Ficcikirjasto

Kakashi tarttui tyttöön ja veti tämän lähemmäs itseään. Chiaki painoi silmänsä kiinni ja valmistautui tulevaan. Kyllä hän tiesi, mitä oli tulossa. Silti hän ei voinut uskoa sitä, ennen kuin se todella tapahtui.

Se oli parasta koko maailmassa. Chiaki oli usein kuvitellut, millainen hetki olisi, mutta hän ei ollut osunut lähellekään. Maailma pyörähti ympäri, vatsassa kävi ilotulitus, jalat menivät heikoiksi ja sydän hakkasi rintaa vasten lujempaa kuin koskaan.

Kakashin huulet olivat pehmeät. Pehmeämmät kuin punapää oli odottanut. Hän ei tiennyt, miksi oli kuvitellut, etteivät miesten huulet olleet erityisen pehmeitä, tietenkin ne olivat. Täytyihän niiden olla!

Suudelma järisytti tytön maailmaa niin perusteellisesti, että hän oli valmis antamaan anteeksi Jiraiyalle tämän siirappiset kuvailut. Ehkä niissä oli lopulta jotain perää.

Sillä hetkellä maailmassa ei ollut keitään muita kuin Chiaki ja Kakashi. Kaikki muu vain katosi heidän ympäriltään, kun tyttö uppoutui hellään ja pehmoiseen suudelmaan. Kakashi piteli hänestä kiinni hyvin varovaisesti kuin hän olisi voinut särkyä minä hetkenä hyvänsä. Se oli ihanaa, se oli täydellistä. Parempaa ei voinut olla.

Miehen toinen käsi siirtyi Chiakin niskaan taakse ja painoi tämän päätä kevyesti lähemmäs omaansa. Tyttö raotti huuliaan enemmän ja maisteli miestä varovaisesti. Miten jokin saattoi saada koko kehon tärisemään? Suudelma tuntui joka paikassa päästä varpaisiin. Se paransi kaikki vaivat, mitä ikinä saattoikaan olla. Se teki maailmasta paremman paikan.

”Chia-a-chan, katso, mihin kävelet!”

Naruto tarrasi tyttöä olkapäästä ja nykäisi taaksepäin juuri, ennen kuin tämä ehti osua edessään olevaan puuhun. Chiaki jäi hetkeksi tuijottamaan puuta ja lähti vasta sitten kulkemaan eteenpäin. Hänen poskilleen nousi syvä puna. Ei olisi pitänyt antaa ajatusten harhailla.

”Mikä sinua vaivaa? Olet jotenkin omituinen tänään?” Naruto uteli.

Chiaki vilkaisi vaivihkaa Kakashin suuntaan. Mies näytti uppoutuneen keskusteluun Sasuken kanssa. Tämä oli huolissaan jostain asiasta, ja Sasuke puolestaan oli ärtynyt, jopa vihainen. Sakura kulki kaksikon takana ja loi pitkiä katseita Sasuken selkään. Jiraiya oli jo jonkin aikaa ollut näkymättömissä muiden edellä. Tämä kaiketi varmisti, ettei mikään pääsisi yllättämään koko ryhmää. Sitä kai sanottiin tiedusteluksi.

”Ei mikään”, Chiaki mutisi. Naruto oli tasan viimeinen ihminen, jolle hän halusi selvittää, mikä hänellä oli. Tai no, Jiraiya oli listalla vielä blondin jälkeen. Kaikkein eniten tyttö olisi halunnut päästä kertomaan Mitokille, mitä oli tapahtunut, mutta tyttö ei ollut saatavilla. Tosin pian hänellä saattaisi olla mahdollisuus kertoa, kunhan vain kaikki menisi hyvin…

Voisikohan Sakuralle kertoa? Chiakilla oli hirvittävä tarve päästä puhumaan jollekulle, mutta toisaalta hän ei halunnut puhua kenellekään. Ja Kakashi oli painottanut sitä, että oli tärkeää salata asia toistaiseksi. Tehtävä saattaisi häiriintyä, jos muut tietäisivät. Siksi heidän piti esittää, ettei mikään ollut muuttunut. Se vain oli pirun vaikeaa. Koko Chiakin elämä oli muuttunut. Miten sellaisen muka salasi?

