Ficcikirjasto

Matka ylös tuntui kestäneen vuosia, mutta vihdoin Chiaki pääsi pudottamaan kengät jaloistaan. Kakashin avulla hän selvisi kieppuvaan makuuhuoneeseen. Makuulle hän ei silti suostunut laskeutumaan, sillä pelkkä ajatus pyörivästä sängystä sai vatsan kiertymään solmuun.

”Kakashi, minä…” tyttö aloitti.
”Hyss, pysyttele siinä. Minä haen sinulle vettä”, mies kuitenkin keskeytti hänet ja katosi keittiön suuntaan. Chiaki riuhtoi pinnit ja ponnarin hiuksistaan. Hän yritti laskea ne yöpöydälle, mutta koko kasa varisi kauniisti lattialle. Outoa, hän oli ollut aivan varma pöydän sijainnista.

Kakashi palasi vesilasin kanssa ja asetteli sen huolellisesti tytön käsiin. Hyvin hitaasti Chiaki kohotti lasin huulilleen. Vesi ei ollut koskaan maistunut niin hyvälle. Se oli täydellistä, raikasta, kaunista…

Kun tyttö oli tyhjentänyt lasin, mies nappasi sen hänen käsistään ja laittoi yöpöydälle. Kakashi keräsi myös Chiakin aiemmin pudottamat esineet.

”Sinun olisi pitänyt olla varovaisempi”, mies huomautti. Chiaki tiesi, että häntä olisi pitänyt nolottaa, mutta sen sijaan hänen huuliltaan karkasi hämmentynyt kikatus, joka äityi pian kunnolliseksi naurunpuuskaksi. Jos hän olisi nauramiseltaan ehtinyt vilkaista Kakashia, hän olisi nähnyt hyvin kummastuneen ilmeen.

Lopulta tyttö istui kippurassa kykenemättä lopettamaan nauramista. ”Minä… hihii… tu.. hih… kehdun!”
”Ota nyt vain ihan rauhallisesti…” Kakashi vastasi ja istui tytön vierelle sängylle. Chiaki veti henkeä ja yritti saada naurun loppumaan. Hemmetti, ei hän edes tiennyt, mikä häntä oikein nauratti. Ei tilanteessa ollut kerta kaikkiaan mitään huvittavaa. Hänen olisi pitänyt nolostella ja punastella tapansa mukaan, mutta reaktio oli aivan päinvastainen. Hän tunsi olonsa villiksi ja levottomaksi, hulvattomaksi suorastaan.

Chiaki nojautui Kakashia vasten. Hän nosti jalkansa sängylle ja painautui niin kiinni mieheen kuin suinkin pystyi. Nauru hiipui hiljalleen, kun hän kietaisi kätensä miehen niskaan. Ele ei onnistunut aivan niin tyylikkäästi kuin hän olisi halunnut, mutta pääasia oli, että se ylipäätään onnistui.

”Chiaki…” Kakashi sanoi ja tarttui tyttöä käsivarsista yrittäen irrottaa tämän otetta. Tyttö kuitenkin kieltäytyi päästämästä irti.
”Oletko sinä homo?” punapää kihersi miehen poskea vasten.
”Mitä? En”, Kakashi sai sanottua. Mies oli hyvin hämmentynyt, sen Chiaki aisti, vaikkakin hämärästi. Oli yllättävän vaikeaa lukea nyt toisen tunteita.
”Mutta Ish.. Ich.. Iruka! Iruka on!” tyttö jatkoi juttuaan. Olipa Kakashin poski hyvin lämmin, mutta maskin pinta tuntui karhealta. Olikohan se epämukava kasvoja vasten? ”Kutittaako tuo maski?”
”Ei…” Kakashi mutisi. ”Mitä sinä sanoit Irukasta?”
”Että hän on hooomooo!” Chiaki hihitti ja työntyi yhä lähemmäs miestä, mikäli se nyt oli mahdollista.
”Mistä sinä niin päättelit?” Kakashi ihmetteli.
”Koskaaah… hän tykkää sinusta!”

