Glabadosin kätkö: Luku V

Ystäviä ja vihollisia


Fran nousi autosta ja venytteli raajojaan. Hän ei ollut vähään aikaan nukkunut yhtä epämukavasti. Autossa oli ollut ahdasta eikä mukavaa asentoakaan ollut löytynyt. Vieran olo oli nuhjuinen ja väsynyt, mutta hän tiesi pääsevänsä seuraavaksi yöksi takaisin omaan sänkyynsä, joten ei viitsinyt valittaa.

”Pakataanpa vielä äitini tavarat”, Balthier ilmoitti ja marssi vanhan kotitalonsa etuovelle. Fran seurasi miehen perässä sisällä. Muut Bunansat eivät olleet ainakaan vielä ilmestyneet paikalle. Viera toivoi, etteivät nämä tulisi tänään, sillä edellinen päivä oli jo ollut Balthierille raskas.

Miehen äidin huone oli pölykerroksen peitossa. Siellä haisi niin ummehtuneelle, että Franin oli pakko avata ikkuna. Luultavasti kukaan ei ollut käynyt huoneessa sen jälkeen, kun piraattikaksikko oli vienyt sieltä naisen päiväkirjan ja kirjeet.

”Emme voi mitenkään ottaa kaikkea”, Balthier pohdiskeli ja alkoi penkoa huonetta. ”Jos sinä haluat jotain vaatteita tai sen sellaista, ota vapaasti. Minä yritän löytää…” Mies ei kertonut, mitä tämä yritti löytää, eikä Fran kysynyt. Luultavasti tämä ei tiennyt itsekään, mitä tarkalleen ottaen etsi, kenties jotain sopivaa muistoesinettä.

Viera ei uskonut haluavansa piraatin äidin vaatteita itselleen. Ei hänellä ollut kummoista vaatekokoelmaa, mutta pelkkä ajatus miehen äitivainajan vaatteisiin pukeutumisesta kuulosti sopimattomalta.

”Haittaako sinua, jos menen ulos? Täällä on vähän tunkkaista”, Fran huomautti miehelle. Ikkunasta tuli kyllä raitista ilmaa, mutta pölyä leijui silti ympäri huonetta. Se olisi pitänyt siivota perusteellisesti, mutta sen homman saattoi hyvin jättää toisille. Balthierhan aikoi luopua kaikista oikeuksistaan taloon.
”Mene vain”, Balthier vastasi. Mies selasi juuri esiin kaivamiaan papereita eikä edes vilkaissut vieran suuntaan.

Nainen nyökkäsi piraatin selälle ja käveli huoneesta. Suuri talo oli hiljainen ja autio, eloton. Sen oli täytynyt joskus olla kodikas ja mukava paikka, mutta nyt sen huoneissa tuntui asuvan jotain synkkää. Fran ei osannut selittää tunnetta, hän ei vain erityisemmin pitänyt tästä talosta. Oli hyvä, ettei heidän tarvinnut ryhtyä asumaan siinä.

Viera käveli takaovelle, josta oli muutama vuosi sitten murtautunut sisään. Hän astui aurinkoiselle takapihalle, joka rehotti pahemman kerran. Kukaan ei ollut huolehtinut siitä kuukausiin, mutta Frania näky ei haitannut. Rehottava piha oli itse asiassa miellyttävämpi kuin tarkasti hoidettu.

”Kölin ali vetäkää se maakrapu likainen, lähettäkää syvyyteen karmaisevaan. Lankulle laittakaa piru paskiainen, mukaan pullo rommia vaan. Jou hou hou!”

Fran höristi korviaan ja kääntyi tuijottamaan aitaa, jonka takaa laulu kuului. Hän oli kuullut samat sanat Balfonheimin satamassa monestikin, mutta tämä laulaja oli lapsi. Kuka kumma opetti lapselle laulun, joka oli täynnä rumia sanoja ja väkivaltaa?

Viera hiippaili aidan luokse ja kurkisti sen toiselle puolelle. Nurmikolla istui punahiuksinen tyttö, joka lennätti kädessään leikki-ilmalaivaa. Maassa lojui kasa erilaisia leluja. Tyttö oli puettu mustaan mekkoon kuin perheessä olisi ollut suruaika. Kauempana näkyi yksinäinen chocobo syömässä ruohoa.

Chocobo? Tämä oli Balthierin lapsuudenystävän piha. Tuon lapsen täytyi siis olla piraatin ystävän tytär.

”Kölin ali vetä…” Tyttö kohotti kasvonsa ja lopetti laulamisen. Tämän vihreät silmät tuijottivat Frania suurina ja kysyvinä. ”Mikä sinä olet?” Kysymyksessä ei ollut epäröintiä, vain uteliaisuutta. Tätä tyttöä ei ollut pilattu ujoudella.
”Viera”, Fran vastasi.
”Mikä on viera?” tyttö halusi tietää.
”Melkein kuin ihminen, mutta meillä on vain erilaiset korvat kuin teillä”, Fran selitti. Mitä muuta hän olisi voinut sanoa? Ei lapselle voinut alkaa puhua monimutkaisista elintavoista ja sen sellaisesta.

