Ficcikirjasto

Chiaki makasi sängyssään ja tuijotti kattoa. Hänen olonsa oli jokseenkin sekava. Yhtä aikaa hän oli sekä iloinen että surullinen. Ja ilosta hän tunsi syyllisyyttä. Hän ei olisi saanut iloita nyt, kun hänen ystävänsä oli pahassa tilanteessa. Kaikesta huolimatta hän ei kyennyt pitämään kuplivaa iloa poissa.

Harmillista oli, että toinen sänky oli tyhjä. Ei ollut ketään, kenen kanssa jakaa tunnelmia. Chiaki olisi halunnut kertoa päivästään Mitokille. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Toisaalta kertomista ei olisi edes ollut paljoa. Mitään ihmeellistä ei ollut tapahtunut.

He olivat Kakashin kanssa kävelleet ympäri Konohaa kaikessa rauhassa. Chiaki oli kertoillut miehelle yhtä sun toista omasta elämästään ja siitä, miten tunsi kuuluvansa kylään. Kakashi oli kuunnellut, naurahtanut sopivissa kohdissa ja osoittanut myötätuntonsa toisissa. Silti mies piti omaa salaperäisyyden verhoaan edelleen suljettuna. Punapää oli toivonut, että tämä olisi vastavuoroisesti kertonut omista kokemuksistaan, kenties perheestään, mutta Kakashi ei ollut maininnut menneisyyttään sanallakaan. Kenties mies peitteli joitain kamalia kokemuksia. Se ei olisi ollut ihme, sillä ninjojen maailma oli lopulta osoittautunut julmaksi. Sasukelle oli tapahtunut kamaluuksia, vaikka tämä oli hädin tuskin Chiakin ikäinen… miksei siis Kakashillekin.

Joka tapauksessa loppupäivä oli ollut mukava. Chiaki vilkaisi rikkinäistä kännykkää, joka lojui hänen yöpöydällään. Jopa Mitokin olisi täytynyt myöntää iltapäivän sujuneen positiivisissa merkeissä. Tosin ei tämä ollut koskaan Kakashia syyttänyt mistään. Vanhemman tytön ongelmat olivat keskittyneet Sasukeen ja Sakuraan, joista ensimmäinen kävi nykyisin myös Chiakin hermoille.

Punapään erotti ystävästään kuitenkin se, että hän oli valmis sietämään Sasukea, koska Konohassa oli paljon hyvää. Hänellä oli ystäviä. Kakashi oli täydellinen herrasmies. Miltähän mies mahtoi näyttää ilman maskia? Chiaki olisi halunnut sanoa, että Kakashi oli hyvännäköinen, mutta pelkkien hiusten ja yhden silmän perusteella oli paha sanoa. Jotainhan miehen täytyi piilotella maskinsa alla.

Mystistä totisesti. Chiaki olisi halunnut riuhtaista maskin miehen kasvoilta, mutta se olisi ollut liian epäkohteliasta. Sitä paitsi hän oli aivan liian ujo tehdäkseen mitään sellaista. Hänellä oli muutenkin välillä vaikea olla Kakashin seurassa. Mies herätti hänessä kummallisen olon. Oli hän tuntenut niin aiemminkin, mutta nyt se oli erilaista, koska mies kiinnitti häneen oikeasti huomiota. Sitä oli hyvin vaikea uskoa, mutta tytön oli myönnettävä, että niin vain oli. Ensimmäistä kertaa joku miespuolinen huomioi hänet oikeasti positiivisessa mielessä – Narutoa ei laskettu.

Chiaki huokaisi. Tänä yönä ei taitaisi oikein nukuttaa. Päivä oli ollut liian täynnä kaikkea. Mitokikin huoletti. Mitähän tytölle oli tapahtunut? Miksi tämä oli lähtenyt Akatsukien mukaan vapaaehtoisesti? Se kuulosti liian omituiselta.

Tietysti olivathan järjestön jäsenet vaarallisia rikollisia. Ehkä Mitoki oli laskeskellut, että oli turvallisempaa seurata näitä vapaaehtoisesti kuin taistella näitä vastaan olemattomilla taidoilla. Chiaki olisi itse saattanut toimia samoin.