No, itse asiassa Chiaki ei ollut varma asiasta. Hänen yrityksensä lukea Irukan tunteita oli epäonnistunut surkeasti. Silti… mies oli aivan varmasti punastunut puhuessaan Kakashista. Se oli varma merkki.

”Chiaki, Iruka on paras ystäväni. Ei muuta. Sinä taidat nyt hieman kuvitella asioita”, Kakashi naurahti, mutta miehen ääni oli kumman kireä. ”Sinun taitaisi olla parempi käydä nukkumaan.”
”Mutta kun minä en halua!” tyttö uhmasi. Kakashi oli niin lämmin ja voimakas. Mies olisi voinut pakottaa hänet irrottamaan otteensa, mutta tämä ei tehnyt sitä. Sen täytyi olla positiivinen viesti.
”Sinä olet…”
”… aivan mielettömän iiiihaaastunut!” tyttö ilmoitti välittämättä siitä, että keskeytti Kakashin.
”Mitäh?”

Kakashi työnsi nyt Chiakin kauemmas itsestään. Punapää joutui katsomaan miestä pitkään, että näki tämän tarkasti. Hän olisi kovasti halunnut nähdä miehen ilmeen nyt. Hän kohotti kätensä ja yritti tarttua miehen maskin reunaan, mutta tämä oli nopeampi ja nappasi häntä ranteesta kiinni. Pahus.

”Chiaki, sinä olet kahdeksantoista. Olet minua yli kymmenen vuotta nuorempi”, Kakashi selitti.
”Mitä sen on väliä, jos tykkää oikeasti?” Chiaki kysyi. Kylmä pettymys valui hänen sisälleen. Hän oli lapsi miehen silmissä.
”Se ei olisi oikein sinua kohtaan. Sinun pitäisi löytää joku… joku, joka on sinun ikäisesi”, mies sanoi.
”En minä halua!” tyttö kiljaisi. ”Olenko minä sinusta ruma?!”
”Et tietenkään. Ei kyse ole siitä. Tämä on vain monimutkaista”, Kakashi yritti.

Kuumat kyyneleet valuivat Chiakin poskelle. Nyt hän ymmärsi, miksi Mitoki aina parjasi miehiä ja sanoi, että nämä vain satuttivat naisia. Niinhän nämä totisesti tekivät! Eikä Kakashi ollut poikkeus!

”Olen pahoillani, Chiaki”, harmaahiuksinen mies kuiskasi. ”Sinun vanhempasi… he nylkisivät minut. He eivät koskaan voisi hyväksyä.”
”Eivät he ole elossa! Heidän mielipiteellään ei ole mitään väliä!” tyttö kirkui. ”Sinä et vain tykkää minusta ja keksit typeriä tekosyitä!”
”Olisikin kyse siitä”, Kakashi mutisi.
”Sinä olet tekosyiden mestari! Valehtelun kruunaamaton keisari!” Chiaki jatkoi sättimistään. ”Et yhtään piittaa siitä, miltä minusta tuntuu! Ajattelet vain itseäsi!”

Tyttö yritti huitaista miestä, mutta koska tämä piti edelleen kiinni hänen ranteestaan, teko jäi yrityksen asteelle.

”Kyllä minä piittaan, piittaan paljonkin”, Kakashi huomautti.
”Sinä valehtelet!”
”Kuuntele nyt, Chiaki!”
”En halua! Sinä olet ilkein ihminen koko maailmassa!” tyttö kiljui ja riuhtoi kättään miehen otteesta.
”Chiaki!”

Kakashi ääni oli niin käskevä, että tytön suu yksinkertaisesti loksahti kiinni. Hän jäi tuijottamaan miestä kyyneleisin silmin. Tämä oli niin julma. Chiaki oli oikeasti ajatellut, tai pikemminkin toivonut, että hänellä olisi ollut jotain mahdollisuuksia, edes pienen pieniä, mutta nyt Kakashi vain murskasi kaiken.

