Luku 24
Takaisin Balfonheimissä
Fran tuijotti tyynelle merelle Reddasin suuren kartanon ikkunasta. Vierashuone oli valtavan kokoinen ja niin ylellinen, ettei viera voinut kuin ihmetellä, mistä piraattikuningas sai rahansa. Toki tämä otti osansa piraattien ja merirosvojen saaliista, mutta ei osuus voinut olla kovin valtava. Muuten tämä epämääräinen joukko ei olisi koskaan alistunut miehen vallan alle. Viera epäili, ettei Reddas ollut piraatti lainkaan. Tämän täytyi olla kaappari.
Itse asiassa monet olivat kaappareita nykypäivänä, mutta asiasta ei huudeltu. Sopimuksien tekoa valtioiden – lähinnä Archadian – kanssa ei katsottu hyvällä, vaikka lähes kaikki tekivät sitä. Oli eri asia tehdä kauppaa yksityisten henkilöiden kanssa, mutta suoraan senaatin kanssa ei olisi pitänyt asioida. Siten vaarannettiin Balfonheimin itsenäisyys.
Toisaalta se oli vaarassa nykyisin muutenkin. Kun Vayne olisi valloittanut koko muun maailman, tämä tuskin sallisi pientä kapinallista kaupunkia suuressa valtakunnassaan. Vaikka piraatit sanoivat, etteivät välittäneet, kuka oli vallassa, heidän olisi pitänyt havahtua ja toimia, sillä valtaapitävä taho saattaisi hyvinkin kääntyä heidän vihollisekseen.
Viera huokaisi. Hän ei koskaan päässyt politiikasta eroon. Hän oli syntynyt sen pariin, kasvanut sen parissa ja näköjään myös paennut sen pariin. Monia vuosia – vuosikymmeniä – oli vierinyt ilman, että hänen oli tarvinnut miettiä politiikan koukeroita, mutta sinä päivänä, kun hän erehtyi lähtemään Balthierin mukaan ryöstämään Rabanastren kuninkaallista aarretta… Sinä päivänä hän oli astunut takaisin poliittisten juonittelujen kuvioihin. Hän oli tajunnut, että hänen rakastamansa vapaa maailma oli vaarassa. Sen takia hänen oli taisteltava prinsessa Ashen rinnalla, oli hän itse mitä tahansa mieltä siitä naisesta.
Fran kääntyi ympäri ja istahti ikkunalaudalle. Balthier nukkui valtavassa vuoteessa levollinen ilme kasvoillaan. Miehen käsi ei ollut vaurioitunut pahasti, se paranisi kyllä. Viera oli huomattavasti enemmän huolissaan tämän mielestä. Franilla ei ollut kunnollista käsitystä siitä, mitä tarkoitti, että henkilöllä oli isä, mutta hän uskoi isän olevan yhtä tärkeä kuin äitikin oli. Ainakin ihmisille. Hän olisi ehkä halunnut tuntea oman isänsä, mutta toisaalta vierojen yhteiskunnassa isä oli vain siittäjä. Tuskin kyseinen mies olisi ollut kiinnostunut jälkeläisistään. Oliko sellaisella miehellä todella merkitystä? Miehellä, joka oli ainoastaan saattanut hänen äitinsä raskaaksi. Isä oli ehdottomasti väärä termi kuvaamaan sellaista miestä.
Jos viera oli ymmärtänyt oikein ihmisten tavan kasvattaa jälkeläisiään, miehen rooli oli huomattavasti suurempi kuin vieroilla. Sitä paitsi Fran tiesi, ettei Balthier ollut tuntenut omaa äitiään. Silloin varmasti isän merkitys korostui. Cid oli kasvattanut Balthierin yksin, kenties ollut miehelle hyvin tärkeä. Nyt tämä oli kääntänyt selkänsä omalle pojalleen.
Fran mietti, miltä hänestä olisi tuntunut, jos hänen äitinsä olisi toiminut samoin. Ajatuskuvio oli vaikea, sillä äiti oli ollut aina etäinen. Tämä oli ollut liian kiireinen ylipapittaren tehtävissään kiinnittääkseen kovin suurta huomiota tyttäriinsä. Jote oli ollut enemmän äiti Franille kuin heidän oikea äitinsä.
Ja Jote oli kääntänyt selkänsä hänelle. Tai niin Fran oli ainakin luullut, hän oli aina ajatellut, etteivät he ymmärtäneet toisiaan. Luultavasti Jote oli ymmärtänyt häntä paremmin kuin hyvin, mutta pelännyt seurauksia. Jote oli pelännyt sisarensa menettämistä ja siksi yrittänyt kahlita Franin vierojen maailmaan. Pelko ei ollut ollut aiheeton, joten oikeastaan Fran ei voinut syyttää siskoaan tämän teoista. Tämä oli tarkoittanut hyvää.
Siitä huolimatta Fran muisti, miten tuskallista oli ollut taistella omaa siskoaan vastaan. Vieroilla oli pitkä muisti, he unohtivat vain harvoja asioita. Balthierin täytyi kokea samankaltaista tuskaa joutuessaan taistelemaan isäänsä vastaan. Lähteminen isän luota oli varmasti ollut jo oma tuskallinen kokemuksensa, mutta nykyinen tilanne… Fran oli huolissaan siitä, miten Balthier aikoi estää Cidiä tekemästä lisää nethisiittejä. Sitten oli vielä tämä Venat, olento, jota Fran ei tunnistanut, mutta joka huokui Usvan voimaa… ellei jopa ollut Usvaa. Olento pelotti vieraa, se oli toisesta maailmasta, nosti hänen jokaisen ihokarvansa pystyyn.
Olet viisas, kun pelkäät, Mateus huomautti vieralle.
Mikä se on? viera kysyi. Häntä värisytti nytkin, kun hän ajatteli sameaa, keltasilmäistä olentoa.
Se on yksi niistä, joita vastaa me Esperit kerran nousimme, peto ilmoitti.
Viera jäi tuijottamaan eteensä. Ikuisuuksia vanha tarina nousi hänen mieleensä. Hän oli kuullut sen jo lapsena, se oli osa vierojen tarustoa. Tai historian kirjoitusta, koska Mateuksen olemassaolo todisti sen, ettei kyse ollut pelkistä taruista.
”Minä en usko sitä!” viera älähti. Ei sellainen pahuutta huokuva olento voinut olla jumala, ei vain voinut olla. Fran oli tuntenut Metsän kosketuksen asuessaan yhä kotikylässään. Hän tiesi, että Metsä oli puhdasta hyvyyttä ja kaikkivoipaisuutta. Metsä oli itse rakkaus, Metsä oli enemmän kuin vieran mieli saattoi koskaan ymmärtää. Silti ymmärrys ei ollut tarpeen, koska Metsä rakasti jokaista lastaan näiden puutteista huolimatta. Mutta Metsä ei rakastanut karkureita…
Mikset? Esper uteli. Se kuulosti tosiaan uteliaalta ensimmäistä kertaa. Yleensä se ei vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta kuolevaisista tai heidän ajatuksistaan.
Koska jumalat ovat hyviä, viera totesi, ja se olento huokuu pahuutta.
Huokuuko todella? Esper tiedusteli. Eikö se olekin vain oma itsensä? Mitä se oikeastaan on tehnyt?
Se otti Mjrnin valtaansa ja sen tuomarin myös. Se pitää Cidiä vallassaan! Fran luetteli. Mateus tuhahti hänen mielessään.
Oletpa sinä yksinkertainen. Luulin vierojen olevan edes vähän ihmisten yläpuolella, mutta yhtä typeriä tekin olette, Esper ilmoitti. Sanonpa vain, jumalat tekevät, mitä haluavat. Eivät ne ole täällä miellyttääkseen teitä tai tehdäkseen asioita teidän hyväksenne. Ne ovat täällä leikkiäkseen ylivaltiaita, ne haluavat vain pilailla kustannuksellanne. Eivät ne todella välitä teistä. Ne eivät ole hyviä, mutta eivät ne ole pahojakaan. Ne vain ovat. Suoraan sanottuna minä en pidä kenestäkään, joka vain on ja leikkii minun kohtalollani.
Sinä valehtelet, Metsä ei ole tuollainen! Fran kivahti mielessään. Hän kirosi sitä päivää, kun oli saanut Mateuksen riesakseen. Tämä rienasi kaikkea, mikä oli pyhää.
Minä en rienaa mitään, minä vain tiedän paremmin, Esper huomautti. Mitä Metsään tulee, se on vain pieni taru, joka luotiin teitä vieroja varten. Jumalat halusivat katsoa, mitä tapahtuisi, jos jokin voima pakottaisi teidän rotunne elämään sairaalla tavalla eristyksissä sekä muista roduista että toisistanne. Eivätkö teidän kylänne yhä noudata yhden sukupuolen perinnettä samaan aikaan, kun muut rodut jakavat todellisen rakkauden keskenään? Ettekö te harjoitakin typeriä seksirituaalejanne edelleen? Siinäpä on jumalille hauskaa katseltavaa.
”Lopeta, minä en halua kuulla enempää!” Fran kiljaisi. Hän halusi painaa korvansa päätä vasten, mutta hän myös tiesi, ettei siitä olisi apua. Mateus pystyi puhumaan hänelle, vaikka hän repisi korvansa irti. Esper oli osa häntä.
Ikävintä oli, että Esperin sanat saattoivat olla totta. Niissä saattoi olla jotain perää. Fran ei silti kyennyt uskomaan niitä, hän oli tuntenut Metsän kosketuksen. Hän tiesi Metsän olevan totta, kyse ei ollut mistään keksitystä tarusta. Mateus oli vain niin katkera jumalille, että sanoi, mitä sattui. Esper pyrki kohti omia päämääriään.
Ei sinun ole pakko uskoa, Mateus tuhahti. Tulet joka tapauksessa huomaamaan minun olevan oikeassa. Giruvegan, Giruvegan… Esperin ääni haihtui pelkäksi kuiskauksesi. Peto vetäytyi taustalla, Fran tiesi, ettei sen kanssa voinut enää keskustella. Näin oli parempi, hän ei halunnut olla Mateuksen kanssa tekemisissä yhtään enempää kuin hänen oli pakko.
Mutta, mitä Esper oli sanonut?
Giruvegan, myös Cid oli käyttänyt sitä sanaa. Cid oli lähtenyt sinne, mikä sai Franin aavistelemaan pahaa. Jos he halusivat tuhota nethisiitit, heidän oli seurattava tohtoria.
Giruveganiin. Vieraa kylmäsi. Hän muisti kyllä liiankin hyvin lapsuudessaan monesti kuulemansa laulun. Sävel oli kaunis, eivätkä sanatkaan hullummat, mutta hän ei ollut koskaan pitänyt laulusta. Jokin siinä oli aina aiheuttanut hänelle epämukavan olon.
Ajan kaukaisimmilla rannoilla
verhottuna vellovaan Usvaan
Pyhä maa nukkuu
Giruvegan
Ken tuntee polut?
Tien sen oville?
Kauas käy kulkija,
ken pyhyyttä etsii
Vaan löytääkö hän sen?
Giruvegan
Ken tuntee polut?
Tien sen oville?
Ei paluuta sieltä lie
Uinuu kulkija onneton
Usvaan käärittynä lepää
Giruvegan
Ken tuntee polut?
Tien sen oville?
Giruvegan
Giruvegan
Kaukana Golmoren viidakon eteläisellä puolella sijaitsi Usvaan kääriytynyt metsä, Kuolmetsikkö. Vierat välttelivät sitä, sillä tarujen mukaan se vilisi vaarallisia petoja, ja joskus sieltä eksyikin esimerkiksi malboroja Golmoren viidakon puolelle. Lisäksi Usva oli niin tiheää siellä, että kulkija näki eteensä vain noin metrin verran. Eksyminen oli helppoa. Sanottiin, ettei kulkija löytänyt sieltä enää tietään kotiin.
Jossain syvällä Kuolmetsikön perukoilla lepäsi pyhä maa, pyhistä pyhin paikka, jonne kuolevaisten ei tullut käydä. Jos löysikin tiensä sinne, paluuta ei ollut. Fran ei tiennyt varmasti, mitä Giruveganissa oli tai missä se tarkasti ottaen sijaitsi. Hän vain tiesi, että siellä oli jotain niin suurta ja pyhää, että kuolevaisten ei tullut tietää siitä enempää.
Mutta Cid oli ylittänyt jopa sen rajan. Mies oli omien sanojensa mukaan matkustanut Giruveganiin jo kerran. Tämä oli palannut sieltä, mutta sen jälkeen kaikki oli muuttunut. Fran muisteli Balthierin puheita. Kyllä vain, muutoksen oli täytynyt tapahtua Cidissä sen jälkeen, kun tämä oli tehnyt pitkän matkansa, ilmeisesti Giruveganiin. Cid saattoi olla ensimmäinen kuolevainen, joka oli palannut sieltä, mutta tämä ei ollut ennallaan.
Viera kietoi kädet ympärilleen. Häntä paleli, vaikka huoneessa oli lämmin. Hän aavisti jo, mitä oli tulossa. Muut haluaisivat lähteä Giruveganiin. Ihmiset eivät tunteneet vieratarustoa kovin hyvin, ihmisillä ei ollut sellaista syvällistä näkemystä maailman todellisesta olemuksesta kuin vieroilla. Kaikkea ei pitänyt mennä sorkkimaan.
Jos ja kun he matkustaisivat Giruveganiin, palaisiko heistä kukaan? Selviäisivätkö he hengissä? Ja jos selviäisivät, olisivatko heidän mielensä enää ennallaan? Vainoaisiko heitäkin keltasilmäinen olento ikuisesti?
Fran ei edes halunnut saada vastausta kysymyksiinsä. Hän ei halunnut ajatella, että pelastaakseen Dalmascan ja Rozarrian hänen olisi marssittava ajan ulkopuolelle ja kohdattava kuolemattomien maailma. Hän oli kuvitellut tämän olevan kuolevaisten sota, kunpa olisi ollutkin. Totuus kuitenkin oli, että sotaan oli jo nyt sekaantunut kaksi puolijumalaa ja keltasilmäinen yliluonnollinen olento. Tämä sota oli koko maailman sota, ei vain näkyvien, kuolevaisten olentojen.