Tyttö tuijotti vieraa puhumatta. Fran nojasi aitaa vasten eikä oikein itsekään tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa.
”Mikä sinun nimesi on?” nainen kysyi lopulta.
”Sarah”, tyttö kertoi.
”Minä olen Fran”, viera sanoi.
”Hauska tutustua, neiti Fran”, Sarah tokaisi ja nousi seisomaan. Tytön mekossa oli multaa, mistä tämän äiti tuskin ilahtuisi.
”Hauska tutustua sinuunkin, Sarah”, viera vastasi. ”Kuka sinulle opetti sen laulun, jota äsken lauloit? En ole kuullut muiden kuin piraattien laulavan sitä.”
”Tunnetko sinä piraatteja?” tyttö henkäisi ja jätti vastaamatta kysymykseen. Tämän silmät kiiluivat innosta. ”Vai oletko sinä piraatti? Onko sinulla laiva vai ilmalaiva? Oletko kapteeni? Voiko nainen olla kapteeni? Äiti sanoo, että naiset ovat yleensä vain partnereita.”
”Siinä oli kovin monta kysymystä”, Fran hymähti. Tällä tytöllä oli varsin erikoinen äiti, kyseinen nainen oli ehdottomasti eri maata kuin Balthierin veljien vaimot. ”Kyllä, minä olen piraatti. En ole kapteeni, mutta toimin partnerina eräälle piraatille. Meillä on myös kaksi ilmalaivaa, mutta toinen niistä on tällä hetkellä Dalmascassa.”
”Siinä paikassa, jossa oli sota?” Sarah varmisti.
”Kyllä, mutta ei siellä ole sotaa enää.”
”Isi katosi siellä…” tyttö mutisi ja käänsi katseensa varpaisiinsa.
”Olen pahoillani.”

Fran oli jälleen sanaton. Miten piti kohdella lasta, joka oli menettänyt isänsä? Vieroilla ei ollut isiä, kukaan ei olisi surrut moista. Tämän lapsen kohdalla tilanne oli erilainen, mutta Fran tunsi olonsa vain hämmentyneeksi.

”Äiti sanoi, että isi ei tule takaisin”, Sarah kertoi. ”Ja kuulin, kun hän sanoi Embry-enolle, että meidän pitää muuttaa jonnekin, jos eno ei anna meille rahaa talon ylläpitoon. Miksi taloja pitää… pitää yllä? Minne meidän pitää muuttaa?”
”Sarah!” tiukka ääni kantautui pihan poikki. Fran kohotti katseensa tytöstä ja näki punahiuksisen naisen marssivan paikalle pieni vauva olkapäällään. Naisen hiukset oli sidottu tiukalle ponnarille, ja tämäkin oli pukeutunut mustaan mekkoon. Talossa oli ehdottomasti suruaika.

”Olen pahoillani. Hänellä on ikävä tapa lörpötellä vieraille”, nainen sanoi Franille ja jäi sitten tuijottamaan vieraa.
”Ei se haitannut. Minusta on mukava jutella ihmisille”, Fran vastasi jotain sanoakseen. Naisen tuijotus oli häiritsevää.
”Anteeksi, minun on pakko kysyä. Oletko sinä Fran?”

Nyt oli vieran vuoro tuijottaa. Mistä nainen oli tiennyt? Viera pystyi vannomaan, ettei ollut koskaan tavannut tätä naista. Tässä ei ollut mitään tuttua.

”On hän”, Sarah huomautti. ”Hänen nimensä on Fran, hän sanoi niin.”
”Tyttö puhuu totta”, viera totesi. Tilanne oli varsin kummallinen. ”Tunnenko minä sinut?”

Nainen puisteli päätään ja nosti vauvaa parempaan asentoon olkaansa vasten. Pieni tuhisi hiljaa, nainen oli varmaankin ollut nukuttamassa tätä. Ihmiset olivat varsin suloisia pieninä, tosin niin olivat vieratkin. Ehkä kaikki poikaset näyttivät hellyttäviltä, jotta aikuiset olisivat huolehtineet niistä hyvin.

”Ran kertoi sinusta, kun hän kävi täällä viimeksi… siitä taitaa olla jo puolisen vuotta”, nainen selitti. ”En tiedä, onko hän maininnut minua. Olen Emíly, olimme ystäviä lapsina.”
”Hän on puhunut sinusta hyvää”, Fran sanoi. Tosiasiassa Balthier ei ollut puhunut Emílystä kovinkaan paljon, mitä nyt maininnut naisen lapsuudenystäväkseen. Sitä ei ollut syytä kuitenkaan kertoa naiselle.

Frania häiritsi tieto, että Balthier oli vieraillut Emílyn luona, kun he olivat olleet Archadesissa edellisen kerran. Mies oli tuolloin häipynyt omille teilleen kertomatta kellekään, minne oli mennyt. Nyt totuus oli tullut julki. Miksei Balthier ollut voinut kertoa? Miksi tämä oli salannut vierailleensa lapsuudenystävänsä luona?

”Onko Ran täällä myös?” Emíly kysyi ja vilkuili Bunansojen pihalle.
”Hän on sisällä”, Fran vastasi. Oli omituista kuulla Balthierista käytettävän toista nimeä.
”Äiti, Fran-neiti kertoi, että hän on piraatti”, Sarah pisti väliin.
”Osasin odottaa sitä”, Emíly hymähti. ”Mene katsomaan, mitä veljesi tekevät.”
”Enkä! Minä haluan kuulla, mitä te puhutte! Tuleeko Ran-setä taas kylään? Minä haluan nähdä hänet!” Sarah protestoi.
”Hän ei taatusti halua nähdä sinua, jos olet tottelematon nulikka”, Emíly tokaisi takaisin. ”Alahan laputtaa! Sitten saatte illalla jotain hyvää.”

Sarah maleksi pihan poikki äärimmäisen hitaasti leluilmalaiva kainalossaan, mutta meni kuitenkin. Tyttö oli varsin itsepäinen, uhmaikäinen.

Fran huomasi Emílyn mittailevan häntä katseellaan, nainen yritti ottaa hänestä selkoa. Viera olisi halunnut toimia samoin. Hän ei tiennyt, pitikö toinen nainen luokitella viholliseksi vai mahdolliseksi ystäväksi. Tämä oli sievä ja maanläheinen… ja vapaa, mikäli Sarahin puheet olivat pitäneet paikkansa. Tämä myös tunsi Balthierin vuosien takaa.

