Ficcikirjasto

Fran kohotti vaivalloisesti kätensä ja painoi sen Balthierin poskea vasten. ”Eikö sinun pitäisi jo mennä?” nainen kuiskasi lempeällä äänellä. ”Sitähän te ilmapiraatit teette. Lennätte, eikö vain?”
”Sitten sinun on paras roikkua mukana”, Balthier vastasi ja nosti naisen syliinsä. Hän nousi seisomaan ja painoi vieran mahdollisimman lähelle rintaansa.
”Ei, minun aikani on tullut. Minä annan sinulle siivet ja vapauden”, viera lausui. ”Lennä, minne haluat, kenen kanssa haluat. Älä enää raahaa turhaa taakkaa mukanasi.”
”Mitä sinä puhut, Fran?” Balthier alkoi olla todella hädissään. Hän ei kyennyt ajattelemaan selkeästi.

Cid… isä oli juuri kadonnut hänen silmiensä edessä. Zodiarkin tähden, hän oli ampunut omaa isäänsä kolmesti! Millainen ihminen hän oikein oli? Hän oli tuhonnut miehen, joka oli antanut hänelle elämän. Hän oli menettänyt perheensä lopullisesti.

Ja Fran. Fran ei saanut mennä, ei saanut kuolla. Taivas tiesi, miten hän tarvitsi vieraa rinnalleen. Hän ei voisi itse elää, jos menettäisi tämänkin. Miksi Fran puhui tuollaisia?

”Minä… meidän aikamme on lyhyt. Sinun pitää saada elää vapaudessa. Et voi kahlita itseäsi minuun, koska minä en voi antaa sinulle sitä mitä ihminen voi… mitä Ashe voi”, Fran kuiskasi ja sulki silmänsä.
”Zodiarkin tähden, Fran!” ilmapiraatti karjaisi. ”Minulle on yhdentekevää, mitä joku ihminen, mitä Ashe, voi minulle tarjota! Minä haluan sinut, haluan, että kaikki on niin kuin ennen!”

Mutta Fran ei vastannut. Viera makasi velttona miehen sylissä. Balthier näki tämän yhä hengittävän, mutta naisella oli korkea kuume. Lisäksi tämä oli itse valmis päästämään irti elämästä. Miten piraatti pystyisi väkisin pitämään naisen hengissä, jos tämä itse haluaisi kuolla?

”Ashe! Miekka! Meidän on pysäytettävä se!” Vaan huusi. Pojan sanat kuuluivat jostain kaukaa, Balthier hädin tuskin tajusi, mitä ympärillä tapahtui. Hänen olisi kiirehdittävä portaisiin, juostava koko pirullinen matka alas ja vietävä Fran pois tästä paikasta. Muuten Usva tuhoaisi vieran.

Mies oli juuri aikeissa kääntyä portaisiin, jättää muut selvittämään Aurinkokristin kohtalo, kun Penelo tarttui häntä käsivarresta. Tyttö osoitti valtavia ikkunoita kohti.

”Nono!” Penelo henkäisi. ”Nono on lentänyt Strahlin tänne ylös!”

Se oli totta. Moogle tasapainoili ilmalaivalla tornin vierellä ja oli avannut ruuman oven. Kauan alus ei siinä pystyisi olemaan, sillä jo nyt Usva huojutti alusta uhkaavasti. Balthier muistutti itseään, että jos he selviäisivät täältä, hän ostaisi mooglelle laatikollisen kupopähkinöitä, vaikka sellainen hankita ajaisi hänet vararikkoon.

”Meidän on paettava!” Penelo kiljui. ”Tulkaa!”

Balthier lähti jo kohti ikkunoita. Muut eivät tulleet perässä. Ashe ja Vaan olivat tarttuneet miekkoihin ja pyrkivät kohti Aurinkokristiä. Basch seisoi avuttomana vähän matkan päässä tietämättä, mitä olisi tehnyt. Gabranth oli kadonnut jonnekin, tuomari oli kaiketi jossain vaiheessa herännyt ja luikkinut alempiin kerroksiin.

”Teidän täytyy häipyä täällä”, Reddasin ääni ilmoitti yllättäen. Piraattikuningas oli vihdoin päässyt jaloilleen. ”Se reagoi. En ole koskaan nähnyt tällaista, en näin valtavaa. En koskaan näin suurta uhkaa.”

Piraattikuningas syöksyi Ashen luokse ja tempaisi Kuninkaiden miekan naisen käsistä. ”Nabudiksen puolesta!” mies huusi ja ryntäsi kohti Aurinkokristiä.
”Reddas! Reddas, ei!” Vaan karjui ja yritti lähteä piraatin perään.

Penelo sai jalat alleen ja juoksi Vaanin luokse. Tyttö tarttui poikaa käsivarresta ja raastoi tämän mukaansa. Balthier ei enää jäänyt katsomaan, mitä muut tekivät, vaan kääntyi kannoillaan. Mies puristi Franin tiukasti itseään vasten ja ryntäsi kohti lasitonta ikkunaa. Joko hän saavuttaisi päämääränsä tai he syöksyisivät molemmat kuolemaan. Joko molemmat pelastuisivat tai ei kumpikaan. Niin oli parasta.

Hyppy ilman halki tuntui kestävän ikuisesti. Balthier oli jo varma putoamisesta, kun hänen jalkansa tavoittivat Strahlin ruuman metallisen lattian. Hän horjahti ja kaatui lattialle suoraan Franin päälle.

Seuraavassa hetkessä joku rysähti miehen niskaan. Joku toinen mätkähti hänen viereensä. Kuului vielä muutama tömähdys, ja mies tunsi ilmalaivan lähtevän liikkeelle. Hän työnsi Baschin päältään ja nousi itse Franin päältä. Viera näytti elottomalta.

Välittämättä muista mies nosti vieran uudestaan syliinsä ja kiirehti pois ruumasta. ”Vaan, ohjaimiin. Nono ei voi lentää kauan yksin! Penelo, minun mukaani!” hän karjui mennessään, vaikkei tiennyt, olivatko nuoret edes siinä kunnossa, että olisivat voineet noudattaa hänen käskyjään.

Balthier syöksyi Strahlin hyttiin ja laski Franin sängylle. Hän riuhtoi kypärän naisen päästä ja painoi kätensä tämän otsalle. Se oli tulikuuma. Vieran rintakehä näytti edelleen kohoilevan, toivoa oli.

