Ficcikirjasto

Balthier nousi istumaan ja kirosi raskaasti. Muistikuvat palautuivat hänen mieleensä pätkittäin, ja hän kiitti onneaan, että oli vielä hengissä. Häipyminen ei ollut sujunut suunnitelmien mukaan. Hän oli kuvitellut, että Bahamut ehtisi suunnata kohti Archadesia tai ainakin laskeutua turvallisesti hyvän matkan päähän Rabanastresta, jolloin olisi ollut helppo livahtaa tiehensä ja jättää vähäksi aikaa kaikki sekasorto taakseen.

Ilmapiraatin suunnitelmaan ei ollut todellakaan kuulunut päätyminen haisevaan viemäristöön jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Samaan pahuksen viemäristöön, jota pitkin hän oli joutunut pakenemaan murtauduttuaan Franin kanssa Rabanastren kuninkaallisen linnan aarrekammioon. Kohtalo totisesti ivasi häntä.

Mies ryhtyi tutkimaan saamiaan vammoja. He olivat Franin kanssa ehtineet jo pohjakerroksen ruumaan asti, itse asiassa melkein lastausluukulle. Sen jälkeen oli rysähtänyt, eikä Balthierilla ollut selvää käsitystä, miten tilanne oli jatkunut. Miten hän oli päätynyt viemäriin makaamaan? Se oli turkasen hyvä kysymys.

Kuivunutta verta löytyi kasvojen vasemmalta puolelta ja ohimolla oli erittäin arka kohta. Mies päätti jättää sen toistaiseksi omaan arvoonsa. Jalat ja kädet tuntuivat liikkuvan normaalisti, luita ei tainnut olla poikki. Joka paikkaa kyllä särki, mutta hän oli selvinnyt säikähdyksellä.

Seuraavaksi mies yritti hahmottaa ympäristöään. Haiseva vesi ympäröi häntä kaikkialla, mutta sitä oli vain kymmenisen senttiä. Yläpuolella näkyi luultavasti Bahamutin pohja ja lastausluukku. Viemärin kivisestä katosta oli irronnut palasia, jotka lojuivat nyt siellä täällä. Ylöspäin ei käynyt kulkeminen. Siinä oli taas uusi syy kirota. Piraatin pitäisi etsiä tiensä ulos läpi sekavan viemäriverkoston – ja tällä kertaa ilman Vaanin erinomaista viemäritietoutta. Lisäksi hänellä ei ollut pienintäkään halua tulla ulos Rabanastressa. Hän tosiaan halusi hieman vapaata oikuttelevasta mutta erittäin sievästä prinsessasta sekä muusta joukosta. Ystäviä? Kenties, mutta he olivat olleet yksissä aivan liian tiiviisti.

Balthier nojasi toisen kätensä viemärin pohjaa vasten ja kampesi itsensä pystyyn. Käsi ilmaisi voimakkaan vastalauseensa. Se ei ollut vieläkään täysin parantunut eikä uusi kolhiutuminen ollut tehnyt hyvää.

Mies työnsi kivun mielestään ja etsi Frania katseellaan. Viera oli ollut hänen sylissään ennen tömähdystä, joten tämä ei voinut olla kaukana. Rojua ja kiviä oli vain joka puolella niin paljon, ettei ollut helppo nähdä kaikkialle.

Fran. Toivottavasti viera oli yhä elossa. Balthier ei voinut mitään epämiellyttävälle tunteelle, joka pyrki esiin. Nainen oli jo kertaalleen valmistautunut kuolemaan, koska oli kuvitellut Balthierin pärjäävän paremmin ilman häntä. Ilmapiraatti halusi totisesti tietää, miten Fran oli voinut ajatella niin. Zodiark, hän oli tarjoutunut hankkimaan naisen kanssa yhteisen asunnon! Eikö sellaisen pitänyt kertoa jotain? Kenties hän ei halunnut naimisiin, mutta se ei tarkoittanut, ettei hän halunnut jakaa elämäänsä Franin kanssa. Miksi naisille kaikki piti vääntää mithril-palkista? Ja missä ihmeessä se viera oikein oli?

Balthierin oli vaikea lähteä liikkeelle. Häntä pelotti, mitä hän löytäisi. Fran oli saattanut jäädä jonkin kiven tai laatikon alle. Oli myös mahdollista, että nainen oli pudonnut kasvoilleen ja hukkunut likaiseen veteen. Sellainen päätös vieran elämälle ei ollut todellakaan arvollinen. Piraatti yritti pikaisesti haihduttaa mielikuvan.

