Glabadosin kätkö: Luku VII

Piraatteja ja legendoja


Rikken istui Reddasin pöydän takana ja keikkui tuolissaan, jonka jouset päästivät narahduksen tasaisin väliajoin. Balthier ei ollut vieraillut tässä huoneessa pitkään aikaan. Viimeksi hän oli ollut siellä ystävineen neuvottelemassa Al-Cid Margracen kanssa, päättämässä osuudestaan Ivalicen kohtalossa. Siitä tuntui olevan vuosia, vaikka kyse oli vain muutamasta kuukaudesta.

Huone oli muuttunut, vain pöytä oli entisellä paikallaan. Muuten piraattihallitsijakolmikko oli sisustanut sen oman makunsa mukaan… tai mauttomuuden, jos Balthierilta kysyttiin. Hän kuitenkin piti mielipiteen omanaan. Nyt oli väärä hetki ärsyttää valtaapitäviä. Balfonheimistä oli saatava myös Emílylle turvallinen kotisatama.

Tuoli narahti uudestaan, ja Rikken nojasi kyynärpäänsä pöytää vasten. Mies tuijotti edessään seisovaa kaksikkoa ainoalla näkyvällä silmällään. Balthier pohti, millaisissa olosuhteissa piraattihallitsija oli menettänyt toisen silmänsä. Tämä oli taatusti yrittänyt ärsyttää jonkun hengiltä.

”Emíly Sadelia Beuoven”, Rikken maisteli nimeä ja nojautui taas tuolin selkänojaa vasten. ”Voisin vannoa, että olen kuullut nimesi jossain.”
”Minulla ei ole sellaista mainetta, että se olisi voinut kiiriä Teidän korviinne”, Emíly vastasi ja nosti Janetin paremmin syliinsä. Thanen piilotteli tapansa mukaan naisen helmoissa. Balthier oli sitä mieltä, että pojalle oli tehtävä jotain, muuten tästä kasvaisi kamala nyhverö, josta ei olisi mihinkään.
”Eikös Beuovenin suku oli melkoisen vanha?” hallitsija jatkoi.
”Kyllä, sukuni on asunut vuosisatoja Archadesissa”, Emíly kertoi.
”Sinulla ei siis pitäisi olla syytä hakea suojapaikkaa Balfonheimistä.”
”Minulla on kaikki syyt hakea turvapaikkaa. En voi palata Archadesiin, sillä veljeni on varmasti sitä mieltä, että olen pettänyt ja häpäissyt sukuni lähtemällä Ra… Balthierin matkaan”, nainen selvitti.

Rikken loi pitkän katseen Balthierin suuntaan. Keskustelu ei edennyt ilmapiraatin toivomalla tavalla. Hän ei ollut olettanut joutuvansa selittämään mitään.

”Ja sinun osuutesi tässä sopassa on…?” hallitsija tiedusteli, kun ilmapiraatti pysytteli vaiti.
”Olin hoitamassa yksityisasioitani Archadesissa ja törmäsin siellä neiti Beuoveniin. Satuin kuulemaan hänen kiusallisesta tilanteestaan ja tarjouduin avuksi”, Balthier kertoi.
”Aivan, ethän toki voinut jättää neitoa pulaan”, Rikken tuhahti. ”Minusta tämä kuulostaa epäilyttävältä. Mitä asioita sinulla voi olla Archadesissa? Entä miten neiti Beuoven voi olla neiti, kun hänellä on neljä lasta… sikäli kuin ymmärsin oikein. Laskutaitoni ei välttämättä ole parhaasta päästä, mutta mielestäni näen vain kaksi kakaraa.”

Balthier olisi voinut vaikka vannoa, että Rikken teki tilanteesta tahallaan vaikean. Reddas ei olisi esittänyt turhia kysymyksiä vaan olisi tarjonnut turvapaikkaa heti. Vaikka hallitsijakolmikko väitti seuraavansa entisen kuninkaan jalanjäljissä, näiden toimintatavat erosivat suuresti Reddasin linjasta.

”Fran vahtii kahta muuta”, Balthier vastasi. ”Minun henkilökohtaiset asiani taas eivät kuulu tähän keskusteluun.”
”Kyllä kuuluvat, jos raahaat tänne uusia asukkaita ja vieläpä Archadesista!” kiukkuinen ääni kivahti ovensuusta. Thanen peitti kasvonsa Emílyn mekon helmaan, kun Elza asteli sisälle Raz kannoillaan. Balthierin mieliala laski, Rikken oli jo yksin tarpeeksi haasteellinen ympäripuhuttava.

Elza kiersi pöydän toiselle puolelle Rikkenin rinnalle, mutta Raz jäi seisomaan pöydän etupuolelle, mikä oli varmasti hyvä valinta. Pöydän takaa bangaasta ei olisi erottunut kuin tämän pään päällä keikkuva papukaija. Thanen kurkisteli bangaan suuntaan hyvin varovaisesti, mutta pojan kasvoille oli syttynyt utelias ilme. Ehkä tämä piti eläimistä.