Tyttö tunsi astelevansa jonkinlaisessa vaaleanpunaisessa pilvessä, vaikka hän tiesi, ettei se ollut hyvä asia. Hänen olisi pitänyt olla huolestunut tulevasta, mutta hän ei osannut. Kaikki oli jotenkin liian ihanaa.

Chiakin teki mieli pamauttaa itseään päähän. Hänen oli ehdottomasti kyettävä käyttäytymään normaalisti. Tällainen haaveilu oli typerää ja lapsellista.

Mutta se oli niin ihanaa! Tyttö halusi napata Kakashia kädestä ja vetää tämän jonnekin, minne muut eivät näkisi. Oli väärin, että heidän täytyi salata muuttunut tilanne muilta. Heidän olisi pitänyt saada julistaa tunteensa kaikkien muidenkin kuultavaksi.

Oli hyvä, ettei joukossa ollut muita empaatteja, sillä Chiaki varmasti säteili onnea ja rakkautta ympärilleen. Kakashista ainakin hehkui lämpimiä tunteita siitä huolimatta, että tämä oli myös huolissaan.

”Et sinä ole koskaan hymyillyt tuolla tavoin”, Naruto kommentoi. Chiakilta pääsi hermostunut hihitys.
”En minä hymyile!” tyttö tuhahti.
”Sinulla on hymy korvissa!”

Naruton siniset silmät tuijottivat tyttöön liiankin tiiviisti. Tämä epäili jotain, se oli selvää. Punapää ei siitä huolimatta aikonut kertoa tälle totuutta. Tämä salaisuus oli hänen. Hänen ja Kakashin.

”Tiedätkö sinä jotain, mitä minä en?” Naruto jatkoi uteluaan. ”Sinun pitäisi olla huolissasi Mito-chanista, mutta sinä… säteilet?”

Chiaki huokaisi ja pakotti kasvoilleen vakavamman ilmeen. ”En tiedä mitään. Kyllä minä olen huolissani. Haluan vain uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi.”
”Varmasti kääntyy. Min… me pelastamme Mito-chanin. Minun taistelutaidoillani ja sinun superhyökkäykselläsi!”

Oli hienoa, että Narutolla oli uskoa ja positiivisuutta. Chiaki todella arvosti sitä, tyttö toivoi todella, että itsekin pystyisi tekemään parhaansa ja että se riittäisi. Kun Mitoki olisi pelastettu, elämä palaisi uomiinsa, kaikki olisi hyvin ja Chiakilla olisi vihdoin mahdollista olla onnellinen.

Ja siis olihan hän sitä jo nyt. Onni vain saisi entistä täydellisemmän muodon, kun Mitoki olisi hänen kanssaan.

Päivän matka jatkui väsyttävänä, sillä he etenivät mahdollisimman nopeaan tahtiin. Välillä he kävelivät, mutta usein he juoksivat. Chiaki kiitti onneaan siitä, että hänellä oli hyvä kunto – vaikkei se vetänyt vertoja ninjajoukkion kovakuntoisuudelle. Joka tapauksessa kulkeminen oli väsyttävää.

Illalla alkoi sataa. Taivaalle keräytyi pilviä ja sade alkoi tihkuna, joka tiheni hiljalleen. Kakashi mainitsi heidän ylittäneen Sademaan rajan. Tästä lähtien he olisivat vaaravyöhykkeellä.

Siitä huolimatta joukko pysähtyi yöksi. He tekivät leirin, jonka ilmapiiri oli todella jännittynyt. Chiaki pystyi selvästi aistimaan muiden kireyden, eikä hän voinut mitään sille, että se vaikutti häneenkin. Hänen onnensa edessä tuntui olevan varjo.

