Veri vettä sakeampaa?
Draklorin laboratorio näytti samanlaiselta kuin aiemmalla visiitillä. Vain murtojäljet olivat poissa ja tilat oli siivottu. Sisälle ei kävelty noin vain, mutta Balthierin tarvitsi joka tapauksessa vain esitellä itsensä, ja kaksikko ohjattiin oikeaan paikkaan. Äärimmäisen tiukoista turvatoimista oli ilmeisesti siirrytty hutiloinnin puolelle. Olisi voinut kuvitella, että sisäänpyrkijöiltä olisi jollain tavalla varmistettu henkilöllisyys.
Piraattipari pääsi Cidin toimistoon, jossa mikään ei ollut ennallaan. Paperit ja kansiot oli lajiteltu laatikoihin. Myös kirjat oli nostettu pois hyllyistä ja pinottu pöydälle. Eräs laboratorion työntekijöistä esitti suruvalittelunsa ja kertoi sitten, mitkä laatikot oli varattu Balthieria varten.
Yhdessä laatikossa oli kasa sinertäviä kiviä. Balthier tuijotti niitä hetken Franin perääntyessä kauemmas. Nethisiittejä oli edelleen jäljellä, nämä vain olivat ihmisten valmistamia. Tietysti oli kokonaan toinen juttu, toimivatko ne enää. Ilmapiraatti ei välittänyt ottaa asiasta selvää.
”Mitä näille aiotaan tehdä?” mies kysyi työntekijältä ja osoitti laatikkoa.
”Keisari ei halunnut niitä valtion käyttöön. Ne ovat teidän”, nuori työntekijä vastasi.
”Tekisittekö minulle palveluksen?”
”Mitä vain, herra Bunansa.”
”Haluan, että tuhoatte ne ja hävitätte kaikki pienimmätkin sirut, joita niistä mahdollisesti jää jäljelle”, piraatti totesi.
”Mutta… ne ovat isänne elämäntyö!” työntekijä kauhistui.
”Ei, ne olivat hänen elämänsä. Minä en aio toistaa hänen virheitään ja elää kiville. Hankkiutukaa niistä eroon”, Balthier ilmoitti. Hän olisi hyvin onnellinen, jos ei näkisi enää ainuttakaan kiveä, jolla oli erityisiä voimia. Taivaskivet olivat juttu sinänsä, ne olivat hyödyllisiä ja vaarattomia. Niitä vastaan hänellä ei ollut mitään. Sen sijaan nethisiitit olivat tuhoisia, suunniteltu aiheuttamaan pahaa. Niiden voimaa ei ollut tarkoitettu käytettäväksi. Kun tuon laatikon sisältö olisi tuhottu, Ivalice saattaisi vihdoin unohtaa kivien aikakauden.
Työntekijä otti laatikon vastaan ja poistui huoneesta sen kanssa. Tämän naamasta näki, ettei Balthierin käsky ollut todellakaan miellyttänyt. Piraatti ei aikonut muuttaa mieltään. Jos hänellä kerran oli vaikutusvaltaa, hän myös käyttäisi sitä. Kivien taru lopetettaisiin lyhyeen.
Muissa laatikoissa oli lähinnä papereita. Balthier silmäili niitä pikaisesti ja kohotti kulmiaan. Hän oli odottanut jonkinlaista valmistusreseptiä nethisiiteille, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Tekstissä vilahtivat muun muassa sanat ”Lemurés”, ”Glabados” ja ”siivelliset”. Cidin oli täytynyt tutkia samaa legendaa, jota piraatti oli itse jäljittänyt jo jonkin aikaa. Tarinaa, joka oli kiehtonut häntä lapsesta asti…
Miksi? Mitä Lemurésin tarjoamaa Cid oli himoinnut? Mies oli kyllä tiennyt Balthierin kiinnostuksesta legendaa kohtaan, mutta se ei voinut olla ainoa syy. Kenties vastaukset löytyisivät ainoastaan siinä tapauksessa, että piraatti pääsisi oikeasti vierailemaan lapsuutensa haavepaikassa. Nyt hän ainakin tiesi, ettei ollut jahdannut pelkkää kuvitelmaa. Cid ei ollut koskaan tuhlannut aikaansa turhuuksiin. Lemurés oli olemassa, ja Glabadosin kätkö oli avain. Nyt vain täytyi jäljittää avaimen sijainti.
”Jotain mielenkiintoista?” Fran tiedusteli. Balthier vilkaisi vieraa. Hän ei ollut kertonut tarkkoja suunnitelmiaan tälle, koska hän oli koko ajan pelännyt, että olisi väärässä aavistustensa suhteen.
”Kyllä vain”, mies vastasi. ”Illallinen tänään hyvässä ravintolassa?”
Viera näytti kummastuneelta ja kohautti olkapäitään. Nainen ei ollut tyytyväinen vastaukseen, sen näki kyllä.
”Tarkoitan, että kerron sinulle illallisella. Hoidetaan nyt nämä ikävät velvollisuudet ensin alta pois”, piraatti lisäsi. ”Kannetaan nämä laatikot ilma-autoon, jonka vuokrasin, lennetään Cidin talolle ja otetaan loput tavarat. Sitten voimme viedä ne Potille ja jatkaa illalliselle.”
Fran nyökkäsi ja tarttui yhteen pöydälle asetetuista laatikoista. Balthier laski paperit toiseen ja nosti laatikon syliinsä. Zodiark, että paperi osasi painaa paljon.
”Jaksatko sinä kantaa sen?” mies tiedusteli vieralta.
”Jaksan. En ole niin heikko kuin sinä kuvittelet”, nainen sihahti.
”Kovin usein vain näyttää siltä, että…” piraatti aloitti.
”Usvaa ei enää ole, joten unohda koko juttu”, viera kuittasi.
Balthier ei sanonut mitään. Hän oli jo moneen otteeseen yrittänyt keskustella Franin kanssa aiheesta, joka oikeasti vaivasi häntä. Viera oli monesti joutunut Usvan vaikutuksen valtaan, mikä ei voinut olla terveellistä. Sen lisäksi tämä oli lyönyt päänsä Bahamutilla ja menettänyt tajuntansa. Piraatti saattoi vitsailla asiasta, naureskella sille, että hän päätyi yhä useammin kantamaan Franin pois taistelukentältä. Totuus kuitenkin oli, ettei tilanne huvittanut häntä pätkääkään.
Kyllä, mies halusi jakaa seikkailut vieran kanssa, mutta hän halusi heidän molempien selviävän hengissä. Naiset olivat heikompia kuin miehet, lisäksi Franilla oli heikkouksia, joita ihmisnaisilta ei löytynyt. Usvaa ei ollut näkynyt viime aikoina (Balthier oli nähnyt sitä viimeksi Barheimissa), mutta koska magiaa pystyttiin edelleen käyttämään, sitä oli jäljellä. Fran sanoi maagisten kykyjensä heikenneen hieman, mutta silti viera pystyi loihtimaan yhtä sun toista. Usvaa oli, sanoi nainen mitä tahansa.
Juuri Usva pelotti Balthieria eniten. Hän oli kolmesti todistanut, mitä se teki Franille. Joka kerta hän oli saanut pelätä naisen kuolevan. Hän ei halunnut kokea sellaista enää, joten hän ei halunnut viedä Frania paikkoihin, jossa Usvaa oli paljon. Ongelmallista tilanteessa oli, että hän ei nähnyt Usvaa, jos se oli ohutta, eikä hän todellakaan haistanut sitä (ellei haju ollut erityisen voimakas, mutta sitä se oli vain harvoin). Fran kyllä aisti Usvan läsnäolon ja voimakkuuden, pystyi jopa haistamaan sen pitkän matkan päästä. Valitettavasti viera ei välttämättä sanoisi asiasta mitään, tämä oli päättänyt pysyä Balthierin kannoilla seikkailussa kuin seikkailussa.
Piraatin teki mieli raastaa hiuksia päästään. Hän oli itse mennyt sanomaan vieralle, että halusi jakaa elämänsä kaikki hetket tämän kanssa. Hän oli puhunut siitä, miten he voisivat lentää yhdessä, seikkailla yhdessä, kokea yhdessä kaiken kokemisen arvoisen. Nyt nuo sanat kostautuivat. Fran oli ottanut ne kirjaimellisesti, mutta Balthier ei ollut todellakaan tarkoittanut, että hän halusi kuljettaa naisen kuoleman syleilyyn vain siksi, että he seikkailisivat yhdessä.
Zodiarkin tähden! Balthier halusi pitää Franin turvassa. Pitää naisen kotona ja huolehtia siitä, että tällä oli kaikki hyvin. Viera ei vain sattunut olemaan niitä naisia, jotka nauttivat sellaisesta. Fran oli itsenäinen ja päätti, minne meni ja mitä teki. Tämä ei suostunut kenenkään holhottavaksi. Balthierin oli myös pakko myöntää itselleen, ettei hän olisi edes halunnut naista, joka suostuisi kyselemättä hänen ehtoihinsa ja alistuisi pysymään kotona kaipaamassa.
Niin, hän oli saanut, mitä oli halunnut. Valitettavasti hän ei osannut käsitellä saamaansa pakettia. Ehkä hänen oli vain tyydyttävä osaansa ja nautittava siitä.
Piraattikaksikko lastasi laatikot vuokratun ilma-auton takapenkille. Balthier istahti kuljettajan paikalle ja odotti, että Fran pääsi istumaan toiselle puolelle. Mies ei ollut lentänyt tällaisella välineellä aiemmin. Auto oli samanlainen kuin ilmataksit, mutta hieman pienempi. Kun hän oli vielä asunut Archadesissa, tällaisia ei ollut ollut tarjolla yksityishenkilöille. Taksit olivat olleet ainoa vaihtoehto. Paljon oli muuttunut, sillä auton vuokrannut mies oli kertonut, että kaikilla varakkailla perheillä oli nykyään oma ilma-auto. Laite oli status-symboli. Jos Balthier olisi edelleen asunut kaupungissa, hänkin olisi hankkinut oman. Autolla ajaminen erosi ilmalaivalla liikkumisesta vain vähän, mutta sillä pääsi kulkemaan näppärämmin. Ilmalaivasta hän ei koskaan luopuisi, mutta kaupunkiajoon tämä laite oli täydellinen.
”Tällaisen voisi joskus hankkia”, mies totesi kiitäessään pitkin taksien reittejä talojen välissä.
”Minä pidän enemmän lentopyörästä”, Fran kuittasi. ”Tässä ei ole mitään jännitystä.”
”Et voi kuljettaa lapsia pyörällä”, Balthier sanoi, ennen kuin ehti ajatella loppuun asti. Mitä hittoa? Miksi hän oli sanonut noin? Mistä lapset olivat yhtäkkiä tulleet hänen mieleensä? Piraatti puisteli päätään. He olivat käyneet tasan yhden keskustelun lasten hankkimisesta ja siitäkin oli vuosia.
Piraattipari pääsi Cidin toimistoon, jossa mikään ei ollut ennallaan. Paperit ja kansiot oli lajiteltu laatikoihin. Myös kirjat oli nostettu pois hyllyistä ja pinottu pöydälle. Eräs laboratorion työntekijöistä esitti suruvalittelunsa ja kertoi sitten, mitkä laatikot oli varattu Balthieria varten.
Yhdessä laatikossa oli kasa sinertäviä kiviä. Balthier tuijotti niitä hetken Franin perääntyessä kauemmas. Nethisiittejä oli edelleen jäljellä, nämä vain olivat ihmisten valmistamia. Tietysti oli kokonaan toinen juttu, toimivatko ne enää. Ilmapiraatti ei välittänyt ottaa asiasta selvää.