Ei riittänyt, että viera joutui olemaan huolissaan Balthierin mielenterveydestä. Hänen olisi pitänyt olla huolissaan heistä kaikista. Astuttuaan Kuolmetsikön synkkään ja pyörteilevään Usvaan he eivät ehkä koskaan näkisi päivänvaloa.
”Fran, älä viitsi näyttää noin synkältä. En minä tee kuolemaa.”
Viera kohotti katseensa ja pakotti hymyn kasvoilleen. Balthier näytti melkein omalta itseltään. Mies oli ehkä hieman kalpeampi kuin yleensä, mutta muuten tämä näytti terveeltä, jos käsivarren sidettä ei laskettu mukaan.
”Millainen olosi on?” viera tiedusteli. Hän nousi ja käveli sängyn vierelle. Hetken epäröityään hän istahti peiton päälle. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi tuntenut itsensä yhtä epävarmaksi Balthierin seurassa. Siitä täytyi olla ainakin pari vuotta. Nyt kuitenkin tuntui, että heidän välillään oli jonkinlainen kuilu, jota oli lähes mahdotonta ylittää.
”Kohtalainen”, ilmapiraatti vastasi. ”Olet kysynyt tuota ainakin viidesti viimeisen vuorokauden aikana.”
Se oli totta. Fran tiesi, ettei käsivarren vamma ollut kuolemaksi, mutta hän oli ollut silti huolissaan. Oli ollut helpottavaa, kun Balthier oli suostunut ottamaan lääkettä kipuun, kun he olivat jääneet kahdestaan, mutta lääke aiheutti myös väsymystä, joten mies ei ollut juurikaan ollut hereillä viime aikoina. Lepo teki totta kai hyvää, mutta Fran oli ollut hermostunut toisen hiljaisuudesta. Aina oli olemassa mahdollisuus, että miehen tila pahenisi, jos haava pääsisi tulehtumaan tai muuta vastaavaa.
Ehkä hän oli huolehtinut liikaa ja ahdistellut Balthieria kysymyksillä niinä hetkinä, kun mies oli ollut hereillä. Se oli varmasti miehestä rasittavaa.
”Kohta voisi jo jatkaa matkaa”, Balthier pohdiskeli ja nousi istumaan. Mies venytteli tervettä kättään, mutta ei liikuttanut toista. Franista olisi ollut huomattavasti parempi, että he olisivat pysyneet Balfonheimissä, kunnes mies olisi parantunut täysin, mutta hän tajusi kyllä, etteivät he voineet jäädä sinne odottamaan ajankulua. Cid oli pysäytettävä mahdollisimman nopeasti. ”En halua jäädä tähän kartanoon yhtään pidemmäksi aikaa kuin on pakko.”
Viera kohotti kulmakarvojaan, hän oli odottanut toisenlaisia perusteluja. ”Mikset? Täällähän on kaikkea, mitä toivoa saattaa.”
”Kyllä vain, kuninkaamme on tehnyt olonsa hyvin mukavaksi”, piraatti tuhahti.
Fran nyökkäsi hitaasti. Eikö Reddas ollut ansainnut tämän kaiken? Se mies oli ilmestynyt tyhjästä ja muuttanut Balfonheimin järjestäytyneeksi kaupungiksi, ellei jopa pieneksi valtioksi. Aiemmin satamakaupungin kaduilla oli vallinnut vahvimman oikeus, nyt asukkaat olivat tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Alun kuohunnan jälkeen useimmat vaikuttivat olevan tyytyväisiä muutokseen.
”Miksi sinä vihaat Reddasia niin paljon?” viera ei voinut olla kysymättä. Balthier kuului niihin, jotka olivat vastustaneet miehen valtaa viimeiseen asti. Ilmapiraatti oli kuitenkin luovuttanut ennemmin kuin ryhtynyt avoimeen taisteluun kuningasta vastaan. Silti tämä käytti jokaisen tilaisuuden osoittaakseen, ettei todella tunnustanut Reddasin valtaa. Jostain syystä Reddas sieti sellaista käytöstä nuoremmalta mieheltä huomattavasti paremmin kuin monelta muulta.
”Koska hän ei ole sitä, mitä esittää olevansa”, Balthier tuhahti. ”Hänen juurensa ovat liian syvällä mädässä maassa.”
Fran avasi suunsa sanoakseen jotain ihmisten taustoista, mutta sanat kuolivat, ennen kuin ne ehtivät ulos. Mies olisi loukkaantunut hänelle ikuisiksi ajoiksi, jos hän olisi vetänyt tämän taustan keskusteluun mukaan. Ei kannattanut osoittaa, että Balthierin tausta saattoi olla aivan yhtä kyseenalainen piraattien silmissä kuin Reddasin tausta oli… joskaan Fran ei tiennyt kuninkaan taustoja. Balthierin kommentista oli joka tapauksessa helppo päätellä, että kyseessä oli archadialainen korkea-arvoinen mies.
”No, muutkin haluavat lähteä varmasti pian”, viera kuittasi ja kohautti olkapäitään. Keskusteleminen Balthierin kanssa tuntui takkuavan. He eivät olleet keskustelleet kunnolla pitkään aikaan, nyt oli vaikea löytää oikeita sanoja. Tai ylipäätään aihetta. Oli helpompaa olla hiljaa ja odottaa toisen tekevän aloitteen. Huonolla tuurilla siinä vain kävisi niin, että kumpikin odottaisi ikuisesti, eikä mitään keskustelua koskaan käytäisi.
”Tämän kaiken jälkeen”, Balthier avasi suunsa, ennen kuin Fran ehti, ”me voisimme harkita jonkinlaisen asunnon hommaamista Balfonheimistä. Strahl on kolmelle turhan ahdas, ja täytyy myöntää, että pidän enemmän tällaisesta sängystä kuin ahtaasta punkasta ilmalaivassa.”
Viera räpytteli silmiään hämmentyneenä ja tuijotti miestä. He hankkisivat asunnon? Mistä päin nyt puhalsi? Fran oli ollut varma, että Balthier ei ylipäätään ollut kiinnostunut viettämään aikaa hänen kanssaan, että mies oli tajunnut, kuinka paljon helpompaa oli elää ihmisten kanssa.
”Nono viihtyy ilmalaivassa”, viera totesi jotain sanoakseen. Häntä raivostutti, että Balthier kuittasi kaikki viime aikojen ristiriidat tuollaisella ehdotuksella, mutta samaan aikaan hän oli iloinen miehen sanoista. Tosin hän ei voinut tietää, kuinka tosissaan tämä oli. Kukaan mies ei ollut koskaan ehdottanut hänelle mitään vastaavaa. Sen verran hän tiesi, että normaalisti ihmiset menivät naimisiin, ennen kuin muuttivat yhteen… mutta eihän heidän suhteessaan mikään ollut normaalia.
”No, Nono voi asua edelleen Strahlissa, jos haluaa. Onpahan vahti siellä”, piraatti pohdiskeli. ”Ajattelin jotain hyvin pienimuotoista, ehkä jokin ullakkohuoneisto Whitecapin läheltä… Me kuitenkin matkustamme paljon, joten emme tarvitse mitään kovin isoa.”
Oliko mies lyönyt myös päänsä kätensä telomisen lisäksi? Fran ei uskonut korviaan kuunnellessaan Balthierin pohdiskeluja. Ullakkohuoneisto merinäköalalla ja pieni kirjasto. Viera oli hyvin tietoinen piraatin lukuinnostuksesta, mutta ei tämä voinut oikeasti haluta asuntoa, paikalleen asettumista.
Ehkäpä kyseessä on epätoivoinen yritys vakuuttaa sinut tilanteen turvallisuudesta, ennen kuin hän karkaa prinsessan mukaan, Mateuksen ääni kumisi naisen päässä. Hän tarvitsee sinua nyt, jonkun on vietävä teidät Giruvegaaniin, jonkun on huolehdittava loukkaantuneista. Olet tärkeä tiiminjäsen, joten sinut on pidettävä mukana keinolla millä hyvänsä. Mutta mitään muuta et ole. Ihmiset eivät pysy vierojen kanssa loputtomiin, koska heidän silmissään vierat elävät ikuisesti. Ihmiset eivät halua itse vanheta, kun viera pysyy ennallaan.
Fran puri huultaan ja kieltäytyi vastaamasta esperille. Hän ei halunnut kuulla sen mielipiteitä, ne kuulostivat liikaa siltä, että saattoivat osua lähelle totuutta. Ne satuttivat liikaa. Hän ei halunnut uskoa, että Balthier olisi niin pinnallinen. Mies ei ollut koskaan vaikuttanut hyväksikäyttäjältä, ajatus oli mahdoton.
Silti oli olemassa mahdollisuus, ettei Balthier halunnut jakaa loppuelämäänsä vieran kanssa. He eivät vanhenneet samaan tahtiin. Lopulta kumpikin kärsisi. Piraatti joutuisi vanhenemaan, kun viera pysyisi lähes ennallaan. Fran jäisi yksin, kun Balthier vihdoin poistuisi paremmille taivaille lentelemään. Pelkkä mielikuva särki sydämen, vaikka sen toteutumiseen oli yhä vuosikymmeniä.
”No, mitä olet mieltä?” Balthierin kysymys keskeytti vieran ajatuskuvion. Nainen puisteli päätään.
”Oletko tosissasi?” hän kysyi. Miehen käytös oli päivä päivältä omituisempaa, ensin tämä oli vihainen koko maailmalle ja nyt kummallisella tavalla hilpeä. Tämän tekemät suunnitelmatkaan eivät kuulostaneet siltä, että ne olisivat voineet olla Balthierin omia ajatuksia. Mitä Franilta oli mennyt ohitse? Missä vaiheessa mies oli ehtinyt miettiä mitään tuollaista?
”Olen. Jokainen piraatti tarvitsee tukikohdan, eikä minulla ole koskaan ollut omaa asuntoa. Eiköhän olisi korkea aika hommata sellainen”, mies ilmoitti.
Viera kohautti olkapäitään. Kyllä hän piti ajatuksesta, mutta oli liian epävarma sanomaan mitään. Hän kääntyi tuijottamaan ikkunaa, jonka takana aurinko leikitteli maiseman kanssa liiankin iloisesti.
Lakanat kahahtivat, kun Balthier vaihtoi asentoaan paremmaksi ja siirtyi lähemmäs vieraa. Miehen terve käsi sipaisi Franin hiuksia ja laskeutui sitten hänen olkapäälleen. Se oli lämmin, mutta viera ei voinut olla miettimättä, milloin mies oli viimeksi koskettanut häntä sillä tavalla.
”Gil ajatuksistasi?”
Fran kääntyi sen verran, että näki miehen kunnolla. Tämä istui sängyllä peitto ja vahingoittunut käsi sylissään. Vihreiden silmien katse näytti rehelliseltä ja huolestuneelta, mutta viera ei tiennyt, voisiko todella luottaa vaikutelmaan. Naisesta tuntui, ettei hän voinut olla varma enää mistään. Toisaalta elämä oli jatkuvaa epävarmuutta, ehkä sitä vain piti opetella sietämään. Olisi huomattavasti parempi elää hetkessä kuin murehtia tulevaa.
”Jos katsotaan tilannetta sitten, kun se on ajankohtainen”, Fran ehdotti. Hän nosti jalkansa sängylle ja vaihtoi asentoaan mukavammaksi.
”Jokin vaivaa sinua, on vaivannut jo pitkään”, ilmapiraatti kommentoi.
”Minulla on vain ollut paljon mielessäni”, viera selitti. Miten hän muka voisi kertoa siitä, miten Mateus syötti hänen päähänsä ajatuksia, joista hän ei halunnut ajatella? Tai epäilyksiä siitä, mitä tuleman piti? Tottahan Balthierilla oli Belias, mutta viera oli saanut sellaisen käsityksen, että se esper oli täysin toista maata kuin hänen omansa. Ei mies ymmärtäisi… ja vaikka ymmärtäisi, asialle ei voinut enää tehdä mitään. Oli parempi, ettei Balthier saisi tietää tilanteesta.
”Ikävöitkö kotiisi?” mies kysyi. ”Vai oletko vain kyllästynyt minuun?”
”Mitä?” Fran älähti. ”En tietenkään ole!”
”Ainakin olet ollut etäinen.”
”Paraskin puhumaan…” viera jupisi. Balthier oli viettänyt paljon aikaa Ashen kanssa ja muidenkin. Oikeastaan mies oli viime aikoina viihtynyt kaikkien muiden seurassa kuin Franin. Ja Archadesissa tämä oli kadonnut omille teilleen. Mies ei ollut missään vaiheessa kertonut, missä oli käynyt ja miksi. Sellaista salailua Fran ei voinut ymmärtää.
”Tiedät, että Archadesiin palaaminen on vaivannut minua, ja tiedät myös miksi”, Balthier huomautti.
”Yhm, niin. Anteeksi”, Fran mutisi. Miehen käytös selittyi osittain ikävällä kotikäynnillä, mutta kaikkea se ei silti selittänyt. Enemmän vieraa vaivasi Balthierin selvä kiinnostuminen Ashesta kuin miehen kiukuttelu stressin takia. Silti viera ei saanut sanottua todellisia ajatuksiaan. Oli mahdotonta sanoa ääneen olevansa mustasukkainen.
”Minä luulen, että me tarvitsemme kumpikin aikaa”, viera sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Meidän on tehtävä rauha menneisyyksiemme kanssa.”
”Saatat olla oikeassa”, Balthier vastasi. Miehen kasvoilla häivähti synkkä ilme, mutta se pyyhkiytyi pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Silti vieralle jäi aavistus, että mies pyrkisi tekemään oman rauhansa jollain hyvin raskaalla tavalla. ”Muistatko, kun pyysin sinua olemaan menemättä, koska kaikki muut olivat menneet?” mies kysyi yllättäen.
”En”, Fran myönsi. Hän yritti muistaa, mutta ei kyennyt palauttamaan hetkeä mieleensä. ”Mutta en ole menossa. Menen vain sinne, minne sinäkin menet.”
Miehen käsi liukui vieran olkapäältä tämän niskan taakse ja painoi naista lähemmäs. Fran sulki silmänsä ja painoi omat kätensä patjaa vasten. Balthierin huulet painuivat hänen huuliaan vasten. Kuinka kauan oli edellisestä kerrasta? Mies tuntui melkein vieraalta, vaikka oli samaan aikaan tuttuakin tutumpi.