Vaan vilahti Ashe kannoillaan ilmapiraatin ohitse kohti ohjaamoa. Basch seurasi vähän myöhemmin kaksikon perässä toista jalkaansa ontuen, mutta muiden kärsimät vammat olivat yhdentekeviä piraatille. Fran täytyi pelastaa.

”Onko hän elossa?” Penelo huohotti yhtäkkiä Balthierin vieressä.
”Vain niukin”, piraatti vastasi. ”Tee jotain! Sinä olet ollut Franin opissa!”

Tytön ilme oli epätoivoinen, mutta tämä painoi kätensä vieran rintakehää vasten. Balthier seurasi paikoilleen jähmettyneenä, kun Penelo sulki silmänsä ja keskittyi. Mies olisi halunnut ravistella tyttöä, kehottaa tätä kiirehtimään, mutta hän hillitsi itsensä. Magianharjoittajaa ei saanut häiritä. Hänen olisi annettava Penelon yrittää rauhassa.

Epätoivo valtasi miehen mielen. Hän oli menettämässä aivan kaiken. Hän ei edes pystynyt ajattelemaan viime minuuttien tapahtumia. Tuntui siltä, että sydän oli raastettu hänen rinnastaan ja leikelty palasiksi. Näin ei voinut käydä.

Belias, auta minua! mies rukoili mielessään. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi rukoillut. Ehkä joskus lapsena, kun hän oli vielä uskonut korkeampiin voimiin.

Vastausta ei kuulunut. Miehen mieli tapasi tyhjää, peto oli poissa. Sen läsnäoloa ei tuntunut enää. Sekin oli jättänyt Balthierin.

Fran liikahti. Penelo ähkäisi ja putosi istumaan lattialle. Tytön kasvot olivat hikiset ja kalpeat, mutta tämä hymyili. Balthier ei jäänyt katsomaan tyttöä vaan kääntyi tuijottamaan Frania. Viera räpytteli silmiään. Nainen oli edelleen kalpea ja kuumeisen näköinen, mutta ainakin Penelon taiat olivat palauttaneet tämän tajuihin.

”Fran!” mies huudahti ja rutisti naisen rintaansa vasten. Viera tuntui edelleen kuumalta.
”Älä… minä…” viera ähkäisi hyvin hiljaa. Balthier hölläsi välittömästi otettaan ja päästi naisen takaisin makaamaan.
”Sinä et saa kuolla. Et sinäkin voi jättää minua”, piraatti kuiskasi. Hän ei välittänyt, että Penelo istui vieressä. Vähät tytöstä, vähät siitä, että hän oli nolaamassa itsensä perusteellisesti todistajan läsnäollessa.
”Sinun on parempi… ilman minua”, Fran sanoi.

Balthier tarttui Franin käsiin. Jotain kosteaa valui hänen poskilleen. Zodiark, olipa hän vajonnut syvälle.

”Minä en ole mitään ilman sinua”, mies lausui. ”Zodiark, minne minä muka lentäisin ja kenen kanssa? Jokainen ilmapiraatti tarvitsee partnerin, ja sinä olet minun partnerini sanan kaikissa merkityksissä.”
”Balthier…”
”Fran, sinä et voi kuolla!” Miehen ääni oli tukahtunut. Typerät kyyneleet yrittivät estää häntä puhumasta juuri, kun sanoja tarvittiin enemmän kuin mitään muuta. ”Me selvitämme kaiken. Minä olen ollut idiootti. Anna minulle anteeksi, älä kuole! Minä rakastan sinua!”

Balthier painoi päänsä vieran rintaa vasten, hautasi kasvonsa tämän ihoon. Hän kuuli Penelon nousevan seisomaan.

”Minä menen katsomaan, miten toiset pärjäävät”, tyttö kuiskasi ja hiipi pois hytistä. Balthier ei tiennyt enää, mitä sanoa. Hän halusi sanoa paljon, mutta kurkkua kuristi. Sanoja ei tullut. Hän vain halusi, että Fran jatkaisi elämistä… elämistä hänen kanssaan.

”Balthier…” Fran kuiskasi uudelleen. Mies nosti päänsä ja katsoi vieraa.
”Älä puhu. Sinun pitää levätä. Sinä selviät, mutta tarvitset nyt lepoa”, mies vastasi. Hän antaisi mitä vain, jos nainen selviäisi. Tämä sai vaikka jättää hänet yksin, kunhan tämä ei kuolisi. Maailma ilman Frania olisi liian tyhjä paikka. Hänelle riittäisi tieto, että nainen eläisi jossain, jos tämä ei halunnut jatkaa hänen rinnallaan.
”Minä luulin, ettet koskaan sanoisi noin”, viera jatkoi puhumista kiellosta huolimatta.
”Että tarvitset lepoa?” Balthier kysyi hämmentyneenä.
”Sinä totisesti olet idiootti”, Fran naurahti vaivalloisesti. ”Ja juuri sellaisena minä sinua rakastan.”

~o~

Balfonheimin sataman oli vallannut syvä suru. Kuka olisi uskonut pari vuotta sitten, miten paljon Reddas todella nykypäivänä merkitsi piraattikaupungille? Suurin osa piraateista oli kokoontunut rannalle, jolla pian sytytettäisiin vene tuleen ja lähetettäisiin merelle. Ruumista ei sinne ollut laittaa, sillä Pharosin majakan ylimmistä kerroksista ei ollut mitään jäljellä. Reddas oli vapauttanut Ivalicen nethisiiteistä ja samalla päästänyt ilmoille niin suuren määrän Usvaa, että se oli syöksynyt joka puolelle maailmaa. Seurauksia vasta arvailtiin. Usvan oli täytynyt mennä jonnekin, mutta tähän mennessä ei tiedetty, minne se kaikki oli kadonnut. Erikoista oli se, ettei Pharos ollut muuttunut samanlaiseksi kuolleeksi autiomaaksi kuin Nabudis.

Balthier istui laiturilla Franin kanssa ja katsoi kaupunginväen kokoontumista hautajaisiin. Yleensä hälisevä satama oli nyt hiljainen. Ihmisten ilmeet kertoivat, että nämä todella surivat mennyttä kuningastaan.

