Ficcikirjasto

Käsi liukui Franin vatsan yli ja sai vieran hymyilemään. Nainen kääntyi ympäri ja kietaisi oikean kätensä vieressään makaavan miehen vyötärölle. Balthier hymähti, muttei avannut silmiään. Aamu oli ehtinyt jo pitkälle, aurinko tirkisteli korkealla olevan ikkunan läpi ja loi lattiaan valoläikän. Ikkunan raosta kantautui etäistä melua jo heränneestä satamakaupungista, ja silloin tällöin kuului humahdus, kun ilmalaiva kiisi talon ylitse.

Fran sulki uudestaan silmänsä ja keskittyi nauttimaan aamun tunnelmasta, toisen lämpimästä kehosta ja täydellisestä rauhallisuudesta. Joitakin kuukausia sitten hän ei olisi uskonut voivansa viettää tällaista aamuhetkeä huolettomana kaikesta. Sen sijaan hän oli ollut täynnä huolta, kun he olivat Balthierin kanssa vaeltaneet kohti Balfonheimia. Heillä ei ollut ollut ilmalaivaa, ei juurikaan rahaa eikä paljon muutakaan. Ruokaa oli ollut helppo hankkia metsästämällä ja chocobojen vuokraamiseen oli myös löytynyt tarvittava summa, mutta muuten matka ei ollut missään nimessä ollut mukava. Viisaampaa olisi ollut palata Rabanastreen.

Balfonheimissä kaksikkoa oli odottanut yllätys. Hymy kohosi vieran kasvoille, kun hän muisteli heidän saapumistaan piraattikaupunkiin. Nono oli ollut suunniltaan heidän katoamisensa jälkeen ja seuraavaksi raivoissaan siitä, että Strahl oli jäänyt Vaanille. Ilmalaiva oli mooglelle yhtä tärkeä kuin Balthierille, ellei jopa tärkeämpi.

Nonon reaktio ei kuitenkaan ollut ollut yllätys, Fran oli osannut odottaa, että moogle hermostuisi. Sen sijaan he olivat saaneet vieraita vain päivän sen jälkeen, kun olivat majoittautuneet Balfonheimin surkeimpaan ja halvimpaan majataloon. Kaupungin valtiaiksi noussut kolmikko oli marssinut heidän luokseen ja ilmoittanut, että Reddas oli jättänyt Balthierille perinnön.

Frania miltei nauratti, kun hän muisti Elzan happaman ilmeen. Punapää oli ojentanut Balthierille käärön, jonka tekstissä kerrottiin miehen omistavan melkoisen läjän kultaa, huonokuntoisen bhujerbalaisen ilmalaivan sekä Reddasin henkilökohtaiset arkistot. Rikken oli ilmoittanut, ettei voinut ymmärtää piraattikuninkaan päätöstä luovuttaa kaikkea tuota Balthierille. Kaikki paikalla olijat olivat tienneet varsin hyvin, etteivät kuningas ja ilmapiraatti olleet tiettävästi koskaan olleet erityisen hyvissä väleissä.

Tai niin he olivat luulleet. Fran oli myös ollut siinä uskossa aina Reddasin kuolemaan saakka. Vasta sen jälkeen Balthier oli kertonut totuuden. Viera ymmärsi varsin hyvin, miksi Reddas oli jättänyt piraatille niin ison perinnön. Myös Balthier aavisti totuuden, mutta kumpikaan ei ollut maininnut siitä sanallakaan Rikkenille, Elzalle ja Razille, joiden suhtautuminen piraattikaksikkoon ei ollut muuttunut ainakaan yhtään lämpimämmäksi.

Reddasin perinnön turvin Balthier oli vuokrannut pienen ullakkohuoneiston ja tarvittavat huonekalut sinne. Fran ei ollut koskaan aiemmin asunut oikeassa ihmiskodissa, mutta hän oli sopeutunut sinne yllättävän hyvin. Erilaisten tarvikkeiden hankkiminen tuotti kummallista iloa. Eivät he olleet ostaneet mitään erityisen hienoa tai kallista, mutta asunnosta oli tullut ihan mukava.