”Mitä näille aiotaan tehdä?” mies kysyi työntekijältä ja osoitti laatikkoa.
”Keisari ei halunnut niitä valtion käyttöön. Ne ovat teidän”, nuori työntekijä vastasi.
”Tekisittekö minulle palveluksen?”
”Mitä vain, herra Bunansa.”
”Haluan, että tuhoatte ne ja hävitätte kaikki pienimmätkin sirut, joita niistä mahdollisesti jää jäljelle”, piraatti totesi.
”Mutta… ne ovat isänne elämäntyö!” työntekijä kauhistui.
”Ei, ne olivat hänen elämänsä. Minä en aio toistaa hänen virheitään ja elää kiville. Hankkiutukaa niistä eroon”, Balthier ilmoitti. Hän olisi hyvin onnellinen, jos ei näkisi enää ainuttakaan kiveä, jolla oli erityisiä voimia. Taivaskivet olivat juttu sinänsä, ne olivat hyödyllisiä ja vaarattomia. Niitä vastaan hänellä ei ollut mitään. Sen sijaan nethisiitit olivat tuhoisia, suunniteltu aiheuttamaan pahaa. Niiden voimaa ei ollut tarkoitettu käytettäväksi. Kun tuon laatikon sisältö olisi tuhottu, Ivalice saattaisi vihdoin unohtaa kivien aikakauden.
Työntekijä otti laatikon vastaan ja poistui huoneesta sen kanssa. Tämän naamasta näki, ettei Balthierin käsky ollut todellakaan miellyttänyt. Piraatti ei aikonut muuttaa mieltään. Jos hänellä kerran oli vaikutusvaltaa, hän myös käyttäisi sitä. Kivien taru lopetettaisiin lyhyeen.
Muissa laatikoissa oli lähinnä papereita. Balthier silmäili niitä pikaisesti ja kohotti kulmiaan. Hän oli odottanut jonkinlaista valmistusreseptiä nethisiiteille, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Tekstissä vilahtivat muun muassa sanat ”Lemurés”, ”Glabados” ja ”siivelliset”. Cidin oli täytynyt tutkia samaa legendaa, jota piraatti oli itse jäljittänyt jo jonkin aikaa. Tarinaa, joka oli kiehtonut häntä lapsesta asti…
Miksi? Mitä Lemurésin tarjoamaa Cid oli himoinnut? Mies oli kyllä tiennyt Balthierin kiinnostuksesta legendaa kohtaan, mutta se ei voinut olla ainoa syy. Kenties vastaukset löytyisivät ainoastaan siinä tapauksessa, että piraatti pääsisi oikeasti vierailemaan lapsuutensa haavepaikassa. Nyt hän ainakin tiesi, ettei ollut jahdannut pelkkää kuvitelmaa. Cid ei ollut koskaan tuhlannut aikaansa turhuuksiin. Lemurés oli olemassa, ja Glabadosin kätkö oli avain. Nyt vain täytyi jäljittää avaimen sijainti.
”Jotain mielenkiintoista?” Fran tiedusteli. Balthier vilkaisi vieraa. Hän ei ollut kertonut tarkkoja suunnitelmiaan tälle, koska hän oli koko ajan pelännyt, että olisi väärässä aavistustensa suhteen.
”Kyllä vain”, mies vastasi. ”Illallinen tänään hyvässä ravintolassa?”
Viera näytti kummastuneelta ja kohautti olkapäitään. Nainen ei ollut tyytyväinen vastaukseen, sen näki kyllä.
”Tarkoitan, että kerron sinulle illallisella. Hoidetaan nyt nämä ikävät velvollisuudet ensin alta pois”, piraatti lisäsi. ”Kannetaan nämä laatikot ilma-autoon, jonka vuokrasin, lennetään Cidin talolle ja otetaan loput tavarat. Sitten voimme viedä ne Potille ja jatkaa illalliselle.”
Fran nyökkäsi ja tarttui yhteen pöydälle asetetuista laatikoista. Balthier laski paperit toiseen ja nosti laatikon syliinsä. Zodiark, että paperi osasi painaa paljon.
”Jaksatko sinä kantaa sen?” mies tiedusteli vieralta.
”Jaksan. En ole niin heikko kuin sinä kuvittelet”, nainen sihahti.
”Kovin usein vain näyttää siltä, että…” piraatti aloitti.
”Usvaa ei enää ole, joten unohda koko juttu”, viera kuittasi.
Balthier ei sanonut mitään. Hän oli jo moneen otteeseen yrittänyt keskustella Franin kanssa aiheesta, joka oikeasti vaivasi häntä. Viera oli monesti joutunut Usvan vaikutuksen valtaan, mikä ei voinut olla terveellistä. Sen lisäksi tämä oli lyönyt päänsä Bahamutilla ja menettänyt tajuntansa. Piraatti saattoi vitsailla asiasta, naureskella sille, että hän päätyi yhä useammin kantamaan Franin pois taistelukentältä. Totuus kuitenkin oli, ettei tilanne huvittanut häntä pätkääkään.
Kyllä, mies halusi jakaa seikkailut vieran kanssa, mutta hän halusi heidän molempien selviävän hengissä. Naiset olivat heikompia kuin miehet, lisäksi Franilla oli heikkouksia, joita ihmisnaisilta ei löytynyt. Usvaa ei ollut näkynyt viime aikoina (Balthier oli nähnyt sitä viimeksi Barheimissa), mutta koska magiaa pystyttiin edelleen käyttämään, sitä oli jäljellä. Fran sanoi maagisten kykyjensä heikenneen hieman, mutta silti viera pystyi loihtimaan yhtä sun toista. Usvaa oli, sanoi nainen mitä tahansa.
Juuri Usva pelotti Balthieria eniten. Hän oli kolmesti todistanut, mitä se teki Franille. Joka kerta hän oli saanut pelätä naisen kuolevan. Hän ei halunnut kokea sellaista enää, joten hän ei halunnut viedä Frania paikkoihin, jossa Usvaa oli paljon. Ongelmallista tilanteessa oli, että hän ei nähnyt Usvaa, jos se oli ohutta, eikä hän todellakaan haistanut sitä (ellei haju ollut erityisen voimakas, mutta sitä se oli vain harvoin). Fran kyllä aisti Usvan läsnäolon ja voimakkuuden, pystyi jopa haistamaan sen pitkän matkan päästä. Valitettavasti viera ei välttämättä sanoisi asiasta mitään, tämä oli päättänyt pysyä Balthierin kannoilla seikkailussa kuin seikkailussa.
Piraatin teki mieli raastaa hiuksia päästään. Hän oli itse mennyt sanomaan vieralle, että halusi jakaa elämänsä kaikki hetket tämän kanssa. Hän oli puhunut siitä, miten he voisivat lentää yhdessä, seikkailla yhdessä, kokea yhdessä kaiken kokemisen arvoisen. Nyt nuo sanat kostautuivat. Fran oli ottanut ne kirjaimellisesti, mutta Balthier ei ollut todellakaan tarkoittanut, että hän halusi kuljettaa naisen kuoleman syleilyyn vain siksi, että he seikkailisivat yhdessä.
Zodiarkin tähden! Balthier halusi pitää Franin turvassa. Pitää naisen kotona ja huolehtia siitä, että tällä oli kaikki hyvin. Viera ei vain sattunut olemaan niitä naisia, jotka nauttivat sellaisesta. Fran oli itsenäinen ja päätti, minne meni ja mitä teki. Tämä ei suostunut kenenkään holhottavaksi. Balthierin oli myös pakko myöntää itselleen, ettei hän olisi edes halunnut naista, joka suostuisi kyselemättä hänen ehtoihinsa ja alistuisi pysymään kotona kaipaamassa.
Niin, hän oli saanut, mitä oli halunnut. Valitettavasti hän ei osannut käsitellä saamaansa pakettia. Ehkä hänen oli vain tyydyttävä osaansa ja nautittava siitä.
Piraattikaksikko lastasi laatikot vuokratun ilma-auton takapenkille. Balthier istahti kuljettajan paikalle ja odotti, että Fran pääsi istumaan toiselle puolelle. Mies ei ollut lentänyt tällaisella välineellä aiemmin. Auto oli samanlainen kuin ilmataksit, mutta hieman pienempi. Kun hän oli vielä asunut Archadesissa, tällaisia ei ollut ollut tarjolla yksityishenkilöille. Taksit olivat olleet ainoa vaihtoehto. Paljon oli muuttunut, sillä auton vuokrannut mies oli kertonut, että kaikilla varakkailla perheillä oli nykyään oma ilma-auto. Laite oli status-symboli. Jos Balthier olisi edelleen asunut kaupungissa, hänkin olisi hankkinut oman. Autolla ajaminen erosi ilmalaivalla liikkumisesta vain vähän, mutta sillä pääsi kulkemaan näppärämmin. Ilmalaivasta hän ei koskaan luopuisi, mutta kaupunkiajoon tämä laite oli täydellinen.
”Tällaisen voisi joskus hankkia”, mies totesi kiitäessään pitkin taksien reittejä talojen välissä.
”Minä pidän enemmän lentopyörästä”, Fran kuittasi. ”Tässä ei ole mitään jännitystä.”
”Et voi kuljettaa lapsia pyörällä”, Balthier sanoi, ennen kuin ehti ajatella loppuun asti. Mitä hittoa? Miksi hän oli sanonut noin? Mistä lapset olivat yhtäkkiä tulleet hänen mieleensä? Piraatti puisteli päätään. He olivat käyneet tasan yhden keskustelun lasten hankkimisesta ja siitäkin oli vuosia.
”Pari kysymystä vielä…” Balthier sanoi, vaikka Fran näytti olevan ajatuksissaan. Tilanne huolestutti nuorukaista oikeasti. Totta kai hänen olisi pitänyt ajatella asiaa etukäteen, mutta… no, jotenkin hän ei vain ollut tullut ajatelleeksi. ”Kuinka helposti vierat… saavat lapsia?”
”Hehkun jälkeen suurin osa lisääntyjistä on tullut kantaviksi. Toiset tosin joutuvat yrittämään monta kertaa, ennen kuin saavat ensimmäisen lapsensa”, Fran selitti. ”Miksi tämä kaikki kiinnostaa sinua?”
”Et kysy tuota tosissasi!” Balthier huudahti epäuskoinen ilme kasvoillaan. Fran kuitenkin kohotti kulmakarvojaan kysyvästi. ”Hyvä on, selitetäänpä tämä sinun kielelläsi. Nyt ei ole Hehkun aika, mutta sinä suoritit lisääntymisrituaalin minun kanssani. Tuolla rituaalilla on tietty tarkoitus; tuoda maailmaan lisää pikkuvieroja. Kuinka suurella todennäköisyydellä niitä pikkuvieroja on tulossa lähiaikoina?”
Franin kasvoille kohosi häkeltynyt ilme. Ilmeisesti vierakaan ei ollut ajatellut asiaa etukäteen.
”En tiedä”, viera vastasi. Tämä kuulosti rehelliseltä. Balthieria huolestutti entistä enemmän. Oli vaikea jäsennellä omia ajatuksiaan. Hän oli vasta kaksikymmentä, ei todellakaan valmis isäksi. ”Olen nähnyt vieran ja ihmisen lapsia. Tiedän erään vieran, jolla on kolme lasta, ja hän elää avioliitossa.”
”Kauan hän on elänyt niin?”
”Luulen, että vuosia.”
”Kuulostaisi siltä, ettei raskaus ole sitten niin hirveän todennäköinen vaihtoehto”, Balthier totesi helpottuneena. Ehkä riski oli suhteellisen pieni.
”Luulen, että eri lajien yhteiset jälkeläiset ovat kuitenkin aika harvassa. Tiedän erään toisen vieran, joka pitää monia miehiä, eikä hänellä ole yhtään lasta”, nainen lisäsi.