Fran kohotti toisen kätensä ja upotti pitkät sormensa miehen karheiden hiusten sekaan. Hän oli ikävöinyt Balthieria siitä huolimatta, että mies oli ollut koko ajan lähistöllä. Tämä oli vain ollut henkisesti niin kaukana…
Kuului pamaus, kun huoneen ovi lennähti auki. Fran hätkähti ja irrottautui Balthierista hyvin nopeasti. Hengästynyt ja punainen Penelo seisoi oviaukossa.
”Tuota… anteeksi…” tyttö sopersi ja kääntyi tuijottamaan käytävälle. ”Ashe ja Reddas haluavat aloittaa neuvottelut ja meidän pitäisi kaikkien olla paikalla. He lähettivät minut hakemaan teidät…”
Ashe. Fran puri huultaan, aivan kuin se nainen olisi aavistanut. Viera ei syyttänyt Peneloa, vaikka tyttö olisi kyllä voinut edes koputtaa. Prinsessa sen sijaan… tällä oli pakottava tarve tunkeutua hänen ja Balthierin väliin. Valitettavasti tämä myös onnistui siinä aivan liian hyvin.
”Me tulemme kohta”, viera ilmoitti. Hän pakotti äänensä rauhalliseksi ja ystävälliseksi. Ei ollut Penelon vika, että Ashen ajoitus oli ollut liiankin täydellinen.
Itse asiassa monet olivat kaappareita nykypäivänä, mutta asiasta ei huudeltu. Sopimuksien tekoa valtioiden – lähinnä Archadian – kanssa ei katsottu hyvällä, vaikka lähes kaikki tekivät sitä. Oli eri asia tehdä kauppaa yksityisten henkilöiden kanssa, mutta suoraan senaatin kanssa ei olisi pitänyt asioida. Siten vaarannettiin Balfonheimin itsenäisyys.
Toisaalta se oli vaarassa nykyisin muutenkin. Kun Vayne olisi valloittanut koko muun maailman, tämä tuskin sallisi pientä kapinallista kaupunkia suuressa valtakunnassaan. Vaikka piraatit sanoivat, etteivät välittäneet, kuka oli vallassa, heidän olisi pitänyt havahtua ja toimia, sillä valtaapitävä taho saattaisi hyvinkin kääntyä heidän vihollisekseen.
Viera huokaisi. Hän ei koskaan päässyt politiikasta eroon. Hän oli syntynyt sen pariin, kasvanut sen parissa ja näköjään myös paennut sen pariin. Monia vuosia – vuosikymmeniä – oli vierinyt ilman, että hänen oli tarvinnut miettiä politiikan koukeroita, mutta sinä päivänä, kun hän erehtyi lähtemään Balthierin mukaan ryöstämään Rabanastren kuninkaallista aarretta… Sinä päivänä hän oli astunut takaisin poliittisten juonittelujen kuvioihin. Hän oli tajunnut, että hänen rakastamansa vapaa maailma oli vaarassa. Sen takia hänen oli taisteltava prinsessa Ashen rinnalla, oli hän itse mitä tahansa mieltä siitä naisesta.
Fran kääntyi ympäri ja istahti ikkunalaudalle. Balthier nukkui valtavassa vuoteessa levollinen ilme kasvoillaan. Miehen käsi ei ollut vaurioitunut pahasti, se paranisi kyllä. Viera oli huomattavasti enemmän huolissaan tämän mielestä. Franilla ei ollut kunnollista käsitystä siitä, mitä tarkoitti, että henkilöllä oli isä, mutta hän uskoi isän olevan yhtä tärkeä kuin äitikin oli. Ainakin ihmisille. Hän olisi ehkä halunnut tuntea oman isänsä, mutta toisaalta vierojen yhteiskunnassa isä oli vain siittäjä. Tuskin kyseinen mies olisi ollut kiinnostunut jälkeläisistään. Oliko sellaisella miehellä todella merkitystä? Miehellä, joka oli ainoastaan saattanut hänen äitinsä raskaaksi. Isä oli ehdottomasti väärä termi kuvaamaan sellaista miestä.
Jos viera oli ymmärtänyt oikein ihmisten tavan kasvattaa jälkeläisiään, miehen rooli oli huomattavasti suurempi kuin vieroilla. Sitä paitsi Fran tiesi, ettei Balthier ollut tuntenut omaa äitiään. Silloin varmasti isän merkitys korostui. Cid oli kasvattanut Balthierin yksin, kenties ollut miehelle hyvin tärkeä. Nyt tämä oli kääntänyt selkänsä omalle pojalleen.
Fran mietti, miltä hänestä olisi tuntunut, jos hänen äitinsä olisi toiminut samoin. Ajatuskuvio oli vaikea, sillä äiti oli ollut aina etäinen. Tämä oli ollut liian kiireinen ylipapittaren tehtävissään kiinnittääkseen kovin suurta huomiota tyttäriinsä. Jote oli ollut enemmän äiti Franille kuin heidän oikea äitinsä.
Ja Jote oli kääntänyt selkänsä hänelle. Tai niin Fran oli ainakin luullut, hän oli aina ajatellut, etteivät he ymmärtäneet toisiaan. Luultavasti Jote oli ymmärtänyt häntä paremmin kuin hyvin, mutta pelännyt seurauksia. Jote oli pelännyt sisarensa menettämistä ja siksi yrittänyt kahlita Franin vierojen maailmaan. Pelko ei ollut ollut aiheeton, joten oikeastaan Fran ei voinut syyttää siskoaan tämän teoista. Tämä oli tarkoittanut hyvää.
Siitä huolimatta Fran muisti, miten tuskallista oli ollut taistella omaa siskoaan vastaan. Vieroilla oli pitkä muisti, he unohtivat vain harvoja asioita. Balthierin täytyi kokea samankaltaista tuskaa joutuessaan taistelemaan isäänsä vastaan. Lähteminen isän luota oli varmasti ollut jo oma tuskallinen kokemuksensa, mutta nykyinen tilanne… Fran oli huolissaan siitä, miten Balthier aikoi estää Cidiä tekemästä lisää nethisiittejä. Sitten oli vielä tämä Venat, olento, jota Fran ei tunnistanut, mutta joka huokui Usvan voimaa… ellei jopa ollut Usvaa. Olento pelotti vieraa, se oli toisesta maailmasta, nosti hänen jokaisen ihokarvansa pystyyn.
Olet viisas, kun pelkäät, Mateus huomautti vieralle.
Mikä se on? viera kysyi. Häntä värisytti nytkin, kun hän ajatteli sameaa, keltasilmäistä olentoa.
Se on yksi niistä, joita vastaa me Esperit kerran nousimme, peto ilmoitti.
Viera jäi tuijottamaan eteensä. Ikuisuuksia vanha tarina nousi hänen mieleensä. Hän oli kuullut sen jo lapsena, se oli osa vierojen tarustoa. Tai historian kirjoitusta, koska Mateuksen olemassaolo todisti sen, ettei kyse ollut pelkistä taruista.
”Minä en usko sitä!” viera älähti. Ei sellainen pahuutta huokuva olento voinut olla jumala, ei vain voinut olla. Fran oli tuntenut Metsän kosketuksen asuessaan yhä kotikylässään. Hän tiesi, että Metsä oli puhdasta hyvyyttä ja kaikkivoipaisuutta. Metsä oli itse rakkaus, Metsä oli enemmän kuin vieran mieli saattoi koskaan ymmärtää. Silti ymmärrys ei ollut tarpeen, koska Metsä rakasti jokaista lastaan näiden puutteista huolimatta. Mutta Metsä ei rakastanut karkureita…
Mikset? Esper uteli. Se kuulosti tosiaan uteliaalta ensimmäistä kertaa. Yleensä se ei vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta kuolevaisista tai heidän ajatuksistaan.
Koska jumalat ovat hyviä, viera totesi, ja se olento huokuu pahuutta.
Huokuuko todella? Esper tiedusteli. Eikö se olekin vain oma itsensä? Mitä se oikeastaan on tehnyt?
Se otti Mjrnin valtaansa ja sen tuomarin myös. Se pitää Cidiä vallassaan! Fran luetteli. Mateus tuhahti hänen mielessään.
Oletpa sinä yksinkertainen. Luulin vierojen olevan edes vähän ihmisten yläpuolella, mutta yhtä typeriä tekin olette, Esper ilmoitti. Sanonpa vain, jumalat tekevät, mitä haluavat. Eivät ne ole täällä miellyttääkseen teitä tai tehdäkseen asioita teidän hyväksenne. Ne ovat täällä leikkiäkseen ylivaltiaita, ne haluavat vain pilailla kustannuksellanne. Eivät ne todella välitä teistä. Ne eivät ole hyviä, mutta eivät ne ole pahojakaan. Ne vain ovat. Suoraan sanottuna minä en pidä kenestäkään, joka vain on ja leikkii minun kohtalollani.
Sinä valehtelet, Metsä ei ole tuollainen! Fran kivahti mielessään. Hän kirosi sitä päivää, kun oli saanut Mateuksen riesakseen. Tämä rienasi kaikkea, mikä oli pyhää.
Minä en rienaa mitään, minä vain tiedän paremmin, Esper huomautti. Mitä Metsään tulee, se on vain pieni taru, joka luotiin teitä vieroja varten. Jumalat halusivat katsoa, mitä tapahtuisi, jos jokin voima pakottaisi teidän rotunne elämään sairaalla tavalla eristyksissä sekä muista roduista että toisistanne. Eivätkö teidän kylänne yhä noudata yhden sukupuolen perinnettä samaan aikaan, kun muut rodut jakavat todellisen rakkauden keskenään? Ettekö te harjoitakin typeriä seksirituaalejanne edelleen? Siinäpä on jumalille hauskaa katseltavaa.
”Lopeta, minä en halua kuulla enempää!” Fran kiljaisi. Hän halusi painaa korvansa päätä vasten, mutta hän myös tiesi, ettei siitä olisi apua. Mateus pystyi puhumaan hänelle, vaikka hän repisi korvansa irti. Esper oli osa häntä.
Ikävintä oli, että Esperin sanat saattoivat olla totta. Niissä saattoi olla jotain perää. Fran ei silti kyennyt uskomaan niitä, hän oli tuntenut Metsän kosketuksen. Hän tiesi Metsän olevan totta, kyse ei ollut mistään keksitystä tarusta. Mateus oli vain niin katkera jumalille, että sanoi, mitä sattui. Esper pyrki kohti omia päämääriään.
Ei sinun ole pakko uskoa, Mateus tuhahti. Tulet joka tapauksessa huomaamaan minun olevan oikeassa. Giruvegan, Giruvegan… Esperin ääni haihtui pelkäksi kuiskauksesi. Peto vetäytyi taustalla, Fran tiesi, ettei sen kanssa voinut enää keskustella. Näin oli parempi, hän ei halunnut olla Mateuksen kanssa tekemisissä yhtään enempää kuin hänen oli pakko.
Mutta, mitä Esper oli sanonut?
Giruvegan, myös Cid oli käyttänyt sitä sanaa. Cid oli lähtenyt sinne, mikä sai Franin aavistelemaan pahaa. Jos he halusivat tuhota nethisiitit, heidän oli seurattava tohtoria.
Giruveganiin. Vieraa kylmäsi. Hän muisti kyllä liiankin hyvin lapsuudessaan monesti kuulemansa laulun. Sävel oli kaunis, eivätkä sanatkaan hullummat, mutta hän ei ollut koskaan pitänyt laulusta. Jokin siinä oli aina aiheuttanut hänelle epämukavan olon.
Ajan kaukaisimmilla rannoilla
verhottuna vellovaan Usvaan
Pyhä maa nukkuu
Giruvegan
Ken tuntee polut?
Tien sen oville?
Kauas käy kulkija,
ken pyhyyttä etsii
Vaan löytääkö hän sen?
Giruvegan
Ken tuntee polut?
Tien sen oville?
Ei paluuta sieltä lie
Uinuu kulkija onneton
Usvaan käärittynä lepää
Giruvegan
Ken tuntee polut?
Tien sen oville?
Giruvegan
Giruvegan
Kaukana Golmoren viidakon eteläisellä puolella sijaitsi Usvaan kääriytynyt metsä, Kuolmetsikkö. Vierat välttelivät sitä, sillä tarujen mukaan se vilisi vaarallisia petoja, ja joskus sieltä eksyikin esimerkiksi malboroja Golmoren viidakon puolelle. Lisäksi Usva oli niin tiheää siellä, että kulkija näki eteensä vain noin metrin verran. Eksyminen oli helppoa. Sanottiin, ettei kulkija löytänyt sieltä enää tietään kotiin.
Jossain syvällä Kuolmetsikön perukoilla lepäsi pyhä maa, pyhistä pyhin paikka, jonne kuolevaisten ei tullut käydä. Jos löysikin tiensä sinne, paluuta ei ollut. Fran ei tiennyt varmasti, mitä Giruveganissa oli tai missä se tarkasti ottaen sijaitsi. Hän vain tiesi, että siellä oli jotain niin suurta ja pyhää, että kuolevaisten ei tullut tietää siitä enempää.
Mutta Cid oli ylittänyt jopa sen rajan. Mies oli omien sanojensa mukaan matkustanut Giruveganiin jo kerran. Tämä oli palannut sieltä, mutta sen jälkeen kaikki oli muuttunut. Fran muisteli Balthierin puheita. Kyllä vain, muutoksen oli täytynyt tapahtua Cidissä sen jälkeen, kun tämä oli tehnyt pitkän matkansa, ilmeisesti Giruveganiin. Cid saattoi olla ensimmäinen kuolevainen, joka oli palannut sieltä, mutta tämä ei ollut ennallaan.
Viera kietoi kädet ympärilleen. Häntä paleli, vaikka huoneessa oli lämmin. Hän aavisti jo, mitä oli tulossa. Muut haluaisivat lähteä Giruveganiin. Ihmiset eivät tunteneet vieratarustoa kovin hyvin, ihmisillä ei ollut sellaista syvällistä näkemystä maailman todellisesta olemuksesta kuin vieroilla. Kaikkea ei pitänyt mennä sorkkimaan.
Jos ja kun he matkustaisivat Giruveganiin, palaisiko heistä kukaan? Selviäisivätkö he hengissä? Ja jos selviäisivät, olisivatko heidän mielensä enää ennallaan? Vainoaisiko heitäkin keltasilmäinen olento ikuisesti?