Taaempana, korokkeella, ääni ilmoitti Balthierin mielessä ja sai tämän hätkähtämään. Ääni oli tuttu, mutta hän oli luullut, ettei enää koskaan kuulisi sitä.

Belias? mies varmisti. Hän tavoitteli pedon läsnäoloa mielessään, muttei onnistunut siinä.

En ole enää kanssasi. Usvan purkaus Aurinkokristillä erotti meidät ja muutti esperien olemusta. Me olemme yhä, mutta emme samalla tavalla. En pysty enää ottamaan isäntää, Belias selosti. En tiedä, mistä se tarkalleen ottaen johtuu, mutta se on vapauttavaa.

Miksi hemmetissä sinä sitten vielä roikut minussa? piraatti kummasteli ja suuntasi taaemmas, kiersi yhden alas rysähtäneen kiven ja nousi pari porrasta ylös päästäkseen tasanteelle, jolla Fran makasi tajuttomana.

Näytti siltä, että kaipasitte apua, peto totesi.

Sinä pelastit meidät? Balthier kysyi. Hän laskeutui polvilleen Franin viereen ja tarttui naisen ranteeseen tunnustellakseen tämän pulssia. Viera näytti liiankin levolliselta.

Ajattelin, että olen sen verran velkaa, ennen kuin häivyn lopullisesti, Belias vastasi.

Franin sydän löi edelleen. Viera oli vain tajuton ja hengitti kevyesti. Tämän kypärä oli pudonnut jonnekin ja vasemman korvan juuressa oli haava. Balthier muisti naisen kolhineen saman paikan jo vuosia aiemmin. Silloin tämä oli joutunut kahnaukseen Balfonheimissä. Itse asiassa se oli tapahtunut samana iltana, kun he olivat tavanneet ensimmäistä kertaa.

Piraatti puisteli päätään ja pakotti muistot pois mielestään. Fran oli lyönyt päänsä jo Bahamutissa, kun he olivat korjanneet lentorenkaita. Viera ei ollut siis vahingoittunut ilmalinnoituksen pudotessa. Beliaksen täytyi puhua totta.

Kerropa minulle yksi asia, Balthier aloitti. Hän ei tuntenut edelleenkään pedon läsnäoloa, mutta hän oli varma, että se oli yhä paikalla.

Mikä niin?

Jos sinä kerran pelastit meidät, miten hitossa Fran päätyi turvalliselle tasanteelle ja minä makaamaan likaveteen?

Ilmapiraatti oli aivan varma, että karvainen hirviö nauroi omassa ulottuvuudessaan. Hyvähän sen oli ilkkua siellä, Balthierilla ei ollut mitään mahdollisuutta täräyttää sitä nyrkillä tai muutenkaan kostaa. Puolijumalat olivat näköjään yhtä sietämättömiä kuin kokonaisetkin.

Minun piti priorisoida, peto myhähti. Ja nyt minun pitää mennä. Matkatkaa seuraavasta kulmauksesta suoraan ja kääntykää aina vasemmalle silloin, kun se on mahdollista. Tulette lopulta portille, joka vie pois viemäristä. Koska et halunnut Rabanastreen, pääsette sitä kautta Barheimin kulkureitille.

Balthierin teki mieli sanoa esperille paljonkin, mutta ilmeisesti aika kävi vähiin. Se reitti on tukossa. Mimic-kuningatar rysäytti katon alas, emme pääse ulos sieltä.

Siellä on toinen portti Itäiselle aavikolle, Belias selvitti. Hyvästi, isäntä… Balthier.

Viemäri tuntui yhtäkkiä aavemaisen hiljaiselta paikalta. Balthier oli tyytyväinen, ettei esper ollut jäänyt asumaan hänen tajuntaansa ikuisiksi ajoiksi, mutta hän tajusi, että hänen tulisi vielä ikävä tuota omahyväistä ja isoegoista paskiaista. Tietyllä tavalla hän oli pitänyt Beliaksesta todella paljon.

Ilmapiraatti kohotti maassa makaavan vieran päätä ja hivutti kätensä hitaasti tämän niskan alle ja sieltä lopulta hartioiden taakse. Hän nosti Franin puolittain istuvaan asentoon rintaansa vasten.