Eniten oli maksanut kirjahylly, joka peitti kokonaisen seinän. Reddasin arkistot veivät tilaa, mutta Balthier oli sanonut, että hyllyjä piti olla myös ylimääräisiä. Fran ei ollut protestoinut, koska kirjat tuntuivat olevan piraatille tärkeitä. Viera itse ei ollut vieläkään lukenut yhtään pitkää teosta, sillä lukeminen kävi häneltä kovin hitaasti. Hän oli kuitenkin tyytyväinen, että Balthierin avustuksella hän oli alkanut ymmärtää kirjoitettua tekstiä paremmin ja osasi jo itsekin kirjoittaa.

”Hmm, mitä sanoisit, jos emme nousisi koko päivänä?” Balthier mutisi Franin poskea vasten.
”Kuulostaa hyvältä”, viera vastasi. Hänellä ei ollut kiirettä mihinkään, ei ollut mitään erityistä tehtävää tai suunnitelmaa. Päivät vain vierivät eteenpäin, suuria seikkailuja ei ollut näkynyt vähään aikaan. Fran oli palannut vanhaan ammattiinsa metsästäjänä, mutta hän tiesi, että piraattiaika tulisi vielä takaisin. Balthier oli edelleen uppoutunut tutkimaan Reddasin muistiinpanoja. Mies ei ollut maininnut sanallakaan, mitä niissä sanottiin, mutta jokin tätä näytti kiinnostavan suunnattomasti. Ja jos piraatti ei ollut luku- ja kirjoituspuuhissa, tämä kunnosti Nonon kanssa Potiksi nimittämäänsä ilmalaivan irvikuvaa.

Balthier veti Franin tiukasti kiinni itseensä. Hyvin nopeasti miehen sormet ehtivät naisen toiselle pakaralle ja puristivat sitä kevyesti. Fran työnsi sormensa piraatin hiusten sekaan ja painoi tämän huulille pienen suudelman… se ei tosin lopulta jäänyt kovin pieneksi.

Piraatti kiskoi vieran reiden lantionsa päälle ja vastasi suudelmaan, ennen kuin nainen ehti vetäytyä kauemmas. Mikään ei voittanut yhdessä vietettyä aamu, paitsi ehkä yhdessä vietetty ilta. Franin oli pakko myöntää, että nyt, kun elämä oli asettunut turvallisiin uomiinsa, kaikki tuntui olevan huomattavasti paremmin kuin ennen.

Fran tunsi Balthierin sormien leikittelevän hänen ihollaan. Ne kiusasivat, hipaisivat jostain ja siirtyivät seuraavaan paikkaan keskittymättä kunnolla hyväilemään mitään kohtaan. Viera painautui lähemmäs miestä ja suukotti tämän kaulaa. Iho maistui suolaiselta, ja viera pystyi haistamaan miehen ominaistuoksun. Balthierilla oli aivan erityinen tuoksu. Fran ei osannut eritellä, mistä kaikesta se koostui, mutta hän olisi tunnistanut sen missä tahansa. Hän rakasti tuota tuoksua lähes yhtä paljon kuin miestä, joka oli täysin valmis toimintaan myöhäisen aamun kunniaksi.

Peitto valahti puolittain lattialle, kun Balthier kääntyi selälleen ja kiskoi vieran mukanaan. Fran erotti jostain kauempaa kumahduksen, muttei vaivautunut kiinnittämään ääneen sen enempää huomiota. Juuri sillä hetkellä häntä kiinnosti huomattavasti enemmän mies, jonka kädet vaelsivat nyt ylöspäin pitkin hänen kylkiään.