”Ensiksi, älä kuvittele, etten minä välitä, koska siitä ei ole kyse”, mies ryhtyi selittämään saatuaan tytön vihdoin hiljaiseksi. ”Toiseksi, kun sanon asioiden olevan monimutkaista, se ei tarkoita, että pitäisin sinua rumana tai etten tykkäisi sinusta. Olet oikein mukava tyttö, eikä minulla ole mitään sinua vastaan.”

Niin, mukava. Vähän niin kuin Naruto oli Kakashin mielestä mukava kersa. Siihenkö Chiakin pitäisi tyytyä? Jos tilanne oli se, hän ei halunnut nähdä miestä enää ikinä.

”Minä en haluaisi keskustella tästä, kun sinä olet tuhannen päissäsi, etkä luultavasti edes muista aamulla, mitä olen sinulle sanonut. Mutta et ilmeisesti aio antaa minulle vaihtoehtoja.” Kakashi puhui taas kuin pienelle lapselle. Mies oli kuin ankara isä, joka ei koskaan huutanut, mutta nuhteli sitäkin ilkeämmällä tavalla: pettyneellä äänensävyllä.

”Jos tämä olisi kiinni yksin minusta, en varmaankaan joutuisi tekemään näin. Ei, minä en todellakaan tekisi näin”, Kakashi pohdiskeli ääneen. ”Valitettavasti tähän liittyy muutakin. En haluaisi loukata ihmisiä, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä. Tilanne on varsin kiusallinen…”
”Sinä loukkaat minua!” Chiaki syytti.
”Tämä on omaksi parhaaksesi. Tajuat sen, kun löydät jonkun, joka sopii sinulle parem… on sinun ikäisesi”, mies huomautti. ”Sitten olen sinulle vain se typerä, vanha ukko.”
”Etkä ole! Etkä ole! Ei tule ketään toista!” Chiaki itki.

Kakashi oli pitkään hiljaa. Chiaki nieleskeli katkeria kyyneliä. Hänen olisi vain pitänyt pysytellä hiljaa. Silloin hän olisi saanut pitää edes omat kuvitelmansa, salaiset haaveensa. Nyt kaikki ropisi sirpaleina lattialle.

Mies päästi irti tytön ranteesta. Punapää kohotti kätensä ja pyyhki kosteita poskiaan. Tämä oli niin väärin.

”Chiaki… en haluaisi satuttaa sinua”, Kakashi sanoi hyvin hiljaisella äänellä.
”Miksi sitten teet niin?” tyttö nyyhkytti.
”Koska minun on pakko”, mies vastasi.

Chiaki räpytteli kosteita silmiään. Hän ei voinut tajuta, mitä mies oikein tarkoitti. Oli vaikea saada ajatuksesta kiinni. Kakashi oli aikuinen mies, ei kukaan muu voinut kertoa tälle, mitä tämä sai tai ei saanut yksityiselämässään tehdä. Miehen väitteet olivat täysin absurdeja, typeriä… ja silti tummanharmaan silmän katse näytti rehelliseltä… sikäli, kun Chiaki nyt pystyi kunnolla näkemään.

”Eikä ole”, punapää kuiskasi. Hän nojautui nopeasti eteenpäin, kohti Kakashin kasvoja, eikä mies ehtinyt tällä kertaa reagoida – tai sitten ei halunnut, kukapa sen tiesi. Suukko ei osunut aivan kohdilleen, mutta ainakaan mies ei tyrkännyt häntä pois.