Tyttö vetäytyi omiin oloihinsa lueskelemaan kirjaansa, vaikka hän olisi halunnut tunkea Kakashin kainaloon. Tämä maa ei tuntunut sen enempää ystävälliseltä kuin turvalliseltakaan. Hän kaipasi lämpöä ja läheisyyttä, miehen vierelleen vakuuttamaan, että kaikki oli hyvin.

Chiakin silmät harppoivat tekstin halki. Päähenkilö oli selvästi rakastunut punapäiseen naiseen… ja kyllä naisenkin tunteet tulivat ilmi todella hyvin. Se oli romanttista ja ihanaa, juuri jotain sellaista, jota punapää nyt halusi lukeakin. Hän saattoi helposti kuvitella itsensä naisen tilalle ja Kakashin päähenkilöksi.

Hän antoi käsiensä liukua pitkin naisen vartaloa. Ne tutkivat ihoa vaatteiden läpi hitaasti ja aistillisesti, kunnes hiippailivat paidan alle ja lähtivät etsimään tietään ylöspäin…

Tyttö veti henkeä ja pamautti kirjan kiinni kasvoiltaan punaisena. Hänen mieleensä nousi todella selkeä kuva punapäisestä naisesta ja Jiraiyasta – se siitä Kakashi-kuvitelmasta – joka toteutti naisen kanssa perverssejä halujaan. Kuinka etovaa! Yök, ei hän halunnut mitään tällaista lukea! Miksi romantiikka oli yllättäen kääntynyt pornoksi?!

”Pidätkö kirjasta?”
”Eeäh!” Chiaki puuskahti ja tuijotti eteensä ilmestynyttä vanhusta inhoten. Mikä ajoitus! Punapää yritti ravistella kuvan mielestään, mutta siitä oli yllättävän vaikea päästä eroon, kun valkohiuksinen mies tuijotti häntä uteliaana.
”Mitä nyt?”
”Se on pornoa!” tyttö älähti, ennen kuin ehti estää itseään.

Jiraiyan kasvoille nousi kummallinen ilme ja yllättäen tämä nolostui niin voimakkaasti, että Chiaki pystyi aistimaan sen yrittämättä.
”Hmm, ehkä minun olisi sittenkin pitänyt teettää sinulle erillispainos, jossa tietyt kohtaukset on poistettu…” mies mutisi ja katsoi toisaalle.
”No, olisi totisesti!” punapää sätti. ”Mitä sinä oikein kuvittelit? Että haluan lukea sinusta paneskelemassa jotain typykkää!”
”Älä loukkaa häntä!” Jiraiya ärähti. ”Hän oli hieno nainen!”
”En silti halua lukea siitä, että vetelet häntä!” Chiaki kirkui. Muut loivat jo heidän suuntaansa kummeksuvia katseita. Ja Kakashi välitti hämmennyksen ja huvittuneisuuden sekaisia tunteita hänen suuntaansa.
”Siisti suusi, noin ei puhuta vanhemmille!” Jiraiya puuskahti.

Chiaki jäi tuijottamaan tätä suu auki. Kehtasiko tuo vanha pervo ojentaa häntä kielenkäytön suhteen? Mies itse käytti sellaisia ilmaisuja, että puutkin punastuivat, joten tällä ei ollut pienintäkään oikeutta puuttua muiden puhumiseen. Elämä, se mies oli totisesti pihalla!

”Olen pahoillani. Tarkoitukseni ei ollut järkyttää sinua. Halusin vain, että ymmärrät paremmin itseäsi ja kaltaisiasi”, kääkkä jatkoi, kun Chiaki pysytteli hiljaa. Tyttö tiesi, että tämä oli aidosti pahoillaan. Oli taas sellainen hetki, ettei hänen tarvinnut edes yrittää tunnustella miehen tunteita. Ne leijuivat suoraan hänen luokseen. ”Onko kirjasta ollut apua siihen?”
”On”, punapää myönsi vastahakoisesti.

