Kivien legenda: Luku 28

Luku 28

Torni kaukaisella rannalla


Majakka oli paljon korkeampi kuin Balthier oli kuvitellut. Sen huippu peittyi Usvan joukkoon, joten oli mahdotonta sanoa, kuinka korkealle se lopulta nousi. Myös Ridoranan vesiputous oli vaikuttava näky. Tarinat kertoivat, että maailma päättyi siihen. Kukaan ei tiettävästi ollut koskaan purjehtinut tai lentänyt katsomaan, mitä putouksen alapäässä oli. Uskomusten mukaan vesi valui tyhjyyteen, jonne ei ollut suotavaa hankkiutua.

Balthier ei ollut varma, uskoiko tarinoihin. Jo pelkästään ajatus maailmanlaidasta tarkoitti, että maailman olisi pitänyt olla litteä. Cidistä saattoi sanoa paljon pahaa, mutta ainakin tämä oli opettanut perusasiat pojilleen. Maailma oli pyöreä, kuten muutkin taivaankappaleet. Siispä tuo vesiputous ei voinut päättyä tyhjyyteen. Sen alapuolella oli jotain, kukaan ei vain ollut koskaan tutkinut sitä paikkaa.

Ehkäpä Balthier voisi olla ensimmäinen…

”Torni kaukaisella rannalla ja sen huipulla läpitunkevaa Usvaa”, Fran totesi, kun Strahl kaartoi majakan läheltä. Oli vaikea löytää sopivaa laskeutumispaikkaa, alkoi näyttää siltä, että Strahl oli jätettävä ilmaan ja joukon oli laskeuduttava tikkaita pitkin. Tyhjäkäynti kulutti konetta, mutta mahdollisuudet olivat kovin rajalliset.

”Ja tuolla Usvassa Aurinkokrist odottaa”, Ashe jatkoi vieran lausetta. Ohjaamoon levisi kunnioittava hiljaisuus, kun kaikki tuijottivat näkyä.

”Ladyni”, Reddas lausui vihdoin, kun Balthier edelleen yritti löytää sopivaa paikkaa, mihin olisi saanut edes ankkuroitua ilmalaivan. Tämä saari oli kyllä pahuksenmoinen loukko. ”Kuulostaa siltä, että äänessänne on yhä epäilyksen häivä. Rukoilkaa, että saatte päätöksen tehtyä, ennen kuin saavutamme Kristin.”
”Ja?” Ashe kysyi. ”Jos valitsen koston, mitä sitten?”
”Sitten murheenne on omanne”, Reddas totesi.
”Minusta tuntuu, että jätätte jotain kertomatta”, prinsessa huomautti. Olisipa tämä tiennyt, miten oikeassa oli. Ehkä muut pitivät Balthieria salailijana, mutta hän ei ollut mitään verrattuna piraattikuninkaaseen. Hänellä oli sentään ollut hyvä syy salata asioita, hän ei halunnut aukoa vanhoja haavoja. Reddas vain pakoili häpeää ja ansaittua vihaa. Mies jätti vastuunsa kantamatta.

Vihdoin sopiva ankkuri paikka löytyi aivan saaren rannalta. Balthier laski ankkurin ja opasti Nonon vahtiin.

”Jos tilanne vaatii, pakene täältä. Jos taas on mahdollista odottaa meitä, tee niin. Kukaan ei jää tänne vapaaehtoisesti, voisin vannoa”, piraatti kertoi mooglelle, joka nyökytteli hänelle. Nono ei ollut riemuissaan siitä, että jäi taas yksin vastuuseen ilmalaivasta, jota oli työllä ja tuskalla huoltanut, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Kaikkia saatettaisiin tarvita majakassa.

Tikkaat laskettiin, ja kaikki kipusivat alas vuorollaan. Reddas meni alas ensimmäisenä ja jäi pitelemään huojuvia tikkaita paikoillaan.

”Vaan, sananen”, Balthier ilmoitti, kun muut olivat jo ehtineet tikkaille. Kloppi kääntyi ja vilkaisi kysyvänä miehen suuntaan. ”Jos jotain odottamatonta tapahtuu minulle, sinä otat Strahlin.”

Kloppi tuijotti piraattia silmät suurina kuin ei olisi uskonut korviaan. Luuliko tämä, että kaikki opetus oli ollut turhaa? Balthier ei käyttänyt aikaansa tyhjänpäiväisyyksiin – ainakaan kovin usein.

”Odottamatonta?” poika toisti. ”Mitä oikein tarkoitat?”
”Olen johtotähti, saatan joutua tekemään jotain sankarillista”, piraatti vastasi. ”Älä huoli, lentotuntisi meni ihan hyvin.”

Vaan silmäili miestä edelleen, yritti ottaa selkoa hänen sanoistaan. Balthier kohautti olkapäitään, hän ei edelleenkään halunnut tehdä tiliä asioistaan, mutta kloppi tuntui suorastaan huutavan vastauksia siitä huolimatta, ettei sanonut mitään.

”Kuka tietää, mihin tai kehen törmäämme tuolla ylhäällä?” piraatti selvitti. ”Aurinkokrist… se on prinsessamme huoli, minä en puutu siihen. En kuitenkaan hämmästyisi, jos Cid ilmestyisi paikalle. Tällä kertaa hän on varmasti aseistautunut vahvemmin kuin viimeksi.”
”Me olemme kaikki sinun…” Vaan aloitti.
”Ei. Se tulee olemaan minun taisteluni. Sinulla ja Ashella on omanne, hoidelkaa Vayne ja pelastakaa Dalmasca. Saatte varmasti Penelon ja Baschin mukaanne. Minun on pidettävä huolta siitä, ettei Cid sotke enempää asioita”, Balthier jatkoi.
”Mutta…”
”Ei, sinä halusit kostaa veljesi puolesta. Älä hukkaa tilaisuuttasi”, piraatti tokaisi. ”Äläkä puhu tästä muille. Jos sinut on noin vaikea saada ymmärtämään, en edes halua kokeilla, miten se onnistuu heidän kohdallaan.”

Kesti hetken, ennen kuin poika nyökkäsi miehelle. Vaan laskeutui tikkaille ja lähti kapuamaan alaspäin.

”Ja Vaan!” Balthier huikkasi vielä. ”Seuraavan kerran, kun hypit nenilleni, en katso sitä välttämättä yhtä suopeasti!”
”Pidetään mielessä!” Vaan vastasi.

Ilmapiraatti huokaisi. Hän tosiaan toivoi, että seuraava kerta tulisi vielä. Hän oli viivytellyt kaiken kanssa aivan liikaa. Saattoi olla, että hän seisoisi Strahlissa viimeistä kertaa.

”Pysy valppaana, Nono. Mitä tahansa voi tapahtua”, piraatti sanoi vielä mooglelle, ennen kuin lähti itse kapuamaan alas.
”Kupo, aina valppaana!” Nono ilmoitti.

Muut olivat odottaneet ilmapiraattia Strahlin ankkurin vieressä. Kukaan ei näyttänyt innokkaalta suunnistamaan saaren halki valtavalle tornille, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Näytti siltä, että heidän täytyi matkata kaupungin halki… toivottavasti tyhjän sellaisen.

Balthierin toive toteutui. Rakennusten arkkitehtuuri paljasti, että ne oli rakennettu jo kauan ennen Raithwallia. Ikkunalaseja ei ollut ja luukutkin olivat aikoja sitten pudonneet saranoiltaan. Jäljellä olivat vain kiviset seinät ilman puuosia. Paikan täytyi olla muinainen.

Askeleet kumisivat kivisillä kaduilla ja kaikuivat talojen seinistä. Koko kaupunki oli aavemainen, vaikka aurinko helotti sinitaivaalta. Balthierin oli vaikea uskoa, että tässä kaupungissa oli joskus asuttu. Kuka nyt halusi asustaa maailmanlaidalla? Paikassa, jonne ei päässyt sen enempää lentäen kuin purjehtienkaan. Ei, hän oli väärässä. Juuri purjehtimalla tänne pääsi. Nykyaikaiset koneet lakkasivat toimimasta jagdilla, mutta vanhojen purjelaivojen kanssa ei ollut ongelmaa.