”Mitä sinä teit Archadesissa?” Elza vaati saada tietää. Nainen tuijotti hetken Balthieria, mutta sitten tämän katse vaelsi Emílyn suuntaan ja ilme muuttui vähemmän vihaiseksi.
”Kävin allekirjoittamassa muutaman asiakirjan ja noutamassa tavaroita”, ilmapiraatti sanoi viimein. Hän ei olisi halunnut kertoa mitään, mutta näytti siltä, että hänen oli pakko.
”Kaapparisopimuksenko?” kiukkuinen punapää tivasi katse yhä Emílyssä. ”Kukaan ei saa tehdä kaapparisopimuksia ilman meidän suostumustamme.”
”En tehnytkään sellaista. Kaikella kunnioituksella, Elza, koko maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä. Asiani ovat omiani eikä niillä ole mitään tekemistä Em… neiti Beuovenin kanssa.”
”Beuoven”, Elza toisti. ”Siinäpä kiehtova sukunimi.”

Punapääpiraatti kiersi pöydän uudestaan ja asteli hitaasti Emílyn eteen. Nainen pysähtyi ja jäi tarkastelemaan toista naista kiireestä kantapäähän.
”Archadesin aatelisia, sukua, josta on tullut paljon Tuomareita. Miten ihmeessä et ole naimisissa?” Elza täräytti.
”Minä olin kyllä”, Emíly vastasi. ”Mieheni menehtyi sodassa, olen siitä asti käyttänyt tyttönimeäni.”
”Ja miksi olet täällä?”
”Minulla oli erimielisyyksiä veljeni kanssa. Hän halusi naittaa minut uudestaan, mutten suostunut siihen. En halua elää häkkilinnun elämää, en ole koskaan halunnut. Balthier sattui sopivasti paikalle ja lupasi tuoda minut tänne”, Emíly kertoi. Elza nojautui lähemmäs ja tuijotti naista suoraan silmiin.
”Ja mikä on suhteesi Balthieriin?”
”Olemme lapsuudenystäviä.”
”Ette enempää?”
”Emme.”

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kun naiset tuijottivat toisiaan. Balthierista Elza käyttäytyi kummallisesti. Tämä kyllä kuulusteli Emílyä yhtä tiukasti kuin kaikkia muitakin, mutta tämä tunki liian lähelle eikä näyttänyt yhtä vihaiselta kuin normaalisti, ei edes kuulostanut niin kiukkuiselta kuin yleensä.

”Kraak, lastatkaa laivat!”

Balthier hätkähti, kun papukaija rääkäisi. Hän käänsi katseensa Razin suuntaan vain nähdäkseen, ettei lintu enää keikkunut bangaan pään päällä. Kun kaikki olivat keskittyneet Elzaan ja Emílyyn, Thanen oli hiippaillut bangaan luokse. Nyt poika piteli papukaijaa käsivarrellaan hehkuvan onnellinen ilme kasvoillaan.

”Thanen!” Emíly huudahti.
”Äiti, lintu puhuu”, poika kuiskasi ujolla äänellä. ”Miksei Boko osaa puhua?”
”Chocobot eivät puhu, ne ovat erilaisia kuin papukaijat”, Emíly vastasi. Nainen näytti hämmästyneeltä. Tosin Balthier ei voinut syyttää tätä. Hän ei olisi itsekään osannut arvata, että Thanen teki muutakin kuin roikkui äitinsä helmoissa.
”Saanko minä oman papukaijan?” poika pyysi.
”Katsotaan. Anna nyt lintu takaisin sedälle”, Emíly kehotti.

Thanen silitteli hetken linnun päätä, ennen kuin ojensi eläimen takaisin Razille. Papukaija asettui tyytyväisesti nokkaansa naksutellen vanhalle, tutulle paikalleen.

”Minä sanon, että he voivat jäädä tänne”, Raz ilmoitti. ”Pojassa ainakaan ei ole vikaa.”
”Ei äidissäkään”, Elza huomautti. ”Ehkä hitusen huono valitsemaan seuransa, mutta muuten olen tyytyväinen näkemääni.”
”Elza…” Rikken mutisi.
”Sinä et tee päätöksiä yksin”, punapääpiraatti kirahti. ”Minä sanon, että he jäävät, ja Raz on samaa mieltä.”

Balthier katsoi piraatista toiseen. Hän ei osannut selittää, mitä oli oikein tapahtunut. Kolmikko käyttäytyi erittäin omituisesti. Elza ei ollut yleensä suopea kenellekään, ja myös Raz oli tarkka seurastaan. Rikken oli pääsääntöisesti helpoiten taivuteltavissa, vaikkei mikään helppo tapaus ollutkaan. Jotain kummallista oli tekeillä.

”Minusta tästä pitäisi vielä keskustella”, Rikken totesi. ”Hänen veljensä on Tuomari. Se voi tietää hankaluuksia.”
”Larsa allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan Tuomareilla ei ole asiaa tähän kaupunkiin”, Balthier huomautti.
”Ja silti olen näkeväni heitä kaduilla toisinaan”, Rikken ärähti miehelle. ”Jotkut jopa kehtaavat näyttää naamansa tässä kartanossa.”
”Sopimus ei koske entisiä Tuomareita”, Balthier sanoi. Jotenkin piraattikolmikko oli saanut tietää hänen taustansa, se oli nyt selvää. Oli vain vaikea uskoa, että ainakaan Reddas olisi juorunnut. Joku kuitenkin oli. Kuka tiesi hänestä niin paljon? Ja kuka levittelisi sellaista tietoa? Fran ei olisi niin tehnyt, eikä Balthierilla ollut aavistustakaan, kuka muu Balfonheimissä olisi perillä hänen taustoistaan.
”Entinen tai ei, Tuomari on aina riski”, Rikken pohdiskeli. ”Neiti Beuoven veli voi jonain päivän ilmestyä tänne. Pahimmassa tapauksessa hän voi saada soluttautumisapua entiseltä työtoveriltaan. Ajatus ei miellytä minua pienimmässäkään määrin.”