Kunpa miehet eivät vain satuttaisi tyttöä. Moni oli sanonut sitä, että Akatsuki halusi hankkiutua tytöistä eroon, koska nämä olivat todistaneet tapahtumia. Se saattoi olla totta. Mutta siinä tapauksessa Pakkunin olisi pitänyt löytää Mitokin ruumis. Ja vaikka sitä ei olisi jätetty, koira olisi varmasti haistanut kuoleman. Veren vähintään. Eikä miehillä ollut syytä raahata ensin Mitokia ympäri maita ja mantuja ja tappaa vasta sitten. Siinä ei ollut järkeä, joten tytön täytyi olla edelleen elossa.

Ajatus herätti toivoa. Mitoki haluttiin pitää elossa, ehkä jopa hyvässä kunnossa. Se tarkoitti, että Chiakilla oli aikaa. Hän käyttäisi ajan hyödyksi ja opettelisi hallitsemaan taitonsa paremmin. Voimakas empatiakyky oli usein tuntunut raskaalta, mutta nyt hänen pitäisi ajatella sitä lahjana. Lahjana, jolla hän jonain päivänä pelastaisi ystävänsä.

Oli vain hankala oppia hallitsemaan kykyä. Nyt kun Mitoki oli poissa, Chiaki oli saanut olla rauhassa muiden tunteilta. Joskus jotain tuli läpi, mutta ei kuitenkaan yhtä usein kuin ennen. Kakashin tunteet olivat alkaneet tulla useammin, mikä oli Chiakista hämmentävää. Mutta ehkäpä hän oli alkanut vain tutustua mieheen riittävän hyvin. Toisaalta olisi kuitenkin ollut hyvä, jos joku olisi häirinnyt hänen tunne-elämäänsä aktiivisemmin. Silloin hän olisi voinut paremmin harjoitella muiden tunteiden sulkemista ulkopuolelle. Tosin Sasuken seura saattaisi auttaa siihen. Pojalle tarvitsi vain mainita tiettyjä asioita ja tämän kupliva viha ilmeni välittömästi.

Tietysti hän voisi harjoittaa kykyään toisinpäin. Jos empaatteja oli kerran käytetty vakoilijoina, nämä varmasti pystyivät tunkeutumaan ihmisten tunne-elämään myös halutessaan. Sillä tavoin sai paljon tietoa. Myös sellaista, jota pystyi käyttämään hyväkseen yrittäessään päästä lähemmäs jotakuta. Tunteiden alkulähdettä ei pystynyt tunnistamaan, mutta henkilöä osasi kohdella oikein, kun tiesi, millä taajuudella tämä milloinkin oli.

Se kuulosti suunnitelmalta. Chiaki aloittaisi siitä. Sen jälkeen hän voisi keskittyä rakentamaan mieleensä muuria. Ja lopulta hän opettelisi hyökkäämään tunteillaan tahdonalaisesti. Nythän reaktiot tulivat hallitsematta. Siihen oli tietysti vaikea löytää sopivaa kohdetta, mutta ehkä joku vielä suostuisi harjoituskappaleeksi.

Tyttö hymyili itsekseen. Oli hienoa, että hänellä oli tavoitteita. Niiden avulla hän jaksaisi vaikean ajan ylitse. Hän pystyisi paremmin odottamaan hetkeä, jolloin saisi kostaa Mitokin puolesta ja pelastaa tämän.

Sänky narahti tytön kääntyessä parempaan asentoon. Toisaalta hän oli väsynyt, toisaalta hän ei ollut. Unen saaminen tuntui nyt kovin vaikealta. Oli kuin se olisi päättänyt karata jonnekin. Päässä pyöri yksinkertaisesti aivan liikaa ajatuksia.

Chiaki ärähti itsekseen ja nousi istumaan. Kuu helotti tummalla yötaivaalla ja jätti valoläikän lattialle, kun valo tunkeutui verhojen välistä huoneeseen. Oliko hän tullut kuuhulluksi vai mikä nyt riivasi? Ennen hän oli pystynyt nukkumaan, vaikka mielessä olisi ollut paljon asioita. Nyt se näytti olevan mahdotonta. Ja hän tarvitsisi lepoa jaksaakseen omia harjoituksia. Henkinen harjoittelu kulutti voimia yllättävän paljon.

