kääntyivät katsomaan Frania. Viera oli outo näky tässä kaupungissa. Se oli ymmärrettävää, sillä kaikesta kauneudestaan ja kehityksestään huolimatta Archades ei ollut vieroille sopiva paikka. Kaupunki oli vieraantunut luonnosta melkein kokonaan. Yksikään puu ei ollut luonnostaan kasvanut siihen, missä se pisti esiin. Niiden oksia leikattiin, jotta puu pysyi oikeanmuotoisena. Kaikki merkit luonnosta olivat enemmän ihmisen aikaansaannosta kuin todellista kasvua. Archades oli suurin todiste siitä, että ihmiset yrittivät valjastaa luonnon omaan valtaansa, vaikka heidän olisi pitänyt elää yhdessä sen kanssa. Kaikki muut Ivalicen rodut tuntuivat ymmärtävän tämän yksinkertaisen tosiseikan, mutta ihmiset olivat jostain syystä unohtaneet sen täysin… varsinkin Archadesissa.

Fran pujotteli kauppa-alueen kujilla ja kaduilla yrittäen löytää oikeaan paikkaan. Kaupunki vaikutti sekavalta, eikä oikein mikään paikka näyttänyt tutulta. Viimeksi viera oli vain kulkenut Balthierin mukana kiinnittämättä maamerkkeihin erityistä huomiota, joten muistelu oli vaikeaa. Sitä paitsi he olivat tuolloin saapuneet kaupunkiin ilmalaivalla. Valitettavasti Franilla ei ollut aavistustakaan, missä suunnassa aerodome oli, mutta luultavasti se sijaitsi kaupungin laidalla. Nyt he olivat pikemminkin keskustassa. Suuntia oli kovin vaikea hahmottaa.

Ja mitä ihmettä Balthier oli mennyt tekemään? Miehen oli vaarallista liikkua täällä. Balthierilla oli kaikkein suurin riski tulla tunnistetuksi, joten miehen olisi syytä pitää matalaa profiilia. Sitä paitsi Julesin sanat huolestuttivat Frania. Siihen kierolaiseen ei käynyt luottaminen. Balthierin asema saattoi olla tällä hetkellä todella heikko, mies oli kenties suuremmassa vaarassa kuin viera oli osannut kuvitellakaan.

Kenties tämä oli lähtenyt juuri siksi? Se tuntui järkeenkäyvältä. Balthier oli saattanut pelätä vaarantavansa kaikki muut, joten mies oli päättänyt kulkea omia reittejään perille. Mutta se oli väärin! Fran ei halunnut huolehtia, missä tämä kulki ja mitä tälle mahdollisesti sattui. Olisi ollut parempi, jos he olisivat kaikki kulkeneet yhdessä.

Ehkäpä hän ei enää jaksanut teidän seuraanne, Mateus huomautti vieran mielessä.

Olet väärässä, viera totesi yksinkertaisesti.

Olenko? Eikö hän olekin ollut koko ajan ärtyneempi? Eikö hän olekin viihtynyt seurassanne koko ajan vain huonommin?

Se johtuu vain paikan aiheuttamasta stressistä. Balthier ei haluaisi olla täällä.

Niinpä. Ehkä hän päätti häipyä ja jättää teidät omilleen. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta käydä tätä sotaa, eikä ole sinullakaan. Hän vain on sinua fiksumpi ja häipyi, esper ehdotteli.

En usko sinua. Balthier ei ole sellainen, Fran kiisti. Silti hänen mielessään häivähti pieni epäilyksen varjo. Oli totta, ettei ilmapiraatti ollut todella halunnut tulla Archadesiin. Balthier oli ylipäätään ollut haluton lähtemään tälle päättömälle matkalle, jonka päämääränä oli Dalmascan vapaus. Mies oli liittynyt taisteluun pakosta ja velvollisuudesta. Niistä kahdesta syystä, joita tämä oli paennut ennenkin. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun Balthier olisi marssinut pois, kun tilanne kävi liian tukalaksi.

