Glabadosin kätkö: Luku II

Piraatin perintö



Balfonheimissä 29.4.706

Hyvä Penelo,

kiitos paljon että kirjoitit minulle. Kirjeesi teki minut erittäin iloiseksi. Olen myös iloinen siitä että sait töitä ja että olette saaneet asunnon. Vielläkö Filo on kunnossa? Se lento lauta kuulosti aika vaaralliselta. Balthier kyllä sanoi että sellaista voisi olla mukava kokeila.

Me olemme lähdössä piakoin Archadesiin. Balthier sai virallisen kirjeen jossa sanottiin että hänen pitäisi tulla keskustelemaan Cidin jättämästä perinöstä. Emme tiedä, mitä Cid on jättänyt hänelle, mutta menemme ottamaan siitä selvää. Samalla käymme Balthierin entisessä kodissa hakemassa hänen tavaroita.

En tiedä, mitä Balthier aikoo tehdä Cidin asunnolle. Me emme ole muutamassa Archadesiin, se kaupunki ei ole sopiva paikka vieroille. Vaika Larsa on hyvä keisari, minä en voi ajatella asuvani siinä kaupungissa. Balfonheim on parempi koti minulle.

Luulen että asunto pitää myydä. Laporatorion osalta meidän ei tarvitse ihmetelä, sillä Larsa ilmoitti sen kuuluvan valtiolle. Balthier olisi voinut väittää vastaan, mutta hän ei halunnut. Larsa suunnittelee käynnistää Draklorissa uusia tutkimuksia. En tiedä millaisia, mutta uskon hänen tekevän viisaan päätöksen.

Kerroin sinulle aiemin että Balthier peri Reddasin. Hän sai rahaa ja ilma laivan. Ne rahat pelastivat meidät, mutta ilma laiva ei ole Balthierin makuun. Se on bhujerbalaista mallia, ei archadialaista. Mietimme mahtaisiko Vaan haluta sen ilma laivan? Balthier ja Nono ovat kunnostaneet sitä jo pidemmän aikaa, ja nyt se on vihdoin valmis. Koe ajamme sen samalla, kun käymme Archadesissa. Ehkä poikkeamme sielläkin pian. Voisimme silloin vaihtaa ilma laivat, jos Vaan on kiinnostunut.

En tosin ole viellä sanonut Balthierille mitään, että kerron sinulle asiasta, mutta en usko että hänellä on mitään sitä vastaan. Hän on monasti kironnut Potia niin raskaasti, että hän luopuu siitä taatusti mielellään.

Minulla ei ole juuri uutta kerrottavaa. Elämä täällä on kovin rauhallista, vaika voisi kuvitella että piraatti elämä on aina täynnä seikkailuja. Minulla on viimeksi ollut näin tasaista, ennen kuin tapasin Balthierin. Ilma laivan puute rajoittaa seikkailemista melko paljon. Mutta uskon että tämä aika on tehnyt meille hyvää. Me todella olemme tarvinneet tätä.

Balthier alkaa kuitenkin käydä kärsimättömäksi. Aistin sen hänestä hyvin selvästi, hän kaipaa jo takaisin taivaalle ja suuriin seikkailuihin. Emme vältämättä vietä Balfonheimissä paljoakaan aikaa, kun olemme palanneet Archadesista. Luulen että Balthier on aivan lähellä ratkaisemassa sen arvoitukseen jota hän on pohtinut jo pitkään. Hän tosin pysyttelee edelleen hiljaa, mutta uskon että pian hän kertoo minullekkin.

Toivon että voitte hyvin ja että tapaamme pian.

Rakkaudella,
Fran


Fran taitteli kirjeen huolellisesti ja sujautti sen kirjekuoreen. Hän nousi kirjoituspöydän äärestä. Tänään oli tarkoitus lähteä Archadesiin, mutta Balthier oli mennyt vielä hoitamaan asioita ennen lähtöä. Muuten kaikki oli valmista. Pot oli niin loistavassa kunnossa kuin se alus ylipäätään saattoi olla, Nono odotti jo lähtöä innokkaana ja kaikki muukin näytti olevan kohdillaan.

Viera päätti viedä kirjeensä postitettavaksi vielä ennen lähtöä. Samalla hän voisi kipaista viemässä omat tavaransa Potin tiloihin. Paljoa hän ei aikonut ottaa mukaan, sillä he tuskin viipyisivät Archadesissa kauan, mutta aina oli hyvä olla vaihtovaatteita ja sen sellaista. Viera kuitenkin toivoi, etteivät he joutuisi yöpymään pienessä aluksessa. Strahlissa oli sentään kunnon pedit, mutta samaa ei voinut sanoa Potista.

Kaduilla oli tavanomaisen vilkasta. Ihmisiä kiirehti joka suuntaan, ja kaikilla näytti olevan jotain tekemistä. Balfonheim ei näyttänyt varsinaisesti piraattikaupungilta, se oli kuin mikä tahansa muu paikka. Silti enemmistö asukkaista harjoitti jonkinlaista piratismia. Toki joukoissa oli kauppiaita ja kapakoiden pitäjiä, mutta nämäkin taisivat saada kaupittelemansa tuotteet jotain muuta kuin laillista tietä.