”Olin väärässä hänen suhteensa”, ilmapiraatti myönsi.
”Sinä olit väärässä monen asian suhteen”, Fran huomautti.
”Arvostaisin, jos et osoittelisi sitä niin selvästi”, mies puhahti. ”Reddas… kun hän vielä oli tuomari Foris Zecht, hän oli lähin esimieheni. Hän oli harvoja tuomareita, joita arvostin oikeasti. Viisas ja oikeudenmukainen. En tiedä, mitä kaikkea hänen tehtäviinsä kuului, mutta ilmeisesti hän oli läheinen myös Cidin kanssa.”

Balthier vilkaisi vieraa. Asiasta puhuminen ei ollut helppoa, mutta hän oli luvannut ja aikoi pitää lupauksensa. Hän ei enää toistaisi virheitään. Fran lähtisi varmasti, jos hän vielä onnistuisi sotkemaan asiat, joten nyt hänen täytyi tehdä parhaansa, ettei niin enää kävisi. Hänen täytyi auttaa naista ymmärtämään valintojaan.

”Kun Reddas sitten ilmestyi tänne, osasin laskea yhteen monia asioita. Silloin, kun vierailimme ensimmäisen kerran Archadesissa, hän ilmestyi samaan kapakkaan, jossa me istuimme. Sinä sanoit hänen puhuneen sodasta ja uudesta ylivoimaisesta aseesta”, Balthier selosti. ”En ottanut sitä tosissani silloin, koska Archadesissa on aina puhuttu niistä aiheista. Valitettavasti tällä kertaa puheet pitivät paikkansa.”
”Nabudis”, Fran totesi.
”Aivan, ja se ase oli Keskiyön siru. Reddas käytti sitä siellä, tappoi viimeiset sukulaiseni ja melkein sinutkin… sen lisäksi, että tuhosi koko paikan”, ilmapiraatti täydensi. ”Minä vihasin häntä melkein enemmän kuin Cidiä. Siksi en koskaan luottanut häneen.”
”Sinun olisi pitänyt kertoa minulle”, viera sanoi.
”Siitä ei ole helppo puhua.”

Balthier huokaisi. Tuomari Zecht oli merkinnyt hänelle todella paljon. Embryn – Emílyn veljen – lisäksi tuo vanhempi mies oli ollut hänen ainoa ystävänsä ja luotettunsa armeija-aikoina. Oli ollut raskasta jättää nuo kaksi ystävää taakse, mutta kumpikaan ei olisi seurannut häntä uuteen elämään eikä hän itse ollut voinut jäädä.

Kun ilmapiraatti oli tajunnut, mitä hänen entinen esimiehensä ja ystävänsä oli tehnyt, hänen oli ollut mahdotonta hyväksyä sitä. Hän oli tuntenut itsensä petetyksi jälleen. Vasta nyt hän ymmärsi, ettei toinen ollut tiennyt, mitä oli ollut tekemässä. Zechtiä oli petetty, Cid oli ollut syypää kaikkeen.

Ja miten siihen mieheen olisi pitänyt suhtautua? Balthier oli aina tiennyt, että Cidillä oli ollut suuria suunnitelmia hänen varalleen. Hänestä ei ollut kasvatettu tiedemiestä vaan sotilas, tuomari. Se ei ollut koskaan ollut hänen oma valintansa, hän oli vain totellut isäänsä.

Nyt Balthier ei edes tiennyt, oliko Cid ollut oikeasti elossa palattuaan Giruveganista. Tämä oli vaikuttanut kaikin puolin elävältä – joskin hullulta – mutta ilmapiraatti muisti liiankin selvästi, miten Cid oli vain haihtunut tyhjään Pharoksessa. Ei kukaan kuollut sillä tavoin. Oliko Cid ollut vain Venatin luoma harha?

Ei, siitä ei ollut kyse. Vaikka Cidin ruumis oli saattanut kuolla jo kuusi vuotta sitten, miehen henki oli ehdottomasti ollut läsnä. Balthier ei ollut sitten lapsuutensa uskonut mihinkään sieluteorioihin, mutta nyt hänen oli ilmeisesti pakko muuttaa kantaansa. Hän oli kuullut korkeampien voimien puhuvan ja nähnyt oman isänsä haihtuvan tyhjiin. Jotain kuolevaisia suurempaa oli siis pakko olla.

Totuuden tajuaminen ei silti tarkoittanut, että hän olisi pitänyt siitä. Hän ei halunnut antaa kohtaloaan kenenkään toisen ohjattavaksi. Hän kirjoittaisi itse oman historiansa.

Sinä olet isäsi poika.

Balthier käänsi katseensa merelle. Mistä sanat olivat kuuluneet? Olivatko ne olleet hänen omia ajatuksiaan? Aivan kuin Cid olisi puhunut, mutta tohtorihan oli lopullisesti poissa.

Ajatus oli musertava. Cid oli sentään ollut ainoa vanhempi, jonka Balthier oli koskaan tuntenut. Hän muisti monta hyvää hetkeä lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Cid oli ollut hyvä isä, kunnes kivet olivat vieneet tämän mukanaan. Nyt he eivät koskaan pystyisi selvittämään välejään. Heillä ei olisi enää tilaisuutta puhua. Balthier oli vuosia ajatellut, ettei halunnut olla Cidiin missään yhteydessä tai yrittää parantaa välejä isäänsä. Hän ei ollut edes halunnut kuunnella, mitä miehellä olisi ollut sanottavanaan. Hän oli pitänyt tätä kahelina, joka halusi vain vallata maailman ja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa.

Hän ei ollut ollut edes pahasti väärässä. Mutta kaikista teoistaan huolimatta Cid oli ollut hänen isänsä. Tämä oli välittänyt pojastaan ja oli ollut valmis antamaan anteeksi karkureissun. Balthierin oli silti vaikea antaa anteeksi Cidin tekoja. Tämän oli täytynyt tietää, että äidin sukulaisia oli ollut yhä elossa Nabudiksessa, mutta silti tämä oli antanut tuhota paikan. Jokin sen miehen mielessä oli ollut pahasti vinksallaan.

Venat. Ehkä kaikki oli tuon kapinallisen Occurian syytä. Balthier oli aina tiennyt, ettei jumaliin ollut luottamista, nyt hän oli saanut todisteet siitä.

