Perhe Bunansa
”Kaikki ei mahdu tänne mitenkään. Meidän on vietävä nämä Potiin ja palattava hakemaan toinen kuorma”, Balthier huomautti Franille tunkiessaan tavaroita pienen vuokra-auton takapenkille.
”Alkaa tulla myöhä”, viera totesi. ”Isine sanoi, että illallinen on parin tunnin päästä. Ehkä meidän pitäisi hakea toinen kuorma vasta huomenna.”
”Miten Isinen illallinen liittyy meihin millään tavalla?” piraatti kummasteli.
Balthier suoristautui ja jäi katsomaan vieraa, joka näytti vaivautuneelta. Fran vaihtoi painoa jalalta toiselle ja tuijotteli jonnekin kaukaisuuteen. Jotain oli tekeillä.
”Niin?” piraatti kysyi.
”Saatoin luvata, että menemme Isinen luokse syömään. Hän myös tarjosi meille yöpaikkaa, kun kerroin, että nukumme luultavasti ilmalaivassa”, viera sanoi vihdoin.
”Sinä teit mitä?!” Balthier huudahti. Muutama kadulla kulkeva ihminen vilkaisi parivaljakon suuntaan. ”Me emme todellakaan mene sinne.”
”On epäkohteliasta vastata kieltävästi kutsuun”, Fran väitti. ”Sitä paitsi sinun on hyvä jo sopia veljiesi kanssa. Isine ja Marie olivat samaa mieltä. He aikovat puhua Mustadiolle ja Demetriolle.”
”Naiset”, piraatti ärähti. ”Te ette tiedä, mistä on kyse. Ei tässä riidellä mistään pikkuasioista, tätä juttua ei voi sopia.”
Mies nojasi kätensä auton kattoa vasten ja kirosi hiljaa. Hän saattoi syyttää tästä sotkusta ainoastaan itseään. Hän ei ollut kertonut Franille ajoissa veljistään ja asioista, jotka olivat ajaneet heidät erilleen jo lapsina. Sen sopan olisi vielä voinut selvittää, mutta nykyisiä sotkuja ja epäsopua ei voinut korjata.
Fran laski kätensä piraatin olkapäälle. ”Kertoisit sitten?” nainen pyysi.
”He tietävät, että minä…” Balthier yritti muodostaa lausetta. Se oli yllättävän vaikeaa. Hän oli ajatellut asiaa vähintään tuhat kertaa, mutta ei sanonut sitä kertaakaan ääneen.
”Että sinä?” Fran toisti. Balthier veti syvään henkeä, joskus se oli sanottava.
”Että minä ammuin Cidin, tapoin oman isäni”, mies henkäisi.
”Minä en nähnyt sinun tappavan ketään.” Franin ääni oli liian lempeä, liian ystävällinen. Balthier ei kaivannut naisen sääliä.
”Sinä olit käytännössä tajuton”, piraatti muistutti naista.
”Ei… minä näin sinun ampuvan usvahahmoa, en todellista ihmistä. Ei Usvaa voi tappaa ampumalla”, Fran kuiskasi.
Balthier jäi tuijottamaan naista. Mitä tämä sanoi? Miksei tämä ollut sanonut mitään aiemmin?
”Tai en tiedä, oliko hän todella Usvaa… ehkä se oli hänen sielunsa”, viera pohdiskeli. ”Minä en muista kunnolla. Minun oli niin paha olla, melkein mahdoton hengittää. Halusin vain paeta elämää samalla tavalla kuin hänkin oli paennut.”
”Fran…” Balthier ei tiennyt, mitä sanoa. Saattoi olla, että viera oli nähnyt harhoja, jonkinlaisia illuusioita. Tämä oli ollut Mateuksen takia varsin sekaisin. Toisaalta piraatti oli oppinut luottamaan vieran terävään kuuloon ja tarkkaan nenään. Miksi hän ei nyt luottaisi yhteen aistiin lisää?
”Ehkä voimme selittää heille. Minusta meidän pitäisi käyttää tämä tilaisuus, ei ole hyvä olla vihoissa sukulaistensa kanssa loppuikäänsä”, viera yritti vakuuttaa piraatin. ”Minä jos kuka tiedän sen. Minun on helpompi elää, kun tiedän, ettei Jote enää vihaa minua, kun tiedän, että hän hyväksyy erilaisuuteni ja ymmärtää, että minun paikkani on täällä.”
Balthierin teki mieli huomauttaa jotain vieran toisesta siskosta, joka luultavasti kantaisi katkeruutta päiviensä loppuun saakka siitä, että Fran oli pakottanut tämän jäämään vierayhteiskuntaan. Sellainen kommentointi olisi kuitenkin ollut paitsi epäreilua, myös ilkeää. Piraatin ei tarvinnut antaa siunausta tai ymmärtää vieran ratkaisua, mutta hänen oli hyväksyttävä se, että Fran oli tehnyt asiasta oman päätöksensä, johon mies ei voinut vaikuttaa. Edes Fran ei ollut täydellinen, tämä teki asioita, joita oli mahdoton ymmärtää.
”Enpä tiedä”, piraatti murahti.
”Ole kiltti, anna minun edes yrittää”, Fran pyysi.
Balthier huokaisi. Hän pohti asiaa mielessään. Näytti siltä, etteivät he pääsisi lähtemään tämän vuorokauden puolella, vaikka he olisivat saaneet lastattua kaikki tavarat Potiin. Lisäksi he olivat molemmat olleet hereillä varhaisesta aamusta asti, ei ollut turvallista lentää väsyneenä. Potissa ei valitettavasti ollut samanlaista automaattiohjausta kuin Strahlissa.
Heidän olisi otettava huone majatalosta tai nukuttava ilmalaivan lattialla. Majatalot olivat kalliita Archadesissa, eikä Balthier voinut sanoa rypevänsä rahassa, vaikka oli Cidin lisäksi perinyt Reddasin. Ilmainen, pehmeä vuode kuulosti houkuttelevalta.
Toisessa vaakakupissa painoi Mustadion ja Demetrion sietäminen kokonaisen illan ajan. Balthier oli joutunut kuuntelemaan veljiään jo useamman tunnin, mikä oli tehnyt hänet hyvin ärtyneeksi. Hän ei ollut varma, jaksaisiko käyttäytyä hyvin loppuiltaa, jos samanlainen nälvintä jatkuisi. Joku viisas mies oli joskus sanonut, että hyvälle miehelle riitti se, että tämä itse tiesi totuuden. Muiden mielipiteillä ei ollut väliä. Se mies ei ollut tavannut Balthierin veljiä.
”Olisi kaiketi epäkohteliasta jättää ilmestymättä paikalle, jos sinä kerran jo lupasit”, ilmapiraatti tuhahti. ”Viedään nämä tavarat nyt aerodomeen.”
Piraatti kapusi autoon ja käynnisti sen. Häntä ärsytti, että Fran oli mennyt sopimaan asioista kysymättä ensin häneltä, mutta hän päätti antaa asian olla. Viera ei ollut tiennyt kaikkea, Balthier ei ollut itsekään tiennyt, kuinka paha tilanne todella oli. Todennäköisesti mitkään selitykset eivät parantaisi hänen asemaansa, mutta jos Fran välttämättä halusi yrittää, viera saisi tilaisuutensa nyt.
Pariskunta pysytteli hiljaa koko matkan. Aurinko oli laskemassa ja värjäsi kaupungin oranssin eri sävyin. Katulyhdyt syttyisivät pian ja maisema muuttuisi hyvin erilaiseksi kuin päivällä. Balthier oli aina pitänyt Archadesista eniten yöaikaan. Piraatti ei osannut sanoa, mistä tuntemus johtui. Niin vain oli ollut teinivuosista asti. Lapsena vuorokauden aika oli ollut yhdentekevä, kunhan hän oli saanut mellastaa Embryn ja Emílyn kanssa.
Embryn muistaminen veti piraatin mielen entistä matalammaksi. Demetrio oli sanonut, että juuri Embry oli kertonut totuuden Cidin kohtalosta. Mistä tämä oli siitä kuullut? Balthier ei todellakaan osannut arvata, sillä tuskin Embry oli Vaynen kanssa jutellut. Emíly oli sanonut, ettei Embry ollut saanut ylennyksiä Balthierin lähdön jälkeen, joten tämä ei ollut kuulunut Vaynen lähipiiriin.
Tuntui pahalta, että lapsuuden ystävä oli puukottanut häntä selkään. Mikään ei ollut ennallaan. Se elämä, joka Balthierilla oli joskus ollut, oli lopullisesti menetetty. Ehkä tämä vierailu Archadesiin olisi todella viimeinen. Tällä kaupungilla ei ollut hänelle muuta annettavaa kuin pahaa mieltä ja selkään iskettyjä teräaseita.
”Kupoo, noin paljon tavaraa?” Nono hämmästeli, kun piraatit kantoivat laatikoita pieneen ilmalaivaan.
”Aye, ja lisää tulee. Olemme täällä yötä”, Balthier totesi mooglelle. ”Pystytkö nukkumaan Potissa vai tuletko sukulaisteni luokse?”
”Jään tänne, popo”, moogle vastasi. Viisas päätös, jos piraatilta kysyttiin. Ainakaan mooglen ei tarvitsisi kärsiä hänen järkyttävästä suvustaan. Oli valitettavaa, ettei sukulaisiaan voinut valita.
Piraatit lastasivat tuomisensa Potin piskuiseen ruumaan. Balthieria harmitti, että hän joutui lentelemään tällaisella ilmalaivan irvikuvalla. Alkoi olla korkea aika hakea Strahl takaisin Vaanilta. Sen reissun voisi oikeastaan tehdä, kun Archadesista olisi selvitty ja tavarat saatu turvallisesti Balfonheimiin.
Edellisestä tapaamisesta klopin kanssa alkoi olla tarpeeksi aikaa. Balthier oli saanut kaipaamansa irtioton ja välimatkan. Nyt hän uskoi taas jaksavansa Vaanin intoilevaa asennetta ja poukkoilemista. Myös Baschin kanssa voisi olla mukava käydä tuopillisella tai parilla, mikäli tämä vain prinsessan vartioimiselta kerkeäisi poiketa kaupungilla. Kuninkaallisessa linnassa Balthier ei halunnut vierailla. Ashe oli… no, piraatista oli parempi, etteivät he tapaisi vielä hetkeen.
”Luuletko, että tämä mekko on riittävän hieno? En ottanut mitään parempaa mukaan”, Fran keskeytti Balthierin suunnitelmien punomisen ja näytti miehelle vihreää mekkoa, jonka oli saanut vuosia sitten Siralta, piraatin pitkäaikaisen ystävän vaimolta. Siran ja Sharininkin luona olisi itse asiassa pitänyt käydä. Oli niin paljon kaikkea, mitä pitäisi tehdä.
”Se on ihan riittävän hyvä. Tuskin ne mitkään juhlat ovat”, Balthier mutisi.
Fran ei sanonut mitään, mutta mies näki, ettei vastaus ollut miellyttänyt naista. Pahus, hänestä oli melkein yhdentekevää, mitä viera laittoi päälleen. Hyvältä tämä näytti joka tapauksessa.
Viera ryhtyi vaihtamaan vaatteitaan. Balthier seuraili näkyä tovin verran, ennen kuin vilkaisi omaa paitaansa. Se oli rypyssä ja pölyyntynyt asunnon penkomisen jäljiltä. Mustadion mukaan kukaan ei ollut saanut tehdä talolle mitään, ennen kuin myös Balthier oli löydetty. Tämäkin seikka oli lisännyt katkeruutta veljesten välillä, nuorimmaisen katoaminen oli viivästyttänyt perinnönjakoa.
Balthier ei ollut edelleenkään varma, oliko illalliselle osallistuminen hyvä ajatus, mutta hän oli jo luvannut mennä. Yhtä hyvin hän voisi tehdä tyylikkään sisääntulon, mikä tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että hän vaihtaisi puhtaan paidan ylleen ja yrittäisi säilyttää kasvonsa veljien nälviessä. Fran ei oikeasti ymmärtänyt, mihin sotkuun oli heidät työntänyt.