Frania ei oikeastaan vaivannut se, että piraatit elivät lain väärällä puolella. Monet heistä olivat joka tapauksessa kunniallisia miehiä ja naisia. Toki joukkoon mahtui lurjuksia – sellaisia, joiden kanssa kukaan ei olisi varmasti vapaaehtoisesti halunnut olla tekemisissä – mutta niinhän oli missä tahansa, missä oli ihmisiä… tai muita kuolevaisia.

Viera suunnisti kohti aerodomea. Sataman lisäksi se oli kaupungin vilkkaimpia paikkoja. Ilmapiraatit viettivät siellä aikaansa huoltaessaan aluksiaan, ja lisäksi Balfonheimista lähti säännöllisesti suurempia ilmalaivoja isoihin kaupunkeihin. Nämä eivät olleet piraattialuksia, vaan tavallisia rahtilaivoja, joissa oli tilaa myös matkustajille. Myös posti kulki tällaisella aluksella. Luultavasti nämä rahtilaivat olivat lähimpänä laillista bisnestä koko kaupungissa.

”Haluaisin postittaa tämän Dalmascaan”, Fran ilmoitti tiskille toimivalle tytölle. Tällä ei taatusti ollut ikää viittätoista vuotta enempää, mutta oli aivan tavallista, että niin nuoret ihmiset olivat jo työssä. Postin hoitaminen oli hyvää työtä, ainakin parempaa kuin se, mitä jotkut nuoret naiset harjoittivat hämärillä kujilla.

”Pidät edelleen yhteyttä Vaaniin? Luulin, että Balthier on kapteenisi”, hapan ääni huomautti vieran selän takaa. Fran maksoi postimaksun ja kääntyi kannoillaan. Elzan terävät silmät tuijottivat häntä herkeämättä. Punapään kasvoilla oli tuima ilme, joka kertoi hyvin paljon, mitä tämä ajatteli Franista.
”Niin Balthier onkin, ja minä en kirjoittanut Vaanille… vaikka asia ei kyllä sinulle kuulu pätkääkään”, viera ilmoitti.
”Unohdat, että myös… mikä sen nimi oli? Pot? Potin miehistö vastaa toimistaan piraattihallitsijoille”, Elza puuskahti takaisin.
”Emme ole suorittaneet piraattitoimia, ja minun yksityiselämäni ei todellakaan kuulu sinulle”, Fran ärähti. Hän olisi mieluusti ystävystynyt ihmisten kanssa, mutta monet näistä olivat hankalia. Elza oli erityisen hankala ja kiukkuinen. He eivät vain tulleet toimeen.
”Olen varma, että jotain on tekeillä”, Elza väitti. ”Olette viettäneet hiljaiseloa epäilyttävän pitkään. Sitä paitsi kuulin Rikkeniltä, että olette lähdössä Balfonheimistä.”
”Yksityisasioita”, viera kuittasi. Hän päätti, ettei itse ainakaan ilmoittaisi hallitsijakolmikolle enää koskaan menemisistään. Nämä olivat olleet riesa jo Reddasin aikana, mutta tilanne oli vain pahentunut, kun piraattikuningas oli kuollut ja kolmikko oli päässyt valtaan.

Tosin muut eivät kuuluneet valittavan. Elzalla oli vain jotain henkilökohtaista Strahlin miehistöä vastaan, Rikkenillä ja Razilla samoin. Fran ei vain kyennyt ymmärtämään, mitä he olivat muka tehneet kolmikolle. Reddasin aikaan he olivat kiltisti raportoineet toimistaan, ja kuninkaan poismenon jälkeen ei ollut tapahtunut mitään raportoitavaa.

”Ja miksi minun pitäisi luottaa sinun sanaasi?” Elza tivasi.
”Koska sinulla ei ole muutakaan”, Fran vastasi. Hän olisi voinut ilmoittaa Balthierille, että tämän pitäisi käydä esittämässä Archadesista tullut viesti hallitsijoille, mutta hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta tehdä niin. Elza voisi vapaasti kärvistellä epätietoisuudessaan.
”Sinä olet epäilyttävä”, punapää tokaisi. ”Te molemmat olette. En tiedä, mistä pirusta sinä olet tullut, mutta entiset Tuomarit ovat varsin kyseenalaista sakkia… keisarin liehittelijöitä kaikki!”

Fran kohotti kulmiaan. Ensimmäistä kertaa hän alkoi ymmärtää, mistä punapään viha juonsi juurensa. Luultavasti koko Balfonheim tiesi, että punapää vihasi Archadian ylintä valtaa – keisaria, senaattia ja armeijaa – ylitse kaiken muun. Viera ei tosin ymmärtänyt, mistä Elza oli saanut tietonsa. Balthier ei ollut asiasta kovin laajalti laverrellut, se oli varmaa. Vain Reddas oli tiennyt…

”Olin siinä uskossa, että pidit Reddasia arvossa, mutta kenties olin väärässä”, viera huomautti. ”Ehkäpä halveksuit myös häntä, keisarin liehittelijää.”

Elza räpäytti silmiään pari kertaa ja tuijotti vieraa kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä tämä tarkoitti. Eikö tämä ollut tiennyt, että myös Reddas oli ollut Tuomari? Miksi Reddas olisi laverrellut Balthierista, mutta jättänyt oman taustansa kertomatta? Koko juttu haiskahti.

