Ficcikirjasto

Matka takaisin Balfonheimiin ei ollut ollut erityisen miellyttävä. Boko ei ollut viihtynyt ilmalaivan ruumassa kovinkaan hyvin, joten se oli elämöinyt koko matkan. Lisäksi joka puolella oli ollut tavaraa ja ihmisiä. Nonokin oli ollut pahalla tuulella, joten matkanteko oli ollut kaikkea muuta kuin mukavaa.

Fran oli huokaissut helpotuksesta, kun chocobo oli saatu Gurdy-nimisen mooglen omistamaan vuokratalliin ja tavarat kuljetettu pieneen ullakkohuoneistoon. Lapset oli laitettu sänkyyn nukkumaan, mikä oli onneksi sujunut suhteellisen helposti. Nämä olivat väsähtäneet pitkän lentomatkan aikana.

”Olen pahoillani, että meistä on näin paljon vaivaa”, Emíly huomautti istuttuaan keittiön pöydän ääreen.
”Älä turhaan ole”, Fran huokaisi ja haukotteli. Häntä itseäänkin väsytti, mutta sänky oli varattu. Lattialla nukkuminen ei houkutellut. Viera toivoi, että Balthier tavoittaisi vuokraemännän ja saisi järjestettyä Emílylle alakerran asunnon mahdollisimman pian. Pienessä asunnossa oleskeleminen näin suurella joukolla kävisi hyvin pian sietämättömäksi.
”Embry tulee perääni. Aiheutan teille vielä lisää ongelmia”, toinen nainen jatkoi.
”Hän ei pääse Balfonheimiin. Piraatit eivät laske tänne yhtäkään Tuomaria, eivät vaikka Larsan kanssa on solmittu rauha. Se lukee sopimuksessa”, Fran selitti.

Larsa oli halunnut solmia Balfonheimin kanssa jonkinasteisen rauhan heti valtaanpääsynsä jälkeen. Oli sovittu, että piraattikaupunki oli itsenäinen ja sillä oli oma hallintonsa. Archadialaisten alusten ryöstäminen oli kiellettyä ja lakia rikkovat piraatit saatiin vangita. Kun piraatit pysyisivät ruodussa, Archadia ei puuttuisi Balfonheimin elämään.

Osa kaupungin asukkaista ei ollut tyytyväisiä sopimukseen. Jo aiemmin kaappareina toimineille muutos ei merkinnyt mitään, he olivat toimineet jo aiemmin Archadian ylimysten laskuun ja näiden suojeluksessa, joten heidän kannaltaan tilanne pysyi ennallaan. Muut piraatit kokivat, että myös heidät oli alistettu Archadian valtaan, vaikka Balfonheimille oli myönnetty itsenäisyys. Osa rikkoi sopimusta sumeilematta.

Fran oli silti tyytyväinen, että kaupunkia hallitseva piraattikolmikko oli päättänyt allekirjoittaa sopimuksen. Nämä eivät ehkä olleet vieran henkilökohtaisia ystäviä, mutta osasivat silti huolehtia kaupungista niin kuin Reddas olisi halunnut siitä huolehdittavan. Entisen piraattikuninkaan kädenjälki näkyi yhä kaikkialla.

”Se ei tarkoita, ettei hän keksisi jotain keinoa”, Emíly harmitteli. ”Minä ihan totta pidän veljestäni, mutta en voi elää hänen kanssaan niin kauan kuin hän jatkaa järjettömyyksiä ja yrittää pakottaa minut elämään elämää, jota en koskaan halunnut.”
”Sitten olet oikea asukas Balfonheimiin. Moni saapuu tänne elääkseen sitä elämää, jota on lapsesta asti itselleen toivonut. Vapaata elämää”, Fran totesi. ”Myös minä tein niin, tosin minun tieni on ollut pidempi kuin monen muun. Joka tapauksessa tänne minä päädyin vapauttani etsiessäni ja täältä minä sen löysin. Sinäkin voit löytää oman paikkasi.”

Emíly hymyili vieralle hajamielinen ilme kasvoillaan. Fran puristi naisen pöydän päällä lepäävää kättä.
”Me autamme sinut alkuun ja järjestämme asiat niin, että teitä suojellaan. Ilmoitamme piraattihallitsijoille tilanteesi, jolloin olet paremmassa turvassa”, viera sanoi. Hän ei tuntenut halua keskustella yhtään mistään Rikkenin, Razin ja Elzan kanssa, mutta Emílyn perheen suojeleminen oli tärkeämpää kuin hänen mielipiteensä kolmikosta.