Tyttö laski jalkansa viileälle lattialle. Hän nappasi sängyn päädyllä roikkuneen pitkähihaisen paidan ja veti sen päälleen. Housuja hän ei jaksanut etsiä. Nyt oli sentään kesä, tuskin hänen jalkansa shortseissa jäätyisivät.

Parvekkeelle kuutamo näkyi vielä kauniimpana ja valoisampana kuin sisälle. Muutama piskuinen pilvi ajelehti taivaalla, mutta muuten tähdet tuikkivat vähäistä valoaan. Yö oli täydellisen kaunis.

Chiaki jäi katselemaan maisemaa. Taivaan alla levittäytyi Konohan kylä. Siellä täällä näkyi yhä valoisia ikkunoita, jotkut ravintolatkin olivat yhä auki. Jostain kantautui etäistä melua, minkä varmasti aiheuttivat juhlimassa olevat ihmiset.

”Etkö saa unta?” Tuttu ääni sai tytön säpsähtämään. Chiaki käänsi päätään nähdäkseen katolle. Kakashi hypähti alas ja hieroi takaraivoaan.
”En oikein”, Chiaki vastasi. ”Et sanonut mitään, että olet vahdissa tänä yönä. Ja minä pidin sinua hereillä koko päivän jo!”
”Ei se haittaa, voin nukkua huomenna”, mies hymähti. ”Sinun sen sijaan pitäisi nukkua nyt.”

Punapää nojasi kyynärpäänsä parvekkeen kaiteeseen ja jäi tuijottelemaan alas kadulle. Helppohan se oli toisen sanoa.
”Liikaa asioita mielessä. Uni ei tule”, hän huomautti.
”No, jospa raikas yöilma auttaisi”, Kakashi naurahti ja jäi myös nojailemaan kaiteeseen.
”Luulen niin…” punapää mutisi.

Yhtäkkiä olo oli kovin kiusallinen. Kakashi oli vajaan metrin päässä hänestä. Oli yö, eikä ketään näkynyt missään. He olivat aivan kahdestaan. Chiaki nielaisi ja tuijotti tiiviisti tyhjää katua alapuolellaan. Jotain pitäisi varmaan sanoa, jotain fiksua, jotain sellaista, mikä kuulostaisi älykkäältä. Mutta mistä ihmeestä saattoi puhua keskellä yötä?

Tyttö veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja puhalsi kaiken ulos saman tien. Ehkä hän voisi aloittaa harjoittelunsa nyt. Hän antoi luomiensa painua kiinni ja keskittyi tavoittamaan Kakashia tunnetasolla. Kesti hetken, ennen kuin hän pystyi aistimaan toisen. Iho nousi jännityksestä kananlihalle. Oli melkein liian helppoa luikerrella henkisesti miehen lähelle, aivan kuin tämä olisi ollut valmiiksi avoin samalla tavalla kuin Mitoki. Mutta eihän niin ollut. Mitoki oli ainoa, joka oli välittänyt kaikki tunteensa Chiakille – joskin tahtomattaan. Ehkä Kakashin tunne-elämään oli vain poikkeuksellisen helppo tunkeutua.

Epävarmuutta ja pieni kiusallisuuden pistos. Tosin jälkimmäisestä Chiaki ei ollut varma, kuuluiko se hänelle vai Kakashille. Mies piti jostain, mutta yritti selvästi taistella tunnetta vastaan. Se ailahteli edestakaisin.

Tyttö avasi silmänsä ja puri huultaan. Oliko Kakashi kiinnostunut jostakusta? Tuskin hyvästä ruuasta pitämistä ainakaan tarvitsi vältellä. Tietysti olisi ollut typerää kuvitella, että tuonikäinen mies ei olisi jo löytänyt naista elämäänsä. Silti ajatus häiritsi tyttöä suunnattomasti. Se melkein kiukutti.

”Painaako mieltäsi jokin?” mies tiedusteli. Chiaki vilkaisi sivulleen ja näki Kakashin tarkkailevan häntä. Oliko mies jopa hieman varuillaan? Saattoi olla. Ei sillä, kaikki taisivat nykyisin olla punapään seurassa varpaillaan kuin tyttö olisi saattanut räjähtää koska tahansa… eivätkä olleet pahasti väärässä edes.

Chiaki kohautti olkapäitään. Mitä hän olisi voinut sanoa?