Silti ilmapiraatti ei voinut ymmärtää. Hänestä paikka oli karmiva.

Kaupungin laidalta lähtivät suuret portaat kohti tornia, jonka huippu oli peittynyt Usvaan. Balthier kuuli Ashen huokaisevan, ja hänen oli myönnettävä, ettei näky miellyttänyt häntäkään. Ei ollut erityisen hauskaa kavuta valtavia portaita yhä ylemmäs, varsinkin kun tiesi varmuudella, etteivät portaat loppuisi majakalle. Siellä ne vasta alkaisivat.

Lopulta portaat päättyivät valtavan oven eteen. Se ei ollut yhtä suuri kuin Giruveganissa, mutta jättimäinen kuitenkin. Muinaiset ihmiset – tai ketkä paikan olivat rakentaneetkaan – olivat pitäneet mahtipontisuudesta.

No, sinäkö tämän taas avaat? Balthier kysyi mielessään suunnaten ajatuksen Beliakselle.

Ehei, tämän te saatte selvittää itse, peto vastasi. Minulla on muutenkin paha aavistus tästä paikasta.

Mitä tarkoitat?

Occurioiden tekeleitä… mitä hyvää niistä seuraisi? Belias pohdiskeli. Jokaisen pitäisi olla vapaa, eikä hyppiä niiden tahdon mukaan.

Me olemme vapaita. Ashe vain päätti seurata niiden tahtoa, sille minä en voi mitään, Balthier vastasi.

Valitsiko hän vai pakotettiinko hänet valitsemaan? Mistä tiedät, että jokin päätös on tehty vapaasta tahdosta? Et voi nähdä, mitä toisen mielessä tapahtuu, Belias huomautti.

Ashe on liian itsepäinen taipuakseen muiden tahtoon, ilmapiraatti vastasi. Hän oli varma, että oli oikeassa. Prinsessa teki juuri niin kuin itse halusi, niinhän tämä oli tehnyt koko ajan. Oli kokonaan toinen tarina, kumpaa miekkaa tämä lopulta päättäisi käyttää. Balthier oli punninnut vaihtoehtoja mielessään eikä ollut päätynyt ratkaisuun. Valinta olisi Ashelle vaikea. Ilmapiraatti itse olisi tuhonnut kivet, ne olivat tuhonneet hänen elämästään jo riittävän paljon. Prinsessa saattoi kuitenkin nähdä asian toisin… olisihan nethisiitti kätevä ase Vaynea vastaan.

”Hei, Fran, tänne seinään on kirjoitettu jotain!” Vaan huudahti ja keskeytti piraatin pohdinnat. ”Se on taas jotain outoa kieltä.”

Viera käveli kohti seinämää. ”Näyttää enemmän kaiverrukselta”, nainen totesi ja jäi katselemaan kirjoitusta pää vinossa.

Balthier tiesi varsin hyvin, ettei Fran lukenut juuri mitään koskaan. Kun hän oli tavannut naisen, tällä oli ollut jonkin lapsille tarkoitettu kirja, mutta sitäkään tämä ei ollut lueskellut aikoihin. Ilmapiraatti olisi melkein voinut väittää, ettei nainen osannut lukea, ellei tämä olisi selvinnyt kohtalaisesti tavernoiden ja majatalojen ruokalistoista sekä muinaisten kielten tavailemisesta.

”Hmmm, se on aika vanha”, Fran sanoi hetken päästä. ”Sinä, etsijä päiviltä syntymättömiltä, jumalten miekan kantaja. Tiedä, että tämä torni haastaa taivaan. Varo tarkkailijaa. Vahtijoukko Kolmen odottaa, sielunnälkäisinä, tyydyttämättöminä.”

Viera oli jälleen hetken hiljaa ja tuijotti tekstiä. Tämä kaiketi luki sen ensin vieraalla kielellä ja käänsi sitten Ivalicen yleiskielelle. Se ei voinut olla kovin helppoa.

”Hän, jolla ei ole voimaa, ei sitä halua. Hänellä, jolla on voima, ei siihen luota. Hän, jolla on näkökyky, ei sitä hallitse. Riko illuusio, selvitä todellinen polku. Veressä, Raithwall”, Fran lausui hitaasti. Vieran sanoissa ei ollut järkeä, mutta Balthier luotti siihen, että tämä oli lukenut ja kääntänyt oikein.

”Dynastiakuningas?” Ashe henkäisi. Prinsessa ryntäsi vieran luokse lähelle seinäkaiverrusta. Myös muut kävelivät lähemmäs. Balthier totesi, ettei ymmärtänyt sanaakaan tekstistä – jos Raithwallin nimeä ei laskettu. Se oli todella vanhaa kieltä. Miksi ihmeessä Raithwall ei ollut raapustanut viestiään yleiskielellä? Silloin se olisi ollut helpommin luettavissa. Vai oliko kuningas halunnut, että vain harvat pystyivät lukemaan hänen viestinsä?

Hän oli oman aikansa lapsi, hän ei vain ajatellut asiaa sen tarkemmin, Belias huomautti. Jos sinä jättäisit nyt viestin, kirjoittaisit sen varmasti omalla kielelläsi. Kuka tietää, pystyisikö sitä lukemaan juuri kukaan tulevaisuudessa?

Pedon täytyi olla oikeassa, sehän oli tuntenut kuninkaan henkilökohtaisesti. Raithwall ei ollut voinut tietää, mitä kieltä Ivalicessa puhuttaisiin ja kirjoitettaisiin myöhemmin. Balthier ei muistanut, oliko yleiskieli ollut käytössä jo dynastiakuninkaan aikaan. Hän yritti kyllä kaivella tietoa mielestään, mutta kaikki tuollainen turhuus oli unohtunut aikapäiviä sitten. Historian opintoja ei juuri tarvinnut ilmapiraattina.

”Sävähdyttääkö tieto sinua?” Fran kysyi Ashelta. Vieran äänessä oli terävä sävy, eikä tämän katse ollut erityisen ystävällinen. Balthier oli kyllä huomannut, että naisten välillä oli kitkaa. Sen hän oli pannut merkille jo alun alkaen. Hänen oli silti vaikea ymmärtää sitä, sillä kumpikin oli älykäs ja järkevä. Ilmapiraatti viihtyi hyvin molempien seurassa – joskin Franin kanssa kiusallisia tilanteita oli syntynyt viime aikoina enemmän. Naiset totisesti olivat kummallisia.

”Dynastiakuningas otti miekkansa Occurioilta”, viera jatkoi ja käveli Ashen ohi lähemmäs portaita. Nainen seisoi selin muihin. ”Täällä hän lunasti nethisiitit. Hänen täytyi tietää, ettei hän olisi viimeinen, jonka Occuriat valitsisivat. Hän jätti tämän sinulle.” Viera huitaisi kädellään kohti seinää, muttei vieläkään kääntynyt katsomaan ketään. Tämän käytös oli jokseenkin omituista. ”Riko illuusio, selvitä todellinen polku. Nuo sanat sisältävät paljon mysteerejä.” Fran käännähti ja katsoi suoraan Asheen. ”Mutta hänen verensähän virtaa sinun suonissasi. Ehkäpä se kuiskii sinulle totuuden.”

Balthier rypisti kulmiaan. Fran olisi voinut sanoa saman ystävälliseen sävyyn, mutta viera antoi äänellään ymmärtää, ettei pitänyt Ashea tällä hetkellä juuri minkäänlaisessa arvossa. Fran oli vihainen. Heidän olisi puhuttava, mutta aikaa ei ollut. Kaikki oli piraattia vastaan.