Nuorukainen nyökkäsi ja oli pitkään hiljaa. Fran leikitteli hiuskiehkurallaan ja näytti vaipuneen omiin ajatuksiinsa. Balthier punnitsi tilannetta mielessään. He olivat harrastaneet seksiä ja olleet välittämättä seurauksista. Kumpikaan heistä ei ollut ajatellut asiaa, joten he olivat yhtä syyllisiä, yhtä typeriä. Mies myönsi, ettei yleensäkään ajatellut, mitä seurauksia seksiseikkailuilla saattoi olla, mutta hänellä ei ollut ollut tapana roikkua samassa naisessa niin pitkään, että asialla olisi ollut merkitystä. Ja sitä paitsi, sellaiset naiset, jotka levittivät jalkansa helposti, olivat varmasti tietoisia riskeistä. Fran ei kuulunut siihen kategoriaan.
No, joka tapauksessa vastuu oli heidän kummankin. Balthier ei halunnut lapsia, ei ainakaan vielä, mutta hän ei voinut jättää vieraa pulaan. Jos seurauksia tulisi, hän kantaisi oman osuutensa vastuusta. Silti hän toivoi, ettei pikkuvieroja ollut vielä tulossa muutamaan vuoteen.
Muutamaan vuoteen…? Niinkö hän tosiaan ajatteli? Mies puisteli nopeasti päätään, nyt ei ollut aika pohdiskella enempää. Hänen oli sanottava jotain Franille, ettei tämä taas ehtisi käsittää asioita väärin.
”Jos sinä olet raskaana… sinun kielelläsi, tulet kantavaksi…” Balthier mutisi ja nielaisi kuuluvasti. Sitten hän kohotti katseensa ja katsoi Frania suoraan silmiin. ”Sitten me keksimme jotain. Ei yksi ilmapiraatti lisää pahaa tee. Poikahan voi opetella sekä lentämään että huoltamaan Strahlia. Pääsemme itse vähemmällä.”
”Poika?”
”Tai tyttö.”
”Hehkun jälkeen suurin osa lisääntyjistä on tullut kantaviksi. Toiset tosin joutuvat yrittämään monta kertaa, ennen kuin saavat ensimmäisen lapsensa”, Fran selitti. ”Miksi tämä kaikki kiinnostaa sinua?”
”Et kysy tuota tosissasi!” Balthier huudahti epäuskoinen ilme kasvoillaan. Fran kuitenkin kohotti kulmakarvojaan kysyvästi. ”Hyvä on, selitetäänpä tämä sinun kielelläsi. Nyt ei ole Hehkun aika, mutta sinä suoritit lisääntymisrituaalin minun kanssani. Tuolla rituaalilla on tietty tarkoitus; tuoda maailmaan lisää pikkuvieroja. Kuinka suurella todennäköisyydellä niitä pikkuvieroja on tulossa lähiaikoina?”
Franin kasvoille kohosi häkeltynyt ilme. Ilmeisesti vierakaan ei ollut ajatellut asiaa etukäteen.
”En tiedä”, viera vastasi. Tämä kuulosti rehelliseltä. Balthieria huolestutti entistä enemmän. Oli vaikea jäsennellä omia ajatuksiaan. Hän oli vasta kaksikymmentä, ei todellakaan valmis isäksi. ”Olen nähnyt vieran ja ihmisen lapsia. Tiedän erään vieran, jolla on kolme lasta, ja hän elää avioliitossa.”
”Kauan hän on elänyt niin?”
”Luulen, että vuosia.”
”Kuulostaisi siltä, ettei raskaus ole sitten niin hirveän todennäköinen vaihtoehto”, Balthier totesi helpottuneena. Ehkä riski oli suhteellisen pieni.
”Luulen, että eri lajien yhteiset jälkeläiset ovat kuitenkin aika harvassa. Tiedän erään toisen vieran, joka pitää monia miehiä, eikä hänellä ole yhtään lasta”, nainen lisäsi.
Nuorukainen nyökkäsi ja oli pitkään hiljaa. Fran leikitteli hiuskiehkurallaan ja näytti vaipuneen omiin ajatuksiinsa. Balthier punnitsi tilannetta mielessään. He olivat harrastaneet seksiä ja olleet välittämättä seurauksista. Kumpikaan heistä ei ollut ajatellut asiaa, joten he olivat yhtä syyllisiä, yhtä typeriä. Mies myönsi, ettei yleensäkään ajatellut, mitä seurauksia seksiseikkailuilla saattoi olla, mutta hänellä ei ollut ollut tapana roikkua samassa naisessa niin pitkään, että asialla olisi ollut merkitystä. Ja sitä paitsi, sellaiset naiset, jotka levittivät jalkansa helposti, olivat varmasti tietoisia riskeistä. Fran ei kuulunut siihen kategoriaan.
No, joka tapauksessa vastuu oli heidän kummankin. Balthier ei halunnut lapsia, ei ainakaan vielä, mutta hän ei voinut jättää vieraa pulaan. Jos seurauksia tulisi, hän kantaisi oman osuutensa vastuusta. Silti hän toivoi, ettei pikkuvieroja ollut vielä tulossa muutamaan vuoteen.
Muutamaan vuoteen…? Niinkö hän tosiaan ajatteli? Mies puisteli nopeasti päätään, nyt ei ollut aika pohdiskella enempää. Hänen oli sanottava jotain Franille, ettei tämä taas ehtisi käsittää asioita väärin.
”Jos sinä olet raskaana… sinun kielelläsi, tulet kantavaksi…” Balthier mutisi ja nielaisi kuuluvasti. Sitten hän kohotti katseensa ja katsoi Frania suoraan silmiin. ”Sitten me keksimme jotain. Ei yksi ilmapiraatti lisää pahaa tee. Poikahan voi opetella sekä lentämään että huoltamaan Strahlia. Pääsemme itse vähemmällä.”
”Poika?”
”Tai tyttö.”
Balthier muisti, miten huolissaan oli tuolloin ollut. Huoli oli kuitenkin osoittautunut turhaksi. Nyt hän oli kulkenut melkein kolme vuotta yhteistä taivalta Franin kanssa eikä viera ollut vieläkään raskaana. Oli selvää, että ihmisen ja vieran oli vaikea saada keskenään jälkeläisiä. Mahdotonta se ei Franin puheiden mukaan ollut, mutta käytäntö oli osoittanut, että lisääntymistä tapahtui hyvin epätodennäköisesti.
Piraatti ei ollut varma, halusiko hän edes jälkeläisiä. Kun hänen oma isänsä oli ollut mitä oli ollut, pystyisikö hän koskaan olemaan parempi? Hän ei halunnut pettää omia lapsiaan samalla tavalla, mutta se oli ainoa malli, joka hänellä oli ollut.
Nyt miehen alitajunta oli pettänyt hänet. Se oli työntänyt hänen suuhunsa sanoja, joita hän ei ollut koskaan uskonut lausuvansa ääneen. Halusiko hän jotain, mitä ei tiennyt haluavansa?
”Lapsia?” Fran toisti. ”Olin siinä käsityksessä, ettet sinä halua lisää pikkuvieroja maailmaan.”
”Eihän sitä tiedä, olisiko lopputuloksena pikkuvieroja vai pikkuihmisiä”, Balthier väisteli. Oliko tämä nyt oikea hetki keskustella asiasta? Tosin hän oli itse aloittanut, joten oli epäreilua vaihtaa puheenaihetta.
”Itse asiassa kaikilla ihmisen ja vierojen jälkeläisillä on vierojen korvat. Ne ovat vain lyhyemmät kuin puhdasverisillä vieroilla”, Fran totesi. ”Tai ainakin niillä, jotka minä olen nähnyt.”
”Pikkuvieroja siis”, Balthier hymähti. Hän tunsi olevansa ansassa. Kyllä kai asiasta pitäisi puhua, jo senkin takia, ettei jälkeläisiä ollut siunaantunut ahkerasta… no, yrittämisestä huolimatta - vaikkei lisääntyminen ollut ollut päätarkoitus. Jos Fran jossain vaiheessa haluaisi lapsia, saattoi olla, ettei Balthier pystyisi niitä vieralle antamaan. Kenties hänessä oli jotain vialla, kun lapsia ei ollut tullut. Hän ei muistanut, että kukaan hänen entisistä heiloistakaan olisi ilmoitellut lapsista. Niin, ehkä hän ei tosiaan kyennyt saamaan jälkeläisiä.
Jostain syystä sekään ajatus ei miellyttänyt miestä. Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt olla tyytyväinen, jos raskauden riskiä ei olisi ollenkaan. Silti hän ei ollut. Tiesikö hän itsekään, mitä halusi?
”Tai ihmisvieroja”, Fran pohdiskeli. Nainen tuijotti kaupunkia, joka avautui auton ikkunan toisella puolella. Balthier vilkuili vieran suuntaan, muttei voinut kääntyä katsomaan tätä kunnolla. Autolla ajaessa oli kiinnitettävä tosissaan huomiota ympäristöön, ettei törmännyt taloon tai vaikkapa ilmataksiin, joka tuli kulman takaa. Jonkun olisi pitänyt luoda tarkemmat säännöt kaupunkiajolle. Se oli melkoista hullunmyllyä, vaikka mies siitä nauttikin.
”Katso, talon edessä on kaksi muutakin ilma-autoa”, viera huomautti. Balthier oli pannut saman merkille. Hän oli tyytyväinen siihen, että puheenaihe vaihtui.
”Joku muukin on tullut visiitille”, mies totesi ja parkkeerasi ilma-autonsa naapuritalon edustalle, koska Cidin asunnon eteen ei enää yksinkertaisesti mahtunut. Kun pariskunta nousi autosta, mies vilkaisi vaistomaisesti naapuriin. Ketään ei näkynyt, mutta piha näytti hoidetulta.
”Ketä siellä mahtaa olla?” Fran pohdiskeli, kun piraatit kävelivät pihan poikki talon etuovelle. Balthier ei muistanut, milloin hän oli viimeksi kulkenut tästä. Viimeisellä vierailullaan hän oli antanut Franin tiirikoida takaoven auki. Etuovesta hän oli kaiketi kulkenut noin kuusi tai seitsemän vuotta sitten.
”Minulla on hyvä aavistus”, Balthier vastasi avatessaan oven. Se ei ollut lukossa.
Piraatti johdatti vieran olohuoneeseen, josta kantautui vaimeaa keskustelua. Hän veti syvään henkeä astuessaan huoneeseen naisen perässä. Kirjahyllyn edessä seisoi kaksi miestä, joita hän ei ollut nähnyt aikoihin. Cidin piirteet pystyi tunnistamaan kummastakin, vaikka nämä olivat paljon tummempia sekä iholtaan että hiuksiltaan kuin ukko.
Miehet kääntyivät katsomaan tulijoita. Kummankin kulmat kurtistuivat ja kasvoilta paistoi hyvin selvä ärtymys. Balthier laski kätensä Franin selälle ja ohjasi naisen peremmälle huoneeseen. Hän ei aikonut nöyristellä.
”Tuhlaajapojan paluu”, vanhempi, silmälasipäinen mies totesi ja vilkaisi toista miestä.
”Jules ei valehdellut”, toinen tuhahti. ”Tosin hän ei maininnut mitään naisseurasta.”
”Olisiko kakarasta kasvanut mies, ja olisiko hän kenties asettunut aloilleen?” silmälasipäinen pohdiskeli.
Balthier huokaisi. Hän tiesi kyllä, ettei ollut tervetullut, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan lähteä, ennen kuin hän oli noutanut osuutensa perinnöstään.