Ei. Oli epäreilua ajatella noin. Mies oli kärsinyt paljon, oli vain ymmärrettävää, jos tämä tarvitsisi hetken omaa aikaa. Balthierilla oli ollut hyvä syy häipyä Archadesista aiemmin. Franilla ei ollut minkäänlaista oikeutta tuomita tätä. Hän oli itse samanlainen karkuri. Pakeneminen oli joskus oikea ratkaisu. Toisinaan taas se oli täysin väärä, eikä Balthier ollut henkilö, joka pakeni vääristä syistä. Mies ei ollut lähtenyt paetakseen. Tämä tulisi vielä takaisin. Franin oli uskottava siihen.

Usko, mitä haluat. Muista kuitenkin, että minulla on sellaista ikiaikaista tietoa ihmisluonnosta, joka sinulta puuttuu, Mateus tuhahti.

Ja minulla on sellaista kokemuksellista tietoa Balthierista, jota sinä et koskaan saa, viera puuskahti mielessään. Kunpa hän olisi kyennyt hiljentämään esperin täysin. Sen huomautukset ainoastaan nakersivat hänen luottamustaan niin hänen kumppaneihinsa kuin maailmanjärjestykseenkin. Sellainen ei ollut hyväksi.

Viera kääntyi kulmauksesta. Hän astui kirkkaalle kadulle, jonka toisella puolella ei ollut rakennuksia, vaan ainoastaan kaide kuin kauppa-alue olisi päättynyt rotkoon. Seuraavat rakennukset olivat hyvin pitkän matkan päässä. Kauppa-alueen ja rakennusten välisessä tilassa kiiti ilmatakseja valtavaa vauhtia. Tämän paikan Fran kyllä muisti. Nyt täytyisi enää löytää laituri, josta taksit lähtivät.

Se oli melko helppoa, sillä täällä ei liikkunut yhtä paljon ihmisiä kuin kauppojen luona. Pian joukko seisoikin jo ilmataksin vierellä. Vaan astui muiden ohitse ja meni puhumaan taksinkuljettajalle. Fran ei oikein tiennyt, oliko poika oikea henkilö tehtävään, mutta joka tapauksessa tämä oli parempi vaihtoehto kuin hän. Viera tunsi vaitonaisenakin herättävänsä aivan liikaa huomiota.

”Vain ne, joilla on yhdeksän merkkiä tai enemmän, voivat matkustaa tällä taksilla, poika”, kuljettaja totesi hyvin ylimieliseen sävyyn. Mies mittaili Vaania katsellaan ja osoitti selvästi, etteivät poika ja tämän seuralaiset olleet hänen taksinsa arvoisia. ”Ei mitään henkilökohtaista, minä vakuutan.”
”Merkki?” Vaan toisti eikä ilmeisesti huomannut miehen epäkohteliasta sävyä lainkaan. ”Mikä se on?”
”Jos sinulla ei ole merkkejä, voit maksaa kolikoilla”, taksinkuljettaja ilmoitti vaivautumatta todella vastaamaan pojan kysymykseen. ”Se tekee… 1 000 000 gilliä, kiitos.”

Franin silmät levisivät hämmästyksestä. Miljoona gilliä? Mitä tämä nyt oli olevinaan? Kyllä viera oli tiennyt, että kaupungin paremmilla alueilla asuvat olivat rikkaita, mutta että noin rikkaita! Summahan oli täysin naurettava. Kenelläkään tavallisella tallaajalla ei ollut sijoittaa sellaista määrää gillejä yhteen taksimatkaan.

”Mitä? Tuohan on hullua!” Penelo kiljaisi tuoden julki yleisen mielipiteen kuskin vaatimasta summasta. Edes Ashe ei kantanut tuollaista määrää rahaa mukanaan, vaikka epäilemättä prinsessan perintö kattoi useamman miljoonan edestä aarteita – jotka tosin olivat tällä hetkellä Archadian ylimystön käsissä.

”Pattitilanne, eikös olekin?” jo tutuksi tullut ääni kantautui joukon takaa.