~o~

Hirveää. Kamalaa. Kauheaa. Kuvottavaa. Oksettavaa. Säälittävää. Saamarin noloa. Chiaki ei kyennyt keksimään parempia sanoja, sillä hänen päässään jyskytti lauma lilliputteja, jotka yrittivät naulata aivomassan kiinni luuhun. Vatsa oli kääntynyt ylösalaisin vähintään viisi kertaa, eikä mikään – edes vesi – halunnut pysyä sisällä. Tyttö oli maannut sängyssä kykenemättä nousemaan muulloin kuin silloin, kun piti kontata vessaan. Kerran hän ei ollut tosin ehtinyt, joten hän oli todennut, että oli parempi pitää ämpäri sängyn vieressä.

Silti fyysinen olotila ei ollut edes paha, jos sitä vertasi siihen, mitä hänen mielessään pyöri. Illan muistot olivat epäselviä, hataria ja hämäriä, mutta yhtä kaikki, ne eivät olleet pyyhkiytyneet kokonaan pois. Chiaki tiesi tasan tarkkaan sanoneensa asioita, joita ei koskaan olisi päästänyt suustaan selvin päin.

Hän ei joisi enää koskaan. Sen hän päätti tällä nimenomaisella hetkellä. Alkoholi oli keksintö suoraan Helvetistä. Se vietteli ja sai haluamaan lisää, mutta aamu paljasti sen todellisen luonteen. Pahempaa sai hakea, eikä edes helposti löytänyt. Kurjinta oli, ettei Chiaki voinut syyttää olostaan ketään muuta. Juuri hän oli ostanut pullon, juuri hän oli kumonnut sen hänen kurkustaan alas ja juuri hän oli päättänyt lähteä baariin juomaan vähän lisää. Miten typerää se oli ollutkaan!

Päivä oli hiljalleen valunut puoleen ja siitä iltapäivän puolelle. Chiaki tiesi, ettei kykenisi toteuttamaan aiempia suunnitelmiaan. Niiden täytyi odottaa vähintään huomiseen, sillä tänään hän ei todellakaan poistuisi asunnosta.

”Minä menen hakemaan jotain syömistä”, Kakashin ääni kuului makuuhuoneen ovelta. ”Pärjäätkö sen aikaa?”
”Joo”, Chiaki mutisi peiton alta. Hän ei vilkaissutkaan miehen suuntaan. Koko päivän hän oli vain toivonut, että Kakashi menisi pois. Oli aivan liian häpeällistä, että tämä oli päässyt todistamaan hänen alennustilaansa. Viimeisetkin mahdollisuudet olivat karisseet siinä. Nyt hän oli nolannut itsensä niin totaalisesti, ettei alemmas voinut enää päästä.

Miehen askeleet katosivat eteiseen. Tällä kertaa tämä jopa poistui ovesta. Punapää ei tosin ihmetellyt sitä. Hänen täytyi olla niin kamala näky, ettei mies edes halunnut tulla samaan huoneeseen. Toisekseen hän haisi niin hirveälle, että samassa tilassa oleminen saattoi olla vähintäänkin epämukavaa. Ehkä nyt olisi sopiva hetki käydä suihkussa?

Chiaki nousi istumaan hyvin hitaasti. Oksennus ei tällä kertaa noussut kurkkuun, mutta olo ei silti ollut paras mahdollinen. Päässä jyskytti varsin ikävästi.

Tyttö laski jalkansa lattialle ja pakottautui kampeamaan itsensä ylös sängystä. Hitain askelin hän suuntasi kylpyhuoneeseen. Matkalla hän riisui kimonon vihdoin päältään. Se ei näyttänyt ollenkaan yhtä hyvältä kuin edellisenä iltana, mutta ehkä kunnollinen puhdistus ja tuuletus auttaisivat asiaa.

Matka kylpyhuoneeseen oli varmasti venynyt yön aikana. Vaikka Chiaki oli vieraillut tuossa huoneessa jo useampaan otteeseen keskustelemassa syvällisiä pöntön kanssa, matka oli tällä kertaa loputon. Alusvaatteet lensivät pyykkikorin suuntaan, mutta putosivat lattialle, kun punapää pääsi vihdoin perille. Hän ei jaksanut välittää. Ne ehtisi poimia myöhemminkin.