”Fran, saanko esitellä, veljeni Mustadio”, piraatti lausui ja viittasi silmälasipäiseen mieheen, ”ja Demetrio Bunansa.”
”Hauska tutustua”, viera sanoi ja käveli miesten luokse. Tämä ojensi kätensä ensin vanhemmalle veljelle. ”Minä olen Fran, Balthierin partneri.”
Mustadio tarttui vieran käteen ja kohotti sen huulilleen samalla, kun kumarsi naiselle. Demetrio toisti veljensä elkeet. Balthier ei sanonut sanaakaan vaan pysytteli kauempana. Rozarrialaiset piirteet näkyivät veljissä aivan liian hyvin. Keikareita, hinttareita, samanlaisia kuin Al-Cid.
”Huhut veljemme nimenmuutoksesta ovat siis totta”, Mustadio totesi vieralle. ”On kuitenkin valitettavaa, ettei kukaan kertonut, että hänellä on noin sievä ja sivistynyt seuralainen.”
”Varsin hämmästyttävää sanoisin”, Demetrio jatkoi. ”Pikku-Ran ei ole koskaan osoittanut merkkejä sivistyksestä, tullut nabradialaiseen äitiinsä…”
”Ran?” Fran toisti.
Pahus, Balthierin olisi pitänyt informoida vieraa paremmin. Hän oli ajatellut, että perhetarinoiden kertomiseen olisi ollut enemmän aikaa, nyt viivyttely sitten kostautui.
”Ah, vanhat tavat istuvat tiukassa”, Mustadio tuumasi. ”Hän ei ole siis vaivautunut kertomaan sinulle todellista nimeään, saati lempinimeään. Kuinka tapaistasi, Ran. Äitisikin tykkäsi valehdella asioista ja viedä toisten omaisuutta.”
”Jätä äitini pois tästä keskustelusta”, Balthier ärähti ja käveli Franin vierelle. ”Olen pahoillani, etten ole kertonut sinulle. On asioista, joista en puhu mielelläni”, mies lisäsi vieralle.
”Kuten siitä, että olet pelkkä huoranpenikka, joka nyt tulee anelemaan osuuttaan perinnöstä?” Demetrio tiedusteli.
”He olivat kunniallisesti naimisissa”, Balthier huomautti. Mies puristi kätensä nyrkkiin ja avasi ne uudelleen. Iloinen jälleennäkeminen? Ei tosiaan!
”Sinun viettelevän huoraäitisi takia…” Demetrio aloitti.
”En tiedä, mitä menneisyydessä on tapahtunut, mutta sen tiedän, ettei Balthier ole täällä se sivistymätön”, Fran keskeytti. ”Kuolleista ei pidä puhuman pahaa. Jopa tohtori Cid osoitti suurempaa sydämen sivistystä kuin te kaksi, vaikka hän oli varsin kylmätunteinen tiedemies.”
Demetrio loi hyytävän katseen vieran suuntaan, eikä Mustadiokaan näyttänyt ilahtuneelta naisen sanoista.
”Naisen ei pidä avata suutaan, kun miehet keskustelevat”, Mustadio huomautti hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Yksikään vieranainen ei ota käskyjä vastaan mieheltä”, Fran vastasi.
”Hmph, varsin oletettavaa, ettet osaa pitää edes naistasi kurissa, Ran”, Demetrio pilkkasi. ”Tai kenties valitsit tarkoituksella sellaisen, joka voi pompottaa sinua, ettei sinun tarvitsisi edelleenkään kantaa vastuuta teoistasi.”
”Valitsin rinnalleni tasa-arvoisen kumppanin, en aivotonta chocoboa, joka nuolee saappaani käskystäni”, Balthier tuhahti. Hän alkoi saada tarpeekseen tästä keskustelusta.
Olohuoneessa vallitsi kiusaantunut tunnelma. Balthier olisi halunnut kaapata Franin kainaloonsa ja marssia ulos talosta, mutta hän ei halunnut jättää perintöosuuttaan veljilleen. Lisäksi hän halusi viedä äitinsä tavarat pois talosta. Mustadio ja Demetrio olisivat luultavasti polttaneet ne vihassaan.
Tietyllä tavalla Balthier ymmärsi veljiään. Näiden äiti oli mennyt Cidin kanssa naimisiin paljon ennen piraatin syntymää. Mustadio oli Balthieria kaksitoista vuotta vanhempi, Demetrio viisi. Molemmat olivat syntyneet Cidin ja rozarrialaisen Drinan avioliiton aikana. Pariskunta oli kuitenkin ajautunut riitoihin – tai niin Balthier oli ainakin asian käsittänyt – ja eronnut. Sitten Cid oli nainut Fatiman, Balthierin äidin, joka oli menehtynyt pian pojan syntymän jälkeen.
Mustadion ja Demetrion kanta oli, että Balthierin äiti oli varastanut heidän äidiltään aviomiehen. Drina oli edelleen elossa ja edelleen katkera. Tämä ei ollut koskaan pitänyt Balthierista, mutta piraatti ei ollut vaivannut asialla päätään. Hän ei ollut edes yrittänyt tulla toimeen veljiensä äidin kanssa. Veljiensä kanssa hän oli kyllä yrittänyt, nämä olivat sentään joskus vierailleet hänen ja Cidin luona, mutta yrittäminen oli ollut turhaa.
Balthier oli aina ollut veljilleen pelkkä äpärä – epäilemättä siksi, että näiden äiti oli sanonut niin, lapset eivät keksineet tuollaista omasta päästään. Todiste siitä, että Fatima oli vietellyt Cidin ja vienyt poikien äidiltä miehen. Juopa veljesten välillä oli paisunut rotkoksi, eikä Cid ollut vaivautunut tekemään mitään poikiensa välien korjaamiseksi.
”Tiedän, tiedän… hän halusi jättää astiaston meille, mutta näin, miten sinä katselit sitä. Ottakaa te se, en usko, että Mustadiota haittaa. Vai mitä, rakas? Eihän sinua haittaa, jos Marie ja Demetrio saavat astiast-” lörpöttelevä ääni tunkeutui olohuoneeseen ja sammui, kun kaksi naista astuivat sisälle ahtaaksi ja ahdistuneeksi käyneeseen huoneeseen.
Balthier käänsi katseensa naisten suuntaan. Hän ei ollut tavannut näitä koskaan aiemmin, mutta arvasi kyllä, että hänen veljensä olivat menneet naimisiin. Nuorempi naisista näytti olevan raskaana. Kaikki muistutti piraattia tänään lapsista.
”Isine, Marie”, Mustadio tervehti naisia. Isine oli rozarrialainen, siitä ei ollut epäilystäkään. Tämä oli ehdottomasti liian tumma ja kurvikas ollakseen kotoisin Archadiasta. Marie sen sijaan oli hyvin tyypillinen, vaalea archadialainen. ”Veljemme Ffamran päätti pistäytyä visiitille puolisonsa kanssa.”
Balthier yllättyi kohteliaista sanoista. Luultavasti lisää nöyryytyksiä ja törkeyksiä oli tulossa, mutta niitä ei esitettäisi naisten kuullen. Se sopi kyllä hänelle. Hän halusi selvitä tilanteesta mahdollisimman vähällä.
”Hauska tutustua, herra Bunansa”, Isine kiirehti sanomaan Marien myötäillessä vieressä.
”Ilo on kokonaan minun puolellani, arvon rouvat”, Balthier vastasi.
”Mustadio ei ole juuri puhunut Teistä, mutta jos tulette yhtään veljiinne, olette varmasti täydellinen herrasmies, herra Bunansa”, Isine jatkoi.
”Sanokaa vain Balthier”, piraatti huomautti. ”En voi sanoa muistuttavani veljiäni kovinkaan paljon, mutta Fran voinee vakuuttaa teille, että herrasmiehen eleet taidan kyllä.”
Viera nyökkäsi naisille, jotka silmäilivät tätä pitkään. Archadiassa ei näkynyt vieroja, joten naiset eivät oikein tienneet, miten tähän olisi pitänyt suhtautua. Lopulta Marie kuitenkin antoi hymyn levitä kasvoilleen.
”Me olimme juuri käymässä läpi tohtorin keittiötarvikkeita. Et usko, miten paljon hänellä on niitä yksinäiseksi mieheksi”, vaalea nainen selosti. ”Tule mukaamme, kenties sieltä löytyy jotain teidänkin kotiin sopivaa.”
”Niin, meillä on niin paljon kaikkea, ettemme mitenkään voi ottaa osuuttamme. Ehkä sinä löydät jotain mieleistä”, Isine lisäsi. ”Ja ehkä voisitte tulla meille myöhemmin illalliselle. Tutustuisin kovin mieluusti Mustadion sukulaisiin.”
Fran vilkaisi Balthierin suuntaan. Piraatti ei tiennyt, mitä sanoa. Hänen veljiensä vaimot vaikuttivat mukavilta, ja hän tiesi, että viera kaipasi naisten seuraa. Sellaisten naisten, jotka eivät heti olettaneet vierasta pahinta vain tämän ulkonäön perusteella. Silti miestä hieman epäilytti päästää vieraa juuri noiden kahden seuraan.
”Mene, jos haluat”, piraatti sanoi lopulta. ”Meidän on käytävä Cidin kirjasto läpi, jotta löydämme ne teokset, jotka hän testamenttasi minulle. Se on pitkästyttävää ja tylsää puuhaa.”
”Hyvä on, annan teidän miesten hoitaa miesten asioita”, Fran tokaisi ja mulkaisi piraatin veljiä.
Viera livahti kahden muun naisen kanssa keittiön suuntaan. Balthier ei tiennyt, oliko tehnyt oikean ratkaisun, mutta turha sitä oli enää ryhtyä perumaankaan. Mies kääntyi katsomaan veljiään. Pystyisikö välejä vieläkään saamaan inhimillisiksi?
”Puhutaanpa suoraan nyt, kun ylimääräiset korvat ovat poistuneet paikalta”, Mustadio totesi naisten mentyä. ”Minä toivoin, että sinulla olisi ollut sen verran häpyä, ettet ilmestyisi paikalle.”
”Minä ajattelin samaa”, Demetrio täydensi. ”Emme jaksaneet uskoa, että olisit näin röyhkeä. Olemme täysin selvillä siitä, kuka tappoi isän.”
”Pikkulinnut kertoivat myös, että samainen henkilö oli Bahamutilla, kun keisari Vayne ’kuoli kunniakkaasti taistelussa’”, Mustadio jatkoi. ”Et ole pelkkä armeijan karkulainen ja piraatti, olet isänsurmaaja ja maanpetturi. Sinun pitäisi saada kuolemantuomio. Oletan, että naisesi ei ole tästä tietoinen, koska olet aina salannut aikeesi hyvin, joten en sanonut äsken mitään.”
”Päätit kuitenkin kertoa Franille mielipiteesi äidistäni”, Balthier ärähti.
Mustadio kohautti olkapäitään kuin asia olisi ollut yhdentekevä. Balthier tunsi olonsa voimattomaksi, kuten hän oli tuntenut lapsesta asti. Miksei hän ollut voinut saada normaalia perhettä?
”Cid oli jo kuollut ennen Pharosta”, piraatti kertoi. ”Uskon, että hän oli ollut kuollut jo vuosia.”
”Sinulle kenties!” Demetrio puuskahti. ”Keskustelin hänen kanssaan vain pari päivää ennen kuin hän lähti Pharoksen majakalle, ja tuolloin hän oli erittäin elossa.”