”Kupopoo, post-” Nonon ääni helähti huoneessa. Fran kierähti pois Balthierin päältä ja kiskaisi peiton takaisin. ”Popo…” Nono sai sanottua, käännähti ilmassa ja lensi hyvin nopeasti keittiön suuntaan.
”Zodiarkin tähden!” Balthier kirosi. ”Sinun piti korjata Potia!”
”Se alkaa olla valmis, kupo! Ja teille molemmille tuotiin postia, joten ajattelin, että tulen tuomaan ne, Kupopo.” Nonon ääni oli varsin häkeltynyt. Fran ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt suhtautua yllätykseen. Ehkä oli parempi esittää, ettei mitään ollut tapahtunut.

Viera nousi sängystä ja nappasi tuolilla lojuvan paidan käsiinsä. Hän veti sen päänsä yli ja tarttui shortseihin, jotka olivat illalla unohtuneet lattialle. Balthier ei toiminut yhtä nopeasti. Mies kiroili edelleen sängyssä, kun viera oli jo matkalla keittiöön. Fran ei voinut mitään sille, että Balthierin sadattelu nauratti häntä. Tosin ei hänkään ollut mielissään keskeytyksestä. Nonolle oli silti turha olla vihainen, mooglelle oli annettu lupa tulla ja mennä asunnossa vapaasti – joskin tämä vietti huomattavasti enemmän aikaa Potissa ja aerodomessa.

Mainittu moogle laitteli tulta hellaan ja oli nostanut vesipannun lieden päälle. Moogle oli pienessä ullakkohuoneessa kuin kotonaan ja vietti siellä välillä yönsäkin. Omien sanojensa mukaan tämä ei ollut oikein kotiutunut Potille ja oli kuulemma tylsääkin asustella ilmalaivassa yksin. Franille sopi varsin hyvin, että moogle eli heidän kanssaan. Olivathan he jakaneet Strahlinkin kolmisin.

Moogle oli jättänyt kirjeet pöydälle. Toinen oli tyylikäs käärö ja toinen tavallinen kirjekuori. Käärö oli suljettu sinetillä, jota viera ei tunnistanut. Se viesti ei kuitenkaan ollut hänelle, joten hän tarttui kirjekuoreen ja repi sen auki. Hän tunnisti jo Penelon käsialan, sillä he olivat vaihtaneet viestejä muutaman kuukauden ajan.

Hei taas!

Vaan lähettää terveisiä, hän on pitänyt Strahlista hyvää huolta. Olemme huoltaneet moottoriakin mooglien avustuksella. Tyttö on täydellisessä kunnossa, joten voit sanoa Balthierille, ettei hänen tarvitse olla huolissaan.

Sadekausi on täällä lopuillaan, pian Giza on taas kuiva kuin aavikko konsanaan. No, aavikkohan se melkein kuivakaudella onkin. Nomadit saapuivat jo viime viikolla. En vieläkään tiedä, minne he matkustavat sateella. Ehkä Jaharaan?

Ashe on vihdoin saanut hallitsijan oikeudet, mutta häntä ei ole vieläkään kruunattu. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan, paitsi kerran, kun hän piti puheen torilla. Silloinkin katselimme kauempaa, mutta pääsimme juttelemaan hänen kanssaan jälkikäteen. Hän lupasi kutsua meidät kruunajaisiinsa. Kerroin hänelle, että te olette kunnossa, ja hän oli helpottunut uutisista. Hän lähetti terveisiä Balthierille…

Fran tunsi hyvän tuulensa laskevan hieman. Hän oli itse pyytänyt Peneloa välittämään viestin Ashelle siltä varalta, että tämä oli huolissaan, mutta nyt ajatus ei enää tuntunut hyvältä. Vieran oli vaikea edes yrittää pitää prinsessasta, vaikka tämä ei ollut varsinaisesti tehnyt hänelle mitään.