Oli totta, että Embry saattaisi vielä pyrkiä Balfonheimiin. Ajatus ei miellyttänyt Balthieriakaan, hän ei halunnut joutua taistelemaan entistä ystäväänsä vastaan. Kunpa olisi ollut keino saada tämä tajuamaan totuus. Embry oli kuitenkin kiintynyt Tuomarin asemaansa eikä enää haaveillut vapaasta elämästä piraattina. Silti Balthier ei ollut tarkoittanut vahingoittaa ystäväänsä lähtiessään tavoittelemaan omaa unelmaansa. Piraatti oli aidosti pahoillaan tapahtuneesta, mutta luultavasti Embry ei sitä uskoisi. Tämä ollut liian kauan Vaynen vaikutuspiirissä.

”Jos neiti Beuoven veli ilmestyy tänne, lupaan henkilökohtaisesti huolehtia siitä, että hän myös poistuu paikalta harmia aiheuttamatta”, Balthier sanoi. Hän toivoi, ettei koskaan joutuisi vastaamaan sanoistaan.
”Katsokin, että pidät lupauksesi”, Elza tuhahti.
”Tietenkin. Olenko koskaan pettänyt sanaani?”
”Et ole luvannut minulle mitään, mutta menneisyytesi ei puhu puolestasi”, nainen huomautti.
”Ketään ei pitäisi tuomita sen perusteella. Ihmiset joutuvat joskus tekemään valintoja, jotka saattavat vaikuttaa petturuudelta, vaikkeivät ole sitä”, Emíly pisti väliin.
”Saatat olla oikeassa, mutta aion silti pitää teitä silmällä”, toinen punapää vastasi.
”Siitä minulla ei ole epäilystäkään”, Balthier tuhahti.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Balthierilla oli erittäin epämukava olo. Hän oli ehtinyt jo kuvitella, että elämä alkoi asettua uomiinsa. Hänellä oli suunnitelmia, oma asunto ja pian myös Strahl. Kaikki oli vaikuttanut hyvältä. Nyt sen sijaan ongelmat vain odottelivat horisontissa sopivaa tuulta purjehtiakseen hänen luokseen.

Emílyn pelastaminen oli saattanut olla virhe, ainakin jos olisi halunnut elämän säilyvän sellaisena kuin piraatti oli suunnitellut. Silti hän tunsi tehneensä oikein. Emílyn jättäminen Archadesiin aikaisemmin oli ollut, joten oli vain reilua, että Balthier korjasi virheensä. Valitettavasti hän ei voinut uskoa, että asia oli loppuun käsitelty.

”Hyvä on, neiti Beuove saa jäädä tänne toistaiseksi”, Rikken ilmoitti. ”Potin miehistö on vastuussa hänestä ja mahdollisista tulevista ongelmista.”
”Olen kiitollinen suopeudestanne”, Emíly vastasi.

Rikken tyytyi nyökkäämään. Miehen kasvoilla oli tyytymätön ilme, mutta Elza ja Raz sen sijaan näyttivät ilahtuvan päätöksestä. Ehkä molemmat olivat saaneet auringonpistoksen tai kolauttaneet päänsä tai sitten nämä hautoivat jotain. Puhtaita jauhoja näillä tuskin oli pusseissaan. Balthier ei uskonut, että kehenkään hallitsijoista kannatti luottaa.

Kun joukko lähti kartanosta, Thanen alkoi uudestaan kärttää itselleen papukaijaa. Balthier kummasteli, mitä pojalle oli tapahtunut. Tämä vaikutti edelleen ujolta ja puhui vain äidilleen, mutta jostain syystä kohtaaminen Razin kanssa oli kuitenkin rohkaissut tätä.

”Tuota”, Balthier aloitti, kun joukko pysähtyi katselemaan kojuja torilla, ”Fran ja minä olemme menossa erääseen tilaisuuteen. Ajattelimme, että jos sinä aloitat työt ompelijana, voisit varmaankin valmistaa meille sopivat asut.”
”Millaiseen tilaisuuteen?” Emíly kysyi.
”Kruunajaisiin.”

Nainen kääntyi katsomaan miestä hämmästynyt ilme kasvoillaan. ”Tiedän, että olet hyvissä väleissä uuden keisarin kanssa, mutta tuota on vaikea uskoa. Sinä ja kuninkaalliset… se ei vain ole toimiva yhtälö.”
”Larsahan kruunattiin jo”, Balthier hymähti. ”Kyse on Dalmascan kuningattaresta.”
”Niin, en ajatellut, että kyse olisi keisari Larsasta. En silti osaa kuvitella, että viihtyisit edelleen seurapiireissä”, Emíly tarkensi.
”Meillä on yhteistä taustaa.”
”Et kai sinä…?”