Juuri sillä hetkellä Emíly ei näyttänyt uhalta. Nainen oli niin huolissaan omista asioistaan, että Fran ei voinut kuvitella tämän haluavan ryöstää Balthieria häneltä. Ehkä hän oli epäillyt turhaan. Ashen tapaus oli vain tehnyt hänestä vainoharhaisen. Kaikki muut naiset eivät olleet samanlaisia kuin kyseinen prin… kuningatar.

Asunnon ovi kävi, ja Balthier palasi. Myös mies näytti väsyneeltä, mikä ei ollut ihme. Lapset olivat pommittaneet miestä kysymyksillä koko alkumatkan, ja Nono kiukutellut lopun Bokon aiheuttaman sotkun takia. Olisi varmasti parasta, että piraatit palaisivat seuraavana päivänä auttamaan mooglea ruuman siivouksessa. Kenties tämä sitten leppyisi.

Balthier laski avaimen Emílyn eteen pöydälle ja istahti omalle paikalleen. Mies hieroi ohimojaan ja haukotteli leveästi.
”Se naikkonen ei ilahtunut näin myöhäisestä vierailusta, mutta pieni ennakkomaksu oli hänen mieleensä. Voitte muuttaa huomenna asuntoon. Siellä pitäisi olla jopa jonkin verran kalusteita edellisen perheen jäljiltä”, piraatti selvitti. ”Vuokranmaksu on kerran kuunkierrossa.”
”Minulla ei ole paljon omaisuutta, mutta pystyn ehkä selviytymään, kunnes saan jotain työtä”, Emíly totesi.
”Me autamme sinut kyllä alkuun. Keksimme jotain”, Fran sanoi taas. Jos Emíly todella osasi ommella, täytyi vain saada taito ihmisten tietoon.
”Kiitos. En voi koskaan kiittää teitä tarpeeksi”, punapää huoahti. ”Tiedättekö… minä olen halunnut lähteä jo vuosia. Ei minua kiinnostanut avioliitto. Kaikki kunnia edesmenneelle miehelleni, mutta en odottanut sellaista elämää. Asiat vain ajautuivat siihen tilaan Ranin… Balthierin lähdön jälkeen. Koko ajan olen ajatellut, että minun paikkani ei ole siellä vaan jossain muualla. Ehkä tämä oli hyvä ratkaisu.”

Emíly jatkoi kiittelyään ja selityksiään. Franin kävi oikeastaan sääliksi naista, joka oli päätynyt haluamattaan naimisiin ja saanut vielä liudan lapsia. Eikö kukaan ollut kertonut tälle keinoista ehkäistä raskaus? Viera päätti kertoa mahdollisimman pian. Jos Emíly löytäisikin uuden miehen Balfonheimistä, nainen tuskin haluaisi yhtään lasta lisää. Neljässä oli jo tarpeeksi työtä.

Kesti kauan saada suostuteltua myös Emíly yöpuulle lastensa viereen. Nainen pahoitteli, ettei asunnon varsinaisille asukkaille jäänyt tilaa nukkua, mutta näytti kuitenkin kiitolliselta päästessään itse petiin. Fran ja Balthier päättivät palata aerodomeen, ilmalaivassa pystyi ainakin jotenkin nukkumaan, vaikka tilat olivat kehnot ja haisivat chocobon ulosteille.

Öinen kaupunki ei ollut samalla tavalla rauhoittunut kuin Archades. Kapakoista kantautui melua ja kaduilla oli väkeä. Myös naisia näkyi enemmän kuin Archadesissa, osa näistä oli piraatteja, mutta osa harjoitti muita, vähemmän hyväksyttyjä, ammatteja.

”Sinulle oli tullut tämä”, Balthier sanoi ja ojensi paksun kirjekuoren Franille, kun kaksikko oli saapunut ilmalaivaan. Nono veteli hirsiä riippumatossa siitä huolimatta, että purkin jokainen mahdollinen luukku oli auki. Moogleparka oli luultavasti väsähtänyt lapsien ja pakokauhuisen chocobon takia. Tämä ei ollut tottunut ympärillä hyörivään lapsilaumaan.

Ruuma oli kuurattu, mutta sisällä leijui silti vielä epämiellyttävä haju. Piraattikaksikko teki itselleen vuoteen mahdollisimman kauaksi siitä, missä Boko oli ollut.

Fran avasi kuoren vasta istahdettuaan väliaikaiselle vuoteelle. Kuoren sisältä löytyi tutulla käsialalla kirjoitettu kirje ja paksummalle paperille painettu kortti. Sen viera päätti jättää myöhemmäksi ja ryhtyi lukemaan, mitä kerrottavaa Penelolla tällä kertaa oli.

