Ficcikirjasto

Paritus: Nobunaga x MC

Ikäraja: K-18

Kuvaus: Käteni vapisee hieman, kun liikautan omaa go-nappulaani.

”Sano, että halusit hävitä”, Nobunaga sanoo, ja hänen huulilleen kohoaa tuttu vino virnistys.

Ficci on kirjoitettu Horny on May -haasteeseen

Päivän teema: side silmillä

Sopii myös kohtiin: suuseksi, pureminen, hiusten kiskominen, kiusaaminen/anelu, sormetus ja pukeutuneena

 

 

Tuijotan go-lautaa ja omia nappuloitani sillä. Ei epäilystäkään, mihin suuntaan peli on jälleen kääntynyt, vaikka olen mielestäni tehnyt kaikkeni. Yrittänyt ennakoida Nobunagan siirrot, ja hetken jopa näytti siltä, että olin myös onnistunut. Nyt pystyn näkemään tulevan häviöni; ei ole jäljellä siirtovaihtoehtoja, jotka kääntyisivät edukseni.

Nobunagan ilme on keskittynyt. Jään odottamaan hänen seuraavaa siirtoaan. Hän käyttää siihen aikaa kuin päätös olisi vaikea, vaikka todellisuudessa hän on tiennyt aikeensa jo hyvän tovin. Vatsani pohjalle leviää lämmin kuplinta ja ihoni kihelmöi. Yritän pitää hengitykseni rauhallisena ja sydämenlyöntini tasaisina, mutta yhtä hyvin voisin käskeä lintuja olemaan sirkuttamatta kevättuulessa.

Pitkät sormet tarttuvat mustaan nappulaan ja siirtävät sitä laudalla. Ilmekään ei värähdä Nobunagan kasvoilla, kun hän nostaa katseensa.

”Sinun vuorosi.”

Käteni vapisee hieman, kun liikautan omaa nappulaani. On turha teeskennellä enää, että pohtisin valintaa, koska jokainen vaihtoehto johtaa samaan lopputulokseen.

”Malttamaton?” Nobunaga kysyy, kun näkee siirtoni. Hän vastaa omallaan, viimeisellä, ja tyrkkää go-laudan syrjään. Osa nappuloista kierähtää tatamille, mutta kumpikaan meistä ei välitä poimia niitä. Katseeni liimautuu karneolisilmiin, jotka tarkkailevat minua tumman tukan alta. Levottomat kuplat pulpahtelevat vatsassani. Sormeni hankautuvat tatamiin, kun nojaan käteni sitä vasten.

”Sano, että halusit hävitä”, Nobunaga sanoo, ja hänen huulilleen kohoaa tuttu vino virnistys, joka saa sydämeni sykähtämään yhden ylimääräisen lyönnin.

”Halusin hävitä”, sanon. Nobunaga on valloittanut ääneni aiemmassa pelissä, joten en voi kuin sanoa mitä tahansa hän tahtoo minun sanovan.

Jonain päivänä voitan itseni takaisin. Ehkä.

”Niin arvelinkin. Odotat, minkä alueen valloitan tänään. Myönnä pois.”

Kun en vastaa mitään, Nobunaga nojautuu lähemmäs, kunnes pystyn haistamaan saken hänen hengityksestään. Hänen sormensa hakeutuvat vyölleni ja avaavat sen parilla nopealla nykäisyllä. Tartun yökaapuuni, ettei se aukeaisi kokonaan.

”Tällä kertaa valloitan näkösi”, Nobunaga sanoo ja nousee. Hän kiertää taakseni ja sipaisee hiukseni molemmilta puolilta korvien taakse. ”Sulje silmäsi”, hän kuiskaa suoraan vasempaan korvaani matalalla äänellä, joka kertoo, ettei vastalauseita hyväksytä.

Annan silmäluomieni painua kiinni. Silkkinen vyö laskeutuu kasvoilleni ja kiertyy pääni ympäri. Solmu takaraivollani on napakka muttei tee kipeää. Sormi jää sivelemään korvani alaosaa ja leikittelee sillä.

”Tämä kuuluu minulle”, Nobunaga kuiskaa ja aistin hänen nojautuvan lähemmäs. Kosketus pyyhkäisee hiuksiani juuri, ennen kuin hampaat tarttuvat korvalehteen. Näykkäisy käväisee kivun ja nautinnon rajalla. Yritän nielaista huuliltani karkaavan voihkaisun siinä täysin onnistumatta.