Oli typerää olla mustasukkainen. Varsinkaan enää, kun Balthier oli hyvin selvästi osoittanut, kenen kanssa halusi viettää aikaa ja kenen ei. Fran päätti silti olla välittämättä prinsessan terveisiä. Ei mies tekisi tiedolla mitään.

… Ashe on auttanut meitä paljon. Saimme pienen asunnon, jonka jaamme Kytesin ja Filon kanssa. Muistatko, kun kerroin heistä? He ovat samanlaisia sotaorpoja kuin minä ja Vaan, mutta meitä nuorempia, joten minä tavallaan tunnen olevani vastuussa. Yritän pitää heistä hyvää huolta… he ovat vähän kuin pikkusisaruksia minulle.

Ja minä sain töitä! Oikeita töitä, ei enää Migelon juoksutytön hommia. Tiedätkö sinä Tomajin? Hän omistaa Sandsea-ravintolan ja majatalon siinä yläpuolella. Tomaj palkkasi minut sinne tarjoilijaksi ja hoitamaan merkki-ilmoitustaulua. Otan ilmoitukset vastaan ja poistan ne, kun merkki on metsästetty. Ei se ole ihmeellistä työtä, mutta tyhjää parempaa.

Vaan suunnittelee oman ilmalaivan hankkimista, joten tarvitsemme kaiken rahan, minkä saamme kasaan. Ashe julisti Vaanin sankariksi, mutta vain epävirallisesti – me emme halunneet julkisuutta. Vaanille myönnettiin palkkio hallitsijan suojelemisesta, ja se on nyt pesämuna ilmalaivaa varten.

Kun ilmalaiva on hankittu, saatan lopettaa työt. Alamme ehkä kokopäiväisiksi ilmapiraateiksi… tai Vaan alkaa, ja minusta tulee hänen partnerinsa. Kuulostaa suunnitelmalta, vai mitä? Ehkä tulemme sitten käymään siellä.

Miten teillä menee? Joko Balthier on saanut tutkimuksensa päätökseen? Minä en koskaan kuvitellut, että hän viihtyisi kirjojen parissa. Minä jotenkin luulin, että hän on enemmän seikkailija. En kyllä voisi kuvitella Vaaniakaan lukemassa… paitsi nyt hän on selannut ahkerasti ilmalaivaopasta.

Minulla on ikävä teitä kumpaakin ja Nonoa, vaikken tunne häntä kovin hyvin. En malta odottaa, että tapaamme taas. Vaikka yhteinen seikkailumme otti koville, se oli elämäni parhaita hetkiä.

Hei, muuten! Melkein unohdin kertoa! Minä olen harjoitellut kovasti magian käyttöä ja alan olla aika hyvä siinä. Pystyn parantamaan pienet vammat täysin ja tyrehdyttämään verenvuodon. Tosin en ole päässyt kokeilemaan, onnistuuko se ison vuodon kohdalla. Luulen, että ei onnistu, mutta olen kuitenkin edistynyt. Osaan myös nostattaa aika hyvän suojamuurin ja pitää näkymättömyyttä yllä pidempään kuin ennen.

Myös Kytes opiskelee magiaa, mutta hän on erikoistunut tuhoaviin taikoihin. Minä autoin hänet alkuun, mutta en oikeastaan osaa paljoakaan. Hänestä tulisi hyvä oppipoika sinulle.

Filoa taas magia ei kiinnosta, mutta Vaan rakensi hänelle lentolaudan. Se on hassu litteä esine, johon on kiinnitetty pieni moottori ja taivaskivi. Filo voi seistä sen päällä ja lentää. Minusta se näyttää aika vaaralliselta, mutta hän tykkää siitä…

”Mitä Penelo kirjoittaa?” Balthier tiedusteli. Mies oli vihdoin saanut vedettyä housut jalkaansa ja ilmestyi keittiöön. Nono hääräsi edelleen lieden ääressä ja odotti teeveden valmistumista.
”Strahl on kunnossa, Vaan on rakentanut Filolle lentolaudan ja suunnittelee oman ilmalaivan ostoa”, Fran summasi tärkeimmät. Ashesta hän ei maininnut sanallakaan.