”En ymmärrä, mitä tarkoitat, mutta voisin syyttää sinua edesmenneen kuninkaan pilkkaamisesta”, Elza sanoi vihdoin.
”Sinähän häntä juuri pilkkasit”, Fran totesi ja hymyili toiselle naiselle. Oli varsin mukavaa tietää jotain, mitä punapää ei tiennyt. ”Suonet anteeksi, mutta minulla on tekemistä.”

Viera livahti punapään ohitse ja suuntasi askeleensa aerodomen toiselle puolelle. Hän kuuli korollisten saappaiden kopisevan lattiaa vasten, kun Elza lähti hänen peräänsä. Metsä sentään, eikö nainen tajunnut jättää häntä rauhaan?

”Elza-neiti, onko Teillä hetki aikaa?” toinen tuttu ääni kantautui vähän matkan päästä. Fran tunsi kylmien väreiden matkaavan pitkin selkärankaansa. Hän kiirehti aerodomen aulaan pystytetyn myyntikojun luokse ja pysähtyi tutkimaan sen tarjontaa. Samalla hän käänsi korviaan niin, että kuuli paremmin, mitä hänen takanaan puhuttiin.

”Unohda se neidittely, ja ei, minulla ei todellakaan ole nyt aikaa!” Elza kivahti miehelle, joka oli keskeyttänyt tämän matkanteon.
”Olen pahoillani, mutta tämä on kiireellistä”, mies intti. Fran nosti kojusta koristeellisen peilin ja katsoi sen avulla taaksensa. Myyjä ryhtyi kiireesti selittämään, että kehykseen istutetut simpukankuoret oli tuotu Rozarriasta asti. Viera nyökkäsi, vaikkei asia oikeastaan kiinnostanut häntä.

Elzan kanssa keskusteli vaaleahiuksinen mies, jonka kasvoja halkoi ruma arpi. Tämä näytti korstommalta kuin ennen, mutta oli silti helposti tunnistettavissa.

”No, mitä nyt?” Elza kivahti miehelle. Vaikutti siltä, että punapää jakoi vieran inhon tätä kohtaan.
”Ei täällä. Liikaa korvia ja uteliaita törppöjä”, mies huomautti.
”Minulla on jotain kesken”, punapää intti. ”En jouda nyt.”
”Usko pois, tämä on tärkeämpää. Kiität minua vielä”, mies väitti. Fran pani merkille, että tämä oli jättänyt teitittelyn sikseen. Ei sillä, sellainen hienostunut tapa ei sopinutkaan tälle yhtään. Se kuulosti vain teeskentelyltä.

Elza näytti vihdoin uskovan seuraansa änkeytynyttä miestä ja suostui poistumaan tämän kanssa aerodomesta. Fran laski peilin takaisin myyntipöydälle ja sai myyjältä paheksuvan katseen.

”Neiti on hyvä ja jatkaa vakoilemistaan jossain muualla”, tämä tuhahti. Fran pahoitteli pikaisesti ja suuntasi ovelle, josta Elza ja mies olivat jo ehtineet kadota. Jotain oli tekeillä, ja hänen täytyi saada tietää mitä.

Valitettavasti punapäätä ei näkynyt enää katujen vilinässä. Tämä oli livahtanut jonnekin. Yleensä Elzan pitkät, kiharat ja punaiset hiukset erottuivat helposti muiden joukosta, mutta nyt naisesta ei näkynyt vilaustakaan. Oli kuin tämä olisi haihtunut ilmaan.

”Satuitko näkemään Elzaa?” Fran tiedusteli mieheltä, joka nojaili aerodomen seinään ja näytti tylsistyneeltä.
”Ehkä näin, ehkä en, viera”, mies totesi. ”Jos sinulla on asiaa hallitsijoille, kokeilisin kartanon suuntaa.”

Fran tyytyi nyökkäämään miehelle. Tästä ei luultavasti irtoaisi enempää tietoa. Ylipäätään kukaan ei ollut halukas kertomaan mitään, se oli yleinen linja. Maksua tai tuopillista vastaan tietoa saattoi kyllä irrota, mutta ilmaiseksi sitä ei tavattu jakaa.

Viera silmäili kadun varressa olevia rakennuksia. Suurin osa oli yksityisiä asuntoja, mutta välissä oli myös pari kapakkaa, yksi kauppa ja suutari. Kapakat olivat todennäköisin vaihtoehto. Ehkä niitä kannattaisi kokeilla.

Valitettavasti viera ehti tarttua ovenkahvasta, kun joku laski käden hänen olkapäälleen ja pakotti hänet katsomaan taakseen. Balthier virnisti hänelle.
”Aioitko ratketa ryyppäämään keskellä päivää? Tuo ei ole ollenkaan tapaistasi, Fran, mutta ota minut toki mukaan, jos kerran aiot nautiskella ilolientä”, piraatti nauroi.
”Ihan kuin minä muutenkaan ryypiskelisin”, viera tuhahti. ”Törmäsin Elzaan…”
”No, ei ihme, jos sen jälkeen kaipaat paukkua tai paria. Sitä naista ei selvin päin kestä”, Balthier totesi.