~o~

Ashe astui ovelle ja painoi kätensä sitä vasten. Ovi alkoi avautua hitaasti, sen mekanismista kuului kirskuntaa, joka paljasti, ettei sitä ollut avattu todella pitkään aikaan. Ainakaan neljäänsataan vuoteen, Fran veikkasi. Jos Raithwall oli ollut viimeisin vieras tässä paikassa, edellisestä avaamisesta oli todellakin satoja vuosia.

Viera katseli, kun muut astuivat oviaukosta sisään. Nainen veti syvään henkeä, ennen kuin lähti itse liikkeelle. Hän tunsi jo Usvan sykkimisen yläpuolellaan, se odotti, Aurinkokrist odotti. Kiven läsnäolo tuntui voimakkaana, muttei lainkaan miellyttävänä. Fran olisi vain halunnut paeta. Tämä paikka ei ollut vieroja varten. Täällä odotti kuolema.

Kuolema voi olla pelastus, ainakin se säästää nöyryytyksiltä, jotka odottaisivat myöhemmin, Mateus huomautti. Käy sisään Jumalten torniin, kuolevainen, ja kohtaa kohtalosi.

Fran ei vastannut olennolle, mutta sen sanat jäivät pyörimään hänen mieleensä. Oliko tullut hänen aikansa? Tässä paikassako hän kohtaisi loppunsa? Vaikka kaiken loppuminen pelotti vieraa, ajatuksessa oli myös jotain vapauttavaa. Se oli yhtä aikaa surullinen ja helpottava. Kenties kuolema oli oikea ratkaisu.

Vihdoin Fran asteli sisälle muiden perässä. Hän saapui valtavaan pyöreään tilaan. Keskellä tornia kohosi vesipatsas, jonka vesi virtasi ylöspäin. Sitä reunustivat kaiteet, jotta kulkija ei putoaisi syvään kuiluun, josta se nousi. Viera puisteli päätään, tämä paikka oli luonnonvastainen.

Vesipatsaan ympäri pääsi kulkemaan kapeaa käytävää pitkin. Käytävä rajautui toiselta puolelta seiniin, mutta siellä täällä näkyi oviaukkoja, joiden takaa Fran epäili löytyvän portaita ylöspäin.

Aivan vesipatsaan edessä, vastapäätä sisäänkäyntiä oli selvä hissi. Sille viera kohotti kulmiaan, sillä hän oli aina luullut hissien olleen ihmisten keksintö, uusi tapa liikkua ylöspäin. Vieroilla ei ollut teknologiaa, mutta joistain ihmisten kaupungeista sitä löytyi. Tästä muinaisesta paikasta ei varmasti kukaan ollut uskonut löytävänsä tuollaista kojetta. Joka tapauksessa hissi helpottaisi tilannetta huomattavasti, heidän ei tarvitsisi kivuta koko matkaa portaita pitkin.

Valitettavasti vain hetkeä myöhemmin kävi ilmi, ettei hissi toiminut. Se ei lähtenyt liikkeelle, teki mitä hyvänsä. Vaan kuitenkin löysi jälleen uuden kaiverruksen, jonka halusi Franin lukevan. Pojasta oli tullut taitava. Tästä tulisi erinomainen aarteita jahtaava piraatti, kun aika olisi oikea.

”Siinä sanotaan, että alttarit on käynnistettävä mustilla silmillä. Muuten hissi ei liiku”, Fran kuittasi tuijoteltuaan tekstiä hyvän tovin. Häntä hämmästytti se, että kaiverrukset oli kirjoitettu samalla muinaisella kielellä, jota oli löytynyt Giruveganin ovista ja jota hän oli nuoruudessaan opiskellut. Ihmisillä ja vieroilla taisi olla enemmän yhteistä kuin nykypäivänä näytti.

”Mustilla silmillä?” Ashe toisti. Fran kohautti olkapäitään. Ei hän tiennyt, mitä mustat silmät olivat, mutta varmasti ne liittyivät jotenkin aiempaan kaiverrukseen. Oikea polku piti löytää, jos aikoi saavuttaa tornin huipun. Olisi ollut liian helppoa, jos sinne olisi voinut vain kävellä suoraan. Occuriat rakastivat haasteiden antamista muille, johan Giruvegan oli osoittanut sen.

Yhteisestä päätöksestä joukko lähti etsimään vihjeitä ’mustista silmistä’. Kun he lähtivät kiertämään vesipatsasta, löytyi sen kaiteen vierestä hyvin pian ensimmäinen alttari. Se oli pyramidin mallinen rakennelma, jossa oli nyrkinkokoisen kappaleen mentävä aukko.

”Mustat silmät ovat kiviä”, Ashe totesi tuijotettuaan alttaria hetken.
”Olisihan se pitänyt arvata”, Balthier puuskahti. ”Täytyy sanoa, ettei Occurioilla ole juuri mielikuvitusta. Kiviä kivien perään!”
”Kivien legenda on ihmisten taru, mutta nyt tiedämme, että se on totta”, Fran totesi.
”Minä olen aina tiennyt sen”, Ashe huomautti. ”Jos ette muista, yhtä Raithwallin nethisiiteistä säilytettiin Rabanastren linnan aarrekammiossa, kunnes te tunkeuduitte sinne ja veitte sen.”
”Vaan vei sen”, Balthier väitti. ”Me vain kävimme visiitillä.”
”Hei, minä halusin pelastaa Dalmascan!” poika puolustautui.

Ashe huokaisi raskaasti ja levitti kätensä. ”Antaa olla. Mistä me löydämme ne kivet?”

Kaikki vilkuilivat toisiaan ja sitten ympärilleen. Käytävä oli romahtanut alttarin lähellä, joten vesipatsasta ei ainakaan siltä puolelta päässyt enää kiertämään.

”Luulen, että meidän on mentävä tuonne”, Balthier totesi ja viittasi oviaukkoon seinässä. Fran nyökkäsi. Mies oli oikeassa. Kivet oli taatusti piilotettu torniin. Ne vain piti löytää ja tuoda alttarille. Luultavasti alttareita oli myös muualla vesipatsaan ympärillä, sillä kaiverrus oli puhunut niistä monikossa. Mitä enemmän kiviä he löytäisivät, sen parempi… vaikkei viera ollut varma, halusiko päästä ylöspäin. Aurinkokristin läsnäolo puristi rintaa jo täällä alhaalla ja ahdistus mielessä kasvoi.

On aika… Mateus kuiskasi. Sen sanat jäivät leijumaan ilmaan tahmeina. Ne tarttuivat kiinni eivätkä päästäneet irti.

Fran lähinnä kulki muiden mukana. Vaan näytti saavan paljon irti arvoitusten ratkaisemisesta ja kivien etsimisestä, mutta viera ei jaksanut innostua. Raskas verho tuntui laskeutuneen hänen päälleen. Hän ei ollut enää varma, mitkä ajatuksista olivat hänen omiaan, mitkä Mateuksen ja minkä osan Aurinkokristin voimakas läsnäolo aiheutti. Saattoiko kivellä kenties olla henki ja persoonallisuus? Olisivatko Occuriat menneet niin pitkälle, että olisivat lahjoittaneet ne elottomalle osalle luontoa? Pystyikö kiveä enää silloin sanomaan elottomaksi? Nethisiititkin vaikuttivat olevan elossa. Ne eivät ehkä kyenneet liikkumaan itsenäisesti, mutta ne vaikuttivat ympäristöönsä silti.

Kivet oli kätketty pitkin tornin sokkeloista alakerrosta. Niitä oli liikuteltavien paneelien takana, salalokeroissa lattiassa ja muissa vaikeasti avattavissa paikoissa. Sinne tänne oli ripoteltu hankalasti tulkittavia vihjeitä. Lopulta joukko oli kuitenkin saanut kerättyä itselleen kasan kiviä, joita he lähtivät viemään alttareille.