Kuuma vesi ei tuntunut ollenkaan hyvälle, joten Chiaki väänsi veden huomattavasti tavallista kylmemmälle. Palelu suihkussa ei ollut sekään mukavaa, mutta voitti lähestyvän oksennuksen tunnun. Tyttö totisesti toivoi, että seuraava päivä olisi parempi. Joskaan henkinen helvetti ei luultavasti loppuisi ikinä. Hän ei voisi enää edes vilkaista Kakashin suuntaan tuntematta syvää häpeää sanoistaan ja teoistaan.

Taivas, hän oli yrittänyt suudella miestä, vaikka tämä oli torjunut hänet aivan selvästi! Mikä hänelle oli tullut? Miksei hän ollut tajunnut selkeää torjuntaa, kieltoa? Chiaki hautasi kasvonsa käsiinsä. Idiootti, mikä idiootti. Säälittävä teini, juuri se hän oli. Ei ollut mikään ihme, ettei Kakashi ollut kiinnostunut.

Viileä vesi helpotti oloa. Chiaki pesi hiuksensa huolellisemmin kuin koskaan ja kääriytyi paksuun pyyhkeeseen tultuaan pois suihkusta. Hän hankasi hampaitaan harjalla kymmenisen minuuttia saadakseen oksettavan maun pois suustaan. Peilistä häntä katsoi riutunut ja väsynyt tyttö, mutta ainakin näky muistutti jopa etäisesti ihmistä. Hymyillä hän ei silti jaksanut. Hän oli sössinyt kaiken lopullisesti. Tästä suosta nouseminen veisi vielä paljon aikaa, jos hän nyt toipuisi koskaan.

Itku ei tullut, vaikka olo oli äärimmäisen kurja. Ehkä kaikki mahdollinen neste oli poistunut tytön elimistöstä. Alkoholi kuulemma poisti nestettä. Olisi varmaan hyvä juoda jotain.

Pyyhe päällään Chiaki hiippaili makuuhuoneeseen. Hän veti yöasunsa ylleen, koska se tuntui vaihtoehdoista mukavimmalta. Pyyhe jäi lojumaan tuolin selkänojalle, kun hän suunnisti keittiöön ja suorinta tietä jääkaapille. Kylmä mehu tekisi terää. Ei se ehkä sydämen haavoja parantaisi, mutta edes fyysisen olon koheneminen olisi positiivista.

Punapää suuntasi lasinsa kanssa pöydän ääreen. Ennen kuin hän pääsi perille asti, hänen katseensa vangitsi maljakkoon aseteltu kimppu punaisia liljoja sekä kolme pakettia, joiden päälle oli aseteltu kortit. Joku oli sittenkin muistanut hänen syntymäpäivänsä. Joku oli käynyt jättämässä lahjoja hänelle. Hän ei ollut koskaan saanut noin montaa pakettia syntymäpäivänään. Uskomatonta!

Mutta kuka? Chiaki laski lasin pöydälle ja istahti sen ääreen. Hetken hän vain tuijotti lahjoja uskaltamatta koskea niihin. Tämä ei ollut todellista. Ehkä painajainen oli yhtäkkiä vaihtunut haaveuneen?

Lopulta tyttö ojensi kätensä ja tarttui yhteen paketeista. Se oli pehmeä. Ennen avaamista tyttö käänsi kortin, jossa oli kuva typerästi virnuilevasta sammakosta, ja ryhtyi lukemaan sitä.

Hyvää synttäriä! Naruto olisi halunnut ostaa sinulle alusvaatteita, mutta sanoin, ettei se ole sopivaa. Näin, kun katselit tätä kaupassa.

Sakura, Naruto & Sasuke

PS. Naruto sai sitten valita kortin!