Fran loi ärtyneen katseen mieheen. ”Törmäsin Elzaan, ja hän yritti tivata minulta, mihin olemme menossa ja miksi. En kertonut hänelle mitään, ja hän vihjasi meidän olevan epäluotettavia, koska sinä olet entinen Tuomari”, viera puhui matalalla äänellä. Oli asioita, joita ei kannattanut huudella kadulla kaikkien kuullen.
”Zodiark, mistä se narttu sen tietää?” Balthier älähti.
”Minäkin ihmettelin sitä, mutta kysyminen olisi ollut… No, minä en esitä Elzalle kysymyksiä”, viera vastasi. ”Joka tapauksessa, poistuin paikalta ja hän lähti perääni. Hän ei kuitenkaan ehtinyt saada minua kiinni, sillä Clemmon ilmestyi puhumaan hänelle.”
”Clemmon?” piraatti toisti. Miehen kasvoilla häivähti synkkä ilme. Piraattikaksikko ei ollut erityisen hyvissä väleissä Clemmonin ja tämän miehistön kanssa. Muutama vuosi sitten Balthier oli poikennut vanhaan kotiinsa samaan aikaan, kun Clemmon oli saanut päähänsä ryöstää Cidin kehittelemät kivet. Molemmat miehistöt olivat sattuneet talolle samaan aikaan, eikä se ilta ollut päättynyt kovin hyvin. Sen jälkeen Strahlin miehistö ei ollut ollut tekemisissä Clemmonin kanssa, mutta vaaleahiuksinen piraatti kantoi epäilemättä edelleen kaunaa pieleen menneestä ryöstöretkestä.

”Kyllä”, Fran vahvisti. ”Hänellä oli jotain asiaa Elzalle, ja he poistuivat aerodomesta. Ajattelin seurata heitä ja selvittää, mistä on kyse.”
”Miksi?” Balthier kysyi.
”Koska…” Niin, miksi se oli tärkeää? Franilla oli epämääräinen tunne siitä, että vanhan vihollisen aikeista oli hyvä olla perillä, mutta ehkä hänestä oli vain tullut vainoharhainen. Eikö ollut yhdentekevää, mitä Elza puuhasi Clemmonin kanssa? Kumpikin oli yhtä epämiellyttävä, joten nämä varmasti viihtyivät hyvin yhdessä. Clemmon saattoi toki juonia jotain, mutta sillä ei ollut merkitystä Franin kannalta. Ehkä oli viisaampaa vain pysytellä pois miehen tieltä ja unohtaa koko juttu.
”Minusta on parempi, ettemme nyt sotkeennu siihen”, Balthier totesi. ”En kaipaa Clemmonia kintereilleni juuri nyt. Meillä on tärkeämpääkin tekemistä.”

Piraatti kietaisi kätensä Franin ympärille ja lähti johdattamaan naista takaisin aerodomea kohti. Ehkä Balthier oli oikeassa. Tämä oli salaillut suunnitelmiaan jo melkoisen pitkään, pian olisi varmasti niiden paljastamisen aika. Heidän oli turha huolehtia muista, tuokion kuluttua heillä saattaisi hyvinkin olla kädet täynnä tekemistä ilman Clemmonin juonitteluihin puuttumista.

~o~

Archades ei ollut muuttunut. Katunäkymä oli entisellään, se ei ollut kärsinyt sodasta samalla tavalla kuin Rabanastren huhuttiin kärsineen – ei sillä, että Balthier olisi itse nähnyt tuhoa. Hän oli vain nähnyt, mitä Bahamutin putoaminen oli tehnyt viemäreille. Hän oli kuitenkin kuullut Franilta, mitä Penelo oli kertonut.

Oli toki luonnollista, ettei Archades ollut kärsinyt. Luultavasti Keisarikunnan pääkaupungin asukkaat eivät edelleenkään ymmärtäneet, mitä sota todellisuudessa merkitsi. Pääkaupunki oli niin suojattu, etteivät moiset murheet päässeet koskettamaan sitä. Tavallinen kansa sai jatkaa eloaan kaikessa rauhassa, sillä sodat käytiin ’siellä jossain kaukana’. Vain ne perheet, joiden jäseniä oli armeijan riveissä, ymmärsivät, millaista oli murehtia siitä, mitä kauheuksia sota toi tullessaan.

Balthier katseli katuelämää kulkiessaan yhdessä Franin kanssa kohti notaarin toimistoa. Nono oli jäänyt aerodomeen, kuten tavallista. Moogle ei juuri välittänyt kuljeskella ympäriinsä missään muualla kuin Rabanastressa, jossa suurin osa tämän suvusta asusti. Ehkä niin oli parempi. Jo Fran herätti huomiota, varsinkin Archadesissa, jossa vieroja ei asunut, joten he olisivat saaneet vielä enemmän pitkiä katseita, jos heidän mukanaan olisi lennellyt moogle.

Vaikka ilmapiraatti rakasti huomiota tiettyyn pisteeseen asti, hän ei halunnut sitä kaikissa yhteyksissä. Hän oli ehkä saanut armahduksen uudelta keisarilta, mutta Archadesin kadut eivät silti olleet täysin turvallisia. Hän ei tiennyt, kuinka kauan hänen vanhat tuttavansa kantoivat kaunaa erinäisistä tapauksista, mutta oli parempi olla ottamatta asiasta selvää.

Kenties hän oli lyhyen elämänsä aikana ehtinyt polttaa aivan liian monia siltoja takanaan. Oli aika muuttaa tyyliä ja yrittää pitää kasassa se, minkä oli ehtinyt luoda.