Olen jo nojautumassa Nobunagan rintaa vasten, kun hän vetäytyy ja kiertää toiselle puolelleni. Käteni pitelevät yhä kaapuani, mutta hän tarttuu vasempaan ja kohottaa sitä. Vatsassani muljahtaa, sillä tiedän jo, mitä on tulossa.

”Tämän valloitin ensimmäisenä”, hän sanoo samalla hetkellä, kun huulet koskettavat sormieni päitä. Ne imaiset etusormen väliinsä, ja kieli liukuu vasten sormen alapintaa hitaasti ja tutkiskelevasti kuin ei olisi sitä koskaan aiemmin maistanut. Pienet väreet kulkevat sormistani kohti rannetta ja yhä ylemmäs käsivartta, kunnes tavoittavat sydämeni, jonka lyönnit tihenevät.

Muistan niin hyvin ensimmäisen go-pelini. Silloin mielessäni kajasteli voitto, jonka avulla lunastaisin poispääsyn Azuchin linnasta takaisin kotiini. Tuolloin hävisin, ja suostuin luovuttamaan Nobunagalle vasemman käteni käytettäväksi, kuten hän parhaaksi katsoo, eikä hän sittemmin ole jättänyt ainuttakaan tilaisuutta käyttämättä. Eikä ainuttakaan go-peliä voittamatta.

En koskaan lunastanut kotiinpaluutani, sillä löysin kotini täältä. Antauduin vapaaehtoisesti Nobunagalle juuri niin kuin hän sanoi sinä ensimmäisenä yönä. Hän valloitti minut pala palalta, kunnes edes sydämeni ei kuulunut yksin minulle. Se on hänen, kuten kaikki minussa.

Huulet suukottavat kämmentäni ja etenevät ranteelle. Kieli kiemurtaa käsivarttani ylöspäin, kunnes tavoittaa kyynärtaipeeni. Kiherrys nousee kurkustani, kun kutina käy sietämättömäksi ja yritän nykäistä käteni Nobunagan otteesta. Hän ei päästä irti vaan imaisee herkkää ihoa.

”En antanut lupaa karata.” Tunnen sanat ihollani pikemmin kuin kuulen ne.

Hampaat näykkäisevät kevyesti, ennen kuin kieli jatkaa kulkuaan ylemmäs käsivarrellani samalla, kun käsi työntää hihaa pois tieltä. Janoan nähdä Nobunagan katseen, mutten tartu siteeseen silmilläni. Olen luvannut. Hävisin jälleen, joten minun ei auta kuin alistua.

Hiha valahtaa takaisin paikoilleen, kun Nobunaga päästää käteni vapauteen. Kuulen hänen liikkeensä tatamilla, kun hän siirtyy hieman kauemmas. Ei kuitenkaan kestä kuin hetki, kun lämpöiset sormet jo sivelevät oikean jalkani varpaita. Käsi tarttuu nilkkaani ja kohottaa sitä niin, että joudun ottamaan kädellä tukea tatamista.

Sormi leikittelee pikkuvarpaallani. Tekisi mieli nykäistä jalkaa, mutta saan hillittyä haluni.

”Vierailimme kuumilla lähteillä, kun tein tämän valloituksen”, Nobunaga sanoo ja henkäisee varpaisiini. ”Sinä iltana meidät keskeytettiin ikävästi, mutta tänään olen pitänyt huolta, ettei kukaan häiritse meitä.”

Sanat kihelmöivät sisälläni. Meillä on koko yö aikaa ilman keskeytyksiä, ja mikäli olen yhtään oppinut tuntemaan Nobunagaa, yö on pitkä.

Kuuma suu kietoutuu isovarpaani ympärille ja kieli liukuu iholla. Vaikerrus purkautuu huuliltani, kun säkenöinti syöksähtää varpaasta nilkkaan ja yhä ylemmäs. Käteni pettää, ja valahdan tatamille, kun kieli aloittaa leikkinsä myös muiden varpaiden kanssa. Oikean käden sormeni puristavat kaapuni kangasta, vasemman harovat tatamia, josta eivät saa otetta. Samaan aikaan selkäni taipuu kaarelle.

Kieli liukuu jalansyrjää pitkin kohti nilkkaa, kun vaikerran lattialla. Naurahdus pyyhkäisee ihoani, ennen kuin huulet pysähtyvät suukottamaan nilkkaani. Käsi kulkee ylemmäs ja työntää kankaan syrjään, kunnes tavoittaa polveni. Voihkaisen sormien sivellessä taivetta.