Fran ei edes halunnut saada vastausta kysymyksiinsä. Hän ei halunnut ajatella, että pelastaakseen Dalmascan ja Rozarrian hänen olisi marssittava ajan ulkopuolelle ja kohdattava kuolemattomien maailma. Hän oli kuvitellut tämän olevan kuolevaisten sota, kunpa olisi ollutkin. Totuus kuitenkin oli, että sotaan oli jo nyt sekaantunut kaksi puolijumalaa ja keltasilmäinen yliluonnollinen olento. Tämä sota oli koko maailman sota, ei vain näkyvien, kuolevaisten olentojen.
Ei riittänyt, että viera joutui olemaan huolissaan Balthierin mielenterveydestä. Hänen olisi pitänyt olla huolissaan heistä kaikista. Astuttuaan Kuolmetsikön synkkään ja pyörteilevään Usvaan he eivät ehkä koskaan näkisi päivänvaloa.
”Fran, älä viitsi näyttää noin synkältä. En minä tee kuolemaa.”
Viera kohotti katseensa ja pakotti hymyn kasvoilleen. Balthier näytti melkein omalta itseltään. Mies oli ehkä hieman kalpeampi kuin yleensä, mutta muuten tämä näytti terveeltä, jos käsivarren sidettä ei laskettu mukaan.
”Millainen olosi on?” viera tiedusteli. Hän nousi ja käveli sängyn vierelle. Hetken epäröityään hän istahti peiton päälle. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi tuntenut itsensä yhtä epävarmaksi Balthierin seurassa. Siitä täytyi olla ainakin pari vuotta. Nyt kuitenkin tuntui, että heidän välillään oli jonkinlainen kuilu, jota oli lähes mahdotonta ylittää.
”Kohtalainen”, ilmapiraatti vastasi. ”Olet kysynyt tuota ainakin viidesti viimeisen vuorokauden aikana.”
Se oli totta. Fran tiesi, ettei käsivarren vamma ollut kuolemaksi, mutta hän oli ollut silti huolissaan. Oli ollut helpottavaa, kun Balthier oli suostunut ottamaan lääkettä kipuun, kun he olivat jääneet kahdestaan, mutta lääke aiheutti myös väsymystä, joten mies ei ollut juurikaan ollut hereillä viime aikoina. Lepo teki totta kai hyvää, mutta Fran oli ollut hermostunut toisen hiljaisuudesta. Aina oli olemassa mahdollisuus, että miehen tila pahenisi, jos haava pääsisi tulehtumaan tai muuta vastaavaa.
Ehkä hän oli huolehtinut liikaa ja ahdistellut Balthieria kysymyksillä niinä hetkinä, kun mies oli ollut hereillä. Se oli varmasti miehestä rasittavaa.
”Kohta voisi jo jatkaa matkaa”, Balthier pohdiskeli ja nousi istumaan. Mies venytteli tervettä kättään, mutta ei liikuttanut toista. Franista olisi ollut huomattavasti parempi, että he olisivat pysyneet Balfonheimissä, kunnes mies olisi parantunut täysin, mutta hän tajusi kyllä, etteivät he voineet jäädä sinne odottamaan ajankulua. Cid oli pysäytettävä mahdollisimman nopeasti. ”En halua jäädä tähän kartanoon yhtään pidemmäksi aikaa kuin on pakko.”
Viera kohotti kulmakarvojaan, hän oli odottanut toisenlaisia perusteluja. ”Mikset? Täällähän on kaikkea, mitä toivoa saattaa.”
”Kyllä vain, kuninkaamme on tehnyt olonsa hyvin mukavaksi”, piraatti tuhahti.
Fran nyökkäsi hitaasti. Eikö Reddas ollut ansainnut tämän kaiken? Se mies oli ilmestynyt tyhjästä ja muuttanut Balfonheimin järjestäytyneeksi kaupungiksi, ellei jopa pieneksi valtioksi. Aiemmin satamakaupungin kaduilla oli vallinnut vahvimman oikeus, nyt asukkaat olivat tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Alun kuohunnan jälkeen useimmat vaikuttivat olevan tyytyväisiä muutokseen.
”Miksi sinä vihaat Reddasia niin paljon?” viera ei voinut olla kysymättä. Balthier kuului niihin, jotka olivat vastustaneet miehen valtaa viimeiseen asti. Ilmapiraatti oli kuitenkin luovuttanut ennemmin kuin ryhtynyt avoimeen taisteluun kuningasta vastaan. Silti tämä käytti jokaisen tilaisuuden osoittaakseen, ettei todella tunnustanut Reddasin valtaa. Jostain syystä Reddas sieti sellaista käytöstä nuoremmalta mieheltä huomattavasti paremmin kuin monelta muulta.
”Koska hän ei ole sitä, mitä esittää olevansa”, Balthier tuhahti. ”Hänen juurensa ovat liian syvällä mädässä maassa.”
Fran avasi suunsa sanoakseen jotain ihmisten taustoista, mutta sanat kuolivat, ennen kuin ne ehtivät ulos. Mies olisi loukkaantunut hänelle ikuisiksi ajoiksi, jos hän olisi vetänyt tämän taustan keskusteluun mukaan. Ei kannattanut osoittaa, että Balthierin tausta saattoi olla aivan yhtä kyseenalainen piraattien silmissä kuin Reddasin tausta oli… joskaan Fran ei tiennyt kuninkaan taustoja. Balthierin kommentista oli joka tapauksessa helppo päätellä, että kyseessä oli archadialainen korkea-arvoinen mies.
”No, muutkin haluavat lähteä varmasti pian”, viera kuittasi ja kohautti olkapäitään. Keskusteleminen Balthierin kanssa tuntui takkuavan. He eivät olleet keskustelleet kunnolla pitkään aikaan, nyt oli vaikea löytää oikeita sanoja. Tai ylipäätään aihetta. Oli helpompaa olla hiljaa ja odottaa toisen tekevän aloitteen. Huonolla tuurilla siinä vain kävisi niin, että kumpikin odottaisi ikuisesti, eikä mitään keskustelua koskaan käytäisi.
”Tämän kaiken jälkeen”, Balthier avasi suunsa, ennen kuin Fran ehti, ”me voisimme harkita jonkinlaisen asunnon hommaamista Balfonheimistä. Strahl on kolmelle turhan ahdas, ja täytyy myöntää, että pidän enemmän tällaisesta sängystä kuin ahtaasta punkasta ilmalaivassa.”
Viera räpytteli silmiään hämmentyneenä ja tuijotti miestä. He hankkisivat asunnon? Mistä päin nyt puhalsi? Fran oli ollut varma, että Balthier ei ylipäätään ollut kiinnostunut viettämään aikaa hänen kanssaan, että mies oli tajunnut, kuinka paljon helpompaa oli elää ihmisten kanssa.
”Nono viihtyy ilmalaivassa”, viera totesi jotain sanoakseen. Häntä raivostutti, että Balthier kuittasi kaikki viime aikojen ristiriidat tuollaisella ehdotuksella, mutta samaan aikaan hän oli iloinen miehen sanoista. Tosin hän ei voinut tietää, kuinka tosissaan tämä oli. Kukaan mies ei ollut koskaan ehdottanut hänelle mitään vastaavaa. Sen verran hän tiesi, että normaalisti ihmiset menivät naimisiin, ennen kuin muuttivat yhteen… mutta eihän heidän suhteessaan mikään ollut normaalia.
”No, Nono voi asua edelleen Strahlissa, jos haluaa. Onpahan vahti siellä”, piraatti pohdiskeli. ”Ajattelin jotain hyvin pienimuotoista, ehkä jokin ullakkohuoneisto Whitecapin läheltä… Me kuitenkin matkustamme paljon, joten emme tarvitse mitään kovin isoa.”
Oliko mies lyönyt myös päänsä kätensä telomisen lisäksi? Fran ei uskonut korviaan kuunnellessaan Balthierin pohdiskeluja. Ullakkohuoneisto merinäköalalla ja pieni kirjasto. Viera oli hyvin tietoinen piraatin lukuinnostuksesta, mutta ei tämä voinut oikeasti haluta asuntoa, paikalleen asettumista.
Ehkäpä kyseessä on epätoivoinen yritys vakuuttaa sinut tilanteen turvallisuudesta, ennen kuin hän karkaa prinsessan mukaan, Mateuksen ääni kumisi naisen päässä. Hän tarvitsee sinua nyt, jonkun on vietävä teidät Giruvegaaniin, jonkun on huolehdittava loukkaantuneista. Olet tärkeä tiiminjäsen, joten sinut on pidettävä mukana keinolla millä hyvänsä. Mutta mitään muuta et ole. Ihmiset eivät pysy vierojen kanssa loputtomiin, koska heidän silmissään vierat elävät ikuisesti. Ihmiset eivät halua itse vanheta, kun viera pysyy ennallaan.
Fran puri huultaan ja kieltäytyi vastaamasta esperille. Hän ei halunnut kuulla sen mielipiteitä, ne kuulostivat liikaa siltä, että saattoivat osua lähelle totuutta. Ne satuttivat liikaa. Hän ei halunnut uskoa, että Balthier olisi niin pinnallinen. Mies ei ollut koskaan vaikuttanut hyväksikäyttäjältä, ajatus oli mahdoton.
Silti oli olemassa mahdollisuus, ettei Balthier halunnut jakaa loppuelämäänsä vieran kanssa. He eivät vanhenneet samaan tahtiin. Lopulta kumpikin kärsisi. Piraatti joutuisi vanhenemaan, kun viera pysyisi lähes ennallaan. Fran jäisi yksin, kun Balthier vihdoin poistuisi paremmille taivaille lentelemään. Pelkkä mielikuva särki sydämen, vaikka sen toteutumiseen oli yhä vuosikymmeniä.
”No, mitä olet mieltä?” Balthierin kysymys keskeytti vieran ajatuskuvion. Nainen puisteli päätään.
”Oletko tosissasi?” hän kysyi. Miehen käytös oli päivä päivältä omituisempaa, ensin tämä oli vihainen koko maailmalle ja nyt kummallisella tavalla hilpeä. Tämän tekemät suunnitelmatkaan eivät kuulostaneet siltä, että ne olisivat voineet olla Balthierin omia ajatuksia. Mitä Franilta oli mennyt ohitse? Missä vaiheessa mies oli ehtinyt miettiä mitään tuollaista?
”Olen. Jokainen piraatti tarvitsee tukikohdan, eikä minulla ole koskaan ollut omaa asuntoa. Eiköhän olisi korkea aika hommata sellainen”, mies ilmoitti.
Viera kohautti olkapäitään. Kyllä hän piti ajatuksesta, mutta oli liian epävarma sanomaan mitään. Hän kääntyi tuijottamaan ikkunaa, jonka takana aurinko leikitteli maiseman kanssa liiankin iloisesti.
Lakanat kahahtivat, kun Balthier vaihtoi asentoaan paremmaksi ja siirtyi lähemmäs vieraa. Miehen terve käsi sipaisi Franin hiuksia ja laskeutui sitten hänen olkapäälleen. Se oli lämmin, mutta viera ei voinut olla miettimättä, milloin mies oli viimeksi koskettanut häntä sillä tavalla.
”Gil ajatuksistasi?”
Fran kääntyi sen verran, että näki miehen kunnolla. Tämä istui sängyllä peitto ja vahingoittunut käsi sylissään. Vihreiden silmien katse näytti rehelliseltä ja huolestuneelta, mutta viera ei tiennyt, voisiko todella luottaa vaikutelmaan. Naisesta tuntui, ettei hän voinut olla varma enää mistään. Toisaalta elämä oli jatkuvaa epävarmuutta, ehkä sitä vain piti opetella sietämään. Olisi huomattavasti parempi elää hetkessä kuin murehtia tulevaa.
”Jos katsotaan tilannetta sitten, kun se on ajankohtainen”, Fran ehdotti. Hän nosti jalkansa sängylle ja vaihtoi asentoaan mukavammaksi.
”Jokin vaivaa sinua, on vaivannut jo pitkään”, ilmapiraatti kommentoi.
”Minulla on vain ollut paljon mielessäni”, viera selitti. Miten hän muka voisi kertoa siitä, miten Mateus syötti hänen päähänsä ajatuksia, joista hän ei halunnut ajatella? Tai epäilyksiä siitä, mitä tuleman piti? Tottahan Balthierilla oli Belias, mutta viera oli saanut sellaisen käsityksen, että se esper oli täysin toista maata kuin hänen omansa. Ei mies ymmärtäisi… ja vaikka ymmärtäisi, asialle ei voinut enää tehdä mitään. Oli parempi, ettei Balthier saisi tietää tilanteesta.
”Ikävöitkö kotiisi?” mies kysyi. ”Vai oletko vain kyllästynyt minuun?”
”Mitä?” Fran älähti. ”En tietenkään ole!”
”Ainakin olet ollut etäinen.”
”Paraskin puhumaan…” viera jupisi. Balthier oli viettänyt paljon aikaa Ashen kanssa ja muidenkin. Oikeastaan mies oli viime aikoina viihtynyt kaikkien muiden seurassa kuin Franin. Ja Archadesissa tämä oli kadonnut omille teilleen. Mies ei ollut missään vaiheessa kertonut, missä oli käynyt ja miksi. Sellaista salailua Fran ei voinut ymmärtää.
”Tiedät, että Archadesiin palaaminen on vaivannut minua, ja tiedät myös miksi”, Balthier huomautti.
”Yhm, niin. Anteeksi”, Fran mutisi. Miehen käytös selittyi osittain ikävällä kotikäynnillä, mutta kaikkea se ei silti selittänyt. Enemmän vieraa vaivasi Balthierin selvä kiinnostuminen Ashesta kuin miehen kiukuttelu stressin takia. Silti viera ei saanut sanottua todellisia ajatuksiaan. Oli mahdotonta sanoa ääneen olevansa mustasukkainen.
”Minä luulen, että me tarvitsemme kumpikin aikaa”, viera sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Meidän on tehtävä rauha menneisyyksiemme kanssa.”