Mies kiskoi paidan päänsä ylitse ja etsi matkapakkauksestaan toisen. Ei sekään täysin sileä ollut, mutta ainakin se oli puhdas. Se saisi luvan kelvata… tai oikeastaan sen oli pakko kelvata, sillä hän ei ollut ottanut enempää vaihtovaatteita mukaan.
”Olisin mieluummin syönyt kanssasi kahdestaan”, mies huomautti vieralle, joka parasta aikaa istui puisen laatikon päällä ja harjasi hiuksiaan. ”Jätä hiuksesi kerrankin auki, ne näyttävät silloin hyvältä”, piraatti lisäsi jäätyään hetkeksi tuijottamaan näkyä. Tällä kertaa Fran jopa hymyili.
”Minäkin sinun kanssasi, mutta tämä on tärkeää”, viera vastasi.
Balthier ei ollut täysin samaa mieltä, mutta hän ei jaksanut käydä väittämään vastaan. Hän selviäisi yhdestä illasta. Sen jälkeen hänen ei enää tarvitsisi tavata veljiään. Heillä oli mennyt oikein hyvin viimeiset kuusi, seitsemän vuotta, kun he eivät olleet keskustelleet keskenään, saati nähneet toisistaan vilaustakaan. Ei ollut järkeä pilata toimivaa kuviota.
Mies yritti pohtia, milloin oli viimeksi osallistunut virallisesti illalliselle. Hänen oli täytynyt olla tuolloin teini-ikäinen. Tietysti nytkään ei ollut kyse virallisesta tilaisuudesta, vaan illallisen nauttimisesta perheen kesken, mutta se oli silti eri asia kuin istahtaa pöydän ääreen Franin kanssa tai käristää itse kaadetun elukan ruhoa nuotiolla.
Tovin kuluttua piraattikaksikko jätti Nonon jälleen huolehtimaan ilmalaivasta. Mooglea moinen ei näyttänyt häiritsevän. Välillä Balthierista tuntui, että Nono oli liittynyt hänen miehistöönsä lähinnä siksi, että rakasti ilmalaivoja, ei sen takia, että olisi erityisemmin perustanut piraattien seurasta.
Katulyhdyt oli ehditty sytyttää sillä välin, kun piraatit olivat oleskelleet aerodomessa. Torilla ei enää näkynyt kauppiaita, vaan kojut oli joko peitetty tai purettu. Ihmisiä oli silti liikkeellä, mutta naiset ja lapset edustivat nyt vähemmistöä. Miehiä sen sijaan vaelsi kohti kapakoita. Toki joukkoon mahtui naisiakin, mutta nämä olivat joko miesseuralaisen kanssa tai vaihtoehtoisesti etsimässä (maksukykyistä) sellaista.
Balthier asettui jälleen ilma-auton kuljettajan paikalle. Ajelu öisen kaupungin halki kuulosti kiehtovalta ajatukselta, mutta hän tiesi, ettei sellaiselle ollut aikaa.
”Isine antoi minulle ajo-ohjeet”, Fran kertoi.
”Osaan kyllä Mustadion talolle”, Balthier huomautti. ”Hän oli muuttanut omilleen jo silloin, kun minä vielä asuin täällä.”
”Oliko hän jo silloin naimisissa Isinen kanssa?” Fran kysäisi.
”Saattoi ollakin. Emme olleet puhuneet muutamaan vuoteen, ennen lähtöäni. Muistaakseni Cid vieraili heidän häissään, mutta itse en osallistunut”, Balthier selosti. Hän pohdiskeli hetken asiaa. Hän oli luultavasti ollut kymmenen tai yhdentoista, kun veli oli mennyt naimisiin, mutta hän ei osannut sanoa varmasti. Tapahtumasta oli aikaa, eivätkä veljien asiat olleet juuri kiinnostaneet häntä.
Balthier näki syrjäsilmällä Franin nyökkäävän. Piraatti keskittyi ajamiseen, mutta matka oli hänen mielestään aivan liian lyhyt. Hän parkkeerasi auton lähelle suurehkon talon porttia. Ainakaan Mustadiolla ei ollut rahasta pulaa.
Mies astui ulos autosta ja aikoi mennä avaamaan Franille oven, mutta viera ehti kavuta ulos omin avuin. Se tilaisuudesta käyttäytyä herrasmiehen tavoin. Piraatti huokaisi syvään kävellessään vieran kanssa talon ovelle.
”Ei se noin kamalaa ole”, Fran kommentoi ja tarttui kolkuttimeen.
”Usko pois, kyllä on”, Balthier vastasi, mutta hänen sanansa hukkuivat kolkuttimen ääneen. Kesti hetken, ennen kuin ovi tultiin avaamaan. Pyylevä nainen päästi heidät sisälle ja ohjasi tyylikkääseen olohuoneeseen, jossa muut jo istuivat.
”Illallinen on katettu hetken päästä”, nainen ilmoitti ja poistui paikalta.
Mustadiolla oli totisesti rahaa, jos tämä kerran pystyi pitämään palvelusväkeäkin. Oli täysin eri asia kokata vuokratussa ullakkohuoneistossa kuin syödä oikean kokin valmistama ateria luksustalossa joka ilta. Balthier vertaili mielikuvia hetken, kunnes totesi, että hän asui mieluummin ullakkohuoneistossa kuin kultaisessa häkissä.
Veljien ilmeistä näki, että nämä eivät olleet mielissään. Luultavasti kumpikin oli suostunut tähän vaimonsa painostuksesta, samalla tavalla kuin Balthier oli suostunut tulemaan Franin takia. Naisilla oli miehiin kummallista valtaa. Sitä luuli itse olevansa ohjaksissa vain huomatakseen suostuneensa asioihin, jotka olivat olleet ehdoton ei aiemmin.
Balthier ei jäänyt pohdiskelemaan asiaa sen syvällisemmin. Hän vain tervehti muita ja istahti Franin kanssa sohvalle. Huoneeseen laskeutui hetkeksi kiusallinen hiljaisuus, jonka Isine lopulta rikkoi alkamalla hölistä tyhjänpäiväisistä asioista. Sillä naisella riitti puhetta, välillä vaikutti siltä, ettei tämä edes ehtinyt lausua yhtä sanaa loppuun ennen kuin aloitti seuraavan. Balthier ei ollut koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin nopeasti. Naisen ajatuksenjuoksussa oli vaikea pysyä perässä nopean puheen ja rozarrialaisen korostuksen takia... ja toisaalta piraatilla ei oikein riittänyt edes mielenkiintoa juoruilulle.
Ilta jatkui yhtä ahdistavissa merkeissä. Naiset pitivät keskustelua yllä, Mustadio ja Demetrio puhuivat lähinnä keskenään ja Balthierin teki mieli hakata päätään pöytään tai tappaa itsensä ensimmäisellä käteensä sattuneella ruokailuvälineellä. Ruoka tosin oli herkullista, siitä hänellä ei ollut valittamista. Vastaavaa ateriaa hän ei ollut hetkeen syönytkään. Franilla sen sijaan oli vaikeuksia, sillä vierat eivät syöneet lihaa, ja ateria oli hyvin lihapainotteinen. Isine oli pahoitellut tietämättömyyttään jo kolmeen kertaan, mutta ei kuitenkaan ollut vaivautunut pyytämään kokkiaan valmistamaan Franille mitään muuta. Sekin ärsytti Balthieria. Jos oli varaa kokkiin, olisi varmasti voinut helposti esittää moisen pyynnön.
”Sanohan, Ffamran”, Mustadio tokaisi vihdoin muutaman viinilasillisen jälkeen, ”mitä mieltä mahdat olla uudesta keisarista?”
”Lordi Larsa on nuori ja naiivi, mutta hänellä on vahva tahto ohjata tätä maata oikeaan suuntaan”, Balthier vastasi.
”Ja mikä se suunta mahtaa olla?”
”Sodaton aika, rauhan aika, ihmisten aika”, piraatti luetteli. Hän ei ollut varma, mihin hänen veljensä pyrki.
”Väitätkö sitten, ettei Lordi Vayne pyrkinyt juuri samaan?” Demetrio pisti väliin.
”Kenties pyrkikin, mutta hänen toimintamallinsa eivät olleet hyväksyttäviä”, Balthier vastasi.
”... eli, jos keisari toimii kansalaisen mielestä väärin, on kansalaisella oikeus murhata hänet. Sitäkö yrität sanoa?” Mustadio tokaisi.
Isine ja Marie vetivät syvään henkeä ja vilkaisivat toisiaan. Fran ei reagoinut, mutta viera tiesikin totuuden siitä, mitä oli tapahtunut. Balthier oli hämmästynyt, hän oli luullut, että veljet halusivat salata totuuden vaimoiltaan. Ilmeisesti hän oli ollut väärässä.
”No, lapsikeisarin mieleen on kovin helppo vaikuttaa”, Mustadio jatkoi. ”Täytyy silti sanoa, että olen hämmästynyt. Harva armahtaa veljensä murhaajan, vielä harvempi julistaa tämän sankariksi.”
”Kenties Larsa tietää jotain, mitä te ette”, Fran puuttui puheeseen. ”Millainen mies uskoo pahinta omasta veljestään?”
”Eiköhän teidän miesten ole aika siirtyä maistelemaan konjakkia”, Isine ilmoitti ja viittoi palvelustyttöä siivoamaan pöytää. Nainen nousi omalta paikaltaan ja hymyili kaikille tasapuolisesti. ”Ei pilata mukavaa iltaa ikävillä aiheilla. Marie, Fran, te haluatte varmasti molemmat nähdä, millaiseksi olen laittanut puutarhan.”
Balthier huokaisi ja jäi katselemaan naisten poistumista paikalta. Hänen mieleensä muistuivat monet pitkästyttävät päivälliset ja illalliskutsut, joille hän oli joutunut osallistumaan. Vaikka kaikki söivät yhdessä, jossain vaiheessa miehet ja naiset vetäytyivät keskustelemaan omiin ryhmiinsä, ellei kyse ollut tanssiaisista. Oli typerää jakaa ihmiset tuolla tavoin eri ryhmiin, aivan kuin kaikki eivät olisi voineet keskustella kaikkien kanssa.
Toisaalta ehkä Balthier oli viettänyt liikaa aikaa prinsessojen, katulapsien ja piraattien kanssa muistaakseen, millaisista asioista korkea-arvoiset archadialaisnaiset - joilla sivumennen sanoen ei ollut lapsien, kodin ja torin ulkopuolisista tärkeistä tapahtumista mitään käsitystä - oikein keskustelivat keskenään. Hän oli saanut tästä muistutuksen Isinen monologin aikana. Onneksi Fran oli mielenkiintoisempaa seuraa. Tämän kanssa saattoi keskustella vaikkapa ilmalaivan moottorin hienouksista, jos niikseen tuli.
”Täysin naurettavaa tällainen!” Demetrio puuskahti ja nousi pöydästä. Mustadio ja Balthier seurasivat miehen esimerkkiä. ”Olemme varmasti kaikki kolme kahdesta asiasta samaa mieltä.”
”Mitkähän ne mahtavat olla?” Mustadio murahti.
”Että naiset hössöttävät liikaa ja että tätä kiistaa ei voida sopia ennen kuin Ran roikkuu hirressä”, Demetrio toi mielipiteensä julki.
”Hirsipuu on varsin vanhanaikainen. Mikset vain ammu minua itse?” Balthier ärähti. Tässä ei ollut mitään järkeä. Hän ei voinut sanoa mitään, mikä olisi vakuuttanut veljet hänen syyttömyydestään. Toisekseen hän ei enää edes halunnut todistella näille mitään, hän oli kyllästynyt tähän leikkiin. Lapsena hän oli hakenut veljiensä hyväksyntää suorastaan epätoivoisesti, mutta hän oli saanut osakseen vain pilkkaa. Ei tietenkään koskaan Cidin kuullen, mutta Drisnaa ei ollut haitannut pätkääkään se, että tämän pojat olivat kutsuneet Balthieria äpäräksi. Itse asiassa... veljien viha piraattia kohtaan saattoi olla hyvin pitkälti näiden äidin vaikutusta. Ainakin alun perin, nythän nämä uskoivat saaneensa pari hyvää syytä lisää vihata häntä.