Typerä hymy karkasi Chiakin kasvoille. Kortti oli juuri niin narutomainen kuin vain kuvitella saattoi. Mutta kolmikko oli ostanut hänelle lahjan? Ilmeisesti Sakura oli päättänyt, mitä nämä hankkivat, koska kortti oli ehdottomasti tytön käsialaa. Kukaan poika ei kirjoittanut noin siististi. Näitä täytyisi muistaa kiittää heti, kun Chiaki vain näkisi nämä jossain.

Punapää repi paperin paketin ympäriltä. Esille paljastui paita, jota hän oli hipelöinyt useaan otteeseen eräässä kaupassa. Punamustaraidallinen, niin täydellinen, mutta kimono oli maksanut niin paljon, ettei Chiaki ollut enää raaskinut satsata paitaan. Nyt hän rutisti sen rintaansa vasten. Vaikka hän ei koskaan saisi itselleen miestä, hänen pitäisi muistaa, että nyt hänellä oli ihania ystäviä. Näistä hänen pitäisi ehdottomasti pitää kiinni.

”Kiitos”, tyttö kuiskasi, ennen kuin taitteli paidan ja asetti sen pöydälle odottamaan. Hän nappasi seuraavan kortin ja käänsi senkin ympäri.

Onnea!

En oikein tiennyt, mitä sinä haluaisit, joten päätin tyytyä perinteiseen ratkaisuun. Toivottavasti pidät liljoista!

Kakashi

Tytön vihreät silmät levisivät, kun hän tuijotti ensin korttia, sitten pakettia, jonka päällä se oli ollut ja viimeisenä maljassa olevia kukkia. Mitä tämä tarkoitti?

Kakashi ei ollut unohtanut. Mies oli ilmeisesti oikeasti ollut jumissa jossain typerässä palaverissa. Ja tämä oli antanut hänelle kukkia? Oikeita kukkia? Ei mitään perinteisiä, tylsiä ruusuja, vaan liljoja. Punaisia liljoja… eikös punainen ollut rakkauden ja intohimon väri?

Ei, ei, ei, Chiaki ei saanut lähteä tälle linjalle ajattelussa! Kakashi oli vain halunnut olla kohtelias, ei muuta. Silti kukat olivat todella kauniita. Tytön ensimmäiset kukat, jotka hän oli keneltäkään mieheltä saanut. Niiden tuoksu levisi keittiöön ja punaiset terälehdet suorastaan hehkuivat.

Okei, eivät ne hehkuneet, mutta Chiaki halusi ajatella niin. Kesti pitkän aikaa, ennen kuin hän tarttui pakettiin. Pelkästään kukkien katseleminen ja niiden antajan ajatteleminen olivat paras lahja ikinä.

Ei ollut vaikea arvata, mitä Kakashi oli antanut lahjaksi. Mies oli tosiaan tehnyt perinteisen ratkaisun. Silti perinteet eivät olleet pahasta. Chiakin ei tosiaan nyt tehnyt mieli syödä suklaata, mutta ne olisivat hyvä iltapala sitten, kun hän voisi paremmin.

Kukkia ja suklaata, perinteisen romanttinen ele. Ehdottomasti. Tosin Chiaki oli luullut, ettei kukaan mies oikeasti lahjoitellut sellaisia, mutta ei häntä haitannut. Hän arvosti Kakashin elettä suuresti siitä huolimatta, ettei sen taakse liittynyt tunteita. Mies oli joka tapauksessa ajatellut häntä edes hieman. Ja vaikka tämä ei varmasti enää koskaan ajattelisi Chiakista lämpimästi, tämä oli hetken tehnyt niin. Ennen kuin tyttö oli omalla typeryydellään pilannut kaiken…

Chiaki puisteli päätään. Hän ei saisi nyt vajota synkkyyteen. Hänen pitäisi arvostaa niitä hetkiä, jotka oli saanut. Olihan Kakashin kanssa ollut hyviä hetkiä, sellaisia, jotka eivät katoaisi muistoista koskaan. Ne lämmittäisivät sydäntä vielä vuosienkin päästä. Niihin liittyviä tunteita ei voisi unohtaa.