Balthier ei tiennyt, mitä sanoa. Kyllä, hän oli katsellut Ashea sillä silmällä, mutta mitään ei ollut tapahtunut eikä tapahtuisi. Hän oli tiensä valinnut.

”Minä luulin, että sinä olet vakavissasi Franin kanssa!” Emíly kivahti ja pamautti miestä käsivarteen.
”Minä olenkin. Ashe on vain… Me autoimme häntä saamaan kruununsa takaisin. Meitä voisi kai sanoa ystäviksi. Sen takia hän kutsui meidät”, piraatti selvitti.
”Uskomatonta. Sinä todella myönnät olevasi vakavissasi jonkun kanssa. En muista, että olisit koskaan sanonut niin”, Emíly hämmästeli. ”Mutta autoitte kuningattaren takaisin valtaan. Sehän tarkoittaa, että… Sinä todella olit Bahamutilla?”
”Aye, minä ja muutama muu”, Balthier myönsi. ”Se, mitä sanotaan, se ei ole silti totta. Meillä oli varmasti osuutemme Vaynen tappiossa, mutta emme tappaneet häntä. Hän räjäytti itsensä.”
”Tuota on aika vaikea uskoa. Vayne ei ollut ihminen, joka tekisi itsemurhan”, nainen väitti.
”Olet oikeassa. Hän oli kuitenkin sotkeutunut voimiin, jollaisiin kenenkään ihmisen ei pitäisi sotkeutua. Hän oli niin syvällä, ettei paluuta enää ollut. Se on pitkä tarina”, piraatti kertoi.
”Minulla ei ole enää muuta kuin aikaa.”

Hetken mietittyään Balthier päätti kertoa koko jutun Emílylle. Nainen oli ansainnut kuulla totuuden, jota mies ei ollut voinut tälle kertoa, kun he olivat kohdanneet sodan aikana Archedesissa. Emíly kuunteli hiljaisena, vaikka piti samalla silmällä Thanenia, joka oli kierteli nyt kojulta toiselle, mutta palasi säännöllisesti äitinsä luokse kuin turvaa hakeakseen.

”Sinä olet muuttunut”, nainen totesi kertomuksen päätteeksi. ”Jumalia, kiviä, suuria päätöksiä ja sota. Ennen olisit kiertänyt nuo kaikki kaukaa.”
”Kiertäisin edelleen, jos se olisi mahdollista. Joskus on vain tehtävä niin kuin on oikein”, Balthier vastasi.
”Pidä siitä kiinni”, Emíly sanoi. ”Pidän tuosta uudesta, vastuullisemmasta sinusta, Ran.”


~o~


”Mistä sinä sanoit saaneesi tämän?” Balthier kysyi ja pyöritteli mustakantista kirjaa käsissään. Fran ryhtyi kertomaan tarinaa uudestaan ja tajusi samalla, miten typerältä se kuulosti. Piraatin kasvoilla oli yhtä epäuskoinen ilme kuin hänen kasvoillaan oli ollut päivällä. Eihän koko jutussa ollut järjen häivääkään.

”Se kuulostaa typerältä, mutta mies tosiaan halusi minun ottavan kirjan”, viera päätti kertomuksensa.
”Ja sinä väität aistivasi siinä jonkinlaisen voiman?” piraatti varmisti vielä. Fran nyökkäsi miehelle. ”Millaista? Usvaako?”
”Ei, ei Usvaa. Kyse on jostain muusta, jostain, mitä en kykene tunnistamaan”, viera selitti.
”Onko se paha asia?”
”Ei se minusta vaikuta siltä. Kirja on voimakas, mutta en luokittelisi sitä hyväksi tai pahaksi, se vain on.”
”Minä en luottaisi mihinkään, jolla on voimia ja joka ei elä”, Balthier huomautti. ”Tiedät, mitä tapahtui nethisiittien kanssa.”
”Tuo kirja ei herätä minussa samanlaisia tunteita kuin nethisiitit”, Fran väitti.

Balthier kohautti olkapäitään ja avasi kirjan. Fran kävi pitkäkseen sängylle, jonka pari oli vihdoin saanut takaisin omaan käyttöönsä. Oli mukavaa päästä makaamaan pehmeälle vuoteelle epämukavan auton tai ilmalaivan ruuman sijaan. He olivat olleet poissa vain pari yötä, mutta palaaminen oli silti mukavaa.

”Myyttien aika”, Balthier luki kirjasta. ”Tämä siis keskittyy muinaiseen historiaan.”
”Pystytkö sinä lukemaan sitä?” Fran kysyi ja jäi katsomaan miestä. Hän ei ollut tiennyt, että Balthier kykeni lukemaan vierojen kieltä. Se, että piraatti kykeni lukemaan sitä, oli yhtä hämmästyttävää kuin se, että kirja oli ylipäätään kirjoitettu sillä. Fran oli ollut erittäin ihmeissään, kun oli huomannut seikan aiemmin päivällä tutuessaan kirjaan hieman tarkemmin. Vierat kyllä kirjoittivat kirjoja, mutta mistään Grimoiresta Fran ei ollut koskaan kuullut.
”Helposti. Miksen pystyisi?” piraatti hämmästyi ja nosti katseen kirjasta.
”Luulin, ettet osaa muita kieliä kuin Ivalicen yleiskieltä”, Fran sanoi.
”Tämä on Ivalicen yleiskieltä”, Balthier nauroi.
”Ei, se on vieraa”, Fran väitti ja nousi uudestaan istumaan. Hän kurkisti piraatin olkapään ylitse ja katsoi tekstiä uudestaan. Kyllä, ehdottomasti vierojen kieltä. Hän pystyi lukemaan sitä huomattavasti helpommin kuin Ivalicen nykyistä kieltä.