Vesipatsaan ympäriltä löytyi kaksi alttaria lisää. Ashe asetti yhden mustaksi silmäksi oletetun kiven tyhjään paikkaan ensimmäisellä alttarilla. Alttarin yläosa kohosi ja kappaleiden välistä suhahti sininen valopallo vesipatsasta ylöspäin. Sama tapahtui myös kahden muun alttarin luona.

Joukko palasi hissille vain huomatakseen, että sen edustalle oli ilmestynyt jo tutuksi tullut pylväs. He olivat nähneet samanlaisia niin Raithwallin haudalla, Miriamin hiljaisessa pyhätössä kuin Giruveganissakin.

”Luulen, että hissi ei olekaan oikea tie”, Ashe totesi.
”Luulen, että olette oikeassa”, Basch vastasi prinsessan sanoihin.
”No, ei yrittäminen mitään maksa”, Vaan totesi ja otti paikkansa pylvään vieressä. Fran seurasi muita sen ympärille.

Pylväs toimi samoin aiemmat. Seuraavassa hetkessä viera huomasi seisovansa tuntemattomassa huoneessa yhdessä toisten kanssa. Edellinen paikka oli jäänyt taakse. Tosin mistään ei voinut päätellä, olivatko he siirtyneet ylös- vai alaspäin tornissa. Ikkunoita ei ollut. Sen sijaan huoneessa oli kaksi ovea.

Kun joukko astui ulos toisesta ovesta, he pääsivät käytävään, jonka toista sivustaa reunustivat kahden miehen korkuiset ikkunat. Niiden takana näkyi pelkkää sinistä taivasta. Tarkempi vilkaisu ulos osoitti, että matkalaiset olivat päässeet useita kerroksia ylöspäin. Tornin huipulle oli silti luultavasti vielä reilusti matkaa.

Käytävää pitkin pääsi uuteen huoneeseen, josta pääsi taas uuteen käytävään. Sitä pitkin kulkemalla joukko löysi tiensä vesipatsaan luokse. Tällä kertaa näkyvissä ei ollut alttareita, vaan ainoastaan portaita ja lisää portaita. Niiden välissä oli tasanteita, joiden toiselta puolelta portaikko aina jatkui. Nousu näytti loputtomalta ja äärimmäisen väsyttävältä.

Mitä ylemmäs matkalaiset kulkivat, sen raskaammaksi Franin olo kävi. Hän ei jaksanut seurata ympäristöään kunnolla. Hän tiesi varmuudella, ettei hänen kuulunut olla tässä paikassa, ei näiden ihmisten kanssa. Toisilla oli edessä vielä paljon elämää, mutta Franilla oli sitä niin paljon enemmän, ettei se ollut edes elämisen arvoista. Hän oli jo nähnyt maailmaa yli sadan vuoden edestä, se riitti kenelle tahansa.

Viera päätti kulkea toisten mukana ylös saakka nähdäkseen, mihin Ashe päätyisi ja mitä Aurinkokristille tapahtuisi. Sen jälkeen hän tekisi päätöksen omasta kohtalostaan.

Vapaudu kaikesta, Mateus kuiskasi jälleen. Pääset eroon häpeästä, tuskasta, kaipuusta, kivusta… ja myös minusta. Saat todellisen vapauden.

~o~

Penelo vilkaisi ulos, kun joukko kulki jälleen ikkunoiden ohitse. Aurinko oli jo laskemassa, päivä oli vierinyt lähes iltaan saakka. Koko tuon ajan joukko oli vaeltanut suuressa tornissa ylöspäin ja ratkonut kiperiä pulmia päästäkseen eteenpäin.

Tyttöä pelotti, mitä tuleman piti. Tekisikö Ashe oikean ratkaisun? Mikä olisi oikea ratkaisu? Jos prinsessa yrittäisi tuhota kiven, taistelisiko se vastaan? Palaisiko heistä kukaan? Penelo tiesi, että tämä matka oli tarpeen, mutta hän ei voinut peloilleen mitään. Hän oli menettänyt jo tarpeeksi, hän ei halunnut menettää loppuja ystäviään.

”Vaan, meidän pitää… Vaan!”

Penelo ryntäsi pojan luokse. Tämä oli astunut ensimmäisenä uudelle tasanteelle ja jähmettynyt niille sijoilleen kauhun ilme kasvoillaan.

”Älä koske häneen!” Balthier huudahti ja tarttui tyttöä käsivarresta, ennen kuin Penelo ehti ottaa kiinni Vaanista.

Vaan ei sanonut sanaakaan, mutta pojan ilmeestä näki, että tämä kävi sisäistä kamppailua. Silloin tällöin tämä liikahti, puhui äänettömästi tyhjyydelle, mutta sanaakaan ei karannut tämän huulilta. Penelo painoi käden suutaan vasten ja räpytteli silmiään. Hän tajusi, mitä tapahtui. Hän oli nähnyt kolmen muun selviävän samasta tilanteesta, mutta Vaan oli eri asia. Poika oli malttamaton ja spontaani, liian innokas kaiken kaikkiaan. Riittäisivätkö tämän taidot esperin päihittämiseen?

”Se on Hashmal, järjestyksen tuoja”, Ashe kuiskasi hiljaa. Kaikki muut seisoivat portaikossa Vaanin selän takana, vain poika oli ehtinyt tasanteelle asti.
”Mistä sinä tiedät?” Penelo kysyi. Häntä kylmäsi. Pärjäisikö Vaan?
”Shemhazai kuiskasi sen minulle”, prinsessa vastasi. ”Hashmalin tehtävä on aina ollut tuoda järjestystä tähän maailmaan. Siksi se liittyi taisteluun jumalia vastaan. Sen käsityksen mukaan juuri jumalat tuovat epäjärjestystä.”
”Enpä voisi olla enempää samaa mieltä sen kanssa”, Balthier jupisi. Mies päästi irti Penelon käsivarresta ja taputti tyttöä olkapäälle. ”Älä huoli, Vaan on oppinut paljon. Hän jos kuka sekoittaa yhden järjestysintoilijan pakkaa niin paljon, että päihittää sen vielä.”
”Oletko varma?” Penelo henkäisi.
”Aye, kloppi pärjää kyllä. Hän on jo kasvattanut omat siipensä ja on valmis lentämään niillä”, ilmapiraatti vastasi. Tyttö ei oikein ymmärtänyt tämän vertausta, mutta ei kysellyt tarkennusta. Sen sijaan hän piti katseensa tiukasti Vaanissa.

Aika mateli, kun poika kävi kamppailuaan. Se tuntui kestävän paljon kauemmin kuin toisten. Penelo mietti, oliko tämä esper kenties voimakkaampi kuin kolme edellistä. Hän yritti uskoa Vaaniin, mutta pelko pyrki uskon tielle.

”Hahaa!” poika huudahti yhtäkkiä ja kaatui päin Peneloa. Tyttö sai otteen pojan kainaloiden alta, mutta oli itse kaatua. Balthier ja Basch ryntäsivät tukemaan molempia ja raahasivat sitten Vaanin makaamaan tasanteelle.

Penelo sipaisi vaaleat hiukset pois pojan otsalta. Tämän iho tuntui hikiseltä, mutta kasvoilla oli tyytyväinen virne.

”Minä tein sen! Sain oman esperin!” Vaan riemuitsi.

Penelo nyökkäsi pojalle. Nyt hän ja Basch olivat ainoita, joilla ei ollut esperiä. Tosin Reddasin osalta tyttö ei tiennyt, miten asia mahtoi olla. Piraattikuningas ei ollut paljastanut itsestään yhtään enempää kuin aiemminkaan. Tämä halusi pitää salaisuuksien verhonsa suljettuina.

Tyttö tarjosi Vaanille juotavaa. Poika ottikin veden kiitollisena vastaan, mutta jäi makaamaan vielä hyväksi toviksi. Ashen ilme paljasti, että prinsessa olisi halunnut jo jatkaa matkaa, mutta tämä ei sanonut mitään. Jopa Ashen täytyi ymmärtää, ettei heti esperin saamisen jälkeen voinut marssia eteenpäin.