”Fran?” Balthier yritti. Kuinka monta kertaa hän oli jo herätellyt naista? Kuinka monta kertaa hän oli joutunut pelastamaan tämän? Fran oli erinomainen taistelija, mutta ei täydellinen. Alkuun piraattia ei ollut häirinnyt ottaa naista mukaan seikkailuilleen, olihan tämä sentään ollut metsästäjä, ennen kuin oli päättänyt ryhtyä miehen partneriksi. Nykyisin… no, päivä päivältä Balthieria vaivasi yhä enemmän ajatus siitä, että Franille voisi sattua jotain, oli jo sattunut aivan liian monesti.

Silti Balthier tiesi, että mitkään mahdit eivät saisi vieraa jäämään kotiin, jos hän itse kiitäisi pitkin taivasta etsimässä aarteita tai tekemässä ryöstöretkiä soveliaisiin kohteisiin. Ei, sellainen oli yhtä lailla vieran elämää, tämä ei päästäisi häntä yksin.

Oli vain yksi keino, eikä Balthier ollut varma, oliko se kovin viisas ratkaisu. Naisen pystyi kyllä sitomaan kotiin, mutta… Mies puisteli päätään. Vaikka hän olisi halunnut sitä, onnistumisesta ei ollut mitään takeita. Eihän tähänkään mennessä ollut tapahtunut mitään, vaikka ei voinut sanoa, että he olisivat olleet erityisen varovaisia.

Zodiark! Hänen ei olisi pitänyt edes miettiä mitään tällaista. Hän oli kahdenkymmenenkahden, nuori vielä. Hänellä oli paljon seikkailuja edessään ja hän rakasti vapauttaan. Hän oli ehkä valmis sitoutumaan Franiin niin pitkäksi aikaa kuin viera oli halukas, mutta…

”Emme tainneet onnistua…” Fran kuiskasi hyvin hiljaa. Balthier kääntyi katsomaan naista, joka räpytteli silmiään.
”Tuli pieni suunnitelmien muutos”, mies vastasi. ”Taidan jälleen olla piraatti ilman taivasta ja ilmalaivaa.”
”Ja suunnitella ryöstöretkeä viemärin kautta?” viera tiedusteli.
”Lähinnä ajattelin hankkiutumista Nedra-joen viereiseen kylään, kylpyä, lämmintä ateriaa ja kyytiä Balfonheimiin”, piraatti totesi. ”Pystytkö kävelemään? Meillä on melkoinen matka edessä… Älä käsitä väärin, mikään ei ole mieleeni enemmän kuin sinun kanniskelemisesi, mutta tekisin sen mieluummin makuukamarissa kuin löyhkäävässä viemärissä.”

Fran hymyili ja nousi istumaan omin avuin. Viera piteli päätään, mutta hymy oli ehdottomasti positiivinen merkki.

”Siitä kyläpahasesta ei taida löytyä kylpyammetta”, nainen sanoi. Fran otti tukea seinästä ja kampesi itsensä jaloilleen. Tämä horjahti pahannäköisesti, joten Balthier kiirehti itsekin pystyyn ja tukemaan naista. ”Olen ilmeisesti katkaissut toisen korkoni.”

Viera potki kengät jaloistaan. Ne oli teetetty vuosia sitten bhujerbalaisella suutarilla, mutta nyt ne näyttivät olevan entiset. Balthier tunsi tuttua hämmennystä nähdessään naisen paljaat jalat, joissa oli vain kolme varvasta kummassakin. Oli asioita, joihin ei vain tottunut. Ei sillä, että asia olisi erityisesti häirinnyt häntä, se vain kiinnitti aina hänen huomionsa.

Fran ei näyttänyt voivan erityisen hyvin. Balthier saattoi vain kuvitella, miltä viemärin löyhkä vierasta tuntui, sillä se oli miehestäkin varsin epämiellyttävä. Toisekseen Fran oli lyönyt päänsä aiemmin, joten tämä luultavasti kärsi vähintään samanlaisesta jyskytyksestä, joka sykki piraatin ohimoilla.

Vaitonaisina molemmat lähtivät suuntaamaan pois rojujen ja kivien seasta. Kaikkein yksinkertaisinta olisi ollut odottaa, että joku pääsisi tunkeutumaan Bahamutiin ja huomaisi, mitä pohjalle oli tapahtunut. Ennemmin tai myöhemmin heidät olisi löydetty. Balthierilla oli kuitenkin vahva tunne, että kuvioista häipyminen hetkeksi teki hyvää kaikille. Hänen pitäisi pitää Asheen pientä välimatkaa, jotta tilanne pääsisi viilenemään.