”Fran, Venat pääsi pakoon”, ilmapiraatti sanoi. Viera katsoi häntä yllättyneenä ja kohotti kulmiaan äänettömään kysymykseen. ”Kun Cid kuoli, Venat poistui paikalta. Se ei voi palata Giruveganiin, joten se on mennyt jonnekin muualle.”
”Mitä sitten?” viera kysyi.
”Etkö sinä ymmärrä? Se manipuloi Cidiä käyttämään nethisiittiä Nabudiksessa ja tekemään ties mitä muuta”, Balthier puuskahti. ”Se tuskin lopettaa siihen.”
”Vayne…” Fran mutisi. ”Vayne aikoo edelleen taistella Rozarriaa vastaan!”
”Täydellinen tilaisuus sille olennolle saada aikaan lisää tuhoa”, ilmapiraatti myönsi. ”Sota ei ole ohitse, meidän osuutemme ei ole vielä päättynyt.”

Fran nyökkäsi. Nainen näytti väsyneeltä, mutta päättäväiseltä. Balthier ei olisi enää halunnut jatkaa taistelua, mutta Dalmasca oli edelleen vaarassa. Hän oli velkaa muille, hän auttaisi päihittämään Vaynen, jos sopiva keino löytyisi. Nythän heillä ei ollut enää nethisiittiä, mutta eipä ollut keisarillakaan. Kivet olivat hiljenneet Aurinkokristin tuhon myötä… ja esperit kadonneet. Balthier ei uskonut niiden kadonneen kokonaan, mutta hän ei enää tavoittanut Beliasta, joten se oli joko siirtynyt omaan maailmaansa tai vaihtanut isäntää.

Vaan ja Ashe olivat olleet todella pettyneitä jouduttuaan eroon espereistään, mutta Fran oli näyttänyt lähinnä helpottuneelta, kun tieto oli tavoittanut vieran. Nainen ei ollut suostunut kertomaan, mitä Mateus oli tälle puhunut. Balthier oli antanut asian olla. Hän jos kuka tiesi, ettei puhuminen ollut aina mahdollista. Fran kertoisi myöhemmin, jos kertoisi.

”Rikken aloittaa”, Fran huomautti. Balthier nyökkäsi ja kääntyi katsomaan venettä lähimpänä seisovan piraattikolmikon suuntaan. Harvinaista kyllä, jopa Elza oli pukeutunut säädyllisesti. Balthier oli luullut, ettei nainen kunnioittanut ketään.

”Kaksi vuotta sitten kaupunkimme oli kaaoksessa”, Rikken aloitti. ”Kenenkään henki ei ollut minkään arvoinen, jokainen saattoi kohdata viimeiset hetkensä iltapäiväkävelyllä.”
”Hän liioittelee”, Balthier hymähti.
”En nyt tiedä. Olisit kokeillut naisen roolia tuolloin”, Fran huomautti.
”Kun Reddas saapui, me kapinoimme. Emme halunneet hyväksyä uutta johtajaa, mutta hän otti paikkansa sekä teräksisen että älyllisen miekan voimin. Hän lupasi tehdä tästä kaupungista kaikille paremman paikan ja piti sanansa”, Rikken puhui. ”Hän johti meitä kohti kirkkaampaa tulevaisuutta ja lopulta uhrasi itsensä koko Ivalicen puolesta. Puhun varmasti kaikkien puolesta, kun sanon, että Reddas oli todellinen kuningas ja hienoin mies, joka tämän kaupungin kaduilla on astellut.”
”Aye!” huuto kaikui pitkin satamaa.

Balthier pohdiskeli, kuka valittaisiin uudeksi kuninkaaksi vai nousisiko Reddasin tilalle ketään. Olisi sääli, jos kaupunki ajautuisi samanlaiseksi, kun se oli ollut ennen miehen saapumista. Nyt se oli hyvä paikka elää, parempi kuin moni muu. Sellaisena ilmapiraatti halusi kotinsa pitää. Niin, Balfonheimin satamasta oli tullut hänelle koti.

Monet ottivat oman puheenvuoronsa Rikkenin jälkeen. Kaikilla oli vain hyvää sanottavaa Reddasista, myös niillä, jotka olivat miestä vastaan voimakkaimmin kapinoineet. Tietenkään kaikkien todelliset ajatukset eivät olleet niin puhtaita, mutta hautajaisissa ei saanut puhua pahaa vainajasta. Kritiikin aika tulisi myöhemmin.

Vene työnnettiin vesille ja sytytettiin tuleen. Balthier jäi tuijottamaan sitä monien muiden tavoin. Merelle pyrkivä vene symboloi yhden aikakauden loppua. Se oli ollut lyhyt ajanjakso, mutta hyväksi Balfonheimille. Piraatti toivoi, että seuraavasta tulisi vielä parempi. Reddas oli näyttänyt oikean suunnan. Jos piraatit halusivat pärjätä maailmassa, heidän tulisi järjestäytyä ja luoda omat sääntönsä ja lakinsa. He eivät voineet olla vain hajanainen joukko oman päänsä mukaan toimivia miehiä, sillä silloin Vayne – tai joku muu – lopulta kukistaisi heidät.

”Räjäyttäkää meri! Räjäyttäkää vesi! Räjäyttäkää kaikki!” yllättävä ääni kantautui Balthierin selän takaa. Mies käänsi päätään ja näki Rikkenin raivoavan Razille ja Elzalle. Kolmikko oli veneen sytyttämisen jälkeen jättänyt aitiopaikkansa ja vaeltanut samalle laiturille, jolla piraatti istui Franin kanssa. ”Minä en usko, että hän on poissa… hän on Reddas! Kuinka hän voi muka kuolla?!”
”Etkö sinä koskaan huomannut?” Elza kysyi. Ensimmäistä kertaa Balthier kuuli tämän puhuvan ystävällisesti. ”Hän etsi kuolemaa koko ajan.”
”Lordi Reddas ei ollut sellainen mies, joka juoksee ongelmiaan karkuun kuolemalla!” Raz protestoi. ”Hän ei ollut! Miten hän saattoi hylätä tämän kaupungin?”
”Sinä haluaisit hänen katuvan tekoaan?” Elza puuskahti. ”Antaisit hänen kärsiä ja valittaa iäisyyden?”
”E-en minä sitä tarkoita”, Raz kiirehti selittämään. ”Ei, hän on poissa. Hänen tulee nyt levätä rauhassa. Jumalat tietävät, että hän ansaitsee sen.”
”Anna hänen sitten”, Elza komensi. ”Jos sinulla on kerran aikaa murehtia ja valittaa, sinulla pitäisi olla myös aikaa jatkaa sitä, minkä hän aloitti. Jos et toivo hänelle ikuista katumusta, tehdään osamme täällä ja annetaan hänen tarkkailla meitä tyytyväisenä.”
”Tyytyväisenä? Reddasko muka?” Rikken nauroi ilottomasti. ”Olemme onnekkaita, jos hän ilmoittaa, ettei ole pettynyt meihin! Mutta niin, kaikki taitaa tosiaan riippua nyt meistä.”
”Meistä… ja Vaanin miehistöstä”, Elza myönsi.