”Keskustelit muiston tai aaveen kanssa. En tiedä, mikä hän tarkalleen ottaen oli, mutta ei elävä ihminen ainakaan. Cid ei koskaan oikeasti palannut Giruveganista”, Balthier väitti. Hän ei osannut selittää väitettään kunnolla. Hänen verkkokalvoilleen oli kuitenkin palanut kuva kuolevasta Cidistä. Se kuolema oli ollut luonnoton, ihmiset eivät vain haihtuneet ilmaan, he jättivät ruumiin jälkeensä.
”Sinä olet hullu, jos uskot tuohon”, Mustadio päätteli. ”Et ollut hänen kanssaan tekemisissä vuosiin, et tiedä mitään hänestä.”
”Tiedän, että hän lähetti palkkionmetsästäjän perääni ja heitti minut ja Franin tyrmään. Tiedän myös, että hän aikoi testata nethisiitin voimia Dalmascan yläpuolella. Hän olisi tuhonnut kokonaisen valtakunnan ja kaksi armeijaa, jos en olisi estänyt häntä”, Balthier puolustautui.
”Kyllä, hän aikoi tehdä kokeen nethisiiteillä”, Mustadio myönsi. ”Joskus tieteelliset tutkimukset vaativat uhrauksia. Dalmasca ei ole valtiona kärpäsen paskankaan arvoinen, joten menetys ei olisi ollut kovin suuri.”
”Ja kiitos sinun kohelluksesi, Dalmasca pelastui. He nostavat kuulemma kuolleista heränneen prinsessan hallitsijakseen”, Demetrio kertoi. ”Sen lisäksi Archadialla on lapsikeisari päättämässä asioista. Hän jopa julisti sinut sankariksi ja kielsi Tuomareita puhumasta siitä, kuka todella tappoi isän! Nyt isän kuolemansyyksi on julistettu onnettomuus, räjähdys majakalla. Onneksi rakas ystäväsi Embry paljasti asian todellisen laidan, sillä muuten emme olisi koskaan tienneet petoksesi laajuudesta.”
”Annatte minulle paljon aiheetonta kunniaa”, Balthier totesi.
Piraatti huokaisi mielessään. Hän ei jaksanut selittää, hän tiesi sanojen olevan turhia. Jos Tuomarit puhuivat hänen surmanneen Cidin, heitä uskottaisiin kyllä. Ja sitä paitsi oli totta, että hän oli ampunut omaa isäänsä. Hän oli isänsurmaaja. Silti hän uskoi siihen, että oli vain vapauttanut valmiiksi kuolleen mieheen tästä maailmasta.
Lisäksi Balthier ei voinut kiistää osallisuuttaan Vaynen kuolemaan. Hän oli tehnyt kaikkensa tappaakseen keisarin. Se, että tämä oli lopulta räjäyttänyt itsensä Bahamutin yläpuolella, ei ollut hänen vikansa, mutta hänen toimensa olivat saattaneet edesauttaa tilannetta.
Balthier oli syyllinen kaikkeen, vaikka hän oli vain toiminut niin kuin oli oikeaksi katsonut. Hän puolustuksensa oli, että hän oli pyrkinyt kohti suurempaa hyvää. Hän ei ollut halunnut tappaa ketään, mutta joskus ei vain ollut vaihtoehtoja.
”Sinä olet aina ollut tämän perheen musta chocobo”, Mustadio summasi. ”Etsi ne kirjasi ja muut tavarat, joita tulit hakemaan. Sen jälkeen emme halua enää kuulla sinusta tai vierastasi.”
Piraatti ei ollut varma, halusiko hän edes jälkeläisiä. Kun hänen oma isänsä oli ollut mitä oli ollut, pystyisikö hän koskaan olemaan parempi? Hän ei halunnut pettää omia lapsiaan samalla tavalla, mutta se oli ainoa malli, joka hänellä oli ollut.
Nyt miehen alitajunta oli pettänyt hänet. Se oli työntänyt hänen suuhunsa sanoja, joita hän ei ollut koskaan uskonut lausuvansa ääneen. Halusiko hän jotain, mitä ei tiennyt haluavansa?
”Lapsia?” Fran toisti. ”Olin siinä käsityksessä, ettet sinä halua lisää pikkuvieroja maailmaan.”
”Eihän sitä tiedä, olisiko lopputuloksena pikkuvieroja vai pikkuihmisiä”, Balthier väisteli. Oliko tämä nyt oikea hetki keskustella asiasta? Tosin hän oli itse aloittanut, joten oli epäreilua vaihtaa puheenaihetta.
”Itse asiassa kaikilla ihmisen ja vierojen jälkeläisillä on vierojen korvat. Ne ovat vain lyhyemmät kuin puhdasverisillä vieroilla”, Fran totesi. ”Tai ainakin niillä, jotka minä olen nähnyt.”
”Pikkuvieroja siis”, Balthier hymähti. Hän tunsi olevansa ansassa. Kyllä kai asiasta pitäisi puhua, jo senkin takia, ettei jälkeläisiä ollut siunaantunut ahkerasta… no, yrittämisestä huolimatta - vaikkei lisääntyminen ollut ollut päätarkoitus. Jos Fran jossain vaiheessa haluaisi lapsia, saattoi olla, ettei Balthier pystyisi niitä vieralle antamaan. Kenties hänessä oli jotain vialla, kun lapsia ei ollut tullut. Hän ei muistanut, että kukaan hänen entisistä heiloistakaan olisi ilmoitellut lapsista. Niin, ehkä hän ei tosiaan kyennyt saamaan jälkeläisiä.
Jostain syystä sekään ajatus ei miellyttänyt miestä. Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt olla tyytyväinen, jos raskauden riskiä ei olisi ollenkaan. Silti hän ei ollut. Tiesikö hän itsekään, mitä halusi?
”Tai ihmisvieroja”, Fran pohdiskeli. Nainen tuijotti kaupunkia, joka avautui auton ikkunan toisella puolella. Balthier vilkuili vieran suuntaan, muttei voinut kääntyä katsomaan tätä kunnolla. Autolla ajaessa oli kiinnitettävä tosissaan huomiota ympäristöön, ettei törmännyt taloon tai vaikkapa ilmataksiin, joka tuli kulman takaa. Jonkun olisi pitänyt luoda tarkemmat säännöt kaupunkiajolle. Se oli melkoista hullunmyllyä, vaikka mies siitä nauttikin.
”Katso, talon edessä on kaksi muutakin ilma-autoa”, viera huomautti. Balthier oli pannut saman merkille. Hän oli tyytyväinen siihen, että puheenaihe vaihtui.
”Joku muukin on tullut visiitille”, mies totesi ja parkkeerasi ilma-autonsa naapuritalon edustalle, koska Cidin asunnon eteen ei enää yksinkertaisesti mahtunut. Kun pariskunta nousi autosta, mies vilkaisi vaistomaisesti naapuriin. Ketään ei näkynyt, mutta piha näytti hoidetulta.
”Ketä siellä mahtaa olla?” Fran pohdiskeli, kun piraatit kävelivät pihan poikki talon etuovelle. Balthier ei muistanut, milloin hän oli viimeksi kulkenut tästä. Viimeisellä vierailullaan hän oli antanut Franin tiirikoida takaoven auki. Etuovesta hän oli kaiketi kulkenut noin kuusi tai seitsemän vuotta sitten.
”Minulla on hyvä aavistus”, Balthier vastasi avatessaan oven. Se ei ollut lukossa.
Piraatti johdatti vieran olohuoneeseen, josta kantautui vaimeaa keskustelua. Hän veti syvään henkeä astuessaan huoneeseen naisen perässä. Kirjahyllyn edessä seisoi kaksi miestä, joita hän ei ollut nähnyt aikoihin. Cidin piirteet pystyi tunnistamaan kummastakin, vaikka nämä olivat paljon tummempia sekä iholtaan että hiuksiltaan kuin ukko.
Miehet kääntyivät katsomaan tulijoita. Kummankin kulmat kurtistuivat ja kasvoilta paistoi hyvin selvä ärtymys. Balthier laski kätensä Franin selälle ja ohjasi naisen peremmälle huoneeseen. Hän ei aikonut nöyristellä.
”Tuhlaajapojan paluu”, vanhempi, silmälasipäinen mies totesi ja vilkaisi toista miestä.
”Jules ei valehdellut”, toinen tuhahti. ”Tosin hän ei maininnut mitään naisseurasta.”
”Olisiko kakarasta kasvanut mies, ja olisiko hän kenties asettunut aloilleen?” silmälasipäinen pohdiskeli.
Balthier huokaisi. Hän tiesi kyllä, ettei ollut tervetullut, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan lähteä, ennen kuin hän oli noutanut osuutensa perinnöstään.
”Fran, saanko esitellä, veljeni Mustadio”, piraatti lausui ja viittasi silmälasipäiseen mieheen, ”ja Demetrio Bunansa.”
”Hauska tutustua”, viera sanoi ja käveli miesten luokse. Tämä ojensi kätensä ensin vanhemmalle veljelle. ”Minä olen Fran, Balthierin partneri.”
Mustadio tarttui vieran käteen ja kohotti sen huulilleen samalla, kun kumarsi naiselle. Demetrio toisti veljensä elkeet. Balthier ei sanonut sanaakaan vaan pysytteli kauempana. Rozarrialaiset piirteet näkyivät veljissä aivan liian hyvin. Keikareita, hinttareita, samanlaisia kuin Al-Cid.
”Huhut veljemme nimenmuutoksesta ovat siis totta”, Mustadio totesi vieralle. ”On kuitenkin valitettavaa, ettei kukaan kertonut, että hänellä on noin sievä ja sivistynyt seuralainen.”
”Varsin hämmästyttävää sanoisin”, Demetrio jatkoi. ”Pikku-Ran ei ole koskaan osoittanut merkkejä sivistyksestä, tullut nabradialaiseen äitiinsä…”
”Ran?” Fran toisti.
Pahus, Balthierin olisi pitänyt informoida vieraa paremmin. Hän oli ajatellut, että perhetarinoiden kertomiseen olisi ollut enemmän aikaa, nyt viivyttely sitten kostautui.
”Ah, vanhat tavat istuvat tiukassa”, Mustadio tuumasi. ”Hän ei ole siis vaivautunut kertomaan sinulle todellista nimeään, saati lempinimeään. Kuinka tapaistasi, Ran. Äitisikin tykkäsi valehdella asioista ja viedä toisten omaisuutta.”
”Jätä äitini pois tästä keskustelusta”, Balthier ärähti ja käveli Franin vierelle. ”Olen pahoillani, etten ole kertonut sinulle. On asioista, joista en puhu mielelläni”, mies lisäsi vieralle.
”Kuten siitä, että olet pelkkä huoranpenikka, joka nyt tulee anelemaan osuuttaan perinnöstä?” Demetrio tiedusteli.
”He olivat kunniallisesti naimisissa”, Balthier huomautti. Mies puristi kätensä nyrkkiin ja avasi ne uudelleen. Iloinen jälleennäkeminen? Ei tosiaan!
”Sinun viettelevän huoraäitisi takia…” Demetrio aloitti.
”En tiedä, mitä menneisyydessä on tapahtunut, mutta sen tiedän, ettei Balthier ole täällä se sivistymätön”, Fran keskeytti. ”Kuolleista ei pidä puhuman pahaa. Jopa tohtori Cid osoitti suurempaa sydämen sivistystä kuin te kaksi, vaikka hän oli varsin kylmätunteinen tiedemies.”
Demetrio loi hyytävän katseen vieran suuntaan, eikä Mustadiokaan näyttänyt ilahtuneelta naisen sanoista.
”Naisen ei pidä avata suutaan, kun miehet keskustelevat”, Mustadio huomautti hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Yksikään vieranainen ei ota käskyjä vastaan mieheltä”, Fran vastasi.