Archades tuntui nykyisin yllättävän etäiseltä paikalta. Sinne saapuminen ei merkinnyt palaamista kotiin, vaan vierailemista paikassa, jossa oli joskus asunut. Balthier tunsi edelleen kaupungin kuin oman ilmalaivansa, mutta hän ei löytänyt sisältään samaa tunnetta, joka hänet oli lapsuudessa ja nuoruudessa valloittanut, kun hän oli seikkaillut pitkin katuja milloin Embryn, milloin Julesin kanssa.

Mies tajusi kaipaavansa menneitä aikoja. Hän ei halunnut palata siihen elämään, jonka oli jättänyt taakseen, mutta hän kaipasi ystävyyttä. Embry oli ollut hänen hyvä ystävänsä vuosia. He olivat rymynneet kujilla ja varastelleet tyttöjen hyppynaruja, myöhemmin he olivat kumonneet salaa ensimmäiset kolpakollisensa ja lopulta oksentaneet kilpaa roskikseen. He olivat myös astuneet armeijan riveihin yhtä aikaa ja nousseet kaikkien aikojen nuorimmiksi Tuomareiksi – suhteilla epäilemättä, mutta sillä ei ollut enää merkitystä.

Kaikki oli kaatunut, kun Balthier oli alkanut puhua lapsuuden unelmista Embrylle. Unelmista olla vapaa, unelmista lentää halki taivaan. Hän oli kuvitellut, että Embry olisi edelleen jakanut samat unelmat, mutta toisin oli käynyt. Embrylle oli ollut tärkeintä nousta mahdollisimman korkeaan arvoon armeijassa. Embry oli halunnut keisarillisen perheen henkilökohtaiseksi vartijaksi… siitä huolimatta, että tämä oli vihannut Vaynea aivan yhtä paljon kuin Balthier. Piraatti ei vieläkään ymmärtänyt, miten Embry oli viitsinyt liehitellä keisarillista perhettä, vaikka samaan aikaan oli kironnut Vaynen syvimpiin syövereihin, koska tämä oli iskenyt silmänsä Emílyyn.

Niin… Emíly. Mitä ihmettä naiselle oli tapahtunut? Ainakaan tämä ei ollut noussut Vaynen prinsessapuolisoksi. Nainen oli päätynyt vaimoksi kauppiaalle, mikä ei kuulostanut kovinkaan sopivalta, kun otti huomioon tämän perheen korkean aseman. Olikohan Vaynella ollut näppinsä pelissä? Kenties tämä oli järjestänyt huonon avioliiton naiselle, jota ei ollut onnistunut saamaan?

Toisaalta naisen vanhin tytär oli sen ikäinen, että tämä oli täytynyt panna alulle vain vähän Balthierin lähdön jälkeen. Tuolloin Emílyllä ei piraatin tietojen mukaan ollut ollut ketään. Mies ei saanut otetta yhtälöstä. Hän ei voinut kuvitella, että Emíly olisi tehnyt jotain niin typerää, että olisi hypännyt sänkyyn ensimmäisen vastaantulijan kanssa ja tullut vahingossa raskaaksi. Sellaisissa tilanteissahan yleensä järjestettiin pika-avioliitto suvun maineen pelastamiseksi.

”Gil ajatuksistasi?” Fran tiedusteli. Balthier vilkaisi naista. Hän oli luvannut parantaa tapansa ja lopettaa liiallisen salailun.
”Muistelin menneitä aikoja”, piraatti vastasi.
”Sitä, kun asuit vielä täällä?” viera varmisti.
”Niin.”

Nainen hiljeni hetkeksi. Balthier ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Hän halusi kertoa ja samaan aikaan ei halunnut. Muistot tekivät kipeää, hän tiesi, etteivät lapsuuden päivät palaisi enää koskaan. Archades oli kokonaisuudessaan aivan liian täynnä muistoja. Hän oli yrittänyt pyyhkiä tuon aikakauden pois elämästään, pois mielestään, mutta jotkut asiat tarttuivat ihmiseen niin lujaa, ettei niitä voinut repiä irti. Muistoja ei voinut poistaa, ei hukuttaa… niistä ei vain päässyt eroon.

”Millainen sinun lapsuutesi oli?” piraatti kysyi. Ehkä hän saisi naisen huomion käännettyä toisaalle. Fran vilkaisi häntä kummeksuen. No niin, hän ei tietysti ollut koskaan kysynyt mitään tällaista.
”Se oli täynnä opiskelua, oikeita tapoja ja tyyntä rauhallisuutta”, viera vastasi.
”Miksi minä en näe sinua viettämässä tuollaista aikaa?” Balthier hymähti. Franko opiskelisi? Olihan tämä tietysti harjoitellut lukemista ja kirjoittamista ahkerasti, mutta silti nainen ei vaikuttanut lukutoukalta.
”Ulkoisesti se oli sitä”, Fran täydensi. ”Vierojen kulttuuri on hyvin tiukka, se on vielä tiukempi ylipapittaren perheelle. Jotea alettiin koulia jo pienenä, koska hänen tiedettiin perivän äitimme vallan. Minulle suunniteltiin toisenlaista kohtaloa. Minusta olisi tullut ylipapittaren varahenkilö ja minun tehtäväni oli varmistaa, että sukumme jatkuisi, vaikka Jote ei saisi lapsia.”
”Tarkoitat tyttöjä”, Balthier korjasi.
”Poikia ei lasketa lapsiksi, he ovat… vain poikia”, Fran totesi.
”Elza sopisi hyvin vierayhteiskuntaan”, piraatti puuskahti. ”Tuo on melkoista syrjintää.”
”Sanoinko minä kannattavani sitä? Ja Elzasta ei todellakaan saisi vieraa!” Fran kivahti.