Viera ei olisi halunnut epäillä heti pahinta. Hän tarvitsi ystäviä enemmän kuin vihollisia. Silti Balthierin salailu teki hänet epävarmaksi. Täytyihän miehellä olla syy siihen, ettei tämä ollut kertonut vierailustaan. Toisaalta tuolloin mies ei ollut muutenkaan puhunut ajatuksistaan. Vasta myöhemmin tämä oli ruvennut avautumaan kunnolla. Ehkä siinä vaiheessa Emílyn mainitseminen oli tuntunut typerältä?

Mutta Balthierin olisi pitänyt silti kertoa.

”Kohteleeko hän sinua hyvin?” Emíly täräytti.
”Mitä oikein tarkoitat?” Franin oli pakko kysyä. Ei tuollaisia kysymyksiä ollut sopivaa esittää. Toisten suhteisiin ei kuulunut puuttua.
”Tarkoitan, että juokseeko hän yhä jokaisen hameenhelman perässä vai onko hän uskollinen? Ymmärtääkö hän pitää kiinni siitä, mikä on arvokasta?” Emíly summasi. ”Pidin hänelle melkoisen saarnan viimeksi. Ran on vähän… kakara. Hän ei ymmärrä omaa parastaan ja juoksee karkuun silloin, kun pitäisi tulla vastaan. Lisäksi hän on tollo, joka ei tunnista rakkautta edes, kun se roikkuu hänen selässään ja yrittää epätoivoisesti pitää kiinni.”

Ei ollut vaikea päätellä, keneen Sarah oli lörpöttelytaipumuksineen tullut. Emíly näköjään puhui asioista aivan yhtä avoimesti kuin tyttärensä. Fran ei ollut tottunut tuollaiseen suoruuteen naisten kohdalla, yleensä vain miehet sanoivat suoraan, mitä ajattelivat. Naiset hymyilivät toisilleen ja puukottivat myöhemmin selkään.

”Kuulostaa siltä, että sinulla on kokemusta”, viera pohdiskeli.
”No, seurasin vuosia sivusta sitä touhua. Koko kadun tytöt juoksivat Ranin perässä, ja hän käytti jokaisen tilaisuuden hyväkseen”, Emíly naurahti. Naisen äänessä oli surua, jonka Fran tunnisti. Halusiko tämä Balthierin itselleen? Oliko vainoharhaista pelätä miehen karkaavan lapsuudenystävänsä mukaan? ”Mutta toivon, että hän parantanut tapansa. Hänen olisi jo korkea aika asettua aloilleen jonkun kanssa.”
”Me asumme yhdessä Balfonheimissä”, Fran sanoi painottaen sanaa ’yhdessä’.
”Todellako? Ehkä hän on vihdoin aikuistunut”, Emíly totesi ja hymyili. Hymy oli surullinen, mutta se oli kuitenkin aito. ”Haluaisitteko te tulla lounaalle? Meillä ei ole paljon tarjota, mutta kyllä aina jotain löytyy.”

Naisen kotitalo oli upea, tällä oli jopa oma chocobo. Silti Sarah oli sanonut, että perhe voisi joutua muuttamaan. Nyt Emíly antoi ymmärtää, ettei ruokaa ollut paljon. Tällä alueella asui vain rikkaita. Mitä oikein oli tapahtunut? Eikö naisen aviomieheltä ollut jäänyt perintöä?

”Jos tulemme myöhemmin?” Fran ehdotti. ”Voisimme viedä Balthierin tavarat ensin aerodomeen ja tulla torin kautta.” Olisi varmasti parempi, että he toisivat jotain syömistä vierailulle itse.

Vauva alkoi kitistä. Emíly nosti tämän paremmin syliinsä ja keinutti pientä. Nainen näytti väsyneeltä, mutta tämän kasvoilla oli onnellinen hymy, kun tämä katsoi jälkeläistään. Ihmisten suhde lapsiinsa oli lämpimämpi kuin vierojen. Fran ei muistanut, että hänen äitinsä olisi koskaan pitänyt häntä sylissään.

”Käyhän sekin”, nainen totesi, kun lapsi oli hiljentynyt. ”Tiedätkö… minä haluan tutustua sinuun. Se voi kuulostaa oudolta, mutta jos sinä olet Ranille tärkeä, sinun täytyy olla hyvä nainen. Eikä minulla ole paljon ystäviä, en voi sanoa, että perheemme olisi ollut kovin hyvässä asemassa Ranin lähdön jälkeen. Ei sillä, että syyttäisin häntä. Ehkä syytin joskus, mutta tiedän, että hänen oli pakko lähteä. Hän ei olisi kestänyt täällä.”
”Niin olen käsittänyt myös”, Fran sanoi. Olisiko hänenkin pitänyt ilmoittaa halunsa tutustua Emílyyn? Hän ei ollut vielä täysin varma, miten naiseen tuli suhtautua.
”Hänen isänsä kuoli hieman ennen sodan viimeisen taistelun alkua. Huhujen mukaan hän oli tekemässä jotain koetta maailman laidalla, mutta koe meni pieleen ja hänelle tapahtui jotain kamalaa”, Emíly kertoi. ”Senkö takia te olette täällä?”
”Kyllä. Tohtori Cid menetti henkensä Pharoksen majakalla valitettavissa olosuhteissa”, Fran myönsi. Hän ei viitsinyt kertoa, mitä oli todella tapahtunut.
”Pharoksen majakalla? Piraattilegenda on siis totta?” Emíly hämmästeli. ”Anteeksi, minun ei pitäisi kuulostaa näin innostuneelta tiedosta, kun siihen liittyy suru-uutisia, mutta Ranin isä ei koskaan ollut erityisen läheinen minulle tai edes Ranille.”