”Saatat olla oikeassa”, Balthier vastasi. Miehen kasvoilla häivähti synkkä ilme, mutta se pyyhkiytyi pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Silti vieralle jäi aavistus, että mies pyrkisi tekemään oman rauhansa jollain hyvin raskaalla tavalla. ”Muistatko, kun pyysin sinua olemaan menemättä, koska kaikki muut olivat menneet?” mies kysyi yllättäen.
”En”, Fran myönsi. Hän yritti muistaa, mutta ei kyennyt palauttamaan hetkeä mieleensä. ”Mutta en ole menossa. Menen vain sinne, minne sinäkin menet.”
Miehen käsi liukui vieran olkapäältä tämän niskan taakse ja painoi naista lähemmäs. Fran sulki silmänsä ja painoi omat kätensä patjaa vasten. Balthierin huulet painuivat hänen huuliaan vasten. Kuinka kauan oli edellisestä kerrasta? Mies tuntui melkein vieraalta, vaikka oli samaan aikaan tuttuakin tutumpi.
Fran kohotti toisen kätensä ja upotti pitkät sormensa miehen karheiden hiusten sekaan. Hän oli ikävöinyt Balthieria siitä huolimatta, että mies oli ollut koko ajan lähistöllä. Tämä oli vain ollut henkisesti niin kaukana…
Kuului pamaus, kun huoneen ovi lennähti auki. Fran hätkähti ja irrottautui Balthierista hyvin nopeasti. Hengästynyt ja punainen Penelo seisoi oviaukossa.
”Tuota… anteeksi…” tyttö sopersi ja kääntyi tuijottamaan käytävälle. ”Ashe ja Reddas haluavat aloittaa neuvottelut ja meidän pitäisi kaikkien olla paikalla. He lähettivät minut hakemaan teidät…”
Ashe. Fran puri huultaan, aivan kuin se nainen olisi aavistanut. Viera ei syyttänyt Peneloa, vaikka tyttö olisi kyllä voinut edes koputtaa. Prinsessa sen sijaan… tällä oli pakottava tarve tunkeutua hänen ja Balthierin väliin. Valitettavasti tämä myös onnistui siinä aivan liian hyvin.
”Me tulemme kohta”, viera ilmoitti. Hän pakotti äänensä rauhalliseksi ja ystävälliseksi. Ei ollut Penelon vika, että Ashen ajoitus oli ollut liiankin täydellinen.
~o~
Ashe tuijotti merelle kädet puuskassa. Hän ei ollut ollenkaan mielissään tilanteen saamasta käänteestä ja toisaalta oli. Hänen oli hyvin vaikea saada koottua ajatuksiaan riittävästi, jotta hän olisi pysynyt tämän oudon väen ajattelumalleissa perillä. Hän tiesi Balfonheimistä vain sen, mitä Balthier oli kertonut, eikä hän voinut olla varma, että piraatin sanaan saattoi luottaa.
”He siis päättävät tukea vastarintaa, mutta silti eivät nosta miekkaa auttaakseen”, Ashe tiivisti sen, mitä Reddas oli hänelle juuri kertonut. Toinen piraatti, oliko tämä luotettava? ”Minkälainen kaupunki toimisi niin?”
”Kaupunki, joka kuuluu kotimaattomille miehille”, Reddas vastasi, kun prinsessa kääntyi ympäri ja silmäili miestä. Tämä kyllä vaikutti vilpittömältä, mutta ulkonäkö saattoi pettää. ”Ilmapiraattien ja merirosvojen kaupunki. Harvassa ovat ne, jotka uhraisivat henkensä ystävän puolesta, saati sitten kuninkaan.”
Reddas vilkaisi Balthierin suuntaan. Myös Ashe vilkaisi miestä. Tämä oli parantunut ja harppoi nyt piraattikuninkaan toimistossa edestakaisin. Käsi oli yhä siteessä, mutta mies itse näytti voivan erinomaisen hyvin. Tosin vamma ei ollut ollut missään vaiheessa erityisen vakava.
Viittasivatko Reddasin sanat siihen, että Balthier kuului niihin harvoihin, jotka olivat valmiita uhrautumaan? Ashen oli pakko myöntää, että mies oli uhrannut hyvin paljon, vaikkei tämän olisi tarvinnut tehdä mitään. Tämä oli silti hänen tavoitteidensa takia raahautunut ympäri Ivalicea.
Sen sijaan muut Balfonheimin piraatit eivät tarjoutuneet lähtemään mukaan sotaan. He lupasivat aseita ja kuljetusapua, mutta siihen apu tulisi jäämään. He eivät halunneet uhrata sen enempää itseään kuin ilmalaivojaan. Piraatit olivat itsekkäitä, mutta sen prinsessa oli aina tiennyt.
Tämä tarkoitti sitä, että Ashella oli apunaan vain nuo viisi, jotka olivat suostuneet seuraamaan häntä. Lisäksi oli tietysti vastarinta, mutta prinsessalla ei ollut mitään käsitystä sen nykytilasta. Matkustaessa ei oikeastaan kuullut uutisia.
”Markiisi… valmistautuuko hän sotaan?” prinsessa tiedusteli piraattikuninkaalta. Reddas tuntui olevan hyvin informoitu, itse asiassa aivan liian hyvin. Se oli epäilyttävää. Balthierin kohdalla oli ollut samoin, ja sitten olikin käynyt ilmi, että mies oli ollut archadialainen tuomari.
”Pian hänen on tehtävä asemansa selväksi keisarikunnalle”, Reddas vastasi. Mies istahti pöytänsä reunalle ja silmäili toimistoonsa kokoontunutta joukkoa. Ashesta oli omituista, että miehellä oli ylipäätään toimisto. Jos tämä olisi pukeutunut asiallisesti – vaaleanpunaisia tiukkoja housuja ei voinut millään muotoa kutsua asiallisiksi – tätä olisi voinut luulla oikeaksi virkamieheksi. Toimisto oli sisustettu tyylillä ja asiantuntemuksella, se näytti siltä, miltä korkea-arvoisen miehen työtilan tuli näyttää.
”Kun hän auttoi teitä pakenemaan Leviathanilta, hän tökkäisi tuomareita arkaan paikkaan”, Reddas jatkoi. Mies selvästi tiesi, mistä puhui. Ashe ei voinut olla hämmästelemättä piraattien tietotasoa. Hän oli pitänyt piraatteja pelkkinä varkaina ja lurjuksina, joilla ei ollut koulutusta, ei tietoa hyvistä tavoista, saati sitten politiikasta. Nyt hänen alkoi olla pakko myöntää, että piraatit olivat oikea ammattikunta muiden joukossa. Tosin kaksi kunnollista piraattia ei vielä tarkoittanut, että kaikki olivat sellaisia. ”Hän ei voi vain istua ja vältellä huomiota. Markiisi jakaa inhoni sotaa kohtaan… mutta jos tilanne menee siihen, hän ei anna armoa.”
Ashe nyökkäsi. Hän tunsi kyllä setänsä, ja alkoi olla ilmeistä, että Reddas tunsi myös. Prinsessan vaikutelma vahvistui entisestään, kun mies jatkoi puhumistaan.
Piraattikuningas kertoi, että markiisi Ondore oli hiljattain vieraillut Balfonheimissä. Miehet olivat käyneet pitkän keskustelun tulossa olevasta sodasta ja siitä, mitä sen suhteen oli tehtävä.
”Tällä välin jatkamme vastarinnan armeijan kouluttamista”, Ondore totesi ja kääntyi lähteäkseen. ”Kunhan meillä on tarpeeksi joukkoja taustallamme, jopa Vayne saattaa ilmestyä neuvottelupöytään.”
”Vaynella on nethisiitti”, Reddas huomautti ja sai markiisin pysähtymään. ”Mikä saa teidät kuvittelemaan, että hän neuvottelisi, kun hänellä on sellainen voima käytettävissään? Voima, joka pudotti Leviathanin.”
”No, siinä on vain minulle enemmän syytä tukea soluttautumistasi pääkaupunkiin”, markiisi vastasi.
Reddas ei vastannut. Kyllä, he olivat puhuneet tästä, mutta suunnitelma ei miellyttänyt häntä. Hän oli nähnyt kivien voiman eikä halunnut enää luovuttaa sitä vääriin käsiin.
”Sanoit sen itse: nethisiitti on voimakas ase”, Ondore sanoi jälleen kerran. ”Haluaisin sinun hankkivan sen minulle.”
Piraattikuningas laski kädessään olleen viinipullon pöydälleen otettuaan sen suusta pitkän huikan. Hän suoristautui ja katsoi tarkasti vanhempaa miestä. Tämän silmien takana oli viisautta, mutta silti tämä oli samanlainen typerys kuin muutkin valtaa pitävät. Miksi nämä kaikki kuvittelivat voivansa käsitellä nethisiittejä paremmin kuin muut olivat käsitelleet? Eivätkö nämä olleet oppineet mitään Nabudiksen ja Leviathanin kohtaloista? Idiootteja, yhtä kaikki.
”Minä en ole luvannut antaa teille… Keskipäivän sirua”, piraattikuningas ilmoitti hitaasti painottaen jokaista sanaa.
”Jos kiveä ei ole tarjolla, joudun kääntymään toisaalle saadakseni apua”, markiisi puuskahti.
”Siinä tapauksessa liittoutuisitte Rozarrian kanssa”, Reddas totesi. Hän tiesi sen, oli tiennyt koko ajan. Suunnitelma ei ollut järin hyvä, mutta hän ei todellakaan aikonut antaa nethisiittejä markiisille. Jos häneltä kysyttiin, ne paholaisen kivet olisi pitänyt tuhota jo aikapäiviä sitten. Jos hän olisi voinut muuttaa mennyttä, hän ei olisi koskaan koskenut ainoaankaan.
”Niin minun täytyy”, Ondore kertoi. ”Häviäminen ei ole vaihtoehto.”
Kaikki tuijottivat Reddasia, kun tämä vaikeni. Ashe vaihtoi painoa jalalta toiselle ja pohdiskeli piraattikuninkaan sanoja. Hänen setänsäkin siis jahtasi nethisiittejä, ajatteli voivansa voittaa niiden avulla. Prinsessa oli pohtinut samaa vaihtoehtoa. Jos hänellä olisi nethisiitti, hän voisi ryhtyä tasavertaisena taisteluun Vaynea vastaan. Toisaalta hän myös tiesi, millaista tuhoa kivet voisivat aiheuttaa. Millaisia menetyksiä… Rasler… koko Nabradia ja Landis…
”Juuri tuotahan Vayne haluaa!” Basch huudahti. ”Hän houkuttelee Rozarrian ja vastarinnan taistelukentälle ja murskaa sitten molemmat nethisiitillä!”
”Minä en usko niin”, Balthier keskeytti ritarin. Ilmapiraatti astui muutaman askeleen eteenpäin ja vilkaisi kuuntelijoitaan. Ashe käänsi katseensa mieheen. Vaikutti siltä, että piraatti tiesi taas jotain, mitä muut eivät tienneet… tai eivät olleet ottaneet huomioon.
”Kivi on Cidillä”, Balthier jatkoi. Totta, piraatti oli oikeassa! ”Me nappaamme sen häneltä ja iskemme palasiksi Kuninkaiden miekalla. Vaynelle ei jää juuri mitään. Tosin aikaa on vähän, meidän on seurattava Cidiä. Hän suuntaa Giruvegaaniin.”
Taas tuo paikannimi. Ashe ei ollut koskaan kuullut siitä, se ei tuonut hänelle minkäänlaisia muistoja. Hän oli pienestä asti ollut kotiopetuksessa, hän osasi Ivalicen kartan ulkoa, mutta Giruveganista hän ei ollut kuullut. Siitä ei ollut puhuttu koskaan.
”Giruvegan”, prinsessa toisti paikan nimen toivoen, että sen sanominen palauttaisi muistot. Hän ei pitänyt tällaisesta. Hän oli sentään hyvin koulutettu ihminen, hänen olisi pitänyt tietää.
”Minun kansallani on laulu siitä”, Fran pisti väliin. Ashe puri ärtyneenä huultaan, totta kai viera tiesi. Hän kuuli toisen naisen äänestä, ettei tämä puhunut aiheesta mielellään. Ilmeisesti tämä olisi halunnut pitää salaisuuden itsellään. ”Ajan kaukaisimmilla rannoilla verhottuna vellovaan Usvaan. Pyhä maa nukkuu: Giruvegan. Ken tuntee polut? Tien sen oville?” viera lausui.
Kyseessä täytyi siis olla jonkinlainen vierojen pyhä paikka, jonka nämä olivat salanneet samalla tavalla kuin omat kylänsä. Fran halusi edelleen pitää paikan salassa ja oli harmissaan sen takia, että joutui kertomaan ihmisille siitä. Ashe hymyili pienesti, mutta painoi hetkeksi kasvonsa salatakseen hymynsä muilta.
”Siispä teidän on etsittävä Diforhin jagdia”, Reddas huomautti ja sai prinsessan kohottamaan katseensa uudelleen. Tiesikö piraattikuningaskin tästä? ”Golmoren viidakon liepeiltä alkaa Kuolmetsikkö, jonka kulmauksessa Usvamyrsky velloo ja kuhisee.”
”No, mitäs tässä sitten enää odotellaan!” Vaan huudahti ja tarrasi Peneloa käsivarresta. ”Mennään jo!” Poika ryntäsi ovelle ja juoksi siitä ulos tytön kanssa. Ashe tuijotti hetken parivaljakon perään.
Fran päästi syvän huokauksen, mutta seurasi kuitenkin kaksikkoa ulos. Basch kohautti olkapäitään ja seurasi vieraa. Olivatko kaikki todellakin lähdössä tuosta noin vain? Nyt heti? Ei sillä, prinsessa halusi kiirehtiä itsekin, mutta hän ei ollut odottanut aivan tällaista äkkilähtöä.
”Etkö aio tulla mukaan?” Balthier kääntyi kysymään Reddasilta. Nuoremman miehen kasvoilla oli kummallinen, haastava ilme. ”Oletko unohtanut arvokkaan nethisiittisi jo?”
”Cidin sanat kumisevat tyhjinä minulle”, piraattikuningas vastasi. Tämän ääni oli tyyni ja tunteeton, mutta Ashe ehti huomata välähdyksen tämän silmissä. Mitä kahden piraatin välillä oikein oli? ”Purjehdin toiseen suuntaan.”
”Sinulla on toinenkin johtolanka, vai?” Balthier tiedusteli. ”Oletpa sinä hyvin informoitu.”