Balthier kohotti kätensä. Hän oli tarkoittanut kommenttinsa vitsiksi, mutta viera oli ottanut sen tosissaan.

”Hei, en minä pahalla”, mies sanoi. ”Elzaa varten pitäisi perustaa oma yhteiskuntansa, jossa hän voisi paistatella oman peilikuvansa loistossa.”

Fran mulkaisi miestä vielä kerran, mutta hymyili sitten. Balthier huokaisi mielessään helpotuksesta. Tämä reissu olisi taatusti tarpeeksi rasittava ilman, että viera olisi pahalla tuulella.

”No, minä en edes lapsena sopeutunut siihen kaikkeen”, viera jatkoi kuin mitään keskeytystä ei olisi ollutkaan. ”Sain jatkuvasti korvilleni kapinoinnin takia. Yritin kyllä parhaani, mutta kaikki se tuntui väärältä. Minä janosin vapautta, mahdollisuutta päättää omasta elämästäni. Kun oikea hetki koitti, minä lähdin. Se ei sujunut aivan suunnitelmieni mukaan, mutta pääsin pois.”
”Mitä tapahtui?” Balthier uteli. Fran ei ollut koskaan kertonut lähdöstään kovin tarkasti.

Viera ei vastannut. Tämän kasvoilla oli kummallisen etäinen ilme. Balthier ei kyennyt kuvittelemaan, mikä lähdössä oli mennyt noin pahasti pieleen. Ehkä kyse oli yhteyden katkeamisesta Metsään? Fran suhtautui Metsään kovin intohimoisesti. Aiemmin Balthier ei ollut varsinaisesti uskonut kyseisen jumaluuden olemassaoloon, mutta Occurioiden tapaamisen jälkeen hän oli aika varma, että Metsäkin saattoi olla olemassa.

”No, sanotaan, että minulla oli syyni vihata miehiä”, viera totesi vihdoin. ”Puhutaan jostain muusta. Millaista työtä se notaari tekee?”

Balthier ryhtyi selittämään, mitä notaarin tehtäviin kuului. Hänen mieleensä nousi aavistus siitä, mitä Franille oli mahdollisesti aiemmin tapahtunut. Silti hänen oli vaikea uskoa sitä. Olisi kuitenkin ollut epäsopivaa kysyä suoraan. Naiset eivät puhuneet sellaisista asioista miehille ja tuskin puhuivat toisille naisillekaan. Sitä paitsi oli asioita, jotka eivät parantuneet vatvomalla. Parempi oli pyrkiä hankkimaan korjaavia kokemuksia. Balthier totisesti toivoi, että oli pystynyt antamaan Franille niitä.

Toimisto oli tyypillinen virastorakennus, samanlainen, jossa kaikki valtion virkamiehet, senaattia lukuun ottamatta, työskentelivät. Senaatilla oli oma rakennuksensa, joka veti vertoja keisarilliselle palatsille. Toki palatsi oli upeampi, mutta ei senaatin rakennus jäänyt häviölle.

Balthier ei muistanut vierailleensa kyseisessä toimistossa koskaan. Hänen ei ollut tarvinnut juuri välittää paperitöistä, sillä ne oli aina hoidettu hänen puolestaan. Oli hän joitain lappusia elämänsä aikana allekirjoittanut, mutta ei mitään sen ihmeellisempää.

”Hyvää päivää!” aulassa pöydän ääressä istuva nainen tervehti sisälle astellutta paria. ”Voinko auttaa jotenkin?”
”Kyllä, olemme tulleet tapaamaan notaari Kelechomia”, Balthier ilmoitti.
”Entä kenet voin ilmoittaa?” nainen kysäisi.
”Herra Bunansan”, mies vastasi.

Nainen nyökkäsi ja ryhtyi selaamaan pöydällään lojuvaa suurta kirjaa. Ilmeisesti tämä tarkisti, ettei notaarin puheille päässyt kukaan asiaton.

”Kukahan Bunansoista te mahdatte olla?” nainen kysyi hetken päästä ja kohotti katseensa kirjasta. Balthier huomasi sivusilmällä Franin tuijottavan häntä hämmentyneenä. Pahus, hän ei ollut ehtinyt vielä kertoa aivan kaikkea oleellista menneisyydestään. Tästä voisi vielä tulla sanomista.
”Ffamran Mied”, piraatti kertoi. Nainen vilkaisi kirjaansa uudestaan ja nyökkäsi. Tämä nousi pöytänsä takaa ja käveli aulan perällä olevan oven luokse. Saatuaan koputukseen myöntävän vastauksen tämä avasi oven.
”Herra Ffamran Mied Bunansa on saapunut tapaamaan teitä sihteerikkönsä kanssa”, nainen ilmoitti.
”Partnerinsa”, Fran korjasi.

Oven avannut nainen punastui. Balthier huokaisi mielessään. Partneri oli yleinen käsite ilmapiraattien keskuudessa. Sillä tarkoitettiin henkilöä, joka huolehti kakkospilotin tehtävistä lentomatkoilla. Valitettavasti kyseistä termiä käytettiin myös monissa muissa yhteyksissä, eikä niillä yhteyksillä ollut mitään tekemistä piratismin kanssa.