”Belias pelasti meidät”, piraatti kertoi hetken päästä. ”Tai tarkemmin sanottuna se pelasti sinut ja heitti minut viemärin pohjalle.”
”Sen haistaa kyllä”, Fran kommentoi ja nyrpisti nenäänsä. Balthier ei edes viitsinyt vilkaista, miltä hänen vaatteensa näyttivät. Luultavasti taas yksi paita olisi piloilla. Ehkä hänen olisi pitänyt siirtyä valkoisesta johonkin toiseen väriin.
”Se kertoi myös, että Aurinkokrististä purkautunut Usva erotti meidät toisistamme, eikä se voi enää ottaa uutta isäntää”, Balthier jatkoi.
”Luulen, että sama tapahtui Mateukselle”, Fran totesi. ”En ole aistinut sen läsnäoloa enää.”
”Kaipaatko sitä?” piraatti tiedusteli. Hänellä oli kummallisen tyhjä olo nyt, kun hän tiesi Beliaksen varmasti olevan poissa. Miten ihmeessä hän oli onnistunut kiintymään petoon? Sillä oli ollut temppelin kokoinen ego, ja se oli ollut muutenkin ärsyttävä. Ehkä hän oli vain pitänyt siitä, että olennon kanssa oli voinut väitellä.

Fran puisteli päätään. ”Kadun sitä, että astuin ensimmäisenä siihen huoneeseen. Toisaalta… ehkä parempi, että se olin minä eikä kukaan ihminen. Jos Ashe olisi kuunnellut sitä, mitä olisi mahtanut tapahtua?”

Balthier vilkaisi vieraa kummissaan. Hän ei oikein ymmärtänyt, mitä tämä tarkoitti. Oli selvää, etteivät kaikki esperit olleet samanlaisia, sillä piraatti olisi voinut vannoa, että myös Fran olisi pitänyt Beliaksesta. Mutta Mateuksen nimi oli ’korruptoitunut’, ehkä lisänimi kertoi pedon luonteesta. Balthier ei oikein uskonut, että kukaan korruptoitunut oli Franille hyvää seuraa.

”Millainen Mateus oikein oli?” piraatti kysyi. Hän ei ollut varma, oliko hänellä lupa kysyä. Viisainta olisi luultavasti ollut odottaa, kunnes Fran olisi itse ryhtynyt kertomaan, mutta Balthier halusi tietää, mitä oli tapahtunut. Jokin vieran mielessä oli nyrjähtänyt. Fran rakasti elämää liiaksi halutakseen oikeasti kuolla. Rakastihan?
”Pettynyt, katkera, elämäänsä tyytymätön”, viera listasi. ”Se vihasi yhtä lailla kaikkia ja halusi vain oman vapautensa. Se ei halunnut elää Miriamin pyhätössä, mutta se ei arvostanut elämää kuolevaisen alamaisenakaan.”

Balthier nyökkäsi. Mateus oli tosiaan ollut hyvin erilainen verrattuna Beliakseen. Belias oli ollut omahyväinen, mutta myös nauttinut siitä, että oli saanut kulkea joukon mukana. Ja piraatilla oli vahva tunne siitä, että Belias oli arvostanut kuolevaisia, vaikkei sitä suoraan ollut sanonut.

”No, se sai tahtonsa läpi. Pääsi eroon minusta ja ilmeisesti on nyt vapaa, jos kerran Beliaskin liikkuu ilman isäntää”, viera pohdiskeli. ”Luulen, että se oli sen tavoite koko ajan. Se syötti päähäni ajatuksia… se halusi, että minä… Minun ei olisi pitänyt kuunnella sitä, mutta välillä minusta tuntui, että se oli oikeassa.”

Ilmapiraatti ei osannut sanoa mitään. Hän vihasi Mateusta, sen ei olisi koskaan pitänyt päätyä Franille, mutta silti niin oli käynyt. Balthier ei voinut panna kaikkea tapahtunutta esperin syyksi, mutta varmasti sillä oli ollut näppinsä pelissä. Ilmapiraatti tiesi varsin hyvin, että oli itse töppäillyt pahemman kerran eikä voinut syyttää siitä ketään. Mateuksen ei silti olisi tarvinnut avittaa häntä samaan aikaan katastrofia.

”Mateus oli sitä mieltä, ettei tämä maailma ole vieroja varten ja ettei vieran ole hyvä kulkea ihmisen kanssa. Vieran elämä ihmisten parissa on pelkkää kärsimystä ja ihmiset hylkäävät vierat ennemmin tai myöhemmin”, Fran lateli. ”Se on totta. Me elämme pidempään kuin te, joten te jätätte meidät. Luultavasti ero tapahtuu jo ennen kuolemaa, sillä kuka haluaisi katsella vierellään ikinuorta, kun itse vanhenee. En tarkoita, että pysyisimme nuorina ikuisesti, mutta teistä se näyttää siltä, koska vanhenemme niin hitaasti.”
”Sinä et sitten joskus millään tajua ilmiselviä asioita”, Balthier totesi. ”Jokainen vanha äijä haluaa rinnalleen nuoren kaunokaisen. Minun tässä pitäisi olla huolissani, että sinä haluat karata jonkun muun mukaan, kun alan käydä vanhaksi.”