”Voit kyllä kertoa minulle”, Kakashi huomautti. ”Kaikki tarvitsevat jonkun kuuntelemaan, ja sinun tilanteesi on erityisen hankala. Kaipaat varmasti jotakuta, joka kuuntelee sinua.”

Tyttö jäi uudestaan tuijottamaan kadulle. Tarjous oli ystävällinen, ja Kakashi varmasti tarkoitti, mitä sanoi. Miehellä ei vain ollut aavistustakaan. Mies ei tiennyt, mistä oli kyse, joten tämä ehdotti puhumista. Jos tämä olisi tiennyt, tämä olisi varmasti jo juossut karkuun.

Äh, miksi kaiken piti olla niin vaikeaa? Mitoki oli usein Chiakin kuullen udellut miehiltä näiden suhteista. Tuosta noin vain, ihan pokkana, vaikkei ollut välttämättä edes kiinnostunut asiasta. Miksi se oli vanhemmalle tytölle helppoa? Senkö takia, ettei tämä antanut itselleen lupaa ihastua tai miehille mahdollisuutta päästä lähelleen? Niin, salaisuuden täytyi olla siinä. Jos Mitoki olisi oikeasti suhtautunut lämpimästi johonkuhun mieheen, tämä olisi taatusti ollut yhtä lukossa kuin Chiaki nyt. Vai olisiko? Ehkä Mitoki oli vain rohkeampi näissä jutuissa… olihan sillä tytöllä enemmän kokemustakin.

Jos hän vain kysyisi… Ei kai se lopulta niin paha olisi. Sitten asia olisi selvä, eikä hänen tarvitsisi enää murehtia sitä.

”Kuka se on?” Sanat vain karkasivat tytön huulilta. Hän katui saman tien kysymystään. Hetken hän jopa harkitsi, että hyppäisi alas parvekkeelta, mutta se olisi ollut suorastaan typerää. Hän tunsi jälleen kerran punan kipuavan poskilleen. Onneksi oli sentään sen verran pimeää, ettei Kakashi voinut mitenkään huomata sitä. Tilanne oli jo aivan tarpeeksi kiusallinen ilmankin.

”Kuka?” mies hämmästeli. Sivusilmällä Chiaki huomasi tämän katsovan suoraan häneen. Kuumotus poskilla kasvoi entisestään. Miksi hemmetissä hän oli ryhtynyt tähän? Huomenna mies varmaan menisi tapaamaan kavereitaan ja nauraisi hänelle yhdessä heidän kanssaan.
”Sinun tyttöystäväsi…” punapää sai soperrettua. Hänen ääntään tuskin kuuli, kieli tarttui kitalakeen ja suuta kuivasi pirukseen. Samalla sydän päätti aloittaa äänekkään jyskytyksen.
”Ei minulla ole tyttöystävää”, Kakashi vastasi. Miehen ääni kuulosti todella kummastuneelta. Chiaki pystyi myös selvästi aistimaan, että tämän hämmennys oli aitoa.
”No, vaimosi sitten”, tyttö tuskaili.
”Ei minulla ole vaimoakaan”, mies nauroi.
”Miesystävä?”

Syntyi pitkä ja kiusallinen hiljaisuus. Puna Chiakin kasvoilla levisi ja syveni entisestään. Tuo oli oikeasti vain lipsahtanut! Turkanen sentään, miehille ei heitetty tuollaisia huomautuksia. Jos mies sattui olemaan hetero, tämä piti syvänä loukkauksena homoksi epäilyä. Kakashi varmasti oli nyt suuttunut, eikä puhuisi Chiakille enää ikinä. Mikä vuosisadan moka!

Mutta toisaalta taistelu tunteita vastaan saattoi hyvin viitata kiellettyyn rakkauteen. Ehkä Konohassa ei katsottu hyvällä saman sukupuolen edustajien seurustelua. Se selittäisi, miksi Kakashi yritti päästä tunteesta eroon, miksi se velloi edestakaisin.

Jos mies oli homo… Chiaki ei oikein tiennyt, mistä ajatus kumpusi, mutta jos Kakashi oli homo, hänellä ei totisesti ollut mitään mahdollisuuksia. Ajatus miehestä Kakashin kanssa oli vielä riivaavampi kuin ajatus toisesta naisesta.