”Hmph, varsin oletettavaa, ettet osaa pitää edes naistasi kurissa, Ran”, Demetrio pilkkasi. ”Tai kenties valitsit tarkoituksella sellaisen, joka voi pompottaa sinua, ettei sinun tarvitsisi edelleenkään kantaa vastuuta teoistasi.”
”Valitsin rinnalleni tasa-arvoisen kumppanin, en aivotonta chocoboa, joka nuolee saappaani käskystäni”, Balthier tuhahti. Hän alkoi saada tarpeekseen tästä keskustelusta.
Olohuoneessa vallitsi kiusaantunut tunnelma. Balthier olisi halunnut kaapata Franin kainaloonsa ja marssia ulos talosta, mutta hän ei halunnut jättää perintöosuuttaan veljilleen. Lisäksi hän halusi viedä äitinsä tavarat pois talosta. Mustadio ja Demetrio olisivat luultavasti polttaneet ne vihassaan.
Tietyllä tavalla Balthier ymmärsi veljiään. Näiden äiti oli mennyt Cidin kanssa naimisiin paljon ennen piraatin syntymää. Mustadio oli Balthieria kaksitoista vuotta vanhempi, Demetrio viisi. Molemmat olivat syntyneet Cidin ja rozarrialaisen Drinan avioliiton aikana. Pariskunta oli kuitenkin ajautunut riitoihin – tai niin Balthier oli ainakin asian käsittänyt – ja eronnut. Sitten Cid oli nainut Fatiman, Balthierin äidin, joka oli menehtynyt pian pojan syntymän jälkeen.
Mustadion ja Demetrion kanta oli, että Balthierin äiti oli varastanut heidän äidiltään aviomiehen. Drina oli edelleen elossa ja edelleen katkera. Tämä ei ollut koskaan pitänyt Balthierista, mutta piraatti ei ollut vaivannut asialla päätään. Hän ei ollut edes yrittänyt tulla toimeen veljiensä äidin kanssa. Veljiensä kanssa hän oli kyllä yrittänyt, nämä olivat sentään joskus vierailleet hänen ja Cidin luona, mutta yrittäminen oli ollut turhaa.
Balthier oli aina ollut veljilleen pelkkä äpärä – epäilemättä siksi, että näiden äiti oli sanonut niin, lapset eivät keksineet tuollaista omasta päästään. Todiste siitä, että Fatima oli vietellyt Cidin ja vienyt poikien äidiltä miehen. Juopa veljesten välillä oli paisunut rotkoksi, eikä Cid ollut vaivautunut tekemään mitään poikiensa välien korjaamiseksi.
”Tiedän, tiedän… hän halusi jättää astiaston meille, mutta näin, miten sinä katselit sitä. Ottakaa te se, en usko, että Mustadiota haittaa. Vai mitä, rakas? Eihän sinua haittaa, jos Marie ja Demetrio saavat astiast-” lörpöttelevä ääni tunkeutui olohuoneeseen ja sammui, kun kaksi naista astuivat sisälle ahtaaksi ja ahdistuneeksi käyneeseen huoneeseen.
Balthier käänsi katseensa naisten suuntaan. Hän ei ollut tavannut näitä koskaan aiemmin, mutta arvasi kyllä, että hänen veljensä olivat menneet naimisiin. Nuorempi naisista näytti olevan raskaana. Kaikki muistutti piraattia tänään lapsista.
”Isine, Marie”, Mustadio tervehti naisia. Isine oli rozarrialainen, siitä ei ollut epäilystäkään. Tämä oli ehdottomasti liian tumma ja kurvikas ollakseen kotoisin Archadiasta. Marie sen sijaan oli hyvin tyypillinen, vaalea archadialainen. ”Veljemme Ffamran päätti pistäytyä visiitille puolisonsa kanssa.”
Balthier yllättyi kohteliaista sanoista. Luultavasti lisää nöyryytyksiä ja törkeyksiä oli tulossa, mutta niitä ei esitettäisi naisten kuullen. Se sopi kyllä hänelle. Hän halusi selvitä tilanteesta mahdollisimman vähällä.
”Hauska tutustua, herra Bunansa”, Isine kiirehti sanomaan Marien myötäillessä vieressä.
”Ilo on kokonaan minun puolellani, arvon rouvat”, Balthier vastasi.
”Mustadio ei ole juuri puhunut Teistä, mutta jos tulette yhtään veljiinne, olette varmasti täydellinen herrasmies, herra Bunansa”, Isine jatkoi.
”Sanokaa vain Balthier”, piraatti huomautti. ”En voi sanoa muistuttavani veljiäni kovinkaan paljon, mutta Fran voinee vakuuttaa teille, että herrasmiehen eleet taidan kyllä.”
Viera nyökkäsi naisille, jotka silmäilivät tätä pitkään. Archadiassa ei näkynyt vieroja, joten naiset eivät oikein tienneet, miten tähän olisi pitänyt suhtautua. Lopulta Marie kuitenkin antoi hymyn levitä kasvoilleen.
”Me olimme juuri käymässä läpi tohtorin keittiötarvikkeita. Et usko, miten paljon hänellä on niitä yksinäiseksi mieheksi”, vaalea nainen selosti. ”Tule mukaamme, kenties sieltä löytyy jotain teidänkin kotiin sopivaa.”
”Niin, meillä on niin paljon kaikkea, ettemme mitenkään voi ottaa osuuttamme. Ehkä sinä löydät jotain mieleistä”, Isine lisäsi. ”Ja ehkä voisitte tulla meille myöhemmin illalliselle. Tutustuisin kovin mieluusti Mustadion sukulaisiin.”
Fran vilkaisi Balthierin suuntaan. Piraatti ei tiennyt, mitä sanoa. Hänen veljiensä vaimot vaikuttivat mukavilta, ja hän tiesi, että viera kaipasi naisten seuraa. Sellaisten naisten, jotka eivät heti olettaneet vierasta pahinta vain tämän ulkonäön perusteella. Silti miestä hieman epäilytti päästää vieraa juuri noiden kahden seuraan.
”Mene, jos haluat”, piraatti sanoi lopulta. ”Meidän on käytävä Cidin kirjasto läpi, jotta löydämme ne teokset, jotka hän testamenttasi minulle. Se on pitkästyttävää ja tylsää puuhaa.”
”Hyvä on, annan teidän miesten hoitaa miesten asioita”, Fran tokaisi ja mulkaisi piraatin veljiä.
Viera livahti kahden muun naisen kanssa keittiön suuntaan. Balthier ei tiennyt, oliko tehnyt oikean ratkaisun, mutta turha sitä oli enää ryhtyä perumaankaan. Mies kääntyi katsomaan veljiään. Pystyisikö välejä vieläkään saamaan inhimillisiksi?
”Puhutaanpa suoraan nyt, kun ylimääräiset korvat ovat poistuneet paikalta”, Mustadio totesi naisten mentyä. ”Minä toivoin, että sinulla olisi ollut sen verran häpyä, ettet ilmestyisi paikalle.”
”Minä ajattelin samaa”, Demetrio täydensi. ”Emme jaksaneet uskoa, että olisit näin röyhkeä. Olemme täysin selvillä siitä, kuka tappoi isän.”
”Pikkulinnut kertoivat myös, että samainen henkilö oli Bahamutilla, kun keisari Vayne ’kuoli kunniakkaasti taistelussa’”, Mustadio jatkoi. ”Et ole pelkkä armeijan karkulainen ja piraatti, olet isänsurmaaja ja maanpetturi. Sinun pitäisi saada kuolemantuomio. Oletan, että naisesi ei ole tästä tietoinen, koska olet aina salannut aikeesi hyvin, joten en sanonut äsken mitään.”
”Päätit kuitenkin kertoa Franille mielipiteesi äidistäni”, Balthier ärähti.
Mustadio kohautti olkapäitään kuin asia olisi ollut yhdentekevä. Balthier tunsi olonsa voimattomaksi, kuten hän oli tuntenut lapsesta asti. Miksei hän ollut voinut saada normaalia perhettä?
”Cid oli jo kuollut ennen Pharosta”, piraatti kertoi. ”Uskon, että hän oli ollut kuollut jo vuosia.”
”Sinulle kenties!” Demetrio puuskahti. ”Keskustelin hänen kanssaan vain pari päivää ennen kuin hän lähti Pharoksen majakalle, ja tuolloin hän oli erittäin elossa.”
”Keskustelit muiston tai aaveen kanssa. En tiedä, mikä hän tarkalleen ottaen oli, mutta ei elävä ihminen ainakaan. Cid ei koskaan oikeasti palannut Giruveganista”, Balthier väitti. Hän ei osannut selittää väitettään kunnolla. Hänen verkkokalvoilleen oli kuitenkin palanut kuva kuolevasta Cidistä. Se kuolema oli ollut luonnoton, ihmiset eivät vain haihtuneet ilmaan, he jättivät ruumiin jälkeensä.
”Sinä olet hullu, jos uskot tuohon”, Mustadio päätteli. ”Et ollut hänen kanssaan tekemisissä vuosiin, et tiedä mitään hänestä.”
”Tiedän, että hän lähetti palkkionmetsästäjän perääni ja heitti minut ja Franin tyrmään. Tiedän myös, että hän aikoi testata nethisiitin voimia Dalmascan yläpuolella. Hän olisi tuhonnut kokonaisen valtakunnan ja kaksi armeijaa, jos en olisi estänyt häntä”, Balthier puolustautui.
”Kyllä, hän aikoi tehdä kokeen nethisiiteillä”, Mustadio myönsi. ”Joskus tieteelliset tutkimukset vaativat uhrauksia. Dalmasca ei ole valtiona kärpäsen paskankaan arvoinen, joten menetys ei olisi ollut kovin suuri.”
”Ja kiitos sinun kohelluksesi, Dalmasca pelastui. He nostavat kuulemma kuolleista heränneen prinsessan hallitsijakseen”, Demetrio kertoi. ”Sen lisäksi Archadialla on lapsikeisari päättämässä asioista. Hän jopa julisti sinut sankariksi ja kielsi Tuomareita puhumasta siitä, kuka todella tappoi isän! Nyt isän kuolemansyyksi on julistettu onnettomuus, räjähdys majakalla. Onneksi rakas ystäväsi Embry paljasti asian todellisen laidan, sillä muuten emme olisi koskaan tienneet petoksesi laajuudesta.”
”Annatte minulle paljon aiheetonta kunniaa”, Balthier totesi.
Piraatti huokaisi mielessään. Hän ei jaksanut selittää, hän tiesi sanojen olevan turhia. Jos Tuomarit puhuivat hänen surmanneen Cidin, heitä uskottaisiin kyllä. Ja sitä paitsi oli totta, että hän oli ampunut omaa isäänsä. Hän oli isänsurmaaja. Silti hän uskoi siihen, että oli vain vapauttanut valmiiksi kuolleen mieheen tästä maailmasta.
Lisäksi Balthier ei voinut kiistää osallisuuttaan Vaynen kuolemaan. Hän oli tehnyt kaikkensa tappaakseen keisarin. Se, että tämä oli lopulta räjäyttänyt itsensä Bahamutin yläpuolella, ei ollut hänen vikansa, mutta hänen toimensa olivat saattaneet edesauttaa tilannetta.
Balthier oli syyllinen kaikkeen, vaikka hän oli vain toiminut niin kuin oli oikeaksi katsonut. Hän puolustuksensa oli, että hän oli pyrkinyt kohti suurempaa hyvää. Hän ei ollut halunnut tappaa ketään, mutta joskus ei vain ollut vaihtoehtoja.
”Sinä olet aina ollut tämän perheen musta chocobo”, Mustadio summasi. ”Etsi ne kirjasi ja muut tavarat, joita tulit hakemaan. Sen jälkeen emme halua enää kuulla sinusta tai vierastasi.”