Fran vilkaisi Balthieria, joka etsi mukeja kaapista. Miehen hiukset olivat viime aikoina päässeet hieman kasvamaan ja olivat nyt sekaisin. Tämä laski kolme mukia – kaksi isoa ja yhden pienen – pöydälle Nonon hauduttaessa teetä.

”Voisimme myydä Potin Vaanille pilkkahintaan”, piraatti pohdiskeli. ”Mikä se sellainen lentolauta on?”
”Jokin koje, jossa on moottori ja taivaskivi. Sen päällä voi seistä ja lentää… en kyllä ymmärrä, miten sellaista ohjataan. Penelon mukaan se näyttää vaaralliselta”, Fran selitti.
”Sitä voisi olla hauska kokeilla.”
”En epäile lainkaan. Minusta olisi mukava hankkia uusi lentopyörä jossain vaiheessa. Chocobot säikkyvät petoja, joten niiden kanssa on hankala mennä metsästysretkille”, viera tuumasi.
”No, tuskin sinun kauan tarvitsee enää niillä ravata…” Balthier ilmoitti ja kaatoi teetä kuppeihin, ennen kuin laski pannun pöydälle.
”Kupo?” Nono kysyi ja istahti pöydän päälle. Fran vilkaisi mooglea, muttei sanonut mitään. Tämä ei ollut tottunut istumaan tuolilla, mutta viera ei erityisemmin pitänyt mooglen tavasta istua pöydälläkään.
”Tarvitsen vielä lisää vihjeitä, mutta luulen, että pian voimme lähteä etsimään jotain todella kiehtovaa”, ilmapiraatti selitti.
”Salaperäistä”, Fran totesi. Hän ei esittänyt tarkentavia kysymyksiä, sillä Balthier ei kuitenkaan kertoisi mitään. Mies oli puuhaillut omiaan jo pidemmän aikaa. Frania se ei varsinaisesti haitannut, koska piraatti vaikutti tyytyväiseltä oloonsa. Mies oli ollut niin rauhaton ja kiukkuinen pitkään, että oli vain hyvä, että tilanne oli nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

… Onneksi hän ei ole ainakaan vielä telonut itseään. Välillä minä olen kyllä huolissani Filon ja Kytesin huimapäisistä kokeiluista.

Mutta tässä kaikki kuulumiset tällä kertaa. Toivon, että voitte hyvin. Sano terveisiä Balthierille ja Nonolle!

Penelo

Fran luki kirjeen viimeiset rivit ja taitteli sitten paperit takaisin kuoreen. Hän kirjoittaisi Penelolle takaisin myöhemmin. Viera tarttui teemukiinsa ja jäi seuraamaan, kun Balthier voiteli itselleen leipää. Mies ei ollut vielä koskenutkaan omaan kirjeeseensä. Se näytti epäilyttävän viralliselta, sellaiselta, jollaisia piraatit eivät saaneet koskaan.

Muki lämmitti mukavasti käsiä. Fran pyöritteli sitä kämmeniensä välissä ja odotti. Hänen oli pakko myöntää, että hän oli utelias. Viime aikoina ei ollut tapahtunut juuri mitään, joten virallinen kirje saattoi tuoda pientä piristystä päiväjärjestykseen.

Balthier voiteli vielä toisen leivän, ennen kuin istahti pöydän ääreen. Mies vilkaisi vieraa ja sitten mooglea, jotka kumpikin tuijottivat tätä.
”Mitä?” piraatti älähti.
”Etkö aio avata sitä, kupo?” Nono tiedusteli suoraan.

Mies kohautti olkapäitään ja katsahti pöydällä lojuvaa kääröä. Balthier laski leipänsä pöydälle ja tarttui kääröön. Mies siveli sinettiä peukalollaan ja tuijotteli sitä pitkään ja hartaasti, ennen kuin mursi sen.