Fran käännähti ympäri yhdessä muiden kanssa. Jules silmäili heitä kulmiensa alla. Miehen kasvoilla oli ilme, joka ei millään muotoa ollut omiaan herättämään vieran luottamusta. Tämä juoni jotain. Luultavasti aikoi keventää uudemman kerran heidän lompakkoaan.

”Minulla on viesti herra Balthierilta”, Jules jatkoi. Miehen kasvoilla oli puistattavan omahyväinen ilme. Minkä ihmeen takia Balthier oli vaivautunut puhumaan tämän kanssa uudestaan? Fran ei voinut ymmärtää. Olisihan piraatin pitänyt osata luottaa siihen, että viera kykeni päättelemään tämän mielenliikkeet riittävän tarkasti ilman mitään epäilyttäviä sanansaattajia. ”Hän odottaa keskustassa. Hän kehottaa teitä tulemaan pian.”

Keskustassa? Fran pohdiskeli hetken. Virallinen keskusta sijaitsi ylemmällä tasolla kaupungissa, juuri siellä, minne olivat juuri pyrkimässä. Ilman merkkejä heillä ei kuitenkaan ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä sinne.

”Sinne pääsee taksilla”, Fran huomautti muille.
”Jaa pääsee vai?” Vaan huokaisi ja kääntyi Julesin puoleen. ”Mutta me tarvitsemme merkkejä… mikä ne edes ovat?” Ilmeisesti poika oikeasti luotti Balthierin epämääräiseen tuttavaan. No, Vaan oli tietysti katujen kasvatti ja tottunut tällaiseen seuraan. Fran ei silti olisi luottanut Julesin haltuun edes oluttuoppia.
”Kun poika haluaa tietoa…” Jules virnisti. ”Aivan oikein, poika maksaa.” Vaan kaiveli jo rahamassiaan. ”2500 gilliä kuulostaa oikein sopivalta summalta.”

Pöyristyttävää! Heillä oli kyllä rahaa, mutta ei sitä ollut hukkaan heitettäväksi. Fran risti kädet rinnalleen ja vilkaisi Vaania. Poika kuitenkin kohautti olkiaan ja kaatoi pussin sisällön kädelleen. Tällä ei ollut niin paljon rahaa, että tämä olisi voinut maksaa Julesille, mutta Vaan ojensi miehelle kaiken, mitä rahamassistaan löysi.

”Poika, poika… sanoin 2500. Ei tässä ole läheskään niin paljon”, Jules hymähti.

Ashe huokaisi raskaasti ja tiedusteli, kuinka paljon summasta puuttui. Kun Jules ilmoitti määrän, prinsessa kaivoi kiltisti omista rahoistaan puuttuvat osuuden. Frania alkoi ärsyttää yhä enemmän. Varmasti pulmaan olisi ollut joku muukin ratkaisu. Tuollainen rahojen levitteleminen ei ollut todellakaan viisasta. Nyt Jules tiesi, että heitä voisi rahastaa loputtomiin ja, kun rahat loppuisivat, myydä keisarille. Miksei kukaan muu ajatellut asiaa tätä hetkeä pidemmälle?

”No niin”, Jules narisi tyytyväisenä ja tunki rahat pois näkyvistä. ”Miksi rehdit keisarikunnan kaupunkilaiset kantavat mukanaan merkkiä? Joskus se merkitsee statusta, toisille se on kulkulupa. Jos mielitte mennä keskustaan, jossa herrasväki asuu, tarvitsette muistaakseni yhdeksän merkkiä.”
”Miten sellaisia saa?” Vaan uteli. Fran oli valmis veikkaamaan, ettei merkkejä saanut noin vain kuka tahansa käsiinsä, mutta epäilemättä Jules voisi myydä niitä heille tarvittavan määrän käypään hintaan.
”Kuten jo aiemmin sanoin, tieto on valtaa, poika”, Jules tuumasi. Mies narskutti hampaitaan ärsyttävästi. ”Teet vain osasi täällä kaduilla. Puhut oikeille ihmisille ja ansaitset merkkisi hyvin nopeasti.”
”Ei kuulosta kovin pahalta”, Vaan totesi.
”Eipä niin. Ihmiset täällä Archadesissa rakastavat hyvien tekojen tekemistä. Tämä siksi, että he osoittavat olevansa keskimääräistä parempia ihmisiä, kun auttavat sinua. Ymmärrätkös, poika?” Jules selosti.
”Eeh… en ole varma, mutta yritän silti”, Vaan tuumasi selvästi innostuneena. ”Kiitti, Jules!” Poika huudahti ja kiirehti jutustelemaan lähimmän muukalaisen kanssa. Ashe, Penelo ja Basch seurasivat hänen perässään, mutta jäivät vähän matkan päähän.