Fran nyökkäsi. Miksi turhaan väittää surevansa jotakuta, jos niin ei ollut? Emílyssä oli jotain sellaista, mistä viera piti. Hän vain pelkäsi, että Balthierkin pitäisi naisesta hieman liikaa.

”Se on olemassa”, viera vahvisti. ”Tiesitkö sinä siitä? Balthier ei tiennyt.”
”Olen opiskellut piraattien legendoja jo pitkän aikaa. Pharoksesta kerrotaan hyvin vanhoissa asiakirjoissa, joten en ihmettele yhtään, jos Ran ei ole törmännyt niihin”, Emíly selosti. ”Katsos, minäkin halusin ilmapiraatiksi. Minulle lähteminen ei vain ollut kovin helppoa… ei varsinkaan sen jälkeen, kun Sarah sai alkunsa.”

Fran nyökkäsi, hän ei oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Koko tilanne sai hänet hämilleen. Oli vaikea suhtautua Emílyyn yhtään millään tavalla.

”No, nyt minä pitkästytän sinut. Tulkaa sitten myöhemmin tänään käymään, tulettehan? Minusta se olisi erittäin mukavaa. Täällä ei ole kovin paljon seuraa…” punapäinen nainen selitteli.
”Tulemme kyllä. On varmasti mukavaa viettää aikaa yhdessä”, Fran sai sanottua.
”Nähdään siis, kun tulette. Minä vien tämän kitisijän nyt kehtoonsa, jos hän vaikka nukahtaisi vielä hetkeksi”, Emíly totesi ja lähti pihan poikki takaisin talolle.

Fran jäi katselemaan hetkeksi toisen menoa, mutta kääntyi sitten Bunansojen pihalle. Hän myönsi itselleen, että piti Emílystä, mutta sääli naista myös samalla. Tällä oli varmasti nyt vaikeaa, kun tämän mies oli kadonnut tai kuollut. Samaan aikaan viera kuitenkin tunsi pelkoa. Hän muisti liian hyvin Balthierin haikailun Ashen perään, Emíly saattoi olla samanlainen uhka kuin prinsessa.

Toisaalta… viera ei voinut pakottaa miestä pysymään rinnallaan. Hän saattoi vain tehdä parhaansa ollakseen tälle sopiva partneri kaikin mahdollisin tavoin. Oli silti vaikeaa olla olematta mustasukkainen.

~o~

Fran oli odottanut Balthierin vastustavan suunnitelmaa Emílyn luona vierailusta. Mies ei ollut suhtautunut lämpimästi sukulaistensa tapaamiseenkaan. Toisekseen vieralla oli ollut tunne, että Balthier oli halunnut salailla asioita, joten olisi ollut vain luontevaa, jos mies ei olisi halunnut lähteä Emílyn luokse.

Kieltäytymisen ja vänkäämisen sijaan vierailu oli kuitenkin sopinut piraatille paremmin kuin hyvin. Tämä oli jopa maininnut tavanneensa Emílyn viimeksi puolisen vuotta sitten. Balthier oli kuulemma udellut naiselta tietoja Draklorista, koska ei ollut pitänyt Julesia erityisen luotettavana tietolähteenä. Myös Fran oli valmis panemaan korvansa pantiksi, että Emíly voitti koska tahansa Julesin luotettavuudessa.

Viera ei voinut sanoa, että hänen epäilyksensä olisivat täydellisesti haihtuneet Balthierin puheiden myötä, mutta hänen olonsa kyllä helpottui hieman. Ehkä oli parempi yrittää luottaa ja katsoa, mitä tapahtuisi. Mies saattaisi vaikka lähteä lätkimään, jos Fran aina ja ikuisesti epäilisi tätä ennen kuin mitään oli edes tapahtunut. Ei kukaan jaksanut olla pysyvästi epäilyksenalaisena.

Fran tunsi jännityksen puristavan vatsaansa, kun hän käveli vieraan pihan poikki Balthierin kanssa. Oli typerää jännittää enää, kun hän oli jo ehtinyt tavata Emílyn kertaalleen, mutta hän ei voinut tunteelle mitään. Luultavasti vierailu menisi ihan hyvin, ei ollut syytä hermoilla turhasta.

Balthier ei ehtinyt tarttua kolkuttimeen, kun ovi jo lennähti auki. Sarah ryntäsi ulos ja halasi miehen jalkoja. Fran ei voinut muuta kuin tuijottaa. Tytön käytöksestä olisi voinut kuvitella, että tämä oli tuntenut Balthierin jo vuosia eikä tavannut vain yhden kerran. Silti sekä Emíly että Balthier olivat molemmat maininneet vain yhdestä tapaamisesta. Ehkä Sarah ei sitten vain tuntenut käsitettä ujous, mikä saattaisi olla jossain määrin huonokin asia.

”Minulla on uusi ilmalaiva. Haluatko sinä nähdä sen?” Sarah tiedusteli, kun Balthier oli saanut tytön kammettua itsestään irti.
”Sarah, päästä heidät sisälle. Voit esitellä ilmalaivan myöhemmin”, Emíly puuskahti ovelta. Tyttö näytti äidilleen kieltä ja juoksi sisälle. Fran oli suorastaan pöyristynyt. Vierat eivät olisi sallineet moista käytöstä lapsilleen. Ei sillä, ettei Fran olisi itse rikkonut lapsena kaikkia mahdollisia sääntöjä, hän oli vain pyrkinyt tekemään sen aikuisten selän takana… niin kuin kaikki muutkin. Julkinen kapinointi ei ollut sopivaa.