”Chiaki, mistä on kyse?” Kakashi kysyi pitkän tovin kuluttua. Tyttö vilkaisi miestä arasti. Tämä ei siis ollut suuttunut? Tarkoittiko se sitä, että hän oli osunut oikeaan? Ja ennen kaikkea, voisiko tyttö todella kertoa, mitä oli saanut selville?

”No, kun… siis… tuota…” tyttö mutisi. Puhuminen oli todella vaikeaa. Häntä nolotti suunnattomasti. Mitä ihmettä hän oli kuvitellut esittäessään typerän kysymyksensä? ”Minä… Sinä… Sinun tunteesi.”
”Pystytkö sinä aistimaan minun tunteeni?” mies kysäisi.

Chiaki nyökkäsi. Hänen oli pakko nielaista, mutta se ei auttanut suun kuivuuteen. Hän kääntyi varovaisesti katsomaan miestä. Tämä ei näyttänyt vihaiselta.

”Minä käsitin, että aistit ainoastaan Mitoki-sanin tunteet suoraan ja muiden kohdalla sitä tapahtuu vain voimakkaiden tunnereaktioiden aikana”, Kakashi huomautti.
”Se on totta”, punapää myönsi. ”Sinun tunteesi on kuitenkin erityisen helppo tavoittaa. Olet niin avoin.”

Tuntui typerältä sanoa niin, koska Kakashi oli taatusti salaperäisin mies, jonka Chiaki oli koskaan tavannut. Tyttö ei ollut onnistunut saamaan tästä selville juuri mitään. Tämä varjeli salaisuuksiaan hyvin tarkkaan. Sen takia oli hyvin omituista, että tämän tunteita pystyi lukemaan kuin avointa kirjaa. Ja silti ne eivät näkyneet päällepäin. Ainakaan kaikki.

”Vai olen minä avoin”, mies nauroi ja rapsutti takaraivoaan. Tämä oli nyt hermostunut. ”No, mitä sait selville?”
”Että välität jostakusta… tai olet kiinnostunut, mutta yrität kovasti peittää sen tunteen”, Chiaki töksäytti. Oli vaikea hengittää normaalisti. Häntä jännitti, eikä hän ollut varma, halusiko tietää, miten mies sanoihin reagoisi.

Kakashi hätkähti. Tyttö tiesi osuneensa oikeaan. Lisäksi oli selvää, että mies oli olettanut, ettei hän pystyisi aistimaan peiteltyjä tunteita. Tosin niinhän Mitokikin oli aina luullut.

”No, jos asia on noin… tunteita tyttöystävää tai vaimoa kohtaan tuskin tarvitsisi yrittää peitellä”, mies totesi. Ja tämä oli aivan oikeassa. Jotakuta miestä kohtaan sen sijaan. Niin sen täytyi olla. Kuinka masentavaa.
”Niin, niinhän se on”, Chiaki mutisi.
”Miksi se kiinnostaa sinua?” Kakashi uteli. Oliko miehen aivan pakko? Eikö Chiaki ollut jo nyt nolannut itsensä tarpeeksi perusteellisesti? Tuollaiset kysymykset olivat jo suoranaista kiusantekoa.
”Muuten vain”, punapää yritti kuitata ja punastui taas. Kuinka punaiseksi ihmisen oli mahdollista muuttua? Chiaki oli varma, että oli hyvin lähellä ennätystä. ”Mikset sinä kerro itsestäsi mitään?”
”Enkö?” Jälleen kerran mies kuulosti laittoman huvittuneelta.
”No et!” punapää kivahti tiukemmin kuin oli tarkoittanut. Silti hän oli hyvin helpottunut puheenaiheen vaihdoksesta.
”Mitä sinä sitten haluaisit tietää?”

Chiakilla oli varmasti miljoona kysymystä valmiina. Suurin osa niistä kuitenkin koski aiheita, joita hän ei uskaltanut käsitellä. Hän oli jo liikkunut rajoilla aivan liikaa.

”Oletko aina asunut Konohassa? Millainen on perheesi? Minkä ikäinen olet? Miten sinusta tuli ninja?”
”Siinä olikin jo melkoisen monta kysymystä”, mies totesi.
”Joihin et taida vastata yhteenkään”, Chiaki tuhahti. Hän oli huomannut, että Kakashi väisteli taitavasti kaikkien esittämiä kysymyksiä, jos ne koskivat miestä itseään. Tämä oli erittäin taipuvainen salailuun.
”Olen 29-vuotias”, mies suostui kertomaan.