Rabanastressa 14.5.707

Kortissa oli lisäksi Ashen omakätinen allekirjoitus ja kuninkaallinen sinetti. Fran tuijotti tekstiä tietämättä, mitä siitä olisi pitänyt ajatella.

”Vai että herra ja rouva? Milloin me menimme naimisiin?” Balthier naurahti vieran olkapään takaa. ”Melko hieno kortti kuitenkin. Meidän on kai pakko mennä, kun noin virallisesti kutsutaankin.”
”Minäkin luulen niin”, Fran vastasi. Hän ei ollut tottunut vieläkään ihmisten tapoihin täydellisesti, mutta ymmärsi kyllä tuollaisen kutsun tarkoittavan sitä, että paikalle oli mentävä. Se oli enemmän käsky kuin kutsu.

Viera ei ollut varma, halusiko nähdä Ashea, mutta toisaalta hänen olisi kohdattava prins… kuningatar ennemmin tai myöhemmin. Kruunajaiset saattoivat olla jopa sopiva hetki, sillä silloin Ashella ei varmasti olisi paljon aikaa vanhoille tuttavilleen. Saattoi jopa olla, että pikainen tervehdys riittäisi. Muun ajan he voisivat viettää Penelon ja Vaanin kanssa.

”Sinä tarvitset kunnollisen leningin”, Balthier totesi yllättäen. Fran kohotti katseensa kortista ja jäi tuijottamaan miestä.
”Mikä minun vihreässä leningissäni on vikana?” viera kysyi. Miehellä ei ollut tapana arvostella hänen vaatevalintojaan, päinvastoin.
”Ei niin mikään, mutta se ei sovellu kuninkaallisiin juhliin”, piraatti selvitti. ”Naisilla pitää olla pitkä leninki, joka ei saa olla liian paljastava. Miestenkin tulee pukeutua asianmukaisesti. Otin onneksi joitakin vanhoja vaatteitani Cidin luota, kenties niiden joukosta löytyy jotain sopivaa.”
”Sinä olet pukeutunut niihin seitsemän vuotta sitten”, viera tuhahti. ”En väitä, ettetkö edelleen olisi pelkkä poikanen, mutta olet sinä varmasti kasvanut tuossa ajassa.”
”Poikanen?” Balthier toisti.
”Nuori mies”, nainen korjasi.

Piraatti silmäili naista tovin, mutta totesi sitten, että tämä saattoi olla oikeassa vaatteiden suhteen. Mies ehdotti, että he voisivat pyytää Emílyä valmistamaan vaatteet. Nainen tarvitsi asiakkaita, ja muutkin saattaisivat innostua ostoksille, jos heidän asunsa näyttäisivät hyviltä. Franilla ei ollut mitään ehdotusta vastaan. Emíly oli arvostetusta archadialaisesta suvusta, joten tämä tiesi varmuudella, miten kruunajaisiin tuli pukeutua. Joku toinen ompelijatar Balfonheimissä ei olisi välttämättä edes osannut valmistaa oikeanlaista asua.

Fran tunki Penelon kirjeen ja Ashen kutsun takaisin kuoreen. Hän ei viitsinyt alkaa kirjoittaa vastausta hämärässä ilmalaivassa. Oli parempi, että hän saisi keskittyä kirjoittamiseen jossain mukavammassa paikassa, eikä Penelo edes odottaisi vastausta aivan heti, koska Fran oli maininnut heidän lähtevän käymään Archadesissa.

”Toivottavasti saamme viettää seuraavan yön omassa sängyssämme”, Balthier totesi ja heittäytyi selälleen. Mies potki kengät jaloistaan ja ryhtyi etsimään mukavampaa asentoa väliaikaisessa punkassa. Myös Fran riisui kenkänsä ja asetti ne lattialle kirjekuoren kanssa.

Ilmalaivan pohja tuntui peitteiden läpi selvästi. Viera ei osannut sanoa, oliko autossa vai ilmalaivassa nukkuminen epämiellyttävämpää. Hän kaipasi Strahlin kunnollista hyttiä, jossa saattoi nukkua erittäin mukavasti. Strahlin eduksi oli myös luettava, ettei siellä haissut chocobon ulosteelle.

Balthier heilautti kätensä Franin kyljen yli, kun viera oli asettunut vähiten epämiellyttävään asentoon. Ilmalaiva voitti auton siinä, että siellä pystyi ainakin nukkumaan lähekkäin. Autossa he olivat torkkuneet kumpikin omalla penkillään.