Franin kulmakarvat katosivat valkoisten otsahiusten taakse, kun nainen katsoi miehen suuntaan. Tämä näytti aidosti hämmästyneeltä. Oliko todella niin, ettei viera ollut ajatellut asiaa lainkaan tuolta kannalta? Ehkä naiset sitten tajusivat miehiä aivan yhtä huonosti kuin miehet naisia.

”Ei ulkonäkö ole minulle tärkeää. En lähtisi siksi toisen mukaan”, viera sanoi hetken päästä.
”Väitätkö, etteivät komeat piirteeni tehneet sinuun mitään vaikutusta?” Balthier kummasteli. ”Täytyyhän niillä olla joku osuus asiaan.”
”Jos se olisi oleellista, olisin häipynyt jo ajat sitten”, viera töksäytti. ”Sinä olet viime aikoina haissut varsin usein viemärille, rämpinyt maastossa itsesi likaiseksi tai uinut Strahlin koneöljyssä… En voi sanoa, että se olisi erityisen viehättävää.”
”Eihän se vaikuta ulkonäkööni”, Balthierin oli pakko huomauttaa.
”Ei, mutta moni nainen kaikkoaisi silti, jos miehellä on tapana löyhkätä.”

Ilmapiraatti vilkaisi naista syrjäsilmällä. Franilla oli vakava ilme, mutta tämän silmät tuikkivat silti. Mies virnisti, he olivat päässeet askeleen eteenpäin… tai taaksepäin, ihan miten asian halusi ilmaista. Fran oli alkanut jälleen piruilla hänelle, mikä oli positiivinen merkki. Naisen sanoissa ei ollut sellaista katkeruutta, joka niihin oli heidän matkansa aikana tunkenut monesti. Sävy oli kiusoitteleva. Tuota Frania Balthier oli kaivannut jo pitkän aikaa.

”Mehän aiomme Balfonheimiin?” Fran varmisti yllättäen. Piraatti nyökkäsi naiselle, niin hän oli ajatellut. Hän kaipaisi hetken rauhaa, hiljaiseloa. Hän halusi saada asiat järjestykseen ja tehdä uusia suunnitelmia ilman, että lauma ihmisiä roikkui hänen perässään kyselemässä, mitä seuraavaksi piti tehdä. Johtotähteä oli ehkä kiva leikkiä, mutta todellisuudessa hän ei halunnut olla johtaja. Strahlin kapteenius riitti aivan hyvin.

Strahl. Tyttö oli jäänyt Vaanin hoteisiin. Klopin oli parempi pitää siitä hyvää huolta tai tämä saisi tuntea heitteillejätön nahoissaan, kun Balthier palaisi hakemaan ilmalaivansa. Nyt piraatti ei kuitenkaan aikonut sitä tehdä. Pojalla ei ollut varaa omaan, mutta tämä tarvitsi harjoitusta tullakseen oikeaksi piraatiksi. Vaan voisi pitää ilmalaivan hetken ajan, kyllähän tämän täytyi tajuta, miten tyttöä piti kohdella.

”Minun tulee ikävä Peneloa”, viera tunnusti yllättäen. Balthier oli huomannut tytön ja naisen viihtyneen yhdessä heidän matkansa aikana, joten sanat eivät tulleet puun takaa. ”Hän on minun ensimmäinen ihmisystäväni sinun lisäksesi.”
”Penelo on ihan mukava tyttö”, ilmapiraatti myönsi. Penelo ehkä huolehti aivan liikaa kaikesta ja kaikista, mutta tästä tulisi varmasti näppärä partneri Vaanille. Oli myös hyvä, että Franilla oli joku naispuolinenkin ystävä, sillä Balthier ei vain osannut keskustella kaikista asioista.
”He saattavat luulla meidän kuolleen”, viera lisäsi painottaen jokaista sanaa.
”Ensin ehkä, mutta kun ruumiitamme ei löydy Bahamutista eikä sen alapuolelta, he tajuavat totuuden”, Balthier pohdiskeli. Ei hänkään halunnut aiheuttaa toisille huolta, mutta hän totisesti tarvitsi aikaa ilman perässään pyörivää joukkoa.
”Ei se ole varmaa. Minä haluan kertoa Penelolle totuuden”, Fran intti.