”Herra Balthierin ystävät ovat minun ystäviäni”, Jules hymähti ja loi pitkän katseen Franiin. Viera kohotti kulmiaan kysyvästi. Hän ei todellakaan uskonut, että Balthier luokitteli tuon irtolaisen ystäväkseen.

”Saisiko arvon neidille olla tietoja? Vai onko sinut jo rengastettu? Pitäisikö minun sanoa ’rouva’?” mies tiedusteli. Franista tämän ääni kuulosti iljettävän lipevältä. Julesissa oli vain jotain sellaista, ettei viera voinut sietää tätä silmissään.
”Tieto on valtaa, joten varmaan tiedät jo vastauksen kysymykseesi”, viera tuhahti.
”Kuten arvelinkin… ei se naistennaurattaja mihinkään ole muuttunut”, Jules virnisti. Fran puri huultaan. Kyllä vain, hänen teki mieli kysyä mieheltä yhtä sun toista. Tämä varmasti tiesi Balthierin menneisyydestä paljon sellaista, mitä piraatti ei ollut naiselle koskaan kertonut. Oli kuitenkin väärin udella totuutta Julesilta Balthierin selän takana. Sitä paitsi liero luultavasti kylväisi totuuden joukkoon sellaisen määrän valheita, että lopulta Fran olisi vain enemmän sekaisin.
”Tuo ei ollut erityisen mukavasti sanottu ystävästä”, Fran huomautti miehelle sen sijaan, että olisi esittänyt kysymyksiä.
”Rehellisyys ennen kaikkea”, Jules naureskeli. Viera tuhahti uudemman kerran ja suuntasi tovereidensa perään.

Vaan oli juuri saanut neuvottelunsa tuntemattoman kanssa päätökseen ja palasi muiden luokse.
”Tuo mies sanoi, että jos toimitan viestin hänen tuttavalleen, saan yhden merkin”, poika vaahtosi innoissaan. ”Se tuttava asuu kuulemma aerodomen lähistöllä.”
”Jos muut ovat yhtä anteliaita, saamme merkit hetkessä kasaan”, Penelo totesi. ”Tehdään vain pieniä palveluksia ihmisille.”
”Todellako?” Ashe kysäisi. Ilmeisesti ajatus ei suuremmin houkutellut prinsessaan. Ei sillä, myös Fran epäili, että suunnitelmalla olisi haittapuolensa. Vaan ja Penelo näyttivät sen sijaan innokkailta puuhaan.
”Kuulkaa”, Basch keskeytti nuorten intoilun. ”Fran herättää täällä muutenkin liikaa huomiota, koska täällä ei ole muita vieroja. Ja Ashen saattaa joku tunnistaa, jos hän tekee liikaa tuttavuutta ihmisten kanssa. Ehkä on parempi, että he odottavat vaikka tuossa kahvilassa”, mies osoitti lähellä olevaa terassia, ” ja me kolme hoidamme merkkien keräämisen.”