~o~

”Onko tämä nyt varmasti sopivaa?” Emíly kysyi luultavasti jo kymmenennen kerran. Fran nyökkäsi.
”Minä olen hoitanut pikkusiskoani. Pärjään kyllä hetken heidän kanssaan. Usko pois, on parempi, ettet mene esittäytymään hallitsijoille koko katraan kanssa”, viera vastasi.

Toinen nainen nyökkäsi vastaukseksi. Sarah ja Tyne olivat jo roikkumassa ovenkahvassa, sillä Fran oli luvannut viedä lapset satamaan katsomaan laivoja. Thanen sen sijaan piilotteli äitinsä helmoissa eikä suostunut liikkumaan. Poika vaikutti toivottoman ujolta, eikä Fran tiennyt, miten tähän olisi pitänyt suhtautua. Muutenkin poikalapset tuntuivat hänestä kovin vierailta. Hänellä ei tiettävästi ollut ainuttakaan veljeä, eikä hän ollut koskaan hoitanut muiden poikia, sillä näistä oli pyritty aina pääsemään eroon mahdollisimman nopeasti.

”Tuskin siitä on haittaa, jos Thanen tulee mukaan”, Balthier huokaisi viimein, kun poikaparkaa oli yritetty maanitella lähtemään Franin ja kahden muun seuraksi. ”Edes Elza ei voi häiriintyä noin ujosta ja hiljaisesta kaverista.”
”Elza?” Emíly toisti.
”Yksi piraattihallitsijoista, veikkaan hänen olevan sukua raivottarille”, piraatti selvensi. ”Tunnistat hänet kyllä, kun tapaatte.”
”Rikken ja Raz ovat mukavampia, ainakin naisille”, Fran lisäsi. ”Raz on bangaa, mutta hän on lyhytkasvuinen. Hänellä on myös papukaija, ja hän väittää pystyvänsä haistamaan ihmisistä pahat aikeet.”
”Entä Rikken?” nuorempi nainen tiedusteli.
”Hän on ystävällinen, mutta ei pidä Balthierista. Luulen hänen tietävän, että Balthier on ollut Tuomari”, viera selvitti. ”Uskon, että sinä kuitenkin pärjäät hänen kanssaan hyvin. Hänellä tuntuu olevan heikko kohta punapäisten naisten suhteen.”
”Se selittäisikin paljon…” Balthier mutisi.

Balthierin lähtiessä viemään Emíly piraattihallitsijoiden kartanolle Fran suuntasi askeleensa kohti satamaa kahden lapsen kanssa. Kumpikin puristi tiukasti hänen kättään, mutta samaan aikaan molempien silmät pälyilivät innokkaina ympärilleen. Kaupunki oli niin täynnä elämää, ettei yhdellä vilkaisulla pystynyt mitenkään näkemään kaikkea.

Satamassa kävi vilske, sillä sinne oli juuri saapunut uusi laiva. Yleensä satamassa liikkui vain kalastajia sekä muutamia merirosvoja, mutta tämä alus ei näyttänyt edustavan kumpaakaan joukkoa. Fran ja lapset jäivät seuraamaan kuorman purkamista kiinnostuneina. Viera pani merkille, että laivasta tavaroita kantavat miehet olivat jollain tapaa erilaisia kuin archadialaiset. He eivät näyttäneet rozarrialaisiltakaan. Heidän täytyi olla kotoisin jostain muualta.

”Vau, minä haluan tuollaisen kyytiin”, Tyne ilmoitti ja osoitti suurta purjelaivaa kauempana.
”Pyh, ilmalaivat ovat paljon parempia”, Sarah kommentoi veljelleen.
”Sinä voit ryhtyä ilmapiraatiksi, mutta minusta tulee kyllä isona merirosvo”, poika puhahti. ”Ilmapiraatin pitää vain osata lentää, meri vaatii enemmän. Siellä on myrskyjäkin.”
”On ilmassakin myrskyjä!” Sarah huudahti.

Ei kestänyt kauaakaan, kun lapset huusivat toisilleen suoraa huutoa ja alkoivat töniä toisiaan. Fran tuijotti hetken uskomatta silmiään ja korviaan. Tuolla tavoin ei saanut käyttäytyä. Totta kai lapset tappelivat vierakylässäkin, mutta eivät julkisilla paikoilla. Kaikki oppivat hyvin varhain, että julkisesti tuli käyttäytyä äärimmäisen hyvin. Riidat piti salata muilta. Jos joku lapsi sitten erehtyi riitelemään toisen kanssa julkisesti, rangaistus oli ankara.