Kaikkien yliampuvien kuvailujen joukossa oli ollut paljon tuttua, paljon sellaista, mitä tytön päässä oli joskus pyörinyt. Joku oli pukenut hänen ajatuksensa sanoiksi, tavallaan todistanut, ettei hän ollut viallinen kappale, vaan ainoastaan erilainen, erityinen. Kirjassa oli ollut myös uusia asioita. Kaiken kaikkiaan se oli rakkaushömpäksi melkoista opetusmateriaalia.

Jiraiya nyökkäsi varsin tyytyväisenoloisena. ”Hyppää yli ne epämiellyttävät kohdat sitten”, mies totesi ja kaivoi jotain taskustaan. ”Ole hyvä.”

Chiaki ojensi kätensä, jolle vanhus tiputti kaulakorun. Ketju oli hopeaa ja siinä roikkui oranssinpunainen kivi.
”Se on vain meripihkaa, mutta minusta se on kaunis”, mies selitti. ”Minun piti antaa se vuosia sitten eräälle tärkeälle, mutta myöhästyin pahasti. Siksi ajattelin antaa sen sinulle nyt.”
”Kiitos”, punapää mutisi ja jäi tuijottamaan korua. Hän ei ymmärtänyt, miksi mies oli antanut sen hänelle. Tai siis, olihan tämä juuri selittänyt, mutta selityksessä ei tuntunut olevan järkeä, ainakaan se ei avautunut tytölle. Miksi antaa hänelle koru, joka oli ollut alun perin tarkoitettu jollekulle toiselle? Jollekulle, joka oli merkinnyt kääkälle paljon? Tarkoittiko se sitä, että Chiaki merkitsi myös paljon Jiraiyalle? Jostain syystä ajatus oli lähinnä etova.

Kyllä, punapää piti hieman itseään vanhemmista miehistä – Kakashi oli oivallinen esimerkki – mutta hänellä oli rajansa. Häntä ei todellakaan kiinnostunut sotkeutua päälle viisikymppiseen äijänkäppyrään, vaikka tämä sitten kuvittelisi olevansa miten nuorekas tahansa.

”En kyllä tiedä, voinko ottaa tätä vastaan”, tyttö sanoi. ”Sinun pitäisi antaa se sille, jolle aluksi aioit.”
”Kuten sanoin, olin myöhässä. Hän oli jo kuollut tuolloin”, Jiraiya kertoi.
”Olen pahoillani”, punapää kuiskasi. Hän vaistosi kyllä, että mies oli todellakin välittänyt siitä henkilöstä, jolle oli aikonut korun antaa.
”Ei, minä olen pahoillani”, vanhus totesi hämmentäen tytön ajatukset taas täysin. ”Mutta sinulla on hänen silmänsä, joten koru kuuluu nyt sinulle.”

Chiaki ei ehtinyt vastata mitään, kun kääkkä ilmoitti muille tekevänsä pienen tarkistuskierroksen ja katosi metsään. Tyttö jäi tuijottamaan kädellään lepäävää korua. Se oli todellakin kaunis, hän piti siitä. Silti hänestä tuntui, että se olisi pitänyt antaa jollekulle muulle. Hän ei halunnut olla Jiraiyalle korvike jostakusta kauan sitten eläneestä naisesta. Ei, vaikka tämä olisi muistuttanut häntä ulkoisesti. Hän ei koskaan voisi ryhtyä suhteeseen sen käävän kanssa, ei vaikka tämä tekisi mitä.

Ajatus oli yksinkertaisesti aivan liian etova. Sitä paitsi punapää oli jo kiinnostunut toisesta, ei hän voisi omille tunteilleen mitään. Jotenkin se olisi selitettävä kääkälle, mutta miten sen saisi sanottua fiksusti…

”Sinun pitäisi antaa hänelle mahdollisuus.”

Kakashi istahti Chiakin viereen ja osoitti tytön kädellä lepäävää korua. ”Laitanko sen kaulaasi?”