Fran hörppäsi mukistaan, kun Balthier rullasi käärön auki ja jäi lukemaan sitä. Viera olisi halunnut saman tien kuulla, mitä viestissä sanottiin, mutta hän piti suunsa kiinni ja odotti. Kirje ei ollut hänelle, Balthierin ei ollut mikään pakko kertoa sen sisältöä.

”Popo?” Nono kysyi. Moogle oli suorasukainen eikä kovin innokas odottamaan. Tällä kertaa Nonon luonne oli Franinkin etu.
”Hmm… sanoitko, että Potilla voi jo lentää?” Balthier kysäisi mooglelta.
”Aika pian, kupo”, Nono vastasi.
”Riittääkö viikko viimeisiin korjauksiin?”
”Uskoisin niin.”

Fran naputti kynnellään pöydän puista pintaa. Jotain oli tekeillä, jotain uutta. Balthier oli jo pitkään vihjaillut suurista suunnitelmistaan, mutta tämä oli jotain muuta. Jotain sellaista, mitä kukaan heistä ei ollut odottanut.

Balthier vilkaisi vieraa, joka lopetti pöydän nakutuksen. Mies virnisti ja kohotti käärön uudestaan.
”Arvoisa herra Ffamram Mied Bunansa”, piraatti luki. ”Täten kutsun teidät Archadesin keisarillisen notaarin puheille mahdollisimman pian siitä, kun olette vastaanottaneet tämän viestin. Pahoittelen suuresti, että joudumme tapaamaan näin pian isänne poismenon jälkeen, mutta katson parhaimmaksi toteuttaa hänen viimeisen tahtonsa niin nopealla aikataululla kuin mahdollista.”

Fran kohotti kulmiaan. Hän oli kuullut jostain tällaisesta. Kun ihminen kuoli, tämän omaisuus jätettiin tämän jälkeläisille. Tosin myös valtio veisi omaisuudesta osan. Niin tehtiin myös vierojen keskuudessa, mutta koskaan tuota toimenpidettä varten ei lähetetty kirjeitä. Vierat hoitivat asiat perhepiirissä, eivät viranomaisten välityksellä… ellei jostain syystä perinnöstä tullut riitaa. Sellainen oli kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Ylipäätään vierat omistivat varsin vähän. Turhalle materialle ei ollut tarvetta.

”En voi uskoa, että Cid mainitsi minut testamentissaan”, Balthier puuskahti ja laski käärön pöydälle. ”Kaiken sen jälkeen…”
”… hän arvosti sinua edelleen”, Fran huomautti. ”Minä en tiedä kunnolla, mitä isä merkitsee, mutta jos se on vähääkään sama asia kuin äiti, niin uskon Cidin välittäneen sinusta kaikesta huolimatta.”

Mies ei vastannut. Tämä joi kulauksen mukistaan ja tuijotti kääröä. Fran ei ollut varma, millä mielellä tämä mahtoi olla. He olivat keskustelleet Cidistä paljonkin, mutta Balthierin tuntoja oli vaikea tavoittaa. Mies sanoi ristiriitaisia asioita, ehkä tämä ei ollut oikein itsekään selvillä siitä, mitä ajatteli isästään.

”No, oli miten oli, nyt näyttää siltä, että meidän on vierailtava Archadesissa, kun Pot on valmis”, mies tokaisi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Eli pian, kupo”, Nono ilmoitti. Fran vain nyökkäsi molemmille. Hän ei rakastanut Keisarikunnan pääkaupunkia, mutta se saattoi olla jo parempi paikka nyt, kun Larsa oli noussut valtaistuimelle veljensä sijaan. Poika oli nuori jopa ihmiseksi, mutta tämä oli viisas ja tällä oli hyviä avustajia. Fran oli kuullut huhun, että poikaa palveli nykyään Tuomari Basch, joten Larsa oli varmasti hyvissä käsissä. Joskin vieraa ihmetytti se, että Basch oli jättänyt Ashen yksin Rabanastreen.