Silti sydämeen sattui turkasen paljon, kun ajatteli, että sellaisia hetkiä ei enää tulisi lisää. Oli vain jotenkin pärjättävä ilman, elettävä eteenpäin. Tästä lähin Chiaki keskittyisi pelkästään työskentelemään eteenpäin, jotta voisi saavuttaa tavoitteensa. Hän ei ehkä voisi milloinkaan saada Kakashia itselleen, mutta Mitokin hän voisi pelastaa.

Raskas huokaus karkasi tytön huulilta. Hän laittoi suklaarasian syrjään ja loi siihen surumielisen katseen. Kakashi oli perinteitä kannattava mies, se oli ainakin selvinnyt nyt.

Viimeinen kortti ja viimeinen paketti olivat vuorossa. Kortti ei ollut tavanomainen syntymäpäiväksi. Siinä komeili jylhä vuoristomaisema. Se oli mieltä rauhoittava ja kaunis, mutta muistutti samalla ihmisen pienuudesta. Luonto oli jotain suurta ja suunnatonta. Ihminen oli vain pieni murunen kaiken tuon upeuden joukossa.

Chiaki käänsi kortin ja jäi tuijottamaan tekstiä. Tämä oli jo suorastaan kummallista! Hän ei voinut ymmärtää, mikä sitä vanhaa pervoa riivasi.

Hyvää syntymäpäivää!

En tunne sinua niin hyvin kuin haluaisin, enkä tiedä, miten minun pitäisi lähestyä sinua. Halusin kuitenkin antaa tämän kirjan sinulle, sillä se voi auttaa sinua ymmärtämään asioita.

J

Kirjain ei voinut viitata keneenkään muuhun kuin siihen kaikkeen puuttuvaan irstaaseen vanhaan kääpään, josta ei ollut vielä kertaakaan ollut Chiakille iloa. Miksi tämä halusi tunkea hänen luettavakseen kirjan? Ei hän edes välittänyt lukemisesta niin kovin paljoa. Kirja olisi ollut ehkä Mitokille sopiva lahja, mutta punapäälle lenkkaritkin olisivat olleet parempi vaihtoehto.

Joka tapauksessa tyttö repi paperin paketin päältä. Kirjan kansi oli tummansininen ja sen kanteen oli hopeisella painettu vanhan pervon nimi – oliko tämä muka kirjailija? – sekä teksti Tunteiden tuulessa. Sen täytyi olla kirjan nimi. Kuulosti aivan naisten hömppäromaanilta, mutta ei kai kukaan mies nyt sellaisia kirjoittanut. Jiraiya vaikutti aina vain omituisemmalta tapaukselta.

Chiaki avasi kirjan. Etusivulle oli painettu sanat: ”Elämäni naiselle ja unohdukselle, jolla minua ei koskaan siunattu”. Käsin lauseen perään oli vielä lisätty: ”Sekä hänelle, joka vei viimeisenkin toivon unohduksesta”.

Punapää ei todellakaan ymmärtänyt, mitä omistuskirjoituksilla haettiin. Tai no, se oli selvää, että ensimmäisen oli tarkoitus viitata naiseen, jota perverssi oli joskus rakastanut. Kaipa tämä oli joskus ehtinyt normaalin ihmissuhteenkin muodostaa. Tämä oli ilmeisesti myös menettänyt rakkaansa, muttei ollut koskaan kyennyt unohtamaan. Käsin lisätty teksti sen sijaan jäi tytölle mysteeriksi, mutta ehkä hän tajuaisi, jos lukisi teoksen.

Yllättäen tytöstä tuntui, että hänen edessään oli kirja, jonka hän halusi oikeasti lukea. Edelleen hänellä oli vahva epäilys, että se olisi kamalaa hömppää, mutta siihen näytti liittyvän ratkaisematon arvoitus. Hän sietäisi kyllä hömpän, jos hän sen avulla saisi vastauksia mieltään vaivaaviin kysymyksiin.