Vaanin miehistöstä?! VAANIN MIEHISTÖSTÄ?! Mistä lähtien Balthier oli kuulunut Vaanin miehistöön? Tuo nainen oli sitten raivostuttava, tämän täytyi tietää, että hän oli kuulolla. Strahl ei ollut Vaanin eikä Balthier toiminut klopin alaisena. Zodiarkin tähden, joku olisi saanut tervata Elzan! Jos kaupungissa ei olisi valinnut suruajan rauha, Balthier olisi oikopäätä mennyt ojentamaan tuota omahyväistä punapäätä.

”Mistä lähtien olet luottanut sille joukolle mitään suurempaa tehtävää kuin kannen kuuraamisen?” Raz kummasteli. Mitä ihmettä? Bangaallakin oli jotain heitä vastaan. Tosin olivathan Raz ja Rikken molemmat olleet vastahankaisia, kun Balthier oli mennyt ilmoittamaan, että Strahl lähtisi ryöstöretkelle Rabanastreen. Ehkä heihin ei ollut koskaan luotettukaan.

Toisaalta, oliko se ihme… Balthier oli karannut Archadesin armeijasta. Zechtin oli täytynyt olla häneen todella pettynyt. Ehkä mies oli valistanut lähimpiään olemaan valppaana Strahlin miehistön suhteen.

”Minä en ollut sokea!” Elza kivahti. Tuttu terä oli palannut naisen ääneen. ”Minä näin, miten paljon Reddas uskoi heihin. Olen varma, että he selvittävät pian, mitä heidän on tehtävä. Ja siitä tulikin mieleen, kertoiko kumpikaan teistä Vaanille ja hänen miehistölleen vieraastamme?”
”Heidän pitäisi tavata kartanolla… hmmm… juuri nyt”, Raz totesi. Bangaa jopa vilkaisi Balthierin ja Franin suuntaan. ”Kuka se outo hiippari edes oli?”

Balthier nousi ja veti vieran mukanaan ylös. Hän harppoi suoraan kolmikon luokse ja loi näihin pitkän katseen.

”Sen minäkin haluaisin mieluusti tietää. Kuten myös sen, miksei minua ole informoitu koko asiasta”, ilmapiraatti huomautti.
”Sinä et ollut paikalla, kun menin sanomaan klopille”, Raz tuhahti. ”Sen vaalean pikkutytön mukaan halusitte olla kahden, joten en halunnut häiritä teitä.”
”Balthier on osa Vaanin miehistöä, sinun olisi pitänyt kertoa myös hänelle”, Elza huomautti.
”Ei, ei ole”, Fran pisti yllättäen väliin. Punapää käänsi kiukkuisen katseensa vieraan. ”Sinä voit ajatella mitä tahansa, mutta Balthier on Strahlin kapteeni. Ja miehistöön kuulumme minä ja Nono, ei muita. Jos joku on tulossa tapaamaan Strahlin miehistöä, teidän olisi pitänyt ilmoittaa meille, ei Vaanille.”
”Kukaan ei kysynyt sinun mielipidettäsi, puputyttö”, Elza tuhahti.
”Sanoisin, että Fran on tuosta joukosta luotettavin”, Rikken huomautti.
”No, siitä minä en ole pätkääkään yllättynyt. Tiedän, että Reddas luotti häneen, mutta johonkin raja pitää vetää”, punapää kiukkusi.
”Vedä rajasi, mihin haluat. Me menemme nyt”, Balthier ilmoitti. Elzan kanssa oli mahdotonta keskustella ilman, että riita syntyi ennemmin tai myöhemmin – yleensä ennemmin. Oli aivan turha jäädä paikan päälle vatvomaan asiaa. Parempi oli selvittää, kuka heitä oli tullut tapaamaan.

Satamasta ei ollut kartanolle pitkä matka. Piraattikaksikko selvitti tiensä sinne ja suoraa päätä Reddasin entiseen toimistoon. Paikalla ei ollut ketään vierasta, ainoastaan Vaan, Ashe, Basch ja Penelo, jotka kaikki näyttivät levottomilta.

”Balthier! Meinasin jo lähettää jonkun etsimään teitä!” Vaan huudahti. ”Sanoin Razille, että teillekin pitäisi ilmoittaa, mutta…”
”Fran sanoi, että kaipaisitte kahdenkeskistä aikaa, joten minä…” Penelo mutisi. ”Anteeksi, tajusimme vasta myöhemmin, että tämä voi olla tärkeää ja haluatte varmasti olla kuulolla.”
”Ei se mitään”, Fran kiirehti sanomaan ja hymyili tytölle. Balthier ei ollut täysin samaa mieltä, mutta hän ei halunnut aloittaa riitaa enää tämän joukon kesken. Sitä paitsi Penelo oli ilmeisesti vain toiminut Franin pyynnön mukaan. Oli positiivista kuulla, että viera oli halunnut viettää aikaa piraatin kanssa, sillä Balthier ei muistanut, milloin viimeksi tämä olisi sanonut niin.

”Balthier, olen pahoillani”, Basch aloitti. ”Tämän päivän täytyy olla rankka sinulle. Tiedän, miltä tuntuu menettää kuningas.”

Ilmapiraatti vain nyökkäsi. Hän ei oikeastaan tiennyt, miltä kuninkaan menettäminen tuntui, sillä hän ei ollut koskaan pitänyt Zechtiä kuninkaanaan. Sen sijaan hän tiesi, miltä tuntui menettää vanha ystävä ja oma isä sekä melkein tuhota elämänsä ainoa pysyvä suhde. Ehkä kuninkaan menetys tuntui yhtä pahalta?