”Älä kuvittele, etten tekisi sitä mielelläni”, Demetrio kommentoi. ”Nyt vain sattuu olemaan niin, että olen toistaiseksi senaatin suosiossa. Keisarin nimeämän sankarin tappaminen... No, se ei tekisi hyvää asemalleni.”
”Ei silti kannata tuudittautua turvallisuuteen”, Mustadio jatkoi selostusta. ”Lordi Vaynella oli kannattajansa, ja he ovat yhä elossa. Sinulla on myös paljon vihamiehiä Tuomareiden joukossa, puhumattakaan palkkionmetsästäjistä...”
”Ennemmin tai myöhemmin me saamme kostomme isän puolesta ja sinä maksat teoistasi”, Demetrio lisäsi. ”Jos välttämättä haluat, voimme toki siihen asti leikkiä rakastavaa perhettä. Voisin kuvitella, että sellainen parantaisi asemaamme Lordi Larsan silmissä.”
”Luulin, ettei lapsikeisari ole mieleenne”, Balthier tuhahti. Ei ollut vaikea päätellä, keneltä veljien vallanhimo oli periytynyt.
”Kuten sanoin, lapsikeisarin ajatuksia on helppo ohjailla”, Mustadio sanoi ja hymyili. Miehen hymyssä ei ollut mitään ystävällistä, pikemminkin se säteili murhanhimoa.
”Alkaa tulla myöhä”, viera totesi. ”Isine sanoi, että illallinen on parin tunnin päästä. Ehkä meidän pitäisi hakea toinen kuorma vasta huomenna.”
”Miten Isinen illallinen liittyy meihin millään tavalla?” piraatti kummasteli.
Balthier suoristautui ja jäi katsomaan vieraa, joka näytti vaivautuneelta. Fran vaihtoi painoa jalalta toiselle ja tuijotteli jonnekin kaukaisuuteen. Jotain oli tekeillä.
”Niin?” piraatti kysyi.
”Saatoin luvata, että menemme Isinen luokse syömään. Hän myös tarjosi meille yöpaikkaa, kun kerroin, että nukumme luultavasti ilmalaivassa”, viera sanoi vihdoin.
”Sinä teit mitä?!” Balthier huudahti. Muutama kadulla kulkeva ihminen vilkaisi parivaljakon suuntaan. ”Me emme todellakaan mene sinne.”
”On epäkohteliasta vastata kieltävästi kutsuun”, Fran väitti. ”Sitä paitsi sinun on hyvä jo sopia veljiesi kanssa. Isine ja Marie olivat samaa mieltä. He aikovat puhua Mustadiolle ja Demetriolle.”
”Naiset”, piraatti ärähti. ”Te ette tiedä, mistä on kyse. Ei tässä riidellä mistään pikkuasioista, tätä juttua ei voi sopia.”
Mies nojasi kätensä auton kattoa vasten ja kirosi hiljaa. Hän saattoi syyttää tästä sotkusta ainoastaan itseään. Hän ei ollut kertonut Franille ajoissa veljistään ja asioista, jotka olivat ajaneet heidät erilleen jo lapsina. Sen sopan olisi vielä voinut selvittää, mutta nykyisiä sotkuja ja epäsopua ei voinut korjata.
Fran laski kätensä piraatin olkapäälle. ”Kertoisit sitten?” nainen pyysi.
”He tietävät, että minä…” Balthier yritti muodostaa lausetta. Se oli yllättävän vaikeaa. Hän oli ajatellut asiaa vähintään tuhat kertaa, mutta ei sanonut sitä kertaakaan ääneen.
”Että sinä?” Fran toisti. Balthier veti syvään henkeä, joskus se oli sanottava.
”Että minä ammuin Cidin, tapoin oman isäni”, mies henkäisi.
”Minä en nähnyt sinun tappavan ketään.” Franin ääni oli liian lempeä, liian ystävällinen. Balthier ei kaivannut naisen sääliä.
”Sinä olit käytännössä tajuton”, piraatti muistutti naista.
”Ei… minä näin sinun ampuvan usvahahmoa, en todellista ihmistä. Ei Usvaa voi tappaa ampumalla”, Fran kuiskasi.
Balthier jäi tuijottamaan naista. Mitä tämä sanoi? Miksei tämä ollut sanonut mitään aiemmin?
”Tai en tiedä, oliko hän todella Usvaa… ehkä se oli hänen sielunsa”, viera pohdiskeli. ”Minä en muista kunnolla. Minun oli niin paha olla, melkein mahdoton hengittää. Halusin vain paeta elämää samalla tavalla kuin hänkin oli paennut.”
”Fran…” Balthier ei tiennyt, mitä sanoa. Saattoi olla, että viera oli nähnyt harhoja, jonkinlaisia illuusioita. Tämä oli ollut Mateuksen takia varsin sekaisin. Toisaalta piraatti oli oppinut luottamaan vieran terävään kuuloon ja tarkkaan nenään. Miksi hän ei nyt luottaisi yhteen aistiin lisää?
”Ehkä voimme selittää heille. Minusta meidän pitäisi käyttää tämä tilaisuus, ei ole hyvä olla vihoissa sukulaistensa kanssa loppuikäänsä”, viera yritti vakuuttaa piraatin. ”Minä jos kuka tiedän sen. Minun on helpompi elää, kun tiedän, ettei Jote enää vihaa minua, kun tiedän, että hän hyväksyy erilaisuuteni ja ymmärtää, että minun paikkani on täällä.”
Balthierin teki mieli huomauttaa jotain vieran toisesta siskosta, joka luultavasti kantaisi katkeruutta päiviensä loppuun saakka siitä, että Fran oli pakottanut tämän jäämään vierayhteiskuntaan. Sellainen kommentointi olisi kuitenkin ollut paitsi epäreilua, myös ilkeää. Piraatin ei tarvinnut antaa siunausta tai ymmärtää vieran ratkaisua, mutta hänen oli hyväksyttävä se, että Fran oli tehnyt asiasta oman päätöksensä, johon mies ei voinut vaikuttaa. Edes Fran ei ollut täydellinen, tämä teki asioita, joita oli mahdoton ymmärtää.
”Enpä tiedä”, piraatti murahti.
”Ole kiltti, anna minun edes yrittää”, Fran pyysi.
Balthier huokaisi. Hän pohti asiaa mielessään. Näytti siltä, etteivät he pääsisi lähtemään tämän vuorokauden puolella, vaikka he olisivat saaneet lastattua kaikki tavarat Potiin. Lisäksi he olivat molemmat olleet hereillä varhaisesta aamusta asti, ei ollut turvallista lentää väsyneenä. Potissa ei valitettavasti ollut samanlaista automaattiohjausta kuin Strahlissa.
Heidän olisi otettava huone majatalosta tai nukuttava ilmalaivan lattialla. Majatalot olivat kalliita Archadesissa, eikä Balthier voinut sanoa rypevänsä rahassa, vaikka oli Cidin lisäksi perinyt Reddasin. Ilmainen, pehmeä vuode kuulosti houkuttelevalta.
Toisessa vaakakupissa painoi Mustadion ja Demetrion sietäminen kokonaisen illan ajan. Balthier oli joutunut kuuntelemaan veljiään jo useamman tunnin, mikä oli tehnyt hänet hyvin ärtyneeksi. Hän ei ollut varma, jaksaisiko käyttäytyä hyvin loppuiltaa, jos samanlainen nälvintä jatkuisi. Joku viisas mies oli joskus sanonut, että hyvälle miehelle riitti se, että tämä itse tiesi totuuden. Muiden mielipiteillä ei ollut väliä. Se mies ei ollut tavannut Balthierin veljiä.
”Olisi kaiketi epäkohteliasta jättää ilmestymättä paikalle, jos sinä kerran jo lupasit”, ilmapiraatti tuhahti. ”Viedään nämä tavarat nyt aerodomeen.”
Piraatti kapusi autoon ja käynnisti sen. Häntä ärsytti, että Fran oli mennyt sopimaan asioista kysymättä ensin häneltä, mutta hän päätti antaa asian olla. Viera ei ollut tiennyt kaikkea, Balthier ei ollut itsekään tiennyt, kuinka paha tilanne todella oli. Todennäköisesti mitkään selitykset eivät parantaisi hänen asemaansa, mutta jos Fran välttämättä halusi yrittää, viera saisi tilaisuutensa nyt.
Pariskunta pysytteli hiljaa koko matkan. Aurinko oli laskemassa ja värjäsi kaupungin oranssin eri sävyin. Katulyhdyt syttyisivät pian ja maisema muuttuisi hyvin erilaiseksi kuin päivällä. Balthier oli aina pitänyt Archadesista eniten yöaikaan. Piraatti ei osannut sanoa, mistä tuntemus johtui. Niin vain oli ollut teinivuosista asti. Lapsena vuorokauden aika oli ollut yhdentekevä, kunhan hän oli saanut mellastaa Embryn ja Emílyn kanssa.
Embryn muistaminen veti piraatin mielen entistä matalammaksi. Demetrio oli sanonut, että juuri Embry oli kertonut totuuden Cidin kohtalosta. Mistä tämä oli siitä kuullut? Balthier ei todellakaan osannut arvata, sillä tuskin Embry oli Vaynen kanssa jutellut. Emíly oli sanonut, ettei Embry ollut saanut ylennyksiä Balthierin lähdön jälkeen, joten tämä ei ollut kuulunut Vaynen lähipiiriin.
Tuntui pahalta, että lapsuuden ystävä oli puukottanut häntä selkään. Mikään ei ollut ennallaan. Se elämä, joka Balthierilla oli joskus ollut, oli lopullisesti menetetty. Ehkä tämä vierailu Archadesiin olisi todella viimeinen. Tällä kaupungilla ei ollut hänelle muuta annettavaa kuin pahaa mieltä ja selkään iskettyjä teräaseita.
”Kupoo, noin paljon tavaraa?” Nono hämmästeli, kun piraatit kantoivat laatikoita pieneen ilmalaivaan.
”Aye, ja lisää tulee. Olemme täällä yötä”, Balthier totesi mooglelle. ”Pystytkö nukkumaan Potissa vai tuletko sukulaisteni luokse?”
”Jään tänne, popo”, moogle vastasi. Viisas päätös, jos piraatilta kysyttiin. Ainakaan mooglen ei tarvitsisi kärsiä hänen järkyttävästä suvustaan. Oli valitettavaa, ettei sukulaisiaan voinut valita.
Piraatit lastasivat tuomisensa Potin piskuiseen ruumaan. Balthieria harmitti, että hän joutui lentelemään tällaisella ilmalaivan irvikuvalla. Alkoi olla korkea aika hakea Strahl takaisin Vaanilta. Sen reissun voisi oikeastaan tehdä, kun Archadesista olisi selvitty ja tavarat saatu turvallisesti Balfonheimiin.
Edellisestä tapaamisesta klopin kanssa alkoi olla tarpeeksi aikaa. Balthier oli saanut kaipaamansa irtioton ja välimatkan. Nyt hän uskoi taas jaksavansa Vaanin intoilevaa asennetta ja poukkoilemista. Myös Baschin kanssa voisi olla mukava käydä tuopillisella tai parilla, mikäli tämä vain prinsessan vartioimiselta kerkeäisi poiketa kaupungilla. Kuninkaallisessa linnassa Balthier ei halunnut vierailla. Ashe oli… no, piraatista oli parempi, etteivät he tapaisi vielä hetkeen.
”Luuletko, että tämä mekko on riittävän hieno? En ottanut mitään parempaa mukaan”, Fran keskeytti Balthierin suunnitelmien punomisen ja näytti miehelle vihreää mekkoa, jonka oli saanut vuosia sitten Siralta, piraatin pitkäaikaisen ystävän vaimolta. Siran ja Sharininkin luona olisi itse asiassa pitänyt käydä. Oli niin paljon kaikkea, mitä pitäisi tehdä.