Joka tapauksessa Archadesissa ei tarvinnut enää hiiviskellä sivukujilla. Kukaan ei ollut heidän perässään, kukaan ei halunnut heittää heitä tyrmiin tai tappaa heitä. Oli vapauttavaa ajatella, etteivät he olleet enää etsintäkuulutettuja. Larsa oli vapauttanut piraattikaksikon kaikista syytteistä ja kumonnut määräykset heittää heidät loppuiäksi tyrmään, jos heidät saataisiin kiinni. He olivat piraatteja, mutteivät enää lainsuojattomia. Mielenkiintoinen yhdistelmä. Tosin jotkut olivat piruilleet heille siitä, etteivät oikeat piraatit voineet nauttia keisarin suojeluksesta. Franille oli kuitenkin yhdentekevää, mitä muut ajattelivat. Hän oli tyytyväinen tilanteeseen.

”Mitä ihmettä se ukko on minulle jättänyt…” Balthier mutisi ja tuijotti edelleen kääröä. Fran ei osannut vastata. Hän olisi halunnut auttaa miestä selvittämään tunteensa isäänsä kohtaan, mutta ei tiennyt, mitä olisi voinut tehdä. Ehkä vain aika auttaisi piraattia hyväksymään Cidin sellaisena kuin tämä oli ollut. Tohtori oli tehnyt paljon väärää ja anteeksiantamatonta, joten Fran ei ollut varma, pitikö tämän tekoja edes antaa anteeksi vain siksi, että mies sattui olemaan Balthierin isä. Anteeksianto saattaisi kuitenkin helpottaa piraatin oloa.

Ihmissuhteet olivat totisesti vaikeita. Mihinkään ei ollut oikeaa vastausta, vaan jokainen asia riippui monesta muusta asiasta. Vieroilla kaikkeen käytökseen oli tiukat säännöt, joista ei saanut poiketa. Tosin Fran tiesi, että hillityn pinnan alla kuohui ja sääntöjä rikottiin jatkuvasti. Tärkeää oli pitää kulissit pystyssä.

Oli rumaa ajatella noin. Vierojen yhteiskunnassa oli paljon hyvää, paljon sellaista, mitä Fran todella kaipasi. Silti hän tiesi tehneensä oikean päätöksen. Vierojen elämä ei ollut häntä varten. Hän oli paljon onnellisempi nyt, kun oli saanut vapautensa. Hän oli löytänyt oman tapansa elää. Samalla hän oli myös pystynyt suojelemaan omaa kansaansa kylänsä ulkopuolelta. Nethisiitit olivat olleet vaarallisia vieroille, ja joku olisi taatusti käyttänyt niitä vieroja vastaan enemmin tai myöhemmin. Nyt ne oli kuitenkin tuhottu, eikä uhkaa enää ollut.

”Kupo, minä menen nyt takaisin työstämään Potia”, Nono ilmoitti. Moogle tyhjensi mukinsa ja lennähti sen kanssa tiskialtaalle. Tämä laski mukin sinne ja liihotteli sitten pois asunnosta. Hetken päästä ovi kolahti tämän perässä.

Fran nousi paikaltaan juotuaan oman teensä ja vei myös mukinsa altaaseen, jonne oli ehtinyt kasautua pari lautastakin. Kotityöt eivät vielä täysin sujuneet. Jostain syystä Strahlissa oli ollut helpompi pitää järjestystä yllä. Asunnossa tavarat tuntuivat leviävän, tiskit kasaantuvan ja lattiat likaantuvan. Se oli kummallista.

Balthier painautui Franin selkää vasten eikä päästänyt naista pois tiskipöydän luota. Viera hymyili itsekseen. Hän tunsi selvästi, ettei mies ollut ehtinyt unohtaa, mitä Nono oli keskeyttänyt.