”Minusta on kamalaa, että hän kuoli”, Penelo henkäisi. ”En tuntenut häntä kovin hyvin, mutta… minusta se on väärin!”
”Hän uhrasi itsensä pelastaakseen tämän maailman”, Ashe puuttui puheeseen. ”Meidän on kunnioitettava hänen uhraustaan ja annettava sille arvo, jonka –”
”Al-Cid!” Vaan huudahti ja keskeytti prinsessan puheen.

Balthier käänsi katseensa ovelle. Hän ei voinut uskoa huonoa tuuriaan. Hän oli odottanut kenties markiisia tai jotakuta muuta vastaiskun voimista, muttei todellakaan tuota keikaroivaa, lipevää rozarrialaista hinttaria. Mitä tämä oikein teki piraattikaupungissa? Kuka oli laskenut miehen kartanon porteista sisälle?

”Ilo on kokonaan minun puolellani, arvon ladyt, herrasmiehet… ja piraatti”, Al-Cid lausui ja soi joukolle pienen kumarruksen. Penelo huokaisi niin kuuluvasti, että Balthier halusi marssia saman tien ovesta ulos. Mitä naiset näkivät Al-Cidissä? Oliko karvaisen rinnan esittely liikaa avonaisesta paidankauluksesta jonkinlainen meriitti? Balthierin rinnassa ei ollut karvoja, joten hän ei voinut testata niiden vaikutusta. Ei sillä, että hän olisi halunnut kilpailla hinttarien kanssa naisten hurmaamisesta.

”Menen suoraan asiaan, ellette pahastu”, Al-Cid aloitti. ”Me järjestimme itsemme sisäpiiriin. Tilanne vaatii hieman kiirehtimistä, ymmärrättehän.”
”Miten sinä tiesit, missä me olemme?” Vaan töksäytti. Se oli varsin hyvä kysymys, siihen Balthierkin olisi halunnut saada vastauksen.
”Minun pikkulintuni… ne kertovat minulle monia, monia asioita”, Al-Cid vastasi kävellessään sisälle huoneeseen. Mies kääntyi katsomaan suoraan Ashea. ”Ladyni, sota alkaa juuri nyt.”
”Sen täytyy tarkoittaa, että Te ette onnistuneet pysäyttämään Rozarrian laivastoa”, Ashe henkäisi.
”Käytin monia keinoja”, Al-Cid vastasi. ”Kaikki meni suunnitelmien mukaan, kunnes tuli aika pyytää vetäytymistä joukkojemme kaikkein sitoutuneimmilta kenraaleilta. Sodan halussaan armeijamme johtajat menivät selkäni takana suoraan markiisin vastarinnan puheille.”
”Vastarinnan?” Ashe toisti.
”Harjoitusten aikana yksi vastarinnan jaosta toimi vastoin käskyjä ja katosi”, rozarrialainen ryhtyi selittämään. ”Kun heidät seuraavan kerran löydettiin, he olivat leikittelemässä keisarillisten kanssa Vanhan Nabradian yllä.”
”Miksi he olisivat menneet sinne?” Basch ärähti. ”Sehän on sama kuin, että he olisivat halunneet tulla löydetyiksi.”
”Ymmärrätte väärin”, Al-Cid vastasi. Rozarrialainen ei näyttänyt välittävän lainkaan, vaikka ärsytti muita tyylillään. Balthier pakotti itsensä kuuntelemaan miestä. Tällä oli tärkeitä tietoja, vaikka tämän puhetyyli oli omahyväinen ja tärkeilevä. ”Nuo ilmalaivat kuuluivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä Rozarrian jaostoon. Nuo miehet ovat saattaneet liittyä vastarinnan joukkoihin isänmaallisina tai jopa palkkasotilaina, mutta todellisuudessa he ovat tavallisia Rozarrian armeijan miehiä, jotka ovat velvollisia ottamaan käskyjä suoraan sotapaviljongiltamme. Tämä viides kolonna on siis tunkeutunut Keisarikunnan ilmatilaan ja provosoinut Keisarikunnan vastaamaan. Kykenemättömänä hylkäämään tätä joukkoa Hänen Erinomaisuutensa markiisi joutui velvoittamaan päälaivastonsa hyökkäämään. Ja taistelukenttä on… Dalmasca.”

Ashe henkäisi syvään ja näytti siltä, että olisi voinut pyörtyä. Myös Balthier oli järkyttynyt. Hän oli kyllä tiennyt, ettei sota ollut ohitse ja että toimenpiteitä tarvittaisiin, mutta mitään näin pikaista hän ei ollut odottanut. Paha periköön nuo rozarrialaiset, aina liian kiihkeitä ja sodanhaluisia. Ilman näitä olisi ollut enemmän aikaa tehdä suunnitelma Dalmascan pelastamiseksi.

”Ja jos tämä taistelu jatkuu, Rozarria liittyy taistoon, Dalmascan puolustaminen tekosyynään… ja siinä meillä on sota Keisarikuntien välillä”, ilmapiraatti päätteli. Tilanne oli leviämässä käsiin – mitä se sivumennen sanoen oli ollut jo pitkään. Cidin voittaminen ei ollut tarkoittanut Archadian voittamista.
”Oikein”, Al-Cid myönsi. ”He odottavat hetkeään – hetkeä, jolloin Keisarikunta on käyttänyt kaikki voimansa päihittääkseen markiisin. Mutta Vayne, hän rusertaa käsiensä välissä heidät kaikki, sekä markiisin että rozarrialaiset.”
”Vaynella ei ole enää Iltahämärän sirua, hän on menettänyt etulyöntiasemansa”, Basch huomautti tyytyväisyyttä äänessään. Balthier ei vielä uskaltautunut luottaa siihen, että pelkästään kiven puuttuminen takaisi sodan voiton Rozarrialle ja vastarinnalle.
”Vaynella on tarpeeksi hyvä etulyöntiasema”, Al-Cid kiistikin pian ritarin sanat. ”Hän piilottelee korkeammalla, ja minun pikkulintuni kertovat, että hän on herättänyt jotain melkoisen suurta.” Mies otti mustat lasit silmiltään ja katsoi vuoronperään jokaista huoneessa olijaa, ennen kuin asetti ne takaisin. ”Bahamut, taivaiden lordi. Ridoranan lähellä oli Usvaräjähdys… ja Bahamut käynnistyi pian sen jälkeen.”