Siitä Ashe oli samaa mieltä ilmapiraatin kanssa. Myös häntä epäilytti Reddasin tietojen laajuus. Piraattikuningas saattoi olla herrasmies, mutta yhtä kaikki, tämä oli piraatti, rikollinen, eikä rikollisille jaettu tietoja noin vain. Toisaalta vaikutti myös siltä, että tämä oli jonkinlaisissa väleissä markiisi Ondoren kanssa. Oli hämmentävää, millaisessa seurassa prinsessan setä oikein liikkui.
Vaikka kukapa Ashe oli muita arvostelemaan…
”Voisin helposti sanoa samaa sinusta, piraatti”, Reddas tuhahti. Balthier mulkaisi miestä, mutta pakotti sitten kasvonsa tyyniksi. Oliko nuorempi piraatti auktoriteettikammoinen vai miksi tämä näytti vihaavan kuningastaan niin paljon?
Toimiston ovi aukeni, ja Vaan kurkkasi huoneeseen. Pojalla oli malttamaton ilme kasvoillaan.
”Balthier, pidä kiirettä!” tämä vaati. ”Tai muuten lähdemme ilman sinua!”
Poika oli jo livahtamassa takaisin ulos, mutta Reddasin sanat pysäyttivät tämän hetkeksi: ”Odotas, Vaan. Lähetin aiemmin muutamia miehiäni tutkimaan Kuolmetsää. Kannattanee kysäistä heiltä, mitä he saivat selville.”
”Okei, kiitos avusta, Reddas!” Vaan huudahti ja katosi ovesta, joka pamahti kiinni tämän perässä.
Reddasin kumiseva nauru täytti toimistohuoneen. Ashe katsahti piraattikuninkaan suuntaan, mutta tämän katse oli keskittynyt Balthieriin.
”Haha, lennä ensin, kysele sitten myöhemmin”, Reddas hekotti. ”Harjoittelijasi on enemmän piraatti kuin sinä!”
”Minulla ei ole harjoittelijaa!” Balthier ärähti. Mies marssi ulos huoneesta ja antoi oven sulkeutua pamahtaen perässään. Totisesti jotain oli tekeillä, vaikkei Ashella ollut aavistustakaan, mitä se oli.
Ashe asteli oven suuntaan. Jos kerran kaikki muut olivat lähdössä, myös hänen pitäisi. Hän oli avainasemassa kivien tuhoamisen suhteen, vaikka hän ei ollut aivan varma, halusiko todella tuhota niitä. Niiden voima oli houkutteleva. Se voisi auttaa häntä voittamaan sodan ja myöhemmin säilyttämään rauhan, kun Dalmasca olisi itsenäistynyt uudelleen.
”Prinsessa Ashe!” Reddas huudahti, kun nainen oli laskemassa kätensä ovenkahvalle. Ashe kääntyi ympäri ja jäi odottamaan, mitä miehellä oli sanottavanaan. ”Haluaisin kuulla, mitä sydämenne sanoo. Jos tohtori Cid puhui totta, voitte saada palkkioksi lisää nethisiittejä Giruveganista. Kertokaa minulle: himoitsetteko yhä kiveä?”
Prinsessa oli hetken hiljaa. Oliko hän todella noin läpinäkyvä? ”Minä himoitsen sen voimaa…” hän myönsi rehellisesti, ”mutta samaan aikaan pelkään sitä. Minun täytyy suojella Dalmascaa. Minulla ei ole lupa pelätä mitään.”
”Älkää unohtako Nabudista”, piraattikuningas painotti. ”Se on ainoa neuvoni teille.”
Ashe nyökkäsi miehelle ja lähti huoneesta. Aivan kuin hän olisi voinut unohtaa. Hänen ja Raslerin liitto oli saattanut olla poliittinen sopimus, mutta se oli joka tapauksessa ollut hänen ensimmäinen liittonsa yhdenkään miehen kanssa. Hän oli rakastanut ja hän oli menettänyt. Nabudis oli ollut Raslerin kotimaa, joten Ashe ei voinut koskaan antaa anteeksi sille, joka sen oli tuhonnut.
Prinsessa ei aikonut antaa saman tapahtua Dalmascalle. Siksi hänen oli saatava nethisiitti käsiinsä. Vayne ei uskaltaisi ottaa riskiä, jos Ashe voisi uhata tätä samalla keinolla, jolla mies uhkaili häntä ja hänen kotiaan.
”He siis päättävät tukea vastarintaa, mutta silti eivät nosta miekkaa auttaakseen”, Ashe tiivisti sen, mitä Reddas oli hänelle juuri kertonut. Toinen piraatti, oliko tämä luotettava? ”Minkälainen kaupunki toimisi niin?”
”Kaupunki, joka kuuluu kotimaattomille miehille”, Reddas vastasi, kun prinsessa kääntyi ympäri ja silmäili miestä. Tämä kyllä vaikutti vilpittömältä, mutta ulkonäkö saattoi pettää. ”Ilmapiraattien ja merirosvojen kaupunki. Harvassa ovat ne, jotka uhraisivat henkensä ystävän puolesta, saati sitten kuninkaan.”
Reddas vilkaisi Balthierin suuntaan. Myös Ashe vilkaisi miestä. Tämä oli parantunut ja harppoi nyt piraattikuninkaan toimistossa edestakaisin. Käsi oli yhä siteessä, mutta mies itse näytti voivan erinomaisen hyvin. Tosin vamma ei ollut ollut missään vaiheessa erityisen vakava.
Viittasivatko Reddasin sanat siihen, että Balthier kuului niihin harvoihin, jotka olivat valmiita uhrautumaan? Ashen oli pakko myöntää, että mies oli uhrannut hyvin paljon, vaikkei tämän olisi tarvinnut tehdä mitään. Tämä oli silti hänen tavoitteidensa takia raahautunut ympäri Ivalicea.
Sen sijaan muut Balfonheimin piraatit eivät tarjoutuneet lähtemään mukaan sotaan. He lupasivat aseita ja kuljetusapua, mutta siihen apu tulisi jäämään. He eivät halunneet uhrata sen enempää itseään kuin ilmalaivojaan. Piraatit olivat itsekkäitä, mutta sen prinsessa oli aina tiennyt.
Tämä tarkoitti sitä, että Ashella oli apunaan vain nuo viisi, jotka olivat suostuneet seuraamaan häntä. Lisäksi oli tietysti vastarinta, mutta prinsessalla ei ollut mitään käsitystä sen nykytilasta. Matkustaessa ei oikeastaan kuullut uutisia.
”Markiisi… valmistautuuko hän sotaan?” prinsessa tiedusteli piraattikuninkaalta. Reddas tuntui olevan hyvin informoitu, itse asiassa aivan liian hyvin. Se oli epäilyttävää. Balthierin kohdalla oli ollut samoin, ja sitten olikin käynyt ilmi, että mies oli ollut archadialainen tuomari.
”Pian hänen on tehtävä asemansa selväksi keisarikunnalle”, Reddas vastasi. Mies istahti pöytänsä reunalle ja silmäili toimistoonsa kokoontunutta joukkoa. Ashesta oli omituista, että miehellä oli ylipäätään toimisto. Jos tämä olisi pukeutunut asiallisesti – vaaleanpunaisia tiukkoja housuja ei voinut millään muotoa kutsua asiallisiksi – tätä olisi voinut luulla oikeaksi virkamieheksi. Toimisto oli sisustettu tyylillä ja asiantuntemuksella, se näytti siltä, miltä korkea-arvoisen miehen työtilan tuli näyttää.
”Kun hän auttoi teitä pakenemaan Leviathanilta, hän tökkäisi tuomareita arkaan paikkaan”, Reddas jatkoi. Mies selvästi tiesi, mistä puhui. Ashe ei voinut olla hämmästelemättä piraattien tietotasoa. Hän oli pitänyt piraatteja pelkkinä varkaina ja lurjuksina, joilla ei ollut koulutusta, ei tietoa hyvistä tavoista, saati sitten politiikasta. Nyt hänen alkoi olla pakko myöntää, että piraatit olivat oikea ammattikunta muiden joukossa. Tosin kaksi kunnollista piraattia ei vielä tarkoittanut, että kaikki olivat sellaisia. ”Hän ei voi vain istua ja vältellä huomiota. Markiisi jakaa inhoni sotaa kohtaan… mutta jos tilanne menee siihen, hän ei anna armoa.”
Ashe nyökkäsi. Hän tunsi kyllä setänsä, ja alkoi olla ilmeistä, että Reddas tunsi myös. Prinsessan vaikutelma vahvistui entisestään, kun mies jatkoi puhumistaan.
Piraattikuningas kertoi, että markiisi Ondore oli hiljattain vieraillut Balfonheimissä. Miehet olivat käyneet pitkän keskustelun tulossa olevasta sodasta ja siitä, mitä sen suhteen oli tehtävä.
”Tällä välin jatkamme vastarinnan armeijan kouluttamista”, Ondore totesi ja kääntyi lähteäkseen. ”Kunhan meillä on tarpeeksi joukkoja taustallamme, jopa Vayne saattaa ilmestyä neuvottelupöytään.”
”Vaynella on nethisiitti”, Reddas huomautti ja sai markiisin pysähtymään. ”Mikä saa teidät kuvittelemaan, että hän neuvottelisi, kun hänellä on sellainen voima käytettävissään? Voima, joka pudotti Leviathanin.”
”No, siinä on vain minulle enemmän syytä tukea soluttautumistasi pääkaupunkiin”, markiisi vastasi.
Reddas ei vastannut. Kyllä, he olivat puhuneet tästä, mutta suunnitelma ei miellyttänyt häntä. Hän oli nähnyt kivien voiman eikä halunnut enää luovuttaa sitä vääriin käsiin.
”Sanoit sen itse: nethisiitti on voimakas ase”, Ondore sanoi jälleen kerran. ”Haluaisin sinun hankkivan sen minulle.”
Piraattikuningas laski kädessään olleen viinipullon pöydälleen otettuaan sen suusta pitkän huikan. Hän suoristautui ja katsoi tarkasti vanhempaa miestä. Tämän silmien takana oli viisautta, mutta silti tämä oli samanlainen typerys kuin muutkin valtaa pitävät. Miksi nämä kaikki kuvittelivat voivansa käsitellä nethisiittejä paremmin kuin muut olivat käsitelleet? Eivätkö nämä olleet oppineet mitään Nabudiksen ja Leviathanin kohtaloista? Idiootteja, yhtä kaikki.
”Minä en ole luvannut antaa teille… Keskipäivän sirua”, piraattikuningas ilmoitti hitaasti painottaen jokaista sanaa.
”Jos kiveä ei ole tarjolla, joudun kääntymään toisaalle saadakseni apua”, markiisi puuskahti.
”Siinä tapauksessa liittoutuisitte Rozarrian kanssa”, Reddas totesi. Hän tiesi sen, oli tiennyt koko ajan. Suunnitelma ei ollut järin hyvä, mutta hän ei todellakaan aikonut antaa nethisiittejä markiisille. Jos häneltä kysyttiin, ne paholaisen kivet olisi pitänyt tuhota jo aikapäiviä sitten. Jos hän olisi voinut muuttaa mennyttä, hän ei olisi koskaan koskenut ainoaankaan.
”Niin minun täytyy”, Ondore kertoi. ”Häviäminen ei ole vaihtoehto.”
Kaikki tuijottivat Reddasia, kun tämä vaikeni. Ashe vaihtoi painoa jalalta toiselle ja pohdiskeli piraattikuninkaan sanoja. Hänen setänsäkin siis jahtasi nethisiittejä, ajatteli voivansa voittaa niiden avulla. Prinsessa oli pohtinut samaa vaihtoehtoa. Jos hänellä olisi nethisiitti, hän voisi ryhtyä tasavertaisena taisteluun Vaynea vastaan. Toisaalta hän myös tiesi, millaista tuhoa kivet voisivat aiheuttaa. Millaisia menetyksiä… Rasler… koko Nabradia ja Landis…
”Juuri tuotahan Vayne haluaa!” Basch huudahti. ”Hän houkuttelee Rozarrian ja vastarinnan taistelukentälle ja murskaa sitten molemmat nethisiitillä!”
”Minä en usko niin”, Balthier keskeytti ritarin. Ilmapiraatti astui muutaman askeleen eteenpäin ja vilkaisi kuuntelijoitaan. Ashe käänsi katseensa mieheen. Vaikutti siltä, että piraatti tiesi taas jotain, mitä muut eivät tienneet… tai eivät olleet ottaneet huomioon.
”Kivi on Cidillä”, Balthier jatkoi. Totta, piraatti oli oikeassa! ”Me nappaamme sen häneltä ja iskemme palasiksi Kuninkaiden miekalla. Vaynelle ei jää juuri mitään. Tosin aikaa on vähän, meidän on seurattava Cidiä. Hän suuntaa Giruvegaaniin.”
Taas tuo paikannimi. Ashe ei ollut koskaan kuullut siitä, se ei tuonut hänelle minkäänlaisia muistoja. Hän oli pienestä asti ollut kotiopetuksessa, hän osasi Ivalicen kartan ulkoa, mutta Giruveganista hän ei ollut kuullut. Siitä ei ollut puhuttu koskaan.
”Giruvegan”, prinsessa toisti paikan nimen toivoen, että sen sanominen palauttaisi muistot. Hän ei pitänyt tällaisesta. Hän oli sentään hyvin koulutettu ihminen, hänen olisi pitänyt tietää.
”Minun kansallani on laulu siitä”, Fran pisti väliin. Ashe puri ärtyneenä huultaan, totta kai viera tiesi. Hän kuuli toisen naisen äänestä, ettei tämä puhunut aiheesta mielellään. Ilmeisesti tämä olisi halunnut pitää salaisuuden itsellään. ”Ajan kaukaisimmilla rannoilla verhottuna vellovaan Usvaan. Pyhä maa nukkuu: Giruvegan. Ken tuntee polut? Tien sen oville?” viera lausui.
Kyseessä täytyi siis olla jonkinlainen vierojen pyhä paikka, jonka nämä olivat salanneet samalla tavalla kuin omat kylänsä. Fran halusi edelleen pitää paikan salassa ja oli harmissaan sen takia, että joutui kertomaan ihmisille siitä. Ashe hymyili pienesti, mutta painoi hetkeksi kasvonsa salatakseen hymynsä muilta.