Emílyn selän takaa kurkisteli kaksi punapäistä poikaa, jotka olivat kuin toistensa kopioita. Toinen oli ripustautunut äitinsä hameenhelmaan, mutta toinen näytti innokkaammalta tekemään tuttavuutta.

”Vau, tosi pitkät korvat, Sarah oli oikeassa!” poika taivasteli.
”Tyne!” Emíly kivahti. Frania alkoi huvittaa, ilmeisesti naisen lapsista yksikään ei käyttäytynyt niin kuin nainen toivoi. Toisaalta vierasta oli kummallista, että nämä uskalsivat uhmata äitiään niin suoraan, poika varsinkin, toisaalta lasten suoruus oli omalla tavallaan hellyttävää.

”Tulkaa toki sisälle”, Emíly kehotti vieraitaan ja paimensi pojatkin sisälle taloon. Toinen kaksosista katosi jonnekin, mutta Tyne jäi eteiseen odottamaan. Fran meni Balthierin edellä sisälle ja ojensi Emílylle korin, jossa oli tuoretta leipää ja vihanneksia. Piraatit olivat poikenneet torille ostoksille, mutta iltapäivän puolella tarjonta oli ollut jo melko vähäistä. Balthierin mukaan useimmat naiset kävivät ostamassa ruokatarvikkeita aamuisin.

Talo osoittautui kauniiksi ja huomattavasti siistimmäksi kuin tohtori Cidin asunto siitä huolimatta, että siellä mellasti kolme lasta, kohta neljä, kun vauva vähän kasvaisi. Miten ihmeessä Emíly pystyi siihen?

Emíly johdatti pariskunnan keittiöön, jonka pöydän ääreen oli katettu suuri kattilallinen keittoa sekä monta lautasta. Kun nainen huuteli lapsiaan syömään, Tyne oli jo ehtinyt istua omalle paikalleen. Sarah ilmestyi pian ilmalaivansa kanssa ja ojensi sen Balthierille, joka ryhtyi tutkailemaan sitä perusteellisesti.

Toinen kaksosista ilmestyi jälleen paikalle, mutta jäi äitinsä helmoihin pyörimään. Lopulta Emíly kyllästyi ja nosti pojan pöydän ääreen. Tämä jäi tuijottamaan lautastaan, mutta loi aina silloin tällöin ujon katseen Franin ja Balthierin suuntaan. Pikkumies erosi suuresti sisaruksistaan.

”Thanen on vähän ujo. Voisit silti tervehtiä vieraita”, Emíly huomautti pojalle.
”Päivää”, Thanen mutisi lautaselleen.
”Hei vain”, Fran vastasi. Poika vilkaisi häntä pikaisesti ja palasi sitten tuijottamaan lautastaan.
”Thanen pelkää ihan kaikkia vieraita”, Sarah katsoi asiakseen kertoa. ”Minua ei pelota. Minusta ihmiset ovat kiinnostavia. Ja vierat, vieratkin ovat. Tykkäätkö sinä ilmalaivoista?”
”Ovat ne ihan kivoja. Strahl on erityisesti minun mieleeni”, Fran totesi.
”YPA siis, sen nimi on nykyisin Strahl”, Balthier täydensi.
”Vau. Saanko minä nähdä sen?” Tyne kysyi omalta paikaltaan.
”Ehkä sitten, kun olemme hakeneet sen takaisin Dalmascasta. Se ikään kuin jäi sinne lainaan hyvälle ystävälle”, mies vastasi pojalle.
”Onko hänkin ilmapiraatti?” Sarah pisti väliin.
”Ainakin yrittää kovasti olla”, Balthier naurahti.
”Voinko minä ryhtyä hänen partnerikseen?” tyttö innostui lisää.
”Nyt pöytään siitä ja suut suppuun, keitto jäähtyy”, Emíly pisti väliin. ”Sinä olet liian nuori piraatiksi.”
”Ja Vaanilla taitaa olla jo partneri”, Fran lisäsi. ”Löydät varmasti myöhemmin jonkun omanikäisesi.”
”Mutta kun minä haluan nyt!” Sarah protestoi kiivetessään pöydän ääreen.

Emíly pyöräytti silmiään ja ryhtyi annostelemaan keittoa lapsille. ”Tuolla hellalla on toinen kattila. Tein sinulle kasviskeittoa, Fran. Käsittääkseni vierat eivät syö lainkaan lihaa. Tarjoilisin kyllä, mutta…”
”Ei mitään, pärjäämme kyllä itsekin”, Fran kiirehti sanomaan.

Osoittautui melkoiseksi operaatioksi saada kaikki lapset syömään. Siististä syömisestä oli turha puhuakaan. Lisäksi Sarahilla ja Tynellä tuntui olevan loputtomasti asiaa vieraille. Lapset pulputtivat lusikallisten välissä niin paljon kuin suinkin ehtivät Emílyn puistellessa päätään ja komentaessa lapsia välillä keskittymään ruokaansa.

”Tulevat äitiinsä”, Balthier totesi, kun lapset olivat vihdoin syöneet ja painelleet leikkimään. Siihen mennessä vauva oli herännyt ja Emíly hakenut tämän kehdostaan. Fran ryhtyi auttamaan keittiön siivoamisessa.