Piraattikaksikko jäi tuijottamaan toisiaan. Kumpikaan ei uskonut toisen väitteeseen, mutta kummallakaan ei ollut syytä valehdella. Fran pystyi kyllä näkemään, millä kielellä kirja oli kirjoitettu, mutta silti Balthier väitti muuta. Totuus kuitenkin oli, ettei mies osannut muita kieliä omansa lisäksi. Mistä siis oli kyse?

”Lue minulle”, Fran pyysi. Jos Balthier pystyisi lukemaan tekstiä, se tarkoittaisi, että kirjan sisältö todella näkyisi miehelle Ivalicen yleiskielellä. Ja jos niin olisi, kirjan täytyi olla todella erityinen. Silloin sitä pystyi lukemaan kuka tahansa, puhui tämä mitä kieltä hyvänsä. Sen valmistajan oli täytynyt olla äärimmäisen lahjakas maagi.

Balthier näytti hetken siltä, että aikoi kieltäytyä ja tyrkätä kirjan naiselle, mutta muutti yllättäen mieltään ja nosti kirjan paremmin syliinsä. Fran paneutui uudelleen makuulle ja sulki silmänsä.

”’Aikana ennen aikaa Jumalat liikkuivat tyhjän maailman yllä. Ei ollut muuta, vain Jumalat ja suuri tyhjyys, josta kaikki sai alkunsa. He loivat itselleen kaksikymmentäneljä perillistä, joista kaksitoista olivat Valon perillisiä ja kaksitoista Pimeyden perillisiä. He loivat myös yhden, jolla ei ollut paria. Se ei edustanut sen enempää Pimeyttä kuin Valoakaan, se vain oli’”, Balthier luki. ”’Se vain oli’, varsin huolestuttava ilmaus. En edelleenkään luottaisi mihinkään sellaiseen.”
”Sinä todella pystyt lukemaan sitä”, Fran huomautti ja avasi silmänsä. Balthier näytti edelleen epäuskoiselta. ”Minä ihan totta näen tekstin vierojen kielellä. Luulen, että se on kirjan voima. Sitä voi lukea millä kielellä tahansa.”
”Kerrohan sitten, mitä ’Grimoire’ tarkoittaa”, piraatti ehdotti.
”En tiedä. Sitä sanaa ei ole kielessämme”, Fran vastasi. ”Se on täysin vieras minulle.”
”Minulle myös, en ole törmännyt siihen aiemmin.”
”Lukisitko vielä vähän? Kirja näyttää kertovan Ivalicen ja ihmisten historiasta, minä kuulisin siitä mielelläni”, Fran pyysi.
”Voisit lukea itsekin”, Balthier huomautti, mutta käänsi katseensa uudestaan kirjaan. ”’Pimeyden perilliset nousivat Jumalia vastaan ja ne sidottiin maahan.’ Hei, tämä on se sama tarina, jonka sinä kerroit, kun sain Beliaksen!”

Fran nyökkäsi. Hän tunsi Esperien legendan, se kuului myös vierojen tarustoon, vaikkei Ivalicen Jumalia käsitelty perusteellisesti. Espereitä oli pidetty sen verran tärkeinä, että ne oli mainittu vanhoissa teksteissä. Muun maailman Jumalat sen sijaan olivat olleet lähes merkityksettömiä Metsän lapsille.

Balthier silmäili kirjaa kiinnostuneena, muttei lukenut ääneen. Ehkä mies oli löytänyt lisää tietoa Beliaksesta. Franilla oli välillä tunne, että piraatti kaipaisi Esperiään. Balthier oli tullut juttuun Beliaksen kanssa siitä huolimatta, että kyseessä oli pimeyden olento. Tosin saattoi olla, että Belias oli vain ovelampi kuin Mateus. Oli helpompaa voittaa ihminen ja ajaa tämä tuhoon, kun oli ensin saavuttanut tämän luottamuksen.

Niin, tuhoon. Esperit edustivat kuolevaisten tuhoa, vaikka oli helppoa kuvitella, että ne vain tarjosivat voimaa, jolla hallita maailmaa. Fran ei halunnut olla niiden kanssa missään tekemisissä omakohtaisten kokemustensa jälkeen.

”Tämä varmaan kiinnostaa sinua”, Balthier huomautti ja ryhtyi taas lukemaan ääneen: ”’Ennen kuin Ivalice sai alkunsa, tyhjyydessä eli kaksi Jumalheimoa, Fabar ja Danan, jotka olivat sodassa keskenään. Sota kesti tuhansia vuosia, kunnes profeetta Matoya ennusti Dananin Jumalkuninkaan, Xabaamin, kaatuvan luotettunsa käsistä. Xabaam epäili luotettua kenraalia Ahnasia petoksesta ja vangitsi tämän seuraajineen pimeän labyrinttiin.