”Se on ihan riittävän hyvä. Tuskin ne mitkään juhlat ovat”, Balthier mutisi.
Fran ei sanonut mitään, mutta mies näki, ettei vastaus ollut miellyttänyt naista. Pahus, hänestä oli melkein yhdentekevää, mitä viera laittoi päälleen. Hyvältä tämä näytti joka tapauksessa.
Viera ryhtyi vaihtamaan vaatteitaan. Balthier seuraili näkyä tovin verran, ennen kuin vilkaisi omaa paitaansa. Se oli rypyssä ja pölyyntynyt asunnon penkomisen jäljiltä. Mustadion mukaan kukaan ei ollut saanut tehdä talolle mitään, ennen kuin myös Balthier oli löydetty. Tämäkin seikka oli lisännyt katkeruutta veljesten välillä, nuorimmaisen katoaminen oli viivästyttänyt perinnönjakoa.
Balthier ei ollut edelleenkään varma, oliko illalliselle osallistuminen hyvä ajatus, mutta hän oli jo luvannut mennä. Yhtä hyvin hän voisi tehdä tyylikkään sisääntulon, mikä tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että hän vaihtaisi puhtaan paidan ylleen ja yrittäisi säilyttää kasvonsa veljien nälviessä. Fran ei oikeasti ymmärtänyt, mihin sotkuun oli heidät työntänyt.
Mies kiskoi paidan päänsä ylitse ja etsi matkapakkauksestaan toisen. Ei sekään täysin sileä ollut, mutta ainakin se oli puhdas. Se saisi luvan kelvata… tai oikeastaan sen oli pakko kelvata, sillä hän ei ollut ottanut enempää vaihtovaatteita mukaan.
”Olisin mieluummin syönyt kanssasi kahdestaan”, mies huomautti vieralle, joka parasta aikaa istui puisen laatikon päällä ja harjasi hiuksiaan. ”Jätä hiuksesi kerrankin auki, ne näyttävät silloin hyvältä”, piraatti lisäsi jäätyään hetkeksi tuijottamaan näkyä. Tällä kertaa Fran jopa hymyili.
”Minäkin sinun kanssasi, mutta tämä on tärkeää”, viera vastasi.
Balthier ei ollut täysin samaa mieltä, mutta hän ei jaksanut käydä väittämään vastaan. Hän selviäisi yhdestä illasta. Sen jälkeen hänen ei enää tarvitsisi tavata veljiään. Heillä oli mennyt oikein hyvin viimeiset kuusi, seitsemän vuotta, kun he eivät olleet keskustelleet keskenään, saati nähneet toisistaan vilaustakaan. Ei ollut järkeä pilata toimivaa kuviota.
Mies yritti pohtia, milloin oli viimeksi osallistunut virallisesti illalliselle. Hänen oli täytynyt olla tuolloin teini-ikäinen. Tietysti nytkään ei ollut kyse virallisesta tilaisuudesta, vaan illallisen nauttimisesta perheen kesken, mutta se oli silti eri asia kuin istahtaa pöydän ääreen Franin kanssa tai käristää itse kaadetun elukan ruhoa nuotiolla.
Tovin kuluttua piraattikaksikko jätti Nonon jälleen huolehtimaan ilmalaivasta. Mooglea moinen ei näyttänyt häiritsevän. Välillä Balthierista tuntui, että Nono oli liittynyt hänen miehistöönsä lähinnä siksi, että rakasti ilmalaivoja, ei sen takia, että olisi erityisemmin perustanut piraattien seurasta.
Katulyhdyt oli ehditty sytyttää sillä välin, kun piraatit olivat oleskelleet aerodomessa. Torilla ei enää näkynyt kauppiaita, vaan kojut oli joko peitetty tai purettu. Ihmisiä oli silti liikkeellä, mutta naiset ja lapset edustivat nyt vähemmistöä. Miehiä sen sijaan vaelsi kohti kapakoita. Toki joukkoon mahtui naisiakin, mutta nämä olivat joko miesseuralaisen kanssa tai vaihtoehtoisesti etsimässä (maksukykyistä) sellaista.
Balthier asettui jälleen ilma-auton kuljettajan paikalle. Ajelu öisen kaupungin halki kuulosti kiehtovalta ajatukselta, mutta hän tiesi, ettei sellaiselle ollut aikaa.
”Isine antoi minulle ajo-ohjeet”, Fran kertoi.
”Osaan kyllä Mustadion talolle”, Balthier huomautti. ”Hän oli muuttanut omilleen jo silloin, kun minä vielä asuin täällä.”
”Oliko hän jo silloin naimisissa Isinen kanssa?” Fran kysäisi.
”Saattoi ollakin. Emme olleet puhuneet muutamaan vuoteen, ennen lähtöäni. Muistaakseni Cid vieraili heidän häissään, mutta itse en osallistunut”, Balthier selosti. Hän pohdiskeli hetken asiaa. Hän oli luultavasti ollut kymmenen tai yhdentoista, kun veli oli mennyt naimisiin, mutta hän ei osannut sanoa varmasti. Tapahtumasta oli aikaa, eivätkä veljien asiat olleet juuri kiinnostaneet häntä.
Balthier näki syrjäsilmällä Franin nyökkäävän. Piraatti keskittyi ajamiseen, mutta matka oli hänen mielestään aivan liian lyhyt. Hän parkkeerasi auton lähelle suurehkon talon porttia. Ainakaan Mustadiolla ei ollut rahasta pulaa.
Mies astui ulos autosta ja aikoi mennä avaamaan Franille oven, mutta viera ehti kavuta ulos omin avuin. Se tilaisuudesta käyttäytyä herrasmiehen tavoin. Piraatti huokaisi syvään kävellessään vieran kanssa talon ovelle.
”Ei se noin kamalaa ole”, Fran kommentoi ja tarttui kolkuttimeen.
”Usko pois, kyllä on”, Balthier vastasi, mutta hänen sanansa hukkuivat kolkuttimen ääneen. Kesti hetken, ennen kuin ovi tultiin avaamaan. Pyylevä nainen päästi heidät sisälle ja ohjasi tyylikkääseen olohuoneeseen, jossa muut jo istuivat.
”Illallinen on katettu hetken päästä”, nainen ilmoitti ja poistui paikalta.
Mustadiolla oli totisesti rahaa, jos tämä kerran pystyi pitämään palvelusväkeäkin. Oli täysin eri asia kokata vuokratussa ullakkohuoneistossa kuin syödä oikean kokin valmistama ateria luksustalossa joka ilta. Balthier vertaili mielikuvia hetken, kunnes totesi, että hän asui mieluummin ullakkohuoneistossa kuin kultaisessa häkissä.
Veljien ilmeistä näki, että nämä eivät olleet mielissään. Luultavasti kumpikin oli suostunut tähän vaimonsa painostuksesta, samalla tavalla kuin Balthier oli suostunut tulemaan Franin takia. Naisilla oli miehiin kummallista valtaa. Sitä luuli itse olevansa ohjaksissa vain huomatakseen suostuneensa asioihin, jotka olivat olleet ehdoton ei aiemmin.
Balthier ei jäänyt pohdiskelemaan asiaa sen syvällisemmin. Hän vain tervehti muita ja istahti Franin kanssa sohvalle. Huoneeseen laskeutui hetkeksi kiusallinen hiljaisuus, jonka Isine lopulta rikkoi alkamalla hölistä tyhjänpäiväisistä asioista. Sillä naisella riitti puhetta, välillä vaikutti siltä, ettei tämä edes ehtinyt lausua yhtä sanaa loppuun ennen kuin aloitti seuraavan. Balthier ei ollut koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin nopeasti. Naisen ajatuksenjuoksussa oli vaikea pysyä perässä nopean puheen ja rozarrialaisen korostuksen takia... ja toisaalta piraatilla ei oikein riittänyt edes mielenkiintoa juoruilulle.
Ilta jatkui yhtä ahdistavissa merkeissä. Naiset pitivät keskustelua yllä, Mustadio ja Demetrio puhuivat lähinnä keskenään ja Balthierin teki mieli hakata päätään pöytään tai tappaa itsensä ensimmäisellä käteensä sattuneella ruokailuvälineellä. Ruoka tosin oli herkullista, siitä hänellä ei ollut valittamista. Vastaavaa ateriaa hän ei ollut hetkeen syönytkään. Franilla sen sijaan oli vaikeuksia, sillä vierat eivät syöneet lihaa, ja ateria oli hyvin lihapainotteinen. Isine oli pahoitellut tietämättömyyttään jo kolmeen kertaan, mutta ei kuitenkaan ollut vaivautunut pyytämään kokkiaan valmistamaan Franille mitään muuta. Sekin ärsytti Balthieria. Jos oli varaa kokkiin, olisi varmasti voinut helposti esittää moisen pyynnön.
”Sanohan, Ffamran”, Mustadio tokaisi vihdoin muutaman viinilasillisen jälkeen, ”mitä mieltä mahdat olla uudesta keisarista?”
”Lordi Larsa on nuori ja naiivi, mutta hänellä on vahva tahto ohjata tätä maata oikeaan suuntaan”, Balthier vastasi.
”Ja mikä se suunta mahtaa olla?”
”Sodaton aika, rauhan aika, ihmisten aika”, piraatti luetteli. Hän ei ollut varma, mihin hänen veljensä pyrki.
”Väitätkö sitten, ettei Lordi Vayne pyrkinyt juuri samaan?” Demetrio pisti väliin.
”Kenties pyrkikin, mutta hänen toimintamallinsa eivät olleet hyväksyttäviä”, Balthier vastasi.
”... eli, jos keisari toimii kansalaisen mielestä väärin, on kansalaisella oikeus murhata hänet. Sitäkö yrität sanoa?” Mustadio tokaisi.
Isine ja Marie vetivät syvään henkeä ja vilkaisivat toisiaan. Fran ei reagoinut, mutta viera tiesikin totuuden siitä, mitä oli tapahtunut. Balthier oli hämmästynyt, hän oli luullut, että veljet halusivat salata totuuden vaimoiltaan. Ilmeisesti hän oli ollut väärässä.
”No, lapsikeisarin mieleen on kovin helppo vaikuttaa”, Mustadio jatkoi. ”Täytyy silti sanoa, että olen hämmästynyt. Harva armahtaa veljensä murhaajan, vielä harvempi julistaa tämän sankariksi.”
”Kenties Larsa tietää jotain, mitä te ette”, Fran puuttui puheeseen. ”Millainen mies uskoo pahinta omasta veljestään?”
”Eiköhän teidän miesten ole aika siirtyä maistelemaan konjakkia”, Isine ilmoitti ja viittoi palvelustyttöä siivoamaan pöytää. Nainen nousi omalta paikaltaan ja hymyili kaikille tasapuolisesti. ”Ei pilata mukavaa iltaa ikävillä aiheilla. Marie, Fran, te haluatte varmasti molemmat nähdä, millaiseksi olen laittanut puutarhan.”
Balthier huokaisi ja jäi katselemaan naisten poistumista paikalta. Hänen mieleensä muistuivat monet pitkästyttävät päivälliset ja illalliskutsut, joille hän oli joutunut osallistumaan. Vaikka kaikki söivät yhdessä, jossain vaiheessa miehet ja naiset vetäytyivät keskustelemaan omiin ryhmiinsä, ellei kyse ollut tanssiaisista. Oli typerää jakaa ihmiset tuolla tavoin eri ryhmiin, aivan kuin kaikki eivät olisi voineet keskustella kaikkien kanssa.
Toisaalta ehkä Balthier oli viettänyt liikaa aikaa prinsessojen, katulapsien ja piraattien kanssa muistaakseen, millaisista asioista korkea-arvoiset archadialaisnaiset - joilla sivumennen sanoen ei ollut lapsien, kodin ja torin ulkopuolisista tärkeistä tapahtumista mitään käsitystä - oikein keskustelivat keskenään. Hän oli saanut tästä muistutuksen Isinen monologin aikana. Onneksi Fran oli mielenkiintoisempaa seuraa. Tämän kanssa saattoi keskustella vaikkapa ilmalaivan moottorin hienouksista, jos niikseen tuli.