Lopulta matkaa päästiin kuitenkin taas jatkamaan. Portaita riitti turhankin paljon. Penelosta tuntui, ettei hän halunnut enää koskaan nähdä ainuttakaan porrasta, saati kulkea niitä pitkin. Jalkoja särki ja muutenkin lihakset huomauttivat, että päivän työ alkoi olla takana. Silti joukko jatkoi kulkemistaan. Penelolla ei ollut haluja pysähtyä paikoilleen ja jäädä torkkumaan tähän kummalliseen torniin… ja tuskin oli muillakaan.

”Usvan melu vain kasvaa”, Fran totesi yllättäen. Penelo vilkaisi vieraa ja kurtisti kulmiaan. Nainen oli näyttänyt jo pidemmän aikaa huonovointiselta. Tyttö toivoi, että he pääsisivät pian pois tornista ja ettei Franille sattuisi mitään. Oli ollut huono ajatus ottaa viera mukaan, tämän olisi pitänyt saada jäädä Strahliin. Kyllähän kaikki tiesivät, miten vaarallisia nethisiitit olivat vieroille… ja Usvastakin saattoi olla haittaa.

”Aurinkokristin täytyy olla lähellä”, Reddas lisäsi Franin sanoihin. Ashe nyökkäsi miehelle ja kiirehti seuraaviin portaisiin Franin ja Balthierin kanssa. Penelo ihmetteli toisten hoppua, erityisesti Franin. Vieran askeleet olivat päättäväiset, vaikka tämän olemus huusi pakenemisen puolesta. Eikö tämä voisi odottaa alempana, kun muut menisivät kiven luokse?

Entä Ashe? Oliko prinsessa tehnyt päätöksen? Tälläkin tuntui olevan kova kiire.

”Näinköhän hän tosiaan tekee sen?” tyttö kysyi Vaanilta ja Baschilta. ”Kostaa Keisarikunnalle?” Kumpikaan ei vastannut tytölle, mutta miesten katseen kääntyivät Asheen. ”Tarkoitan… tiedän, miltä hänestä mahtaa tuntua. Hän raskasta menettää joku, josta välittää.”
”Se taitaakin yhdistää meitä kaikkia”, Vaan huokaisi.
”Mutta… miten paljon yritämmekään, emme voi muuttaa mennyttä”, Penelo sanoi. ”Mikään ei voi tuoda heitä takaisin. Ja silti, joskus kun suljen silmäni, näen heidät niin selvästi…”
”Menneisyyden illuusio”, Reddas huomautti. ”Luulet unohtaneesi heidät vain huomataksesi vuosia myöhemmin, että he yhä vainoavat sinua, väsymättöminä, periksiantamattomina. Mennyt voi sitoa ihmisen yhtä varmasti kuin kahleet.”

Reddas asteli nuorten edelle portaikkoon. ”Etsi oikea polku… mutta tekeekö hän niin?” mies mutisi enemmän itselleen kuin kahdelle muulle.

Seuraavat portaat johtivat vihdoin tornin huipulle. Valtavat lasittomat ikkunat avautuivat suoraan taivaalle, mutta taivasta oli vaikea erottaa paksun Usvan takia. Keskellä tornia oli suuri kellertävänvalkoinen kivi, jonka sisällä näytti kiehuvan. Penelo epäili sen olevan täynnä Usvaa. Eivätkös nethisiititkin imeneet sitä itseensä? Niin tai näin, Aurinkokrist oli vaikuttava näky. Se vangitsi katseen, sitä oli vain pakko tuijottaa. Siinä oli salaperäistä vetovoimaa, ja se oli niin kaunis, että oli vaikea uskoa sen olevan vaarallinen.

”Tämä on siis Aurinkokrist”, Reddas totesi ja jäi katselemaan kiveä yhdessä toisten kanssa. Näky veti sanattomaksi. Tuon möhkäleen takia he olivat kavunneet lukemattomia kerroksia ylöspäin.

Ashe kiskoi esille Liittomiekan ja ojensi sitten vapaan kätensä kohti Baschia. Sanaakaan sanomatta ritari nosti Kuninkaiden miekan selästään ja työnsi sen kahvan prinsessan käteen. Nainen horjahti, mutta sai pidettyä itsensä pystyssä. Hyvin hitaasti tämä lähti kiveä kohti raahaten kahta suurta miekkaa mukanaan.

”Kuningas Raithwall seisoi tässä samassa paikassa”, prinsessa aloitti. ”Tällä miekalla hän leikkasi Aurinkokristiä ja otti sen voiman omiin käsiinsä.”

Ashe kohotti Kuninkaiden miekkaa ja painoi sen kärjen lattiaa vasten. Penelo nielaisi, tekisi Ashe saman kuin tämän esi-isä oli tehnyt?

”Mutta sinä käytät miekkaa tuhoamaan Aurinkokristin, eikö niin, Ashe?” Vaan pisti väliin ja astui lähemmäs naista. Penelo nyökkäsi. Juuri niin Ashen kuului tehdä, Dalmasca täytyi voida pelastaa jollain muulla tavalla kuin nethisiitin tuhoavalla voimalla.

”Älä keskeytä minua, Vaan”, Ashe puuskahti, mutta naisen äänessä oli kummallista hellyyttä. Aivan kuin tämä olisi suorastaan odottanut pojan kommenttia.

Prinsessa keräsi voimansa ja kohotti Liittomiekan kohti Aurinkokristiä. Penelo vannoi myöhemmin kuulleensa kiven huutavan, vaikka eiväthän kivet huuda. Joka tapauksessa Krististä purkautui oranssia valoa, joka välähti huoneen lävitse joka suuntaan. Ilmiö kesti vain hetken, ja sitä seurasi tornia kiertelevä tumma ja synkkä Usvamyrsky. Tyttö ei ollut koskaan nähnyt Usvaa niin levottomana.

Penelo vilkaisi Franin suuntaan. Viera hengitti raskaasti, mutta oli yhä jaloillaan. Tämä ei näyttänyt olevan vajoamassa samanlaiseen raivotilaan kuin kerran aiemmin, mutta oli sanomattakin selvää, ettei viera voinut hyvin. Tämän oli päästävä tornista pois niin pian kuin mahdollista.

”Lordi Rasler!?” Basch huudahti. Penelo käänsi katseensa välittömästi Franista takaisin Ashen suuntaan. Tytön suu levähti auki, kun hän näki sinisen, läpikuultavan nuorukaisen hahmon seisovan prinsessan edessä lempeä ilme kasvoillaan. Penelo ei ollut koskaan nähnyt lordi Rasleria kuin todella kaukaa, mutta hän oli varma, että Basch oli tunnistanut nuorukaisen oikein. Ashen aviomies oli kuollut… ja silti tämä seisoi heidän edessään.

”Sinäkö haluat kostoa?” Ashe kysyi aaveelta. Naisen ääni värisi. ”Sinä haluat minun käyttävän Kiveä?”

Raslerin haamu ojensi kättään Ashelle ja hymyili prinsessalle. Se kutsui naista luokseen sanattomasti. Tai kenties se puhui, mutta Penelo ei kyennyt kuulemaan sanoja. Ehkä ne oli tarkoitettu vain Ashen korville.

”Sinä laittaisit minut tuhoamaan Keisarikunnan?” Ashen ääni kohosi kimeäksi. ”Sekö on velvollisuuteni? Sitäkö sinä haluat? Minä en voi.”

Syvä helpotus pyyhkäisi Penelon ylitse. Hänen olisi pitänyt luottaa Asheen enemmän, tämä oli tehnyt oikean päätöksen. Kenties kosto oli hetken houkutellut prinsessaa, mutta tämä tiesi, ettei nethisiiteillä saatu aikaan kuin tuhoa ja menetystä.