”’Ahnas ei kuitenkaan vajonnut epätoivoon, vaan solmi liiton Kuolemanjumalan Hethin kanssa. Ahnas lupasi Hethille oman elämänsä suoritettuaan kostonsa, ja niin Heth vapautti Ahnasin ja Hänen seuraajansa pimeän labyrintistä.

”’Vuosituhat myöhemmin Pyhä Ahnas seuraajineen palasi Danan heimon luokse ja hyökkäsi tämän kimppuun. Fabar-heimon We’aka oli niin vaikuttunut Ahnasin voimista, että liittyi taisteluun Hänen rinnalleen. Taistelut jatkuivat tuhansia vuosia, kunnes Ahnas vihdoin tavoitti vangitsijansa ja kukisti tämän.

”’Siinä missä We’aka halusi Xabaamin pään, päätti Ahnas jähmettää tämän vartalon ikiajoiksi. Hän muutti sen maaksi ja nimesi tuon maan Ivaliceksi. Sen jälkeen Hohtava Ahnas vetäytyi seuraajineen Taivaaseen ja jäi tarkkailemaan ihmisten elämää Xabaamin ikuisen kehon pinnalla.’”

”Ihmisten vain?” Fran kummasteli. ”Entä mooglet, bangaat, seeqit…”
”Ja vierat?” Balthier jatkoi. ”Teillä vieroilla on omat jumalanne, eiköhän muillakin roduilla ole. Varmasti teillä on oma tarinanne siitä, miten Metsä loi maailman.”
”Metsä ei luonut maailmaa. Hän asettui ympäri Ivalicea ja loi sinne turvapaikan lapsilleen, jotta näiden ei koskaan tarvitsisi elää epäpuhtaiden kanssa”, Fran kertoi.
”Jätän sanomatta, mitä mieltä olen tuosta”, piraatti tuhahti. ”Tekisi mieleni väittää, että kaikki tässä kirjassa on silkkaa puppua, mutta sen jälkeen, mitä Giruveganissa tapahtui…”
”Niin, on vaikea olla uskomatta, kun näkee jotain omilla silmillään”, viera myönsi.
”Paitsi, ettemme nähneet mitään. Me vain kuulimme Occuriat”, Balthier huomautti. ”Ehkä ne olivat Ahnas ja kumppanit.”
”Ehkä, ehkä eivät. Luulen, ettemme koskaan saa tietää.”

Fran ei ollut edes varma, halusiko hän tietää totuutta. Ihmisten Jumalat kuulostivat yhtä sotaisilta kuin ihmiset itse. Tosin se oli luonnollista, jos ihmiset olivat Jumaliensa jälkeläisiä. Lapsetkin tulivat vanhempiinsa, se oli luonnonlaki.

Mitä Occurioihin tuli… viera ei voinut sanoa pitävänsä olennoista, jotka asuttivat Giruveganin kaupunkia. Oli silti vaikea kuvitella, että ne olisivat olleet täysivaltaisia Jumalia, sillä kyllähän Jumalat pystyivät puuttumaan tapahtumien kulkuun tuosta vain. Occuriat olivat käyttäneet kiviä ihmisten manipuloimiseen, kunnes yksi niistä oli saanut tarpeekseen, pettänyt omansa ja ryhtynyt auttamaan ihmisiä. Seuraukset olivat tosin olleet valitettavat.

”Tiedätkö… minusta on naurettava ajatus, että asumme jonkun hepun jähmetetyn ruumiin päällä”, Balthier huomautti.
”Niin sanotaan kirjassa”, Fran vastasi.
”Mutta missään ei sanota, että kirja on totuus.”

Piraatti oli oikeassa, mutta viera ei uskonut, että he pääsisivät koskaan lähemmäs totuutta. Oli kysymyksiä, joihin ei annettu vastauksia, koska kuolevaiset eivät olisi kuitenkaan kyenneet ymmärtämään niitä. Grimoire tarjosi vastauksia jonkin verran, mutta mitään takeita tiedon aitoudesta ei ollut. He saattoivat vain uskoa tai olla uskomatta, ja Fran tiesi, ettei Balthier taatusti pitänyt ajatuksesta.

”No, joka tapauksessa, jos tässä kirjassa on totuus, Jumalat ovat vetäytyneet maailmasta. He ovat jättäneet meidät selviytymään omillaan”, piraatti pohdiskeli.
”Occuriat yrittivät puuttua tapahtumien kulkuun”, Fran pisti väliin.
”Sitten ne eivät ole Jumalia, ne ovat jotain muuta.”
”Eivät ne ole kuolevaisiakaan, ne kutsuivat itseään kuolemattomiksi.”
”Olet oikeassa, mutta meidän ei silti tarvitse huolehtia niistä enää. Me tuhosimme kivet, Occurioilla ei ole enää aseitaan”, Balthier totesi. ”Ja minulla on Cidin paperit. Kukaan ei enää leiki nethisiiteillä, ei edes ihmisten valmistamilla.”

Fran ei vastannut miehelle. Balthierin päätelmä kuulosti kieltämättä loogiselta, mutta vieran oli vaikea uskoa, että Occuriat luovuttaisivat noin vain. Saattoi vielä tulla päivä, jolloin he joutuisivat kohtaamaan nuo kummalliset olennot uudestaan… tai ehkä he eivät joutuisi, mutta joku muu kuitenkin. Ivalice tuntui olevan jollain tapaa sidottu Occuroihin.