”Päästä heidät sisään, Sellah”, pöytänsä takana istuva vanhahko mieshenkilö totesi. Punastunut nainen väisti ja päästi parin sisälle huoneeseen. Ovi sulkeutui heidän perässään.

Notaari Kelechom nousi pöytänsä takaa ja käveli parin luokse. Hän kätteli molemmat ja viittoi heitä sitten istumaan upottaviin nojatuoleihin pöytänsä edessä, ennen kuin palasi omalle paikalleen. Balthier pani merkille, että huone oli täynnä kalliita huonekaluja ja koriste-esineitä. Ilmeisesti notaarin työ löi leiville.

”Minun täytyy sanoa, että teidän jäljittämisessänne oli melkoinen työ, herra Bunansa”, notaari aloitti. ”Onneksi sain apua varsin korkea-arvoiselta ja odottamattomalta taholta, kun tohtori Cidin valitettava poistuminen paljastui senaatille ja nuorelle keisarille.”

Larsa oli taatusti tiennyt Cidin kuolemasta jo aiemmin. Oli outoa, ettei tämä ollut maininnut sitä notaarille tai ylipäätään kenellekään aiemmin. Olihan Cid kuitenkin ollut valtakunnallisesti merkittävä henkilö. Kenties Vayne oli halunnut salata tohtorin kuoleman?

”Syvimmät osanottoni”, notaari jatkoi, kun Balthier ei sanonut mitään. ”Varsin järkyttävä onnettomuus, mutta voitaneen sanoa, että isänne kuoli tehdessään työtään, jota hän niin suuresti rakasti.”
”Kaipa asian voi niinkin ilmaista”, Balthier tokaisi. Cid oli totisesti kuollut viedessään suunnitelmiaan loppuun. Piraatti ei vieläkään ollut saanut ajatuksiaan järjestykseen isänsä suhteen. Kyllä, hän kaipasi sitä isää, joka hänellä oli lapsena ollut, ja ei, hän ei kaivannut sitä isän irvikuvaa, joksi Cid oli muuttunut Giruveganin-vierailunsa jälkeen.
”Huomaan, ettette ole itsekään vielä täysin toipunut järkytyksestä”, notaari päätteli. ”Minun täytyy sanoa… isänne oli erittäin hieno mies, ja on suuri menetys koko valtiolle, että hän poistui tästä maailmasta ennenaikaisesti. Teille menetys on totta kai vielä isompi, en voi kuvitellakaan, miten raskasta tämä aika on Teille ollut.”
”Niin, ette todellakaan voi”, Balthier puuskahti. Hän piti edessään istuvasta miehestä koko ajan vähemmän. Tämä oli siis ollut Cidin ystävä?

Notaari Kelechom näytti hetken hämmentyneeltä, mutta kaivoi sitten pöytälaatikostaan paperipinon, järjesteli sitä hetken, korjasi silmälasiensa asentoa ja ryhtyi vasta sitten puhumaan uudestaan.

”Tohtori Cid oli asiakkaani hyvin pitkään. Olen hoitanut hänen henkilökohtaiset paperiasiansa jo vuosia”, notaari kertoi. ”Valmistelimme vajaa vuosi sitten myös hänen testamenttinsa siltä varalta, että näin kävisi. Nyt kun ajattelen asiaa, hän taisi osata odottaa omaa kuolemaansa… anteeksi, minun ei ehkä olisi pitänyt sanoa tuota.”
”Puhukaa vain suoraan, mikään siihen ukkoon liittyvä ei enää hämmästytä minua”, Balthier sanoi. Taas notaari näytti kummastuneelta. Tämä oli ilmeisesti odottanut tapaavansa surussa riutuvan nuorenmiehen. Kyllä Balthier surikin, mutta hän ei silti aikonut huutaa valitushuutoja kadulla ja ripotella tuhkaa päälleen. Hän oli haudannut isänsä mielessään jo vuosia sitten. Surusta oli tullut osa elämää.

”Niin… tuota, isänne halusi jakaa kaiken reilusti. Hän testamenttasi Teille osan kirjakokoelmastaan sekä viimeiset muistiinpanonsa. Draklorin laboratorion viimeisten keksintöjen suunnitelmat, raportit ja tuotokset kuuluvat Teille. Valtio toki vei niistä osansa, mutta kaikki tohtorin henkilökohtaiseksi työksi luokiteltava kuuluu Teille”, notaari selosti. ”Saatte myös viedä kaiken henkilökohtaisen omaisuutenne, jonka olette aiemmin jättäneet tohtorin asuntoon. Tässä on lista esineistä ja asiakirjoista, jotka kuuluvat nyt Teille”, mies lisäsi ja ojensi paperin Balthierille.

Piraatti silmäili listan nopeasti läpi. Häntä hämmästytti se, että Cid oli jättänyt hänelle ylipäätään yhtään mitään. Kummallista oli myös se, että hän sai kaiken kiviin liittyvän materiaalin. Hän, jota aihe ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kenties Cid yritti haudan takaa kertoa hänelle jotain.

”Lisäksi hän pyysi jättämään Teille tämän”, notaari huomautti ja sai Balthierin kohottamaan katseensa paperista. Vanha mies ojensi hänelle avaimen. ”Tästä ei ole mainintaa virallisissa papereissa, ja tohtori pyysi minua olemaan mainitsematta asiasta muille. Avain on huoneeseen, jonka sisällölle voitte tehdä niin kuin haluatte. Isänne mukaan kenelläkään ei ole sanomista siihen, mihin ratkaisuun päädytte.”