”Täysin naurettavaa tällainen!” Demetrio puuskahti ja nousi pöydästä. Mustadio ja Balthier seurasivat miehen esimerkkiä. ”Olemme varmasti kaikki kolme kahdesta asiasta samaa mieltä.”
”Mitkähän ne mahtavat olla?” Mustadio murahti.
”Että naiset hössöttävät liikaa ja että tätä kiistaa ei voida sopia ennen kuin Ran roikkuu hirressä”, Demetrio toi mielipiteensä julki.
”Hirsipuu on varsin vanhanaikainen. Mikset vain ammu minua itse?” Balthier ärähti. Tässä ei ollut mitään järkeä. Hän ei voinut sanoa mitään, mikä olisi vakuuttanut veljet hänen syyttömyydestään. Toisekseen hän ei enää edes halunnut todistella näille mitään, hän oli kyllästynyt tähän leikkiin. Lapsena hän oli hakenut veljiensä hyväksyntää suorastaan epätoivoisesti, mutta hän oli saanut osakseen vain pilkkaa. Ei tietenkään koskaan Cidin kuullen, mutta Drisnaa ei ollut haitannut pätkääkään se, että tämän pojat olivat kutsuneet Balthieria äpäräksi. Itse asiassa... veljien viha piraattia kohtaan saattoi olla hyvin pitkälti näiden äidin vaikutusta. Ainakin alun perin, nythän nämä uskoivat saaneensa pari hyvää syytä lisää vihata häntä.
”Älä kuvittele, etten tekisi sitä mielelläni”, Demetrio kommentoi. ”Nyt vain sattuu olemaan niin, että olen toistaiseksi senaatin suosiossa. Keisarin nimeämän sankarin tappaminen... No, se ei tekisi hyvää asemalleni.”
”Ei silti kannata tuudittautua turvallisuuteen”, Mustadio jatkoi selostusta. ”Lordi Vaynella oli kannattajansa, ja he ovat yhä elossa. Sinulla on myös paljon vihamiehiä Tuomareiden joukossa, puhumattakaan palkkionmetsästäjistä...”
”Ennemmin tai myöhemmin me saamme kostomme isän puolesta ja sinä maksat teoistasi”, Demetrio lisäsi. ”Jos välttämättä haluat, voimme toki siihen asti leikkiä rakastavaa perhettä. Voisin kuvitella, että sellainen parantaisi asemaamme Lordi Larsan silmissä.”
”Luulin, ettei lapsikeisari ole mieleenne”, Balthier tuhahti. Ei ollut vaikea päätellä, keneltä veljien vallanhimo oli periytynyt.
”Kuten sanoin, lapsikeisarin ajatuksia on helppo ohjailla”, Mustadio sanoi ja hymyili. Miehen hymyssä ei ollut mitään ystävällistä, pikemminkin se säteili murhanhimoa.
~o~
Puutarha oli kaunis, sellaisen Fran olisi halunnut itselleenkin. Vaikka Balfonheimistä ei tarvinnut vaeltaa kovinkaan kauas päästäkseen villiin luontoon, olisi ollut mukavaa, jos omalla takapihalla olisi ollut rauhallinen, kasvien täyttämä paikka. Valitettavasti se ei ollut mahdollista niin kauan kuin he asuivat piskuisessa ullakkohuoneistossa. Sinne ei kannattanut hankkia edes sisäkasveja, koska saatuaan Strahlin takaisin he olisivat paljon poissa.
Viera ihaili kukkia ja pensaita. Ainoa, mikä häntä häiritsi, oli kaiken järjestelmällisyys ja symmetrisyys. Vihreys tuntui kodilta, mutta kaikki oli istutettua, tarkkaan harkittua. Viera piti kuitenkin enemmän luonnollisesta ympäristöstä. Ehkä sellaisen pystyisi saamaan aikaan, jos joskus hankkisi kunnollisen talon ja antaisi pihan kasvaa omia aikojaan.
"Minä olen aina ollut sitä mieltä, että sinä olet loistava puutarhuri. Olisipa minullakin sinun kykysi", Marie ihasteli ääneen. Nainen oli istahtanut penkille lepäämään. Vaikutti siltä, ettei tämä jaksanut olla pitkää aikaa jaloillaan.
"Itse asiassa... älkää nyt kertoko kenellekään, mutta hankin hieman apua ammattipuutarhurilta", Isine sipisi. "Mustadio ei tiedä, hänestä en saisi tuhlata turhuuksiin. Kuitenkin hänelle on tärkeää, että kaikki on ojennuksessa, jotta julkisuuskuvamme säilyy asianmukaisena. Hän kuvittelee, että hoidan kaiken itse, mutta eihän se ole mahdollista... Kolme lasta, miten sitä muka ehtisi? Onneksi hän ei pidä tarkkaa kirjaa siitä, mihin sijoitan talousrahoja."
"Eikö olisi mukavampaa hoitaa puutarhaa itse?" Fran kysäisi. Mitä iloa koko jutusta oli, jos joku muu suunnitteli ja toteutti kaiken?
"Hoidanhan minä. Kastelen kukkia ja leikkaan oksia, mutta en koskaan voisi kuvitella upottavani käsiäni multaan. Kynnet menisivät piloille", Isine nauroi. "Huomaan kyllä, ettet sinäkään ole juuri käsiäsi käyttänyt. Melko kadehdittavat kynnet sinulla."
"Ne kasvavat luonnostaan", Fran kuittasi. Hän ei panostanut kynsiin mitenkään erityisesti. Kyllä, hän piti niistä, mutta hän ei vaivautunut ajattelemaan asiaa enempää. Hänen kyntensä nyt vain olivat aina olleet pitkät ja vahvat. Valitettavasti varpaankynnet olivat myös, ne olivat lisäksi terävät, joten sopivia kenkiä oli vaikea löytää, ellei halunnut olla leikkaamassa kynsiä koko ajan.
Isine nyökkäsi vieran sanoille ja jatkoi jutustelua puutarhastaan, kodistaan ja muusta vastaavasta. Fran katseli naista, joka alkoi vaikuttaa siltä, ettei ollut hiljaa koskaan. Vierojen parissa tuollaista pulputtamista ei olisi katsottu hyvällä, mutta ihmisten säännöt olivat toisenlaiset. Isine vaikutti joka tapauksessa mukavalta ihmiseltä. Hassua kuitenkin oli, että Franista tämä kuulosti samanlaiselta kuin Al-Cid, vaikka oli nainen. Jokin Isinen puhetyylissä ja korostuksessa oli samaa.
Ehkä nainen oli myös kotoisin Rozarriasta? Tämä näytti muutenkin erilaiselta kuin archadialaiset. Esimerkiksi Marie oli vaalea ja hoikka, suorastaan siropiirteinen. Isinellä sen sijaan oli paksut, tummat hiukset ja oliivinruskea iho. Naisen ruumiinrakennekin oli erilainen kuin toisen. Tämä oli onnistunut saamaan kurveja juuri oikeisiin kohtiin, siitä Fran oli jopa hieman kateellinen. Hän oli kenties pitkä, mutta Isineen verrattuna hänen rintavarustuksensa oli olematon. Ei kai asialla olisi pitänyt olla väliä, mutta silti se vaivasi vieraa hieman. Hän oli useammin kuin kerran kuullut miesten kehuvan juurikin kurvikkaita ja reheviä naisia kapakkapuheissaan, erityisesti suuria rintoja. Jokin niissä veti miehiä puoleensa.
Mitä Balthier mahtoi ajatella asiasta? Mies ei ollut koskaan sanonut kaipaavansa toisenlaista naista tai pitävänsä Isinen näköisistä naisista, mutta mistä sitä koskaan varmasti tiesi.
Fran puisteli pikaisesti päätään. Hänen pitäisi katkoa tällaisilta ajatuksilta siivet välittömästi. Heillä meni nyt hyvin, he olivat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Balthier oli vannonut haluavansa jakaa elämänsä Franin kanssa, eikä vieralla ollut syytä epäillä piraatin sanoja. Oli turha ryhtyä murehtimaan nyt.
Mutta kyllä hieman suuremmat rinnat olisivat silti näyttäneet mukavilta...
"Minusta olisi oikein mukavaa, jos te voisitte myös tulla sinne", Isine huomautti. Fran käänsi korviaan naisen suuntaan ja yritti pohtia, mitä tämä oli mahtanut aiemmin sanoa. Minne hänen ja Balthierin pitäisi tulla? Viera ei ollut kuunnellut kunnolla Isinen loputonta pälpätystä. Oli niin helppo vain lakata kuuntelemasta ja karata omiin ajatuksiinsa, jos toisella ei ollut mitään merkityksellistä sanottavaa.
"En usko, että Demetrio ilahtuisi..." Marie mutisi. "Olen todella pahoillani, mutta hän kantaa kaunaa veljelleen."
"Tietenkin, tietenkin", Isine myönsi. "Mustadio melkein vihaa Ffamrania. Uskon kuitenkin, että jos yritämme sinnikkäästi, tilanne korjaantuu. Tällaiset jutut vievät aina aikansa, mutta eivät ne mahdottomia ole. Kerrankin kun minä olin pikkutyttö ja setäni olivat vihoissaan toisilleen, äitini..."
Isinen kertoessa vuosia sitten sattuneesta tapahtumasta Fran pohti edelleen, minne häntä oli pyydetty. Jotenkin tilaisuus oli kaiketi liittynyt Demetrioon. Jonkinlaisista juhlista oli ilmeisesti kyse.
"Luuletko, että se todella toimisi?" Marie kysyi vanhemmalta naiselta. Isine nyökkäsi ja hymyili leveästi.
"Sitä paitsi Fran on eksoottinen, ajattele, millaisen vaikutuksen hän tekisi vieraisiin", rozarrialainen nainen jatkoi.
"Eksoottinen?" Fran toisti. Hän ei tiennyt, miten kommenttiin olisi pitänyt suhtautua. Vieroissa ei ollut mitään eksoottista, he eivät enää edes olleet harvinaisia Ivalicessa. Yhä useampi oli jättänyt kylänsä ja siirtynyt asumaan ihmisten maailmaan. Archadesissa heitä ei ollut, mutta se johtui varmasti pitkälti siitä, että kaupunki sijaitsi vuorilla, joilla luonto oli karua. Vierat halusivat asua lähellä vihreyttä, ainakin Fran halusi.
"Niin, sinussa on jotain sellaista, mitä täälläpäin ei näe koskaan", Isine kertoi. "Ja nuo korvat... miten ne liikkuvat, kuin eläimellä. Se on kiehtovaa."
"Eläimellä?" viera huomasi taas toistavansa.
"Kuin kaniinilla, se on totta", Mariekin myönsi. "Olen vähän kateellinen. Minä olen niin tavallinen, ettei kukaan ei huomaa minua. Sinut huomataan varmasti joka paikassa."
Fran ei totisesti tiennyt, kehuivatko vai haukkuivatko naiset häntä. Jos ihmistä olisi verrattu eläimeen, olisi puhuja saanut heti kuulla kunniansa. Viera oli kuitenkin myös ennen törmännyt kaniini- ja jänisvertauksiin. Hän myönsi, että kyseisillä eläimillä oli pitkät korvat, mutta niin oli moogleillakin. Silti kukaan ei väittänyt moogleja pupuiksi. Vai väittikö? Törmäsikö Nono samanlaisiin ongelmiin?
"Fran", Balthierin ääni tunkeutui takapihalle, ennen kuin viera ehti esittää tarkentavia kysymyksiä. Mies marssi ulos talosta ja tarttui häntä käsivarresta. "Meidän on paras lähteä."
"Mihin te nyt menisitte? Minä käskin jo sijata teille vuoteetkin vierashuoneisiin", Isine huomautti.
"Olen pahoillani, mutta taisi olla erehdys tulla tänne", piraatti ilmoitti naiselle.
"Mitä tapahtui?" Fran kysyi.