”Kirja päättyy meidän aikaamme”, Balthier totesi. ”’Kaksi suurvaltiota, Rozarria lännessä ja Archadia idässä, sotivat keskenään. Archadia tuhosi sodassa sekä Landiksen että Nabradian, jotka ovat nykyisin pelkkää usvaista suota. Archadian onnistui myös valloittaa pieni Dalmascan valtakunta, mutta sodan päättyessä kuolleeksi luultu prinsessa Ashelia B’Nargin Dalmasca voitti Archadian keisarin Vayne Carudas Solidorin ja lunasti kruununsa takaisin.’”

Mies oli tovin hiljaa ja kuului selailevan kirjan sivuja. ”Tässä on koko tarina. Yksityiskohdat puuttuvat, mutta tässä kerrotaan nethisiiteistä, Pharoksen räjähdyksestä ja Usvasta. Meidän nimiämme ei ole mainittu, mutta meidän osuudestamme sodassa kerrotaan.”
”Se ei ole mahdollista”, Fran kuiskasi käheällä äänellä. ”Tuo kirja on ties kuinka vanha. Se mies sanoi säilyttäneensä sitä vuosia. Ei siinä voi olla tapahtumia puolen vuoden takaa.”
”Mutta tässä on”, piraatti puuskahti. ”Tässä kerrotaan myös Larsan kruunaamisesta uudeksi keisariksi, Balfonheimin muuttumisesta virallisesti itsenäiseksi kaupungiksi ja kaikesta muustakin, joka on tapahtunut vain hetki sitten.”

Fran oli tyrmistynyt. Hän ei tiennyt, mitä sanoa. Kirjaa pystyi lukemaan omalla kielellään, olipa lukija kuka tahansa, ja lisäksi se tuntui olevan varsin tarkka kuvaus aikojen alusta nykypäivään saakka.

”Ehkä se mies on täydentänyt kirjan tarinaa”, viera ehdotti.
”Eikös hän ollut ulkomailta?” Balthier varmisti.
”Ei se tarkoita, etteikö hän olisi kuullut, mitä täällä on tapahtunut. Varmasti koko maailma seurasi Vaynen toimia, olisihan Archadia saattanut hyökätä muuallekin valloitettuaan Rozarrian”, nainen pohdiskeli.
”Luulisi silti, että tarina olisi edes hieman vääristynyt.”

Mies oli oikeassa, mutta Fran ei olisi halunnut ajatella toista vaihtoehto. Magian käyttö oli juttu sinänsä, mutta maagiset esineet herättivät vieran epäilykset välittömästi. Jos kirja kirjoitti itse itsensä tai Jumalat täydensivät sitä ajan kuluessa, se saattoi olla erittäin vaarallinen… olipa vanha kapteeni ollut siitä mitä mieltä hyvänsä.

”Luuletko, että meidän kannattaisi hankkiutua kirjasta eroon?” Fran kysäisi mieheltä ja vilkaisi tätä. Piraatin kasvoilla oli pohdiskeleva ilme, mutta siinä ei ollut synkkyyttä. Mies näytti enemmänkin innostuneelta.
”Jos se osoittautuu vaaralliseksi, ehkä sitten”, tämä vastasi, ”mutta kenties se on harmiton. Minä lukisin tämän mieluusti. Uskon tämän vastaavan moniin kysymyksiin, joita olen pohtinut.”
”Entä mitä sinä olet pohtinut?” viera lausui kysymyksen, jota hän oli pyöritellyt mielessään jo varsin kauan. Balthier oli puuhannut jonkin aiheen parissa pitkään kertomatta oikeastaan mitään.
”Erästä piraattilegendaa”, mies kertoi ja nousi sängyltä.

Balthier laski Grimoiren kirjoituspöydälleen ja meni penkomaan laatikoitaan. Hetken päästä hän kaivoi esille toisen kirjan. Sen kannen reunat olivat rispaantuneet ja sivut kellastuneet, kirja näytti siltä, että se oli luettu erittäin monta kertaa. Mies selasi sitä tovin etsiessään oikeaa kohtaa.

”’Kun magia oli saapunut Ivaliceen, alkoi uusi loistelias aika. Tämä tapahtui kauan, kauan sitten. Ihmismuisti ei riitä niin pitkälle ja siksi tarinan yksityiskohdat ovat hämärtyneet. Oli kuitenkin aika, jolloin ilmalaivat kiisivät ensimmäistä kertaa taivaiden halki ja piraatit valloittivat paikkoja, joissa kukaan ei ollut aiemmin käynyt.

”’Tuolloin taivas oli täynnä purvamia, noita uskomattomia leijuvia mantereita, jotka ovat jo ajat sitten pudonneet alas. Vain Bervenia on enää jäljellä noista magisiittien loisteessa paistattelevista maista.

”’Mutta silloin niitä oli paljon ja ne olivat täynnä aarteita, täynnä toinen toistaan upeampia magisiitteja. Juuri se ajoi ne tuhoon, sillä piraatit eivät voineet vastustaa aarteita. He louhivat mantereet tyhjiksi, kunnes ei enää ollut magisiitteja, jotka olisivat kannatelleet taivasmaita.