Emíly ei vastannut piraatin kommenttiin vaan tyytyi mulkaisemaan miestä. Nainen näytti väsyneeltä, mahtoi olla melkoinen homma pyörittää isoa perhettä yksin.
”Ei sinun pitäisi joutua siivoamaan täällä”, punapäinen nainen totesi Franille ja kurtisti kulmiaan.
”Autan ihan mielelläni. Olet Balthierin ystävä”, viera vastasi.
”Totunkohan koskaan tuohon nimeen?” Emíly pohdiskeli. ”Balthier…” Nainen nyökkäsi itsekseen. ”Otapa sinä Janet, niin me laitamme keittiön kuntoon”, tämä tokaisi sitten ja tyrkkäsi vauvan piraatille.

Balthier näytti siltä, ettei tiennyt, miten päin olisi pitänyt olla. Tämä piteli vauvaa kuin pieni olisi särkynyt välittömästi pelkästä kosketuksesta. Frania nauratti, ei lapsia nyt noin vaikea ollut pidellä. Hän oli itse huolehtinut Mjrnistä paljonkin, koska heidän äitinsä oli kuollut synnyttäessään tätä.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Janet alkoi parkua kuuluvalla äänellä. Piraatin kasvoille levisi entistä kauhistuneempi ilme. Vieraa puolittain nauratti, puolittain säälitti lapsi, joka varmaankin vierasti miestä.

”Mitä minä tein?” Balthier älähti. ”Miten se hiljenee?”

Nyt Emíly purskahti nauruun. Nainen hymyili ensimmäistä kertaa aidon iloisesti. Tämä käveli takaisin miehen luokse ja nosti lapsen omaan syliinsä. Kesti hetken ennen kuin Janet rauhoittui, mutta lopulta vauva näytti uskovan olevansa turvassa.

”Hauska nähdä sinut kerrankin avuttomana”, Emíly huomautti. ”Taidat tarvita vielä hieman harjoitusta.”
”No, eivät tuollaiset jutut ole luontevia miehille. Ei meille opeteta, miten lapset toimivat”, Balthier puuskahti. ”Isien tehtävä on huolehtia perheelle rahaa ja muuta vastaavaa. Naiset soveltuvat paremmin lasten hoitamiseen.”
”Vieramiehet huolehtivat pojista, kun nämä ovat tarpeeksi isoja vierotettavaksi äidistään”, Fran huomautti. ”Käytännössä se tapahtuu silloin, kun lapsi voidaan ruokkia jollain muullakin kuin äidinmaidolla.”
”Vierotatteko te lapset kuin kissanpennut?” Emíly kysyi. Naisen ilmeestä näki, ettei tämä tiennyt, miten uuteen tietoon pitäisi suhtautua.
”Vain pojat. Tytöt saavat elää äitinsä kanssa, kunnes ovat tarpeeksi vanhoja asuakseen omillaan. Useimmat kuitenkin pysyvät perheensä kanssa koko ikänsä, harva asuu yksin. Jotkut asuvat yhdessä toisen naisen kanssa tai useamman, mutta sekin on harvinaista”, Fran kertoi. ”Miehet ja pojat asuvat omissa kylissään. En tiedä, miten heidän yhteisönsä on järjestäytynyt.”

Emíly räpäytti silmiään. Monille ihmisille tuli yllätyksenä se, että vierojen elämäntyyli erosi niin suuresti ihmisten elämästä.

”Tuo kuulostaa aika julmalta. Miksi miehet ja naiset eivät voi elää yhdessä?” nainen kysyi suoraan.
”Elämme niin pitkään, että emme pian mahtuisi kyliimme”, Fran vastasi. ”Jälkeläisiä tulisi liikaa, jos lisääntymistä ei voisi kontrolloida.” Totuus oli hieman toinen, mutta sen viera oli oppinut vasta Ivalicessa. Lisääntymistä pystyi kontrolloimaan, vaikka miehet ja naiset elivät yhdessä. Luultavasti myös vierojen vanhimmat tiesivät tämän, mutta salasivat asian huolellisesti. Lisääntymisen kontrollointi olisi johtanut yhteiskuntamuutoksiin, jotka olisivat ennen pitkään tuhonneet naisten ja erityisesti vanhimpien vallan.
”Kuinka kauan te sitten elätte?” Emíly kysyi.
”Jotkut ovat eläneet vähän päälle 300-vuotiaiksi”, viera kertoi. Hän näki, että toinen avasi suunsa esittääkseen seuraavan kysymyksen, mutta muutti mielensä. Fran arveli, että Emíly olisi halunnut tietää hänen ikänsä. Ihmisten mittapuulla Fran oli jo nyt loputtoman vanha, mutta hän ei oikeastaan halunnut ajatella asiaa. Hän oli edellisen vuoden aikana vatvonut sitä mielessään tarpeeksi. Balthier oli tehnyt selväksi, että pohdinta oli turhaa.

”Siinä ajassa näkee kaikenlaista”, Emíly totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Nainen vilkaisi Franista Balthieriin ja takaisin, mutta jos tällä olikin mielipiteitä heidän suhteestaan, tämä piti ne omana tietonaan. Fran arvosti sitä, sillä hän oli kyllästynyt kuulemaan muiden mielipiteitä valinnoistaan.
”Tarpeeksi ainakin”, Fran vastasi toteamukseen.

Ennen kuin kukaan ehti sanoa enempää, ulko-ovi kävi. Kaikki kolme kääntyivät katsomaan eteisen suuntaan. Jos sieltä ei olisi kantautunut raskaita askelia, olisi voinut kuvitella jonkun lapsista menneen ulos. Fran kuitenkin tunnisti tuon askeltyypin, hän oli kuullut tarpeeksi monesti, miltä Tuomareiden kävely kuulosti. Kylmät väreet virtasivat pitkin hänen selkärankaansa. Vaikka Larsa oli ilmoittanut, etteivät he olleet enää lainsuojattomia, ajatus Tuomarin läsnäolosta tuntui epämiellyttävältä.