Vaanille ja Penelolle suunnitelma sopi paremmin kuin hyvin. Nämä pinkaisivat saman tien omille teilleen. Fran vilkaisi Ashea ja näki, ettei prinsessa ollut yhtään sen iloisempi kuin hänkään.
”Fran, suojelethan prinsessaa puolestani tämän hetken?” Basch pyysi. ”Olen pahoillani, etten voi hoitaa velvollisuuttani ollessani toisissa tehtävissä.”
”Tietenkin”, viera vastasi ja hymyili pienesti.
”Minä osaan pitää huolta itsestäni!” Ashe kivahti. Tämä marssi terassille ja istahti pöydän ääreen. Prinsessa risti kädet rinnalleen ja näytti todella kiukkuiselta. Frania tilanne alkoi jostain käsittämättömästä syystä huvittaa.
”Kiitos”, Basch sanoi vieralle ja katosi sitten sivukujalle. Fran huokaisi itsekseen ja siirtyi Ashen pöytään. Prinsessan kiukuttelu oli ehkä hupaisaa, mutta tämän seura ei välttämättä ollut kovin miellyttävää.

”Oletko sinä tiennyt koko ajan?” Ashe kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Fran oli seuraillut kadulla kulkevia ihmisiä, mutta nyt hän käänsi katseensa prinsessaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata, sillä tarjoilija tuli ottamaan heidän tilauksensa. Nainen vilkuili Frania epävarmasti, muttei kuitenkaan kieltäytynyt myymästä hänelle.
”Tiennyt mitä?” viera kysyi, kun tarjoilija oli hävinnyt.
”Balthierin taustasta. Siitä, että hänen isänsä on nethisiittien perään, että hän on kotoisin Archadesista ja että hän on ollut Tuomari?” prinsessa tarkensi.

Tiesikö Ashe? Miten? Fran ei ollut uskoa korviaan. Prinsessa saattoi tietää vain yhdestä syystä. Balthier oli kertonut tälle. Oliko mies kertonut kaikille, mutta jättänyt mainitsematta hänelle siitä? Tämä oli omituista… ja loukkaavaa myös. Fran oli luullut, että salaisuus oli heidän yhteisensä. Ilmeisesti hän oli ollut pahemman kerran väärässä.

”Tietävätkö muut?” viera sihahti.
”En minä ole kertonut. En tiedä, onko Balthier”, Ashe tuhahti. ”Sinä siis tiesit, etkä sanonut mitään!”
”Minulla ei ole tapana laverrella muiden asioista”, Fran kuittasi. Jokaisella oli oikeus salaisuuksiinsa. Vaikka Fran ei kenties kaikkia salailupyrkimyksiä hyväksynyt, ei ollut hänen oikeutensa paljastaa muita. Salailuun oli yleensä kuitenkin jokin syy.
”No, nyt olisi pitänyt olla. Balthier häipyi, kukaties palasi kertomaan meistä vanhoille kavereilleen”, prinsessa pähkäili.
”Tuskinpa.”

Mateuksen ehdottamaan pakoon Fran olisi vielä jotenkin voinut uskoa, mutta Balthier ei olisi ikinä pettänyt heitä. Sitä paitsi mies olisi itse päätynyt kahleisiin. Tosin tuomio olisi varmasti lieventynyt, jos piraatti olisi ilmiantanut toverinsa… mutta silti. Ei, Balthier ei vain ollut sellainen.

”Sinä et totisesti tunne häntä”, Fran totesi.
”Sinä tunnet ja velvollisuutesi on pitää muut ajan tasalla”, Ashe huomautti.
”Ei ole. En ole tilivelvollinen teille sen enempää omistani kuin muidenkaan asioista. Itse asiassa minulla ei ole edes mitään velvollisuutta kulkea teidän kanssanne tai taistella tätä taistelua”, viera selitti. Kuvitteliko Ashe, että kaikki olivat täällä palvelemassa häntä? Prinsessa vaikutti päivä päivältä itsekeskeisemmältä. Kyllä Fran ymmärsi, että tämä oli oppinut pelkäämään henkensä puolesta ja halusi pelastaa Dalmascan. Ashen vaikuttimet olivat varmasti ainakin osittain epäitsekkäät. Siitä huolimatta tämän käytös kävi hermoille.
”Miksi sitten edes lähdit mukaan?” prinsessa tiedusteli.
”Se oli monien sattumien summaa.”
”Voisit siis hyvin häipyä ja jättää meidät?”