”Miksi Te epäröitte? Ottakaa omanne”, Penelolle vieras ääni lausui tytön takaa. Tyttö hätkähti ja kääntyi katsomaan portaikkoon. Hän oli vähällä kirkaista, kun hän näki tuomarin nousevan portaita ylös. Miehen kasvoja ei voinut nähdä, sillä tällä oli kypärä päässään, mutta jo äänen perusteella tyttö oli varma, etteivät he olleet tavanneet tätä tuomaria aiemmin. ”Krist on terä, joka on tarkoitettu Teille. Tarttukaa siihen ja kostakaa isänne puolesta!” tuomari vaati prinsessaa.

Mies käveli kaikkien ohi ilman, että kukaan yritti pysäyttää tätä. Jokainen vain tuijotti uskomatta silmiään. Miten ihmeessä tuomari oli päässyt hiipimään torniin heidän kannoillaan ilman, että kukaan oli huomannut mitään? Penelo oli järkyttynyt.

Tuomari veti miekkansa esiin ja lähestyi lähimpänä Kristiä seisovia Ashea ja Vaania. ”Kyllä, se olin minä, joka esiintyi Baschina, minä, joka leikkasi pois elämän Dalmascalta. Lady Ashe, isänne murhaaja on saapunut!” tuomari julisti.
”Sinä!?” Ashen ääni oli täynnä epätoivoista raivoa.
”Ja Reks!” Vaan huusi ja kiskaisi oman miekkansa esiin. Penelon teki mieli haudata kasvot käsiinsä, tästä ei hyvä seuraisi.
”Minä surmasin kuninkaan. Minä surmasin Teidän kotimaanne”, tuomari pröystäili. ”Eivätkö nämä teot vaadikin verikostoa?”

Ashe päästi Kuninkaiden miekan putoamaan lattialle ja tarttui molemmin käsin Liittomiekkaan. Penelo puri huultaan. Ei tämän pitänyt mennä näin, Ashen piti tuhota kivi, ei käyttää sitä aseena. Ei kaikkea kannattanut pilata yhden tuomarin takia!

”Hyvä, juuri noin! Löytäkää raivonne!” tuomari jatkoi yllyttämistä. Penelo vihasi miestä koko ajan enemmän. ”Tarttukaa miekkaanne! Taistelkaa ja palvelkaa niitä, jotka ovat kuolleet ennen teitä!”

Tuomari lähti liikkeelle. Ei kohti Ashea, vaan Vaania, joka valmistautui ottamaan iskun vastaan. Penelo uikahti kauhuissaan. Pärjäisikö Vaan? Reddas kuitenkin toimi nopeammin. Piraattikuningas veti kaksoismiekkansa esille ja syöksyi tuomarin ja Vaanin väliin estäen kuolettavaksi tarkoitetun iskun.

”Kaksi vuotta sitten oli tuomari”, Reddas aloitti. ”Hän otti Keskiyön sirun ja käytti sitä tietämättä, mitä oli tekemässä… ja Nabudis räjähti taivaan tuuliin. Cid käski hänen tehdä niin oppiakseen nethisiittien todellisen voiman. Tämä mies vannoi, ettei antaisi enää koskaan käytettävän tuota hirveää voimaa. Hän hylkäsi nimensä ja paikkansa tuomarina.”

Penelo tuijotti miehiä kauhuissaan. Reddas osoitti sanansa Ashelle ja tuomari antoi piraatin puhua. Kukaan ei liikahtanutkaan, ennen kuin tuomari nykäisi miekkansa taaksepäin ja perääntyi askeleen verran. Myös Reddas perääntyi hieman ja jäi tuijottamaan tuomaria.

”Tuomari Zecht!” vieras tuomari huudahti.
”Siitä on liian kauan, Gabranth”, Reddas lausui. Miehen äänessä oli yhtä aikaa vihaa ja ystävällisyyttä. Penelon oli vaikea tajuta tilannetta. Oliko Reddas sekä piraattikuningas että tuomari… vai oliko tyttö ymmärtänyt väärin? ”Ojentakaa kätenne, Lady Ashe, mutta muistakaa, että Teidän täytyy tarttua johonkin, mikä on koston yläpuolella, johonkin suurempaan kuin epätoivoon”, piraatti lausui prinsessalle ja käänsi sitten katseensa Gabranthiksi kutsumaansa tuomariin. ”Urheita saatamme yrittää olla, Gabranth, mutta historia on sitonut meidät liian lujasti.”

Reddas hyökkäsi kohti Gabranthia, mutta tämä oli nopeampi. Isku ei ollut tarkoitettu kuolettavaksi, mutta se riitti torjumaan tämän ja lennättämään tämän metrien päähän selälleen.

”Ei, me emme tosiaan voi paeta mennyttä”, Gabranth totesi. ”Tämä mies on elävä todiste siitä. Mikä on Teidän menneisyytenne, Dalmascan tytär? Ettekö vannoneetkin kostoa? Vaativatko kuolleet sitä?”

Penelo puri nyrkkiään seuratessaan tilannetta. Vaan valmistautui hyökkäämään, kun taas Ashe tuijotti Rasleria, joka edelleen ojensi käsiään kohti prinsessaa. Aave halusi syleillä naista, mutta nainen epäröi.

”Rasler, prinssi, meidän aikamme oli lyhyt, mutta tämän minä tiedän”, Ashe lausui ja korotti ääntään, ”sinä et olet sitä tyyppiä, joka suostuisi halpamaiseen kostoon!”

Raslerin hahmo värjyi: ”Sinä olet pyhimyksemme, Ashelia B’Nargin!” Ääni ei ollut nuoren miehen, se oli Occurioiden. ”Sinun täytyy käyttää nethisiittiä, sinun täytyy suoristaa historian kulku!”

”Rasler, jonka tunsin, on poissa”, Ashe lausui, kohotti miekan ja iski sillä hahmoa. Se värjyi yhä enemmän, kunnes katosi näkyvistä kokonaan.

”Minä en ole teidän väärä pyhimyksenne, jota voitte käyttää!” prinsessa huusi.
”Ashe…” Vaan kuiskasi. Pojan äänessä oli ihmetystä.
”Dalmascan historiassa, kertaakaan emme laskeneet toimintaamme Iltahämärän sirun varaan. Kansamme päätti, ettemme käyttäisi sitä, vaikka tarve olisi ollut suuri.” Prinsessa huokaisi raskaasti. ”Se on se Dalmasca, jonka haluan takaisin.”

Ashe pudotti Liittomiekan Kuninkaiden miekan seuraan. ”Olisi petos käyttää kiveä nyt.” Nainen kääntyi katsomaan Vaania. ”Minä tuhoan Aurinkokristin. Minä hävitän kiven.”
”Tekö ette ota käyttöön tarvitsemaanne voimaa?” Gabranth kummasteli. ”Entä särkyneen kuningaskuntanne häpeä? Kuolleet vaativat oikeutta.”
”Sinä olet väärässä”, Vaan ärähti. ”Mikä muuttuisi? En voi auttaa veljeäni enää. Veljeni on poissa, hän on kuollut!”
”Edes voiman kera emme voi muuttaa mennyttä”, Ashekin myönsi. ”Se mikä on tehty, on tehty.”

Prinsessa astui eteenpäin ja otti esille Aamunkoiton sirun. Hän päästi sen kädestään. Se putosi lattialle ja vieri Gabranthin jalkoihin. Mies vilkaisi kiveä.

”Vaan ilman voimaa minkälaisen tulevaisuuden voitte saada?” tuomari tiedusteli. ”Mitä hyötyä on kuningaskunnasta, jota ette voi puolustaa?”
”Siinä tapauksessa minä puolustan sekä kuningatarta että valtakuntaa”, Basch ilmoitti, veti miekkansa ja astui eteenpäin. Tuomari purskahti nauruun.
”Mitä? Sinä? Puolustat?” tämä hymähteli. ”Sinä, joka petit Landiksen ja Dalmascan? Mitä häpeällinen toivo voi turvata? Sinun kilpesi on pirstoutunut. Sinun valasi ovat myrkkyä niille, joita vannot suojelevasi.”