"Jos Mustadio sanoi jotain, jättäkää se omaan arvoonsa. Hänellä on ollut huono päivä", Isine yritti edelleen. "Eihän teitä nyt voi jättää kadullekaan, sukulaisia. Missä te muka nukkuisitte?"
"Arvostan vieraanvaraisuuttanne, rouva hyvä, mutta me etsimme toisen yöpaikan", Balthier tokaisi. Fran kuuli miehen äänestä, että tämä halusi oikeasti häipyä. Tälle tuotti työtä pysytellä ystävällisenä Isinelle, joka ei näyttänyt lainkaan tajuavan tilanteen vakavuutta. ”Toivotan teille hyvää yötä, arvon rouvat.”
Balthier kuljetti Franin pihan poikki, kiersi talon ja marssi portista ulos. Mies avasi lentoauton oven vieralle, joka istui hämmästyneenä paikalleen. Franista alkoi tuntua, ettei vierailu miehen veljen luona ollutkaan ollut hyvä ajatus. Hän ei ollut tarkoittanut pahaa, mutta yleensä aikeilla ei ollut väliä silloin, kun asiat menivät pieleen.
”Sovitaanko, että minä en enää koskaan puutu siihen, miten sinä ja Jote kohtelette Mjrniä, jos sinä pysyt erossa minun perhekuvioistani?” Balthier puuskahti. Fran istui hetken vaiti, pelkkä siskojen mainitseminen kirpaisi hänen sisimpäänsä. Kaipaus oli yhä musertava, mutta Fran ei oikeastaan edes halunnut siitä eroon, sillä poltteleva ikävä kertoi, kuinka paljon hän edelleen välitti siskoistaan. Hän olisi antanut paljon, jos olisi voinut saada nämä takaisin, mutta hän tiesi sen olevan mahdotonta. Metsän lait, Vihreä sana, ei jättänyt tulkitsemisen varaa. Kylänsä ja Metsän hylännyt viera ei ollut viera enää. Fran oli kuollut kansalleen, kuollut siskoilleen.
Balthierin tilanne ei ollut millään muotoa samanlainen. Miehen veljet olivat elossa, nämä olivat kenties piraatin ainoat sukulaiset. Fran tajusi, että miesten välillä oli paljon hyvin vaikeita asioita, mutta hän ei ymmärtänyt, miksei Balthier taistellut niiden selvittämisen puolesta. Miksi mies vain pakeni? Eikö tämä kaivannut perhettä ja läheisiä ympärilleen?
Piraatilla oli toki täysi oikeus päättää asioistaan itse, mutta Fran ei kyennyt ymmärtämään tämän päätöksiä. Hän alkoi olla yhä vahvemmin sitä mieltä, että mies mieluummin vältteli hankalia asioita kuin kävi niihin käsiksi. Balthier toimi vasta, kun oli jo melkein liian myöhäistä. Mies saattoi marssia pelastamaan Ivalicen kivien vallalta, mutta omien läheissuhteiden puolesta taistelemiseen tämä vaikutti usein kykenemättömältä.
Fran tiesi olevansa epäreilu. Hän oli itse paennut ongelmiaan karkaamalla kotikylästään. Hänellä ei ollut oikeutta arvostella, jos joku toinen päätyi samantapaiseen ratkaisuun omalla tahollaan.
”Jos sinä niin haluat”, viera vastasi. Hän olisi tahtonut esittää omat näkemyksensä tilanteesta, mutta päätös oli Balthierin. Vieralla ei ollut sananvaltaa siihen, hän saattoi ainoastaan mukautua tilanteeseen.
Piraatti nyökkäsi ja käynnisti auton. Fran nojasi selkänsä penkkiä vasten ja jäi katselemaan maisemia. Keskustassa oli näkynyt paljon ihmisiä, mutta tällä asuinalueella kadut olivat tyhjiä tähän aikaan illasta. Ikkunoista loisti kuitenkin valoa, ja niiden takana näkyi yhdessä iltaansa viettäviä perheitä, aivan tavallisia archadialaisia… tai ei, tämä oli rikkaiden asuinalue. Miten keskiluokka ja köyhälistö mahtoivat asua? Olivatko kaikki heikompituloiset joutuneet Vanhan Archadesin puolelle? Se alue oli jo pelkästään niin pahanhajuinen, ettei Fran olisi kyennyt asumaan siellä. Hänen kävi sääliksi niitä ihmisiä, joilla ei ollut mahdollisuutta parempaan elämään.
”Huomenna haemme loput tavarat ja häivymme täältä”, Balthier ilmoitti. ”Potissa tulee olemaan jokseenkin ahdasta, mutta kaipa me jotenkin mahdumme.”
”Matka ei ole niin pitkä, ettei sitä kestäisi, vaikka on ahdasta”, Fran myönsi. Nyt todella tajusi, miten iso Strahl oli. Sen ruumaan mahtui tavaraa aivan toisella tavalla kuin Potiin.
”Balfonheimissä tavaroiden kuljetus on hankalampaa”, Balthier jatkoi pohdiskelevaan sävyyn. Oli selvää, ettei mies halunnut keskustella illan tapahtumista, tämä väänsi tikusta asiaa. ”Meidän on varmaan vuokrattava chocobo ja rattaat. Harmi, ettei tällaista autoa voi viedä sinne…”
”Sinä taidat tosiaan pitää tästä”, viera totesi. Balthierin sydämessä oli heikko kohta ilmalaivojen suhteen, mutta lentoautot olivat niin paljon hitaampia ja tylsempiä, ettei Fran ollut uskonut miehen todella kiinnostuvan niistä.
Mies tyytyi nyökkäämään. Fran pani merkille, että Balthier kääntyi kulmauksesta päinvastaiseen suuntaan kuin mistä he olivat alkuillasta tulleet. Viera oli olettanut heidän palaavan aerodomeen ja viettävän epämukavan yön Potin pienissä tiloissa, mutta nyt näytti siltä, että piraatti suuntasi jonnekin muualle.
”Minne me menemme?” viera ei voinut olla kysymättä.
”Haluan näyttää sinulle erään paikan”, Balthier vastasi, muttei kertonut tarkemmin, mistä paikasta oli kyse.
Mies ajoi pois asutetuilta alueilta. Niitä seurasi alue, joka oli täynnä suuria halleja. Fran ei muistanut nähneensä niitä aiemmilla vierailuillaan Archadesissa. Hän pohti, mihin tarkoitukseen nuo valtavat rakennukset oli rakennettu. Kukaan niissä ei ainakaan näyttänyt asuvan.
”Archades on ehkä tunnetun maailman modernein kaupunki”, Balthier huomautti. ”Ne ovat tehtaita.”
”Tehtaita?” Fran toisti ja tuijotti ulos ikkunasta.
”Niissä valmistetaan erilaisia tuotteita myyntiin. Lisäksi jotkut niistä tuottavat Draklorin laboratoriolle kaikenlaista pientä, en tiedä tarkkaan, mitä. Ehkä ne ovat tehneet jopa nethisiittejä, jos Cid ehti kehittää niiden valmistusmenetelmän riittävän pitkälle”, piraatti selosti.
Fran ei oikein ymmärtänyt tehtaan periaatetta, sillä tavaroitahan valmistettiin kaiken aikaa pienissä pajoissa käsityönä. Miksi valmistamiseen tarvittiin noin suuria rakennuksia? Niissä täytyi työskennellä valtava määrä ihmisiä ja tavaroita varmasti tehtiin todella paljon. Kuka ne kaikki oikein osti?
Viera karkotti ajatuksen mielestään samalla, kun tehtaat jäivät taakse. Kaupunki oikeastaan loppui niiden jälkeen. Balthier ajoi ylös vuoren rinnettä, kunnes pääsi tasaiseen paikkaan ja pysäytti auton.
”Joskus oli työn ja tuskan takana päästä tänne. Taksit eivät aja näin kauas”, mies kertoi ja nousi autosta. Fran seurasi tämän esimerkkiä. He olivat tulleet tasaiselle paikalle vuorella. Vasemmalla puolella levittäytyi Archades valtavana ja kukoistavana. Hieman kauempana näkyi Vanha kaupunki, jota ei voinut sanoa kukoistavaksi hyvällä tahdollakaan. Suoraan edessä näkyi vuoria ja monien kymmenien kilometrien päässä vehreä laakso. Rinteilläkin vihersi siellä täällä, jopa jokunen puu kasvoi kivien joukossa. Vuorien yläpuolella näkyi tähtien täplittämä taivas.
”Täällä on kaunista”, Fran myönsi. Hän ei ollut osannut kuvitella, että Archadesissa saattoi olla tällainen paikka. Kaupunki oli aina merkinnyt hänelle täyteen ahdettuja katuja, luontoa siellä ei juuri näkynyt. Tosin tämä paikkahan ei varsinaisesti sijainnut kaupungissa vaan sen ulkopuolella.
”Tulin tänne usein poikasena”, Balthier selvitti ja istui kivelle. ”Istuin tässä ja katselin laaksoon… tai vain taivaalle. Se oli rauhoittavaa silloin, kun kaikki tuntui menevän pieleen.”
Fran istui maahan miehen viereen ja nojasi päänsä tämän kylkeä vasten. Hänen rauhoittumispaikkansa oli ollut puunlatvassa. Sieltä oli nähnyt sinisen taivaan, kun muuten Golmoren viidakossa ei ollut toivoakaan nähdä sitä. Hän oli aina kaivannut paikkaa taivaalla. Hän oli unelmoinut sen valloittamisesta, vaikka vierat eivät voineet oppia lentämään.
”Minulla oli pari hyvää ystävää… Embry ja Emíly, jotka asuivat naapuritalossa. Siinä, jossa on chocobo pihalla”, Balthier jatkoi. ”Lisäksi minulla oli taloudenhoitaja, joka huolehti minusta, ja kotiopettaja, kiukkuinen vanha mies. Hän oli kuitenkin hyvä opettaja, vaikka rankaisi heti, jos en oppinut jotain tarpeeksi nopeasti. Ja Cid… niin kauan kuin hänestä oli isäksi.”
”Entä veljesi?” Fran kysäisi. Piraatti huokaisi raskaasti.
”Vihasivat luultavasti minua heti syntymästäni lähtien”, mies murahti. ”Cid jätti heidän äitinsä mennäkseen naimisiin minun äitini kanssa. On ymmärrettävää, etteivät he voineet hyväksyä minua oikeaksi veljekseen.”
”Ei ole sinun vikasi…”
”Ei heidänkään”, Balthier keskeytti. ”Olen oppinut elämään asian kanssa. Saatamme olla verisukulaisia, mutta todellista sidettä välillämme ei ole. On paljon helpompaa, jos emme enää koskaan tapaa.”
Fran oli hiljaa. Hänelle oli täysin normaalia, ettei lapsilla ollut samaa isää ja äitiä, sillä vierat pariutuivat Hehkun aikaan juuri sillä hetkellä sopivaksi katsomansa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Rakkauden olemassaoloa ei myönnetty, liittoja ei muodostettu. Ihmisillä asia oli kuitenkin tarkempi. He solmivat elinikäisiä liittoja, joissa oli tarkoitus pysyä uskollisena.
Vierasta ajatus oli aiemmin tuntunut kummalliselta, mutta hän oli oppinut ymmärtämään, kun oli tutustunut Balthieriin. Nykyisin hän tiesi, mitä oli mustasukkaisuus ja halu pitää toinen itsellään. Hän ei olisi voinut antaa Balthierille anteeksi, jos mies olisi pariutunut jonkun toisen kanssa. Sellainen teko olisi satuttanut häntä liikaa, eikä hän voinut kuvitella itsekään suorittavansa lisääntymisrituaalia muiden kuin ilmapiraatin kanssa.
Eikä kyse ollut pelkästään pariutumisesta. Fran tunsi, että hänen ja Balthierin välillä oli erityinen yhteys. Hän välitti miehestä enemmän kuin muista. Toki hän välitti siskoistaan, mutta Balthierista välittäminen oli erilaista, monimutkaisempaa ja toisella tavalla syvää.