Naisten keskustelu keskeytyi jälleen hetkeksi, kun tarjoilija palasi tuomaan heidän juomansa ja otti maksun. Fran odotti naisen poistumista, ennen kuin vastasi Ashen kysymykseen.
”Voisin, mutten tee sitä. Olen tässä mukana vapaaehtoisesti. Minulla on omat syyni taistella kivien valtaa vastaan”, viera selitti.
”Sinun syysi ei taida olla Dalmascan pelastaminen?” Ashe tiedusteli. Nyt prinsessan äänessä oli uudenlaista varovaisuutta.
”Ei, mutta ei se minua haittaakaan. Minusta dalmascalaisilla on oikeus vapauteensa”, viera vastasi rehellisesti. Vaynen maailmanvalloituspyrkimykset olivat väärin, dalmascalaisia oli kohdeltu kohtuuttomasti.
”Sitten meidän pitäisi tehdä yhteistyötä.”

No, siinä Ashe oli kyllä oikeassa. Fran ei voinut kiistää totuutta. Päämäärään pääseminen vaati sitä, että he kaikki toimisivat yhdessä. Riiteleminen vei turhaa energiaa eikä edistänyt heidän pyrkimyksiään millään tavalla. Silti hän oli mielestään koko ajan pyrkinyt tekemään yhteistyötä. Ei hän ollut yrittänyt estää heitä pääsemästä päämäärään. Ashe sen sijaan vikitteli Balthieria…

Voitko syyttää häntä siitä? Ette te ole tehneet piraatin kanssa mitään sopimuksia, Mateus pisti väliin.

Tämä ei kuulu sinulle! Fran ähkäisi esperille.

Kovin hyvin nuo sinun ajatuksesi silti kuuluvat. Ei Balthier ole luvannut sinulle mitään. Olet itse ajatellut sitä, joten eiköhän asia ole sitten niin. Jos mies ei ole antanut lupausta, ei sinulla ole oikeutta kuvitella omistavasi häntä.

En kuvittele omistavani Balthieria.

Kyllä kuvittelet. Olet itsekäs, kun haluat kahlita hänet. Sitä paitsi, eikö ihminen ole onnellisempi ihmisen kanssa. Ja entä sinä itse? Hän kuolee kuitenkin paljon ennen sinua. Parempi päästää irti nyt, kun se ei satu yhtä paljon.


Mateuksen sanoissa oli paljon totuutta. Vain vaivoin Fran sai pidettyä huokauksen sisällään. Olihan hän miettinyt tätä ennenkin, mutta lopulta hän oli aina sivuuttanut asian, koska se ei ollut tuntunut ajankohtaiselta. Silti Balthier vanheni päivä päivältä. Tietysti Fran keräsi yhtälailla ikävuosia, mutta hän ei vanhentunut ulkoisesti yhtä nopeasti kuin ihmiset. Hänelle jäisi vielä vuosikymmeniä elinaikaa, kun Balthier jättäisi tämän maailman taakseen. Se olisi julma ja tuskallinen kohtalo.

Ja totta oli sekin, ettei ihmistä ja vieraa ollut välttämättä tarkoitettu yhteen. Heillä oli erilaiset tavat, erilainen arvomaailma… he saattoivat olla kaikin puolin liian erilaisia sopiakseen yhteen. Luultavasti Balthier tulisi paljon onnellisemmaksi toisen ihmisen kanssa, sillä tämä voisi ymmärtää miestä kuin… no, ihminen ihmistä. Ehkä Franin pitäisi lopettaa typerä kiukuttelu ja antaa Ashelle tilaa. Eikö suurin rakkaudenosoitus olisi päästää Balthier vapaaksi? Antaa tämän tehdä oman tahtonsa mukaan eikä kahlita tätä väärään kohtaloon?

”Fran?”

Viera räpytteli hetken silmiään. Tosiaan, hän oli ollut keskustelemassa Ashen kanssa. Prinsessa varmasti kummasteli juuri, minne hän oli kadonnut. Ei ollut ollenkaan hyvä asia eksyä omiin ajatuksiinsa kesken keskustelun.