Haluan Nobunagaa. Pelkkä ajatus hänestä saa sisimpäni värisemään, ja tämä kosketus tekee hulluksi. Kosteus leviää sisältäni valmiina ottamaan hänet vastaan. Käsi kulkee ulkoreittäni pitkin samalla, kun huulet etenevät säärellä. Sormet tavoittavat oikean pakarani, joka kuuluu myös Nobunagalle, ja huulet suukottavat samalla hetkellä ihoa polveni yläpuolella. Kun kangas valuu vasten jalkaani, tajuan Nobunagan ehtineen avata oman vyönsä.

Puristus pakarallani saa aikaan tahattoman henkäisyn. Kieli kulkee polveltani aina nivusiin asti jättäen jälkeensä kostean vanan.

”Kaikki tämä on minun. Vain minun”, Nobunaga sanoo.

Sydän rinnassani jysähtää, kun Nobunaga päästää irti pakarastani ja painautuu kiinni minuun. Käsi irrottaa sormeni kankaasta, jonka työntää seuraavaksi syrjään. Ilta on lämmin, mutta värähdän silti, kun Nobunaga paljastaa katselleen kaiken, enkä itse näe mitään. Sormi sivelee ihoa rintojeni välissä, kunnes kämmen painautuu rintalastaani vasten.

”Sano, että sydämesi kuuluu yhä minulle.”

”Ei sinun tarvitse käskeä”, vastaan. ”Se on sinun. Aina.”

Hiukset kutittavat ihoani, kun Nobunaga painaa huulensa samaan kohtaan, jossa hänen kämmenensä lepäsi vain hetkeä aiemmin. Suudelma ei kuitenkaan jää siihen, sillä huulet hapuilevat rintaani, hampaat näykkäävät pehmeää ihoa ja saavat minut kirahtamaan. Kohotan käteni työntääkseni Nobunagan pään kauemmas, mutta sormet kiertyvät välittömästi ranteeni ympärille ja pysäyttävät liikkeen.

”Etkö pidä tästä?” Nobunaga kysyy.

”… kutittaa…” mutisen.

Hymähdys värisee ihollani. Jalka kulkee lantioni ylitse ja asettuu reiteni viereen samalla hetkellä, kun Nobunaga tarttuu myös toiseen käteeni ja työntää molemmat ranteeni vasten tatamia. Hän painautuu kiinni minuun. Suudelma hukuttaa suuni, ja tunnen, kuinka valmis hän on menemään pidemmälle. Hän ei kuitenkaan pakota jalkojani erilleen, vaikka hänen kovuutensa painuu alavatsalleni. Nenä sivelee omaani, kun sanat syöksyvät huulilta toisille.

”Haluan sinut kokonaan tänä yönä”, Nobunaga sanoo.

”Ota minut sitten”, vastaan suoraan hänen suutaan vasten ja kohotan lantiotani.

Saan vastaukseksi naurahduksen. Nobunaga imaisee alahuuleni omiensa väliin ja näykkäisee perään. Kieli tunkeutuu yllättäen suuhuni niin voimakkaasti, etten ole pysyä mukana. Hädin tuskin pystyn hengittämään mutten välitä vaan vastaan kielen liikkeisiin omallani ja antaudun suudelmalle, joka on syvempi kuin yksikään aiempi.

Aivan liian pian suu karkaa, ja kieli liukuu leualleni. Se vaeltaa leuan alapintaa kaulalle ja kiemurtaa alemmas, kunnes ahnaat huulet tarttuvat jälleen rintaani. Tällä kertaa ne kipuavat ylemmäs ja tavoittavat nännin kohonneeni nipukan. Odotan kevyttä imaisua, mutta sen sijaan hampaat tarttuvat nipukkaan niin, etten voi kiljahdukselle mitään. Näykkäisy saa minut kiemurtamaan karkuun, vaikka samaan aikaan lämpö syöksyy kaikkialle kehooni ja saa minut huokumaan kosteutta tatamille.

Kun suu jatkaa matkaansa alemmas, Nobunaga joutuu päästämään irti käsistäni. Annan sormieni hakeutua hänen hiuksiinsa. Suudelma toisensa jälkeen kulkee vatsani poikki, kunnes huulet pysähtyvät aivan karvoituksen rajalle. Painan päätä alemmas.