Fran ei silti uskonut, että hän voisi käyttää vierojen kasvatusmenetelmiä Emílyn lapsiin. Hän ei ollut saanut lupaa sellaiseen, mutta toisaalta hänelle ei ollut kerrottu, miten ihmislapsia tuli käsitellä, kun nämä villiintyivät.

Lopulta viera kyykistyi lasten tasolle ja tarttui kumpaakin käsivarresta. Näiden katseet kääntyivät hänen suuntaansa.
”Jos te ette käyttäydy kunnolla, minä vien teidät takaisin sisälle”, nainen ilmoitti.
”Mutta kun Tyne!” Sarah kiljui.
”Sarah on ihan tyhmä!” Tyne vastasi siskonsa huutoon.
”Kukaan ei ole tyhmä. Ilmapiraatin pitää osata lentää joka säässä, kuten merirosvonkin pitää osata purjehtia”, Fran yritti selittää lapsille. ”Molemmat ovat jännittäviä ja vaarallisia ammatteja ja aivan yhtä hyviä. Tynestä tulee varmasti loistava merirosvo ja sinusta, Sarah, hyvä ilmapiraatti.”
”Sarah silti kiusaa aina”, Tyne huomautti.
”Itse kiusaat!” tyttö huusi.

Fran tuijotti lapsia. Alkoi näyttää siltä, että tähän kaksikkoon järkipuhe ei tehonnut. Oli hämmentävää huomata, ettei hän oikeastaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Mjrnin hoitaminen oli ollut paljon helpompaa, tällä ei ollut ollut tappelukaveria, koska Fran ja Jote olivat olleet paljon vanhempia, ja muut lapset olivat aina hieman vierastaneet ylipapittaren perhettä. Isompana Mjrn oli toki saanut myös ystäviä, mutta ei tämä ollut silloinkaan tapellut näiden kanssa samalla tavalla kuin Sarah ja Tyne nyt keskenään.

”Ongelmia lasten kanssa?” miesääni huomautti Franin yläpuolelta. Viera kohotti katseensa ja näki parrakkaan vanhan miehen, jonka ryppyiset kasvot hymyilivät hänelle. Myös lapset hiljenivät ja jäivät tuijottamaan miestä.
”Vau, oletko sinä merirosvo?” Tyne henkäisi saman tien, ja Sarahkin tuijotti vanhusta ihaillen.
”Itse asiassa olen kauppias”, mies vastasi.
”Kuulostaa aika tylsältä”, poika totesi pettyneenä.
”Mutta olen merikauppias ja tuon tavaraa toisesta maasta. Haluatteko nähdä? Minulla saattaa olla jotain jännittävää tuolla laivassa…”

Mies osoitti samaista laivaa, jota Fran ei ollut tunnistanut ja josta rahdattiin tavaraa maihin. Viera katsoi hetken laivaa ja sitten taas miestä. Tämä vaikutti harmittomalta, mutta Balfonheimissä juuri kukaan ei ollut sitä, miltä näytti. Toisaalta mies ei ollut Balfonheimistä.

”Joo, Fran mennään sinne!” Sarah innoistui. Tyne tarttui Frania kädestä ja ryhtyi kiskomaan häntä kohti laivaa.
”En tiedä, onko se hyvä ajatus”, viera huomautti ja nousi seisomaan Tynen edelleen roikkuessa hänen kädessään.
”En minä teitä syö”, mies naurahti. ”Olen tuon laivan kapteeni, minulla ei ole varaa tehdä ihmisille pahaa, jos aion vielä tehdä kauppoja jossain.”
”Kapteenilla luulisi olevan kiirettä”, Fran tokaisi. ”En ole tavannut yhtään kapteenia, jolla olisi aikaa kutsua lapsia tutustumaan laivaansa lastin purkamisen kesken.”
”Olen jo vanha, minusta ei ole kantamaan tavaroita miehieni kanssa. Sitä paitsi kaipaan muutakin juttuseuraa kuin miehistöni”, kapteeni kertoi samalla, kun Sarahkin jo ryhtyi kiskomaan vieraa kohti laivaa.
”Fran-kiltti, mennään”, Sarah pyysi. ”Lupaan, ettei me tapella ainakaan tänään enää yhtään.”
”Joo, me ollaan tosi kiltisti”, Tynekin sanoi. ”Mennään, jooko?”

Kaksi chocobonpoikasen katsetta nauliintui Franin silmiin. Viera puisteli päätään epäuskoisesti. Äsken kaksikko oli vaikuttanut kauhukakaroilta ja nyt taas herttaisilta lapsukaisilta.