Tyttö hämmentyi sen verran, että hän jopa ojensi korun Kakashille, joka ryhtyi laittamaan sitä paikoilleen. Oli mukavaa, kun mies oli niin lähellä, mutta punapää ei silti ollut varma, halusiko kantaa korua lähellä sydäntään. Jiraiya voisi käsittää väärin.

”Minä en halua antaa hänelle mahdollisuutta”, Chiaki kertoi Kakashille, kun mies oli laittanut korun hänen kaulaansa ja irrottanut pienen hopeisen sydämen, jota tyttö oli aiemmin kantanut. Kakashi ojensi sydämen Chiakille. Punapää tuijotti sitä hetken, ennen kuin sujautti sen reppunsa taskuun turvaan. Sille kyllä löytyisi vielä joku päivä käyttöä.
”Mikset?” mies uteli.
”Miten sinä voit kysyä tuollaista?” tyttö sihahti mahdollisimman hiljaa. Hän ei halunnut kolmen nuoremman ninjan kuulevan heidän keskusteluaan. Oli aivan käsittämätöntä, että Kakashi yritti saada häntä ajattelemaan Jiraiyaa. Ei kukaan mies voinut olla noin epäitsekäs. Se saattoi tarkoittaa vain, ettei Kakashi ollut oikeasti kiinnostunut hänestä, mutta Chiaki tiesi kyllä nyt, mitä mies tunsi. Siitä asiasta harmaahiuksisen oli enää mahdotonta valehdella, punapää koki olevansa tämän tunne-elämään jatkuvassa yhteydessä, ellei itse vetäytynyt muurin taakse.

”Kysyn sitä siksi, että hän on ansainnut tilaisuuden päästä osaksi elämääsi”, Kakashi vastasi.
”En minä halua häntä”, Chiaki supisi hyvin hiljaa. ”Haluan sinut!”
”Olet saanut jo. Eikä sinun tarvitse haluta häntä. Anna hänelle vain tilaisuus näyttää, kuka hän oikeasti on”, mies hymähti.

Chiaki tuijotti miestä ja yritti tajuta, mitä tämä selitti. Ei Kakashi voinut oikeasti ehdottaa, että hän ottaisi molemmat miehet. Ei, siinä ei ollut järkeä. Jokin tässä yhtälössä ei nyt natsannut, mutta punapää ei keksinyt, mikä se voisi olla. Tosin matematiikka ei ollut koskaan ollut hänen vahvinta alaansa.

”Luulenpa, että olet käsittänyt asioita hieman väärin”, Kakashi naurahti yllättäen. ”Kyllä, Jiraiya haluaa tutustua sinuun ja luoda sinuun jonkinlaisen suhteen. Mutta ei, en tarkoita sillä mitään samanlaista, mitä minä haluan.”

Chiaki räpäytti pari kertaa silmiään. ”Miksi hän sellaista haluaisi? Minä olen vain joku tyttö, joka heitettiin sattumalta elämäänne. Ei minulla pitäisi olla hänelle merkitystä.”
”En usko, että päädyit elämiimme aivan sattumalta”, Kakashi totesi. ”Joka tapauksessa Jiraiya on ennenkin tuntenut empaatin, joten ehkä hän haluaa verestää vanhoja muistoja. Ja mitä sinä menetät, jos yrität olla hänelle ystävällinen? Ei hän kuitenkaan mitään pahaa halua.”
”Niin kai sitten”, tyttö jupisi, vaikkei vieläkään ymmärtänyt, mitä Kakashi ajoi takaa. Mies olisi voinut selittää hieman perusteellisemmin, mutta ehkä kyse oli taas jostain, mitä tämä ei saanut kertoa.

Oli liian paljon salaisuuksia. Se oli ärsyttävää, sillä se tarkoitti, ettei mihinkään oikeasti tärkeään kysymykseen saanut kunnollista vastausta. Hän oli jo tajunnut, ettei saavuttanut utelemalla mitään, mutta silti hänen teki mieli esittää kymmeniä kysymyksiä. Ehkä seuraava vaihe olisi aktiivinen salapoliisi työ, kunhan hän pääsisi takaisin Konohaan. Tosin hän ei tiennyt, miten se onnistuisi. Ninjat luultavasti havaitsisivat helposti luvattoman hiippailijan.