~o~
Fran seurasi kahta naista keittiöön, jossa ei muistanut vierailleensa aiemmin. Hän oli käynyt Cidin asunnossa vain kerran ja silloinkin keskellä yötä. Päivänvalossa kaikki näytti erilaiselta.
Viera tunsi olonsa häkeltyneeksi. Balthier ei ollut koskaan maininnut veljiään. Tosin siihen oli selvä syy, miehet eivät olleet väleissä keskenään. Fran aavisteli sen johtuvan äitikysymyksestä, joka oli tullut välittömästi esille. Miehillä oli eri äidit, jotka olivat varmaankin vihanneet toisiaan.
Ihmiset kehittivät melkoisia ongelmia keskenään. Vieroilla oli aivan normaalia, että lapset oli siittänyt eri mies. Varmasti myös vieramiehet pitivät yhdentekevänä, kenen naisen kanssa heillä oli lapsia. Frania ei ollut koskaan häirinnyt ajatus siitä, että hänellä, Jotella ja Mjrnillä olisi ollut eri siittäjä. Myöhemmin hänelle oli selvinnyt, että heillä oli kaikilla sama isä… heidän äitinsä ei ollut noudattanut perinteitä.
Joka tapauksessa vieran oli myönnettävä, että hänen oma ajattelunsa alkoi joissain asioissa taipua ihmisten kannalle. Hän oli mustasukkainen Balthierista. Ajatus siitä, että tämä olisi hankkinut lapsia vaikkapa Ashen kanssa… Ei, Fran ei olisi voinut missään nimessä sietää sellaista. Mutta vaikka niin kävisi, lapset olisivat viattomia, syyttömiä vanhempiensa tekoihin. Siksi veljesten ei olisi pitänyt vihata toisiaan niin paljon. Tällaiset jutut olivat kuitenkin niin monimutkaisia, ettei niitä voinut ratkoa vain sanomalla, miten asioiden olisi pitänyt olla.
”Oletteko te olleet Ffam… Balthierin kanssa yhdessä kauankin?” Isine tiedusteli. Nainen ryhtyi järjestelemään keittiössä lojuvia tavaroita laatikoihin, mutta Marie istahti pöydän ääreen väsyneen oloisena.
”Kolmisen vuotta”, Fran vastasi. ”Voinko auttaa?”
”Jos haluat, niin pakkaa nuo haarukat ja veitset johonkin laatikkoon”, Isine vihjaisi. ”Te taidatte olla aika nuoria? Tiedätkö, minusta tuntuu aika tyhmältä nyt. Mustadio ei ole puhunut Balthierista oikeastaan koskaan. Asutteko te kovinkin kaukana?”
”Balthier on vain kahdenkymmenenkolmen”, Fran kertoi. Omaa ikäänsä hän ei viitsinyt mainita, sillä se herätti monissa ihmisissä kauhistusta. Yllättävän harvat tiesivät, kuinka vanhoiksi vierat todellisuudessa elivät. ”Me asumme Balfonheimissä.”
”Todellako? Ei sieltä kovin pitkä matka ole”, Marie kommentoi. ”Demetrio kyllä joskus taisi mainita, että hänellä on nuorempikin veli, mutta… No, hän sanoi, että veli oli aina kamala hulttio ja karkasi kotoa vain kuudentoista vanhana. Lisäksi hän sanoi, että…”
Fran kääntyi katsomaan vaaleaa naista. Tämä näytti nolostuneelta ja kääntyi tuijottamaan ikkunasta ulos.
”Mitä hän sanoi?” viera kysyi suoraan.
”Että veli oli tulos heidän isänsä elostelusta kurtisaanin kanssa”, Marie kuiskasi ja punastui korviaan myöten. Isine peitti suunsa kädellään ja katsoi naista kauhuissaan.
”Se ei ole totta”, Fran totesi. Hänestä oli järkyttävää, miten ihmiset valehtelivat toisilleen, jopa läheisissä suhteissa. ”En tiedä koko tarinaa, mutta Cid oli naimisissa Balthierin äidin kanssa.”
Marie ja Isine vain nyökkäsivät. Viera ei tiennyt, uskoivatko toiset naiset häntä, mutta oikeastaan sillä ei ollut merkitystä. Hän ja Balthier tiesivät totuuden, se riitti.
”Milloin te menitte naimisiin, ja onko teillä lapsia?” Marie vaihtoi puheenaihetta vähemmän kiusalliseen – omasta mielestään. Franin mielestä tämä aihe oli vähintäänkin yhtä hankala keskusteltava kuin edellinen. Eikö naisilla ollut mitään muuta mielessä kuin ihmissuhteiden kiemurat? Miten olisi ollut keskustelu politiikan muutoksista uuden keisarin myötä tai jostain vastaavasta, joka ei liipannut liian läheltä omaa elämää? Metsä sentään, he eivät edes tunteneet toisiaan.
”Me emme ole naimisissa”, Fran kuittasi ja sai osakseen kaksi kummeksuvaa katsetta. ”Vieroilla ei ole tapana solmia liittoja, enkä usko, että Balthierkaan on kiinnostunut sellaisesta.”
”Mutta… Mustadio sanoi, että olet Balthierin puoliso”, Isine totesi.
”Hän ei kaiketi halunnut käyttää sanaa ’partneri’, koska monet näyttävät käsittävän sen väärin”, Fran pohdiskeli. Notaari oli näyttänyt kummalliselta, kun hän oli käyttänyt tämän kuullen sitä sanaa.
Naiset olivat jälleen vaiti. Fran keskittyi latomaan ruokailuvälineitä laatikkoon. Tavallaan hän toivoi, että voisi saada lisää naispuolisia ystäviä, mutta hän ei ollut varma näistä kahdesta. Naiset vaikuttivat elävän hyvin erilaisessa maailmassa kuin hän. Ymmärtäisivätkö nämä mitään ilmalaivoista tai piratismista?
”Meillä on kolme lasta”, Isine kertoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”He ovat takapihalla leikkimässä. Mariella ja Demetriolla on yksi lapsi ja toinen tulossa.”
Fran hymyili molemmille naisille. ”Sepä mukavaa. Lapset ovat suloisia.”
”Niin, on hyvä olla perhettä ympärillä”, Marie hymähti. ”Miehet ovat niin kiireisiä, niin omissa maailmoissaan. Lapset vasta tekevät naisen todella onnelliseksi.”
Fran ei ollut samaa mieltä, mutta hän ei lausunut ajatuksiaan ääneen. Kyllä lapset varmasti tekivät onnelliseksi, mutta ei onnea voinut laskea yhtään kenenkään toisen varaan. Onni oli löydettävä itsestään ja omasta olemisestaan. Kun oli onnellinen ja tasapainoinen itsensä kanssa, pystyi olemaan sitä myös muiden kanssa. Siihen ei tarvittu lapsia tai miestä. Onni löytyi vain omasta sisimmästä.
Ihmisnaiset höpöttelivät niitä näitä. He puhuivat arkisista asioista, elämästä lapsien kanssa, ruuanlaitosta, siivoamisesta, juoruista torilla. Fran kuunteli kiltisti, mutta hän tunsi olevansa auttamatta ulkopuolinen. Hän ei tiennyt mitään tuollaisesta elämästä. Hän pystyi kertomaan jännittäviä tarinoita saaliin väijymisestä tai edellisen keisarin kukistamisesta, mutta hän ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään sanottavaa siitä, että oli aamulla vielä ennen lähtöä tiskannut likaiset astiat.
Samalla Fran oli hitusen kateellinen. Molemmat naiset näyttivät nauttivan yksinkertaisesta elämästään ja arjen pienistä iloista. Kyllä Frankin nautti arjesta, mutta veri veti häntä taivaalle ja kohti seikkailuja. Hän halusi tutkia maailmaa, etsiä aarteita ja tehdä muuta vastaavaa. Jotenkin hänestä tuntui, että häntä olisi kutsuttu lapselliseksi, jos hän olisi tuonut ajatuksensa julki. Vain lapset kuvittelivat elämän olevan suuri seikkailu, aikuiset upposivat siihen arkeen, josta nuo kaksi naista niin innokkaasti tarinoivat.
Pitikö elämän mennä todellakin niin? Fran ei nähnyt itseään juoruilemassa keittiössä tai torilla. Hän pystyi ehkä kuvittelemaan itsensä äitinä – joskus, ei nyt – mutta ei tuollaisena äitinä. Mutta epäilemättä hänen tarvitsisi panostaa enemmän tavalliseen arkeen, jos hän joskus tulisi kantavaksi. Viera ei oikein tiennyt, mitä ajatella.
Ja mitä Balthierkin oli vihjaillut aiemmin? Fran oli ollut täysin siinä käsityksessä, ettei mies halunnut lapsia. Tämä oli antanut ymmärtää niin, joskin oli sanonut, että he pärjäisivät jotenkin, vaikka lapsia tulisikin. Viera oli kuitenkin syönyt kiltisti vihlan siemeniä siitä asti, kun oli kuullut niistä eräältä toiselta vieralta. Hän oli myös salannut asian Balthierilta, koska hänelle oli sanottu, ettei siemenistä saanut kertoa miehille. Hän oli jo kolmen vuoden ajan huolehtinut siitä, ettei vahinkoa päässyt käymään.
Fran huokaisi. Oli ehkä parempi olla pohtimatta asiaa. Siitä voisi keskustella Balthierin kanssa jonain päivänä, kun se olisi ajankohtaisempi. Viera uskoi, että heillä oli uusi seikkailu edessään, joten nyt ei vielä ollut oikea aika.
”Mutta kai te nyt tulette illalliselle?” Isine keskeytti vieran ajatukset. ”Olin jo aiemmin kutsunut Marien ja Demetrion. Lapsille on varattu hoitaja, joten voimme nauttia ihan aikuisten kesken. Minusta olisi mukava tutustua paremmin sinuun ja Balthieriin. Olettehan te melkein sukua.”
”Minä en tiedä”, Fran myönsi. ”Minun pitää kysyä asiasta Balthierilta. En usko, että hän on veljiensä kanssa kovin lämpimissä väleissä.”
”Hmph, ei mikään ihme, jos joku on syöttänyt heille sellaisia valheita, mitä Demetrio kertoi minulle”, Marie puuskahti. ”Todella ilkeää valehdella sillä tavoin. Demetrio on varmasti ollut kamalan surullinen, kun hänelle on sanottu oman isän tehneen jotain niin sopimatonta. Ja ajatella, että luulee omaa veljeään äpäräksi…”
”No, Cid ja Drina erosivat vuosia sitten, ei sitäkään voi kovin sopivaksi toiminnaksi sanoa”, Isine pohdiskeli. ”Kenties sanoissa on puolet totta. Ehkä heidän liittonsa rikkoi toinen nainen.”
”Meidän ei pitäisi puhua tästä. Se on sopimatonta”, Marie huomautti.
”Lapset ovat joka tapauksessa syyttömiä vanhempiensa tekoihin”, Fran lisäsi. Hänestä oli inhottavaa, että naiset puhuivat Balthierin menneisyydestä kuin olisivat muka tienneet siitä jotain. Heillä ei ollut oikeutta.
”Sinä olet oikeassa”, Isine totesi. ”Ja juuri siksi teidän täytyy tulla päivälliselle. Meidän on korjattava veljesten välit.”
Fran kohautti olkapäitään. Hänen oli vaikea uskoa, että moinen onnistuisi mitenkään. Balthier oli jääräpää, tämän isä oli ollut jääräpää, joten kaksi vanhempaa veljestäkin olisivat suurella varmuudella samaa maata. Jos veljekset olivat päättäneet vihata toisiaan, nämä tuskin luovuttaisivat noin vain. Illallisesta tulisi kiusallinen, eikä Fran ollut ollenkaan varma, että osallistuminen oli hyvä ajatus.