”No, joka tapauksessa”, mies jatkoi, ”minä löysin tämän paikan kerran, kun harhailin vuorilla huonon päivän päätteeksi. Aurinko laski juuri noiden vuorien taakse ja jäin katselemaan näkyä tässä kivellä istuen. Jostain syystä näky oli rauhoittava… ja sen jälkeen palasin tänne aina, kun minulla oli kurja olla. Täällä sain olla omissa oloissani.”
”Minulla oli samanlainen pakopaikka myös”, Fran kertoi.
Kumpikaan ei sanonut mitään. Yö oli viileä, vaikka elettiin kevättä. Vuorten huipulla näkyi lunta. Sitä ei yleensä satanut Archadesissa, mutta hieman pohjoisemmassa ja korkeammalla sitä saattoi talvisaikaan olla.
Viileydestä huolimatta rinteellä oli mukava istuskella ja nauttia öisestä maisemasta. Siitä oli aikaa, kun he olivat viimeksi viettäneet yötä tähtien alla. Edellisellä kerralla se ei ollut ollut vapaaehtoista. Tuolloin he olivat vain toivoneet saavansa katon päänsä päälle mahdollisimman pian. Nyt tilanne oli toinen. Elämä oli asettunut uomiinsa, joten pieni irtiotto turvallisesta ja kotoisasta ympäristöstä oli jo paikallaan.
”Päätin vuosia sitten, että jos minulla olisi joskus joku erityinen, näyttäisin tämän paikan hänelle”, Balthier sanoi hiljaisella äänellä. ”Olin jo unohtanut koko asian, mutta tänään se jostain syystä palasi mieleeni.”
Fran ei vastannut. Hän tyytyi ainoastaan hymyilemään itsekseen ja painautui tiiviimmin kiinni miehen kylkeen. Sillä hetkellä kaikki oli hyvin.
Viera ihaili kukkia ja pensaita. Ainoa, mikä häntä häiritsi, oli kaiken järjestelmällisyys ja symmetrisyys. Vihreys tuntui kodilta, mutta kaikki oli istutettua, tarkkaan harkittua. Viera piti kuitenkin enemmän luonnollisesta ympäristöstä. Ehkä sellaisen pystyisi saamaan aikaan, jos joskus hankkisi kunnollisen talon ja antaisi pihan kasvaa omia aikojaan.
"Minä olen aina ollut sitä mieltä, että sinä olet loistava puutarhuri. Olisipa minullakin sinun kykysi", Marie ihasteli ääneen. Nainen oli istahtanut penkille lepäämään. Vaikutti siltä, ettei tämä jaksanut olla pitkää aikaa jaloillaan.
"Itse asiassa... älkää nyt kertoko kenellekään, mutta hankin hieman apua ammattipuutarhurilta", Isine sipisi. "Mustadio ei tiedä, hänestä en saisi tuhlata turhuuksiin. Kuitenkin hänelle on tärkeää, että kaikki on ojennuksessa, jotta julkisuuskuvamme säilyy asianmukaisena. Hän kuvittelee, että hoidan kaiken itse, mutta eihän se ole mahdollista... Kolme lasta, miten sitä muka ehtisi? Onneksi hän ei pidä tarkkaa kirjaa siitä, mihin sijoitan talousrahoja."
"Eikö olisi mukavampaa hoitaa puutarhaa itse?" Fran kysäisi. Mitä iloa koko jutusta oli, jos joku muu suunnitteli ja toteutti kaiken?
"Hoidanhan minä. Kastelen kukkia ja leikkaan oksia, mutta en koskaan voisi kuvitella upottavani käsiäni multaan. Kynnet menisivät piloille", Isine nauroi. "Huomaan kyllä, ettet sinäkään ole juuri käsiäsi käyttänyt. Melko kadehdittavat kynnet sinulla."
"Ne kasvavat luonnostaan", Fran kuittasi. Hän ei panostanut kynsiin mitenkään erityisesti. Kyllä, hän piti niistä, mutta hän ei vaivautunut ajattelemaan asiaa enempää. Hänen kyntensä nyt vain olivat aina olleet pitkät ja vahvat. Valitettavasti varpaankynnet olivat myös, ne olivat lisäksi terävät, joten sopivia kenkiä oli vaikea löytää, ellei halunnut olla leikkaamassa kynsiä koko ajan.
Isine nyökkäsi vieran sanoille ja jatkoi jutustelua puutarhastaan, kodistaan ja muusta vastaavasta. Fran katseli naista, joka alkoi vaikuttaa siltä, ettei ollut hiljaa koskaan. Vierojen parissa tuollaista pulputtamista ei olisi katsottu hyvällä, mutta ihmisten säännöt olivat toisenlaiset. Isine vaikutti joka tapauksessa mukavalta ihmiseltä. Hassua kuitenkin oli, että Franista tämä kuulosti samanlaiselta kuin Al-Cid, vaikka oli nainen. Jokin Isinen puhetyylissä ja korostuksessa oli samaa.
Ehkä nainen oli myös kotoisin Rozarriasta? Tämä näytti muutenkin erilaiselta kuin archadialaiset. Esimerkiksi Marie oli vaalea ja hoikka, suorastaan siropiirteinen. Isinellä sen sijaan oli paksut, tummat hiukset ja oliivinruskea iho. Naisen ruumiinrakennekin oli erilainen kuin toisen. Tämä oli onnistunut saamaan kurveja juuri oikeisiin kohtiin, siitä Fran oli jopa hieman kateellinen. Hän oli kenties pitkä, mutta Isineen verrattuna hänen rintavarustuksensa oli olematon. Ei kai asialla olisi pitänyt olla väliä, mutta silti se vaivasi vieraa hieman. Hän oli useammin kuin kerran kuullut miesten kehuvan juurikin kurvikkaita ja reheviä naisia kapakkapuheissaan, erityisesti suuria rintoja. Jokin niissä veti miehiä puoleensa.
Mitä Balthier mahtoi ajatella asiasta? Mies ei ollut koskaan sanonut kaipaavansa toisenlaista naista tai pitävänsä Isinen näköisistä naisista, mutta mistä sitä koskaan varmasti tiesi.
Fran puisteli pikaisesti päätään. Hänen pitäisi katkoa tällaisilta ajatuksilta siivet välittömästi. Heillä meni nyt hyvin, he olivat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Balthier oli vannonut haluavansa jakaa elämänsä Franin kanssa, eikä vieralla ollut syytä epäillä piraatin sanoja. Oli turha ryhtyä murehtimaan nyt.
Mutta kyllä hieman suuremmat rinnat olisivat silti näyttäneet mukavilta...
"Minusta olisi oikein mukavaa, jos te voisitte myös tulla sinne", Isine huomautti. Fran käänsi korviaan naisen suuntaan ja yritti pohtia, mitä tämä oli mahtanut aiemmin sanoa. Minne hänen ja Balthierin pitäisi tulla? Viera ei ollut kuunnellut kunnolla Isinen loputonta pälpätystä. Oli niin helppo vain lakata kuuntelemasta ja karata omiin ajatuksiinsa, jos toisella ei ollut mitään merkityksellistä sanottavaa.
"En usko, että Demetrio ilahtuisi..." Marie mutisi. "Olen todella pahoillani, mutta hän kantaa kaunaa veljelleen."
"Tietenkin, tietenkin", Isine myönsi. "Mustadio melkein vihaa Ffamrania. Uskon kuitenkin, että jos yritämme sinnikkäästi, tilanne korjaantuu. Tällaiset jutut vievät aina aikansa, mutta eivät ne mahdottomia ole. Kerrankin kun minä olin pikkutyttö ja setäni olivat vihoissaan toisilleen, äitini..."
Isinen kertoessa vuosia sitten sattuneesta tapahtumasta Fran pohti edelleen, minne häntä oli pyydetty. Jotenkin tilaisuus oli kaiketi liittynyt Demetrioon. Jonkinlaisista juhlista oli ilmeisesti kyse.
"Luuletko, että se todella toimisi?" Marie kysyi vanhemmalta naiselta. Isine nyökkäsi ja hymyili leveästi.
"Sitä paitsi Fran on eksoottinen, ajattele, millaisen vaikutuksen hän tekisi vieraisiin", rozarrialainen nainen jatkoi.
"Eksoottinen?" Fran toisti. Hän ei tiennyt, miten kommenttiin olisi pitänyt suhtautua. Vieroissa ei ollut mitään eksoottista, he eivät enää edes olleet harvinaisia Ivalicessa. Yhä useampi oli jättänyt kylänsä ja siirtynyt asumaan ihmisten maailmaan. Archadesissa heitä ei ollut, mutta se johtui varmasti pitkälti siitä, että kaupunki sijaitsi vuorilla, joilla luonto oli karua. Vierat halusivat asua lähellä vihreyttä, ainakin Fran halusi.
"Niin, sinussa on jotain sellaista, mitä täälläpäin ei näe koskaan", Isine kertoi. "Ja nuo korvat... miten ne liikkuvat, kuin eläimellä. Se on kiehtovaa."
"Eläimellä?" viera huomasi taas toistavansa.
"Kuin kaniinilla, se on totta", Mariekin myönsi. "Olen vähän kateellinen. Minä olen niin tavallinen, ettei kukaan ei huomaa minua. Sinut huomataan varmasti joka paikassa."
Fran ei totisesti tiennyt, kehuivatko vai haukkuivatko naiset häntä. Jos ihmistä olisi verrattu eläimeen, olisi puhuja saanut heti kuulla kunniansa. Viera oli kuitenkin myös ennen törmännyt kaniini- ja jänisvertauksiin. Hän myönsi, että kyseisillä eläimillä oli pitkät korvat, mutta niin oli moogleillakin. Silti kukaan ei väittänyt moogleja pupuiksi. Vai väittikö? Törmäsikö Nono samanlaisiin ongelmiin?
"Fran", Balthierin ääni tunkeutui takapihalle, ennen kuin viera ehti esittää tarkentavia kysymyksiä. Mies marssi ulos talosta ja tarttui häntä käsivarresta. "Meidän on paras lähteä."
"Mihin te nyt menisitte? Minä käskin jo sijata teille vuoteetkin vierashuoneisiin", Isine huomautti.
"Olen pahoillani, mutta taisi olla erehdys tulla tänne", piraatti ilmoitti naiselle.
"Mitä tapahtui?" Fran kysyi.
"Jos Mustadio sanoi jotain, jättäkää se omaan arvoonsa. Hänellä on ollut huono päivä", Isine yritti edelleen. "Eihän teitä nyt voi jättää kadullekaan, sukulaisia. Missä te muka nukkuisitte?"
"Arvostan vieraanvaraisuuttanne, rouva hyvä, mutta me etsimme toisen yöpaikan", Balthier tokaisi. Fran kuuli miehen äänestä, että tämä halusi oikeasti häipyä. Tälle tuotti työtä pysytellä ystävällisenä Isinelle, joka ei näyttänyt lainkaan tajuavan tilanteen vakavuutta. ”Toivotan teille hyvää yötä, arvon rouvat.”
Balthier kuljetti Franin pihan poikki, kiersi talon ja marssi portista ulos. Mies avasi lentoauton oven vieralle, joka istui hämmästyneenä paikalleen. Franista alkoi tuntua, ettei vierailu miehen veljen luona ollutkaan ollut hyvä ajatus. Hän ei ollut tarkoittanut pahaa, mutta yleensä aikeilla ei ollut väliä silloin, kun asiat menivät pieleen.
”Sovitaanko, että minä en enää koskaan puutu siihen, miten sinä ja Jote kohtelette Mjrniä, jos sinä pysyt erossa minun perhekuvioistani?” Balthier puuskahti. Fran istui hetken vaiti, pelkkä siskojen mainitseminen kirpaisi hänen sisimpäänsä. Kaipaus oli yhä musertava, mutta Fran ei oikeastaan edes halunnut siitä eroon, sillä poltteleva ikävä kertoi, kuinka paljon hän edelleen välitti siskoistaan. Hän olisi antanut paljon, jos olisi voinut saada nämä takaisin, mutta hän tiesi sen olevan mahdotonta. Metsän lait, Vihreä sana, ei jättänyt tulkitsemisen varaa. Kylänsä ja Metsän hylännyt viera ei ollut viera enää. Fran oli kuollut kansalleen, kuollut siskoilleen.