”Hyvä on, mutta pysytte koko ajan näkyvissäni, ettekä koske mihinkään ilman lupaa”, nainen myöntyi lopulta.
”Jee!” molemmat lapset kiljaisivat yhtä aikaa ja ryntäsivät kohti lastaussiltaa. Fran kiirehti heidän peräänsä ja kuuli kapteeninkin seuraavan.
”Heidän isänsä taitaa olla ihminen?” mies tiedusteli.
”Luulen niin, mutta en voi sanoa varmaksi, koska en ole tavannut häntä”, Fran vastasi. Kun kapteeni kohotti kulmiaan ja katsoi naista kysyvästi, vieran oli pakko täydentää: ”En ole heidän äitinsä. Lupasin vain vahtia heitä sillä välin, kun heidän äitinsä on tapaamassa hallitsijoita.”
”Vastuullinen tehtävä se. Taitavat olla melkoisia rasavillejä”, mies naurahti.

Kapteeni vei koko joukon hyttiinsä, vaikka Fran oli olettanut heidän pääsevän vierailemaan ruumassa. Sarah ja Tyne olivat innoissaan, kun pääsivät tutkimaan sekstanttia ja kompassia sekä valtavankokoisia suurelle pöydälle levitettyjä merikarttoja. Fran oli tyytyväinen, kun kaksikolla oli mielekästä tekemistä eivätkä nämä enää tapelleet keskenään. Silti häntä vaivasi se, että kapteeni oli noin vain kutsunut heidät laivaansa. Sellainen ei ollut normaali käytäntö.

”Erittäin ystävällistä Teiltä näyttää laivaa lapsille”, Fran huomautti kapteenin penkoessa ikivanhaa matka-arkkua. Vierasta mies käyttäytyi omituisesti.
”Aivan, aivan. En minä oikeastaan heidän takiaan…” mies mutisi. Naista epäilytti entistä enemmän. Hän loi pikaisen silmäyksen lasten suuntaan, mutta nämä näyttivät olevan edelleen karttojen parissa touhuamassa. Välitöntä vaaraa ei ollut.
”Minkä takia sitten?” viera kysyi suoraan.
”Huomasin, että olette erityinen.”

Fran tuijotti miehen selkää tämän edelleen penkoessa arkkua. Kesti kauan, ennen kuin mies suoristautui ja nosti pöydälleen kirjan, jonka musta nahkakansi oli koristeltu kullalla.
”Erityinen?” viera toisti, kun mies vihdoin katsoi häntä.
”Tai oikeanlainen”, kapteeni korjasi. ”Katsos, minä sain tehtäväksi toimittaa tämän Balfonheimiin sellaiselle henkilölle, joka saapuu satamaan ja eroaa muista.”
”Anteeksi kuinka?” Fran ei ymmärtänyt ollenkaan, mistä mies puhui. Tuli tämä mistä hyvänsä, kukaan ei voinut olla antanut tuollaista ohjetta.
”Tiedän, että se kuulostaa hullulta. Käskyn kuitenkin antoi eräs hyvin vanha ja viisas mies. Hän on säilyttänyt kirjaa koko ikänsä, mutta tavattuaan erään pojan hän oli saanut tietää, mitä hänen piti kirjalle tehdä”, kapteeni selosti.

Miehen sanoissa ei ollut yhtään enempää järkeä kuin aiemmin. Fran tiesi epäluulon paistavan kasvoiltaan eikä edes yrittänyt salata sitä. Kapteeni ei vaikuttanut vaaralliselta, mutta höyrähtänyt tämä sen sijaan saattoi olla.

”Jospa aloitan alusta…” kapteeni mutisi.
”Se voisi olla parasta”, Fran totesi, vaikkei ollut varma, kannattiko miehen tarinaa kuunnella.
”Tämä kirja, se on kulkenut suvussamme pitkän aikaa. Silti suvun vanhimmat ovat sanoneet, ettei se ole tarkoitettu meidän käsiimme, ihmisten käsiin. Emme ole kuitenkaan tienneet, kenelle sen olisi voinut luovuttaa. Tarinat kertovat, että kirjaa voi käyttää oikein ja väärin. Minä en ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Minun mielestäni kirjat ovat vain lukemista varten eikä tuo opus ole kuin historiankirja höystettynä myyteillä ja loitsuilla”, kapteeni kertoi. ”En ole koskaan ollut lukumiehiä, toisin kuin enoni. Juuri hän luovutti kirjan minulle ja sanoi, että minun on toimitettava se tähän kolkkaan Ivalicea ja etsittävä oikea henkilö, jolle luovuttaa kirja.”
”Mistä päättelitte, että minä olen oikea henkilö?” Fran kysyi.
”Enoni sanoi, että oli tavannut pojan, jolla oli samanlainen kirja. Tuo poika oli kertonut, minne kirja tulee toimittaa ja millaiselle henkilölle se tulee luovuttaa. Enoni epäili hänen olleen maagikko tai taikuri, kenties ennustaja. Minä en uskonut häntä, mutta suostuin tehtävään, kun hän sitä kuolinvuoteellaan vaati.”