”’Oli kuitenkin yksi manner, jota ei koskaan louhittu tyhjiin. Lemurés, tuo salaperäinen, kadonnut manner. Huhuttiin, että siellä asui aivan erityinen rotu. Nuo siivelliset eivät sallineet piraattien valloittaa kotiaan.

”’Vain yhden piraatin kerrotaan päässeen vierailemaan Lemurésiin, mutta hän ei koskaan kertonut mantereen tarkkaa sijaintia kenellekään. Hän vain toi mantereelta kiven, kauneimman kiven, joka oli koskaan nähty, todisteena vierailustaan. Siitä päivästä lähtien jokainen piraatti on halunnut vierailla tuolla mantereella, mutta tähän päivään mennessä sitä ei ole löydetty uudestaan.

”’Lemurés katosi muiden mantereiden lailla, mutta koska sen putoamisesta ei ole merkkiäkään Ivalicen pinnalla, sen uskotaan yhä leijuvan taivaalla’”, Balthier luki. Miehen ääni oli täynnä pikkupoikamaista innostusta. ”’Mantereelta palannut piraatti antoi kuitenkin jälkeläisilleen yhden vihjeen. Kuolinvuoteellaan hän kehotti poikaansa etsimään Glabadosin kätkön.’”
”Balthier, tuo on lastensatu”, Franin oli pakko huomauttaa.
”Piraatit ovat satoja vuosia puhuneet siitä”, mies väitti.
”Eivätkä silti ole löytäneet sitä”, viera intti. ”Teillä on ollut satoja vuosia aikaa lennellä pitkin taivasta, mutta Lemurés ei vain ole tullut vastaan.”
”Juuri siksi Grimoire voi tarjota vastauksia”, piraatti selitti. ”Jos siihen on todella kirjattu kaikki, siitä löytyy myös Lemurésin tarina kokonaisuudessaan. Kenties myös kätkön sijainti selviää siitä.”

Fran hymyili miehelle. Ehkä oli parempi antaa Balthierin yrittää etsiä kätköä. Mies tarvitsi tekemistä, ettei tylsistyisi täysin nyt, kun heillä ei ollut Strahliakaan. Tuskin historian tutkimisesta ainakaan haittaa olisi.

”’Aikana, jolloin magia oli arkista ja ilmalaivat liisivät taivaalla… Purvamat, leijuvat maat,
taivaiden rajoilla ne odottavat tallomattomina, tuntemattomina. Niin kuului legenda. Ja lapset, jotka kuulivat sen, käänsivät silmänsä kohti taivasta ja unelmoivat. Siellä, yläpuolella, täysin unohdettu maa – siivellisten valtakunta’”, Balthier siteerasi ryppyistä paperia, jonka oli poiminut Cidin luota tuodusta laatikosta. ”’Glabadosin kätkö on avain, joka heilauttaa auki haihtuvan muiston ovet.’”
”Eli me yritämme löytää kätkön?” Fran varmisti.
”Kyllä. Minun täytyy tarkistaa, löytyykö Cidin muistiinpanoista aiheesta enemmän. Hän jätti tämän minulle, hän tiesi, että haluaisin todistaa piraattilegendan todeksi”, Balthier intoili. ”Hän olisi tosin voinut kirjoittaa tähän, mistä oikein on lainauksen ottanut. Mutta jos hänen muistiinpanoistaan ei löydy lisätietoa, voin yrittää etsiä Grimoiresta. Reddaksen muistiinpanoista sain selville vain sen, missä Lemurés ei ainakaan ole.”
”Etsikö Reddaskin sitä?” viera hämmästyi. Piraatit totisesti uskoivat legendaansa, kenties nämä kaikki yrittivät epätoivoisesti löytää tuon salaperäisen mantereen.
”Luulen niin”, Balthier hymähti ja taitteli paperin hyvin varovaisesti, ennen kuin sujautti sen piraattilegendoja käsittelevän kirjan väliin.
”Hyvä on, meillä on siis uusi seikkailu edessämme heti, kun olet selvittänyt kätkön sijainnin”, viera päätteli.

Oikeastaan ajatus tuntui mukavalta. Archadesissa vierailu ei ollut ollut erityisen miellyttävä, mutta sen sijaan jonnekin muualle saattaisi olla mukava matkustaa. Lisäksi myös Fran kaipasi seikkailuja, hänellä oli samanlainen tunne kuin Penelolla. Hän ei osannut vain asettua aloilleen tavalliseen arkeen. Taivas kutsui häntä.

”Itse asiassa meidän on tehtävä eräs asia, ennen kuin lähdemme kätkölle”, Balthier kuitenkin tokaisi. Viera loi mieheen kysyvän katseen. ”Käymme Rabanastressa. En ala lennellä Potilla ympäriinsä, meidän on saatava tyttömme takaisin.”

Fran avasi suunsa vastatakseen miehelle, mutta hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun ulko-ovelta kuului hätäinen koputus. Emíly huusi Balthierin nimeä, naisen ääni kuulosti itkuiselta.

Piraattikaksikko ryntäsi ovelle, jonka takaa paljastui kauhistunut nainen. Tällä oli mukana sekä Janet että molemmat pojat, jotka näyttivät siltä, että heidät oli kiskottu sängystä kesken unien.

”Sarah on kadonnut!” Emíly sai henkäistyä, ennen kuin purskahti lohduttomaan itkuun.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!