Balthier nousi seisomaan, kun punapäinen mies käveli sisään keittiöön. Tällä oli Tuomarin haarniska yllään, mutta kypärän tämä oli ottanut kainaloonsa.

Tulijan katse pysähtyi ensimmäisenä Emílyyn, se käväisi pikaisesti Franissa ja jäi lopulta Balthieriin. Tuomarin ilme kertoi, ettei tämä ollut mielissään siitä, että löysi piraatin keittiöstä.

”Sinä!” mies ärähti, ja Balthier huokaisi syvään. Fran alkoi ymmärtää yhä paremmin, miksi piraatti oli jättänyt kotinsa. Mies ei näyttänyt olevan hyvissä väleissä kenenkään muun kuin Emílyn ja tämän lasten kanssa.
”Hauska nähdä sinuakin, Embry”, Balthier tervehti. ”Huomaan, ettet ole yhtä iloinen jälleennäkemisestä kuin siskosi.”
”Mitä zodiarkia sinä täällä toimitat?” Embry puuskahti vaivautumatta tervehtimään piraattia.
”Tulin vierailulle siskosi luokse.”
”Sinun olisi parempi pysyä erossa Emílystä. Et ole koskaan aiheuttanut hänelle mitään muuta kuin harmeja!”
”Ran saa tulla tänne. Sinulla ei ole siihen mitään sanomista”, Emíly pisti väliin. ”Ja älä viitsi huutaa, Janet hermostuu.”
”Minulla on siihen paljonkin sanomista. Satun omistamaan talosta puolet, eikä tämä ole mikään petturien piilopaikka”, Embry väitti.

Emíly ojensi Janetin Franille ja marssi veljensä eteen. Nainen oli miestä miltei päätä lyhyempi, mutta se ei näyttänyt häiritsevän tätä, kun tämä paukautti Embryn haarniskan rintaan.

”Sinä et määräile minua! Teen, mitä haluan, ja otan tänne, kenet haluan! Sitä paitsi, Ran ei ole mikään petturi. Hän lähti, koska ei voinut jäädä”, Emíly saarnasi.
”Sinun olisi hyvä tietää, mitä pikkulinnut laulavat tuosta suuresta piraattisankaristasi”, Embry huomautti. ”Maanpetturi, murhaaja… Sanokoon keisari mitä vain, jotkut meistä tietävät totuuden.”
”Laulakoon ne pikkulinnut mitä vain, ne ovat väärässä”, Fran kivahti. ”Balthier on tehnyt vain sen, mikä on ollut pakko tehdä.”
”Fran, älä puutu tähän”, Balthier töksäytti vieralle, joka jäi tuijottamaan miestä loukkaantuneena. Hän ei ymmärtänyt, miksei saanut puolustaa piraattia. Ja miksei tämä noussut kunnolla puolustamaan itseään? Minkä takia mies antoi sukulaistensa ja entisten ystäviensä potkia häntä päähän, minkä nämä vain kerkisivät?

”Balthier? Huhut ovat siis totta. Otit piraattilegendan nimen itsellesi, elät yhä lapsuuden kuvitelmissa”, Embry pilkkasi.
”Hänellä oli tarpeeksi rohkeutta tarttua niihin toisin kuin sinulla. Sinä päätit nuoleskella Vaynen ahteria saavuttaaksesi hänen suosionsa siitä huolimatta, ettet koskaan pitänyt hänestä. Ran on sinua paljon rohkeampi ja viisaampi”, Emíly paasasi.
”Älä naurata. Ilman minun toimiani sinä eläisit kadulla”, Embry väitti. ”Tosimies uhraa itsensä ja unelmansa, jotta voi turvata läheistensä elämän. Oikea mies ei jätä lähimpiään pulaan ja juokse karkuun ongelmiaan.”
”Hän ei…” Emíly aloitti.
”Älä sinäkään puutu tähän, Em”, Balthier huokaisi ja työnsi naisen syrjään.

Tuomari ja piraatti tuijottivat toisiaan pitkään. Fran huomasi kolmen muun lapsen hiippailleen keittiön ovelle ja jääneen sinne kuuntelemaan ja katsomaan, mitä tapahtui. Hän olisi halunnut hätistää lapset pois, mutta tuskin nämä olisivat suostuneet lähtemään.

”Muistan vielä ajan, kun olit minun paras ystäväni”, Balthier sanoi Embrylle. ”Me lensimme pitkin taivaita ilmalaivalla ja pidimme hauskaa. Teimme kaiken yhdessä. En minä olisi jättänyt sitä kaikkea, ellei minun olisi ollut pakko. Jos olisin jäänyt, en olisi tässä tänään. Olisin ottanut sinut mukaani – ja sinut myös, Em – mutta näytti siltä, että halusit jatkaa uutta elämääsi Tuomarina.”
”Zodiarkin tähden, tietenkin halusin! Se ura takaa toimeentulon ja perheen hyvän maineen loppuiäksi… ellei joku ääliö pilaa sitä omilla tekemisillään”, Embry puuskahti.
”Kuulin myös siitä, että urasi ikään kuin tyssäsi. Olen pahoillani, en tarkoittanut aiheuttaa vaikeuksia muille”, Balthier jatkoi.

Embry tuhahti ja käänsi katseensa toisaalle. Franin teki mieli huokaista raskaasti, mutta hän katsoi paremmaksi pysytellä hiljaa. Balthier oli onnistunut polttamaan sillat takanaan perusteellisesti.

”Ymmärrän, ettet halua enää olla ystäväni, mutta toivon, että voit jonain päivänä antaa minulle anteeksi”, piraatti lisäsi vielä.