Balthier kurtisti kulmiaan, ajatus ei miellyttänyt häntä. Rabanastreen palaamalla he saisivat turhankin innokkaan piraattikokelaan taas roikkumaan kannoillaan. Lisäksi Ashe saattaisi vaatia heitä osallistumaan erilaisiin seremonioihin, Larsa olisi mahdollisesti kiinnostunut entisestä Tuomarista ja Baschillakin oli varmasti sanansa sanottavana. Vaatimuksia vaatimusten perään. Ei kiitos. Balthier halusi olla edes hetken vapaa niistä.

”En tarkoita, että haluaisin mennä Rabanastreen”, viera lisäsi. Balthier vilkaisi naista kummissaan. Mitä tämä sitten tarkoitti? ”Sinun on kirjoitettava puolestani Penelolle.”
”Puolestasi?” mies toisti.
”Niin, minä kerron, mitä haluan sanoa ja sinä kirjoitat sen”, Fran selitti kuin vähäjärkiselle.
”Tiedän, mitä toisen puolesta kirjoittaminen tarkoittaa”, piraatti huomautti. Hän oli jo jonkin aikaa epäillyt, ettei Fran osannut kirjoittaa eikä välttämättä lukeakaan. Hän ei ollut koskaan kysynyt asiasta naiselta sen tarkemmin, koska oli arvellut sen olevan arka kohta. Nyt näytti siltä, että muurit heidän välillään alkoivat romahdella alas yksi kerrallaan.

”Eikö olisi parempi, jos minä opetan sinua ja sinä kirjoitat itse?” mies ehdotti pohdittuaan asiaa hetken. Hänellä ei ollut haluja toimia vieran kirjurina loppuikäänsä… ja vielä vähemmän hän halusi lukea vasta naiseuteensa heräämässä olevan tyttösen vastauskirjeitä. Taivas tiesi, etteivät sellaiset jutut sopineet miesten korville. ”Opit samalla lukemaan, helpompaa meille kummallekin.”
”En tiedä, onnistuuko se. En ole oppinut kunnolla tähänkään mennessä. Osaan lukea joitakin sanoja, tunnistan paikkakuntia ja ruokia, mutta lauseet ovat vaikeita”, Fran huomautti.
”Zodiark, Fran! Sinä luet Galtean liittokunnan aikaisia tekstejä tuosta noin vain, ei Ivalicen yhteiskielen lukeminen voi olla sinulle mahdotonta!” ilmapiraatti puuskahti. ”Sitä paitsi nykyinen yleiskieli pohjautuu muinaisvalendiaan, joten oppiminen pitäisi itse asiassa olla sinulle helpompaa kuin monelle muulle.”

Viera kohautti olkapäitään. ”Voin yrittää”, nainen lupasi. Balthier nyökkäsi ja soi naiselle pienen hymyn. Hänestä oli hyvä, että Fran vihdoin puhui asioista. Tämä oli kätkenyt paljon sisälleen, liian paljon. Tosin Balthier ei voinut väittää, ettei olisi itse tehnyt samaa. Hän ei ollut vieläkään kertonut Franille kaikkea perheestään, menneisyydestään ja epämiellyttävistä tapahtumista. Hän ei tuntenut halua puhua menneistä asioista, mutta hän oli alkanut epäillä, ettei kaikkea voinut salata. Jossain vaiheessa se käveli vastaan ja iski vasten kasvoja. Jos ei ollut valmistautunut, isku saattoi olla kuolettava.

Nyt ei ollut oikea hetki alkaa rypeä mennessään, mutta Balthier päätti puhua Franin kanssa asioista myöhemmin. Sopivassa välissä. Nyt syntynyttä rauhaa ei kannattanut riskeerata, mutta oikea hetki koittaisi vielä. Silloin riskikin olisi varmasti pienempi.

”Hei, tuolla on portti!” Balthier huudahti ja osoitti edemmäs. Portti erosi selvästi viemärin muusta arkkitehtuurista – jos sitä sanaa tämän haisevan kaivoksen rakenteista saattoi käyttää – joten sen täytyi olla sama, josta Belias oli puhunut. Ovi Barheimin kulkureitille.
”Minne se mahtaa viedä?” Fran pohdiskeli kävellessään porttia kohti.
”Barheimin kulkureitille”, piraatti vastasi. ”Belias kertoi.”