Zodiark! Balthier tajusi, että he olivat kävelleet suoraan ansaan. Cid oli halunnut heidän käyvän Aurinkokristin kimppuun, jotta Usva karkaisi siitä ja löytäisi uuden kohteen, johon imeytyä.

”Kyse on siitä Usvasta, joka purkautui, ennen kuin Krist tuhoutui täysin”, Frankin huomautti. ”Se antoi elämän tälle Bahamutille. Jos Reddas ei olisi pysäyttänyt Kristiä, kuinka paljon enemmän Usvaa Bahamut olisi saanut? Kaikki meni tohtori Cidin suunnittelujen mukaan.” Vieran vahvistamana totuus tuntui entistä synkemmältä. Cid oli saanut voittonsa, vaikka oli kuollut siihen pyrkiessään. Balthier ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt iloita vanhan miehen viimeisen toiveen toteutumisesta vai surra tämän vallanhimoa ja hulluutta.
”Kyllä, miehen viimeinen suuri saavutus, pelkäänpä”, ilmapiraatti lausui. ”Niinpä jää minun tehtäväkseni laittaa piste tälle toiminnalle.”

Kukaan ei sanonut mitään. Niin, jonkun täytyi korjata Cidin virheet. Se ei ollut kenenkään muun velvollisuus kuin Balthierin. Hän ei tekisi sitä mielellään, mutta hän tekisi sen. Vain siten hän pystyi vapauttamaan itsensä menneisyyden taakasta. Hän hyvittäisi Cidin teot ja olisi vihdoin vapaa mies.

”Vayne ohjaa Bahamutia itse?” Ashe kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Hän saapuu Rabanastreen”, Al-Cid vastasi.
”Siinä tapauksessa minä puolustan Dalmascaa ja tuhoan tämän Bahamutin. Se on minun velvol-”
”Se on itse asiassa meidän velvollisuutemme”, Vaan keskeytti.
”Dalmasca on kotimme, se kuuluu meille kaikille”, Penelo lisäsi.

Ashe nyökkäsi ja hymyili. Nainen näytti helpottuneelta kuullessaan, ettei joutunut lähtemään yksin taisteluun. Balthier tiesi, että Basch seisoisi prinsessan rinnalla kuolemaansa saakka. Ja mitä tuli ilmapiraattiin itseensä, hän ei totisesti aikonut jäädä sivuun. Tämän taistelun hän taistelisi loppuun, tällä kertaa hän ei pakenisi. Sen sijaan olisi parempi, jos Fran jäisi pois. Viera oli kokenut kovia viime päivinä eikä ollut vielä välttämättä täysin toipunut. Kuka tiesi, miten paljon Usvaa Bahamutilla olisi ja mitä se tekisi naiselle? Mutta kuka uskalsi edes ehdottaa Franille, että tämä jäisi Balfonheimiin odottamaan, kun muut lähtisivät taisteluun?

”Kun tämä epämiellyttävyys on hoidettu, Teidän täytyy tulla Rozarriaan”, Al-Cid sanoi Ashelle. ”Minä vien Teidät Margracen klaanin Meripihkalaaksoon. Näytän Teille uskomattomia asioita! Sitä odottaessa!”

Mies suoristautui ja käveli ulos huoneesta Ashen jäädessä tuijottamaan tämän perään. Penelo huokaisi raskaasti ja hymyili utuinen ilme kasvoillaan. Jopa Fran hymyili! Basch ja Vaan katselivat toisaalle kummalliset ilmeet kasvoillaan. Balthier huokaisi ärtyneesti. Miten ihmeessä tuo naistennaurattaja oli koskaan päässyt asemaansa? Tämän oli täytynyt saada se synnyinlahjana, sillä kukaan ei taatusti voinut ottaa tuota keikaria vakavasti. Kaikki rozarrialaiset olivat samanlaisia, karvakäsiä ja lirkuttelijoita. Balthier ei voinut käsittää, miksi naiset lankesivat maailman vanhimpiin iskulauseisiin, kun ne tulivat tummien, karvaisten ja tummasilmäisten rozarrialaisten suusta!

Huoneen ovi kävi taas ja kartanon nykyisin omistava piraattikolmikko asteli toimistoon. Balthier ei odottanut näiden tapaamista uudestaan suurella innolla. Hän aavisteli, että hänellä voisi pian olla hankaluuksia kaupungin johdon kanssa, jos hän ei jaksaisi mielistellä kolmikkoa tarpeeksi. Hän arvosti ajatusta Reddasin työn jatkamisesta, mutta hänen oli vaikea arvostaa juuri noita kolmea työn jatkajina.

”Vastarinta on juuri lähettänyt sanan”, Rikken ilmoitti. Piraatti puhui Vaanille, mikä ärsytti Balthieria. Kloppi kävi kyllä jo täysiverisestä ilmapiraatista, mutta tämä ei ollut joukon johtaja. ”Ilmalinnoitus Bahamut on aikeissa hyökätä. Tämä voi olla paha juttu. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta käydä sitä vastaan maateitse. Ainoa keino on hyökätä ilmalaivalla… ja vastarinta on jo lainannut kaikki taistelukelpoiset alukset.”
”Strahl lähtee vielä tämän päivän aikana”, Balthier ilmoitti, ennen kuin Vaan ehti saada suutaan auki. ”Tavalla tai toisella estämme Bahamutin hyökkäyksen.”

Rikken loi pitkän katseen Balthieriin. Miehet mittailivat toisiaan, he eivät olleet ystäviä eikä heistä koskaan tulisi ystäviä. Silti heidän oli kaiketi vain pakko opetella tulemaan toimeen keskenään, sillä kumpikin asui samassa kaupungissa ja kumpikin oli nauttinut Reddasin luottamusta – ainakin Balthier toivoi nauttineensa sitä. Molemmat halusivat Balfonheimin parasta, joten he eivät voineet tuhlata aikaansa tappelemiseen.

Sama toki päti Raziin ja Elzaan. Balthierista tuntui, että miesten kanssa hän pystyisi vielä tulemaan juttuun, varsinkin, koska nämä olivat Franille suopeita. Punapäinen nainen oli oma lukunsa eikä piraatilla ollut aavistustakaan, miten tämän olisi saanut kesytettyä. Toisekseen hän ei halunnut tuhlata aikaansa miettimällä sitä. Kenties Rikken ja Raz huolehtisivat Elzasta, jos Balthier pitäisi välinsä miehiin inhimillisinä.