Gabranth kohotti miekkansa ja hyökkäsi Baschia kohti. Ritari puolustautui tuomaria vastaan. Sekä Ashe että Vaan ryntäsivät tämän avuksi. Penelo tuijotti taistelua järkyttyneenä. Hän ei kyennyt liikkumaan. Balthier veti aseensa esiin, muttei ampunut. Fran vain nojasi seinää tekemättä mitään. Tyttö pelkäsi, että tämä oli heidän loppunsa.

”Kuule minua, Basch”, Gabranth julisti. ”Älä luule, että kuninkaansurmaajan tappaminen palauttaa kunniasi! Kun hylkäsit kotisi ja sukusi, nimesi tahriintui vereen iäksi!”
”Aye, se tahra on minun kannettava”, Basch myönsi iskiessään miekallaan kohti tuomaria. ”Mutta kannan sen vapaaehtoisesti tietäen, että tein kaikkeni… toivon vuoksi!”
”Pöyhkeä ja ylpeä olet, kuten aina”, tuomari syytti. ”Mutta lopulta me olemme samanlaisia. Verenhimoisia haaskoja, kostoon taipuvaisia paholaisia!”

Basch karjaisi ja hyökkäsi rajummin tuomaria vastaan. Taistelu näytti olevan elämästä ja kuolemasta. Penelo valmistautui käyttämään valkoista magiaa toveriensa hyväksi, mutta hän pelkäsi, ettei pystyisi nyt keskittymään. Hän pelkäsi liikaa kaikkien puolesta.

”Balthier, mikset sinä ammu?!” tyttö kiljui epätoivoisena. Mies oli kyllä vetänyt aseensa esille ja oli valmiina tähtäämään, mutta tämä ei painanut liipaisinta.
”Voin osua väärään henkilöön!” piraatti vastasi. ”Sitä paitsi tuomarin haarniskaa luodit eivät läpäise, minun pitäisi osua kainaloon.”

Penelon teki mieli kirkua. Tilanne oli mahdoton, sillä Gabranth näytti olevan taistelijana ylivoimainen, paljon mahtavampi kuin kukaan aiemmista tuomareista.

Reddas pääsi jaloilleen ja liittyi taisteluun. Miehen askeleet horjuivat hieman, mutta tämä teki kaikkensa pärjätäkseen tuomaria vastaan. Penelon sydän jyskytti niin lujaa, että hän pelkäsi sen pian syöksyvän ulos hänen rinnastaan.

Yhtäkkiä Basch sai iskettyä tuomarin haarniskan heikkoon kohtaan. Gabranth huusi ja vaipui lattialle. Reddas valmistautui iskemään miehen kuoliaaksi, mutta piraattikuningas ei ehtinyt suorittaa tekoaan, sillä tuomari avasi suunsa.

”Joten sinäkin jätät valasi täyttämättä?” Gabranth huusi, mutta ääni ei ollut miehen oma, se oli Occurioiden.
”Riittää jo, minä en jaksa katsella enempää!” uusi ääni kantautui portaista.

Penelo tuijotti entistä järkyttyneempänä, kun tohtori Cid marssi ylös omahyväinen ilme kasvoillaan. Tyttö vilkaisi Balthieria, joka käänsi aseensa osoittamaan isäänsä, muttei vieläkään laukaissut. Cid sai kävellä tilaan vapaasti.

”Sinä olet minulle pettymys, Gabranth”, tohtori ilmoitti.
”Mitä?” Gabranth älähti, selvästi tuskissaan.
”Hän luotti sinuun”, Cid ilmoitti. ”Kun kohotit miekkasi prinsessaa vastaan, sinä vannoit täyttäväsi velvollisuutesi keisariasi kohtaan. Sinä häpäisit itsesi ja teit pilaa lordi Larsan luottamuksesta. Olet kelvoton palvelemaan häntä miekkana ja kilpenä kumpanakin. Niinpä vapautan sinut palveluksesta. Sinun läsnäolosi ei ole sen enempää tarpeellista kuin toivottuakaan.”

Cid käveli tuomarin ohitse itsekseen naureskellen. Basch antoi Gabranthin nousta ilmeisesti olettaen, että tämä jättäisi joukon rauhaan. Sen sijaan tuomari kohotti miekkansa ja ryntäsi tohtoria kohti.

Cid käännähti tuomaria päin, mutta katosi näkyvistä juuri, kun tämä oli aikeissa iskeä. Sen sijaan Venat ilmestyi tuomarin eteen ja pysäytti tämän. Cid tuli uudestaan näkyviin Gabranthin vasemmalta puolelta ja iski tätä omalla aseellaan. Tuomari lensi huoneen halki, törmäsi pylvääseen ja vajosi tiedottomana lattialle.

”Gabranth!” Basch karjaisi. Miehen äänessä kuulsi hätä, jota Penelo ei kyennyt ymmärtämään. Miksi tämä välitti vihollisesta niin paljon? Vihollisesta, joka oli lavastanut Baschin syylliseksi kuninkaan murhaan?
”Sinä olet vain työkalu tälle Venatille!” Balthier huusi yllättäen ja osoitti jälleen isäänsä aseellaan.
”Kuinka erikoislaatuinen näkemys”, Cid totesi. ”Me olemme liittolaisia. Occuriat antoivat ihmisille voiman samalla tavalla kuin isäntä antaa koiralle ruokaa: tarkoitus oli kesyttää meidät. Kuinka hyvin oletkaan vältellyt niiden ansoja. Kääntämällä selkäsi kiville annat meille tilaisuuden kirjoittaa historian omilla käsillämme.”

Balthierin ilme oli kummallinen. Piraatti ei tiennyt, miten tämän olisi pitänyt reagoida isänsä sanoihin. Penelokaan ei ymmärtänyt, miksi Cid kehui poikaansa kivien välttelemisestä, kun tohtori itse oli niin kiintynyt niihin.

”Ja millä hinnalla?” Ashe kiljaisi yllättäen. ”Dalmascan vapaus sinun nethisiitistäsi? Minä en kärsi, jotta sinä saisit sen. Aurinkokrist tuhotaan!”
”Ohhohoo”, Cid naurahti. ”Aivan varmasti. Miksi oikein kuvittelitte tuoneenne meidät tänne? Aurinkokristiin käärittyjen nethisiitin sirujen tähden? Syökse Usvasi ulos täältä, anna sen täyttää meri ja taivas! Bahamut voi juoda itsensä siitä täyteen!”

Cid levitti kätensä. Usva pyörteili miehen ympärillä ja näytti imeytyvän tämän kehoon. Ashe, Vaan ja Basch valmistautui hyökkäämään. Balthier oli edelleen valmiina ampumaan. Penelo yritti ryhdistäytyä. Hänen täytyi parantaa muut, jos heille sattuisi jotain. Franista ei tainnut nyt olla taistelijaksi, ainakin viera näytti voivan koko ajan huonommin.

”Ja katsokaa, kuinka upeasti paloi heidän maansa!” Cid julisti. Nyt tohtori kuulosti yhtä hullulta kuin Balthier oli tämän aiemmin kuvaillut. ”Kivi syöksi sen takaisin varjoihin, jotka Occuriat aikoinaan suunnittelivat! Ihmisten testamentti on oleva yksin ihmisten!”
”Tämänkö takia teit oman nethisiittisi?” Balthier ärähti. ”Matkit Occurioiden kiviä… minkä takia? Tullaksesi itse jumalaksi?!”
”Kenenpä hartioille kunnia on parempi asettaa kuin tulevien jumalien?!” Cid huudahti.

Cid kohosi ilmaan Usvan voimalla. Penelo tuijotti miestä, tämä oli hullu. Vaikka tämä oli keskustellut aiemmin Venatin kanssa, ei yksin, tämän täytyi olla lisäksi hullu. Ei kukaan tavallinen ihminen kuvitellut voivansa ryhtyä jumalaksi jumalten paikalle.