Voisiko toisille syöttää valheellisen rauhallisuuden tunteen? Uskotella, ettei mikään ollut vialla ja sen turvin livahtaa luvattomille teille? Jos Chiaki kerran pystyi aistimaan toisten tunteita ja hyökkäämään niillä ihmisten kimppuun… miksei hän sitten voisi myös luoda tunteita toisten mieliin? Se ei lopulta eronnut hyökkäämisestä niin kovin paljon.

Jos se oli mahdollista, siitä saatettaisiin mainita Jiraiyan kirjassa. Ja jos se oli mahdollista, se tekisi Chiakista hyvin vaarallisen vastustajan. Periaatteessa hän voisi saada vihollisen antautumaan pelkästään sillä, että aiheuttaisi tälle suunnattoman pelon itseään kohtaan… tai jotain muuta vastaavaa.

Ajatusta sietäisi tutkia.

”Mitä mielessä?” Kakashi kysäisi. Chiaki tajusi olleensa varsin pitkään hiljaa. Hänen päänsä oli niin täynnä ajatuksia – ja tunteita – että hän olisi vaivattomasti voinut hukuttautua niihin.
”Kaikkea ja ei mitään erityistä”, tyttö vastasi. ”Sataako Sademaassa aina?”
”Ei, mutta hyvin usein. Meille on eduksi, jos sade jatkuu.”
”Niin, koska se yksi heppu käyttää savea… ja vesi ja savi eivät sovi hyvin yhteen”, punapää pohdiskeli. Silti hän epäili, ettei sade ollut tarpeeksi eliminoimaan vaaroja. Häntä alkoi hiljalleen pelottaa tuleva. Kaikesta onnestaan huolimatta, hän ei lopulta voinut jäädä asustelemaan vaaleanpunaiseen pilveensä.
”Olet oikeassa. Mutta satoi tai ei, vastustajamme ovat hyvin vaarallisia. Meidän on varauduttava kaikkeen ja vielä enempääkin”, mies kertoi. Tämä oli luultavasti oikeassa.

Yhtäkkiä Chiakin mielen valtasi voimakas tunne. Hän ei tiennyt, mistä tai kenestä se kumpusi, mutta se antoi hänelle uudenlaista itsevarmuutta.

”Kakashi, meidän on muutettava suunnitelmia”, tyttö sanoi. Miehen tummanharmaa silmä jäi tuijottamaan häntä kysyvänä. ”Tiedän, että alkuperäinen suunnitelma on hyvä, mutta sinun pitää olla minun kanssani, ei Sakuran.”
”Sakura on paras vaihtoehto sinua suojelemaan, ainakin alkuun”, Kakashi kiisti.
”Ei, minä olen vahvimmillani, kun sinä olet lähellä. Voin voittaa heidät kaikki, jos vain voi lainata sinun… En tiedä, mitä se on. Tiedän vain, että tarvitsen sinua, jotta voin voittaa”, punapää yritti selittää.
”Me sovimme, että sinä et osallistu taisteluun, ellei se ole aivan välttämätöntä. Olet mukana vain, koska olisit muuten karannut peräämme”, mies totesi.
”Se ei ole totta!” Chiaki huudahti. ”Heitä on neljä. Te ette voita ilman minua, koska meitä on liian vähän. Minä tiedän sen. Mutta jos minä kanavoin omat kykyni sinun kauttasi, pystyn hyökkäämään paremmin kuin koskaan. Pystyn tuhoamaan heidät.”
”Mistä sinä noin päättelit?” Kakashi kummasteli.
”En mistään. Minä vain tiedän sen”, punapää vastasi.

He tuijottivat toisiaan pitkän aikaa. Chiaki ei tiennyt, mitä hänen olisi enää pitänyt sanoa. Hän vaistosi, että Kakashi epäröi. Se ei tietysti ollut mikään ihme, sillä punapään väite oli täysin absurdi. Tyttö ei olisi itsekään uskonut, jos joku olisi tullut selittämään hänelle vastaavaa. Hänellä oli vain kummallinen tunne siitä, mikä oli oikea tapa hoitaa tilanne.