”Teemme yhteistyötä ja sen jälkeen kuljemme omia polkujamme”, Fran vastasi. ”Olettaen, että aiot toimia oikein.”
”Teen oikean päätöksen”, prinsessa tokaisi. ”Mikä se sitten onkaan…” tämä lisäsi epävarmaan sävyyn. Franista oli uskomatonta, ettei Ashe vieläkään tajunnut, että ainoa oikea ratkaisu oli tuhota kivet. Ei niiden varastamisesta itselle olisi mitään hyötyä. Jos prinsessa käyttäisi kiviä taistelussa Archadiaa vastaan, seuraisi vain lisää tuhoa. Pian maailma olisi samanlaista Usvaista suota kuin Nabradia ja Landis. Jäljelle jäisi vain Rozarria, jonne sodasta selviytyneet pakenisivat Yensan hiekkamerien yli… jos selviytyisivät hengissä urutan-yensojen kohtaamisesta.

Fran aikoi huomauttaa oikeista päätöksistä prinsessalle, mutta hänen lauseensa keskeytyi, ennen kuin se ehti alkaakaan. Heidän pöytäänsä hoippui selvästi humaltunut mies, joka rysähti istumaan tyhjään tuoliin ja pamautti tuoppinsa pöydälle. Miksi pahuksessa jokaisen kuppilan piti tarjoilla myös alkoholia? Eivätkö muut juomat riittäneet ihmisille? Fran inhosi tuntemattomia humalaisia, sillä nämä harvemmin osasivat käyttäytyä.

”Minä tunnen sinut”, mies ilmoitti yllättävän selvällä äänellä. Hänen kävelystään olisi voinut päätellä hänen olevan tuhdissa humalassa, mutta puheääni kertoi toista. Se oli hämäävää.
”Minut?” Fran ja Ashe kysyivät yhtä aikaa.
”En sinua, neiti, vaikka olettekin varsin sievä ja tuntisin teidät mieluusti”, mies nauroi Ashelle ja siemaisi tuopistaan. ”Mutta sinut, sinut minä tunnen”, tämä jatkoi Franille. ”Pari vuotta sitten ilmestyit taksiini sen yläluokkaisen herran kanssa. Toistamiseen emme valitettavasti tavanneet.”

Fran kirosi huonoa tuuria mielessään. Tosin oli kaiketi luonnollista, että taksinkuljettaja vietti vapaa-aikaansa täällä. Silti viera ei ollut uskonut törmäävänsä keneenkään ’tuttuun’ Archadesissa. Kaikkein vähiten mieheen, jonka kulkuvälineessä hän oli istunut vain ohikiitävän hetken.

”Muistan kyllä sinut. Katsos, kun olit ensimmäinen ja ainoa viera, joka taksissani on istunut”, mies jatkoi.
”Olen pahoillani, mutten tunne teitä. Olen ensimmäistä kertaa Archadesissa”, Fran valehteli.
”Haha, hyvä yritys. Muistan nuo korvasi ja punaiset silmäsi. Painoin kyllä jokaisen yksityiskohdan mieleen”, taksikuski selitti. ”Katsos, kun olin vähän kateellinen sille sinut napanneelle herrasmiehelle. Harvalla archadeslaiselle tulee tilaisuus kokeilla vieraa, jos ei sitten matkusta jonnekin muualle. Teikäläiset eivät oikein viihdy täällä. En kyllä ymmärrä miksi, hieno kaupunkihan tämä on.”
”Kokeilla vieraa?” Ashe toisti. Myös Fran oli ollut valmis takertumaan sanoihin.
”Noh, noh, älkääs nyt pahastuko, neiti”, mies hörähti ja tyhjensi tuopistaan viimeiset oluet. ”Kyllä minulle kelpaavat molemmatkin. Minulla on kyllä rahaa. Ilmataksilla tienaa oikein mukavasti, en ole mikään köyhä mies.”
”Anteeksi kuinka?” Nyt Ashen ääni kohosi jälleen muutaman oktaavin. Tällä kertaa Franille ei kuitenkaan tullut edes mieleen kehottaa naista olemaan hiljaa tai herättämättä huomiota.
”Älkää yrittäkö väittää, ettette ole samanlainen kuin hän, kun kerran istutte täällä hänen kanssaan”, mies puuskahti.
”Minusta tuntuu, että tämä keskustelu on ohitse”, Fran ilmoitti ja nousi paikaltaan. Ashe seurasi välittömästi hänen esimerkkiään. Mies kuitenkin tarttui vieraa käsivarresta.
”Se ei ole ohitse. Kuinka paljon se mies maksoi sinulle? Voin maksaa tuplasti”, tämä uhosi.
”Päästä irti!” Fran kivahti vaivautumatta vastaamaan kysymykseen. Viera oli hyvin tietoinen siitä, että heitä tuijotettiin. Tilanne oli kiusallinen.