”Niin upeita unelmia minulla oli joskus”, Cid ilmoitti. Tohtorin ääni oli täynnä vihaa ja pettymystä. ”Mutta sinä karkasit ja unelmani sinun mukanasi”, mies syytti poikaansa. Valitan, mutta paluusi tapahtuu liian myöhään. Tule, Ffamran, juhlista minun voittoani!”

Cid veti molemmat aseensa esiin ja alkoi ampua huoneessa olijoita. Penelo painautui kauhuissaan seinää vasten. Nyt hän toivoi, että olisi sittenkin panostanut mustan magian opiskeluun. Hän olisi voinut taioilla iskeä ilmassa leijuvaa Cidiä, kun muut yrittivät nyt toivottomasti huitoa miestä miekoillaan ja ainoastaan Balthier pystyi vastaamaan tulitukseen.

”Katsokaa ihmisen valmistamaa nethisiittiä!” Cid karjaisi yllättäen. Mies palautti toisen aseen vyölleen ja veti esiin punaoranssin kiven. ”Tämä on tiedon ja voiman hedelmä! Nähkää, mihin ihmisen kivi kykenee. Todistakaa voimaa omin silmin! Famrit, minulle!”

Ilma pyörteili ja yhtäkkiä keskelle tilaa ilmestyi jättimäinen hirviö. Penelo kiljaisi ja painautui kasaan. Cidillä oli esper, se tästä vielä puuttui!

”Belias!” Balthier karjaisi samaan aikaan, kun Ashe huusi Shemhazaita ja Vaan Hasmalhia. Huone täytyi huminasta, kun kolme esperiä lisää ilmestyi tilaan ja kävivät Famritin kimppuun.
”Te hajotatte koko tornin!” Penelo kirkui. Neljä esperiä tilassa oli aivan liikaa. Seinät tuntuivat huojuvan, katosta putoili kivenpalasia, kun pedot ottivat yhteen.

Taistelu ei kestänyt pitkään. Kolme esperiä peittosi neljännen sujuvalla yhteistyöllä. Hetken päästä kaikki olivat kadonneet näkyvistä. Cid oli laskeutunut takaisin lattialle ja kaikki hyökkäsivät tätä kohti.

Balthier kohotti aseensa ja tällä kertaa laukaisi sen. Laukaus kaikui seinistä. Cid ärjäisi ja horjui taaksepäin. Ase putosi tohtorin kädestä. Vanhempi mies painoi vasemman käden oikeaa olkapäätään vasten. Balthier ampui uudestaan, tällä kertaa jalkaan. Cid kaatui lattialle. Penelo nyyhkytti hiljaa. Aikoiko mies todella tappaa oman isänsä? Kukaan muu ei liikkunut, kun piraatti käveli tohtori kohti ase yhä kädessään.

Ilmapiraatti laukaisi vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa laukaus osui Cidiä vastaan. Tohtori karjui ja vajosi makaamaan selälleen. Balthier oli astumassa aivan isänsä eteen, kun Venat yllättäen ilmestyi miesten väliin ja tukki tien.

”Anna hänen tulla, Venat. Se on tehty”, Cid kuiskasi käheällä äänellä. Mies yskäisi ja sylkäisi veriklimpin lattialle. Tämä otti ensin tukea lattiasta, sitten seinästä ja pakotti itsensä pystyyn. Veri värjäsi tämän paidan punaiseksi, mutta jotenkin tohtorin onnistui edelleen pysytellä jaloillaan. Penelo epäili sen olevan Venatin ansiota. Olennon oli täytynyt suojata miestä jonkinlaisella korkeammalla magialla.

”Kuinka olenkaan nauttinut näistä kuudesta vuodesta”, Cid henkäisi.
”Nautinto on ollut kokonaan minun”, Venat vastasi kunnioitusta äänessään.

Venat katosi näkyvistä. Cid nojasi raskaasti seinään ja huohotti. Penelon hämmästykseksi miehen ruumis alkoi haalistua, aivan kuin tämä olisi muuttunut haamuksi. Oliko tämä ollut enää elossa ollenkaan? Penelo oli nähnyt ihmisten kuolevan sodan aikana, se ei ollut tapahtunut tuolla tavoin.

”Eikö ollut muuta keinoa?” Balthier kysyi isältään ja laski aseensa. Piraatin ääni oli täynnä tuskaa.
”Pah, säästä säälisi toisaalle”, Cid tuhahti. ”Jos olet niin kiintynyt pakenemiseen, eikö sinun olisi parempi häipyä?” mies kysyi. Tämän keho enää hädin tuskin näkyi. Tohtorin kasvoille nousi yllättäen pieni hymy ja hyvin hellä ilme. ”Minun hölmö piraattini”, mies lausui vielä, ennen kuin haihtui kokonaan.

Balthier rojahti polvilleen maahan. Penelo ei uskaltanut edes hengittää, kyyneleet nousivat tytön silmiin. Kaikesta huolimatta Cid oli rakastanut poikaansa, tarkoittanut tämän parasta. Cidin keinot olivat olleet kyseenalaiset, tohtorin päämääristä puhumattakaan… mutta jossain tämän sisällä oli edelleen ollut poikaansa rakastava isä. Penelo olisi halunnut rynnätä Balthierin luokse ja halata tätä lujasti. Miehen täytyi kärsiä hirvittävällä tavalla.

Penelo tuijotti sanattomana ilmapiraattia. Kukaan ei liikkunut eikä sanonut sanaakaan. Kaikki olivat varmasti yhtä järkyttyneitä kuin tyttökin. Jokin silti kiinnitti Penelon huomion. Aurinkokrist veti Usvaa puoleensa, Usva näytti suorastaan kiitävän sitä kohti.

Tytön läheltä kuului tömähdys. Penelon pää kääntyi välittömästi äänen suuntaan. Fran ei enää nojannut seinää vasten, vaan oli kaatunut lattialle. Vieran hengitys näytti kulkevan pinnallisesti.

Penelo nousi jaloilleen ja ryntäsi vieran luokse. ”Fran! Fran!?” tyttö kiljui. Hän laskeutui polvilleen naisen viereen ja kosketti tämän kasvoja. Ne olivat kuumat ja punaiset silmät sumeat. Fran näytti siltä kuin olisi tehnyt kuolemaa.

”Usva polttaa”, Fran kuiskasi. Nainen kuulosti siltä, ettei ollut juonut ainakaan kahteen päivään. ”Räiskähdellen se hakkaa. Suojautuu!”

Penelo näki sivusilmällä Usvan imeytyvän yhä nopeammin Aurinkokristiin, mutta tyttö ei välittänyt nyt siitä. Franille ei saanut käydä mitenkään, viera oli hänen ystävänsä!

”Balthier!” tyttö huusi, mutta ilmapiraatti oli jo hänen vierellään. Penelo siirtyi ja antoi miehelle tilaa. Tämä laskeutui polvilleen ja kohotti Franin päätä. Tytön oli helppo huomata miehen silmissä kyyneleitä, eikä tämä edes vaivautunut salaamaan niitä.

”Ihan rauhassa, Fran”, mies yritti lohduttaa. Tämän hartioilla oli varmasti satojen kilojen taakka, tämä oli juuri menettänyt isänsä toisen kerran. Jos Fran nyt kuolisi… Ei, Penelo ei edes halunnut ajatella sitä.

Viera kohotti vaivalloisesti toisen kätensä ja painoi sen Balthierin poskea vasten. ”Eikö sinun pitäisi jo mennä?” nainen kuiskasi lempeällä äänellä. ”Sitähän te ilmapiraatit teette. Lennätte, eikö vain?”
”Sitten sinun on paras roikkua mukana”, Balthier vastasi ja nosti naisen syliinsä. Penelo nousi seisomaan pelosta sekaisin. Miten he ikinä ehtisivät alas ajoissa? Fran saattaisi menettää tajuntansa koska tahansa.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!