Viera tunsi olonsa häkeltyneeksi. Balthier ei ollut koskaan maininnut veljiään. Tosin siihen oli selvä syy, miehet eivät olleet väleissä keskenään. Fran aavisteli sen johtuvan äitikysymyksestä, joka oli tullut välittömästi esille. Miehillä oli eri äidit, jotka olivat varmaankin vihanneet toisiaan.
Ihmiset kehittivät melkoisia ongelmia keskenään. Vieroilla oli aivan normaalia, että lapset oli siittänyt eri mies. Varmasti myös vieramiehet pitivät yhdentekevänä, kenen naisen kanssa heillä oli lapsia. Frania ei ollut koskaan häirinnyt ajatus siitä, että hänellä, Jotella ja Mjrnillä olisi ollut eri siittäjä. Myöhemmin hänelle oli selvinnyt, että heillä oli kaikilla sama isä… heidän äitinsä ei ollut noudattanut perinteitä.
Joka tapauksessa vieran oli myönnettävä, että hänen oma ajattelunsa alkoi joissain asioissa taipua ihmisten kannalle. Hän oli mustasukkainen Balthierista. Ajatus siitä, että tämä olisi hankkinut lapsia vaikkapa Ashen kanssa… Ei, Fran ei olisi voinut missään nimessä sietää sellaista. Mutta vaikka niin kävisi, lapset olisivat viattomia, syyttömiä vanhempiensa tekoihin. Siksi veljesten ei olisi pitänyt vihata toisiaan niin paljon. Tällaiset jutut olivat kuitenkin niin monimutkaisia, ettei niitä voinut ratkoa vain sanomalla, miten asioiden olisi pitänyt olla.
”Oletteko te olleet Ffam… Balthierin kanssa yhdessä kauankin?” Isine tiedusteli. Nainen ryhtyi järjestelemään keittiössä lojuvia tavaroita laatikoihin, mutta Marie istahti pöydän ääreen väsyneen oloisena.
”Kolmisen vuotta”, Fran vastasi. ”Voinko auttaa?”
”Jos haluat, niin pakkaa nuo haarukat ja veitset johonkin laatikkoon”, Isine vihjaisi. ”Te taidatte olla aika nuoria? Tiedätkö, minusta tuntuu aika tyhmältä nyt. Mustadio ei ole puhunut Balthierista oikeastaan koskaan. Asutteko te kovinkin kaukana?”
”Balthier on vain kahdenkymmenenkolmen”, Fran kertoi. Omaa ikäänsä hän ei viitsinyt mainita, sillä se herätti monissa ihmisissä kauhistusta. Yllättävän harvat tiesivät, kuinka vanhoiksi vierat todellisuudessa elivät. ”Me asumme Balfonheimissä.”
”Todellako? Ei sieltä kovin pitkä matka ole”, Marie kommentoi. ”Demetrio kyllä joskus taisi mainita, että hänellä on nuorempikin veli, mutta… No, hän sanoi, että veli oli aina kamala hulttio ja karkasi kotoa vain kuudentoista vanhana. Lisäksi hän sanoi, että…”
Fran kääntyi katsomaan vaaleaa naista. Tämä näytti nolostuneelta ja kääntyi tuijottamaan ikkunasta ulos.
”Mitä hän sanoi?” viera kysyi suoraan.
”Että veli oli tulos heidän isänsä elostelusta kurtisaanin kanssa”, Marie kuiskasi ja punastui korviaan myöten. Isine peitti suunsa kädellään ja katsoi naista kauhuissaan.
”Se ei ole totta”, Fran totesi. Hänestä oli järkyttävää, miten ihmiset valehtelivat toisilleen, jopa läheisissä suhteissa. ”En tiedä koko tarinaa, mutta Cid oli naimisissa Balthierin äidin kanssa.”
Marie ja Isine vain nyökkäsivät. Viera ei tiennyt, uskoivatko toiset naiset häntä, mutta oikeastaan sillä ei ollut merkitystä. Hän ja Balthier tiesivät totuuden, se riitti.
”Milloin te menitte naimisiin, ja onko teillä lapsia?” Marie vaihtoi puheenaihetta vähemmän kiusalliseen – omasta mielestään. Franin mielestä tämä aihe oli vähintäänkin yhtä hankala keskusteltava kuin edellinen. Eikö naisilla ollut mitään muuta mielessä kuin ihmissuhteiden kiemurat? Miten olisi ollut keskustelu politiikan muutoksista uuden keisarin myötä tai jostain vastaavasta, joka ei liipannut liian läheltä omaa elämää? Metsä sentään, he eivät edes tunteneet toisiaan.
”Me emme ole naimisissa”, Fran kuittasi ja sai osakseen kaksi kummeksuvaa katsetta. ”Vieroilla ei ole tapana solmia liittoja, enkä usko, että Balthierkaan on kiinnostunut sellaisesta.”
”Mutta… Mustadio sanoi, että olet Balthierin puoliso”, Isine totesi.
”Hän ei kaiketi halunnut käyttää sanaa ’partneri’, koska monet näyttävät käsittävän sen väärin”, Fran pohdiskeli. Notaari oli näyttänyt kummalliselta, kun hän oli käyttänyt tämän kuullen sitä sanaa.
Naiset olivat jälleen vaiti. Fran keskittyi latomaan ruokailuvälineitä laatikkoon. Tavallaan hän toivoi, että voisi saada lisää naispuolisia ystäviä, mutta hän ei ollut varma näistä kahdesta. Naiset vaikuttivat elävän hyvin erilaisessa maailmassa kuin hän. Ymmärtäisivätkö nämä mitään ilmalaivoista tai piratismista?
”Meillä on kolme lasta”, Isine kertoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”He ovat takapihalla leikkimässä. Mariella ja Demetriolla on yksi lapsi ja toinen tulossa.”
Fran hymyili molemmille naisille. ”Sepä mukavaa. Lapset ovat suloisia.”
”Niin, on hyvä olla perhettä ympärillä”, Marie hymähti. ”Miehet ovat niin kiireisiä, niin omissa maailmoissaan. Lapset vasta tekevät naisen todella onnelliseksi.”
Fran ei ollut samaa mieltä, mutta hän ei lausunut ajatuksiaan ääneen. Kyllä lapset varmasti tekivät onnelliseksi, mutta ei onnea voinut laskea yhtään kenenkään toisen varaan. Onni oli löydettävä itsestään ja omasta olemisestaan. Kun oli onnellinen ja tasapainoinen itsensä kanssa, pystyi olemaan sitä myös muiden kanssa. Siihen ei tarvittu lapsia tai miestä. Onni löytyi vain omasta sisimmästä.
Ihmisnaiset höpöttelivät niitä näitä. He puhuivat arkisista asioista, elämästä lapsien kanssa, ruuanlaitosta, siivoamisesta, juoruista torilla. Fran kuunteli kiltisti, mutta hän tunsi olevansa auttamatta ulkopuolinen. Hän ei tiennyt mitään tuollaisesta elämästä. Hän pystyi kertomaan jännittäviä tarinoita saaliin väijymisestä tai edellisen keisarin kukistamisesta, mutta hän ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään sanottavaa siitä, että oli aamulla vielä ennen lähtöä tiskannut likaiset astiat.
Samalla Fran oli hitusen kateellinen. Molemmat naiset näyttivät nauttivan yksinkertaisesta elämästään ja arjen pienistä iloista. Kyllä Frankin nautti arjesta, mutta veri veti häntä taivaalle ja kohti seikkailuja. Hän halusi tutkia maailmaa, etsiä aarteita ja tehdä muuta vastaavaa. Jotenkin hänestä tuntui, että häntä olisi kutsuttu lapselliseksi, jos hän olisi tuonut ajatuksensa julki. Vain lapset kuvittelivat elämän olevan suuri seikkailu, aikuiset upposivat siihen arkeen, josta nuo kaksi naista niin innokkaasti tarinoivat.
Pitikö elämän mennä todellakin niin? Fran ei nähnyt itseään juoruilemassa keittiössä tai torilla. Hän pystyi ehkä kuvittelemaan itsensä äitinä – joskus, ei nyt – mutta ei tuollaisena äitinä. Mutta epäilemättä hänen tarvitsisi panostaa enemmän tavalliseen arkeen, jos hän joskus tulisi kantavaksi. Viera ei oikein tiennyt, mitä ajatella.
Ja mitä Balthierkin oli vihjaillut aiemmin? Fran oli ollut täysin siinä käsityksessä, ettei mies halunnut lapsia. Tämä oli antanut ymmärtää niin, joskin oli sanonut, että he pärjäisivät jotenkin, vaikka lapsia tulisikin. Viera oli kuitenkin syönyt kiltisti vihlan siemeniä siitä asti, kun oli kuullut niistä eräältä toiselta vieralta. Hän oli myös salannut asian Balthierilta, koska hänelle oli sanottu, ettei siemenistä saanut kertoa miehille. Hän oli jo kolmen vuoden ajan huolehtinut siitä, ettei vahinkoa päässyt käymään.
Fran huokaisi. Oli ehkä parempi olla pohtimatta asiaa. Siitä voisi keskustella Balthierin kanssa jonain päivänä, kun se olisi ajankohtaisempi. Viera uskoi, että heillä oli uusi seikkailu edessään, joten nyt ei vielä ollut oikea aika.
”Mutta kai te nyt tulette illalliselle?” Isine keskeytti vieran ajatukset. ”Olin jo aiemmin kutsunut Marien ja Demetrion. Lapsille on varattu hoitaja, joten voimme nauttia ihan aikuisten kesken. Minusta olisi mukava tutustua paremmin sinuun ja Balthieriin. Olettehan te melkein sukua.”
”Minä en tiedä”, Fran myönsi. ”Minun pitää kysyä asiasta Balthierilta. En usko, että hän on veljiensä kanssa kovin lämpimissä väleissä.”
”Hmph, ei mikään ihme, jos joku on syöttänyt heille sellaisia valheita, mitä Demetrio kertoi minulle”, Marie puuskahti. ”Todella ilkeää valehdella sillä tavoin. Demetrio on varmasti ollut kamalan surullinen, kun hänelle on sanottu oman isän tehneen jotain niin sopimatonta. Ja ajatella, että luulee omaa veljeään äpäräksi…”
”No, Cid ja Drina erosivat vuosia sitten, ei sitäkään voi kovin sopivaksi toiminnaksi sanoa”, Isine pohdiskeli. ”Kenties sanoissa on puolet totta. Ehkä heidän liittonsa rikkoi toinen nainen.”
”Meidän ei pitäisi puhua tästä. Se on sopimatonta”, Marie huomautti.
”Lapset ovat joka tapauksessa syyttömiä vanhempiensa tekoihin”, Fran lisäsi. Hänestä oli inhottavaa, että naiset puhuivat Balthierin menneisyydestä kuin olisivat muka tienneet siitä jotain. Heillä ei ollut oikeutta.
”Sinä olet oikeassa”, Isine totesi. ”Ja juuri siksi teidän täytyy tulla päivälliselle. Meidän on korjattava veljesten välit.”
Fran kohautti olkapäitään. Hänen oli vaikea uskoa, että moinen onnistuisi mitenkään. Balthier oli jääräpää, tämän isä oli ollut jääräpää, joten kaksi vanhempaa veljestäkin olisivat suurella varmuudella samaa maata. Jos veljekset olivat päättäneet vihata toisiaan, nämä tuskin luovuttaisivat noin vain. Illallisesta tulisi kiusallinen, eikä Fran ollut ollenkaan varma, että osallistuminen oli hyvä ajatus.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!