”Hyvä herra, suosittelisin toteuttamaan neidin tahdon”, nariseva ääni ilmoitti vähän matkan päästä. Ilmeisesti Jules oli koko ajan seurannut tilannetta ja vaaninut kulman takana. Fran ei ollut mitenkään ilahtunut ajatuksesta, että tämä oli saattanut kuulla hänen ja Ashen keskustelun. Tai vielä pahempaa, Baschin kommentin. Jos Jules oli niin hyvin informoitu kuin antoi ymmärtää, tämä osasi varmasti yksinkertaista yhteenlaskuakin.
”Tämä ei kuulu sinulle!” mies ärähti Julesille.
”Ah, niin eihän se toki kuulu”, Jules totesi ja veti esiin veitsen, jolla alkoi putsailla kynnenalusiaan. ”Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, ettei Bunansan perillinen ole kovin anteeksiantavainen, jos koskette toistamiseen hänen omaisuuteensa.”
”Bunansa?” taksikuski toisti ja irrotti välittömästi otteensa. ”Neidin olisi pitänyt heti sanoa kuuluvansa arvolliseen sukuun. Pahoittelen syvästi käytöstäni. Olen varmaankin erehtynyt henkilöstä.”

Taksikuski luikki nopeasti pois paikalta. Fran hieroi kättään kohdasta, josta mies oli puristanut. Hänestä alkoi tuntua, että Archadesin kadut kapenivat parasta aikaa. Pian missään ei olisi turvallista. Jo nyt ihmiset supisivat pöydissään, ja Julesin kasvoilla oli ilme, joka ei luvannut hyvää.

”Oliko sinun pakko sanoa tuo?” Ashe sihahti Julesille ja raahasi miehen pois kahvilasta. Fran seurasi prinsessan kannoilla.
”Minähän halusin vain pelastaa teidät”, Jules totesi täysin viattomasti.
”Kailottamalla yleisellä paikalla, että Balthier on palannut tänne!” Ashe ärähti. ”Miten se muka auttaa meitä?”
”Auttoi äsken”, Jules tuumasi. ”Luuletko muka, että se mies uskaltaa laverrella? Balthierin kasvoja ei ehkä tunneta kansan keskuudessa, mutta tarina karanneesta Tuomarista muodostui omanlaisekseen legendaksi. Ei hänen vihaansa kukaan halua niskaansa. Tietysti voin varmistaa asian ja vaientaa miehen. Se maksaa 5000 gilliä.”
”Minä en maksa sinulle tappamisesta”, Ashe kauhistui ja päästi irti miehestä. ”Painu hiiteen täältä äläkä tule takaisin!”

Jules käytti tilaisuuden hyväkseen ja kiiruhti pois paikalta. Fran ei ollut varma, oliko miehen päästäminen menemään hyvä ajatus, mutta hänkään ei ollut halukas maksamaan taksikuskin tappamisesta. Mies saattoi aiheuttaa harmia, mutta se ei ollut mikään syy murhaan. Heidän oli vain toimittava nopeasti ja poistuttava kaupungista, ennen kuin huhut ehtisivät liian pitkälle.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!