”Ei. En voi riskeerata sinua”, Kakashi totesi viimein.
”Mutta…” tyttö aloitti.
”Ei, Chiaki, kuuntele. Se on liian vaarallista, et ole vielä oppinut hyökkäämään kunnolla. Se voi epäonnistua, ja silloin menettäisimme sinut. En voi ottaa sitä riskiä”, mies sanoi.
”Mutta…”
”Ei, olet liian tärkeä. Emme edes keskustele tästä.”

Kakashi laski kätensä Chiakin maahan nojaavan käden päälle. Se tuntui hyvältä, pieni ele, jota muut tuskin huomasivat, mutta joka kertoi hyvin paljon. Silti se ei riittänyt pyyhkäisemään pettymystä pois kokonaan. Chiaki ymmärsi, miksi Kakashi vastusti häntä, mutta silti oli vaikea hyväksyä, ettei häntä uskottu.

”Edetään varovaisesti. Tärkeintä on saada Mitoki-san napattua heiltä. Emme ota mitään turhia riskejä, vaan toimimme nopeasti ja poistumme paikalta”, Kakashi selitti.
”Yhmm”, Chiaki tuhahti.
”Älä viitsi näyttää noin nyrpeää naamaa.”
”Hmph.”
”Vaikka onhan se tavallaan aika suloista…” mies pohdiskeli. Chiaki tunsi punastuvansa. Miten hän voisi olla miehelle kiukkuinen, kun tämä sanoi jotain tuollaista? Samaan aikaan häntä toisaalta kiukutti entistä enemmän, mutta hymykin tuntui karkaavan huulille. Pirullista.
”Noin on parempi”, Kakashi kommentoi.
”Sinä pidät minua pilkkanasi”, Chiaki ärähti, mutta hymyili silti. Miksi ihmeessä miehellä oli häneen tällainen vaikutus?
”En pidä. Minä vain pidän sinusta”, mies totesi hiljaisella äänellä.

Joku yskäisi leirissä. Chiaki vetäisi kätensä Kakashin käden alta ja tarttui kirjaansa samalla, kun siirtyi kauemmas miehestä. Jiraiya oli palannut ja loi heidän suuntaansa pitkän katseen. Kakashia ärsytti taas, ja tällä kertaa punapää jakoi miehen tunteen. Oliko tuon vanhan pervon pakko juuri nyt rynnätä takaisin?

”Meitä tarkkaillaan”, kääkkä ilmoitti.
”Olen huomannut sen myös”, Kakashi vastasi. Chiaki vilkuili miehestä toiseen. Mitä tämä nyt oli? Joutuisivatko he taisteluun keskellä yötä?
”Minäkin olen epäillyt sitä jo jonkin aikaa”, Sasuke kommentoi väliin.
”Minä myös”, Sakura tokaisi.
”Häh?” Naruto möläytti ja nosti katseensa lautasestaan. Blondi oli ainoa, joka oli edelleen ahtamassa iltapalaa naamariinsa. Chiaki totesi jakavansa nyt klopin kummastuksen. Hän ei ollut huomannut kerrassaan mitään.
”Hyökätäänkö meidän kimppuumme?” punapää kysyi. Hän tunsi jo, miten adrenaliini alkoi virrata suonissa. Hän olisi valmis taistelemaan Mitokin puolesta.
”Ei, he ovat ANBUja”, Jiraiya vastasi.

Chiakilta meni hetki muistaa, mitä ihmettä ANBUt olivat. Kakashi oli maininnut näistä vain kerran, eikä silloinkaan erityisen perusteellisesti. Mies oli tainnut sanoa jotain siihen suuntaan, että oli itse joskus työskennellyt järjestössä… kuten myös Uchiha Itachi. ANBUt olivat omaa luokkaansa, äärimmäisen taitavia ninjoja.