Balthier otti avaimen vastaan. Se oli hänelle vieras, mutta hän arvasi, minkä huoneen oveen se kävisi. Hän oli vieraillut tuossa huoneessa reilut pari vuotta sitten vain pikaisesti eikä tiennyt, halusiko vierailla uudestaan. Ehkä hänen kuitenkin pitäisi poiketa siellä ja päättää, mitä hänen äitinsä omaisuudelle tehtäisiin. Sekin olisi nyt kokonaan hänen. Äidin sukulaisia ei ollut enää elossa. Kaikki hänen juurensa oli katkottu.

”On vielä eräs asia”, notaari jatkoi edelleen. Mies ojensi pöydän yli Balthierille virallisen näköistä asiakirjaa. ”Teitä on pyydetty luopumaan kaikista oikeuksistanne isänne asuntoon. Saatte toki viedä Teille testamentatun omaisuuden, mutta sen jälkeen… No, jos allekirjoitatte paperin, ette ole enää oikeutettu vierailemaan siellä. Teille ei myöskään makseta korvauksia, jos asunto päätetään myydä.”

Balthier tuijotti paperia. Hän tiedosti, että häntä yritettiin vedättää. Talo ja sen piha olivat omaisuuksien arvoisia. Niiden myymisestä olisi saanut sievoisen summan, vaikka sen olisi joutunut jakamaan muiden kanssa.

”Entä laboratorio?” piraatti kysyi saadakseen lisää miettimisaikaa.
”Sen Bunansan suku menettää valtiolle. Keisari on määrännyt sen korvaamaan perintöveron. Siellä jatketaan tutkimuksia. Joskin saatte viedä isänne henkilökohtaiset asiakirjat, jotka Teille on testamentattu. Keisari on ilmoittanut, ettei Archadia jatka tutkimuksia samalla linjalla kuin aiemmin. Lisäksi hän esitti toiveen, ettette käyttäisi tietojanne väärin.”
”Larsan pitäisi tietää, ettei Balthier koskaan tekisi niin”, Fran huomautti väliin. Notaari räpytteli silmiään.
”En tiedä, kuka Te olette, neiti, mutta on epäkunnioittavaa puhutella keisaria noin silloinkin, kun hän ei ole paikalla. Vierojen tavat voivat toki olla erilaiset, mutta…” mies selosti.
”En ole koskaan puhutellut ystäviäni titteleillä.”

Notaari näytti nyt suorastaan pöllämystyneeltä. Balthier saattoi jo kuvitella, millaisia tarinoita tämä kertoisi myöhemmin juodessaan iltaoluttaan lähikapakassa. Tohtori Cidin poika oli nykyisin ilmapiraatti ja tämän partneri kehtasi väittää itseään keisarin henkilökohtaiseksi ystäväksi. Siinä olisi ihmisillä ihmettelemistä.

”Tuota… niin…” notaari rykäisi kuuluvasti. ”Minä en henkilökohtaisesti suosittele tämän asiakirjan allekirjoittamista. Toki teidän oikeutenne voidaan kiistää myös muuta kautta, valitettavasti on päteviä todisteita siitä, ettette ole oikeutettu osuuteenne. Oikean asianajajan avulla voitte silti voittaa…”
”… mutta siinä menee vuosia”, Balthier jatkoi lauseen loppuun. ”Minulla ei ole aikaa tuhlattavaksi oikeussaleissa istumiseen. Sitä paitsi en ole tarvitse turhan rakennuksen kolmasosaa. Antakaa minulle kynä, niin allekirjoitan sen pahuksen paperin.”

Notaari ei ollut tyytyväinen piraatin päätökseen, sen pystyi lukemaan tämän kasvoilta, mutta tämä ojensi silti mustekynän ja pullon nuoremmalle miehelle. Balthier silmäili nopeasti, mihin oli suostumassa ja raapusti sitten nimensä paperin alalaitaan. Noin, hän oli juuri sanoutunut irti osasta omaa menneisyyttään.

”Järjestän tavaroilleni kuljetuksen mahdollisimman pian”, ilmapiraatti ilmoitti. ”Sanokaa niin, jos joku tiedustelee Teiltä asiasta.”
”Välitän viestinne”, notaari Kelechom ilmoitti.

Balthier nousi tuolistaan. Hän tunki avaimen taskuunsa ja taitteli listan uudesta omaisuudestaan sen seuraksi. Päivästä tulisi pitkä. Ensin olisi vierailtava Draklorissa hakemassa Cidin jättämät asiakirjat, sitten hänen olisi kaiketi poikettava myös entisessä kodissaan. Hän ei edes halunnut ajatella, mikä häntä siellä odottaisi.

”Sallikaa minun sanoa”, notaari lausui, kun piraatti oli jo laskemassa kätensä huoneen oven kahvalle. Balthier kääntyi ja jäi katsomaan miestä odottavasti. ”Isänne puhui Teistä aina. Hän suri syvästi, kun lähditte ja jätitte kaiken. Hän tahtoi Teille vain parasta. En tiedä, mitä oikein tapahtui, mutta en usko, että hän koskaan halusi pahaa.”
”Sitten Te ette tuntenut todellista tohtori Cidiä”, Balthier ilmoitti ja marssi ulos toimistosta.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!