”Palaatteko tehtävän jälkeen takaisin Balfonheimiin?” Rikken tiedusteli. Ilmeisesti tämä oli päättänyt ottaa Reddasin vallan itselleen.
”Minä jään Dalmascaan”, Ashe ilmoitti.
”Minä pysyn siellä, missä Teidän korkeutenne haluaa minun pysyvän”, Basch puolestaan sanoi.

Vaan epäröi ja vilkaisi Peneloa. Tyttö kohautti olkapäitään. Balthierille tuli paha aavistus, että hänen miehistönsä saattaisi kasvaa kahdella hengellä. Sitä suuremmalla syyllä hänen kannattaisi alkaa harkita asunnon hankkimista. Strahlin tilat olivat sopivat kolmelle, mutta viidelle ne eivät pidemmän päälle riittäisi.

”Aika näyttää”, Vaan vastasi lopulta.
”Strahl saapuu tänne joka tapauksessa”, Balthier totesi. Hänellä ei ollut halua jäädä Dalmascaan. Hän oli nähnyt valtiota tarpeeksi vähäksi aikaa. Hän tarvitsi etäisyyttä, sinisen taivaan ympärilleen ja meren kohinan alapuolelleen sekä vilkkaat kapakat viihdyttämään iltojaan. Vain Balfonheim saattoi tarjota tuon kaiken.
”Ilmoittautukaa, kun olette saapuneet”, Rikken vaati. Balthier nyökkäsi, muttei vastannut. Hän ei ollut pitänyt Reddasin komentelusta, vielä vähemmän hän piti Rikkenin jakelemista ohjeista, mutta hän ei kapinoisi nyt. Siihen olisi myöhemmin aikaa, jos mies osoittautuisi liian hankalaksi sietää.
”Meidän on parasta siirtyä aerodomeen, että pääsemme lähtemään mahdollisimman pian. En voi antaa mitään pahaa tapahtua Dalmascalle”, Ashe ilmoitti.

Muut olivat samaa mieltä. Balthier poistui toimistosta ensimmäisenä ja toivoi, ettei joutuisi asioimaan siellä kovinkaan usein jatkossa. Oli jokseenkin ristiriitaista arvostaa edesmenneen piraattikuninkaan luomaa rauhaa, mutta inhota tämän seuraajia. Mutta mikään elämässä ei ollut yksinkertaista, ja usein valtaapitävät olivat tavallisen tallaajan mielestä ärsyttäviä. Siihen oli paras tottua.

”Fran”, ilmapiraatti pysäytti vieran, kun muut olivat kävelleet kuulomatkan ulkopuolelle. ”Minusta sinun pitäisi jäädä tänne. Olet vasta toipumassa Pharoksesta ja…”
”Minä tulen mukaan”, viera ilmoitti.
”Emme tiedä, kuinka paljon siellä on Usvaa”, mies intti. ”En voi ottaa sitä riskiä, että si-”
”Minä en ota sitä riskiä, ettet sinä ehkä tule takaisin. Jos meidän on tehtävä typeryyksiä, tehdään niitä sitten yhdessä”, Fran päätti. Naisen punaiset silmät tuijottivat Balthieria niin vaativina, että mies tiesi jo hävinneensä.

Vieran sanat eivät silti häivyttäneet huolta miehen mielestä. Vaynella oli käytössään jokin ennennäkemätön sotakone, joka oli imenyt koneistonsa täyteen Usvaa. Se kuulosti todella vaaralliselta kaikille, mutta erityisesti vieroille. Hyökkäys tuollaiselle alukselle ei ollut mikään pikkujuttu. Se saattaisi kuhista sotilaita, joten pääseminen Vaynen luokse olisi jo sinällään vaikeaa. Heitä oli kuitenkin vain kuusi.

Alkoi olla rasittavaa elää, kun mielessä oli koko ajan ajatus, että seuraava askel saattaisi olla viimeinen. Totta kai niin oli tavallisessakin elämässä, mutta sankaria leikkiessä riski muuttui moninkertaiseksi. Balthier oli saanut tarpeekseen turhista kuolemista, hän ei halunnut nähdä enää yhtään. Silti hän oli varma, että iltaan mennessä joku olisi jälleen uhrautunut suuremman hyvän vuoksi.

Silti vaihtoehtoja ei ollut. Tämä taistelu oli käytävä, jos Dalmasca haluttiin vapauttaa Archadian ikeestä. Sen jälkeen kaikki olisi hyvin. Rozarrialaiset palaisivat omaan karsinaansa (ja toivottavasti pysyisivät siellä), Ashe saisi valtakuntansa takaisin, Basch vapautettaisiin vihdoin syytteistä ja Vaan voisi rauhassa ryhtyä ensimmäiseksi kunnolliseksi Dalmascasta tulleeksi ilmapiraatiksi.

Balthier itse palaisi Franin kanssa Balfonheimiin. He voisivat ensimmäisenä hankkia asunnon ja ryhtyä sitten tutkimaan tarkemmin Lémuresin tarua. Se oli kiehtonut piraattia jo kauan. Hän oli kuullut, että oli olemassa Glabadosin kätkö, siitä olisi syytä ottaa tarkemmin selvää.

Vanhaa kunnon aarteenmetsästystä. Pelkkä ajatus nosti innostavan kihelmöinnin iholle. Ei enää maailman pelastamista, ei enää jumalia, vaan silkkaa aitoa seikkailua. Kuulosti suunnitelmalta.

”Tiedätkö sinä jotain Glabadosin kätköstä?” Balthier tiedusteli Franilta, kun he kävelivät kohti aerodomea. Viera näytti yllättyneeltä.
”En. Miksi kysyt?”
”Voisimme etsiä sen, kun olemme tulleet takaisin”, mies ehdotti.
”Ja mikä meitä siellä odottaa?”
”Ilmapiraattien kaikkien aikojen suurin aarre kenties.”

Viera nyökkäsi ja soi miehelle pienen hymyn. Balthier keskittyi ajattelemaan sitä. Heillä oli edessään vielä suuri taisto ja sen jälkeen paljon työtä, jotta he saisivat välinsä ennalleen. Vieran käytös kuitenkin antoi toivoa siitä, että tulevaisuus saattaisi olla jopa ihan mukava.