”Luulen, että vanhimmat ovat lähettäneet heidät. Tsunade ei tekisi niin”, vanhus jatkoi pohdiskelua.
”Olet luultavasti oikeassa. Lisävoimat eivät silti ole pahitteeksi”, Kakashi totesi.
”En vain pidä tästä. Tiedät, mitä he ovat aiemmin saaneet aikaan.”
”Tiedän, mutta emme voi keskittyä siihen nyt, jos aiomme suorittaa tehtävän loppuun.”
”Onko meidän ensisijaista suojella Chiaki-sania vai pelastaa Mitoki-san?” Jiraiya kuitenkin huomautti. Chiaki totesi taas kerran pudonneensa kärryiltä. Eihän ANBUjen pitäisi millään tavalla liittyä häneen.
”Ehkä sitä pitäisi kysyä tytöltä itseltään”, Kakashi tokaisi.
”Niin sinä varmasti tekisit, mutta on otettava huomioon, miten tuonikäisten mieli…”
”Älkää puhuko minusta kuin en olisi paikalla!” Chiaki kiljaisi.

Punapää nousi seisomaan ja vilkaisi kumpaakin miestä kiukkuisesti. Että nämä osasivatkin. Tyttö ymmärsi halun suojella, mutta täytyi näiden käytökselle silti vetää raja.

”Me lähdimme tänne pelastamaan Mitoa ja sen me myös teemme. Tai sitten minä teen sen yksin”, tyttö selitti kovaan ääneen. ”Olkaa kiitollisia lisävoimista, minä ainakin olen.”
”Sinä et tiedä kaikkea”, Jiraiya ilmoitti.
”Koska te ette kerro. Siispä teen päätökseni sen perusteella, mitä tiedän. Eikä sinulla muuten ole mitään sanomista siihen, ukko! Et merkitse minulle mitään, olet pelkkää ilmaa!” Chiaki pamautti. Hän katui sanoja saman tien, kun Jiraiyan kasvoilla käväisi kummallinen ilme ja mies sulkeutui täysin. Hän ei tavoittanut enää tämän tunne-elämää, vaikka yritti. Ilmeisesti hän oli loukannut tätä todella pahasti.

Silti anteeksipyytäminen tuntui mahdottomalta. Chiaki käänsi selkänsä muille ja marssi omalle nukkumapaikalleen. Hiivatti sentään, suunnitelmaa ei nyt peruttaisi.

”Puhu sinä tytölle järkeä”, Jiraiya kuului sanovan.
”Hän on oikeassa, olen samaa mieltä hänen kanssaan”, Kakashi vastasi. ”Hänellä on oikeus tietää enemmän. Ja jos me emme anna hänelle tietoa, hänellä on oikeus päätökseensä tietämänsä pohjalta. Mitoki-san on hänelle tärkeä, joten ensisijainen tehtävämme on sen tytön pelastaminen. Tietenkin suojelemme Chiaki-sania parhaamme mukaan samalla.”
”Tuota… haluaisiko joku kertoa minullekin, mistä on kyse?” Naruto kommentoi väliin.

Hetken oli hiljaista, sitten Chiaki kuuli jonkun kävelevän hänen luokseen. Hänen ei tarvinnut kääntyä katsomaan, hän tiesi muutenkin, että tulija oli Kakashi.
”Olen pahoillani, jos loukkasin sinua”, mies sanoi.
”Ei se mitään. Yritit ainakin olla minun puolellani”, tyttö vastasi.
”Ei Jiraiya tarkoittanut pahaa. Hänkin ajattelee sinun parastasi”, mies jatkoi.
”En halua puhua siitä”, punapää tuhahti.

Kakashi istahti tytön makuualustan viereen. ”Mistä sinä sitten haluaisit puhua?”

Chiaki kääntyi ja hymyili miehelle. ”Jostain mukavasta, joka saa minut hetkeksi unohtamaan kaikki huolet.”
”Ja mitähän se olisi?”
”Sinä.”