Nainen nyökkäsi ja tarttui portin kahvaan. Kuului kirskahtava ääni, kun nainen painoi kahvaa alemmas. Hyvin hitaasti portti avautui ja samalla kivetty kynnys värjäytyi ruosteesta ruskeaksi. Kukaan ei ollut huoltanut tuota ovea aikoihin, näinköhän kovin moni edes tiesi siitä.

”Tiedätkö, dalmascalaiset ovat olleet melko ovelia aikoinaan?” Balthier huomautti, kun pari oli jättänyt viemärit – vaan eivät löyhkää – taakseen. ”Tällainen verkosto maan alla… Rabanastren alakaupungista pääsee viemäreihin, joita pitkin pystyy kulkemaan sekä kuninkaalliseen linnaan että Barheimin kulkureitille, josta taas pääsee Itäiselle aavikolle ja Nalbinan linnoitukseen. En ihmettelisi, vaikka tänne olisi piilotettu reitti jopa Zertinan kaivoksiin.”
”Niin, heillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet käyttää salakäytäviään sodassa edukseen”, Fran myönsi. ”Mikseivät he tehneet niin?”
”Ehkä tieto unohtui”, ilmapiraatti totesi.
”Ashe tiesi viemäreistä. Me kohtasimme hänet siellä, joten on luonnollista olettaa, että hän aikoi sitä kautta hyökätä linnaan ja valloittaa sen takaisin”, viera huomautti.
”Kenties hän tiesi niistä, mutta ei välttämättä tästä reitistä”, Balthier mietti.

Ainakin käytävä näytti siltä, ettei siellä ollut kukaan kulkenut aikoihin. Jos nyt pystyi puhumaan varsinaisesti näyttämisestä, sillä käytävässä oli äärimmäisen pimeää, hyvä että eteensä näki. Se ei ollut varsinainen kaivoskäytävä, jollaisia suurin osa Barheimin käytävistä olivat. Missään ei näkynyt tukipuita tai lyhdyn pidikkeitä. Käytävä oli vain louhittu suoraan kiveen.

Balthier pohdiskeli, kuinka pitkä matka Rabanastresta oli Nedra-joen varrelle. Hän uskoi, että matkan kulkeminen päivässä oli mahdollista, sillä Vaan oli jossain vaiheessa maininnut, että kylän asukkaista muutamat työskentelivät Rabanastren etuvartioasemalla. Silloin matkan täytyi olla kuljettavissa kohtalaisessa ajassa. Tosin miehillä saattoi olla chocoboja käytössään. Lisäksi piti ottaa huomioon, että reitti maan alla mutkitteli. Se oli luultavasti louhittu alun perin rikkauksien toivossa, ei siksi, että sitä pitkin voisi kulkea nopeasti paikasta toiseen.

Mutkitteleva käytävä päättyi maanalaisen lammen ylitse vievälle sillalle. Sillan toisella puolella näkyi hylätty kaupunki, josta kuitenkin kajasti kummallista valoa. Usvaa pyörteili lammen pinnalla niin paksulti, että Balthierinkin oli helppo erottaa sen liikkeet. Piraatti nielaisi. Hän muisti katselleensa samaa kaupunkia, kun he olivat edellisen kerran rämpineet Barheimin kulkureitin läpi.

Ratakiskot päättyivät maanalaisen lammen rantaan. Tosin toinen risteys jatkoi oikealle, mutta vilkaisu lammen ylitse riitti kertomaan, ettei se todellakaan ollut oikea suunta. Lammen oikealla rannalla näkyi kaupungin silhuetti, jota valaisivat siellä täällä liikkuvat valot. Balthier tiesi paremmin kuin hyvin, etteivät nuo valot olleet elävien olentojen aikaansaamia. Hän oli kuullut tarpeeksi tarinoita tästä paikasta.

”Mitä heille tapahtui?” Fran kysyi tuijottaessaan lammen ylitse kaupunkiin yhdessä miehen kanssa. Basch seisoi parin askelen päässä heistä, mutta Vaan oli lähtenyt tutkimaan rantaa.
”En tiedä tarkalleen”, Balthier vastasi. Hän yritti muistella, mutta kukaan ei kaiketi ollut koskaan kertonut hänelle tarkkoja tapahtumia. Vain sen, että kaikki kaivoskaupungin asukkaat olivat kohdanneet kuolemansa.
”En tiedä, miten totta tämä on, mutta olen kuullut, että puolijumalia on päästetty asumaan maanpäälisiin paikkoihin. Ja jos heidän rauhaansa erehtyy häiritsemään, kohtalo on julma”, Basch totesi.
”Uskoo ken tahtoo, mutta jotain täällä on kuitenkin tapahtunut”, Balthier totesi. ”Emme taida kulkea tuota kautta.”