Balthierin tilanne ei ollut millään muotoa samanlainen. Miehen veljet olivat elossa, nämä olivat kenties piraatin ainoat sukulaiset. Fran tajusi, että miesten välillä oli paljon hyvin vaikeita asioita, mutta hän ei ymmärtänyt, miksei Balthier taistellut niiden selvittämisen puolesta. Miksi mies vain pakeni? Eikö tämä kaivannut perhettä ja läheisiä ympärilleen?
Piraatilla oli toki täysi oikeus päättää asioistaan itse, mutta Fran ei kyennyt ymmärtämään tämän päätöksiä. Hän alkoi olla yhä vahvemmin sitä mieltä, että mies mieluummin vältteli hankalia asioita kuin kävi niihin käsiksi. Balthier toimi vasta, kun oli jo melkein liian myöhäistä. Mies saattoi marssia pelastamaan Ivalicen kivien vallalta, mutta omien läheissuhteiden puolesta taistelemiseen tämä vaikutti usein kykenemättömältä.
Fran tiesi olevansa epäreilu. Hän oli itse paennut ongelmiaan karkaamalla kotikylästään. Hänellä ei ollut oikeutta arvostella, jos joku toinen päätyi samantapaiseen ratkaisuun omalla tahollaan.
”Jos sinä niin haluat”, viera vastasi. Hän olisi tahtonut esittää omat näkemyksensä tilanteesta, mutta päätös oli Balthierin. Vieralla ei ollut sananvaltaa siihen, hän saattoi ainoastaan mukautua tilanteeseen.
Piraatti nyökkäsi ja käynnisti auton. Fran nojasi selkänsä penkkiä vasten ja jäi katselemaan maisemia. Keskustassa oli näkynyt paljon ihmisiä, mutta tällä asuinalueella kadut olivat tyhjiä tähän aikaan illasta. Ikkunoista loisti kuitenkin valoa, ja niiden takana näkyi yhdessä iltaansa viettäviä perheitä, aivan tavallisia archadialaisia… tai ei, tämä oli rikkaiden asuinalue. Miten keskiluokka ja köyhälistö mahtoivat asua? Olivatko kaikki heikompituloiset joutuneet Vanhan Archadesin puolelle? Se alue oli jo pelkästään niin pahanhajuinen, ettei Fran olisi kyennyt asumaan siellä. Hänen kävi sääliksi niitä ihmisiä, joilla ei ollut mahdollisuutta parempaan elämään.
”Huomenna haemme loput tavarat ja häivymme täältä”, Balthier ilmoitti. ”Potissa tulee olemaan jokseenkin ahdasta, mutta kaipa me jotenkin mahdumme.”
”Matka ei ole niin pitkä, ettei sitä kestäisi, vaikka on ahdasta”, Fran myönsi. Nyt todella tajusi, miten iso Strahl oli. Sen ruumaan mahtui tavaraa aivan toisella tavalla kuin Potiin.
”Balfonheimissä tavaroiden kuljetus on hankalampaa”, Balthier jatkoi pohdiskelevaan sävyyn. Oli selvää, ettei mies halunnut keskustella illan tapahtumista, tämä väänsi tikusta asiaa. ”Meidän on varmaan vuokrattava chocobo ja rattaat. Harmi, ettei tällaista autoa voi viedä sinne…”
”Sinä taidat tosiaan pitää tästä”, viera totesi. Balthierin sydämessä oli heikko kohta ilmalaivojen suhteen, mutta lentoautot olivat niin paljon hitaampia ja tylsempiä, ettei Fran ollut uskonut miehen todella kiinnostuvan niistä.
Mies tyytyi nyökkäämään. Fran pani merkille, että Balthier kääntyi kulmauksesta päinvastaiseen suuntaan kuin mistä he olivat alkuillasta tulleet. Viera oli olettanut heidän palaavan aerodomeen ja viettävän epämukavan yön Potin pienissä tiloissa, mutta nyt näytti siltä, että piraatti suuntasi jonnekin muualle.
”Minne me menemme?” viera ei voinut olla kysymättä.
”Haluan näyttää sinulle erään paikan”, Balthier vastasi, muttei kertonut tarkemmin, mistä paikasta oli kyse.
Mies ajoi pois asutetuilta alueilta. Niitä seurasi alue, joka oli täynnä suuria halleja. Fran ei muistanut nähneensä niitä aiemmilla vierailuillaan Archadesissa. Hän pohti, mihin tarkoitukseen nuo valtavat rakennukset oli rakennettu. Kukaan niissä ei ainakaan näyttänyt asuvan.
”Archades on ehkä tunnetun maailman modernein kaupunki”, Balthier huomautti. ”Ne ovat tehtaita.”
”Tehtaita?” Fran toisti ja tuijotti ulos ikkunasta.
”Niissä valmistetaan erilaisia tuotteita myyntiin. Lisäksi jotkut niistä tuottavat Draklorin laboratoriolle kaikenlaista pientä, en tiedä tarkkaan, mitä. Ehkä ne ovat tehneet jopa nethisiittejä, jos Cid ehti kehittää niiden valmistusmenetelmän riittävän pitkälle”, piraatti selosti.
Fran ei oikein ymmärtänyt tehtaan periaatetta, sillä tavaroitahan valmistettiin kaiken aikaa pienissä pajoissa käsityönä. Miksi valmistamiseen tarvittiin noin suuria rakennuksia? Niissä täytyi työskennellä valtava määrä ihmisiä ja tavaroita varmasti tehtiin todella paljon. Kuka ne kaikki oikein osti?
Viera karkotti ajatuksen mielestään samalla, kun tehtaat jäivät taakse. Kaupunki oikeastaan loppui niiden jälkeen. Balthier ajoi ylös vuoren rinnettä, kunnes pääsi tasaiseen paikkaan ja pysäytti auton.
”Joskus oli työn ja tuskan takana päästä tänne. Taksit eivät aja näin kauas”, mies kertoi ja nousi autosta. Fran seurasi tämän esimerkkiä. He olivat tulleet tasaiselle paikalle vuorella. Vasemmalla puolella levittäytyi Archades valtavana ja kukoistavana. Hieman kauempana näkyi Vanha kaupunki, jota ei voinut sanoa kukoistavaksi hyvällä tahdollakaan. Suoraan edessä näkyi vuoria ja monien kymmenien kilometrien päässä vehreä laakso. Rinteilläkin vihersi siellä täällä, jopa jokunen puu kasvoi kivien joukossa. Vuorien yläpuolella näkyi tähtien täplittämä taivas.
”Täällä on kaunista”, Fran myönsi. Hän ei ollut osannut kuvitella, että Archadesissa saattoi olla tällainen paikka. Kaupunki oli aina merkinnyt hänelle täyteen ahdettuja katuja, luontoa siellä ei juuri näkynyt. Tosin tämä paikkahan ei varsinaisesti sijainnut kaupungissa vaan sen ulkopuolella.
”Tulin tänne usein poikasena”, Balthier selvitti ja istui kivelle. ”Istuin tässä ja katselin laaksoon… tai vain taivaalle. Se oli rauhoittavaa silloin, kun kaikki tuntui menevän pieleen.”
Fran istui maahan miehen viereen ja nojasi päänsä tämän kylkeä vasten. Hänen rauhoittumispaikkansa oli ollut puunlatvassa. Sieltä oli nähnyt sinisen taivaan, kun muuten Golmoren viidakossa ei ollut toivoakaan nähdä sitä. Hän oli aina kaivannut paikkaa taivaalla. Hän oli unelmoinut sen valloittamisesta, vaikka vierat eivät voineet oppia lentämään.
”Minulla oli pari hyvää ystävää… Embry ja Emíly, jotka asuivat naapuritalossa. Siinä, jossa on chocobo pihalla”, Balthier jatkoi. ”Lisäksi minulla oli taloudenhoitaja, joka huolehti minusta, ja kotiopettaja, kiukkuinen vanha mies. Hän oli kuitenkin hyvä opettaja, vaikka rankaisi heti, jos en oppinut jotain tarpeeksi nopeasti. Ja Cid… niin kauan kuin hänestä oli isäksi.”
”Entä veljesi?” Fran kysäisi. Piraatti huokaisi raskaasti.
”Vihasivat luultavasti minua heti syntymästäni lähtien”, mies murahti. ”Cid jätti heidän äitinsä mennäkseen naimisiin minun äitini kanssa. On ymmärrettävää, etteivät he voineet hyväksyä minua oikeaksi veljekseen.”
”Ei ole sinun vikasi…”
”Ei heidänkään”, Balthier keskeytti. ”Olen oppinut elämään asian kanssa. Saatamme olla verisukulaisia, mutta todellista sidettä välillämme ei ole. On paljon helpompaa, jos emme enää koskaan tapaa.”
Fran oli hiljaa. Hänelle oli täysin normaalia, ettei lapsilla ollut samaa isää ja äitiä, sillä vierat pariutuivat Hehkun aikaan juuri sillä hetkellä sopivaksi katsomansa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Rakkauden olemassaoloa ei myönnetty, liittoja ei muodostettu. Ihmisillä asia oli kuitenkin tarkempi. He solmivat elinikäisiä liittoja, joissa oli tarkoitus pysyä uskollisena.
Vierasta ajatus oli aiemmin tuntunut kummalliselta, mutta hän oli oppinut ymmärtämään, kun oli tutustunut Balthieriin. Nykyisin hän tiesi, mitä oli mustasukkaisuus ja halu pitää toinen itsellään. Hän ei olisi voinut antaa Balthierille anteeksi, jos mies olisi pariutunut jonkun toisen kanssa. Sellainen teko olisi satuttanut häntä liikaa, eikä hän voinut kuvitella itsekään suorittavansa lisääntymisrituaalia muiden kuin ilmapiraatin kanssa.
Eikä kyse ollut pelkästään pariutumisesta. Fran tunsi, että hänen ja Balthierin välillä oli erityinen yhteys. Hän välitti miehestä enemmän kuin muista. Toki hän välitti siskoistaan, mutta Balthierista välittäminen oli erilaista, monimutkaisempaa ja toisella tavalla syvää.
”No, joka tapauksessa”, mies jatkoi, ”minä löysin tämän paikan kerran, kun harhailin vuorilla huonon päivän päätteeksi. Aurinko laski juuri noiden vuorien taakse ja jäin katselemaan näkyä tässä kivellä istuen. Jostain syystä näky oli rauhoittava… ja sen jälkeen palasin tänne aina, kun minulla oli kurja olla. Täällä sain olla omissa oloissani.”
”Minulla oli samanlainen pakopaikka myös”, Fran kertoi.
Kumpikaan ei sanonut mitään. Yö oli viileä, vaikka elettiin kevättä. Vuorten huipulla näkyi lunta. Sitä ei yleensä satanut Archadesissa, mutta hieman pohjoisemmassa ja korkeammalla sitä saattoi talvisaikaan olla.
Viileydestä huolimatta rinteellä oli mukava istuskella ja nauttia öisestä maisemasta. Siitä oli aikaa, kun he olivat viimeksi viettäneet yötä tähtien alla. Edellisellä kerralla se ei ollut ollut vapaaehtoista. Tuolloin he olivat vain toivoneet saavansa katon päänsä päälle mahdollisimman pian. Nyt tilanne oli toinen. Elämä oli asettunut uomiinsa, joten pieni irtiotto turvallisesta ja kotoisasta ympäristöstä oli jo paikallaan.
”Päätin vuosia sitten, että jos minulla olisi joskus joku erityinen, näyttäisin tämän paikan hänelle”, Balthier sanoi hiljaisella äänellä. ”Olin jo unohtanut koko asian, mutta tänään se jostain syystä palasi mieleeni.”
Fran ei vastannut. Hän tyytyi ainoastaan hymyilemään itsekseen ja painautui tiiviimmin kiinni miehen kylkeen. Sillä hetkellä kaikki oli hyvin.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!