Kuuma puhallus saa karvani värisemään, mutta Nobunaga ei välitä sormieni käskystä. Hän jää leikittelemään karvoillani kuin ei olisi kiire mihinkään. Toinen käsi hakeutuu reidelleni ja työntää sitä sivuun. Sormi hieroo sisäreiden herkkää ihoa. Painan uudestaan Nobunagan päätä ja nostan lantiotani sen verran kuin pystyn.

”Sinun on pyydettävä. Sano, mitä haluat.”

Korvennus kohoaa rinnaltani aina poskilleni asti. Täytyyhän Nobunagan tietää, mitä häneltä toivon. Ei sellaista pitäisi sanoa ääneen.

Sormet nyppäisevät karvoitustani ja toisen käden peukalo piirtää ympyröitä reidelleni.

”Muista, että valloitin myös äänesi. Sinun on sanottava, mitä vaadin”, Nobunaga sanoo.

Nielaisen ja yhtäkkiä olen kiitollinen vyöstä silmilläni. Ainakaan minun ei tarvitse nähdä Nobunagan kasvoja, kun päästän sanat suustani.

”Haluan… että…”

Miksi tämä on niin vaikeaa? Poskeni ovat tulessa, sydän jyskyttää rintaa vasten ja hengitys käy kiihkeänä. Kukaan ei kuule meitä. Sanani kaikuvat vain Nobunagan korville, joten minulla ei pitäisi olla mitään hävettävää. Miksi siis on niin vaikea sanoa, mitä tahdon?

”Sano se.”

Käännän pääni sivulle ja vedän henkeä, mutta sekään ei saa sydäntäni rauhoittumaan.

”Haluan… että… sinä…” Nielaisen jälleen. Sormeni puristuvat vasten Nobunagan päänahkaa ja sotkeutuvat hiuksiin. ”… Nuole minua, Nobunaga.”

Olen varma, että sytyn liekkeihin sanojen myötä. Niin pahasti ne polttavat poskiani. Häpeäni hukkuu kuitenkin, kun Nobunaga työntää myös toisen jalkani sivummalle ja upottaa kasvonsa jalkojeni väliin. Kieli löytää herkimmän kohtani tottuneesti, ja kosketus pakottaa selkäni kaareutumaan. Huokaus purkautuu huuliltani mutta muuttuu vaikerrukseksi, kun kieli pyörähtää nystyräni ympärillä juuri sopivasti.

Reidelläni leikitelleet sormet lähtevät liikkeelle ja livahtavat lupaa kysymättä tahmeaan kosteuteeni. Kaksi pyörähtää aukollani muttei työnny sisälle, vaikka kohotan lantiota. Nobunaga kiusoittelee minua eikä hetkeksikään pysäytä kielen liikettä, joka saa mieleni ajelehtimaan utuun.

”Ole kiltti…” sanon, mutta sormet työntyvät sisääni vain vähän matkaa ja karkaavat taas. ”Pyydän… haluan sormesi… sisälleni.”

Kun saan lauseeni päätökseen, sormet tunkeutuvat sisääni. Puristun niiden ympärille, kun kieli jatkaa leikkiään. Häpeä riettaista pyynnöistäni katoaa kaiken muun alle. Takerrun Nobunagan hiuksiin. En välitä, vaikka nyin niitä vaan antaudun tuntemusteni vietäväksi. Vaikerrukseni törmää seiniin ja kantautuu luultavasti oven läpi linnan käytävälle, mutta silläkään ei ole enää merkitystä. Sisimpäni sykähtelee jokaisen lipaisun tahdissa, enkä voi kuin antaa kehoni ottaa vallan mielestäni. Vajoan ihanaan usvaan, jossa ei ole mitään muuta kuin nämä tuntemukset, Nobunaga ja minä.

Yritän saada hengitykseni tasaantumaan ja hädin tuskin tajuan, kun Nobunaga pakottaa sormeni irti tukastaan. Hän ryömii vierelleni ja avaa solmun silmilläni olevasta vyöstä. Oma tuoksuni hänen sormissaan ja kasvoillaan saa poskeni jälleen kuumiksi. Räpyttelen silmiäni auki hämäräksi käyneessä huoneessa.

”En koskaan lakkaa rakastamatta ilmettäsi ja ääntäsi, kun antaudut minulle täydellisesti”, Nobunaga sanoo. Hän nostaa minut syliinsä ja kantaa futonille, jolle laskeutuu itsekin. ”Aion pitää huolta, että saan nauttia molemmista aamuun saakka.”