Fran ei tiennyt, mitä sanoa. Ennustaminen ei ollut mahdollista, joten mies todennäköisesti valehteli. Tämän selitys kuulosti suorastaan typerältä. Kenties kirja oli vaarallinen ja mies halusi siitä vain eroon. Tämä saattoi kuvitella, että viera oli typerä ja helposti höynäytettävissä.

”Minä luulen, että olette erehtynyt henkilöstä”, Fran totesi. ”En usko, että kirjaa on tarkoitettu minulle.”
”Pyydän, että ottaisit sen. Kenties se sinun kauttasi löytää tien oikealle omistajalleen. Minä olen jo vanha mies eikä minulla ole lapsia, joille voisin sen luovuttaa. Minun sukuni on tullut tiensä päähän… jonkun muun on otettava kirja”, kapteeni yritti.
”Entäpä jos se onkin vaarallinen ja yrität sysätä vaaran minun niskaani?” viera kysyi suoraan.
”Olisinko tässä, jos kirja aiheuttaisi onnettomuuksia? Vannon, ettei se ole muuta kuin pölyttynyt opus. Sinun ei tarvitse maksaa siitä gilliäkään, minä haluan vain, etten ole enää velkaa enolleni, rauha hänen sielulleen. Lupasin jo vuosia sitten toimittaa kirjan tänne. Nyt olen tehnyt tehtäväni, jos sinä vain suostut ottamaan sen vastaan.”

Fran puisteli päätään. Kaikki, mitä mies sanoi, tuntui tuulesta temmatulta. Tarinassa ei ollut järkeä, miksi kukaan näkisi tuollaista vaivaa yhden kirjan takia.
”Vannotko, ettei kirja ole vaarallinen?” viera tivasi.
”Vannon sen Zodiarkin kautta”, mies vastasi.
”Jos petät sanasi, minä kiroan sinut”, viera uhkasi. ”Myös minä olen maagi, joten voin tehdä sen helposti.”

Mies hätkähti, tämä näytti uskovan vieran sanoihin. Todellisuudessa Fran ei tiennyt kirouksista mitään. Hän osasi vain hyödyntää erilaisia elementtejä taioissaan, muuttaa veden jääksi ja niin poispäin.
”Minä vannon, haluan vain saada tehtävän suoritettua”, kapteeni huokaisi. Mies näytti vilpittömältä.

Viera otti kirjan käteensä. Se oli painava ja tuoksahti pölyltä. Balthier kuitenkin piti vanhoista kirjoista, mies tuntui välillä suorastaan elävän vanhoille opuksille, joten tämä saattaisi pitää kirjasta. Kenties sen voisi lahjoittaa piraatille.

Franille tuli kuitenkin kummallinen aavistus, ettei hän pidellyt tavallista kirjaa. Hän ei osannut selittää tuntemustaan, kirja vain tuntui henkivän voimaa. Hän avasi kannen ja luki hitaasti yhden ainokaisen sanan, joka oli kirjoitettu suurin kirjaimin ensimmäiselle sivulle: Grimoire. Vieralla ei ollut aavistustakaan, mitä se tarkoitti.

Nainen selasi seuraavalle sivulle. Kirjassa ei ollut sisällysluetteloa, vaikka useimmissa historiasta kertovissa oli sellainen. Seuraavalla sivulla oli otsikko ”Myyttien aika” ja sen alta alkoi teksti. No, myytit kiehtoivat Balthieria, joten tämä saattaisi tosiaan ilahtua kirjasta.

”Ehkä kirjan ottamisesta ei ole minulle suunnatonta vaivaa”, Fran totesi ja painoi kannen kiinni. ”Muista kuitenkin, mitä sanoin.”
”Aye, voit luottaa sanaani”, kapteeni vastasi. ”Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että suostuit ottamaan kirjan vastaan. Nyt voin purjehtia kevyin mielin takaisin kotiini ja vetäytyä eläkkeelle.”