”Siispä teidän on etsittävä Diforhin jagdia”, Reddas huomautti ja sai prinsessan kohottamaan katseensa uudelleen. Tiesikö piraattikuningaskin tästä? ”Golmoren viidakon liepeiltä alkaa Kuolmetsikkö, jonka kulmauksessa Usvamyrsky velloo ja kuhisee.”
”No, mitäs tässä sitten enää odotellaan!” Vaan huudahti ja tarrasi Peneloa käsivarresta. ”Mennään jo!” Poika ryntäsi ovelle ja juoksi siitä ulos tytön kanssa. Ashe tuijotti hetken parivaljakon perään.
Fran päästi syvän huokauksen, mutta seurasi kuitenkin kaksikkoa ulos. Basch kohautti olkapäitään ja seurasi vieraa. Olivatko kaikki todellakin lähdössä tuosta noin vain? Nyt heti? Ei sillä, prinsessa halusi kiirehtiä itsekin, mutta hän ei ollut odottanut aivan tällaista äkkilähtöä.
”Etkö aio tulla mukaan?” Balthier kääntyi kysymään Reddasilta. Nuoremman miehen kasvoilla oli kummallinen, haastava ilme. ”Oletko unohtanut arvokkaan nethisiittisi jo?”
”Cidin sanat kumisevat tyhjinä minulle”, piraattikuningas vastasi. Tämän ääni oli tyyni ja tunteeton, mutta Ashe ehti huomata välähdyksen tämän silmissä. Mitä kahden piraatin välillä oikein oli? ”Purjehdin toiseen suuntaan.”
”Sinulla on toinenkin johtolanka, vai?” Balthier tiedusteli. ”Oletpa sinä hyvin informoitu.”
Siitä Ashe oli samaa mieltä ilmapiraatin kanssa. Myös häntä epäilytti Reddasin tietojen laajuus. Piraattikuningas saattoi olla herrasmies, mutta yhtä kaikki, tämä oli piraatti, rikollinen, eikä rikollisille jaettu tietoja noin vain. Toisaalta vaikutti myös siltä, että tämä oli jonkinlaisissa väleissä markiisi Ondoren kanssa. Oli hämmentävää, millaisessa seurassa prinsessan setä oikein liikkui.
Vaikka kukapa Ashe oli muita arvostelemaan…
”Voisin helposti sanoa samaa sinusta, piraatti”, Reddas tuhahti. Balthier mulkaisi miestä, mutta pakotti sitten kasvonsa tyyniksi. Oliko nuorempi piraatti auktoriteettikammoinen vai miksi tämä näytti vihaavan kuningastaan niin paljon?
Toimiston ovi aukeni, ja Vaan kurkkasi huoneeseen. Pojalla oli malttamaton ilme kasvoillaan.
”Balthier, pidä kiirettä!” tämä vaati. ”Tai muuten lähdemme ilman sinua!”
Poika oli jo livahtamassa takaisin ulos, mutta Reddasin sanat pysäyttivät tämän hetkeksi: ”Odotas, Vaan. Lähetin aiemmin muutamia miehiäni tutkimaan Kuolmetsää. Kannattanee kysäistä heiltä, mitä he saivat selville.”
”Okei, kiitos avusta, Reddas!” Vaan huudahti ja katosi ovesta, joka pamahti kiinni tämän perässä.
Reddasin kumiseva nauru täytti toimistohuoneen. Ashe katsahti piraattikuninkaan suuntaan, mutta tämän katse oli keskittynyt Balthieriin.
”Haha, lennä ensin, kysele sitten myöhemmin”, Reddas hekotti. ”Harjoittelijasi on enemmän piraatti kuin sinä!”
”Minulla ei ole harjoittelijaa!” Balthier ärähti. Mies marssi ulos huoneesta ja antoi oven sulkeutua pamahtaen perässään. Totisesti jotain oli tekeillä, vaikkei Ashella ollut aavistustakaan, mitä se oli.
Ashe asteli oven suuntaan. Jos kerran kaikki muut olivat lähdössä, myös hänen pitäisi. Hän oli avainasemassa kivien tuhoamisen suhteen, vaikka hän ei ollut aivan varma, halusiko todella tuhota niitä. Niiden voima oli houkutteleva. Se voisi auttaa häntä voittamaan sodan ja myöhemmin säilyttämään rauhan, kun Dalmasca olisi itsenäistynyt uudelleen.
”Prinsessa Ashe!” Reddas huudahti, kun nainen oli laskemassa kätensä ovenkahvalle. Ashe kääntyi ympäri ja jäi odottamaan, mitä miehellä oli sanottavanaan. ”Haluaisin kuulla, mitä sydämenne sanoo. Jos tohtori Cid puhui totta, voitte saada palkkioksi lisää nethisiittejä Giruveganista. Kertokaa minulle: himoitsetteko yhä kiveä?”
Prinsessa oli hetken hiljaa. Oliko hän todella noin läpinäkyvä? ”Minä himoitsen sen voimaa…” hän myönsi rehellisesti, ”mutta samaan aikaan pelkään sitä. Minun täytyy suojella Dalmascaa. Minulla ei ole lupa pelätä mitään.”
”Älkää unohtako Nabudista”, piraattikuningas painotti. ”Se on ainoa neuvoni teille.”
Ashe nyökkäsi miehelle ja lähti huoneesta. Aivan kuin hän olisi voinut unohtaa. Hänen ja Raslerin liitto oli saattanut olla poliittinen sopimus, mutta se oli joka tapauksessa ollut hänen ensimmäinen liittonsa yhdenkään miehen kanssa. Hän oli rakastanut ja hän oli menettänyt. Nabudis oli ollut Raslerin kotimaa, joten Ashe ei voinut koskaan antaa anteeksi sille, joka sen oli tuhonnut.
Prinsessa ei aikonut antaa saman tapahtua Dalmascalle. Siksi hänen oli saatava nethisiitti käsiinsä. Vayne ei uskaltaisi ottaa riskiä, jos Ashe voisi uhata tätä samalla keinolla, jolla mies uhkaili häntä ja hänen kotiaan.
~o~
Vaan juoksi Penelon kanssa ulos valtavasta, merenrannalla sijaitsevasta rakennuksesta. Poika ei ollut koskaan aiemmin ollut merenrantakaupungissa ja nautti maisemista täysillä. Juuri tällaisessa paikassa piraattien kuului elää. Ehkä hänkin muuttaisi tänne jonain päivänä sitten, kun hän olisi ensin saanut hankittua oman ilmalaivansa.
Reddasin lähimmät miehet löytyivät laiturilta läheltä piraattikuninkaan kartanoa. Pitkähuiskea Rikken nojasi kaiteeseen ja antoi auringon porottaa kasvoilleen, kun taas punapäinen Elza mulkoili miestä pahansuovasti. Kitukasvuiseksi jäänyt Raz taas näytti olevan omissa maailmoissaan. Vaan piti erityisesti tästä omituisesta bangaasta, joka oli huomattavasti ystävällisempi kuin monet muut rodun edustajat, joiden kanssa hän oli lähiaikoina tehnyt tuttavuutta. Missäköhän Ba’Gamnan piti tällä hetkellä majaansa? Vaan toivoi, ettei palkkionmetsästäjä ollut heidän kannoillaan.
”Kappas, vieraamme”, Rikken totesi ja kääntyi katsomaan kahta tulijaa. Vaan päästi irti Penelon kädestä ja virnisti miehelle. Tämä vaikutti varsin mukavalta tapaukselta. ”Jos olette käyneet keskustelun lordi Reddasin kanssa, oletan, että haluatte kuulla Kuolmetsiköstä?”
”Rikken!” Elza kivahti. Tämän ääni oli pistävä ja ärtynyt. Vaikka Elza oli herkullista katseltavaa kenelle tahansa miespuoliselle, Vaan ei pitänyt naisesta. Tällä ei ollut koskaan mitään hyvää sanottavaa. Sitä paitsi kaupungilla huhuttiin, ettei Elza ollut kiinnostunut miehistä ollenkaan. Sekin kuulosti varsin kummalliselta… mutta ehkä oli niin päin, että nainen oli koko ajan niin kiukkuinen, etteivät miehet olleet kiinnostuneet tästä.
”Miksi meidän pitää auttaa tätä sakkia?” punapäinen nainen jatkoi kimittämistään. ”He vain etsivät omaa kuolemaansa ja välittävät vain vähän, jos ollenkaan, herramme haluamisista.”
”Tätä sakkia?” Rikken toisti. ”Minä näen vain pojan… ja tytön. Sitä paitsi se oli lordi Reddasin käsky. Jos sinulla on valittamista –”
”Minä haistan kyllä pahat aikeet”, Raz keskeytti toverinsa. Vaan kuuli Elzan tuhahtavan. ”Minä tutkin heidät.”
Raz löntysti lähemmäs Vaania ja Peneloa, jotka pysyttelivät paikoillaan, kun bangaa kierteli heidän ympärillään ja kirjaimellisesti haisteli heitä. Vaan ei tiennyt, oliko bangailla parempi hajuaisti kuin ihmisillä tai pystyivätkö nämä todella haistamaan ihmisten aikeet, mutta hänestä oli viisaampaa pitää suunsa kiinni tällä kertaa.
”Arh… aye, ei ollenkaan hassumpaa”, Raz hymähti aikansa kierreltyään ja kääntyi katsomaan tovereitaan. ”Heistä ei ole vaaraa. Tämä tässä ei tahdo pahaa lordi Reddasille”, bangaa ilmoitti ja osoitti Vaania. ”Eikä tytölläkään ole pahoja aikeita”, tämä lisäsi.
”On siinäkin tapa varmistaa”, Elza puuskahti ja risti kädet rinnalleen. ”Mitä sinä muka haistat? Yletyt heitä juuri ja juuri vyötärölle ja siihenkin vain, jos laskee päälläsi keikkuvan papukaijan!”
Vaan vilkaisi bangaata syrjäsilmällä. Tämä todellakin oli ylettömän lyhyt, kitukasvuinen suorastaan. Lisäksi oli vaikea ottaa vakavasti henkilöä, jonka pään päällä istui papukaija. Eivätkö piraatit yleensä pitäneet noita lintuja olkapäällään?
”Huolesi on asianmukaisesti huomioitu”, Rikken kuittasi Elzalle. ”Minä puolestani aion seurata lordi Reddasin käskyjä.”
”Tee miten sinua huvittaa, mutta tiedä, ettei tästä seuraa mitään hyvää!” Elza raivosi. Nainen käännähti ympäri ja jäi tuijottamaan vaitonaisena merelle. Rikken kohautti olkapäitään kuin ilmaistakseen, että punapää oli aina samanlainen, eikä asialle ollut tehtävissä mitään.
”Olen pahoillani. Älkää välittäkö hänestä”, Rikken sanoi ja kääntyi katsomaan Vaania ja Peneloa. ”No niin, missäs minä olinkaan? Valtavan Golmoren viidakon eteläpuolella Kerwonissa sijaitsee paikka, jota kutsutaan Kuolmetsiköksi. Usva siellä on reilusti tiheämpää kuin yleensä, ja vaikka selviäisitte sen läpi, ei ole mitään takeita, että löydätte sen, mitä kauempana odottaa.”
”Hän puhuu Kuolmetsikön piilotetusta koetuksesta, joka teidän täytyy läpäistä avataksenne portin pyhään Giruveganin maahan”, Raz lisäsi.
”Kuulostaa mahtavalta!” Vaan innostui.
”Minusta se kuulostaa vaaralliselta”, Penelo huomautti. ”Oletteko te varmoja tästä?” hän tiedusteli ilmapiraateilta.
”Melkoisen varmoja. Tarinoiden mukaan kukaan ei ole palannut sieltä, joten siinä mielessä Elza on oikeassa, että otatte suuren riskin”, Rikken myönsi.
”Mistä te saatte kaiken tietonne?” Vaan uteli. Häntä oli jo pidemmän aikaa vaivannut se, että piraatit tuntuivat tietävän kaiken. Olisiko hänestä ilmapiraatiksi, jos hän ei onnistuisi haalimaan tällaista sisäpiirin tietoa?
”Meillä on lähteemme”, Raz nauroi. ”Kunnon piraatti ei paljasta niitä toiselle, kloppi. Kysy opettajaltasi, ehkä hän antaa muutaman vinkin.”
”Opettajaltani?” poika kummasteli.
”Siltä keikaroivalta pelleltä”, Elza jupisi selkä yhä käännettynä muihin päin.
”Tarkoitatteko te Balthieria?” Penelo varmisti.
”Ei hän ole opettajani”, Vaan kommentoi saman tien. Vai oliko? Eikö hän ollutkin seurannut miehen toimia tarkasti oppiakseen niistä? Ainakin hän ihaili Balthieria jollain tavalla, mutta se saattoi myös johtua siitä, että tämä oli ollut ensimmäinen ilmapiraatti, jonka hän oli tavannut.
”Siinähän te kaksi olette.”
”Siinä paha, missä mainitaan”, Elza ärähti eikä vaivautunut kääntymään.
Vaan sen sijaan vilkaisi taakseen. Muut olivat ilmestyneet rannalle, joten ilmeisesti Balthier oli vihdoin saanut neuvottelunsa päätökseen Reddasin kanssa. Poika hyvästeli Rikkenin ja Razin ja lähti yhdessä Penelon kanssa muiden luokse.
”No, saitteko mitään selville?” Basch tiedusteli kaksikolta. Vaan selitti, mitä piraatit olivat sanoneet. Lopulta tietoa ei ollut kovin paljon, eikä edes Fran lisännyt siihen mitään, vaikka vieran olisi luullut tietävän paljonkin Kuolmetsiköstä. Tämähän oli käytännössä asunut sen naapurissa.
”Vai piilotettu koetus”, Balthier pohdiskeli. ”Fran, tiedätkö siitä mitään?”
Viera kohautti olkapäitään. ”Kuolmetsikkö oli ehdottoman kiellettyä aluetta. Jos joku meni sinne, hän ei koskaan palannut. En tiedä oikeastaan muuta.”
”Sitten se selviää vain menemällä sinne”, Vaan summasi. ”Millä ja milloin lähdemme?” Hän olisi halunnut päästä matkaan saman tien. Balfonheimissä oli vietetty jo aivan riittävän monta päivää, Cidillä oli reilusti etumatkaa.