 

Balthieria kylmäsi, kun hän muisteli kuulemiansa tarinoita ja aiempaa keskusteluaan Franin ja Baschin kanssa. Puolijumalia? Eikö ollut melko varmaa, että se tarkoitti espereitä? Barheim oli juuri oikea paikka esperin piilotella, joten täällä oli saattanut olla esper. Kenties joku kaivoskaupungissa oli osunut esperin tielle ja haastanut sen. Oliko esperille mahdollista hävitä? Niinkö tuolle onnettomalle oli käynyt? Oliko sellainen tapahtuma lopettanut kaivostoiminnan?

Ilmapiraatti tiesi, ettei vastauksia hänen kysymyksiinsä ollut tarjolla. Ennen hän olisi ehkä kohauttanut olkiaan taruille puolijumalista ja aaveista, mutta nyt hän tiesi liian hyvin, että tarut eivät valitettavasti tavanneet pysyä taruina.

Kysymys kuului, oliko Aurinkokristin Usvapurkaus vapauttanut kaikki esperit vai pelkästään ne, jotka olivat sitoutuneet isäntiinsä. Balthier ei halunnut marssia kaupunkiin vain joutuakseen haastamaan uuden pedon. Hän ei halunnut isännöidä niitä enää, hän oli läksynsä oppinut. Belias oli ollut suhteellisen harmiton ja mukavakin ajoittain, mutta seuraajan osalta ei ollut takuita. Toisekseen oli olemassa riski, että kaupungissa mahdollisesti majaileva peto haastaisi Franin, eikä Balthier halunnut enää sälyttää sellaista tuskaa vieran niskaan, jos sen saattoi jotenkin välttää.

Hylätyssä kaupungissa liikkui yksinäinen valo. Balthier muisti, että edellisellä kerralla niitä oli ollut enemmän. Kylmät väreet kulkivat pitkin miehen selkää. Hän ei mieluusti myöntänyt pelkäävänsä, mutta viime aikoina hän oli nähnyt niin uskomattomia asioita, että pelosta oli tullut alituinen seuralainen.

”Valo kulkee kohti”, Fran huomautti. Vieran ääni kaikui omituisesti suuressa tilassa. Balthier nyökkäsi, hänkin näki sen tulevan. Tilanne ei miellyttänyt häntä vähäänkään. Mikä tahansa tulija olikin, se oli huomannut heidät.

Ilmapiraatti hapuili asettaan kotelosta. Hän valmistautui lataamaan vain todetakseen käyttäneensä kaikki panoksensa. Taistelu Vaynen kanssa osoittautui nyt varsin kohtalokkaaksi.

”Minullakaan ei ole nuolia, enkä usko, että kykenen käyttämään magiaa, vaikka täällä on paljon Usvaa”, Fran sanoi. ”Olen yksinkertaisesti liian väsynyt.”
”Zodiark!” Balthier kirosi. He olivat selvinneet melkein perille asti. Lammen toiselta laidalta lähti pieni nousu kohti Itäiselle aavikolle vievää porttia. Se tie oli toki tukossa, mutta luultavasti toinen portti oli sen lähellä.

”Hoi, kuka siel hortoo?” huuto kajahti sillan toisesta päästä. Balthier ei saanut sanaa suustaan. Hän tunnisti äänen, muttei kuitenkaan tunnistanut. Jossain hän oli kuullut sen, mutta hän ei kyennyt yhdistämään ääntä nimeen tai kasvoihin.
”Burrough”, Fran sihahti hänen viereltään ja suunnisti sillalle.
”Kuka?” piraatti kummasteli.
”Se seeq, joka myi meille varusteita, kun olimme paenneet Nalbinasta”, viera tarkensi.
”Miten sinä voit muistaa jotain tuollaista?”
”Vieroilla on pitkä muisti.”

No niin, kaipa pitkä elämä vaati erityisen hyvää muistia. Toisaalta elämässä tapahtui niin paljon kaikkea epämukavaa, että erinomainen kyky unohtaa olisi ollut melkeinpä käytännöllisempi. Balthier olisi mieluusti pyyhkinyt jokusen muiston mielestään, jos hänellä olisi ollut siihen mahdollisuus.

Vai olisiko? Ehkä juuri muistot tekivät hänestä sen miehen, joka hän nyt oli.