Vieralla oli kummallinen tunne, että hän oli saattanut tehdä virheen, kun hän vihdoin lähti laivasta lapsien kanssa. Kirja painoi raskaana hänen kädessään. Hän yritti kuitenkin työntää epämiellyttävän tunteen mielestään. Vanha kapteeni oli luultavasti vain höpsähtänyt ja alkanut kuvitella kirjasta liikoja.

Fran osti Tynelle ja Sarahille jäätelöt ja vei nämä sitten syrjemmällä satamasta. He istahtivat kaikki hiekkarannalle katselemaan merta. Päivä oli mukavan lämmin ja kesäinen, viileämpi vuodenaika alkoi onneksi olla jo takanapäin. Archadiassa ei satanut lunta, mutta osa vuodesta oli silti viileämpää. Fran piti enemmän lämpöisestä säästä, kostea ja lämpöinen oli hänestä paras yhdistelmä. Kuiva ja kuuma sen sijaan saattoi käydä yllättävän epämiellyttäväksi.

Syötyään jäätelöt lapset ryntäsivät vesirajaan leikkimään muutaman muun rannalla temmeltävän lapsen kanssa. Näillä näytti olevan todella hauskaa. Oli varmasti kiehtova kokemus päästä merenrannalle, kun oli asunut koko ikänsä Archadesissa vuorien keskellä. Fran muisti, kuinka oli itse katsellut merta tunteja, kun oli ensimmäistä kertaa päässyt sen ääreen. Meri oli kaunis ja voimakas, vaikkei voittanut taivaan viehättävyyttä. Sitä oli rauhoittava katsella, ja se tuoksui kiehtovalta. Jos Fran ei olisi ollut ilmapiraatti, hän olisi ehdottomasti ryhtynyt merenkulkijaksi. Kalastajaksi hänestä tuskin olisi ollut, mutta liikkuihan merellä kauppiaita ja merirosvojakin.

Franille tuli ilkeä tunne, että joku tuijotti häntä. Hän irrotti katseensa vedessä leikkivistä lapsista ja silmäili ympäristöään. Mitään epätavallista ei näkynyt, mutta hän ei päässyt eroon tunteesta. Ehkä kapteenin tapaaminen oli tehnyt hänestä vainoharhaisen. Kellään ei ollut syytä vakoilla häntä.

Viera nousi hiekalta ja puhdisti mekkonsa, ennen kuin käveli lasten luokse. Hän jäi tarkkailemaan näiden puuhia lähempää, mutta yritti samalla kuunnella tarkemmin, mitä ympärillä tapahtui. Ihmiset juttelivat keskenään, kaduilta kantautui ääniä, mutta mikään ei poikennut normaalista. Hän taisi tosiaan kuvitella.

”Meidän pitäisi varmaan lähteä”, nainen huomautti lapsille.
”Eikä!” Sarah pani heti vastaan.
”Ei vielä, ollaan hetki lisää”, Tynekin yritti. Viera huokaisi mielessään, lasten kaitseminen kävi totisesti työstä. Miten Emíly oikein selvisi nelikon kanssa päivästä toiseen, kun Thanen ei päästänyt irti äidistään, Janet vaati jatkuvasti huomiota ja nämä kaksi olivat itsepäisiä kuin mustat chocobot?

Kesti kauan, ennen kuin Fran sai lapset houkuteltua mukaansa. Nämä vaativat silti, että saisivat tulla seuraavana päivänä uudestaan rantaan. Viera sanoi harkitsevansa asiaa, suoraan hän ei halunnut luvata. Hän ei välttämättä ollut valmis uusimaan reissua heti.

Kun Fran lähti rannalta lasten kanssa, hän oli varma, että tuttu hahmo livahti kadun kulmasta näkymättömiin. Hän ehti nähdä arpiset kasvot ja vaaleat hiukset vilaukselta, ennen kuin mies syöksyi sivukujalle ja katosi näkyvistä. Nainen oli täysin varma, että kyseessä oli Clemmon. Mies oli jälleen hiippaillut lähistöllä.

Viera kielsi itseään ryhtymästä vainoharhaiseksi. Mies asui Balfonheimissä, kuten hänkin. Tällä oli yhtäläinen oikeus liikkua kaupungissa, ja ei ollut mitenkään ihmeellistä, jos he välillä törmäsivät toisiinsa sattumalta. Oli typerää kuvitella tämän juonivan jotain vain siksi, että tämä sattui olemaan samassa paikassa kuin Fran. Clemmonin ja Balthierin välisestä kiistasta oli jo vuosia, joten varmasti molemmat olivat päässeet siitä yli. Sitä paitsi Balthierkin oli sanonut, ettei Clemmonista kannattanut välittää.