Tieto tuli järkytyksenä, vaikka Chiaki oli arvioinut jotain samansuuntaista. Mies oli siis häntä yksitoista vuotta vanhempi, kaksitoista, jos täyttäisi tänä vuonna kolmekymmentä. Tosin jos Kakashi oli homo, iällä ei ollut mitään merkitystä.

Tyttö tyytyi nyökkäämään. Häntä harmitti suunnattomasti, mutta hän oli kiitollinen siitä, ettei harmi päässyt kiehumaan yli. Hän ei ollut nyt räjähtää omiin tunteisiinsa, vaan pysyi kontrollissa. Tietysti piti ottaa huomioon, että harmi oli helpompi tunne hallita kuin vaikkapa viha.

”Aika vanha vai mitä?” Kakashi naurahti. Jälleen mies suorastaan huokui hermostuneisuutta.
”No, ei minusta”, Chiaki jupisi. ”Ihan sopivan ikäinen.”
”Missä mielessä?”

Ja taas Kakashi oli tehnyt sen! Mies sitten osasi esittää kiusallisia kysymyksiä. Tämä teki sen taatusti tahallaan. Ei kukaan voinut tehdä sitä jatkuvasti ilman, että huomasi asian itse.

”Eikö sinua väsytä?” tyttö vaihtoi puheenaihetta. Hän ei todellakaan ryhtyisi selvittämään miehelle, ettei häntä haitannut tämän ikä, jos se vain ei haitannut Kakashia itseään. Se olisi ollut jo suorastaan naurettavaa.
”Kieltämättä hieman”, kuului vastaus, jota sävytti peitetty haukotus.
”No, etkö voi tulla sisälle nukkumaan?” Chiaki ehdotti.
”Minulla on vahtivuoro. Tiedät sen itsekin”, mies totesi.
”Niin, mutta sinä vahdit minua. Miton sänky on vapaana. Parhaiten se vahtiminen onnistuu samassa tilassa”, punapää intti. Hänellä oli huono omatunto siitä, ettei mies ollut ehtinyt ottaa päivätorkkuja. Saattoi hänellä olla muitakin motiiveja, mutta niitä hän ei suostunut myöntämään edes itselleen.

Kakashi katsoi tyttöä pitkään. Chiakin vatsassa muljahti. Ei ikävästi vaan hyvällä tavalla, mutta se ei tehnyt tyttöä onnelliseksi.
”Se olisi hyvin sopimatonta, Chiaki”, mies sanoi painottaen jokaista sanaa. Tyttö kohotti kulmakarvojaan. Hän oli osannut odottaa tekosyytä, muttei sentään tuollaista. ”Sinä olet… minun tehtäväni on suojella sinua. En saa järjestää asetelmaa, joka saattaisi vaikeuttaa tilannetta.”
”En ymmärrä, miten tilanne voisi muuttua hankalammaksi, jos otat pienet torkut Miton sängyssä”, Chiaki huoahti.
”Sinä olet alaikäinen. Miltä se näyttäisi?” Kakashi tuumasi.

Mikä ihmeen kysymys tuo oli? Eihän Chiakin iällä olisi pitänyt olla mitään tekemistä sen kanssa, että Kakashi tulisi sisälle. Ei tyttö ollut ehdottanut mitään sellaista sentään! Olikohan mies käsittänyt väärin? Punapää oli varma, että muistutti jo naamaltaan keitettyä rapua.

Chiaki ei vain kyennyt vastaamaan miehelle. Sanoja ei tullut, sillä hän ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Tovin hän ainoastaan aukoi suutaan ja yritti hakea oikeaa lausetta.

”Minä täytän reilun viikon päästä kahdeksantoista”, tyttö sai lopulta mutistua.
”Todellako?” Kakashi kysäisi. Chiaki nyökkäsi tyytyväisenä. Ehkä tuo korjasi hieman tilannetta. ”Olet silti kovin nuori.”
”Mitä väliä sillä on? Sinähän olet täällä vain suojelemassa minua!” tyttö kivahti.