”Luulin, että sinulla on suunnitelma valmiina”, Balthier tuhahti.
”Minä… tuota…” Vaan mutisi. Ei hän ollut ehtinyt ajatella tätä puolta.
Balthier lähti kävelemään pois rannasta, kohti kaupungin toista laitaa. Siellä sijaitsi aerodome, mutta sieltä pääsi myös Cerobin arolle.
”Emme pääse Kerwoniin Strahlilla”, ilmapiraatti huomautti. ”Jos puheet pitävät paikkansa, Nono korjaa sitä edelleen. Sitä paitsi, se ei lennä jagdilla. Voisimme lentää korkeintaan Rabanastreen asti, mutta sanoisin, että tällä hetkellä riskeeraamme liikaa, jos saavumme sinne julkisesti ilmalaivalla.”
”Meidät pidätettäisiin välittömästi”, Ashe lisäsi. ”Vaynella on taatusti vahteja siellä, hän voi olettaa minun yrittävän vallankaappausta.”
”Entä jos vuokraamme chocobot?” Penelo ehdotti.
”Kerwon on toisella puolella Ivalicea”, Balthier muistutti. ”Joutuisimme matkustamaan Cerobin aron, Tchitan ylängön, Phonin rannikon, Salikametsän, Morsphora…”
”Selvä, selvä, matka on pitkä!” Vaan huudahti. Balthier oli ollut kamalan negatiivinen viime aikoina, ja se oli ärsyttävää. Mitä miehen positiiviselle ajattelulle oli tapahtunut?
”Voisimme käyttää porttikristallia”, Fran pisti väliin. ”Eruytissa on sellainen, samoin täällä.”
Syntyi hetken hiljaisuus, kun kaikki tuijottivat vieraa. Vaan tiesi varsin hyvin, että Fran halunnut palata kotikyläänsä eikä ollut edes tervetullut sinne. Heidän olisi jatkettava matkaa saman tien ja toivottava, etteivät he aiheuttaisi minkäänlaista selkkausta.
”Oletko varma?” Penelo kysyi vieralta. ”Minusta on ikävää, jos joudut vaikeuksiin sen takia.”
”Tämä on tärkeämpää kuin minun henkilökohtaiset ongelmani”, Fran kuittasi. ”Minua ei toivoteta tervetulleeksi, jopa Metsä voi olla vihamielinen, mutta minun on tehtävä tämä matka yhdessä teidän kanssanne.”
”Fran on oikeassa”, Ashe huomautti. ”Meillä on kiire, emme voi hukata aikaa ratsastamalla chocoboilla ympäri maata. Me olemme kaikki jo käyneet Eruytissa, joten osaamme kyllä matkustaa sinne porttikristallilla.”
”Aletaan mennä jo!” Vaan innostui. Jos kerran Franilla ei ollut mitään vierojen kylään palaamista vastaan, ei poikakaan aikonut vastustaa. Kyllä häntäkin hieman pelotti, mitä Kuolmetsiköstä löytyisi, mutta hänen piti jaksaa olla rohkea. Reksin takia, Penelon takia, Dalmascan takia. Hän voisi pelastaa monia uskaltautumalla tälle matkalle. Hän oli jo aloittanut, joten nyt ei ollut aika pysähtyä.
Reddasin lähimmät miehet löytyivät laiturilta läheltä piraattikuninkaan kartanoa. Pitkähuiskea Rikken nojasi kaiteeseen ja antoi auringon porottaa kasvoilleen, kun taas punapäinen Elza mulkoili miestä pahansuovasti. Kitukasvuiseksi jäänyt Raz taas näytti olevan omissa maailmoissaan. Vaan piti erityisesti tästä omituisesta bangaasta, joka oli huomattavasti ystävällisempi kuin monet muut rodun edustajat, joiden kanssa hän oli lähiaikoina tehnyt tuttavuutta. Missäköhän Ba’Gamnan piti tällä hetkellä majaansa? Vaan toivoi, ettei palkkionmetsästäjä ollut heidän kannoillaan.
”Kappas, vieraamme”, Rikken totesi ja kääntyi katsomaan kahta tulijaa. Vaan päästi irti Penelon kädestä ja virnisti miehelle. Tämä vaikutti varsin mukavalta tapaukselta. ”Jos olette käyneet keskustelun lordi Reddasin kanssa, oletan, että haluatte kuulla Kuolmetsiköstä?”
”Rikken!” Elza kivahti. Tämän ääni oli pistävä ja ärtynyt. Vaikka Elza oli herkullista katseltavaa kenelle tahansa miespuoliselle, Vaan ei pitänyt naisesta. Tällä ei ollut koskaan mitään hyvää sanottavaa. Sitä paitsi kaupungilla huhuttiin, ettei Elza ollut kiinnostunut miehistä ollenkaan. Sekin kuulosti varsin kummalliselta… mutta ehkä oli niin päin, että nainen oli koko ajan niin kiukkuinen, etteivät miehet olleet kiinnostuneet tästä.
”Miksi meidän pitää auttaa tätä sakkia?” punapäinen nainen jatkoi kimittämistään. ”He vain etsivät omaa kuolemaansa ja välittävät vain vähän, jos ollenkaan, herramme haluamisista.”
”Tätä sakkia?” Rikken toisti. ”Minä näen vain pojan… ja tytön. Sitä paitsi se oli lordi Reddasin käsky. Jos sinulla on valittamista –”
”Minä haistan kyllä pahat aikeet”, Raz keskeytti toverinsa. Vaan kuuli Elzan tuhahtavan. ”Minä tutkin heidät.”
Raz löntysti lähemmäs Vaania ja Peneloa, jotka pysyttelivät paikoillaan, kun bangaa kierteli heidän ympärillään ja kirjaimellisesti haisteli heitä. Vaan ei tiennyt, oliko bangailla parempi hajuaisti kuin ihmisillä tai pystyivätkö nämä todella haistamaan ihmisten aikeet, mutta hänestä oli viisaampaa pitää suunsa kiinni tällä kertaa.
”Arh… aye, ei ollenkaan hassumpaa”, Raz hymähti aikansa kierreltyään ja kääntyi katsomaan tovereitaan. ”Heistä ei ole vaaraa. Tämä tässä ei tahdo pahaa lordi Reddasille”, bangaa ilmoitti ja osoitti Vaania. ”Eikä tytölläkään ole pahoja aikeita”, tämä lisäsi.
”On siinäkin tapa varmistaa”, Elza puuskahti ja risti kädet rinnalleen. ”Mitä sinä muka haistat? Yletyt heitä juuri ja juuri vyötärölle ja siihenkin vain, jos laskee päälläsi keikkuvan papukaijan!”
Vaan vilkaisi bangaata syrjäsilmällä. Tämä todellakin oli ylettömän lyhyt, kitukasvuinen suorastaan. Lisäksi oli vaikea ottaa vakavasti henkilöä, jonka pään päällä istui papukaija. Eivätkö piraatit yleensä pitäneet noita lintuja olkapäällään?
”Huolesi on asianmukaisesti huomioitu”, Rikken kuittasi Elzalle. ”Minä puolestani aion seurata lordi Reddasin käskyjä.”
”Tee miten sinua huvittaa, mutta tiedä, ettei tästä seuraa mitään hyvää!” Elza raivosi. Nainen käännähti ympäri ja jäi tuijottamaan vaitonaisena merelle. Rikken kohautti olkapäitään kuin ilmaistakseen, että punapää oli aina samanlainen, eikä asialle ollut tehtävissä mitään.
”Olen pahoillani. Älkää välittäkö hänestä”, Rikken sanoi ja kääntyi katsomaan Vaania ja Peneloa. ”No niin, missäs minä olinkaan? Valtavan Golmoren viidakon eteläpuolella Kerwonissa sijaitsee paikka, jota kutsutaan Kuolmetsiköksi. Usva siellä on reilusti tiheämpää kuin yleensä, ja vaikka selviäisitte sen läpi, ei ole mitään takeita, että löydätte sen, mitä kauempana odottaa.”
”Hän puhuu Kuolmetsikön piilotetusta koetuksesta, joka teidän täytyy läpäistä avataksenne portin pyhään Giruveganin maahan”, Raz lisäsi.
”Kuulostaa mahtavalta!” Vaan innostui.
”Minusta se kuulostaa vaaralliselta”, Penelo huomautti. ”Oletteko te varmoja tästä?” hän tiedusteli ilmapiraateilta.
”Melkoisen varmoja. Tarinoiden mukaan kukaan ei ole palannut sieltä, joten siinä mielessä Elza on oikeassa, että otatte suuren riskin”, Rikken myönsi.
”Mistä te saatte kaiken tietonne?” Vaan uteli. Häntä oli jo pidemmän aikaa vaivannut se, että piraatit tuntuivat tietävän kaiken. Olisiko hänestä ilmapiraatiksi, jos hän ei onnistuisi haalimaan tällaista sisäpiirin tietoa?
”Meillä on lähteemme”, Raz nauroi. ”Kunnon piraatti ei paljasta niitä toiselle, kloppi. Kysy opettajaltasi, ehkä hän antaa muutaman vinkin.”
”Opettajaltani?” poika kummasteli.
”Siltä keikaroivalta pelleltä”, Elza jupisi selkä yhä käännettynä muihin päin.
”Tarkoitatteko te Balthieria?” Penelo varmisti.
”Ei hän ole opettajani”, Vaan kommentoi saman tien. Vai oliko? Eikö hän ollutkin seurannut miehen toimia tarkasti oppiakseen niistä? Ainakin hän ihaili Balthieria jollain tavalla, mutta se saattoi myös johtua siitä, että tämä oli ollut ensimmäinen ilmapiraatti, jonka hän oli tavannut.
”Siinähän te kaksi olette.”
”Siinä paha, missä mainitaan”, Elza ärähti eikä vaivautunut kääntymään.
Vaan sen sijaan vilkaisi taakseen. Muut olivat ilmestyneet rannalle, joten ilmeisesti Balthier oli vihdoin saanut neuvottelunsa päätökseen Reddasin kanssa. Poika hyvästeli Rikkenin ja Razin ja lähti yhdessä Penelon kanssa muiden luokse.
”No, saitteko mitään selville?” Basch tiedusteli kaksikolta. Vaan selitti, mitä piraatit olivat sanoneet. Lopulta tietoa ei ollut kovin paljon, eikä edes Fran lisännyt siihen mitään, vaikka vieran olisi luullut tietävän paljonkin Kuolmetsiköstä. Tämähän oli käytännössä asunut sen naapurissa.
”Vai piilotettu koetus”, Balthier pohdiskeli. ”Fran, tiedätkö siitä mitään?”
Viera kohautti olkapäitään. ”Kuolmetsikkö oli ehdottoman kiellettyä aluetta. Jos joku meni sinne, hän ei koskaan palannut. En tiedä oikeastaan muuta.”
”Sitten se selviää vain menemällä sinne”, Vaan summasi. ”Millä ja milloin lähdemme?” Hän olisi halunnut päästä matkaan saman tien. Balfonheimissä oli vietetty jo aivan riittävän monta päivää, Cidillä oli reilusti etumatkaa.
”Luulin, että sinulla on suunnitelma valmiina”, Balthier tuhahti.
”Minä… tuota…” Vaan mutisi. Ei hän ollut ehtinyt ajatella tätä puolta.
Balthier lähti kävelemään pois rannasta, kohti kaupungin toista laitaa. Siellä sijaitsi aerodome, mutta sieltä pääsi myös Cerobin arolle.
”Emme pääse Kerwoniin Strahlilla”, ilmapiraatti huomautti. ”Jos puheet pitävät paikkansa, Nono korjaa sitä edelleen. Sitä paitsi, se ei lennä jagdilla. Voisimme lentää korkeintaan Rabanastreen asti, mutta sanoisin, että tällä hetkellä riskeeraamme liikaa, jos saavumme sinne julkisesti ilmalaivalla.”
”Meidät pidätettäisiin välittömästi”, Ashe lisäsi. ”Vaynella on taatusti vahteja siellä, hän voi olettaa minun yrittävän vallankaappausta.”
”Entä jos vuokraamme chocobot?” Penelo ehdotti.
”Kerwon on toisella puolella Ivalicea”, Balthier muistutti. ”Joutuisimme matkustamaan Cerobin aron, Tchitan ylängön, Phonin rannikon, Salikametsän, Morsphora…”
”Selvä, selvä, matka on pitkä!” Vaan huudahti. Balthier oli ollut kamalan negatiivinen viime aikoina, ja se oli ärsyttävää. Mitä miehen positiiviselle ajattelulle oli tapahtunut?
”Voisimme käyttää porttikristallia”, Fran pisti väliin. ”Eruytissa on sellainen, samoin täällä.”
Syntyi hetken hiljaisuus, kun kaikki tuijottivat vieraa. Vaan tiesi varsin hyvin, että Fran halunnut palata kotikyläänsä eikä ollut edes tervetullut sinne. Heidän olisi jatkettava matkaa saman tien ja toivottava, etteivät he aiheuttaisi minkäänlaista selkkausta.
”Oletko varma?” Penelo kysyi vieralta. ”Minusta on ikävää, jos joudut vaikeuksiin sen takia.”
”Tämä on tärkeämpää kuin minun henkilökohtaiset ongelmani”, Fran kuittasi. ”Minua ei toivoteta tervetulleeksi, jopa Metsä voi olla vihamielinen, mutta minun on tehtävä tämä matka yhdessä teidän kanssanne.”
”Fran on oikeassa”, Ashe huomautti. ”Meillä on kiire, emme voi hukata aikaa ratsastamalla chocoboilla ympäri maata. Me olemme kaikki jo käyneet Eruytissa, joten osaamme kyllä matkustaa sinne porttikristallilla.”
”Aletaan mennä jo!” Vaan innostui. Jos kerran Franilla ei ollut mitään vierojen kylään palaamista vastaan, ei poikakaan aikonut vastustaa. Kyllä häntäkin hieman pelotti, mitä Kuolmetsiköstä löytyisi, mutta hänen piti jaksaa olla rohkea. Reksin takia, Penelon takia, Dalmascan takia. Hän voisi pelastaa monia uskaltautumalla tälle matkalle. Hän oli jo aloittanut, joten nyt ei ollut aika pysähtyä.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!