Tuomari ei enää katsonutkaan piraatin suuntaan vaan kääntyi siskonsa puoleen. Miehen kasvoilla oli synkkä ilme.
”Olen päättänyt myydä talon”, tämä ilmoitti.
”Mitä? Et sinä voi! Minä omistan siitä puolet!” Emíly kiljaisi.
”Koska aviomiehesi on… hyvin suurella todennäköisyydellä kuollut, minä olen jälleen sinun perheesi pää. Minä päätän, mitä täällä tapahtuu. Saatte muuttaa minun asuntooni, kunnes löydän jonkun, joka suostuu naimaan sinut”, Embry selitti vakava ilme kasvoillaan. ”Tietysti se on vaikeaa, koska juuri kukaan ei halua naista, jolla on toisen miehen lapsia…”
”Älä unta näe, että minä naisin jonkun sinun valitsemasi!” Emíly huusi. Janet alkoi parkua uudestaan, ja Fran yritti parhaansa mukaan saada vauvan rauhoittumaan.
”Sinä teet niin kuin minä sanon!” Embry jyrähti. ”Muussa tapauksessa otan lapset ja jäät omillesi. Saat viikon aikaa miettiä, sitten talo menee myyntiin.”

Fran tuijotti punapäistä miestä silmät ymmyrkäisinä. Hän ei voinut ymmärtää tätä, miten tämä saattoi kohdella omaa siskoaan tuolla tavoin? Oli vaikea uskoa, että mies oli joskus ollut Balthierin ystävä. Piraatti ei olisi koskaan alkanut tuolla tavoin sanella Franille, mitä naisen pitäisi tehdä. Tämä ilmaisi kyllä mielipiteensä, muttei pakottanut toisia mihinkään. Uskomatonta!

Embry kääntyi kannoillaan ja marssi ulos keittiöstä. Lapset väistivät miestä hyvin nopeasti, jokaisen kasvoilla oli hätääntynyt ilme. Kun ulko-ovi pamahti kiinni, nämä juoksivat äitinsä helmoihin.

”Eihän Embry-eno vie meitä?” Sarah kysyi.
”Minä en halua muuttaa enolle!” Thanen parkui.
”Ei hätää, äiti keksii jotain”, Emíly vastasi ja kyykistyi halaamaan kaikkia kolmea. ”Kukaan ei erota meitä koskaan. Äiti järjestää kaiken.”

Fran kohotti katseensa perheestä ja jäi katsomaan Balthieria. Mies nyökkäsi lyhyesti vieran äänettömään kysymykseen. Heidän oli pakko puuttua tilanteeseen, jos Emíly vain suostuisi ottamaan avun vastaan.

Emíly sai lopulta lapset rauhoittumaan ja vei nämä toiseen huoneeseen takaisin leikkien pariin. Luultavasti nämä olivat edelleen huolissaan tilanteesta, mutta nainen oli vakuutellut parhaansa mukaan, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi.

”Olen pahoillani, että jouduitte todistamaan tuota välikohtausta”, nainen sanoi palattuaan keittiöön.
”Olen pahoillani, että Embrystä on tullut tuollainen”, Balthier tokaisi. ”Hän varmasti yrittää tehdä parhaansa ja kuvittelee tietävänsä, mikä on oikein. Sellainen hän on aina ollut.”
”Hän ei voisi olla enempää väärässä, mutta minulla ei ole varaa ostaa taloa häneltä, joten…” Emíly mutisi.
”… joten sinun on aika nousta siivillesi ja tarttua rohkeasti lapsuutesi unelmiin”, piraatti tuumasi. ”Pot on aika pieni, mutta kaipa me jotenkin sinne mahdumme kaikki. Vai mitä luulet, Fran?”
”Kyllä se onnistuu. Asunnossa voi tulla myös ahdasta, mutta luulen, että alakerrasta on muuttamassa perhe pois, joten se asunto saattaa vapautua piankin”, viera vastasi ja hymyili miehelle.

Emíly katsoi kumpaakin vuorotellen kuin ei olisi uskonut korviaan. Kyyneleet valuivat naisen poskille, mikä sai Balthierin vaihtamaan vaivautuneena painoa jalalta toiselle. Nainen pyyhkäisi nopeasti poskiaan ja pakottautui hymyilemään.

”En tiedä, onko minusta piraatiksi, mutta Balfonheim voisi olla vaihtelua”, tämä totesi. ”Ehkä siellä on tarvetta ompelijattarelle?”
”Pieni kilpailu ei olisi pahitteeksi, kun hintoja katsoo”, Fran hymähti.

Punapäinen nainen nyökkäsi ja hymyili leveämmin. Fran vastasi tämän hymyyn, vaikka epäili, etteivät vaikeudet suinkaan päättyisi. Ne olivat vasta alussa, sillä Embry ei vaikuttanut siltä, että luovuttaisi noin vain. Ennemmin tai myöhemmin Tuomari tulisi siskonsa perään. Pahimmassa tapauksessa piraattikaksikkoa syytettäisiin kokonaisen perheen sieppaamisesta, mutta jos niin kävisi, se olisi tulevaisuuden murhe. Nyt oli tärkeintä estää lähempänä olevat katastrofit.

”Boko ei kuitenkaan voi jäädä tänne yksin”, Emíly pohdiskeli, ja Balthierin naama venähti.
”Älä väitä, että minun on matkustettava chocobon kanssa. Tiedätkö, millaista sotkua ne aiheuttavat ilmalaivoissa?” piraatti älähti.
”Boko tulee mukaan, sinulla ei ole siihen sanomista”, nainen ilmoitti. Tämä tuijotti miestä tiukasti, kunnes Balthier huokaisi ja kohautti olkapäitään.
”Nono tappaa minut tästä hyvästä.”

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!