Tuo alkoi olla jo paksua. Chiaki käännähti kannoillaan ja marssi sisälle. Mikä Kakashia nyt riivasi? Mies oli tehnyt varsin selväksi, että salaili suhdetta johonkuhun ja seuraavaksi ryhtyi osoittelemaan sitä, että Chiaki oli auttamattoman nuori. Tyttö paiskasi oven kiinni perässään ja ryntäsi omalle sängylleen.

Punapää hautasi kasvonsa tyynyyn. Kaikki oli niin väärin. Mitoki oli poissa, hän oli menettänyt itsehillintänsä täysin ja Kakashikin käyttäytyi kummallisesti. Tyttö ei voinut jakaa tuntemuksiaan kenenkään kanssa. Kelle hän muka puhuisi? Keneltä hän kysyisi, miksi mies oli tuollainen?

Voisiko Sakura auttaa? Jotenkin Chiakista vain tuntui nololta pelkkä ajatus tytölle puhumisesta. Eivät he tunteneet toisiaan niin hyvin. He kyllä näkivät lähes päivittäin, mutta ystäviä he eivät olleet. Sakura ailahteli Chiakin ja Sasuken kantojen välillä. Ristiriita oli selvästi liian suuri.

Parvekkeen ovelta kuului koputus, mutta punapää ei sanonut mitään. Kuitenkin hän kuuli selvästi, miten ovi avattiin ja kuinka Kakashi riisui sandaalinsa sen edustalle. Mies asteli sisälle paljain jaloin. Niin tämä ei ollut aiemmin tehnyt. Kuului toki hyviin tapoihin riisua kengät, kun tuli sisälle, mutta yleensä Kakashi oli jättänyt sandaalit silti jalkoihinsa, eikä ollut muutenkaan viipynyt erityisen pitkään.

”Loukkasinko minä sinua jotenkin?” mies kuului kysyvän. Chiaki ei nostanut päätään tyynystä. Hän ei halunnut juuri nyt kohdata miehen katsetta, sikäli kun sitä olisi pimeässä erottanut.

Kuului kahahdus, kun Kakashi istui sängynlaidalle. Punapää ei voinut vastustaa kiusausta, vaan tunnusteli miehen tuntemuksia. Tämä oli edelleen käsittämättömän helppolukuinen. Epävarmuutta, huolta ja… välittämistä? Kenestä? No, tietysti jos mies huolehti siitä, oliko loukannut Chiakia, kai kokonaisuuteen kuului välittäminenkin. Se ei silti tarkoittanut vielä mitään. Kyse saattoi olla pelkästään siitä, että punapää kuului miehen työnkuvaan.

”Chiaki?” mies kysyi uudestaan.
”Et”, tyttö mutisi tyynyä vasten. Nyt häntä jo hävetti äskeinen puuskahdus. Se oli ollut varsin lapsellista. Häntä vain harmitti niin suunnattomasti, että miehen piti käyttäytyä niin typerästi.
”Taisin kuitenkin loukata”, Kakashi totesi. ”Olen pahoillani. En tarkoittanut mitään pahaa.”

Hyvin hitaasti Chiaki irrottautui tyynystä. Hän nousi istumaan sängyllä. Pimeässä hän erotti oikeastaan vain Kakashin ääriviivat; miehen hiukset harottivat hassusti. Tosin niinhän ne aina.

Punapää näki, kuinka mies kohotti kätensä. Sormet hipaisivat hänen poskeaan ja nostivat ihon kananlihalle.
”Et sentään itkenyt. Pelkäsin, että…” mies mutisi. Chiakia hävetti entistä enemmän. Hän oli viime aikoina parkunut jatkuvasti. Ihmisistä oli tullut yliherkkiä hänen suhteensa. Tyttö puisteli nopeasti päätään.
”Etkö voisi jäädä tänne sisälle?” punapää pyysi. ”Minulla olisi turvallisempi olo.”

Mies huokaisi hiljaa, selvästi alistuneena. ”Hyvä on, mutta sillä ehdolla, että käyt nyt oikeasti nukkumaan.”

Huomautus kuulosti siltä kuin Chiaki olisi ollut pikkulapsi ja oli omiaan ärsyttämään tyttöä. Silti hän oli niin tyytyväinen Kakashin paikalle jäämiseen, että hän katsoi viisaammaksi olla sanomatta mitään. Sen sijaan tyttö paneutui makuulle ja veti peiton päälleen. Kakashi jäi istumaan sängynlaidalle, kun punapää sulki silmänsä.